Joulukooste

Helmet-lukuhaaste 2023 suoritettu ja vieläpä koko listalla. Haastekoonti on täällä.

Uusia haasteita tuntuu tulevan ovista ja ikkunoista eikä minulla ole mitään itsehillintää... Vuoden alusta käynnistyvät

* Helmet-lukuhaaste 2024

* Lukumatka menneisyyteen 2024 (instassa, luetaan historiallisia kirjoja)

* Luonto sivuilla vol. 3 (instassa, jatkuu vuodelta 2023)

* Tiiliskiven neljä vuodenaikaa (instassa, vuoden aikaan luetaan neljä tiiliskiveä)

* Elämänkertabingo 2024 (instassa, luetaan elämäkertoja**)

* Ja Hemulin kirjahylly haastoi lukemaan Afrikka-kirjoja 

Nyt yritän hillitä itseni ja olla aloittamatta mitään ennen kuin joku näistä on selätetty (lol). No, onneksi suurin osa etenee omalla painollaan ja aiheen puolesta kannustavat tarttumaan lukulistalla roikkuneisiin kirjoihin.

** Se on elämäkerta, ei elämänkerta! Tämä nyt häiritsee, mutta enpä ole haastetta nimennyt...

Luetut & blogatut

Jouni Hokkanen: Pienen rakettimiehen maa: Pohjois-Korea Kim Jong Unin valtakaudella

Elämää Pohjois-Koreassa. Kauhea maa tai oikeastaan sen johto, noin tiivistettynä.

Taiga Sassa: Bird ihmemaassa 1

Matkalla Japanissa. Kivan historiallisen matkakertomusmangasarjan avaus.

Helena Waris: Kimeerit

Eläinveriset Mikkelissä. Sinänsä hyvä idea, mutta toteutus ontui.

Larysa Denysenko & Olena London: Ilmahälytysten lapset

Sodan keskellä. Kuvakirja Ukrainan sodasta, sen verran synkkä, että paras lukea aikuisen kanssa.

Iida Turpeinen: Elolliset

Sukupuuton äärellä. Kauniisti kirjoitettu kirja surullisesta aiheesta.

Kousuke Oono: The Way of the Househusband. Volume 1-3

Mafioson kotityöt. Ihan hauska, mutta kolme osaa näitä vitsejä oli ihan tarpeeksi.

Lotta-Sofia Saahko & Christel Rönns: Omenarannasta uuteen kotiin

Evakkoon Karjalasta. Hieno kuvakirja Suomen historiasta.

Ville Mäkipelto & Paavo Huotari: Sensuroitu: Raamatun muutosten vaiettu historia

Raamatun syntyhistoria. Hyvä yleisteos aiheesta.

Astrid Lindgren: Mio, poikani Mio

Hyvä vs. paha. Surumielinen klassikko, ei kuitenkaan Lindgren-suosikkejani.

Victoria Ying: Hungry Ghost

Synkkä salaisuus. Sarjakuvaromaani syömishäiriöstä oli sekä toiveikas että ahdistava.

Satu Rämö: Jakob

Kuolema Islannissa. En vieläkään ymmärrä sarjan hypetystä, tässä häiritsi etenkin viimeistelemätön kieli.

Ja näillä puheilla, hyvää uutta vuotta 2024 kaikille!

Satu Rämö: Jakob

- En mie halua, pojista nuorin sanoi ja huitoi muutamaa sääskeä ympäriltään.

Joku tappaa ja pahoinpitelee ihmisiä Islannissa. Homman selvittäminen jää Hildurin harteille kun Jakob palaa Suomeen, mutta sitten Hildurin onkin lähdettävä Jakobia pelastamaan.

Vuoden viimeiseksi kirjaksi jää Satu Rämön dekkaritrilogian päätösosa Jakob. Juonipaljastus: ei sarja tähän pääty, vaikka tämän pitikin olla trilogia. 

En ole ollut mitenkään erityisen vaikuttunut Rämön edellisistä dekkareista, mutta kun nyt kerran tulin tämän varanneeksi niin luinpa sitten uteliaisuuttani. Minulle ei edelleenkään oikein aukea, miksi juuri näitä hypetetään näin paljon. Onnittelut kustantajalle keskinkertaisen dekkarisarjan loistavasti onnistuneesta markkinoinnista?

Tämän kirjan juoni on varsin hidas ja kaikki tapahtuu oikeastaan kirjan viimeisen kolmanneksen aikana. Sinänsä tuo Islanti-juoni oli kiinnostava, koska en ole ikinä ajatellutkaan, että tuollaistakin rikollisuutta on olemassa.

Jakobin Suomi-juoni oli aivan turha ja voi että minua ärsytti se, millainen kuva hänestä ja hänen naisistaan tässä luotiin. Jakob-parka on tietenkin oikeastaan syytön kaikkeen, myös omiin perseilyihinsä. Kavalat, narsistiset, epävakaat naiset ovat aina kaiken takana, eikä miehen tarvitse ottaa mitään vastuuta omasta käytöksestään. Ei kuule sympatioita heru.

Kirjaa lukiessani minua häiritsi todella paljon sen huolimaton kieli. Tekstissä on runsain mitoin kömpelöitä lauserakenteita ja selvästi suoraan englanninkielestä nostettuja idiomeja ja sanavalintoja. Silmäkonvehti? Joku hymyilee vaatimattomasti kun Hildur poistuu huoneesta (tässä ei ollut mitään järkeä kohtauksen kontekstissa)? Hildur upottaa ylähuulensa olutlasiin? Oletan, että kustantajalla on ollut niin kiire saada tämä joulumarkkinoille, että kustannustoimitus on unohdettu kokonaan tai ainakin jätetty puolitiehen.

Kokonaisuutena kirjaa olisi mielestäni voinut ihan hyvin tiivistää noin kolmanneksella. Tässä on paljon tyhjäkäyntiä ja samoja asioita toistetaan koko ajan. Uskotaan, uskotaan, Hildur haluaa surffata ja Jakob neuloo puikot kilisten. Saavat surfata ja neuloa ihan rauhassa tämän jälkeen. Jos ei ihmettä tapahdu, jätän sarjan lukemisen tähän.

Kirjan tiedot:
Satu Rämö: Jakob | WSOY 2023 | 400 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kuunnellut äänikirjat, Kirjoja hyllystäni, Luetut.net ynnä muut

Victoria Ying: Hungry Ghost

Valerie pyrkii olemaan täydellinen tytär: tunnollinen, hyvä koulussa ja ennen kaikkea laiha. Kukaan ei tiedä Valin syömishäiriöstä ennen kuin häntä kohtaa suuri menetys ja kulissit alkavat murtua.

Rankka aihe, rankka tarina. Sarjakuvaromaania on inspiroinut Victoria Yingin oma elämä ja kamppailu syömishäiriön kanssa. Päähenkilö Val tarkkailee pakkomielteisesti syömisiään ja sen vähän mitä hän syö, hän pyrkii oksentamaan pois.

Kirjassa kuvataan hyvin syitä sille, miksi Val on päätynyt surulliseen tilanteeseensa. Tai syytä, yksikössä. Hänen äitinsä vaatii tottelevaisuutta ja laihuutta, koska eihän lihava henkilö voi mitenkään olla onnellinen. Minusta kirjan ahdistavimmat ruudut olivatkin niitä, joissa Val tuntee äitinsä katseen selässään vaikkei äiti välttämättä ole edes paikalla.

Ruokapoliisi tarkkailee jokaista suupalaa.
(s. 41)

Valin äiti yrittää vaikuttaa myös tyttärensä ystävyyssuhteisiin, Valin paras ystävä kun on lihava. Eihän Val vain halua päätyä sellaiseksi? Paras pysyä kaukana moisesta. Ja kuitenkin Jordan on kirjan onnellisin hahmo, joka on sinut itsensä kanssa ja itsevarma omassa kehossaan. Yksi Valin elämän suuntaa muuttavista asioista onkin riita Jordanin kanssa.

Pidin kirjan alkupuolesta enemmän, koska loppu tuntui menevän vähän pikakelauksella. Lopussa tapahtuvien asioiden hieman hitaampi kuvaaminen olisi mielestäni tehnyt tarinasta tasapainoisemman. Siitä kyllä pidin, että Valin tarina ja toipuminen jäävät kesken. Eihän syömishäiriöstä toivuta hetkessä ja monille se on elämänmittainen prosessi, joka ei ole koskaan valmis.

Tykkäsin myös kirjan kuvituksesta. Hahmot on helppo erottaa toisistaan ja Valin amerikkalainen arki saa erityisiä piirteitä hänen taiwanilaisen taustansa vuoksi. Kotikulttuuri näkyy ruoassa, juhlissa ja siinäkin, miten surevaa perhettä lähestytään.

Kirjan tiedot:
Victoria Ying: Hungry Ghost | First Second 2023 | 198 sivua | Kirjastosta

Haastekoonti: Helmet-lukuhaaste 2023

No niin, tämän vuoden Helmet-lukuhaaste on valmistunut!

Viimeinen haastekirja oli tuo Astrid Lindgrenin Mio, poikani Mio. Tällä kertaa sain siis koko haasteen valmiiksi ja vieläpä ennen vuoden viimeistä päivää. Hyvä niin, koska uusi haaste julkaistaan ensi viikon torstaina.

Kaikki haasteeseen luetut kirjat löytyvät täältä. Tänä vuonna haaste ei ollut onneksi kovin hankala ja täsmäkirjoja piti lukea hyvin vähän.

Hankalimmat kohdat olivat

11. Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi

Miten voi olla niin vaikeaa löytyää kirjailija, jonka nimessä on 13 kirjainta? Laskin jokaisen kirjailijan kirjaimet ja onneksi vastaan tuli sitten Hayao Miyazaki ja hänen sarjakuvansa Shuna’s Journey.

17. Kirja on kokoelma esseitä, pakinoita tai kolumneja

Joita en juuri lue, joten tähän piti oikeasti etsiä sopivaa kirjaa. Päädyin sitten helppoon luettavaan eli Tom of Finland: Rohkea matka = Bold Journey -teokseen. Nimen kaksikielisyys johtuu siitä, että kirjakin oli kaksikielinen.

34. Kirja kertoo Ukrainasta

Tämä kohta edusti haastekategoriaa, josta en vain pidä eli aihetta, josta ei loppujen lopuksi ole kovinkaan montaa kirjaa ainakaan suomeksi. En halunnut synkkää sodasta kertovaa aikuisten kirjaa, joten valitsin synkän sodasta kertovan kuvakirjan, Larysa Denysenkon ja Olena Londonin Ilmahälytysten lapset.

41. Kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla

Minulla ei ole tapana selvitellä kirjailijoiden ikiä, joten tämä vaati lukemisen jälkeistä googlausta ja tuuriakin. En nyt muista löysinkö edes Zoulfa Katouhin täsmällistä syntymävuotta, mutta 1990-luvulla se kuitenkin on, joten Sitruunapuiden aika kävi tähän.

Saapa nähdä millainen haaste ensi vuodelle on tulossa!

Ja näihin tunnelmiin, hyvää joulua!

Astrid Lindgren: Mio, poikani Mio

Kuunteliko kukaan radiota viidentenätoista lokakuuta viime vuonna?

Kasvattivanhempiensa hyljeksimä Jussi paljastuukin Kaukaisuuden maan prinssi Mioksi. Idylliseltä vaikuttavaa valtakuntaa uhkaa pelottava ritari Kaamo, joka Mion on kohdattava.

Helmet-lukuhaasteeni viimeinen puuttuva kohta oli "Kirja on klassikkoteos Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta". Minulla oli siihen mielessä ihan toinen kirja, mutta kun sen lukeminen ei edistynyt mihinkään, vaihdoin lennossa Astrid Lindgreniin.

Tämä oli surumieliseltä tunnelmaltaan samanlainen kirja kuin Veljeni Leijonamieli. Kaukaisuuden maa on Mion unelmien täyttymys, mutta sitäkin varjostaa synkkä pilvi. Ritari Kaamo on siepannut lapsia ja eipä kirjassa vältytä traagiselta kuolemaltakaan. Koko kerronta tuntuu huokuvan uhkaa ja sitä, että kohtaloaan ei voi välttää.

Olen lukenut jostain teorian siitä, että itse asiassa Jussi kuolikin kirjan alussa ja tarina on hänen viime hetken houreitaan. En päässyt ajatuksesta eroon lukemisen aikana, koska kaikki Kaukaisuuden maassa muistuttaa Mioa hänen entisestä elämästään, parempana versiona vain.

Mutta jos unohdetaan tuo masentava tulkinta, kirja oli pohjimmiltaan sellainen vanhanajan hyvän ja pahan välinen taistelu. Mio edustaa inhimillistä hyvää, joka rohkeudestaan huolimatta tarvitsee ystävänsä Jum-Jumin tukea. Ritari Kaamo edustaa pahaa, mutta kuitenkin sellaista pahaa, joka ei halua olla paha. Kivisydän vaivaa häntä itseäänkin.

Kirjana tämä oli mielestäni ihan ok, mutta ei yllä Veljeni Leijonamielen tai Ronja ryövärintyttären vertaiseksi. Ronja tosin on ikisuosikkini, joten on epäreilua verrata mitään kirjaa siihen!

Tässä lukemassani painoksessa on Johan Egerkransin kuvitus. Olen tykännyt hänen kuvitustyylistään hirviö- ja dinosauruskirjoissa, mutta tässä en ihan lämmennyt sille. Se tuntui jollain tavalla liian modernilta tarinaan.

Kirjan tiedot:

Astrid Lindgren: Mio, poikani Mio | WSOY 2021 (1. p. 1955) | 145 sivua | Kirjastosta

Ruotsinkielinen alkuteos: Mio, min Mio (1954) | Suomennos: Kristiina Kivivuori

Luettu myös:

Yöpöydän kirjat, Kirjasähkökäyrä, Hurja hassu lukija ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2023 : 7. Kirja on klassikkoteos Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta [50/50]

Ville Mäkipelto & Paavo Huotari: Sensuroitu: Raamatun muutosten vaiettu historia

Raamattu on edelleen 2020-luvulla maailman myydyin, siteeratuin, käytetyin ja myös väärinkäytetyin kirja.

Ville Mäkipelto ja Paavo Huotari pureutuvat kirjassaan Raamatun värikkääseen historiaan. Yhtenäisen Jumalan sanaan sijaan kansien välissä on itse asiassa varsin sekalainen kokoelma tekstejä, joita on valittu myös poliittisten tarkoitusperien mukaan.

Minun kiinnostukseni tähän kirjaan kumpusi kiinnostuksestani historiaan. Uskonto on aina läsnä tavalla tai toisella oli aika ja kulttuuri mikä tahansa. Tässä kirjassa Raamatun tekstien synty asetetaan historialliseen kontekstiinsa, jossa muun muassa patriarkaatin pönkittäminen koettiin erittäin tärkeäksi ja siksi naiskeskeisiä tekstejä jätettiin tylysti pois.

Harmillisesti odotin tältä kirjalta enemmän kuin se sitten loppujen lopuksi antoi. Kirja on kiinnostava ja jos aihe ei ole tuttu, siinä on varmasti paljon uutta asiaa. Se on myös selvästi kirjoitettu henkilöille, joille aihe on vieras. Jos yhtään kiinnostaa niin tässäpä hyvä teos tutustuttamaan Raamatun maalliseen syntyhistoriaan.

Minulle asia oli jo melkoisen tuttu, olen nimittäin opiskellut en teologiaa vaan historiaa, jossa tätä on tietenkin sivuttu. Yleisesti kiinnostuksesta olen lisäksi lukenut tästä aiheesta jotain omin päinkin. Kuten heti kirjan alussa todetaan, Raamattu on länsimaisen kulttuurin kulmakiviä, joten se on siitä näkökulmasta mielenkiintoinen kirja ihan ilman mitään uskonnollista vakaumustakaan.

Eli kokonaisuutena pätevä portti Raamatun historiaan ja Raamattuun ihmisten kokoamana antologiana. Ei nyt vain sattunut sisältämään mitään minulle järisyttävää tietoa. Tykkäsin kyllä siitä, että etu- ja takakansiaukeamilla oli kuvia vanhoista käsikirjoituksista.

Kirjan tiedot:
Ville Mäkipelto & Paavo Huotari: Sensuroitu: Raamatun muutosten vaiettu historia | Otava 2023 | 225 sivua | Kirjastosta

Lotta-Sofia Saahko & Christel Rönns: Omenarannasta uuteen kotiin

Lotta tulee kylään papan luo ja kuulee häneltä laulun Karjalasta. Missä se on ja miksi papan on sinne ikävä?

No kyllähän minäkin laulavan papan ja hänen Lottansa tiesin, mutta tätä ennen en ollut koskaan lukenut heistä mitään lehtijuttua kummempaa. Etsin täsmäkirjaa Helmet-lukuhaasteeseen ja kun hakusanoilla löytyi kivan näköinen kuvakirja, päätin lukea sen.

Olen aina tykännyt Christel Rönnsin kuvituksista ja ne sopivat hienosti tähän tarinaan. Viivoitus ja väritys olivat jotenkin sopivan rustiikkisen tuntuisia sotavuosien miljööseen.

Pappa siis kertoo tässä Lotalle siitä, miten hänen perheensä joutui lähtemään Karjalasta evakkoon vuonna 1939. Tragediasta kerrotaan lapsiystävällisesti ja tarinaan mahtuvat niin evakkomatka junassa kuin sopeutuminen uuteen ympäristöön Suomessa. On hienoa, että Suomen historiasta tehdään kirjoja myös perheen pienimmille.

Isä jää rintamalle muun perheen lähtiessä evakkoon.

Itselläni ei ole sukusiteitä Karjalaan, mutta entisen työkaverini kautta olen kuullut, miten karjalaista kulttuuria pyritään pitämään elossa. Tässä kirjassa se näkyy muun muassa karjalanpiirakoissa ja papan lauluissa.

Söpönä yksityiskohtana pikku-papalla on Mirri-kissa ja seniori-papalla on seinällään kissakalenteri. Kissarakkaus kunniaan!

Kirjan tiedot:
Lotta-Sofia Saahko & Christel Rönns: Omenarannasta uuteen kotiin | Tammi 2022 | 25 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2023 : 2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta [49/50]

Kousuke Oono: The Way of the Househusband. Volume 1-3

Pahamainen yakuza-pomo, Kuolematon Lohikäärme, katoaa eräänä päivänä kartalta. Vanhat kaverit ja viholliset yllättyvät perin juurin kun käy ilmi, että väkivaltainen mafioso on vaihtanut alaa kodinhengettäreksi.

Tämä manga ja siitä tehty anime ovat hengailleet jossain tietoisuuteni liepeillä jo pitkään. Huomasin tuossa vasta, että nämä kolme ensimmäistä osaa ovat saatavilla kirjastokimpassamme ja päätin sitten lukea ne.

Huumorimanga idea on siis se, että yakuza-pomo Tatsu on tehnyt elämällään täyskäännöksen. Tatsu hoitaa kotia kun hänen vaimonsa Miku keskittyy uraansa. Tatsulla on homma hanskassa, mutta hanska on joskus hukassa ja ylilyöntejä sattuu niin aletuotteiden metsästyksessä kuin naapurin rouvien joogatunnillakin.

Sanoisin, että minulle kolme osaa tätä sarjaa oli ihan tarpeeksi. Ei siksi, että sarja olisi huono, mutta sain jo ihan tarpeeksi ison annoksen sen huumoria. Vitsit kun syntyvät enimmäkseen siitä, että Tatsun maneerit ovat edelleen yakuza-tyylisiä, hän ottaa kaiken kovin tosissaan ja säikäyttää milloin kenetkin. Huumori nojaakin lujasti visuaalisuuteen ja siihen, että lukija tietää yakuzoihin liittyvät stereotypiat ja yakuza-tarinoiden troopit.

Tykkäsin eniten siitä, miten mutkattomasti ne naapurin kotirouvat ovat ottaneet Tatsun ja hänen draamansa vastaan. Samoin tykkäsin Mikusta, jolla on salainen fanipuolensa ja jonka maneerit puolestaan toistavat jonkin verran mangasarjojen työssäkäyvien aviomiesten eleitä.

Kirjan tiedot:
Kousuke Oono: The Way of the Househusband. Volume 1-3 | Viz 2019-2020 | 158-156 sivua | Kirjastosta

Japaninkieliset alkuteokset: Gokushufudo volume 1-3 (2018-2019) | Englanninkieliset käännökset: Sheldon Drzka (vol. -2), Amanda Haley (vol. 3)

Iida Turpeinen: Elolliset

Ensin pitää kulkea afrikannorsun ohi ja astua sisään ovesta.

Stellerinmerilehmä metsästettiin sukupuuttoon kolmessakymmenessä vuodessa. Eräs yksilö yhdistää ihmisiä läpi vuosisatojen, joiden aikana aletaan ymmärtää, mitä sukupuutto oikeastaan edes tarkoittaa.

Iida Turpeisen Elolliset ei varmaan kaipaa enää lisää kehuja, mutta kehunpa silti. Todella kauniisti kirjoitettu kirja todella surullisesta aiheesta! Luin tämän päivässä ja olisin lukenut mielelläni vielä toisenkin päivän jos tarina vain olisi jatkunut.

Stellerinmerilehmän tarina ei jatku kuin teoriassa ja kirjojen sivuilla, mutta sukupuuton tarina on ikävä kyllä loputon. Minusta kirjassa oli erityisen mielenkiintoista se, miten ihmisten ymmärrystä sukupuutosta kuvataan eri vuosisatoina.

Georg Wilhem Steller löytää merilehmän vuonna 1741 eikä ajatus siitä, että ihminen voisi metsästää lajin loppuun, käy hänen mielessäänkään. 1800-luvulla mielet järkkyvät kun ymmärretään, että ihminen voi tuhota jotain lopullisesti Luojan luomasta maailmasta. Ja kun John Grönvall konservoi merilehmän luurankoa 1950-luvulla, sukupuutto on jo tuttu käsite, mutta ei se kaikkia kiinnosta.

Ei kiinnosta edelleenkään. En yleensä juuri välitä kirjojen kiitoksista, mutta tässä ne olivat kyllä poikkeuksellisen puhuttelevat. Turpeinen kiittää niitä noin 400 lajia, jotka luokiteltiin kadonneiksi hänen kirjoittaessaan tätä kirjaa. Niin monta ainutlaatuista lajia, joita ei voi saada enää koskaan takaisin.

Turpeinen kuvaa surullisia asioita kauniisti ja pidin paljon kirjan soljuvasta kielestä. Erityisesti pidin evoluutiota ja maailman muutoksia kuvaavasta osasta (s. 51-57), jossa luonnon ihmeellisyys oikein huokuu kirjan sivuilta.

Siperiassa maa vaipasta kohoaa laavapylväs. Se puskee tiensä läpi maan kuoren, ja pohjoisessa alkaa tulivuorenpurkausten sarja. Maa sylkee sisuksistaan hiiltä ja metaania kahden miljoonan vuoden ajan, ja ilmaan nousee rikkihuuruja, meret kuumenevat ja eläimet haukkovat henkeään. Suuri kuolema tyhjentää maat ja meret, mutta matelijat sinnittelevät.

(s. 53)

Minulla meni muuten hetki huomata, että kirjassa ei ole lainkaan tekstistä eroteltuja repliikkejä! En jäänyt sitä kaipaamaankaan, niin hyvin tarina kulki eteen päin.

Kirjan tiedot:
Iida Turpeinen: Elolliset | S&S 2023 | 297 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Raijan kirjareppu, Amman lukuhetki, Tarukirja ynnä muut

Larysa Denysenko & Olena London: Ilmahälytysten lapset

Millaista on elää sotaa käyvässä maassa? Pommisuojissa kasvaa lapsia, jotka yrittävät löytää iloa ja jonkinlaisen normaalin kaiken kauheuden keskellä.

Jos joku erehtyy sanomaan, että kuvakirjoissa ei voi käsitellä vakavia ja ajankohtaisia aiheita, hänelle voi antaa tämän ja käskeä lukemaan. Ilmahälytysten lapset on kirjoitettu ja kuvitettu vuonna 2022 Venäjän hyökkäysten moukaroidessa Ukrainaa.

Kirjassa kuvataan monia erilaisia ukranalaisia lapsia, jotka ovat paenneet perheineen pommisuojiin. Osa heistä on jo menettänyt läheisiään, toiset pelkäävät perheensä puolesta. Tarinassa korostuu kuitenkin selviytyminen karuissa oloissa ja ihmisten välinen lämpö ja tuki.

En ole tällaisen kuvitustyylin suurin fani, mutta tähän kirjaan se kyllä sopi. Kaupunkeja tuhoavat pommit ja aseet ovat pelottavia petoja, jotka vain pommisuojan ohut kuori pitää ulkona. Kuvitus ja itse tarinat ovat sen verran pelottavia ja pohdituttavia, että tämä kirja on varmasti parempi lukea yhdessä vanhemman kanssa.

Auto on kovin heppoinen turvapaikka.

Kirja päättyy toiveikkaaseen nuottiin, mutta toki sen julkaisun jälkeen on tapahtunut paljon. Maailman tilanne on entistä epävakaampi ja Ukraina on edelleen sodassa. Kuvakirjan tapahtumat ovat todellisia liian monille lapsille tänäkin päivänä.

Kirjan tiedot:
Larysa Denysenko & Olena London: Ilmahälytysten lapset | Tammi 2023 | 49 sivua | Kirjastosta
Ukrainankielinen alkuteos: Dity povitrjanyh' tryvoh (2022) | Suomennos: Eero Balk

Luettu myös:
Ainakin Kirjaimia

Haasteet:

* Helmet 2023 : 34. Kirja kertoo Ukrainasta [48/50]

Helena Waris: Kimeerit

Murretun seinän takaa paljastui vielä yksi sinetöity kammio.

Noran isoveli tekee jotain typerää ja niinpä Nora joutuu muuttamaan Bristolista Mikkeliin. Perhesalaisuus paljastuukin pian: Nora on kimeeri, jonka suonissa virtaa muutakin kuin ihmisten verta.

Hyvät puolet:

Kiinnostava (joskaan ei maailman omaperäisin) lähtöasetelma: entä jos joillain meistä olisi eläinten ominaisuuksia? Noralla on ja hän tutustuu tarinassa muihin kaltaisiinsa.

Vain parisataa sivua, joten voisin kuvitella tämän menevän vinkatessa aika helposti.

Sinänsä sujuvaa ja helppoa tekstiä, myöskin hyvä ominaisuus vinkkauskirjalle.

Kyseenalaistaa sen, miten järkevää onkaan raapaista omaa poskeaan ja lähettää näyte omista geeneistään mille tahansa firmalle.

Huonot puolet:

Ihan tarpeeton “mitä serkumpi, sen herkumpi” -kuvio, jonka lopputuleman arvasi. Ei näissä YA-fantasioissa ikinä minkäänlaista biologiseen sukulaisuuteen perustuvaa insestiä ole, vaikka sillä välillä sankariparia vähän uhkaillaankin. Noran "serkusta" tuli myös sellainen tunne, että pitäisi varoittaa kaikkia häneen edes vilkaisevia naisia juoksemaan toiseen suuntaan.

Kimeeriydestä olisi saanut irti niin paljon muutakin kuin esimerkiksi koirataustaisten satunnaisen hyvän hajuaistin ja omituisen laumavietin, joista jälkimmäinen koski enimmäkseen nuoria miehiä.

Nojaa typerään ja problemaattiseen teoriaan, jonka mukaan muinaiset egyptiläiset eivät mitenkään voineet olla niin taitavia, että olisivat rakentaneet pyramidit itse. Kyllä taustalta täytyy löytyä alieneita. Oikeasti? Wanha kunnon magia olisi selittänyt kimeerit yhtä uskottavasti ja vähemmän rasistisesti kuin muukalaisten teknologia.

Viimeinen on juonipaljastus:

Inhokkiloppuni: kyllä tavallisuus on ihan parasta, hankkiudutaan heti ja mielihyvin eroon näistä meidän erikoiskyvyistä/supervoimista/ovesta Narniaan. Eikä!

Lopputulema:

Hyvä idea, keskeneräiseksi jäänyt toteutus.

Kirjan tiedot:

Helena Waris: Kimeerit | Otava 2023 | 223 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Kirjapöllön huhuiluja

Haasteet:

* Luonto sivuilla vol. 3 : Mytologia

Taiga Sassa: Bird ihmemaassa 1

Vuonna 1878 englantilainen Isabella Bird saapuu Japaniin. Hän haluaa matkata maan halki päämääränään Ezon saari eli nykyinen Hokkaido. Matkan tarkoitus on tutustua japanilaiseen kulttuuriin ja dokumentoida sitä ennen kuin se häviää länsimaistumisen myötä.

Olipas mielenkiintoinen uuden mangasarjan avaus! Isabella Bird on siis todellinen historiallinen henkilö, jonka aivan todellisesta matkasta tämä sarja kertoo. Manga perustuu Birdin Unbeaten Tracks in Japan -kirjaan (1879), joka koostuu hänen sisarelleen lähettämistä kirjeistä. Kirja on muuten luettavissa Project Gutenbergissä, fakta jonka aion pitää mielessä.

Sarjan alussa Bird saapuu Japaniin ja hankkii ensimmäisenä itselleen sekä matkaluvan että kielitaitoisen oppaan. Itolla on kaikesta päätellen erikoinen menneisyys ja Birdiä varoitetaan lähtemästä vieraan miehen mukaan syrjäkylille, mutta Bird ei juuri piittaa varoituksista.

Astetta hienommalle englantilaiselle neidille on luvassa muutamia epämukavia yllätyksiä, mutta eivät ne hänen päätään käännä. Bird on selvästikin ollut rohkea ja päättäväinen nainen, joka vaikuttaa olleen aidosti kiinnostunut Japanista ja japanilaisesta kulttuurista. Ei hän kaikkia tapoja haluaisi itse noudattaa, mutta toisaalta hän kykenee myös kunnioittamaan niitä.

Ainoa miinus kirjalle siitä, että Bird punastelee niin paljon koko ajan ja että hänet on kuvattu selvästi nuorempana kuin hän oikeasti matkalla olikaan. Oikea Bird oli tätä reissua tehdessään 46-vuotias, manga-Bird näyttää parikymppiseltä.

Mutta, näillä näkymin aion lukea kaikki sarjan kymmenen osaa. Tämä vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta historialliselta matkakertomukselta.

Kirjan tiedot:
Taiga Sassa: Bird ihmemaassa 1 | Sangatsu Manga 2023 | 229 sivua | Kirjastosta
Japaninkielinen alkuteos: Fushigi no kuni no Bird. Vol 1 (2015) | Suomennos: Antti Valkama

Haasteet:
* Luonto sivuilla vol. 3 : Vaellus

Jouni Hokkanen: Pienen rakettimiehen maa: Pohjois-Korea Kim Jong Unin valtakaudella

Kolmisenkymmentä reissua Korea niemimaalle reilun parinkymmenen vuoden aikana.

Joulukuu onkin hyvä aloittaa tällaisella masentavalla kirjalla. Tänä vuonna ilmestyi ainakin pari Pohjois-Koreaa tavalla tai toisella käsittelevää kirjaa. Kiinnostukseni tähän outoon ja pelottavaan maahan nosti taas päätään, joten luinpa sitten tämän. 

Tämän Pienen rakettimiehen maan näkökulma on hieman erilainen kuin monissa muissa Pohjois-Korea -kirjoissa. Se, että valtaosa tiedosta on loikkarien kertomaa, häviää taustalle eikä kirjassa keskitytä ainoastaan kurjisteluun. Itse asiassa tässä kuvataan paljon maan varakkaimpien elämää Pjongjangissa, jossa asuminen on jo itsessään statuskysymys.

Eipä näidenkään ihmisten elämästä kovin ruusuinen kuva synny. Vaikka eläisitkin hulppeassa kerrostalossa, vettä ja sähköä on saatavilla silloin kuin sitä sattuu olemaan eikä palkka riitä elämiseen. Kirjassa todetaan puhuttelevasti, että Pohjois-Koreassa ei tunneta käsitettä roskaruoka. Kaikki ruoka on ruokaa ja hyvää, koska sillä pysyy hengissä.

Minulle jäi kirjasta päällimmäisenä mieleen kaksi teemaa. Ensinnäkin, Pohjois-Korean propagandakoneisto on uskomaton ja meikäläisen näkökulmasta hirvittävän kömpelö. Tekstit, julistukset ja Kimin puheet ovat paksua kiminmaallisen paatoksellista puppua, ikään kuin noin 5-vuotiaille kirjoitettuja palopuheita.

Etiketin mukaan viski sisältää aminohappoja, jotka suojaavat maksaa vaurioitumiselta ja alkoholin väärinkäytön aiheuttamilta negatiivisilta sivuvaikutuksilta. Kyseessä on siis maailman ensimmäinen terveysvaikutteinen alkoholi. Tuote ei ole kuitenkaan ilmestynyt markkinoille, vaikka kysyntää varmasti olisi.

(s.61)

Kaikki hyvä on Pohjois-Koreassa ja kaikki ulkoa tuleva on ideologista saastetta. Tätä soopaa syydetään jatkuvalla syötöllä vauvasta vaariin välittämättä siitä, turruttaako tällainen ihmisen kyvyn vastaanottaa viestiä vai ei. Eihän niillä ihmisillä ole oikeasti väliä eikä heille anneta mahdollisuutta olla eri mieltä.

Toinen asia on se, että kaikesta tuosta huolimatta maan politiikka on todella kaksinaamaista. Ja siitäkin huolimatta Kim haluaa ne ulkomaiden hyvät asiat, hiihtohissit Itävallasta ja viinin Ranskasta. Oman maa tuotanto ei kelpaa sen enempää hänelle kuin muullekaan eliitille, joka kipittää kaduilla Prada-kopiot käsivarrellaan ja melkein aidot Rolexit ranteessaan.

Kirja koostuu lyhyistä luvuista, jotka käsittelevät elämän eri puolia ruoasta asumiseen, Kim-klaaniin ja huumeisiin sekä pornoon (ei sallittua, kuten ei minkäänlainen seksuaalikasvatuskaan). Saipa taas kauhistella sitä, millaista Pohjois-Koreassa on elää.

Kirjan tiedot:
Jouni Hokkanen: Pienen rakettimiehen maa: Pohjois-Korea Kim Jong Unin valtakaudella | Johnny Kniga 2023 | 256 sivua | Kirjastosta

Marraskooste

Jostain ihmeen syystä tämä olikin julkaissut itsensä jo pari viikkoa sitten! En osaa selittää, koska en varmasti ollut ajastanut julkaisua enkä räpelöinyt sitä muutenkaan kyseisenä päivänä, mutta piilotinpa tämän  sitten odottamaan marraskuun loppua. Ja sitten loppujen lopuksi tein kokonaan uuden postauksen, koska tuo kuva ei suostunut asettumaan alkuperäiseen. No, ei voi mitään.

Eli uusi yritys!

Marraskuussa päättyi useampikin lukuhaaste. Muumikirjat on luettu, Herkulliset kirjat 2023 suoritettu, samoin YA-lukuhaaste 2023 ja Scifiä! -lukuhaaste. Pidin kaikista haasteista, mutta tulin myös siihen tulokseen, että näin monta haastetta samalla deadlinella on liian monta itselleni. En tykkää suorittavasta lukemisesta ja tässä oli lopussa vähän sen makua vaikka kirjat hyviä olivatkin.

Marraskuun ajan instagramissa haastettiin myös lukemaan vähintään 30 sivua päivässä. Tämä oli kivaa enkä ole tainnut koskaan aiemmin pitää ihan noin tarkkaa lukua siitä, paljonko luen päivittäin. Parina päivänä luin yli 500 sivua! Nuo kirjat olivat Zoulfa Katouhin Sitruunapuiden alla sekä Cecelia Ahernin Viallinen ja Täydellinen -kaksikko. Viikonloppuina luin yleensä enemmän kuin viikolla, mikä ei yllätä. 

Nyt onkin sitten hyvä aloittaa joulukuu sairastamalla koronaa. Jee.

Luetut & blogatut

Laura Esquivel: Pöytään ja vuoteeseen

Rakkautta ja ruokaa Meksikossa. Tätä lukiessa ei todellakaan tiennyt, mitä tapahtuisi seuraavaksi.

Frank Herbert: Dyyni: ensimmäinen osa

Juonittelua aavikkoplaneetalla. Scifiklassikon ensimmäinen osa, tuntuikin ihan prologilta.

Zoulfa Katouh: Sitruunapuiden aika

Sota Syyriassa. Hieno nuorten aikuisten kirja ja kuvaus sodan vaikutuksista ihmisten elämään.

Zhang Xiaoyu & Cixin Liu: The Village Teacher

Sivistyksen valo. Harmillisen tylsä scifi-sarjakuvaksi.

J. Ryan Stradal: Keskilännen keittiöt

Huippukokin jäljillä. Hauska ja vähän ilkeäkin hyvän mielen kirja.

Johan Harstad: Darlah: 172 tuntia Kuussa

Kauhua Kuussa. Nuorten aikuisen scifikauhukirja, joka pelotti oikeasti.

Christoph Ribbat: Ravintolassa: ruoan maukas historia

Ravintolahistoriaa. Kiinnostava, mutta melko sekava tietokirja.

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu

Muumiton muumikirja. Viimeinen muumikirja, oli vähän outoa lukea muumittomasta Muumilaaksosta.

Therese Johaug & Anders Skjerdingstad: Therese Johaug: koko tarina

Hiihtäen huipulle. Kiinnostava kirja matkasta latujen kuningattareksi.

Marsha Mehran: Lumoavien mausteiden kahvila

Persialaista perinneruokaa. Lämminhenkinen hyvän mielen kirja, vaikka rasistista kieltä kuuleekin pahishahmojen suusta.

Martha Wells: System Collapse

Murhabotti planeetalla. Hidas ja turhan paljon kirjoitustyylillä kikkaileva alku, mutta kirjan toinen puoli vei kyllä mennessään.

Cecelia Ahern: Viallinen & Täydellinen

Täydellinen tulevaisuus. Toimivaa YA-dystopiaa, jossa pohdittiin täydellisyyden turhuutta.

Shannon Watters, Branden Boyer-White & Berenice Nelle: Hollow

Sleepy Hollow'ssa. Vetävä YA-sarjakuva, harmi ettei tätäkään ole suomennettu.

Emily St. John Mandel: Sea of Tranquility

Aikamatkoilla. Vetävä, monessa aikatasossa liikkuva scifi-kirja.

Haastekoonti: Scifiä!

Ja vielä yksi haastekoonti, tällä kertaa Scifiä! -haasteelle, joka päättyi eilen. Kiitos mukavasta haasteesta, @astareads!

Tähän haasteeseen luettiin siis scifi-kirjallisuutta, josta kyllä pidän, mutta joka tahtoo usein jäädä muiden kirjojen jalkoihin. Haaste inspiroi tarttumaan moniin “luen nämä joskus” -kirjoihin ja sen myötä löytyi ihan uusiakin tuttavuuksia.

Omista lukemisistani minua huvitti eniten se, että luin vahingossa kaksi aivan erilaista kirjaa, joissa peruspohdinta koski samaa asiaa. Sekä Hervé le Tellierin Poikkeama että Emily St. John Mandelin Sea of Tranquility nostivat esiin kysymyksen siitä, onko todellisuus todellista ollenkaan vai olemmeko jonkun (kenen?) luomaa simulaatiota vain. Onneksi en saanut tästä mitään eksistentiaalista kriisiä itselleni!

Haasteeseen kuului myös “inhosit tai jätit kesken” -ruutu. No, minulle se oli yllättäen Amal-Mohtarin ja Max Gladstonen This Is How You Lose the Time War, jonka suhteen annoin periksi jossain sivun 40 paikkeilla. Idea on kiinnostava (kilpailevat aikamatkustaja-agentit rakastuvat kirjeiden välityksellä), mutta toteutus oli niin työläs lukea, että ei tullut kesää. Minkä voisi sanoa kuudella sanalla, sanottiin kuudellakymmenellä.

Minusta proosa oli teennäisen korukielistä ja jatkuvat metaforat todella raskaita ja hämmentäviä lukea. Kahden kertojan piti ainakin teoriassa olla aivan erilaisia ja erilaisista maailmoista, mutta he kuulostivat täysin identtisiltä (ja rasittavilta). Minulla oli kirjastoon varaus pian ilmestyvästä suomennoksesta, mutta peruin sen. Hatunnosto suomentajalle, joka on joutunut rämpimään tämän tekstin läpi.

Kaikki haasteeseen lukemani kirjat:

Onko tämä edes scifiä: Tuomas Kilpi: Inka
Sijoittuu aurinkokunnan ulkopuolelle: Lauren James: The Loneliest Girl in the Universe
Hugo-palkittu: Becky Chambers: A Psalm for the Wild-Built
Dystopia: Van Jensen & Jesse Lonergan: Arca
Kirjasta on tehty elokuva tai sarja: George R. R. Martin: Nightflyers
Roikkunut lukulistalla: Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko
Sijoittuu maahan: Hervé le Tellier: Poikkeama
Tulevaisuus: Risto Isomäki: Vedenpaisumuksen lapset
Ei-ihmismäisiä olentoja: Frank Herbert: Dyyni: ensimmäinen osa
Kannessa tai nimessä on avaruus: Zhang Xiaoyu & Cixin Liu: The Village Teacher
Genrejen sekoitus: Johan Harstad: Darlah: 172 tuntia Kuussa
LGBTIA+: Martha Wells: System Collapse
Jonkun lemppari: Cecelia Ahern: Viallinen
Naiskirjailija: Cecelia Ahern: Täydellinen

Filosofiaa: Emily St. John Mandel: Sea of Tranquility