Faith Erin Hicks: Hockey Girl Loves Drama Boy

Faith Erin Hicksin YA-sarjakuva Hockey Girl Loves Drama Boy ei ollutkaan vain romanttista hömppää, vaikka niin oletin.

On tässä romantiikkaakin, mutta isona teemana on kiusaaminen. Alix rakastaa jääkiekkoa, mutta ilon pilaa jatkuvasti joukkueen kapteeni Lindsay, joka kohtelee Alixia kuin roskaa. Tiimikaverit ja valmentaja, se muka luotettava aikuinen, katsovat toiseen suuntaan ja kun Alixilla viimein naksahtaa, syy on tietenkin vain hänen.

Alix säikähtää omaa väkivaltaista reaktiotaan ja pyytää apua Ezralta, suositulta teatteriryhmän pojalta. Ezra kun osaa pitää pokkansa ja heittää nasevan vastauksen vaikka häntä kiusattaisiinkin. Enimmäkseen syyllinen on Lindsayn yhtä ilkeä poikaystävä, joka pilkkaa Ezraa homofobisilla herjoilla.

(Ezra ei tykkää lokeroida itseään, mutta arvelee panseksuaalin olevan tällä hetkellä paras tapa kuvailla itseään.)

Joka tapauksessa Ezra suostuu auttamaan Alixia ja no, olihan tässä tosiaan sitä romantiikkaakin. Sitä tarinaa tukevat molempien nuorten eri tavoilla kipeät suhteet vanhempiinsa ja myös omiin heikkouksiinsa. Ezra lakaisee mielellään vaikeat asiat maton alle ja Alix puolestaan kokee vaikeaksi puolustaa itseään hankalissa tilanteissa.

Tykkäsin tarinasta ja siitä, miten realistiselta se tuntui. Ihmissuhteet eivät ole helppoja ja omia vikoja on vaikea myöntää. Minusta oli ihanaa lukea, miten intohimoisesti Alix ja Ezra suhtautuivat harrastuksiinsa, joista kumpikin toivoo salaa ammattia itselleen. Alix etenkin on aivan rakastunut jääkiekon pelaamiseen.

Tykkäsin myös selkeästä piirrostyylistä, joka on enimmäkseen mustavalkoinen. Tehostevärinä on vaalea sininen/turkoosi.

Ja ehdottomasti plussaa siitä, että Alix on sekä pitempi että fyysisesti vahvempi kuin Ezra! Kuinka usein sitä näkee kaunokirjallisuudessa? Hyvin harvoin.

Alix on itsevarma jäällä, Ezra ei.
(s. 125)

Kirjan tiedot:

Faith Erin Hicks: Hockey Girl Loves Drama Boy | First Second 2023 | 286 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Kirja herättää tunteita

K. O’Neill: The Moth Keeper

K. O’Neillin nuorten sarjakuva The Moth Keeper on niin söpö että! Tekijältä on ilmestynyt myös ehkä hieman tunnetumpi Tea Dragon Society -sarja, joten söpöily ja kauniisti kirjoitettu inklusiivisuus eivät sinänsä olleet yllätyksiä.

The Moth Keeper kertoo fantasiaolentojen yhteisöstä, joka on päättänyt elää öisin. Kun muu maailma nukkuu, heidän aavikkokaupunkinsa herää unestaan. Olennainen osa yhteisön toimintaa ovat yöperhoset, jotka varmistavat erikoisen yökukan kukinnan. Yöperhoset tarvitsevat aavikolla vaeltavaa vartijaansa ja sellainen Anyasta on määrä tulla.

Tämän sankari- ja kasvutarinan teki erityisen viehättäväksi se, miten suuri rooli yhteisöllä on Anyan elämässä. Öinen kaupunki kuhisee elämää ja kaikki ovat suorastaan ihania toisilleen. Yhteisö ei toimi, jos sen jäsenet eivät ole toistensa tukena.

Yöperhosten vartiointi on kunniatehtävä, mutta samalla ainoana koko yhteisöstään niiden vartija on suurimman osan ajasta yksin. Se on kova hinta maksettavaksi ja Anyan kautta tarinassa kyseenalaistetaan ensi kertaa onko se oikein. Kuinka paljon yhden henkilön pitää uhrata omasta onnestaan muiden vuoksi?

Yksin aavikolla.
(s. 95)

Tarinan maailma on kiehtova ja lempeä. Synkkiäkin sävyjä löytyy eikä niitä aina selitetä auki, mutta tunnelma noin yleensä on lohdullinen. Anya voittaa pelkonsa ja samalla hänen silmänsä avautuvat näkemään maailman hieman eri tavalla. Rakkain ystävä Estell ei olekaan se, joka tarvitsee aina suojelua, ja päivämaailmakin on todella kaunis.

O’Neillin kuvitus on satumaisen ja pehmeän näköistä olematta kuitenkaan hattarahöttöä. Maisemat ovat avaria ja kirjailijan loppusanojen mukaan saaneet inspiraationsa Uudesta-Seelannista. Hahmot ovat hyvin erilaisen näköisiä eikä tässä maailmassa näytä olevan mitään normia, jollainen yksilön pitäisi pyrkiä olemaan. Jokainen on hieno juuri sellaisena kuin on ja kaikki hyväksytään aina joukkoon.

Eli kaunis kirja ja kauniin lohdullinen tarina!

Kirjan tiedot:

K. O’Neill: The Moth Keeper | RH Graphic 2023 | 256 sivua | Kirjastosta

Virginia Woolf: Orlando

Nuorukainen, sillä ei ollut epäilystäkään hänen sukupuolestaan vaikka ajan muoti osaltaan kätki sen, sivalsi juuri viipaleen maurilaisen päästä, joka riippui kattohirrestä.

Klassikko luettu, taas! Virginia Woolfin Orlando oli täsmäkirja pariin lukuhaasteen, joissa etsittiin vanhempaa kirjaa. No, melkein satavuotias tämä onkin.

Orlando on fantasiaelämäkerta, queer-klassikko, feministinen klassikko ja kaikin puolin kehuttu kirja. Päähenkilö aloittaa elämänsä miehenä Elizabeth I:n Englannissa, kokee maagisen sukupuolenvaihdoksen 1600-luvulla ja elää naisena ainakin vuoteen 1928 asti. Hän tapaa kulttuurikuuluisuuksia ja runoilee itsekin, lähinnä tosin pöytälaatikkoon.

Epäilemättä ja todistetusti arvostettu kirja, josta en itse pitänyt oikeastaan ollenkaan. Joskus havahduin monen sivun jälkeen toteamaan, että enpä muuten muista luetusta yhtään mitään. Suomentajan loppusanoissa mainitaan esimerkiksi ensimmäinen Orlandon synnyttämä poika. Anteeksi mitä? En muistanut tuota edes tapahtuneen.

Mielestäni kirjan juoni poukkoili sinne tänne, en pysynyt yhtään mukana siinä, missä vuosisadassa oltiin milloinkin menossa, ja lisäksi en vain jaksanut Orlandon jaarittelevaa filosofointia milloin mistäkin aiheesta. Sori vain, Woolf! Hyvä, että muut tykkäävät ja arvostavat.

Positiivisena loppukaneettina: kirjassa oli joitakin omaakin huumorintajuani kutkuttavia kohtia ja lauseita.

"Oliko siis mahdotonta lähteä kävelylle puoliksi tukehtumatta ja saamatta lahjaksi smaragdein koristettua rupikonnaa ja avioliittotarjousta arkkiherttualta?"

(s. 142)

Kirjan tiedot:

Virginia Woolf: Orlando | Tammi 2024 (1. p. 1984) | 215 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Orlando (1928) | Suomennos: Kirsti Simonsuuri

Luettu myös:

Ainakin Yksi pieni lukupäiväkirja, Ankin kirjablogi ja Hiirenkorvia ja muita

Haasteet:

* Queer-lukuhaaste 2024 : Vanha kirja

* Vahvat naiset 2024 : Feminismi

* Fantastinen kesä : Julkaistu yli 10 vuotta sitten

Jane Austen: Emma

Emma Woodhouse oli kaunis, älykäs ja rikas; hänellä oli viihtyisä koti ja onnellinen luonne; hänessä tuntuivat yhdistyvän elämän parhaat lahjat.

Luin viimeinkin Jane Austenin Emman!* Yhdessä kimppalukuna Kirjaimia-blogin LauraKatarooman kanssa vieläpä. Luen harvemmin mitään yhdessä jonkun toisen kanssa, mutta tämä oli hauska kokemus. Kiitos siitä!

(*No itse asiassa jo viikko sitten, mutta olen ollut laiska kokoamaan ajatuksiani.)

Sanoin heti Emman lukemisen alussa, että takakannen kamala “Emma Amorin apulaisena” -slogan olisi jonkin toisen kirjan kannessa saanut minut jättämään sen hyllyyn. Tarkasti ottaen tuo on totta. Arvon neiti Emma Woodhouse tosiaan kuvittelee tietävänsä tarkalleen keiden pitäisi olla yhdessä ja tekee parhaansa saattaakseen heidät avioliiton satamaan.

Tuo matchmaking-juoni ajaa toki tarinaa, mutta pohjimmiltaan tämä on tapakomedia, jonka hahmokaarti on vähintäänkin kirjava. Austen on erinomainen kirjoittamaan niin erikoisia ja suorastaan vastenmielisiä hahmoja, että aina ei tiedä nauraisiko vai vaipuisiko vain myötähäpeään.

Ehkä kirjan paras esimerkki tästä olivat Eltonin pappispariskunta, kauheat ja töykeät pyrkyrit, jotka eivät itse ymmärrä olevansa ihan hirveitä ihmisiä. Skaalan toisessa päässä olivat kirjan järkevimmät tyypit eli Knightleyn veljekset. Ymmärrän täysin Knightley nuorempaa, joka viettäisi iltansa mieluummin kotona kuin tuntikausia kestävillä tylsillä kyläilyreissuilla.

Etenkin kirjan naisilla olikin kovin pienet elämänpiirit. Se oli itse asiassa aika surullista luettavaa näin nykynäkökulmasta. Yhtä ainoaa kirjettä vatvotaan koko kylän voimin viikkokausia, koska mitään muuta ei tapahdu.

Emma itse oli sekä ärsyttävä että kiinnostava. Hän on selvästi aikansa ja kasvatuksensa tuote. Hän on oman ympäristönsä ravintoketjun huipulla ja tietää sen, mikä on raivostuttava ja toisaalta tavallaan ihailtava ominaisuus. Miksi tyytyisit vähempään kuin tiedät ansaitsevasi?

Emma ei halua naimisiin vaan on päättänyt huolehtia rakkaasta ja luulosairaasta isästään loppuelämänsä ajan. Minusta kirjan loppu, jossa Knightley lupautuu muuttamaan Emman kotiin tämän isän vuoksi, olikin oikeastaan ihan superromanttinen. Harvempi aatelismies muutti kotoaan vaimonsa luo!

Kokonaisuutena kirja oli minusta yllättävän hauska. Austen on kuulemma sanonut, että vain hän itse pitää Emmasta, mutta kyllä minäkin häneen kummasti kiinnyin tarinan aikana!

Kirjan tiedot:

Jane Austen: Emma | WSOY 2014 (1. p. 1950) | 615 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Emma (1816) | Suomennos: Aune Brotherus

Luettu myös:

Luettua elämää, Hurja hassu lukija, Kasoittain kirjoja ynnä muut

Haasteet:

* Tiiliskiven neljä vuodenaikaa: Kesä

Laura Niemi: Työelämän tyhjänpuhujat: jargonin kupla ja miten se puhkaistaan

Ennen lantaa luotiin.

Tehdäänkö sinunkin työpaikallasi organisaation strategiaa kirkastavia toimenpiteitä, joihin voi sisältyä esimerkiksi haasteellisia asiakaskokemuksia ja niihin liittyviä vuorovaikutustilanteita koskevia elämyksellisiä linjauksia?

Vaaniiko viestintäkonsultti nurkan takana odottaen tilaisuutta fasilitioda sinua ja luoda henkilötyövuosien voimavaroja energisoivia ja tahtotiloja törmäyttäviä ratkaisuja organisaatiomuotoilun kautta?

Niinpä.

Työkaverini kuunteli hiljattain Yle Areenasta Aristoteleen kantapään jakson, jossa Pasi Heikura ja Laura Niemi keskustelivat johtoporrasta riivaavasta jargonista. Innostuin itsekin kuuntelemaan tuon jakson ja varaamaan sitten tämän oivallisesti nimetyn kirjan Työelämän tyhjänpuhujat.

Niemi pureutuu kirjassa jargoniin eli ympäripyöreään kehittelypuheeseen, jota tavallinen maanmatonen ei ensinnäkään ymmärrä ja toiseksi ei voi sietää. Tällainen kielellä hienostelu ja yksinkertaisten asioiden monimutkaistaminen työpaikoilla on hiipinyt joka puolelle.

Niemi kirjoittaa hauskasta ja oivaltavasti asiasta, joka nostaa arjessa toistuvasti verenpainetta ja aiheuttaa välillä jopa kehitysvastarintaa. Harvat vastustavat kehitystä sinänsä, mutta uudet ideat on aina vaikeampi nielaista, jos ne on puettu turhiin hörhelöihin kuin Ranskan rokokoon aateliset.

Kirjassa on mainioita esimerkkejä siitä, missä ja milloin jargonia käytetään ja miten se vaikeuttaa viestin ymmärtämistä. Miksi pitää olla piiritystilanteita kun kyseessä on kuitenkin vanha kunnon piiritys? Miksi lauseiden täytyy olla kilometrin mittaisia ja joukossa on ehkä yksi verbi, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä asian kanssa? Jos sitä asiaa edes on.

Niemi toteaa kyllä myös sen, että jargonille ja työpaikkasanastolle on joskus paikkansakin. Joidenkin asioiden kohdalla riittää, että sanaston ymmärtävät ne ihmiset, jotka ovat kyseisen asian kanssa tekemisissä. Hankehakemuksissa kannattaa puhua hankejargonia, jotta rahakirstun vartijat vaikuttuvat ja euroja satelee. Ja jos ei muuta niin johtajat, konsultit ynnä muut vastaavat pääsevät pätemään keskenään trendisanoja käyttäen. 

Kirjan tiedot:

Laura Niemi: Työelämän tyhjänpuhujat: jargonin kupla ja miten se puhkaistaan | SKS Kirjat 2024 | 168 sivua | Kirjastosta

Murder Under the Sun

Murder Under the Sun on novellikokoelma, joka keskittyy - aivan oikein - kesäisiin murhiin.

En hoksanut kirjaa varatessani, että vaikka se itsessään onkin uusi, novellit ovat vanhempia klassikoita. En myöskään tunnistanut suurinta osaa kirjailijoista, mutta enpä minä kovin intohimoinen dekkarilukija olekaan. Arthur Conan Doylen nimi sentään oli tuttu!

Kirjassa on siis yhdeksän novellia yhtä monelta eri kirjailijalta. Jostain syystä en oikein innostunut niistä ja luinkin kirjan pikkuhiljaa novelli kerrallaan.

Suosikkini olivat:

Nicholas Blake: The Long Shot - Joku ampuu hänen lordiutensa jousipyssyllä! Tämä tuntui juoneltaan, miljööltään ja hahmoiltaan todella klassiselta tarinalta. Murhaajan arvasin, mutta eipä se haitannut kun tätä oli niin rattoisaa lukea.

Arthur Conan Doyle: The Brazilian Cat - Puuma murha-aseena! Tämä tuntui enemmän kauhunovellilta kuin dekkarilta. Löytyy epäilyttävän iloinen sukulainen ja tämän vihainen vaimo, pimeä ja syystäkin hyvin pitkä yö, ja lukittu huone. Ja se puuma tietenkin.

G. D. H. & M. Cole: Birthday Gifts - Lukitun huoneen mysteeri! Myöskin hyvin klassisen tuntuinen novelli, josta tuli mieleen Agatha Christie. Olisi oikeastaan saanut olla vähän pitempi, jotta tunnelma olisi tihentynyt oikein kunnolla.

Kokoelmaan kuului myös Ellis Petersin novelli A Lift into Colmar. En tiedä missä tai milloin, mutta olen aivan varmasti lukenut sen ennenkin. Tai sitten sen juoni on niin käytetty ja ilmiselvä, että olen lukenut jonkin toisen, melkein identtisen tarinan.

Kokonaisuutena ei siis tehnyt kovin suurta vaikutusta, mutta onneksi kokoelmasta löytyi muutama kivakin novelli.

Kirjan tiedot:

Murder Under the Sun | Profile Books 2024 | 261 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Kesäkirjabingo : Kesäuutuus

Casey McQuiston: Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä

Valkoisen talon kattoterassilla, eräässä tietyssä nurkassa on löystynyt seinäpaneeli.

No niin, sainpahan viimein aikaiseksi lukea yhden viime vuosien somehitin eli Casey McQuistonin sateenkaariromanssin Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä. Olen jostain syystä jonkin verran hype-vastainen. Mitä enemmän jostain kirjasta vouhotetaan, sitä vähemmän minun yleensä tekee mieleni lukea se.

Ja ei tämä minun mielestäni niin ihmeellinen ollut kuin monien arvostelujen perusteella olisin kuvitellut.

Tässähän on siis kyse Yhdysvaltojen ensimmäisen naispresidentin pojan Alexin ja Englannin prinssi Henryn romanssista. Parikymppiset jampat vihastuvat, ihastuvat, panevat kuin kanit ja rakastuvat. Suhdetta pitää tietenkin piilotella, koska eihän prinssi voi olla homo ja sitä paitsi jenkeissä on vaalivuosi.

Hömppäromantiikkana tämä oli ihan okei, joskohta ajoittain eli lähinnä tarinaan upotettujen sähköpostiviestin osalta myötähäpeää aiheuttava. Paneskelua oli niin paljon, että hyppäsin monia kohtauksia ihan suosiolla ohi. Mutta kahden ihmissuhteissa hieman toivottoman nuoren miehen ensirakkaustarinana tämä toimi aivan hyvin.

Eniten tämä ontui mielestäni politiikan kuvaamisessa. Kuvaus oli sekä kovin naiivin ja pinnallisen tuntuista että todella kärjistettyä. Eikä siinä mitään jos sen olisi sellaista pitänyt ollakin, en minä odota hömppäromantiikan heittäytyvän oikeasti poliittiseksi. Tämä nyt kuitenkin selvästi halusi olla vakavasti otettava tarina myös siltä osin, ja minulle se ei toiminut ollenkaan.

Vähän jäi kyllä sellainen olo, että voisin joskus katsoa sen tähän perustuvan elokuvan.

Kirjan tiedot:

Casey McQuiston: Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä | Tammi 2022 | 400 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Red, White and Royal Blue (2019) | Suomennos: Johanna Auranheimo

Luettu myös:

Kirjojen keskellä, Kirjapöllön huhuiluja, Unelmien aika ynnä muut

Haasteet:

* Queer-lukuhaaste 2024 : Kirja on filmatisoitu

Darcie Little Badger: A Snake Falls to Earth

On the hospital bed, her delicate body cradled between thin white pillows, Rosita dreamed.

Luin pari vuotta sitten Darcie Little Badgerin Elatsoen. Tykkäsin siitä hyvin erilaisena YA-kirjana ja ajattelin, että voisin lukea häneltä joskus jotain muutakin. Tämä A Snake Falls to Earth oli muistaakseni OverDriven e-kirjaston Big Read -kimppalukukirjana jossain välissä, mutta enpä lukenut sitä silloin.

Mutta nyt luin!

Tässä liikutaan samanlaisissa tunnelmissa kuin Elatsoessa. Päähenkilö Nina on lipan-apassi, jolle oma kulttuuriperintö on hyvin tärkeä. Nina yrittää selvittää, mitä hänen iso-iso-äitinsä kertoi kuolinvuoteellaan. Hankala homma, koska Rosita kertoi tarinan lipanien kielellä.

Samaan aikaan aivan toisaalla nuori vesimokkasiinikäärme(-ihminen) Oli potkaistaan ulos pesästä. Oli kuuluu lipan-apassien taruston eläinihmisiin (animal people), jotka ovat tavallaan avataria ihmisten maailman eläimille. Eläinhahmo on heille luontainen, mutta kaikki pystyvät myös ottamaan ihmismäisemmän hahmon.

Oli pystyttää teltan pienen järven rannalle ja tutustuu toisiin, eri lajia edustaviin eläinihmisiin. Kun yhtä heistä uhkaa vakava vaara, Oli joutuu matkaamaan ihmisten maailmaan, jossa hän tapaa Ninan perheineen.

Tämä oli aika hidastempoinen tarina ja Oli ja Ninakin tapaavat vasta kirjan puolivälin jälkeen. Kumpikin oli kuitenkin kiinnostava tyyppi, ja oikeastaan kirjan pointti taitaakin olla sen maailman ja lipan-apassien taruista kertominen nykynuoria toivottavasti kiinnostavalla tavalla. Samalla tarina ja kirjailija ottavat kantaa sekä ilmastonmuutokseen että etenkin eläinten sukupuuttoon.

Luonnollinen sukupuutto on yksi asia, ihmisten aiheuttama hävitys toinen. Kaikki, mitä täällä tapahtuu, heijastuu Olin maailmaan. Konkreettisena esimerkkinä on biisoni-ihmisten mahtava kaupunki, joka tuhoutui hetkessä kun valkoiset valloittajat teurastivat biisonit meidän maailmassamme. Mitä enemmän jotain lajia täällä on, sitä vahvemmin he ovat läsnä toisessa maailmassa.

Tarinassa korostuu myös rakkaus perheeseen, sekä biologiseen että itse valittuun. Ninalle hänen perheensä ja sukujuurensa ovat todella tärkeitä, ja Oli löytää paikkansa erilajisten joukossa. Koska Nina on aseksuaali, kirjassa ei ole romanttista juonta, mikä on melko harvinaista YA-kirjallisuudessa!

Kirjan tiedot:

Darcie Little Badger: A Snake Falls to Earth | Levine Querido 2021 | 377 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Queer-lukuhaaste 2024 : BIPOC-kirjailija

* Vahvat naiset 2024 : BIPOC

* Kesäkirjabingo : Camping

* Fantastinen kesä : Löydetty perhe

* YA-lukuhaaste : BIPOC-kirjailija

Kat Leyh: Thirsty Mermaids

Juopottelevia merenneitoja! Pieleen mennyt loitsu!

Nappasin tämän Kat Leyhin Thirsty Mermaids -sarjakuvan mukaani palautushyllystä, koska se kuulosti niin hilpeältä.

Kolmen merenneidon parvi juopottelee iloisena merenpohjassa ja kun laivan hylystä löytyneet viinakset loppuvat, he saavat loistoidean nousta maankamaralle kuppia kallistamaan. Kaikeksi onneksi yksi heistä on merinoita ja tietää loitsun, jolla pyrstöt muuttuvat jaloiksi. Jee! Kun kolmikko seuraavana aamuna herää krapulaisena, käy kuitenkin ilmi, että pyrstöt palauttava loitsu jäi oppimatta…

Tarina oli suurimmaksi osaksi merenneitojen toilailua kesäisessä turistikaupungissa, mutta oli siinä vakavampiakin sävyjä. Pearl ja Tooth rynnivät läpi ihmismaailman outojen tapojen itsevarmuutta uhkuen. Samaan aikaan merinoita Eez kärsii muilta piilossa sekä syyllisyydestä että kehodysforiasta. Ihmiskeho ei ole se, jossa hänen kuuluisi olla, ja se tuntuu vieraalta ja väärältä.

Varsinaista yksittäistä sateenkaarijuonta kirjassa ei ole, mutta teema onkin punottu Eezin tuntemusten lisäksi koko tarinaan. Merenneitojen uusi ystävä Vivi on transtaustainen, hänen siskonsa puoliso on muunsukupuolinen ja noin ylipäätään on selvää, että maailmassa on muitakin kuin cis heteroita. Sitä ei alleviivata, vaan se on luonteva osa arkielämää.

Kuvasto on muutenkin todella monipuolinen esimerkiksi etnisyyksien ja erilaisten kehojen suhteen. En lämmennyt aivan koko piirrostyylille (joillakin hahmoilla oli melkein olemattomat nenät!), mutta oli kiva lukea tarinaa, jossa oli niin erinäköisiä ja -kokoisia ihmisiä.

Myös tarinasta huokuva ystävyyden ja toistensa hyväksymisen teema oli hienosti kirjoitettu. Merenneidot ovat toistensa tukena ja nostavat aina toisiaan ylöspäin.

Eli jos aikuisille kirjoitettu merenneidot kuivalla maalla -tarina kiinnostaa, suosittelen! Huumori on aika särmikästä ja hahmot rosoisia, mutta kiva tätä oli lukea.

Kirjan tiedot:

Kat Leyh: Thirsty Mermaids | Gallery 13 2023 | 256 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Kesäkirjabingo : Kaupunki

* Fantastinen kesä : Kannessa on merta tai taivasta

Simon James Green: Heartbreak Boys

“Siis onks tää joku vitsi?”

Heinäkuun alkuun sopiikin kesäinen sateenkaari-YA. Simon James Greenin Heartbreak Boys on nimestään huolimatta suomennettu teos ja ilmestyi tuossa aiemmin keväämmällä. Se jäi mieleeni keltaisen kantensa vuoksi, koska keltaisia kirjoja ilmestyy aika vähän.

Tarina on sekoitus road trip -hupailua, ystävyyttä, erosta selviämistä ja kaapista tulon pohdintaan. Jackin ja Naten poikaystävät ovatkin pettäneet heitä keskenään ja asia tulee ilmi kouluvuoden päättäjäisbileissä. Naten perhe on lähdössä automatkalle Englannin halki ja kun Jack värvätään mukaan, päättää hän somettaa reissusta kuin viimeistä päivää tehdäkseen exät kateellisiksi.

Reissu ei kuitenkaan ole mikään luksusmatka ja onnellisten hetkien lavastaminen alkaa käydä työstä. Tarinassa olikin mukana yllättävän paljon some-kritiikkiä ja siinä korostettiin sitä, että kenenkään some-profiili ei kerro koko tarinaa. En tiedä miten saarnaavana nuorempi lukija tämän kokisi, mutta ihan hyvin se oli mielestäni upotettu tarinaan.

Kirjalla on kaksi kertojaa, Jack ja Nate, ja minun oli jostain syystä välillä vaikea erottaa heitä toisistaan. Harmillista ja ehkäpä pieni kerronnan heikkous, koska pojat ovat tosi erilaisia luonteiltaan. Nate on hiljainen introvertti ja Jack haluaa mennä eikä meinata. Onneksi joka luvun alussa kerrotaan kumpi on äänessä.

Yhtenä tarinan isoista kysymyksistä on se, miten lapsuusajan kaverit ajautuivat erilleen. Jack halusi elää rohkeasti omana itsenään vaikka joutuikin koulukiusatuksi. Ujommalle Natelle kaapista tulo on vaikeampaa, etenkin kun hän näki vierestä miten Jackia kohdeltiin. Kirjassa todetaankin loppujen lopuksi, että jokainen saa itse päättää kenelle ja milloin kertoo noin henkilökohtaisesta asiasta.

Kokonaisuutena ihan hauska kesäkirja, jota on varmaan helppo vinkata yläkoululaisille.

Kirjan tiedot:

Simon James Green: Heartbreak Boys | Otava 2024 | 393 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Heartbreak Boys (2020) | Suomennos: Lotta Sonninen

Luettu myös:

Kirjapöllön huhuiluja, Kirjojen keskellä, Lue meille äitikulta ym.

Haasteet:

* Queer-lukuhaaste 2024 : Käännös

* Kesäkirjabingo : YA

* YA-lukuhaaste : Keltainen

Kesäkooste

Kesäkuussa päättyi kaksi lukuhaastetta. Hus hyllynlämmittäjiin luin seitsemän hyllynlämmittäjää, haastekoonti on täällä. Lukumatka menneisyyteen -haasteessa sain luettua täyteen koko bingoruudukon ja sen haastekoonti on täällä.

Muuten jäin kesäkuussa vähän jälkeen lukusuunnitelmistani, koska sain jostain kesäflunssan, joka veti sairauslomalle ja ihan sippiin viikoksi. Sen viikon aikana jäin kaiken lisäksi Vera Stanhope -koukkuun ja olen nyt katsonut sitä YleAreenasta joka viikonloppu... 

Kuukauden paras kirja oli Karin Bojsin Euroopan esiäidit, joka oli kiinnostava ja helposti lähestyttävä kirja Euroopan asuttamisesta ja kulttuurien kehittymisestä.

Seuraavaksi täytyy sitten tarttua niihin sateenkaarikirjoihin, jotka odottavat lukemistaan Queer-lukuhaasteeseen! Tällä hetkellä onkin kesken Simon James Greenin YA-kirja Heartbreak Boys, joka vaikuttaa ihan hupaisalta. Minua kyllä vähän ärsyttää se, että kirjan nimeä ei ole suomennettu mitenkään! 

Luettu

Natasha Pulley: The Bedlam Stacks

Omasta hyllystä lahjoituksena kirjaston kokoelmaan, koska minusta tämä oli loppujen lopuksi aika tylsä.

Karin Bojs: Euroopan esiäidit: 43 000 vuotta nykyihmiset historiaa

Tosi kiinnostava kirja Euroopan asuttamisesta ja naisten roolista esihistoriassa.

Mokumokuren: The Summer Hikaru Died, Vol. 3

Kauhumanga jatkuu. Tässä osassa yhä useampi ihminen alkaa aistia "Hikarun" läsnäolon, joka houkuttelee paikalle muitakin henkimaailman olentoja. Yoshiki kriiseilee, koska "Hikaru" ei tunnu tekevän eroa elämän ja kuoleman välille. Sama sielu, eri muoto, on hänen selityksensä. Sarjan tekijä on todella hyvä luomaan kaikkialla leijuvan uhan tuntua. Päällisin puolin kylässä on kuuma ja rauhallinen kesä, mutta pinnan alla ja varjoissa piilee vaikka mitä.

Katri Alatalo: Kesäkuu

Yhden yön nuorten/nuorten aikuisten kirja, jossa oli niin paljon tapahtumia, että kirja olisi voinut olla pidempikin.

Camryn Garrett: Friday I’m in Love

Sateenkaarevassa YA-kirjassa juhlittiin queer-iloa, joka jäi kyllä vähän vakavampien teemojen alle.

Laura Suomela: Kiss my juhannus
Plussaa YA-juhannussekoilulle mutkattomasta menkkapuheesta, miinusta kissajuonesta.

Pirjo Tuominen: Puutalokaupungin naiset
Lappeenranta-keskeinen historiallinen kirja oli liian luettelomainen omaan makuuni.

Jean M. Untinen-Auel: Hevosten laakso

Aylan esihistorialliset seikkailut olivat kiinnostavia, Jondalarin omaan täydelliseen napaansa (tai oikeastaan vähän alemmas) tuijottelu ei.

Sylvia Douyé & Paola Antista: Sorceline, osa 3. Tyttö joka etsi itseään

Jotenkin en vain saa kiinni tästä nuorten sarjakuvasarjasta. Kuvitus on hienoa, mutta tarina tuntuu hyppivän paikasta ja henkilöstä toiseen. Ehkä tämä on niitä sarjoja, jotka olisi parempi lukea alustaan loppuun yhdellä kertaa? Sinänsä tarinan maaginen maailma on kyllä kiinnostava, juonessa vain on vaikea pysyä mukana.

David Norman: Dinosaurukset

Näppärä pieni tietopaketti dinosauruksista ja paleontologin työstä.

Haastekoonti: Lukumatka menneisyyteen 2024

Tänään päättyy kirjagramin Lukumatka menneisyyteen -haaste, jossa luettiin bingoruudukkoon historiallisia kirjoja. Tämä on tosi kiva haaste, josta olen tykännyt kovasti. Kiitos taas sen järjestämisestä, @paulan_kirjanurkka!

Tavoitteeni oli saada koko ruudukko täyteen ja peräti onnistuinkin siinä. Minusta haaste oli nimenomaan kiva, ei työläs tai muuten hankala, koska pidän historiasta ja siihen liittyvästä kirjallisuudesta. Tämä haaste motivoi lyhentämään lukulistaani, joskin se on sitten kasvanut toisesta päästä, koska kiinnostavia historiallisia romaaneja ja historiatietokirjoja ilmestyy jatkuvasta.

Eniten piti miettiä tuota empatia-kohtaa, mutta sitten sekin täyttyi ihan itsestään. Siihen luettu Carolyn Keenen Neiti Etsivä maksaa velkansa sijoittui 1930-luvulle ja Paula sekaantui rikosjuttuun nimenomaan siksi, että tunsi empatiaa toista tyttöä kohtaan. Lähimmäksi nykyaikaa taisi sijoittua Marianna Kurton Tristania, jossa ollaan 1960-luvulla, ja kauimmaksi dinosauruksia ja paleontologiaa käsittelevä David Normanin Dinosaurukset. Fiktiossa kauimpana menneisyydessä oltiin Jean M. Untinen-Auelin Hevosten laaksossa, jossa seikkailtiin sellaiset 30 000 vuotta sitten.

Kaikki haastekirjat:

Sota: Roy Jacobsen: Valkoinen meri

Sisarukset: Sophie Irwin: Seurapiirineidon opas onnenongintaan

Kirjan nimessä erisnimi: Anu Lahtinen: Ebba, kuningattaren sisar

Muutos: Sarah Perry: The Essex Serpent

Kirjasarjan osa: Sarah Lark: Kiivilinnun kutsu

Karjala: Silja-Elisa Laitonen: Valinta

Sääty-yhteiskunta: Satu Tähtinen: Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia

Työ: Mooses Mentula: Toiviokoski

Vuoden kierto: Ilari Aalto & Elina Helkala: Vuosi keskiajan Suomessa

Vapaa valinta: Hand in Hand with Love: An anthology of queer classic poetry

Hyvä mieli: Lynn Messina: Murhatun rakastajan tapaus

Taika: Alexis Hall: Mortal Follies

Toivo: Sarah Lark: Toivoa maailman äärissä

Saavutus: Shelley Parker-Chan: She Who Became the Sun

Kysy kirjastosta: Merja Mäki: Ennen lintuja

Kaksi maata: Marianna Kurtto: Tristania

Suomi ennen 1800-lukua: Enni Mustonen: Kartanonrouva

Empatia: Carolyn Keene: Neiti Etsivä maksaa velkansa

Kansanperinne: Jenna Kostet: Punainen noita

Lapsuus: Anneli Kanto: Punaorvot

Yhteisö: Agatha Christie: Lomahotellin murhat

Kirjassa on kuvia: Karin Bojs: Euroopan esiäidit: 43 000 vuotta nykyihmiset historiaa

Kaupunki: Pirjo Tuominen: Puutalokaupungin naiset

Ennen vuotta 1000: Jean M. Untinen-Auel: Hevosten laakso

Tiede: David Norman: Dinosaurukset

David Norman: Dinosaurukset

Dinosaurukset “syntyivät” virallisesti vuonna 1842 englantilaisen anatomin Richard Owenin nerokkaan ja intuitiivisen etsiväntyön ansiosta.

Toukokuussa lukemani Itaru Kinoshitan Dinosaur Sanctuary -mangan ensimmäinen osa muistutti minua siitä, että tosiaan tykkään dinosaurusjutuista. Syytän Jurassic Parkia. Paleontologia minusta ei koskaan tullut, mutta kiinnostus muinaisiin hirmuihin jäi.

David Normanin Dinosaurukset jäi mieleeni jo silloin kun se ilmestyi eli vuonna 2018. Muistan selanneeni sitä kirjastossa ja ajatelleeni, että pitääpä joskus lukea tämä. Kuusi vuotta myöhemmin oli Se Aika. ...Jota kieltämättä motivoi se, että tämä napsahtaa näppärästi historiallisen lukuhaasteen viimeiseen puuttuvaan ruutuun.

Normanin piskuinen kirja on näppärä esittely ei ehkä niinkään dinosauruksista kuin paleontologin työstä. Hän kertoo sekä varhaisista tutkijoista että nykyajan asiantuntijoista, joiden työn kautta meidän kuvamme dinosauruksista muuttuu koko ajan. Jurassic Parkissa kaikilla dinosauruksilla oli peitteenään vain nahka, mutta nyt tiedämme osalla olleen turkkia ja höyheniä.

Norman on itse perehtynyt etenkin Iguanodoniin, joka toimii kirjassa esimerkkinä siitä, miten kuva yhdestä lajista voi muuttua tutkimusmenetelmien kehittyessä. Minua kiinnostivat enemmän yleiset linjat ja dinosaurusten ajan kuvaus, jota oli myös ihan mukavasti.

On aina huikeaa muistaa, miten kauan niiden ajasta on ja miten erilainen maapallo silloin oli. Mantereet olivat eri kohdissa ja ilmasto aivan erilainen.

Pidin kirjasta ja se on kiva pieni tietopaketti aiheesta kiinnostuneille. Kirjassa on myös jonkin verran kuvia havainnollistamassa tekstiä.

Kirjan tiedot:
David Norman: Dinosaurukset | Art House 2018 | 192 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Dinosaurs: A Very Short Introduction (2017) | Suomennos: Veli-Pekka Ketola

Haasteet:
* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Tiede

Jean M. Untinen-Auel: Hevosten laakso (Maan lapset #02)

Ayla oli kuollut.

Vastikään lukemani Kari Bojsin tietokirja Euroopan esiäidit muistutti minua siitä, että Maan lapset- sarjan lukeminen on minulla pahasti kesken. Se mainittiin tuossa Bojsin kirjassa ihan kehujen kera, Jean M. Untinen-Auel kun nojasi aikansa tutkimustietoon sarjaa kirjoittaessaan.

Hevosten laakso on sarjan toinen osa ja jatkaa suoraan siitä, mihin Luolakarhun klaani jäi. Ayla on karkotettu neandertalklaanistaan ja löytää turvapaikan vehreästä laaksosta. Tiedän, että sarjaa on kritisoitu Aylan ylivertaisuudesta: tässä osassa hän muun muassa keksii uuden tavan tehdä tulta ja kesyttää sekä hevosen että leijonan.

Minua se ei haitannut pätkääkään! Pidin Aylan sitkeydestä ja kekseliäisyydestä, ja kirjailija on kirjoittanut jokseenkin loogisesti sen, miksi Ayla näihin ihmetekoihin kykenee. Tuli syttyy ensimmäisellä kerralla vahingossa ja hän pelasti pienempiä eläimiä jo edellisessä osassa.

Ainoa nikotuksia aiheuttanut kohta oli se, jossa hän lopulta oppii uuden kielen unessaan. Joopa joo, mutta antaa nyt olla tämän kerran.

Koska tykkäsin Aylasta, oli sääli, että hänen niskoilleen heitettiin lopulta Jondalar. Hän, jolla on ihmeellinen, jättimäinen, sykkivä, ylpeä ja uljas kalu. Valtava mela siis, ihan mieletön salko, ei edes mahdu naisten sisään, mainitsinko sen hirmuisen koon jo? Hänen suuri ongelmansa on se, että hän on niin kirotun komea ja täydellinen ettei tästä johtuvaa syvää angstia ymmärtävää naista vain löydy. Kuule yhyy vaan.

Ja Jondalarin veli oli vielä hyödyttömämpi. Mikä toope. Ansaitsi kohtalonsa.

No kuitenkin, Aylan osuus tarinasta oli tosi kiinnostavaa luettavaa. Mielenkiintoni hieman lopahti Aylan viimein tavattua Jondalarin, koska silloin alkoivat turkikset heilua ja anakonda löysi tiensä sille sopivaan luolaan jne.

Jos nyt jotain positiivista Jondalarin tarinasta etsitään, niin siinä tuodaan vahvasti esiin äitijumalatarkultti ja ne rehevät pienet veistokset, jotka Bojsin kirjassakin mainittiin. Aylan ja Jondalarin kohtaaminen on kummallekin hämmentävä kokemus, koska he ovat kasvaneet niin erilaisissa kulttuureissa. Ajatuskin Aylan pojasta, jonka isä on neandertalilainen, on Jondalarille kauhistus ja hänen on vaikea uskoa, että klaanin ihmiset eivät ole pelkkiä eläimiä.

Valmistaudun jo henkisesti siihen, että seuraavassa osassa päästään seuraamaan mammuttiseksiä. Siinä tanner tömisee!

Kirjan tiedot:

Jean M. Untinen-Auel: Hevosten laakso | WSOY 2022 (1. p. 1982) | 649 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: The Valley of Horses (1982) | Suomennos: Erkki Hakala

Luettu myös:

Sallan lukupäiväkirja, Vinttikamarissa ynnä varmaan muutkin

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Ennen vuotta 1000

* Tiiliskiven neljä vuodenaikaa : Kevät

* Vahvat naiset 2024 : Jumalatar

Pirjo Tuominen: Puutalokaupungin naiset

Linja-auton sisäilma oli tukahduttavaa ja haisi pahalle.

Vaikka olenkin lukenut paljon kotimaisia historiallisia romaaneja, Pirjo Tuominen on jostain syystä jäänyt lukematta. Kirjaston tuttu asiakas suositteli tätä Puutalokaupungin naisia ja ajattelin, että pitääpä nyt sitten kokeilla.

Lopputulemana en pitänyt kirjasta läheskään niin paljon kuin kyseinen asiakas. Epäilemättä keskustelemme asiasta kunhan näemme seuraavan kerran!

Tarina sijoittuu Lappeenrantaan vuosiin 1939-1959. Oikeastaan Lappeenranta onkin kirjan päähenkilö, sillä kaupunkikuvan muutos vuosikymmenten saatossa on tiiviisti mukana tarinassa. Kaupunkia pommitetaan sodassa ja puutalokortteleissa kasvaa kokonaisia sukupolvia ennen kuin ne jyrätään kerrostalojen alta. Kirjassa oli välillä hyvin tietokirjamainen ote kun kaikista muutoksista piti kertoa.

Sama koskee tarinan henkilöitäkin ja siksi minun oli vaikea päästä tähän mukaan. Kerronta oli mielestäni luettelomainen enkä saanut kunnolla kiinni yhdestäkään sen monista, monista hahmoista. Tarinan keskiöön nousee lopulta Viena, joka joutuu olosuhteiden pakosta itsenäistymään varsin nopeasti.

Kaipasin kirjaan myös karttaa! Lappeenranta on minulle aivan tuntematon kaupunki ja kartta olisi auttanut, no, pysymään kartalla tapahtumista ja kaupunkikuvasta.

Muita Tuomisia lukematta en osaa sanoa, miten tämä vertautuu hänen edellisiin teoksiinsa. Tämä ei oikein vakuuttanut, mutta toisaalta kyllä minua jäi vähän kiinnostamaan, että mitä Vienalle jatko-osassa tapahtuu.

Kirjan tiedot:

Pirjo Tuominen: Puutalokaupungin naiset | Tammi 2022 | 308 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Kaupunki

Laura Suomela: Kiss my juhannus

Sen tunne, kun tajuut, että oot just pelastanut koko porukan juhannuksen!

Juhannuskirjaksi sopii hyvin, no, esimerkiksi juhannuskirja. Laura Suomelan YA-kirjassa Kiss my juhannus riittää sekoiluja parinkin juhannuksen tarpeisiin, vaikka tämä tapahtuukin oikeastaan yhtenä juhannuspäivänä.

Eetu onnistuu löytämään viime minuutilla vuokramökin, joten kaveriporukan ei tarvitsekaan jäädä kärvistelemään kaupunkiin. Himokselle ei päästä (ehkä), mutta on se järvenrantamökki tyhjää parempi. Vai onko?

Tässä oli tosiaan melkoista kesäistä kohellusta, kun vuokramökki osoittautuu kammottavaksi mörskäksi. Se ei vielä sinänsä aiheuta pettymystä suurempaa draamaa, mutta myöhässä olevat menkat käynnistävät sinänsä loogisen, mutta hyvin kaoottisen tapahtumaketjun.

Tykkäsinkin siitä, miten mutkattomasti tässä puhuttiin menkoista. Vieläkin enemmän tällaista nuortenkirjoihin, kiitos! Ja erityisesti pidin siitä, että porukan pojatkin suhtautuivat menkoista puhumiseen ihan luontevasti. Hyittely ja muu kauhistelu oikein loistaa poissaolollaan.

Vähän kyllä miinusta siitä, miten porukka noin vain unohtaa huolehtia Eetun perheen kissasta. Ensinnäkin minusta oli alun perinkin käsittämätön ajatus, että Eetun äiti antaa silmäteränsä teinien mukaan aivan outoon paikkaa. Ei ikinä. Saati sitten, että reissuun lähdetään ilman hiekkalaatikkoa ja muita tykötarpeita. Ja sitten se unohtaminen oli jo ihan kamalaa.

Otan kissajutut aika henkilökohtaisesti kirjoissakin!

Mutta kokonaisuutena kirja oli ihan hupaisa arkinen kesäseikkailu. En pitänyt tästä yhtä paljon kuin parista muusta lukemastani Suomelasta, joissa asioiden parissa viivyttiin pitempään, mutta kelpo kirja tämä kuitenkin on.

Kirjan tiedot:

Laura Suomela: Kiss my juhannus | Karisto 2022 | 149 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirjojen keskellä, Kirjapöllön huhuiluja, Kirjahullun päiväkirja ynnä muut

Haasteet:

* Kesäkirjabingo : Kesämökki

* YA-lukuhaaste : Kesä

Haastekoonti: Hus hyllynlämmittäjät

Kirjagramin puolella haastettiin alkuvuodesta lukemaan omia hyllynlämmittäjäkirjoja. Haasteessa oli hauska käänne: ensin valittiin kolme luettavaa kirjaa ja vasta sitten paljastui, että haasteeseen liittyi myös bingoruudukko. Kiitos haasteesta, @merimiesaidinpaivakirja!

En ajatellutkaan saavani koko ruudukkoa täyteen, koska tuohon "ostit kirjasomen innoittamana" -kohtaan minulla ei vain ollut sopivaa kirjaa. Mutta, luin hyllystäni kuitenkin seitsemän kirjaa! 

Tai oikeastaan seitsemän ja puoli. Yksi aluksi valitsemistani kirjoita oli Markus Hotakaisen Onko siellä ketään: avaruuden älyä etsimässä. Yritin lukea sitä, mutta annoin periksi jossain sivu 120 paikkeilla. Kun ei niin ei. Muistaakseni ostin kirjan joskus Helsingin tai Turun kirjamessuilta ja selvästi kyseessä oli harvinainen hutiostos.

Luettujen kirjojen kohtalot olivat seuraavat:

Omaan hyllyyni jäivät:

Heli Mäenpää: Arvon kissa: suomalaisten rescue-kissojen tarinoita

Eric Chaline: 50 eläintä jotka muuttivat maailmaa

Carolyn Keene: Neiti Etsivä maksaa velkansa

Lahjoitin kirjastoon:

Sarah Perry: The Essex Serpent

Natasha Pulley: The Bedlam Stacks

Jätin tuo ja vie -hyllyyn:

Xinran: Message from an Unknown Chinese Mother: Stories of Loss and Love

Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja vanhan pitsin arvoitus

Markus Hotakainen: Onko siellä ketään: avaruuden älyä etsimässä

Camryn Garrett: Friday I’m in Love

It’s Mom’s idea to drive me to Naomi’s Sweet Sixteen.

Camryn Garrettin Friday I’m in Love sattui silmiini kun keräilin aiemmin keväällä teemakirjoja pop up -kirjastoa varten. Tämä on nuorten sateenkaari-YA:ta ja jäi mieleeni, koska kansi on niin kertakaikkisen iloisen näköinen.

Tarinassa onkin kyse ilosta, joskin kirja oli myös yllättävän vakava. Mahalialla ja hänen äidillään ei ollut varaa järjestää hänelle kunnon sweet sixteen -synttäreitä. Syntymäpäivä oli ja meni aikoja sitten, mutta Mahalia haluaa silti juhlia. Hän päättää tulla kaapista kertaheitolla ja mikäs sen näkyvämpää kuin kunnon coming out -bileet.

Sateenkaariteemaltaan tämä oli minusta tosi positiivinen kirja. Läheisten reaktiot arveluttavat Mahaliaa jonkin verran, mutta itseensä ja omaan identiteettinsä hän on täysin tyytyväinen. Koska Mahalia ei oikein osaa tai edes välitä sanoa onko bi vai pan, hän määrittelee itsensä queeriksi.

Juhlien teema muuttuu lopussa ihanasti kaapista tulemisen juhlimisesta Mahalian queer-identiteetin juhlimiseksi. Eihän hänen elämänsä ole vain se yksi hetki, vaan jatkuvaa iloa siitä, että hän on oma itsensä.

Society might expect me to come out over and over again, but this party has taught me that it can be a moment of joy, a way to celebrate myself. Coming out can be something I do just for me.

(s. 263)

Mutta juhlat jäävät hieman sivuosaan, koska tässä on niin monta muutakin aihetta. On perheen varattomuus, äidin äkillinen sairastuminen, poissaoleva isä, tasokokeet, rasismi ja luokkaerot. Sinänsä näitä kuvataan hyvin ja on totta, että hyvin monien ihmisten kohdalla monet marginaalit kohtaavat.

Mahalia on musta, vähävarainen, queer ja yksinhuoltajan lapsi. Varallisuuserot jäytävät, kun hän yrittää epätoivoisesti säästää juhliin, jollaiset rikkaan bestiksen vanhemmat voisivat maksaa sen näkymättä perheen budjetissa mitenkään. Valkoihoinen englanninopettaja maalaa itsestään suvaitsevaista kuvaa, mutta Mahaliaa tämän pinnallisuus ja alentuva sääli inhottavat ihan syystäkin.

Kirja oli silti nopea ja kevyt lukea. Mahalia ei ryve ongelmissaan vaan haluaa selvitä niistä selkä suorana ja itsestään (ja söpöstä Siobhanista) pitäen.

Kirjan tiedot:

Camryn Garrett: Friday I’m in Love | Penguin Books 2023 | 272 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Queer-lukuhaaste 2024 : Queer ilo

* Vahvat naiset 2024 : Ilo

* YA-lukuhaaste : Sinulle uusi kirjailija

Katri Alatalo: Kesäkuu

- Okei, Juli, Titta-täti huokaisi samalla kun veti jarrut pohjaan keskellä Alcatrazin parkkipaikkaa.

Tämä Katri Alatalon Kesäkuu on ollut minulla lainassa jo parisen viikkoa, mutta ihan noin periaatteesta halusin odottaa kesäkuuhun sen lukemista. Kirja onkin niin vahvasti kesäkirja, että paras aika sen lukemiselle on juuri tämä vuodenaika.

Kesäkuu on melko harvinaisesti yhden päivän (yön) nuortenromaani, joka pallottelee siinä nuortenkirjan ja YA-kirjan välillä. Voisi mennä molempiin ja kirjastoissa tätä onkin näköjään laitettu N- ja NA-osastoille. Sanoisin, että uppoaa yläkoululaisiin, etenkin vähemmän lukeviin. Tässä on vain 144 sivua.

Päähenkilö Juli on 15-vuotias ja heti käy selväksi, että hänellä on jonkinlaisia ongelmia koulussa ja/tai kotona. Hänet on lykätty kesäleirille, josta hän päättää saman tien karata. Mukaan tunkee myös Bao, joka Tampereelta tulleena on paitsi suurkaupunkilainen myös ulkopuolinen leirillä, jonka osallistujat ovat pääosin Julin omasta käpykylästä.

Pakomatka on vauhdikas ja tuntui hieman, no, satunnaiselta. Ikään kuin juonikuvioita olisi keksitty sitä mukaa kun kirjaa kirjoitettiin, missä ei sinänsä ole mitään vikaa. Nyt homma vain tuntui hieman leviävän käsiin kun käsiteltiin niin monenlaisia ongelmia itsetuhoisuudesta rasismiin, perheenjäsenen kuolemaan ja oppimisvaikeuksiin.

Oikeastaan tarinaa olisi ollut pitempäänkin kirjaan. Silloin Juliin ja Baoon olisi ehtinyt syventyä paremmin. Toisaalta pidin kyllä kirjan ohimeneväisyyden tunnelmasta. On vain tämä yö ja vain tällä on nyt merkitystä.

Kirjan tiedot:

Katri Alatalo: Kesäkuu | Hertta 2024 | 144 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Yöpöydän kirjat, Kirjakaapin kummitus, Siniset helmet ynnä ehkä muutkin

Haasteet:

* Helmet 2024 : 20. Kirjan on julkaissut pieni kustantamo [41/50]

* Kesäkirjabingo : Suomen kesä

* YA-lukuhaaste : Kannessa on kaksi ihmistä

Karin Bojs: Euroopan esiäidit: 43 000 vuotta nykyihmiset historiaa

Seitsemän vuotta sitten, vuonna 2015, kirjoitin kirjan nimeltä Homo europaeus: Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia (Suom. 2016).

Ja tämän Euroopan esiäidit luettuani minua kiinnostaisi lukea sekin, mutta toisaalta se tuntuu vähän turhalta. Karin Bojs sanoo suoraan esipuheessa, että seitsemässä vuodessa esihistorian tutkimus on edistynyt niin paljon, että siinä on väistämättä vanhentunutta tietoa.

Joten tyydyn tähän ja olen tähän tyytyväinen. Euroopan esiäideissä on vähän erilainen ja tosi kiinnostava näkökulma esihistoriaan. Bojs lähtee vastaamaan kysymykseen siitä, onko muinaisuudessa ollut kiistämättömiä matriarkaatteja, jotka patriarkaatit raa’asti syrjäyttivät.

Se jää vähän sivujuoneksi kun Bojs oikein intoutuu selittämään, miten eurooppalaiset esihistorialliset yhteiskunnat muodostuivat ja mitä niissä tehtiin. Bojs kirjoittaa sujuvasti ja kansantajuisesti, joten lukijalla ei tarvitse olla mitään syvempää historiataustaa tämän ymmärtämiseksi. Kirjassa on myös pari karttaa ja valokuvia joistakin esineistä havainnollistamaan sitä, missä liikutaan ja millaisia esineitä aikoinaan on tehty.

Kirja olikin vallan mainiota ja vetävää luettavaa. Suosittelen ehdottomasti jos esihistoria vähänkään kiinnostaa!

Plussaa myös siitä, että suurin osa tutkijoista, joihin Bojs viittaa, ovat naisia. Mietin lukiessani, että onko tämä ollut ihan harkittu valinta naistutkijoiden esiin nostamiseksi vai onko edelleen niin, että kirjan aihe eli naisten elämä kiinnostaa harvempaa miestutkijaa? Vai molemmat?

Koska kirjan lähtökohtana oli naisiin liittyvä kysymys, Bojs kertoo eurooppalaisten historiaa naisia unohtamatta. Kivikirveitä joo, mutta ei yhteisö ole koskaan voinut rakentua vain niiden varaan. On tarvittu kankaita, ruokaa, koruja, rituaaleja ja vaikka mitä, mistä on jäänyt vähemmän jälkiä. Nämä asiat ovat luultavasti kuuluneet enemmän naisten elämänpiiriin.

Ja vastauksena siihen alkuperäiseen kysymykseen: matriarkaattiutopioita ei todennäköisesti ole ollut olemassa. Mutta wanhaakin wanhemmat metsästäjä-keräilijä- ja maanviljelijäyhteisöt olivat useimmiten tasa-arvoisempia kuin sellaiset 5000 vuotta sitten Eurooppaan muuttaneet indoeurooppalaiset tyypit. Heidän mukanaan tuli patriarkaatti, joka pienensi esiäitiemme tilaa huomattavasti.

Tässä kirjassa muuten mainitaan pari kertaa Jean M. Untinen-Auel, joten olen nyt sitten viimein varannut Hevosten laakson itselleni. Luolakarhun klaanista onkin jo aikaa.

Kirjan tiedot:

Karin Bojs: Euroopan esiäidit: 43 000 vuotta nykyihmiset historiaa | Minerva 2023 | 270 sivua | Kirjastosta

Ruotsinkielinen alkuteos: Europas mördar - de senaste 43 000 åren (2022) | Suomennos: Jänis Louhivuori

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Kirjassa on kuvia

* Vahvat naiset 2024 : Tietokirja