Syyskooste

Syyskuussa sain loppuun Sarjakuvabingon. Haasteessa oli suoritusaikaa joulukuulle asti, joten tämä meni kyllä todella nopeasti. Koontipostaus on täällä.

Lukemisten puolesta tämä olikin sarjakuvapainotteinen kuukausi. Vaihteeksi näinkin! Tykkäsin lukemistani sarjiksista ja myös kirjoista. Suosikkini oli Maritta Lintusen Halla, mutta Pilvi Hyvärin Koeta pysyä herttasena oli erinomainen sekin. 

Juuri nyt on kesken Layne Fargon Suosikit sekä S. K Rostedtin Mustan tulen laulu, molemmat lukupiirikirjoina. Ihan muuten vain tartun luultavasti seuraavaksi David Petersenin Mouse Guard -trilogiaan. Sarjakuva keskiaikaisista hiiristä on työkaverin suosittelema.

Luettu

Ross Montgomery: Maailmanlopun murha
Kiva historiallinen cozy crime -dekkari.

Briitta Hepo-oja: Viikatetytär
Idea oli niin kiva, että kirja olisi saanut olla pitempikin.

Kamome Shirahama: Witch Hat Atelier #06-08

Tämän sarjan jokaisen osan lukeminen on kuin pieni vuoristorata. Voi että kun on söpöä, mitenkäs tämä nyt näin pahaenteiseksi meni, ????????!!!!!! Kotoilun ja ystävyyden välistä ei niinkään pilkota vaan loistaa kuin majakka kaikenlaisia yhteiskunnallisia ongelmia ableismista köyhyyteen ja kurjuuteen. 

Marlen Haushofer: Seinä

Hyvä mutta synkkä dystopia.

Pinja Meretoja: Tissilogia

Tietosarjakuva tisseistä. Plussaa selkeästä tekstityksestä.

Liv Strömquist: Peilisalissa

Tietosarjakuva kauneudesta. Miinusta kiemuraisesta tekstistä.

Tim Probert: Rajamailla

Lightfall-sarjan neljäs osa oli yllättävän melankolinen. Upea kuvitus tekee tästä ehdottomasti lukemisen arvoisen!

Maggie Stiefvater & Sas Milledge: The Dream Thieves

The Raven Boys -sarjan sarjakuvaversion toinen osa. Juoni ei sinänsä ollut kovin kummoinen, mutta hahmot olivat kiinnostavia.

Maritta Lintunen: Halla

Hieno ja nopealukuinen sukuromaani.

Pilvi Hyväri: Koeta pysyä herttasena

Autofiktiivinen omaelämäkerta vanhoillislestadiolaisuudesta irrottautumisesta.

Pilvi Hyväri: Koeta pysyä herttasena

Erinomaisen kirjojen ja sarjakuvien putki jatkui, ja tämä tulikin minulle työkaverien suositusten kera. Muutama oli jo ehtinyt lukea tämän ennen minua, mikä kertonee sekä siitä, ketkä siellä varausjonon kärjessä ovatkaan taas keikkuneet, että pohjoisen kirjallisuuden kiinnostavuudesta pohjoisessa.

Tämä on siis torniolaissyntyisen Pilvi Hyvärin esikoisteos ja jäin nyt odottamaan sitä, millainen seuraava teos tulee olemaan. Tämä on autofiktiivinen elämäkerta, joka kertoo nuoren Pilvin irtautumisesta vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä.

Aiheesta on kirjoitettu aiemminkin, mutta sarjakuvaan en muista törmänneeni. Muoto toimii hienosti tässä tarinassa ja tavallaan jopa keventää sitä. Monet asiat Pilvin elämässä ovat raskaita ja niiden vastapainona kaikki kuvaruutuja ei ole tungettu täyteen kuvitusta tai tekstiä.

Pilvi siis kasvaa vanhoillislestadiolaisessa perheessä, jossa hän tuntee itsensä jo pienestä asti jollain lailla ulkopuoliseksi. Pienet synnit ja maallisuuden houkutus nakertavat omakuvaa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Raja meitsien ja epämeitsien välillä on ehdoton, eikä taivaspaikka aukea yhteisön sääntöjä katumatta rikkoneelle.

Jopa Pilvin rakastama taide tuntuu epäilyttävältä, ovathan taidepiirit tunnetusti syntisten feministien vihervasemmistolaisten pesäpaikkoja. Pilvi ei kuitenkaan anna periksi ja pääsee lopulta muuttamaan Oulusta Helsinkiin, jossa hänen maailmansa alkaa pikkuhiljaa avartua samanmielisessä ystäväporukassa.

Tarina ei varsinaisesti demonisoi vanhoillislestadiolaisuutta, vaikka tuokin esiin sen monet epäkohdat ja epäreiluudet. Tämä on enemmänkin henkilökohtainen matka, joka näyttää miksei liike ollut Pilville sopiva. Pilvi sairastuu syömishäiriöön ja kokee valtavaa ahdistusta, ja vaikka lukijalle on selvää mistä tämä johtuu, hänen oma matkansa itsensä ymmärtämiseen on paljon pitempi.

Vaikeaa on myös ymmärtää omaa seksuaalisuuttaan, koska sateenkaarevia vanhoillislestadiolaisia ei liikkeen sisällä haluta hyväksyä. Miten Pilvi siis voisi olla lesbo? Omia tunteita on vaikea sanoittaa, kun niiden ei koskaan ole kuvitellut voivan kohdistua toiseen naiseen.

Kirjan tiedot:

Pilvi Hyväri: Koeta pysyä herttasena. WSOY 2026. 252 sivua.

Maritta Lintunen: Halla

Voi että tämä olikin erinomainen kirja! Halla on taas hyvä esimerkki siitä, miten upeita historiallisia romaaneja kotimaiset naiskirjailijat kirjoittavat. Tämän tyylisiä ovat esimerkiksi Karin Erlandssonin Koti ja Maria Turtschaninoffin Suomaa.

Jos tykkäsit niistä, tartu tähänkin! Ja jos tykkäsit tästä, kokeile noitakin!

Hallakin on sukuromaani, jonka tarina kiertyy yhden paikan ylle. Pieni ja syrjäinen Halla-tila sijaitsee itäräjän tuntumassa ja sen asukkaiden tarinaa aletaan seurata vuodesta 1713. Hallalaisten elämää katsotan lähemmin myös vuosina 1870 ja 1914, ja vuonna 1962 alkavat Hiljan vuosikymmenet.

Tykkään näissä sukuromaaneista erityisesti siitä, miten todelliset tapahtumat vaikuttavat fiktiivisten hahmojen elämään. He eivät ole maailman myrskyjen pääroolissa, mutta eivät voi välttää niiden nostattamia aaltoja. Pieta pakenee kasakoita isovihan aikaan, Eliisan perhettä on kohdannut hirveä tragedia nälkävuosien aikaan, Tuomikki tavoittelee parempaa elämää siirtolaisena Kanadassa ja Hilja puolestaan kohtaa lopulta nykyajan autioituvan maaseudun.

Tuomikin osuus oli lyhin, mutta siitä tuli mieleen kolmaskin kirjailija, nimittäin Marja-Leena Lempinen. Pidin paljon hänen Kanadan siirtolaisista kertovasta trilogiastaan (Naisten taivas, Kaivosten kaupunki sekä Siivet ja juuret) ja tässä onnistuttiin tavoittamaan sama hauska fingelska kuin siinäkin.

Tuomikin tehtävänä oli tarjoilla prekfesti rouvan huoneeseen. Rouvalla oli hyvä ruokahalu ja aamiaisella oli oltava kahvia, paksua pänkeekiä, äpylihilloa ja iso nekka meipulisiirappia.

(s. 179)

Pienet elämät merkitsevät kovin vähän suuressa maailmassa, mutta hyvässä tarinassa niiden lukemisesta nauttii todella paljon. Tarinankerronta onkin oikeastaan yksi Hallan teemoista. Kertomukset edellisistä sukupolvista ja vahvoista naisista siirtyvät koko ajan eteen päin. Kuinka suuri osa kertomuksista on totta? Kuka tietää.

Tämä oli suorastaan ällistyttävän nopealukuinen kirja ja lukaisin tämän melkein yhdeltä istumalta. Sujuvaa ja kaunista kieltä on helppo lukea, ja tarina vie koko ajan eteen päin. Ihan harmittaa, että kirja loppui.

Kirjan tiedot:

Maritta Lintunen: Halla. WSOY 2026. 303 sivua.

Tim Probert: Rajamailla & Maggie Stiefvater ja Sas Milledge: The Dream Thieves

Lisää sarjakuvia, tällä kertaa sarjojen jatko-osia!

Tim Probert: Rajamailla. Suomennos Kati Valli. WSOY 2026.

Sarjoja on kiva lukea, mutta seuraavien osien odottaminen koettelee sekä kärsivällisyyttä että muistia. Rajamailla lähtee liikkeelle myrskystä ja haaksirikosta, ja yritän vieläkin muistella miten Bea ja Cad tarkkaan ottaen päätyivätkään siihen laivaan…

No, ilman sitäkin tietoa pärjäsi kyllä. Seikkailusarjan osaksi tämän tahti oli vähän rauhallisempi ja tunnelma yllättävän melankolinen. Bea ja Cad ovat joutuneet erilleen toisistaan, ja kumpikin tahollaan päätyy eri tavalla ja eri syystä kuoleman valtakuntaan.

Ylivoimaisesti paras osa tätä sarjaa on sen kuvitus. Juonikin on kiinnostava ja tykkään toki hahmoista, mutta kuvitus on vain niin upeaa. Se on värikäs ja todella mielikuvituksellinen, ja etenkin Probertin luomat hahmot ovat kauniita ja monipuolisia. Tässä ei ole vain ihmisiä ja yhden- tai kahdenlaisia muita olentoja, vaan valtava valikoima eri näköisiä hahmoja.

Pienenä puuhana tässä puhutaan Bealle vierasta kieltä, joka kuvataan erilaisella kirjainmerkistöllä. Ne on selitetty kirjan alussa, joten ahkera lukija (en minä) pystyy kääntämään kaikki puhekuplat, joita laiskempi (minä) ei ymmärrä.

* Älä aloita uutta sarjaa: Sarjan neljäs tai myöhempi osa

Maggie Stiefvater & Sas Milledge: The Dream Thieves. Penguin Books 2026.

The Dream Thieves on Sas Milledgen taiteilema YA-sarjakuvamukaelma Maggie Stiefvaterin The Raven Cycle -sarjan toisesta osasta. Tätä sarjaa ei ole koskaan käännetty suomeksi ja oikeastaan minua vähän haluttaisi lukea se nyt englanniksi. Haluaisin nimittäin tietää, miten tarina jatkuu.

Tämän osan päähenkilö on Ronan, joka on sellainen sopivasti traumatisoitunut ja kyseenalaisia valintoja tekevä synkkis. Hänellä on myös kyky napata asioita unistaan oikeaan maailmaan, ja sitä hän pääsee treenaamaan lievästi sanoen epäilyttävän tyypin kanssa.

Mukana matkassa ovat myös bestikset, keski-ikäinen palkkamurhaaja ja se jatkuva juoni jonkun legendaarisen kuninkaan löytämiseksi. Se ei ollut mitenkään tärkeän tuntuinen tässä osassa.

Olin tämänkin alussa vähän hakusessa juonen suhteen, mutta kyllä se sitten muistui mieleeni. Tämän sarjan valtti ovat sen hahmot, jotka kipuilevat sekä maagisten pulmien että realistisempi perheongelmien kanssa. Ronanin kanssa esiin tuodaan myös sateenkaariteema.

* Älä aloita uutta sarjaa: Luit sarjan edellisen osan yli 6 kk sitten

Haastekoonti: Sarjakuvabingo

Tämähän kävi äkkiä! Sarjakuvabingolla oli suoritusaikaa joulukuun puoleen väliin saakka, mutta näinpä se on jo bingoruudukko täynnä. Kiitos kivasta haasteesta, @neriumblack!

Haaste sattui jotenkin täydelliseen aikaan ja olen nyt taas aivan innoissani sarjakuvista. Niitä on aina lukulistallani, mutta aina ne tahtovat hautautua sen pohjalle. Haasteen innostamana kaivelin niitä ylöspäin ja löysin siinä ohessa sellaisiakin sarjiksia, jotka eivät listalla olleetkaan.

Minitilasto:

Suomenkielisiä: 7/16, joista kotimaisia 3/16

Englanninkielisiä: 9/16, joista alkujaankin englanniksi ilmestyneitä 3/16

Tästä päätellen luen hyvin vähän kotimaisia sarjakuvia ja englanniksi enemmän kuin suomeksi. Ei oikeastaan yllätä, koska sarjiksia ilmestyy englanniksi niin paljon enemmän. Tähän haasteeseen osui myös viisi mangaa, joihin kuului myös ihanainen Witch Hat Atelier. Siihen tarttumisesta olen erityisen iloinen.

Valitsenkin sarjikseni sekä aiheen kiinnostavuuden että piirrostyylin perusteella, ja jälkimmäisellä on minulle todella suuri merkitys. Vaikka aihe olisi kuinka mielenkiintoinen, sarjis jää lukematta jos en tykkää piirrostyylistä ollenkaan. En myöskään erityisesti pidä kiemurafonteista, joskin olen oppinut sietämään niitä etenkin feminististen sarjakuvien kanssa. Haluan lukea niitä vaikka sitten fontteja vihaten.

Joka tapauksessa, mukava haaste, joka todellakin innosti sarjakuvien pariin! Minulla on niitä tälläkin hetkellä lainassa toistakymmentä, joten ehkä tämä jopa lähti vähän lapasesta.

Kaikki haasteeseen lukemani sarjakuvat:

Kokonaan väritetty: Kiersten White [ja muut]: Hide

Kannessa on eläin: Wilfrid Lupano & muut: The Library Mule of Córdoba

Kannessa turkoosia: Kamome Shirahama: Witch Hat Atelier #01

Fantasia, scifi tai kauhu: Ichika Yuno: Lullaby of the Dawn #01

Sateenkaareva: Sagan Sagan: Old-fashoned Cupcake

Manga: Sagan Sagan: Old-fashioned Cupcake with Cappuccino

Lanu-sarjis: Nora Dåsnes: Sydän vasta puolillaan

Tekijä nainen tai muunsukupuolinen: Catana Chetwynd: Still Smitten: Short-Form Comics about Long-time Love

Alkuteoksen kotimaa ei ole Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska tai Belgia: Noji: The (Pet) Detective Agency

Julkaistu 2026: Sunna Kitti: Yön olennot

Kotimainen: Mika Lietzén: Skotlannin matkakirja

Käännös: Keum Suk Gendry-Kim: The Waiting

Nimessä viisi osaa: Bob Karp & Alfred Taliaferro: Aku Ankka päivästä päivään 1942

Klassikko: Alan Moore & David Lloyd: V niin kuin verikosto

Tieto tai elämäkerta: Pinja Meretoja: Tissilogia

Feministinen: Liv Strömquist: Peilisalissa

Pinja Meretoja: Tissilogia & Liv Strömquist: Peilisalissa

Kaksi feminististä sarjakuvaa!

Pinja Meretoja: Tissilogia. Tammi 2025.

Tässäpä hyvä esimerkki tietokirjasta, joka varmasti hukkuu sarjakuvien joukkoon melkein kaikissa kirjastoissa. Harvassa kun luetteloidaan ja hyllytetään tietosarjakuvat nimenomaan tietokirjoihin.

Tissilogiassa kerrotaan nimensäkin mukaisesti tisseistä. Enimmäkseen cisnaisten, mutta myös muita sukupuolia sivutaan tissikkäinä yksilöinä. Miehet edustavat kirjan sivuilla patriarkaattia, joka on koko historian ajan kontrolloinut tissejä. Milloin ne saavat tai eivät saa näkyä, mikä osa niistä saa tai ei saa näkyä, onko tissien omistaja horo ihan vain tissiensä vuoksi.

Kirjassa oli paljon tuttua tietoa, mutta myös muutamia uusia asioita. Se on hyvä historiallinen katsaus naisten kehon kontrolloinnista noin yleensä ja erityisesti tissien kautta. Kirjassa pohditaan myös tissien merkitystä naisen identiteetille ja siinä onkin oma osuutensa rintasyövästä.

Kokonaisuutena tykkäsin tästä! Piirrostyyli oli selkeää, samoin kirjan tekstitys kaikin puolin.

* Sarjakuvabingo: Tieto tai elämäkerta

Liv Strömquist: Peilisalissa. Suomennos Helena Kulmala. Sammakko @sammakkokustannus 2023.

Olen lukenut Liv Strömquistilta aiemmin Kielletyn hedelmän, ja siitäkin on jo ikuisuus aikaa. En siis oikeastaan muistanut, millaisia sarjakuvia hän tekee, paitsi teemaltaan feministisiä.

Peilisalissa käsittelee ihmisten suhdetta etenkin naisten kauneuteen muutaman filosofisen väittämän/pohdinnan kautta. Tietosarjakuvaksikin tämä on hyvin tekstipainotteinen ja leikittelee erilaisilla, ei kaikkein helppolukuisimmilla fonteilla.

Tykkäsin erityisesti historiallisesta näkökulmasta. Kauneutta tarkastellaan ei vain nykypäivänä, vaan myös historian eri ajanjaksoissa. Onko kauneus aina ollut naisen tärkein ominaisuus?

Pääpointtina on oikeastaan ihmiskuntaa vaivaava vertailu ja kateuskulttuuri, jota kapitalistinen yhteiskunta ruokkii entisestään. Kukaan ei ole koskaan tarpeeksi hyvä, eivät etenkään naiset ja heidän ulkonäkönsä, ja jatkuvaa epävarmuutta ylläpidetään tavaran myymiseksi.

Jotkin osat kirjasta tuntuivat olevan irrallaan toisista ja näkökulma oli hyvin länsimaalainen ja valkoinen, mutta kokonaisuutena tämä oli kiinnostavaa luettavaa.

* Sarjakuvabingo: Feministinen

Marlen Haushofer: Seinä

Olin lukenut tästä kirjasta jo sen verran juttua etukäteen, että tiesin odottaa astetta synkempää ja dystooppista tarinaa. Yllätyin kuitenkin siitä, miten raskas tämä oli lukea nimenomaan toivottaman tunnelmansa vuoksi. Halusin lukea tämän loppuun asti, koska kirja oli oikeasti hyvä ja pidin tästä selviytymistarinana, mutta lopulta luin tämän hyvin pienissä pätkissä. Muuten alkoi masentaa liikaa.

Nimettömäksi jäävä nainen jää yllättäen yksin alppimajaan, kun salaperäinen seinä jysähtää paikalleen erottamaan laakson muusta maailmasta. Seinän ulkopuolelle jääneet ihmiset ja eläimet ovat kivettyneet paikalleen. 

Koska päähenkilö kertoo tarinaa muistelmana, hän paljastaa samalla oman nykyhetkensä tilanteen. Siksi on alusta lähtien selvää, että mitä iloa hän elämäänsä löytääkin, melkein kaikki viedään häneltä pois. Seinän lisäksi suurin mysteeri tarinassa onkin se, miten tähän päädytään. 

Jos et halua lukea eläinten kuolemista, ei kannata lukea tätä. Ne olivat suurin syy sille, että lukeminen oli niin hidasta. En olisi millään halunnut kohdata niitä menetyksiä, joiden päähenkilö kertoi jo etukäteen olevan tulossa.

Mutta, kokonaisuutena tämä oli erinomaista kurjuuskirjallisuutta ja robinsoncrusoilua. Miten tavallinen nelikymppinen kaupunkilaisnainen selviää jäätyään yksin luonnon keskelle? Sisulla ja sitkeydellä, löytäen itsestään puolia, joita hän ei tiennyt olevan olemassakaan.

Olikin mielenkiintoista lukea siitä, miten naisen minuus kiteytyi tarinan kuluessa. Kun kukaan (ihminen) ei ole katsomassa häntä eikä vaatimassa mitään, kaikki turha karisee pois. Häntä ei enää määritä äitiys, puolisona olo, naiseus, ei mikään, mitä yhteiskunta odottaa häneltä. Jäljelle jää vain selviytyjä.

En surrut heitä, vain lapsia, joita he monta vuotta sitten olivat olleet. Todennäköisesti se kuulostaa julmalta, mutta minä en tiedä, kenelle minun tätä nykyä vielä pitäisi valehdella. Voin suoda itselleni sen, että kirjoita totuuden; kaikki, joiden mieliksi olen elämäni kaiken valehdellut, ovat kuolleita.

(s. 31)

Luin vuoden 2025 painoksen, jossa on Eila Pennasen vuoden 1964 suomennos. Se tuntui välillä hieman vanhahtavalta sanavalintojen ja sanajärjestysten osalta, mutta se tuntui myös sopivalta juuri tähän kirjaa.

Tapahtumat sijoittuvat 1960-luvulle ja päähenkilö on elänyt myös sota-aikana. Lukiessa on muutenkin selvää, että nyt ei eletä nykymaailmassa eikä päähenkilö juuri kaipaa esimerkiksi puhelinta tai televisiota. Toki hänellä on muutakin puuhaa kuin haikailla menetetyn perään, koska nykyhetki ei anna armoa tai taukoa tehtävästä työstä.

Kirjan tiedot:

Marlen Haushofer: Seinä. WSOY 2025 (1. p. 1964). 218 sivua.

Saksankielinen alkuteos: Die Wand (1963). Suomennos Eila Pennanen.

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjoitettu alunperin kielellä, jota et osaa lukea