keskiviikko 15. toukokuuta 2024

Sini Helminen: Sysi (Lujaverinen #02)

Kansikuva.

Lumihiutale leijailee alas pimeydessä.

Ajattelin lukaista Sini Helmisen koko Lujaverinen-trilogian nyt touko-kesäkuun aikana etten ainakaan unohda, mitä edellisessä osassa on tapahtunut. Hurme on tuoreessa muistissa ja hyvä niin, koska tässä viitataan jatkuvasti sen tapahtumiin selittämättä niitä kuitenkaan kokonaan.

Sysi alkaa muutamia kuukausia Hurmeen jälkeen. Seela on opiskelijabileissä, jotka keskeytyvät yhden opiskelijan yllättävään kuolemaan. Pian ruumiita alkaa kasaantua ja yhden vainajan haamu alkaa vainota Seelaa. Hänen ja Hallan on selvitettävä, kuka lähettää nuoria manan majoille ennen aikojaan.

Tällä kertaa tarinaa kertoo Seelan lisäksi Halla, josta en pitänyt niin paljon kuin toivoin. En oikein osaa sanoa mikä siinä tökkäsi, mutta jostain syystä hänen kertojaäänensä ei vain toiminut minulle. Hahmona hän on kyllä kiinnostava.

Toisaalta jos tuosta jotain positiivista etsii, niin Hallan ja Seelan kertojaäänet tosiaan eroavat selvästi toisistaan. Vaikkei sitä otsikoissa lukisikaan, luvuista tietää heti, kumpi ne kertoo.

Murhamysteeri jää välillä vähän sivuosaan, koska sitä selvittäessä esitellään Hallan kautta kalmahisten maailmaa ja lisäksi larppausta harrastuksena. En ole ikinä larpannut, mutta se näyttää kyllä hauskalta puuhalta ja vaatii varmasti paljon osallistujilta. Seela osallistuu peräti kahteen historialliseen larppiin jahdatessaan murhaajaa.

Tässäkin osassa minua vähän säälitti Stepa, Seelan yliopistokaveri. Tai “kaveri”, koska minusta tuntui koko ajan, että ystävyys oli hyvin yksipuolista. Ripustaudu johonkin toiseen henkilöön, Stepa!

Luultavasti lukaisen pari muuta kirjaa tässä välissä, mutta sarjan kolmas osakin pitää ehdottomasti lukea. Sysi jää melkoiseen cliffhangeriin.


Kirjan tiedot:
Sini Helminen: Sysi | Myllylahti 2022 | 320 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Haasteet:
* Fantastinen kesä : Jatko-osa

maanantai 13. toukokuuta 2024

Bushra Rehman: Roses, in the Mouth of a Lion

Kansikuva.


Corona, I’m talking about a little village perched under the number 7 train in Queens between Junction Boulevard and 111th Street.

Tartuin tähän Bushra Rehmanin Roses, in the Mouth of a Lion -kirjaan sekä erikoisen nimen että hienon kannen vuoksi. Kyllä olen joskus niin pinnallinen kirjojen suhteen. Mutta tämä osoittautuikin vetäväksi ja mielenkiintoiseksi kirjaksi.

Tarina sijoittuu 1980-luvun Coronaan, Queensiin piirikuntaan, ja kattaa vuodet 1985-1989. Tänä aikana Razia kasvaa nuoresta tytöstä teini-ikäiseksi ja ulos siitä roolista, johon häntä on kasvatettu. Razia on toisen polven maahanmuuttaja, jonka vanhemmat ovat kotoisin Pakistanista.

Kirja on kiinnostava kuvaus toisesta kulttuurista ja siitä, millaista on kasvaa kahden kulttuurin välissä. Razia huomioi varsin kirpeästi, että vaikka Coronan pakistanilaiset ovat lähteneet Yhdysvaltoihin paremman elämän toivossa, he eivät itse asiassa halua muuttaa montaakaan asiaa elämässään Raziakin arvostaa perheensä kulttuuria ja uskontoa, mutta huomaa myös miten ahdas etenkin tytön lokero on.

Hyytävin kuvaus koskeekin nuoria tyttöjä ja sitä, mitä varten heitä kasvatetaan. Vähänkään kipakammat tytöt kiikutetaan kiireesti Pakistaniin naimaan paikallinen mies. Kiltit tytöt puolestaan naitetaan miehille, jotka haluavat matkalipun ja oleskeluluvan Yhdysvaltoihin.


I knew the Aunty’s nephew was like the young uncles from my childhood. For them, us first-gen Pakistani girls were a forest of green cards. We were groomed like Christmas trees, thinking we were growing, but we were just being readied to be cut down. They were coming for us.
(s. 137)


Razian kasvutarina on myös matka ymmärtämään omaa seksuaalisuuttaan. Hämmentävät tunteet kirkastuvat ennen pitkää ymmärrykseksi siitä, että hän pitääkin tytöistä.

Tykkäsin kirjasta ja Raziasta ja siitä, miten Coronan pakistanilaisia ja heidän identiteettiään kuvataan. Razian maailma avautuu iän karttuessa hyvin luontevasti. Tarina tuntui hyvin elävältä ja vaikka vuodenajat vaihtuvat, minulle jäi päällimmäisenä mieleen kuva kuumasta kesästä.

Tarina päättyy Razian vaikeaan valintaan ja sellaiseen “tästä se alkaa” -cliffhangeriin. Harmi, että tälle ei ole jatkoa!


Kirjan tiedot:
Bushra Rehman: Roses, in the Mouth of a Lion | Flatiron Books 2022 | 276 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Queer-lukuhaaste 2024 : Queerius ja uskonto
* Vahvat naiset 2024 : Itsenäisyys

lauantai 11. toukokuuta 2024

Anneli Kanto: Punaorvot

Kansikuva.


Johanssonit vaelsivat vakavin ilmein Toista linjaa alaspäin kohti Hakaniemen toria.

En voi väittää, että vuoden 1918 sisällissota olisi koskettanut omaa lappilaista sukuani kovinkaan syvältä. Ei siitä ainakaan ole koskaan puhuttu eikä mitään ylisukupolvisia traumoja ole.


Mutta muualla asia onkin toinen. Anneli Kannon romaani Punaorvot sijoittuu pääasiassa Helsinkiin, jossa myös sodan jälkipyykki on rumaa.

Tarina kulkee vuodesta 1918 vuoteen 1920. Johanssonin työläisperhe menettää isän vankileirillä, josta 14-vuotias Aarre palaa kurjassa kunnossa. Koska äidin mielenterveys on järkkynyt ja perhe on köyhä, pienet tyttäret Lahja ja Ilona viedään kasvattiperheisiin Pohjanmaalle.


Tarinalla on monta kertojaa, oikeastaan vähän liiankin monta. Esimerkiksi sen kauhean isännän, jonka hoiteisiin Lahja-parka joutuu, olisi voinut jättää surutta pois. Ilonaakin vähän vierastin, mutta toisaalta hänen leikkiensä kautta näkyy hyvin selvästi, millainen (väärin)käsitys pikkulapsilla oli sodasta ja siitä, mitä aikuiset heidän ympärillään puhuivat.

Minua suretti eniten Aarre ja se, millaisen vastakohtaisen parin hän ja Ester Hällström muodostivat. Ester on tuleva rouva presidentti Ståhlberg, joka pyrkii tekemään hyvää riistämällä punaorvot äideiltään. Onhan lapsen toki parempi olla ainakin näennäisesti paremmassa kodissa kuin köyhän äidin luona tai lastenkodissa, eikö? Hänet oli kirjoitettu tarinaan hyvin hyvää tarkoittavana henkilönä, joka ymmärtää vasta jälkikäteen mitä hän on tehnyt.

Aarre puolestaan vajoaa yhä syvemmälle epätoivoon ja vääriin valintoihin. Vankileirillä nälkiinnytetty ja sen jälkeen piesty poika yrittää elättää sängyssä itkevän äitinsä. Halveksittu punikkipentu ajautuu epätoivoissaan rikoksiin ja väkivaltaan, ja kaikki hänen yrityksensä nousta elämässä eteen päin epäonnistuvat.

Tämä ei todellakaan ole mikään hyvän mielen kirja, mutta sen tiesin jo ennen kuin edes aloitin kirjan. Aihe on tärkeä ja loppusanoiksi Anneli Kanto onkin kirjoittanut historiallisia faktoja punaorpojen kohtalosta. Tämä on ollut alun perin näytelmä, joka olisi varmasti ollut mielenkiintoinen ja itkettävä katsottava.


Kirjan tiedot:
Anneli Kanto: Punaorvot | Lind & Co. 2023 | 276 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Haasteet:
* Helmet 2024 : 4. Kirjassa on presidentti [40/50]
* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Lapsuus
* Vahvat naiset 2024 : Sorto

perjantai 10. toukokuuta 2024

Itaru Kinoshita: Dinosaur Sanctuary Vol. 01

Kansikuva.

Jurassic Park -fanit, tässä sarjakuva teille! Ja kun puhun teistä, tarkoitan tietenkin meitä. Jurassic Park on edelleen suosikkielokuviani.

Itaru Kinoshitan Dinosaur Sanctuary -manga jäi mieleeni jonkun kirjagrammaajan postauksesta ja harmi kyllä en muista kenen. Kiitos vain sinulle, olit kuka hyvänsä!

Tässä aloitusosassa esitellään sarjan maailmaa ja hahmoja. Historia on mennyt vähän toisella tavalla ja vuonna 1946 löydettiin piilossa eläneitä dinosauruksia. Mitä ihmiset heti tekivätkään? Laittoivat ne tietenkin eläintarhoihin ja keksivät keinon tuoda jo kadonneita lajeja takaisin.

Tarinassa ollaan suunnilleen nykypäivässä ja dinofani Suzume pääsee töihin yhteen Japanin dinosauruspuistoista. Päähenkilönä Suzume oli ihan toimiva hahmo ja uskottavasti uusi työssään: hän ei osaa kaikkea heti kättelyssä, mutta on valmis oppimaan.

Yllättäen dinosaurukset on piirretty realistisemman näköisiksi kuin tarinan ihmishahmot. Sarjan toisena tekijänä ja asiantuntijana on tohtori Shin-ichi Fujiwara, joka tutkii ja opettaa paleontologiaa yliopistossa. Eipä siis ihme, että kuvituksessa ja eläinten käyttäytymisen kuvauksessa on pyritty realismiin.

Kuvassa höyhenpeitteinen dinosaurus hautomassa munia.
Troodon pesässään.

Lukujen välissä on Fujiwaran kiinnostavia infosivuja, joissa hän kertoo työstään ja kirjassa esitellyistä dinosauruslajeista. Osa niistä on tuttuja, osa oudompia. Tarinan keskiössä on myös eläinten hyvinvointi sikäli, että hoitajat haluavat niiden olevan mahdollisimman terveitä ja onnellisia.

Tätä oli kuitenkin vähän vaikea niellä, koska nämä dinot eivät elä Jurassic Parkin puistoissa vaan todellakin eläintarhassa. Aitaukset ovat pieniä eikä useimmilla ole omanlajista seuraa. Sääliksi kävi.

Aion kuitenkin jatkaa sarjan parissa, koska dinosauruksia. Olen sen suhteen helppo tapaus.


Kirjan tiedot:
Itaru Kinoshita: Dinosaur Sanctuary Vol. 01 | Seven Seas Entertainment 2022 | 198 sivua | Kirjastosta
Japaninkielinen alkuteos: Dinosan (2021) | Englanninkielinen käännös: John Neal

Haasteet:
* Helmet 2024 : 13. Kirjan tapahtumapaikka on suljettu tai rajattu [39/50]

keskiviikko 8. toukokuuta 2024

Sini Helminen: Hurme (Lujaverinen #01)

Kansikuva.


Vilkuilen puhelinta ja annan katseeni harhailla ympäri ravintolaa.

Aion lukea tämän Sini Helmisen Lujaveriset -YA-trilogian jo viime vuonna, mutta enpä saanut aikaiseksi. No, vuosi se on tämäkin ja sarjan ensimmäinen osa Hurme on nyt luettu.

Hurme kiinnitti jo ilmestyessään huomionsa upealla Karin Niemen suunnittelemalla kannellaan. Sama tyyli jatkuu muissa osissa ja kertoo heti, että nyt liikutaan vähän synkemmissä maisemissa.

Päähenkilö Seela asuukin sukunsa hautaustoimiston yläkerrassa ja joutuu kalmahommiin enoaan auttaessaan. Karmeat Tinder-treffit päättyvät kuolemaan ja Seelalle jää käteen pussillinen huumeita sekä kummitteleva deittinsä. Aave on Seelalle yllätys ja kirjan arvoitus onkin se, miksi vainajat jäävät yhä etenevässä määrin pyörimään elävien maailmaan.

Vaikka koko kirja pyöriikin kuoleman ympärillä, ei se minusta ollut liian synkkä. Kerronta on sujuvaa ja sen verran kevyttä, että aihe ei tunnu ahdistavalta edes silloin kun on kyse Seelan kipeästä menneisyydestä.

Seelan nykyisyydessä liikutaan myös Helsingin yliopistossa. Opinnot jäävät juonessa toissijaiseksi ja oikeastaan minun kävi sääliksi Seelan opiskelukaveria Stepaa. Hän oli aika turha hahmo ja teki mieli sanoa hänelle, että arvosta hyvä ihminen itseäsi enemmän ja etsi muuta seuraa. Seela ei piitannut hänestä tuon taivaallista.

Seelan fokus on kiehtovassa Hallassa, jolla on totta kai oma salaisuutensa. Kirja on luontevasti hyvin sateenkaareva ja eniten se tulee esiin juuri muunsukupuolisessa Hallassa, jonka ulkonäköä vähemmän kohteliaat kurssikaverit päivittelevät ääneen. Lukijallekaan ei selviä, mitä Hallan hameiden alla on, ja minusta se oli hyvä ratkaisu. Mitäpä väliä sillä on?

Plussaa kirjalle mainiosti nimetystä Darth Mausta! Kiva, että tässä kirjassa rakas lemmikki on kissa ja että se on Seelalle todella tärkeä koko kirjan ajan. 


Kirjan tiedot:
Sini Helminen: Hurme | Myllylahti 2021 | 324 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Haasteet:
* Helmet 2024 : 39. Kirjassa on bi- tai panseksuaalinen henkilö [38/50]
* Queer-lukuhaaste 2024 : Muunsukupuolisuus
* Vahvat naiset 2024 : Seksuaalisuus
* Fantastinen kesä: Urbaani fantasia

maanantai 6. toukokuuta 2024

Jenna Kostet: Punainen noita

Kansikuva.

- Mikä siinä on vialla? Valpuri kysyi ja kyykistyi äitinsä viereen.

Haluatko lukea jotain oikein masentavaa? Räytyä toivottomuudessa ja ihmisten pahuudessa? Lukea tarinan, jossa tunnelin päässä näkyvä valo on rovio, jolla sinut poltetaan?

Jos vastaus on kyllä, suosittelen tätä Jenna Kostetin Punaista noitaa. Se olikin paljon masentavampi tarina kuin takakansitekstin perusteella kuvittelin.

Ei niin, että olisin olettanut tämän olevan onnellinen tarina, perustuuhan tämän tositapahtumiin. Valpuri Kinni (Kyni) eli 1600-luvulla ja häntä syytettiin noituudesta monta kertaa. Lopulta hänet todellakin poltettiin roviolla Hämeenlinnassa vuonna 1665.

Mutta siltikään en osannut odottaa tällaista kurjuudessa rypemistä. Kostet on kyllä kirjoittanut uskottavan kuvauksen siitä, miten ahdasmielinen, taikauskoinen ja vainoharhainen tuon ajanjakson ilmapiiri on epäilemättä ollut. Jokaisen ja etenkin jokaisen naisen piti olla hyvin varovainen ettei vain tullut sanoneeksi jotain, joka olisi jollain tavalla voitu tulkita kiroukseksi tai noituudeksi.

Kostet on myös luonut todella vastenmielisiä ja todentuntuisia hahmoja, etenkin miehiä, jotka oikein innolla osallistuivat noitien vainoamiseen. Toisten oikeuksien polkeminen pönkitti mukavasti heidän omaa valtaansa. Valpurin veli Tuomas on loistava esimerkki tästä.

Tarinassa toistellaan sitä, miten älykäs ja kaikin puolin veljeään parempi kaikessa Valpuri on. Hänen tekonsa eivät kuitenkaan aina oikein vastanneet sitä kuvaa, minkä kerronta hänestä halusi antaa. Oli vähän vaikea uskoa häntä vahvaksi ja itsenäiseksi, koska hän palasi aina takaisin Tuomaksen ja kyläpahasensa vainottavaksi.

Minusta oli harmillista, että loppujen lopuksi tarina tuntui tapahtumien suhteen aika tasapaksulta. Köyhyyttä ja kurjuutta niin kauas kuin silmä siintää, mikä oli varmasti totta, mutta tarinana se ei ollut kovinkaan kiinnostava. 

Minusta kirjassa oli myös rakenteellinen ongelma sikäli, että ensimmäiset 100 sivua viivytellään Tukholmassa, sitten kurjistellaan muutama vuosi Liitsolassa, ja viimeiset sata sivua kiidetään halki kolmen vuosikymmenen. Tuo viimeinen ajanjakso on juuri se, jonka aikana tapahtuneista Valpurin käräjöinneistä on olemassa kirjallista todistusaineistoa. Niissä tapauksissa olisi varmasti voinut vähän viivähtääkin.

Mutta, luin kirjan kuitenkin loppuun asti, koska ajankuva oli hyvin kirjoitettu ja teksti sujuvaa.


Kirjan tiedot:
Jenna Kostet: Punainen noita | Aula & Co. 2024 | 328 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Haasteet:
* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Kansanperinne
* Elämänkertabingo: Elämänkertaromaani
* Vahvat naiset 2024 : Noita

perjantai 3. toukokuuta 2024

Carolyn Keene: Neiti Etsivä maksaa velkansa & Neiti Etsivä ja vanhan pitsin arvoitus

Kansikuvat.


Poimin nämä kaksi Neiti Etsivää mukaani ostarin kirjanvaihtohyllystä. Suunnitelmani oli lukaista ne nopeasti ja lahjoittaa ne sitten kirjastoon. Sarjaa luetaan joskus edelleen ja meidän kappaleet alkavat olla finaalissa.

Kyllä nämä äkkiä lukaisikin. Se vain, että sen lukemisen aloittamiseen meni toista vuotta...

Hoksasin vasta luettuan, että itse asiassa nämä kirjat ovat ilmestyneet todella isolla aikavälillä. Minulla on vuosien 1996 ja 1997 suomenkieliset painokset, mutta Neiti Etsivä ja vanhan pitsin arvoitus ilmestyi alunperin vuonna 1980. Neiti Etsivä maksaa velkansa ilmestyi jo 1930 ja on järjestyksessä kolmas ikinä ilmestynyt sarjan kirja.

Luonnollisestikin kirjoilla on eri haamukirjoittajat

Olen luultavasti lukenut nämä joskus, mutta minkäänlaista muistikuvaa näistä ei ole jäänyt.


Neiti Etsivä maksaa velkansa

Tässä tarinassa Paula on kesäleirillä ja joutuu ystävänsä kanssa keskelle myrskyävää järveä. Heidät pelastaa orpotyttö Laura, jonka uusi holhooja vaikuttaa heti kättelyssä epäilyttävältä. Pian Paula onkin pelastamassa Lauraa huijarin kynsistä.

Tästä jäi parhaiten mieleen ajankuva ja se, että Paulan hiukset ovat vaaleat. Mikä järkytys! Tämä on niitä alkupään Neiti Etsiviä, joissa Paula tosiaan on blondi. Punainen tukka tuli kuvaan vasta paljon myöhemmin.

Kirja tapahtuu selvästi viime vuosisadan alkupuolella ja sen huomaa sekä itse tarinasta että kielestä. Oli melkoisen ihanaa lukea, miten Paula joutui kiinnittämään auton renkaisiin ketjut huonolla säällä, ja miten keskusneiti yhdisti puhelut. Teini-ikäiset puhuivat tyyliin “Ei, sitä en milloinkaan voisi tehdä!” ja “toivoisin sinun poikkeavan tervehtimään minua”.

Ajankuvan näkee myös pulmasta, jonka ympärillä juoni pyörii. Laura on holhoojansa käskyvallan alla oli tämä millainen hyvänsä. Holhoojalla on myös vapaa pääsy Lauran omaisuuteen. Kukaan ei myöskään kyseenalaista sitä, että äitivainaa määräsi holhoojaksi Lauralle täysin tuntemattoman miehen, jonka kanssa tämän pitäisi asua kahdestaan.


Neiti Etsivä ja vanhan pitsin arvoitus

Tässä tarinassa menevät sekaisin fiktiivinen fakta ja fiktio. Paula osallistuu kirjoituskilpailuun, jossa sepitetään loppu sadan vuoden takaisille tapahtumille. Ne saavat jatkoa nykyajassa kun Bessin perhetuttu kutsuu tytöt Belgiaan ratkaisemaan kadonneiden jalokivien ja pitsien tapausta.

Tästä jäi parhaiten mieleeni se, että George onkin melkoinen sarjadeittailija! Kirjaa lainatakseni “niistä pojista, joiden kanssa hän kävi ulkona Burt Eddleton oli hänen suosikkinsa”. Ha, en muistanut ollenkaan tuollaista! Muistin kyllä, että jokaisella tytöllä on se pakollinen poikaystävä, mutta George olikin vähän menevämpi tapaus. Anna palaa vain!

Noin ylipäätään George oli tarinan hauskin hahmo.


Paula jättäytyi jälkeen ja sanoi hiljaa Georgelle:

-Älä käänny ympäri. Tässä huoneessa on henkilö joka on seurannut meitä. En halua kadottaa häntä.

-Tuskin kadotat, jos hän kerran seuraa meitä, George tokaisi kuivasti.
(s. 74)


Kokonaisuutena juoni oli melkoista toimintatykitystä. Tytöt viilettävät paikasta ja ongelmasta toiseen tukka putkella, ja tähän on saatu mukaan kadonnut perijä, mustasukkaisuusdraamaa, nuorisorikollisten jengi ja vaikka mitä muuta.


Yhteenveto

Näin aikuisena lukijana pidin enemmän tuosta Neiti Etsivä maksaa velkansa -kirjasta. Sen juoni on yksinkertaisempi ja silti jännittävä, ja Paulan hahmossa on enemmän syvyyttä.

Tekstin ja tarinan wanhanaikaisuus oli hurmaavaa, jos kohta tästä huomaa kyllä selvästi esimerkiksi luokkaerot ja sen, mitä eri sukupuolille pidetään sopivana käytöksenä. Hanna on tässä selvästi Drew’n perheen palvelija ja Paulan isä osallistuu roistojahtiin revolveria heilutellen.

Mutta olen myös melko varma siitä, että lapsena olisin pitänyt enemmän Vanhan pitsin arvoituksesta. Se tuntui selvästi modernimmalta kirjalta ja siinä olivat mukana Paulan tutut ystävät Bess ja George. Muistan pitäneeni aina enemmän niistä kirjoista, joissa he olivat mukana.

Miinusta tämä saa kyllä siitä, miten sekä George että kerronta itsessään huomauttelivat koko ajan Bessin painosta. 

Että puolensa ja puolensa! Omiin Neiti Etsivä -suosikkeihini en edelleenkään aio koskea. Aika on varmasti kullannut muistot ja hyvä niin.


Kirjojen tiedot:
Carolyn Keene: Neiti Etsivä maksaa velkansa | Tammi 1997 (1. p. 1956) | 116 sivua
Englanninkielinen alkuteos: The Bungalow Mystery (1930) | Suomennos: Leena Uoti

Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja vanhan pitsin arvoitus | Tammi 1996 (1. p. 1986) | 122 sivua
Englanninkielinen alkuteos: The Secret of the Old Lace (1980) | Suomennos: Leena Tuura

Haasteet:
* Hus hyllynlämmittäjät 2024 : Et ymmärrä miksi et ole lukenut & Sarjan osa
* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Empatia
* Vahvat naiset 2024 : Nainen kannessa
* Kesäkirjabingo : Kesäreissu & Kesämysteeri

tiistai 30. huhtikuuta 2024

Huhtikooste

Instan puolella alkaa taas Fantastinen kesä -lukuhaaste, jossa luetaan siis fantasiakirjallisuutta. Lähdin mukaan siihenkin, koska lukulistallani on paljonkin fantasiaa ja mikäs sen mukavampi aika lukea niitä kuin kesä. 

Ja myös Kesäkirjabingo houkutti mukaansa, joskin olen melko varma, että siihen en ainakaan täyttä bingoruudukkoa saa. Jos nyt yhden bingorivin edes!

Onneksi huhtikuussa päättyikin yksi lukuhaaste, Luonto sivuilla vol. 3. Sain koko bingoruudukon täyteen ja haastekoonti on täällä.

Kuukauden paras kirja oli ehdottomasti Shelley Parker-Chanin She Who Became the Sun, jonka jatko-osaa odottelen. Palauta se jo, kirjan lainaaja! Tällä hetkellä työn alla on pari wanhaa kunnon Neiti Etsivää, jotka nappasin joskus mukaani kirjanvaihtohyllystä. Ne ovat lämmittäneet hyllyä ihan liian pitkään ottaen huomioon, että tarkoitukseni oli lukaista ne pikaisesti ja lahjoittaa sitten kirjastoon...

Luettu

Laura Suomela: Ilmatilaloukkaus
Kivan arkinen YA-kirja, plussaa päähenkilöstä, joka kerrankin ei ole lukiossa.

Shelley Parker-Chan: She Who Became the Sun
Hieno, hieno kirja varastetusta kohtalosta 1300-luvun vaihtoehto-Kiinassa.

Merja Mäki: Ennen lintuja
Kaunis kuvaus menetetystä Karjalaista ja koti-ikävästä.

Kahvila jäi kyllä ihan taka-alalle, mutta tämä oli nopealukuinen ja Krissen elämä jaksoi edelleen kiinnostaa.

James Tynion IV & Michael Dialynas: Wynd. Book Three: The Throne in the Sky
Luin tämän fantasiasarjakuvasarjan pari ensimmäistä osaa reilu vuosi sitten. Tämä tuntui kummallisen tutulta ja muistin sitten kesken kirjan, että olinkin jo lukenut tämän netissä. No, eipä se haitannut, kiva oli lukea painettunakin. Tarina tuntui tässä synkemmältä kuin aiemmissa osissa ja noin kokonaisuutena olen kyllä tykännyt sarjasta. Sateenkaarevaa seikkailufantasiaa, jossa ihmiset, vampyyrit ja hyönteismäiset keijut mittelevät siitä, kenellä on oikeus elää.

Sinänsä kauhea dystopiamaailma jäi etäiseksi, koska päähenkilö oli varsin tunteeton tapaus.

Kiinnostava elämäkerta naisesta, joka on usein huoneen ainoa huiviin pukeutunut henkilö.

Omaelämäkerrallinen sarjakuva, jossa keskiössä on taitoluistelu ja sen tuomat vaikeudet.

Näin erikoisesta ympäristöstä ja tapahtumasta (eristäytynyt tulivuorisaari, tulivuorenpurkaus) olisi varmaan saanut irti enemmänkin.

Odotettu jatko-osa, jossa kuvataan hyvin naisten elämää 1700-luvun lopulla.

Kansikuva.

maanantai 29. huhtikuuta 2024

Enni Mustonen: Kartanonrouva (Rouvankartanon tarinoita #02)

Kansikuva.


Aurinko paistaa suoraan kasvoihin niin että on pakko siristää silmiä.

Sen kerran kun minä ehdin varausjonon ensimmäiseksi, kirja on jumissa kuljetuksessa pari viikkoa. Harmillista, mutta sain kuitenkin viimein tämän Enni Mustosen Kartanonrouvan. Ja olen toki paremmassa asemassa kuin ne, joiden varausnumero on 300+.

Kartanonrouva jatkaa Kasvattitytössä alkanutta tarinaa ja ajassa hypätään reilu kymmenen vuotta eteen päin. Tämän kirjan tarina kattaa vuodet 1788-1791 ja Hedda Noora on jo kolmikymppinen suurperheen äiti. Kartanon arki synkistyy nopeasti kun kuningas Kustaa III lähtee sotajalalle Venäjää vastaan.

Kuten sarjan edellinen osa, tämäkään ei ole erityisen juonivetoinen kirja. Sotarintamalla kyllä rytisee, mutta Hedda Nooran arki jatkuu melkein samanlaisena kuin ennenkin. Tarinan vahvuus onkin 1700-luvun lopun kartano-arjen ja naisten elämän kuvaamisessa. Heidän elämänpiirinsä on paljon pienempi kuin miesten ja siksi heille tärkeät asiat tuntuvat kovin tavallisilta ja tutuiltakin.

Kartanonrouvassa sivutilaa annetaan etenkin äitiydelle ja sille, miten fyysistä se on. Kasvattityttäressä Hedda Noora pelkäsi kuollakseen raskautta ja kaikki pelko ei ole haihtunut, vaikka synnytyksiä on takana seitsemisen kappaletta. Naiselle jokainen synnytys on taistelu elämästä ja kuolemasta, ja kumpikin on kirjassa vahvasti läsnä.

Hedda Nooran perhekään ei säästy menetyksiltä. Vaikka lasten menehtyminen sairauksiin on ollut huomattavasti yleisempää kuin nyky-Suomessa, ei se siitä sen helpompaa tehnyt. Rakas lapsi on aina rakas lapsi.

Tähän liittyen pidin erityisesti kohdasta, jossa eräs iäkäs nainen kuolee. Miehiä ei ruumiinvalvojaisissa ja hautajaisissa juuri näy, koska heille tämä nainen on aina ollut etäinen ja suorastaan outo. Naisille sen sijaan juuri hän oli se, joka oli paikalla synnytyksissä ja joka pelasti äitejä ja lapsia. Tässä kiteytyi hyvin se, miten erilaiset sukupuoliroolit olivat ja miten vieras vastakkaisen sukupuolen maailma saattoi olla.

Tapahtui kirjassa toki muutakin ja Hedda Noora emännöi iän tuomalla varmuudella. Pidän hänestä edelleen hahmona ja pidin toki koko kirjasta. Se kuvaa hyvin kuohuvaa historiallista ajanjaksoa jos ei ihan ruohonjuuritasolta niin ei kovin korkealtakaan. Vaikka kartanonrouva onkin, Hedda Noora ei elä hienostelevaa ökyelämää vaan on tiukasti kiinni käytännön töissä.


Kirjan tiedot:
Enni Mustonen: Kartanonrouva | Otava 2024 | 318 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Suomi ennen 1800-lukua
* Vahvat naiset 2024 : Sukupuoliroolit

lauantai 27. huhtikuuta 2024

Haastekoonti: Luonto sivuilla 2023

Haasteruudukko.

Kirjagramin Luonto sivuilla -lukuhaaste päättyy 30.4., mutta ihme kyllä sain haasteen valmiiksi vähän etuajassa. Ja siis tosiaan valmiiksi, koska koko bingoruudukko on täynnä! Kiitos taas hauskasta haasteesta, @musteen.jaljet!

Oli kiva lukea kirjoja miettien, miten ne saisi sopimaan luontoon liittyviin haastekohtiin. Suurimman osan onnistuin lukemaan ihan vaivatta eikä haastekohtien merkitystäkään joutunut venyttämään kovin paljon. 

Poikkeuksena pidän itse kohtaa "tuuli", johon luin Satu Leiskon YA-fantasian Ihmisenhaltija. Tuuli oli siinä päähenkilön nimi, ei mikään luonnonilmiö. Kohtaan "ilma" luin samaten YA:ta, Laura Suomelan mainion Ilmatilaloukkauksen, jossa ilma ja ilmatila tarkoittavat omaa reviiriä ja turvallista tilaa. Ja vielä kohtaan "perhonen" meni Cixin Liun novellista mukautettu sarjakuva The Butterfly, jossa oli kysymys perhosvaikutuksesta, ei perhosista sinänsä.

Toisaalta, lukuhaasteissahan on aina sitä tulkinnan varaa ja olen ihan tyytyväinen noihinkin! Haaste sai myös tarttumaan kirjoihin, joita en olisi välttämättä muuten innostunut lukemaan. Näistä jäi erityisesti mieleen Mika Honkalinnan tietokirja Suo siellä, jossa oli kerrassaan upeita kuvia Suomen soista.

Top 3:


Kaikki haastekirjat:

perjantai 26. huhtikuuta 2024

Marianna Kurtto: Tristania

Kansikuva.


Jos aallot tuntisivat, ne hämmästyisivät osuessaan saareen; ne luulivat matkaa loputtomaksi, tai oikeastaan niiden maailma oli loputtomuus.

Luin tämän Marianna Kurton Tristanian täsmäkirjana Luonto sivuilla -lukuhaasteeseen. Siitä puuttui vielä kirja kohtaan “tulivuori”, ja tämä sijoittuu enimmäkseen pienelle tulivuorisaarelle. Tristan de Cunha on oikeasti olemassa ja kirjassa tapahtuva tulivuorenpurkauskin tapahtui vuonna 1961.

Loppujen lopuksi tämä ei ollutkaan minun kirjani, mikä on harmillista. Idea on nimittäin kiinnostava. Tarinalla on neljä pääkertojaa. Lars, joka on karistanut saaren pölyt jaloistaan ja karannut Britanniaan toisen naisen luo. Hänen vaimonsa Lise, joka on jäänyt hylättynä saarelle. Heidän nuori poikansa Jon, joka ei oikein tunne kuuluvansa mihinkään. Naapurin Martha, joka kantaa synkkää salaisuutta.

Odotin kirjan kuvaavan enemmän tulivuorenpurkausta ja sen seurauksia, mutta loppujen lopuksi se on hyvin pieni osa kirjaa. Oikeastaan tarina voisi tapahtua melkein missä ja milloin vain, koska se on niin henkilövetoinen. Jokainen kertoja voivottelee tahollaan elämänsä tylsyyttä ja kipeitä kohtia, ja se teki tarinasta aika tasapaksun.

Vaikka Tristan de Cunha olla möllöttää keskellä ei mitään, jotenkin sen eristäytyneisyys ei tullut tarinassa läpi ainakaan minulle. Kyllähän saaren linnuista ja merenkäynnistä puhuttiin, mutta taas, kun tarina keskittyi niin vahvasti muutaman henkilön sisäiseen maailmaan, kaikki muu jäi sivuosaan. Tuntui, että noin erikoisesta ympäristöstä ja pienestä, pakostakin tiiviistä yhteisöstä olisi saanut irti enemmänkin.

Kieleltään kirja on kyllä kaunis ja maalaileva. Siitä tuli vähän mieleen Roy Jacobsenin Näkymättömät, josta pidin.


Kirjan tiedot:
Marianna Kurtto: Tristania | WSOY 2017 | 331 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Haasteet:
* Luonto sivuilla vol. 3 : Tulivuori
* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Kaksi maata
* Vahvat naiset 2024 : Naiskirjailija

torstai 25. huhtikuuta 2024

Tillie Walden: Spinning

Kansikuva.

Tykkäsin aiemmin lukemastani Are You Listening? -sarjakuvasta ja varasin sitten saman tien toisen Tillie Waldenin eli tämän Spinningin. Pitäisi ehkä uusia silmälasit, koska pienen kuvan perusteella luulin, että kannessa on balettitanssijoita. Taitoluistelijoita nuo kyllä ovat…

Tämä paljastui paitsi taitoluistelusarjikseksi, myös Waldenin omaelämäkerraksi. Spinning on julkaistu Waldenin ollessa vasta 21-vuotias ja laatu on kyllä niin loistavaa että huhhuh. Tykkäsin todella paljon selkeästä piirrostyylistä ja siitä, miten Walden kertoi tarinansa.

Tässä on ahdistaviakin kohtia ja paljon synkkyyttä, jota Walden on kantanut pitkään mukanaan. Siitä huolimatta kyseessä on toiveikas tarina oman voimansa löytämisestä.

Tarina alkaa Waldenin ollessa noin 12-vuotias. Perhe muuttaa Teksasiin ja Waldenin on löydettävä paikkansa paikallisissa taitoluistelupiireissä. Hän kilpailee sekä muodostelma- että yksinluistelussa, mutta iän karttuessa armoton aikataulu ja tiukat treenit alkavat painaa liikaa. Harrastuksesta tulee taakka, josta ei olekaan kovin helppo päästä eroon.

Minusta kirja oli kokonaisuutena hieno kuvaus taitoluistelusta harrastuksena. Laji näyttää kovin kauniilta, mutta kauneuden takana on verta, hikeä ja kyyneliä. Harrastus muokkaa Waldenin tapaa nähdä sekä itsensä että muut, eikä se ole aina kaunista luettavaa.

Taitoluistelun ohella Waldenin mieltä painaa muun muassa julma koulukiusaaja ja kaapissa oleminen. Hän tiesi jo lapsena olevansa lesbo, mutta perheen reaktiot pelottavat, muista nyt puhumattakaan. Tarinassa tavataan kuitenkin ensirakkaus ja toki monia muita tyttöjä ja naisia, jotka ovat nuoren Waldenin mielestä niiiiin ihania.

Tästä ei oikeastaan jäänyt hyvä mieli, mutta pidin kirjan melankoliasta ja siitä, miten todentuntuinen se oli.


Kirjan tiedot:
Tillie Walden: Spinning | First Second 2017 | 395 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Elämänkertabingo : Urheilu
* Vahvat naiset 2024 : Trauma

lauantai 20. huhtikuuta 2024

Jani Toivola: Ainoa huoneessa: Sara Salmanin tarina

Kansikuva.

Huivi oli ensimmäisiä asioita, joista Saran kanssa puhuimme, kun aloimme työstää tätä kirjaa.

Kuuntelin viime vuoden puolella etänä Helsingin Kirjamessujen ohjelmistoa. Yksi kiinnostava ohjelmanumero oli Jani Toivolan ja Sara Salmanin haastattelu, joka koski sekä tätä Ainoa huoneessa -kirjaa että tietenkin Saraa itseään.

Siinä vaiheessa kirja oli ilmestynyt ainoastaan äänikirjana ja olikin kiva yllätys kuulla, että se ilmestyy myös painettuna. En osaa sanoa millainen kokemus tämä on kuunneltuna, mutta itse luettuna tämä oli oikein sujuvasti kirjoitettu kirja kiinnostavasta ja vähän erilaisesta suomalaisesta elämästä.

Ainoa huoneessa on siis Sara Salmanin elämäkerta, jossa painotus on Saran valinnassa käyttää huivia ja siinä, mitä se hänelle itselleen merkitsee. Kirjan nimi viittaa siihen, miten hän on usein huoneen ainoa henkilö, jolla on huivi tai joka on muslimi tai joka on rodullistettu tai vähintäänkin ainoa, jolla on sukujuuria Iranissa.

Pidin kirjasta, joka kertoo sekä Sarasta että suomalaisen yhteiskunnan epäkohdista. Ei sillä, että olisin yllättynyt Saran kohtaamista ennakkoluuloista tai rasismista, mutta on aina eri asia tietää noin yleisesti kuin kuulla jonkun omakohtainen kokemus niistä. 

Jokaisen, jonka mielestä joka ikinen huiviin pukeutuva musliminainen on alistettu ja pakotettu, olisi syytä lukea tämä kirja. Osa naisista on, ikävä kyllä, mutta osalle kyseessä on aidosti oma valinta, jota pitäisi kunnioittaa.

Kirja ei kuitenkaan ole silkkaa kurjistelua vaan kasvukertomus ja tarina oman itsensä löytämisestä. Sarasta piirtyy kuva vahvasta naisesta, joka on ylpeä sekä kahdesta kulttuuristaan että omasta uskostaan, jonka konkreettinen ilmentymä huivi on.


Kyky rakastaa itseään on arvokkainta, mitä meillä on.
(s. 184)


Kirjassa hän kertoo siitä, miten ei lapsena ja nuorena löytänyt esikuvia oikeastaan mistään. Sanoisinpa, että moni nuori muslimityttö saa nyt Sarasta hienon esikuvan ja esimerkin siitä, että huivi ei estä elämästä oman näköistä elämää edes Suomessa.


Kirjan tiedot:
Jani Toivola: Ainoa huoneessa: Sara Salmanin tarina | Storytel 2023 | 224 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Elämänkertabingo : TV/Elokuva/Näyttämötaide
* Vahvat naiset 2024 : Voima

tiistai 16. huhtikuuta 2024

Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää

Kansikuva.


Ajattelin joskus, että jos ihmiset saisivat tietää, millä kaikilla tavoilla heitä vedätetään, he tekisivät vallankumouksen heti.

Tämä Kirkkaan selkeää on toinen lukemani Maarit Verronen ja alan epäillä, että meitä ei vain ole tarkoitettu yhteen. Aiemmin lukemani Hiljaiset joet oli todella uskomaton tarina ja muistan kyllä ajatelleeni, että nämä ihmiset eivät käyttäydy kuten ihmiset käyttäytyisivät tällaisissa tilanteissa.

Tässä kirjassa minulla oli sama ongelma. Dystopian pääosassa on Tiksu P, joka ajautuu paikasta toiseen tuhoutuvassa maailmassa. Tiksu matkustaa työn perässä ja reissu halki Euroopan näyttää tulevaisuuden koko kauheudessaan. Luonto on tuhottu, isoveli valvoo, ihmiset sulkeutuvat koteihinsa pakoon säteilyä ja tauteja, ja huvituksien julmuudet eskaloituvat koko ajan.

Ja kuitenkaan mikään ei tunnu Tiksusta miltään. Tottahan toki tämä on Verroselta harkittu valinta, se tulee selväksi viimeistään kirjan lopussa. Tämä on Tiksun maailma ja tunteileva tai edes tunteva ihminen ei siellä pitkään selviä. On pakko olla piittaamatta mistään, koska muuten olisi ihan sama olla elämättä ollenkaan.

Vaikka tämä järkeen käykin, minä en lukijana tykännyt tästä. Ei ole kirjan vika! Minä vain näköjään tarvitsen edes jonkin verran empaattisemman päähenkilön, joka reagoi asioihin tavalla, jonka ymmärrän helpommin. Tiksu ja sitä kautta Tiksun maailmankin jäi minulle todella etäiseksi. Koska Tiksu ei tuntenut mitään, minustakin oli aivan sama mitä hirveyksiä maailmassa oli tapahtunut ja tapahtui edelleen. 

Eli ei minun kirjani, mutta näen kyllä, mihin tällä on pyritty. Varmasti miellyttää toisia lukijoita enemmän kuin minua.


Kirjan tiedot:
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää | Tammi 2010 | 211 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Haasteet:
* Luonto sivuilla vol. 3 : Taivas
* Vahvat naiset 2024 : Tulevaisuus

lauantai 13. huhtikuuta 2024

Maija Kajanto: Sitruunakevät (Kahvila Koivu #04)

Kansikuva.

- Olisiko meidän aika lähteä kotiin?

Eipä ole Sitruunakevätkään tämän Kahvila Koivu -sarjan viimeinen osa! Vielä on luvassa Kardemummajoulu, jonka jo varasin kirjastoon. Sen tiivistelmä sitten spoilaakin mukavasti tämän kirjan lopun, joten en suosittele lukemaan sitä jos et oikeasti halua juonipaljastuksia.

Mutta, Sitruunakevät jatkaa melko lailla siitä, mihin Sahramisyksy jäi. Vuosi on kyllä kulunut, mutta aivan toisissa maisemissa Kroatiassa. Krisse ja Tommi palaavat viimein Pyhävirroille, jossa moni asia on muuttunut. On uusi kunnanjohtaja, kahvila Koivulle on tapahtunut karmeita ja pian Krisse menettää hänelle läheisen ihmisen.

Tarinana tämä on mielestäni hyvä kuvaus surusta ja siitä toipumisesta. Krissen kevät ei ole ihana ja pullantuoksuinen vaan synkkä ja itkuinen. On vaikea löytää iloa tai välittää mistään kun kaipaus on niin suuri.

Pidin erityisesti siitä, miten Krissen ystävät ovat mukana tarinassa. Surunsa keskellä Krisse kääntyy sisäänpäin, mutta hänen ystävänsä eivät suinkaan jätä häntä kuin nallia kalliolle. Oli kiva, että tässä tarinassa naiset ovat toistensa tukena eikä auttaminen jää kokonaan Tommin harteille.

Kirjassa olikin yllättävän vähän Krissen ja Tommin suhteen kuvausta. Se jäi paljolti surujuonen taakse. Se ei minua suuremmin häirinnyt, mutta kahvila Koivua jäin kaipaamaan. Se aika, mikä tässä käytettiin erääseen toiseen projektiin, olisi aivan hyvin voinut mennä kahvilan kunnostamiseen. Teemallisesti se olisi tuntunut mielestäni sopivammalta.

Krissen elämä jaksoi kuitenkin kiinnostaa edelleen ja lukaisin tämän yhdeltä istumalta.


Kirjan tiedot:
Maija Kajanto: Sitruunakevät | WSOY 2024 | 252 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjan jos toisenkin, Luetut.net ynnä ehkä muutkin

Haasteet:
* Vahvat naiset 2024 : Useampi naishahmo

keskiviikko 10. huhtikuuta 2024

Merja Mäki: Ennen lintuja

Kansikuva.


Ahtaassa sirpalesuojassa oli niin paljon ihmisiä, että tuntui mahdottomalta tunkeutua heidän joukkoonsa.

Vaikken ole kovin intona sotakirjoista, olen viime aikoina päätynyt kuitenkin lukemaan useamman sotaa ja sen jälkimaininkeja käsittelevän kirjan. Tämä Merja Mäen Ennen lintuja on sattunut silmiini vaikka missä. Työkaverin suositus sai minut viimeinkin tarttumaan tähän ja, no, nyt varattu myös itsenäinen jatko-osa Itki toisenkin.

Tarina alkaa helmikuussa 1940. Kalastajan ammatista haaveileva Alli haaveilee myös rauhasta, joka syntyykin kovalla hinnalla. Allin perheineen on jätettävä koti Laatokan rannalla ja lähdettävä evakkoon Seinäjoelle. Vastassa on tuntematon sukulaisperhe ja outoja pohjanmaalaisia tapoja.

Tämä oli kauniilla kielellä kerrottu tarina vaikeista ajoista ja rankoista tapahtumista. Heti tarinan alussa Alli etsii tietään pommitetun Sortavalan läpi ja Seinäjoen sotasairaalassa sankareita ovat paitsi potilaat, myös hoitajat. Sodan lisäksi Allin elämää varjostaa myös vaikea suhde ankaraa äitiin, jonka mielestä Allista ei ole mihinkään.

Kirja olikin vetävä kuvaus koti-ikävästä, sopeutumisesta ja itsenäistymisestä. Neuvostoliiton kanssa solmittu rauha tuo rauhan Suomeen, mutta ei Allin perheeseen. Kun koti on jätettävä, Allin äiti jämähtää vieläkin tiukemmin kaikkeen tuttuun ja turvalliseen eli etenkin Allin vähättelyyn. Alli tarvitseekin ulkopuolisten apua nähdäkseen omat vahvuutensa.

Allin kasvutarinaan mahtuu niin voittoja kuin kömmähdyksiäkin kun varsin yksinkertaista elämää elänyt saarelainen joutuu kohtaamaan seinäjokelaisten suuremman maailman. Välillä pyöriskelin vähän myötähäpeän kourissakin kun Alli-parka nolaa itsensä vahingossa sairaanhoitajien edessä. Hänestä täysin loogisilta tuntuvat asiat eivät ole sitä kaukana Karjalan kunnailta.

Minusta etenkin Allin koti-ikävä oli kuvattu kauniisti: hän kaipaa Laatokan laineita ja tuttua kieltä, sitä miten hän oli osa yhteisöä. Seinäjoella hän on ulkopuolinen eikä oikein mikään täytä sydämeen jäävää aukkoa.


Olin nähnyt, miten vedelle hyräily sai Laatokan liikkumaan. Perättäiset aallonharjat värähtelivät kuin kanteleen kielet, jotka oli jätetty soimaan. Silloin alkoi värähdellä myös minun sisälläni. Siinä me soimme samaa säveltä, minä ja Laatokka.
(s. 72)



Kirjan tiedot:
Merja Mäki: Ennen lintuja | Gummerus 2022 | 415 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Haasteet:
* Luonto sivuilla vol. 3 : Linnut
* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Kysy kirjastosta
* Vahvat naiset 2024 : Rauha

maanantai 8. huhtikuuta 2024

Shelley Parker-Chan: She Who Became the Sun (The Radiant Emperor #01)

Kansikuva.

Zhongli village lay flattened under the sun.

Näin paljon kehuja tästä Shelley Parker-Chanin She Who Became the Sunista sen ilmestymisaikoihin eli vuoden 2021 paikkeilla. Jäin siihen kuvitelmaan, että tämä on YA:ta, ja koska ajatus mongolien valtakunnan tuhosta YA:na ei iskenyt, en tarttunut kirjaan.

Olikin nyt sitten pieni yllätys kun kävi ilmi, että tämä onkin aikuisten vaihtoehtohistoriaa spefi-elementeillä ja sateenkaariteemoilla. Ja todella, todella hyvää sellaista vieläpä. Siis ihan mahtava kirja. 5/5, onnistui iskemään jokaiseen heikkoon kohtaani!

Tässä liikutaan siis 1300-luvun Kiinassa, jossa nimettömäksi jäävä tyttö varastaa velivainajalleen povatun suurenmoisen kohtalon. Hän ujuttautuu munkkiluostariin Zhu Chongbana ja lähtee sen nimen ja sukupuolen tavoittelemaan kohtaloaan.

Tai no veljensä kohtaloa, mutta kuitenkin.

Tarina perustuu pääpiirteittäin historiallisiin tositapahtumiin, joten ei kai ole kummoinen spoileri kertoa, että Zhu Chongba oli kuin olikin Ming-dynastian ensimmäisen hallitsijan, mahtavan keisari Hongwun syntymänimi. Todellisuudessa Hongwu lienee ollut cismies, mutta tämä tarina nimenomaan kommentoi sukupuolirooleja ja sukupuolia noin ylipäätään Zhun ja muiden hahmojen kautta.

Toksinen maskuliininen patriarkaatti ei halua antaa kenellekään tilaa olla missään muualla kuin omassa pienessä lokerossaan. Sen kokevat karusti muun muassa Zhu Chongba, pelätty ja halveksittu eunukkikenraali Ouyang, ympärillään olevia miehiä fiksumpi Ma Xiuying ja mongolibyrokraatti Wang Baoxiang. Ma on kirjan empaattisin hahmo, jonka lokero on vielä pienempi kuin muiden.

Mutta nuo kolme muuta sitten lähtevätkin kohti kohtaloaan sellaisella vimmalla, että oksat pois. Zhu pitää kynsin hampain kiinni veljelleen povatusta kohtalosta. Ouyang vihaa ja rakastaa Eseniä, jonka isä teurasti Ouyangin perheen ja kuohi sitten ainoan henkiin jääneen pojan. Wang oikeastaan halveksii mongolikulttuuria, jossa ainoa miehen mitta on se, kuinka monta vihollista hän on surmannut.

Jokainen lähtee juonimaan tietään valtaan älyllä ja raivolla, ja jos jollakin on mitään moraalista selkärankaa ollut, se alkaa kyllä taittua matkan varrella. Olen lukenut sen verran arvioita jatko-osasta, että tiedän alamäen vain jatkuva. Maltan tuskin odottaa sen lukemista!

Oikeasti kukaan kirjan hahmoista ei ole erityisen miellyttävä Ma-parkaa lukuun ottamatta. Jokainen heistä on kuitenkin kauhea ihan omalla tavallaan ja heitä on jollain tasolla helppo ymmärtää. Tässä maailmassa ei rehellisyydellä tai hempeilyllä pärjää.

Pidin todella, todella paljon etenkin Zhusta ja Ouyangista. Zhun usko itseensä kasvaa koko ajan siinä missä Ouyang uppoaa yhä syvemmälle itseinhoon. Tarina kulkee eteen päin kuin juna ja sen alle jää aika moni.


As her men turned their pale faces to her, she looked each in the eye. She let them see her confidence - her shining, unspeakable belief in herself and her fate and the brilliance of her future. And she spoke she saw that confidence touch them and take hold, until they became what she needed. What she wanted.
(s. 378)


Kirjan tiedot:
Shelley Parker-Chan: She Who Became the Sun | Mantle 2021 | 414 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2024 : 22. Kirjaa on suositellut kirjailija [37/50]
* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Saavutus
* Queer-lukuhaaste 2024 : Spefi
* Vahvat naiset 2024 : Soturi

lauantai 6. huhtikuuta 2024

Laura Suomela: Ilmatilaloukkaus


Ensivaikutelma syntyy parissa sekunnissa.

Jostain syystä kuvittelin, että olin jo lukenut tämän Laura Suomelan Ilmatilaloukkauksen. Ehkä olen pyöritellyt sitä käsissäni laina-aikeissa niin usein, että luulin jo lainanneeni sen? Mysteeri.

Luin jo paljon aiemmin Suomela Minä vastaan marraskuun, josta tykkäsin tosi paljon. Tykkäsin tästäkin! Mukavan kepeää YA-kirjallisuutta, jossa ei suuressa mittakaavassa tapahdu kovinkaan suuria asioita. Ei pelasteta maailmaa tai löydetä kadonneita kruununprinsessoja.

Pienessä mittakaavassa tapahtuu kuitenkin paljon. 16-vuotiaan Rosan tappavan tasainen arki häiriintyy kun taloon muuttavat äidin miesystävä ja tämän poika Iiro. Uusperheen elämä takkuaa alusta asti, koska koulukeskeinen besserwisser-Iiro on niin erilainen kuin Rosa. Kumpikin onnistuu tökkimään toista sinne, minne sattuu eniten.

Minusta näissä Suomelan kirjoissa on ollut erityisen kivaa se, että päähenkilöt eivät ole lukiossa. Suurin osa realistisen nuorten- ja YA-kirjallisuuden päähenkilöistä tuntuu olevan. Minä vastaan marraskuun Emmi sen sijaan opiskelee lähihoitajaksi ja tässä Rosa on pudonnut opinnoista kokonaan.

Traaginen perhetapahtuma on saanut Rosa kipuilemaan monella tavalla vuosien ajan eikä koulukirjojen pänttääminen ole kiinnostanut pätkääkään. Lisäksi Rosalla on lukihäiriö, joka todettiin vasta yläkoulussa. Hän on siis hyvin erilainen kuin keskiverto YA-sankari ja on ihan mahtavaa, että hän on olemassa tämän kirjan sivuilla.

Tässä on varmasti paljon tarttumapintaa nuorelle, joka ei ole halua lukioon ja jota kiinnostaa enemmän tehdä itse omilla käsillään. Rosa on vähän hukassa itsensä kanssa, mutta toisaalta kuten hänelle läheiset aikuiset sanovat, hänellä on paljon aikaa edessään. Catering-opinnot jäivät kesken, mutta entäs sitten? Ainakin Rosa tietää nyt, että se ala ei sovi hänelle.

Tämä oli nopealukuinen ja tästä jäi hyvä mieli! Vakavistakin aiheista huolimatta kirja oli myös hauskaa luettavaa eikä tuntunut koskaan liian synkältä tai ahdistavalta. Tämä olisi vallan mainio lisä yläkoulun vinkkauspakettiin jos joltakin tämä vielä siitä puuttuu.


Kirjan tiedot:
Laura Suomela: Ilmatilaloukkaus | Karisto 2020 | 185 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Haasteet:
* Helmet 2024 : 14. Kirjassa harrastetaan [36/50]
* Luonto sivuilla vol. 3 : Ilma
* Vahvat naiset 2024 : Perhe

tiistai 2. huhtikuuta 2024

Maaliskooste

Instagramissa alkoi naistenpäivänä Vahvat naiset -lukuhaaste, johon hyppäsin mukaan. Milloinpa minulla itsehillintää olisi. Tällä kertaa perustelin päätöstä itselleni sillä, että luen muutenkin paljon tavalla tai toisella naisiin liittyvää kirjallisuutta (naiskirjailijat, naishahmot, naiset ja naisten kokemusmaailma noin yleensä...). Koska haasteen aihe on nimenomaan tuo, ajattelin että se menee enimmäkseen tässä sivussa.

Maaliskuun paras kirja oli Tim Probertin nuorten sarjakuva Viimeinen liekki. Se oli vahva sarjan aloitusosa ja jäin odottamaan jatkoa. Kiva, että viime vuosina on suomennettu paljon hyviä lanu-sarjiksia!

Tällä hetkellä olen kirjojen välissä, mutta seuraavana vuorossa on Laura Suomelan YA-kirja Ilmatilaloukkaus. Jotenkin kuvittelin jo lukeneeni sen, mutta enpä sitten ollutkaan.


Luettu

Filosofointia en oikein jaksanut, mutta salamurhajuoni, Paulin messias-ongelmat, Alia ja muuttuva Arrakis olivat kiinnostavia.

Tunnelmaltaan synkkä ja toivoton sarjakuva sodasta ja perhosvaikutuksesta.

Tietokirja sisältää juuri sitä, mitä nimikin lupaa, ja oli vielä hyvin kirjoitettu ja oivaltavasti kuvitettu.

Olisin varmasti osannut arvostaa tätä kokoelmaa enemmän jos olisin kiinnostuneempi runoista ja wanhasta englanninkielestä.

Vampyyriseikkailu steampunk-Pariisissa tuntui ihan ja positiivisella tavalla Mochizukin Pandora Hearts -sarjalta.

Toimiva trilleri, jonka voisin nähdä TV-sarjana.

Arvostelukappale hauskasta murhakirjasta, jonka varausjonossa olin muutenkin.

Vauhdikas fantasiaseikkailu, jossa oli hieno kuvitus ja kivat hahmot.

Kerronnan laadussa ei juuri ollut kehumista, mutta kirjana tärkeä ja avoin kuvaus misogyynisestä musiikkibisneksestä.

Kotoisan oloinen sateenkaarisarjakuva rakkaudesta ja erosta.

Regency-Englannin sateenkaari-fantasia-romantiikka ei ihan toiminut hauskasta ideasta huolimatta.

Kiinnostavaa nippelitietoa ihmisen hyödyntämistä eläinlajeista.

Uusi-Seelanti -sarjan päätösosa oli vähän turha epilogi, mutta ihan sen mukana viihtyi.

Kiva manga epätavallisesta queer-perheestä.

Kansikuvakollaasi.