Neiti Marplen jäljillä

Neiti Jane Marple, kirjallisuuden etevin amatöörietsivä ja yksi Agatha Christien hienoimmista luomuksista, tavattiin ensimmäisen kerran joulukuussa 1927 novellissa nimeltä Tiistaikerho.

Halusin lyödä tällä kolme kärpästä yhdellä iskulla: Helmet-lukuhaasteen Agatha Christie -kohta, pari vuotta lukulistallani roikkunut teos ja novellikokoelma. Luen tosiaan harvemmin novelleja, koska niin lyhyet tarinat eivät ole minulle se mieluisin proosan muoto.

Tässä kirjassa tiivistyi aika hyvin syy siihen. Kirjassa on siis kaksitoista neiti Marplen tähdittämää novellia kahdeltatoista eri (nais)kirjailijalta. He ovat kaiketi saaneet melko vapaat kädet tarinoiden laatimiseen, mutta genre ja hahmo toivat tietenkin omat rajoituksensa.

Kukaan ei harmillisesti yltänyt sellaiseen “vau, mitä minä juuri luin?” -suoritukseen. Nekin novellit, joista pidin eniten, tuntuivat liian lyhyiltä, ja tämä onkin useimmiten se oma novelliongelmani. Täytyy olla todella taitava kirjailija loistavalla idealla, jotta kokonaisen tarinan saa mahtumaan pieneen sivumäärään ilman, että tarina tuntuu liian pinnalliselta tai jäävän kesken.

Turhan monessa novellissa oli myös samanlainen loppuratkaisu tai yllätyskäänne. Se ei varmasti olisi haitannut yksittäisissä teoksissa, mutta novellikokoelmassa toistoa ei oikein voinut olla huomaamatta.

Mutta, neiti Marplesta sinänsä oli kiva lukea. Teräväkatseinen amatöörietsivä ei pääse edes lomalle ilman, että joku oikaisee koipensa epäilyttävissä oloissa joko lomapaikassa tai kotikylässä. Tykkäsin eniten niistä tarinoista, joissa oli sellaista kotoisan murhaavaa tunnelmaa.

Kuten useimpien vanhojen naisten, neiti Marplen usein oletettiin pysyvän jossain tietyssä paikassa, aivan kuin hän olisi ollut kynttilänjalka tai sohvatyyny; hänellä oli kuitenkin mitä kummallisin tapa päätyä juuri sinne, missä hän halusi olla.

(s. 61-62. Alyssa Cole: Neiti Marple Manhattanilla)

Erikseen voisin mainita Elly Griffithsin Murha Villa Rosassa -novellin, jossa oli mielestäni koko kokoelman omaperäisin idea. Siitä olisi tullut mainio TV-sarjan jakso!

Kirjan tiedot:

Neiti Marplen jäljillä. WSOY 2023. 366 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Marple: Twelve New Stories (2022). Suomennos Saara Pääkkönen.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 3. Kirja liittyy Agatha Christieen

Tammikooste

Päätin lukea tammikuussa etenkin niitä kirjoja, jotka olin lainannut jo viime vuoden puolella. Aika moni niistä oli englanninkielinen, joten lisähaasteena halusin lukea joka toisen kirjan suomeksi, joka toisen englanniksi. 

Olen huomannut itsestäni sen, että lukumotivaatio pysyy paremmin yllä, kun en lue liian samanlaisia kirjoja peräkkäin. Erilaista voi olla esimerkiksi genre tai kieli, mutta jonkinlaista lisäpontta tuollainen monipuolisuus lukemiseeni tuo.

Joka tapauksessa suunnitelmani oli vallan menestyksekäs! Luin 16 kirjaa, joista vain pari olin lainannut tänä vuonna (Suomen nuijituin nainen ja Heated Rivalry, sekä uudet Kamala luonto- ja My Hero Academia -sarjikset). Olisin saattanut lykätä nuokin muuten helmikuulle, mutta niihin oli varauksia.

Tammikuulle sattui enimmäkseen todella hyviä kirjoja. Suosikikseni valitsisin nyt Marie Brennanin In the Labyrinth of Drakes -kirjan, mutta huomenna saattaisin ehkä sanoa jonkin muun. Tai sitten en, tuo Brennanin sarja vain on niin ihana.

Tammikuussa päättyi yksi haaste, Älä aloita uutta kirjaa. Luin siihen kaikki yhdeksän kirjaa, koonti on täällä.

Tällä hetkellä luen novellikokoelmaa Neiti Marplen jäljillä. 12 eri kirjailijaa on kirjoittanut Marple-tarinan ja toivon mukaan jokin niistä on peräti täysosuma.

Luetut

Karin Collins: Sun luonas kaipuuni on

Hanko-trilogian toinen osa on erinomainen kuvaus ikävästä ja poliittisesti kireästä ajanjaksosta.

Heather Fawcett: Emily Wilde’s Compendium of Lost Tales

Emily Wilde -trilogian viimeinen osa on jännittävä seikkailu haltiamaassa.

Charlotte McConaghy: Kesyttämätön pimeä

Hieno saarimiljöö ja klaustrofobinen tunne, mutta dramaattisuus meni lopussa överiksi.

Laurie Gilmore: The Christmas Tree Farm

Dream Harbor -sarjan kolmas osa ei ollut yhtä kiva kuin edelliset.

Ingvild Bjerkeland: Paha

Lyhyt ja toimiva nuorten dystooppinen kauhukirja.

Tricia Levenseller: What Fury Brings

Fantasiakirjan maailmanrakennus oli melko hataraa, mutta kivaa naisvoimaista luettavaa silti.

Juha Hurme: Suomen nuijituin nainen: Anni Polvan elämä ja teokset

Nopealukuinen kulttuuriteko merkittävästä kirjailijasta.

Marie Brennan: In the Labyrinth of Drakes

Ihana fantasiasarja jatkui aavikkotunnelmissa.

Kaisa Viitala: Klaanin suojeluksessa

Agnes oli tässä harmillisen passiivinen, mutta 1700-luvun Skotlanti kiinnosti edelleen.

Rachel Reid: Heated Rivalry

Hittikirja ei tehnyt kovin suurta vaikutusta romantiikan tai erotiikan suhteen, mutta kaapissa olemisen ja sieltä tulemisen vaikeus oli kiinnostavaa.

Jessi Jokelainen: Femokratia

Karun rehellinen tietosarjakuva siitä, millaista on olla naispoliitikko Suomessa.

James IV Tynion & Michael Dialynas: Wynd. Book Four: The Power of the Blood

Fantasiasarjakuvasarjan neljäs osa. Edellisen lukemisesta on jo aikaa, mutta tarina on pysynyt yllättävän hyvin muistissa. Tässä syttyy ihmisten, vampyyrien ja keijujen välinen sota, joka keskittyy (ehkä ainoaan olemassaolevaan?) ihmiskaupunkiin. Noin ylipäätään tämä osa oli melko väkivaltainen ja hengähdystaukoja ei juuri ollut. Suosikkini olivat vampyyrien vangiksi jäänyt Wynd sekä prinssi Yorik, jonka on valittava Wyndin ja oman turvallisuutensa välillä. Tarina jäi jännään kohtaan, joten toivottavasti jatko-osaa ei tarvitse odottaa kovin hirveän kauan.

Jane Austen: Arkaileva sydän

Brittiklassikko oli oikein viihdyttävää luettavaa.

Laurie Gilmore: The Strawberry Patch Pancake House

Sarjan huonoin osa tähän mennessä.

Jarkko Vehniäinen & Marja Lappalainen: Kamala luonto. Asiatonta oleskelua

Taattua Kamala luonto -huumoria. Tässä osassa esiteltiin Ahma, jonka yltiöpositiivisuus on niin mukavan raivostuttavaa. En kestäisi noin positiivisuutta tihkuvaa tyyppiä, mutta Kamalaan luontoon Ahma toi kivasti uutta juttua.

Yoko Akiyama: My Hero Academia: Team-Up Missions #07

Jäin jotenkin tämän spin-offin koukkuun, vaikka itse MHA loppuikin jo. Nämä ovat kaikki hyväntuulisia pieniä tarinoita, joita on kiva lukea hupaisina välipaloina.

Laurie Gilmore: The Strawberry Patch Pancake House (Dream Harbor #04)

Archer Baer had just become a father in the most unimaginable way possible.

Olihan tässä sanoja peräkkäin.

Eli en tykännyt.

Edellinenkään Dream Harbor -sarjan osa ei tehnyt suurta vaikutusta, mutta sen lukeminen ei sentään harmittanut. Tämä tuntui ajanhukalta. Luin tämän loppuun vain siksi, että en osannut päättää, minkä kirjan lukisin tämän sijaan. Liikaa parempia vaihtoehtoja!

Tässä kirjassa asetelma on yksinhuoltaja isä Archer ja hänen lapsensa uusi hoitaja Iris. Molemmat tietenkin ovat todella kuumia tapauksia toistensa mielestä, ja noin 90% kirjasta tuntuukin kuluvan seksinnälässä riutumiseen tai sen tyydyttämiseen. Tarinassa ei oikeastaan tapahdu mitään ja lopussa ajattelin vain, että dreamharboristien kultti on onnistunut pyydystämään uuden jäsenen.

Tämä on siis Archer, joka joutuu tulemaan Dream Harboriin yllätyslapsen vuoksi. Viisivuotiaan Oliven äiti ei koskaan vaivautunut kertomaan miehelle lapsesta ja äidin kuoltua Archerin oletetaan ottavan vastuu tenavasta. Ranskassa uraa luonut huippukokki joutuu työskentelemään pikkukaupungin ilmeisesti ainoassa edes ravintolaa muistuttavassa paikassa, pannukakkutalossa.

Joka paikkaan nokkansa työntävät kaupunkilaiset vaivaavat häntä koko ajan wanhan hywän pannarireseptin tiimoilta. Uudet asiat eivät tässä pitäjässä kelpaa, mitä lie hienostohapatuksia.

“Give it to me straight. Is this whole town just fucking with me? Like is there even an original recipe for these pancakes, or is this all some kind of a joke to chase me out of town?”

(s. 218, Archer Irikselle)

Olisit juossut kun sinulla oli tilaisuus!

Archer-parka ei ilmeisesti koskaan pääse toteuttamaan alkuperäistä unelmaansa Michelin-tähdestä. Se oli ärsyttävää. Samoin ja erityisesti se, että kumpikaan päähenkilöistä ei ollut koskaan toivonut perheen perustamista. Iris jopa sanoo ettei halua lapsia, ja kuinkas sitten käykään. Autuus löytyy ydinperheestä.

Sarjaa on vielä yksi osa jäljellä ja toivon, että se olisi tätä parempi. Ei se ainakaan paljon huonompi voi olla? Aion ainakin yrittää lukea sen, siinä nimittäin juhlitaan minua kiinnostavia häitä ja paritetaan viimein Dream Harborin mahdollisesti ainoat jäljellä olevat sinkut, Annie ja Mac, joiden kinastelua on nyt seurattu sivusta neljä kirjaa.

Kirjan tiedot:

Laurie Gilmore: The Strawberry Patch Pancake House. HarperCollinsPublishers 2025. 361 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 5. Kirjassa on epilogi eli jälkisanat

Jane Austen: Arkaileva sydän

Sir Walter Elliot, Somersetshiren kreivikunnassa sijaitsevan Kellynch Hallin omistaja, oli mies, joka omaksi ilokseen tarttui vain yhteen ainoaan kirjaan, nimittäin baronettikalenteriin; joutilaisiin hetkiin se antoi viihdykettä ja onnettomiin lohtua; sen avulla hän sai kokea tyydytyksen ja arvostuksen tunteita todetessaan, kuinka vähän kantajia vanhoilla aatelisarvoilla oli jäljellä; kun taas vasta edellisellä vuosisadalla myönnettyjen arvojen lähes loputonta luetteloa selatessa kaikki arjen harmit kääntyivät luonnostaan myötätunnoksi ja halveksunnaksi - ja jos mikään muu sivu ei tehnyt tehtäväänsä, oli hänen mahdollista lukea sieltä oma historiansa aina yhtä hellittämättömällä mielenkiinnolla.

Luimme tällä kertaa Lauran kanssa lukupiirissämme Jane Austenin viimeiseksi jääneen teoksen Arkaileva sydän. Valitsimme Kersti Juvan uuden suomennoksen, joka olikin oikein sujuva ja tavoitti hienosti Austenin austenmaisuuden.

Lopussa harmittelimme nimenomaan sitä, että tämä kirja jäi Austenin viimeiseksi. Se oli nimittäin varsin vauhdikas ja juonessa oli juuri sopivasti mutkia tämän pituiseen kirjaan. Olisi niin kiinnostavaa tietää, millaisia kirjoja Austen olisi kirjoittanut tämän jälkeen.

Kirja on ilmestynyt aiemmin nimellä Viisasteleva sydän ja täytyy sanoa, että tämä sopi nimeksi paljon paremmin. Juuri arkuudesta ja siitä uloskasvamisesta on kysymys, kun seurataan Anne Elliotin ja kapteeni Wentworthin kohtaamista uudelleen kahdeksan vuoden jälkeen. Nuorempi Anne taipui perheensä painostukseen ja kieltäytyi Wentworthin kosinnasta, vanhempi uskaltaa tehdä itse valintansa.

Toki Wentworthin nousu arvoasemassa ja varallisuudessa ei yhtään haittaa perhettä.

Tämä oli mainio perhe- ja tapakomedia, jossa Anne oli useimmiten se ainoa järkevä henkilö lähipiirissään. Isä ja sisaret ovat itseään täynnä olevia, pinnallisia hupsuja. Turhamainen isä etenkin, ja yksi minua eniten naurattaneista kohtauksista liittyikin häneen.

“- - Oikein hyvä mies ja kaikin tavoin herrasmies, en epäile. Mutta minusta tuntuu, neiti Elliot” (katsoen häneen vakavasti) “että sen ikäiseksi mieheksi hänen täytyy olla kovin muotitietoinen. - Sellainen määrä peilejä! Taivas! Siellähän ei päässyt itseään pakoon. Pyysin siis Sophya avuksi, ja niin me pian siirsimme ne toisaalle, ja nyt olo on oikein viihtyisä, kun minulla on pieni parranajopeili nurkassa ja sitten yksi iso kapistus, jonka lähellekään en mene.”

(s. 169)

Selittää ällistynyt amiraali Croft, joka on vaimoineen vuokrannut Elliotien kartanon.

Wentworthin pitkävihaisuus ei saanut minua lämpenemään hänelle kovin äkkiä, mutta hän kirjoitti kyllä lopulta niin hienon rakkauskirjeen, että oksat pois. Ihan sydämessä läikähti sitä lukiessa (sivulla 310). Hän ehkä melkein ansaitsee Annen rakkauden.

Aika monen Austenin jälkeen olimme Lauran kanssa aika hyviä arvaamaan juonenkäänteitä ja juoneen ilmestyviä hahmoja. Annen nolon perheen lisäksi löytyi muun muassa liero liehittelijä, joka tosin ei tällä kertaa onnistunut pilaamaan yhdenkään nuoren naisen mainetta.

Ennalta-arvattavuus ei kuitenkaan haitannut lukemista ollenkaan. Tätä oli ilo lukea ja pidin Annesta, joka oli vaihteeksi vähän vanhempi tarinan sankaritar. 27-vuotiaana hän on kirjan mukaan jo parhaan hehkeytensä menettänyt, mutta sepä ei häntä itseään tai Wentworthia haittaa. Tilalle on tullut itseluottamusta ja itsetuntemusta, joka monilta muilla tässä kirjassa puuttuu kokonaan ikään katsomatta.

Kirjan tiedot:

Jane Austen: Arkaileva sydän. Teos 2024. 332 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Persuasion (1817). Suomennos Kersti Juva.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 1. Brittiklassikko

* Lukumatka menneisyyteen : 1. Kirjassa on epämiellyttävä henkilö

Jessi Jokelainen: Femokratia

Melkein haluaisin googlata, millaista vihapostia Jessi Jokelainen on tällä tietosarjakuvallaan saanut, mutta enpä sittenkään. Kirjassa olleet esimerkit naispoliitikkojen saamista kommenteista olivat tarpeeksi kuvottavia, ja näitähän löytyy käytännössä jokaisesta heitä käsittelevästä uutisjutusta.

Tai oikeastaan melkein jokaisesta naisia noin ylipäätään käsittelevästä jutusta.

Femokratia tuo aivan väistämättä mieleen sekä Liv Strömquistin että Riina Tanskasen feministiset yhteiskunnalliset sarjakuvat. Tämä ei kuitenkaan toista niiden aiheita, vaan käsittelee nimenomaan suomalaista poliittista kenttää ja naispoliitikkojen nurjaa kohtelua.

Se tietenkin kietoutuu yleiseen asenteeseen naisia kohtaan, mikä tuodaan kirjassa koko ajan hyvin esille. Tykkäsin etenkin siitä, että näkökulma kattaa koko itsenäisen Suomen poliittisen historian. Sata vuotta sitten naisten oli vielä vaikeampaa saada äänensä kuuluviin, mutta jotkut ikävät asiat pysyvät näköjään aina masentavan samanlaisina. Nilkka/sääri/rintavako/käsivarsi vilahti, mikä horo tuokin on!

s. 42

Suurin osa Femokratiasta kertoo kuitenkin aivan lähihistoriasta, koska kuten kirjassa sanotaan, internet ja some ovat mahdollistaneet sellaisen loan heiton, jota ei ennen ole ollut. Kuka tahansa voi sanoa mitä tahansa, eikä mikään ole yksityistä.

Jokelainen on nostanut kirjaan monia viime vuosien poliittisia “skandaaleita” ja tuo tarkasti esiin niiden kaksijakoisuuden. Naispoliitikkojen yksityiselämää revitellään joka otsikossa, mutta samaa ei tehdä miehille, joilta kysellään työstä, jota he tekevät.

Mieleeni jäi erityisesti aukeama, jolla verrattiin Marinin ja Orpon kesäfestareilla käyntiä. Marin-otsikoissa keskityttiin hänen shortseihinsa, Orpo-otsikoissa hänen kesäsuunnitelmiinsa. Uutisilla luotiin aivan erilaiset kuvat sekä poliitikoista että siitä, mikä heissä pitäisi yleisöä kiinnostaa.

Sarjakuvaksi tämä on hyvin tekstipainotteinen, mikä ei haitannut omaa lukemistani ollenkaan. Valittu tekstaus on helppolukuista, ja tekstin ja kuvien asettelu teki lukemisesta sujuvaa. Kirjan lopussa on lähdeluettelo, mikä on aina kiva lisä tietokirjaan.

Tykkäsin tästä ja soisin jokaisen lukevan tämän. Etenkin miesten.

Kirjan tiedot:

Jessi Jokelainen: Femokratia. Suuri Kurpitsa 2024. 126 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 12. Kirjan nimestä ei voi päätellä, millä kielellä kirja on kirjoitettu

Rachel Reid: Heated Rivalry

Shane Hollander was as close to losing it as he ever allowed himself to get.

Sanoisin olevani kerrankin ajan hermolla jääkiekkoromantiikan suhteen, mutta Heated Rivalrya ei voi paeta oikein minnekään. Ylekin on tehnyt TV-sarjasta juttuja.

Ilmeisesti sarja on kirjalle jos ei aivan täysin niin ainakin melkein uskollinen? Ainakin jyystämisen määrä tuntuu olevan vakio kummassakin formaatissa? Joku Goodreadsin arvioissa oli laskenut, että kirjassa on 15 seksikohtausta.

En epäile, mutta en myöskään laskenut tai edes lukenut niitä kaikkia, koska ensimmäisen kolmen jälkeen ne alkoivat toistaa itseään. Sama dynamiikka, sama sanasto, samat aktit ja asennot, suurin variaatio lienee ollut vaihtuvissa hotellihuoneissa.

Kirja ei siis tehnyt minuun suurempaa vaikutusta kuumaan erotiikkansa osalta enkä oikein löytänyt itsestäni uskoa Shanen ja Ilyan rakastumiselle. Ensin pannaan vuosikausia ja yhtäkkiä, ilman mitään ilmeistä syytä, kumpikin huomaa rakastuneensa toiseen.

Rakastamisen saatoin uskoa, rakastumista en niinkään.

Tätä olisi voinut pohjustaa esimerkiksi keskusteluilla. Seksi korvaa harvoin tarinassa hahmon- ja suhteidenkehityksen kannalta keskusteluja, joiden kautta pariskunnat tutustuvat toisiinsa ja huomaavat, että hei, tuo toinen onkin aika kiva tyyppi.

Taidan olla hövelimpi jopa äkkirakastumisten suhteen! Rakkautta ensisilmäykselle, no joo okei, tällä mennään tällä kertaa. Vuosikausia jatkunut status quo FWB-salasuhde muuttuu tunteikkaaksi ilman syytä, öööö miksi?

Eli romantiikan ja erotiikan suhteen jäi toivomisen varaa, mutta pidin siitä, miten suhde ja juoni rakentui salailun ympärille. Kuten kirjassakin todetaan, aivan sama miten paljon NHL ehkä väittää olevansa suvaitsevainen, tosiasiassa sateenkaarevilla pelaajilla on syystäkin hyvin vähän halua tulla kaapista ulos.

The facts were these: they were two of the biggest hockey stars in the world, and for whatever reason, they both enjoyed fucking each other. The other thing they were in total agreement on is that no one could ever know that they enjoyed fucking each other. It would be best if no one knew that they liked to fuck men at all, but it definitely couldn’t get out that the superstar rivals were very familiar with each other’s dicks.

(s. 154)

Homofobia rehottaa joka puolella ja niinpä Shane ja Ilyakin ovat tuskallisen tietoisia siitä, että jos haluaa kentälle rakastamansa pelin pariin, on syytä pitää parisuhde tiukasti piilossa. Ilyan vaikeutena on vielä kansallisuuskin: jos hän kertoo pitävänsä myös miehistä, on turha odottaa turvallista kotiinpaluuta Venäjälle.

Pidin siitä, että tässä suhteessa kirja ei mennyt lopussakaan helpoimman tai romantiikalle genrenä tyypillisimmän ratkaisun mukaan. Tuo kaapista tulemisen vaikeus olikin sen verran kiinnostava puoli tätä, että aion kyllä lukea jatko-osankin.

Kirjan tiedot:

Rachel Reid: Heated Rivalry. Carina Press 2024. 368 sivua.

Haasteet:
* Helmet 2026 : 9. Kirjassa on jääkiekkoilija

Haastekoonti: Älä aloita uutta sarjaa

Älä aloita uutta sarjaa -haaste päättyy nyt tammikuussa. Haasteeseen piti lukea yhdeksän kirjaa, jotka eivät aloittaneet sarjaa. Sainpahan luettua!

Kiitos kivasta ja hyödyllisestä haasteesta, @marinkirjapino!

Oikeasti. Minulla on paha tapa jättää sarjoja kesken, koska

a) unohdan, että ylipäätään luen kyseistä sarjaa,

b) edellisen osan ilmestymisestä ja lukemisesta on niin kauan, että en enää muista mitä niissä tapahtui enkä jaksa lukea niitä uudelleen kertauksen vuoksi, tai

c) säästelen viimeistä osaa, koska pelkään sen olevan huono ja pilaavan jälkikäteen koko sarjan TAI

d) koska en halua sarjan loppuvan.

Että tämän huomioon ottaen haaste oli hyvä motivaattori ainakin sarjojen edistämiselle! Haasteen puitteissa luin nimittäin seitsemää eri sarjaa ja loppuun asti neljä sarjaa. Näistä suosittelisin erityisesti sekä Heather Fawcett'n ihanaa Emily Wilde -fantasiatrilogiaa että Marja-Leena Lempisen historiallista trilogiaa, joka kertoo Kanadaan 1920-luvulla muuttaneista nuorista siirtolaisnaisista.

Luin haasteeseen nämä kirjat:

Sarjan toinen osa: Heather Fawcett: Emily Wilde’s Map of the Otherlands

Trilogian päätösosa: Marja-Leena Lempinen: Siivet ja juuret

Luit sarjan edellisen osan yli 6 kk sitten: Peter Brown: The Wild Robot Escapes

Sarjan edellinen osa on edellinen lukemasi kirja: Peter Brown: The Wild Robot Protects

Sarjan 4., 5., 6. tai 7. kirja: Lynn Messina: Pahaenteinen palatsi

Duologian toinen osa: Ali Hazelwood: Mate

Kirjastosta lainattu sarjan osa: Laurie Gilmore: The Cinnamon Bun Book Store

Sarjan viimeinen kirja: Heather Fawcett: Emily Wilde’s Compendium of Lost Tales

Viimeinen julkaistu osa sarjaan, jota ei ole kirjoitettu loppuun: Kaisa Viitala: Klaanin suojeluksessa