Roope Lipasti: Mikaelin kirja

- Herra piispa on kuumeessa! palveluspoika huutaa.

Tykkäsin tuossa taannoin lukemastani Roope Lipastin Luutnantti Ströbelin istumajärjestyksestä. Kehujen siivittämänä päätin sitten lukea myös tämän Mikaelin kirjan.

Tiesin toki kirjan kertovan Mikael Agricolasta, mutta silti meni hetki tajuta, että Mikaelin kirja on Agricolan kirja. Sitä on niin tottunut siihen, että häneen viitataan vain sukunimellä, että pelkkä etunimi tuntui kuuluvan jollekin toiselle henkilölle. Kyseinen kirja on tässä kokoelma suomalaista kansanperinnettä.

Tarina kertoo siis Turun piispa Agricolan eli Mikaelin viimeisestä matkasta Venäjän maalle. Tsaari Iivana Julma pitäisi suostutella rauhaan kuningas Kustaa Vaasan kanssa. Mikael olisi paljon mieluummin kotona vaimonsa luona, mutta minkäs teet kun käsky käy.

Samaan aikaan Turussa kyseinen vaimo Birgitta joutuu pulaan. Hän tulee lukeneeksi ääneen loitsun tuosta mainitusta Mikaelin kirjasta. Kunniallisen vaimon maine uhkaa mennä palvelijoiden juorutessa, ja lopulta sitä seistäänkin käräjillä.

Näistä kahdesta näkökulmasta pidin enemmän Birgitasta, koska se oli jo lähtökohdiltaan yllättävämpi. Tiesinhän minä, ettei Mikael palaa matkaltaan, mutta miten käy Birgitalle?

Kertojat kuitenkin täydensivät toisiaan hyvin ja piirsivät värikkään kuvan 1500-luvun puolesta välistä. Mikaelin kautta vilkaistaan räjähdysherkkää poliittista tilannetta ja kuvataan venäläisten suomalaisiin talonpoikiin kohdistamia julmuuksia. Reissuun pakotettu Mikael on kovin kitkerä kohtalostaan ja huomaa kyllä sekä oman että vastapuolen naurettavuudet.

Oli sääli, ettei piispan takapuolta ollut valmistettu sen laadukkaammasta aineesta kuin muidenkaan, pikemmin päinvastoin. Vaikka vaunuissa oli pehmusteet, se ei paljon lohduttanut.

(s. 61)

Birgitan näkökulma puolestaan keskittyy piispan talouden pyörittämiseen, Turun kaupungin arkeen ja pikkumaisempaan julmuuteen. Piispan vaimous ei ollut mikään kevyt ja helppo virka, eikä Mikaelin kiinnostus pakanallisuuteen mitenkään helpota Brigitan tilannetta. Pidä siinä yllä mainetta kun aviomies intoilee loitsuista ja oma äiti aiheuttaa tahtomattaan lisäongelmia.

Kerronnassa oli paljon välillä sysimustaakin huumoria, josta ainakin itse pidin. Mikael ja Birgitta ovat tarkkoja havainnoijia ja tuntevat ihmisluonnon hyvät ja huonot puolet. Punaisena lankana molempien kertojien elämässä kulkee myös rakkaus puolisoon. Siitä kertovat hyvin hunajakakut, joista Birgitta uskoo Mikaelin pitävän eikä mies henno enää kertoa totuutta vaimolleen.

Kirjan tiedot:

Roope Lipasti: Mikaelin kirja | Atena 2021 | 320 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kulttuuri kukoistaa, Kasoittain kirjoja, Kirjailuja ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2025 : 38. Elämäkertaromaani

* Lukumatka menneisyyteen : 10. Kirjassa on esine, joka on omistajalleen tärkeä

Jim Ottaviani & Maris Wicks: Astronauts: Women on the Final Frontier

Olen joskus merkannut itselleni OverDriveen luettavaksi tämän Jim Ottavianin ja Maris Wicksin tietosarjakuvan. Luultavasti niillä main kun luin Malinda Lon Last Night at the Telegraph Clubin, se kun herätti kiinnostukseni naisten rooliin avaruustutkimuksessa.

Astronauts: Women on the Final Frontier kertookin naisista avaruudessa. Kertojana on Mary L. Cleave, kirjan ilmestymisen jälkeen menehtynyt insinööri ja astronautti. Hän kertoo oman tarinansa lisäksi siitä, miten naiset taistelivat tiensä astronauteiksi ja minne hän itse sijoittuu tällä historiallisella jatkumolla.

Kirja oli välillä vähän raskas luettava, koska avaruusteknologiaan liittyvä englanninkielinen sanasto ei ole vahvin alueeni. Se oli myös oikeasti mielenkiintoinen ja näppärä tietopaketti aiheesta, jos ei loppujen lopuksi puhuta kovinkaan paljon ainakaan Suomessa. 

Ensimmäinen naisastronautti oli Neuvostoliiton Valentina Tereškova ja vaikka tämä kirja keskittyykin Yhdysvaltoihin, kurkistetaan siinä myös millaisessa pyörityksessä Tereškova aikanaan oli. Minusta oli tosi kiva lukea siitä, miten esimerkiksi Cleave selvästi ja aidosti arvosti ja ihaili muista astronautteja kansallisuuteen katsomatta.

Muita mieleen painuneita kohtia olivat muun muassa Nichelle Nicholsin eli Star Trekin Uhuran rooli Yhdysvaltojen avaruusohjelmassa. Juuri hän kannusti naisia ja rodullistettuja ihmisiä pyrkimään tähtiin. Samoin mieleen jäi kohta, jossa miestutkijat esittelivät yhdelle naisastronautille varatun tamponipaketin. Kai 100 tamponia riittää viikoksi..?

Muutenkin kirjassa tuotiin hyvin esiin se, miten astronautti- ja tutkijakaartin moninaistuminen toi pöytään uusia taitoja ja näkökulmia.

Eli mukava ja kivasti piirretty tietopaketti! On hyvä, että tietokirjallisuutta julkaistaan myös sarjakuvan muodossa.

Kirjan tiedot:

Jim Ottaviani & Maris Wicks: Astronauts: Women on the Final Frontier | First Second 2020 | 174 sivua | E-kirja kirjastosta

Haasteet:

* Kohti ääretöntä : Uutta tietoa

Suzanne Collins: Elonkorjuun sarastus

“Hyvää syntymäpäivää, Haymitch!”

Kun on muutkin Suzanne Collinsin Nälkäpelit luettu, niin pitihän se lukea tämä Elonkorjuun sarastuskin. Sarjan jatkuvasta suosiosta kertoo mielestäni hyvin se, että suomennos ilmestyi jotakuinkin samaan aikaan kuin englanninkielinen alkuteos.

Tämä tapahtuu ajallisesti 24 vuotta ennen alkuperäistä trilogiaa. Nälkäpeli täyttää 50 vuotta ja sen kunniaksi Vyöhykkeiltä riistetään kaksin verroin enemmän lapsia tappamaan toisiaan. Trilogiasta tutun Haymitch Abernathyn 16-vuotissynttärit sattuvat samalle päivälle kuin valintaseremonia ja vaikka arpa ei häneen osukaan, areenalle hän silti joutuu.

Tarina etenee joutuisasti, joskin areenalla vietetty osuus on yllättävän lyhyt. Enemmän aikaa kuluu pelin esivalmisteluihin, joissa esitellään pikaisesti koko joukko tuttuja ja tuntemattomia hahmoja. Haymitch lupautuu mukaan kapinalliseen sabotaasijuoneen, koska ei hänellä ole mitään hävittävääkään oman jo käytännössä menetetyn henkensä lisäksi.

Tai niin hän ainakin luulee.

Minusta kirja kärsi jonkin verran siitä, että tiedämme miten tulee käymään. Tiedämme, missä tilanteessa Haymitch on parikymmentä vuotta myöhemmin. Tiedämme, miten hänen pelinsä loppui ja miten hänen läheisilleen käy. Vaikka Haymitch ei näitä asioita tiedäkään, lukija tietää ja siksi jännityselementtejä ei oikeastaan ole.

Paras osuus oli mielestäni kirjan lopussa pelin jo päätyttyä. Siihen asti Haymitch tuntui aika geneeriseltä YA-dystopian päähenkilöltä, joka kapinoi epäreilua systeemiä vastaan. Vasta pelin jälkeen selviää, kuinka epäreilu systeemi todella onkaan ja miten se tekee Haymitchista sen katkeran, kyynisen alkoholistin, joka hän trilogiassa myöhemmin on.

En myöskään lämmennyt Haymitchin ja Lenora Doven romanssille, koska senkin kohtalo oli tiedossa jo etukäteen. Lenora Dovella oli noin yksi luonteenpiirre, uhmakas kapinallinen, eikä siitä saanut kovin paljoa irti. Enemmän tykkäsin Maysileestä, leuhkana pidetystä kauppiaan tyttärestä, joka ei ole ollenkaan sellainen kuin Haymitch oletti hänen olevan.

Kirja ei ole mitenkään hienovarainen sanomansa kanssa. Valtaapitävien on helppo manipuloida mediaa, propaganda jyllää ja rikkaita ei kiinnosta köyhien kohtalo. Tarinana tämä oli kuitenkin ihan viihdyttävä ja kyllähän osa noiden onnettomien nuorten traagisista kohtaloista teki surulliseksi.

Kirjan tiedot:

Suzanne Collins: Elonkorjuun sarastus | WSOY 2025 | 451 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Sunrise on the Reaping (2025) | Suomennos: Helene Bützow

Haasteet:

* Helmet 2025 : 25. Kirjan kannessa tai nimessä on käärme

Kaisa Viitala: Klaanin vieraana (Nummien kutsu #01)

Syksyinen aamuaurinko iski räikeänä ikkunasta.

Minusta tuntuu, että kaikki muut ovat jo ehtineet lukea tämän Kaisa Viitalan Klaanin vieraana -kirjan. Kehujen siivittämänä tartuin tähän viimein itsekin ja olihan tämä hyvä!

Jos nyt oikein laskin, niin ollaan vuodessa 1727. Jakobiittikapinan lopputulema vaikuttaa vahvasti juoneen, jossa nuori lontoolainen Agnes päätyy viettämään talvea skotlantilaiseen linnaa. Linnan isäntä, klaanipäällikkö Fingal, on paitsi itsevarmuuden, myös vaimon tarpeessa.

Oikeastaan kiinnitin vähemmän huomiota historialliseen miljööseen ja kirjan romanssiin kuin Agnesiin itseensä. Hän on syntymästään liikuntavammainen, mikä on harvinaista päähenkilölle missä tahansa kaunokirjallisuuden genressä, saati sitten historiallisessa romantiikassa.

Vammaa ei diagnosoida suoraan, mutta se vaikuttaa Agnesin arkeen koko ajan. Jalat eivät kanna ilman tukea, kiputila on jatkuva ja kuinka monen kirjan päähenkilö joutuu huolehtimaan siitä, että reissussa on mukana myös reiällinen tuoli, koska potalle kyykistyminen on mahdotonta?

Agnes on oppinut suhtautumaan vammaansa verrattain tyynesti. Tämä keho hänelle on annettu ja sen kanssa on elettävä, vaikka arki 1700-luvulla onkin vaikeaa. Agnesin yhteiskunnallinen asema mahdollistaa paljon, esimerkiksi apuvälineet ja kutsuttavissa olevat palvelijat. Ihmisten ennakkoluuloja ja törkeitä kommentteja se ei kuitenkaan estä. Mikä tuo raajarikko kuvittelee olevansa kun ajattelee, että häntä pitäisi kohdella ihmisenä?

Tykkäsin todella paljon Agnesista, joka ei anna periksi. On hänellä heikkojakin hetkiä, hän tekee vääriä valintoja ja turhautuu vammaansa, mutta tämä tekee hänestä vain realistisen hahmon. Vaikka jalat eivät aina kanna, selkäranka on kyllä terästä. Eipä ihme, että Fingal ihastuu tahtomattaan, pikkusisko Ailsa löytää esikuvan ja linnan palvelusväki huokaa sikäli helpotuksesta, että kerrankin paikalla on joku, joka tietää mitä tehdä.

Agnesin lisäksi pidin etenkin Ailsasta, joka on kasvanut ilman aikuisen naisen opastusta. Hankala tilanne maailmassa, jossa vallasnaisen täytyisi osata ohjata palvelusväkeään ja pitää linnan langat käsissä! Samoin topakka palvelustyttö Millie oli mainio omana itsenään ja Agnesin tukena. Fingal ei ollut sellaista romanssin sankarityyppiä, josta erityisemmin pitäisin, mutta siinä hän meni kiinnostavien naishahmojen sivussa.

Jatko-osa tälle on jo ilmestynyt ja laitoin sen heti varaukseen! Jäin nyt ihan jännittämään sitä, miten Edinburghiin jääneet juonenlangat sidotaan ja saavatko tietyt hahmot ansionsa mukaan.

Kirjan tiedot:

Kaisa Viitala: Klaanin vieraana | Karisto 2024 | 460 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Sheferijm, Morren kirjablogi, Amman lukuhetki ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2025 : 46. Suosittu kirja, jonka kaikki muut vaikuttavat lukeneen

* Lukumatka menneisyyteen : 20. Kirjassa on linna

Huhtikooste

Luonto sivuilla -haaste päättyi ja sain bingoruudukon täyteen. Haastekoonti on täällä.

Olen tässä yrittänyt vältellä monia kiinnostavan näköisiä kesähaasteita, koska muutama muu haaste on vielä kesken ja aina ihana Fantastinen kesä alkaa huomenna. Saa nähdä onnistunko, kevättä on kuitenkin vielä jäljellä…

Tämän kuukauden parhaaksi sanoisin viimeksi lukemani kirjan eli Andy Weirin Artemiksen. Se osui juuri sopivasti sellaiseen lukuhetkeen, johon kaipasin juonia ja seikkailuja.

Tällä hetkellä luen Kaisa Viitalan kirjaa Klaanin vieraana. Tätä on kehuttu paljon eikä suotta! Pidän etenkin siitä, miten liikuntavammaisen päähenkilön arkea ja haasteita kuvataan. Hän ei ryve itsesäälissä, mutta elämä ei todellakaan ole helppoa 1700-luvun Skotlannissa.

Luetut

Henna Karppinen-Kummunmäki: Sinkkuus kautta aikojen
Kiva tietokirja sinkkuuden historiasta.

Frank Herbert: Dyynin lapset
Juonittelut, naishahmot ja Arrakiksen muutos kiinnostivat, Leto-keskeisyys ja filosofiset jorinat eivät.

Jean Giono: Mies joka istutti puita

Nopealukuinen ja helppo klassikkonovelli luonnonsuojelusta.

Jacqueline Winspear: Maisie Dobbsin ensimmäinen juttu

Ennen kaikkea hyvä ajankuva ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä Englannista.

Malin Falch: Harukan toive

Olen pitänyt tästä Falchin Pohjantuli-sarjasta, mutta lukeminen loppui silti tähän osaan. Suurin syy on se, että en enää pidä piirrosjäljestä. En tiedä onko tullut kiire saattaa uutta tarinaa maailmaan vai mikä, mutta kuvitus on todella pelkistettyä sarjan alkupäähän verrattuna.

Zeina Abirached: Pääskysen leikki

Komea omaelämäkerrallinen sarjakuva yhteisöllisyydestä Libanonin sisällissodan keskellä.

Aura Koivisto: Harhamat

Kiinnostava ekofantasiamaailma, jota ajoittain saarnaava ote vähän häiritsi.

Jani Kaaro & Jussi Kaakinen: Maailman pahimmat paikat
Nopealukuinen nuorten tietokirja universumin ääriolosuhteista.

Alison Davies & Jesús Sotés Vicente: Tähtitaivaan tarinoita

Kevyt tietokirja tähtikuvioista ja niihin liittyvistä taruista.

Marja-Leena Lempinen: Kaivosten kaupunki

Mukavasti kerrottua ruohonjuuritason historiaan 1930-luvun alun Kanadasta.

Merlin Sheldrake: Näkymätön valtakunta: miten sienet muokkaavat maailmaamme, mieliämme ja tulevaisuuttamme

Mielenkiintoinen tietokirja sienien maailmasta.

Emma Vieceli & Malin Rydén: Breaks Vol. 3

YA-sateenkaarisarjakuvasarjan viimeinen osa. Oli vähän pettymys, koska tässä keskityttiin niin paljon isien synteihin. Kuitenkin kuin tarinaa Ianin ja Cortlandin vuoksi, ja olisin toivonut enemmän tarinaa heidän suhteestaan.

Lynn Messina: Katala esitys

Rikosjuttu vei teatterimaailmaan, Bean vähättely alkaa jo vähän tympiä.

Andy Weir: Artemis

Rikosseikkailu Kuussa vei hyvin mukanaan.

Andy Weir: Artemis

Loikin yli harmaan, pölyisen tantereen Conradin kuplan valtavaa kupolia.

Tämä Andy Weirin Artemis on ollut lukulistallani aika kauan. Olen lukenut Weiriltä kaksi muutakin kirjaa ja koska pidin niistä, piti tämäkin tietenkin lukea.

Ja tykkäsin tästäkin! Olipahan mukaansatempaava seikkailu, joka oli harmi jättää kesken niinkin turhan asian kuin yöunien vuoksi. Viihdyin sekä juonen että hahmojen parissa, ja pidin tosi paljon Jazzista.

Tarinassa ollaan siis Kuussa ja sen ainoassa kaupungissa. Kuriiri ja salakuljettaja Jazz on asunut Artemiksessa koko ikänsä. Jazz rakastaa kotiaan ja kun se on vaarassa, hän huomaa tekevänsä miltei mitä tahansa sen pelastamiseksi.

Tässä on kieltämättä paljon yhtäläisyyksiä Weirin Yksin Marsissa ja Operaatio Ave Maria kirjoihin, mutta silti tämä on oma juttunsa. Yhteistä on nokkela päähenkilö, jonka äly joutuu koetukselle ääriolosuhteissa. Minusta oli kiva lukea taas suoranaisesta nerosta, joka joutuu lennosta keksimään ratkaisuja mitä oudompiin ongelmiin.

Kuten kahden muunkin kirjan päähenkilöt, Jazzkin on yksinäinen. Hänen tapauksessaan se kuitenkin on melkein vapaaehtoista ja tarinan edetessä hänet kiskotaan ulos poterostaan. Hänestä välitetään vaikka hän ajatusta henkee ja vereen vastustaakin.

Tarina eteni vauhdikkaasti ja oli hauskaa luettavaa!

Lisäpisteitä siitä, että Jazz on etniseltä taustaltaan saudiarabialainen. En muista, olenko ikinä lukenut toista romaania, jossa näin olisi. Artemis noin ylipäätään on monikulttuurinen kaupunki, jonka juuret ovat itse asiassa Keniassa ja monikansallisissa yrityksissä.

Kirjan tiedot:

Andy Weir: Artemis | Into 2019 | 325 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Artemis (2017) | Suomennos: Annukka Kolehmainen

Luettu myös:

Normandiani, Kirjapöllön huhuiluja, Oksan hyllyltä ynnä muut

Haasteet:

* Kohti ääretöntä : Vapaa valinta

Lynn Messina: Katala esitys (Beatrice Hyde-Clare ratkaisee #05)

Vera Hyde-Clare oli viettänyt suurimman osan vuosikymmenestä yrittäen sälyttää orvon sukulaistyttönsä ensimmäisen suostuvaisen, mitään epäilemättömän kosijan harteille.

Lynn Messinan Beatrice Hyde-Clare ratkaisee -sarja jatkuu Katalalla esityksellä. Tarina alkaa suoraan siitä, mihin edellinen osa jäi.

Bea ja Kasgraven herttua suostuvat lykkäämään häitään kokonaisella viikolla, jotta Bean perheellä ja seurapiireillä on aikaa toipua järkyttävästä kihlausuutisesta. Vihkimistä odotellessaan Bea saa uuden jutun periviholliseltaan eli naiselta, joka aikoinaan tuhosi parilla sanalla Bean alunperinkin vähäisen aseman seurapiireissä.

Jutun selvittäminen vie Bean ja Kesgraven 1800-luvun teatterimaailmaan, mikä sinänsä oli kiinnostavaa. Nämä ovat sellaisia hyvän mielen pehmodekkareita, joten rikosjuoni itsessään ei kovin kummoinen ollut ja lopun kiperä tilanne ratkaistiinkin nytkin takavasemmalta ilmaantuvalla deus ex serkulla.

Kirjaa oli kiva lukea, jos kohta toivoisin, että jatkuva Bean arvostelu loppuisi viimeinkin tai edes vähenisi huomattavasti. Juoni katkeaa tuon tuostakin muistutuksiin siitä, miten ankea Bea melkein kaikkien mielestä on ja miten ihmeellinen Kesgrave on rakastaessaan häntä.

Meri Kaparin suomennoksesta sen verran, että minua häiritsi se, miten sinuttelu ja teitittely menivät välillä aivan sekaisin. Ensin teititellään, sitten sinutellaan, sitten teititellään taas, yhden kohtauksen sisällä. Samaten henkilöiden arvoasemat toisiinsa nähden unohtuvat välillä aivan kokonaan ja sinuttelua on silloinkin, kun ei pitäisi olla.

Mutta ovat nämä sen verran leppoisia luettavia, että jatkan kyllä sarjan parissa. Jospa seuraavassa osassa päästäisiin alttarille asti!

Bea inhosi ajatusta siitä, että joku muu kuin hän itse pilkkasi Kesgravea.

Ja tämän isoäiti, tietenkin. Luonnollisestikin leskirouvalla, joka oli tuntenut Kesgraven syntymästä asti, oli myös siihen oikeus.

(s. 27)

Kirjan tiedot:

Lynn Messina: Katala esitys | Aula & Co. 2025 | 368 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: A Treacherous Performance (2019) | Suomennos: Meri Kapari

Haasteet:

* Helmet 2025 : 7. Hyvän mielen kirja

* Lukumatka menneisyyteen : 9. Historiallinen romaani, jossa nainen on aktiivinen toimija