Tara Menon: Upoksissa

Etsin junalukemista eKirjastosta ja tämän kansikuva soitti pientä kelloa mielessäni. Ei aavistustakaan, missä olen tähän joskus törmännyt, mutta kilkatus sai minut lainaamaan tämän lukematta edes kirjan kuvausta.

Hyvä, että lainasin! Tykkäsin tästä todella paljon.

Tarina kiertyy vuoden 2004 Tapaninpäivän ympärille. Päähenkilö Marissa, tragedian aikaan 16-vuotias, menettää merelle parhaan ystävänsä Ariellen. Vuosia myöhemmin Marissa asuu New Yorkissa ja joutuu kohtaamaan toisen luonnonmullistuksen, hurrikaani Sandyn, joka tuo mieleen kipeitä muistoja.

Lyhyt romaani keskittyy kahteen päivään, joskin Marissan elämää kuvataan niiden aikana laajemminkin. Hänen menetyksensä alkoivat jo ennen tsunamia: hänen äitinsä kuoli tyttären ollessa vain 6-vuotias. Meribiologi-isä muuttaa Marissan kanssa Thaimaahan jatkamaan äitivainaan tutkimusprojektia.

Niin paljon kuin hän maata rakastaakin, aikuisen Marissan on niin kovin vaikea palata Thaimaahan sen jälkeen, kun Arielleä ei enää ole. Tämä onkin kuvaus ystävyydestä ja menetyksessä, jota muiden on vaikea ymmärtää. Ihmisten empatialla tuntuu olevan tarkat rajat.

Parin vuoden jälkeen tajusin, että vain tiettyjä ihmisiä on hyväksyttävää surra. Ne, joita saa surra loputtomasti: äiti tai isä (jos hän kuolee nuorena), puoliso (jos leski on nuori), sisarus (jos molemmat ovat nuoria), oma lapsi (aina). Ei ole hyväksyttävää surra loputtomasti ihmistä, joka oli pelkkä ystävä. Jonkin ajan kuluttua asiasta on päästävä yli. Minulle on sanottu, etten saisi murehtia häntä tällä tavalla. Tai sitten kysytään: Olitko rakastunut häneen? Ikään kuin ainoastaan se voisi selittää tällaisen surun.

Kielessämme ei ole sijaa ystävien suremiselle tai ystävien rakastamiselle. Kieltä runtelee rakastavaisten rakkaus ja menettäminen.

(s. 25-26 e-kirjassa)

Marissan henkilökohtaisen menetyksen lisäksi kirjassa kuvataan raa’an rehellisesti sitä, millaista rannikolla oli heti tsunamin jälkeen. Täydellinen tuho ei ole kaunista katseltavaa ja Marissan näkemät asiat ovat hirveitä. Aikuinen Marissa kipuilee ja oireilee kokemustensa vuoksi melko vakavastikin.

Kuoleman lisäksi hän kuitenkin näki myös ihmisten avuliaisuuden ja epäitsekkyyden. Katastrofialueella jokainen pyrki auttamaan loukkaantuneita ja vainajia parhaan kykynsä mukaan. Sama sitkeys on hänessä itsessäänkin, vaikka se tuntuukin kadonneen.

Tämä oli kauniisti kirjoitettu kirja vakavista aiheista enkä olisi malttanut jättää tätä kesken junan saapuessa asemalle.

Kirjan tiedot:

Tara Menon: Upoksissa. Siltala 2026. 224 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Under Water (2026). Suomennos Kaisa Kattelus.

Tillie Walden: Charity & Sylvia

Jatkakaamme erinomaisten sarjakuvien parissa!

Tällä kertaa luin sarjakuvamuotoisen elämäkerran. Olen tykännyt Tillie Waldenin muistakin sarjakuvista, joten tämä kiinnosti jo senkin vuoksi. Historiallinen sateenkaarevuus vain lisäsi kiinnostusta.

Tämä on siis historiallisiin lähteisiin pohjautuva tarina kahdesta naisesta, jotka onnistuivat rakentamaan yhdessä elämän 1800-luvun alun Yhdysvalloissa. Charity tutustuu ystävänsä nuorempaan sisareen Sylviaan Vermontissa vuonna 1807, ja naiset pysyvät yhdessä seuraavat 44 vuotta. Vasta kuolema erottaa heidät, ja sekin on luonnollinen eikä väkivaltainen viharikos.

Historialliset sateenkaarikertomukset ovat monesti kärsimysnäytelmiä (syystäkin, toki), joten oli mukavaa lukea välillä toisenlainen tarina. Pariskunnan elämään kuuluu myös ennakkoluulojen ja etenkin oman synnintunnon kohtaaminen, mutta kokonaisuutena tässä kuvataan aivan tavallista historiallista arkea, jota kaksi menestyvää ompelijanaista elää yhdessä.

Ei kaikkien queer-henkilöiden elämä ollut non-stop kärsimystä edes menneisyydessä.

Suurin Charityn ja Sylvian kohtaama ongelma oli kristillisen uskon ja oman parisuhteen ja identiteetin yhdistäminen. Etenkin syvemmässä uskossa oleva Sylvia kokee tunnontuskia ja pelkää helvetin lieskoja kuoleman jälkeen. Tuohon aikaan ei juuri saarnattu hyväksyntää ja hyväksytty erilaisuutta.

Toisaalta heidän ystäväpiirissään on myös pappispariskunta, joka aivan varmasti tietää, missä mennään, ja pysyy silti heidän hyvinä ystävinään. Kaikki ihmiset eivät suinkaan tuomitse heitä kovin sanoin ja esimerkiksi lukuisille sisarustensa lapsille Charity ja Sylvia ovat ne mukavat tädit. Vermont on heille turvapaikka, jossa heidät hyväksytään hiljaisesti.

Pidin tästä todella paljon ja tämän tekeminen on varmasti ollut valtava urakka. Piirroksissa on paljon yksityiskohtia, jotka ainakin omaan silmääni näyttävät aivan ajan mukaisilta. Tarinaa ja etenkin miljöötä rakennetaan paljolti kuvituksen kautta. Vuosien ja vuosikymmenten kuluminen näkyy esimerkiksi muuttuvana muotina ja sellaisina moderneina hapatuksina kuin juna ja ompelukone.

Kirjan tiedot:

Tillie Walden: Charity & Sylvia. Drawn & Quarterly 2026. 252 sivua.

David Petersen: Mouse Guard: Fall 1152, Winter 1152 & The Black Axe

Jos ikinä tykkäsit Brian Jacques’n Redwall-sarjasta, tässäpä sarjakuvasuositus juuri sinulle!

Luin itse Redwalleja lapsena ja minua viehätti kovasti ajatus pienistä historiallisista hiiristä puuhailemassa omassa hiirenkokoisessa yhteisössään. Sama ajatus toistuu tässä David Petersenin Mouse Guard -sarjassa, joka on sekä söpöinen että brutaali.

Sarjan kaksi ensimmäistä osaa, Fall 1152 ja Winter 1152, ovat samaa tarinaa. Hiirivartioston pienet urheat soturit törmäävät salaliittoon, joka uhkaa kaupunkien välistä tasapainoa. Kolmas osa, The Black Axe, on näiden kahden esiosa, jossa kerrotaan monta vuosikymmentä aiemmin tapahtunut seikkailu.

Pikkuisten metsähiirten näkökulma oli ihana ja sellainen, jota ei tällaisena ihmisen kokoisena ajattele juuri koskaan. Hiiret ovat inhimillisiä ja tavoiltaan ihmismäisiä, mutta ne ovat niin pikkuruisia suuressa maailmassa. Metsän marjat ja puiden lehdet ovat suuria, ja välimatka pitkiä. 

Hiiriä uhkaavat pedot, kuten pöllöt ja ketut, ovat aivan eri kokoluokkaa kuin ne, joten sellaisen uhmaaminen on todellakin rohkea teko. Taistelut petojen ja hiirten välillä on kuvattu väkivaltaisiksi ja vaikka verellä ei mässäillä, ei hiirten maailman julmuus jää epäselväksi.

Tarinoiden historiallinen miljöö oli viehättävä sekin. Hiirten maailmassa mennään suurin piirtein keskiajan teknologialle, joten matkaa tehdään joko jalan tai harvemmin jänisratsuilla. Sähköä ei ole ja meren poikki seikkaillaan purjelaivalla. 

Tarinan pääosassa ovat hiirivartioston soturit, jotka muodostavat eivät suorastaan luostariyhteisöä, mutta vähän sinne päin. Heidän tehtävänään on esimerkiksi turvata tavishiirten matkoja kaupunkien välillä. Vartiostoa johtaa aina matriarkka ja vaikka näiden tarinoiden päähenkilöt ovatkin poikahiiriä, ilahduin siitä, että vartiostoon kuului myös tyttöhiiriä. Ilahduin myös siitä, että tyttöhiiriä ei ole eroteltu poikahiiristä vaikkapa nyt pitkillä ripsillä tai epähiirimäisillä rinnoilla.

Kokonaisuutena tykkäsin näistä ja nämä ovat todella kauniita katsella. Kuvitus on runsas ja värikäs, ja inhimillistämisestä huolimatta hiiret ovat hiiren muotoisia. Ehkäpä jollakin on puujalka, mutta se korvaa käpälää, ei suinkaan millään lailla ihmismäistä koipea.

Kirjan tiedot:

David Petersen: Mouse Guard: Fall 1152, Winter 1152 & The Black Axe. Archaia 2009 & 2013. 192 sivua.

Haasteet:

* Älä aloita uutta sarjaa: Sarjan toinen osa & Esiosa, väliosa tai maailmaan sijoittuva muu teos

Syyskooste

Syyskuussa sain loppuun Sarjakuvabingon. Haasteessa oli suoritusaikaa joulukuulle asti, joten tämä meni kyllä todella nopeasti. Koontipostaus on täällä.

Lukemisten puolesta tämä olikin sarjakuvapainotteinen kuukausi. Vaihteeksi näinkin! Tykkäsin lukemistani sarjiksista ja myös kirjoista. Suosikkini oli Maritta Lintusen Halla, mutta Pilvi Hyvärin Koeta pysyä herttasena oli erinomainen sekin. 

Juuri nyt on kesken Layne Fargon Suosikit sekä S. K Rostedtin Mustan tulen laulu, molemmat lukupiirikirjoina. Ihan muuten vain tartun luultavasti seuraavaksi David Petersenin Mouse Guard -trilogiaan. Sarjakuva keskiaikaisista hiiristä on työkaverin suosittelema.

Luettu

Ross Montgomery: Maailmanlopun murha
Kiva historiallinen cozy crime -dekkari.

Briitta Hepo-oja: Viikatetytär
Idea oli niin kiva, että kirja olisi saanut olla pitempikin.

Kamome Shirahama: Witch Hat Atelier #06-08

Tämän sarjan jokaisen osan lukeminen on kuin pieni vuoristorata. Voi että kun on söpöä, mitenkäs tämä nyt näin pahaenteiseksi meni, ????????!!!!!! Kotoilun ja ystävyyden välistä ei niinkään pilkota vaan loistaa kuin majakka kaikenlaisia yhteiskunnallisia ongelmia ableismista köyhyyteen ja kurjuuteen. 

Marlen Haushofer: Seinä

Hyvä mutta synkkä dystopia.

Pinja Meretoja: Tissilogia

Tietosarjakuva tisseistä. Plussaa selkeästä tekstityksestä.

Liv Strömquist: Peilisalissa

Tietosarjakuva kauneudesta. Miinusta kiemuraisesta tekstistä.

Tim Probert: Rajamailla

Lightfall-sarjan neljäs osa oli yllättävän melankolinen. Upea kuvitus tekee tästä ehdottomasti lukemisen arvoisen!

Maggie Stiefvater & Sas Milledge: The Dream Thieves

The Raven Boys -sarjan sarjakuvaversion toinen osa. Juoni ei sinänsä ollut kovin kummoinen, mutta hahmot olivat kiinnostavia.

Maritta Lintunen: Halla

Hieno ja nopealukuinen sukuromaani.

Pilvi Hyväri: Koeta pysyä herttasena

Autofiktiivinen omaelämäkerta vanhoillislestadiolaisuudesta irrottautumisesta.

Pilvi Hyväri: Koeta pysyä herttasena

Erinomaisen kirjojen ja sarjakuvien putki jatkui, ja tämä tulikin minulle työkaverien suositusten kera. Muutama oli jo ehtinyt lukea tämän ennen minua, mikä kertonee sekä siitä, ketkä siellä varausjonon kärjessä ovatkaan taas keikkuneet, että pohjoisen kirjallisuuden kiinnostavuudesta pohjoisessa.

Tämä on siis torniolaissyntyisen Pilvi Hyvärin esikoisteos ja jäin nyt odottamaan sitä, millainen seuraava teos tulee olemaan. Tämä on autofiktiivinen elämäkerta, joka kertoo nuoren Pilvin irtautumisesta vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä.

Aiheesta on kirjoitettu aiemminkin, mutta sarjakuvaan en muista törmänneeni. Muoto toimii hienosti tässä tarinassa ja tavallaan jopa keventää sitä. Monet asiat Pilvin elämässä ovat raskaita ja niiden vastapainona kaikki kuvaruutuja ei ole tungettu täyteen kuvitusta tai tekstiä.

Pilvi siis kasvaa vanhoillislestadiolaisessa perheessä, jossa hän tuntee itsensä jo pienestä asti jollain lailla ulkopuoliseksi. Pienet synnit ja maallisuuden houkutus nakertavat omakuvaa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Raja meitsien ja epämeitsien välillä on ehdoton, eikä taivaspaikka aukea yhteisön sääntöjä katumatta rikkoneelle.

Jopa Pilvin rakastama taide tuntuu epäilyttävältä, ovathan taidepiirit tunnetusti syntisten feministien vihervasemmistolaisten pesäpaikkoja. Pilvi ei kuitenkaan anna periksi ja pääsee lopulta muuttamaan Oulusta Helsinkiin, jossa hänen maailmansa alkaa pikkuhiljaa avartua samanmielisessä ystäväporukassa.

Tarina ei varsinaisesti demonisoi vanhoillislestadiolaisuutta, vaikka tuokin esiin sen monet epäkohdat ja epäreiluudet. Tämä on enemmänkin henkilökohtainen matka, joka näyttää miksei liike ollut Pilville sopiva. Pilvi sairastuu syömishäiriöön ja kokee valtavaa ahdistusta, ja vaikka lukijalle on selvää mistä tämä johtuu, hänen oma matkansa itsensä ymmärtämiseen on paljon pitempi.

Vaikeaa on myös ymmärtää omaa seksuaalisuuttaan, koska sateenkaarevia vanhoillislestadiolaisia ei liikkeen sisällä haluta hyväksyä. Miten Pilvi siis voisi olla lesbo? Omia tunteita on vaikea sanoittaa, kun niiden ei koskaan ole kuvitellut voivan kohdistua toiseen naiseen.

Kirjan tiedot:

Pilvi Hyväri: Koeta pysyä herttasena. WSOY 2026. 252 sivua.

Maritta Lintunen: Halla

Voi että tämä olikin erinomainen kirja! Halla on taas hyvä esimerkki siitä, miten upeita historiallisia romaaneja kotimaiset naiskirjailijat kirjoittavat. Tämän tyylisiä ovat esimerkiksi Karin Erlandssonin Koti ja Maria Turtschaninoffin Suomaa.

Jos tykkäsit niistä, tartu tähänkin! Ja jos tykkäsit tästä, kokeile noitakin!

Hallakin on sukuromaani, jonka tarina kiertyy yhden paikan ylle. Pieni ja syrjäinen Halla-tila sijaitsee itäräjän tuntumassa ja sen asukkaiden tarinaa aletaan seurata vuodesta 1713. Hallalaisten elämää katsotan lähemmin myös vuosina 1870 ja 1914, ja vuonna 1962 alkavat Hiljan vuosikymmenet.

Tykkään näissä sukuromaaneista erityisesti siitä, miten todelliset tapahtumat vaikuttavat fiktiivisten hahmojen elämään. He eivät ole maailman myrskyjen pääroolissa, mutta eivät voi välttää niiden nostattamia aaltoja. Pieta pakenee kasakoita isovihan aikaan, Eliisan perhettä on kohdannut hirveä tragedia nälkävuosien aikaan, Tuomikki tavoittelee parempaa elämää siirtolaisena Kanadassa ja Hilja puolestaan kohtaa lopulta nykyajan autioituvan maaseudun.

Tuomikin osuus oli lyhin, mutta siitä tuli mieleen kolmaskin kirjailija, nimittäin Marja-Leena Lempinen. Pidin paljon hänen Kanadan siirtolaisista kertovasta trilogiastaan (Naisten taivas, Kaivosten kaupunki sekä Siivet ja juuret) ja tässä onnistuttiin tavoittamaan sama hauska fingelska kuin siinäkin.

Tuomikin tehtävänä oli tarjoilla prekfesti rouvan huoneeseen. Rouvalla oli hyvä ruokahalu ja aamiaisella oli oltava kahvia, paksua pänkeekiä, äpylihilloa ja iso nekka meipulisiirappia.

(s. 179)

Pienet elämät merkitsevät kovin vähän suuressa maailmassa, mutta hyvässä tarinassa niiden lukemisesta nauttii todella paljon. Tarinankerronta onkin oikeastaan yksi Hallan teemoista. Kertomukset edellisistä sukupolvista ja vahvoista naisista siirtyvät koko ajan eteen päin. Kuinka suuri osa kertomuksista on totta? Kuka tietää.

Tämä oli suorastaan ällistyttävän nopealukuinen kirja ja lukaisin tämän melkein yhdeltä istumalta. Sujuvaa ja kaunista kieltä on helppo lukea, ja tarina vie koko ajan eteen päin. Ihan harmittaa, että kirja loppui.

Kirjan tiedot:

Maritta Lintunen: Halla. WSOY 2026. 303 sivua.

Tim Probert: Rajamailla & Maggie Stiefvater ja Sas Milledge: The Dream Thieves

Lisää sarjakuvia, tällä kertaa sarjojen jatko-osia!

Tim Probert: Rajamailla. Suomennos Kati Valli. WSOY 2026.

Sarjoja on kiva lukea, mutta seuraavien osien odottaminen koettelee sekä kärsivällisyyttä että muistia. Rajamailla lähtee liikkeelle myrskystä ja haaksirikosta, ja yritän vieläkin muistella miten Bea ja Cad tarkkaan ottaen päätyivätkään siihen laivaan…

No, ilman sitäkin tietoa pärjäsi kyllä. Seikkailusarjan osaksi tämän tahti oli vähän rauhallisempi ja tunnelma yllättävän melankolinen. Bea ja Cad ovat joutuneet erilleen toisistaan, ja kumpikin tahollaan päätyy eri tavalla ja eri syystä kuoleman valtakuntaan.

Ylivoimaisesti paras osa tätä sarjaa on sen kuvitus. Juonikin on kiinnostava ja tykkään toki hahmoista, mutta kuvitus on vain niin upeaa. Se on värikäs ja todella mielikuvituksellinen, ja etenkin Probertin luomat hahmot ovat kauniita ja monipuolisia. Tässä ei ole vain ihmisiä ja yhden- tai kahdenlaisia muita olentoja, vaan valtava valikoima eri näköisiä hahmoja.

Pienenä puuhana tässä puhutaan Bealle vierasta kieltä, joka kuvataan erilaisella kirjainmerkistöllä. Ne on selitetty kirjan alussa, joten ahkera lukija (en minä) pystyy kääntämään kaikki puhekuplat, joita laiskempi (minä) ei ymmärrä.

* Älä aloita uutta sarjaa: Sarjan neljäs tai myöhempi osa

Maggie Stiefvater & Sas Milledge: The Dream Thieves. Penguin Books 2026.

The Dream Thieves on Sas Milledgen taiteilema YA-sarjakuvamukaelma Maggie Stiefvaterin The Raven Cycle -sarjan toisesta osasta. Tätä sarjaa ei ole koskaan käännetty suomeksi ja oikeastaan minua vähän haluttaisi lukea se nyt englanniksi. Haluaisin nimittäin tietää, miten tarina jatkuu.

Tämän osan päähenkilö on Ronan, joka on sellainen sopivasti traumatisoitunut ja kyseenalaisia valintoja tekevä synkkis. Hänellä on myös kyky napata asioita unistaan oikeaan maailmaan, ja sitä hän pääsee treenaamaan lievästi sanoen epäilyttävän tyypin kanssa.

Mukana matkassa ovat myös bestikset, keski-ikäinen palkkamurhaaja ja se jatkuva juoni jonkun legendaarisen kuninkaan löytämiseksi. Se ei ollut mitenkään tärkeän tuntuinen tässä osassa.

Olin tämänkin alussa vähän hakusessa juonen suhteen, mutta kyllä se sitten muistui mieleeni. Tämän sarjan valtti ovat sen hahmot, jotka kipuilevat sekä maagisten pulmien että realistisempi perheongelmien kanssa. Ronanin kanssa esiin tuodaan myös sateenkaariteema.

* Älä aloita uutta sarjaa: Luit sarjan edellisen osan yli 6 kk sitten