torstai 21. lokakuuta 2021

Max Gladstone: Three Parts Dead (Craft Sequence #01)

Kansikuva.


God wasn't answering tonight.

Yövuorossa palveleva ja palvova Abelard on ensimmäisiä, jotka huomaavat tulenjumala Kosin kuolleen. Pian tämän jälkeen ketjupolttava ja äkillistä uskonkriisiä poteva nuori pappi huomaa sotkeutuneensa nekromantikkojen puuhiin. Tara Abernathy puolestaan on vasta ja hyvin epäilyttävissä oloissa valmistunut nekromantikkovelho*, joka seuraa mentoriaan Alt Coulumbin suurkaupunkiin. Kaksikko on palkattu herättämään Kos kuolleista, koska kaupunki ei pyöri ilman jumalallista höyryvoimaa. Kun käy ilmi, että Kos onkin murhattu, vaarassa ovat sekä Abelard ja Tara että itse Oikeus.

*Kirjan termi on Craftswoman/Craftsman, jolle en nyt keksi tähän hätään parempaakaan suomennosta.

Ostin tämän joskus vuosia sitten kirjakaupasta, mutta jostain syystä se on jäänyt hyllyä lämmittämään. Harmillista, tämä nimittäin oli niin kiva ja erikoinen lukukokemus, että olisin halunnut lukea sen aikoja sitten. Gladstonen luoma maailma on kerrassaan mahtava ja kummallinen, ja hänen hahmoistaan on helppo pitää ja  joitain heistä on hyvin helppo inhota.

Tarina lähtee siis käyntiin jumalan kuolemasta, jota Kosin kirkko yrittää ymmärrettävistä syistä peitellä. Taralla on kasoittain traumoja oppivuosistaan salatussa akatemiassa, josta hänet kirjaimellisestikin potkittiin pihalle heti valmistumisen jälkeen. Hän ei pysty enää sopeutumaan maanviljelijäperheensä elämään ja on onnesta soikeana, kun mahtava velho Elayne Kevarian käy nappaamassa hänet mukaansa Alt Coulumbiin. Pidin todella paljon Tarasta ja hänen kyynisyydestään, etenkin kun hänen vastaparinaan on idealistisempi Abelard.

Kirjan huikea maailma rakentuu pikkuhiljaa ja irtonaisiltakin tuntuvat palat loksahtavat lopulta paikoilleen. Mitään ei selitetä puhki tai tavalla, joka ei tunnu luontevalta kirjan hahmoille. Vampyyrit, kävelevät luurangot, jumalat, höyrykoneet ja nekromantia ovat olemassa suloisessa sekamelskassa, joka on kuitenkin täysin järkeenkäyvä. Gladstone rakentaa tarinan edetessä paitsi vauhdikasta ja väkivaltaista juonta, myös tämän maailman historiaa, mytologiaa ja tavallista arkea.


The airborne wheels returned to the cobblestones with a bone-jarring thud. Tara's teeth clapped together so hard her jaw ached. "Is our driver insane?"

He [Abelard] brought one finger to his lips. "Don't let him hear you. Cabbies in Alt Coulumb are touchy, with reason. The Guild has zero tolerance for accidents."

"They fire you if you have a wreck?"

"It involves fire, yes. Trust me, there's no safer place on the road in Alt Coulumb than in a cab."
(s. 106)

Kokonaisuutena kirja on synkkä ja siksi se sopikin hyvin syysiltaan. Verta ja suolenpätkiä lentelee aina silloin tällöin, etiikka ja moraali ovat usein hyvin kyseenalaisia eikä kukaan hahmoista ole täydellinen. Yksi sivuhahmoista saa kiksinsä paitsi karmivasta työstään, myös vampyyrien puraisuista. Velhot mieltävät itsensä miltei jumalten veroisiksi eikä Tara voi ymmärtää Abelardin uskoa tai tuskaa Kosin kuolemasta. Elayne Kevarian toteaakin, että tietynlainen välinpitämättömyys ja henkinen kylmyys kasvaa samaa vauhtia velhon iän ja voimien kanssa. 

Pidin aivan erityisesti siitä, miten yllättävä kirja oli. Se on sekoitus steampunkia, fantasiaa, dekkaria, uskontoa ja jopa oikeussalidraamaa. Jokaisen kulman takana tuntuu vaanivan uusi yllätys oli sitten kyse Alt Coulumbin arkkitehtuurista, kävelevien luurankojen todellisesta luonteesta tai totuudesta ihmisten ja jumalten välisen sodan takana. 

Pitänee hankkia sarjan seuraavakin osa. Mikäli oikein ymmärsin, kirjat toimivat myös itsenäisinä teoksina eikä niissä kaikissa ole samoja päähenkilöitä. Sinänsä harmillista, koska pidin näistä hahmoista, mutta tätä kiehtovaa maailmaa on varmasti kiva tutkia monesta suunnasta.


Kirjan tiedot:
Max Gladstone: Three Parts Dead | Tor Books 2013 (1. p. 2012) | 333 sivua | Omasta hyllystä

Haasteet:
* Halloween-lukuhaaste
* Syyslukuhaaste - Dark academia
Luovasti tulkiten! Taran akatemia on hyvinkin synkkä paikka.
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 10. kirjan nimessä on numero [38/50]

lauantai 9. lokakuuta 2021

Piia Leino: Taivas

 Kansikuva.

Kun Akselin on pakko lepuuttaa silmiään, hän katselee kerjäläisten neliötä.

Akseli tekee tarkoituksettomalta tuntuvaa tutkimusta yliopistolle ja saa vastineeksi taivasaikaa. Vuonna 2058 Helsinki on nahkapäiden johtama ankea dystopia, jossa seksi ja ihmissuhteet eivät kiinnosta enää ketään. Täydellinen virtuaalimaailma Taivas on kaikki kaikessa. Akseli saa pomoltaan pillereitä, jotka muuttavat hänen elämänsä. Yhtäkkiä hän haluaakin tavata Taivaassa tapaamansa Iinan tosielämässä ja jakaa pillerit hänen kanssaan. Elämä oikean naisen kanssa ei kuitenkaan ole lainkaan sellaista kuin Akseli kuvitteli.

Taivaassa on paljon samaa kuin Piia Leinon Yliajassa, jonka luin reilu vuosi sitten ja josta tykkäsin paljon. Suomi on synkkä ja ankea paikka, jossa vallassa on ääriliike äärimmäisine ajattelutapoineen. Akselin Suomi on taistellut toisenkin sisällissodan ja nyt Etelä-Suomi on muurin ympäröimä kansallissosialistinen valtio. Kuten sitä asuttavat ihmisetkin, Helsinki on sisäänpäin kääntynyt ja kaikki ei-arjalaiset on hirtetty aikoja sitten. Vanhukset, vammaiset ja mielenterveysongelmista kärsivät ihmiset joutuvat hankkimaan elantonsa Keskustorilla kerjäämässä vartijoiden silmien alla.

Leino kuvaa tulevaisuuden hiljaista Helsinkiä melkein liiankin hyvin. Maamerkit ovat sää armoilla ja jäämässä kasviston alle, koska ketään ei kiinnosta huolehtia yhtään mistään. Torilla myydään lokkeja ruoaksi ja se onkin sikäli harvinaista herkkua, että melkein kaikki eläimet on syöty aikoja sitten. Ihmisten ravinto koostuu pääasiassa riisistä ja hyönteisproteiinista. Kaikki on niin apaattisen toivotonta, että yleinen masennus ja välinpitämättömyys on käsinkosketeltavaa.

Kirjassa on loppujen lopuksi hyvin vähän henkilöitä, koska ihmiset eivät ole enää kiinnostuneita toisistaan. Akseli tutustuu Iinaan Taivaassa ja haluaa tämänkin kokevan reaalimaailman pillereiden vaikutuksen alaisena eli asioita huomaten ja niistä välittäen. Akseli on työnsä puolesta kuluttanut paljon 2000-luvun mediaa ja pornoa, ja hänellä on suuret odotukset Iinan suhteen. Pettymys on suuri kun Iinalla onkin oma elämä, omia tavoitteita ja haluja, joilla ei ole mitään tekemistä Akselin kanssa. 

Akseli aloitti tarinan sympaattisena hahmona, mutta kirjan lopussa suorastaan inhosin häntä. Hänen kehityskaarensa on hyvin rakennettu ja kuten Yliajassa, tässäkin kirjassa Leino on luonut hienosti hahmo, jota kohtaan on yhtä helppo tuntea niin sympatiaa kuin inhoakin. Hän on erinomainen kuva tietynlaisesta miehestä, joita on nykyaikanakin ja jotka ovat kaapanneet vallan lähitulevaisuudessa. 


Hän vetäytyy irti Iinasta ja katsoo tämän leikeltyä mekkoa, ärtymys hänen mielessään kiertää ja etsii kohdetta. Akselilla on hirvittävä nälkä, mutta nainen vain haisee ruoalta ja näyttelee itseään vartijoille.

- Ehkä voisit pukea vähän enemmän päälle, jos et halua tulla katsotuksi.
(s. 166-167)


Juokse, Iina juokse!

Iinasta sen sijaan pidin koko kirjan ajan. Hänen kehityskaarensa on erilainen kuin Akselin. Tarinan alussa Iina elää Jalon, veljensä ystävän ja taivaskoodarin elättinä. Suhde ei ole millään tavalla romanttinen tai seksuaalinen, ja molemmat kaipaavat Iinan veljeä Mariusta. Marius on elossa tai kuollut kadonnut muurin taakse, ja kun Akselilta saadut pillerit herättävät Iinan mielen, veljen kohtalo ei jätä häntä rauhaan. Pillerit saavat Iinan huomaamaan yhteiskunnan valtavat epäkohdat ja mikä tärkeintä, havahtumaan siihen, että niille voisi ehkä tehdäkin jotain. Pidin todella paljon siitä, miten Iina kasvaa omaksi itsekseen ja löytää rohkeutta tehdä radikaalejakin päätöksiä.


Kirjan tiedot: 
Piia Leino: Taivas | S & S 2017 | 249 sivua | Kirjastosta

Luettu myös mm.:
Yöpöydän kirjat, Kirjanmerkkinä lentolippu, Eniten minua kiinnostaa tie ynnä muut

Haasteet:
* Halloween-lukuhaaste
* Luonto sivuilla - Kirjassa ihaillaan maisemia

torstai 7. lokakuuta 2021

Ville Tietäväinen & Iiro Küttner: Harvennus

Kansikuva.


Kolmessa aikatasossa liikkuvan sarjakuvan tarina kertoo Nooan arkista. Yhtäällä Nooa saa viestin yläkerrasta ja alkaa suunnitella arkkiaan. Toisaalla eletään 400-luvulla eaa., jossa kiistellään siitä, mitä tekstejä juutalaisten tooraan otetaan mukaan. Ja sitten ollaan vuodessa 2021 jolloin kielitieteilijä Elke Greiss haluaa selvittää, mitä arkissa todella tapahtui.

Noin yleisesti ottaen en lue uskonnollista kirjallisuutta, joihon tämä sarjakuva lukeutuu. Oletin, että tässä mennään vauhdikkaalla danbrownimaisella otteella ja salaliitot edellä. No, olin sekä oikeassa että väärässä. Tarinassa on tosiaan kuviteltu salaliitto, joka pyrkii kätkemään totuuden yhdestä kristinuskon ja tässä tapauksessa myös juutalaisuuden kulmakivestä. Tästä kirjasta huokuu kuitenkin uskonnollisuus tavalla, jota ei ole Dan Brownin kirjoissa. Tässä uskonto on Se Juttu ja Totista Totta, ei vain sopiva maa, johon viljellä pientä salaliittoseikkailua.

En siis ollut tämän kirjan kohdeyleisöä. Kuitenkin, ne jutut, joiden osalta tarina karahti omaan kivikkooni, eivät olleet aivan suoraan tuohon aspektiin liittyviä. Tarinassa Elkeä uhkaa myös hyvin maallinen ongelma. Yliopiston rahoitusta kiristetään ja Elken laitoksella on niin vähän kysyntää, että karsinta aloitetaan sieltä. Tämä oli itse asiassa kiinnostavaa ja realistista, ainakin siihen asti kunnes Elke vertaa leikkauksia tekevää osapuolta natseihin. Ei, yliopiston kuluja karsiva henkilö ei ole pahempi kuin natsi. Mikä ihmeen vertaus tämä oli?

Tarkemmin ajatellen tämä toinen ärsytysasia liittyy kyllä uskonnollisuuteen. Tässä kappaleessa on sitten JUONIPALJASTUS. Tarinan alussa Araratvuorella kiipeilevä Elke kertoo heilalleen, että hän ei voi saada lapsia endometrioosin vuoksi. Hän on kuitenkin päättänyt keskittyä työhönsä sen sijaan, että haikailisi ikuisesti lapsen perään. Kiinnostavaa, endometrioosia ei kovin usein kirjoissa esiinnykään, ajattelin. Mutta miten kirjan lopussa käykään? Ilmeisesti jumalallisen ihmeen seurauksena Elke on saanut lapsen. Eli loppujen lopuksi ollaan siinä samassa vanhassa kliseessä, jossa naisen elämä ei ole oikeaa elämää ilman lasta. Kaiken lisäksi minusta oli varsin kyseenalaista nostaa esiin vaikea sairaus, josta lukemattomat ihmiset kärsivät, ja ratkaista se pienellä taivaallisella väliintulolla.

Kirjan kolmesta tarinasta pidin eniten siitä keskimmäisestä, jossa oppineet kiistelevät pyhistä kirjoituksista. Jokaisella suvulla on oma versionsa Vanhan Testamentin tapahtumista, mutta kaikki eivät mahdu pyhään kirjaan. Vallanhimoinen Esra on ottanut tehtäväkseen juutalaisten yhdistämisen yhden tooran alle ja niinpä versiot, joita hän ei hyväksy, katoavat sekä liekkien että murhien voimalla. 

Vaikka en innostunutkaan kirjan tarinasta, pidin kuitenkin Tietäväisen piirroksista. Etenkin suurten paneelien maisemakuvat olivat todella hienoja. Öinen vuoristo vaikuttaa kylmältä ja vihreä metsä todella vehreältä.


Kirjan tiedot:
Ville Tietäväinen & Iiro Küttner: Harvennus | WSOY 2021 | 135 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Luonto sivuilla - Kirjassa on vuoria
* Syyslukuhaaste - Lue sateisena päivänä

keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Kira Jane Buxton: Hollow Kingdom

Kansikuva.


I should have known something was dangerously wrong long before I did.

Kesyvaris S.T. elää onnellista elämää ihmisensä Big Jimin ja tämän uskollisen vihikoiran Dennisin kanssa. Eräänä päivänä Big Jimin silmä putoaa hänen päästään ja hän alkaa käyttäytyä hyvin omituisesti. Big Jim on selvästi sairas ja S.T. on valmis tekemään mitä tahansa parantaakseen hänet. Mikään ei kuitenkaan auta ja pian S.T.:n ja Dennisin on selvittävä maailmassa, jossa MoFot (ihmiset) ovat muuttuneet raivoaviksi zombeiksi.

Eli maailmanloppu näyttää tältä: varis ratsastaa vihikoiran selässä Seattlen halki zombeja väistellen ja tarkoitusta etsien. Ihmiskunnan kuolemaa katsotaan ulkopuolisten eli eläinten silmin. Enpä ole tällaista dystopiaa ennen lukenutkaan ja nyt olen erittäin iloinen siitä, että luin! Tarinan minäkertoja on siis varis S.T. (Shit Turd), jolla on sekä identiteettikriisi että todella hauska kertojaääni. 


Together we trekked our way back to the park, where I doled out the Cheetos, splitting them among Dennis, the mole, the opossum, the junco, and myself, which meant that everyone else got four while Dennis and I got twelve because as I've said before, my counting is so terrible. So with light hearts and bellies full of Day-Glo orange magic, we set off on a quest to find a MoFo who looked like a coconut that could open doors. 
(s. 107)


Big Jim kasvatti S.T.:n pienestä poikasesta saakka ja älykäs kun on, S.T. pitää itseään enemmän ihmisenä kuin variksena. Kuinka moni muu varis nauttisi television kulttuurikanavista ja ihmisten keksinnöistä yhtä paljon? S.T. on kerrassaan mahtava hahmo, jossa on hyvin paljon ihmistä, mutta varisfiltterin läpi suodatettuna. Kun se yrittää parantaa Big Jimin, apteekista lähtee mukaan niin silmälääkkeitä kuin raskausarpiseerumiakin. S.T:n mielessä ne ovat kaikki ihmisten lääkkeitä ja mitä useampaa lääkettä Big Jimin syö, sitä nopeammin hän paranee.

Kirjassa kuvataan S.T.:n, Dennisin ja Big Jimin elämää S.T.:n muistojen kautta ja vaikka kaikki on ollut eläinten mielestä aivan mahtavaa, lukijalle käy hyvin selväksi, että Big Jimin elämänhallinta oli lievästi sanoen hukassa. Mutta ei sillä ollut väliä varikselle ja koiralle, koska Big Jim oli heidän puolellaan henkeen ja vereen. Ihmisten maailman loppu räjäyttääkin S.T:n elämän kerralla palasiksi. Kun ihmisiä ei enää ole, mikä se itse on? Mistä se parvi koostuu, kun Big Jimiä ei enää ole? 

Uudessa maailmassa ovat vain S.T. ja hömelö Dennis, sekä koko joukko villieläimiä, joiden hetki on nyt tullut. Pidin aivan erityisesti siitä, miten S.T. alkaa hitaasti nähdä Dennisin aivan uudella tavalla. Maanvaivasta tulee paras ystävä, jonka kanssa S.T. päättää pelastaa lukkojen taakse jääneitä lemmikkejä. Samalla S.T. alkaa ymmärtää, että eivät sen halveksimat villilinnutkaan tyhmiä ole, erilaisia vain. Ehkä jopa pingviinit, mutta se on iso ehkä.

Kirjassa on muutama muukin kertojaeläin, joista ehdoton suosikkini oli Genghis Cat. Maailman itseriittoisin kissa (tai ehkä vain aivan tavallinen kissa) ottaa tehtäväkseen suojella varsin erityistä eläintä, joka ei selvästikään pärjäisi yksin edes paperipussissa.


Life on the outside is unpredictable, requiring vigilance and innate brilliance, both qualities I possess in numbers higher than I can count. I hunt and prowl and observe and fuck with shit. Also, my collection is growing. So far I have infiltrated four hundred homes and pillaged every sock I can find. I cannot explain my fascination with these delightful foot blankets, I can only tell you that it pleases me to carry them around while yowling like my fur is on fire.
(s. 23-24)


Tämä on sarja ensimmäinen osa ja aion ehdottomasti lukea seuraavankin. Tämän parissa sai nauraa ja tuntea olonsa myös surulliseksi. Kirja on tosiaan aikuisten kirja ja aika väkivaltainen. Kaikki eläimet eivät selviä tästä hengissä ja etenkin lemmikit kärsivät masennuksesta ihmistensä kuoltua. Yleensä välttelen kirjoja ja ohjelmia, joissa eläimille käy huonosti, mutta koska eläimet ovat tämän tarinan kertojina, niiden onnettomat kohtalot eivät tuntuneet niin pahalta. Kurjuuden vastapainona on kuitenkin todellisia riemun ja voiton hetkiä.


Kirjan tiedot:
Kira Jane Buxton: Hollow Kingdom | Headline Publishing Group 2020 (1. p. 2019) | 308 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Luonto sivuilla - Mainitaan linnun laulu
* Syyslukuhaaste - Lue kirja, jossa on suuri seikkailu

sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Silja Vuorikuru: Titanic: maailman suurin laiva

Kansikuva.


Tämän kirjan aihe on Titanic,
joka oli maailman suurin laiva vuonna 1912.

Hyviä lasten tieto- tai selkokirjoja ei ole koskaan liikaa, ja tässä on vallan mainio lisä molempien joukkoon. Taisin kuulla kirjan ilmestymisestä viime keväänä ja jäin oikein odottelemaan, että saisin sen käsiini. En varmasti ole ainoa, joka joutui Titanic-huuman valtaan 1990-luvun lopulla, kun Rose ja Jack yrittivät pelastautua uppoavasta laivasta. Palaan aiheeseen edelleen aina silloin tällöin.

Tässä kirjassa kerrotaan koko Titanic-laivan tarina sen rakentamisesta aina traagiseen onnettomuuteen ja hieman sen ylikin. Aiheesta tuskin kirjoitetaan ihan heti toista selkokirjaa, joten pidin erityisesti siitä, miten kokonaisvaltainen tämä oli. Titanicia ja sen onnetonta kohtaloahan voidaan tarkastella niin monesta näkökulmasta. Kirja tarjoaa asiaa lukijalle kiinnostavat häntä sitten laivalla matkustaneet ihmiset tai uppoamisen syyt ja sen eteneminen. 

Kirjassa on sekä värillisiä piirroskuvia että esimerkiksi Titanicia hehkuttavia mainoksia ja valokuvia sen sisältä. Ne olivat mukava lisä kirjaan ja etenkin valokuvat saivat onnettomuuden tuntumaan hyvin todelliselta. Juuri ne kuvassa olleet ihmiset olivat laivassa ja juuri he kuolivat sen mukana. Kirjassa on mukana muutama lyhyt henkilöhistoria, joissa kuvataan myös laivalla olleita suomalaisia. Ei edes hävetä myöntää, että jotkut näistä tarinoista tekivät oikeasti surullisiksi.


Isä Juho Panula odotti Yhdysvalloissa tietoa siitä,
mitä hänen perheelleen tapahtui.
Hän joutui odottamaan noin viikon
ennen kuin kuuli surullisen uutisen:
koko hänen perheensä oli kuollut.

(s. 114)


Perhe oli siis vaimo ja viisi lasta. Ei voi kuvitellakaan, miten kauheaa tuo on ollut.

Kaiken kaikkiaan hieno kirja ja kiva, että Titanicista löytyy nyt tietoa lapsille, joille lukeminen on syystä tai toisesta hankalaa! Se vuoden 1997 elokuva muuten mainitaan tässä kirjassa aivan omassa luvussaan.


Kirjan tiedot:
Silja Vuorikuru: Titanic: maailman suurin laiva | Avain 2021 | 149 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Luonto sivuilla - Kuu tai tähdet

sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Anniina Mikama: Myrrys

Kansikuva.

 
Kaksi poikaa kulki metsässä.


14-vuotias Niilo on ollut Kivihalmeen talon hyljeksittynä kasvattina niin kauan kuin muistaa. Kun talon oma poika Akseli joutuu karhun raatelemaksi, Niilon elämä muuttuu kertaheitolla. Mahtava myrrys Martin ottaa pojan mukaansa palkaksi palveluksistaan ja pian Niilo huomaa olevansa tietäjän opissa. Henget ja metsä vastaavat yllättävän auliisti pojan kutsuun ja lopulta Niilolle selviää sekin, miten hän Kivihalmeen päätyi.

Tykkäsin Anniina Mikaman Taikuri ja taskuvaras -trilogiasta, joten pakkohan se oli tämäkin lukea. Lisähoukutuksena kirja on historiallista maagista realismia ja sen tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun alkuun syvälle Kainuun korpeen. Olen itsekin asunut vähän aikaan niillä kulmilla, joilla seikkailu tapahtuu, joten tutut paikannimet aiheuttivat minussa  "hahaa, minäpä tiedän tuon!" -hykerrystä.

Kirja on jaettu kahteen osaan, syksyyn ja kevääseen. Syksyssä kuvataan Niilon ja Martinin tutustumista ja sitä, miten Niilo oppii liikkumaan metsässä ja kuuntelemaan luontoa. Luontokuvaus onkin todella kaunista ja Niilon kautta korpimetsää ahmitaan kaikkien aistien kautta. Pikkuhiljaa Niilo alkaa saada lisää rohkeutta ja itsevarmuutta, eikä vain karttuvien taitojensa vuoksi. Martinin metsämökissä häntä kohdellaan ensimmäistä kertaa kuin ihmistä.


Mielissään Niilo haki kulhon ja kauhoi itselleen kelpo annoksen. Hän istahti uudelleen lattialle ja aikoi ruveta lusikoimaan ruokaa sisäänsä, kun Martin pudotti lusikkansa pöydälle niin äkkinäisesti, että hän oikein pelästyi.

- Hitto soikoon sinun kanssasi! Martin ärähti. - Etkö sinä osaa käyttäytyä niin kuin ihmiset?

Niilo ei voinut ymmärtää, mitä hän oli tehnyt väärin. Hän oli yrittänyt parhaansa mukaan käyttäytyä kuten häntä oli Kivihalmeessa opetettu.

- Mitä se tuollainen peli oikein on? kysyi Martin. - Eläimet syövät lattialla, et sinä! Istu pöydän ääreen.
(s. 86)


Martin on kyläläisten yhtälailla kunnioittama kuin pelkäämä mies, jonka kanssa ollaan tekemisissä vain tosi paikan tullen. Niilokin pelkää häntä ensin, mutta nopeasti selviää, että Martin on lempeä jos kohta juro erakko. Paljon parempi vaihtoehto kuin Kivihalmeen isäntä Juhani, jonka arvaamatonta luonnetta ja kovia nyrkkejä pelkää oma kotiväkikin.

Kirjan kevätpuolisko oli minulle hienoinen pettymys syksyn jälkeen. Olisin nimittäin jaksanut lukea Niilon ja Martin samoiluista paljon enemmänkin! Kevään kuluessa Niilolle alkaa selvitä, mistä hän on Kainuun kylille saapunut ja mitä häneltä on riistetty. Samaan aikaan Juhani alkaa teroitella sotakirveitään. 

Henkilökaartiin liittyy myös kirkkoherra Ström, joka yrittää tasapainoilla edustamansa kristinuskon ja vanhan muinaisuskon välillä. Kirjassa tuodaankin hyvin esille se, että 1800-luvullakin saatettiin yhä uskoa molempiin. Jopa Kivihalmeen talossa, jossa ollaan niin kristittyä että, turvaudutaan myrryksen pakanallisiin taitoihin kun Akseli loukkaantuu. Henkimaailma ja luonnonhenget ovat kirjassa totta, mutta Martinkin varoittelee Niiloa tulevasta muutoksesta. Myrrysten aika alkaa olla ohi.

Yksi asia jäi vähän kaivelemaan, nimittäin kirjan naishahmot, jotka saivat hyvin vähän tilaa. Etenkään ah niin kauniilla, vaalealla ja viattomalla Iiriksellä ei tunnu olevan mitään muuta tekemistä kuin näyttää lukijalle, että Niilo tykkää tytöistä eikä esimerkiksi Akselista. Sama juttu Martinin ja vaeltavan naiskaupustelijan kanssa. Heteromiehiähän tässä ollaan kaikki, heh heh hee.

Jäi vähän sellainen olo, että tällekin kirjalle tulee kyllä jatkoa. Toivottavasti Iiriksella ja/tai muille naishahmoille löytyy siinä oikeaakin tekemistä.


Kirjan tiedot:
Anniina Mikama: Myrrys | WSOY 2021 | 370 sivua | Kirjastosta

Luettu myös mm.:
Kirjapöllön huhuiluja, Lastenkirjahylly

Haasteet:
* Luonto sivuilla - kirjassa ollaan metsässä
* Syyslukuhaaste - lue kirja, joka muistuttaa sinua syksystä

lauantai 18. syyskuuta 2021

M. T. Anderson & Jo Rioux: The Daughters of Ys

Kansikuva.


Ysin rannikkokaupunki kukoistaa, kiitos valtavien muurien, jotka kuningatar Malgven on nostattanut sen ympärille. Kaupungin historiassa ja Magvenin magiassa on kuitenkin synkkiä juonteita, jotka alkavat paljastua hänen kuolemansa jälkeen. Kruununprinsessa Rozeen viettää aikansa mieluiten nummilla eläinten kanssa. Nuorempi prinsessa Dahut sen sijaan nauttii loisteliaasta palatsielämästä ja äitinsä maagisesta perinnöstä. Vai nauttiiko sittenkään?

Huomasin tämän OverDrivessä ja koska kansi oli niin kivan näköinen, lainasin sen saman tien. Sarjakuvaromaanin lopussa kerrotaan, että tarina perustuu vanhoihin kelttiläisiin myytteihin. Ilmankos se olikin paljon synkempi kuin kannelta odotin. Vanhat kansantarinat ja sadut ovat useimmiten pullollaan juonittelua ja väkivaltaa, ja tämä tarina seuraa traditiota.

Tarinan alussa kerrotaan Malgvenin ja Kernen kuninkaan Gradlonin ensitapaamisesta. Ilmeisesti haltiakansaan kuuluva Malgven auttaa kuninkaan pulasta parilla ehdolla, ja pian lentääkin verta ja irtopäitä. Takauma näyttää heti, millaisissa tunnelmissa tarinassa liikutaan.


Magvenin ja Gradlonin ensitapaaminen.
(s. 2)

Kymmenisen vuotta myöhemmin tummatukkainen Rozeen ja punahiuksinen Dahut surevat äitinsä ennenaikaista kuolemaa. Gradlon pettää etenkin Dahutin luottamuksen ja raivostunut tyttö löytää sisäiset taikavoimansa. Suru ja viha vievät sisarukset eri suuntiin ja pian heitä ei saa saman katon alle kuin pakon edessä.

Rozeen on tarinassa se sympaattisempi sisarus. Hän viettää aikaansa luonnossa ja tavallisen kansan parissa. Hän tapaa mystisen erakon, jonka lausuma viisaus oikeastaan tiivistää koko tarinan:


"We live by devouring those we love. How can we help it? They're the ones within closest reach."
(s. 70)


Dahut puolestaan on se paha sisar, jonka magia on mustaa ja teot julmia. Loppupeleissä hänestä paljastuu katkeruutta velvollisuuksiaan paennutta Rozeenia kohtaan. Juuri sen (ja Gradlonin) vuoksi Dahutista tuli sellainen kuin tuli. Syy Dahutin julmuuksille ei olekaan niin yksioikoinen ja sekin seuraa kansantarinoiden perinteitä.

Tykkäsin kirjan synkästä tarinasta todella paljon. Se kertoi rakkaudesta, petoksesta ja kauheista teoista, joihin tuo rakkaus voi johtaa. Piirrostyyli on mielestäni kaunista ja selkeää, ja se sopii kuvaamaa sekä herkän kauniita hetkiä että veren roiskeita ja meripetoja. Parhaiten mieleeni jäivätkin ruudut, joissa katsotaan kalliolta alas mereen ja näytetään, mitä Dahutin magia on tehnyt. Kuvat olivat todella aavemaisia.


Rozeen ja Dahut.
(s. 52)


Kirjan tiedot:
M. T. Anderson & Jo Rioux: The Daughters of Ys | First Second 2020 | 212 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Luonto sivuilla - kirjassa ollaan merellä tai meren rannalla
* Syyslukuhaaste - lue fantasiakirja