Seanan McGuire: Ovi joka sydämessä (Harhateiden lapset #01)

Tämä Ovi joka sydämessä niitti ilmestyessään palkintoja (Hugo, Locus, Nebula jne.) ja jäi siksi mieleeni kirjana, jonka voisi joskus ehkä lukeakin. Se suomennettiin sopivasti tämän vuoden Helmet-lukuhaastetta ajatellen, siinä kun etsitään yhteen kohtaan kirjaa, jonka nimessä on talon osa.

Joten, tämä sai nyt olla täsmäkirja siihen kohtaan. Muuten olisin ehkä jättänyt tämän kesken, koska olen harvoin törmännyt niin kertakaikkisen ärsyttävään hahmoon kuin Sumi tässä oli. Onneksi hän ei ollut päähenkilö ja hänestä päästiin eroon melko pian. Loppukirja olikin sitten ihan kiva lukea.

Kirjan loistava idea on siis se, että erääseen kouluun kerätään lapsia, jotka ovat joskus menneet jonkinlaisen portin läpi toiseen maailmaan. Kun heidät on syystä tai toisesta palautettu omaan maailmaansa, sopeutuminen on ollut lievästi sanoen hankalaa. Useimmat ovat olleet poissa vuosia ja monet palautuvat silti sen ikäiseen kehoon, joka heillä lähtiessään oli.

Varsinainen päähenkilö on Nancy, joka on ollut Manalassa ja tottunut olemaan siellä itseään tarkasti kontrolloiva, liikkumaton patsas. Vaikka kirja kuinka paljon väittää, että Nancylla ei ole syömishäiriötä, niin kyllä hänellä sellainen kuitenkin selvästi oli.

Kulttuurishokin lisäksi varsinainen juoni oli yksinkertainen murhamysteeri, joka ei kovin kummoinen mysteeri ollut.

Kokonaisuutena tässä oli minusta hyvä idea, mutta en oikein lämmennyt toteutukselle. En saanut otetta McGuiren kirjoitustyylistä, jonka olisi periaatteessa pitänyt olla kaunista, mutta joka silti tuntui minusta usein teennäiseltä ja tekemällä tehdyltä. Hahmot samoin, vaikka olikin kiva, että kirja oli niin sateenkaareva.

“Sydämeni valittu on poika, joka viljelee karkkimaissia Kuningaskunnan kaukaisilla laitamilla, ja hän on tosirakkauteni ja me aiomme mennä vielä joskus naimisiin. Tai aioimme, mutta sitten otin ja jouduin karkotetuksi. Nyt hän hoitaa peltojaan yksin, ja minä kasvan aikuiseksi ja päätän, että hän oli vain unta, ja kenties eräänä päivänä tyttärentyttäreni kantaa hänen haudalleen lakritsankukkia ja vie huulillaan rukouksen edesmenneille.”

(s. 41, puhujana uuvuttava Sumi)

Tämä oli lyhyt ja nopealukuinen, joten luultavasti luen seuraavan osan nähdäkseni, miten sarja etenee. Ehkäpä seuraavissa osissa päästään tutustumaan näihin muihin fantasiamaailmoihin?

Kirjan tiedot:

Seanan McGuire: Ovi joka sydämessä. Hertta 2025. 188 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Every Heart a Doorway (2016). Suomennos Kaisa Ranta.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 19. Kirjan nimessä on jokin talon osa

Heinäkooste

Heinäkuu hujahti ohi ja luin sen aikana kymmenen kirjaa, joista peräti seitsemän oli sarjakuvia. 

Kolmeen proosateokseen mahtui kuukauden suosikkini, Karin Collisin Tuo aika mieleen palaa. Se oli hieno loppu upealle Hanko-trilogialle, jota olen yrittänyt suositella muillekin aina kun tilaisuus tulee. 

Tällä hetkellä lukupiiritän kahta kirjaa (Humiseva harju ja Kahden veren tytär) ja luen myös Seanan McGuiren YA--fantasiaa Ovi joka sydämessä. Otin sen alun perin töissä lounaslukemiseksi ja halusin ottaa sen viikonlopuksi kotiin sille varalle, että saan sen luettua loppuun. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato...

Luettu

Sagan Sagan: Old-fashoned Cupcake & Old-fashioned Cupcake with Cappuccino
Sateenkaarimangan pääosassa oli vaihteeksi aivan aikuisia.

Karin Collins: Tuo aika mieleen palaa
Hanko-trilogian toiveikas päätösosa.

Nora Dåsnes: Sydän vasta puolillaan

Herttainen tarina hetkestä lapsuuden ja nuoruuden rajalla.

Kore Yamazaki: Velhon morsian #21

Tämän sarjan lukeminen kärsii siitä, että albumeita ilmestyy niin harvoin. Hahmoja ja juonta on paljon, enkä millään muistanut nytkään missä ollaan menossa. Ehkä annan jatkossa ilmestyä useamman osan ennen kuin luin ne samalla kertaa. Voi olla, että kokonaisuus pysyy siten paremmin hallussa.

Mokumokuren: The Summer Hikaru Died #07

Tässä sen sijaan on hallittu ja hillitty määrä hahmoja, ja juonta on helpompi seurata. Tykkään sarjan painostavasti tunnelmasta ja pelottavista mönkiäisistä rajan toiselta puolen. Tämän osan paras tyyppi oli Asako, joka löysi rohkeutensa hirveässä tilanteessa.

Alix E. Harrow: The Everlasting

Ritareita ja aikamatkustusta, idea hyvä, mutta toteutuksesta en niin innostunut.

Catana Chetwynd: Still Smitten: Short-Form Comics about Long-time Love

Söpöjä strippisarjakuvia pitkästä parisuhteesta.

Noji: The (Pet) Detective Agency

Kiva yksiosainen, sateenkaareva manga (lemmikki)etsivistä.

Sarah Lark: Tähtien tavoittelijat

Kunnianhimoisista naisista kertova viihdyttävä historiallisen duologian aloitus.

Sarah Lark: Tähtien tavoittelijat (Ylämaan tyttäret #01)

Tässä Sarah Larkin tiiliskivessä on yli 600 sivua, mutta se ei oikeastaan tuntunut niin pitkältä. Teksti on mukavan kokoista ja rivivälikin hitusen isompi, ja ennen kaikkea mielenkiintoiset tapahtumat rullaavat koko ajan eteen päin.

Muiden lukemieni Larkien tavoin tämäkin on sukusaaga. Tällä kertaa seurataan kolmea aatelista skottiserkusta sekä heidän ystäväänsä 1800-luvun lopulla. Serkusten tiet erkanevat tyttökoulusta joksikin aikaa, mutta lopulta kaikki löytävät tiensä Yhdysvaltoihin.

Eniten tykkäsin siitä, miten paljon tämä olikaan kunnianhimoisten naisten tarina. Ailis, Donella, Haily ja Emily haluavat kaiken, mikä naisten oli tuohon aikaan mahdollista saada ja vielä enemmänkin. Perhe-elämä on toissijaista muiden unelmien rinnalla, ja miehet ovatkin tarinassa nostamassa naisia ylöspäin. Romanttista viihdettähän tämä toki on, mutta silti tuntui siltä, että romanssi ei ollut naisten elämien tai juonen keskipiste.

“- - Todennäköisesti minun on kyllä rakennettava hänelle ilmalaiva osoittaakseni, että rakastan juuri häntä. Hän sanoi jo rakastavansa minua. - -”

(s. 631, puhujana Donella)

Tykkäsin myös siitä, miten erilaisia naisten unelmat olivat. Ailis haluaa tutkia tähtiä ja Emily puolestaan lintujen käyttäytymistä. Haily haluaa näyttämölle ja Donella antaa ihmiskunnalle siivet ilmalaivojen ja  lentokoneiden kautta. Moderni maailma tekee tuloaan ja tarinassa mainitaan muun muassa puhelin ja automobiilit, lentokoneiden rakentaminen ja uudenlaiset valokuvausvälineet.

Yhdysvaltojen sisällissota on tuoreessa muistissa ja rasismi tulee tarinaan mukaan kun eräs naisista rakastuu tummaihoiseen mieheen. Aihetta ei käsitellä erityisen syvällisesti, mutta ei sitä myöskään lakaista maton alle ja teeskennellä, että pariskunnan elämä on helppoa.

Yllätyin positiivisesti niinkin oudolta kuulostavasta asiasta kuin raiskausten puutteesta. Larkin muissa kirjoissa on aivan väistämättä raiskattu nainen tai useampikin, mutta tässä oli vain yksi raiskausyritys. Ilo se on pienikin ilo, olin henkisesti valmistautunut paljon pahempaan.

Isompi ilo oli se, että tämäpä ei ollutkaan niin hetero kirja kuin aiemmat Larkini. Sateenkaarevuutta tarinaan toivat niin Pariisin huikentelevat taiteilijapiirit kuin yksi päähenkilökin. Pienenä yksityiskohtana pidin siitä, että oman identiteetin sanoittaminen ei ollut ihan yksinkertaista kun ei edes tiennyt, että sille on olemassa sanoja.

Kirjalle on tulossa jatkoa vielä tämän vuoden puolella ja aion kyllä lukea senkin. 

Kirjan tiedot:

Sarah Lark: Tähtien tavoittelijat. Bazar 2026. 640 sivua.

Saksankielinen alkuteos: Himmelstürmerinnen (2024). Suomennos Sanna van Leeuwen.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 21. Kirjassa käydään museossa

Catana Chetwynd: Still Smitten ja Noji: The (Pet) Detective Agency

Kaksi sarjakuvaa yhdellä postauksella!

Catana Chetwynd: Still Smitten: Short-Form Comics about Long-time Love. Andrews McMeel Publishing 2026.

Herätelaina! Tämä pikkuinen ja somakantinen sarjakuva sattui silmiini kirjaston hyllyssä, ja lainasin sen puhtaasti söpöyden vuoksi. Joskus se on ihan hyvä perustelu.

Tämä paljastui omaelämäkerralliseksi strippisarjakuvaksi. Catana Chetwynd kuvaa stripeissä parisuhteensa arkea. Ote on humoristinen ja kuvaa nimenomaan arjen kevyempiä juttuja ja sitä, miten hyvin pariskunta tuntee toisensa.

Alaotsikko onkin “Short-Form Comics about Long-time Love” ja kokonaisuutena kirjan pointti onkin se, miten hyvin nämä pitkäaikaisessa parisuhteessa olevat henkilöt ovat hitsautuneet yhteen. Konflikteja ei kuvata, vaan esimerkiksi luonne-eroihin suhtaudutaan stripeissä pitkämielisesti ja ymmärtäen.

Mukava pieni kirjanen, joka viihdytti hetken vaikkei tässä kuvattu elämä olekaan omaa arkeani.

* Sarjakuvabingo: Tekijä nainen tai muunsukupuolinen

Noji: The (Pet) Detective Agency. Käännös Mike Wolfe. Denpa Books 2023.

Tämän taas lainasin siksi, että kyseessä on sateenkaareva manga, joka ei ole sarjaa ja jolla oli lupaava nimi. Lemmikkietsivätoimisto? Täytyy ainakin vilkaista.

Oikeastaan kyseessä on ihan vain etsivätoimisto, joka ihmisiä koskevien juttujen lisäksi etsii myös kadonneita lemmikkejä. Ihmisjutut hoitaa lähinnä entinen poliisi Fumika ja lemmikeistä huolehtii hänen nuori apulaisensa Rou, josta eläimet tykkäävät niiiiin paljon.

Kokonaisuutena tämäkin oli söpöinen juttukokoelma, jonka punaisena lankana on Roun ihastus Fumikaan ja sen odottaminen, milloin Fumika antaa viimein periksi. Jokainen luku on oma etsiväjuttunsa paria viimeistä lukuun ottamatta. Kevyeltä tuntuvissa jutuissa on kuitenkin pohjalla sellaisia aiheita kuin työelämän paineet, kodittomuus ja eläinten hylkääminen sen jälkeen, kun ne eivät enää olekaan someen sopivan suloisia.

Tässä ei sen suurempia yllätyksiä ollut, mutta olipahan nopea ja kiva luettava.

* Sarjakuvabingo: Alkuteoksen kotimaa ei ole Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska tai Belgia

Alix E. Harrow: The Everlasting

The begins where it ends; beneath the yew tree.

Hoksasin tämän kirjan muistaakseni Goodreadsista, jossa tämä oli ehdokkaana lukijoiden viime vuoden suosikiksi. Kuvaus jäi mieleeni kiinnostavana (ritarinainen! aikamatkustus!) ja kun kirja kerran löytyi kirjastosta, halusin lukea sen.

Minusta tämän suurin ongelma oli ehdottomasti se, että päähenkilön, historioitsija Owenin, olisi pitänyt olla nainen. Mies tuntui aivan turhalta tässä nimenomaisessa tarinassa ja suorastaan ärsyttävältä aina, kun hän oli sopivasti nokkelampi kuin naiset ja ritari Una antoi elämänsä hänen käsiinsä.

Tarinan idea on siis se, että tässä fantasiamaailmassa Owen asuu maassa, jolla on pitkä historia vaikuttavista naishallitsijoista. Owen on erityisen kiinnostunut ensimmäisen kuningattaren ritarista, Sir Una Everlastingistä. Ja kun sanon kiinnostunut, niin tarkoitan, että hänellä on pakkomielle tuhat vuotta sitten kuolleeseen naiseen.

Owen pakotetaan matkustamaan menneisyyteen, jossa hänen tehtävänsä on kirjoittaa Unan legenda. Owen kohtaa Unan jonkin aikaa ennen legendan veristä loppua ja ehtii tutustua naiseen sen takana. Ja sitten tarina alkaa kirjaimellisesti uudestaan, koska tapahtumien on juostava tarinan pahiksen tarvitsemalla tavalla eikä sooloilua sallita.

Kirja on kauniisti kirjoitettu ja sopii kyllä aikamatkustelujutuista tykkäävälle, mutta se on myös hyvin hidas. Vauhti kiihtyy vasta sivun 200 paikkeilla ja se on aika myöhään, kun kirjassa on 311 sivua.

Tässä on myös otettu yksi romanssin parityypeistä ja käännetty sukupuoliroolit päälaelleen. Una on se pitkä, karski ja rosoinen lihaskimppu, Owen hennompi tutkijatyyppi. Hyvä ja raikas ajastus, mutta sukupuoliroolien kääntäminen ei harmillisesti mene tämän pitemmälle. Missään tämän maailman versiossa ei käy niin, että päädyttäisiin sukupuolten väliseen tasa-arvoon tai siihen, että Una ja Owen eivät ole kummajaisia omassa maassaan.

En myöskään pitänyt Owenista kovin paljoa. Unasta kyllä ja se, että hän sai sen romanssin ja romantasian karaistuneen soturin roolin, tuntui kivalta. Hänen elämänsä on kerta toisensa jälkeen tragedia, jolle hän ei voi itse mitään.

Was that not how you loved someone? By hammering your body into whatever shape they liked best, and handing yourself to them like a hilt?

(s. 150-151)

Lopputulema totesin itselleni, että pidin kyllä kirjan ideasta, mutta en oikeastaan toteutuksesta.

Kirjan tiedot:

Alix E. Harrow: The Everlasting. Tor 2025. 311 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 41. Kirjan kansi tai nimi on mielestäsi kaunis

Nora Dåsnes: Sydän vasta puolillaan

Tämä norjalainen nuorten sarjakuva on voittanut useita palkintoja, mutta itse luin tämän(kin) työkaverin suosituksesta. Hän kehui erityisesti kuvitusta, joka olikin raikas ja hauskan oivaltava.

Tykkäsin myös päiväkirjamuotoisesta tarinasta. 12-vuotias Tuva aloittaa kuudennen luokan ja kaikki tuntuu äkkiä niin vaikealta. Ystävistä Bao tykkää edelleen leikkiä metsässä majaleikkejä, mutta Linnéa on löytänyt poikakaverin ja kiinnostunut meikkaamisesta. Tuva ei halua menettää kummankaan ystävyyttä ja yrittää tasapainoilla heidän välillään. Metsäleikit kiinnostavat edelleen, mutta entä kun Tuva ihastuu Mariamiin? Onko silloin pakko aikuistua?

Turva & Mariam.

Tarina onnistui vangitsemaan juuri tuon vaikean iän, jossa ei ole enää pieni lapsi, mutta ei vielä teinikään. Tuvan luokan tytöt jakautuvat kahteen leiriin sen mukaan, kumpi heitä kiinnostaa enemmän, leikit vai meikit. Välitilaa ei tunnu olevan.

Tuvan ihastusta Mariamiin käsiteltiin kivasti. Hänellä ei ole käynyt mielessä, että hän itse voisi ihastua tyttöön, joten menee hetki ennen kuin hän osaa sanoittaa tunteensa. Tuva etsii tietoa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä netistä, mutta toteaa pian suurimman osan nettisivuista käsittelevän turhan paljon seksiä eli asiaa, joka ei todellakaan ole hänelle ajankohtainen. Kavereille kertominen jännittää ja siitä tuleekin vähän draamaa tarinan loppuun.

Isänsä reaktiota Tuva ei pelkää ollenkaan, onhan isä heilutellut sateenkaarilippuja mielenosoituksissa. Tuvan ja isän suhde oli muutenkin hyvin kuvattu. He eivät ole aina ihan samalla aaltopituudella, mutta yksinhuoltajaisä tekee parhaansa ymmärtääkseen tytärtään vaikka sitten vanhemmuuspodcastien avulla.

Kaiken kaikkiaan sarjakuva oli samaistuttava ja hauska, ja etenkin kuvitus toi huumorin esiin. Kukapa ei olisi joskus tuntenut itseään yksinäiseksi hylkybanaaniksi...

Kirjan tiedot:

Nora Dåsnes: Sydän vasta puolillaan. WSOY 2025. 256 sivua.

Norjankielinen alkuteos: Ti kniver i hjertet (2020). Suomennos Kati Valli.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 40. Kirja sijoittuu syksyyn

* Sarjakuvabingo: Lanu-sarjis

Karin Collins: Tuo aika mieleen palaa (Hanko-trilogia #03)

Pieni Hangon kaupunki Suomen eteläisimmällä niemellä joutuu kokemaan kovia, kun talvisota syttyy syksyllä 1939.

Viivyttelin tämän kirjan lukemista, koska olin aivan varma siitä, että se on hyvä. Sarjassamme outoja syitä olla lukematta kirjaa, mutta en halunnut kirjan ja sitä myötä koko Hanko-trilogian päättyvän. Nyt se on luettu ja haluaisin lukea lisää näistä hahmoista ja tunnelmasta, jotka Collins on tähän luonut.

Kirjan alussa on lyhyt kertaus edellisten osien tapahtumista. Sen jälkeen aloitetaan vuoden 1941 lopusta ja Hangon jälleenrakentamisen alusta. Venäläiset ovat poissa, mutta jälkeen on jäänyt tuhoa ja raunioita. Tutut hahmot Hjalmar, Disa ja Aino palaavat yksitellen kotiinsa katsomaan, voiko tuhkasta nousta mitään kaunista.

Koko trilogia on mennyt tunteisiin nimenomaan hahmojen vuoksi. Jokainen heistä kaipaa Hankoa ja kotia, ja tulevaisuutta, jossa on muutakin kuin sotaa. Hankoon palatessaan he joutuvat huomaamaan kukin tahollaan, että mikään ei voi koskaan olla kuten ennen.

Pidin kirjan tunnelmasta ja suorastaan päättäväisestä ilosta, joka päähenkilöistä hehkui. Arki on kovaa työtä ja puutetta, mutta samalla Hanko nousee raunioista ja kodit rakennetaan uudelleen. Myös ihmiset rakentuvat uudelleen ja yrittävät löytää uusia palasia korvaamaan kaiken menetetyn.

Pidin etenkin Ainon osuudesta ja siitä, miten epätyypillisesti hänen romanssinsa päättyi. Sodan jälkeen maailma on eri tavalla auki naisille, etenkin nuorille ja perheettömille, ja se näkyy tarinassa monen naisen kautta. Heillä on vaihtoehtoja ja tarinassa heillä on se onni, että heitä autetaan eteen päin, ei työnnetä alas päin.

Kokonaisuutena tarinan ja trilogian loppu oli valoisa ja toiveikas, mutta Collins kirjoitti siihen loppumetreillä yllättäen hyvin synkän pilvenkin. Se pilvi kuitenkin sopi tarinaan, aikakauteen ja elämään noin yleensäkin todella hyvin.

Tämä on hetki, jota ei saa olla olemassa.

Mutta hetki vain jatkuu jatkumistaan. Tulee ilta ja tulee yö ja kaiken aikaa he hengittävät, eikä hetki koskaan pääty.

(s. 414)

Mikään ei koskaan ole täydellistä ja valmista, ja tämän kirjan lopussa jäi tunne siitä, että näiden ihmisten tarina jatkuu vielä. 

Kirjan tiedot:

Karin Collins: Tuo aika mieleen palaa. S&S 2025. 426 sivua.

Ruotsinkielinen alkuteos: Där jag har min hjärtans kär (2025). Suomennos Sirkka-Liisa Sjöblom.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 33. Kirjan päähenkilö on yli 60-vuotias