torstai 19. huhtikuuta 2018

Katja Törmänen: Karhun morsian

Katja Törmänen:
Karhun morsian
390 s.
Like 2018
Kirjastosta

"Surmankylästä eivät päälliköt lähde!"

Sattuipa silmääni komea kansi tuossa helmikuun puolella ja takakannen luettuani ajattelin, että tätäpä täytyy tutkia tarkemmin. Silloin en joutanut lukemaan tätä, mutta ajoitin itselleni varauksen nyt huhtikuuksi ja sain tämän oikein sopivasti käsiini. Kirja on näköjään voittanut Liken ja Tähtivaeltajan järjestämän spefi-kilpailun, joka on mennyt minulta onnellisesti ohi. Ei siis aavistustakaan millaisia muut kilpailuun lähtetyt romaanit olivat, mutta tämä voittaja on joka tapauksessa hieno ja vetävästi kirjoitettu aikuisten fantasia.

Karhun morsian sijoittuu siis fiktiiviseen ja viikinkisävytteiseen maailmaan. On kaksi kylää, Surmankylä ja Suolakari (arvatkaapa nimen perusteella kummassa on kivempi asua!), ja kaksi nuorta naista, Aslaug ja Freydis. Molemmat naiset ovat niin sanottuja Karhun morsiamia, pimeimpänä talviyönä syntyneitä, joilla on läheisin yhteys Karhuun, metsän herraan. Kylät sijaitsevat suhteellisen lähellä toisiaan, mutta niiden tavassa suhtautua Karhuun ja sen morsiamiin on valtava ero. Vai onko? Sekä Aslaug että Freydis ovat roolinsa vankeja ja tarinan edetessä kumpikin alkaa tavoitella vapautta omalla tavallaan.

Mielestäni kirja alkoi turhan hitaasti. Mietin jo hetken, että jatkanko vai jätänkö kesken, mutta onneksi jatkoin lukemista. Tämä ei ole toimintaa täynnä oleva actionleffa jossa viikingit rellestävät pitkin rantoja. Tarina keskittyy enemmän kotiin jääviin naisiin ja siihen millaisessa pelossa he joutuvat elämään. Yhden kylän päällikkö käskee kyläläisiä jättämään Karhun palvonnan sikseen. Hyvä se hänen on sanoa, koska hän on usein merellä muiden miesten kanssa, ei metsän reunassa Karhun varjossa. Toisessa kylässä Karhua palvotaan edelleen ja suurin taakka on morsiamella, eräänlaisella ylipapittarella. Kun asiat alkavat mennä pieleen, on helppo arvata ketä siitä syytetään.

Loppujen lopuksi kirja oli todella vetävästi kirjoitettu ja pidin kummastakin päähenkilöstä. Aslaug ja Freydis ovat sekä hyvin samanlaisessa että erilaisessa tilanteessa. Karhun morsiamet näkevät näkyjä toisesta nuoresta naisesta ja pystyvät ihmetekoihin Karhun voimaa kutsumalla. Ilman omaa syytään heille on annettu rooli, johon he eivät mahdu. 


- - ilman häntä kylä olisi Karhun armoilla, kukin oman onnensa ja uhriensa varassa. Eivät muut osanneet ajatella, minkä kanssa hän päivittäin eli: ettei hänen elämänsä ollut hänen omansa, vaan että se oli omistettu Karhun palvelemiselle, ja jos Karhu suuttuisi, hän maksaisi siitä verellä. Omallaan tai lapsensa verellä, ennemmin tai myöhemmin. Lopulta Karhu otti aina sen, mikä sille kuului.
(s. 16)


Aivan erityisesti pidin siitä, miten kylien kulttuurit ja uskomukset on rakennettu. Niissä on paljon samaa, mutta erilainen suhtautuminen Karhun palvontaan tekee selvän pesäeron niiden välille. Kirjan maailmassa on selvästi hyvin pohjoismainen tuntu, jossa metsä ja vuodenkierto ovat tärkeitä elämän ja rituaalien kannalta. Karhuhan on oikeastikin ollut vahva voimaeläin, jonka nimeä ei saanut lausua turhaan. Eräänlainen muinainen Voldemort siis! 

Pidin myös siitä miten mutkattomasti kylissä suhtauduttiin sikiön lähdettämiseen. Ehkä hieman outo asia nostaa esiin, mutta en voi sietää tarinoita, joissa raskauden keskeyttäminen on suunnilleen maailman suurin paha ja sympaattinen naishahmo ei voisi ikinä edes harkita sitä. Aikana ilman ehkäisyä se oli keino päästä eroon ei-toivotusta raskaudesta ja tosiaankin pidin siitä, että tässä kirjassa se ei ollut suuri moraalinen ongelma, jonka kanssa painittiin yötä päivää. Jos raskautta ei haluttu, se yritettiin keskeyttää ja piste.

Hieman minua ärsyttivät kirjan lopussa tehdyt Suuret Paljastukset Menneisyydestä, joissa oli jotenkin pakkopullamainen tuntu. Tarina olisi toiminut hyvin ilman niitäkin. Myös Aslaugin suhtautuminen orjanaisiin oli hyvin sanotaan nyt vaikka tyypillinen. Äkkiä, annetaan hänellä pari orjakaveria, hän näyttää heti paremmalta kuin muut eikä silti tarvitse pakottaa häntä miettimään onko orjuuttaminen oikein vai ei. Lisäksi kirjassa oli yksi iki-inhokkini, raskaaksi ekasta kerrasta -klisee, joka kirvoitti sisäisen "eiiiiih" -voihkaisun.

Lukisin kuitenkin vallan mielelläni lisää tarinoita, jotka sijoittuvat tähän maailmaan. Mitä Freydisille ja Aslaugille tapahtuu tämän jälkeen? Tai sitten tarina, joka sijoittuu joko kylien menneisyyteen, aikaan jona Karhun morsiamet olivat myös kylän päälliköitä, tai siihen kaukaiseen maahan, jossa asia on edelleen niin. 


Vähän aiheen vierestä kun (tämäkin) kirja sai miettimään tätä:

Silloin tällöin tällainen tasa-arvoinen tai jopa naisten johtama yhteiskunta mainitaan fantasiakirjan tarinassa, mutta kirjailijat kirjoittavat silti juuri siitä maasta tai kylästä, jossa miehet alistavat naisia. Tällaisia tarinoita ja näkökulmavalintoja jaksaa vain tiettyyn pisteeseen asti ennen kuin totaalinen kyllästyminen iskee. (Tämä ei siis ole kritiikkiä suoraan tätä nimenomaista kirjaa kohtaan vaan yleensäkin tätä kirjallisuustrendiä.) Tottahan toki asia on yhä edelleen ajankohtainen ja siksihän siihen tartutaan, nykymaailmaa ja epätasa-arvoa kritisoimaan. Olisi kuitenkin kiva lukea joskus kirja, jossa Karhun morsiamet ovat päälliköitä ja naiset yhtä tärkeitä kuin miehetkin ihan vain siksi, että niin on aina ollut kirjan maailmassa. Jos fantasiamaailmassa voi olla lohikäärmeitä ja taikavoimia, kyllä siellä voi olla sukupuolten välinen tasa-arvokin.


Luettu myös mm.:

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 7. kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan [24/50]

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Anna Larsdotter: Naiset sodissa

Anna Larsdotter:
Naiset sodissa
(Kvinnor i strid, 2016)
349 s.
Atena 2018
Kirjastosta

Italian fasistijohtaja Benito Mussolini on sanonut, että "sota on miehiä ja äitiys naisia varten".

Laitan tämän Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 17. kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa, koska sen se juuri tekee. En juurikaan lue kirjallisuutta, joka käsittelee suoraan sotaa, mutta nyt tein poikkeuksen mielenkiintoisen aiheen vuoksi. Anna Larsdotter kirjoittaa naisista sodissa hyvin vetävällä ja feministisellä otteella. Hän tuo esiin sen, miten naisten osuus sotahistoriassa on tarkoituksella jätetty unholaan. Naisten panosta sotaponnisteluihin ei ole arvostettu ja yleensä heidän pienet ja suuren sankaritekonsa on kuitattu olankohautuksella tai sotaoikeudella. Vai kuinka monta naispuolista sotasankaria osaisit itse nimetä?

Kirja etenee kronologisesti 1600-luvulta nykypäivään ja se on kirjoitettu erinomaisen luettavaksi. Larsdotter nostaa jokaiselta aikaudelta esiin sankarinaisia, mutta ennen kaikkea hän kuvailee naisten panosta sotatoimiin noin yleisesti. Tätä kautta tutkitaan myös vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä ja naisen asemaa. En itse ollut ajatellutkaan miten helppoa naisen oli käydä miehestä satoja vuosia sitten. Koska miehen vaatteisiin pukeutunut henkilö oli yhteiskunnan silmissä mies, kenelläkään ei käynyt mielessä tutkia asiaa tarkemmin. Housut jalassa = selvästi mies, asia selvä! Tällä tavalla naiset pystyivät osallistumaan verisiinkin taisteluihin tilanteissa, joissa naisia ei periaatteesta päästetty tökkimään vihollisia miekalla. 

Kirja oli hyvin koukuttavaa, masentavaa ja verenpainetta nostattavaa luettavaa. Satojen vuosien ajan armeijat marssivat eteenpäin vain, koska niitä seurasi suuri joukko naisia. He pyykkäsivät, tekivät ruokaa, paikkasivat haavoittuneita, synnyttivät lapsia, hoitivat liikkuvaa kotiaan koko ajan. Armeijaa ei olisi edes ollut ilman heitä. Silti monella nykyihmisellä on sellainen historian kirjoista saatu kuva, että naiset armeijan perässä olivat vain joukko halpoja huoria miesten viihdykkeinä, hyödyttömiä tarjoamaansa seksiä lukuun ottamatta. 

Samalla tavalla naisten työpanosta on vähätelty esimerkiksi maailmansodissa ja Vietnamissa. Armeijan palkkalistalla ollut nainen ei mitenkään voinut olla miehen veroinen tai kantaa samaa sotilasarvoa siitäkään huolimatta, että hän teki täsmälleen samaa työtä kuin miespuolinen kollegansa. Sotatantereelle päästetty nainen oli vähintäänkin moraalisesti epäilyttävä. Larsdotter nostaa esiin kiinnostavan kysymyksen siitä, mikä oikeastaan lasketaan taisteluksi, sotimiseksi ja rintamalla olemiseksi. Onko kenttäsairaalassa työskentevä sairaanhoitajanainen nähnyt sotaa vai ei? Onko ilmatilaa valvonut tai pommittajaa lentänyt nainen sotilas vai ei jos hän ei itse painanut liipasimesta?

Kirjassa ei pohdita sodan moraalia tai moraalittomuutta, todetaanpa vain ihmisten sotineen hamasta menneisyydestä saakka. Larsdotter toteaa itsekin, että kirjoittaessaan tätä kirjaa hän on nostanut esiin myös niitä naisia, jotka ovat taistelleet sodassa sillä väärällä puolella. Esimerkiksi Hanna Reitsch oli lentäjä toisen maailmansodan aikana, natsi-Saksan propagandan väline ja voiton symboli. Kirjassa häntä kohdellaan kuten muitakin, edelläkävijänä ja naisena joka sai tunnustusta teoista, jotka eivät oikeastaan olleet hänen aikakautensa naiselle sopivia. Natsi-ideologiaa tai Saksan tavoitteita sodassa ei ihailla millään tavalla.

Ilokseni siis huomasin, että ei edes tarvitse olla kiinnostunut sotajutuista viihtyäkseen tämän kirjan parissa!


Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 17. kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa [23/50]
* Tietokirjahaaste
Pääluokka 9 ja lasken tämän myös itselleni vieraaksi aihepiiriksi, koska tietoni naisista sodissa olivat vähäiset ennen tämän lukemista.

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät

Laura Lähteenmäki:
Yksi kevät
170 s.
WSOY 2018
Kirjastosta

Me odotimme, että Linda antaisi merkin, ja sitten me menisimme.

Kuten suurin osa varmasti tietää, Suomen sisällissodasta on nyt kulunut 100 vuotta. Kirjastossa tämän on huomannut oikeasta Vuosi 1918-buumista. Kustantajat ovat julkaisseet aiheeseen liittyviä tieto- ja kaunokirjoja tavallistakin enemmän. Tämä nimenomainen romaani on kirjoitettu vanhemmille nuorille ja nuorille aikuisille, sanotaan vaikka että suurin piirtein lukioikäisille. 

Tarina sijoittuu Tampereelle ja sen tienoille vuoden 1918 kevät-kesä-syksyyn. Viisi nuorta naista - tai ehkä pikemminkin tyttöä - päätyy sodassa punaisten puolelle. Joissakin idealismin liekki palaa kirkkaana, joillakin on täysin itsekkäät syyt pyrkiä sotimaan. Kirja alkaa kun tytöt saavat vastuulleen valkoisilta vallatun huvilan, josta tehdään punaisten kenttäsairaala. Vain kahta tytöistä on millään tavalla perehdytetty sairaanhoitoon ja pian joukko huomaakin olevansa liian suuren vastuun kantajina. Huvilalta tyttöjen tie vie naiskaartin jäseniksi ja sen jälkeen, no, eipäs paljastella juonta liikaa!

Mielestäni kirjan ja sodan tunnelma oli luotu oivallisesti. Verellä ja kuolemalla ei mässäillä ylettömästi, mutta ei sitä vähätelläkään. Suurin osa tyttöjen hoitamista miehistä menehtyy, nälkä vaivaa kaikkia koko ajan eikä viisikon sisäisiltä ristiriidoiltakaan vältytä. Miten pitkään ihminen voi venyä ennen kuin jotain menee rikki? Kysymykseen siitä, miksi tytöt osallistuvat sotatoimiin, ei anneta yhtä ainoaa vastausta. Kunnian kruunu, aatteen palo, nöyrä vahvemman seuraaminen, kaikki ovat yhtä hyviä tai huonoja syitä.

Pidin erityisesti siitä, miten Lähteenmäki on onnistunut luomaan viisi erilaista tyttöä sortumatta täysin kliseisiin hahmotyyppeihin. Aadalla, Bealla, Jennyllä, Lindalla ja Katrilla on kullakin oma kätketympi puolensa. On muuten pitkä aika siitä kun kirjassa on ollut hahmo, jota on voinut vihata niin iloisesti kuin Lindaa! Hän on juuri sellainen joka tavalla ärsyttävä itsekäs tyyppi, jolle ei toivo mitään hyvää elämässä. Joka sivulla peukuttaa sen puolesta, että hän saisi viimeinkin opetuksen. Lindan kautta kerrotaan myös siitä, miten helposti valta annetaan joukon äänekkäimmälle ja aggressiivisimmalle henkilölle riippumatta siitä, mitä hänestä ja hänen mielipiteistään oikeasti ajatellaan.


- - mutta täytyy sanoa, että Linda pelotti minua taas vähän enemmän. Hän oli hurja ja ajattelematon. Hänellä oli merkillinen valta meihin kaikkiin. Hän sai jopa järkevän Bean kuiskaamaan ja varomaan puheitaan.
(s. 43)


Kirjan lopussa on pieni katsaus kirjan taustoihin tukemaan tarinan ymmärtämistä ja hyvä niin. Kirja ei ole paras mahdollinen luettava sellaiselle nuorelle, jolla ei ole hajuakaan koko sisällissodasta. Sitä ei nimittäin selitellä kirjassa sen suuremmin. Ainoastaan Bea ymmärtää mistä sodassa on pohjimmiltaan kysymys ja koska näkökulma hyppii tyttöjen välillä, ei siihen juututa kovin pitkäksi aikaa. Oma suosikkini tyttökaartista olikin juuri Bea ja pidin hänen tarinansa lopusta eniten.


Luettu myös mm.:

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 30. kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan [22/50]
* YA-lukuhaaste 2018 - kirjassa on kaunis kansi
Huomattavasti nätimpi luonnossa kuin tuossa Instagramiin ottamassani kuvassa!

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Kaisa Haatanen & Sanna-Mari Hovi: Monarkian muruset: kaiken maailman kuninkaallisia

Kaisa Haatanen & Sanna-Mari Hovi:
Monarkian muruset:
kaiken maailman kuninkaallisia

400 s.
Johnny Kniga 2018
Kirjastosta

Kuninkaalliset ovat kummallisia.

Nyt pääsemmekin taas yhteen kirjalliseen paheeseeni eli kuninkaallisiin! Harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta en välitä TV- tai leffa-julkimoista tahi muusikoista ja heidän elämistään. Jostain kummallisesta syystä olen kuitenkin kiinnostunut kaiken maailman kuninkaallisista. Ehkä kyseessä on jonkinlainen luonnevika tai outo perversio? Tai sitten ihan vain se, että historia on kiinnostavaa ja täynnä kruunupäitä ja heidän seurueitaan. Aikana, jolloin monarkeilla oli oikeasti valtaa, oli myös hallitsijalla väliä. Sattuiko arpaonni järkevään tyyppiin vai toivottomaan tapaukseen?

Joka tapauksessa olin onnesta ja odotuksesta soikeana kun bongasin Monarkin muruset kirjakatalogista. 400 sivua kuninkaallisia elämäkertoja ja juoruja! Jos nyt ihan totta puhutaan niin kirja on kyllä turhan paksu. Ensinnäkin se painaa kuin synti ja toiseksi se olisi ihan yhtä hyvin voinut keskittyä vain Euroopan kuninkaallisiin. Aasian ja Afrikan hallitsijat käsitellään todella pinnallisesti ja ne sivut olisi voinut jättää poiskin. ...Ja sitten tehdä ihan toisen kirjan näistä hallitsijoista, ei niin että lukisin sen heti tai mitään.

Kirjassa siis keskitytään eurooppalaisiin kuningasperheisiin painopisteen ollessa sanotaan nyt sadassa viime vuodessa. Etenkin Iso-Britannian ja Pohjoismaiden kuninkaalliset käsitellään perin juurin. Sivuihin mahtuu paljon tuttua tavaraa kuten prinsessa Dianan elämä ja kuolema sekä Norjan prinsessa Märtha Louise, joka tunnetaan veikeästä pukeutumisestaan ja keskivertoa astraalimmista ajatuksistaan (s. 331). Tykkäsin kirjasta lukukokokemuksena erityisesti siksi, että kirjoittajilla on huumori kohdillaan. Välillä ollaan piikikkäitä, välillä pyöritellään silmiä, mutta taustalla paistaa koko ajan lempeä kiintymys toheloivia kuninkaallisia kohtaan.

Kirjassa on myös paljon sellaista nippelitietoa jota en tiennyt, ja joka epäilemättä säilyy mielessäni pari päivää painuakseen sitten unholaan seuraavaan Trivial Pursuit-peliin saakka. En esimerkiksi tiennyt, että 19.6. on päivä, jolla on erityistä romanttista merkitystä Ruotsin Bernadotteille. Silloin ovat menneet naimisiin muutkin kuin Victoria ja Daniel. Lisäksi kirja on mainio katsaus eri maiden historiaan niiden hallitsijoiden kautta. Miten vikkelään lakeja onkaan pitänyt muuttaa kun kuninkaalliset ovat halunneet naida sopimattomia puolisoita tai saaneet pelkkiä perimysjärjestykselle hyödyttömiä tyttölapsia. Miten erilaiset asiat ovatkaan olleet lähimpänä eri kruunupäiden, etenkin kuningattarien ja prinsessojen, sydämiä puutarhoista Alzheimer-potilaisiin.

Kaiken kaikkiaan mainio hyväntuulen kirja!


Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 49. vuonna 2018 julkaistu kirja [21/50]
* Tietokirjahaaste
YKL pääluokka 9, kirjastossa luetteloitu luokkaan 99.13

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Pirjo Puukko: Mutkanlukutaito

Pirjo Puukko:
Mutkanlukutaito
135 s.
Stresa 2017
Arvostelukappale kirjailijalta, kiitos!

Nuuhkimme varhaista aamua Suomenlinnan lautalla Maijan kanssa.

Tämä oli lukupinossani jo viime kuussa, mutta jäipä sitten odottamaan kun lukeminen ei innostanutkaan. Nyt halusin aloitella jos ei kevyellä kirjallisuudella niin ainakin kevyellä kirjalla ja kaivoin tämän esiin pinostani. 135 sivua novelleja, siitä on vaikea mennä kevyempään suuntaan astumatta lanu-kirjallisuuden pariin.

Suhteeni novelleihin on sikäli kaksijakoinen, että hyviä luen mielelläni, mutta jostain syystä en useinkaan viitsi varta vasten lainata novellikokoelmaa. "Kun ne tarinat ovat kuitenkin niin lyhyitä ja joukossa on huonoja ja ei vain voi." Tämäkin olisi varmasti jäänyt lukematta jollen olisi saanut arvostelukappaletta, mikä olisi ollut sääli. Kokoelma on nimittäin varsin laadukas.

Mutkanlukutaito sisältää 18 novellia joiden yhteisenä teemana on toisen ihmisen kohtaaminen. Tuttuja ja tuntemattomia tavataan niin tien varren ojassa kuin kerrostalon kylmäkellarissakin. Novellien ihmiset ovat ihan tavallisia Maija Meikäläisiä, eivät poliitikkoja, leffatähtiä tai muita julkimoita. Heistä saa kuitenkin ja tietenkin irti paljon iloa, surua ja sekä kauniita että julmia hetkiä. Pidin paljon kirjailijan tavasta maalata sekä tunnemaisemaa että ihan tavallista maisemaa. Hehkuvan kesän tuntee omalla iholla vaikka ulkona on vielä pakkasasteita.


Lämpömittari laulaa kolmeakymmentä.

Ollaan kymmenisen kilometriä Firenzestä itään, pienen kylä laitamilla valtavan vanhan talon vieraina.

Annan ihon imeä lämpöä yläpihan lehvämajassa. Alatasanteen uima-altaalta kuuluu loisketta. Kaksisataa vuotta vanha rakennus hylkii kylkeensä kaiverrettua muovista uima-allasta. Minäkin suljen korvani, olen lojaali vanhalle rakennukselle.
(s. 20)


Ihan erityisesti pidin kokoelman hauskoista novelleista. Kyllä olisin aivan yhtä kostonhimoinen kuin Omenapuun oksien Tiina ja Antti, joita vainoaa naapurin niuho pariskunta. On se kumma kun ei omalla tontillaan saa tehdä mitä haluaa. Muita suosikkejani olivat nimikkonovelli Mutkanlukutaito, jossa kadonneet tekohampaat huolettavat enemmän kuin ojaan ajo, sekä Vastarannan soitto, jossa ollaan liikkeellä tyypillisellä suomalaisella kesämökkimeiningillä.

Kokoelmassa oli muutama novelli, joista en suuremmin perustanut. Esimerkiksi yllä oleva lainaus on Poltetusta siennasta. Sen tunnelma oli ihana kunnes minulle valkeni, että se pyörii iki-inhokkini eli uskottomuuden ympärillä. Tämä ei toki ole mitenkään kirjailijan vika, sattui vai niin että hän osui novellissa aiheeseen josta en halua lukea. Kaikillahan näitä aiheita on. Kokoelmassa oli myös muutama novelli, jotka mielestäni olisivat toimineet paremmin pienellä viilauksella. Esimerkiksi Viileyden vuoksi olisi ollut kivempi jos se olisi kertonut vain kellarimummoista ja ne toiset näkökulmat olisi jätetty pois. Ne eivät tuoneet tarinaan mitään olennaista, mutta mummot olivat erinomaisen hupaisia.

Mutta, makuja on monia. Kokonaisuutena mukava ja monipuolinen novellikokoelma, eikä ainakaan minua olisi haitannut vaikka se olisi ollut vähän pitempikin. Toivottavasti kirjailija jaksaa kirjoittaa lisää!

Lisäpisteitä kauniista kannesta, näitä ei liian usein näe.

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 25. novellikokoelma [20/50]

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Maaliskooste

Olipas hidas lukukuukausi! Syyllinen löytyy alta, tuo Janet Evanovichin kirja tappoi tehokkaasti lukuhalut pitkäksi aikaa. Nyt olen pääsiäislomalla ja lukemaan en ole siksi ennättänyt, mutta eiköhän lukeminen ala taas kotiinpaluun myötä sujua.


Luettu & blogattu

Minna Eväsoja: Shoshin - aloittelijan mieli
Japanilaista filosofointia. Upea kuvitus, japanilaisia käsitteitä avattiin pintaraapaisun verran.


Luettu & bloggaamatta

#01: Janet Evanovich: Turbo Twenty-Three

Tämä jäi bloggaamatta, koska tästä ei ollut sen suurempaa sanottavaa. Samaa tuttua popcornhömppää, mutta taso on mielestäni laskenut entisestään.

Etenkin minua häiritsi se, miten typeräksi Lula on muuttunut ajan kuluessa. Ei hänellä koskaan muodollista koulutusta tai laajaa kirjatietoutta ollut, mutta ei hän silti ollut tyhmä sarjan alkupään kirjoissa. Nyt hän on vain parodia itsestään, se koominen sivuhahmo, jolle ei enää nauruja irtoa.

Kirja myös aiheutti minulle melkein koko kuukauden kestävän lukujumin, joten en muistele sitä sen suuremmalla lämmöllä. Helmet-lukuhaasteeseen sentään nappasin kohdan 34. kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta (Lulan myötähäpeää aiheuttaneet tosi-TV-jaksot).


#02: Sarah Andersen: Aikuisuus on myytti: "Sarah's Scribbles" -kokoelma

Hauska sarjakuvakirja, mutta taidan jo olla ihan hitusen liikaa se myyttinen aikuinen tälle. Suurin osa huumorista upposi, mutta osa stripeistä oli selkeästi tarkoitettu nuoremmille aikuisille ja opiskelijoille. Silti, lukemisen arvoinen!

Yksi piste lisää Sarjakuvahaasteeseen.