torstai 21. lokakuuta 2021

Max Gladstone: Three Parts Dead (Craft Sequence #01)

Kansikuva.


God wasn't answering tonight.

Yövuorossa palveleva ja palvova Abelard on ensimmäisiä, jotka huomaavat tulenjumala Kosin kuolleen. Pian tämän jälkeen ketjupolttava ja äkillistä uskonkriisiä poteva nuori pappi huomaa sotkeutuneensa nekromantikkojen puuhiin. Tara Abernathy puolestaan on vasta ja hyvin epäilyttävissä oloissa valmistunut nekromantikkovelho*, joka seuraa mentoriaan Alt Coulumbin suurkaupunkiin. Kaksikko on palkattu herättämään Kos kuolleista, koska kaupunki ei pyöri ilman jumalallista höyryvoimaa. Kun käy ilmi, että Kos onkin murhattu, vaarassa ovat sekä Abelard ja Tara että itse Oikeus.

*Kirjan termi on Craftswoman/Craftsman, jolle en nyt keksi tähän hätään parempaakaan suomennosta.

Ostin tämän joskus vuosia sitten kirjakaupasta, mutta jostain syystä se on jäänyt hyllyä lämmittämään. Harmillista, tämä nimittäin oli niin kiva ja erikoinen lukukokemus, että olisin halunnut lukea sen aikoja sitten. Gladstonen luoma maailma on kerrassaan mahtava ja kummallinen, ja hänen hahmoistaan on helppo pitää ja  joitain heistä on hyvin helppo inhota.

Tarina lähtee siis käyntiin jumalan kuolemasta, jota Kosin kirkko yrittää ymmärrettävistä syistä peitellä. Taralla on kasoittain traumoja oppivuosistaan salatussa akatemiassa, josta hänet kirjaimellisestikin potkittiin pihalle heti valmistumisen jälkeen. Hän ei pysty enää sopeutumaan maanviljelijäperheensä elämään ja on onnesta soikeana, kun mahtava velho Elayne Kevarian käy nappaamassa hänet mukaansa Alt Coulumbiin. Pidin todella paljon Tarasta ja hänen kyynisyydestään, etenkin kun hänen vastaparinaan on idealistisempi Abelard.

Kirjan huikea maailma rakentuu pikkuhiljaa ja irtonaisiltakin tuntuvat palat loksahtavat lopulta paikoilleen. Mitään ei selitetä puhki tai tavalla, joka ei tunnu luontevalta kirjan hahmoille. Vampyyrit, kävelevät luurangot, jumalat, höyrykoneet ja nekromantia ovat olemassa suloisessa sekamelskassa, joka on kuitenkin täysin järkeenkäyvä. Gladstone rakentaa tarinan edetessä paitsi vauhdikasta ja väkivaltaista juonta, myös tämän maailman historiaa, mytologiaa ja tavallista arkea.


The airborne wheels returned to the cobblestones with a bone-jarring thud. Tara's teeth clapped together so hard her jaw ached. "Is our driver insane?"

He [Abelard] brought one finger to his lips. "Don't let him hear you. Cabbies in Alt Coulumb are touchy, with reason. The Guild has zero tolerance for accidents."

"They fire you if you have a wreck?"

"It involves fire, yes. Trust me, there's no safer place on the road in Alt Coulumb than in a cab."
(s. 106)

Kokonaisuutena kirja on synkkä ja siksi se sopikin hyvin syysiltaan. Verta ja suolenpätkiä lentelee aina silloin tällöin, etiikka ja moraali ovat usein hyvin kyseenalaisia eikä kukaan hahmoista ole täydellinen. Yksi sivuhahmoista saa kiksinsä paitsi karmivasta työstään, myös vampyyrien puraisuista. Velhot mieltävät itsensä miltei jumalten veroisiksi eikä Tara voi ymmärtää Abelardin uskoa tai tuskaa Kosin kuolemasta. Elayne Kevarian toteaakin, että tietynlainen välinpitämättömyys ja henkinen kylmyys kasvaa samaa vauhtia velhon iän ja voimien kanssa. 

Pidin aivan erityisesti siitä, miten yllättävä kirja oli. Se on sekoitus steampunkia, fantasiaa, dekkaria, uskontoa ja jopa oikeussalidraamaa. Jokaisen kulman takana tuntuu vaanivan uusi yllätys oli sitten kyse Alt Coulumbin arkkitehtuurista, kävelevien luurankojen todellisesta luonteesta tai totuudesta ihmisten ja jumalten välisen sodan takana. 

Pitänee hankkia sarjan seuraavakin osa. Mikäli oikein ymmärsin, kirjat toimivat myös itsenäisinä teoksina eikä niissä kaikissa ole samoja päähenkilöitä. Sinänsä harmillista, koska pidin näistä hahmoista, mutta tätä kiehtovaa maailmaa on varmasti kiva tutkia monesta suunnasta.


Kirjan tiedot:
Max Gladstone: Three Parts Dead | Tor Books 2013 (1. p. 2012) | 333 sivua | Omasta hyllystä

Haasteet:
* Halloween-lukuhaaste
* Syyslukuhaaste - Dark academia
Luovasti tulkiten! Taran akatemia on hyvinkin synkkä paikka.
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 10. kirjan nimessä on numero [38/50]

lauantai 9. lokakuuta 2021

Piia Leino: Taivas

 Kansikuva.

Kun Akselin on pakko lepuuttaa silmiään, hän katselee kerjäläisten neliötä.

Akseli tekee tarkoituksettomalta tuntuvaa tutkimusta yliopistolle ja saa vastineeksi taivasaikaa. Vuonna 2058 Helsinki on nahkapäiden johtama ankea dystopia, jossa seksi ja ihmissuhteet eivät kiinnosta enää ketään. Täydellinen virtuaalimaailma Taivas on kaikki kaikessa. Akseli saa pomoltaan pillereitä, jotka muuttavat hänen elämänsä. Yhtäkkiä hän haluaakin tavata Taivaassa tapaamansa Iinan tosielämässä ja jakaa pillerit hänen kanssaan. Elämä oikean naisen kanssa ei kuitenkaan ole lainkaan sellaista kuin Akseli kuvitteli.

Taivaassa on paljon samaa kuin Piia Leinon Yliajassa, jonka luin reilu vuosi sitten ja josta tykkäsin paljon. Suomi on synkkä ja ankea paikka, jossa vallassa on ääriliike äärimmäisine ajattelutapoineen. Akselin Suomi on taistellut toisenkin sisällissodan ja nyt Etelä-Suomi on muurin ympäröimä kansallissosialistinen valtio. Kuten sitä asuttavat ihmisetkin, Helsinki on sisäänpäin kääntynyt ja kaikki ei-arjalaiset on hirtetty aikoja sitten. Vanhukset, vammaiset ja mielenterveysongelmista kärsivät ihmiset joutuvat hankkimaan elantonsa Keskustorilla kerjäämässä vartijoiden silmien alla.

Leino kuvaa tulevaisuuden hiljaista Helsinkiä melkein liiankin hyvin. Maamerkit ovat sää armoilla ja jäämässä kasviston alle, koska ketään ei kiinnosta huolehtia yhtään mistään. Torilla myydään lokkeja ruoaksi ja se onkin sikäli harvinaista herkkua, että melkein kaikki eläimet on syöty aikoja sitten. Ihmisten ravinto koostuu pääasiassa riisistä ja hyönteisproteiinista. Kaikki on niin apaattisen toivotonta, että yleinen masennus ja välinpitämättömyys on käsinkosketeltavaa.

Kirjassa on loppujen lopuksi hyvin vähän henkilöitä, koska ihmiset eivät ole enää kiinnostuneita toisistaan. Akseli tutustuu Iinaan Taivaassa ja haluaa tämänkin kokevan reaalimaailman pillereiden vaikutuksen alaisena eli asioita huomaten ja niistä välittäen. Akseli on työnsä puolesta kuluttanut paljon 2000-luvun mediaa ja pornoa, ja hänellä on suuret odotukset Iinan suhteen. Pettymys on suuri kun Iinalla onkin oma elämä, omia tavoitteita ja haluja, joilla ei ole mitään tekemistä Akselin kanssa. 

Akseli aloitti tarinan sympaattisena hahmona, mutta kirjan lopussa suorastaan inhosin häntä. Hänen kehityskaarensa on hyvin rakennettu ja kuten Yliajassa, tässäkin kirjassa Leino on luonut hienosti hahmo, jota kohtaan on yhtä helppo tuntea niin sympatiaa kuin inhoakin. Hän on erinomainen kuva tietynlaisesta miehestä, joita on nykyaikanakin ja jotka ovat kaapanneet vallan lähitulevaisuudessa. 


Hän vetäytyy irti Iinasta ja katsoo tämän leikeltyä mekkoa, ärtymys hänen mielessään kiertää ja etsii kohdetta. Akselilla on hirvittävä nälkä, mutta nainen vain haisee ruoalta ja näyttelee itseään vartijoille.

- Ehkä voisit pukea vähän enemmän päälle, jos et halua tulla katsotuksi.
(s. 166-167)


Juokse, Iina juokse!

Iinasta sen sijaan pidin koko kirjan ajan. Hänen kehityskaarensa on erilainen kuin Akselin. Tarinan alussa Iina elää Jalon, veljensä ystävän ja taivaskoodarin elättinä. Suhde ei ole millään tavalla romanttinen tai seksuaalinen, ja molemmat kaipaavat Iinan veljeä Mariusta. Marius on elossa tai kuollut kadonnut muurin taakse, ja kun Akselilta saadut pillerit herättävät Iinan mielen, veljen kohtalo ei jätä häntä rauhaan. Pillerit saavat Iinan huomaamaan yhteiskunnan valtavat epäkohdat ja mikä tärkeintä, havahtumaan siihen, että niille voisi ehkä tehdäkin jotain. Pidin todella paljon siitä, miten Iina kasvaa omaksi itsekseen ja löytää rohkeutta tehdä radikaalejakin päätöksiä.


Kirjan tiedot: 
Piia Leino: Taivas | S & S 2017 | 249 sivua | Kirjastosta

Luettu myös mm.:
Yöpöydän kirjat, Kirjanmerkkinä lentolippu, Eniten minua kiinnostaa tie ynnä muut

Haasteet:
* Halloween-lukuhaaste
* Luonto sivuilla - Kirjassa ihaillaan maisemia

torstai 7. lokakuuta 2021

Ville Tietäväinen & Iiro Küttner: Harvennus

Kansikuva.


Kolmessa aikatasossa liikkuvan sarjakuvan tarina kertoo Nooan arkista. Yhtäällä Nooa saa viestin yläkerrasta ja alkaa suunnitella arkkiaan. Toisaalla eletään 400-luvulla eaa., jossa kiistellään siitä, mitä tekstejä juutalaisten tooraan otetaan mukaan. Ja sitten ollaan vuodessa 2021 jolloin kielitieteilijä Elke Greiss haluaa selvittää, mitä arkissa todella tapahtui.

Noin yleisesti ottaen en lue uskonnollista kirjallisuutta, joihon tämä sarjakuva lukeutuu. Oletin, että tässä mennään vauhdikkaalla danbrownimaisella otteella ja salaliitot edellä. No, olin sekä oikeassa että väärässä. Tarinassa on tosiaan kuviteltu salaliitto, joka pyrkii kätkemään totuuden yhdestä kristinuskon ja tässä tapauksessa myös juutalaisuuden kulmakivestä. Tästä kirjasta huokuu kuitenkin uskonnollisuus tavalla, jota ei ole Dan Brownin kirjoissa. Tässä uskonto on Se Juttu ja Totista Totta, ei vain sopiva maa, johon viljellä pientä salaliittoseikkailua.

En siis ollut tämän kirjan kohdeyleisöä. Kuitenkin, ne jutut, joiden osalta tarina karahti omaan kivikkooni, eivät olleet aivan suoraan tuohon aspektiin liittyviä. Tarinassa Elkeä uhkaa myös hyvin maallinen ongelma. Yliopiston rahoitusta kiristetään ja Elken laitoksella on niin vähän kysyntää, että karsinta aloitetaan sieltä. Tämä oli itse asiassa kiinnostavaa ja realistista, ainakin siihen asti kunnes Elke vertaa leikkauksia tekevää osapuolta natseihin. Ei, yliopiston kuluja karsiva henkilö ei ole pahempi kuin natsi. Mikä ihmeen vertaus tämä oli?

Tarkemmin ajatellen tämä toinen ärsytysasia liittyy kyllä uskonnollisuuteen. Tässä kappaleessa on sitten JUONIPALJASTUS. Tarinan alussa Araratvuorella kiipeilevä Elke kertoo heilalleen, että hän ei voi saada lapsia endometrioosin vuoksi. Hän on kuitenkin päättänyt keskittyä työhönsä sen sijaan, että haikailisi ikuisesti lapsen perään. Kiinnostavaa, endometrioosia ei kovin usein kirjoissa esiinnykään, ajattelin. Mutta miten kirjan lopussa käykään? Ilmeisesti jumalallisen ihmeen seurauksena Elke on saanut lapsen. Eli loppujen lopuksi ollaan siinä samassa vanhassa kliseessä, jossa naisen elämä ei ole oikeaa elämää ilman lasta. Kaiken lisäksi minusta oli varsin kyseenalaista nostaa esiin vaikea sairaus, josta lukemattomat ihmiset kärsivät, ja ratkaista se pienellä taivaallisella väliintulolla.

Kirjan kolmesta tarinasta pidin eniten siitä keskimmäisestä, jossa oppineet kiistelevät pyhistä kirjoituksista. Jokaisella suvulla on oma versionsa Vanhan Testamentin tapahtumista, mutta kaikki eivät mahdu pyhään kirjaan. Vallanhimoinen Esra on ottanut tehtäväkseen juutalaisten yhdistämisen yhden tooran alle ja niinpä versiot, joita hän ei hyväksy, katoavat sekä liekkien että murhien voimalla. 

Vaikka en innostunutkaan kirjan tarinasta, pidin kuitenkin Tietäväisen piirroksista. Etenkin suurten paneelien maisemakuvat olivat todella hienoja. Öinen vuoristo vaikuttaa kylmältä ja vihreä metsä todella vehreältä.


Kirjan tiedot:
Ville Tietäväinen & Iiro Küttner: Harvennus | WSOY 2021 | 135 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Luonto sivuilla - Kirjassa on vuoria
* Syyslukuhaaste - Lue sateisena päivänä