Erno Saukko: Vuoden vaellus: elämää Pohjolan erämaissa

Norjalainen lohi katselee maailmaa muovikalvon ja punaisen alelapun takaa.

Tunnetko sinäkin olevasi kuin myyntitiskin kylmä lohi? Tee kuten Erno Saukko ja lähde vuodeksi vaeltamaan pohjoisen erämaihin! Hiljaisuus ja mielenrauha on taattu, samoin raaka ruumiillinen työ.

Minun piti lukea tämä jo viime vuoden puolella, mutta hyvinpä tämä sopi näin helmikuun lopun tunnelmiinkin. Pidän tällaisista vaellustarinoista, joissa kamppaillaan luonnonvoimia vastaan tai ainakin yritetään kovasti vältellä sitä järkevällä varustautumisella.

Eino Saukko, kokenut vaeltaja ja eräjorma, kertoo tässä kirjassa huikeasta vuodestaan Pohjolan luonnon helmassa. Päiväkirjamainen teos kattaa todellakin vuoden ja 2 500 kilometriä, jotka hän eteni joko kävellen tai hiihtäen. Se on todella uskomaton suoritus ja kirjassa tosiaankin tuodaan esiin se, että reissuun piti varustautua hieman paremmin kuin sunnuntaikävelyyn.

Tykkäsin kirjasta todella paljon. Saukko on hyvä kuvaamaan luontoa, tuntojaa matkan päällä ja kaikkea sitä, mitä sen varrella vastaan tuleekaan. Hyvin vähän ihmisiä, hyvin paljon upeita maisemia, pohjoisen eläimiä ja kirkasta taivasta, jonka näkymiä valosaaste ei öisin pilaa.

Helle ei ole ainoa kiusa, sillä sen myötä sääski, tuo Pohjolan mahtavin elämänmuoto, herää viimein unestaan terhakkaana, verenhimoisena ja pitkän talve piruttamana. Sen koko olemus oikein värisee innosta päästä iskemään terävä kärsänsä hikiseen, verevään ihoon ja ryystämään niska kyyryssä lämmintä verta uhristaan.

(s. 224)

Upea todenmukainen kuvaus noista pienistä perkeleistä, joita täällä pohjoisempana riittää kesällä vaikka muille jakaa.

Kirjassa on hienoja kuvia, jotka näyttävät millaista arki vaelluksella olikaan. Joskus vähän tylsää, joskus vaarallista, (melkein) aina mieluisaa vaikka hikeä pukkaa ja välillä hampaita kiristelläänkin.

En itse lähtisi ikinä tällaiselle matkalle, mutta on pakko ihailla ihmisiä, jotka uskaltavat. Jos Saukon seuraavat suunnitelmat toteutuvat, lukisin niin mielelläni niistäkin.

Kirjan tiedot:
Erno Saukko: Vuoden vaellus: elämää Pohjolan erämaissa | Kirjapaja 2022 | 248 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Ainakin Kirjarikas elämäni

Haasteet:
* Helmet 2023 : 31. Kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas [17/50]
* Luonto sivuilla: Taivas
Kannessa kirjaimellinen, kerronnassa myös kuvaannollinen, koska Erno Saukon taivas on erämaissa vaeltaminen.

Alexander McCall Smith: Onni ja siniset kengät (Mma Ramotswe tutkii #07)

Kun oli juuri oikean ikäinen, niin kuin Mma Ramotswe oli, ja kun on nähnyt hiukan elämää, niin kuin Mma Ramotswe totisesti oli nähnyt, on asioita, jotka kerta kaikkiaan vain tietää.

Mma Ramotswe saa ratkaistavakseen sekä kiristystapauksen että noituuteen liittyvän jutun. Samaan aikaan Mma Makutsin kihlaus on vaakalaudalla.

Tämä oli ensimmäinen sarjan kirja, josta en pitänyt. Botswanalaisen arjen kuvaus oli edelleen lämminhenkistä ja etsivätoimiston jutut yhtä pieniä kuin ennenkin. Tällä kertaa ja jostain käsittämättömästä syystä pääosassa oli kuitenkin suoranainen läskiviha.

Kirja on muuten ilmestynyt alun perin vuonna 2006. Luulen tai ainakin toivon, että nyt sitä ei olisi julkaistu tällaisena.

Mutta siis, Mma Ramotswella on muhkea vartalo, jota hän kuvaa perinteiseksi ruumiinrakenteeksi. Aiemmin se on mainittu, mutta siinä ei ole märehditty. Tällä kertaa jokaisella tuntuu olevan mielipide siitä.

Tuolien ja autojen jousitukset eivät kestä Mma Ramotswen alla, vaatteet ratkeavat hänen päällään ja verenpaine on niin korkea, että lääkäri kehottaa häntä aloittamaan laihdutuskuurin, minkä Mma Ramotswe sitten tekeekin.

Loppuu tämä sentään siinä mielin onnellisesti, että Mma Ramotswe päättää olevansa hyvä sellaisena kuin on. Mutta lukijana en tykännyt siitä, miten melkein jokaisella vastaantulijalla oli negatiivisia ajatuksia siitä, miten lihava Mma Ramotswe onkaan ja miten asia kuuluu kaikille. Ei kuulu.

Jos sarjaa lukee niin eipä tapahdu suurta vahinkoa jos hyppää tämän kirjan yli. Aion kyllä katsoa, millainen seuraava kirja on, mutta jos tähän aiheeseen jumiudutaan toistamiseen, niin siinäpä se sitten olikin.

Kirjan tiedot:
Alexander McCall Smith: Onni ja siniset kengät | Otava 2008 | 320 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Blue Shoes and Happiness (2006) | Suomennos: Jaakko Kankaanpää

Luettu myös:
Kirjahullun päiväkirja, Kirjojen taika, Tarinoiden taikaa ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 15. Kirjan nimessä on ja-sana [16/50]

Muinaisen Lähi-idän imperiumit: kadonneiden suurvaltojen kukoistus ja tuho

Tämä kirja sai alkunsa Helsingin yliopiston Muinaisen Lähi-idän imperiumit – huippuyksikön piirissä.

Tässäpä mielenkiintoinen tietokirja kaikille historiasta tykkääville. Helsingin yliopistossa toimii Muinaisen Lähi-idän imperiumit -huippuyksikkö, jonka tutkivat ovat halunneet tehdä työtään tunnetuksi ja helpommin lähestyttäväksi.

Tuloksena onkin suurimmaksi osaksi helpohko tietopaketti muinaisten valtakuntien toiminnasta. Kirjassa on 11 artikkelia eri aiheista taloudesta taiteeseen ja arkielämään. Ihan kaikkea ei selitetä perin juurin, joten jonkinlainen mielikuva näistä imperiumeista on hyvä olla olemassa jo kirjaan tarttuessa.

Ensimmäinen artikkeli on kuitenkin johdanto aiheeseen ja luulisin silläkin pärjäävän. Näin lukijan näkökulmasta kirjan suurin ongelma on itse asiassa sen toinen, kirjoitustaidon kehittymistä käsittelevä luku. Se oli mielestäni kaikkein haastavin luettava ja vaati jo erikoissanaston taitamista. Epäilen, että joillakin lukeminen saattaa tökätä siihen, joten luku olisi ehkä ollut parempi laittaa myöhemmäksi.

Ei sillä, että kaikkia kirjan artikkeleita on edes pakko lukea. Ne ovat osa kokonaisuutta, mutta silti itsenäisiä. Niistä voi valita rusinat pullasta ja lukea kiinnostavimmat aiheet. Minä taisin pitää eniten Mikko Luukon tiedettä ja taikauskoa käsittelevästä artikkelista, joka antaa sekä uutta tietoa että pistää asiat oikeaan perspektiiviin.

Taikausko-sanan käyttö itsessään antaa ymmärtää, että tutkimme muinaista kulttuuria omilla ehdoillamme, koska taikauskoon käsitteenä liitetään yleensä kielteisiä mielikuvia ja yleensä sitä käytetään vieraita kulttuureja kuvatessa. Kukaan tuskin kuvittelee kenenkään kyseiseen kulttuuriin kuuluvan ihmisen itse esimerkiksi sanoneen: "Tässä me harjoitamme hieman taikauskoa."

(s. 112)

Kaiken kaikkiaan hieno tietopaketti! Jos muinainen maailma ja sen mahtavat valtakunnat yhtään kiinnostavat, kannattaa tutustua.

Kirjan tiedot:
Saana Svärd & Joanna Töyräänvuori (toim.): Muinaisen Lähi-idän imperiumit: kadonneiden suurvaltojen kukoistus ja tuho | Gaudeamus 2022 | 296 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2023 : 37. Kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole [15/50]
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 25. Kirja, jonka lukemista suosittelet historiasta kiinnostuneille

Sarah Lark: Valkoisen pilven maa

Christchurchin anglikaaninen seurakunta Uudessa-Seelannissa etsii kunniallisia, taloudenpidon ja lastenhoidon hallitsevia nuoria naisia, joita kiinnostaa astua kristilliseen avioliittoon seurakuntamme hyvämaineisten, vakavaraisten jäsenten kanssa.

Vuonna 1852 kotiopettajatar Helen Davenport vastaa lehti-ilmoitukseen, ja toisaalla neiti Gwyneira Silkham hävitään korttipelissä. Nuoret naiset lähtevät matkalle tuntemattomaan Uuteen-Seelantiin vaimoiksi miehille, joita he eivät ole koskaan tavanneet.

Tiiliskivi selätetty! Tämä jäi mieleeni jo ilmestyessään vuonna 2015, mutta vasta nyt hetki tuntui sopivalta lukemiselle. Kirja on niin iso, melkein 900 sivua, että mukavan lukuasennon löytäminen oli hieman haastavaa. Toisaalta pidin siitä, että kirjassa on hieman isompi fonttikoko, joka lisäsi varmasti sivumäärää. En olisi jaksanut tihrustaa kovin pienellä präntillä painettua kirjaa. Hyvä valinta kustantajalta siis.

Joka tapauksessa luin tätä noin viikon verran iltaisin ja viihdyin tämän rakkausmelodraaman seurassa ihan hyvin. Tarina tuntui sikäli hieman epätasapainoiselta, että kestää noin 300 sivua ennen kuin Helen ja Gwyn pääsevät Englannista Uuteen-Seelantiin ja naimisiin asti. Sitten viimeiset 300 sivua kattavatkin toistakymmentä vuotta.

Pidin molemmista päähenkilöistä, jos kohta Helenin passiivisuus alkoi välillä ärsyttää. Kummankaan sulho ei ole ollenkaan sitä, mitä he kuvittelivat. Siinä missä sähäkkä Gwyn yrittää tehdä elämästään siedettävän parhaan kykynsä mukaan, Helen alistuu kohtaloonsa ja miehensä alaiseksi.

Maailmankuva on sikäli mustavalkoinen, että paria poikkeusta lukuun ottamassa ilmeisesti kaikki Englannin ja Uuden-Seelannin miehet olivat väkivaltaisia mulkeroita. Ennen pitkää sitä oltiin aina raiskaamassa, hakkaamassa ja huijaamassa naisia. Siksipä pidinkin erityisesti niistä hetkistä, kun naiset pääsivät tekemään omia valintojaan oli se sitten ilotalon emäntänä tai lampaiden sukulinjasta päättäessään.

Tarinassa ei juurikaan kuvata uudisraivaajien arkea. Toisinaan Gwyn laskee lampaitaan ja Helen löytää sisältöä ankeaan elämäänsä maorilasten opettajana, mutta ravassa ei ryvetä eikä paska haise. Tämä on ihan silkkaa rakkausdraamaa historiallisessa miljöössä, joskin uudisraivaajien ja maorien välinen konflikti saa sivutilaa etenkin tarinan lopussa, sekin tosin rakkausdraaman kehyksissä. Silti, oli kiinnostavaa lukea siitä ja oletan, että aihe jatkuu sarjan seuraavissa osissa.

Kirjan tiedot:
Sarah Lark: Valkoisen pilven maa | Bazar 2015 | 892 sivua | Kirjastosta
Saksankielinen alkuteos: Im Land der weißen Wolke (2007) | Suomennos: Sanna van Leeuwen

Luettu myös:
Luetut kirjat, Kirjakaapin kummitus, Ullan luetut kirjat ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa [14/50]
* Luonto sivuilla: Mainitaan alkuperäiskansa
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 15. Kirjassa ystävyys on tärkeässä roolissa

Keezy Young: Taproot

Blue on sekä rakastunut bestikseensä Hamaliin että kuollut. Haamuna olo ei ole hassumpaa, koska Hamal näkee ympärillään leijuvat kummitukset. Kyky voi kuitenkin olla vaaraksikin.

No tämä oli vähän sellainen sarjakuva, että tulipahan luettua. Tartuin tähän, koska kannessa lupailtiin aaveen ja puutarhurin välistä romanssia. Ei niitä ihan joka päivä tule vastaan.

129 sivua luki hetkessä ja asioita tapahtui, mutta niihin ei pysähdytty kuvan tai tekstin keinoin juuri ollenkaan. Blue oli jo valmiiksi rakastunut Hamaliin ja tarina on sikäli söpöinen, että onnellista loppua ei tarvinnut epäillä missään vaiheessa.

Luulen, että jos tämä olisi ollut hieman pitempi, olisin viihtynyt tämän kanssa paremmin.

Kuvitustyyli on aika yksinkertainen, mutta toimii mielestäni etenkin luontoa ja kasveja kuvatessa. Tykkäsin siitä, miten esimerkiksi puut ja kukkakauppa, jossa Hamal työskentelee, oli piirretty. Yleisilme oli vehreä ja kun siitä siirryttiin välillä tuonpuoleiseen, eron kyllä huomasi.

Vihreää, vihreää.
(s. 30)

Kuvituksesta pitää vielä sanoa, että Bluen ja Hamalin hahmot on aivan selvästi napattu suoraan Voltron: Legendary Defender -piirretystä (Lance & Hunk)! Pikagooglaus kertoo, että Young on myös piirtänyt fanitaidetta kyseisistä hahmoista, joten tämä tarina on hyvinkin todennäköisesti aloittanut elämänsä fanifiktiona/fanisarjakuvana.

Kirjan tiedot:
Keezy Young: Taproot | Lion Forge 2017 | 129 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2023 : 33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun [13/50]
* Luonto sivuilla: Vihreä kansi
* Queer-lukuhaaste 2023 : Nuorten- tai YA-kirja

Lauren Groff: Mestarinna

Hän ratsastaa yksin ulos metsästä.

Vuonna 1158 orvoksi jäänyt 17-vuotias Marie lähetetään köyhtyneeseen nunnaluostariin. Alkujärkytyksestä toivuttuaan Marie päättää ryhtyä toimeen. Vuosikymmenten aikana hän nostaa luostarin rappiosta uuteen loistoon.

Silmäilin tätä jo viime vuonna, mutta en kuitenkaan tullut lukeneeksi. En silloin hoksannut, että tämä perustuu hieman tositapahtumiin. Kirjan Marie on 1100-luvulla elänyt runoilija ja mystikko Marie de France, jonka todellisesta henkilöllisyydestä ei ole varmuutta. Tässä tarinassa hän on myös Shaftersburyn luostarin abbedissa ja kuningas Geoffrey Plantagenetin äpärätytär.

Kirjan tarina kattaa viitisen vuosikymmentä. Alussa on nuori Marie, luku- ja kirjoitustaitoinen kuninkaallinen äpärä, joka onnettomuudekseen on paitsi ruma ja valtavan pitkä, myös hyvin taipumaton luonne. Ei hänestä vaimoksi ole, joten kuningatar Eleonoora Akvitanialainen passittaa hänet luostariin.

Marien elämää määrittää luostarin lisäksi myös hänen palava rakkautensa Eleonooraan. Marien elämään mahtuu muitakin naisia, palvelijatar ja nunnasisaria, mutta hän palaa aina ajattelemaan kaunista kuningatartaan. Kirjassa kuvattiinkin hyvin naisten monimutkaisia suhteita. Marie rakastaa ja yrittää olla vihaamatta, ja nunnaluostarissakin käydään ajoittain armotonta valtataistelua.

Marie ei lainkaan ihmettele, minkä tähden niin harvalla hänen nunnistaan on kyy ajatella itse; hän näki heti saapuessaan, että juuri se on iskostettu syvälle luostarielämän rakenteeseen. Hän ymmärtää abbedissana, kuinka vaarallinen itsenäisesti ajatteleva nunna voikaan olla. Jos hänen laumassaan olisi toinen Marie, se olisi kohtalokasta. Hän tuntee ajoittain ankaraa syyllisyyttä, mutta pitää silti nunnat pyhässä pimeydessä työn ja rukoilun parissa. Hän oikeuttaa sen selittämällä itselleen, että siten hän pitää tyttärensä viattomina. Hän on luonut toisen Eedenin.

(s. 144-145)

Pidin etenkin kirjan ensimmäisestä puolesta, jossa Marie keksii keinoja pelastaa luostarin. Loppupuolella homma tuntui kuitenkin lähtevän lapasesta vähän liikaa. Kirjassa on hyvää ja raakaakin kuvausta siitä, miten vähän naisella oli keskiajalla vaihtoehtoja. Luostariinkin lähetetään nimenomaan ongelmatapauksia, joille heidän suvuillaan ei ole mitään käyttöä.

Marie haluaa tehdä luostaristaan naisten valtakunnan, feministisen utopian, ja mikäs siinä, mutta jotenkin tarina meni sen kanssa ihan liiallisuuksia. Siinä vaiheessa kun Marie alkaa pitää itseään paavina, uskottavuuden raja oli jäänyt kauas taakse. Eihän se sinänsä kirjan vika ole, Groff kertoo sen tarinan, jonka haluaa. Se vain ei ollut ihan se, jonka minä halusin lukea.

Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin positiivinen lukukokemus ja mielenkiintoinen ajan- ja naisenkuva. Pidin Mariesta kertojana ja kirjan kieli on kaunista. Kiitos toki suomentajalle eli Tero Valkoselle siitä!

Kirjan tiedot:
Lauren Groff: Mestarinna | S&S 2022 | 286 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Matrix (2021) | Suomennos: Tero Valkonen

Luettu myös:
Ainakin Tuijata ja Kirjat kertovat

Haasteet:
* Helmet 2023 : 4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna [12/50]
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 1. Nainen, joka jättää jäljen historiaan
* Queer-lukuhaaste 2023 : Mennyt aika

Alessandro Barbucci & Giovanni Di Gregorio: Sarahin uni & Cassiopéen ihastus (Sisarukset Grémillet #01 & #02)

Grémillen sisarukset Sarah, Cassiopée ja Lucille asuvat nelistään äitinsä kanssa. Sarjakuvasarjan ensimmäisessä osassa tytöt selvittävät äitinsä salaisuutta ja toisessa he yrittävät napata kummituksen.

Seurasin tuossa viime viikolla etänä Oulun kaupunginkirjaston järjestämää Kirjasaari-tapahtumaa. Vuotuisessa tapahtumassa Oulun kirjastolaiset esittelevät edellisen vuoden helmiä. Lasten ja nuorten sarjakuvia esitellyt Katja Pietilä kertoi tämän sarjan ja etenkin sen toisen osan olleen omia suosikkejaan viime vuoden tarjonnasta.

Luentaan, siis!

Sisarukset Grémillet on ranskalainen sarja ja sen kuvittaja on kuvittanut aiemmin muun muassa W.I.T.C.H.-sarjaa. Tyylillisesti tämä sarja näyttää samalta, mutta mielestäni tässä jälki on hienostuneempaa. Väritys on herkkä ja kaunis, ja voi että kun tässä on niin kauniita ympäristöjä oli sitten kyseessä Sarahin huone, maaseutu tai ränsistynyt kasvihuone. Tätä katseli ilokseen.

Etenkin Sarahin unessa näkyi paljon kissoja!

Tarinat olivat päälle päin kepeitä, mutta niiden alla piilikin vakavampi juonne. Sarahin unessa tytöistä vanhin eli Sarah näkee toistuvasti merkillistä unta, ja samaan aikaan tytöt alkavat tutkia äitinsä menneisyyttä. He löytävät valokuva, jossa äiti on raskaana, mutta vihjeistä päätellen kuva on otettu ennen Sarahin syntymää.

Toisessa osassa tytöt vierailevat maalla mumminsa luona. Muistisairautta poteva mummi kertoo, että joku soittelee yöllä läheisen kirkon kelloja ja tytöt päättävät selvittää, kuka metelöinnin takana on. Tarina keskittyy keskimmäiseen sisaren eli Cassiopéen orastaviin ihastuksen tunteisiin kotipuoleen jäänyttä poikaa kohtaan.

Minä tykkäsin enemmän sarjan ensimmäisestä osasta, koska toinen osa keskittyi omaan makuuni liikaa ihastusjuttuihin. Näitä kun oli tarinassa peräti kolme erillistä tapausta. Toisaalta niitä kyllä käsitellään kypsällä tavalla ja oli kirjassa muutakin juonta.

Nuorimmasta sisaresta Lucillesta kertova kirja ilmestyy näköjään nyt keväällä ja aion kyllä lukea senkin.

Kirjan tiedot:
Alessandro Barbucci & Giovanni Di Gregorio: Sarahin uni & Cassiopéen ihastus | Story House Egmont 2021 & 2022 | 71 & 72 sivua | Kirjastosta
Ranskankieliset alkuteokset: La Rêve de Sarah (2020) & Amours de Cassiopée (2021) | Suomennos: Jouko Ruokosenmäki

Haasteet:
* Helmet 2023 : 50. kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä [11/50]

Anne B. Ragde: Erakkoravut

Torunn ei yleensä koskaan herännyt näin aikaisin.

Neshovin veljekset ja Torunn toipuvat vielä sukusalaisuuden aiheuttamasta järkytyksestä. Kukin yrittää tahollaan päästä kiinni normaaliin elämänrytmiin, mutta eipä se niin helposti käykään.

Tämä kirja jatkuu melkein suoraan siitä, mihin sarjan aloitusosa Berliininpoppelit jäi. Yritän kuitenkin välttää suurempia juonipaljastuksia.

Jostain syystä takakannessa sanotaan, että tässä osassa keskiöön nousee Torunn, Tor Neshovin tytär. Minusta taas Torunnin tarina oli kaikkein mitäänsanomattomin, etenkin kirjan alkupuolella. Margidon uskonkriisi ja saunaremonttikin olivat kiinnostavampia kuin Torunnin rakkausdraama.

Eniten pidin Torin ja Erlendin tarinoista. Erlend asuu Kööpenhaminassa ökyasunnossa rakkaan Krummensa kanssa. Rakkaus tuntuu saavan ryppyjä, kun Krumme kertoo haaveilevansa lapsesta. Tässä tarinassa pureuduttiin Erlendin omiin epävarmuuksiin: eikö hän enää riitä Krummelle ja mitä hänellä muka olisi tarjota lapselle?

Erlendin ja Krummen suhdetta kuvataan lämmöllä. He ovat olleet pitkään yhdessä ja Krummen lapsihaave kertoo hänen toiveistaan suhteen jatkuvuudelle. Kummallakin löytyy mielipiteitä sen suhteen, miten he miesparina lapsihaaveen toteuttaisivat, jos toteuttaisivat.

Tor puolestaan asuu edelleen sukutilalla eikä osaa käsitellä sen mainitun salaisuuden paljastumista millään tavalla. Äkillinen loukkaantuminen saa kaikki kriisit ja tunteet hyökymään viimein päälle sellaisella voimalla, että Tor masentuu.

Minusta Torin kautta kuvattiin hyvin tilannetta, jossa sukutilalla ei tunnukaan olevan tulevaisuutta. Jos Neshovin tila kaatuu, mitä varten Tor on raatanut koko elämänsä ajan? Tunne on ollut varmasti tuttu monelle suomalaisellekin viime vuosikymmeninä.

Olen nyt jotenkin aivan ihastunut tähän sarjaan ja pitää katsoa, maltanko lukea jotain muuta tässä välissä vai siirrynkö suoraan seuraavaan osaan. Tämä jäi melkoiseen cliffhangeriin.

Kirjan tiedot:
Anne B. Ragde: Erakkoravut | Tammi 2008 | 300 sivua | Kirjastosta
Norjankielinen alkuteos: Eremittkrepsene (2005) | Suomennos: Tarja Teva

Luettu myös:
Kirjan pauloissa, Luetut, lukemattomat, Leena Lumi ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 28. kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä [10/50]
* Queer-lukuhaaste 2023 : Kasuaali queeriys