Emily Carroll: A Guest in the House

Luin vuosia sitten Emily Carrollin Through the Woods -sarjakuvakokoelman ja se teki näköjään sen verran vaikutuksen, että muistin edelleen hänen nimensä. Varasin tämän A Guest in the Housen heti kun huomasin, että se oli tilattu kirjastoon.

Tämäkin on kauhusarjakuvaa eli ei ihan ominta lajiani. Tarinan päähenkilö on vastikään avioitunut Abby, joka totuttelee elämään vaimona ja äitipuolena. Elämä rantatalossa vaikuttaa ensin ihan tavalliselta, mutta sitten käykin ilmi, että talossa kummittelee.

Vai kummitteleeko sittenkään?

Tämä oli mielenkiintoinen tarina, jonka hurjaksi yltyvä loppu oli mielestäni hieman tulkinnanvarainen. Se sopi kyllä kirjan teemaan hyvin ja tarina tukeekin kahdenlaista tulkintaa: joko jonkinlainen kummittelu oli totta, tai sitten kaikki oli Abbyn kuvitelmaa. Joka tapauksessa se johtaa tragediaan.

Tarinan keskeinen kysymys on, mitä Abbyn aviomiehen edelliselle vaimolle tapahtui. Abby kuulee ristiriitaisia tarinoita eikä tiedä, mihin uskoa. Onko David hyvä aviomies vai murhaaja? Pidin tästä epävarmuudesta ja Abbyn kasvavasta vainoharhaisesta hädästä.

Onnellinen (?) perhe.

Seepiansävyisten arkikuvausten lisäksi tarinassa on siis kummittelua, joka kuvataan väreillä. Abby hahmottaa yliluonnollisia tapahtumia lapsuuden kuvitelmiensa kautta. Niinpä hän itse saa ritarin hahmon ja kummitus on Lady Grey, pelastettava linnanneito.

Kuvitus oli muutenkin hienoa, mutta nuo fantasiaosuudet olivat kerrassaan upeita. Luulisi värien vievän pois kauhutunnelmasta, mutta ne vain lisäsivät sitä.

Uljas (?) ritari.

Kirjan tiedot:

Emily Carroll: A Guest in the House | Faber 2023 | 240 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2025 : 28. Kirjassa ollaan järvellä

Shawnelle & Shawneé Gibbs ja Emily Cannon: Ghost Roast

Joskus on vaikea ymmärtää, miksi kustantaja tai kirjailija on valinnut kirjalle juuri sen kannen, joka sillä on. Shawnelle ja Shawneé Gibbsin sekä Emily Cannonin YA-sarjakuva Ghost Roast on yksi niistä.

Miksi ihmeessä kirjalla on tuollainen aneeminen ja staattinen kansi, kun sen sisältö on niin värikästä ja vauhdikasta? Lisäksi näyttää siltä, että Chelsealla on käsissään imuri eikä suinkaan kummitusten nappaamiseen tarkoitettu kapine. Aaveita tässä jahdataan eikä pölypalloja.

Onneksi kuitenkin olin joskus varannut tämän, koska tykkäsin kirjasta. Chelsea on siis lukiolainen, jonka isä on yhden hengen haamujengi. Lapsena se oli Chelseasta jännää, mutta teininä isä on lähinnä nolo. Mokailtuaan kavereidensa kanssa Chelsea joutuu kesätöihin isän firmaan ja huomaa pian näkevänsä oikeasti kummituksia.

Tarinassa kuvataan hyvin teini-ikää, jolloin mikä tahansa voi olla noloa ja vanhemmat ovat sitä taatusti. Chelsean vanhemmat ovat eronneet, koska edes hänen äitinsä ei enää kestänyt isän haamuvouhotusta. Heillä on kuitenkin hyvät välit keskenään ja yhteinen tavoite kasvattaa Chelseasta järkevä ja vahva nuori nainen.

Kiinnostavana yllätyksenä Chelsea on onnistunut pääsemään koulunsa kauniiden ja rikkaiden jengiin. Tavallisestihan tämä kiero ja ilkeä oppilasstereotyyppi kiusaa ja nolaa YA-tarinan vaatimatonta sankaritarta, mutta nyt he todella ovat Chelsean ystäviä läpi tarinan.

Chelsea ja BFF.

Kummitusjahti sinänsä ei ole pelottava, mutta sen kautta tarina kaivautuu Yhdysvaltojen ja New Orleansin synkkään historiaan. Chelsea, hänen isänsä ja isän oppipoika Russell saavat keikan kartanosta, joka oli ennen orjaplantaasi. Tarinan mustille päähenkilöille kartano merkitsee jotain muuta kuin sen edelleen omistavalle valkoiselle suvulle.

Vaikka kirja ei niin hirveän syvälle ja yksityiskohtaisesti niihin kauheuksiin menekään, sen ei oikeastaan tarvitse. Se ei koskaan anna lukijan unohtaa sitä, millainen mustien historia alueella on ollut. Se on olennainen osa tarinaa ja yllätyin siitä, miten hyvin tässä yhdistettiin hauska haamujengeily ja orjuuden jättämät ylisukupolviset arvet.

Kirjan tiedot:

Shawnelle & Shawneé Gibbs ja Emily Cannon: Ghost Roast | Versify 2024 | 219 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Yllättävän hyvä

* Paha mieli, paras mieli : Vapaa valinta (orjuus, rasismi)

* Halloween : Kummitus

Keezy Young: Taproot

Blue on sekä rakastunut bestikseensä Hamaliin että kuollut. Haamuna olo ei ole hassumpaa, koska Hamal näkee ympärillään leijuvat kummitukset. Kyky voi kuitenkin olla vaaraksikin.

No tämä oli vähän sellainen sarjakuva, että tulipahan luettua. Tartuin tähän, koska kannessa lupailtiin aaveen ja puutarhurin välistä romanssia. Ei niitä ihan joka päivä tule vastaan.

129 sivua luki hetkessä ja asioita tapahtui, mutta niihin ei pysähdytty kuvan tai tekstin keinoin juuri ollenkaan. Blue oli jo valmiiksi rakastunut Hamaliin ja tarina on sikäli söpöinen, että onnellista loppua ei tarvinnut epäillä missään vaiheessa.

Luulen, että jos tämä olisi ollut hieman pitempi, olisin viihtynyt tämän kanssa paremmin.

Kuvitustyyli on aika yksinkertainen, mutta toimii mielestäni etenkin luontoa ja kasveja kuvatessa. Tykkäsin siitä, miten esimerkiksi puut ja kukkakauppa, jossa Hamal työskentelee, oli piirretty. Yleisilme oli vehreä ja kun siitä siirryttiin välillä tuonpuoleiseen, eron kyllä huomasi.

Vihreää, vihreää.
(s. 30)

Kuvituksesta pitää vielä sanoa, että Bluen ja Hamalin hahmot on aivan selvästi napattu suoraan Voltron: Legendary Defender -piirretystä (Lance & Hunk)! Pikagooglaus kertoo, että Young on myös piirtänyt fanitaidetta kyseisistä hahmoista, joten tämä tarina on hyvinkin todennäköisesti aloittanut elämänsä fanifiktiona/fanisarjakuvana.

Kirjan tiedot:
Keezy Young: Taproot | Lion Forge 2017 | 129 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2023 : 33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun [13/50]
* Luonto sivuilla: Vihreä kansi
* Queer-lukuhaaste 2023 : Nuorten- tai YA-kirja

Nancy Holder: Crimson Peak: virallinen romaaniversio

Nancy Holder: Crimson Peak:
virallinen romaaniversio
(Crimson Peak: The Official
Movie Novelization, 2015)
351 s.
Like 2015
Kirjastosta

Rakkaus. Kuolema. Aaveet.

Olen sen verran arkajalka, että en uskaltanut mennä katsomaan tätä leffateatteriin. Trailerin perusteella tämä on niitä leffoja, jotka katson omassa olohuoneessani keskellä päivää täydessä valaistuksessa äänenvoimakkuus pienellä. Synkkä goottilainen estetiikka ja lattiasta nousevat kummitukset näkyvät olevan niin suuri osa leffaa, että minä en sitä pimeässä teatterissa katso vaikka siinä kelpo näyttelijöitä onkin. Leffa ilmestynee DVD:nä ensi keväänä, joten ajattelin sitä ennen lukea siihen perustuvan kirjan.

Juonihan on tungettu täytyy tuota mainittua goottilaisuutta. On aaveita näkevä tyttö Edith, josta kasvaa kummitusjuttuja kirjoittava kaunis nuori nainen. On vakaa ja luotettava lapsuudenystävä Alan, joka ei ole läheskään niin kiinnostava kuin Thomas, tuo tumma ja salaperäinen muukalainen. On oudosti ja uhkaavasti käyttäytyvä sisar Lucille. On rapistuva kartano salaisuuksineen ja niin, ne kummitukset.

Eikä pelottanut yhtään. Tämä on suoraan sanottuna sen verran kökkö kirja, että en suosittele kenellekään. En olisi lukenut tätä loppuun jos en olisi halunnut kuitata tällä haastepisteitä. Kirjasta näkee kilometrin päähän, että se on kirjoitettu elokuvan pohjalta. Koko ajan on sellainen tunne, että tämä voisi näyttää mahtavalta ruudulla, jossa uhkaavan tunnelman näkisi omin silmin. Siinä, että Edith kävelee pitkin käytävää, ei ole mitään pelottavaa, jos kirjailija ei vaivaudu kuvaamaan miksi se on pelottavaa. Ei riitä, että sanoo Edithin pelkäävän. Sano myös miksi hän pelkää ja miltä pelko hänestä tuntuu. Näytä, älä vain kerro! Äärimmäisen tärkeä ohje kun halutaan luoda uhkaava ilmapiiri, tai ylipäätään ilmapiiri.

Se, että elokuvassa kamera pystyy siirtymään Edithin näkökulman ulkopuolelle kohtauksiin, joissa hän ei ole läsnä, on ratkaistu tässä typerällä tavalla. Holder ei halunnut mennä kovinkaan usein Thomasin tai Lucille pään sisälle, koska juonipaljastukset olisivat varmasti paljastuneet ennen aikojaan. Mikä onkaan hänen nerokas ratkaisunsa? Luodaan Se, joka katselee aina näitä kohtauksia ja joka on ilmeisesti aave. Muistaakseni ei käynyt ilmi, kenen aave se on, mutta eihän Se mikään oikea kirjan hahmo olekaan vaan elokuvan kamera. Se ponnahtaa esiin aina kun Edith ei näe jotain, jonka katsoja elokuvassa näkisi. Ärsyttävää.

Kirjan luettuani lukaisin myös takalipareen kirjoituksen Holderista. Ilmeisesti hän on tuottelias kauhukirjailija, joka on kirjoittanut muun muassa Buffyn ja Angelin kylkiäiskirjoja. Hän on voittanut useita palkintoja (miten??) ja opettaa luovaa kirjoittamista yliopistossa (millä rahkeilla??). Mikään näistä ei käy ilmi tästä kirjasta, joka on huono alusta loppuun. Mutta sainpahan haastepisteitä! Ja aion kyllä katsoa elokuvan. Oli tästä kirjasta siis se hyöty, että se näytti millainen elokuva luultavasti on.

Haasteet: 

* 50 kategoriaa - 37. a book with a color in the title 

* Hämärän jälkeen - ensimmäinen piste, olen nyt Haudankaivaja

* Seitsemännen taiteen tarinat - toinen piste, olen nyt tasolla Pallosalama