Nora Roberts: Kaikki ei ole kaupan & Valokuvamalli

 

Joskus sitä ottaa kesälomapaikan hyllystä kirjan, jota ei varmasti lukisi muuten. Tällä kertaa kyseessä oli aito harlekiinipokkari, joka sisälsi ei vain yhden vaan peräti kaksi Nora Robertsin pienoisromaania. Kirjoille on yhteistä mm. parikymppisten päähenkilöiden neitsyys, heitä parittavat sukulaiset, uskomattoman rikkaat miehet, jotka eivät kunnioita kyseisten naisten itsemääräämisoikeutta millään tasolla sekä se, että kirjoissa ei harrasteta seksiä.

Hoksasin vasta kirjan lukemisen jälkeen, että nämä molemmat pienoisromaanit ovat ilmestyneet 1980-luvun alussa. Se toivottavasti selittää nämä hahmoasetelmat ja asenteet. Tämän jälkeen minun tekee vähän mieli lukea jokin uudempi harlekiini ihan vain, jotta näkisin toistuvatko samat jutut edelleen. 

Kaikki ei ole kaupan -tarinan päähenkilö on noin 23-vuotias Megan, joka asuu pappansa kanssa ja työskentelee tämän huvipuistossa. Kun harvinaisen röyhkeä mies yrittää iskeä häntä kaupan keksihyllyllä, Megan tuohtuu. Hän närkästyy vielä enemmän kun käy ilmi, että Katch haluaa ostaa huvipuiston ja saada Meganin itselleen.

Katch katseli Megania tämän seisoessa kuutamossa ylpeänä silhuettina merta vasten. Hänen kasvoilleen kohosi jälleen röyhkeä hymy.

- Saan teidät molemmat, hän vakuutti hiljaa. - Ennen kuin sesonki alkaa.

(s. 38)

Voi jestas sentään näitä päähenkilöitä ja juonentapaista. Megan on sinänsä kiinnostava hahmo, joka tarinan kuluessa ymmärtää, että on aika lentää pesästä ja toteuttaa omia unelmiaan. Harmi vain, että Katchin vietävänä hän hädin tuskin vikisee ja taipuu lopulta aina miehen tahdon alle. Kirjan kiihkeät kohtaukset eivät koskaan mene suutelua ja pientä koskettelua pitemmälle, ja jokainen noudattaa samaa kaavaa. Ensin Megan toistelee eieitä, mutta kun Katch siitä huolimatta jatkaa kopelointiaan, se muuttuu voikylläksi.

Katch puolestaan on sikarikas, mutta ah niin vaatimaton hyväntekijä ja liikemies, joka on muun muassa perustanut sairaalan Keski-Afrikkaan. Kas kun ei ole sponsoroinut syöpälääkkeen kehittäjää. Hämäräksi jäi, miten Katch on rahansa saanut. Ovatko ne perintöä vai onko hän kiivenyt itse ryysyistä rikkauksiin? Hänen ylimielisen luonteensa perusteella veikkaan ensimmäistä vaihtoehtoa.

Valokuvamalli kertoo nimensä mukaisesta valokuvamallista. New Yorkissa asuva Hillary on 24-vuotias huikean kaunis kansasilainen maalaistyttö, joka saa peräänsä työnantajansa, muotilehden omistajan Bretin. Bret haluaa Hillaryn uuden kevätkatalogin kasvoksi ja, tietenkin, kaataa naisen sänkyynsä 

Eipä tässäkään kummoista juonta ollut, mutta sentään uskoin päähenkilöiden väliseen kipinöintiin hitusen enemmän. Hillaryn kuvaukset kestävät kuukausia ja kun Bret vaanii joka nurkan takana, he ehtivät viettää yhdessä enemmän kuin pari päivää. Pidin myös heidän välisestään sanailusta niin kauan, kuin se ei koskenut heidän suhdettaan. Hillary oli muutenkin hauskempi päähenkilö kuin Megan.

[Kuvauksissa, joissa Hillaryn pitää kuvitella kameran olevan hänen unelmiensa mies.]

- Kai me voisimme mennä naimisiin ja saada paljon pikku objektiiveja, hän mutisi lähtiessään pukuhuoneeseen.

(s. 226)

Tätäkin parisuhdetta vaivasi kuitenkin sama "mies vie ja nainen vikisee" -asetelma. Hillaryllä on hieman enemmän sanottavaa päätöksiin ja omaan ammattiinsa kuin Meganilla, mutta toisaalta Bret onnistuu olemaan jopa iljettävämpi kuin Katch. Bret uhkailee Hillaryä useamman kerran sillä, ottaa tämän pian väkisin, ja ainoa asia, joka häntä ainakin kerran pidättelee, on Hillaryn neitsyys. Että sellainen sankari.

Kirjan tiedot:
Nora Roberts: Kaikki ei ole kaupan | Harlequin 2005 (1. p. 1998) | 148 sivua | Omasta hyllystä
Englanninkielinen alkuteos: Less of a Stranger (1984) | Suomennos: Outi Suominen

Nora Roberts: Valokuvamalli | Harlequin 2005 (1. p. 1999) | 151 sivua | Omasta hyllystä
Englanninkielinen alkuteos: Blithe Images (1982) | Suomennos: Anja Lindqvist

Robin Ha: Almost American Girl

 

Robin Han omaelämäkerrallinen sarjakuva kertoo perheestä, maahanmuutosta ja teinitytön kasvusta nuoreksi naiseksi. Kun Chuna on 14-vuotias 1990-luvulla, hän matkustaa äitinsä kanssa Yhdysvaltoihin ja saa pian kuulla, että äidin uuden avioliiton vuoksi he myös jäävät sinne. Chuna ottaa itselleen amerikkalaisen nimen Robin ja yrittää sopeutua maahan, jonka kieltä hän ei puhu ja jossa hän ei tunne ketään.

Tämä esiteltiin jossain kirjastolaisille suunnatussa vuoden tärpit -koulutuksessa alkuvuodesta. Näiden koulutusten huono puoli on se, että kun kiinnostava kirja esitellään, varausjono kasvaa siinä silmieni edessä. Kesti siis kauan aikaa, ennen kuin sain tämän e-kirjan lainaan OverDrivestä. Hyvää kannatti kuitenkin odottaa. Piirrosjälki on selkeää ja ilmeikästä, ja tarina mukaansatempaava.

Kirjan lopussa on jälkisanat, joissa Ha kertoo, miten sen tekeminen muutti hänen suhdettaan äitiinsä. Tai oikeastaan se sai hänet ymmärtämään äitiään paremmin, koska vaietuista asioista puhuttiin viimeinkin. Teini-ikäiselle äidin päätös muuttaa vieraaseen maahan miehen perässä vaikutti täysin käsittämättömältä. Chuna ei edes tiedä muuttavansa, hän luulee lähtevänsä lomalle ja niinpä ystävätkin jäävät hyvästelemättä. Yhdysvalloissa odottaa isäpuolen perhe, jonka nuoremmat jäsenet eivät edes puhu sujuvaa koreaa.

Mielestäni sarjakuvassa tuotiin hienosti esiin toiseuden tunne. Robin ei juuri puhu tai ymmärrä englantia, eikä alabamalaisessa koulussa ole erityistä luokkaa kielenoppijoille. Ystävystyminen muiden oppilaiden kanssa on melkein mahdotonta kielimuurin ja Robinin ujouden vuoksi. Uudet sukulaistytöt eivät auta häntä sopeutumaan, päinvastoin. Hanin vanhempi kertojaääni mainitsee kielitaidottomuuden ainoa hyvän puolen: Robin ei ymmärrä koulukiusaajien rasistisia kommentteja.

Ulkopuolisuuden tunnetta lisää Robinin rakas harrastus eli piirtäminen ja sarjakuvien lukeminen. Yhtäkkiä hän ei saakaan käsiinsä korealaista suosikkisarjakuvaansa eikä kukaan muu koulussa vaikuta olevan kiinnostunut piirtämisestä. Robinin sopeutuminen uuteen kotimaahan alkaa todenteolla vasta, kun hän löytää samanhenkisiä ystäviä.

Äiti rohkaisee Robia liittymään sarjakuvakerhoon.
(s. 170)

Samalla kun sarjakuvassa kuvataan Robinin kasvua, siinä kuvataan myös hänen suhdettaan äitiinsä ja äidin elämää. Robin on avioton lapsi, mikä on suuri häpeä Koreassa. Hänen äitinsä on joutunut kamppailemaan yötä päivää elättääkseen lapsensa ja saadakseen edes jonkinlaista hyväksyntää. Avioliitto Amerikkaan muuttaneen miehen kanssa tarjoaa mahdollisuuden paeta ahdasmielisempää yhteiskuntaa. Vaikka avioliitto osoittautuukin lyhyeksi pettymykseksi, se antaa tilaisuuden jäädä ja rakentaa itsensä näköinen elämä.

Kirjassa tuotiin hyvin esiin se, miten kaikki tämä meni täysin ohi teini-ikäiseltä Robinilta. Hän ymmärtää vasta paljon myöhemmin, millaista äidin elämä on ollut ja miksi hän halusi muuttaa pois. Kun parikymppinen Robin vierailee Koreassa, se on kovin erilainen kuin hän muisti. Robin löytää identiteettinsä amerikankorealaisena ymmärtäessään, että ei todennäköisesti olisi ikinä sopeutunut korealaiseen elämään, jossa kaikkien on näytettävä samalta vaikka sitten kirurgin veitsen kautta ja jossa naisen kohtalona on miltei väistämättä kotiäitiys.

Pidin sarjakuvasta todella paljon ja ihailen sitä, miten rehellinen se on. Robinin vaikeudet sopeutua ovat todellisia, ja äidin ja tyttären välinen rakkaus paistaa läpi riitojenkin. Jälkisanat avaavat tarinaa ja suhdetta lisää ja jättivät hyvän mielen. Äiti teki selvästikin oikean ratkaisun siirtäessään pienen perheen meren toiselle puolelle.  

Kirjan tiedot:
Robin Ha: Almost American Girl | Balzer + Gray 2020 | 243 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 26. elämäkerta henkilöstä, joka on elossa [31/50]

Bonnie MacBird: Veren taide (Sherlock Holmes Adventure #01)

 

Rakas ystäväni Sherlock Holmes sanoi kerran: "Kun ihmisellä on taide veressä, se esiintyy mitä omituisimmissa muodoissa."

Tohtori Watson on mennyt vastikään naimisiin ja unohtanut avioliiton ensihuumassa pitää silmällä Sherlock Holmesia. Kun Watson viimein saapuu Baker Streetille, Holmes on sortunut kokaiiniin ja tylsistyy kotonaan. Pariisilaisen laulajattaren kirje saa Holmesin taas jalkeille ja pian sitä ollaan taidevarkaiden jäljillä.

En ole intohimoinen Sherlock Holmes -fani ja kun nyt asiaa ajattelen, en ole tainnut lukea montakaan alkuperäistä Arthur Conan Doylen kirjoittamaa kirjaa. Tämä kuitenkin löytyi hyllyä lämmittämästä ja niinpä seikkailin hetken vuoden 1888 Pariisissa ja Lontoossa. Aivan luettava ja mukaansatempaava tarina tämä olikin.

Watson ja Holmes ovat kolmenkymmenen puolivälissä, ja Watson yrittää teeskennellä sovinnaista avio- ja herrasmiestä. Minusta olikin hauska lukea, miten hän ei kerta kaikkiaan voinut vastustaa seikkailua. "Ei, Holmes, en mitenkään voi lähteä Pariisiin! ...Ai rakas Maryni onkin matkustanut yllättäen ja varsin sopivasti äitinsä luo maalle? Odota kaksi minuuttia niin pakkaan laukkuni!"

Pidin siitä, että Watson ei ollut aivan toivoton idiootti jutun ratkaisemissa. Totta kai Holmesin hoksottimet toimiva nopeammin, kuinkas muutenkaan, mutta ei Watsonkaan tyhmä ollut. Uskoin myös, että Watson ja Holmes olivat hyviä ystäviä ja kestivät toistensa vikoja vaikkakin välillä hammasta purren. Holmesin kokaiiniaddiktio oli koko ajan mukana tarinassa ja sen suhteen juoni jäi avoimeksi. Tämä on sarjan ensimmäinen osa ja oletettavasti aiheeseen palataan myöhemmin, mutta valitettavasti muita osia ei ole suomennettu.

Itse mysteeri ei ollut kovinkaan kummoinen ja kokonaisuutta katsoen kirjan alkupuoli Pariisin vierailuineen oli melko turha. Juoni pääsi vauhtiin vasta kirjan puolessa välissä, kun siirryttiin laulajattaren kadonneesta pojasta taidevarkauksiin. Holmes joutuu tahtomattaan veljensä Mycroftin hommiin vaikka yrittikin vältellä tätä viimeiseen asti. Tarinaan liittyy myös silkkitehdas, jonka työntekijöiden kurjia oloja kuvataan, sekä kadonneita orpopoikia, jotka on löydetty raa'asti murhattuina ja raiskattuina. Nämä murhatut pojat motivoivat Holmesia enemmän kuin Mycroftin uhkaukset ja useampikin hahmo huomioi Holmesin helläsydämisyyden lapsia kohtaan.

Kirja oli kiva ja vauhdikas historiallinen dekkari, jonka seurassa iltapäivä kului rattoisasti.

Siellä rakenteilla oleva Eiffelin torni häämötti oikealla puolellamme lumisateen keskellä. Se muistutti naurettavasti jotain, mitä Jules Verne olisi saattanut suunnitella tikapuiksi Kuuhun.

"Millainen rumilus!" minä totesin. Holmes hymyili. Minä mietin, miten kauan pariisilaiset sietäisivät moista rakennelmaa.

(s. 52)

Kirjan tiedot:
Bonnie MacBird: Veren taide | HarperCollins Nordic 2017 | 318 sivua | Omasta hyllystä
Englanninkielinen alkuteos: Art in the Blood (2015) | Suomennos: Virpi Kuusela

Luettu myös mm:
Ullan luetut kirjat, Inkan maailma

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 14. kirja on osa kirjasarjaa [30/50]

Charles Martin: The Mountain Between Us

 

Hey... I'm not sure what time it is.

Lumimyrsky iskee Salt Lake Cityyn ja pysäyttää lentoliikenteen. Kirurgi Ben Paynen ja journalisti Ashley Knoxin on kuitenkin jatkettava matkaa omista syistään. He vuokraavat pienkoneen, mutta matkaan tulee mutka kun lentäjä saa sydänkohtauksen ja kuolee ohjaimiin. Kone rysähtää vuoristoon keskelle ei mitään ja kaksikon on löydettävä tiensä sivistyksen pariin.

Katsoin ehkä parisen vuotta sitten kirjaan pohjautuvan samannimisen elokuvan. Pidin siitä, mutta minähän olenkin heikkona tällaisiin villiin luontoon sijoittuviin robinsonadeihin. Elokuvan pääosia esittivät Idris Elba ja Kate Winslet, joista pidän näyttelijöinä ja jotka olivat minusta uskottavia elokuvan Beninä ja Alexina (kirjan Ashley). Hoksasin nyt tämän kirjan kirjastojen OverDrivestä ja ajattelin, että mikäs sen mukavampaa näin kesähelteellä kuin lukea hyytävän kylmästä vuoristoseikkailusta.

Olin väärässä.

Kirja oli mielestäni paljon huonompi kuin elokuva ja onnistui vain ärsyttämään. Luin sen sinnillä loppuun siinä toivossa, että se jossain kohtaa paranisi. No ei parantunut. Elokuvassa minua viehätti muun muassa se, että Kate Winsletin Alex oli tarinalle yhtä tärkeä kuin Idris Elban Ben. Molemmat olivat aktiivisia toimijoita ja aikuisia ihmisiä.

Mitenkä kirjassa sitten? No, tämä on miehinen voimafantasia. Jos ikinä joudut samanlaiseen onnettomuuteen, toivo, että koneessasi on Ben Payne. Ben on erinomainen tapaturmakirurgi, mikä on erittäin hyödyllistä, jos satut loukkaantumaan. Ben on entinen partiolainen, hyväkuntoinen atleetti ja vuorikiipeilijä, jolla on aina mukanaan reppu täynnä juuri sopivia varusteita tällaiseen tilanteeseen. Hän osaa myös kalastaa, ansastaa ja metsästää. Sinänsä pidin kyllä näistä selviytymis- ja luontokuvauksista, joten on harmi, että ne kerrottiin juuri Benin kautta. Ben on Mies, joka on niin uskollinen vaimolleen, että pystyy vastustamaan seireenin kiusausta keskellä syrjäseutujakin.

Ben on myös sekaisin kuin seinäkello, mutta siitä lisää myöhemmin.

Onnettomuuden sattuessa olisi parempi, jos et olisi Ashley. Ashley kirjoittaa juttuja naistenlehtiin ja on menossa naimisiin miehen kanssa, jota ei rakasta, koska eipä ole parempaakaan ollut tarjolla. Tämä siitä huolimatta, että Ashley on mielettömän kaunis ja notkea, mitkä tietenkin ovat naisen tärkeimpiä ominaisuuksia. Elokuvassa Alex on valokuvaaja-journalisti, joka on paikan päällä konfliktitilanteissa ja joka ainakin vaikuttaa olevan rakastunut tulevaan siippaansa.

Kun kone rysähtää vuoren seinään, Ashleyn reisiluu räsähtää poikki ja niinpä hän viettää koko kirjan vaaka-asennossa Benin hoidettavana. Ashley ei pysty toimittamaan edes vessa-asioitaan itse ja tätä vatvotaankin jatkuvasti. Kauhistuttavinta on kuitenkin se, että Ashley ei voi ajella säärikarvojaan! Tätäkin toistellaan loputtomasti, koska onhan se niin kovin tärkeää, kun yrität selvitä talvisessa erämaassa. Ashley on täysin avuton ja Benin armoilla, ja minua koko tilanne ja se, miten se oli kirjoitettu, puistatti suunnattomasti.

Sometime later, I woke up again. There was hair in my face. Human hair. And it smelled of woman. Single hairs were tickling my nose. Others felt silky on my face. My first tendency was to move. Slide over. Respect her space.

But I did not.

(s. 209)

Kirjassa on mukana myös Benin pyhimysvaimo, jolle tarkoitettuja viestejä Ben sanelee kätevästi mukana olleeseen sanelukoneeseensa. Lähinnä viestit ovat muistoja siitä, millainen heidän elämänsä oli ja miten täydellinen Rachel oli. Ei ole suurikaan juonipaljastus sanoa, että sekä Rachel että elokuvan Sarah ovat kuolleet vuosia ennen tarinan alkua. Elokuvan Ben on päässyt tästä yli vaikka kaipaakin yhä vaimoaan.

Kirjan Ben sen sijaan ei ole päässyt tapahtumasta yli ja oireilee huolestuttavasti (ei sillä, että tästä kirjassa huolestuttaisiin). Kävi nimittäin niin, että Rachel odotti kaksosia, mutta äärimmäisen huonon onnen vuoksi istukka/istukat olivat repeämässä irti. Hänelle suositeltiin raskaudenkeskeytystä, koska repeäminen tappaisi sekä sikiöt että hänet. Kristillishyveellinen Rachel ei suostunut ja totta kai pahin tapahtui, kun Ben oli juoksemassa riidan jälkeen. Sinänsä ymmärrettävästi Ben tuntee edelleen syyllisyyttä siitä, että heidän viimeiset sanansa olivat riitaisia.

Vähemmän ymmärrettävästi Ben puhuu edelleen ikään kuin sekä vaimo että nyt nelivuotiaat lapset olisivat elossa. Vielä vähemmän ymmärrettävästi hän on rakentanut pihalleen tai talonsa sisälle (keskittymiseni herpaantui kirjan lopussa) mausoleumin ja/tai sarkofagin kaikille kolmelle. Hän nukkuu näiden vieressä.

Onnea yhteiseen elämään Benin kanssa, Ashley!

Lopputulemana suosittelisin elokuvaa, mutta en kirjaa. Eniten minua korpesi seksismi, jota en todellakaan odottanut elokuvan perusteella. Toisin kuin minä, kirjailija selvästi nautti suunnattomasti asetelmasta, jossa nainen on täysin riippuvainen Miehisestä Miehestä.

Kirjan tiedot:
Charles Martin: The Mountain Between Us | Boradway Books 2010 | 272 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 21. kirja liittyy johonkin vuodenaikaan [29/50]
* Pohjoinen lukuhaaste 2021 - 24. kirja, jossa kiivetään tai ollaan vuorella tai tunturilla [14/25]

Agatha Christie: Särkyneen peilin arvoitus ja 3 muuta Poirotin juttua

 

Tällä kertaa kesä-Christiekseni löytyi kirjaston kierrätyshyllystä novellikokoelma Särkyneen peilin arvoitus. Kirjassa on neljä novellia, jotka olivat tuttuja Poirot -TV-sarjasta. Tai ainakin kolme on, yhtä en nimittäin muistanut lainkaan. 

Ensimmäinen novelli on Murha tallikujalla, joka on eräänlainen suljetun huoneen arvoitus. Neiti Plenderleith löytää kämppäkaverinsa rouva Allenin kuolleena huoneestaan. Näyttää siltä, että rouva on ampunut itsensä. Poirot'n silmään pistää kuitenkin heti muutama epäilyttävä yksityiskohta.

Tämän jutun muistin noin pääpiirteittäin, mutta en kuitenkaan loppuratkaisua. Tässä ja joissain muissakin novelleissa silmääni pisti se, miten ihmiset tuomittiin nopeasti ulkonäön perusteella. Esimerkiksi murhattu rouva Allen oli kaunis blondi ja hieman yksinkertainen, juuri sopiva pyrkyripoliitikon kotirouvaksi. Neiti Plenderleith puolestaan on tummatukkainen ja ehkä ei yhtä kaunis, mutta paljon terävämpi ja näin ollen ei niin haluttua vaimomateriaalia. Hiustenväri, kauneus ja älykkyys kulkevat pitkälti käsikkäin novellien maailmassa, samoin kasvojen muoto.

Uskomaton varkaus on se novelli, jonka juonta en muistanut ollenkaan. Lordi Mayfield on kutsunut kotiinsa varsin sekalaisen seurakunnan. Eräänä iltana käy ilmi, että joku varastanut lordille ja horisontissa uhkaavalle sodalle tärkeät pommikoneen piirustukset. Asian selvittäminen vaatii hienovaraisuutta eli Poirot'n apua.

Tämä oli ihan kiva pikku mysteeri, mutta jotenkin odotin koko ajan, että joku murhataan. Mielessäni Agatha Chistie vain on yhtä kuin murhadekkari. En pitänyt novellin henkilöhahmoista kovinkaan paljoa ja etenkin se, miten Mayfield esitettiin lopussa jonkinlaisena sankarihahmona, ärsytti. Mies nyt kuitenkin oli puuhastellut vihollisvaltojen kanssa, ei sitä ihan noin vain pitäisi unohtaa. Ainakin tuli selväksi se, että poliitikkoihin ei voi luottaa.

Muistin kokoelman niminovellin Särkyneen peilin arvoituksen murhan ja bongasinkin heti murhaajan epäiltyjen joukosta. Järjettömän rikas sir Gervase Chevenix-Gore näyttää tekevän itsemurhan, mutta eihän se tietenkään niin ole. Onneksi sir Gervase oli jo kutsunut paikalle yksityisetsivän eikä Poirot'lla mene kauaakaan selvittää, kuka oli teon takana.

Pidin enemmän tämän novellin henkilöistä, jotka olivatkin melko omituista porukkaa. Esimerkiksi sir Gervase on omasta mielestään maailman napa, mikä saa tietenkin Poirot'n epäilykset heräämään välittömästi. Itseään maailman tärkeimpänä ihmisenä pitävä mies ei varmasti tappaisi itseään ja jättäisi maailmaa ilman hänen säkenöivää läsnäoloaan. Sir Gervaisen vaimo puolestaan puhelee henkiolentojen kanssa ja luulee olevansa (muun muassa) jälleen syntynyt Atlantiksen ylipapitar. Minusta oli jollain kummallisella tavalla hellyttävää, että näiden kahden avioliittoa kuvattiin onnelliseksi ja jopa rakastavaksi. Vakka kantensa valitsee ja niin pois päin.

Kirjan viimeinen novelli on Kolmiodraamaa Rhodoksella. Poirot on lomailemassa ja rantaelämästä nauttiessaan huomaa ympärillään pyörivän pienen piirin jos toisenkin. Kuvankauniilla Valentine Chantryllä on kierroksessa viides aviomies ja nyt hän näyttää iskeneen silmänsä herra Goldiin, jonka vaimo ei katso asiaa hyvällä.

Tämän tarinan muistin kokonaan TV-sarjasta ja näinkin sen suorastaan sieluni silmin. Tässäkin toistuu vahvasti ensimmäisen novellin ulkonäköteema: kaunis rouva Chantry on oikeastaan aika tyhmä, hiirimäinen rouva Gold puolestaan hyvin terävä. Komea herra Gold on helposti vietävissä, yrmeässä herra Chantryssa on "hitunen alkukantaista apinaa" ja enemmän kuin hitunen älykkyyttä. Tarina sinänsä oli kyllä hupaisaa luettavaa ja kirjan viimeisenä novellina jätti kesätunnelmiin, sijoittuuhan se Rhodokselle.

Kirjan tiedot:
Agatha Christie: Särkyneen peilin arvoitus ja 3 muuta Poirotin juttua | WSOY 1985 | 232 sivua | Omasta hyllystä
Englanninkielinen alkuteos: Murder in the Mews (1937) | Suomennos: Anna-Liisa Laine

Luettu myös mm.:
Jokken kirjanurkka, Katvealue, Agatha Christien kirjat ynnä muut

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 23. kirja, jota luet ulkona [28/50]
* Pohjoinen lukuhaaste 2021 - 23. kirja, jonka kannessa on viikset [13/25]

Satu Jaatinen: Paremmissakin piireissä: kuninkaallisia skandaaleja kautta aikojen

 

Lokakuussa 2020 Euroopan valtiot julistivat matkustuskieltoja ja vaativat kansalaisiltaan äärimmäistä varovaisuutta koronaviruksen aiheuttaman maailmanlaajuisen epidemian vuoksi.

Miten koronatilanne liittyy kuninkaallisiin skandaaleihin? Ihmettelin tätä itsekin kunnes jatkoin seuraavaan lauseeseen. Kukas niitä karanteenimääräyksiä olikaan rikkomassa ellei oikea kruunupää. Hollannin kuningasperheen tohelointi oli tuorein kirjan skandaaleista, jotka kattavat sellaiset tuhannen vuotta.

Kaipasin kevyttä ja hauskaa kesäkirjaa, ja mikäs sen parempaa kuin uppoutua yhteen paheistani eli kuninkaallisiin juoruihin. Tähän kirjaan on koottu joukko erilaisia eurooppalaisen aateliston kömmähdyksiä kohtalokkaista syrjähypyistä kiusalliseen golfkisaan. Kirja ei etene kronologisesta vaan aiheesta toiseen, ja välillä yksittäinen skandaali ei oikein tuntunut sopivan juuri sen otsikon alle. Mutta, eipä se lukemista haitannut!

Kevyempien kohujen lisäksi kirjassa esitellään myös vakavampia skandaaleja. Kenellä oli motiivi murhata kuuluisat Towerin prinssit ja miten tapaus vaikutti Richard III:n maineeseen? Kirjassa kerrotaan myös, totta kai, Englannin hovin muutamasta viimeisestä vuosikymmenestä. Charlesin ja Dianan onneton avioliitto on näköjään ehtymätön kauhistelun lähde vaikka siitä ei mitään uutta enää irti saakaan.

Sen sijaan tunsin oloni suorastaan hellämieliseksi, kun luin Ruotsin prinssi Bertilin ja Lilianin tarinaa. Kaikkien kirjan ja historian onnettomien kuninkaallisten parien joukossa on ainakin yksi, joka jaksoi rakastaa ja toivoa vuosikymmenten ajan. En ollut aiemmin ajatellutkaan, että pariskunta uhrasi mahdollisuutensa omien lasten saamiseen sovinnaisuuden alttarilla. He pääsivät naimisiin vasta kuusikymppisinä, eikä kumpikaan ilmeisesti halunnut sekoittaa perimysjärjestystä ja/tai tahrata kuninkaallisten kiiltävää ulkokuorta aviottomilla lapsilla.

Kirja ei tarjonnut minulle kovinkaan paljoa uutta, mutta se oli juuri sitä, mitä kaipasinkin eli kevyttä kesälukemista.

Kirjan tiedot:
Satu Jaatinen: Paremmissakin piireissä: kuninkaallisia skandaaleja kautta aikojen | Docendo 2021 | 197 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 45. kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija [27/50]

Viola Wallenius: Koti Keniassa

 

Reilu kymmenen vuotta sitten keksin tarinoita ja kirjoitin niitä ylös.

Viola Wallenius on hieman hukassa lukion jälkeen ja päättää lähteä parantamaan maailmaan. Pian hän löytää itsensä Keniasta vapaaehtoistyössä, josta tulee hänen elämäntyönsä. Walleniuksen tarinat keskittyvät vuosiin 2014-2020 ja kertovat sekä karusta todellisuudesta toisella mantereella että oman paikan löytämisestä kaukaa Suomesta.

Luin joskus viime vuoden puolella artikkelin nuoresta naisesta, joka tuntui minusta uskomattoman rohkealta. Ei kovin monesta olisi jättämään kaikkea tuntemaansa ja omistamaan elämäänsä ruohonjuuritason hyväntekeväisyydelle, saati sitten ryhtymään kahdeksan lapsen sijaisäidiksi. En millään muista, mikä artikkeli se oli, vaikka nyt kirjan luettuani haluaisin lukea sen uudelleen.

Wallenius nimittäin kritisoi kirjassa itseään siitä, millaisia artikkeleita hän on aiemmin antanut tietämättömyyttään kirjoittaa itsestään. Hänen mielestään joissakin, etenkin vanhemmissa, artikkeleissa on keskitytty aivan väärään asiaan eli häneen itseensä. Tärkeintä kun olisi kertoa asiasta ja ihmisistä, joiden puolesta ja kanssa hän tekee työtä.

Mielestäni tämä toteutuu hienosti tässä kirjassa. Sen tarinat kerrotaan toki Walleniuksen omasta näkökulmasta ja mukana on hänen omia tunteitaan ja kokemuksiaan. Koskaan ei kuitenkaan unohdu se, kenen tarinoita hän oikeasti kertoo ja keiden elämästä hänen työssään on oikeasti kyse.

Kirjassa kuvataan hyväntekeväisyysjärjestö Home Street Homen perustamista ja Walleniuksen arkea Keniassa Kwalen piirikunnassa. Kirjassa kuvataan yksittäisiä ihmiskohtaloita ja niin onnellisia kuin surullisiakin loppuja. Siinä tehdään myös selväksi, miten vaikeaa työ on, kun vastassa on koko maanlaajuinen korruptiokierre, köyhyys ja naista alistavat asenteet, joiden muuttaminen ei tapahdu nappia painamalla.

En ollut koskaan nähnyt itse nälkää tai tiennyt, millaista on elää äärimmäisessä köyhyydessä. Olin toki vieraillut lukuisissa perheissä, tavannut vaikeassa tilanteessa eläviä vanhempia ja tukenut hädänalaisia perheitä. Tiesin paljon, mutta tiesinkö todellisuudessa, miltä nälkä tuntui? En oikeasti tiennyt.

(s. 132)

Kirjan tärkeäin sanoma olikin mielestäni se, että muutos tulee aina yhteisön sisältäpäin. Wallenius kritisoi aiheellisesti niin sanottua white saviour, valkoinen pelastaja -ilmiötä, jossa uljas valkoihoinen ratsastaa paikalle ja kuvittelee, että ongelmat ratkeavat kun hän kertoo, miten oikeasti pitäisi toimia. Kirjassa kerrotaankin urheista paikallisista asukkaista, jotka pyrkivät muuttamaan yhteisöään joskus oman henkensäkin uhalla. Esimerkiksi Rehema on silvottu nuorena eikä hän anna omien tyttäriensä kokea samaa karmeaa kohtaloa.

"Ei tämä ikinä muuttuisi, jos joku ei niskuroisi vastaan. Se on minun roolini tässä kehityksessä. Voi olla, että se lopulta vaatii henkeni, mutta ainakin pusken osaltani tätä kansaa kohti oikeaa suuntaa," Rehema vastasi hymyillen.

(s. 96)

Wallenius tekeekin selväksi, että vaikka vastustus ja vanhat, kauheatkin tavat on juurrutettu syvälle ihmisten mieleen, muutostakin tapahtuu. Kotikylässä Makongenissa nuoret ymmärtävät, että tytöillä ja naisilla on oikeus turvalliseen elämään ja omien unelmien tavoitteluun. Mitä useampi ihminen pääsee opiskelemaan, sitä paremmat mahdollisuudet sekä hänellä että koko yhteisöllä on ymmärtää maailmaa. 

Vaikka kirjassa kerrotaankin muun muassa köyhyydestä, silvonnassa, lapsivaimoista ja seksuaalisesta väkivallasta, on sen sanoma toiveikas. Wallenius on selvästi löytänyt oman paikkansa maailmassa ja toivon, että tämä kirja puolestaan löytää suuren yleisön. Se kertoo paitsi mielenkiintoisesta vieraasta maasta ja kulttuurista myös siitä, miten jokainen voi muuttaa maailmaa. Kaikkien ei tarvitse muuttaa Afrikkaan ja perustaa hyväntekeväisyysjärjestöä, keinoja ja auttamisen kohteita löytyy kyllä lähempääkin.

Kaiken kaikkiaan loistavaa kesälukemista! Kirja on hyvin kirjoitettu, nopea lukea ja lisäpisteitä vielä todella kauniista ulkoasusta.

Kirjan tiedot:
Viola Wallenius: Koti Keniassa | Otava 2021 | 223 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 11. kirja kertoo köyhyydestä [26/50]