Haastekoonti: Herkulliset kirjat

Instagramissa muutaman kuukauden kestänyt Herkulliset kirjat -lukuhaaste päättyi tänään Kiitos hauskasta haasteesta, @matkalla_helmetin_haasteissa!

Haasteessa luettiin herkkuihin liittyviä kirjoja erilaisiin bingoruudukon kohtiin. Tähtäsin alun perinkin koko ruudukon lukemiseen, mutta kylläpä meni tiukille!

Joihinkin kohtiin oli yllättävän vaikea löytää luettavaa. Esimerkiksi teetä kyllä lipitettiin monessakin kirjassa, mutta monenko kansikuvassa oli teekuppi? Eipä kovin monen. Mansikkakohtakin oli haastava, mutta toisaalta siihen ja teekuppi-kohtaan löytyikin sitten pari todella hienoa kirjaa.

Kaiken kaikkiaan haaste oli siis sopivasti haastava ja aihepiiriltään vallan ihana.

Luin haasteeseen nämä kirjat:

Kirjassa juodaan teetä: Marjane Satrapi: Pistoja
Kirjassa on reseptejä: Jarrett Melendez [ja muita]: Chef's Kiss
Kirjassa leivotaan leipää: Karin Erlandsson: Koti
Kirja kertoo kahvilasta: Satu Waltari: Kahvila Mabillon
Kirjassa syödään suklaata: Laura Florand: The Chocolate Thief
Kirjassa syödään mansikoita: Marina Lewycka: Muu maa mansikka?
Kirja kertoo leipomosta: Jenn McKinlay: Sprinkle with Murder
Kirjan kannessa on teekuppi: Noriko Morishita: Tyttö ja teeseremonia: 15 oivallusta elämästä
Kirjan kannessa on herkkuja: Junpei Inuzuka, Takaaki Kugatsu & Katsumi Enami: Ravintola maailmojen välillä vol. 1 & 2

Junpei Inuzuka, Takaaki Kugatsu & Katsumi Enami: Ravintola maailmojen välillä vol. 1 & 2

Kerran viikossa ravintola Nekoyan ovi vie aivan toisaalle. Sen houkuttelevat ruoat ja ystävällinen henkilökunta houkuttelevat pöydän ääreen jos jonkinlaisia asiakkaita.

Saan silloin tällöin innostuksen kokeilla uusia sarjakuvia ja sarjakuvasarjoja. Nyt etsin ruokaisaa kirjaa aivan tarkoituksella ja sopiva löytyikin mangasarjojen puolelta. Oman kokemukseni mukaan parin osan lukeminen antaa yleensä hyvän kuvan siitä, jaksaako sarjan kanssa jatkaa vai ei.

Tämä Ravintola maailmojen välillä -sarja tuntui ihan kivalta, mutta ei kuitenkaan päässyt jatkoon. Vaikka pidän sekä MasterChef Australiasta että fantasiasta, joiden fanit tuntuvat tämän kohdeyleisöltä, tarina oli liian söpöilevä omaan makuuni. Ravintolan erilaisten asiakkaiden tarinat risteävät ruokapöydän ääressä ja supermukava kokki auttaa kaikkia.

Ruokaa ja söpöilyä.
(vol. 2)

Pohdin myös, voisinko vinkata tätä nuorille ja ihan noin periaatteesta kieltäydyn vinkkaamasta sarjaa, jossa huumoria väännetään myös kauniista alastomista naisista. Hah hah, muodonmuuttajat eivät tienneet, että ihmisillä on tapana pitää vaatteita! Hah hah, tissit!

Joskus sitä miettii, että millä perusteilla jokin kirja päätetään suomentaa, ja tämä on kyllä yksi niistä tapauksista. Pohjimmiltaan ruoasta kertovan mangasarjan lukijakunta ei voi olla kovin suuri.

Kirjan tiedot:
Junpei Inuzuka, Takaaki Kugatsu & Katsumi Enami: Ravintola maailmojen välillä vol. 1 & 2 | Punainen jättiläinen 2021 | 150 & 153 sivua | Kirjastosta
Japaninkielinen alkuteos: Isekai shokudo (2017) | Suomennos: Antti Valkama

Haasteet:
* Herkulliset kirjat: Kirjan kannessa on herkkuja

Horace Wallace: Otranton linna

Valtava kypärä ilmaantuu tyhjästä tuhoisin seurauksin; jättiläismiekka kannetaan paikalle Pyhältä maalta; absurdin kokoisesta jalasta ja kädestä saadaan epäluotettavia todistajanlausuntoja.

Otranton ruhtinaan poika on astumassa alttarille kun taivaalta tipahtanut jättimäinen kypärä murskaa hänet. Lievästi sanoen epävakaa isä huomaa tilaisuutensa tulleen ja päättää naida poikansa morsiamen.

Luin tämän ihan vain Syyslukuhaastetta silmällä pitäen ja vaikka haaste jääkin bingoa vaille, oli tämä kiinnostava lukukokemus. Ja kiinnostavalla tarkoitan todella omituista, absurdia ja huvittavaa.

Tämä Horace Wallace Otranton linna on ensimmäinen goottilaiseksi kauhukirjallisuudeksi laskettu teos. Kaikki kliseet tästä löytyvätkin, jos kohta täytyy sanoa, että satunnaiset jättiläiskypärät ja ruumiinosat tulivat minullekin yllätyksenä.

Kaunis neito pakenee linnasta salakäytävää pitkin luostariin perässään himokas ruhtinas, joka uskoo pahaenteiseen ennustukseen. Melankolinen nuori mies paljastuu mahtisuvun perijäksi, väärä neito saa tikarista, aaveet lepattavat pitkin käytäviä ja kaikki on niin synkkää ja kohtalokasta että.

Tämä oli oikeasti niin melodramaattinen tarina, että minua ihan nauratti. Mutta enpä olekaa Wallacen aikalainen, joka näki tämän varmasti erilaisin ja etenkin tuorein silmin. Klisee on klisee vasta, kun sitä toistetaan tarpeeksi kauan.

Kaiken kaikkiaan tämä oli kivaa luettavaa pimeinä iltoina ja luulenpa, että jos joskus joudun vinkkaamaan klassikoita niin tämä on varmasti mukana listalla.

Kirjan tiedot:
Horace Wallace: Otranton linna | Faros-kustannus 2014 | 208 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: The Castle of Otranto (1764) | Suomennos: Päivi Mehtonen ja Jyrki Siukonen, jälkisanat Janne Tunturi

Luettu myös:
Ainakin Ruusun nimi ja Unelmien aika

Haasteet:
* Syyslukuhaaste: Lue goottilainen kirja
* Aakkoshaaste : O

Noriko Morishita: Tyttö ja teeseremonia: 15 oivallusta elämästä

Joka lauantai-iltapäivä kävelen noin kymmenen minuutin matkan eräälle omakotitalolle.

Parikymppinen Noriko ei oikein tiedä, mitä elämältään haluaa. Äiti ehdottaa teen opiskelua tutun Takeda-rouvan opissa ja siitä alkaa elämän mittainen koulu.

Tämä oli niin rauhallinen hyvän mielen tietokirja, että vieläkin hyrisyttää. Tuskin olisin tarttunut tähän ilman Herkulliset kirjat -haastetta ja se olisi ollut sääli. Kirja on oikein parhaimmillaan nyt kun illat ovat pimeitä ja tee sopivan lämmintä.

Noriko Morishita kertoo kirjassa matkastaan japanilaisen teeseremonian maailmaan niiden oivallusten kautta, joita hän on opiskellessaan kokenut. Morishita on käynyt teeopissa viikoittain yli 25 vuoden ajan rouva Takedan luona.

Kirja on henkilökohtainen kokemus siitä, mitä teeseremoniaan kuuluu ja mitä se voi merkitä ihmiselle. Yksi Morishita tärkeistä havainnoista on se, että jokaisen teepolku on erilainen. Ei kaikkien tarvitse tulla teemestareiksi ja joillakin tee on suorastaan veressä. Morishitan polku on hitaampi ja kivisempi, mutta hän saapuu kuitenkin aina itselleen tärkeisiin pisteisiin.

Tykkäsin paljon kirjoitustyylistä ja osa kunniasta kuuluu tietenkin suomentajalle eli Markus Mäkiselle. Morishita on välillä pohtiva, välillä hauska, joskus kumpaakin. Tekstistä tuntee selvästi sen, miten hän oppii kunnioittamaan teetä ja perinteistä teeseremoniaa. Takedan opastuksella hän ymmärtää, mikä teeseremoniassa on tärkeintä: elää juuri tässä hetkessä.

Heitin taakan selästäni. Hartiani rentoutuivat ja oloni kävi äkkiä kevyeksi. Istuin siinä, vain minä itse.

Äh, vai niinkö se oli! Tämäkö siis riittää.

(s. 152)

Kirjan tiedot:
Noriko Morishita: Tyttö ja teeseremonia: 15 oivallusta elämästä | Otava 2019 | 198 sivua | Kirjastosta
Japaninkielinen alkuteos: Nichinichi kore kojitsu (2002) | Suomennos: Markus Mäkinen

Luettu myös:
Oksan hyllyltä, Kirjan pauloista, Niittykukkia ynnä muut

Haasteet:
* Herkulliset kirjat: Kirjan kannessa on teekuppi
* Luonto sivuilla: Rauhoittava kirja

Jenn McKinlay: Sprinkle with Murder (A Cupcake Bakery Mystery #01)

"Does she really think we don't see her?" Angie DeLaura asked her best friend and business partner Melanie Cooper.

Bestisten Melin ja Angien kuppikakkukahvilalla menee ihan mukavasti. Ainakin siihen asti, kun Melia aletaan epäillä heidän ystävänsä morsiamen murhasta.

Tämä kirja oli kyllä aika kamalaa ajan tuhlausta. Oletin aloittavani kivan cozy crime -kirjan, josta eivät kuppikakut loput. No, niitä kyllä oli, mutta siinä se sitten olikin.

Juoni oli todella heppoinen ja arvasin murhaajan heti, kun hän astui juoneen. Puuttui vain iso pään päällä leijunut "syyllinen!!!" -kyltti. Tarinan kertoja on Mel, joka tumpeloi tiensä vihjeestä toiseen osaamatta laskea yhteen 1+1=2.

Juonen puutetta ja kömpelöä kieltä pahempaa oli kuitenkin sivuilta pursuava naisviha ja kehonegatiivisuus. Meliä, Angieta ja Melin äitiä lukuun ottamatta jokainen nainen on Melin mielestä kauhea riivinrauta, jolle Mel on kateellinen syystä tai toisesta. Eipä näillä muilla naishahmoilla kyllä mitään positiivisia piirteitä olekaan.

Katkeraa Meliä kismittävät selvästi etenkin menestyneet, hoikat ja kauniit naiset. Mel oli lapsena pyöreämpi ja hän pitää yhtenä elämänsä suurimpina onnistumisina sitä, että onnistui nälkiinnyttämään itsensä hoikaksi. Ja nyt ei siis puhuta terveellisestä ja terveyden vuoksi tehdystä painonpudotuksesta.

Ja kaiken lisäksi Angiella on seitsemän vanhempaa veljeä, jotka stalkkaavat häntä koko ajan. Jäljitin puhelimessa, kyylätään pitkin päivää puhuuko tämä kolmikymppinen nainen, voi kauhistus sentään, miehille… Yäk.

En todellakaan lue toista osaa.

Kirjan tiedot:

Jenn McKinlay: Sprinkle with Murder | Berkley Prime Crime Books (2010) | 310 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Herkulliset kirjat: Kirja kertoo leipomosta

Marina Lewycka: Muu maa mansikka?

Pelto – laaja etelään viettävä pelto pitkän, piiloisaan, lehtevään laaksoon kaartuvan kukkulanharjanteen kahta puolta.

Mansikkapeltojen poimijat ovat saapuneet Kentiin eri puolilta maailmaa paremman elämän toivossa. Totuus on kuitenkin unelmia karumpi ja pian sekalainen joukko joutuu pakenemaan pitkin Englantia…

Luettavakseni sattuu harvoin kirja, joka saa todella miettimään ajan kulumista. Tämä Marina Lewyckan romaani ilmestyi vuonna 2007 ja sen pääosaan nousevat ukrainalaiset Irina ja Andri.

Näette varmasti, mihin tämä on menossa.

Tarinassa kuvataan siirtotyöläisten ja maahanmuuttajien elämää huumorin kautta. Kirjassa tapahtuu kauheitakin asioita ja hyväuskoiset ihmiset joutuvat ihmiskaupan uhreiksi. Köyhyys, nöyryytys, huijaukset ja hyväksikäyttö ovat arkipäivää. Nämä mansikanpoimijat ovat kuitenkin sitkeitä ja he ovat päättäneet pärjätä tavalla tai toisella.

Toisinaan se tapa on muuttua yhtä julmaksi kuin heitä ympäröivä maailman.

Tämä olisi ollut todella masentava kirja lukea ilman Lewyckan taitavaa tarinanpunontaa ja huumorintajua. Juonessa on niin paljon hauskoja ja absurdeja tilanteita, että ne taittavat terää myös kauheuksilta.

Vedin syvään henkeä. Tämä ilma – niin raitista, niin englantilaista. Tämä oli ilmaa, jonka hengittämisestä olin haaveillut; historian täyttämää ja kuitenkin yhtä kevyttä kuin… no, yhtä kevyttä kuin jokin hyvin kevyt.

(s. 36)

Kirjassa on myös mukana todella raaka kuvaus tehokanalasta ja sen tuotantoketjusta. Ei todellakaan herkemmille lukijoille.

Se mainittu ajan kuluminen liittyy Irinaan ja Andriin, heillä kun on varsin erilaiset poliittiset näkemykset. Irina uskoo Ukrainan tulevaisuuden löytyvän yhteistyöstä lännen kanssa, Andri taas Venäjän hellästä huomasta. Näin vuonna 2022 tätä ei voinut lukea miettimättä, miten monet Andrin kaltaiset ukrainalaiset ovat joutuneet pettymään karvaasti niihin ruusuisiin kuviin, joita heillä Ukrainan ja Venäjän tulevaisuudesta on ollut.

Kokonaisuutena kirja oli erinomainen ja herätti paljon ajatuksia sekä sodasta että siirtotyöläisten kohtelusta.

Kirjan tiedot:
Marina Lewycka: Muu maa mansikka? | Sammakko 2008 | 416 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Two Caravans (2007) | Suomennos: Vesa Suominen

Luettu myös:
Ainakin Mari A:n kirjablogi

Haasteet:
* Herkulliset kirjat: Kirjassa syödään mansikoita

Laura Florand: The Chocolate Thief

Sylvain Marquis knew what women desired: chocolate.

Amerikkalaisen suklaaimperiumin perijä Cade Corey haluaa Sylvain Marquis'n. Tai siis, komean suklaamestarin taidot tietenkin. Mies ei kuitenkaan suostu miljoonasopimukseen ja niinpä Cade ryhtyy hämärähommiin.

Ja sitten tietenkin heittäydytään intohimoiseen suhteeseen, rakastutaan ja todetaan, että mitäs niillä biljoonilla kun tarjolla on miehen lämmin ja suklaantuoksuinen kainalo. Oikein odotin, millainen loppuratkaisu tässä kehitetään, ja olisin kyllä toivonut erilaista.

No, joka tapauksessa tämä oli ihan kohtuullisen viihdyttävä romanttinen tarina. Pidin tästä enemmän tarinan alussa ennen kuin Cade menetti teränsä Sylvainin mestarillisen miehekkäiden käsien käsittelyssä. Siihen asti Cade oli viihdyttävällä tavalla päättäväinen ja sisimmässään epäitsekäs. Hän on sukunsa suklaaimperiumin palkkalistalla ja käyttää runsaasti aikaa ja varoja hyväntekeväisyyteen ja suklaantuotannon eettisyyden parantamiseen. Hän haluaa Sylvainin suklaareseptin, jotta tavallisellakin ihmiselle olisi mahdollisuus nauttia luksussuklaasta.

Sylvain puolestaan oli itsekäs persläpi, jonka artisaanisuklaata ei ole tarkoitettu tavalliselle kuolevaiselle. Vain kauniit ja rikkaat ovat hänen majesteettinsa konvehtien arvoisia. Amerikkalaiset ja heidän halpa tehdassuklaansa kelpaa vain typerille massoille.

(Jätä se mies, Cade!)

Eroottisinta tässä tarinassa oli ehdottomasti suklaan kuvailu. Ne oikeat seksikohtaukset olivat mitäänsanomattomia sen jälkeen, kun Florand oli heittäytynyt innolla kuvailemaan suklaan valmistusta, makua, tuoksua ja suutuntumaa.

Long, phallic éclairs in shades of coffee, chocolate, and pistachio stretched in rows like some nymphomaniac's dream.

She frowned sideways at Sylvain Marquis suspiciously. Since when had she started seeing phallic symbols in good eclairs?

(s. 32)

Tämä kirja näyttäisi aloittavan itsenäisistä osista muodostuvan sarjan, mutta ei minulle jäänyt mitään suurempaa kiinnostusta jatkaa tämän parissa. Suklaata sen sijaan tekee mieli.

Kirjan tiedot:
Laura Florand: The Chocolate Thief | Kensington Publishing Corp. 2012 | 441 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Herkulliset kirjat: Kirjassa syödään suklaata
* Ihana susi: Kirja tuoksuu tai siinä puhutaan tuoksuista

Satu Waltari: Kahvila Mabillon

Päätin kirjoittaa muistelmani kaksikymmenvuotiaana.

Satu Waltarin omaeläkerrallinen romaani kertoo nuoren naisen elämästä 1950-luvun Pariisissa. Suomalainen alle parikymppinen Satu opiskeli jonkin aikaa ranskaa paikan päällä ja tutustui samalla ikätovereihinsa.

No tässäpä kirja, jota 1) en olisi edes aloittanut ilman Helmet-lukuhaastetta ja 2) en olisi ikimaailmassa lukenut loppuun asti ilman kyseistä haastetta.

70 vuoden takainen pariisilainen boheemielämä ei todellakaan olisi ollut minua varten. Olisin luultavasti uinut Seinen yli päästäkseni pakoon niitä tekotaiteellisia ja mukasyvällisiä tyhjäntoimittajia, joiden kanssa Satu vietti aikaansa. Eikä kyse ole vain minun lähestyvästä keski-iästäni ja näiden tyyppien nuoruudesta, vaan perustavanlaatuisesta luonne-erosta. 

En siis voinut sietää yhtäkään kirjan hahmoista ja kirjan lukeminen oli tuskallinen, kuukausia kestänyt operaatio.

Kirjassa kuvataan näiden ihmisten elämää Pariisissa hieman päiväkirjamaisesti. Juonta ei ole, onpahan vain kuvailuja siitä, miten turisteille yritetään myydä huonoa runoutta kahvilassa ja miten hahahaahauskaa nuorilla pölvästeillä on.

Istuuduin hetkeksi koiraa vastapäätä olevaan pöytään, sillä halusin katsella jotakuta röyhkeän halveksivasti eikä muita tuttuja ollut sisällä. Vieraita ei voi katsella halveksivasti.

(s. 141)

Mutta jos nyt etsin tästä jotain positiivistakin, niin onhan tämä varmasti hyvä ja todenmukainen kuvaus siitä, mitä parikymppisten boheemiopiskelijoiden elämä on ollut 1950-luvun Pariisissa.

Kaikelle kiitos, että olen näin kaukana siitä.

Kirjan tiedot:
Satu Waltari: Kahvila Mabillon | WSOY 1995 (1. p. 1952) | 187 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjojen keskellä, Eniten minua kiinnostaa tie, No, but I read the book ynnä muut 

Haasteet:
* Helmet 2022 : 48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun [49/50]
Satu Waltari oli aiemmin lukemani Sinuhe, egyptiläisen kirjoittaneen Mika Waltarin tytär.
* Herkulliset kirjat: Kirja kertoo kahvilasta
* Ihana susi: Kirjan kannessa on harmaata, oranssia tai ruskeaa
* Kirjamatka maailman ympäri: Ranska

Emily St. John Mandel: Asema 11

Kuningas kylpi sinisessä valossa poissa tolaltaan.

Tappava virus pyyhkäisee ihmiskunnan olemattomiin parissa viikossa. Selviytyjät joutuvat miettimään, mikä heille on tärkeää ja millainen uudesta maailmasta rakennetaan.

Katsoin tuossa päivänä muutamana Station Eleven -sarjan, joka perustuu tähän kirjaa. Yleensä luen kirjan ensin, mutta nytpä tuli tehtyä toisin päin ja en osaa sanoa, miten paljon se vaikutti lukukokemukseeni. Lopputulemana nimittäin sanoisin, että pidin TV-sarjasta enemmän.

Sekä kirjassa että TV-sarjassa seurataan eri ihmisiä kahdessa eri aikatasossa. Kummassakin suurimman tarinasiivun saa Kirsten, joka on katastrofin tapahtuessa vasta lapsi. 20 vuotta myöhemmin hän on Kiertävän sinfoniaorkesterin jäsen ja törmää matkoillaan uhkaavaan Profeettaan.

Kirstenin lisäksi seurataan muun muassa Jeevania, joka pelastautuu veljensä kotiin, sekä Mirandaa, joka on työmatkalla Malesiassa. Kaikki kolme ovat tavanneet tavalla tai toisella näyttelijä Arthur Leanderin, joka kuoli kesken Kuningas Learin ensi-illan.

Näiden hahmojen kautta kirja kysyy oikeastaan hyvinkin syvällisen kysymyksen. Mikä tekee ihmiselämästä ja jopa ihmiskunnasta selviämisen arvoisen? Riittääkö pelkkä elossa pysyminen? Kiertävän sinfoniaorkesterin mielestä kulttuuri tekee ihmisistä ihmisiä ja siksi se haluaa edelleen esittää musiikkia ja näytellä Shakespearea.

Pidin paljon tästä ajatuksesta, jota ei kerrottu ollenkaan saarnaavasti vaan se tuli esiin rivien välistä. Kirja oli todella sujuvaa luettavaa ja tarinan läpi suorastaan lensi. Tykkäsin myös Kirstenistä, Jeevanista ja Mirandasta.

Pystymme siihen siksi, että olimme sinua nuorempia kun kaikki päättyi, Kirsten ajatteli, mutta emme niin nuoria ettemme muistaisi mitään. Siksi että kohta on myöhäistä, katot romanhtavat ja kaikki vanhat rakennukset muuttuvat vaarallisiksi. Siksi että etsimme entistä maailmaa niin kauan kuin siitä löytyy jälkiä.

(s. 156)

Ja kuitenkin pidin TV-sarjasta enemmän, koska 1) siinä ei ollut sukupuolistunutta väkivaltaa (naisten raiskauksia ja pahoinpitelyjä), 2) Jeevanin ja Kirstenin välinen yhteys oli paljon pitempi ja mielenkiintoisempi ja 4) Profeetta ja hänen seuraajansa olivat kiinnostavampia noin yleensä. Näyttelijäsuorituksetkin olivat hienoja.

Lukemisen arvoinen kirja, katsomisen arvoinen TV-sarja, en osaa sanoa kumpi kannattaa tehdä ensin!

Kirjan tiedot:
Emily St. John Mandel: Asema 11 | Tammi 2022 | 394 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Station Eleven (2014) | Suomennos: Aleksi Milonoff

Luettu myös:
Reader, why did marry him?

Haasteet:
* Luonto sivuilla: Kirjassa matkustetaan
* Ihana susi: Kirjassa tai sen kannessa on hirvieläin

Salla Simukka: Tästä kaikki alkaa

Novalla on lapsuudesta saakka toistuva painajainen.

Nova ja Isla muuttavat unelmataloonsa puiden keskelle. Talo ei kuitenkaan paikkaa rakoilevaa suhdetta ja pian edessä onkin ero. Isla ei kuitenkaan tunnu hyväksyvän tapahtunutta...

Sanonpa heti alkuun, että taisin olla aivan väärä yleisö tälle kirjalle.

Tämä on Salla Simukan ensimmäinen aikuisille kirjoitettu kirja, mutta minun mielestäni tämä tuntui hyvin paljon YA-kirjalta. Jo pelkästään Islan ja Novan nimet kaikuivat tämän hetken YA-kirjallisuutta, samoin hieman luennoivasti kriiseilty ilmastonmuutos.

Tunne ei väistynyt, vaikka molemmat naiset ovat aikuisia, neljänkymmenen molemmin puolin. On töitä, on oma talo, on parisuhde, on ollut puhetta siitä, millainen elämä yhdessä rakennetaan. Tarina alkaa saada tummempia sävyjä kun suhde murenee. Isla ei tunnu käsittävän, että ero ylipäätään on tapahtunut.

Ja silti minun oli vaikea uskoa, että he tosiaan olivat keski-ikää lähestyviä naisia parikymppisten, ensimmäistä vakavaa suhdettaan kokeilevien nuorten aikuisten sijaan.

Luulen, että kirjassa käytetty kieli ja kerronnan keinot saivat aikaan tämän vaikutelman. En näin äkkiseltään osaa sanoa tarkkaan, mikä teki niistä niin YA-maiset, mutta siltä se vain tuntui. Tarina halusi myös yllättää etenkin lopullaan, mutta enpä yllättynyt.

Ei siis minun kirjani, mutta joku toinen saanee tästä sopivan synkän lukuhetken pimeään iltaansa.

Kirjan tiedot:
Salla Simukka: Tästä kaikki alkaa | Tammi 2022 | 167 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjojen keskellä, Kirjakaapin kummitus, Kirsin kirjanurkka ynnä muut

Haasteet:
* Ihana susi: Kirjassa on syksy

Syys-lokakooste

Yöpöydän kirjat -blogissa alkoi kiva Ihana susi -lukuhaaste ja koska olen kykenemätön vastustamaan lukubingoja, hyppäsin mukaan siihenkin.

Sairastuin lokakuun alussa ja sen kärsittyäni olikin päällä lukujumi. Toivottavasti on mennyt ohi! Tämän takia pari bingoruudukkoa jää varmasti kesken, mutta ei voi mitään.

Luettu & blogattu

Marjane Satrapi: Pistoja
Juoruja Teheranissa. Kiva omaelämäkerrallinen sarjakuva iranilaisten naisten juoruilusta.

Nura Farah: Lumimaa
Maahanmuuttajana Suomessa. Novelleissa tulee hyvin esiin toiseus ja kiitollisuuden taakka.

Jenni Räinä: Suo muistaa
Soita pelastamassa. Kaunista luonnonkuvausta ja tärkeä aihe, ei kuitenkaan ihan omaan lukumakuuni.

Maggie O'Farrell: Hamnet
Kuolema 1500-luvulla. Tämä kirja itketti.

Jarrett Melendez [ja muita]: Chef's Kiss
Työnhakua ja ruokaa. Ihan ok sarjakuva ruoanlaitosta ja oman tiensä löytämisestä, mutta ei herättänyt sen suurempia tunteita.

Piia Leino: Aarteidesi aikakirjat
Kyseenalainen utopia. Spefikirja, jossa on todella kiehtova maailma.

Natalia Batista: Sword Princess Amaltea vol. 1 & 2
Soturiprinsessa ja kaunis prinssi. Kiva ja raikas sarjakuva, jossa sukupuoliroolit on käännetty päälaelleen.

Karin Erlandsson: Koti
Ahvenanmaalla. Kauniisti kirjoitettuja historiallisia tarinoita Ahvenanmaalta.