Laura Lähteenmäki: Marian kirja

Maria ei kuullut, mitä piirilääkäri puhui.

Jopas oli taas mielenkiintoinen kotimainen historiallinen kirja. Marian kirja on biofiktio Maria Lönnrotista, viiden lapsen äidistä ja Eliaksen vaimosta.

Lienee pakko tunnustaa, että en olisi osannut edes nimetä Elias Lönnrotin vaimoa ennen tätä. Maria, kuten muutkin suurmiesten vaimot, on jäänyt kovin vähälle huomiolle, ja käsittääkseni tässä kirjassa onkin jouduttu ottamaan paljon taiteellisia vapauksia hänen elämänsä suhteen. Minkäs teet, kun Mariaa koskevia tekstejä ja faktoja ei ole juuri jäänyt.

Tarina alkaa vuoden 1848 keväältä, jolloin Elias tulee hakemaan uimakopin avainta. Sitä vartioi miestä parikymmentä vuotta nuorempi Maria, joka on Kajaanissa töissä serkkunsa sahalla. Pian Maria rakastuu ja huomaa olevansa piirilääkärin vaimo.

Tarina kattaa koko Lönnrotien suhteen, vuodet 1848-1868, aina Marian aikaiseen kuolemaan saakka. Marian elämä on pitkälti porvarisarjen pyörittämistä, jossa hän joutuu ottamaan enemmän vastuuta kuin vaimon ehkä olisi pitänyt. Elias ei ole niin käytännön ihminen, että osaisi esimerkiksi ohjata talonrakentajia tai ymmärtäisi, miksi nälkään kuihtuvat köyhät eivät vain kipaise metsään keräämään jäkälää ruoakseen.

On siinä ollut Marialla kestämistä.

Kokonaisuutena kirja tuntui hyvin melankoliselta eikä vain siksi, että perheen esikoinen kuolee pienenä. Maria on matkustanut nuoruudessaan merillä lankonsa laivassa ja vaikka hän sopeutuukin elämäänsä Eliaksen vaimoa, haikeus puskee välillä läpi. Miehensä rinnalla hän tuntee olonsa usein mitättömäksi, eihän hän aina edes ymmärrä, mistä mies puhuu ja mitä hänen käyttämänsä sanat tarkoittavat.

Tarinan ydinkysymys ja Marian paljon pohtima asia onkin se, kuka hän pohjimmiltaan on. Mihin hänen rahkeensa riittävät ja onko hän ikinä kyllin hyvä kenellekään?

Joku sanoi, että ihminen eli niin pitkään kuin hänet muistettiin, ja sitten hänen muistonsa ylle putosi hiljaisuus. Ennen pitkää tulisi päivä, jolloin kukaan ei enää muistaisi, että hekin olivat eläneet näillä main, puhuneet lapsilleen, laskeneet suksillaan Haarikan jäälle, nostaneet kuusenoksaa kesäpäivänä, piirtäneet taloja, haudanneet, toisiaan.

(s. 336)

Hyvä kirja herättää tunteita ja tämä kyllä herätti. Minua aivan suututti Marian puolesta ja hänen kauttaan myös muiden meitä edeltäneiden naissukupolvien puolesta. Mariakin suree sitä, että hänen tyttärensä eivät pääse yliopistoon ja samaan aikaan nuoret miehet haaskaavat omat mahdollisuutensa opiskella. Elämän epäreiluus kaikilla akseleilla näkyy tarinassa, koska vaikka Marialla ei olekaan kaikkea, hänelläkin on kuitenkin paljon enemmän kuin suurimmalla osalla Suomen kansasta 1800-luvulla.

Kirjan tiedot:

Laura Lähteenmäki: Marian kirja. WSOY 2025. 358 sivua.

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen : 6. Kirjassa on kevät

Kiersten White [ja muut]: Hide

Olen joskus pyöritellyt käsissäni Kiersten Whiten kauhukirjaa Kaikki pois piilosta. En ole saanut aikaiseksi lainata sitä, mutta nyt sattui silmääni siitä tehty sarjakuvamukaelma Hide. Luin sen töissä tauoilla ja ihan hyvää viihdettä se olikin.

Tarina sijoittuu hylättyyn huvipuistoon, jonne joukko nuoria aikuisia saapuu Nälkäpeli-tyyppiseen tosi-tv-kilpailuun. Tai niin he ainakin kuvittelevat, mutta totuus onkin sitten aivan eri.

Olen oikeastaan tyytyväinen siihen, että luinkin tämän sarjakuvana. Näkökulmahenkilöitä on nimittäin melko monta, joskin he harventuvat epäluonnollisen poistuman kautta tarinan edetessä. Kirjamuodossa tämä olisi ehkä ollut sekavampi kuin sarjakuvana, jossa jokainen hahmo oli selvästi omanlaisensa.

Päähenkilö on kuitenkin selvästi Mackenzie, jolla on tietenkin sopivan traaginen menneisyys eikä nykyisyydessäkään ole juuri kehuttavaa. Huvipuistokisan palkinto, 50 000 dollaria, takaisi hänelle uuden alun. 

Tykkäsin Mackista päähenkilönä, joka yrittää voittaa yksinäisyytensä ja luottaa pitkästä aikaa toisiin (olisi ehkä kannattanut valita toinen ajankohta tälle yritykselle...). Hänen ja toisen kilpailijan, Avan, kautta tarinassa oli myös sateenkaarevuutta. 

Ava ja Mack.

Oikeastaan suosikkini tarinassa olikin juuri Ava, joka on päättäväinen ja luottamusta herättävä badass.

Tykkäsin myös värikuvituksesta, jossa hahmot oli tosiaan helppo erottaa toisistaan. Kovin uhkaavalta kuvitus ei kuitenkaan vaikuttanut sen enempää piirrosten kuin värityksensä osalta, joten ehkä kauhuaspekti jäi hieman puutteelliseksi vaikka verta ja suolenpätkiä tarinassa lensikin. Minulle kauhua oli kuitenkin sopivasti.

Kirjan tiedot:

Kiersten White [ja muut]: Hide. Ten Speed Graphic 2023. 240 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 24. Kirjassa on sirkus tai huvipuisto

* Kolme kummaa kirjaa : Kauhukirja

* Sarjakuvabingo: Kokonaan väritetty

Jane Austen: Uskollinen ystävänne: kootut kertomukset

Rakas Fannyni,

olet jäljittelemätön, vastustamaton.

Saimme Lauran kanssa suoritettua loppuun Jane Austen operaatiomme! Tämän myötä olemme lukeneet läpi hänen koko tuotantonsa.

No, ainakin melkein. Päätimme jättää lukematta kaksi hänen keskeneräistä teostaan (Tavat ja tunteet sekä Leikkiä ja totta), koska tuntui paremmalta lukea vain sellaiset tarinat, jotka julkaistiin sellaisina kuin hän halusi.

…Tosin kävi ilmi, että tässä Uskollisessa ystävässänne on myös viimeistelemättömiä kertomuksia, joten jouduimme taipumaan tuon suhteen.

Joka tapauksessa Uskolliseen ystäväänne on koottu neljä Austenin kertomusta. Kaikki muodostuvat kirjeenvaihdosta enimmäkseen naisten kesken. Teoksen aloittaakin suomentaja Inkeri Koskisen esipuhe, jossa hän selittää kirjeiden merkitystä sekä Austenille että hänen aikansa naisille noin ylipäätään. Se oli kiinnostavaa luettavaa ja taustoitti koko teosta.

Emme ihan vakuuttuneet Austenin taidoista kirjoittaa näin lyhyitä tarinoita, joskin on sanottava, että ne ovatkin hänen varhaistuotantoaan. Austen kehittyi selvästi paremmaksi kertojaksi hieman vanhempana ja pitempien romaanien myötä.

Kokoelman viimeisenä oli kuitenkin pienoisromaani, josta tuli ylivoimainen suosikkimme. Lady Susan oli aivan hillittömän hauska tarina naisesta, jota sellaiset pienet asiat kuin moraali ja kohtuus eivät turhia pidättele. Hän pyörittää miehiä kuin pesukone pyykkejä eikä epäröi huijata, valehdella, vääristellä ja tyrannisoida lähipiiriinsä eksyneitä ihmisiä.

Ylipäätään pidän omaa käytöstäni tässä asiassa suuressa arvossa ja katson, että harkitsevaisuus ja hellyys sekoittuvat siinä oivallisesti toisiinsa. Jotkut äidit olisivat vaatineet tytärtään hyväksymään niin edullisen tarjouksen heti, kun se esitettiin. En kuitenkaan kyennyt pakottamaan Fredericaa avioliittoon, jota vastaan hänen sydämensä kapinoi.

Joten sen sijaan, että olisin ryhtynyt niin häikäilemättömiin toimenpiteisiin, aion saada hänet myöntymään tekemällä hänen elämästään kauttaaltaan epämukavaa, kunnes hän hyväksyy miehen.

(s. 147-148)

Jäimme miettimään, mitä aikalaiset ovat tykänneet tästä tarinasta. Jäi vähän sellainen olo, että naiset ovat luultavasti pitäneet siitä enemmän kuin miehet.

Kirjan tiedot:

Jane Austen: Uskollinen ystävänne: kootut kertomukset. Helmi 2007. 230 sivua.

Suomennos: Inkeri Koskinen.

Enni Mustonen: Pappilan piika (Kytösavun tarinoita #1)

- Herääs ny, Hanna! Kohta pitää lähtiä kinkerisopan keittohon!

Luin tämän Kytösavun tarinoita -sarjan esiosan Pikkupappilan joulun viime marraskuussa. Se kirja oli pikkuinen lyhytromaani ja tämän kirjan kannalta ei ollut mitään väliä sillä, oliko sen lukenut vai ei. Sarjan voi aivan hyvin aloittaa tästä kirjasta.

Tässä ollaan siis Lapualla vuodessa 1877. Huutolaistyttö Hanna pääsee rippikouluun ja sitä myötä pois epämiellyttävästä pohjalaistaloudesta. Pappilan piikana elämä on kaikin puolin mukavampaa ja tarina seuraakin talouden vuodenkiertoa ilman kovin suuria draamoja.

Mutta yllättäen tässä oli pari kohtausta, joissa oli suoraa seksuaalisen väkivallan uhkaa. Mainitsen sen erikseen, koska en muista, että olisin tällaisia kohtauksia lukenut aiemmista Mustosistani. Ensin häjyt pyrkivät joukolla sisään naisten asuttamaan mökkiin pahat mielissään ja toisella kertaa Hannaa riepottaa isäntäperheen poika. Aivan varmasti tämä oli realistista kuvausta, mutta ei sellaista, jota tältä kirjalta odotin.

Muutoin tarinassa on arkielämän ylä- ja alamäkiä, ja kiinnostavinta olikin ajan taloudenhoito. Vaikka pappilassa kohdellaan palvelusväkeä asiallisesti ja joidenkin mielestä jopa liian hövelisti, raskasta heidän työnsä silti oli. Yhdestä askareesta siirrytään toiseen eivätkä naisväen työt ole yhtään vähäisempiä kuin miesten.

Tarina rullasi eteen päin mukavasti, mutta minulla kesti pienen ikuisuuden saada tämä luettua. Kaikki vuorosanat on nimittäin kirjoitettu murteella, joka on minulle aina jonkin verran haastavaa lukemista. Tällä kertaa 1800-luvun lopun pohjalaismurre oli niin vierasta, että kirjan lopussa olevaa monisivuista sanastoa piti vilkuilla monta kertaa.

- Aiva asialtaasti se emäntäpiika meitä kohteli, selitin tyynesti, kun Esteri kysyi, eikö Rannan Maija ole kauhean kiukkuinen ja kova komentamaan. - Ja ruoka oli hyvää ja paikat putsus. Pappilan kyökis ja ruokasalis laattia lakaastahan joka aterian jälkehen, jottei murenista tuu permantohon ihmisten jaloossa taturaa niinku täällä, huomautin kiusallanikin.

(s. 175)

Lopputulemana siis kotoista ajankuvaa, mutta murre teki lukemisesta hyvin haastavaa.

Kirjan tiedot:

Enni Mustonen: Pappilan piika. Otava 2026. 366 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 10. Kirjassa leikataan

* Lukumatka menneisyyteen : 16. Vuonna 2026 julkaistu kotimainen historiallinen romaani

Martha Wells: Platform Decay (The Murderbot Diaries #08)

Space was okay to look at but not super fun when you were out in it.

Oikein odotin uutta Murhabotti-kirjaa ja hieman yllättäen sainkin sen luettavakseni kansallisen E-kirjaston kautta. Yllättäen sikäli, että se tuli kokoelmaan todella nopeasti ja varausjonokin liikkui sukkelasti. 

Platform Decay on siis sarjan kahdeksas osa, omalla puhelimellani vain 151 sivuinen pienoisromaani. Tarina alkaa keskeltä tapahtumia: Murhabotti on pelastusretkellä planeettaa ympäröivällä valtavalla avaruusasemalla. Kestää hetken ennen kuin selviää, keitä tässä ollaan pelastamassa, ja sen jälkeen asiat alkavatkin mennä entistä monimutkaisemmiksi.

But (and it’s a big but) I had to assume they knew we existed. (Always assume somebody is after you. Then you won’t be depressed when it happens.)

(s. 93)

Tarinan alku, lähinnä ensimmäinen kappale, oli hieman hidas. Kerronnan jujuhan on siinä, että Murhabotti kommentoi tapahtumia sulkeiden sisään kirjoitetuilla sivuhuomioilla. Näitä oli tuossa ensimmäisessä kappaleessa turhan paljon ja kerronta junnasi paikoillaan.

Mutta, kun juoni vauhtiin pääsi, sitä vauhtia sitten riitti!

Tykkäsin siitä, miten tarinan tapahtumat tuntuivat osalta suurempaa kokonaisuutta. Murhabotti kavereineen tiputetaan keskelle avaruusasemaa, jonka asukkaat elävät aivan omaa elämäänsä omine (ja monine) ongelmineen. Jaahas, taas kaksi korporaatiota taistelee keskellä käytävää, missä se lähin väestönsuoja onkaan...

Siitä on jonkin aikaa kun luin edellisen osan ja siinä oli hyvä ja huono puoli. Oli todella kiva palata tähän maailmaan ja Murhabotti on edelleen yhtä ilahduttava kuin ennenkin. Toisaalta kun lukemisesta oli jo kulunut aikaa, oli vähän vaikea muistaa, keitä muut hahmot olivat. Minun oli pakko googlata kuka hiivatti Three olikaan (näköjään toinen karannut SecUnit).

Tästä voi ehkä vetää sen johtopäätöksen, että sarjan voisi lukea uudelleenkin, ehkä jopa kaikki kirjat peräkkäin. Täytyy harkita tuota vakavasti siinä vaiheessa kun seuraava osa on ilmestymässä.

Kirjan tiedot:

Martha Wells: Platform Decay. Tor Books 2026. 151 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 14. Kirjassa on robotti, drooni tai jokin vastaava laite

Toukokooste

Toukokuukin oli hiljainen lukukuukausi. Olen katsonut jääkiekkoa (tälläkin hetkellä, itse asiassa), nauttinut vielä viileämmästä alkukesästä ja siitä, että työvuodessa alkaa siesta-aika. 

Kesä on nimittäin kirjastoissa aina hiljaisinta aikaa. Ihmiset ovat lomilla, mökeillä ja ylipäätään tekemässä ulkohommia. Kirjoja lainataan pinoittain, jotta ihan heti ei tarvitse tulla hakemaan lisäluettavaa. Kirjastoilaisen näkökulmasta kesällä on aikaa tehdä asioita, joita ei muulloin ehdi, ja jossain välissä kesää aletaan suunnitella syksyn juttuja. 

Sen verran kuitenkin sain luettua, että pystyn valitsemaan kuukauden suosikkini. Assassin Apprenticen sarjakuvamukaelma oli hyvä, paljon parempi kuin kansikuvat antavat olettaa. En vieläkään käsitä, miksi kannen kuvittaja on eri henkilö kuin itse tarinan...

Tällä hetkellä luen Enni Mustosen Pappilan piikaa. Lukeminen on hieman hidasta kirjassa käytetyn murteen vuoksi. Varmasti se on hyvin kirjoitettua, mutta minulla on aina vaikeuksia lukea murrekirjoja.

Luetut

Robin Hobb & muut: Assassin’s Apprentice vol. 1-3
Fantasiasarjan aloitus taipui hyvin sarjakuvaksi.

Tuija Kauppinen: Pyörillä päästään: polkupyörällä pitkin Japania ja Etelä-Koreaa
Ihan kiinnostava matkakertomus kahdessa maassa.

Hildur Knútsdóttir: Yöjuoksu
Näpsäkkä pieni kehokauhukirja.

Ann-Christin Antell: Kätketty tähti

Olipahan raivostuttava lopetus viihdekirjalle.

George R. R. Martin: Jäälohikäärme

Sadunomainen nuorten fantasiakirja.

Leonie Swann: Murha laitumella

Turhan sekavan oloinen lammasdekkari.

Leonie Swann: Murha laitumella

“Eilen hän oli vielä terve,” Maude sanoi.

Kävin tuossa taannoin leffateatterissa katsomassa Lammasetsivät, joka murhaavasta aiheestaan huolimatta oli koko perheen elokuva. Leffaseurani sanoi, että kirja, johon elokuva perustuu, oli melko erilainen, joten pitihän se lukea.

Ja lammaspäähenkilöistä huolimatta tämä olikin aivan aikuisten kirja. Teemat ovat huomattavasti monimutkaisempia ja synkempiä vaikka ne huvittavien lammaskertojien kautta kerrotaankin. Kirjan huumori syntyykin siitä, miten eri tavalla lampaat näkevät maailman ja tulkitsevat ihmisten toimia.

Tarinan keskiössä on siis lammaspaimenen surma. George löytyy niityltä lapio rinnassaan ja lammaslauma päättää selvittää, kuka hänet kolkkasi. Läheinen kylä on täynnä epäilyttäviä ihmisiä, ja Georgen niityillä on tehty muitakin kyseenalaisia asioita kuin isketty paimenta lapiolla.

Minulla kesti monta päivää lukea tämä, koska herkullisesta asetelmastaan huolimatta tämä ei vain pitänyt mielenkiintoani yllä. Tarina tuntui välillä tahtomattaan sekavalta ja lampaiden merkilliset filosofiat eivät aina tuoneet tarinaan mitään lisää, selkeydestä puhumattakaan.

Toisaalta tämä onnistui hyvin nimenomaan eläinkertojien kuvaamisessa. Lampaiden logiikka ja tulkinnat ovat välillä todella hauskoja, ja omalla tavallaan niiden maailmankuva on aivan vedenpitävä. Tykkäsin etenkin siitä, miten kristinuskoon liittyvät asiat hämmensivät niitä ja millaisia väärinkäsityksiä siitä syntyi.

“Pötyä”, tuhahti Ramses hermostuneena. “Saatana ei ikinä tekisi sellaista.”

Jotkut lampaat määkivät hyväksyvästi. Kukaan ei uskonut Saatanasta sellaista. Saatana oli vanhanpuolenen aasi, joka märehti joskus naapuriniityllä ja päästeli aikaa ajoin selkäpiitä karmivia kiljahduksia. Sen ääni oli todella kamala, mutta muuten se oli aina vaikuttanut harmittomalta.

(s. 57)

Täytyy jutella tästä leffaseurani kanssa ja kysyä tarkemmin, mitä mieltä hän tästä oli. Kirja, joka herättää tunteita ja keskustelua, on aina jollain tavalla hyvä kirja (jos ei sitten ole tosi huono ja keskustelu liittyy siihen).

Kirjan tiedot:

Leonie Swann: Murha laitumella. WSOY 2007. 389 sivua.

Saksankielinen alkuteos: Glennkill (2005). Suomennos Helen Moster.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 36. Kirja, josta haluaisit keskustella muiden kanssa lukemisen jälkeen