|
Briitta Hepo-oja: Suomea lohikäärmeille 309 s. Otava 2019 Kirjastosta |
Punaiset pilkut täplittävät valkoista lakanaa.
Vuoden 2020 vaihtoehtoisessa Suomessa luonnonusko on voimissaan, kuningaskunta on jakautunut käytännössä kahtia ja yhteiskuntaluokkien eriarvoisuus ja terrorismi on arkipäivää. Köyhempään luokkaan kuuluva Timotei saa 18-vuotislahjakseen pienen lohikäärmeen, jonka kasvattaminen ei ole helppoa. Lohikäärme vie Timin yläluokan maailmaan, jossa hän tutustuu ritarisäätyiseen Lynxiin. Molemmat nuoret ystävineen seuraavat jännityksellä kruununprinsessa Freijan häitä, onhan hän ensimmäinen kuninkaallinen, joka nai tavalliseen kansaan kuuluvan puolison. Pian häiden jälkeen tapahtuu jotain, joka muuttaa koko Suomen tilanteen vieläkin vaarallisemmaksi.
Takakansiteksti ei tämän kirjan kohdalla oikein kohtaa kirjan sisältöä ja siksi jätin melkein tämän lainaamatta. Taasko joku tyypillinen teiniromanssi? Nyt ei jaksa. Mutta onneksi lainasin, koska ei tässä oikeastaan ollut kyse mistään epäsäätyisestä romanssista. Timin ja Lynxin juttu ei ole tarinan pääpointti eikä sen vatvomiseen käytetä läheskään niin paljon aikaa ja sivuja kuin voisi olettaa. Kirjan sydän on pikemminkin sen maailman rakentamisessa ja politiikassa.
...Noin kirjoitettuna saan sen kuulostamaan kieltämättä todella tylsältä, mitä kirja ei missään nimessä ole. Tämä on oikein laadukasta, jännittävää ja ajankohtaista YA-fantasiaa.
Tässä maailmassa Suomi on siis jaettu kahtia. On Etelä-Suomi, jota asuttavat enimmäkseen sääty-yhteiskuntaa kannattavat ihmiset. Tai pikemminkin niin, että muunlaisista ajatuksista on paras olla hiljaa. On myös tasavaltalaisten ja villi-ihmisten pohjoinen Botnia, jonne etelän ihmiset eivät edes saa mennä. Suomi on sikäli takapajuinen maa, että noitia jahdataan ja poltetaan täällä edelleen. Esimerkiksi sivistyneemmässä Ruotsissa noidat ovat tehneet kovasti työtä sen eteen, että heidät on hyväksytty osaksi yhteiskuntaa. Eriarvoisuus rehottaa muutenkin. Raha valuu aatelisten taskuun ja köyhät pärjäävät miten kuten. Lynxille ei tuota ongelmia hankkia parin tonnin korua, mutta Timin halpa nettiyhteys on hidas kuin etana. Ei niin yllättäen kuninkaallisten kannattajat ovatkin aatelisia, tasavallan kannattajat puolestaan vähävaraisia.
Uutiset olivat sitä samaa: kuninkaalliset häät, työttömyys, kauppapakotteet, TASA [radikaali tasavaltalaisten ryhmä], häät, työttömyys, kauppapakotteet, häät, TASA, blaa blaa. Ihan totta. Samat otsikot toistuivat joka päivä, ei niitä kukaan jaksanut. Silloin tällöin haastateltiin vaihteen vuoksi tyytymättömiä turkulaisia, joiden mielestä kuninkaalliset häät olisi pitänyt järjestää maan pääkaupungissa eikä Helsingissä. Häiden menetys oli ihan turkulaisten oma vika. Olisivat polttaneet kaupunkinsa vähän harvemmin. Missä Freijan olisi heidän mielestään pitänyt mennä naimisiin, Turun linnan hiiltyneillä raunioillako.
(s. 12)
Timin mieltä painaa hänen entisen tyttöystävänsä Astridin kuolema, eikä ihastuminen Lynxiin paranna ihmeenomaisesti hänen traumaansa. Tätähän tapahtuu turhankin usein tässä genressä; oli taustalla sitten kiusaaminen tai perheen kuolema, rakkaus parantaa välittömästi kaiken. Ei tällä kertaa. Tim käy lyseota ja maailmanrakennus tulee hauskasti esiin esimerkiksi siinä, että koulussa opiskellaan riimukirjoitusta. Yllätyslahjaksi saatu lohikäärme on oikeastaan jonkinlainen terapiaeläin, koska se saa Timin kiinnostumaan uusista asioista. Esimerkiksi suomen opettamisesta sille eli tehtävästä, joka on perinteen ja tiedon mukaan miltei mahdotonta. "Suomea lohikäärmeille" onkin paitsi kirjan nimi, myös Timin itselleen sälyttämä tehtävä ja tässä nimenomaisessa Suomessa myös sananlasku, jonka merkitys kiertyy takaisin kirjan eriarvoisuuden teemaan.
Lynx on Timiä vuotta vanhempi yliopistoa käyvä nuori nainen, joka kuuluu ritarisukuun. Hänen säätynsä elämää säätelee ritarikoodi, joka on sekä vähemmän konservatiivinen että älyttömämpi kuin ehkä kuvittelet. Sopii siis tähän maailmaan kuin nenä päähän. Nuorempana Lynx teki pikkuserkkunsa kanssa pienessä humalassa sopimuksen siitä, että jos he 25-vuotiaina ovat edelleen naimattomia, he menevät keskenään naimisiin. Hauska vitsi, joka ritarivalan ja -kunnian vuoksi sitoo heitä edelleen. Pidin valtavasti siitä, miten ritarivala ja sen pitäminen sekä Lynxin huolimattomuus liittyivät lopulta tarinaan paljon vakavammankin asian kohdalla. Ritarin sotilasrooli sinänsä ei ole Lynxin juttu, mutta onneksi sen ei tarvikaan olla. Hänellä on isosisko, perheen esikoinen luutnantti Fox, jonka tyttöystäväkin on armeijassa, sekä isoveli Feenix.
Iso plussa kirjalle siitä, että sukupuolten välinen ja seksuaalinen tasa-arvo näyttävät olevan kirjassa oikeasti asioiden normaalitila. Usein kirjoissa kyllä sanotaan näin, mutta todellisuus on sitten toinen. Eihän tyttö voi
oikeasti tehdä jotain jne.. Tällä kertaa voi. Kukaan ei viittaa esimerkiksi Foxiin millään osoittelevalla ja alleviivaavalla tavalla. Pidinkin paljon Foxista ja oikeastaan kaikista kirjan hahmoista. Heihin ja kirjan maailmaan tutustuttiin luontevasti ilman niitä (ainakin minua) ärsyttäviä "
as you know, Bob..." -hetkiä. Luonnonusko ja haltijat olivat arkipäivää ja sulassa sovussa kännyköiden ja nuorisobileiden kanssa.
Juoni jäi todella kutkuttavaan ja koukuttavaan kohtaan. Vaikka kirjassa ei sanota sen olevan sarjan avausosa, toivon, että se on!
Luettu myös: