maanantai 28. helmikuuta 2022

Tammi-helmikooste

 Lukuvuosi on lähtenyt käyntiin vallan mukavasti ja olen lukenut jo todella hyviä kirjoja!

Tällä hetkellä olen mukana useammassa haasteessa, jotka Helmetiä lukuun ottamatta pyörivät instagramissa. Nämä ovat Luonto sivuilla (jatkunut syksystä), YA-spefi -bingo, Aakkoshaaste ja #Queerlukuhaaste2022. Ensimmäisessä bingo on jo saavutettu, mutta epäilen vähän saanko koko ruudukkoa täyteen. No, senpä näkee sitten!


Luettu & blogattu

Piia Leino: Lakipiste
Ekokatastrofi ja tekoäly uhkaavat tulevaisuudessa. Suosikkini Leinon dystopiatrilogiasta.

Päivi Alasalmi: Sudenraudat
Susijahdissa 1880-luvun Turussa. Todella mukaansatempaava historiallinen romaani todellisista tapahtumista.

Bill Watterson: The Indispensable Calvin and Hobbes
Klassikkosarjakuvaa. Ihanan nostalginen lukuelämys.

Yangsze Choo: The Ghost Bride
Malaijin aavemorsian. Parasta antia oli 1880-luvun Malaijin ja kiinalaisen tuonpuoleisen kuvaus.

Kevin Panetta & Savanna Ganucheau: Bloom
Teinirakkautta ja unelmia. Kiva ja arkinen sateenkaarisarjakuva, jossa nuoret etsivät omaa paikkaansa maailmassa.

Yoko Ogawa: Muistipoliisi
Dystopia asioiden katoamisesta. Mielenkiintoinen idea, kirjana turhan hidastempoinen omaan makuuni.

Alexander McCall Smith: Kirahvin kyyneleet
Rakkautta ja rikoksia. Tykkäsin erityisesti siitä, miten rakastunut J. L. B. Matekoni oli.

Mia Meri: Egypti: kala sarkofagissa ja muita mysteereitä
Muinaisessa Egyptissä. Vetävästi kirjoitettu tietokirja, jonka kuvitus on Amos Rexissä olleesta näyttelystä.

Gideon Marcus: Kitra
Eksynyt avaruuteen. Kiva YA-avaruusseikkailu, jossa ei pelasteta universumia vaan oma miehistö.

Päivi Alasalmi: Riivatut
Torpan riivaaja vuonna 1891. Vetävästi kirjoitettu historiallinen kauhujännäri, joka ei kylläkään pelottanut.

Elly Griffiths: Muukalaisen päiväkirjat
Goottilaishenkinen dekkari. Nopealukuinen dekkari, jonka etsivästä tykkäsin.

Octavia E. Butler, Damian Duffy & John Jennings: Parable of the Sower
Väkivaltaa ja uskontoa. Dystopiasarjakuva, joka itse asiassa muistutti pelottavan paljon nykypäivää.

Riina Tanskanen: Tympeät tytöt: Aikuistumisriittejä
Tyttönä olemisen vaikeus. Hyvä tietokirjasarjakuva siitä, millaisia paineita tytöillä ja naisilla on mahtua apeaan naiskuvaan.

G. Willow Wilson & Christian Ward: The Invisible Kingdom vol. 1-3
Sateenkaarinen avaruusseikkailu. Tykkäsin kyllä, etenkin päähenkilöistä Vessistä ja Grixistä.

Suljetun huoneen mysteeri majakassa. Hienosti kirjoitettu mysteeri, jossa aikatasot toimivat loistavasti.

Kansikuvakollaasi.

Emma Stonex: Majakanvartijat

Kansikuva.


Kun Jory avaa verhot, joiden takaa paljastuu hailakanharmaa taivas, radiosta tulee puolituttu kappale.

Vuonna 1972 kolme majakanvartijaa katoaa yhtäkkiä jälkeä jättämättä. Vuonna 1992 jännityskirjailija haluaa selvittää, mitä majakassa tapahtui. 

Suljetun huoneen mysteeri majakassa! Tämä oli aivan pakko lukea. Pidän erikoisista tapahtumapaikoista kuten luostareista, syrjäisistä hotelleista tai vaikkapa juuri majakoista. Sen suhteen tämä kirja täytti kyllä kaikki odotukset.

Tapahtumapaikka ei ole mikä tahansa majakka vaan kasuunimajakka Maiden, joka törröttää kaikessa yksinäisyydessään keskellä merta. En tiennyt, mikä kasuunimajakka on, mutta se selitetään luontevasti kirjassa. Se ei siis seiso saarella, vaan on rakennettu suoraan mereen. Majakanvartijoilla ei ole mitään mahdollisuutta ulkoilla muualla kuin majakan hieman leveämmällä jalustalla, jossa on aina vaarana joutua aallokon viemäksi. Tämä luo kirjaan todella tiiviin ja ahdistavan tunnelman.


Olen ollut täällä liian kauan. Yksinäiset yöt ja pimeyden kelat, jotka purkautuvat vähä vähältä mustaan mereen vieläkin mustemman taivaan alla. Kun täysverinen kyynikko viedään vahtivuoroon ennen aamunkoittoa, kun aurinko nousee ja verenkarvainen taivas syttyy oranssinväriseksi, ei hänkään usko, että siinä on kaikki. Siinä ei todellakaan ole kaikki.
(s. 77, Arthur)


Kirjassa vuorottelevat vuoden 1972 ja vuoden 1992 tapahtumat. Edellisessä seurataan kolmen majakanvartijan elämää ja sielunelämää viimeiseksi jääneessä vahtivuorossaan. On majakkamestari Arthur, majakanvartija Bill ja majakanvartijaoppilas Vince. Jokaisella on omat salaisuutensa ja menneisyys, joka ehkä tiedetään, mutta josta ei puhuta. Tarinassa tuodaan hyvin esiin heidän erilaiset luonteensa ja toisaalta myös se, mitä yhteistä heillä on. Millainen mies haluaa viettää kuukausia eristyksissä majakassa?

Vuonna 1992 kuullaan heidän puolisoidensa tarinat, jotka tukevat todella hienosti miesten tarinoita. Millaiset naiset menevät naimisiin majakanvartijoiden kanssa? Naisten osuudet on kerrottu sekä heidän antaminaan haastatteluina että heidän nykyhetkeään seuraten. Kertojien vuorottelut on kirjoitettu aivan erinomaisesti. Se, mitä 90-luvulla kerrotaan, joko tukee 70-luvun tapahtumia tai saa ne näyttämään aivan toisenlaisilta. Miehet eivät tienneet kaikkea, mitä naiset tiesivät, eivätkä naisetkaan paljasta kaikkea heti.

Takakannen lipareessa kerrotaan, että Emma Stonex on julkaissut kirjoja aiemmin pseudonyymillä. Epätoivoisesta googlaamisesta huolimatta en ole löytänyt tietoa hänen kirjailijanimestään, mikä on harmi. Tämä oli niin jännittävä ja hyvin kirjoitettu mysteeri, että lukisin häneltä mielelläni muutakin.


Kirjan tiedot:
Emma Stonex: Majakanvartijat | Otava 2022 | 379 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: The Lamplighters (2021) | Suomennos: Anuirmeli Sallamo-Lavi

Haasteet:
* Helmet 2022 : 11. kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä [15/50]

perjantai 25. helmikuuta 2022

G. Willow Wilson & Christian Ward: The Invisible Kingdom vol. 1-3

Kansikuvat.

Vess on kulkenut pitkän matkan päästäkseen nunnaksi leijuvaan luostariin. Grix puolestaan yrittää pärjätä pienen kuljetusaluksen kapteenina. Naiset törmäävät kumpikin tahollaan salaliittoon, jonka paljastuminen voi muuttaa koko maailmaa.

Luin ensimmäinen sarjakuvan ihan vain kivan näköisen kannen vuoksi. Onneksi kirjastosta löytyi sitten kaksi seuraavaakin osaa, halusin nimittäin tietää, mitä seuraavaksi tapahtui. Sarjassa on näköjään kymmenen osaa, jotka toivottavasti saan joskus käsiini.

Tämä sarja on sekä romanssi että vauhdikas avaruusseikkailu, mutta mukana on jonkin verran filosofisia pohdintojakin. Lähinnä Vessin taholta, hän kun kapinoi oman lajinsa asettamia sukupuolittuneita odotuksia vastaan ja päättää ryhtyä nunnaksi. Ja sitten käykin ilmi, että luostarin abbedissa on alhaisen salaliiton keskiössä. Ja sitten Vess vielä rakastuu Grixiin. Vess joutuukin pohtimaan, mistä hänen vakaumuksessaan loppujen lopuksi onkaan kysymys.


Kuvassa Vess ja Grix.
Vess ja Grix.
(vol. 1., s. 11)


Grix on tarinan action woman, joka on henkeen ja vereen pienen aluksensa ja miehistönsä puolella. Hän on Lux-nimisen megasuuren kauppakorporaatio palveluksessa ja kuskaa tavaraa planeetalta toiselle. Tarinassa kritisoidaan vahvasti mieletöntä tuhlausta ja omistamisen tarvetta. Lux on luonut eri planeettojen asukkaille kuviteltuja tarpeita saadakseen lisää rahaa itselleen. Grix ei ole ennen uhrannut tälle montaakaan ajatusta, mutta nyt hänen moraaliaan testataan oikein urakalla.

Tykkäsin kirjan hahmoista, etenkin tietenkin Vessistä ja Grixistä. He ovat sekä hyvin erialaisia että pohjimmiltaan samanlaisia. Se minua tarinassa ärsytti, että ensimmäisen ja toisen osan välillä on monta kuukautta, joita ei näytetä ollenkaan. Hahmojen toisiinsa tutustuminen jää siis oikeastaan näkemättä.

Grixillä esimerkiksi oli jo satunnaissuhde aluksessaan matkaavaan Elineen. Vaikka en todellakaan kaivannut mitään mustasukkaisuusdraamaa, olisi ollut kiva nähdä edes yksi keskustelu aiheesta Vess ja Grix heidänkin välillään. Tai vaikkapa se, miten Vess ja Grix tahoillaan huomasivat olevansa rakastuneita.

Mutta noin kokonaisuutena pidin siitä, että nämä naisten väliset suhteet eivät nostattaneet yhtään kulmakarvaa koko tarinassa ja kaikki olivat hyvissä väleissä keskenään. Tarinassa on myös mukna sukupuolten moninaisuutta. Vessin lajilla sukupuolia on neljä ja erään toisen lajin jokaiseen yksilöön viitataan sukupuolineutraalilla them-pronominilla olivat he sitten nunnaluostarissa tai avaruusaluksella.


Kirjan tiedot:
G. Willow Wilson & Christian Ward: The Invisible Kingdom vol. 1-3 | Dark Horse Books 2019-2021 | 136, 128, 128 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2022 : 32. kirjassa rikotaan yhteisön normeja [14/50]
* #Queerlukuhaaste2022 : Sarjakuva

sunnuntai 20. helmikuuta 2022

Riina Tanskanen: Tympeät tytöt: Aikuistumisriittejä

Kansikuva.


Oikeastaan tämä Riitta Tanskasen sarjakuva kuuluisi mielestäni kirjastossa tietokirjallisuuteen eikä sarjakuviin. Tai vaikka molempiin, mutta ennen kaikkea tietokirjojen joukkoon, vaikkapa luokkaan 32.3, naisen ja miehen asema yhteiskunnassa.

Tämä ei nimittäin ole tarinallinen sarjakuva, vaan sarjakuvan muotoinen tietokirja tyttöydestä ja naiseudesta ja naisen asemasta. Heti tätä aloittaessani tuli mieleeni pari muuta samaa aihepiiriä käsittelevää sarjakuvaa, jotka olen lukenut ei niin kovin kauan sitten (Marta Breen & Jenny Jordahl: Naiset: 150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta sekä Liv Strömquist: Kielletty hedelmä). 

Hyvä, että kotimaisiakin tekijöitä julkaistaan!

Piirrostyylin puolesta en pitänyt tästä yhtä paljon kuin noista kahdesta muusta, ja kaunokirjotusfontti on aina se hieman huonompi valinta kirjalle. Fonttityyli karsii nopeasti lukijoista ne, joiden on vaikeampi lukea sitä esimerkiksi lukihäiriön vuoksi. Se on aina sääli, etenkin kun aihe on niin tärkeä kuin tässä.

Tympeät tytöt käsittelee siis tyttönä ja naisena olemisen vaikeutta. Kirjassa pureudutaan siihen, millaisia odotuksia ja oletuksia yhteiskunta asettaa naiselle. Tytöt eivät kasvaessaan välttämättä edes huomaa, miten muiden odotukset ohjaavat heitä. Kirjassa otetaan esiin myös se, miten odotukset ja oletukset kasvavat sitä mukaan kun tytöt kasvavat kohti aikuisuutta. 

Kirja alkaakin lapsen barbieleikillä, joka toistaa kammottavalla tavalla sitä, mitä tyttö näkee oman perheensä elämässä. Äiti toistaa sitä, mitä on itse oppinut, ja näin naisviha siirtyy sukupolvelta toiselle myös naisten kautta.

Kuvassa paneeli, jossa pikkutyttö on karkottanut miestennielijäksi kutsumansa barbien.
s. 6


Pidin siitä, miten monelta kantilta aihetta käsitellään ja miten lukija haastetaan pohtimaan sukupuolirooleja ja yhteiskuntaa. Miksi kiiltokuvien kerääminen on lapsellista, mutta jääkiekkokorttien ei? Niin sanotut tyttöjen jutut eivät koskaan ole yhtä tärkeitä ja vakavia kuin poikien.

Tätä voi aivan hyvin suositella niin aikuisille kuin vaikka jo yläkoulun viimeisille luokille.


Kirjan tiedot:
Riina Tanskanen: Tympeät tytöt: Aikuistumisriittejä | Into 2021 | 161 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Luettua elämää, Kirjasähkökäyrä, Kirjojen keskellä ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2022 : 31. kirjassa on jotain sinulle tärkeää [13/50]
* Aakkoshaaste : T

sunnuntai 13. helmikuuta 2022

Octavia E. Butler, Damian Duffy & John Jennings: Parable of the Sower (Earthseed #01)



Teini-ikäinen Lauren Olamina elää tulevaisuuden maailmassa, jossa eriarvoisuus ja väkivalta ovat arkipäivää. Vettä ja ruokaa ei riitä kaikille, ja Laurenin kotikaupunki on muurien eristämä. Lauren haaveilee jostain paremmasta ja uskoo ihmiskunnan kohtalon olevan tähdissä.

Octavia E. Butlerin dystopiasta Parable of the Sower (1993) on tehty vastikään sarjakuvamukaelma, jonka lainasin kirjaston OverDrivestä. Sarjakuva palkittiin hiljattain Hugolla ja koska en ole lukenut alkuperäistä romaania, ajattelin nyt sivistää itseäni tällä.

Ja olipas brutaalia luettavaa. Tämä ei ole mikään hyvän mielen tarina. Tai oikeastaan se, mitä Lauren tavoittelee, on hyvää, mutta kirjan maailma on kauhean raaka ja väkivaltainen. Murhat, kidutukset, raiskaukset ja (koti)väkivalta ovat Laurenin naapurustossa tavallista arkea, ja ulospääsyä tästä on vaikea löytää. Jossain kaukana muualla jotkut ihmiset elävät paremmissa oloissa, mutta heillä ei ole mitään kiinnostusta jakaa varallisuuttaan muille.

Kirja sijoittuu maailmanlopun jälkeiseen aikaan, mutta todellisuus on kyllä tältä osin masentavan dystopinen jo nyt.

Laurenilla on kyky tuntea muiden tunteet ne nähdessään, etenkin tuska ja kipu, mutta tästä huolimatta hän on toiveikas. Hän ei voi kuvitella elävänsä koko ikäänsä ahtaassa ja ahdistavassa kotipaikassaan. Hän uskoo, että ihmiskunnan kohtalo on tähdissä. Laurenin omassa uskossa jumalan asemaan nouseekin muutos, jonka hän näkee välttämättömänä ja väistämättömänä.

Kirjassa on otteita Laurenin pohdinnoista ja mielestäni niiden kautta luotiin kiinnostava kuva sekä hänestä että tästä Earthseed-uskonnosta.


- - God is change -
Seeds to tree,
tree to forest;
Rain to river,
river to sea;
Grubs to bees,
bees to swarm.
From one, many;
from many, one;
Forever uniting, growing, disolving -
forever Changing.
The universe
is God's self-portrait.
(s. 254)


Traagisten tapahtumisen seurauksena Lauren lähtee viimein kotoaan ja onkin valmistautunut ulkomaailmaan paremmin kuin monet muut. Kirjassa kuvataan hyvin hänen päättäväisyyttään ja voimaansa sekä uskoa siihen, että parempi huominen on luvassa joskus jollekin jos ei nyt hänelle itselleen.

Kuva sivulta 55, jossa Lauren pohtii pahimpaan varautumista.
Laurenin ajatuksia ennen lähtöä.
(s. 55)


Pidin kirjan taiteesta, joka sopii todella hyvin tarinan rosoisuuteen. Värit ovat vahvoja ja vaikka kaikken raaimmat asiat jätetäänkin (onneksi) tekstin tasolle, kuvillakin kerrotaan Laurenin ankarasta maailmasta. Tarinan hahmot ovat pääasiassa mustia tai latino- ja aasialaistaustaisia. Kuvituksessa se on tietenkin todella selvää ja muistuttaa siitä, että nykypäivänäkin eriarvoisuuden nurjat puolet koskettavat usein nimenomaan kaikkia muita kuin valkoisia ihmisiä.

Kaiken kaikkiaan tykkäsin tästä kyllä, mutta tarinana tämä oli ahdistava eikä todellakaan mikään kiva ja kevyt pikku sarjakuva. Kirja aloittaa kahteen kirjaan jääneen trilogian ja tässä luvataan, että toisestakin osasta (Parable of the Talents) on tulossa sarjakuva. 


Kirjan tiedot:
Octavia E. Butler, Damian Duffy & John Jennings: Parable of the Sower | Abrams ComicArts 2020 | 284 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2022 : 29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa [12/50]
* Aakkoshaaste : P

keskiviikko 9. helmikuuta 2022

Elly Griffiths: Muukalaisen päiväkirjat (Harbinder Kaur tutkii #01)

Kansikuva.


"Haluaisin kertoa sinulle tarinan", muukalainen sanoi.

Nelikymppinen Clare Cassidy opettaa englantia ja luovaa kirjoittamista. Koulurakennus on kauhukirjailija R. M. Hollandin vanha kotipaikka ja kun Claren ystävä löytyy murhattuna, tarinoista alkaa tulla totta. Rikosylikonstaapeli Harpinder Kaur saa tehtäväkseen selvittää murhan jos toisenkin.

Ajattelin, että voisin taas vähän avata lukuhorisonttiani. En nimittäin ole mikään maailman innokkain dekkareiden lukija, vaan tartun niihin hyvin harvoin. Tämän uutuuskirjan takakannessa lupailtiin goottilaishenkistä murhamysteeriä, mikä kuulosti jopa minusta niin kiinnostavalta, että päätin lukea tämän.

Varsinainen murhamysteeri oli ihan mielenkiintoinen, joskin se jäi hieman henkilöiden ja goottilaisuuden jalkoihin. Välillä ihan unohdin, että murhaaja pitäisi tosiaan löytää ennen viimeistä sivua. Kirjasta löytyy koko joukko goottilaiskirjallisuuden kliseitä kuten syrjäinen talo, rakas lemmikki ja päiväkirjan kirjoittaminen.

Kirjalla on monta kertojaa ja alussa vietettiin niin kauan aikaa Claren kanssa, että kuvittelin jo lukevani jotenkin väärää kirjaa. Missäs se rikosylikonstaapeli viipyy? En heti päässyt oikein sinuiksi Claren kanssa enkä osaa sanoa tarkkaan, mistä se johtui.

Sympatiani Clarea kohtaan kasvoivat, kun murha viimein tapahtui ja siirryttiin Harpinder Kaurin näkökulmaan. Tarinassa kerrotaan muutama kohta kahteen kertaan eri näkökulmista. Harpinder suhtautuu aluksi kovin nuivasti Clareen ja pitää tätä tunteettomana teeskentelijänä. Minä, joka tiesin jo mitä Claren päässä liikkui, vallan suivaannuin tästä.

Harpinder oli kivasti erilainen poliisihahmo, joka on vähemmistöä monella akselilla. Hän on 35-vuotias, intialaisesta perheestä, ilmeisen maallistunut sikhi ja asuu vieläkin vanhempiensa luona. Äiti elättelee toivoa siitä, että Harpinder löytäisi vielä sopivan miehen itselleen. Siksipä hän ei voi kuvitellakaan kertovansa vanhemmilleen olevansa lesbo.

Tykkäsin kirjassa erityisesti siitä, miten erilaisilta ihmiset näyttivät toisesta näkökulmasta. Claren ja Harpinderin lisäksi myös Claren teinitytär Georgie kertoo muutaman kappaleen. Jokainen kirjan hahmo näyttää erilaiselta riippuen siitä, kuka hänestä kertoo. Näinhän se on oikeassa elämässäkin. 

Kaiken kaikkiaan tykkäsin kyllä tästä ja luen seuraavankin osan. Jos en malta odottaa suomennosta, luen sen englanninkielisenä.


Kirjan tiedot:
Elly Griffiths: Muukalaisen päiväkirjat | Tammi 2022 | 393 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: The Stranger Diaries (2018) | Suomennos: Cristina Sandu

Luettu myös:

Haasteet:
* Helmet 2022 : 10. kirjan nimi on mielestäsi tylsä [11/50]

lauantai 5. helmikuuta 2022

Päivi Alasalmi: Riivatut

Kansikuva.


Vieraat miehet ilmestyivät kuin tyhjästä ja koht'sillään he jo katosivat Sunilan kylästä, mutta ei heitä noin vain unohdettu.

Kun tavarat alkavat lentää Lauhan torpassa, koko kylä kokoontuu paikalle. Tuvassa riehuu selvästi jokin yliluonnollinen voima, jolla on pahat mielessään. Sana kiirii myös Tampereelle, jossa nuori sanomalehtimies Hugo Untamo saa tehtäväkseen raportoida, onko piru tosiaan merrassa.

Halusin lukea toisenkin Alasalmen kirjan Sudenrautojen jälkeen ja mukaani lähti kirjastosta tämä Riivaajat. Tämä on kauhukirja, mutta en itse pitänyt tätä erityisen pelottavana. Tarinana tämä oli kuitenkin oikein vetävänä ja luin tämän yhdeltä istumalta.

Alasalmen värikäs ja lennokas kerronta sai torpan kummalliset tapahtumat tuntumaan oikeastaan toissijaisilta hahmojen reaktioihin nähden. Lentävä kirves, ookoo, mutta kiinnostavampaa on, miten eri ihmiset suhtautuvat siihen. Kaiken lisäksi kirjan todellinen paha ei suinkaan ole mikään räyhähenki, mikä onkin tarinan koko pointti. Tiedämmekö todella, mitä ystäviemme ja tuttaviemme luona tapahtuu?

Tarinan pääasialliset kertojat ovat Lauhan torpan pikkupiika Hertta sekä kunnianhimoinen Hugo. Hertta sairastaa keuhkotautia, eikä hänen elämässään tunnu pilkottavan valoa mistään suunnasta. Perheessä on niin paljon lapsia, ettei Hertta voi palata kotiinsa ja hän pelkää, että mukava renki Niklaskin katselisi mieluummin tyttöä, joka ei keiku haudan partaalla. Pidin paljon Hertasta, jonka surullinen tarina ja kokemukset avautuvat lukijalle pikkuhiljaa.


Tällaisia asioita Hertta vatvoi mielessään öisin, kun häntä alkoi pelottaa. Hän koetti päästää mieleensä vain mukavia muistoja, jotka saisivat hänet paremmalle tuulelle, mutta aina se ei onnistunut. Hänen surunsa oli niin syvä.
(s. 102)


En pitänyt yhtä paljon pyrkyrimäisestä Hugosta henkilönä, mutta hahmona ja näkökulmana hän oli mainio. Tunsin suoranaista vahingoniloa aina, kun hän koki vastoinkäymisiä. Hänen kauttaan kuvataan kylän salaisuuksia ja sitä, miten paljon rauhalliselta näyttävän pinnan alla myrskyää. Hugolle paljastuu, että kylän naisilla ja naisilla noin ylipäätään on meneillään paljon muutakin kuin se, mitä miehet näkevät tai myöntävät näkevänsä. Minua huvittivat erityisesti määrätietoiset leskirouvat, joiden pyöritykseen Hugo joutuu.

Kokonaisuutena tykkäsin tästäkin kirjasta paljon. Suomalainen kansanusko, historiallinen ajanjakso ja pienen kylän salaisuudet kietoutuvat kiinnostavaksi kauhujännäriksi. Yhtäältä ollaan hurskastelemassa kristinuskossa eikä uskota mihinkään pakanalliseen kuten noituuteen. Toisaalta pidetään vakavasti otettavia käräjiä siitä, onko joku tosiaan manannut paikalle pahan hengen vai ei.


Kirjan tiedot:
Päivi Alasalmi: Riivatut | Gummerus 2018 | 267 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjoihin kadonnut, Kirjataivas, Kirjojen keskellä ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2022 : 35. kirjassa on oikeudenkäynti [10/50]
Oikein wanhan ajan käräjät!
* Aakkoshaaste : R

torstai 3. helmikuuta 2022

Gideon Marcus: Kitra

Kansikuva.


At 1,000 meters above the ground, my right wing dipped down, and I felt a lurch in my stomach as if I were going over a waterfall.

19-vuotias Kitra Yilmaz toteuttaa viimeinkin haaveensa ja ostaa oman avaruusaluksen. Hän värvää miehistökseen lähimmät ystävänsä ja porukka lähtee koeajolle kohti läheistä tähteä. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan ja pian he huomaavat olevansa keskellä ei mitään…

Lainasin tämän pienoisromaanin ihan vain nätin kannen vuoksi ja koska olin avaruusseikkailutuulella. Sen suhteen tämä osoittautuikin oikein kivaksi. Tarina on oikeastaan vanha kunnon avaruusseikkailu. Miehistö joutuu yllättäen tuntemattomaan paikkaan, polttoaine on vähissä eikä apua saa mistään.

Oli mukavaa vaihtelua lukea YA-spefiä, jossa panoksena ei ole maan, planeetan, galaksin tai koko universumin kohtalo. Viiden nuoren porukan on pelastettava vain itsensä ja luotettava siihen, että jokainen tekee oman osansa ja tukee toinen toistaan.

Hahmojen syvällisyydellä tämä ei juhli, mutta koska tämä paljastui sarjan ensimmäiseksi osaksi oletan, että jatko-osissa heitä saatetaan luodata tarkemminkin. Ärsyttävin hahmo oli outo avaruusolio Pinky, jonka pääasiallinen tehtävä oli huonojen vitsien viljely. Kirja ei olisi menettänyt mitään, vaikka Pinky olisikin jäänyt kotiplaneetalleen, missä ikinä se onkaan.

Kirjassa tulevaisuus on monikulttuurinen ja esimerkiksi Kitran suku on alun perin Turkista ja kaikki puhuvat oletuskielenään ranskaa. Yllätyin iloisesti siitä, että kirjassa viitattiin suomen kieleen monta kertaa ja korvapuustitkin mainittiin!

Suvaitsevaisemmasta tulevaisuudesta puhuu myös se, että aluksen biologi Marta on paitsi Kitran bestis, myös tämän ex-tyttöystävä. Martalla on nyt poikakaveri ja vaikka Kitra on ihastunut ohjelmoija Fareedhiin, hän pohtii välillä pitäisikö tyttöjen välistä lämmintä ystävyyttä lämmitellä vähän lisääkin.


Kirjan tiedot:

Gideon Marcus: Kitra | Journey Press 2020 | 158 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2022 : 28. kirjassa toteutetaan unelma tai haave [9/50]
* YA-spefibingo : Kirjassa ollaan avaruudessa
* #Queerlukuhaaste2022 : Spefi

keskiviikko 2. helmikuuta 2022

Mia Meri: Egypti: kala sarkofagissa & muita mysteereitä

Kansikuva.


Tämän kirjan kirjoittaminen tuli ajankohtaiseksi, kun Helsinkiin Amos Rexiin ja Tallinnaan Kumu-taidemuseoon päätettiin avata kaksoisnäyttely muinaisen Egyptin kulttuurista lokakuussa 2020.

Ja minulta jäi tämä näyttely näkemättä. Harmittelen sitä joskus vieläkin, koska muinainen Egypti ja historia noin ylipäätään on aina kiinnostanut minua. Satuin kuitenkin näkemään vastikään telkkarista Egyptin loisto -dokumentin (linkki vie Yle Areenaan), jossa kerrottiin kyseisestä näyttelystä. Se puolestaan innosti tarttumaan viimeinkin tähän kirjaan.

Kirjan kirjoittaja Mia Meri esiintyy myös tuossa dokumentissa ja kertoo osittain samoja asioita kuin tässä. Kirjan kuvituksena onkin näyttelyyn kuulunutta monipuolista esineistöä. Oma kuvasuosikkini on sivulla 125, jossa demonstroidaan miten perspektiivi vaikuttaa siihen, miltä ihmispatsas näyttää. Alakulmasta katsottuna Akhenaton ei näytäkään niin kummalliselta.

Kirjassa Meri vastailee kysymyksiin, joita esitetään usein muinaisesta Egyptistä. Miksi pyramidit rakennettiin? Mikä on kuolleiden kirja? Mitä egyptiläiset söivät ja joivat? Osa vastauksista oli minulle tuttuja, koska olen pohtinut niitä kysymyksiä itsekin. Kirjassa oli kuitenkin uuttakin tietoa ja Meri kirjoittaa niin kivan kevyellä tyylillä, että jos Egypti ollenkaan kiinnostaa niin suosittelen kyllä tutustumaan tähän.


Muinaiset egyptiläiset uskoivat, että kuoleman jälkeen he päätyisivät Iarun ihanille pelloille viljelemään maata ja valmistamaan uhrilahjoja Osirikselle. Koska peltotyöt eivät nähtävästi kuulostaneet muinaisista egyptiläisistäkään kovin rennolta tavalta viettää ikuisuutta, he alkoivat valmistaa shabteja eli vastaajapatsaita.
(s. 96)


Ja shabtit sitten lähetettiin pellolle egyptiläisten puolesta, koska kukapa siellä tosiaan haluaisi itse kyntää. Loppujen lopuksi ihmiset eivät ole muuttuneet kovin paljon vuosituhansien aikana…


Kirjan tiedot:
Mia Meri: Egypti: kala sarkofagissa & muita mysteereitä | SKS 2020 | 208 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2022 : 34. kirjailijan nimessä on luontosana [8/50]
* Aakkoshaaste : E