Sarah Lark: Tähtien tavoittelijat (Ylämaan tyttäret #01)

Tässä Sarah Larkin tiiliskivessä on yli 600 sivua, mutta se ei oikeastaan tuntunut niin pitkältä. Teksti on mukavan kokoista ja rivivälikin hitusen isompi, ja ennen kaikkea mielenkiintoiset tapahtumat rullaavat koko ajan eteen päin.

Muiden lukemieni Larkien tavoin tämäkin on sukusaaga. Tällä kertaa seurataan kolmea aatelista skottiserkusta sekä heidän ystäväänsä 1800-luvun lopulla. Serkusten tiet erkanevat tyttökoulusta joksikin aikaa, mutta lopulta kaikki löytävät tiensä Yhdysvaltoihin.

Eniten tykkäsin siitä, miten paljon tämä olikaan kunnianhimoisten naisten tarina. Ailis, Donella, Haily ja Emily haluavat kaiken, mikä naisten oli tuohon aikaan mahdollista saada ja vielä enemmänkin. Perhe-elämä on toissijaista muiden unelmien rinnalla, ja miehet ovatkin tarinassa nostamassa naisia ylöspäin. Romanttista viihdettähän tämä toki on, mutta silti tuntui siltä, että romanssi ei ollut naisten elämien tai juonen keskipiste.

“- - Todennäköisesti minun on kyllä rakennettava hänelle ilmalaiva osoittaakseni, että rakastan juuri häntä. Hän sanoi jo rakastavansa minua. - -”

(s. 631, puhujana Donella)

Tykkäsin myös siitä, miten erilaisia naisten unelmat olivat. Ailis haluaa tutkia tähtiä ja Emily puolestaan lintujen käyttäytymistä. Haily haluaa näyttämölle ja Donella antaa ihmiskunnalle siivet ilmalaivojen ja  lentokoneiden kautta. Moderni maailma tekee tuloaan ja tarinassa mainitaan muun muassa puhelin ja automobiilit, lentokoneiden rakentaminen ja uudenlaiset valokuvausvälineet.

Yhdysvaltojen sisällissota on tuoreessa muistissa ja rasismi tulee tarinaan mukaan kun eräs naisista rakastuu tummaihoiseen mieheen. Aihetta ei käsitellä erityisen syvällisesti, mutta ei sitä myöskään lakaista maton alle ja teeskennellä, että pariskunnan elämä on helppoa.

Yllätyin positiivisesti niinkin oudolta kuulostavasta asiasta kuin raiskausten puutteesta. Larkin muissa kirjoissa on aivan väistämättä raiskattu nainen tai useampikin, mutta tässä oli vain yksi raiskausyritys. Ilo se on pienikin ilo, olin henkisesti valmistautunut paljon pahempaan.

Isompi ilo oli se, että tämäpä ei ollutkaan niin hetero kirja kuin aiemmat Larkini. Sateenkaarevuutta tarinaan toivat niin Pariisin huikentelevat taiteilijapiirit kuin yksi päähenkilökin. Pienenä yksityiskohtana pidin siitä, että oman identiteetin sanoittaminen ei ollut ihan yksinkertaista kun ei edes tiennyt, että sille on olemassa sanoja.

Kirjalle on tulossa jatkoa vielä tämän vuoden puolella ja aion kyllä lukea senkin. 

Kirjan tiedot:

Sarah Lark: Tähtien tavoittelijat. Bazar 2026. 640 sivua.

Saksankielinen alkuteos: Himmelstürmerinnen (2024). Suomennos Sanna van Leeuwen.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 21. Kirjassa käydään museossa

Sarah Lark: Tulikukkien aika

“Hyvää huomenta, opettaja!”

Vuoden viimeiseksi kirjaksi jäi tänä vuonna Sarah Larkin tiiliskivi Tulikukkien aika. Olen lukenut Larkin edellisen Uuteen-Seelantiin sijoittuvan sarjan, ja tässä kirjassa oli samat hyvät ja huonot puolet kuin siinäkin.

Tarina sijoittuu 1800-luvu ensimmäiselle puoliskolle. Preussilainen vanhaluterilainen kylä pakkaa laukkunsa ja muuttaa Uuteen-Seelantiin. Joukossa on myös Ida, joka on kasvatettu nöyräksi ja vailla omia toiveita olevaksi nuoreksi naiseksi. Samaan aikaan määränpäässä Cat pakenee seksityöläisen kohtaloa ja päätyy maoriheimon kasvatiksi.

Eli samoja teemoja tässäkin sarjassa. Eurooppalaiset uudisasukkaat muuttavat Uuteen-Seelantiin, jossa vastassa on runsaasti vastoinkäymisiä ja pelottavat maorit. Nämä uudisasukkaat eivät edes halua sopeutua uuteen maailmaan vaan roikkuvat knysin hampain kiinni omissa tavoissaan, kielessään ja uskossaan.

Päähenkilöinä kaksi tai oikeastaan kolme nuorta naista, joita miehet pyrkivät alistamaan ja kontrolloimaan joka suunnalta. Lammastiloja perustetaan jälleen.

Lark kirjoittaa vetävästi ja uudisasukkaiden suurimmaksi osaksi itseaiheutetut ongelmat olivat kiinnostavaa luettavaa. Tarinassa on mukana oikeita historiallisia tapahtumia ja henkilöitä pienillä fiktiivisillä lisäyksillä.

Tässä kirjassa erittäin vahvana teemana oli tuo vanhaluterilainen uskonto, jossa naisen paikka on miehen ja nyrkin, hellan tai patjan välissä. Idan elämässä tämä näkyy alistumisena ensin isän ja sitten väkivaltaisen juoppomiehensä vallan alle. Kirjassa on liki 1000 sivua ja minua alkoi Idan jatkuva kurjistelu ja alistuminen jo väsyttää.

Tulikukkien ajassa oli vähän vähemmän seksuaalista väkivaltaa kuin muissa lukemissani Larkin kirjoissa, mutta ei siltä silti vältytty ja sen uhka leijui naisten päällä koko ajan. Sitä luulisi, että naishahmoja voisi traumatisoida muillakin tavoilla kuin raiskauksilla, mutta monille kirjailijoille se tuntuu olevan itsestään selvä ja helppo valinta. 

Joka tapauksessa kirja oli tosiaan kokonaisuutena viihdyttävää luettavaa. Kaikista hahmoista pidin eniten paremmista oloista lähteneestä Janesta, joka harmi kyllä joutuu kirjailijan taholta läskifobian uhriksi. Eihän pulskempi ja kunnianhimoinen nainen voi olla haluttava kuin maorien mielestä.

Kirjan tiedot:

Sarah Lark: Tulikukkien aika | Bazar 2024 | 973 sivua | Kirjastosta

Saksankielinen alkuteos: Die Zeit der Feuerblüten (2013) | Suomennos: Sanna van Leeuwen

Luettu myös:

Ainakin Kirjarouvan elämää ja Kirjojen kuisketta

Haasteet:

* Tiiliskiven neljä vuodenaikaa: Syksy

* Paha mieli, paras mieli : Uskonnon uhri

* Luonto sivuilla : Vehreys

Sarah Lark: Toivoa maailman äärissä

“Missä Luzyna on?”

Sarah Larkin Uusi-Seelanti -sarjan viimeinen osa! Edellistä lukiessani kritisoin mielestäni ihan syystäkin seksuaalisen väkivallan määrää. Eipä siis yllättänyt, että sitä oli tässäkin enemmän kuin tarpeeksi.

Toivoa maailman äärissä -kirjan päähenkilö on 18-vuotias puolalainen Helena. Hän tarttuu tilaisuuteen päästä toisen maailmansodan aikaiselta pakolaisleiriltä Uuteen-Seelantiin ja uuteen alkuun. Helena saa tilaisuutensa vilpin varjolla ja mihinpä hänen pitääkään suostua, ettei kiristäjä paljasta häntä matkan aikana? Niinpä.

Helenan tapauksessa raiskauksilla on hyvin konkreettinen seuraus. Edellisistä osista tutut hahmot tulevat mukaan kuvioon kun he tarjoavat Helenalle pakopaikan lammasfarmillaan. Yllättäen kirjan kattama aika oli vain Helenan raskauden pituinen, ei vuosien kuten muissa osissa.

Oikeastaan tämä kirja tuntui vähän turhalta epilogilta koko sarjaan. Edellisten osien tapahtumat toistettiin tässä perimätietona, jonka lukija tietenkin jo tiesi. Helena päätyy yhteen lammasfarmin perijän kanssa. Pidin kyllä siitä, että tässä mies rakastuu naiseen, joka on raskaana toiselle miehelle. Tätä ei näe käytännössä missään!

Tässä osassa kerrottiin paljon maoreista ja siitä, millainen heidän tilanteensa oli 1940-luvulla. Minusta on kyllä sääli, että McKenzien suku ei koskaan yhdistynyt millään merkittävällä tavalla maoreihin. Sitä kuitenkin toisteltiin muissa osissa moneen kertaan. Näkökulma on koko ajan valkoisen kolonialistin, jolle ne valloitetut maat sitten jäivätkin.

Kaiken kaikkeaan pidin sarjasta tuosta överiksikin menevästä seksuaalisesta väkivallasta huolimatta. Nämä olivat sopivan keveitä tiiliskiviä (tämä oli kyllä ohut verrattuna noihin muihin!) ja Lark vie juonta koko ajan eteen päin niin, ettei missään vaiheessa tylsisty. Pidän myös hänen naishahmoistaan, jotka eivät vähästä lannistu.

Tekisi mieli lukea häneltä muutakin, mutta oletettavasti naishahmojen kärsimykset jatkuvat myös muissa kirjoissa. Pitänee odottaa aikaa, jolloin jaksan taas lukea siitä.

Kirjan tiedot:

Sarah Lark: Toivoa maailman äärissä | Bazar 2022 | 395 sivua | Kirjastosta

Saksankielinen alkuteos: Eine Hoffnung Am Ende der Welt (2015) | Suomennos: Sanna van Leeuwen

Luettu myös:

Kirjojen kuisketta, Kirjarouvan elämää, Luetut kirjat ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2024 : 41. Kirjassa syntyy lapsi [35/50]

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Toivo

* Vahvat naiset 2024 : Toivo

Sarah Lark: Kiivilinnun kutsu

“Ratsastetaan kilpaa! Jooko, Jack, kivisotureiden kehälle!”

Sarah Larkin Uuteen-Seelantiin sijoittuvan sukusaagan kolmas osa on melkein 900 sivun mittainen tiiliskivi, jota olisi voinut tiivistääkin. Mutta, kuten muutkin sarjan kirjat, myös Kiivilinnun kutsu on pituudestaan huolimatta nopeaa ja sujuvaa luettavaa. Se oli myös niin koukuttava, että luin tätä yhteen asti yölläkin.

Sarjan ensimmäisestä osasta on kulunut reilut 60 vuotta ja nyt juonta vetävät Helenin ja Gwynin lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset. Lilian ja Gloria lähetetään Englantiin sisäoppilaitokseen, jossa maoritaustainen Gloria jää täysin ulkopuoliseksi kaikesta. Ensimmäinen maailmansota katkaisee koulunkäynnin ja siinä missä Lilian porskuttaa elämässään onnellisesti eteen päin, Glorian kärsimykset vain kurjistuvat.

Jos jostain tätä sarjaa kritisoin niin siitä, että naisten kokema seksuaalinen väkivalta eskaloituu kirja kirjalta. Mulkeromiehiä riittää niin kauas kuin silmä siintää. Kahdessa ensimmäisessä osassa raiskaaja oli oma aviomies. Kiivilinnun kutsussa Gloria karkaa vanhemmiltaan ja haluaa päästä laivalla Yhdysvalloista Uuteen-Seelantiin. Hän joutuu merimiesten seksiorjaksi kahteen laivaan ja on sen jälkeen pakotettu raiskausten värittämään seksityöhön matkallaan Australian halki.

Tämän vastapainoksi Lark on kirjoittanut Jackille, Glorian isosedälle ja tulevalle siipalle (aivan, luit oikein!), väkivaltaisen sotajuonen Gallipolin taisteluun. Kumpikin heistä traumatisoituu kokemuksistaan, mutta minusta tarinat eivät kuitenkaan olleet niin verrannolliset kuin Lark on ehkä suunnitellut. Nuori ja alussa naiivi Gloria on ehdottomasti uhri, jolla oli hyvin vähän vaihtoehtoja. Jack sen sijaan lähtee sotaan aikuisena miehenä omasta halustaan.

Onneksi Glorian hirveillä kokemuksilla ei kuitenkaan mässäillä sivutolkulla. Enimmäkseen kirja onkin historiallista ihmissuhdedraamaa, jossa etsitään Sitä Oikeaa ja kipuillaan menetysten tai onnettomien avioliittojen kanssa. Sujuva teksti ja hyvä suomennos veivät hyvin mukanaan ja minua jaksoi oikeasti kiinnostaa, miten kaikille kirjan hahmoille käy.

Tässä osassa korostuu myös nopeasti muuttuva maailma. Hevoskärryt vaihtuvat autoihin, taloihin hankitaan telefooneja ja kirjoituskone helpottaa monen työtä. Maorit, joiden tapoihin tutustutaan tässä Glorian kautta, kamppailevat oman kulttuurin säilyttämisen ja länsimaalaistumisen kanssa. Petyin kyllä siihen, ettei Glorian mies sitten ollutkaan maori. Sarjassa kun on toistuvasti tolkutettu sitä, miten maorien oikeus omaan maahansa toteutuu Gwynin jälkeläisten kautta. 

Aion lukea sarjan neljännenkin osan, mutta mietin tässä jo, että miten sen päähenkilönaista aiotaan riepottaa. Tässä oli jo laivalastillisia raiskaajamerimiehiä, mitä seuraavaksi? Kokonainen armeija?

Kirjan tiedot:

Sarah Lark: Kiivilinnun kutsu | Bazar 2021 | 894 sivua | Kirjastosta

Saksankielinen alkuteos: Der Ruf des Kiwis (2009) | Suomennos: Sanna van Leeuwen & Veera Kaski

Luettu myös:

Luetut kirjat, Kirjarouvan elämää, Kirjojen kuisketta ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2024 : 19. Suomi mainittu [14/50]

Sivulla 127.

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Kirjasarjan osa

* Tiiliskiven neljä vuodenaikaa: Talvi

Sarah Lark: Maorien laulu

"Oletteko te rouva O'Keefe?"

Serkusten Elainen ja Kuran välit katkeavat lopullisesti, miksipäs muuten kuin miehen takia. Vuoden 1893 Uusi-Seelanti ei tarjoa kunnialliselle naiselle kovin montaa vaihtoehtoa, mutta kumpikin pyrkii tahollaan rakentamaan mieleisensä elämän.

Luin sarjan ensimmäisen osan Valkoisen pilven maan tuossa jokin aika sitten ja tämän tiiliskiven lomassa on tullut luettua pari muutakin kirjaa. Jostain syystä ne vaikeimmat luettavat olivat ensimmäiset pari sataa sivua. Loput ~600 luin sitten yhdessä päivässä, joten selvästikin Lark kirjoittaa sujuvasti ja pitää mielenkiintoa yllä.

Ensimmäisen osan tapahtumista on kulunut nelisenkymmentä vuotta. Tarina siirtyy lammasfarmilta kaivoskaupunkiin, jonka työläisten kurjia oloja kuvataan raa'an realistisesti. Jos et kuole kaivosonnettomuudessa, kuolet luultavasti nälkään tai tauteihin.

Gwynin kuvankaunis pojantytär, puoliksi maori Kura-maro-tini, haaveilee urasta Euroopan esiintymislavoilla, kaukana suvun tiluksilta. Kura on kopea ja itsekäs, niin tietoinen omasta kauneudestaan ja lahjakkuudestaan, että kenelläkään muulla ei ole hänelle mitään merkitystä. Hän oli kammottavan narsistinen hahmo ja häntä oli oikein rattoisaa inhota.

Helenin pojantytär Elaine puolestaan on tavallisemmin kaunis ja naiivi ressukka. Hän päätyy naimisiin niin hirveään perheeseen, että hämmästelin jo hieman Larkin intoa kirjoittaa tällaisia mieshahmoja. Kirja ansaitsisi sisältövaroituksen, niin raakaa väkivaltaa Elainen aviomies tekee hänelle. Ja sekin on sukuvika. No, onneksi sen tunnelin päässä oli valoa, ja sinänsä tilanne ratkesi kiinnostavasti ja sysäsi Elainen aivan uusille, mielenkiintoisimmille poluille.

Petyin hieman siihen, että nimestään huolimatta kirjassa ei juuri käsitelty maoreja. Lähinnä heitä tuodaan esiin Kuran ah niin eksoottiseen kauneuteen liittyen. Kirjan loppupuolella sentään löytyy joku, joka on kiinnostunut maorikulttuurista ja jonka myötä Kurakin ymmärtää (omalla omaa etuaan ajavalla tavallaan) verenperintönsä arvon.

Pituudestaan ja mulkeromiesten määrästä huolimatta nämä ovat olleet ihan viihdyttäviä ihmissuhdedraamoja. Tartun seuraavaankin osaa jahka jaksan.

Kirjan tiedot:
Sarah Lark: Maorien laulu | Bazar 2017 | 864 sivua | Kirjastosta
Saksankielinen alkuteos: Das Lied der Maori (2008) | Suomennos: Sanna van Leeuwen

Luettu myös:
Kirjojen kuisketta, Kirjakassi, Tuhansia sivuja ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 26. Kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostakin syystä [31/50]

Tällainen tiiliskivi olisi huomattavasti kevyempi ja helpommin pideltävä e-kirjana...
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 16. Kirja sijoittuu maahan, jossa et ole käynyt

Sarah Lark: Valkoisen pilven maa

Christchurchin anglikaaninen seurakunta Uudessa-Seelannissa etsii kunniallisia, taloudenpidon ja lastenhoidon hallitsevia nuoria naisia, joita kiinnostaa astua kristilliseen avioliittoon seurakuntamme hyvämaineisten, vakavaraisten jäsenten kanssa.

Vuonna 1852 kotiopettajatar Helen Davenport vastaa lehti-ilmoitukseen, ja toisaalla neiti Gwyneira Silkham hävitään korttipelissä. Nuoret naiset lähtevät matkalle tuntemattomaan Uuteen-Seelantiin vaimoiksi miehille, joita he eivät ole koskaan tavanneet.

Tiiliskivi selätetty! Tämä jäi mieleeni jo ilmestyessään vuonna 2015, mutta vasta nyt hetki tuntui sopivalta lukemiselle. Kirja on niin iso, melkein 900 sivua, että mukavan lukuasennon löytäminen oli hieman haastavaa. Toisaalta pidin siitä, että kirjassa on hieman isompi fonttikoko, joka lisäsi varmasti sivumäärää. En olisi jaksanut tihrustaa kovin pienellä präntillä painettua kirjaa. Hyvä valinta kustantajalta siis.

Joka tapauksessa luin tätä noin viikon verran iltaisin ja viihdyin tämän rakkausmelodraaman seurassa ihan hyvin. Tarina tuntui sikäli hieman epätasapainoiselta, että kestää noin 300 sivua ennen kuin Helen ja Gwyn pääsevät Englannista Uuteen-Seelantiin ja naimisiin asti. Sitten viimeiset 300 sivua kattavatkin toistakymmentä vuotta.

Pidin molemmista päähenkilöistä, jos kohta Helenin passiivisuus alkoi välillä ärsyttää. Kummankaan sulho ei ole ollenkaan sitä, mitä he kuvittelivat. Siinä missä sähäkkä Gwyn yrittää tehdä elämästään siedettävän parhaan kykynsä mukaan, Helen alistuu kohtaloonsa ja miehensä alaiseksi.

Maailmankuva on sikäli mustavalkoinen, että paria poikkeusta lukuun ottamassa ilmeisesti kaikki Englannin ja Uuden-Seelannin miehet olivat väkivaltaisia mulkeroita. Ennen pitkää sitä oltiin aina raiskaamassa, hakkaamassa ja huijaamassa naisia. Siksipä pidinkin erityisesti niistä hetkistä, kun naiset pääsivät tekemään omia valintojaan oli se sitten ilotalon emäntänä tai lampaiden sukulinjasta päättäessään.

Tarinassa ei juurikaan kuvata uudisraivaajien arkea. Toisinaan Gwyn laskee lampaitaan ja Helen löytää sisältöä ankeaan elämäänsä maorilasten opettajana, mutta ravassa ei ryvetä eikä paska haise. Tämä on ihan silkkaa rakkausdraamaa historiallisessa miljöössä, joskin uudisraivaajien ja maorien välinen konflikti saa sivutilaa etenkin tarinan lopussa, sekin tosin rakkausdraaman kehyksissä. Silti, oli kiinnostavaa lukea siitä ja oletan, että aihe jatkuu sarjan seuraavissa osissa.

Kirjan tiedot:
Sarah Lark: Valkoisen pilven maa | Bazar 2015 | 892 sivua | Kirjastosta
Saksankielinen alkuteos: Im Land der weißen Wolke (2007) | Suomennos: Sanna van Leeuwen

Luettu myös:
Luetut kirjat, Kirjakaapin kummitus, Ullan luetut kirjat ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa [14/50]
* Luonto sivuilla: Mainitaan alkuperäiskansa
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 15. Kirjassa ystävyys on tärkeässä roolissa