Tove Jansson: Taikatalvi

Taivas oli melkein musta, mutta lumi oli kuutamossa kirkkaan sinistä.

Muumipeikko herää kesken talviunien eikä saa enää unta. Luminen Muumilaakso tarjoaa hänelle niin ihania ihmeitä kuin pelottavia asioitakin ennen kevään koittoa.

Instagramissa alkoi @sivukerrallaan -tilin vetämä Muumien matkassa -lukuhaaste, jonka aikana luetaan kaikki Tove Janssonin muumikirjat. Ensimmäisenä vuorossa oli vuodenaikaan hienosti sopiva Taikatalvi.

Tykkäsin kirjasta, kuinkas muutenkaan! Aivan erityisesti pidin siitä, miten Jansson kuvailee talvista luontoa. Muumipeikko heräilee uuden vuoden jälkeen ja ehtii kokea sekä hohtavat hanget että raivoavan lumimyrkyn ja halkeavien jäiden paukkeen.

Harmaa puolihämärä peitti tiheänä koko laakson. Mutta laakso ei ollut enää vihreä, se oli valkea. Kaikki liikkuva oli nyt liikkumatonta. Kaikki elävät äänet olivat poissa. Kaikki kulmikas oli muuttunut pyöreäksi.

(s. 13)

Aluksi yksinäinen Muumipeikko viettää päivänsä salongissa kiiltokuvien ja nukkuvan perheensä kanssa. Kun hän lopulta uskaltautuu ulos, koko talvinen maailma avautuu hänelle. Tarinassa kuvataan hyvin sitä, miten pelottava jokin uusi asia voi olla ennen kuin siihen tutustuu.

Muumipeikko saa seurakseen muun muassa tyynen Tuu-tikin, yllättäen heränneen Myyn, raivostuttavan sporttisen hemulin sekä koko joukon olentoja, jotka lumimyrsky on ajanut kodeistaan. Etenkin Muumipeikko, joka kieltämättä on melkoinen valittaja, näyttää vuoroin luonteensa itsekkäät ja epäitsekkäät puolet.

Suosikkini olivat rajattoman rohkea ja itsenäinen Myy sekä reippailija hemuli, joka olisi kyllä oikeasti niiiiin raivostuttava energinen talviurheilija kuin olla ja voi. Hänestä oli kuitenkin hauska lukea, koska hän ärsytti kaikkia muita niin suunnattomasti.

Noin ylipäätään kirja oli sekä mietteliäs että todella hauska. Parhaiten mieleeni jäivät Myyn seikkailut jäälauttojen keskellä ja tämä kohta, jossa kuvaillaan jäärouvan aiheuttamaa nälänhätää:

Erään hemulin väitettiin syöneen epätoivoissaan oman kovakuoriaiskokoelmansa, mutta se oli kai vain huhua. Olisihan hän toki silloin syönyt mieluummin ammattiveljensä kokoelman.

(s. 72)

Kirjan tiedot:
Tove Jansson: Taikatalvi | WSOY 2005 (1. p. 1958) | 132 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Trollvinter (1957) | Suomennos: Laila Järvinen

Luettu myös:
Kirjahullun päiväkirja, Leena Lumi, Sivutiellä ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika [21/50]
Ensimmäinen muumi, joka herää keskellä talvea!
* Luonto sivuilla: Meri

Henna Karppinen-Kummunmäki: Sydänsurujen historia

Yhtenä aamuna istuimme vierekkäin sohvalla itkemässä.

Ainakin tuo kirjan ensimmäinen lause sopii sen teemaan eli sydänsuruihin kautta historian. Tietokirjan aihe oli kiinnostava, mutta en pitänyt kaikista kerronna keinoista, jotka kirjaan oli valittu.

Kirja on jaettu karkeasti eri aihepiirejä käsitteleviin lukuihin kuten mustasukkaisuus ja toivoton rakkaus henkilöön, joka ei rakasta takaisin. Pidin etenkin niistä osuuksista, joissa kerrottiin todellisista ihmisistä. Osa kirjan esimerkeistä oli nimittäin fiktiivisiä ja nostettu esimerkiksi rakkausromaaneista.

Eri aikakausien käsitykset rakkaudesta ja avioliitosta olivat kiinnostavaa luettavaa. Joukkoon mahtui niin kruunupäitä kuin niin sanottuja tavallisia kansalaisiakin, joista on tietenkin vähemmän historiallista lähdeaineistoa. Rakkaus ja sen puute ovat ei ehkä niin yllättäen vaikuttaneet jopa politiikkaan.

Omaa lukukokemustani häiritsi eniten se, että kirjailija toi omat ihmissuhdedraamansa niin vahvasti osaksi kerrontaa. Kirjailijoiden omakohtaiset kokemukset eivät aina häiritse lukemistani, mutta nyt mentiin niin henkilökohtaisiin asioihin, että tunsin itseni vastentahtoiseksi tirkistelijäksi. 

Tyyli on tietenkin valittu kirjaan harkiten ja aivan varmasti toiset pitävät siitä. Minä hyppelin nämä kohdat yli sitä mukaa kun niitä tuli vastaan.

Eli aiheeltaan ja sisällöltään kiinnostava, mutta omalla kohdallani kerronta ei aina toiminut.

Kirjan tiedot:
Henna Karppinen-Kummunmäki: Sydänsurujen historia | SKS Kirjat 2022 | 260 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Ainakin Kirjakaapin kummitus

Haasteet:
* Helmet 2023 : 6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate [20/50]
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 24. Kirjan kansi(kuva) miellyttää sinua
Kansikuva on maalaus, Laslett John Pottin (1837-1898) Napoleon's Farewell to Josephine. Nappivalinta tämän kirjan kanneksi!

Robert Thorogood: Thamesjoen murhat

Rouva Judith Potts oli seitsemänkymmentäseitsemänvuotias ja täysin tyytyväinen elämäänsä.

Judith Potts kuulee iltauinnillaan, miten hänen naapurinsa ammutaan. Koska poliisi ei tunnut saavan mitään aikaan, Judith päättää löytää murhaajan itse. Pian murhia onkin useampi.

Dekkarit eivät edelleenkään ole se genre, johon tarttuisin ensimmäisenä, mutta jokin tässä kuitenkin vetosi minuun. Nimi? Kansikuva? Cozy crimeä lupaava takakansiteksti? Miss Marple -henkisen tarinan lupailu oli kyllä vähän liioittelua, koska Judith on kuitenkin varsin erilainen hahmo kuin neiti Marple. Marlowkaan ei ollut mikään pikkukylä.

Joka tapauksessa viihdyin kirjan seurassa vallan mainiosti. Vaikka tarinassa tapahtuu useampi murha, on ote leppoisa ja kotoisa. Judith harrastaa uimisen lisäksi ristikkojen laatimista ja onkin, totta kai, usein terävämpi kuin poliisit. Hänkään ei kuitenkaan pärjää yksin ja niinpä murhaklubin jäsenten määrä kasvaa pian kolmeen. Samalla Judith huomaa saaneensa uusia ystäviä.

Pidin kirjan hahmoista ja juonikin toimi. Se ei sinänsä tarjonnut suuria yllätyksiä ja arvasin kyllä, millainen koira murhiin oli haudattuna. Ei se lukemista haitannut, koska Judithin ja hänen ystäviensä seikkailuja oli niin kiva lukea.

Becksin hymy hyytyi. Puhdasverisenä englantilaisena naisena hän tiesi, ettei teepyyntöä sopinut torjua minkäänlaisissa olosuhteissa.

(s. 152)

Varasinpa jatko-osankin, jonka pitäisi ilmeisesti ilmestyä vielä tänä vuonna.

Kirjan tiedot:

Robert Thorogood: Thamesjoen murhat | Siltala 2022 | 335 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: The Marlow Murder Club (2021) | Suomennos: Hilkka Pekkanen

Luettu myös:

Hemulin kirjahylly, Kirjahamsterin lukuvinkit, Kirsin kirjanurkka ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2023 : 12. Kirjan nimi liittyy veteen [19/50]

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan kilpailija (Puuvillatehdas #03)

Yönsininen Dodge Roadster jarrutti Barkerin puuvillatehtaan konttorin eteen sellaisella vauhdilla, että pihatien sora ropisi ruusupenkkiin.

1920-luvulla turkulainen Barkerin puuvillatehdas on pahoissa rahavaikeuksissa. Nuori reklaamipäällikkö Paula Barker haluaa pelastaa suvulleen tärkeän tehtaan. Littoisten verkatehtaan itsevarma johtaja Rikhard Falke puolestaan haluaa ostaa sen.

Antakaapas kun lainaan itseäni sarjan edellistä osaa koskevasta postauksestani: "Elän toivossa, että sarjan seuraavassa osassa romanssin osapuolet viettävät oikeasti aikaa yhdessä ja mies ei ole itsekeskeinen, naista mollaava ääliö."

Hah! Ainahan sitä saa toivoa. Rikhard Falke on aivan yhtä mulkero kuin edeltäjänsä ja romanssi aivan yhtä pikainen.

Kaipa se sentään toi vaihtelua, että Paula oli aivan yhtä ärsyttävä ja mukanokkela. Oli aivan käsittämätöntä, että hänellä oli mitään sananvaltaa tehdasta koskevissa asioissa. Ei nuoruutensa ja sukupuolensa vuoksi, vaan koska hän teki koko ajan todella typeriä tehdasta koskevia päätöksiä. Hän ei tuntunut minusta päättäväiseltä ja älykkäältä naiselta, vaan tietämättömältä ja hätiköivältä.

Silti minua ärsytti, että häntä lytättiin koko ajan joka suunnalta ja hän joutui luopumaan itselleen tärkeistä asioista.

Mutta eniten minua harmitti se, että ajankuva jäi tässä kirjassa kovin pinnallisen tuntuiseksi. Edellisissä osissa olen tykännyt siitä, että yhteiskunnalliset asiat vaikuttivat juonen kulkuun ja olivat tärkeä osa hahmojen elämää. Puuvillatehtaan varjossa -kirjassa Jenny oli aktiivisesti osa Turun kulttuurielämää ja naisten oikeuksien edistämistä. Puuvillatehtaan perijässä Martan elämään puolestaan kuului vahvasti Suomen venäläistäminen ja sitä vastaan kapinointi.

On tässäkin aineksia siihen, mutta tarinassa keskitytään kuitenkin populaarikulttuuriin, ei niinkään poliittiseen liikehdintään. Vähäsen paheksutaan kieltolain aiheuttamaa salajuopottelua, muistellaan mennyttä kansalaissotaa ja joku sairastuu tuberkuloosiin. Siinä missä romanssit olivat edellisissä osissa yksi osa tarinaa, se vei nyt eniten tilaa, ja koska se ei toiminut minulle ollenkaan, ei kirjakaan tehnyt vaikutusta.

Lukeminen oli toki sujuvaa, siksi luinkin kirjan loppuun kaikesta huolimatta. Olisi tosin pitänyt pysähtyä sivulle 295, koska lopun Marttaa koskeva osuus oli jo aivan uskomaton.

Harmittaa, että Turun historiasta niin hyvin kertonut sarja päättyi omalla kohdallani pettymykseen. No, olin sentään onnellinen siitä, miten Jennylle tässä kävi.

Kirjan tiedot:
Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan kilpailija | Gummerus 2023 | 352 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Ainakin Tuijata ja Kirjojen kuisketta

Haasteet:
* Helmet 2023 : 47.-48. Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön [18/50]
Kirja 1, paikkana Turku. Toiseen kirjaan minulla on useampikin vaihtoehto!
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 23. Sata vuotta sitten, eli kirja sijoittuu 1920-luvulle

Helmikooste

Helmikuu ei ollut aivan niin lukuisa ja hyvien kirjojen täyttämä kuin tammikuu, mutta ei hullumpi siltikään. 

Olen pitänyt kiinni siitä, että jos kirja ei jostain syystä lähde vetämään sitten ollenkaan, jätän sen suosiolla kesken. Viimeisin tällainen oli Nghi Von The Chosen and the Beautiful, joka on magialla höystetty uudelleenkerronta F. Scott Fitzgeraldin Kultahatusta. Luin yhden luvun, mutta kun lukeminen tuntui tuskaiselta, siihen se jäikin. Ehkä yritän joskus uudelleen.

Instagramin puolella alkoi nyt maaliskuussa haaste, jossa on tarkoitus lukea Tove Janssonin muumikirjat läpi, kirja per kuukausi. Katsotaan selviänkö tästä!

Luettu & blogattu

Anne B. Ragde: Erakkoravut

Neshovien ongelmia. Olen kyllä tykästynyt tähän kirjasarjaan!

Alessandro Barbucci & Giovanni Di Gregorio: Sarahin uni & Cassiopéen ihastus

Sisarukset Grémillet. Kauniita varhaisnuorten sarjakuvia, joissa on vakavampiakin sävyjä.

Lauren Groff: Mestarinna

Keskiajan luostarissa. Mielenkiintoinen ajankuva ja päähenkilö, feministiutopia meni kyllä lopussa vähän överiksi.

Keezy Young: Taproot

Aave ja puutarhuri. Lyhyt sarjakuva ei tehnyt suurempaa vaikutusta, ja oli muuten tosi selvästi alun perin fanitaidetta.

Sarah Lark: Valkoisen pilven maa

Vaimoksi Uuteen-Seelantiin. Piiiitkä historiallinen rakkausmelodraama, mutta hyvinkin luettava.

Muinaisen Lähi-idän imperiumit: kadonneiden suurvaltojen kukoistus ja tuho

Muinaisista valtakunnista. Kiinnostava ja suurimmaksi osaksi yleistajuinen tietopaketti.

Alexander McCall Smith: Onni ja siniset kengät

Läskivihaa Botswanassa. Ensimmäinen sarjan kirja, josta en tykännyt.

Erno Saukko: Vuoden vaellus: elämää Pohjolan erämaissa

Yksi Pohjolassa. Mahtava vaelluspäiväkirja!

Erno Saukko: Vuoden vaellus: elämää Pohjolan erämaissa

Norjalainen lohi katselee maailmaa muovikalvon ja punaisen alelapun takaa.

Tunnetko sinäkin olevasi kuin myyntitiskin kylmä lohi? Tee kuten Erno Saukko ja lähde vuodeksi vaeltamaan pohjoisen erämaihin! Hiljaisuus ja mielenrauha on taattu, samoin raaka ruumiillinen työ.

Minun piti lukea tämä jo viime vuoden puolella, mutta hyvinpä tämä sopi näin helmikuun lopun tunnelmiinkin. Pidän tällaisista vaellustarinoista, joissa kamppaillaan luonnonvoimia vastaan tai ainakin yritetään kovasti vältellä sitä järkevällä varustautumisella.

Eino Saukko, kokenut vaeltaja ja eräjorma, kertoo tässä kirjassa huikeasta vuodestaan Pohjolan luonnon helmassa. Päiväkirjamainen teos kattaa todellakin vuoden ja 2 500 kilometriä, jotka hän eteni joko kävellen tai hiihtäen. Se on todella uskomaton suoritus ja kirjassa tosiaankin tuodaan esiin se, että reissuun piti varustautua hieman paremmin kuin sunnuntaikävelyyn.

Tykkäsin kirjasta todella paljon. Saukko on hyvä kuvaamaan luontoa, tuntojaa matkan päällä ja kaikkea sitä, mitä sen varrella vastaan tuleekaan. Hyvin vähän ihmisiä, hyvin paljon upeita maisemia, pohjoisen eläimiä ja kirkasta taivasta, jonka näkymiä valosaaste ei öisin pilaa.

Helle ei ole ainoa kiusa, sillä sen myötä sääski, tuo Pohjolan mahtavin elämänmuoto, herää viimein unestaan terhakkaana, verenhimoisena ja pitkän talve piruttamana. Sen koko olemus oikein värisee innosta päästä iskemään terävä kärsänsä hikiseen, verevään ihoon ja ryystämään niska kyyryssä lämmintä verta uhristaan.

(s. 224)

Upea todenmukainen kuvaus noista pienistä perkeleistä, joita täällä pohjoisempana riittää kesällä vaikka muille jakaa.

Kirjassa on hienoja kuvia, jotka näyttävät millaista arki vaelluksella olikaan. Joskus vähän tylsää, joskus vaarallista, (melkein) aina mieluisaa vaikka hikeä pukkaa ja välillä hampaita kiristelläänkin.

En itse lähtisi ikinä tällaiselle matkalle, mutta on pakko ihailla ihmisiä, jotka uskaltavat. Jos Saukon seuraavat suunnitelmat toteutuvat, lukisin niin mielelläni niistäkin.

Kirjan tiedot:
Erno Saukko: Vuoden vaellus: elämää Pohjolan erämaissa | Kirjapaja 2022 | 248 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Ainakin Kirjarikas elämäni

Haasteet:
* Helmet 2023 : 31. Kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas [17/50]
* Luonto sivuilla: Taivas
Kannessa kirjaimellinen, kerronnassa myös kuvaannollinen, koska Erno Saukon taivas on erämaissa vaeltaminen.

Alexander McCall Smith: Onni ja siniset kengät (Mma Ramotswe tutkii #07)

Kun oli juuri oikean ikäinen, niin kuin Mma Ramotswe oli, ja kun on nähnyt hiukan elämää, niin kuin Mma Ramotswe totisesti oli nähnyt, on asioita, jotka kerta kaikkiaan vain tietää.

Mma Ramotswe saa ratkaistavakseen sekä kiristystapauksen että noituuteen liittyvän jutun. Samaan aikaan Mma Makutsin kihlaus on vaakalaudalla.

Tämä oli ensimmäinen sarjan kirja, josta en pitänyt. Botswanalaisen arjen kuvaus oli edelleen lämminhenkistä ja etsivätoimiston jutut yhtä pieniä kuin ennenkin. Tällä kertaa ja jostain käsittämättömästä syystä pääosassa oli kuitenkin suoranainen läskiviha.

Kirja on muuten ilmestynyt alun perin vuonna 2006. Luulen tai ainakin toivon, että nyt sitä ei olisi julkaistu tällaisena.

Mutta siis, Mma Ramotswella on muhkea vartalo, jota hän kuvaa perinteiseksi ruumiinrakenteeksi. Aiemmin se on mainittu, mutta siinä ei ole märehditty. Tällä kertaa jokaisella tuntuu olevan mielipide siitä.

Tuolien ja autojen jousitukset eivät kestä Mma Ramotswen alla, vaatteet ratkeavat hänen päällään ja verenpaine on niin korkea, että lääkäri kehottaa häntä aloittamaan laihdutuskuurin, minkä Mma Ramotswe sitten tekeekin.

Loppuu tämä sentään siinä mielin onnellisesti, että Mma Ramotswe päättää olevansa hyvä sellaisena kuin on. Mutta lukijana en tykännyt siitä, miten melkein jokaisella vastaantulijalla oli negatiivisia ajatuksia siitä, miten lihava Mma Ramotswe onkaan ja miten asia kuuluu kaikille. Ei kuulu.

Jos sarjaa lukee niin eipä tapahdu suurta vahinkoa jos hyppää tämän kirjan yli. Aion kyllä katsoa, millainen seuraava kirja on, mutta jos tähän aiheeseen jumiudutaan toistamiseen, niin siinäpä se sitten olikin.

Kirjan tiedot:
Alexander McCall Smith: Onni ja siniset kengät | Otava 2008 | 320 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Blue Shoes and Happiness (2006) | Suomennos: Jaakko Kankaanpää

Luettu myös:
Kirjahullun päiväkirja, Kirjojen taika, Tarinoiden taikaa ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 15. Kirjan nimessä on ja-sana [16/50]