Emily St. John Mandel: Sea of Tranquility

Edwin St. John St. Andrew, eighteen years old, hauling the weight of his double-sainted name across the Atlantic by steamship, eyes narrowed against the wind on the upper deck: he holds the railing with gloved hands, impatient for a glimpse of the unknown, trying to discern something - anything! - beyond sea and sky, but all he sees are shades of endless grey.

Ajassa on jotain vikaa. Sama viulunsoitto kaikuu saman puun alla eri vuosisatoina eikä ilmiölle ole löytynyt selitystä. Vuonna 2401 Gaspery-Jacques Roberts värvätään ratkaisemaan tapausta aikamatkustuksen keinoin.

Olen lukenut Emily St. John Mandelilta Asema 11 -kirjan, josta pidin, joskaan en niin paljon kuin TV-sarjasta. Kirja oli kuitenkin niin hyvä, että halusin lukea häneltä muutakin. Tämä on roikkunut hyllyssäni pitkän aikaa ja viime hetken scifi-lukuhaastepaniikilla sain viimein tartuttua tähän.

Olikin hyvä kirja! Tykkäsin itse asiassa enemmän kuin Asema 11:sta. Tämä oli nopealukuinen eikä tämä ollut sellaista scifiä, jossa täytyy ymmärtää paljon teknistä sanastoa. Ote oli filosofinen ja kysyi kiinnostavia kysymyksiä. Tekisitkö oikein, vaikka saisit siitä rangaistuksen? Onko maailmamme todellinen ollenkaan?

Kirjan tarinaa kerrotaan useassa aikatasossa, joissa Gaspery piipahtaa setvimässä tilannetta. Pidin eniten vuodesta 1912, jossa nuori aatelinen Edwin on karkotettu Englannista Amerikkaan poliittisten mielipiteidensä vuoksi. 

Edwinille outo viulumusiikki on merkki hulluudesta, mutta vuonna 2203 kirjailija Olive kuulee äänessä jotain muutakin. Tykkäsin myös Oliven osuudesta. Hän asuu Kuussa, mutta on Maassa kirjailijakiertueella, jota koskeville luvuille on annettu pahaenteinen nimi Last Book Tour on Earth.

Kaiken sitoo yhteen Gaspery, joka loikkii vuodesta toiseen on se sallittua tai ei. Totuus viulumusiikin takana ei sinänsä ollut mikään yllätys, mutta Gasperyn oma tarina onnistui välillä yllättämään. Kaikki hahmot olivat hyvinkin pidettäviä ja oikeastaan lukisin mielelläni kirjan myös Gasperyn sisaresta Zoeysta.

Kirjassa ovat myös vahvasti läsnä erilaiset pandemiat, jotka pyyhkivät Maan ja Kuunkin läpi.

Kirjan tiedot:
Emily St. John Mandel: Sea of Tranquility | Picador 2022 | 255 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Scifiä! : Filosofiaa

Emily St. John Mandel: Asema 11

Kuningas kylpi sinisessä valossa poissa tolaltaan.

Tappava virus pyyhkäisee ihmiskunnan olemattomiin parissa viikossa. Selviytyjät joutuvat miettimään, mikä heille on tärkeää ja millainen uudesta maailmasta rakennetaan.

Katsoin tuossa päivänä muutamana Station Eleven -sarjan, joka perustuu tähän kirjaa. Yleensä luen kirjan ensin, mutta nytpä tuli tehtyä toisin päin ja en osaa sanoa, miten paljon se vaikutti lukukokemukseeni. Lopputulemana nimittäin sanoisin, että pidin TV-sarjasta enemmän.

Sekä kirjassa että TV-sarjassa seurataan eri ihmisiä kahdessa eri aikatasossa. Kummassakin suurimman tarinasiivun saa Kirsten, joka on katastrofin tapahtuessa vasta lapsi. 20 vuotta myöhemmin hän on Kiertävän sinfoniaorkesterin jäsen ja törmää matkoillaan uhkaavaan Profeettaan.

Kirstenin lisäksi seurataan muun muassa Jeevania, joka pelastautuu veljensä kotiin, sekä Mirandaa, joka on työmatkalla Malesiassa. Kaikki kolme ovat tavanneet tavalla tai toisella näyttelijä Arthur Leanderin, joka kuoli kesken Kuningas Learin ensi-illan.

Näiden hahmojen kautta kirja kysyy oikeastaan hyvinkin syvällisen kysymyksen. Mikä tekee ihmiselämästä ja jopa ihmiskunnasta selviämisen arvoisen? Riittääkö pelkkä elossa pysyminen? Kiertävän sinfoniaorkesterin mielestä kulttuuri tekee ihmisistä ihmisiä ja siksi se haluaa edelleen esittää musiikkia ja näytellä Shakespearea.

Pidin paljon tästä ajatuksesta, jota ei kerrottu ollenkaan saarnaavasti vaan se tuli esiin rivien välistä. Kirja oli todella sujuvaa luettavaa ja tarinan läpi suorastaan lensi. Tykkäsin myös Kirstenistä, Jeevanista ja Mirandasta.

Pystymme siihen siksi, että olimme sinua nuorempia kun kaikki päättyi, Kirsten ajatteli, mutta emme niin nuoria ettemme muistaisi mitään. Siksi että kohta on myöhäistä, katot romanhtavat ja kaikki vanhat rakennukset muuttuvat vaarallisiksi. Siksi että etsimme entistä maailmaa niin kauan kuin siitä löytyy jälkiä.

(s. 156)

Ja kuitenkin pidin TV-sarjasta enemmän, koska 1) siinä ei ollut sukupuolistunutta väkivaltaa (naisten raiskauksia ja pahoinpitelyjä), 2) Jeevanin ja Kirstenin välinen yhteys oli paljon pitempi ja mielenkiintoisempi ja 4) Profeetta ja hänen seuraajansa olivat kiinnostavampia noin yleensä. Näyttelijäsuorituksetkin olivat hienoja.

Lukemisen arvoinen kirja, katsomisen arvoinen TV-sarja, en osaa sanoa kumpi kannattaa tehdä ensin!

Kirjan tiedot:
Emily St. John Mandel: Asema 11 | Tammi 2022 | 394 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Station Eleven (2014) | Suomennos: Aleksi Milonoff

Luettu myös:
Reader, why did marry him?

Haasteet:
* Luonto sivuilla: Kirjassa matkustetaan
* Ihana susi: Kirjassa tai sen kannessa on hirvieläin