Kesäkooste

Kesäkuun alkupuoli meni melkein lukematta. Kävin hummailemassa/oppimassa Oulussa Kirjastopäivillä ja vaikka minulla oli kirja mukana, luin siitä vain muutaman sivun illalla hotellissa. Sen jälkeen lukeminen maistui taas paremmin.

Lukumatka menneisyyteen -haaste päättyi täydellä bingoruudukolla. Vähän meni viime hetkeen, mutta eipä se mitään. Haastekoonti on täällä.

Puolen vuoden jälkeen lukuhaasteista kesken ovat Helmet, Kolme kummaa kirjaa ja nyt kesäkuussa alkanut Sarjakuvabingo. Viimeisin motivoi tarttumaan viimeinkin niihin lukujonossa lojuneisiin sarjiksiin...

Kesäkuuhun osui monta kivaa kirjaa, joista suosikiksi valitsisin tällä hetkellä The Library Mule of Córdoban. Se oli jännä kirjallisuuteen liittyvä historiallinen seikkailu, joka vei 900-luvun lopun al-Andalusiin. Etenkin minulle vieraampi ajanjakso ja miljöö viehättivät!

Tällä hetkellä luen (taas) sateenkaarimangaa. Sagan Saganin Old-fashioned Cupcake ja sen jatko-osa pitäisi nimittäin palauttaa jo kirjastoon!

Luettu

Martha Wells: Platform Decay
Uusin Murhabotti oli kiva, joskin olisi ehkä kannattanut lukea edellinen osa uudelleen ensin.

Enni Mustonen: Pappilan piika
Kiinnostavaa ajankuvaa vuoden 1877 Lapualta, mutta murre teki lukemisesta turhankin haastavaa.

Jane Austen: Uskollinen ystävänne: kootut kertomukset

Kirjenovelleihin sisältyi ihanan hauska Lady Susan.

Kiersten White [ja muut]: Hide

Sopivasti kauhua hylätyssä huvipuistossa.

Laura Lähteenmäki: Marian kirja

Kiinnostava biofiktio Maria Lönnrotista.

Wilfrid Lupano & muut: The Library Mule of Córdoba

Keskiaikaan sijoittuva sarjakuva kirjarovioista ja sivistyksen tärkeydestä.

Sue Harrison: Jokien laulu

Vetävä kostotarina ja arjen kuvaus esihistoriallisesta Alaskasta.

Yang Shuang-zi: Matkapäiväkirja Taiwanista

Matkakertomuksen muotoinen romaani Japanin ja Taiwanin siirtomaa-ajasta.

Kamome Shirahama: Witch Hat Atelier #01

Kauniin seikkailumangasarjan eka osa oli kiva lukea.

Ichika Yuno: Lullaby of the Dawn #01

Sateenkaarimangassa oli rakastumisen lisäksi fantasiajuonikin.

Kamome Shirahama: Witch Hat Atelier #01 ja Ichika Yuno: Lullaby of the Dawn #01

Lukaisin vielä kesäkuun lopuksi kahden mangasarjan ensimmäiset osat. Molemmat ovat fantasiaa, mutta hyvin erilaisia.

Kamome Shirahama: Witch Hat Atelier 01. Käännös Stephen Kohler. Kodansha 2019.

Tästä sarjasta tiesin etukäteen vain sen, että tästä on tehty vastikään ilmeisesti hyvinkin suosittu anime. Eipäs ihme, että tästä tykätään, koska tämä oli kiva ja todella kaunis katsella.

Nuori Coco on aina haaveillut olevansa noita, mutta kyky ei olekaan ihan jokaisen taviksen käsissä. Vai onko sittenkin? Traagisen onnettomuuden seurauksena Coco päätyy hottisvelho Qifreyn oppilaaksi, ja siitä se seikkailu sitten alkaa.

Tämä oli juonellisesti aika tyypillinen sarjan avausosa. Tavataan päähenkilöt, tutustutaan maailmaan ja sen taikuuteen, asetetaan pelilauta ja vihjataan taustalla olevista salaisuuksista. Toimi hyvin ja tästä nyt vain jäi kokonaisuutena hyvä mieli. Hahmot ovat söpöjä ja kauniita, Coco ihanan innokas ja kekseliäs, ja kirja jää tietenkin jännään paikkaan.

Jatko-osa varaukseen!

* Sarjakuvabingo: Kannessa turkoosia

Qifrey ja Coco.

Ichika Yuno: Lullaby of the Dawn 01. Käännös Riley Keenan. Tokyopop 2023.

Sateenkaarisarjikset ovat jo lähtökohtaisesti vilkaisun arvoisia ja kun työkaverini vielä erikseen kehui tätä ("siinä oli oikea juonikin poikarakkauden lisäksi"), lainasin tämän luettavakseni.

Elva on kannagi, jumaluuksien valitsema suojelija, joka taistelee öisin merestä nousevia hirviöitä vastaan ja jonka keho mustuu ajan kuluessa. Kyläläiset pelkäävät häntä kunnes nuori Alto päättää ystävystyä hänen kanssaan. Vuosien vieriessä Elvan kirous näyttää hälvenevän ja Alto haluaa selvittää, miten hänet voisi pelastaa kokonaan.

Tässäkin oli samoja ensimmäisten osien teemoja kuin Witch Hat Atelierissa. Hahmot, tapahtumapaikka, synkät menneisyydet ja niin edespäin. Tunnelmaltaan tämä on kuitenkin synkempi ja aivan, tästä löytyi jännältä vaikuttavaa juontakin. Rakastumisen lisäksi Alto alkaa kaivella esiin salaisuuksia, jotka koko joukko epäilyttäviä hahmoja pitäisi mieluummin piilossa.

Sarjana jatkoon myös, kiinnostaa tietää, mitä tapahtuu!

* Sarjakuvabingo: Fantasia, scifi tai kauhu

Elva ja Alto.

Haastekoonti: Lukumatka menneisyyteen

Lukumatka menneisyyteen -lukuhaaste päättyy nyt kesäkuun lopussa. Meni vähän viime minuutille, mutta sainpahan taas koko bingoruudukon täyteen. Kiitos taas kivasta haasteesta, @paulan_lukunurkka! Tähän on aina niin kiva osallistua.

Kuten viime vuonna, tänäkin vuonna kauimmaksi historiaan pääsin Sue Harrisonin mukana. Jokien laulu sijoittui noin vuoteen 6440 eaa., joten aika kaukana menneisyydessä oltiin. Lähimpänä nykyhetkeä taisin olla jatkosodassa Anni Polvan Elettiin kotirintamalla -muistelmien mukana, tai vaihtoehtoisesti Juha Hurmeen Anni Polvasta kertovassa elämäkerrassa Suomen nuijituin nainen.

Silmäilin ruudukkoa tilastot mielessäni, ja lopputulema oli tämä:

Kotimaisia: 9/16

Suomennoksia: 6/16

Alkuperäiskielellä: 1/16

Tuo ainoa alkuperäiskielinen (englanti) oli myös joukon ainoa sarjakuva, vallan mainio The Library Mule of Córdoba. Suosittelen sitä lämpimästi!

Oman kirjamakuni ja lukutapani huomioon ottaen en yllättynyt siitä, että suurin osa lukemistani oli naiskirjailijoiden kirjoittamia. Mieskirjailijoita edustivat vain nuo mainitut Suomen nuijituin nainen ja The Library Mule of Córdoba. 

Eli tässä lukuhaasteessa dominoivat selvästi kotimainen historiallinen kirjallisuus sekä naiskirjailijat. Meillä kirjoitetaan hienoja historiallisia ja historiasta kertovia kirjoja, ja etenkin naiskirjailijat kirjoittavat aiheista, joita minua henkilökohtaisesti kiinnostaa lukea.

Ensi vuonna uudestaan? Ehdottomasti jos haaste järjestetään!

Kaikki haasteeseen lukemani kirjat:

1. Kirjassa on epämiellyttävä henkilö: Jane Austen: Arkaileva sydän

2. Aasialaisen kirjailijan historiallinen romaani: Yang Shuang-zi: Matkapäiväkirja Taiwanista

3. Kirja, jonka lukemista olet odottanut: Ulla Rask: Seitsemän tornin varjoissa

4. Haasteeseen sopiva kirja Kirjagramin top100 pitkältä listalta: Karin Collins: Sun luonas kaipuuni on

5. Tapahtumat sijoittuvat Lappiin: Virpi Vainio: Petsamon enkeli

6. Kirjassa on kevät: Laura Lähteenmäki: Marian kirja

7. Kirjan nimessä on sana, jolla viitataan historiaan tai aikaan: Jane Austen: Neito vanhassa linnassa

8. Kirjan kansikuvassa on ihminen: Celia Rees: Noitalapsi

9. Kirjan päähenkilö ei osaa lukea eikä kirjoittaa: Sue Harrison: Jokien laulu

10. Kirjassa joku varastaa jotain: Kaisa Viitala: Klaanin suojeluksessa

11. Kirja sijoittuu Eurooppaan rautakaudelle tai keskiajalle: Wilfrid Lupano & muut: The Library Mule of Córdoba

12. Kirjassa on kissa tai koira: Ann-Christin Antell: Kätketty tähti

13. Kirjassa on henkilö, joka on oikeasti ollut olemassa: Anni Polva: Elettiin kotirintamalla… : lehtiä päiväkirjastani

14. Kirjassa on tietäjä, shamaani tai noita: Celia Rees: Näkijä

15. Kirjassa on kirjailija: Juha Hurme: Suomen nuijituin nainen: Anni Polvan elämä ja teokset

16. Vuonna 2026 julkaistu kotimainen historiallinen romaani: Enni Mustonen: Pappilan piika

Yang Shuang-zi: Matkapäiväkirja Taiwanista

Saatesanat uuteen kiinankieliseen käännökseen.

Joskus niin sanottujen asiantuntijoiden munauksilla on mukaviakin seurauksia. Jolleivat Ylen aamun asiantuntijat olisi kämmänneet niin lahjakkaasti 21.5., olisin ehkä jättänyt tämän lukematta ja se olisi ollut harmillista.

Kyseisessä kirjallisuuskeskustelussa voivoteltiin muun muassa sitä, että tätä nimenomaista teosta, vuoden 2026 Booker-palkinnon voittajaa, ei varmaankaan ikinä suomenneta. Ehkäpä pitäisi tarkistaa faktat ennen kuin menee sanomaan tuollaista televisiossa?

Matkapäiväkirja Taiwanista ilmestyi jo kuukaisia aiemmin Rauno Sainion ansiokkaana suomennoksena Aulan kustantamana.

Tämä on siis matkakertomukseksi naamioitu romaani, joka sijoittuu vuosiin 1938-39. Kirjailija Aoyama Chizuko matkustaa Taiwaniin kirjoittamaan juttusarjaa matkoistaan, ja saa tulkikseen ja oppaakseen taiwanilaisen Chizurun. Ah niin ihanan Chizurun, joka valaisee Chizukon elämää kuin aurinko, kuu, tähdet, tulikärpäset ja mitä näitä nyt on.

Jokin kuitenkin hiertää naisten välejä, mutta menee melkein vuosi ennen kuin Chizuko ymmärtää missä ongelma on.

En ole perehtynyt Japanin ja Taiwanin väliseen siirtomaahistoriaan, joten surumielisen viihteen lisäksi tämä oli informatiivinen teos. Lukijana huomaa kyllä kolonisaation vaikutukset, vaikka etuoikeutetun naiivi ja itsekäs Chizuko ei niitä havaitsekaan. Hän porskuttaa milloin minkäkin keskustelun läpi huomaamatta ollenkaan, miksi taiwanilainen kuulija ehkäpä jopa loukkaantuu hänen sanoistaan. Onhan se nyt kuitenkin itsestäänselvyys, että japanilaisten mukanaan tuomat muutokset ovat parannuksia ja takapajuiselle saarelle loistava sivistyksen valo...

Chizuko oli raivostuttava ja kiinnostava hahmo. Hän kuvittelee lähestyvänsä etenkin paikallista ruokakulttuuria ennakkoluulottomasti, mutta ei millään malta olla olematta, no, oman kasvatuksensa ja kulttuurinsa tuote. Hän ei ollenkaan ymmärrä, millaista päänvaivaa hän oppaalleen tuottaa ja miksi Chizuru ei voi nähdä heitä tasavertaisina sydänystävinä.

Miten asetelma, jossa toisella on kaikki valtarakenteiden tuomat edut puolellaan, voisi olla tasa-arvoinen?

Juonellisesti tämä oli hyvin rauhallinen kirja, eikä suuria dramaattisia tapahtumia ollut. Kaikki draama oli pienissä asioissa ja naisten välejä kaihertavissa, usein sanoittamatta jäävissä tunteissa. Matka- ja ihmissuhdekuvausten lisäksi tässä on todella paljon ruokakuvauksia. Chizukolla on pohjaton ruokahalu ja taiwanilaisia ruokia syödään ja kuvaillaan oikein antaumuksella.

“Onko tuo ruovikko?”

“Ei”, Chi-chan vastasi pehmeästi. “Se on eräs sokeriruokolaji, jota kutsutaan taiwanin kielessä apinaruo’oksi tai villiruo’oksi. Laji sekoitetaan usein järviruokoon ja norsunheinään.”

“Hienoa, se on siis syötävää!”

(s. 145)

Kirjan tiedot:

Yang Shuang-zi: Matkapäiväkirja Taiwanista. Aula & Co 2026. 352 sivua.

Kiinankielinen alkuteos: 臺灣漫遊錄 (2020). Suomennos: Rauno Sainio.

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen : 2. Aasialaisen kirjailijan historiallinen romaani

Sue Harrison: Jokien laulu (Tarinankertoja #01)

Kipu oli ollut hirveä, mutta sitä K’os ei muistanut,

Luin melkein täsmälleen vuosi sitten Sue Harrisonin Ensimmäiset ihmiset -trilogian. Sen olin lukenut aiemminkin kauan sitten, mutta en ole koskaan tullut lukeneeksi tätä hänen toista sarjaansa. Veikkaan, että olen kyllä yrittänyt aloittaa tämän joskus, mutta heti kirjan alussa käy selväksi, miksi nuorempi minä on jättänyt lukemisen siihen paikkaan.

Jokien laulu alkaa nimittäin joukkoraiskauksen jälkimainingeissa. Nuori K’os on runneltu pahoin ja teko saa aikaan tapahtumaketjun, jota aletaan puida tosissaan parikymmentä vuotta myöhemmin. Kosto, ahneus ja väärinkäsitykset seuraavat toisiaan Alaskan niemimaalla vuonna 6460 eaa.

Raa’asta alusta huolimatta luin kirjaa eteen päin ja tälläkin kertaa esihistoriallinen maailma vei mukanaan. En osaa sanoa, miten paljon uutta tietoa historiantutkimus on paljastanut kirjan kirjoittamisen jälkeen. Ehkä monet kirjassa esitetyt asiat onkin todettu jo täysin vääriksi? Kirjan maailma kuitenkin tuntui uskottavalta ja rikkaalta, ja yhtä aikaa tutulta ja vieraalta.

Hänen kasvojaan peittää paksu rasvakerros. Hän sanoo vihaavansa hyttysiä, vaikka ei niitä niin paljon ole. Kädellä voi pyyhkäistä silmien edestä ja nähdä eteensä. Kuka sen enempää tarvitsee?

(s. 261)

Kosto ja vallanhimo eivät ole sukupuolisidonnaisia ominaisuuksia ja tässä niitä pääsevät harjoittamaan kaikki tasapuolisesti. Jotkin asiat eivät muutu oli aikakausi mikä hyvänsä.

Tykkäsinkin kirjassa Harrisonin rakentamista ihmissuhdedraamoista. Ennenkin on himoittu ja rakastettu siinä missä nytkin, mutta nämä hahmot pystyvät ja joutuvat erottamaan rakkauden ja käytännöllisyyden toisistaan. Kaikilla on teoriassa valinnanvapaus, mutta käytännössä valinta voi olla epämieluisan puolison ja sosiaalisen häpeän tai jopa nälkäkuoleman välillä. Tämä koskee niin naisia kuin miehiäkin.

Monesta kertojaäänestä huolimatta tarinalla on oikeastaan kaksi päähenkilöä. On Chakliux, kampurajalkaisena syntynyt poika, joka on joku kirottu tai siunattu riippuen siitä, keneltä kysytään. On myös Aqamdax, orpo nuori nainen, joka hänkin kasvaa tarinankertojaksi. Tarinankerronta ja suullisen perimätiedon tärkeys oovat osa molempien identiteettiä ja koko tarinaa. Kun kirjoitettua tekstiä ei ollut, avainasemassa olivat ne, jotka muistivat vanhat tarinat ja kulttuuriperinnön.

Tämä sarja sijoittuu aivan samaan maailmaan kuin Ensimmäiset ihmiset, mutta myöhempään aikakauteen. Sen päähenkilöt ovat nyt myyttisiä hahmoja, niitä, joista tarinat kertovat.

Tarinana tämä alkoi vähän hitaanpuoleisesti, mutta vauhtiin päästyään juoni kulki mukavasti eteen päin. Kirja jäi melkoiseen cliffhangeriin, joten täytyy lukea ne kaksi muutakin osaa!

Kirjan tiedot:

Sue Harrison: Jokien laulu. WSOY 1999. 472 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Song of the River (1997). Suomennos Anu Niroma.

Haasteet:
* Lukumatka menneisyyteen : 9. Kirjan päähenkilö ei osaa lukea tai kirjoittaa

Wilfrid Lupano & muut: The Library Mule of Córdoba

En tiedä muista, mutta minulle tulevat keskiajasta mieleen ennen kaikkea linnat, sotakarkelot, valtataistelut, kristinusko ja poliittinen juonittelu noin ylipäätään. Olen myös juuttunut hyvin länsimaiseen näkökulmaan ja vuoden 1000 tälle puolelle.

Siksipä tämä The Library Mule of Córdoba -sarjakuva olikin erityisen valaiseva ja kiehtova löytö. Tässä ollaan kyllä keskiajalla, mutta vuodessa 976. Paikka on teknisesti ottaen Espanja, mutta aikansa todellisuudessa Al-Andalusin kalifaatti. Córdoban kaupunki on länsimaisen sivistyksen keskus, jonka ovat rakentaneet muslimihallitsijat.

Sivistys romahtaa rytinällä, kun sitä rakentanut kalifi kuolee. Hänen perijänsä Hisham II on vain 10-vuotias ja Almanzor-nimelläkin tunnettu visiiri näkee tilaisuutensa tulleen. Valtaa saa alistamalla, tietoa pimittämällä ja sotimalla, ja niinpä kirjaroviot alkavat roihuta.

Ja tähän taitekohtaan sijoittuu sarjakuvan tarina. Kun Córdoban kirjasto alkaa näyttää kovin helposti syttyvältä, vastuussa oleva kirjastonhoitaja, eunukki Tarid, varastaa niin paljon kirjoja kuin aasi pystyy kantamaan. Hän suuntaa kristityille maille, joissa tietoa ehkä vielä arvostetaan (hah!).

Tarid ja Lubna hiippailemassa.

Tarinana tämä on seikkailullinen matkakertomus, jossa kirjojen, tiedon ja tutkimuksen tärkeys on olennaisessa osassa. Tarid on elänyt ja hengittänyt kulttuuriperintöä melkein koko ikänsä ja hänen sieluunsa sattuu ajatus siitä, että se hävitetään järjestelmällisesti. Tarinassa mainitaan nimeltä monia tekstejä ja tutkijoita, joiden oletan olleen oikeasti olemassa.

Taridilla on kaksi matkakumppania ja yllätyin siitä, että ainakin kirjastossa työskennellyt kirjuriorja Lubna perustuikin oikeaan henkilöön. Päädyin vähän googlaamaan asiaa ja kas vain, naiset olivat aivan oikeasti olleet Córdobassa tärkeässä asemassa kopioimassa ja kirjoittamassa ylös tieteellisiä tekstejä. Ilmeisesti kalifit luottivat naisten tarkkuuteen enemmän kuin miesten.

Tykkäsin hahmoista ja tarinasta, jossa huumori ja vakavat aiheet menivät iloisesti sekaisin. Ennen kaikkea tykkäsin tästä kuitenkin siksi, että tässä oli niin paljon uutta. Ei-länsimainen näkökulma Euroopan keskiaikaan ja arabikulttuuriin oli kiinnostavaa luettavaa. Kirja oli myös hyvä muistutus siitä, että niin sanotun länsimaisen sivistyksen ja ennen kaikkea tieteen juuret ovat idässä.

Suosittelen! Tämä löytyy helpohkosti netistäkin luettavaksi jos ei kaihda pientä piratismia.

Kirjan tiedot:

Wilfrid Lupano & muut: The Library Mule of Córdoba. ABLAZE 2024. 263 sivua.

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen : 11. Kirja sijoittuu Eurooppaan rautakaudelle tai keskiajalle

* Sarjakuvabingo: Kannessa on eläin

Laura Lähteenmäki: Marian kirja

Maria ei kuullut, mitä piirilääkäri puhui.

Jopas oli taas mielenkiintoinen kotimainen historiallinen kirja. Marian kirja on biofiktio Maria Lönnrotista, viiden lapsen äidistä ja Eliaksen vaimosta.

Lienee pakko tunnustaa, että en olisi osannut edes nimetä Elias Lönnrotin vaimoa ennen tätä. Maria, kuten muutkin suurmiesten vaimot, on jäänyt kovin vähälle huomiolle, ja käsittääkseni tässä kirjassa onkin jouduttu ottamaan paljon taiteellisia vapauksia hänen elämänsä suhteen. Minkäs teet, kun Mariaa koskevia tekstejä ja faktoja ei ole juuri jäänyt.

Tarina alkaa vuoden 1848 keväältä, jolloin Elias tulee hakemaan uimakopin avainta. Sitä vartioi miestä parikymmentä vuotta nuorempi Maria, joka on Kajaanissa töissä serkkunsa sahalla. Pian Maria rakastuu ja huomaa olevansa piirilääkärin vaimo.

Tarina kattaa koko Lönnrotien suhteen, vuodet 1848-1868, aina Marian aikaiseen kuolemaan saakka. Marian elämä on pitkälti porvarisarjen pyörittämistä, jossa hän joutuu ottamaan enemmän vastuuta kuin vaimon ehkä olisi pitänyt. Elias ei ole niin käytännön ihminen, että osaisi esimerkiksi ohjata talonrakentajia tai ymmärtäisi, miksi nälkään kuihtuvat köyhät eivät vain kipaise metsään keräämään jäkälää ruoakseen.

On siinä ollut Marialla kestämistä.

Kokonaisuutena kirja tuntui hyvin melankoliselta eikä vain siksi, että perheen esikoinen kuolee pienenä. Maria on matkustanut nuoruudessaan merillä lankonsa laivassa ja vaikka hän sopeutuukin elämäänsä Eliaksen vaimoa, haikeus puskee välillä läpi. Miehensä rinnalla hän tuntee olonsa usein mitättömäksi, eihän hän aina edes ymmärrä, mistä mies puhuu ja mitä hänen käyttämänsä sanat tarkoittavat.

Tarinan ydinkysymys ja Marian paljon pohtima asia onkin se, kuka hän pohjimmiltaan on. Mihin hänen rahkeensa riittävät ja onko hän ikinä kyllin hyvä kenellekään?

Joku sanoi, että ihminen eli niin pitkään kuin hänet muistettiin, ja sitten hänen muistonsa ylle putosi hiljaisuus. Ennen pitkää tulisi päivä, jolloin kukaan ei enää muistaisi, että hekin olivat eläneet näillä main, puhuneet lapsilleen, laskeneet suksillaan Haarikan jäälle, nostaneet kuusenoksaa kesäpäivänä, piirtäneet taloja, haudanneet, toisiaan.

(s. 336)

Hyvä kirja herättää tunteita ja tämä kyllä herätti. Minua aivan suututti Marian puolesta ja hänen kauttaan myös muiden meitä edeltäneiden naissukupolvien puolesta. Mariakin suree sitä, että hänen tyttärensä eivät pääse yliopistoon ja samaan aikaan nuoret miehet haaskaavat omat mahdollisuutensa opiskella. Elämän epäreiluus kaikilla akseleilla näkyy tarinassa, koska vaikka Marialla ei olekaan kaikkea, hänelläkin on kuitenkin paljon enemmän kuin suurimmalla osalla Suomen kansasta 1800-luvulla.

Kirjan tiedot:

Laura Lähteenmäki: Marian kirja. WSOY 2025. 358 sivua.

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen : 6. Kirjassa on kevät

Kiersten White [ja muut]: Hide

Olen joskus pyöritellyt käsissäni Kiersten Whiten kauhukirjaa Kaikki pois piilosta. En ole saanut aikaiseksi lainata sitä, mutta nyt sattui silmääni siitä tehty sarjakuvamukaelma Hide. Luin sen töissä tauoilla ja ihan hyvää viihdettä se olikin.

Tarina sijoittuu hylättyyn huvipuistoon, jonne joukko nuoria aikuisia saapuu Nälkäpeli-tyyppiseen tosi-tv-kilpailuun. Tai niin he ainakin kuvittelevat, mutta totuus onkin sitten aivan eri.

Olen oikeastaan tyytyväinen siihen, että luinkin tämän sarjakuvana. Näkökulmahenkilöitä on nimittäin melko monta, joskin he harventuvat epäluonnollisen poistuman kautta tarinan edetessä. Kirjamuodossa tämä olisi ehkä ollut sekavampi kuin sarjakuvana, jossa jokainen hahmo oli selvästi omanlaisensa.

Päähenkilö on kuitenkin selvästi Mackenzie, jolla on tietenkin sopivan traaginen menneisyys eikä nykyisyydessäkään ole juuri kehuttavaa. Huvipuistokisan palkinto, 50 000 dollaria, takaisi hänelle uuden alun. 

Tykkäsin Mackista päähenkilönä, joka yrittää voittaa yksinäisyytensä ja luottaa pitkästä aikaa toisiin (olisi ehkä kannattanut valita toinen ajankohta tälle yritykselle...). Hänen ja toisen kilpailijan, Avan, kautta tarinassa oli myös sateenkaarevuutta. 

Ava ja Mack.

Oikeastaan suosikkini tarinassa olikin juuri Ava, joka on päättäväinen ja luottamusta herättävä badass.

Tykkäsin myös värikuvituksesta, jossa hahmot oli tosiaan helppo erottaa toisistaan. Kovin uhkaavalta kuvitus ei kuitenkaan vaikuttanut sen enempää piirrosten kuin värityksensä osalta, joten ehkä kauhuaspekti jäi hieman puutteelliseksi vaikka verta ja suolenpätkiä tarinassa lensikin. Minulle kauhua oli kuitenkin sopivasti.

Kirjan tiedot:

Kiersten White [ja muut]: Hide. Ten Speed Graphic 2023. 240 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 24. Kirjassa on sirkus tai huvipuisto

* Kolme kummaa kirjaa : Kauhukirja

* Sarjakuvabingo: Kokonaan väritetty

Jane Austen: Uskollinen ystävänne: kootut kertomukset

Rakas Fannyni,

olet jäljittelemätön, vastustamaton.

Saimme Lauran kanssa suoritettua loppuun Jane Austen operaatiomme! Tämän myötä olemme lukeneet läpi hänen koko tuotantonsa.

No, ainakin melkein. Päätimme jättää lukematta kaksi hänen keskeneräistä teostaan (Tavat ja tunteet sekä Leikkiä ja totta), koska tuntui paremmalta lukea vain sellaiset tarinat, jotka julkaistiin sellaisina kuin hän halusi.

…Tosin kävi ilmi, että tässä Uskollisessa ystävässänne on myös viimeistelemättömiä kertomuksia, joten jouduimme taipumaan tuon suhteen.

Joka tapauksessa Uskolliseen ystäväänne on koottu neljä Austenin kertomusta. Kaikki muodostuvat kirjeenvaihdosta enimmäkseen naisten kesken. Teoksen aloittaakin suomentaja Inkeri Koskisen esipuhe, jossa hän selittää kirjeiden merkitystä sekä Austenille että hänen aikansa naisille noin ylipäätään. Se oli kiinnostavaa luettavaa ja taustoitti koko teosta.

Emme ihan vakuuttuneet Austenin taidoista kirjoittaa näin lyhyitä tarinoita, joskin on sanottava, että ne ovatkin hänen varhaistuotantoaan. Austen kehittyi selvästi paremmaksi kertojaksi hieman vanhempana ja pitempien romaanien myötä.

Kokoelman viimeisenä oli kuitenkin pienoisromaani, josta tuli ylivoimainen suosikkimme. Lady Susan oli aivan hillittömän hauska tarina naisesta, jota sellaiset pienet asiat kuin moraali ja kohtuus eivät turhia pidättele. Hän pyörittää miehiä kuin pesukone pyykkejä eikä epäröi huijata, valehdella, vääristellä ja tyrannisoida lähipiiriinsä eksyneitä ihmisiä.

Ylipäätään pidän omaa käytöstäni tässä asiassa suuressa arvossa ja katson, että harkitsevaisuus ja hellyys sekoittuvat siinä oivallisesti toisiinsa. Jotkut äidit olisivat vaatineet tytärtään hyväksymään niin edullisen tarjouksen heti, kun se esitettiin. En kuitenkaan kyennyt pakottamaan Fredericaa avioliittoon, jota vastaan hänen sydämensä kapinoi.

Joten sen sijaan, että olisin ryhtynyt niin häikäilemättömiin toimenpiteisiin, aion saada hänet myöntymään tekemällä hänen elämästään kauttaaltaan epämukavaa, kunnes hän hyväksyy miehen.

(s. 147-148)

Jäimme miettimään, mitä aikalaiset ovat tykänneet tästä tarinasta. Jäi vähän sellainen olo, että naiset ovat luultavasti pitäneet siitä enemmän kuin miehet.

Kirjan tiedot:

Jane Austen: Uskollinen ystävänne: kootut kertomukset. Helmi 2007. 230 sivua.

Suomennos: Inkeri Koskinen.

Enni Mustonen: Pappilan piika (Kytösavun tarinoita #1)

- Herääs ny, Hanna! Kohta pitää lähtiä kinkerisopan keittohon!

Luin tämän Kytösavun tarinoita -sarjan esiosan Pikkupappilan joulun viime marraskuussa. Se kirja oli pikkuinen lyhytromaani ja tämän kirjan kannalta ei ollut mitään väliä sillä, oliko sen lukenut vai ei. Sarjan voi aivan hyvin aloittaa tästä kirjasta.

Tässä ollaan siis Lapualla vuodessa 1877. Huutolaistyttö Hanna pääsee rippikouluun ja sitä myötä pois epämiellyttävästä pohjalaistaloudesta. Pappilan piikana elämä on kaikin puolin mukavampaa ja tarina seuraakin talouden vuodenkiertoa ilman kovin suuria draamoja.

Mutta yllättäen tässä oli pari kohtausta, joissa oli suoraa seksuaalisen väkivallan uhkaa. Mainitsen sen erikseen, koska en muista, että olisin tällaisia kohtauksia lukenut aiemmista Mustosistani. Ensin häjyt pyrkivät joukolla sisään naisten asuttamaan mökkiin pahat mielissään ja toisella kertaa Hannaa riepottaa isäntäperheen poika. Aivan varmasti tämä oli realistista kuvausta, mutta ei sellaista, jota tältä kirjalta odotin.

Muutoin tarinassa on arkielämän ylä- ja alamäkiä, ja kiinnostavinta olikin ajan taloudenhoito. Vaikka pappilassa kohdellaan palvelusväkeä asiallisesti ja joidenkin mielestä jopa liian hövelisti, raskasta heidän työnsä silti oli. Yhdestä askareesta siirrytään toiseen eivätkä naisväen työt ole yhtään vähäisempiä kuin miesten.

Tarina rullasi eteen päin mukavasti, mutta minulla kesti pienen ikuisuuden saada tämä luettua. Kaikki vuorosanat on nimittäin kirjoitettu murteella, joka on minulle aina jonkin verran haastavaa lukemista. Tällä kertaa 1800-luvun lopun pohjalaismurre oli niin vierasta, että kirjan lopussa olevaa monisivuista sanastoa piti vilkuilla monta kertaa.

- Aiva asialtaasti se emäntäpiika meitä kohteli, selitin tyynesti, kun Esteri kysyi, eikö Rannan Maija ole kauhean kiukkuinen ja kova komentamaan. - Ja ruoka oli hyvää ja paikat putsus. Pappilan kyökis ja ruokasalis laattia lakaastahan joka aterian jälkehen, jottei murenista tuu permantohon ihmisten jaloossa taturaa niinku täällä, huomautin kiusallanikin.

(s. 175)

Lopputulemana siis kotoista ajankuvaa, mutta murre teki lukemisesta hyvin haastavaa.

Kirjan tiedot:

Enni Mustonen: Pappilan piika. Otava 2026. 366 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 10. Kirjassa leikataan

* Lukumatka menneisyyteen : 16. Vuonna 2026 julkaistu kotimainen historiallinen romaani

Martha Wells: Platform Decay (The Murderbot Diaries #08)

Space was okay to look at but not super fun when you were out in it.

Oikein odotin uutta Murhabotti-kirjaa ja hieman yllättäen sainkin sen luettavakseni kansallisen E-kirjaston kautta. Yllättäen sikäli, että se tuli kokoelmaan todella nopeasti ja varausjonokin liikkui sukkelasti. 

Platform Decay on siis sarjan kahdeksas osa, omalla puhelimellani vain 151 sivuinen pienoisromaani. Tarina alkaa keskeltä tapahtumia: Murhabotti on pelastusretkellä planeettaa ympäröivällä valtavalla avaruusasemalla. Kestää hetken ennen kuin selviää, keitä tässä ollaan pelastamassa, ja sen jälkeen asiat alkavatkin mennä entistä monimutkaisemmiksi.

But (and it’s a big but) I had to assume they knew we existed. (Always assume somebody is after you. Then you won’t be depressed when it happens.)

(s. 93)

Tarinan alku, lähinnä ensimmäinen kappale, oli hieman hidas. Kerronnan jujuhan on siinä, että Murhabotti kommentoi tapahtumia sulkeiden sisään kirjoitetuilla sivuhuomioilla. Näitä oli tuossa ensimmäisessä kappaleessa turhan paljon ja kerronta junnasi paikoillaan.

Mutta, kun juoni vauhtiin pääsi, sitä vauhtia sitten riitti!

Tykkäsin siitä, miten tarinan tapahtumat tuntuivat osalta suurempaa kokonaisuutta. Murhabotti kavereineen tiputetaan keskelle avaruusasemaa, jonka asukkaat elävät aivan omaa elämäänsä omine (ja monine) ongelmineen. Jaahas, taas kaksi korporaatiota taistelee keskellä käytävää, missä se lähin väestönsuoja onkaan...

Siitä on jonkin aikaa kun luin edellisen osan ja siinä oli hyvä ja huono puoli. Oli todella kiva palata tähän maailmaan ja Murhabotti on edelleen yhtä ilahduttava kuin ennenkin. Toisaalta kun lukemisesta oli jo kulunut aikaa, oli vähän vaikea muistaa, keitä muut hahmot olivat. Minun oli pakko googlata kuka hiivatti Three olikaan (näköjään toinen karannut SecUnit).

Tästä voi ehkä vetää sen johtopäätöksen, että sarjan voisi lukea uudelleenkin, ehkä jopa kaikki kirjat peräkkäin. Täytyy harkita tuota vakavasti siinä vaiheessa kun seuraava osa on ilmestymässä.

Kirjan tiedot:

Martha Wells: Platform Decay. Tor Books 2026. 151 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 14. Kirjassa on robotti, drooni tai jokin vastaava laite

Toukokooste

Toukokuukin oli hiljainen lukukuukausi. Olen katsonut jääkiekkoa (tälläkin hetkellä, itse asiassa), nauttinut vielä viileämmästä alkukesästä ja siitä, että työvuodessa alkaa siesta-aika. 

Kesä on nimittäin kirjastoissa aina hiljaisinta aikaa. Ihmiset ovat lomilla, mökeillä ja ylipäätään tekemässä ulkohommia. Kirjoja lainataan pinoittain, jotta ihan heti ei tarvitse tulla hakemaan lisäluettavaa. Kirjastoilaisen näkökulmasta kesällä on aikaa tehdä asioita, joita ei muulloin ehdi, ja jossain välissä kesää aletaan suunnitella syksyn juttuja. 

Sen verran kuitenkin sain luettua, että pystyn valitsemaan kuukauden suosikkini. Assassin Apprenticen sarjakuvamukaelma oli hyvä, paljon parempi kuin kansikuvat antavat olettaa. En vieläkään käsitä, miksi kannen kuvittaja on eri henkilö kuin itse tarinan...

Tällä hetkellä luen Enni Mustosen Pappilan piikaa. Lukeminen on hieman hidasta kirjassa käytetyn murteen vuoksi. Varmasti se on hyvin kirjoitettua, mutta minulla on aina vaikeuksia lukea murrekirjoja.

Luetut

Robin Hobb & muut: Assassin’s Apprentice vol. 1-3
Fantasiasarjan aloitus taipui hyvin sarjakuvaksi.

Tuija Kauppinen: Pyörillä päästään: polkupyörällä pitkin Japania ja Etelä-Koreaa
Ihan kiinnostava matkakertomus kahdessa maassa.

Hildur Knútsdóttir: Yöjuoksu
Näpsäkkä pieni kehokauhukirja.

Ann-Christin Antell: Kätketty tähti

Olipahan raivostuttava lopetus viihdekirjalle.

George R. R. Martin: Jäälohikäärme

Sadunomainen nuorten fantasiakirja.

Leonie Swann: Murha laitumella

Turhan sekavan oloinen lammasdekkari.

Leonie Swann: Murha laitumella

“Eilen hän oli vielä terve,” Maude sanoi.

Kävin tuossa taannoin leffateatterissa katsomassa Lammasetsivät, joka murhaavasta aiheestaan huolimatta oli koko perheen elokuva. Leffaseurani sanoi, että kirja, johon elokuva perustuu, oli melko erilainen, joten pitihän se lukea.

Ja lammaspäähenkilöistä huolimatta tämä olikin aivan aikuisten kirja. Teemat ovat huomattavasti monimutkaisempia ja synkempiä vaikka ne huvittavien lammaskertojien kautta kerrotaankin. Kirjan huumori syntyykin siitä, miten eri tavalla lampaat näkevät maailman ja tulkitsevat ihmisten toimia.

Tarinan keskiössä on siis lammaspaimenen surma. George löytyy niityltä lapio rinnassaan ja lammaslauma päättää selvittää, kuka hänet kolkkasi. Läheinen kylä on täynnä epäilyttäviä ihmisiä, ja Georgen niityillä on tehty muitakin kyseenalaisia asioita kuin isketty paimenta lapiolla.

Minulla kesti monta päivää lukea tämä, koska herkullisesta asetelmastaan huolimatta tämä ei vain pitänyt mielenkiintoani yllä. Tarina tuntui välillä tahtomattaan sekavalta ja lampaiden merkilliset filosofiat eivät aina tuoneet tarinaan mitään lisää, selkeydestä puhumattakaan.

Toisaalta tämä onnistui hyvin nimenomaan eläinkertojien kuvaamisessa. Lampaiden logiikka ja tulkinnat ovat välillä todella hauskoja, ja omalla tavallaan niiden maailmankuva on aivan vedenpitävä. Tykkäsin etenkin siitä, miten kristinuskoon liittyvät asiat hämmensivät niitä ja millaisia väärinkäsityksiä siitä syntyi.

“Pötyä”, tuhahti Ramses hermostuneena. “Saatana ei ikinä tekisi sellaista.”

Jotkut lampaat määkivät hyväksyvästi. Kukaan ei uskonut Saatanasta sellaista. Saatana oli vanhanpuolenen aasi, joka märehti joskus naapuriniityllä ja päästeli aikaa ajoin selkäpiitä karmivia kiljahduksia. Sen ääni oli todella kamala, mutta muuten se oli aina vaikuttanut harmittomalta.

(s. 57)

Täytyy jutella tästä leffaseurani kanssa ja kysyä tarkemmin, mitä mieltä hän tästä oli. Kirja, joka herättää tunteita ja keskustelua, on aina jollain tavalla hyvä kirja (jos ei sitten ole tosi huono ja keskustelu liittyy siihen).

Kirjan tiedot:

Leonie Swann: Murha laitumella. WSOY 2007. 389 sivua.

Saksankielinen alkuteos: Glennkill (2005). Suomennos Helen Moster.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 36. Kirja, josta haluaisit keskustella muiden kanssa lukemisen jälkeen

George R. R. Martin: Jäälohikäärme

Adara piti kaikkein eniten talvesta, sillä jäälohikäärme saapui maailman kylmetessä.

Se olen minä, joku joka ei ole koskaan lukenut yhtään George R. R. Martinin fantasiakirjaa vaikka genreä muuten välillä luenkin! Game of Thronesini olen katsonut, mutta Martinin tiiliskivet eivät ole ainakaan toistaiseksi houkuttaneet lukemaan.

Mutta kun mietin tuossa mitä lukisin Kolme kummaa kirjaa -haasteen talvi/kylmä paikka -kohtaan, mieleeni muistui tämä Martinin ohut nuortenkirja. Jostain syystä tämä tuli tuossa taannoin puheeksi erään työkaverini kanssa. Hän oli pitänyt tästä ja laitoin kirjan lukulistalle.

Jäälohikäärme löytyy siis kirjastosta nuorten osastolta, minne se varmasti kuuluukin joidenkin väkivaltaa ja sen seurauksia kuvaavien kohtausten vuoksi. Tunnelmaltaan se on kuitenkin niin sadunomainen, että mieli tekisi silti laittaa se satukirjoihin.

Asiaa auttaa se, että päähenkilö Adara on vasta lapsi. Hän on syntynyt talvisaikaan, kylmä ja kalpea lapsi, joka on muiden mielestä merkillinen tapaus.

Adara muisti, miten isä oli silloin naurahtanut.

“Jaa, ettenkö rakasta? Voi, Hal. Rakastan häntä, omaa pikku talvilastani, kaikkein eniten. Mutta häneltä en ole koskaan saanut vastarakkautta. Hänellä ei ole mitään annettavaa minulle tai sinulle tai kenellekään meistä. Hän on niin kylmä pikku tyttö.”

Ja sitten isä oli alkanut itkeä, vaikka oli kesä–

(s. 21)

Adaran suurin salaisuus on yhteys toiseen talven olentoon, pelottavaan jäälohikäärmeeseen. Hauras ystävyys saa katkeransuloisen lopun kun sota saavuttaa Adaran kotiseudun.

Tämä oli lyhyt ja ytimekäs kirja, jossa keskityttiin yhteen pieneen näkökulmaan. Adaran kotimaa on sodassa, mutta sota on kaukana kylästä ja lapsen mielestä. Kunnes sitten ei enää olekaan, ja siitä päästään niihin rujompiin kuvauksiin. Tappeluksia näytetään vähän, mutta niiden temmellyksessä ruhjoutuneita sotilaita paljon enemmän.

Tykkäsin tarinasta ja sen tunnelmasta. Adaran, talven ja jäälohikäärmeen kylmyys tuntui taianomaiselta eikä kaikelle annettu selitystä. Lius Royon kaunis mustavalkoinen kuvitus tukee tunnelmaa.

Tämä voisi hyvinkin olla hyvä aloituskirja nuorelle, joka haluaa tutustua fantasiakirjallisuuteen, mutta ei kuitenkaan halua tarttua ensimmäisenä pitempään kirjaan.

Kirjan tiedot:

George R. R. Martin: Jäälohikäärme. Kirjava 2016. 119 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: The Ice Dragon (1980). Suomennos Satu Hlinovsky.

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan talvisessa tai kylmässä paikassa

Ann-Christin Antell: Kätketty tähti (Adelin tyttäret #02)

Mustat kuomuvaunut vyöryivät mutkaisella maantiellä, joka halkoi lounaissuomalaista viljelymaisemaa.

Joskus nyt vain käy niin, että viihdekirja jättää lopussa kurjan olon. Tämä Kätketty tähti oli harmillisesti minulle sellainen kirja. Ei vain siksi, miten Thyralle tässä käy, vaan siksi, miten hänen sisarelleen Lilylle on käynyt.

Sarjan ensimmäisessä osassa seurattiin taiteilijan urasta haaveilevaa Lilyä, joka löytää rinnalleen taiteilijapuolison. Tässä osassa ollaan vuotta myöhemmin vuodessa 1912 ja pääosassa on isosisko Thyra, jonka intohimona ovat matematiikka ja tähtitiede. Thyra ja pikkusisko Kitty viettävät kesän kärttyisen isoäidin kartanossa Kuusistossa, jossa jokainen tuntuu tietävän enemmän tyttöjen äidistä kuin he itse. Eiköhän naapurikartanosta löydykin komea paroni, ja tässä käy juuri niin kuin voi arvatakin.

Nyt seuraa sitten juonipaljastuksia.

Ei riitä, että Thyran suuri unelma tähtitieteen opinnoista musertuu. Käy myös ilmi, että Lilyn haaveet ovat jääneet taloudenhoidon ja siippansa kunnianhimon alle. En jaksanut olla rakkauden ja romanttisen onnellisen lopun puolella, kun kahden nuoren naisen tulevaisuuden toiveet murskattiin noin vain.

Käsittääkseni sarjassa on jäljellä vielä yksi kirja. Jos Kitty joutuu luopumaan kiinnostuksestaan luonnontieteeseen jonkun miehenpuolen vuoksi (Niclas, veikkaan tämän kirjan perusteella), revin ehkä pelihousuni.

Jos kuitenkin unohdetaan kirjan lopun aiheuttama valtava pettymys, tämä oli kokonaisuutena oikein hyvää ajankuvaa. 

Kirkon jälkeen maisema laajeni laajoille pelloille ja rantaniityille, joiden takana välkkyi sinivihreä merenlahti. Vilja oli vaaleanvihreällä oraalla ja notkossa erottui lampaita laiduntamassa valkoisina läikkinä vehreän ruohon seassa. Torpparien turvekattoisia hirsimökkejä näkyi siellä täällä. Läheisessä metsikössä lapset taittelivat oksia ja keräsivät kerppuja lampaille.

(s. 13)

Tykkäsin etenkin luonnon kuvauksesta ja siitä, miten näppärästi tarinaan saatiin ujutettua spiritismi-istunto. Ouija-laudat ja muut henkimaailman hommat olivat kovin muodikkaita tuohon aikaan, ja tarinassa siihen osallistuivat juuri sellaiset henkilöt, jotka olisivat aivan varmasti osallistuneet siihen myös oikeassa elämässä.

Tykkäsin myös Thyrasta ja ehkäpä siksi tuo tarinan loppu olikin niin kiukuttava. Hän tuntuu olevan autismin kirjolla oleva henkilö, jolle matematiikan kaunis logiikka tuo helpotusta joskus hämmentäviin ihmissuhteisiin. Hän oli uskottavasti kiinnostunut sekä tähtitieteestä että puutarhanhoidosta, joihin molempiin saattoi soveltaa matematiikkaa.

Kyllä nyt harmittaa ettei hän saanutkaan sitä, mitä halusi, vaan joutui tyytymään pahuksen paroniin. Romantiikaltakin olisi toivonut hieman enemmän kuin noin viisi pinnallista keskustelua, joiden aikana he eivät tutustuneet toisiinsa ollenkaan.

Kirjan tiedot:

Ann-Christin Antell: Kätketty tähti. Gummerus 2026. 344 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 2. Kirjan nimessä on sana tähti tai sen taivutusmuoto

* Lukumatka menneisyyteen : 12. Kirjassa on kissa tai koira

Hildur Knútsdóttir: Yöjuoksu

“Voitko kuvailla oireitasi?”

Luen harvoin kauhua, mutta tähän tartuin Hesarissa olleen arvostelun vuoksi. Mikäli oikein muistan, siinä mainittiin nimenomaan uupumuksen ja oman kehon vierauden tunnun kuvailun tehneen vaikutuksen.

Eikäpä se arvostelu väärässä ollutkaan. Tykkäsin tässä erityisesti noista samoista asioista.

Mutta ensin sisältövaroitus: tässä on väkivaltaa kissoja kohtaan. Yksityiskohtaisempi kuvailu on ainoastaan yhdellä sivulla, tai ainakin oletan sitä olleen. Jätin kyseisen sivun lukematta, koska aihe on minulle niin vastenmielinen lukea. Kyseinen sivu oli onneksi helppo skipata ja sen lähestymisen suorastaan tunsi.

Tarinassa Iðunn on pitkistä yöunistaan huolimatta aamuisin hirvittävän väsynyt. Lisäksi hänen kehossaan on mustelmia, joita hän ei muista saaneensa. Lääkäriltä on vaikea saada apua, koska verikokeiden perusteella kaikki on kunnossa. Iðunn alkaa epäillä omaa mielenterveyttään ennen kuin hankkii askelmittarin, joka todistaa hänen kävelevän kymmeniä tuhansia askeleita yön aikana. Miksi?

Mikään ei ole pahempaa kuin elää selittämättömien oireiden kanssa. Tuntea, että jokin on todella pahasti pielessä. Tietää, että jokin on todella pahasti pielessä, mutta kokeissa ei näy mitään, ja sitä huomaa, että lääkärin mielestä olet keksinyt koko jutun.

(s. 17)

Iðunnin turruttavaa väsymystä kuvataan tosiaan hyvin, samoin hänen heräävään kauhuaan omaa itseään kohtaan. Mitä hänen mielensä ja kehonsa tekevät öisin? Lopulta hän tuntuu olevan vieras omassa kehossaan ja herääminen hirvittää, koska ikinä ei voi tietää, onko keho mudan vai veren tahrima.

Arjen kuvauksen lomassa ruuvi kiristyy, mutta harmillisesti se löysää ihan tarinan lopussa. En oikein pitänyt siitä, miten avoimeksi ja tulkinnanvaraiseksi loppu lopulta jäi. Se ei varsinaisesti yllättänyt eikä tuntunut kovin tyydyttävältäkään.

Tykkäsin kuitenkin kirjasta kokonaisuutena! Se oli myös nopea lukea, koska sivuja ei niin paljoa ole ja luvut ovat lyhyitä, joskus vain yksi rivi sivulla.

Kirjan tiedot:

Hildur Knútsdóttir: Yöjuoksu. Haamu 2026. 178 sivua.

Islanninkielinen alkuteos: Myrkrið milli stjarnanna (2021). Suomennos Eeva-Kaisa Suhonen.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 35. Kirjassa on lyhyet luvut

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjailija on kotoisin Pohjoismaista

Tuija Kauppinen: Pyörillä päästään: polkupyörällä pitkin Japania ja Etelä-Koreaa

Ettekö te koskaan väsy pyöräilemään?

Olen aivan varmasti lukenut Tuija Kauppiselta hänen tätä kirjaa edeltävän teoksensa Joutilaita kilometrejä, joka kertoo Tuijan ja hänen siippansa Ilkan pyöräilymatkasta Etelä-Amerikasta. En kuitenkaan löydä tästä itseltäni mitään todisteita: ei ole luettujen listalla eikä blogissa eikä missään. Elämän suuria mysteereitä…

Joka tapauksessa sen kirjan perusteella tartuin tähän uudempaan, jossa pariskunta pyöräilee Japanissa ja Etelä-Koreassa. Minusta ei ikinä olisi tällaisiin extreme-suorituksiin enkä edes juuri pidä matkustamisesta, mutta tykkään lukea muiden reissukokemuksista.

Pyörillä päästään keskittyy paitsi alla rullaaviin kilometreihin myös länsimaiseen näkökulmaan etenkin japanilaisesta kulttuurista. Kirja tuntui hieman toisteiselta, koska pyöräilyrutiinien ohella kuvaillaan paljon erilaisia ruokia, onsen-käyntejä ja japanilaista kohteliaisuutta. Kirjasta sai hyvän kuvan siitä, millaista pyöräretkeily Japanissa on. Turvallista, mutta pyöräteiden kunto jättää toivomisen varaa.

Rutiini on pyörämatkailijalle kuin pehmonalle lapselle. Tuttu ja turvallinen kiinnekohta arjessa, jonka muut osaset ovat koko ajan liikkeessä.

(s. 120)

Tämä rutiinien rakastaminen toki selittää tuota toisteisuutta. Pyörämatka on ollut erinomaisen onnistunut, jos sen aikana ei ole tullut vastaan suuria yllätyksiä!

Etelä-Koreassa ollaan vähemmän aikaa ja kokemus on siellä erilainen eikä selvästikään niin mukava. Kaupunkipyöräily on vaikeampaa, ruoka välillä vähintäänkin omituista eivätkä korealaisten käytöstavat ole yhtä miellyttävät kuin japanilaisten. Pariskunnan some-tilillä syntyi kuulemma ihan kiistaa asiasta kun he erehtyivät vertailemaan kahta eri maata keskenään.

Kokonaisuutena kirja oli kiinnostava ja nopealukuinen. Veikkaan, että olisin pitänyt siitä vielä enemmän jos Japani olisi minulle uudempi tuttavuus. Plussana kansiaukeamien kartta ja kirjan lopusta löytyvä lista tavaroista, jotka pariskunta oli pakannut mukaansa. Sieltä löytynee vinkkejä omia pyöräretkiään suunnitteleville.

Kirjan tiedot:

Tuija Kauppinen: Pyörillä päästään: polkupyörällä pitkin Japania ja Etelä-Koreaa. Kirjapaja 2026. 204 sivua.

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen : 25. Matkakertomus

Robin Hobb & muut: Assassin’s Apprentice vol. 1-3

Olen lukenut aikoja sitten Robin Hobbin Näkijän taru- ja Lordi Kultainen -trilogiat. Uudempaa Narri ja näkijä -trilogiaa olen vältellyt, koska tiedän miten se päättyy ja ainakaan toistaiseksi en ole halunnut lukea sitä. Vastikään suomennetut Elolaivat eivät myöskään ole vielä herättäneet sen suurempia lukuhaluja, mutta nyt pääsin palaamaan samaan maailmaan sarjakuvien myötä.

Koko saagan aloittavasta Salamurhaajan oppipojasta on nimittäin tehty sarjakuvat, jotka on kerätty kolmeen kovakantiseen albumiin. Vaikka varasinkin nämä heti, myönnän tehneeni sen vain uteliaisuudesta. Nämä kansikuvat kun ovat niin mitäänsanomattomia ja ankean näköisiä, että ne eivät itsessään herättäneet kiinnostusta.

En oikein ymmärrä, miksi ne on näille edes valittu. Kansikuvien tekijä on nimittäin eri henkilö kuin varsinaisen tarinan kuvittaja (Ryan Kelly), ja kuvituksesta tykkäsin kyllä. Otapa näistäkin kustantajan aivoituksista selvää.

Mutta, itse tarina on taivutettu mielestäni hyvin ja toimivasti sarjakuvaksi. Kruununperijän äpäräpojan pelkkä olemassaolo pyöräyttää Kuuden Herttuakunnan perimysjärjestyksen ja sisäpolitiikan uusiksi. Fitz kasvaa ensin tallissa ja sitten linnassa kuninkaallisen salamurhaajan opissa. Häneen iskostetaan ehdoton uskollisuus sukulinjaansa kohtaan ja välillä se on kovalla koetuksella.

Burrich ja Fitz.

Tarina oli tuttu, mutta en sentään muistanut siitä aivan kaikkea. Sen muistin kyllä, että koko saagaa värittävät ja oikeastaan kantavat Fitz-paran loputtomat kärsimykset. Tunnelin päässä oleva valo on aina vastaantuleva juna ja jokainen pieni onnen murunen on ripoteltu kurjuuskakun päälle.

Niin on heti sarjan alussakin. Yksin tässä osassa on esimerkiksi raakaa fyysistä väkivaltaa, koska taikuuden opettaja on armoton sadisti. Eikä Fitz suinkaan ole ainoa kärsijä, vaan tuskaa on jaettu esimerkiksi hänen isähahmolleen tallimestari Burrichille ja kuninkaan Narrille, jos kohta hän säästyy nimenomaan tässä tarinan osassa suurimmilta ongelmilta. Jatko-osissa niitä sitten riittääkin.

Kokonaisuutena Fitzin elämä on siis varsinainen synkistelyn kulkue, mutta tarinana se kuitenkin toimii oikein hyvin. Samoin tämä sarjakuvaversio on mielestäni hyvin tehty ja tiivistetty alkuperäisestä romaanista. Lukiessa ei tuntunut ollenkaan siltä, että jotain puuttuisi, vaikka aivan kaikkea ei varmasti ole saatu mahdutettua mukaan.

Eli näiden tapauksessa kannattaa tosiaan katsoa kirjan sisään eikä tehdä päätelmiä kuvituksesta kansien perusteella. Ehkäpä ne kertovat tunnelmaltaan vähän Fitzin elämän ankeudesta, mutta eivät näytä ollenkaan siltä, miltä itse sarjakuva näyttää.

Kirjan tiedot:

Robin Hobb & muut: Assassin’s Apprentice vol. 1-3. HarperVoyager 2024 & Dark Horse Books 2025. 144 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 30. Kirjan päähenkilön vanhemmat ovat kadonneet tai muuten poissa

Huhtikooste

Luonto sivuilla -lukuhaaste päättyi. Piti etsiä muutama täsmäkirja, mutta sain kuitenkin koko bingoruudukon täyteen melko vaivattomasti. Haastekoonti on täällä.

Yksi niistä täsmäkirjoista olikin sitten huhtikuun paras kirja, nimittäin Riikka Kaihovaaran Villi ihminen ja muita luontokappaleita. Hyviä ja ajatuksia herättäviä esseitä ihmisen suhteesta luontoon.

Tällä hetkellä luen Robin Hobbin Salamurhaajan pojan sarjakuva-versiota. Luin Näkijän tarun aikoja sitten ja sarjakuva kiinnosti heti kun sen hoksasin. Assassin's Apprentice on pilkottu kolmeen ohuehkoon albumiin ja vaikuttaa lupaavalta.

Luetut

Natori Sawako: Kirja, jota etsit
Neljä kotoilevaa tarinaa pienestä kirjakaupasta.

Ulla Rask: Seitsemän tornin varjoissa
Hieno tarina 1600-luvun alun Lyypekistä.

Tom King, Bilquis Evely & Matheus Lopes: Supergirl: Woman of Tomorrow
Yllättävän synkkä ja kyyninen supersankarisarjakuva.

Hu Anyan: Pikalähettinä Pekingissä: duunarielämää 2000-luvun Kiinassa
Kiinnostava kuvaus duunarityöstä Kiinassa.

J. G. Ballard: Uponnut maailma

Villi dystooppinen maailma oli kiinnostava, rasismi veti koko tarinan alas.

Adeline Kon: Just Between Us

Sateenkaareva sarjakuva huipputason taitoluistelijasta.

Virpi Vainio: Petsamon enkeli

Kiinnostava lähtökohta, mutta punainen lanka tuntui välillä menevän hukkaan.

Jane Austen: Neito vanhassa linnassa

Hauska satiiri kaunokirjallisuuden vaaroista.

Riikka Kaihovaara: Villi ihminen ja muita luontokappaleita

Ajatuksia herättävä esseekokoelma ihmisestä ja luonnosta.

Eva Meijer: Mistä valaat laulavat?: eläinten kiehtova kieli

Kiinnostava kirja eläinten kielestä ja sen ymmärtämisestä.

Haastekoonti: Luonto sivuilla

Luonto sivuilla -haaste päättyy tänään ja myönnän, että sen kanssa tuli hieman kiire. Mutta, sain kuitenkin koko bingoruudukon täyteen, joten hyvin se meni. 

Kiitos taas kivasta haasteesta, @musteen.jaljet!

Suurin osa haastekohdista täyttyi itsestään, mutta kolmeen viimeiseen (luonto ottaa vallan, vastakohdat ja luontoääni) piti etsiä täsmäkirja. Eipä se sinänsä haitannut, koska siksi löysin Riikka Kaihovaaran mainion esseekokoelman Villi ihminen ja muita luontokappaleita. Epäilen olisinko tarttunut siihen ihan muuten vain, mutta pidinkin siitä sitten todella paljon. 

Jäin itse asiassa miettimään Kaihovaaran ja Eva Meijerin kirjojen jälkeen, että olen näköjään tipahtanut vahingossa tietokirjakelkasta. En oikein tiedä miksi luen niitä niin vähän, mutta ehkäpä pitäisi tehdä pieni tietoinen ryhtiliike sen suhteen.

Kaikki haasteeseen lukemani kirjat:

Rinnakkaiselo: Heather Fawcett: Emily Wilde’s Map of the Otherlands

Kirjan nimessä on luontosana: Marja-Leena Lempinen: Siivet ja juuret

Jonkin uuden syntyminen: Hiromi Kawakami: Under the Eye of the Big Bird

Kosketuksissa luonnon kanssa: Nicola Griffith: Ammonite

Lempi vuodenaikasi: Laurie Gilmore: The Pumpkin Spice Café

Vapaus: Peter Brown: The Wild Robot Escapes

Toivo: Peter Brown: The Wild Robot Protects

Rauha: Leena Paasio: Tuuli kääntyy etelään

Melankolia: Charlotte McConaghy: Kesyttämätön pimeä

Horoskooppisi elementti (maa): Marie Brennan: In the Labyrinth of Drakes

Luonnon mahti: Lily Braun-Arnold: The Last Bookstore on Earth

Parantava voima: Celia Rees: Noitalapsi

Luontosuhde: Marie Brennan: Within the Sanctuary of Wings

Luonto ottaa vallan: J. G. Ballard: Uponnut maailma

Vastakohdat: Riikka Kaihovaara: Villi ihminen ja muita luontokappaleita

Luontoääni: Eva Meijer: Mistä valaat laulavat?: eläinten kiehtova kieli