Elokooste

Luin elokuussa 16 kirjaa, joista suurin osa eli kymmenen oli sarjakuvia. Sarjakuvabingo on saanut varaamaan ja lainaamaan muitakin sarjiksia kuin bingoon sopiva, mikä on hyvä juttu. Jotenkin unohdan välillä että sarjakuviakin on kiva lukea, vaikka niitä on lukulistallani aika paljonkin.

Tässä kuussa tykkäsinkin erityisesti Witch Hat Atelier -sarjasta, josta luin neljä osaa. Rehellisyyden nimissä olen jo lukenut kaikki sarjan ilmestyneet luvut vähemmän laillisin keinoin, mutta tykkään lukea näitä painettuna uudelleen.

Parhaaksi yksittäiseksi kirjaksi nostaisin kuitenkin Stephen Graham Jonesin The Buffalo Hunter Hunterin. Kirjassa oli uusi ote vampyyreihin, ja sen näkökulma kolonialismiin oli kiinnostava ja todella surullinen. Sen olet mitä syöt -ajatus kammottaa välillä vieläkin.

Älä aloita uutta sarjaa -haasteen toinen kierros alkaa huomenna. Idea on edelleen sama, eli haasteeseen hyväksytään kaikki kirjasarjojen osat paitsi se ensimmäinen. Tällä kertaa ei tähdätä tiettyyn määrään kirjoja, vaan kahteenkymmeneen pisteeseen, joita saa eri kriteereillä. Hauska idea ja jospa saisin nyt edistettyä tai jopa loppuun asti keskeneräisiä sarjoja.

Jos. Ehkä. Toivottavasti.

Tälläkin hetkellä on nimittäin kesken uuden sarjan ensimmäinen osa, Ross Montgomeryn Maailmanlopun murha. Historiallinen cozy crime vaikuttaa lupaavalta!

Luettu

Seanan McGuire: Ovi joka sydämessä
Hyvä idea, mutta toteutus oli uuvuttavaa tekstiä.

Caro Claire Burke: Yesteryear

Kiinnostava lähtökohta, jolle olisin kaivannut syvällisempää käsittelyä.

S. K. Rostedt: Kahden veren tytär

Romantasia-trilogian ensimmäinen osa koukutti sen verran, että täytyy lukea jatkoakin.

Sunna Kitti: Yön olennot

Vauhdikas eeppisen scifi-sarjan aloitusosa.

Mika Lietzén: Skotlannin matkakirja

Haikean tuntuinen matkakertomus Skotlannista.

Stephen Graham Jones: The Buffalo Hunter Hunter

Puhuttelevaa kolonisaatio- ja kehokauhua.

Kamome Shirahama: Witch Hat Atelier #02-05

Mangasarja jatkui uusilla seikkailuilla. Tämä on niin kauniisti piirretty, että tätä katsoo ihan ilokseen. Kiinnitin erityisesti huomiota siihen, että myös mieshahmot on piirretty kauniiksi (ei siis komeiksi vaan kauniiksi) ja että heidän kehonkielensäkin on kuvattu osittain perinteisen feminiinisen pehmeänä. Näissä osissa edistyttiin jonkin verran suurimman juonen suhteen, tutustuttiin uusiin hahmoihin ja löydettiin tutuista hämäriä puolia.

Yoko Akiyama: My Hero Academia: Team-Up Missions #08

Spin-off sarjan viimeinen osa. Kokonaisuutena tämä oli hauska ja viihdyttävä, ja jos tykkää pääsarjasta niin tämän lukeminen ei ole yhtään hassumpi idea.

Keum Suk Gendry-Kim: The Waiting

Surumielinen tarina Korean jakautumisen hajottamista perheistä.

Bob Karp & Alfred Taliaferro: Aku Ankka päivästä päivään 1942

Ankkalinna sotapropagandan välineenä oli kiinnostavaa luettavaa.

Emily Brontë: Humiseva harju

No olipahan synkkä kärsimysnäytelmä.

Alan Moore & David Lloyd: V niin kuin verikosto

Synkkä dystopiasarjakuva, jossa oli kaikuja nykyhetkestä.

Laura Suomela: Välivuosisyndrooma

Kiva ja tamperelainen NA-kirja.

Laura Suomela: Välivuosisyndrooma

Olen tykännyt Laura Suomelan aiemmista nuortenkirjoista, joten tottahan se tämäkin piti lukea. Välivuosisyndrooma on lisäksi niin kivan näköinen, että olisin varmasti tutkinut tätä lähemmin jo pelkän kansikuvan perusteella.

Kuten useissa muissakin Suomelan NA-kirjoissa, tässäkin ollaan Tampereella. Vieno ei ole päässyt unelmiensa opiskelupaikkaan ja viettää nyt välivuotta. Yllättävä kyllä se ei sujukaan niin kuin tarinoissa. Ei ole hurjia bileitä, ei syliin tipahtavia täydellisiä opiskelu- tai työpaikkoja eikä matkoja eksoottisiin lomakohteisiin.

Sekä Vieno että koko tapahtumaketju oli ihanan maanläheinen. Vienon isä on kahden lapsen yksinhuoltaja ja Vieno on tottunut kantamaan enemmän vastuuta kuin hänen pitäisikään. Suhde päihde- ja mielenterveysongelmaiseen äitiin on etäinen ja kipeä, eikä se ratkea tarinassa taianomaisella ihmeellä.

Äitikö meistä on se parka, joka on jäänyt haleja vaille? Sydämeni hakkaa niin lujaa, että pelkään sen puskevan ulos rinnastani.

(s. 143)

Noin ylipäätään kirja ei tarjoa helppoja ja kauniita vastauksia kaikkiin elämän suuriin ongelmiin. Kun Vieno saa viimein osa-aikaisen työpaikan, se on lounaspaikan tiskaajana. Ei siitä glamouria löydy, mutta Vienolle tärkeää onkin löytää sisältöä päiviin ja rahaa taskuun.

Ja tarinassa Vienolla on hyvä ystävä, välittävä vanhempi, luovuutta ja päättäväisyyttä ottaa ohjat lopulta omiin käsiinsä. Loppuratkaisu on vähän sellainen “kuinka todennäköistä tämä olisikaan”, mutta ei kuitenkaan täysin epäuskottava.

Kirja oli nopea lukea ja muuten tykkäsin siitä, mutta Penelope-juoni jäi harmillisen nopeasti taka-alalle. Vieno nimittäin väkertää piskuisen nuken ja sille kodin, jotka hän lähettää kiertämään maailmaa puolestaan. Tästä olisi ollut kiva lukea vähän enemmänkin.

Kirjan tiedot:

Laura Suomela: Välivuosisyndrooma. Karisto 2026. 240 sivua.

Alan Moore & David Lloyd: V niin kuin verikosto

Taas yksi klassikko selätetty! Tämäkin on ollut lukulistallani ikuisuuden. Tällä kertaa kyseessä on sarjakuva, joka tällä hetkellä tuntui hyytävän ajankohtaiselta sekä ilmastokriisin että oikeistopopulismin nousun myötä. 

V niin kuin verikostossa kun eletään dystopiassa, jonka laukaisi ilmaston radikaali muutos. Vedenpinnan nousu on hukuttanut Euroopan ja Afrikan, ja tapahtumapaikka Englantikin on kärsinyt siitä. Tuho ja pula kaikesta johtaa lopulta fasistinen puolueen ylivaltaan, ja kaikki muut kuin heterot valkoiset cis henkilöt viedään keskitysleireihin. Ankara isoveli valvoo jäljelle jääneitä kansalaisia.

Ja tätä synkkyyttä hämmentää tarinassa V, terroristi tai vapaustaistelija riippuen siitä, mistä suunnasta häntä katsoo. Tarinan alussa V pelastaa nuoren Eveyn, joka on yksi tärkeimmistä näkökulmahahmoista. Melkein kaikki muut löytyvät fasistipuolueen leivistä, etenkin sen poliisivoimista.

Tämä oli melko raskas luettava loputtoman synkältä tuntuvan maailmansa vuoksi. Jos tunnelin päässä näkyi valoa, se oli taatusti vastaantuleva juna. Etenkin tarinan naisia kohdellaan kurjasti, onhan tämä dystopia miesten maailma.

Mikään hyvän mielen kirja tämä ei siis todellakaan ole ja tämän luettuani teki mieleni vältellä uutisia. Samaa asiaa sieltäkin löytyisi, ei vain (ainakaan vielä) yhtä äärimmilleen vietynä.

Mutta, oli tämä kyllä hyvä kuvaus painajaismaisesta maailmasta ja vallankäytöstä. Salaperäisen V:n taistelu koko maailmaa vastaan tuntuu pisaralta meressä, mutta pisaroistahan se meri juuri muodostuukin. Hänen anarkisminsa on myös niin väkivaltaista, että välillä sitä on vaikea hyväksyä.

Huomattavasti helpompi kuitenkin kuin näiden fasistien touhuja.

En ihan lämmennyt piirrostyylille, joka sekin tuntui turhan raskaalta omaan makuuni. Minun oli myös vaikea erottaa kaikkia mieshahmoja toisistaan, niin samannäköisiä trenssitakkeja he olivat.

Kirjan tiedot:

Alan Moore & David Lloyd: V niin kuin verikosto. Egmont 2014. 288 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: V for vendetta (2005). Suomennos Jouko Ruokosenmäki.

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan dystooppisessa maailmassa

* Sarjakuvabingo: Klassikko

Emily Brontë: Humiseva harju

Siirryimme Lauran kanssa Austenin tuotannosta muihin klassikoihin ja luimme tuossa kesän aikana Humisevan harjun. Olen lukenut sen ennenkin, mutta siitä on sellaiset parikymmentä vuotta aikaa enkä muistanut kirjasta käytännössä mitään.

Voi olla, että itsesuojeluvaistoni on pyyhkinyt mielikuvat pois päästäni.

Lukemani vuoden 2006 painoksen takakannessa kirjasta sanotaan, että se “kuuluu itseoikeutetusti kirjallisuudenhistorian suurimpien rakkausromaanien joukkoon”. Herättää kyllä kysymyksen siitä, miten rakkausromaani siinä tapauksessa määritellään. Ovatko kaikki naisten kirjoittamat kirjat, joissa edes sivutaan romantiikkaa, rakkausromaaneja?

Rakkautta suuremmassa osassa ovat pakkomielle ja kosto, ja noin yleisesti ottaen wanha cunnon goottilainen angstinen mielettömyys. Catherine ja Heathcliff ovat loppujen lopuksi yhdessä vain lyhyen aikaa verrattuna niihin vuosiin, jotka Heatchliff hänen jälkeensä käyttää levittääkseen vielä lisää tuskaa ja kärsimystä maailmaan.

Vaikka koinkin tämän tuskastuttavan ylidramaattisena luettavana, täytyy toki myöntää, että kirjalla oli hetkensä.

“- - Catherine Earnshaw, kunpa et saisi rauhaa niin kauan kuin minä elän! Sinä sanoit, että minä tapoin sinut - vainoa minua sitten! Murhatut varmasti kummittelevat murhaajilleen. Haamut ovat tiettävästi vaeltaneet maan päällä. Ole minun kanssani aina - ota mikä hahmo tahansa - vainoa minua hulluuteen asti! Mutta älä jätä minua tähän hornan kuiluun, missä en voi löytää sinua! Voi Jumala! Kuinka kuvaamattoman kauheaa! En voi elää ilman elämääni! En voi elää ilman sieluani!”

(s. 193)

Pohdimme Lauran kanssa, mikä sai Brontën kirjoittamaan juuri tällaisen kirjan ja näin vastenmielisiä hahmoja. Hyvin kirjoitettuja ja eri tavoilla vastenmielisiä hahmoja, ei sillä, he toimivat hyvin tarinan synkässä tunnelmassa. Jäin miettimään, että pitäisiköhän lukea jokin Brontë-tietokirja tai katsoa elämäkerrallinen elokuva, jotta kirja asettuisi eri tavalla kontekstiinsa.

Lopputulemana en juuri pitänyt kirjasta enkä oikein jaksanut sen raskasta tunnelmaa, mutta pienen piirin kärsimysnäytelmän kuvauksena se on kyllä hieno.

Kirjan tiedot:

Emily Brontë: Humiseva harju. WSOY 2006. 380 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Wuthering Heights (1847). Suomennos Eila Pennanen.

Bob Karp & Alfred Taliaferro: Aku Ankka päivästä päivään 1942

Ostin kirpparilöytönä Aku Ankka päivästä päivään -sarjan vuoden 1942 osan. Minulla on jo ennestään vuosi 1953 ja silloin kun sen ostin, ajattelin, että nämä olisi kiva löytää kaikki omaan hyllyyn.

Tai jos tarkkoja ollaan, niin tämä suomennos on ilmestynyt vuonna 1992, mutta alkuperäiset stripit ilmestyivät 50 vuotta aiemmin. Bob Karpin käsikirjoittamat ja Alfred Taliaferron kuvittamat stripit ilmestyivät amerikkalaisissa sanomalehdissä keskellä toista maailmansotaa.

Ja sota kyllä näkyy sarjakuvissa. Tein tästä erillisen postauksen juurikin siksi, että tämä herätti niin paljon ajatuksia sarjakuvasta ajankuvana ja sarjakuvan valjastamisesta propagandakoneiston käyttöön.

Aku ja koko Ankkalinna elää tässä samaa vuotta, ja reaalimaailman tapahtumat heijastuvat fiktiiviseen maailmaan. Ihan jokainen strippi ei kierry sodan ympärille, mutta huomattava osa kuitenkin. Lisäksi tässä on vielä erikseen huomautus siitä, että 2.-7.2. ilmestyneet stripit on jätetty kirjasta kokonaan pois.

“Sota oli kaikille kovaa aikaa, ja Akunkin tunteet kuumenivat sen verran, että amerikkalainen kustantaja on jälkikäteen katsonut parhaaksi hyllyttää tämän viikon stripit.”

Minulla heräsi tietenkin välittömästi kiinnostus noita strippejä kohtaan!

Kirjaan painetuissa stripeissä käsitellään etenkin kotirintamaan vaikuttavia päivänpolttavia aiheita. Aku pelkää jatkuvasti, että hänen autonsa takavarikoidaan sotilaiden käyttöön. Polttoaineesta on jatkuva pula, samoin rahasta ja autonrenkaista. Kotirintamalla kerätään kumia ja metallia, ja rakennetaan bunkkereita takapihalle. Valoja ei saa sytyttää pimeällä ja kadulla partioivat kotijoukot vahtivat määräyksen noudattamista.

Aku kiertää ja selviää ongelmista nokkeluudella, mutta huumorista huolimatta strippien yleissävy on kuitenkin synkkä. Sotajoukkoja on jopa leiriytynyt Ankkalinnan lähelle ja opportunistiankka myy sotilaille milloin kuorimaveitsiä, milloin korvatulppia.

Ajankuva näkyy myös lasten ja naisten kohteluna. Siskonpojat saavat kolttosista selkäänsä ja stripeissä tehdään pilaa naisten ajotaidoista ja etenkin Iineksen pinnallisuudesta. Toki Iines on myös monissa stripeissä se järjen ääni, jota Akun olisi ollut syytä kuunnella.

Kaiken kaikkiaan albumi oli sekä viihdyttävää että kiinnostavaa luettavaa. Oli kyllä sen parin euron arvoinen, jotka tähän käytin.

Kirjan tiedot:

Bob Karp & Alfred Taliaferro: Aku Ankka päivästä päivään 1942. Sanomaprint 1992. 152 sivua.

Suomennos, mahdollisesti ruotsinkielestä: Heimo Lepikkö.

Haasteet:

* Sarjakuvabingo: Nimessä viisi osaa

Keum Suk Gendry-Kim: The Waiting

Tässä sarjakuvassa on hieman hämäävä takakansiteksti. Tai aika paljonkin. Kuvittelin nimittäin jälkisanoihin asti lukeneeni elämäkerrallisen tarinan, mutta tämä olikin fiktiota.

Sikäli siis, että kyseessä ei ole tekijän eli Keum Suk Gendry-Kimin äidin täsmälleen näin tapahtunut elämäntarina. Äidin ja monien muiden korealaisten kokemukset ovat kuitenkin olleet pohjana tälle, ja taustalla ovat todelliset historialliset tapahtumat.

Tarina kertoo fiktiivisestä Gwijasta, nuoresta maalaistytöstä, jonka lapsuudessa Korea oli vielä yksi valtio. Gwija menee naimisiin toisen maailmansodan ja valloittajien tuoman miehityksen varjossa. Kun hän on nuori äiti, Korea jakautuu virallisesti kahtia.

Sekään ei vielä ole tarinan ja ihmisten suurin tragedia. Koko elämän kestävä suru syntyy, kun perheenjäsenet eksyvät toisistaan. Gwija ja hänen pieni tyttärensä onnistuvat pääsemään Etelä-Korean puolelle. Matkan aikana hän joutuu kuitenkin eroon aviomiehestään ja pojastaan, eikä näe heitä enää koskaan.

Pojan kohtalo painaa Gwijan mieltä vielä vanhanakin. Onko poika edelleen elossa Pohjois-Korean puolella, vai onko hän kuollut aikoja sitten?

Gwijan kautta kerrotaan siis monia korealaisia perheitä oikeasti kohdannut hirvittävä tragedia. Korean jakaantumisen melskeissä hajosi lukemattomia perheitä, jotka eivät koskaan ole saaneet tietää, mitä kadonneille sukulaisille tapahtui.

Gwijan fiktiivinen tarina sinänsä ei koskettanut minua yhtä paljon kuin ne faktat, jotka tarinassa lyödään pöytään sen kautta. Korean sodasta selviytyneet ovat jo iäkkäitä ja suurin osa heistä ei tule koskaan tapaamaan kaipaamiaan perheenjäseniä.

The generation that experienced the Korean War is dying, and with them, the painful memories are disappearing too. The current generation has little interest in the reunification of the two Koreas. They dismiss the pain of separated families, since for them the Korean War is too far in the past.

(s. 246)

Sarjakuvan kuvitus on mustavalkoinen, mikä sopi näin karulle tarinalle hyvin. Piirrostyyli ei ollut ihan omaan makuuni, mutta sen taitavuutta en silti kiistä. Hahmot erottuvat hyvin toisistaan ja vaikka kuvapaneeleissa on paljon sisältöä, ne tuntuvat ahtailta vain silloin kun niiden kuvaamaa tila tosiaan on ahdas.

Kirjan tiedot:

Keum Suk Gendry-Kim: The Waiting. Drawn & Quarterly 2021. 242 sivua.

Koreankielinen alkuteos: Gidarim (2020). Englanninkielinen käännös: Janet Hong.

Haasteet:

* Sarjakuvabingo: Käännös (koreasta englanniksi)

Stephen Graham Jones: The Buffalo Hunter Hunter

Stephen Graham Jones oli minulle ennestään tuntematon kirjailija, mutta tämä The Buffalo Hunter Hunter on osunut silmiini useammassa paikassa viime aikoina. Koska minun piti muutenkin lukea tähän väliin kauhukirja, tämä tuntui melkein itsestään selvältä valinnalta.

Tämän lukeminen kesti kuitenkin yllättävän kauan, koska minulla oli etenkin alussa vaikeuksia kirjan kielen suhteen. Yksi (ja se tärkein) kertojista on pikuni-heimoon kuuluva Good Stab, joka etenkin kirjan alkupuolella käyttää asioista ja eläimistä sanoja, jotka hän kääntää äidinkielestään englanniksi. Olin ensin ihan hukassa esimerkiksi sen suhteen, mikä hiivatin eläin on long-ears tai mikä on round-ball gun.

Mutta, ymmärsin kyllä heti, että syy ei ollut omassa englanninkielen taidossani tai käsityskyvyssäni. Veikkaan, että kirja on ollut tältä osin haastava myös englantia äidinkielenään puhuville ja niin on ollut tarkoituskin. Good Stab antaa tahallaan itsestään tietynlaisen kuvan ennakkoluuloiselle kuuntelijalleen. Samalla kirjailija kommentoi sitä, miten kolonisaatio vaikuttaa alistettujen kansojen omaan kieleen ja jopa tuhoaa sen.

Jutun juju on siis se, että kirjassa on kolme kerrosta. Uloimpana on vuosi 2012, jolloin humanistitutkija Etsy Beaucarne saa käsiinsä moninkertaisen isoisänsä päiväkirjan. Keskimmäinen kerros on tämän Arthurin, luterilaisen papin, päiväkirja vuodelta 1912. Ja sisimpänä kerroksena on Good Stabin uskomaton ja hirvittävä elämäntarina, jota hän Arthurille kertoo.

My father used to tell me that I needed to pay attention to where I was instead of looking farther away than I could see, and I know he was right, but knowing and doing aren’t the same thing.

(s. 52)

Tämä on vampyyritarina, joka on melkoisen väkivaltainen ja sisältää todella paljon kehokauhua. Vampyyrius toimii tässä periaatteella olet mitä syöt. Mitä enemmän vampyyri juo jonkin verta, sitä enemmän hän muuttuu sen kaltaiseksi.

Good Stabin oma tarina alkaa ajasta, jolloin valloittajat teurastavat biisoneita ja ohessa myös intiaaneja. Koko kirja on hyytävä kuvaus kolonisaatiosta, rasismista ja silmittömästä väkivallasta, jota valloittajat kylvävät, ja johon Good Stab lopulta lisää oman osansa. Häntä on todella helppo ymmärtää, vaikka onkin vaikea olla niin raakojen tekojen puolella.

Aivan erityinen kolonisaatioon ja kostoon liittyvä kehokauhu astuu kuvaan, kun Good Stab alkaa juoda valkoisten metsästäjien verta. Miten kauheaa on huomata muuttuvansa siksi, mitä vihaa eniten maailmassa?

Kirjan loppu ei ollut mielestäni ihan yhtä vahva kuin muu kirja, mutta tämä lienee makuasia. Myönnän myös, että minun oli vaikea keskittyä lopussa ihmisten ja vampyyrien väliseen draamaan, koska olin koko ajan huolissani Etsyn kissasta.

Kirjan tiedot:

Stephen Graham Jones: The Buffalo Hunter Hunter. Titan Books 2025. 443 sivua.

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa on pimeyden olento

Sunna Kitti: Yön olennot & Mika Lietzén: Skotlannin matkakirja

Kaksi kotimaista sarjakuvaa!

Sunna Kitti: Yön olennot. Zum Teufel 2026.

Yön olennot on Kuriton planeetta -sarjan ensimmäinen osa. Lainasin sen siksi, että en ole juurikaan lukenut kotimaisia scifi-sarjiksia ja kannen perusteella arvelin, että tykkäisin piirrosjäljestä. Tykkäsinkin, se oli saanut selvästi vaikutteita etenkin toimintamangoista.

Tämä on siis selvästi eeppisen scifi-sarjan avausosa, jossa asetellaan pelinappulat laudalle. On joukko enemmän kuin vähemmän syrjäytyneitä ja vinksahtaneita lukiolaisia, ja heidän opettajansa. Yksi heistä, uusi sijainen Boris, ei olekaan sitä miltä näyttää, ja kohta kerrostalossa lymyilee väkivaltaisia kaniinisotureita ja lukiolaiset ovat pulassa.

Pidin tästä ja jäinkin odottamaan jatkoa! Sarjakuva on selvästi tehty huolella ja etenkin toimintakohtaukset olivat näyttäviä. Hahmot on helppo erottaa toisistaan ja homma menee välillä sopivasti överiksi. Ehkäpä seuraavassa osassa ollaan jo enemmän avaruudessa, ainakin tämä jäi lupaavaan cliffhangeriin.

* Sarjakuvabingo: Julkaistu 2026

Mika Lietzén: Skotlannin matkakirja. Asema Kustannus 2025.

Tämä onkin sitten aivan toisenlainen sarjakuva. Oikeastaan sanoisin tätä sarjakuvamuotoiseksi tietokirjaksi. Jos tämä ei olisi kirjaston sarjiksissa, laittaisin tämän matkakertomuksiin, koska sellainen tämä on.

Tässä siis kerrotaan sekä Lietzénin ja hänen puolisonsa matkoista Skotlantiin. Kaksi hyvin erilaista matkaa, joista Lietzénin on omatoiminen ja puolison on pakettimatka. Kirja on täynnä faktatietoa Skotlannista sekä tietenkin matkailijoiden omia kokemuksia.

Mieleeni jäi erityisesti se, miten paljon turismi näkyy ja miten helposti sekä he että paikalliset ohittavat kaduilla kerjäävät asunnottomat. Surullisen yleismaailmallista.

Nappasin tämän hyllystä kauniin kannen perusteella ja sisältö olikin aivan yhtä miellyttävää silmälle. Piirrosjälki on selkeää ja jos olisin ikinä käynyt noilla paikoilla Skotlannissa, tunnistaisin ne varmasti. Tästä jäi jotenkin haikea olo ja lukiessakin tämän ääreen rauhoittui kummasti.

* Sarjakuvabingo: Kotimainen

S. K. Rostedt: Kahden veren tytär (Moorna #01)

Romantasia, tuo hittigenre, joka on minulle melko tuntematon. Sattui siis melko sopivasti, että se kiinnosti myös paria kaveriani. Pistimme pystyyn romantasia-lukupiirin ja ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui tämä trilogian aloittava Kahden veren tytär. Tiesimme tästä etukäteen tasan sen, että se on kotimaista romantasiaa.

Niillä eväillä hypättiin Kuninkaankaupunkiin, jossa parikymppinen Moorna toimii maksettuna seuralaisena. Moornaa halveksitaan ja himoitaan hänen perimänsä vuoksi, onhan puolihaltia harvinaista ja eksoottista herkkua. Moornan haluaa myös kaupunkiin ilmestynyt komea, lihaksikas, upea, häikäisevä, seksikäs jne. Caidas, joka ostaa Moornan ja vie hänet mukanaan kohti seikkailuja.

Tätä lukiessamme kävi ilmi, että jakauduimme lukijoina kahteen kategoriaan: niihin, jotka jäävät jumiin fantasiamaailman verotukseen ja pohtivat, mikä hiivatin puulaji on niin vankka, että kestää oksistossaan hyppelehtivän bodarihaltian, sekä niihin, joita se ei kiinnosta pätkääkään.

No okei, ei sentään verotukseen vaan etenkin seuralaisten huutokauppaan, jossa ei ollut mitään järkeä. Yhtäkkiä nämä määräaikaisen sopimuksen välittäjänsä kanssa tehneet tyypit pistetään myyntiin uuden omistajansa ikuiseen orjuuteen. Anteeksi kuinka? Juonen kannalta olisi ollut aivan yhdentekevää valita se loogisempi vaihtoehto, eli se, että sopimuksen sisältö säilyy samana vaikka toinen osapuoli vaihtuikin.

Jäin nillittimään tätä koko kirjan ajaksi, joskaan en niin paljon kuin lempinimeä torttunen, joka meni ehdottomasti kategoriaan Ei.

Tarina sinänsä alkoi hyvin hitaasti ja suurin osa tapahtumista oli jätetty viimeiselle sadalle sivulle. Sitä ennen lähinnä jaariteltiin kaupungissa ja käveltiin metsässä. Plussaa tarinalle siitä, että Moorna ei ollut ollenkaan erähenkinen eikä hänen fyysinen kuntonsa ollut heti loistava. Kuten tarinassa todetaan, sänkykamarin atleettisuus ei automaattisesti tarkoita sitä, että hän jaksaa tarpoa päiväkausia pitkin maita ja mantuja.

Caidas kääntyi ja veti kätensä puuskaan. “Miten sinä olet noin kömpelö? Eikö Satakieli opettanut teitä tanssimaan Punaisessa hovissa?”

“Vain vaakavalssia”, Moorna ärähti ja varoi astumasta oikealle jalalleen.

(s. 233)

Hahmojen ja maailman käsittely ei ollut kovin syvällistä, mutta toisaalta tämähän on sarjan ensimmäinen osa. Lopun paljastukset huomioon ottaen oletan, että kaikkeen ihmisistä haltioihin ja demoneihin syvennytään paremmin seuraavassa osassa.

…Jonka päätimme lukea, koska eihän sarjaa voi kesken jättää etenkään cliffhanger-lopun jälkeen! Ehkä seuraavassa osassa on myös niitä spicy-kohtauksia, joita tässä ei ollut. En yleensä kaipaa kirjaan seksiä, mutta tällä kertaa oikein odotin niitä ihan vain kirjan genren vuoksi.

Kirjan tiedot:

S. K. Rostedt: Kahden veren tytär. Otava 2024. 506 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 18. Kirja, joka kuuluu useampaan eri genreen

Caro Claire Burke: Yesteryear

Tunnustus: en juurikaan pitänyt tästä kirjasta, niin hypetetty kuin se onkin.

Joiltain osin tämä johtuu varmasti siitä, että onnistuin aivan vahingossa spoilaamaan itseni kirjan suurimmille juonenkäänteille. Ehkä olisin lukenut tätä eri tavalla, jos en olisi ollut koko ajan niin tuskallisen tietoinen siitä, miksi jotkin asiat kuvattiin tietyllä lailla ja mihin tarina oli menossa.

Mutta tuskinpa tämä olisi tehnyt minuun kovin suurta vaikutusta ilman spoilereitakaan, aihetta nimittäin käsiteltiin harmillisen pinnallisesti. Mentiin mysteeri edellä sen sijaan, että oltaisiin pureskeltu tradwife-ilmiötä oikein kunnolla.

Jutun juju on siis se, että Natalie elää kiiltokuvatäydellistä, periamerikkalaista farmielämää siippansa ja lapsilaumansa kanssa. Hän on tehokas somettaja, jolla on miljoonia seuraajia. Ja sitten eräänä päivänä hän herääkin omassa talossaan, mutta vuosi vaikuttaa olevan 1855. Mitä on tapahtunut? Natalien tarinaa seurataan kahdella aikatasolla, joista toinen kertoo missä ollaan ja toinen miten sinne on päädytty.

Natalie on epäluotettava ja vastenmielinen kertoja, eikä minulla ole mitään sellaisia vastaan. Hän on ylpeä ja tekopyhä kontrollifriikki, joka tuomitsee lähimmäisensä kunnon äärioikeistolaisen kristityn tavoin. Hänestä ei ole tarkoituskaan pitää, mutta olisin silti halunnut ymmärtää häntä. Miksi hänestä tuli tuollainen? Oliko hän narsisti ja sosiopaatti jo syntyessään? Ilmeisesti.

Minulle suurin ongelma Natalien suhteen oli siinä, että hänen uskoaan ei taustoitettu kovin hyvin. Missään vaiheessa ei selviä, mitä uskonnollista suuntausta hän seuraa ja mihin hän tarkkaan ottaen uskoo paitsi epämääräiseen kuvitelmaan siitä, millainen konservatiivinen perinteinen kristillinen perhe on. Hänen suhteensa jumalaansa on oudon seksuaalinen, mutta miksi? Mitä hänen kirkossaan saarnattiin paitsi yleistä tulta ja tulikiveä nykyajan moraalittomuutta kohtaan?

Harvemmin nimenomaan haluan kirjan olevan uskonnollisempi, mutta tämän kirjan olisi tematiikkansa puolesta pitänyt olla.

Kirja on satiiri ja koko valitettavan tradwife-ilmiön käsittely jäi tässä tosiaan mielestäni kovin kevyeksi. Ketä tässä on loppujen lopuksi tarkoitus pilkata? Somevaikuttajia? Tekopyhiä? Tradwifeja? Rikkaita? Konservatiiveja? Äitejä? Miehiä? Naisia? Kaikkia? Koska Natalie halveksii kaikkea ja kaikkia, hänen ja kerronnan satiirilla ei ollut kovinkaan terävää kärkeä.

Olisin oikeasti halunnut pitää tästä enemmän ja melkein toivoisin, että joku muu kirjoittaisi kirjan samasta lähtökohdasta, mutta ilman niitä yllätyskäänteitä. Aikamatkustamaan pakotettu tradwife on nimittäin kiinnostava idea! Tai vaihtoehtoisesti ei-satiirinen kuvaus siitä, millainen ahdas loukko sellainen elämä loppujen lopuksi on.

This is the best we homemakers can hope for in this life: a man whose freakishness is not unspeakably violent or technically illegal, and therefore is something we are able to bear.

(s. 129)

Se täytyy kyllä myöntää, että luultavasti katson tästä tehdyn elokuvan jahka se valmistuu, koska Anne Hathaway.

Kirjan tiedot:

Caro Claire Burke: Yesteryear. 4th Estate 2026. 391 sivua.

Seanan McGuire: Ovi joka sydämessä (Harhateiden lapset #01)

Tämä Ovi joka sydämessä niitti ilmestyessään palkintoja (Hugo, Locus, Nebula jne.) ja jäi siksi mieleeni kirjana, jonka voisi joskus ehkä lukeakin. Se suomennettiin sopivasti tämän vuoden Helmet-lukuhaastetta ajatellen, siinä kun etsitään yhteen kohtaan kirjaa, jonka nimessä on talon osa.

Joten, tämä sai nyt olla täsmäkirja siihen kohtaan. Muuten olisin ehkä jättänyt tämän kesken, koska olen harvoin törmännyt niin kertakaikkisen ärsyttävään hahmoon kuin Sumi tässä oli. Onneksi hän ei ollut päähenkilö ja hänestä päästiin eroon melko pian. Loppukirja olikin sitten ihan kiva lukea.

Kirjan loistava idea on siis se, että erääseen kouluun kerätään lapsia, jotka ovat joskus menneet jonkinlaisen portin läpi toiseen maailmaan. Kun heidät on syystä tai toisesta palautettu omaan maailmaansa, sopeutuminen on ollut lievästi sanoen hankalaa. Useimmat ovat olleet poissa vuosia ja monet palautuvat silti sen ikäiseen kehoon, joka heillä lähtiessään oli.

Varsinainen päähenkilö on Nancy, joka on ollut Manalassa ja tottunut olemaan siellä itseään tarkasti kontrolloiva, liikkumaton patsas. Vaikka kirja kuinka paljon väittää, että Nancylla ei ole syömishäiriötä, niin kyllä hänellä sellainen kuitenkin selvästi oli.

Kulttuurishokin lisäksi varsinainen juoni oli yksinkertainen murhamysteeri, joka ei kovin kummoinen mysteeri ollut.

Kokonaisuutena tässä oli minusta hyvä idea, mutta en oikein lämmennyt toteutukselle. En saanut otetta McGuiren kirjoitustyylistä, jonka olisi periaatteessa pitänyt olla kaunista, mutta joka silti tuntui minusta usein teennäiseltä ja tekemällä tehdyltä. Hahmot samoin, vaikka olikin kiva, että kirja oli niin sateenkaareva.

“Sydämeni valittu on poika, joka viljelee karkkimaissia Kuningaskunnan kaukaisilla laitamilla, ja hän on tosirakkauteni ja me aiomme mennä vielä joskus naimisiin. Tai aioimme, mutta sitten otin ja jouduin karkotetuksi. Nyt hän hoitaa peltojaan yksin, ja minä kasvan aikuiseksi ja päätän, että hän oli vain unta, ja kenties eräänä päivänä tyttärentyttäreni kantaa hänen haudalleen lakritsankukkia ja vie huulillaan rukouksen edesmenneille.”

(s. 41, puhujana uuvuttava Sumi)

Tämä oli lyhyt ja nopealukuinen, joten luultavasti luen seuraavan osan nähdäkseni, miten sarja etenee. Ehkäpä seuraavissa osissa päästään tutustumaan näihin muihin fantasiamaailmoihin?

Kirjan tiedot:

Seanan McGuire: Ovi joka sydämessä. Hertta 2025. 188 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Every Heart a Doorway (2016). Suomennos Kaisa Ranta.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 19. Kirjan nimessä on jokin talon osa

Heinäkooste

Heinäkuu hujahti ohi ja luin sen aikana kymmenen kirjaa, joista peräti seitsemän oli sarjakuvia. 

Kolmeen proosateokseen mahtui kuukauden suosikkini, Karin Collisin Tuo aika mieleen palaa. Se oli hieno loppu upealle Hanko-trilogialle, jota olen yrittänyt suositella muillekin aina kun tilaisuus tulee. 

Tällä hetkellä lukupiiritän kahta kirjaa (Humiseva harju ja Kahden veren tytär) ja luen myös Seanan McGuiren YA--fantasiaa Ovi joka sydämessä. Otin sen alun perin töissä lounaslukemiseksi ja halusin ottaa sen viikonlopuksi kotiin sille varalle, että saan sen luettua loppuun. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato...

Luettu

Sagan Sagan: Old-fashoned Cupcake & Old-fashioned Cupcake with Cappuccino
Sateenkaarimangan pääosassa oli vaihteeksi aivan aikuisia.

Karin Collins: Tuo aika mieleen palaa
Hanko-trilogian toiveikas päätösosa.

Nora Dåsnes: Sydän vasta puolillaan

Herttainen tarina hetkestä lapsuuden ja nuoruuden rajalla.

Kore Yamazaki: Velhon morsian #21

Tämän sarjan lukeminen kärsii siitä, että albumeita ilmestyy niin harvoin. Hahmoja ja juonta on paljon, enkä millään muistanut nytkään missä ollaan menossa. Ehkä annan jatkossa ilmestyä useamman osan ennen kuin luin ne samalla kertaa. Voi olla, että kokonaisuus pysyy siten paremmin hallussa.

Mokumokuren: The Summer Hikaru Died #07

Tässä sen sijaan on hallittu ja hillitty määrä hahmoja, ja juonta on helpompi seurata. Tykkään sarjan painostavasti tunnelmasta ja pelottavista mönkiäisistä rajan toiselta puolen. Tämän osan paras tyyppi oli Asako, joka löysi rohkeutensa hirveässä tilanteessa.

Alix E. Harrow: The Everlasting

Ritareita ja aikamatkustusta, idea hyvä, mutta toteutuksesta en niin innostunut.

Catana Chetwynd: Still Smitten: Short-Form Comics about Long-time Love

Söpöjä strippisarjakuvia pitkästä parisuhteesta.

Noji: The (Pet) Detective Agency

Kiva yksiosainen, sateenkaareva manga (lemmikki)etsivistä.

Sarah Lark: Tähtien tavoittelijat

Kunnianhimoisista naisista kertova viihdyttävä historiallisen duologian aloitus.

Sarah Lark: Tähtien tavoittelijat (Ylämaan tyttäret #01)

Tässä Sarah Larkin tiiliskivessä on yli 600 sivua, mutta se ei oikeastaan tuntunut niin pitkältä. Teksti on mukavan kokoista ja rivivälikin hitusen isompi, ja ennen kaikkea mielenkiintoiset tapahtumat rullaavat koko ajan eteen päin.

Muiden lukemieni Larkien tavoin tämäkin on sukusaaga. Tällä kertaa seurataan kolmea aatelista skottiserkusta sekä heidän ystäväänsä 1800-luvun lopulla. Serkusten tiet erkanevat tyttökoulusta joksikin aikaa, mutta lopulta kaikki löytävät tiensä Yhdysvaltoihin.

Eniten tykkäsin siitä, miten paljon tämä olikaan kunnianhimoisten naisten tarina. Ailis, Donella, Haily ja Emily haluavat kaiken, mikä naisten oli tuohon aikaan mahdollista saada ja vielä enemmänkin. Perhe-elämä on toissijaista muiden unelmien rinnalla, ja miehet ovatkin tarinassa nostamassa naisia ylöspäin. Romanttista viihdettähän tämä toki on, mutta silti tuntui siltä, että romanssi ei ollut naisten elämien tai juonen keskipiste.

“- - Todennäköisesti minun on kyllä rakennettava hänelle ilmalaiva osoittaakseni, että rakastan juuri häntä. Hän sanoi jo rakastavansa minua. - -”

(s. 631, puhujana Donella)

Tykkäsin myös siitä, miten erilaisia naisten unelmat olivat. Ailis haluaa tutkia tähtiä ja Emily puolestaan lintujen käyttäytymistä. Haily haluaa näyttämölle ja Donella antaa ihmiskunnalle siivet ilmalaivojen ja  lentokoneiden kautta. Moderni maailma tekee tuloaan ja tarinassa mainitaan muun muassa puhelin ja automobiilit, lentokoneiden rakentaminen ja uudenlaiset valokuvausvälineet.

Yhdysvaltojen sisällissota on tuoreessa muistissa ja rasismi tulee tarinaan mukaan kun eräs naisista rakastuu tummaihoiseen mieheen. Aihetta ei käsitellä erityisen syvällisesti, mutta ei sitä myöskään lakaista maton alle ja teeskennellä, että pariskunnan elämä on helppoa.

Yllätyin positiivisesti niinkin oudolta kuulostavasta asiasta kuin raiskausten puutteesta. Larkin muissa kirjoissa on aivan väistämättä raiskattu nainen tai useampikin, mutta tässä oli vain yksi raiskausyritys. Ilo se on pienikin ilo, olin henkisesti valmistautunut paljon pahempaan.

Isompi ilo oli se, että tämäpä ei ollutkaan niin hetero kirja kuin aiemmat Larkini. Sateenkaarevuutta tarinaan toivat niin Pariisin huikentelevat taiteilijapiirit kuin yksi päähenkilökin. Pienenä yksityiskohtana pidin siitä, että oman identiteetin sanoittaminen ei ollut ihan yksinkertaista kun ei edes tiennyt, että sille on olemassa sanoja.

Kirjalle on tulossa jatkoa vielä tämän vuoden puolella ja aion kyllä lukea senkin. 

Kirjan tiedot:

Sarah Lark: Tähtien tavoittelijat. Bazar 2026. 640 sivua.

Saksankielinen alkuteos: Himmelstürmerinnen (2024). Suomennos Sanna van Leeuwen.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 21. Kirjassa käydään museossa

Catana Chetwynd: Still Smitten & Noji: The (Pet) Detective Agency

Kaksi sarjakuvaa yhdellä postauksella!

Catana Chetwynd: Still Smitten: Short-Form Comics about Long-time Love. Andrews McMeel Publishing 2026.

Herätelaina! Tämä pikkuinen ja somakantinen sarjakuva sattui silmiini kirjaston hyllyssä, ja lainasin sen puhtaasti söpöyden vuoksi. Joskus se on ihan hyvä perustelu.

Tämä paljastui omaelämäkerralliseksi strippisarjakuvaksi. Catana Chetwynd kuvaa stripeissä parisuhteensa arkea. Ote on humoristinen ja kuvaa nimenomaan arjen kevyempiä juttuja ja sitä, miten hyvin pariskunta tuntee toisensa.

Alaotsikko onkin “Short-Form Comics about Long-time Love” ja kokonaisuutena kirjan pointti onkin se, miten hyvin nämä pitkäaikaisessa parisuhteessa olevat henkilöt ovat hitsautuneet yhteen. Konflikteja ei kuvata, vaan esimerkiksi luonne-eroihin suhtaudutaan stripeissä pitkämielisesti ja ymmärtäen.

Mukava pieni kirjanen, joka viihdytti hetken vaikkei tässä kuvattu elämä olekaan omaa arkeani.

* Sarjakuvabingo: Tekijä nainen tai muunsukupuolinen

Noji: The (Pet) Detective Agency. Käännös Mike Wolfe. Denpa Books 2023.

Tämän taas lainasin siksi, että kyseessä on sateenkaareva manga, joka ei ole sarjaa ja jolla oli lupaava nimi. Lemmikkietsivätoimisto? Täytyy ainakin vilkaista.

Oikeastaan kyseessä on ihan vain etsivätoimisto, joka ihmisiä koskevien juttujen lisäksi etsii myös kadonneita lemmikkejä. Ihmisjutut hoitaa lähinnä entinen poliisi Fumika ja lemmikeistä huolehtii hänen nuori apulaisensa Rou, josta eläimet tykkäävät niiiiin paljon.

Kokonaisuutena tämäkin oli söpöinen juttukokoelma, jonka punaisena lankana on Roun ihastus Fumikaan ja sen odottaminen, milloin Fumika antaa viimein periksi. Jokainen luku on oma etsiväjuttunsa paria viimeistä lukuun ottamatta. Kevyeltä tuntuvissa jutuissa on kuitenkin pohjalla sellaisia aiheita kuin työelämän paineet, kodittomuus ja eläinten hylkääminen sen jälkeen, kun ne eivät enää olekaan someen sopivan suloisia.

Tässä ei sen suurempia yllätyksiä ollut, mutta olipahan nopea ja kiva luettava.

* Sarjakuvabingo: Alkuteoksen kotimaa ei ole Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska tai Belgia

Alix E. Harrow: The Everlasting

The begins where it ends; beneath the yew tree.

Hoksasin tämän kirjan muistaakseni Goodreadsista, jossa tämä oli ehdokkaana lukijoiden viime vuoden suosikiksi. Kuvaus jäi mieleeni kiinnostavana (ritarinainen! aikamatkustus!) ja kun kirja kerran löytyi kirjastosta, halusin lukea sen.

Minusta tämän suurin ongelma oli ehdottomasti se, että päähenkilön, historioitsija Owenin, olisi pitänyt olla nainen. Mies tuntui aivan turhalta tässä nimenomaisessa tarinassa ja suorastaan ärsyttävältä aina, kun hän oli sopivasti nokkelampi kuin naiset ja ritari Una antoi elämänsä hänen käsiinsä.

Tarinan idea on siis se, että tässä fantasiamaailmassa Owen asuu maassa, jolla on pitkä historia vaikuttavista naishallitsijoista. Owen on erityisen kiinnostunut ensimmäisen kuningattaren ritarista, Sir Una Everlastingistä. Ja kun sanon kiinnostunut, niin tarkoitan, että hänellä on pakkomielle tuhat vuotta sitten kuolleeseen naiseen.

Owen pakotetaan matkustamaan menneisyyteen, jossa hänen tehtävänsä on kirjoittaa Unan legenda. Owen kohtaa Unan jonkin aikaa ennen legendan veristä loppua ja ehtii tutustua naiseen sen takana. Ja sitten tarina alkaa kirjaimellisesti uudestaan, koska tapahtumien on juostava tarinan pahiksen tarvitsemalla tavalla eikä sooloilua sallita.

Kirja on kauniisti kirjoitettu ja sopii kyllä aikamatkustelujutuista tykkäävälle, mutta se on myös hyvin hidas. Vauhti kiihtyy vasta sivun 200 paikkeilla ja se on aika myöhään, kun kirjassa on 311 sivua.

Tässä on myös otettu yksi romanssin parityypeistä ja käännetty sukupuoliroolit päälaelleen. Una on se pitkä, karski ja rosoinen lihaskimppu, Owen hennompi tutkijatyyppi. Hyvä ja raikas ajastus, mutta sukupuoliroolien kääntäminen ei harmillisesti mene tämän pitemmälle. Missään tämän maailman versiossa ei käy niin, että päädyttäisiin sukupuolten väliseen tasa-arvoon tai siihen, että Una ja Owen eivät ole kummajaisia omassa maassaan.

En myöskään pitänyt Owenista kovin paljoa. Unasta kyllä ja se, että hän sai sen romanssin ja romantasian karaistuneen soturin roolin, tuntui kivalta. Hänen elämänsä on kerta toisensa jälkeen tragedia, jolle hän ei voi itse mitään.

Was that not how you loved someone? By hammering your body into whatever shape they liked best, and handing yourself to them like a hilt?

(s. 150-151)

Lopputulema totesin itselleni, että pidin kyllä kirjan ideasta, mutta en oikeastaan toteutuksesta.

Kirjan tiedot:

Alix E. Harrow: The Everlasting. Tor 2025. 311 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 41. Kirjan kansi tai nimi on mielestäsi kaunis

Nora Dåsnes: Sydän vasta puolillaan

Tämä norjalainen nuorten sarjakuva on voittanut useita palkintoja, mutta itse luin tämän(kin) työkaverin suosituksesta. Hän kehui erityisesti kuvitusta, joka olikin raikas ja hauskan oivaltava.

Tykkäsin myös päiväkirjamuotoisesta tarinasta. 12-vuotias Tuva aloittaa kuudennen luokan ja kaikki tuntuu äkkiä niin vaikealta. Ystävistä Bao tykkää edelleen leikkiä metsässä majaleikkejä, mutta Linnéa on löytänyt poikakaverin ja kiinnostunut meikkaamisesta. Tuva ei halua menettää kummankaan ystävyyttä ja yrittää tasapainoilla heidän välillään. Metsäleikit kiinnostavat edelleen, mutta entä kun Tuva ihastuu Mariamiin? Onko silloin pakko aikuistua?

Turva & Mariam.

Tarina onnistui vangitsemaan juuri tuon vaikean iän, jossa ei ole enää pieni lapsi, mutta ei vielä teinikään. Tuvan luokan tytöt jakautuvat kahteen leiriin sen mukaan, kumpi heitä kiinnostaa enemmän, leikit vai meikit. Välitilaa ei tunnu olevan.

Tuvan ihastusta Mariamiin käsiteltiin kivasti. Hänellä ei ole käynyt mielessä, että hän itse voisi ihastua tyttöön, joten menee hetki ennen kuin hän osaa sanoittaa tunteensa. Tuva etsii tietoa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä netistä, mutta toteaa pian suurimman osan nettisivuista käsittelevän turhan paljon seksiä eli asiaa, joka ei todellakaan ole hänelle ajankohtainen. Kavereille kertominen jännittää ja siitä tuleekin vähän draamaa tarinan loppuun.

Isänsä reaktiota Tuva ei pelkää ollenkaan, onhan isä heilutellut sateenkaarilippuja mielenosoituksissa. Tuvan ja isän suhde oli muutenkin hyvin kuvattu. He eivät ole aina ihan samalla aaltopituudella, mutta yksinhuoltajaisä tekee parhaansa ymmärtääkseen tytärtään vaikka sitten vanhemmuuspodcastien avulla.

Kaiken kaikkiaan sarjakuva oli samaistuttava ja hauska, ja etenkin kuvitus toi huumorin esiin. Kukapa ei olisi joskus tuntenut itseään yksinäiseksi hylkybanaaniksi...

Kirjan tiedot:

Nora Dåsnes: Sydän vasta puolillaan. WSOY 2025. 256 sivua.

Norjankielinen alkuteos: Ti kniver i hjertet (2020). Suomennos Kati Valli.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 40. Kirja sijoittuu syksyyn

* Sarjakuvabingo: Lanu-sarjis

Karin Collins: Tuo aika mieleen palaa (Hanko-trilogia #03)

Pieni Hangon kaupunki Suomen eteläisimmällä niemellä joutuu kokemaan kovia, kun talvisota syttyy syksyllä 1939.

Viivyttelin tämän kirjan lukemista, koska olin aivan varma siitä, että se on hyvä. Sarjassamme outoja syitä olla lukematta kirjaa, mutta en halunnut kirjan ja sitä myötä koko Hanko-trilogian päättyvän. Nyt se on luettu ja haluaisin lukea lisää näistä hahmoista ja tunnelmasta, jotka Collins on tähän luonut.

Kirjan alussa on lyhyt kertaus edellisten osien tapahtumista. Sen jälkeen aloitetaan vuoden 1941 lopusta ja Hangon jälleenrakentamisen alusta. Venäläiset ovat poissa, mutta jälkeen on jäänyt tuhoa ja raunioita. Tutut hahmot Hjalmar, Disa ja Aino palaavat yksitellen kotiinsa katsomaan, voiko tuhkasta nousta mitään kaunista.

Koko trilogia on mennyt tunteisiin nimenomaan hahmojen vuoksi. Jokainen heistä kaipaa Hankoa ja kotia, ja tulevaisuutta, jossa on muutakin kuin sotaa. Hankoon palatessaan he joutuvat huomaamaan kukin tahollaan, että mikään ei voi koskaan olla kuten ennen.

Pidin kirjan tunnelmasta ja suorastaan päättäväisestä ilosta, joka päähenkilöistä hehkui. Arki on kovaa työtä ja puutetta, mutta samalla Hanko nousee raunioista ja kodit rakennetaan uudelleen. Myös ihmiset rakentuvat uudelleen ja yrittävät löytää uusia palasia korvaamaan kaiken menetetyn.

Pidin etenkin Ainon osuudesta ja siitä, miten epätyypillisesti hänen romanssinsa päättyi. Sodan jälkeen maailma on eri tavalla auki naisille, etenkin nuorille ja perheettömille, ja se näkyy tarinassa monen naisen kautta. Heillä on vaihtoehtoja ja tarinassa heillä on se onni, että heitä autetaan eteen päin, ei työnnetä alas päin.

Kokonaisuutena tarinan ja trilogian loppu oli valoisa ja toiveikas, mutta Collins kirjoitti siihen loppumetreillä yllättäen hyvin synkän pilvenkin. Se pilvi kuitenkin sopi tarinaan, aikakauteen ja elämään noin yleensäkin todella hyvin.

Tämä on hetki, jota ei saa olla olemassa.

Mutta hetki vain jatkuu jatkumistaan. Tulee ilta ja tulee yö ja kaiken aikaa he hengittävät, eikä hetki koskaan pääty.

(s. 414)

Mikään ei koskaan ole täydellistä ja valmista, ja tämän kirjan lopussa jäi tunne siitä, että näiden ihmisten tarina jatkuu vielä. 

Kirjan tiedot:

Karin Collins: Tuo aika mieleen palaa. S&S 2025. 426 sivua.

Ruotsinkielinen alkuteos: Där jag har min hjärtans kär (2025). Suomennos Sirkka-Liisa Sjöblom.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 33. Kirjan päähenkilö on yli 60-vuotias

Sagan Sagan: Old-fashoned Cupcake & Old-fashioned Cupcake with Cappuccino.

Heinäkuun lukemiset alkoivat sateenkaarevalla mangalla. Vau, kerrankin lukemani BL-mangan molemmat päähenkilöt olivat aikuisia. Teiniromansseja on tullut luettua enemmän.

Nozue on siis 39-vuotias toimistotyöläinen, jolla on keski-iän kriisi. Hänen elämänsä on jumissa kuin hamsteri juoksupyörässä eikä arjessa tapahdu mitään yllättävää. Kunnes hän eräänä päivänä menee haikailemaan teinityttöjen spontaaniudelle alaisensa, 10 vuotta nuoremman Togawan kuullen. Togawa raahaa Nozuen ulos sekä talosta että kuorestaan.

Ensimmäisessä osassa päädytään yhteen ja toisessa lähestytään pariskunnan puolivuotispäivää. Ikäkriisin sijaan Nozue löytää itsensä parisuhdekriisistä, jonka hän on itse aiheuttanut. On hänellä tosin syytäkin olla huolestunut, ei sillä.

Näistä tuo ensimmäinen osa oli tunnelmaltaan paljon kevyempi ja keskittyi leppoisampiin aiheisiin. Nozuen kriiseily oli hieman huvittavaa sikäli, että ei nelikymppinen sentään niin ikäloppu ole kuin hän kuvitteli. Se on yksi Togawan pointeista sen lisäksi, että kyllä niistä teinityttöjen jutuista saavat pitää muutkin. Vohveli kaikilla täytteillä on iästä riippumatta kivaa syötävää!

Ja siitä se sitten lähtee.

Toisessa osassa taas Nozue näytti noin 90 % ajasta huolestuneelta ja tuntui unohtaneen edellisen osan opit. En pitänyt tästä yhtä paljon, koska tunnelma ja ehkä vähän piirrostyylikin tuntui latistuneen. 

Joka tapauksessa ymmärrän, mitä tällä ajettiin takaa, ja pariskunnan aikuisiälle sopivat huolet olivat hyvinkin todellisia. Miten työpaikalla suhtauduttaisiin siihen, että pomo tapailee alaistaan? Saati sitten siihen, että molemmat ovat miehiä? Nozuen kipuilua käsiteltiin vakavasti ja väärinymmärryksetkin tuntuivat jokseenkin realistisilta.

Eli ei yhtään hassumpi kirjapari! Molempien osien kansissa on merkintä explicit content ja onhan näissä vähän seksiä. Enimmäkseen ekstrakappaleissa eikä kenenkään sensuroitu valosapeli vilahda kertaakaan.

Kirjan tiedot:

Sagan Sagan: Old-fashoned Cupcake & Old-fashioned Cupcake with Cappuccino. SuBLime Manga 2023. 250 & 218 sivua.

Japaninkieliset alkuteokset: Old fashion cupcake (2020) & Old fashion cupcake with cappuccino (2021). Englanninkieliset käännökset Adrienne Beck.

Haasteet:

* Sarjakuvabingo: Sateenkaareva & Manga

Kesäkooste

Kesäkuun alkupuoli meni melkein lukematta. Kävin hummailemassa/oppimassa Oulussa Kirjastopäivillä ja vaikka minulla oli kirja mukana, luin siitä vain muutaman sivun illalla hotellissa. Sen jälkeen lukeminen maistui taas paremmin.

Lukumatka menneisyyteen -haaste päättyi täydellä bingoruudukolla. Vähän meni viime hetkeen, mutta eipä se mitään. Haastekoonti on täällä.

Puolen vuoden jälkeen lukuhaasteista kesken ovat Helmet, Kolme kummaa kirjaa ja nyt kesäkuussa alkanut Sarjakuvabingo. Viimeisin motivoi tarttumaan viimeinkin niihin lukujonossa lojuneisiin sarjiksiin...

Kesäkuuhun osui monta kivaa kirjaa, joista suosikiksi valitsisin tällä hetkellä The Library Mule of Córdoban. Se oli jännä kirjallisuuteen liittyvä historiallinen seikkailu, joka vei 900-luvun lopun al-Andalusiin. Etenkin minulle vieraampi ajanjakso ja miljöö viehättivät!

Tällä hetkellä luen (taas) sateenkaarimangaa. Sagan Saganin Old-fashioned Cupcake ja sen jatko-osa pitäisi nimittäin palauttaa jo kirjastoon!

Luettu

Martha Wells: Platform Decay
Uusin Murhabotti oli kiva, joskin olisi ehkä kannattanut lukea edellinen osa uudelleen ensin.

Enni Mustonen: Pappilan piika
Kiinnostavaa ajankuvaa vuoden 1877 Lapualta, mutta murre teki lukemisesta turhankin haastavaa.

Jane Austen: Uskollinen ystävänne: kootut kertomukset

Kirjenovelleihin sisältyi ihanan hauska Lady Susan.

Kiersten White [ja muut]: Hide

Sopivasti kauhua hylätyssä huvipuistossa.

Laura Lähteenmäki: Marian kirja

Kiinnostava biofiktio Maria Lönnrotista.

Wilfrid Lupano & muut: The Library Mule of Córdoba

Keskiaikaan sijoittuva sarjakuva kirjarovioista ja sivistyksen tärkeydestä.

Sue Harrison: Jokien laulu

Vetävä kostotarina ja arjen kuvaus esihistoriallisesta Alaskasta.

Yang Shuang-zi: Matkapäiväkirja Taiwanista

Matkakertomuksen muotoinen romaani Japanin ja Taiwanin siirtomaa-ajasta.

Kamome Shirahama: Witch Hat Atelier #01

Kauniin seikkailumangasarjan eka osa oli kiva lukea.

Ichika Yuno: Lullaby of the Dawn #01

Sateenkaarimangassa oli rakastumisen lisäksi fantasiajuonikin.

Kamome Shirahama: Witch Hat Atelier #01 & Ichika Yuno: Lullaby of the Dawn #01

Lukaisin vielä kesäkuun lopuksi kahden mangasarjan ensimmäiset osat. Molemmat ovat fantasiaa, mutta hyvin erilaisia.

Kamome Shirahama: Witch Hat Atelier 01. Käännös Stephen Kohler. Kodansha 2019.

Tästä sarjasta tiesin etukäteen vain sen, että tästä on tehty vastikään ilmeisesti hyvinkin suosittu anime. Eipäs ihme, että tästä tykätään, koska tämä oli kiva ja todella kaunis katsella.

Nuori Coco on aina haaveillut olevansa noita, mutta kyky ei olekaan ihan jokaisen taviksen käsissä. Vai onko sittenkin? Traagisen onnettomuuden seurauksena Coco päätyy hottisvelho Qifreyn oppilaaksi, ja siitä se seikkailu sitten alkaa.

Tämä oli juonellisesti aika tyypillinen sarjan avausosa. Tavataan päähenkilöt, tutustutaan maailmaan ja sen taikuuteen, asetetaan pelilauta ja vihjataan taustalla olevista salaisuuksista. Toimi hyvin ja tästä nyt vain jäi kokonaisuutena hyvä mieli. Hahmot ovat söpöjä ja kauniita, Coco ihanan innokas ja kekseliäs, ja kirja jää tietenkin jännään paikkaan.

Jatko-osa varaukseen!

* Sarjakuvabingo: Kannessa turkoosia

Qifrey ja Coco.

Ichika Yuno: Lullaby of the Dawn 01. Käännös Riley Keenan. Tokyopop 2023.

Sateenkaarisarjikset ovat jo lähtökohtaisesti vilkaisun arvoisia ja kun työkaverini vielä erikseen kehui tätä ("siinä oli oikea juonikin poikarakkauden lisäksi"), lainasin tämän luettavakseni.

Elva on kannagi, jumaluuksien valitsema suojelija, joka taistelee öisin merestä nousevia hirviöitä vastaan ja jonka keho mustuu ajan kuluessa. Kyläläiset pelkäävät häntä kunnes nuori Alto päättää ystävystyä hänen kanssaan. Vuosien vieriessä Elvan kirous näyttää hälvenevän ja Alto haluaa selvittää, miten hänet voisi pelastaa kokonaan.

Tässäkin oli samoja ensimmäisten osien teemoja kuin Witch Hat Atelierissa. Hahmot, tapahtumapaikka, synkät menneisyydet ja niin edespäin. Tunnelmaltaan tämä on kuitenkin synkempi ja aivan, tästä löytyi jännältä vaikuttavaa juontakin. Rakastumisen lisäksi Alto alkaa kaivella esiin salaisuuksia, jotka koko joukko epäilyttäviä hahmoja pitäisi mieluummin piilossa.

Sarjana jatkoon myös, kiinnostaa tietää, mitä tapahtuu!

* Sarjakuvabingo: Fantasia, scifi tai kauhu

Elva ja Alto.