Briitta Hepo-oja: Amalia A ja kosmiset kiemurat

Ovikello soi.

Olen pyöritellyt tätä Amalia A ja kosmiset kiemurat -kirjaa välillä käsissäni viime vuodesta saakka. Nimi ja kansikuva eivät niin houkutelleet, mutta tykkäsin Briitta Hepo-ojan Suomea lohikäärmeille -duologiasta tosi paljon.

Onneksi nyt sitten annoin tälle mahdollisuuden, koska tykkäsin tästäkin! Aivan erilainen kuin nuo lohikäämeilyt, mutta oikein raikas ja uskallanko sanoa viehättävä nuortenkirja.

Tarina kertoo kasiluokkalaisesta Amaliasta, joka on joutunut muuttamaan Tampereelta pienemmälle paikkakunnalle. Heti alkusivuilla Amalian poikaystävä Jimi paljastuukin sovinistiksi ja Amalia päättää näyttää tälle taivaan merkit tavalla tai toisella. Kekseliäästi se sitten tapahtuukin.

Tykkäsin sekä kerronnasta että Amaliasta. Tätä oli kiva lukea, koska teksti etenee nopeasti ja huumori on oikeasti hauskaa. Amalia tuntuu tavalliselta teiniltä, jonka sopeutuminen tuppukylään on ollut hidasta monestakin syystä. Bestis Louna on sentään löytynyt ja tarinan edetessä Amalia astuu ulos kuplastaan ja tutustuu muihinkin ikäisiinsä.

Ihan erityisesti pidinkin tarinan ihmissuhteista ja perhekuvauksista. Louna on hurahtanut astrologiaan ja vaikka Amalia ei siihen samalla lailla uskokaan, tyttöjen ystävyys näkyy heidän halussaan olla kiinnostuneita toisistaan, myös niistä tylsemmistä asioista. Lounan ja muidenkin sivuhenkilöiden perhetilanteita kuvataan juuri sen verran, kuin mitä Amalia niistä tietäisi.

Amalian oma perhe on ennen kaikkea isä, joka toipuu edelleen vuoden takaisesta vakavasta onnettomuudesta. Äiti ilmestyy paikalle silloin kuin huvittaa ja onkin Amalian elämän suurin kipupiste. Amalian vanhemmat ovat harvinaista kyllä teinivanhempia: he ovat saaneet Amalian 16-vuotiaina ja tämä on välillä aika oleellistakin sen kannalta, miten muut suhtautuvat heihin.

Perhekuvauksena tämä oli minusta hieno. Eivät kaikki onnelliset perheet ole ydinperheitä eikä äiti ole aina se vanhempi, jonka luonne sopii lähivanhemmuuteen.

Välillä minusta kyllä tuntui, että olen oikea mureneva muumio, koska Amalia on tosiaan syntynyt vuoden 2010 kieppeillä. 90-luku on hänelle vintagea ja 80-luvun musiikki ikivanhaa. Niin ne vuodet ja vuosikymmenet vierivät…

Mutta tosiaan, oikein kiva ja realistinen nuortenkirja, jossa käsitellään vaikeitakin aiheita musertumatta niiden alle.

Kirjan tiedot:

Briitta Hepo-oja: Amalia A ja kosmiset kiemurat | Otava 2024 | 364 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Kohti ääretöntä : Astrologia

Briitta Hepo-oja: Sydämiä seireeneille

 

Ensimmäinen sydän tuli vastaan yhtäkkiä.

Menetettyään ritarinarvonsa Lynx suuntaa kohti pohjoista. Hän haluaa löytää noidan, joka voisi voimillaan palauttaa Timin muistin. Matka villiin Botniaan on raskas ja vaarallinen, koska metsissä vaanivat niin seireenit kuin haltijatkin. Lynxin tietämättä isosisko Fox on lähtenyt hänen peräänsä sekalaisen seurueensa kanssa. Foxin pinna on kireällä kun mukana pitää raahata niin lemmenloitsusta saanutta Franzia, muistinsa menettänyttä Timiä kuin tämän kuolleista palannutta entistä tyttöystävääkin.

Luin viime vuonna Suomea lohikäärmeille -kirjan, ihastuin siihen ja toivoin, että sille tulisi jatkoa. Ilahduin todella paljon kun paljastui, että se tosiaan oli sarjan ensimmäinen osa. Tällä kertaa kirjassa on vähemmän poliittista juonittelua eikä Helsingissäkään viivytä kuin hetki. Suurimman osan ajasta sankarimme seikkailevat villissä Botniassa eli vaihtoehtoisessa Pohjois-Suomessa, jossa haltijoita on paras lepytellä ja silmät on oltava selässäkin puskissa vaanivan vaaran varalta.

Oikeastaan tarinan aikana ei tapahdu paljon mitään. Reaalimaailmaan sijoitettuna Lynx tekisi Foxin autolla pienen roadtripin Kuusamon tienoille ja hänen perässään ajelisi sekalainen nelikko muita ihmisiä. Erään hahmon tarkoitusperät jäävät hämärän peittoon, loppuratkaisu on loppujen lopuksi aika ärsyttävä ja mukana on aimo annos deus ex machinaa. 

Mutta eipä se haittaa! Kirjan vahvuus ei olekaan monimutkainen juoni, vaan af Bjarmian sisarukset ja ihmeellinen ja rikas maailma. Tarinalla on kolme kertojaa; Lynx, Tim ja Fox, joista viimeinen ei ollut äänessä Suomea lohikäärmeille -kirjassa. Mielestäni Tim oli näistä vähiten kiinnostava ja tuntui siltä, että hän oli kertoja ainoastaan Astridin takia. Ketään muuta elävien kirjoihin palannut Astrid ei suuremmin kiinnostanut ja Astridin oman näkökulman käyttäminen olisi leväyttänyt esiin koko joukon juonipaljastuksia aivan liian aikaisin. Astrid sinänsä oli mielenkiintoinen hahmo ja olisi ollut kiva lukea tarinaa hänenkin näkökulmastaan.

Pidin kuitenkin hyvin paljon Lynxin ja Foxin kappaleista! He ovat hyvin erilaiset ihmisinä ja se tulee selvästi esille. Foxilla sentään on jotain kokemusta maastossa selviytymisestä, mutta Lynx on ihan hukassa Botnian ryteiköissä. Etenkin Foxin näkökulma oli hauskaa luettavaa hänen töksähtelevän ja lyhytpinnaisen luonteensa vuoksi. 

Käteni etsiytyi vyötärölläni olevalle ritarin tikarille.

"Vain yhdenlaiset ihmiset palaavat kuolleista jonkun toisen kasvoilla", sanoin.

"Noidat", Franz täydensi.

"Aioin sanoa petturit", sanoin. "Onko hän helvetti soikoon vielä noitakin?"

(s. 76)

Tykkäsin todella paljon kirjan maailmasta. Pikkuruiset lohikäärmeet, ritarit, seireenit ja kännykät elävät sulassa sovussa keskenään. Ihmiset voivat olla ateisteja, kristittyjä tai uskoa erilaisiin vanhoihin jumaliin, ja sillä, kuka uskoo mihinkin on oma logiikkansa. Tämä vaihtoehtoinen Suomi on omiaan herättämään uteliaisuuden ja oman mielikuvituksen. Jos seireenit voivat lennellä avomereltä Kuusamoon, asuuko jossain Haltin rinteillä jetiperhe? Voiko tästä Suomesta tulla ikinä tasavalta ja noitaystävällinen maa, vai joutuvatko tasavaltalaiset ja noidat aina piileskelemään? 

Ajatuksen tasolla yksi kirjan karmeimmista asioista ovat noitaroviot, joita tässä Suomessa edelleen poltellaan aina tilaisuuden tullen. Pidin siitä, miten eri tavalla kirjan hahmot suhtautuivat esimerkiksi noitiin tai erilaisiin uskomuksiin. Foxille haltijoiden kestitsemisellä ei ole niin väliä, mutta Franzille on.

Tämä sarja on niin kiva, että tosiaan toivoisin sen saavan vieläkin jatkoa! Joko näillä tai uusilla hahmoilla. Monta asiaa jäi auki ja vaikka onkin hauska spekuloida, mitä seuraavaksi voisi tapahtua, haluaisin myös tietää, miten se "oikeasti" menee.

Kirjan tiedot:
Britta Hepo-oja: Sydämiä seireeneille | Otava 2020 | 346 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Halloween-lukuhaaste 2020 [kirja 3]

Briitta Hepo-oja: Suomea lohikäärmeille

Briitta Hepo-oja:
Suomea lohikäärmeille
309 s.
Otava 2019
Kirjastosta

Punaiset pilkut täplittävät valkoista lakanaa.

Vuoden 2020 vaihtoehtoisessa Suomessa luonnonusko on voimissaan, kuningaskunta on jakautunut käytännössä kahtia ja yhteiskuntaluokkien eriarvoisuus ja terrorismi on arkipäivää. Köyhempään luokkaan kuuluva Timotei saa 18-vuotislahjakseen pienen lohikäärmeen, jonka kasvattaminen ei ole helppoa. Lohikäärme vie Timin yläluokan maailmaan, jossa hän tutustuu ritarisäätyiseen Lynxiin. Molemmat nuoret ystävineen seuraavat jännityksellä kruununprinsessa Freijan häitä, onhan hän ensimmäinen kuninkaallinen, joka nai tavalliseen kansaan kuuluvan puolison. Pian häiden jälkeen tapahtuu jotain, joka muuttaa koko Suomen tilanteen vieläkin vaarallisemmaksi.

Takakansiteksti ei tämän kirjan kohdalla oikein kohtaa kirjan sisältöä ja siksi jätin melkein tämän lainaamatta. Taasko joku tyypillinen teiniromanssi? Nyt ei jaksa. Mutta onneksi lainasin, koska ei tässä oikeastaan ollut kyse mistään epäsäätyisestä romanssista. Timin ja Lynxin juttu ei ole tarinan pääpointti eikä sen vatvomiseen käytetä läheskään niin paljon aikaa ja sivuja kuin voisi olettaa. Kirjan sydän on pikemminkin sen maailman rakentamisessa ja politiikassa. 

...Noin kirjoitettuna saan sen kuulostamaan kieltämättä todella tylsältä, mitä kirja ei missään nimessä ole. Tämä on oikein laadukasta, jännittävää ja ajankohtaista YA-fantasiaa.

Tässä maailmassa Suomi on siis jaettu kahtia. On Etelä-Suomi, jota asuttavat enimmäkseen sääty-yhteiskuntaa kannattavat ihmiset. Tai pikemminkin niin, että muunlaisista ajatuksista on paras olla hiljaa. On myös tasavaltalaisten ja villi-ihmisten pohjoinen Botnia, jonne etelän ihmiset eivät edes saa mennä. Suomi on sikäli takapajuinen maa, että noitia jahdataan ja poltetaan täällä edelleen. Esimerkiksi sivistyneemmässä Ruotsissa noidat ovat tehneet kovasti työtä sen eteen, että heidät on hyväksytty osaksi yhteiskuntaa. Eriarvoisuus rehottaa muutenkin. Raha valuu aatelisten taskuun ja köyhät pärjäävät miten kuten. Lynxille ei tuota ongelmia hankkia parin tonnin korua, mutta Timin halpa nettiyhteys on hidas kuin etana. Ei niin yllättäen kuninkaallisten kannattajat ovatkin aatelisia, tasavallan kannattajat puolestaan vähävaraisia.

Uutiset olivat sitä samaa: kuninkaalliset häät, työttömyys, kauppapakotteet, TASA [radikaali tasavaltalaisten ryhmä], häät, työttömyys, kauppapakotteet, häät, TASA, blaa blaa. Ihan totta. Samat otsikot toistuivat joka päivä, ei niitä kukaan jaksanut. Silloin tällöin haastateltiin vaihteen vuoksi tyytymättömiä turkulaisia, joiden mielestä kuninkaalliset häät olisi pitänyt järjestää maan pääkaupungissa eikä Helsingissä. Häiden menetys oli ihan turkulaisten oma vika. Olisivat polttaneet kaupunkinsa vähän harvemmin. Missä Freijan olisi heidän mielestään pitänyt mennä naimisiin, Turun linnan hiiltyneillä raunioillako.

(s. 12)

Timin mieltä painaa hänen entisen tyttöystävänsä Astridin kuolema, eikä ihastuminen Lynxiin paranna ihmeenomaisesti hänen traumaansa. Tätähän tapahtuu turhankin usein tässä genressä; oli taustalla sitten kiusaaminen tai perheen kuolema, rakkaus parantaa välittömästi kaiken. Ei tällä kertaa. Tim käy lyseota ja maailmanrakennus tulee hauskasti esiin esimerkiksi siinä, että koulussa opiskellaan riimukirjoitusta. Yllätyslahjaksi saatu lohikäärme on oikeastaan jonkinlainen terapiaeläin, koska se saa Timin kiinnostumaan uusista asioista. Esimerkiksi suomen opettamisesta sille eli tehtävästä, joka on perinteen ja tiedon mukaan miltei mahdotonta. "Suomea lohikäärmeille" onkin paitsi kirjan nimi, myös Timin itselleen sälyttämä tehtävä ja tässä nimenomaisessa Suomessa myös sananlasku, jonka merkitys kiertyy takaisin kirjan eriarvoisuuden teemaan.

Lynx on Timiä vuotta vanhempi yliopistoa käyvä nuori nainen, joka kuuluu ritarisukuun. Hänen säätynsä elämää säätelee ritarikoodi, joka on sekä vähemmän konservatiivinen että älyttömämpi kuin ehkä kuvittelet. Sopii siis tähän maailmaan kuin nenä päähän. Nuorempana Lynx teki pikkuserkkunsa kanssa pienessä humalassa sopimuksen siitä, että jos he 25-vuotiaina ovat edelleen naimattomia, he menevät keskenään naimisiin. Hauska vitsi, joka ritarivalan ja -kunnian vuoksi sitoo heitä edelleen. Pidin valtavasti siitä, miten ritarivala ja sen pitäminen sekä Lynxin huolimattomuus liittyivät lopulta tarinaan paljon vakavammankin asian kohdalla. Ritarin sotilasrooli sinänsä ei ole Lynxin juttu, mutta onneksi sen ei tarvikaan olla. Hänellä on isosisko, perheen esikoinen luutnantti Fox, jonka tyttöystäväkin on armeijassa, sekä isoveli Feenix. 

Iso plussa kirjalle siitä, että sukupuolten välinen ja seksuaalinen tasa-arvo näyttävät olevan kirjassa oikeasti asioiden normaalitila. Usein kirjoissa kyllä sanotaan näin, mutta todellisuus on sitten toinen. Eihän tyttö voi oikeasti tehdä jotain jne.. Tällä kertaa voi. Kukaan ei viittaa esimerkiksi Foxiin millään osoittelevalla ja alleviivaavalla tavalla. Pidinkin paljon Foxista ja oikeastaan kaikista kirjan hahmoista. Heihin ja kirjan maailmaan tutustuttiin luontevasti ilman niitä (ainakin minua) ärsyttäviä "as you know, Bob..." -hetkiä. Luonnonusko ja haltijat olivat arkipäivää ja sulassa sovussa kännyköiden ja nuorisobileiden kanssa. 

Juoni jäi todella kutkuttavaan ja koukuttavaan kohtaan. Vaikka kirjassa ei sanota sen olevan sarjan avausosa, toivon, että se on!

Luettu myös:

Kirjapöllön huhuiluja