Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu

Mummi tapasi sanoa, etteivät kuolleet sukulaisemme katoa minnekään vaan jäävät varjelemaan meitä.

Heinäkuussa Lue maailma vuodessa -haasteessa luettiin etelä- tai kaakkoisaasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja. Valitsin tähän vietnamilaisen Nguyễn Phan Quế Main esikoisteoksen Vuorten laulu.

Päädyin tähän ihan vain siksi, että eräs työkaverini oli lukenut hänen toisen kirjansa Missä tuhka kukkii ja tykännyt siitä. Voi olla, että luen sen itsekin jossain välissä, koska pidin tästä.

Vuorten laulu yhdistää sukutarinan kertomukseen Vietnamin historiasta 1900-luvulla. Isoäiti Diệu Lan kertoo perheensä vaiheista tyttärentyttärelleen Hươngille, ja samalla he elävät historiaa 1960-luvulta eteen päin. Keskeistä on Diệu Lanin sinnikkyys jatkuvien vastoinkäymisten keskellä.

Yllätyin siitä, miten luontevasti perhedraama punoutui poliittisiin myllerryksiin. Tuntui, että juuri tämä tarina olisi hyvinkin voinut tapahtua jollekin perheelle. Kolonisaatio, vallankumoukset, nälänhätä ja sota heittelevät Diệu Lania kuin pikkuista venettä myrskyssä. Hänen perheensä kohtaa väkivaltaa niin japanilaisten ja amerikkalaisten kuin toisten vietnamilaistenkin taholta.

Vietnamin historia oli minulle ennestään tuttua lähinnä Vietnamin sodan kuvausten kautta. Niissäkin näkökulma on ollut pitkälti amerikkalainen ja useimmiten vielä miesten. Vuosikymmeniä kattava tarina naishahmojen kertomana oli siis jotain uutta ja, uskallanko sanoakaan, opettavaista.

Siitä huolimatta kirja oli todella sujuvaa ja mukaansatempaavaa luettavaa. Ahmaisin tämän yhdessä illassa, koska halusin koko ajan tietää, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Jotain menisi epäilemättä taas pieleen, mutta mitä, ja miten Diệu Lan siitä selviäisi? Vietnamilainen kulttuuri on koko ajan vahvasti läsnä esivanhempien kunnioittamisesta naisten hampaiden värjäämiseen asti.

Kirjailija kertoo loppusanoissa kirjan synnystä ja siitä, miksi päätti kirjoittaa nimenomaan englanniksi. Hänen äidinkielensä on vietnam ja oli kiinnostavaa lukea siitä, millaisia haasteita kielivalinta aiheutti. Monet asiat, jotka on helppo sanoa vietnamiksi, on vaikea sanoa englanniksi.

Kiinnostavaa oli myös se, että vaikka Vuorten laulun tarina on fiktiivinen, se pohjautuu todellisiin kertomuksiin. Kirjailija on kerännyt tarinoita ja kokemuksia niiltä, jotka ovat eläneet kaikissa Vuorten laulun tapahtumissa.

Jälkeenpäin olen miettinyt, mitä olisin ottanut mukaani, jos olisin tiennyt tulevasta. Ehkä vanhempieni mustavalkoisen hääkuvan. Kuolemanpelossa ei kuitenkaan ehdi heittäytyä nostalgiseksi.

(s. 18)

Kirjan tiedot:

Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu | Sitruuna 2022 | 348 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: The Mountains Sing (2020) | Suomennos: Elina Salonen

Luettu myös:

Hemulin kirjahylly, Kirjakaapin kummitus, Kirjojen kuisketta ynnä muut

Haasteet:

* Lue maailma vuodessa : Heinäkuu: Etelä- tai kaakkoisaasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja

Trung Le Nguyen: The Magic Fish

Tiến on toisen polven amerikanvietnamilainen, jonka kotona kielikysymys on aina läsnä. Hän puhuu parempaa englantia kuin vanhempansa ja lukee näille ääneen perinteisiä satuja harjoitusmielessä. Samaan aikaan hän tuskailee salaisuutensa kanssa.

Olipas mielenkiintoinen sarjakuva, jossa on monta tasoa. Tarinassa on sekä nykyhetki että menneisyys ja vielä sisäänrakennettuna satujakin. Ne on onneksi eroteltu toisistaan eri väreillä, joten lukeminen oli helppoa.

Tiếnin on joskus vaikea löytää sanoja keskustellakseen vanhempiensa kanssa. Kieli- ja sukupolvikysymykset ovat hyvin konkreettisia kodissa, jossa vanhemmat puhuvat parempaa vietnamia kuin lapsensa, joka taas on oppinut sujuvan englannin kodin ulkopuolelta. Teini-ikäisenä vanhempien kanssa kommunikointi voi olla muutenkin haastavaa, saati sitten tällaisessa tilanteessa.

Tiếnillä on myös salaisuus: hän pitää pojista, mutta ei kirjaimellisesti löydä sanoja kertoakseen tästä vanhemmilleen näiden äidinkielellä.

Kirjasto mainittu!
(s. 28)

Tiếnin tuskaillessa salaisuutensa kanssa hänen äitinsä Hiến palaa satujen myötä kipeään menneisyyteensä. Hiến ja hänen sulhasensa pakenivat Vietnamista rakentamaan elämää Amerikassa. Nyt Hiến ei tiedä, minne hän kuuluu. Hän ei ole tarpeeksi amerikkalainen, mutta onko hän enää tarpeeksi vietnamilainenkaan? Joskus hänen poikansa tuntuu elävän aivan eri maailmassa kuin vanhempansa.

Perinteiset sadut kuten Tuhkimo ja Pieni merenneito luovat siltaa vanhempien ja nuoren välille. Ne myös kertovat symbolisesti asioista, joiden kanssa perhe kipuilee. Minua kiinnosti tässä satupuolessa etenkin se, että esimerkiksi juuri Tuhkimosta kerrotaan myös vietnamilainen versio. Jännä nähdä, miten eri tavoilla pohjimmiltaan sama tarina kerrotaan eri puolilla maailmaa.

Kaiken kaikkiaan tykkäsin sarjakuvasta. Se oli helppo lukea, aihe oli kiinnostava ja pidin myös piirrosjäljestä.

Kirjan tiedot:
Trung Le Nguyen: The Magic Fish | Random House Graphics 2020 | 131 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Queerlukuhaaste 2022 : BIPOC-kirjailija

Kim Thúy: Ru: romaani

Kim Thúy:
Ru : romaani
(Ru, 2009)
144 s.
Gummerus 2019
Suomennos: Marja Luoma
Kirjastosta

Tulin maailmaan Têt-hyökkäyksen aikana, juuri alkaneen apinan vuoden ensimmäisinä päivinä, silloin kun talojen eteen ripustetut pitkät ilotulitesarjat paukkuivat moniäänisenä kuorona yhdessä konepistoolien kanssa.

Kanadanvietnamilaisen Kim Thúyn esikoisromaani on omaelämäkerrallinen tarina pienen tytön matkasta Saigonin palatsimaisesta kodista Kanadaan rakentamaan omaa amerikkalaista unelmaansa. Erittäin varakas perhe joutuu pakenemaan sotaa monien muiden vietnamilaisten tapaan ensin veneellä Siaminlahden yli Malesian matoja kuhisevaan pakolaisleiriin ja sieltä turvaan kuka minnekin. Ajallisesti kirja kattaa kolmisenkymmentä vuotta ja tarina itsessään on kerrottu pieninä sirpaleina, jotka eivät etene kronologisessa järjestyksessä.

Sirpaleisen rakenteen vuoksi on hyvä, että kyseessä on lyhyt pienoisromaani eikä mikään tiiliskivi. Minun kannaltani ainakin, en oikein usko, että olisin jaksanut tätä tyyliä kovinkaan paljon pitempään. Tällaisena pienenä pakettina sekä sirpaleisuus että itse tarina toimivat vallan mainiosti. Kaikki oleellinen tulee sanottua eikä yksittäisiin hetkiin jäädä jumiin. Mitä on tapahtunut, on tapahtunut, ja kaikki mitä on tapahtunut on ollut muovaamassa sitä naista, joka kirjan päähenkilöstä on tullut.

Pidin paljon Thúyn runollisesta kielestä. Se toimi rakenteen kanssa todella hyvin ja nyt jälkeen päin mietin, miten paljon suomentajalla on ollut näppinsä pelissä sujuvuuden suhteen. Olisinko pitänyt kielestä yhtä paljon, jos olisin lukenut kirjan englanniksi? Tai alkuperäisellä ranskankielellä? Ei niin, että ranskaa osaisin, mutta näin ajatusleikkinä. Joka tapauksessa kieli saa kirjassa tapahtuvat surulliset ja iljettävätkin asiat tuntumaan oudolla tavalla kauniilla. Jopa pakolaisleirin vessoina toimineet etovat kuopat maalataan lukijan silmien eteen eräänlaisina taideteoksina.

Thúy kuvailee vietnamilaista kulttuuria kauniisti ja kaunistelematta. Arki Saigonissa oli hyvin erilaista kuin arki Kanadassa niinkin pienestä asiasta kuin aamiaisesta lähtien. Päähenkilöllä on vanhemmat ja yksi sisarus, mutta tarinassa kerrotaan myös hänen lapsistaan ja muista sukulaisistaan. Kaikilla on oma paikkansa kertojan elämässä ja pidin siitä, miten erilaisia nuo suhteet olivat ja miten ne vaikuttivat kertojan elämään. 

Ehkä äidin ei loppujen lopuksi tarvitsekaan olla kuningatar minun silmissäni. Riittää, että hän on vain äitini, vaikka sen vuoksi ne harvat suukot, joita painan hänen poskelleen eivät olekaan kovin majesteettisia.

(s. 67)

Esimerkiksi kosketuskulttuuri on erilaista paitsi kulttuurien myös sukupolvien välillä, ja minusta oli hyvin mielenkiintoista lukea siitä. Vietnamilaisille toisen henkilön pään koskettaminen on yksityisasia, joten hyvää tarkoittava hiusten pörröttäminen saa vietnamilaispojan ärähtämään kanadalaiselle pelikaverilleen. Kertoja on koskettanut oman isänsä päätä vain kerran ääriolosuhteissa. Kertoja myös haluaisi koskettaa nuorempaa poikaansa, jonka autismi kuitenkin pakottaa äidin pitämään fyysistä etäisyyttä pojan oman hyvinvoinnin vuoksi.

Mietin kirjaa lukiessani kuinka suuri osa tarinasta oli todellakin tapahtunut kirjailijalle ja mitä oli keksitty itse. Lähinnä tämä tuli mieleeni kohdissa, jotka tuntuivat olevan kirjassa vain shokkiarvon lisäämiseksi. Esimerkiksi se, että yksi serkku (vai setä?) käytti lapsia hyväkseen ja raiskasi kehitysvammaista tätiään mainitaan suunnilleen yhdessä sivulauseessa. Tuntui vähän siltä, että se oli tarinassa vain  skandaalinkäryä lisäämässä, koska siihen ei palattu millään tavalla uudelleen.

Noin kokonaisuutena pidin kirjasta ja sen kielestä, ja varasinkin jo kirjastoon syksyllä suomeksi ilmestyvän kumppaniteoksen Vi.

Luettu myös:

Lukijatar, Kirjan pauloissa, Kirjanmerkkinä lentolippu ynnä muut

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2019 - 10. rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja [24/50]