keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Touko-kesäkooste

Vain kaksi kirjaa kesäkuussa, mutta syytän siitä osittain hellettä. En ole helleihminen ja kuuman työpäivän jälkeen tuntuu monesti siltä, että ei jaksa muuta kuin toivoa viilennystä...

No, sainpahan kuitenkin luettua jotain ja kaikki parin kuukauden kirjat olivat kivoja lukukokemuksia!

 Luettu & blogattu


Jean M. Untinen-Auel: Luolakarhun klaani
Esihistorialliset Robinson Crusoet. Kiinnostava kivikauden maailma ja kulttuuri sekä kuvaus erilaisuudesta.

Martha Wells: Fugitive Telemetry
Murha avaruusasemalla. The Murderbot Diaries -sarja taipuu näköjään myös dekkariksi.

Josh Malerman: Malorie
Sokean junan kyydissä. Ideasta olisi voinut saada irti enemmän, mutta ainakin pelko oli läsnä koko ajan.

Jessica Townsend: Onttorokko: Morriganin ajojahti
Meinioseppä vs. pandemia. Kirjassa on ihana kirjasto, ja tartuntataudin ohessa syntyvien ennakkoluulojen ja vihan synty oli liiankin tutun kuuloista.

Christina Sweeney-Baird: Viimeiset miehet
Pandemia niittää 90% miehistä. Jopa ahdistavan ajankohtainen aihe, hyvin kirjoitettu synkistelykirja.

Heli Rantala: Pikisaaresta Pariisiin: suomalaismatkaajien kokemuksia 1800-luvun Euroopassa
Wanhan ajan matkustajat. Mielenkiintoinen ja hauska kuvaus matkustamisesta entisajan tyyliin.

Lapsuus rotuerottelun aikaan. Omaelämäkerrallinen säeromaani, joka sopii hyvin kesäkirjaksi.

Kansikuvakollaasi.

sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

Jacqueline Woodson: Ruskea tyttö unelmoi

 Kansikuva.


Synnyn eräänä tiistaina yliopistollisessa sairaalassa

Vuosi on 1963 ja minäkertoja on kirjan kirjoittaja Jacqueline Woodson. Hän kasvaa ensin sisarustensa kanssa Ohiossa ja vanhempien eron jälkeen Etelä-Carolinassa isovanhempien luona. Matka jatkuu New Yorkiin äidin työn myötä. Jacquelinen lapsuutta ja arkea värittävät toistuvat muutot, jehovantodistajuus sekä rasismi, jota hän alkaa ymmärtää paremmin kasvaessaan.

Jacqueline Woodson voitti Astrid Lindgrenin muistopalkinnon tuossa jokunen vuosi sitten ja nimi jäi mieleeni. Taisin silloin googlata hänet ja törmäsin tähän säeromaaniin, joka on nyt viimein ja onneksi suomennettu. Pidän säeromaaneista myös siksi, että vakava aihe esitetään niissä kevyemmällä kerronnalla. Esimerkiksi tässä kirjassa taustalla on tosiaan koko ajan rasismi, rotuerottelu ja mustien ihmisoikeustaistelut Yhdysvalloissa.

Vaikka kirjan päähenkilö onkin lapsi, on kirja tarkoitettu nuorille yläasteikäisille. Jacquelinen kasvaessa hänen ymmärryksensä maailmasta avartuu. Martin Luther King on lapselle vain nimi eikä pieni Jacqueline ymmärrä, miksi etelään vievässä bussissa on istuttava takapenkillä. Mitä vanhemmaksi hän kasvaa, sitä paremmin hän osaa sanoittaa kokemuksensa ja yhdistää ne siihen ihmisoikeustaisteluun, jota tutut aikuiset hänen ympärillään käyvät. Hän pohtii myös sitä, mikä hänen roolinsa siinä tulee olemaan ja miten hän saa oman äänensä kuuluviin.

Pidin siitä, miten tuo pohdinta lopulta konkretisoitui. Jacquelinella on kaksi vanhempaa sisarusta, jotka ovat hyvin osaavia. Isosisko on suorastaan nero. Jacqueline tuntee välillä olevansa heitä huonompi ja etenkin se, että häntä verrataan Delliin, kolauttelee hänen itsetuntoaan. Pikkuhiljaa Jacqueline kuitenkin ymmärtää oman vahvuutensa. Hänellä on hyvä muisti ja tarinankerronnan lahja, ja äiti joutuukin välillä torumaan häntä valehtelusta. Lukihäiriöstään huolimatta Jacqueline löytää kirjoittamisen ilon ja päättää alkaa kirjailijaksi saadakseen tarinansa ja äänensä kaikkien korviin.


Kun minä ensimmäisen kerran kirjoitan koko nimeni

Jacqueline Amanda Woodson

ilman kenenkään apua
tyhjälle muistikirjan lehdelle, hoksaan että

jos vain haluan

voin kirjoittaa mitä ikinä tahdon.
(s. 140)


Pidin myös siitä, miten kirjassa kuvataan ihmissuhteita ja juurettomuutta. Ensin Jacquelinen muistot isästä ja Ohiosta hämärtyvät. Tilalle astuu isovanhempien koti etelävaltioissa, joissa rotuerottelu on vielä yhtä arkipäiväistä kuin leikit muiden lasten kanssa. Isoäidin jehovantodistajuus määrittää sen, miten lasten arki sujuu: suurin osa viikosta omistetaan sanan opettelemiseen ja levittämiseen. Isoisä ei usko samoin ja hän onkin se hauskempi ja rennompi isovanhempi. Suurin muutos tapahtuu, kun lapset muuttavat New Yorkiin äidin ja uuden pikkuveljen luo. Jacquelinen on vaikea kokea New Yorkia kotinaan, mutta etelässä vieraillessaan hän huomaa, ettei kuulu enää sinnekään.

Lopputulemana sanoisin, että tämä on hieno kesäkirja. Ei suorastaan kevyt, mutta kevyesti kerrottu ja antaa hyvän kuvan siitä, millaista oli olla ruskea lapsi 1960-1970 -luvun Yhdysvalloissa. Kuudessa vuosikymmenessä on toki edistytty, mutta kuten Black Lives Matter -liikekin osoittaa, taistelu tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta jatkuu yhä edelleen. 


Kirjan tiedot:
Jacqueline Woodson: Ruskea tyttö unelmoi | S&S 2021 | 289 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Brown Girl Dreaming (2014) | Suomennos: Katja Laaksonen

Luettu myös mm.:
Kirjapöllön huhuiluja, Kirjakko ruispellossa

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 19. kirjassa leikitään [25/50]

tiistai 1. kesäkuuta 2021

Heli Rantala: Pikisaaresta Pariisiin: suomalaismatkaajien kokemuksia 1800-luvun Euroopassa

 Kansikuva.

Matruusien vaimot olivat seuranneet miehiään tänne, ja he istuivat laiturilla kyyneleet silmissä ja voileivät käsissään ja katselivat lähtöämme.

Näin kertoo 23-vuotias Frans Michael Franzén lähtiessään reissuun vuonna 1795. Hän on yksi kahdeksasta suomalaisesta, joiden Euroopan matkoista tässä tietokirjassa kerrotaan. Matkat sijoittuvat 1700-luvun loppuun ja 1800-luvun alkuvuosikymmeniin. Matkaajien tarinat on poimittu heidän päiväkirjoistaan, kirjeistään ja muista heidän kirjoittamistaan teksteistä.

Huomasin kirjan jo viime vuonna kustantajan katalogista ja minusta aihe oli niin kiinnostava, että halusin ehdottomasti lukea sen jossain välissä. Historialliset matkailijat kertovat omista kokemuksistaan? Kyllä kiitos! Kirja oli juuri niin mielenkiintoinen kuin olin toivonutkin ja vietin pari iltaa viihdyttävällä nojatuolimatkalla.

Rantala on tutustunut kirjaa varten wanhoihin matkakuvauksiin, joita tekivät muun muassa tuo mainittu Franzén, Sophie Creutz, J. V. Snellman ja Zachris Topelius. Jokaisella oli oma syynsä matkustaa oli se sitten yläluokalle tyypillinen Euroopan grand tour tai halu päästä perheensä luo. Heidän huomioissaan on yhteneväisyyksiä sekä siksi, että he kävivät samoilla paikoilla, että siksi, että joistakin asioista vain kuului kertoa tietyllä tavalla. Kukaan itseään kunnioittava matkaaja ei olisi kehdannut olla mykistymättä tiettyjen maisemien tai taideteosten äärellä.

Tästäkin huolimatta jokaisella on oma kertojaäänensä. Minä ilahduin eniten juuri Franzénin, Snellmanin ja Topeliuksen kommenteista, he kun eivät ottaneet kaikkea niin vakavasti.


Ja samana hetkenä lensi väkijoukosta sotilaitten päitä kohti kokonainen kuuro appelsiinikuoria, luumuja ja pikkukiviä. Pariisin katupojilla on miltei aina jonkinlaisia pommitustarpeita taskuissaan. Eihän sitä tiedä, milloin niitä tarvitaan.
(s. 137, Topelius Pariisissa)


Merkintöjen kautta piirtyy kuva menneestä maailmasta ja siitä, miten ihmeellistä oli matkustaa ja nähdä muutakin kuin kotimaata. Pidin Rantalan selittävästä tekstistä, joka asetti merkinnät ja matkat oikeaan kontekstiin. Siinä missä nykypäivänä on helppo hypätä lentokoneeseen ja olla hetkessä Pariisissa, entisaikaan se vaati pitkän ja vaivalloisen matkan, johon oli varaa vain harvoilla. Oli todellakin ihme nähdä vaikkapa Rooma, josta meidän on niin helppo googlata kuvia.

Näiden eri aikoina liikkuneiden matkaajien kautta tulee myös selväksi se, miten liikennevälineet kehittyivät tuolla aikavälillä. Purjeveneessä oltiin sään armoilla, mutta siipirataslaiva antoi jo enemmän mahdollisuuksia hallita matkantekoa. Postivaunuissa körötellessä heiluttiin puolelta toiselle jopa viikkojen ajan. Junalla sama matka taittui paljon näppärämmin. Samalla kun kulkupelit vaihtuivat, muuttui myös matkustamisen kokemus. Postivaunulla matkustavan odotettiinkin juttelevan muiden vaunussa istuvien kanssa. Junassa ei ollut pakko puhua kenellekään.

Kaikin puolin kiinnostava kirja! Matkakuvaukset ja Rantalan oma teksti toimivat hienosti yhdessä ja luovat kuvan aikakauden kulttuurista ja jännittävistä matkoista. Kiva, että tieteellisistä tutkimuksista ilmestyy myös tällaisia maallikolle sopivia ja viihdyttäviä tietopaketteja.


Kirjan tiedot:
Heli Rantala: Pikisaaresta Pariisiin: suomalaismatkaajien kokemuksia 1800-luvun Euroopassa | Gaudeamus 2020 | 306 sivua | Kirjastosta

Luettu myös mm:
Kirjakirjokansi

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 28. kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä [24/50]