Faith Erin Hicks: Hockey Girl Loves Drama Boy

Faith Erin Hicksin YA-sarjakuva Hockey Girl Loves Drama Boy ei ollutkaan vain romanttista hömppää, vaikka niin oletin.

On tässä romantiikkaakin, mutta isona teemana on kiusaaminen. Alix rakastaa jääkiekkoa, mutta ilon pilaa jatkuvasti joukkueen kapteeni Lindsay, joka kohtelee Alixia kuin roskaa. Tiimikaverit ja valmentaja, se muka luotettava aikuinen, katsovat toiseen suuntaan ja kun Alixilla viimein naksahtaa, syy on tietenkin vain hänen.

Alix säikähtää omaa väkivaltaista reaktiotaan ja pyytää apua Ezralta, suositulta teatteriryhmän pojalta. Ezra kun osaa pitää pokkansa ja heittää nasevan vastauksen vaikka häntä kiusattaisiinkin. Enimmäkseen syyllinen on Lindsayn yhtä ilkeä poikaystävä, joka pilkkaa Ezraa homofobisilla herjoilla.

(Ezra ei tykkää lokeroida itseään, mutta arvelee panseksuaalin olevan tällä hetkellä paras tapa kuvailla itseään.)

Joka tapauksessa Ezra suostuu auttamaan Alixia ja no, olihan tässä tosiaan sitä romantiikkaakin. Sitä tarinaa tukevat molempien nuorten eri tavoilla kipeät suhteet vanhempiinsa ja myös omiin heikkouksiinsa. Ezra lakaisee mielellään vaikeat asiat maton alle ja Alix puolestaan kokee vaikeaksi puolustaa itseään hankalissa tilanteissa.

Tykkäsin tarinasta ja siitä, miten realistiselta se tuntui. Ihmissuhteet eivät ole helppoja ja omia vikoja on vaikea myöntää. Minusta oli ihanaa lukea, miten intohimoisesti Alix ja Ezra suhtautuivat harrastuksiinsa, joista kumpikin toivoo salaa ammattia itselleen. Alix etenkin on aivan rakastunut jääkiekon pelaamiseen.

Tykkäsin myös selkeästä piirrostyylistä, joka on enimmäkseen mustavalkoinen. Tehostevärinä on vaalea sininen/turkoosi.

Ja ehdottomasti plussaa siitä, että Alix on sekä pitempi että fyysisesti vahvempi kuin Ezra! Kuinka usein sitä näkee kaunokirjallisuudessa? Hyvin harvoin.

Alix on itsevarma jäällä, Ezra ei.
(s. 125)

Kirjan tiedot:

Faith Erin Hicks: Hockey Girl Loves Drama Boy | First Second 2023 | 286 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Kirja herättää tunteita

K. O’Neill: The Moth Keeper

K. O’Neillin nuorten sarjakuva The Moth Keeper on niin söpö että! Tekijältä on ilmestynyt myös ehkä hieman tunnetumpi Tea Dragon Society -sarja, joten söpöily ja kauniisti kirjoitettu inklusiivisuus eivät sinänsä olleet yllätyksiä.

The Moth Keeper kertoo fantasiaolentojen yhteisöstä, joka on päättänyt elää öisin. Kun muu maailma nukkuu, heidän aavikkokaupunkinsa herää unestaan. Olennainen osa yhteisön toimintaa ovat yöperhoset, jotka varmistavat erikoisen yökukan kukinnan. Yöperhoset tarvitsevat aavikolla vaeltavaa vartijaansa ja sellainen Anyasta on määrä tulla.

Tämän sankari- ja kasvutarinan teki erityisen viehättäväksi se, miten suuri rooli yhteisöllä on Anyan elämässä. Öinen kaupunki kuhisee elämää ja kaikki ovat suorastaan ihania toisilleen. Yhteisö ei toimi, jos sen jäsenet eivät ole toistensa tukena.

Yöperhosten vartiointi on kunniatehtävä, mutta samalla ainoana koko yhteisöstään niiden vartija on suurimman osan ajasta yksin. Se on kova hinta maksettavaksi ja Anyan kautta tarinassa kyseenalaistetaan ensi kertaa onko se oikein. Kuinka paljon yhden henkilön pitää uhrata omasta onnestaan muiden vuoksi?

Yksin aavikolla.
(s. 95)

Tarinan maailma on kiehtova ja lempeä. Synkkiäkin sävyjä löytyy eikä niitä aina selitetä auki, mutta tunnelma noin yleensä on lohdullinen. Anya voittaa pelkonsa ja samalla hänen silmänsä avautuvat näkemään maailman hieman eri tavalla. Rakkain ystävä Estell ei olekaan se, joka tarvitsee aina suojelua, ja päivämaailmakin on todella kaunis.

O’Neillin kuvitus on satumaisen ja pehmeän näköistä olematta kuitenkaan hattarahöttöä. Maisemat ovat avaria ja kirjailijan loppusanojen mukaan saaneet inspiraationsa Uudesta-Seelannista. Hahmot ovat hyvin erilaisen näköisiä eikä tässä maailmassa näytä olevan mitään normia, jollainen yksilön pitäisi pyrkiä olemaan. Jokainen on hieno juuri sellaisena kuin on ja kaikki hyväksytään aina joukkoon.

Eli kaunis kirja ja kauniin lohdullinen tarina!

Kirjan tiedot:

K. O’Neill: The Moth Keeper | RH Graphic 2023 | 256 sivua | Kirjastosta

Virginia Woolf: Orlando

Nuorukainen, sillä ei ollut epäilystäkään hänen sukupuolestaan vaikka ajan muoti osaltaan kätki sen, sivalsi juuri viipaleen maurilaisen päästä, joka riippui kattohirrestä.

Klassikko luettu, taas! Virginia Woolfin Orlando oli täsmäkirja pariin lukuhaasteen, joissa etsittiin vanhempaa kirjaa. No, melkein satavuotias tämä onkin.

Orlando on fantasiaelämäkerta, queer-klassikko, feministinen klassikko ja kaikin puolin kehuttu kirja. Päähenkilö aloittaa elämänsä miehenä Elizabeth I:n Englannissa, kokee maagisen sukupuolenvaihdoksen 1600-luvulla ja elää naisena ainakin vuoteen 1928 asti. Hän tapaa kulttuurikuuluisuuksia ja runoilee itsekin, lähinnä tosin pöytälaatikkoon.

Epäilemättä ja todistetusti arvostettu kirja, josta en itse pitänyt oikeastaan ollenkaan. Joskus havahduin monen sivun jälkeen toteamaan, että enpä muuten muista luetusta yhtään mitään. Suomentajan loppusanoissa mainitaan esimerkiksi ensimmäinen Orlandon synnyttämä poika. Anteeksi mitä? En muistanut tuota edes tapahtuneen.

Mielestäni kirjan juoni poukkoili sinne tänne, en pysynyt yhtään mukana siinä, missä vuosisadassa oltiin milloinkin menossa, ja lisäksi en vain jaksanut Orlandon jaarittelevaa filosofointia milloin mistäkin aiheesta. Sori vain, Woolf! Hyvä, että muut tykkäävät ja arvostavat.

Positiivisena loppukaneettina: kirjassa oli joitakin omaakin huumorintajuani kutkuttavia kohtia ja lauseita.

"Oliko siis mahdotonta lähteä kävelylle puoliksi tukehtumatta ja saamatta lahjaksi smaragdein koristettua rupikonnaa ja avioliittotarjousta arkkiherttualta?"

(s. 142)

Kirjan tiedot:

Virginia Woolf: Orlando | Tammi 2024 (1. p. 1984) | 215 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Orlando (1928) | Suomennos: Kirsti Simonsuuri

Luettu myös:

Ainakin Yksi pieni lukupäiväkirja, Ankin kirjablogi ja Hiirenkorvia ja muita

Haasteet:

* Queer-lukuhaaste 2024 : Vanha kirja

* Vahvat naiset 2024 : Feminismi

* Fantastinen kesä : Julkaistu yli 10 vuotta sitten

Jane Austen: Emma

Emma Woodhouse oli kaunis, älykäs ja rikas; hänellä oli viihtyisä koti ja onnellinen luonne; hänessä tuntuivat yhdistyvän elämän parhaat lahjat.

Luin viimeinkin Jane Austenin Emman!* Yhdessä kimppalukuna Kirjaimia-blogin LauraKatarooman kanssa vieläpä. Luen harvemmin mitään yhdessä jonkun toisen kanssa, mutta tämä oli hauska kokemus. Kiitos siitä!

(*No itse asiassa jo viikko sitten, mutta olen ollut laiska kokoamaan ajatuksiani.)

Sanoin heti Emman lukemisen alussa, että takakannen kamala “Emma Amorin apulaisena” -slogan olisi jonkin toisen kirjan kannessa saanut minut jättämään sen hyllyyn. Tarkasti ottaen tuo on totta. Arvon neiti Emma Woodhouse tosiaan kuvittelee tietävänsä tarkalleen keiden pitäisi olla yhdessä ja tekee parhaansa saattaakseen heidät avioliiton satamaan.

Tuo matchmaking-juoni ajaa toki tarinaa, mutta pohjimmiltaan tämä on tapakomedia, jonka hahmokaarti on vähintäänkin kirjava. Austen on erinomainen kirjoittamaan niin erikoisia ja suorastaan vastenmielisiä hahmoja, että aina ei tiedä nauraisiko vai vaipuisiko vain myötähäpeään.

Ehkä kirjan paras esimerkki tästä olivat Eltonin pappispariskunta, kauheat ja töykeät pyrkyrit, jotka eivät itse ymmärrä olevansa ihan hirveitä ihmisiä. Skaalan toisessa päässä olivat kirjan järkevimmät tyypit eli Knightleyn veljekset. Ymmärrän täysin Knightley nuorempaa, joka viettäisi iltansa mieluummin kotona kuin tuntikausia kestävillä tylsillä kyläilyreissuilla.

Etenkin kirjan naisilla olikin kovin pienet elämänpiirit. Se oli itse asiassa aika surullista luettavaa näin nykynäkökulmasta. Yhtä ainoaa kirjettä vatvotaan koko kylän voimin viikkokausia, koska mitään muuta ei tapahdu.

Emma itse oli sekä ärsyttävä että kiinnostava. Hän on selvästi aikansa ja kasvatuksensa tuote. Hän on oman ympäristönsä ravintoketjun huipulla ja tietää sen, mikä on raivostuttava ja toisaalta tavallaan ihailtava ominaisuus. Miksi tyytyisit vähempään kuin tiedät ansaitsevasi?

Emma ei halua naimisiin vaan on päättänyt huolehtia rakkaasta ja luulosairaasta isästään loppuelämänsä ajan. Minusta kirjan loppu, jossa Knightley lupautuu muuttamaan Emman kotiin tämän isän vuoksi, olikin oikeastaan ihan superromanttinen. Harvempi aatelismies muutti kotoaan vaimonsa luo!

Kokonaisuutena kirja oli minusta yllättävän hauska. Austen on kuulemma sanonut, että vain hän itse pitää Emmasta, mutta kyllä minäkin häneen kummasti kiinnyin tarinan aikana!

Kirjan tiedot:

Jane Austen: Emma | WSOY 2014 (1. p. 1950) | 615 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Emma (1816) | Suomennos: Aune Brotherus

Luettu myös:

Luettua elämää, Hurja hassu lukija, Kasoittain kirjoja ynnä muut

Haasteet:

* Tiiliskiven neljä vuodenaikaa: Kesä

Laura Niemi: Työelämän tyhjänpuhujat: jargonin kupla ja miten se puhkaistaan

Ennen lantaa luotiin.

Tehdäänkö sinunkin työpaikallasi organisaation strategiaa kirkastavia toimenpiteitä, joihin voi sisältyä esimerkiksi haasteellisia asiakaskokemuksia ja niihin liittyviä vuorovaikutustilanteita koskevia elämyksellisiä linjauksia?

Vaaniiko viestintäkonsultti nurkan takana odottaen tilaisuutta fasilitioda sinua ja luoda henkilötyövuosien voimavaroja energisoivia ja tahtotiloja törmäyttäviä ratkaisuja organisaatiomuotoilun kautta?

Niinpä.

Työkaverini kuunteli hiljattain Yle Areenasta Aristoteleen kantapään jakson, jossa Pasi Heikura ja Laura Niemi keskustelivat johtoporrasta riivaavasta jargonista. Innostuin itsekin kuuntelemaan tuon jakson ja varaamaan sitten tämän oivallisesti nimetyn kirjan Työelämän tyhjänpuhujat.

Niemi pureutuu kirjassa jargoniin eli ympäripyöreään kehittelypuheeseen, jota tavallinen maanmatonen ei ensinnäkään ymmärrä ja toiseksi ei voi sietää. Tällainen kielellä hienostelu ja yksinkertaisten asioiden monimutkaistaminen työpaikoilla on hiipinyt joka puolelle.

Niemi kirjoittaa hauskasta ja oivaltavasti asiasta, joka nostaa arjessa toistuvasti verenpainetta ja aiheuttaa välillä jopa kehitysvastarintaa. Harvat vastustavat kehitystä sinänsä, mutta uudet ideat on aina vaikeampi nielaista, jos ne on puettu turhiin hörhelöihin kuin Ranskan rokokoon aateliset.

Kirjassa on mainioita esimerkkejä siitä, missä ja milloin jargonia käytetään ja miten se vaikeuttaa viestin ymmärtämistä. Miksi pitää olla piiritystilanteita kun kyseessä on kuitenkin vanha kunnon piiritys? Miksi lauseiden täytyy olla kilometrin mittaisia ja joukossa on ehkä yksi verbi, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä asian kanssa? Jos sitä asiaa edes on.

Niemi toteaa kyllä myös sen, että jargonille ja työpaikkasanastolle on joskus paikkansakin. Joidenkin asioiden kohdalla riittää, että sanaston ymmärtävät ne ihmiset, jotka ovat kyseisen asian kanssa tekemisissä. Hankehakemuksissa kannattaa puhua hankejargonia, jotta rahakirstun vartijat vaikuttuvat ja euroja satelee. Ja jos ei muuta niin johtajat, konsultit ynnä muut vastaavat pääsevät pätemään keskenään trendisanoja käyttäen. 

Kirjan tiedot:

Laura Niemi: Työelämän tyhjänpuhujat: jargonin kupla ja miten se puhkaistaan | SKS Kirjat 2024 | 168 sivua | Kirjastosta

Murder Under the Sun

Murder Under the Sun on novellikokoelma, joka keskittyy - aivan oikein - kesäisiin murhiin.

En hoksanut kirjaa varatessani, että vaikka se itsessään onkin uusi, novellit ovat vanhempia klassikoita. En myöskään tunnistanut suurinta osaa kirjailijoista, mutta enpä minä kovin intohimoinen dekkarilukija olekaan. Arthur Conan Doylen nimi sentään oli tuttu!

Kirjassa on siis yhdeksän novellia yhtä monelta eri kirjailijalta. Jostain syystä en oikein innostunut niistä ja luinkin kirjan pikkuhiljaa novelli kerrallaan.

Suosikkini olivat:

Nicholas Blake: The Long Shot - Joku ampuu hänen lordiutensa jousipyssyllä! Tämä tuntui juoneltaan, miljööltään ja hahmoiltaan todella klassiselta tarinalta. Murhaajan arvasin, mutta eipä se haitannut kun tätä oli niin rattoisaa lukea.

Arthur Conan Doyle: The Brazilian Cat - Puuma murha-aseena! Tämä tuntui enemmän kauhunovellilta kuin dekkarilta. Löytyy epäilyttävän iloinen sukulainen ja tämän vihainen vaimo, pimeä ja syystäkin hyvin pitkä yö, ja lukittu huone. Ja se puuma tietenkin.

G. D. H. & M. Cole: Birthday Gifts - Lukitun huoneen mysteeri! Myöskin hyvin klassisen tuntuinen novelli, josta tuli mieleen Agatha Christie. Olisi oikeastaan saanut olla vähän pitempi, jotta tunnelma olisi tihentynyt oikein kunnolla.

Kokoelmaan kuului myös Ellis Petersin novelli A Lift into Colmar. En tiedä missä tai milloin, mutta olen aivan varmasti lukenut sen ennenkin. Tai sitten sen juoni on niin käytetty ja ilmiselvä, että olen lukenut jonkin toisen, melkein identtisen tarinan.

Kokonaisuutena ei siis tehnyt kovin suurta vaikutusta, mutta onneksi kokoelmasta löytyi muutama kivakin novelli.

Kirjan tiedot:

Murder Under the Sun | Profile Books 2024 | 261 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Kesäkirjabingo : Kesäuutuus

Casey McQuiston: Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä

Valkoisen talon kattoterassilla, eräässä tietyssä nurkassa on löystynyt seinäpaneeli.

No niin, sainpahan viimein aikaiseksi lukea yhden viime vuosien somehitin eli Casey McQuistonin sateenkaariromanssin Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä. Olen jostain syystä jonkin verran hype-vastainen. Mitä enemmän jostain kirjasta vouhotetaan, sitä vähemmän minun yleensä tekee mieleni lukea se.

Ja ei tämä minun mielestäni niin ihmeellinen ollut kuin monien arvostelujen perusteella olisin kuvitellut.

Tässähän on siis kyse Yhdysvaltojen ensimmäisen naispresidentin pojan Alexin ja Englannin prinssi Henryn romanssista. Parikymppiset jampat vihastuvat, ihastuvat, panevat kuin kanit ja rakastuvat. Suhdetta pitää tietenkin piilotella, koska eihän prinssi voi olla homo ja sitä paitsi jenkeissä on vaalivuosi.

Hömppäromantiikkana tämä oli ihan okei, joskohta ajoittain eli lähinnä tarinaan upotettujen sähköpostiviestin osalta myötähäpeää aiheuttava. Paneskelua oli niin paljon, että hyppäsin monia kohtauksia ihan suosiolla ohi. Mutta kahden ihmissuhteissa hieman toivottoman nuoren miehen ensirakkaustarinana tämä toimi aivan hyvin.

Eniten tämä ontui mielestäni politiikan kuvaamisessa. Kuvaus oli sekä kovin naiivin ja pinnallisen tuntuista että todella kärjistettyä. Eikä siinä mitään jos sen olisi sellaista pitänyt ollakin, en minä odota hömppäromantiikan heittäytyvän oikeasti poliittiseksi. Tämä nyt kuitenkin selvästi halusi olla vakavasti otettava tarina myös siltä osin, ja minulle se ei toiminut ollenkaan.

Vähän jäi kyllä sellainen olo, että voisin joskus katsoa sen tähän perustuvan elokuvan.

Kirjan tiedot:

Casey McQuiston: Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä | Tammi 2022 | 400 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Red, White and Royal Blue (2019) | Suomennos: Johanna Auranheimo

Luettu myös:

Kirjojen keskellä, Kirjapöllön huhuiluja, Unelmien aika ynnä muut

Haasteet:

* Queer-lukuhaaste 2024 : Kirja on filmatisoitu