Tim Probert: Rajamailla & Maggie Stiefvater ja Sas Milledge: The Dream Thieves

Lisää sarjakuvia, tällä kertaa sarjojen jatko-osia!

Tim Probert: Rajamailla. Suomennos Kati Valli. WSOY 2026.

Sarjoja on kiva lukea, mutta seuraavien osien odottaminen koettelee sekä kärsivällisyyttä että muistia. Rajamailla lähtee liikkeelle myrskystä ja haaksirikosta, ja yritän vieläkin muistella miten Bea ja Cad tarkkaan ottaen päätyivätkään siihen laivaan…

No, ilman sitäkin tietoa pärjäsi kyllä. Seikkailusarjan osaksi tämän tahti oli vähän rauhallisempi ja tunnelma yllättävän melankolinen. Bea ja Cad ovat joutuneet erilleen toisistaan, ja kumpikin tahollaan päätyy eri tavalla ja eri syystä kuoleman valtakuntaan.

Ylivoimaisesti paras osa tätä sarjaa on sen kuvitus. Juonikin on kiinnostava ja tykkään toki hahmoista, mutta kuvitus on vain niin upeaa. Se on värikäs ja todella mielikuvituksellinen, ja etenkin Probertin luomat hahmot ovat kauniita ja monipuolisia. Tässä ei ole vain ihmisiä ja yhden- tai kahdenlaisia muita olentoja, vaan valtava valikoima eri näköisiä hahmoja.

Pienenä puuhana tässä puhutaan Bealle vierasta kieltä, joka kuvataan erilaisella kirjainmerkistöllä. Ne on selitetty kirjan alussa, joten ahkera lukija (en minä) pystyy kääntämään kaikki puhekuplat, joita laiskempi (minä) ei ymmärrä.

* Älä aloita uutta sarjaa: Sarjan neljäs tai myöhempi osa

Maggie Stiefvater & Sas Milledge: The Dream Thieves. Penguin Books 2026.

The Dream Thieves on Sas Milledgen taiteilema YA-sarjakuvamukaelma Maggie Stiefvaterin The Raven Cycle -sarjan toisesta osasta. Tätä sarjaa ei ole koskaan käännetty suomeksi ja oikeastaan minua vähän haluttaisi lukea se nyt englanniksi. Haluaisin nimittäin tietää, miten tarina jatkuu.

Tämän osan päähenkilö on Ronan, joka on sellainen sopivasti traumatisoitunut ja kyseenalaisia valintoja tekevä synkkis. Hänellä on myös kyky napata asioita unistaan oikeaan maailmaan, ja sitä hän pääsee treenaamaan lievästi sanoen epäilyttävän tyypin kanssa.

Mukana matkassa ovat myös bestikset, keski-ikäinen palkkamurhaaja ja se jatkuva juoni jonkun legendaarisen kuninkaan löytämiseksi. Se ei ollut mitenkään tärkeän tuntuinen tässä osassa.

Olin tämänkin alussa vähän hakusessa juonen suhteen, mutta kyllä se sitten muistui mieleeni. Tämän sarjan valtti ovat sen hahmot, jotka kipuilevat sekä maagisten pulmien että realistisempi perheongelmien kanssa. Ronanin kanssa esiin tuodaan myös sateenkaariteema.

* Älä aloita uutta sarjaa: Luit sarjan edellisen osan yli 6 kk sitten

Haastekoonti: Sarjakuvabingo

Tämähän kävi äkkiä! Sarjakuvabingolla oli suoritusaikaa joulukuun puoleen väliin saakka, mutta näinpä se on jo bingoruudukko täynnä. Kiitos kivasta haasteesta, @neriumblack!

Haaste sattui jotenkin täydelliseen aikaan ja olen nyt taas aivan innoissani sarjakuvista. Niitä on aina lukulistallani, mutta aina ne tahtovat hautautua sen pohjalle. Haasteen innostamana kaivelin niitä ylöspäin ja löysin siinä ohessa sellaisiakin sarjiksia, jotka eivät listalla olleetkaan.

Minitilasto:

Suomenkielisiä: 7/16, joista kotimaisia 3/16

Englanninkielisiä: 9/16, joista alkujaankin englanniksi ilmestyneitä 3/16

Tästä päätellen luen hyvin vähän kotimaisia sarjakuvia ja englanniksi enemmän kuin suomeksi. Ei oikeastaan yllätä, koska sarjiksia ilmestyy englanniksi niin paljon enemmän. Tähän haasteeseen osui myös viisi mangaa, joihin kuului myös ihanainen Witch Hat Atelier. Siihen tarttumisesta olen erityisen iloinen.

Valitsenkin sarjikseni sekä aiheen kiinnostavuuden että piirrostyylin perusteella, ja jälkimmäisellä on minulle todella suuri merkitys. Vaikka aihe olisi kuinka mielenkiintoinen, sarjis jää lukematta jos en tykkää piirrostyylistä ollenkaan. En myöskään erityisesti pidä kiemurafonteista, joskin olen oppinut sietämään niitä etenkin feminististen sarjakuvien kanssa. Haluan lukea niitä vaikka sitten fontteja vihaten.

Joka tapauksessa, mukava haaste, joka todellakin innosti sarjakuvien pariin! Minulla on niitä tälläkin hetkellä lainassa toistakymmentä, joten ehkä tämä jopa lähti vähän lapasesta.

Kaikki haasteeseen lukemani sarjakuvat:

Kokonaan väritetty: Kiersten White [ja muut]: Hide

Kannessa on eläin: Wilfrid Lupano & muut: The Library Mule of Córdoba

Kannessa turkoosia: Kamome Shirahama: Witch Hat Atelier #01

Fantasia, scifi tai kauhu: Ichika Yuno: Lullaby of the Dawn #01

Sateenkaareva: Sagan Sagan: Old-fashoned Cupcake

Manga: Sagan Sagan: Old-fashioned Cupcake with Cappuccino

Lanu-sarjis: Nora Dåsnes: Sydän vasta puolillaan

Tekijä nainen tai muunsukupuolinen: Catana Chetwynd: Still Smitten: Short-Form Comics about Long-time Love

Alkuteoksen kotimaa ei ole Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska tai Belgia: Noji: The (Pet) Detective Agency

Julkaistu 2026: Sunna Kitti: Yön olennot

Kotimainen: Mika Lietzén: Skotlannin matkakirja

Käännös: Keum Suk Gendry-Kim: The Waiting

Nimessä viisi osaa: Bob Karp & Alfred Taliaferro: Aku Ankka päivästä päivään 1942

Klassikko: Alan Moore & David Lloyd: V niin kuin verikosto

Tieto tai elämäkerta: Pinja Meretoja: Tissilogia

Feministinen: Liv Strömquist: Peilisalissa

Pinja Meretoja: Tissilogia & Liv Strömquist: Peilisalissa

Kaksi feminististä sarjakuvaa!

Pinja Meretoja: Tissilogia. Tammi 2025.

Tässäpä hyvä esimerkki tietokirjasta, joka varmasti hukkuu sarjakuvien joukkoon melkein kaikissa kirjastoissa. Harvassa kun luetteloidaan ja hyllytetään tietosarjakuvat nimenomaan tietokirjoihin.

Tissilogiassa kerrotaan nimensäkin mukaisesti tisseistä. Enimmäkseen cisnaisten, mutta myös muita sukupuolia sivutaan tissikkäinä yksilöinä. Miehet edustavat kirjan sivuilla patriarkaattia, joka on koko historian ajan kontrolloinut tissejä. Milloin ne saavat tai eivät saa näkyä, mikä osa niistä saa tai ei saa näkyä, onko tissien omistaja horo ihan vain tissiensä vuoksi.

Kirjassa oli paljon tuttua tietoa, mutta myös muutamia uusia asioita. Se on hyvä historiallinen katsaus naisten kehon kontrolloinnista noin yleensä ja erityisesti tissien kautta. Kirjassa pohditaan myös tissien merkitystä naisen identiteetille ja siinä onkin oma osuutensa rintasyövästä.

Kokonaisuutena tykkäsin tästä! Piirrostyyli oli selkeää, samoin kirjan tekstitys kaikin puolin.

* Sarjakuvabingo: Tieto tai elämäkerta

Liv Strömquist: Peilisalissa. Suomennos Helena Kulmala. Sammakko @sammakkokustannus 2023.

Olen lukenut Liv Strömquistilta aiemmin Kielletyn hedelmän, ja siitäkin on jo ikuisuus aikaa. En siis oikeastaan muistanut, millaisia sarjakuvia hän tekee, paitsi teemaltaan feministisiä.

Peilisalissa käsittelee ihmisten suhdetta etenkin naisten kauneuteen muutaman filosofisen väittämän/pohdinnan kautta. Tietosarjakuvaksikin tämä on hyvin tekstipainotteinen ja leikittelee erilaisilla, ei kaikkein helppolukuisimmilla fonteilla.

Tykkäsin erityisesti historiallisesta näkökulmasta. Kauneutta tarkastellaan ei vain nykypäivänä, vaan myös historian eri ajanjaksoissa. Onko kauneus aina ollut naisen tärkein ominaisuus?

Pääpointtina on oikeastaan ihmiskuntaa vaivaava vertailu ja kateuskulttuuri, jota kapitalistinen yhteiskunta ruokkii entisestään. Kukaan ei ole koskaan tarpeeksi hyvä, eivät etenkään naiset ja heidän ulkonäkönsä, ja jatkuvaa epävarmuutta ylläpidetään tavaran myymiseksi.

Jotkin osat kirjasta tuntuivat olevan irrallaan toisista ja näkökulma oli hyvin länsimaalainen ja valkoinen, mutta kokonaisuutena tämä oli kiinnostavaa luettavaa.

* Sarjakuvabingo: Feministinen

Marlen Haushofer: Seinä

Olin lukenut tästä kirjasta jo sen verran juttua etukäteen, että tiesin odottaa astetta synkempää ja dystooppista tarinaa. Yllätyin kuitenkin siitä, miten raskas tämä oli lukea nimenomaan toivottaman tunnelmansa vuoksi. Halusin lukea tämän loppuun asti, koska kirja oli oikeasti hyvä ja pidin tästä selviytymistarinana, mutta lopulta luin tämän hyvin pienissä pätkissä. Muuten alkoi masentaa liikaa.

Nimettömäksi jäävä nainen jää yllättäen yksin alppimajaan, kun salaperäinen seinä jysähtää paikalleen erottamaan laakson muusta maailmasta. Seinän ulkopuolelle jääneet ihmiset ja eläimet ovat kivettyneet paikalleen. 

Koska päähenkilö kertoo tarinaa muistelmana, hän paljastaa samalla oman nykyhetkensä tilanteen. Siksi on alusta lähtien selvää, että mitä iloa hän elämäänsä löytääkin, melkein kaikki viedään häneltä pois. Seinän lisäksi suurin mysteeri tarinassa onkin se, miten tähän päädytään. 

Jos et halua lukea eläinten kuolemista, ei kannata lukea tätä. Ne olivat suurin syy sille, että lukeminen oli niin hidasta. En olisi millään halunnut kohdata niitä menetyksiä, joiden päähenkilö kertoi jo etukäteen olevan tulossa.

Mutta, kokonaisuutena tämä oli erinomaista kurjuuskirjallisuutta ja robinsoncrusoilua. Miten tavallinen nelikymppinen kaupunkilaisnainen selviää jäätyään yksin luonnon keskelle? Sisulla ja sitkeydellä, löytäen itsestään puolia, joita hän ei tiennyt olevan olemassakaan.

Olikin mielenkiintoista lukea siitä, miten naisen minuus kiteytyi tarinan kuluessa. Kun kukaan (ihminen) ei ole katsomassa häntä eikä vaatimassa mitään, kaikki turha karisee pois. Häntä ei enää määritä äitiys, puolisona olo, naiseus, ei mikään, mitä yhteiskunta odottaa häneltä. Jäljelle jää vain selviytyjä.

En surrut heitä, vain lapsia, joita he monta vuotta sitten olivat olleet. Todennäköisesti se kuulostaa julmalta, mutta minä en tiedä, kenelle minun tätä nykyä vielä pitäisi valehdella. Voin suoda itselleni sen, että kirjoita totuuden; kaikki, joiden mieliksi olen elämäni kaiken valehdellut, ovat kuolleita.

(s. 31)

Luin vuoden 2025 painoksen, jossa on Eila Pennasen vuoden 1964 suomennos. Se tuntui välillä hieman vanhahtavalta sanavalintojen ja sanajärjestysten osalta, mutta se tuntui myös sopivalta juuri tähän kirjaa.

Tapahtumat sijoittuvat 1960-luvulle ja päähenkilö on elänyt myös sota-aikana. Lukiessa on muutenkin selvää, että nyt ei eletä nykymaailmassa eikä päähenkilö juuri kaipaa esimerkiksi puhelinta tai televisiota. Toki hänellä on muutakin puuhaa kuin haikailla menetetyn perään, koska nykyhetki ei anna armoa tai taukoa tehtävästä työstä.

Kirjan tiedot:

Marlen Haushofer: Seinä. WSOY 2025 (1. p. 1964). 218 sivua.

Saksankielinen alkuteos: Die Wand (1963). Suomennos Eila Pennanen.

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjoitettu alunperin kielellä, jota et osaa lukea

Briitta Hepo-oja: Viikatetytär

Kuvittelen aina ehtiväni lukea reissussa enemmän kuin sitten luenkaan. Tällä kertaa matkan ainoaksi kokonaan luetuksi kirjaksi jäi tämä Viikatetytär. Se sattui olemaan saatavilla eKirjastossa ja lukulistallani muutenkin, joten huonomminkin olisi voinut käydä.

Tässä kiinnosti siksi, että lähtöasetelma on niin hykerryttävä. 17-vuotias Beata haluaisi haikailla rauhassa ihastuksensa Eliaksen perään, kiitos vain, mutta saakin peräänsä Kuoleman. Kuolema ei suinkaan halua viedä Beataa, vaan ojentaa hänelle viikatteen, jolla Beatan pitäisi niittää ensitöikseen Elias.

Että sellainen työ.

En saa katsettani irti viikatteen auringossa kimaltavasta terästä. Se on valtavan kokoinen ja pelottava. Sellainen kuin vanhoissa Suomi-filmeissä, joissa hengataan heinäpelloilla. Vaikuttaa hemmetin epäkäytännölliseltä.

(s. 11)

Tykkäsin tosiaan tästä asetelmasta ja siitä, miten huumori ja synkkyys kietoutuvat tarinassa yhteen. Beata haluaisi elää ihan normaalia elämää, mutta se on vähän vaikeaa kun viikatemies hengailee läheisen puun alla. Muutenkin kuolema ja kuoleman enteet hivuttautuvat koko ajan lähemmäs Beataa, ja ehdin jo pelätä hänen mummonsa puolesta.

Näitä enteitä on nostettu kivasti suomalaisesta mytologiasta ja lainattu vähän muualtakin. Viikatemiehellä on pihapensaita verottava hevonen, mutta ei se oikeastaan ole hevonen eikä Kuolemakaan näytä viikatemieheltä. Kaikki vain suodattuu todellisuuteen tavalla, jonka Beata voi helpoiten ymmärtää.

Tämä oli viihdyttävä ja nopea lukea, ja siksi olikin vähän harmillista, että tarina tuntui jäävän kesken. Kerrankin voi sanoa, että sata lisäsivua olisi ollut paikallaan! Nyt jäi auki paljon kysymyksiä liittyen Beatan sukuun ja siihen, mitä lopussa loppujen lopuksi tapahtuikaan.

Kirjan tiedot:

Briitta Hepo-oja: Viikatetytär. Otava 2025. 207 sivua.

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa rakastutaan

Ross Montgomery: Maailmanlopun murha (Stockingham & Pike #01)

Luin pitkästä aikaa dekkarin! Ja aloitin näköjään uuden sarjan, koska haluan kyllä lukea jatko-osankin. En tosiaan ole suurin dekkari-intoilija, mutta tässä oli hyvänä houkuttimena historiallinen miljöö ja pyrstötähti.

Ollaan siis vuodessa 1910 ja Halleyn komeetta lähestyy. Maailmanlopun kulttiin hurahtanut varakreivi lukitsee kartanonsa ovet ja ikkunat, jotta kaikki sisällä olijat jäisivät henkiin pyrstötähden vilahtaessa ohi. Kun aamu valkenee, varakreivi on oikaissut koipensa eikä aivan omin avuin.

Murhaa lähtevät selvittämään varakreivin iäkäs täti, Decima-neiti, sekä taloon juuri palkattu nuori Stephen. Decimaa ajaa uteliaisuus ja tilaisuus tehdä kerrankin jotain. Stephenillä puolestaan on hyvä syy kiinnostua oikean syyllisen henkilöllisyydestä, onhan hän itse pääepäilty.

Tykkäsin tästä ja naurahdin ääneen parissa kohdassa. Kipakka Decima ja naiivimpi Stephen muodostavat hyvän parivaljakon, joilla kestää aikansa löytää yhteinen sävel. Tai edes sama kappale, jota soitetaan yhdessä enemmän tai vähemmän epävireisesti. Kummallakin on menneisyyden painolastia, mutta siihen ei niin syvennytä niin kovin paljon tässä osassa.

“Niin! Meidän molempien täytyy pynttäytyä parhaimpiimme tänä iltana. Mehän olemme menossa sukupäivälliselle.”

Minä tuijotin häntä. “Olemmeko?”

“Tietenkin!” hän sanoi. “Päivälliset pastorin kanssa? Pöytä täynnä epäiltyjä salaisuuksien kartanossa? En jättäisi sitä väliin mistään hinnasta. On aika ravistella herhiläispesää oikein olan takaa.”

(s. 239)

Tarina eteni nopeasti ja se olikin jaettu melko lyhyisiin kappaleisiin, jotka oli otsikoitu päivämäärällä ja kellonajalla. Koko juttu kestää muutaman päivän ja tarinassa kuljetaan nimenomaan Stephenin matkassa. Decima oli minusta kuitenkin kiinnostavampi älykkäänä ja uteliaana naisena, jolle ei ollut annettu suuriakaan mahdollisuuksia toteuttaa itseään.

Tykkäsin myös kirjan yhteiskunnallisesta puolesta. Kartanomiljöö antaa paljon tilaisuuksia osoittaa, miten eri maailmoissa palvelijat ja isäntäväki elävät. Hienon talon vallasväki näkee palvelijat usein huonekaluina ja unohtaa, että näillä huonekaluilla on silmät, korvat ja pitkä muisti.

Ja tässä nimenomaisessa kirjassa tykkäsin myös suljetun huoneen mysteeristä ja siitä tunnelmasta, jonka komeetan lähestyminen tähän luo. Taivaan ilmiöt ovat kiinnostavia ja oli kiva lukea kirja, jossa sellainen oli olennainen osa koko tarinaa.

Kirjan tiedot:

Ross Montgomery: Maailmanlopun murha. WSOY 2026. 387 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Murder at the World’s End (2025). Suomennos Nina Mäki-Kihniä.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 23. Cozy crime -dekkari

Elokooste

Luin elokuussa 16 kirjaa, joista suurin osa eli kymmenen oli sarjakuvia. Sarjakuvabingo on saanut varaamaan ja lainaamaan muitakin sarjiksia kuin bingoon sopiva, mikä on hyvä juttu. Jotenkin unohdan välillä että sarjakuviakin on kiva lukea, vaikka niitä on lukulistallani aika paljonkin.

Tässä kuussa tykkäsinkin erityisesti Witch Hat Atelier -sarjasta, josta luin neljä osaa. Rehellisyyden nimissä olen jo lukenut kaikki sarjan ilmestyneet luvut vähemmän laillisin keinoin, mutta tykkään lukea näitä painettuna uudelleen.

Parhaaksi yksittäiseksi kirjaksi nostaisin kuitenkin Stephen Graham Jonesin The Buffalo Hunter Hunterin. Kirjassa oli uusi ote vampyyreihin, ja sen näkökulma kolonialismiin oli kiinnostava ja todella surullinen. Sen olet mitä syöt -ajatus kammottaa välillä vieläkin.

Älä aloita uutta sarjaa -haasteen toinen kierros alkaa huomenna. Idea on edelleen sama, eli haasteeseen hyväksytään kaikki kirjasarjojen osat paitsi se ensimmäinen. Tällä kertaa ei tähdätä tiettyyn määrään kirjoja, vaan kahteenkymmeneen pisteeseen, joita saa eri kriteereillä. Hauska idea ja jospa saisin nyt edistettyä tai jopa loppuun asti keskeneräisiä sarjoja.

Jos. Ehkä. Toivottavasti.

Tälläkin hetkellä on nimittäin kesken uuden sarjan ensimmäinen osa, Ross Montgomeryn Maailmanlopun murha. Historiallinen cozy crime vaikuttaa lupaavalta!

Luettu

Seanan McGuire: Ovi joka sydämessä
Hyvä idea, mutta toteutus oli uuvuttavaa tekstiä.

Caro Claire Burke: Yesteryear

Kiinnostava lähtökohta, jolle olisin kaivannut syvällisempää käsittelyä.

S. K. Rostedt: Kahden veren tytär

Romantasia-trilogian ensimmäinen osa koukutti sen verran, että täytyy lukea jatkoakin.

Sunna Kitti: Yön olennot

Vauhdikas eeppisen scifi-sarjan aloitusosa.

Mika Lietzén: Skotlannin matkakirja

Haikean tuntuinen matkakertomus Skotlannista.

Stephen Graham Jones: The Buffalo Hunter Hunter

Puhuttelevaa kolonisaatio- ja kehokauhua.

Kamome Shirahama: Witch Hat Atelier #02-05

Mangasarja jatkui uusilla seikkailuilla. Tämä on niin kauniisti piirretty, että tätä katsoo ihan ilokseen. Kiinnitin erityisesti huomiota siihen, että myös mieshahmot on piirretty kauniiksi (ei siis komeiksi vaan kauniiksi) ja että heidän kehonkielensäkin on kuvattu osittain perinteisen feminiinisen pehmeänä. Näissä osissa edistyttiin jonkin verran suurimman juonen suhteen, tutustuttiin uusiin hahmoihin ja löydettiin tutuista hämäriä puolia.

Yoko Akiyama: My Hero Academia: Team-Up Missions #08

Spin-off sarjan viimeinen osa. Kokonaisuutena tämä oli hauska ja viihdyttävä, ja jos tykkää pääsarjasta niin tämän lukeminen ei ole yhtään hassumpi idea.

Keum Suk Gendry-Kim: The Waiting

Surumielinen tarina Korean jakautumisen hajottamista perheistä.

Bob Karp & Alfred Taliaferro: Aku Ankka päivästä päivään 1942

Ankkalinna sotapropagandan välineenä oli kiinnostavaa luettavaa.

Emily Brontë: Humiseva harju

No olipahan synkkä kärsimysnäytelmä.

Alan Moore & David Lloyd: V niin kuin verikosto

Synkkä dystopiasarjakuva, jossa oli kaikuja nykyhetkestä.

Laura Suomela: Välivuosisyndrooma

Kiva ja tamperelainen NA-kirja.