Bob Karp & Alfred Taliaferro: Aku Ankka päivästä päivään 1942

Ostin kirpparilöytönä Aku Ankka päivästä päivään -sarjan vuoden 1942 osan. Minulla on jo ennestään vuosi 1953 ja silloin kun sen ostin, ajattelin, että nämä olisi kiva löytää kaikki omaan hyllyyn.

Tai jos tarkkoja ollaan, niin tämä suomennos on ilmestynyt vuonna 1992, mutta alkuperäiset stripit ilmestyivät 50 vuotta aiemmin. Bob Karpin käsikirjoittamat ja Alfred Taliaferron kuvittamat stripit ilmestyivät amerikkalaisissa sanomalehdissä keskellä toista maailmansotaa.

Ja sota kyllä näkyy sarjakuvissa. Tein tästä erillisen postauksen juurikin siksi, että tämä herätti niin paljon ajatuksia sarjakuvasta ajankuvana ja sarjakuvan valjastamisesta propagandakoneiston käyttöön.

Aku ja koko Ankkalinna elää tässä samaa vuotta, ja reaalimaailman tapahtumat heijastuvat fiktiiviseen maailmaan. Ihan jokainen strippi ei kierry sodan ympärille, mutta huomattava osa kuitenkin. Lisäksi tässä on vielä erikseen huomautus siitä, että 2.-7.2. ilmestyneet stripit on jätetty kirjasta kokonaan pois.

“Sota oli kaikille kovaa aikaa, ja Akunkin tunteet kuumenivat sen verran, että amerikkalainen kustantaja on jälkikäteen katsonut parhaaksi hyllyttää tämän viikon stripit.”

Minulla heräsi tietenkin välittömästi kiinnostus noita strippejä kohtaan!

Kirjaan painetuissa stripeissä käsitellään etenkin kotirintamaan vaikuttavia päivänpolttavia aiheita. Aku pelkää jatkuvasti, että hänen autonsa takavarikoidaan sotilaiden käyttöön. Polttoaineesta on jatkuva pula, samoin rahasta ja autonrenkaista. Kotirintamalla kerätään kumia ja metallia, ja rakennetaan bunkkereita takapihalle. Valoja ei saa sytyttää pimeällä ja kadulla partioivat kotijoukot vahtivat määräyksen noudattamista.

Aku kiertää ja selviää ongelmista nokkeluudella, mutta huumorista huolimatta strippien yleissävy on kuitenkin synkkä. Sotajoukkoja on jopa leiriytynyt Ankkalinnan lähelle ja opportunistiankka myy sotilaille milloin kuorimaveitsiä, milloin korvatulppia.

Ajankuva näkyy myös lasten ja naisten kohteluna. Siskonpojat saavat kolttosista selkäänsä ja stripeissä tehdään pilaa naisten ajotaidoista ja etenkin Iineksen pinnallisuudesta. Toki Iines on myös monissa stripeissä se järjen ääni, jota Akun olisi ollut syytä kuunnella.

Kaiken kaikkiaan albumi oli sekä viihdyttävää että kiinnostavaa luettavaa. Oli kyllä sen parin euron arvoinen, jotka tähän käytin.

Kirjan tiedot:

Bob Karp & Alfred Taliaferro: Aku Ankka päivästä päivään 1942. Sanomaprint 1992. 152 sivua.

Suomennos, mahdollisesti ruotsinkielestä: Heimo Lepikkö.

Haasteet:

* Sarjakuvabingo: Nimessä viisi osaa

Keum Suk Gendry-Kim: The Waiting

Tässä sarjakuvassa on hieman hämäävä takakansiteksti. Tai aika paljonkin. Kuvittelin nimittäin jälkisanoihin asti lukeneeni elämäkerrallisen tarinan, mutta tämä olikin fiktiota.

Sikäli siis, että kyseessä ei ole tekijän eli Keum Suk Gendry-Kimin äidin täsmälleen näin tapahtunut elämäntarina. Äidin ja monien muiden korealaisten kokemukset ovat kuitenkin olleet pohjana tälle, ja taustalla ovat todelliset historialliset tapahtumat.

Tarina kertoo fiktiivisestä Gwijasta, nuoresta maalaistytöstä, jonka lapsuudessa Korea oli vielä yksi valtio. Gwija menee naimisiin toisen maailmansodan ja valloittajien tuoman miehityksen varjossa. Kun hän on nuori äiti, Korea jakautuu virallisesti kahtia.

Sekään ei vielä ole tarinan ja ihmisten suurin tragedia. Koko elämän kestävä suru syntyy, kun perheenjäsenet eksyvät toisistaan. Gwija ja hänen pieni tyttärensä onnistuvat pääsemään Etelä-Korean puolelle. Matkan aikana hän joutuu kuitenkin eroon aviomiehestään ja pojastaan, eikä näe heitä enää koskaan.

Pojan kohtalo painaa Gwijan mieltä vielä vanhanakin. Onko poika edelleen elossa Pohjois-Korean puolella, vai onko hän kuollut aikoja sitten?

Gwijan kautta kerrotaan siis monia korealaisia perheitä oikeasti kohdannut hirvittävä tragedia. Korean jakaantumisen melskeissä hajosi lukemattomia perheitä, jotka eivät koskaan ole saaneet tietää, mitä kadonneille sukulaisille tapahtui.

Gwijan fiktiivinen tarina sinänsä ei koskettanut minua yhtä paljon kuin ne faktat, jotka tarinassa lyödään pöytään sen kautta. Korean sodasta selviytyneet ovat jo iäkkäitä ja suurin osa heistä ei tule koskaan tapaamaan kaipaamiaan perheenjäseniä.

The generation that experienced the Korean War is dying, and with them, the painful memories are disappearing too. The current generation has little interest in the reunification of the two Koreas. They dismiss the pain of separated families, since for them the Korean War is too far in the past.

(s. 246)

Sarjakuvan kuvitus on mustavalkoinen, mikä sopi näin karulle tarinalle hyvin. Piirrostyyli ei ollut ihan omaan makuuni, mutta sen taitavuutta en silti kiistä. Hahmot erottuvat hyvin toisistaan ja vaikka kuvapaneeleissa on paljon sisältöä, ne tuntuvat ahtailta vain silloin kun niiden kuvaamaa tila tosiaan on ahdas.

Kirjan tiedot:

Keum Suk Gendry-Kim: The Waiting. Drawn & Quarterly 2021. 242 sivua.

Koreankielinen alkuteos: Gidarim (2020). Englanninkielinen käännös: Janet Hong.

Haasteet:

* Sarjakuvabingo: Käännös (koreasta englanniksi)

Stephen Graham Jones: The Buffalo Hunter Hunter

Stephen Graham Jones oli minulle ennestään tuntematon kirjailija, mutta tämä The Buffalo Hunter Hunter on osunut silmiini useammassa paikassa viime aikoina. Koska minun piti muutenkin lukea tähän väliin kauhukirja, tämä tuntui melkein itsestään selvältä valinnalta.

Tämän lukeminen kesti kuitenkin yllättävän kauan, koska minulla oli etenkin alussa vaikeuksia kirjan kielen suhteen. Yksi (ja se tärkein) kertojista on pikuni-heimoon kuuluva Good Stab, joka etenkin kirjan alkupuolella käyttää asioista ja eläimistä sanoja, jotka hän kääntää äidinkielestään englanniksi. Olin ensin ihan hukassa esimerkiksi sen suhteen, mikä hiivatin eläin on long-ears tai mikä on round-ball gun.

Mutta, ymmärsin kyllä heti, että syy ei ollut omassa englanninkielen taidossani tai käsityskyvyssäni. Veikkaan, että kirja on ollut tältä osin haastava myös englantia äidinkielenään puhuville ja niin on ollut tarkoituskin. Good Stab antaa tahallaan itsestään tietynlaisen kuvan ennakkoluuloiselle kuuntelijalleen. Samalla kirjailija kommentoi sitä, miten kolonisaatio vaikuttaa alistettujen kansojen omaan kieleen ja jopa tuhoaa sen.

Jutun juju on siis se, että kirjassa on kolme kerrosta. Uloimpana on vuosi 2012, jolloin humanistitutkija Etsy Beaucarne saa käsiinsä moninkertaisen isoisänsä päiväkirjan. Keskimmäinen kerros on tämän Arthurin, luterilaisen papin, päiväkirja vuodelta 1912. Ja sisimpänä kerroksena on Good Stabin uskomaton ja hirvittävä elämäntarina, jota hän Arthurille kertoo.

My father used to tell me that I needed to pay attention to where I was instead of looking farther away than I could see, and I know he was right, but knowing and doing aren’t the same thing.

(s. 52)

Tämä on vampyyritarina, joka on melkoisen väkivaltainen ja sisältää todella paljon kehokauhua. Vampyyrius toimii tässä periaatteella olet mitä syöt. Mitä enemmän vampyyri juo jonkin verta, sitä enemmän hän muuttuu sen kaltaiseksi.

Good Stabin oma tarina alkaa ajasta, jolloin valloittajat teurastavat biisoneita ja ohessa myös intiaaneja. Koko kirja on hyytävä kuvaus kolonisaatiosta, rasismista ja silmittömästä väkivallasta, jota valloittajat kylvävät, ja johon Good Stab lopulta lisää oman osansa. Häntä on todella helppo ymmärtää, vaikka onkin vaikea olla niin raakojen tekojen puolella.

Aivan erityinen kolonisaatioon ja kostoon liittyvä kehokauhu astuu kuvaan, kun Good Stab alkaa juoda valkoisten metsästäjien verta. Miten kauheaa on huomata muuttuvansa siksi, mitä vihaa eniten maailmassa?

Kirjan loppu ei ollut mielestäni ihan yhtä vahva kuin muu kirja, mutta tämä lienee makuasia. Myönnän myös, että minun oli vaikea keskittyä lopussa ihmisten ja vampyyrien väliseen draamaan, koska olin koko ajan huolissani Etsyn kissasta.

Kirjan tiedot:

Stephen Graham Jones: The Buffalo Hunter Hunter. Titan Books 2025. 443 sivua.

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa on pimeyden olento

Sunna Kitti: Yön olennot & Mika Lietzén: Skotlannin matkakirja

Kaksi kotimaista sarjakuvaa!

Sunna Kitti: Yön olennot. Zum Teufel 2026.

Yön olennot on Kuriton planeetta -sarjan ensimmäinen osa. Lainasin sen siksi, että en ole juurikaan lukenut kotimaisia scifi-sarjiksia ja kannen perusteella arvelin, että tykkäisin piirrosjäljestä. Tykkäsinkin, se oli saanut selvästi vaikutteita etenkin toimintamangoista.

Tämä on siis selvästi eeppisen scifi-sarjan avausosa, jossa asetellaan pelinappulat laudalle. On joukko enemmän kuin vähemmän syrjäytyneitä ja vinksahtaneita lukiolaisia, ja heidän opettajansa. Yksi heistä, uusi sijainen Boris, ei olekaan sitä miltä näyttää, ja kohta kerrostalossa lymyilee väkivaltaisia kaniinisotureita ja lukiolaiset ovat pulassa.

Pidin tästä ja jäinkin odottamaan jatkoa! Sarjakuva on selvästi tehty huolella ja etenkin toimintakohtaukset olivat näyttäviä. Hahmot on helppo erottaa toisistaan ja homma menee välillä sopivasti överiksi. Ehkäpä seuraavassa osassa ollaan jo enemmän avaruudessa, ainakin tämä jäi lupaavaan cliffhangeriin.

* Sarjakuvabingo: Julkaistu 2026

Mika Lietzén: Skotlannin matkakirja. Asema Kustannus 2025.

Tämä onkin sitten aivan toisenlainen sarjakuva. Oikeastaan sanoisin tätä sarjakuvamuotoiseksi tietokirjaksi. Jos tämä ei olisi kirjaston sarjiksissa, laittaisin tämän matkakertomuksiin, koska sellainen tämä on.

Tässä siis kerrotaan sekä Lietzénin ja hänen puolisonsa matkoista Skotlantiin. Kaksi hyvin erilaista matkaa, joista Lietzénin on omatoiminen ja puolison on pakettimatka. Kirja on täynnä faktatietoa Skotlannista sekä tietenkin matkailijoiden omia kokemuksia.

Mieleeni jäi erityisesti se, miten paljon turismi näkyy ja miten helposti sekä he että paikalliset ohittavat kaduilla kerjäävät asunnottomat. Surullisen yleismaailmallista.

Nappasin tämän hyllystä kauniin kannen perusteella ja sisältö olikin aivan yhtä miellyttävää silmälle. Piirrosjälki on selkeää ja jos olisin ikinä käynyt noilla paikoilla Skotlannissa, tunnistaisin ne varmasti. Tästä jäi jotenkin haikea olo ja lukiessakin tämän ääreen rauhoittui kummasti.

* Sarjakuvabingo: Kotimainen

S. K. Rostedt: Kahden veren tytär (Moorna #01)

Romantasia, tuo hittigenre, joka on minulle melko tuntematon. Sattui siis melko sopivasti, että se kiinnosti myös paria kaveriani. Pistimme pystyyn romantasia-lukupiirin ja ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui tämä trilogian aloittava Kahden veren tytär. Tiesimme tästä etukäteen tasan sen, että se on kotimaista romantasiaa.

Niillä eväillä hypättiin Kuninkaankaupunkiin, jossa parikymppinen Moorna toimii maksettuna seuralaisena. Moornaa halveksitaan ja himoitaan hänen perimänsä vuoksi, onhan puolihaltia harvinaista ja eksoottista herkkua. Moornan haluaa myös kaupunkiin ilmestynyt komea, lihaksikas, upea, häikäisevä, seksikäs jne. Caidas, joka ostaa Moornan ja vie hänet mukanaan kohti seikkailuja.

Tätä lukiessamme kävi ilmi, että jakauduimme lukijoina kahteen kategoriaan: niihin, jotka jäävät jumiin fantasiamaailman verotukseen ja pohtivat, mikä hiivatin puulaji on niin vankka, että kestää oksistossaan hyppelehtivän bodarihaltian, sekä niihin, joita se ei kiinnosta pätkääkään.

No okei, ei sentään verotukseen vaan etenkin seuralaisten huutokauppaan, jossa ei ollut mitään järkeä. Yhtäkkiä nämä määräaikaisen sopimuksen välittäjänsä kanssa tehneet tyypit pistetään myyntiin uuden omistajansa ikuiseen orjuuteen. Anteeksi kuinka? Juonen kannalta olisi ollut aivan yhdentekevää valita se loogisempi vaihtoehto, eli se, että sopimuksen sisältö säilyy samana vaikka toinen osapuoli vaihtuikin.

Jäin nillittimään tätä koko kirjan ajaksi, joskaan en niin paljon kuin lempinimeä torttunen, joka meni ehdottomasti kategoriaan Ei.

Tarina sinänsä alkoi hyvin hitaasti ja suurin osa tapahtumista oli jätetty viimeiselle sadalle sivulle. Sitä ennen lähinnä jaariteltiin kaupungissa ja käveltiin metsässä. Plussaa tarinalle siitä, että Moorna ei ollut ollenkaan erähenkinen eikä hänen fyysinen kuntonsa ollut heti loistava. Kuten tarinassa todetaan, sänkykamarin atleettisuus ei automaattisesti tarkoita sitä, että hän jaksaa tarpoa päiväkausia pitkin maita ja mantuja.

Caidas kääntyi ja veti kätensä puuskaan. “Miten sinä olet noin kömpelö? Eikö Satakieli opettanut teitä tanssimaan Punaisessa hovissa?”

“Vain vaakavalssia”, Moorna ärähti ja varoi astumasta oikealle jalalleen.

(s. 233)

Hahmojen ja maailman käsittely ei ollut kovin syvällistä, mutta toisaalta tämähän on sarjan ensimmäinen osa. Lopun paljastukset huomioon ottaen oletan, että kaikkeen ihmisistä haltioihin ja demoneihin syvennytään paremmin seuraavassa osassa.

…Jonka päätimme lukea, koska eihän sarjaa voi kesken jättää etenkään cliffhanger-lopun jälkeen! Ehkä seuraavassa osassa on myös niitä spicy-kohtauksia, joita tässä ei ollut. En yleensä kaipaa kirjaan seksiä, mutta tällä kertaa oikein odotin niitä ihan vain kirjan genren vuoksi.

Kirjan tiedot:

S. K. Rostedt: Kahden veren tytär. Otava 2024. 506 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 18. Kirja, joka kuuluu useampaan eri genreen

Caro Claire Burke: Yesteryear

Tunnustus: en juurikaan pitänyt tästä kirjasta, niin hypetetty kuin se onkin.

Joiltain osin tämä johtuu varmasti siitä, että onnistuin aivan vahingossa spoilaamaan itseni kirjan suurimmille juonenkäänteille. Ehkä olisin lukenut tätä eri tavalla, jos en olisi ollut koko ajan niin tuskallisen tietoinen siitä, miksi jotkin asiat kuvattiin tietyllä lailla ja mihin tarina oli menossa.

Mutta tuskinpa tämä olisi tehnyt minuun kovin suurta vaikutusta ilman spoilereitakaan, aihetta nimittäin käsiteltiin harmillisen pinnallisesti. Mentiin mysteeri edellä sen sijaan, että oltaisiin pureskeltu tradwife-ilmiötä oikein kunnolla.

Jutun juju on siis se, että Natalie elää kiiltokuvatäydellistä, periamerikkalaista farmielämää siippansa ja lapsilaumansa kanssa. Hän on tehokas somettaja, jolla on miljoonia seuraajia. Ja sitten eräänä päivänä hän herääkin omassa talossaan, mutta vuosi vaikuttaa olevan 1855. Mitä on tapahtunut? Natalien tarinaa seurataan kahdella aikatasolla, joista toinen kertoo missä ollaan ja toinen miten sinne on päädytty.

Natalie on epäluotettava ja vastenmielinen kertoja, eikä minulla ole mitään sellaisia vastaan. Hän on ylpeä ja tekopyhä kontrollifriikki, joka tuomitsee lähimmäisensä kunnon äärioikeistolaisen kristityn tavoin. Hänestä ei ole tarkoituskaan pitää, mutta olisin silti halunnut ymmärtää häntä. Miksi hänestä tuli tuollainen? Oliko hän narsisti ja sosiopaatti jo syntyessään? Ilmeisesti.

Minulle suurin ongelma Natalien suhteen oli siinä, että hänen uskoaan ei taustoitettu kovin hyvin. Missään vaiheessa ei selviä, mitä uskonnollista suuntausta hän seuraa ja mihin hän tarkkaan ottaen uskoo paitsi epämääräiseen kuvitelmaan siitä, millainen konservatiivinen perinteinen kristillinen perhe on. Hänen suhteensa jumalaansa on oudon seksuaalinen, mutta miksi? Mitä hänen kirkossaan saarnattiin paitsi yleistä tulta ja tulikiveä nykyajan moraalittomuutta kohtaan?

Harvemmin nimenomaan haluan kirjan olevan uskonnollisempi, mutta tämän kirjan olisi tematiikkansa puolesta pitänyt olla.

Kirja on satiiri ja koko valitettavan tradwife-ilmiön käsittely jäi tässä tosiaan mielestäni kovin kevyeksi. Ketä tässä on loppujen lopuksi tarkoitus pilkata? Somevaikuttajia? Tekopyhiä? Tradwifeja? Rikkaita? Konservatiiveja? Äitejä? Miehiä? Naisia? Kaikkia? Koska Natalie halveksii kaikkea ja kaikkia, hänen ja kerronnan satiirilla ei ollut kovinkaan terävää kärkeä.

Olisin oikeasti halunnut pitää tästä enemmän ja melkein toivoisin, että joku muu kirjoittaisi kirjan samasta lähtökohdasta, mutta ilman niitä yllätyskäänteitä. Aikamatkustamaan pakotettu tradwife on nimittäin kiinnostava idea! Tai vaihtoehtoisesti ei-satiirinen kuvaus siitä, millainen ahdas loukko sellainen elämä loppujen lopuksi on.

This is the best we homemakers can hope for in this life: a man whose freakishness is not unspeakably violent or technically illegal, and therefore is something we are able to bear.

(s. 129)

Se täytyy kyllä myöntää, että luultavasti katson tästä tehdyn elokuvan jahka se valmistuu, koska Anne Hathaway.

Kirjan tiedot:

Caro Claire Burke: Yesteryear. 4th Estate 2026. 391 sivua.

Seanan McGuire: Ovi joka sydämessä (Harhateiden lapset #01)

Tämä Ovi joka sydämessä niitti ilmestyessään palkintoja (Hugo, Locus, Nebula jne.) ja jäi siksi mieleeni kirjana, jonka voisi joskus ehkä lukeakin. Se suomennettiin sopivasti tämän vuoden Helmet-lukuhaastetta ajatellen, siinä kun etsitään yhteen kohtaan kirjaa, jonka nimessä on talon osa.

Joten, tämä sai nyt olla täsmäkirja siihen kohtaan. Muuten olisin ehkä jättänyt tämän kesken, koska olen harvoin törmännyt niin kertakaikkisen ärsyttävään hahmoon kuin Sumi tässä oli. Onneksi hän ei ollut päähenkilö ja hänestä päästiin eroon melko pian. Loppukirja olikin sitten ihan kiva lukea.

Kirjan loistava idea on siis se, että erääseen kouluun kerätään lapsia, jotka ovat joskus menneet jonkinlaisen portin läpi toiseen maailmaan. Kun heidät on syystä tai toisesta palautettu omaan maailmaansa, sopeutuminen on ollut lievästi sanoen hankalaa. Useimmat ovat olleet poissa vuosia ja monet palautuvat silti sen ikäiseen kehoon, joka heillä lähtiessään oli.

Varsinainen päähenkilö on Nancy, joka on ollut Manalassa ja tottunut olemaan siellä itseään tarkasti kontrolloiva, liikkumaton patsas. Vaikka kirja kuinka paljon väittää, että Nancylla ei ole syömishäiriötä, niin kyllä hänellä sellainen kuitenkin selvästi oli.

Kulttuurishokin lisäksi varsinainen juoni oli yksinkertainen murhamysteeri, joka ei kovin kummoinen mysteeri ollut.

Kokonaisuutena tässä oli minusta hyvä idea, mutta en oikein lämmennyt toteutukselle. En saanut otetta McGuiren kirjoitustyylistä, jonka olisi periaatteessa pitänyt olla kaunista, mutta joka silti tuntui minusta usein teennäiseltä ja tekemällä tehdyltä. Hahmot samoin, vaikka olikin kiva, että kirja oli niin sateenkaareva.

“Sydämeni valittu on poika, joka viljelee karkkimaissia Kuningaskunnan kaukaisilla laitamilla, ja hän on tosirakkauteni ja me aiomme mennä vielä joskus naimisiin. Tai aioimme, mutta sitten otin ja jouduin karkotetuksi. Nyt hän hoitaa peltojaan yksin, ja minä kasvan aikuiseksi ja päätän, että hän oli vain unta, ja kenties eräänä päivänä tyttärentyttäreni kantaa hänen haudalleen lakritsankukkia ja vie huulillaan rukouksen edesmenneille.”

(s. 41, puhujana uuvuttava Sumi)

Tämä oli lyhyt ja nopealukuinen, joten luultavasti luen seuraavan osan nähdäkseni, miten sarja etenee. Ehkäpä seuraavissa osissa päästään tutustumaan näihin muihin fantasiamaailmoihin?

Kirjan tiedot:

Seanan McGuire: Ovi joka sydämessä. Hertta 2025. 188 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Every Heart a Doorway (2016). Suomennos Kaisa Ranta.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 19. Kirjan nimessä on jokin talon osa