Päivi Alasalmi: Meren ja veren liitto

Aurinko oli kadonnut taivaalta kuin petollinen rakastettu, peittynyt pilviin ja palavien talojen savuun.

Päivi Alasalmen Meren ja veren liitto oli yksi niistä kirjoista, joita odotin eniten tänä vuonna. Olen tykännyt muistakin lukemistani Alasalmen historiallisista romaaneista ja tässä on tapahtumapaikkana Hailuoto, jossa kävin toissa kesänä.

Tarina kiertyy vuoden 1714 murhaperjantain ympärille. Isovihan aikaan venäläiset sotilaat teurastavat suomalaisia armotta ja Pohjois-Pohjanmaan rannikolta pyritään karkuun Ruotsin puolelle. Hailuoto on välietappi, jonka venäläiset kasakat löytävät juuri, kun saari on pullollaan pakolaisia. Seuraa hirvittävä verilöyly, jossa sadat ihmiset saavat surmansa muutamassa tunnissa.

En olettanutkaan tämän olevan mikään hyvän mielen tarina, mutta välillä kasakoiden hirmutekojen kuvaaminen meni mielestäni liiallisuuksiin. Kyllä minä yhdestäkin esimerkistä ymmärsin, että naiset raiskattiin ja ihmisiä poltettiin elävältä.

Mutta raaoista yksityiskohdista huolimatta tarina oli vetävästi kirjoitettu ja teemoiltaan edelleen valitettavan ajankohtainen. Karoliinisotilas Matthias kiiruhtaa varoittamaan sukulaisiaan lähestyvistä sotilaista. Sota on turruttanut Matthiaksen tunteet ja inhimillisyyden melkein kokonaan, ja välittämistä löytyy vain sukulaisia ja uskollista hevosta kohtaan.

Matthiaksen nuori siskontyttö Christina vihitään kiireesti ja lähetetään pakoon Hailuodon kautta Ruotsiin. Matkalla Christina näkee niin ystävällisiä tekoja kuin ääretöntä julmuuttakin. Selviytymiseen vaaditaan raudanlujaa tahtoa ja myös häikäilemättömyyttä. Hänen rankka matkansa ja kokemuksensa ovat varmasti sellaisia, joita monet pakolaiset jakavat tänäkin päivänä.

Hailuodon tapahtumat veivät vähemmän sivutilaa kuin odotin, mutta se ei haitannut lukukokemusta. Kun sen tiesi olevan tulossa, sitä odotti sydän kurkussa ja pahinta peläten, ikään kuin ruuvi olisi kiristynyt koko ajan tiukemmalle ja tiukemmalle.

Kirjan tiedot:

Päivi Alasalmi: Meren ja veren liitto | Gummerus 2024 | 332 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirsin kirjanurkka, Kirjojen keskellä, Kirjarouvan elämää ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2024 : 11. Kirjan kannessa tai nimessä on yksi neljästä elementistä [44/50]

* Paha mieli, paras mieli : Evakko/pakolainen

* Herkulliset kirjat : Kirjassa tarjotaan ruokaa

Päivi Alasalmi: Riivatut

Vieraat miehet ilmestyivät kuin tyhjästä ja koht'sillään he jo katosivat Sunilan kylästä, mutta ei heitä noin vain unohdettu.

Kun tavarat alkavat lentää Lauhan torpassa, koko kylä kokoontuu paikalle. Tuvassa riehuu selvästi jokin yliluonnollinen voima, jolla on pahat mielessään. Sana kiirii myös Tampereelle, jossa nuori sanomalehtimies Hugo Untamo saa tehtäväkseen raportoida, onko piru tosiaan merrassa.

Halusin lukea toisenkin Alasalmen kirjan Sudenrautojen jälkeen ja mukaani lähti kirjastosta tämä Riivaajat. Tämä on kauhukirja, mutta en itse pitänyt tätä erityisen pelottavana. Tarinana tämä oli kuitenkin oikein vetävänä ja luin tämän yhdeltä istumalta.

Alasalmen värikäs ja lennokas kerronta sai torpan kummalliset tapahtumat tuntumaan oikeastaan toissijaisilta hahmojen reaktioihin nähden. Lentävä kirves, ookoo, mutta kiinnostavampaa on, miten eri ihmiset suhtautuvat siihen. Kaiken lisäksi kirjan todellinen paha ei suinkaan ole mikään räyhähenki, mikä onkin tarinan koko pointti. Tiedämmekö todella, mitä ystäviemme ja tuttaviemme luona tapahtuu?

Tarinan pääasialliset kertojat ovat Lauhan torpan pikkupiika Hertta sekä kunnianhimoinen Hugo. Hertta sairastaa keuhkotautia, eikä hänen elämässään tunnu pilkottavan valoa mistään suunnasta. Perheessä on niin paljon lapsia, ettei Hertta voi palata kotiinsa ja hän pelkää, että mukava renki Niklaskin katselisi mieluummin tyttöä, joka ei keiku haudan partaalla. Pidin paljon Hertasta, jonka surullinen tarina ja kokemukset avautuvat lukijalle pikkuhiljaa.

Tällaisia asioita Hertta vatvoi mielessään öisin, kun häntä alkoi pelottaa. Hän koetti päästää mieleensä vain mukavia muistoja, jotka saisivat hänet paremmalle tuulelle, mutta aina se ei onnistunut. Hänen surunsa oli niin syvä.

(s. 102)

En pitänyt yhtä paljon pyrkyrimäisestä Hugosta henkilönä, mutta hahmona ja näkökulmana hän oli mainio. Tunsin suoranaista vahingoniloa aina, kun hän koki vastoinkäymisiä. Hänen kauttaan kuvataan kylän salaisuuksia ja sitä, miten paljon rauhalliselta näyttävän pinnan alla myrskyää. Hugolle paljastuu, että kylän naisilla ja naisilla noin ylipäätään on meneillään paljon muutakin kuin se, mitä miehet näkevät tai myöntävät näkevänsä. Minua huvittivat erityisesti määrätietoiset leskirouvat, joiden pyöritykseen Hugo joutuu.

Kokonaisuutena tykkäsin tästäkin kirjasta paljon. Suomalainen kansanusko, historiallinen ajanjakso ja pienen kylän salaisuudet kietoutuvat kiinnostavaksi kauhujännäriksi. Yhtäältä ollaan hurskastelemassa kristinuskossa eikä uskota mihinkään pakanalliseen kuten noituuteen. Toisaalta pidetään vakavasti otettavia käräjiä siitä, onko joku tosiaan manannut paikalle pahan hengen vai ei.

Kirjan tiedot:
Päivi Alasalmi: Riivatut | Gummerus 2018 | 267 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjoihin kadonnut, Kirjataivas, Kirjojen keskellä ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2022 : 35. kirjassa on oikeudenkäynti [10/50]
Oikein wanhan ajan käräjät!
* Aakkoshaaste : R

Päivi Alasalmi: Sudenraudat

Sudenraudat olivat lauenneet.

Vuonna 1880 susi vie pienen lapsen torpan pihalta. Pojan kuolema on ensimmäinen monista ja pian sudet kylvävät kauhua koko Turun seudulla. Tapahtumien keskiöön joutuvat muun muassa säätyläisikäneito Henny, haudankaivaja Matti sekä susijahtiin lähtevä majuri Thuring.

Olen lukenut tästä aiheesta Jouni Tikkasen tietokirjan Lauma – 1880-luvun lastensurmat ja susiviha Suomessa. Aihe on kiinnostava kaikessa karmivuudessaan, joten halusin ehdottomasti lukea tämänkin kirjan. Se onkin niin vetävästi kirjoitettu, että hyvä kun maltoin laskea käsistäni yön ajaksi!

Kirjassa yhdistyvät fakta ja fiktio. Osa sen hahmoista on ollut oikeasti olemassa ja kirjan lopussa mainitaan muutamia lähdeteoksia. Ihan harmittaa, että suden suusta selvinneen Ida Laakson haastattelu on Hesarin maksumuurin takana. Ida nimittäin esiintyy kirjassakin, jossa asialle omistautunut sanomalehden toimittaja Eetri Ahlroos haastattelee sairasvuoteella potevaa tyttöä.

Pidin kirjassa siitä, ettei tapahtumia ja niiden seurauksia kaunisteltu. Suden saaliiksi jääneistä lapsista löydettiin vain ruumiinosia. Susijahdin taustalla liikkuvat myös muutoksen tuulet, kun Suomessa aletaan puhua itsenäisyydestä ja suomen kielen asemasta. Samaan aikaan naisten emansipaatio saa tuulta purjeisiinsa. Osa kirjan hahmoista ymmärtää myös susia: niiden saaliit on metsästetty pois ja asuinpaikat vallattu.

Koskettavin tarina oli mielestäni Matin, köyhän nuoren leskimiehen ja kahden lapsen isän. Hän rakastaa tyttäriään yli kaiken ja metsässä kärkkyvät sudet luovat jatkuvan, todellisen uhan pihapiiriin. Matin tarina oikein huokuu isänrakkautta ja rakkautta edesmennyttä vaimoa kohtaan.

Vaimon lapsuudenkodistaan tuomat ruohosipuli, rakuuna ja iisoppi puskivat vihreää alkua kukkapenkistä joka kevät. Hän [Matti] oli vaalinut niitä Marin poismenosta asti eikä antaisi niiden kuolla. Hän ei antaisi niidenkään kuolla.

(s. 27)

Toinen suosikkini oli turkulainen säätyläisnainen Henny, joka kipuilee yhteiskunnan asettamien rajojen kanssa. 26-vuotiaana hän on jo virallisesti vanhapiika, mutta asia ei suuremmin huoleta häntä. Hennyn suuri rakkaus on maalaaminen ja pidin siitä, miten tragedia toi häneen uutta voimaa ja päättäväisyyttä. Hänen tarinansa loppu oli kerrassaan ihana ja ilahduttava, se kun vältti kliseen, johon pelkäsin sen lankeavan.

Kirjan tiedot:
Päivi Alasalmi: Sudenraudat | Gummerus 2021 | 408 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjasähkökäyrä, Kulttuuri kukoistaa, Kirjojen keskellä ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2022 : 14. kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta [2/50]
* Luonto sivuilla : Ei sähköä

Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu

Päivi Alasalmi:
Joenjoen laulu
306 s.
Gummerus 2013
Kirjastosta

Maailmani muuttui Pirkkalaisen mukana.

Tämä jääkin vuoden viimeiseksi kirjaksi. Sopivasti, nyt pöydällä ei sitten olekaan mitään bloggaamista odottavaa. Suunnittelin lukevani tämän jo aiemmin syksyllä, mutta sitten tämä lipui koko ajan lukulistaa alemmas ja alemmas. Tuntui siltä, että uudemmat kirjat pitää lukea ensin. Tämä olikin sitten aivan erilainen kirja kuin oletin. Tiesin kyllä, että tässä kulkee limittäin kolme tarinaa kolmessa eri ajassa, mutta luulin niiden liittyvän selkeämmin toisiinsa. Nämä olivatkin aika irrallisia ja kirja kokonaisuutena pikemminkin kolmen novellin kokoelma. Jatko-osa Pajulinnun laulu kertookin sitten ymmärtääkseni vain 1500-luvun tapahtumista.

Kirja etenee kuitenkin kronologisesti eli ensimmäinen tarina on noin 500 vuoden takaa. Saamelaistyttö Soruia pelastaa kalpean muukalaisen, haavoittuneen pirkkalaismiehen. Soruia rakastuu miltei heti ja päättää jumalien antaneen miehen hänelle. Todellisuus ei kuitenkaan ole yhtä ruusuinen kuin kuvitelmat. Pidin tästä osasta ehdottomasti eniten, mutta minä olenkin historiallisten romaanien ja kansanperinteiden vietävissä. Saamelaisten voimakkaana elävä kulttuuri oli erityisen kiinnostavaa, ja ihan vihastuin Kaukomielelle kun hän nauroi Soruian uskolle omiin jumaliinsa. Tarinassa oli selvästi siemeniä siihen, mitä tapahtui seuraavassa osassa.

1800-luvulla Lars Levi Laestadius saarnaa viinan turmellusta vastaan. Puoliksi saamelainen saarnamies näkee läheltä miten viinanpiru vie saamelaiset ennen aikaiseen hautaan ja tuhoaa nekin kulttuurin osat, jotka Laestadiuskin soisi säästettävän. Oli surullista lukea siitä, miten vähän kukaan piittasi saamelaisten kohtalosta. Viinan tuonti kiellettiin lailla, mutta kukaan ei sormeaan nostanut tukkiakseen lakiin jääneet porsaanreiät. Laestadius osallistui omalla tavallaan kulttuurin tuhoamiseen, saarnasihan hän kristinuskoa pakanuutta vastaan. Hänellä kuitenkin riitti ymmärrystä myös saamelaisten kulttuuriperinnölle. En ole aiemmin tutustunut Laestadiukseen millään tavalla, mutta nyt luin nettiartikkeleita ja harkitsen edelleen jonkinlainen elämäkerran lukemista.

Viimeinen osa sijoittuu vuoden 2013 Inariin. Sami Uddas havahtuu huomaamaan sen, että hänen elämänsä on mennyt ns. perseelleen. Hetken mielijohteesta hän lähtee takaisin kotikonnuilleen, jossa hän verestää vanhoja ystävyyssuhteita ensin siipeilyn ja sitten oikein kiinnostuksen vuoksi. Hän tutustuu myös nuoreen saamelaisaktivisti Ingaan, joka ottaa saamelaisuutensa paljon vakavammin. Tämä oli toisaalta äärimmäisen masentava kirja ja toisaalta taas ilahduttava kirja. Sami on niitä päähenkilöitä, jotka on kirjoitettu hyvin mutta joista minä en pidä. Halusin koko ajan ravistella häntä ja komentaa lopettamaan valehtelun. Inga ei mielestäni ollut yhtä moniulotteinen hahmo, mutta hänen intonsa ja vakavuutensa olivat vaikuttavia. Hän on niitä ihmisiä, jotka saavat jotain aikaan.

Ei huono päätös vuodelle ja luen varmasti myös Pajulinnun huudon jahka ehdin.

Luettu myös mm.:

Mie Turus, Kirjakaapin avain ja Lukukausi.

Haasteet:

* I Spy - 9. body of water

* Kansojen juurilla (saamelaiset)