tiistai 31. tammikuuta 2017

Tammikooste

Tammikuun alku meni kiireiden ja lukuhaluttomuuden kourissa, mutta onneksi löysin sisäisen lukutoukkani uudelleen. Vannoin itselleni vuoden vaihteessa etten enää raahaa kirjastosta kotiin tolkuttomia pinoja kirjoja, mutta huomaan jo nyt lipsuvani itselleni sallimasta kirjamäärästä. No, ei tässä varmaan muu auta kuin lukea niitä ja kulkea töissä silmät ummessa kunnes pino on vähän pienempi...


Luetut & blogatut

Leena Lehtolainen, Elina Paasonen & Kaisa Viitanen: Jään lumo
Mistä on taitoluistelijat tehty? Hyvin kirjoitettu kirja kauniista ja raa'astakin lajista.

James Herriot: Elämäni kissat
Eläinlääkärin kissamuistoja. Herriotin maanläheisyys ja rakkaus eläimiin ei petä vuosienkaan jälkeen.

Seita Vuorela: Lumi
Siamak ja Atisha juuriaan etsimässä. Sinänsä hyvä kirja, minuun ei kuitenkaan kolahtanut.

Seita Vuorela: Lumi

Seita Vuorela:
Lumi
240 s.
WSOY 2016
Kirjastosta

Meistä on tämä yksi kuva, seisomme siinä Kaspianmeren rannalla perheesi huvilan edessä.

Tämän lukemisesta on kulunut jo hetki, mutta bloggaaminen on vain jäänyt. Jotenkin tämä kirja kuuluu kategoriaan "en oikein tiedä mitä tästä tykkäsin ja mitä tästä sanoisin". Tulipahan luettua? Hyvä kun tämä on kirjoitettu? En ole lukenut aiemmin Seita Vuorelaa, joten en osaa sanoa oliko kirja tyypillinen hänelle vai ei. Mieleeni jäi kuitenkin ajatus siitä, millainen kirja olisi ollut jos Vuorela olisi kirjoittanut sen itse alusta loppuun. Nythän viimeistelyn teki Vilja-Tuulia Huotarinen, joka myöntää kirjan lopussa lisänneensä tarinaan yhtä ja toista. Olisiko Vuorela lisännyt samat asiat ja ovatko ne juuri niitä juttuja, joista en oikein pitänyt?

Tarinan lähtökohta kiinnostavan erilainen. Siamak on muuttanut Suomeen niin kauan sitten, että Teheran on enää muisto, jonka Siamak haluaa unohtaa. Hän yrittää olla tavallinen suomalainen 15-vuotias poika persialaisista juuristaan huolimatta, sillä se hän tuntee olevansa. Hänen äitinsä ei ymmärrä poikaansa ja toivoo tämän löytävän uudelleen yhteyden vanhempiensa kulttuuriin. Äiti toivoo Atishan, laittomasti maahan tulevan tuttavaperheen tytön, auttavan tässä. Atisha ei kuitenkaan ole sellainen, jollaiseksi sekä äiti että Siamak häntä luulevat. Tarina ja totuus Atishasta paljastuu pikkuhiljaa.

Tuossahan on paljon mielenkiintoisia ja ajankohtaisia asioita! On maahanmuuttoa, on sopeutumista toiseen kulttuuriin, on sukupolvien ja kulttuurien eroja. On se varmasti useimpia nuoria vaivaava ristiriita: miten olla oma itsensä ja kuitenkin osa tietynlaista ryhmää siitä liikaa erottumatta. Kirja on myös hyvin kirjoitettu. Ei siis ihme, että sitä on kehuttu joka paikassa. 

Minuun se ei kuitenkaan uponnut. Kirjaan upotettu uudelleenkerronta Lumikuningattaresta oli yksi niistä jutuista, joista en suuremmin pitänyt. Minusta se ei tuonut mitään olennaista tarinaan. Kirjan loppukaan ei ollut mieleeni, siinä oli ihan liikaa deus ex machina tekijöitä. En sentään halunnut kirjalle onnetonta loppua, mutta tuo ylitti näköjään sen (epä)uskottavuuden rajan, minkä yllättäen löysin sisältäni. Kirja oli myös harmillisen hajanainen monen kertojan vuoksi, ja minun oli vaikea saada otetta Siamakiin ja Atishaan.

Hyvä kirja sinänsä, mutta ei minulle ainakaan tähän lukuhetkeen. Täytyy kuitenkin vielä lisätä, että kirjan kansi on todella kaunis!


Luettu myös mm.:

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis [3/50]

maanantai 30. tammikuuta 2017

James Herriot: Elämäni kissat

James Herriot:
Elämäni kissat
(Cat Stories, 1994)
175 s.
Otava 1995
Kirjastosta

Kissat ovat aina näytelleet tärkeää osaa elämässäni.

Huomasin tuossa, että Kirjavat kissat-haaste lähestyy loppuaan enkä ollut lukenut siihen kuin yhden kirjan. Mikä häpeä, kissani paheksuu! Ajatuksen siivittämänä etsiskelin kirjastosta kissaromaania. Löysinkin vanhan rakkauden eli James Herriotin ja tämän pienen kissanovellikokoelman. Luin Herriotia vaikka kuinka paljon teinivuosinani, mutta tätä kokoelmaa en joko ole lukenut tai sitten en vain muista lukeneeni. Veikkaan ensimmäistä, näin söpö kansi olisi kyllä herättänyt jotain muistikuvia.

Näissä tarinoissa oli juuri sellaista maanläheisyyttä, jonka Herriotin kirjoista muistan vielä vuosienkin jälkeen. Asiaan vihkiytymättömille kerrottakoon, että James Herriot (1916-1995) toimi eläinlääkärinä yli 50 vuotta ja seikkailee kirjoissaan Yorkshiren nummien maatiloilla ja pikkukylissä. Tarinat ovat hänen omia kokemuksiaan pitkän uran kaikista vaiheista ja niissä näkyy myös eläinlääketieteen kehitys. Herriot kertoo avoimesti työn kurjistakin puolista: alkeelliset välineet, pitkät matkat, toivottomat tapaukset jotka saivat eläinlääkärinkin sydämen särkymään. Onneksi tässä kirjassa kuoli vain kaksi kissaa, muuten istuisin nyt itkeä vollottamassa. Herriotin tarinat ovat herttaisia, itkettäviä, toiveikkaita ja realistisia, joskus kaikkea yhtä aikaa.

Tähän on koottu kymmenen kissanovellia Herriotin aiemmin ilmestyneistä kirjoista. Jokainen tarina on on omalla tavallaan ainutlaatuinen kuten niissä esiintyvät kissatkin. Herriot tuo monesti esiin sen, miten julmasti kissoja monesti kohdeltiin siihen aikaan kun hän vaelteli nummilla. Kohdellaan kyllä vieläkin, ikävä kyllä. Nämä ovat kuitenkin pääosin hyväntuulen tarinoita kissoista, jotka löysivät itselleen sopivan ihmisen. Pidin ehkä eniten kirjan avaustarinasta, Alfred, makeispuodin katti. Makeispuotia pitää ihanan omalaatuinen mies, ja puodin tiskillä asiakkaita katselemassa istuu aina iso ja kiiltävä Alfred. Kunnes! Alfred sairastuu ja hänen myötään myös makeiskauppias. Voin spoilata sen verran, että tarinalla on onnellinen loppu.

Jos joku etsii vielä lukemista Kirjavat kissat-haasteeseen, suosittelen lämpimästi tätä jos vain saatte tämän käsiinne! Samalla kirjalla voi osallistua muihinkin haasteisiin, mutta itse luin tämän nimenomaan kissat mielessäni.

Haasteet:
* Kirjavat kissat [toinen kirja]
* Novellihaaste [10 novellia]
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 22. kuvitettu kirja [2/50]

lauantai 28. tammikuuta 2017

Leena Lehtolainen, Elina Paasonen & Kaisa Viitanen: Jään lumo

Leena Lehtolainen, Elina Paasonen & Kaisa Viitanen:
Jään lumo
208 s.
Tammi 2016
Kirjastosta


"En ymmärrä mitään taitoluistelusta, mutta sitä on aivan ihana katsoa."

Vuosituhannen vaihteessa ja etenkin Salt Lake Cityn olympialaisten aikaan olin innokas taitoluistelufani. Jostain syystä lajin seuraaminen sitten jäi, mutta nyt olen taas löytänyt tämän vanhan rakkauden. EM-kisat ovat parhaillaan menossa ja tätä kirjoittaessani odottelen kisojen huipennusta eli miesten vapaaohjelmaa. Lajin MM-kisat järjestetään tänä vuonna Helsingissä ja kylläpä vain nyt harmittaa etten pääse sinne. Ehkä vielä joskus ennen eläkeikää...

Tämä kirja sattui siis oikein sopivassa ajankohdassa silmääni. Jos nyt ihan totta puhutaan niin olen tuijotellut sitä uutuushyllyssä jo pitemmän aikaa, mutta kansi ei houkutellut ottamaan sitä mukaani. Kirjan sisällä on kerrassaan upeita ja puhuttelevia kuvia taitoluistelun maailmasta, mutta kanteen on sitten valittu mahdollisimman tylsä kuva. Sitä voi katsoa tarkemmin vaikka täällä. Tuollainen perusposeeraus, ja totta kai sävy on vaaleanpunertava ja fontti jostain prinsessakatalogista. Miksi ihmeessä kun kirjan sisältökin kertoo siitä, miten rankka laji on? Välillä minusta edelleen tuntuu siltä, että kustantajat aliarvioivat hyvän kansikuvan voimaa.

Kirjassa on siis ensinnäkin todella upeita kuvia, jotka on ottanut Elina Paasonen. Hän on onnistunut hienosti vangitsemaan taitoluistelun kauneuden ja intensiivisyyden. Luistelijat näyttävät sekä perhosenkeveiltä taiteilijoilta että raakaa voimaa vaativan lajin ammattilaisilta. Jotkut kuvat saivat minut miettimään mistä ohjelmasta ne on otettu ja miten löydän sen YouTubesta. Kuvat tukevat hyvin tekstiä ja antavat kasvot niille luistelijoille, joiden nimet kirjassa mainitaan.

Nimiä viliseekin aika paljon, kirjaa varten on nimittäin haastateltu 80 luistelijaa. On pariluistelijoita, jäätanssijoita ja yksinluistelijoita, ja onpahan ääni annettu valmentajillekin. Heidän näkökulmansa taitoluisteluun noin yleensä lajina ja lisäksi henkilökohtaisesti ovat väkisinkin erilaisia, ja minusta oli valaisevaa lukea eri näkemyksiä. Jäätanssijoilta vaaditaan eri asioita kuin yksinluistelijoilta. Rakenteellisesti kirja on jaettu kahdeksaan eri osa-alueeseen joissa puhutaan niin kivusta, lajin lumosta kuin luistelijoiden suhteesta jäähänkin. Monipuolinen ja kattava teos siis!

Kirjaa lukeakseen ei tarvitse olla alan asiantuntija. Teknisiä termejä ei juuri viljellä, koska tämä on opas maallikolle lajiin ja ennen kaikkea sen harrastajiin. Mistä on huipputaitoluistelijat tehty? Kivusta, kyynelistä ja rakkaudesta jäähän ja lajiin itseensä.


Haasteet:
*Helmet-lukuhaaste 2017 - 37. kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta [Leena Lehtolainen siis! 1/50]