Helmikooste

Helmikuun kooste tulee myöhässä ja luettujen lista on hyvin lyhyt. 

Ensin aikani meni olympialaisten katsomiseen. Viimeisen parin viikon aikana lukeminen ei ole kiinnostanut ollenkaan, koska olen surrut niin kovin rakasta kissaani. 

Tiesin, että pitkä yhteinen aikamme oli loppumassa, mutta ei se tästä sen helpompaa tee. Kun on 19 vuoden ajan tottunut tekemään kaikki arjen asiat toisen vuoksi ja kanssa, elämään nyt tullut aukko on musertavan suuri. Kaikki rakkauteni sinne, missä nyt oletkin, maailman paras Ronja.

Mutta, yritän taas päästä lukemisen makuun, jotta se aukko edes vähän pienenisi tutulla tekemisellä.

Helmikuun kirjoista parhaaksi jäi Anni Polvan elämäkerta Elettiin kotirintamalla.

Luetut

Pertti Jarla: Fingerpori 19

Paljon tuttuja strippejä, mutta muutama uusikin. Kirja oli järjestetty kivasti teema-aukeamiin, jossa kaikki aukeaman stripit liittyivät esimerkiksi urheiluun, uskontoon tai kieroon kiinteistövälittäjään.

Ai Tanaka: King in Limbo 02 & 03

Mangasarjan ensimmäisen osan lukemisesta on vierähtänyt jo pari vuotta, mutta muistin kyllä millaiseen cliffhangeriin se jäi. Nämä kaksi osaa täydensivät sarjan ja niissä selvisi paitsi asioita Runen ja Adamin menneisyydestä, myös syy uuteen unitautiepidemiaan. Kokonaisuutena sarja oli todella hyvä ja loppuun asti suunniteltu kokonaisuus. Melkein tekisi mieleni ostaa se itselleni! 

Neiti Marplen jäljillä

Kahdentoista uuden neiti Marple -novellin kokoelma ei tehnyt kovin suurta vaikutusta.

Lily Braun-Arnold: The Last Bookstore on Earth

Sateenkaarevan YA-dystopian idea oli parempi kuin toteutus.

Anni Polva: Elettiin kotirintamalla… : lehtiä päiväkirjastani

Humoristisella otteella kirjoitettu elämäkerta kotirintamalta.

Mame Ohtako: Flip Flip Slowly

Sateenkaarimangassa oli mukavan arkinen tunnelma ja kirjastonhoitaja päähenkilö.

Mame Ohtako: Flip Flip Slowly

Lukaisin tuossa eri olympialajien lomassa tämän Mame Ohtakon sateenkaariromanssin. Kiinnostuin tästä siksi, että toinen päähenkilö on kirjastonhoitaja. Hagiwara on vähän reilu parikymppinen, jonka elämä on tasaista arkea. Tilanne muuttuu kun kirjasto saa uuden asiakkaan, kolmikymppisen Yabumin.

Takakansiteksti oli sikäli hieman kummallinen, että siinä oikein korostettiin sitä, miten kirjastossa ei saa puhua. Voi ei, miten miehet voivatkaan tutustua toisiinsa?

Ongelma ratkeaa hyvin nopeasti: he viettävät aikaa autossa. Hagiwara tykkää ajella ympäriinsä ja nappaa Yabumin mukaansa. Minä taas tykkäsin siitä, miten mukavan rauhallisen tunnelman tämä asetelma tarinaan toi. Näinkin tavallinen harrastus on hyvä tilaisuus olla yhdessä ja tutustua toisiinsa.

Henkilöautossa on tunnelmaa.

Yabumilla on hiukkasen painava menneisyys, etenkin edesmenneen isänsä vuoksi, hän kun ei erityisen suvaitsevainen ollut. Hagiwara on edelleen kaapissa kaikille ja tarinassa luodaan vähän jännitystä sillä, miten hänen kaapistatulonsa onnistuu.

Spoilaan nyt kyllä lopun parin sivun lisätarinan, mutta haluan silti sanoa, että tuo viimeinen kohtaus oli vallan herttainen ja sydäntä lämmittävä. Jo ihan senkin takia kannatti lukea koko tarina.

Mangan ikäraja on K-18 ja etukannessakin on varoitus aikuisille tarkoitetusta sisällöstä. Loppujen lopuksi sitä oli vain yhdessä kohtauksessa tarinan lopussa. Plussaa siitä, että sängyssä ei pyöritä hohtavien sensuurivalosapelien kanssa eikä toisaalta mennä todella yksityiskohtaisen realismin puolelle.

Kirjan tiedot:

Mame Ohtako: Flip Flip Slowly. Kodansha 2025. 167 sivua.

Japaninkielinen alkuteos: Furippu furippu surorii (2022). Englanninkielinen käännös: Adrienne Beck

Haasteet:

* Helmet 2026 : 22. Kirjan kannen pääväri on sininen tai kirjan nimessä on sana sininen

Anni Polva: Elettiin kotirintamalla… : lehtiä päiväkirjastani

Meillä on kirjoitettu kymmeniä kirjoja viimeksi käymistämme sodista ja kerrottu kaikki mahdollinen mitä etulinjoilla tapahtui.

Innostuin lukemaan tämän kirjan Juha Hurmeen Suomen nuijituin nainen -elämäkerran jälkeen. Niin innostuivat monet muutkin, koska sain odotella tätä kuukauden päivät kirjastosta. Mikäli oikein muistan, tämä on Hurmeen mukaan ensimmäinen suomalainen kirja siitä, mitä kotirintamalla tapahtui sotien aikaan.

Kiinnostavaa kyllä Polva sanoo heti kirjan alussa hieman (ja vain hieman) kautta rantain, että halusi tämän julkaistavaksi näpäyttääkseen miehiä ja heidän ylimielisyyttään.

Kunhan seuraavat neljäkymmentä vuotta vielä kuluvat, ei elossa ole ketään, joka voisi itse kokeneena kertoa kotirintaman sisukkuudesta. Silloin ollaan valmiit nielemään totena vieläkin helpommin kuin nykyisin ne tarinat, joita jotkut asioista tietämättömät satuilevat.

(s. 7)

Ne tietämättömät ovat miehiä, jotka ovat kirjallisuudessa ja sen ulkopuolella vähätelleet naisia ja naisten työn merkitystä kotirintamalla.

Elettiin kotirintamalla on melko kronologinen kertomus Anni Polvan kokemuksista enimmäkseen jatkosodan aikana. Muistot on nostettu paitsi muistista, myös hänen päiväkirjoistaan. Hän asui perheineen Turussa, tai tarkemmin sanoen hän asui lapsineen Turussa miehen ollessa rintamalla.

Polva kuvaa elävästi ja humoristisesti todella vaikeita aikoja. Naiset venyivät äärirajoilleen ja sen yli selvitäkseen vuosia kestäneestä sodasta. Ruoasta oli pulaa, vaatteista oli pulaa, polttopuista oli pulaa, kaikesta oli pulaa. Kirja kuvaakin hyvin sitä, miten kekseliäiksi pakko teki naiset. Joka ainoa asia käytettiin niin pitkään ja niin viimeisilleen kuin mahdollista.

Kirjan ote on mukavan tarinoiva, mutta sen alla tapahtumat itsessään ovat karua luettavaa. Polva näkee nälkää ja yrittää pitää pienet tyttärensä hengissä keinolla millä hyvänsä. Toisilla naisilla asiat ovat olleet vieläkin huonommin ja tämä näkyy sekä sotavuosina että pitkään sen jälkeenkin. Menetyksen traumat eivät olleet rintamalla sotineiden yksinoikeus.

Pidin kirjasta ja Polvan tavasta kirjoittaa. Onneksi Hurme nosti tämän esiin kirjassaan, koska muuten tämä olisi varmasti jäänyt lukematta. Minulla on jonkinlainen hämärä mielikuva siitä, että olen ehkä lukenut tämän joskus, mutta jos olen niin siitä on niin pitkä aika, että tämä oli joka tapauksessa kuin uutta kirjaa olisi lukenut.

Kirjan tiedot:

Anni Polva: Elettiin kotirintamalla… : lehtiä päiväkirjastani. Karisto 1981. 211 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 16. Kirjailija on kirjoittanut sekä aikuisille että lapsille tai nuorille

* Lukumatka menneisyyteen : 13. Kirjassa on henkilö, joka on oikeasti ollut olemassa

Lily Braun-Arnold: The Last Bookstore on Earth

I’ve given this whole thing enough thought that I can confidently say over time sucks.

Tässä YA-kirjassa oli ainekset hyvään tarinaan. Maailmanlopun jälkeinen maailma! Päähenkilö asuu kirjakaupassa! Sateenkaareva rakkaustarina! Uusi supermyrsky uhkaa! Kaikki ihmiset eivät olekaan mukavia!

Mutta tarinana tämä ei edennyt oikein minnekään enkä pitänyt päähenkilöstä ollenkaan.

Liz on 17-vuotias ja piileskellyt kirjakaupassa vuoden verran. Hän saa elintarvikkeita vastineeksi kirjoista ja lupauksesta toimittaa viestejä eteen päin. Kirjakauppa on siis eräänlainen postitoimisto ja tämä oli minusta hyvä ajatus.

Eräänä päivänä kauppaan murtautuu Maeve, jolla ei ole muuta paikkaa mihin mennä. Liz antaa vastentahtoisesti Maeven jäädä ja loppujen lopuksi tytöt ihastuvat toisiinsa. Mikä oli sikäli ongelma, että Maeve oli näistä kahdesta ehdottomasti kiinnostavampi hahmo. Toivoin koko ajan, että hän dumppaisi tylsän, passiivisen ja kaikesta valittavan Lizin ja jatkaisi matkaansa kohti kiinnostavampia tapahtumia.

Tarina olisi muuttunut heti kiinnostavammaksi jos se olisi myöntänyt, että Lizin pakkomielteinen suhtautuminen kirjakauppaan on ongelma ja että hän taisi olla masentunut jo ennen maailmanloppua. Mutta ei, Liz on aina oikeassa eikä joudu ikinä tekemään vaikeita valintoja.

But maybe my worst mistake was fighting so hard to survive. Outlasting everyone I knew or loved or cared about. Because maybe if I’d never tried, it wouldn’t hurt so hard to fail. Because when you survive this long, you start to wonder if it will ever be worth it. I’m starting to think it may never be.

(s. 244)

Samanlaista valitusta koko kirja!

Tämä on käsittääkseni kirjailijan esikoisteos ja sanoisin, että se näkyy. Maailmanrakennus on onttoa (oletan maailmanlopun katastrofaalisten luonnonilmiöiden johtuneen ilmastonmuutoksesta, mutta se ei kyllä selitä happosateita) eikä kaikkea ole ajateltu loppuun saakka.

Tarinassa esimerkiksi tapahtuu karmea onnettomuus, ja noissa olosuhteissa ja tuolla hoidolla siitä ei olisi mitenkään selvinnyt hengissä. Eikä kukaan missään olosuhteissa toipuisi siitä noin hyvin parin päivän aikana. En odota dystopioilta ja spefiltä noin ylipäätään täyttä realismia, mutta rajansa kaikella… Tarinan kannalta vähemmän dramaattinen loukkaantuminen olisi toiminut ihan yhtä hyvin.

Mutta, tämä oli nopea lukea ja tykkäsin sekä Maevesta että kirjakauppamiljööstä, joten menihän tämä samalla kun katsoin olympialaisia.

Kirjan tiedot:

Lily Braun-Arnold: The Last Bookstore on Earth. Penguin Books 2025. 312 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 13. Kirjassa on syntymäpäivät

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa taistellaan

* Paha mieli, paras mieli : Luonnonkatastrofi

* Luonto sivuilla : Luonnon mahti

Neiti Marplen jäljillä

Neiti Jane Marple, kirjallisuuden etevin amatöörietsivä ja yksi Agatha Christien hienoimmista luomuksista, tavattiin ensimmäisen kerran joulukuussa 1927 novellissa nimeltä Tiistaikerho.

Halusin lyödä tällä kolme kärpästä yhdellä iskulla: Helmet-lukuhaasteen Agatha Christie -kohta, pari vuotta lukulistallani roikkunut teos ja novellikokoelma. Luen tosiaan harvemmin novelleja, koska niin lyhyet tarinat eivät ole minulle se mieluisin proosan muoto.

Tässä kirjassa tiivistyi aika hyvin syy siihen. Kirjassa on siis kaksitoista neiti Marplen tähdittämää novellia kahdeltatoista eri (nais)kirjailijalta. He ovat kaiketi saaneet melko vapaat kädet tarinoiden laatimiseen, mutta genre ja hahmo toivat tietenkin omat rajoituksensa.

Kukaan ei harmillisesti yltänyt sellaiseen “vau, mitä minä juuri luin?” -suoritukseen. Nekin novellit, joista pidin eniten, tuntuivat liian lyhyiltä, ja tämä onkin useimmiten se oma novelliongelmani. Täytyy olla todella taitava kirjailija loistavalla idealla, jotta kokonaisen tarinan saa mahtumaan pieneen sivumäärään ilman, että tarina tuntuu liian pinnalliselta tai jäävän kesken.

Turhan monessa novellissa oli myös samanlainen loppuratkaisu tai yllätyskäänne. Se ei varmasti olisi haitannut yksittäisissä teoksissa, mutta novellikokoelmassa toistoa ei oikein voinut olla huomaamatta.

Mutta, neiti Marplesta sinänsä oli kiva lukea. Teräväkatseinen amatöörietsivä ei pääse edes lomalle ilman, että joku oikaisee koipensa epäilyttävissä oloissa joko lomapaikassa tai kotikylässä. Tykkäsin eniten niistä tarinoista, joissa oli sellaista kotoisan murhaavaa tunnelmaa.

Kuten useimpien vanhojen naisten, neiti Marplen usein oletettiin pysyvän jossain tietyssä paikassa, aivan kuin hän olisi ollut kynttilänjalka tai sohvatyyny; hänellä oli kuitenkin mitä kummallisin tapa päätyä juuri sinne, missä hän halusi olla.

(s. 61-62. Alyssa Cole: Neiti Marple Manhattanilla)

Erikseen voisin mainita Elly Griffithsin Murha Villa Rosassa -novellin, jossa oli mielestäni koko kokoelman omaperäisin idea. Siitä olisi tullut mainio TV-sarjan jakso!

Kirjan tiedot:

Neiti Marplen jäljillä. WSOY 2023. 366 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Marple: Twelve New Stories (2022). Suomennos Saara Pääkkönen.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 3. Kirja liittyy Agatha Christieen

Tammikooste

Päätin lukea tammikuussa etenkin niitä kirjoja, jotka olin lainannut jo viime vuoden puolella. Aika moni niistä oli englanninkielinen, joten lisähaasteena halusin lukea joka toisen kirjan suomeksi, joka toisen englanniksi. 

Olen huomannut itsestäni sen, että lukumotivaatio pysyy paremmin yllä, kun en lue liian samanlaisia kirjoja peräkkäin. Erilaista voi olla esimerkiksi genre tai kieli, mutta jonkinlaista lisäpontta tuollainen monipuolisuus lukemiseeni tuo.

Joka tapauksessa suunnitelmani oli vallan menestyksekäs! Luin 16 kirjaa, joista vain pari olin lainannut tänä vuonna (Suomen nuijituin nainen ja Heated Rivalry, sekä uudet Kamala luonto- ja My Hero Academia -sarjikset). Olisin saattanut lykätä nuokin muuten helmikuulle, mutta niihin oli varauksia.

Tammikuulle sattui enimmäkseen todella hyviä kirjoja. Suosikikseni valitsisin nyt Marie Brennanin In the Labyrinth of Drakes -kirjan, mutta huomenna saattaisin ehkä sanoa jonkin muun. Tai sitten en, tuo Brennanin sarja vain on niin ihana.

Tammikuussa päättyi yksi haaste, Älä aloita uutta kirjaa. Luin siihen kaikki yhdeksän kirjaa, koonti on täällä.

Tällä hetkellä luen novellikokoelmaa Neiti Marplen jäljillä. 12 eri kirjailijaa on kirjoittanut Marple-tarinan ja toivon mukaan jokin niistä on peräti täysosuma.

Luetut

Karin Collins: Sun luonas kaipuuni on

Hanko-trilogian toinen osa on erinomainen kuvaus ikävästä ja poliittisesti kireästä ajanjaksosta.

Heather Fawcett: Emily Wilde’s Compendium of Lost Tales

Emily Wilde -trilogian viimeinen osa on jännittävä seikkailu haltiamaassa.

Charlotte McConaghy: Kesyttämätön pimeä

Hieno saarimiljöö ja klaustrofobinen tunne, mutta dramaattisuus meni lopussa överiksi.

Laurie Gilmore: The Christmas Tree Farm

Dream Harbor -sarjan kolmas osa ei ollut yhtä kiva kuin edelliset.

Ingvild Bjerkeland: Paha

Lyhyt ja toimiva nuorten dystooppinen kauhukirja.

Tricia Levenseller: What Fury Brings

Fantasiakirjan maailmanrakennus oli melko hataraa, mutta kivaa naisvoimaista luettavaa silti.

Juha Hurme: Suomen nuijituin nainen: Anni Polvan elämä ja teokset

Nopealukuinen kulttuuriteko merkittävästä kirjailijasta.

Marie Brennan: In the Labyrinth of Drakes

Ihana fantasiasarja jatkui aavikkotunnelmissa.

Kaisa Viitala: Klaanin suojeluksessa

Agnes oli tässä harmillisen passiivinen, mutta 1700-luvun Skotlanti kiinnosti edelleen.

Rachel Reid: Heated Rivalry

Hittikirja ei tehnyt kovin suurta vaikutusta romantiikan tai erotiikan suhteen, mutta kaapissa olemisen ja sieltä tulemisen vaikeus oli kiinnostavaa.

Jessi Jokelainen: Femokratia

Karun rehellinen tietosarjakuva siitä, millaista on olla naispoliitikko Suomessa.

James IV Tynion & Michael Dialynas: Wynd. Book Four: The Power of the Blood

Fantasiasarjakuvasarjan neljäs osa. Edellisen lukemisesta on jo aikaa, mutta tarina on pysynyt yllättävän hyvin muistissa. Tässä syttyy ihmisten, vampyyrien ja keijujen välinen sota, joka keskittyy (ehkä ainoaan olemassaolevaan?) ihmiskaupunkiin. Noin ylipäätään tämä osa oli melko väkivaltainen ja hengähdystaukoja ei juuri ollut. Suosikkini olivat vampyyrien vangiksi jäänyt Wynd sekä prinssi Yorik, jonka on valittava Wyndin ja oman turvallisuutensa välillä. Tarina jäi jännään kohtaan, joten toivottavasti jatko-osaa ei tarvitse odottaa kovin hirveän kauan.

Jane Austen: Arkaileva sydän

Brittiklassikko oli oikein viihdyttävää luettavaa.

Laurie Gilmore: The Strawberry Patch Pancake House

Sarjan huonoin osa tähän mennessä.

Jarkko Vehniäinen & Marja Lappalainen: Kamala luonto. Asiatonta oleskelua

Taattua Kamala luonto -huumoria. Tässä osassa esiteltiin Ahma, jonka yltiöpositiivisuus on niin mukavan raivostuttavaa. En kestäisi noin positiivisuutta tihkuvaa tyyppiä, mutta Kamalaan luontoon Ahma toi kivasti uutta juttua.

Yoko Akiyama: My Hero Academia: Team-Up Missions #07

Jäin jotenkin tämän spin-offin koukkuun, vaikka itse MHA loppuikin jo. Nämä ovat kaikki hyväntuulisia pieniä tarinoita, joita on kiva lukea hupaisina välipaloina.

Laurie Gilmore: The Strawberry Patch Pancake House (Dream Harbor #04)

Archer Baer had just become a father in the most unimaginable way possible.

Olihan tässä sanoja peräkkäin.

Eli en tykännyt.

Edellinenkään Dream Harbor -sarjan osa ei tehnyt suurta vaikutusta, mutta sen lukeminen ei sentään harmittanut. Tämä tuntui ajanhukalta. Luin tämän loppuun vain siksi, että en osannut päättää, minkä kirjan lukisin tämän sijaan. Liikaa parempia vaihtoehtoja!

Tässä kirjassa asetelma on yksinhuoltaja isä Archer ja hänen lapsensa uusi hoitaja Iris. Molemmat tietenkin ovat todella kuumia tapauksia toistensa mielestä, ja noin 90% kirjasta tuntuukin kuluvan seksinnälässä riutumiseen tai sen tyydyttämiseen. Tarinassa ei oikeastaan tapahdu mitään ja lopussa ajattelin vain, että dreamharboristien kultti on onnistunut pyydystämään uuden jäsenen.

Tämä on siis Archer, joka joutuu tulemaan Dream Harboriin yllätyslapsen vuoksi. Viisivuotiaan Oliven äiti ei koskaan vaivautunut kertomaan miehelle lapsesta ja äidin kuoltua Archerin oletetaan ottavan vastuu tenavasta. Ranskassa uraa luonut huippukokki joutuu työskentelemään pikkukaupungin ilmeisesti ainoassa edes ravintolaa muistuttavassa paikassa, pannukakkutalossa.

Joka paikkaan nokkansa työntävät kaupunkilaiset vaivaavat häntä koko ajan wanhan hywän pannarireseptin tiimoilta. Uudet asiat eivät tässä pitäjässä kelpaa, mitä lie hienostohapatuksia.

“Give it to me straight. Is this whole town just fucking with me? Like is there even an original recipe for these pancakes, or is this all some kind of a joke to chase me out of town?”

(s. 218, Archer Irikselle)

Olisit juossut kun sinulla oli tilaisuus!

Archer-parka ei ilmeisesti koskaan pääse toteuttamaan alkuperäistä unelmaansa Michelin-tähdestä. Se oli ärsyttävää. Samoin ja erityisesti se, että kumpikaan päähenkilöistä ei ollut koskaan toivonut perheen perustamista. Iris jopa sanoo ettei halua lapsia, ja kuinkas sitten käykään. Autuus löytyy ydinperheestä.

Sarjaa on vielä yksi osa jäljellä ja toivon, että se olisi tätä parempi. Ei se ainakaan paljon huonompi voi olla? Aion ainakin yrittää lukea sen, siinä nimittäin juhlitaan minua kiinnostavia häitä ja paritetaan viimein Dream Harborin mahdollisesti ainoat jäljellä olevat sinkut, Annie ja Mac, joiden kinastelua on nyt seurattu sivusta neljä kirjaa.

Kirjan tiedot:

Laurie Gilmore: The Strawberry Patch Pancake House. HarperCollinsPublishers 2025. 361 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 5. Kirjassa on epilogi eli jälkisanat