perjantai 29. huhtikuuta 2022

Henna Karppinen-Kummunmäki: Tyttöjen vuosisadat: lasten ja nuorten historiaa keskiajalta 1800-luvulle

Kansikuva.


Lasten ja nuorten arki koostui aivan tavallisista leikeistä, erilaisista huveista, juhlista ja ajanvietosta ystävien kanssa, opiskelusta, ihastuksista – ja miksei riidoista vanhempien ja sisarusten kanssa.

Helsingin Sanomissa oli tässä taannoin juttu tästä tietokirjasta. Olin tyytyväinen itseeni: kirja oli varattu aikoja sitten, heti kun huomasin sen ilmestyvän. Ehdin lukea sen vasta nyt, mutta pointti onkin se, että aihe kiinnosti minua heti. Toivottavasti lehtijuttu on saanut muutkin tarttumaan tähän!

Alle 200 sivun pituiseen kirjaan on kerätty tietoa siitä, millainen etenkin tyttöjen lapsuus oli ennen nykyaikaa. Miten he viettivät aikaansa? Oliko tyttölapsen elämä lyhyt ja alistettu, ja päättyikö se aina avioliittoon hädin tuskin teini-ikäisenä?

Kirja on jaettu eri aihealueisiin, muun muassa kasvatus ja koulutus sekä tyttöjen seksuaalisuus. Tiedot pohjautuvat toki muihinkin tutkimuksiin, mutta itse pidin erityisesti siitä, että kirjassa lainattiin tyttöjen ja nuorten naisten omia sanoja.

Esimerkiksi Kajaanissa 1800-luvun puolivälissä elänyt Lina Rislachi piti päiväkirjaa. Näitä mietteitä oli hauska lukea ja huomata, miten samanlaisina teinityttöjen ajatukset ovat pysyneet. Linaa mietityttävät niin perhesuhteet kuin Kajaanin tuskallisen pienet piiritkin.

Harmi, ettei kirja ollut pitempi, vaikka toki tästä aiheesta on olemassa myös kirjailijan väitöskirja. Minusta onkin kiva lukea popularisoitua tieto- tai ehkä pikemminkin tiedekirjallisuutta, ja komppaan kirjailijaa:


Mielestäni on tärkeää, että akateemisen tutkimuksen tulokset pääsevät näkyville ja suuren lukevan yleisön saataville, sillä vain siten vuosien mittaisella työskentelyllä on merkitystä.
(s. 8)


Kirjan tiedot:
Henna Karppinen-Kummunmäki: Tyttöjen vuosisadat: lasten ja nuorten historiaa keskiajalta 1800-luvulle | Avain 2022 | 175 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2022 : 15. kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää [31/50]
* #Tietokirjakevät : YLK-luokka 30.1509
Perhesosiologia, muotoluokkana 09 eli historia.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2022

Haastekoonti: Luonto sivuilla

 Haasteaika: 1.9.2021 - 30.4.2022

Viime vuoden syyskuussa Instagramissa alkanut Luonto sivuilla -lukuhaaste on minun osaltani suoritettu. Kiitos hauskasta haasteesta, @musteen.jaljet!

25/25! Olen oikeasti yllättynyt siitä, että sain koko bingoruudukon täyteen. Tavoitteeni oli nimittäin yksi rivi.

Tykkäsin haasteesta ja se sai pohtimaan luettuja kirjoja uudesta näkökulmasta. Haasteen myötä luonto nousi näkyvämmäksi osaksi lukukokemusta kun pohdin, miten se näkyi kirjassa ja sopisiko kirja johonkin bingoruutuun. 

Luetut kirjat:
Kirjassa ollaan merellä tai meren rannalla : M. T. Anderson & Jo Rioux: The Daughters of Ys
Kirjassa ollaan metsässä: Anniina Mikama: Myrrys
Kuu tai tähdet: Silja Vuorikuru: Titanic: maailman suurin laiva
Mainitaan linnun laulu: Kira Jane Buxton: Hollow Kingdom
Kirjassa on vuoria: Ville Tietäväinen & Iiro Küttner: Harvennus
Kirjassa ihaillaan maisemia: Piia Leino: Taivas
Vuodenajan vaihtuminen: Pauliina Rauhala: Synninkantajat
Kirjassa on ei-todellisia eläimiä: Darcie Little Badger: Elatsoe

tiistai 26. huhtikuuta 2022

Alexander McCall Smith: Kalaharin konekirjoituskoulu miehille (Mma Ramotswe tutkii #04)

Kansikuva.

Minun täytyy muistaa, Mma Ramotswe ajatteli, kuinka onnekas olen elämässäni ollut; olen ollut sitä aina, mutta etenkin nyt, kun istun taloni kuistilla Zebra Driven varrella ja katselen ylös Botswanan avaralle taivaalle, joka on niin tyhjä, että sininenkin näyttää lähes valkoiselta.

Sarjan viidennessä osassa Mma Ramotswen ottolapset tuottavat hänelle huolta ja kaiken lisäksi kaupunkiin ilmaantuu kilpaileva etsivätoimisto. Mma Makutsi puolestaan päättää perustaa sivubisneksen ja sotkeentuu samalla romanttisiin kiemuroihin.

Tämän kirjan pääosassa tuntuikin olevan enemmän Mma Makutsi kuin Mma Ramotswe. Jälkimmäisen elämä on melko hyvällä mallilla, mitä nyt J.L.B. Matekoni vetkuttelee hääpäivän kanssa ja ottolapset kipuilevat uudessa perhetilanteessa.

Mma Makutsi on kuitenkin se, jonka elämä muuttuu tässä kirjassa. Hän tarvitsee kipeästi rahaa ja päättää perustaa konekirjoituskoulun miehille. Hyvä liikeidea kannattaa ja pian Mma Makutsi voi viimeinkin ja kerrankin ostaa jotain itselleenkin. Suurin osa velvollisuutensa tuntevan naisen rahoista kuluu sairaan veljen ja kotikylään jääneiden sukulaisten elättämiseen.

Tässä kirjassa tuntui korostuvan se, miten eri tavalla miehiin ja naisiin suhtaudutaan Botswanan työelämässä. Konekirjoitus nähdään sihteerien eli naisten hommana ja vaikka käytännössä miehetkin tarvitsevat taitoa, on sen opettelu noloa ja salaista puuhaa. Kilpaileva etsivätoimisto mainostaa itseään MIESTEN etsivätoimistona. Eiväthän naiset mitenkään voi olla kunnon etsiviä, toisin kuin MIEHET.

Sarja jatkuu yhtä lämminhenkisenä kuin aiemminkin. Näitä on kiva lukea pieninä ja nopealukuisina välipaloina muiden kirjojen välissä.


Ei ollut mitään järkeä kiistellä Teräsmiehestä Mma Makutsin kanssa. Toimiston omistaja saattoi olla New Yorkista, mutta hän ei taatusti ollut Teräsmies.
(s. 63-64)


Kirjan tiedot:
Alexander McCall Smith: Kalaharin konekirjoituskoulu miehille | Otava 2005 | 253 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: The Kalahari Typing School for Men (2002) | Suomennos: Jaakko Kankaanpää

Luettu myös:
Kirjavuosi 2012, Kirjahullun päiväkirja, Kirjallisia vilkaisuja alelaareista ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2022 : 33. kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan [30/50]
* Luonto sivuilla : Luettu ulkona
Ulkona se on parvekekin.

lauantai 23. huhtikuuta 2022

Darcie Little Badger: Elatsoe

Kansikuva.


Ellie bought the life-sized plastic skull at a garage sale (the goth neighbors were moving to Salem, and they could not fit an entire Halloween warehouse into their black van).

Elatsoe "Ellie" Briden serkku kuolee äkillisesti onnettomuudessa. Vaihtoehto-Yhdysvalloissa kuolema ei kuitenkaan ole mikään este ja niinpä Trevor ilmestyy Ellien uneen kertomaan, että hänet on murhattu. Ellie tietää nyt murhaajan nimen, mutta teon osoittaminen todeksi onkin aivan toinen juttu.

Tämä olikin monella tapaa erilainen YA-kirja. Ensinnäkin Darcie Little Badger on lipan-apassi ja niin on myös Ellie. Lipan-identiteetti on tärkeä Ellielle henkilökohtaisesti ja myös erilaisten juonenkäänteiden kannalta.

Lisäksi sekä kirjailija että Ellie ovat aseksuaaleja. Niinpä kirjasta puuttuukin YA-kirjallisuudelle niin tyypillinen romanttinen ollako vai eikö olla yhdessä -jossittelu, ja keskipisteessä ovat Ellien perhesiteet. Tarina keskittyy murhaajan nappaamiseen ja – yllättäen YA-kirjalle – Ellien vanhemmat ovat mukana kuviossa. He luottavat tyttäreensä ja tämän kykyyn kutsua kuolleiden eläinten henget elävien pariin.

Ellien erityiskyky on kulkenut hänen äidinpuoleisessa suvussaan jo monen sukupolven ajan. Hän on kuullut koko ikänsä tarinoita legendaarisesta esiäidistään, joka muiden urotekojen lisäksi puolusti lipaneita valkoisten valloittajien väkivallalta. Ellie ja tarina eivät vello koko aikaa heimon traagisessa historiassa, mutta sekin on osa Ellietä ja hänen identiteettiään.


Ellie's elders often cautioned: when somebody dies young, it was dangerous to speak his name, see his face, or risk calling him back another way.
(s. 36)


Vaikka kirja pyörii murhan, surun ja muiden vähemmän hilpeiden aiheiden ympärillä, se on kevyttä luettavaa. Minäkin kyllä pohtisin dinosaurusten kutsumista, jos minulla olisi sama kyky kuin Elliellä. Välillä huumori tuntui tulevan etualalle silloinkin, kun sitä ei oikeastaan kaivattu. Se sai kirjan tuntumaan välillä enemmän nuortenkirjalta kuin YA:lta.

Ellien maailma sinänsä on hauska sekametelisoppa, jossa kaduilla voi törmätä niin keijukuningas Oberonin perillisiin kuin vampyyreihinkin. Ellien uskollisin ystävä on Kirby, rakas lemmikkikoira jo 17 vuoden ajan (12 elossa, viisi kuolleena). Kaikista on apua, kun Ellie yrittää saada Trevorin murhaajan vastuuseen teostaan.


Kirjan tiedot:
Darcie Little Badger: Elatsoe | Levine Querido 2020 | 446 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2022 : 9. kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön [29/50]
* Luonto sivuilla : Kirjassa on ei-todellisia eläimiä
* YA-spefibingo : Kirjan kannessa on eläin
* #Queerlukuhaaste2022 : Aro/acehahmo

sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

Laline Paull: The Bees

Kansikuva.


The old orchard stood besieged.

Flora 717 murtautuu ulos kennostaan vain huomatakseen olevansa yhteiskunnan pohjasakkaa. Se on harvinaisen iso ja ruma jopa siivoojamehiläiseksi, eikä pesässä suvaita poikkeavia yksilöitä. Floran erikoinen kyky pelastaa sen kuitenkin teloitukselta ja antaa sen elämälleen uuden suunnan.

Kyllä, tämä kirja kertoo tarhamehiläisistä ja oli niin jännittävä, että hyvä kun maltoin mennä nukkumaan. Tarinassa yhdistyvät faktat mehiläisistä ja niiden elämästä, ja fiktio siinä mielessä, että Laline Paull on inhimillistänyt ne. Floralla on ihmisen tunnistamia tunteita ja ajatuksia, mutta pohjimmiltaan se on silti mehiläinen.

Mehiläisyhdyskunta on kirjassa aivopesty ja väkivaltainen totalitaarinen dystopia. Jokaisella on oma paikkansa ja alemmat kastit tottelevat ylempiä. Accept, obey, serve. Kennosta kuoriutuvat vähänkään erilaiset yksilöt revitään armotta kappaleiksi, koska pesään ei haluta heikkouksia. Tarina onkin välillä hurmeisen väkivaltainen, kun vartijat teurastavat epäilyttäviä toukkia ja työmehiläiset hankkiutuvat lopulta eroon hyödyttömistä kuhnureista.


Isolated in their spinning circle of sisters, still shouting in protest, the drones could not hide the scent of their fear. The smell made Flora's abdomen contract hard with pleasure, and at the thrill of her sisters' flaring war glands she screamed with excitement.
(s. 276)


Kuhnurit ovat kaikkien palvomia ylimielisiä uroksia, joilla ei ole aavistustakaan siitä, miten niiden syksy tullen käy. Kirjassa tuodaankin hyvin esiin mehiläisten lyhyt elinikä. Yksittäinen mehiläinen ei mitenkään voi muistaa edes koko edellistä kesää, mutta pesän parviäly voi. Sitä ohjaavat osittain eräänlaiset papittaret, se ylin kasti, jolla on tarinassa omat kunnianhimoiset suunnitelmansa.

Kaiken keskellä on kuningatar, Pyhä Äiti, pesän ainoa muniva naaras, joka hallitsee alamaisiaan feromoneillaan. Kuten sisarensa, myös Flora palvoo kuningatarta ja on syntynyt tottelemaan sokeasti saamiaan käskyjä. Se on kuitenkin (totta kai) poikkeusyksilö, joka joutuu pian varjelemaan salaisuutta, jota sen on itsekin vaikea käsittää.

Tykkäsin kirjasta todella paljon! Se kuvaa hienosti mehiläisyhdyskuntaa sellaisena kuin me sen tiedämme olevan, ja samaan aikaan se on myös aivan vieras maailma. Mehiläispesä on ihmeellisen kaunis ja tehokas paikka, joka toimii omilla pelottavilla säännöillään.

En ole mikään mehiläisekspertti, joten en tiedä, miten paljon Paull on keksinyt tähän omaansa. Olen tässä kuitenkin googlaillut mehiläisten elämää ja kaikki kirjassa tapahtuva näyttäisi olevan sellaista, mitä pesissä oikeasti puuhataan. Se, mitä Floralle tapahtuu, on myös mahdollista.

Kirjaan on muuten trailerikin täällä.


Kirjan tiedot:
Laline Paull: The Bees | HarperCollins 2014 | 43 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2022 : 45. palkittu esikoisteos [28/50]
Orion Book Award 2015

lauantai 16. huhtikuuta 2022

Johanna Venho: Syyskirja

Kansikuva.


Kangaskantinen muistikirja on hautautunut paperipinojen alle komerossa ja löytyy, kun teen raivausta.

Iäkäs Tove Jansson jättää hyvästejä rakkaalle Klovharun saarelleen ja pohtii suhdettaan äitiinsä. Samaan aikaan parikymppinen Maria vakoilee ihailemaansa kirjailijaa rantapusikossa.

Ottaen huomioon, miten paljon tämä kirja on ollut esillä ilmestymisensä jälkeen, tiesin siitä yllättävän vähän. Yllätyin siis itsekin siitä, millainen kirja loppujen lopuksi olikaan.

Oletin tämän kuvaavan Toven viimeistä syksyä saarellaan ja niinhän se toki tekeekin. Kaunis kieli maalaa haikeita kuvia kaikesta siitä, mikä Toven on pakko jättää taakseen. Ikä on tullut vastaan eikä saarella asuminen ole enää täysin turvallista Tovelle ja Tootille. Kirjassa tuntuu vahvasti menetys ja se, miten vaikea rakastamistaan asioista on luopua.


Tootin periaatteen mukaisesti he ovat jo pitkään tehneet enimmäkseen sitä, mikä heitä itseään huvittaa, kaikki hyvä työ on poikinut siitä.

Mutta nyt ei huvita, tätä he kumpikaan eivät halua. He eivät tahdo lähteä ja jättää saarta. Vain siitä viheliäisestä syystä, että aika on päässyt niskan päälle. Siinä ei näy hitustakaan sellaista hauskaa, urheaa seikkailua, jotka heille ovat kuuluneet aina.
(s. 21)


Viimeisen syksyn viimeiset kolme päivää ja Marialta saatu kirje saavat Toven ajattelemaan äitiään Hamia. Yllätyin siitä, että suurin osa kirjasta olikin loppujen lopuksi äidin ja tyttären välisen suhteen puintia. Ham kuvataan vakaana pohjana, jolle Tove rakensi itsensä ja jonka menetys koskee edelleen.

Kirjassa pohditaan myös paljon taiteilijuutta. Tove ei ole halunnut luopua sen enempää kirjoittamisesta kuin maalaamisestakaan, ja hän on saanut kotoa sekä tukea että suorituspaineita. Pidin siitä, miten Tuulikki Pietilän rooli kuvattiin tässä kuviossa. Käytännöllinen Tooti on Toven tuki ja inspiraation lähde, joka antaa omaa tilaa menemättä kuitenkaan liian kauas.

Toven osuus tarinasta oli mielestäni kiinnostava ja hyvin kirjoitettu. Sen sijaan Maria tuntui loppujen lopuksi täysin yhden tekevältä ja liian pakkomielteiseltä. Ymmärrän kyllä, mihin hahmolla on pyritty, ovathan Toven työt vaikuttaneet jo moneen sukupolveen. Taiteilijan ja Toven ihailu ihmisenä on kuitenkin eri asia kuin se, että tyyppi telttailee rantapusikossa ja kiikaroi salaa Toven huussikäyntejä. Jokin raja sentään.


Kirjan tiedot:
Johanna Venho: Syyskirja | WSOY 2021 | 280 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjareppu, Kirja vieköön, Kirjakaapin kummitus ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2022 : 16. kirjan luvuilla on nimet [27/50]
* Luonto sivuilla : Syksy
* #Queerlukuhaaste2022 : Kotimainen kirja

sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

Maarit Verronen: Hiljaiset joet

Kansikuva.


Kun kuulin maailmanlopusta, ajattelin, ettei niin hirveää, ettei jotain hyvääkin.

Viisikymppinen Lia keräilee työkseen tavaroita, jotka ovat ajautuneet jokeen rajantakaisesta suljetusta maasta. Sieltä löytyvät myös ne viisi lasta, joita Lia päättää suojella tuhoutuvassa maailmassa.

Tämä kirja on paras lukea aivot narikassa. Käänteet muuttuvat sitä uskomattomammiksi mitä lähempänä tarinan loppua ollaan.

Kirjan tarina on matka- ja selviytymiskertomus äärimmäisen katastrofaalisissa olosuhteissa. Jonkinlainen kosminen rypistys johtaa siihen, että tulivuoret ja mannerlaatat villiintyvät. Lopulta aurinkokin sanoo sopimuksen irti. Tarinassa ihmiset suhtautuvat kummallisen tyynesti siihen, että maailma tuhoutuu.

Lia ja lapset lähtevät Lian kotikylästä kohti kyseenalaista turvaa. Heillä ei ole mitään varsinaista päämäärää, mutta vaiherikkaan matkan jälkeen he päätyvät Lian kotimaahan Suomeen. Matka jatkuu siitä, mutta enpä kerro minne. Sanotaan vaikka niin, että tästä saisi vauhdikkaan ja epäuskottavan toimintaelokuvan.

Koko matkan aikana Lia on käsittämättömän rauhallinen ja lapset äärimmäisen kilttejä ja fiksuja. Turhia, kuten vaikkapa maailmanloppua, ei itketä ja tulevaisuuteen luotetaan koko ajan. Lialla, vanhalla selviytyjällä, on keinonsa kaikkiin hankaliinkin tilanteisiin, joihin joukko joutuu.

Kirja oli nopealukuinen ja oikeastaan pidinkin siitä, mutta minä nyt tykkäänkin tällaisista robinsoncrusoilijoista ja toimintaleffoista. Maa järisee, tsunamit nousevat ja valtiot pyyhkiytyvät maailmankartalta, mutta Lia ja lapset sen kun porskuttavat eteenpäin. 


Kirjan tiedot:
Maarit Verronen: Hiljaiset joet | Aviador 2018 | 177 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Yöpöydän kirjat, Kirja hyllyssä, Kirjakaapin avain ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2022 : 27. kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva [26/50]
* Luonto sivuilla : Luonnonkatastrofi
* Aakkoshaaste : H

perjantai 1. huhtikuuta 2022

Maaliskooste

Olipahan lukuisa maaliskuu! Olen positiivisesti yllättynyt ja toivon, että lukutahti jatkuu samanlaisena.

Siihen liittyen olen yllättynyt myös siitä, että olen jo lukenut puolet Helmet-lukuhaasteesta (25/50). Suoraan sanottuna en olisi itsestäni uskonut ja yritän tässä taputtaa itseäni selkään.

Helmetin ollessa näinkin hyvällä tolalla hyppäsin mukaan uuteen instagramissa pyörivään lukuhaasteeseen. #Tietokirjojenkevät alkaa 1.4. ja siinä pyritään lukemaan kirjoja YLK-luokituksen mukaan. Minulla onkin sopivasti pari tietokirjaa lainassa ja lukemista odottamassa, ja ne sattuvat olemaan vielä eri pääluokistakin.


Luetut & blogatut

Mila Teräs ja Hannamari Ruohonen: Ensilumi
Onko vaari mies vai nainen? Kaunis kuvakirjat lapsen kysymyksistä ja läheisen aikuisen transsukupuolisuudesta.

Margaret Rogerson: Kirjojen tytär
Elisabeth vs. demonikirjat. YA-kirjaseikkailu oli muuten kivaa luettavaa, mutta pakollinen romanssi oli melko olematon.

Ulla-Lena Lundberg: Sade
Taide ja sade yhdistävät. Pidin enemmän esihistoriaan sijoittuvasta puolesta, mutta kumpikin tarina hajosi harmillisesti jonkin verran.

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan perijä
Turun kuohuissa vuosisadan alussa. Historiallinen kuvaus on hienoa ja tarina mukaansatempaava, mutta romanssista en taaskaan pitänyt.

Venla Saalo: Kukkia maan alla
Sattumalta Berliinissä. Kaunista kieltä, mutta tarina jäi mielestäni keskeneräiseksi.

Alexander McCall Smith: Siveysoppia kauniille tytöille
Moraalia ja masennusta. Sarjan kolmas osa, tästäkin jäi hyvä mieli vakavistakin aiheista huolimatta.

Tuomas Kilpi: Avaruusasema Ithal
Outouksia avaruusasemalla. Hyvä scifitarina, joka on kirjoitettu suoraan selkokirjaksi.

Ash Parsons: Girls Save the World in This One
Zombeja zombiconissa. Hidas alku, mutta ihan viihdyttävää ja kevyttä YA-kauhua.

Katriina Ranne: Maa kuin veri
Siirtolaiset Argentiinassa. Kiinnostava sukuromaani, jonka tunnelma oli välillä jopa klaustrofobinen.

Ann Cleeves: Lokin huuto
Murha rantakaupungissa. Sopivan jännä dekkari, jonka päähenkilöstä tykkäsin.

Kansikuvakollaasi.