Bob Karp & Alfred Taliaferro: Aku Ankka päivästä päivään 1942

Ostin kirpparilöytönä Aku Ankka päivästä päivään -sarjan vuoden 1942 osan. Minulla on jo ennestään vuosi 1953 ja silloin kun sen ostin, ajattelin, että nämä olisi kiva löytää kaikki omaan hyllyyn.

Tai jos tarkkoja ollaan, niin tämä suomennos on ilmestynyt vuonna 1992, mutta alkuperäiset stripit ilmestyivät 50 vuotta aiemmin. Bob Karpin käsikirjoittamat ja Alfred Taliaferron kuvittamat stripit ilmestyivät amerikkalaisissa sanomalehdissä keskellä toista maailmansotaa.

Ja sota kyllä näkyy sarjakuvissa. Tein tästä erillisen postauksen juurikin siksi, että tämä herätti niin paljon ajatuksia sarjakuvasta ajankuvana ja sarjakuvan valjastamisesta propagandakoneiston käyttöön.

Aku ja koko Ankkalinna elää tässä samaa vuotta, ja reaalimaailman tapahtumat heijastuvat fiktiiviseen maailmaan. Ihan jokainen strippi ei kierry sodan ympärille, mutta huomattava osa kuitenkin. Lisäksi tässä on vielä erikseen huomautus siitä, että 2.-7.2. ilmestyneet stripit on jätetty kirjasta kokonaan pois.

“Sota oli kaikille kovaa aikaa, ja Akunkin tunteet kuumenivat sen verran, että amerikkalainen kustantaja on jälkikäteen katsonut parhaaksi hyllyttää tämän viikon stripit.”

Minulla heräsi tietenkin välittömästi kiinnostus noita strippejä kohtaan!

Kirjaan painetuissa stripeissä käsitellään etenkin kotirintamaan vaikuttavia päivänpolttavia aiheita. Aku pelkää jatkuvasti, että hänen autonsa takavarikoidaan sotilaiden käyttöön. Polttoaineesta on jatkuva pula, samoin rahasta ja autonrenkaista. Kotirintamalla kerätään kumia ja metallia, ja rakennetaan bunkkereita takapihalle. Valoja ei saa sytyttää pimeällä ja kadulla partioivat kotijoukot vahtivat määräyksen noudattamista.

Aku kiertää ja selviää ongelmista nokkeluudella, mutta huumorista huolimatta strippien yleissävy on kuitenkin synkkä. Sotajoukkoja on jopa leiriytynyt Ankkalinnan lähelle ja opportunistiankka myy sotilaille milloin kuorimaveitsiä, milloin korvatulppia.

Ajankuva näkyy myös lasten ja naisten kohteluna. Siskonpojat saavat kolttosista selkäänsä ja stripeissä tehdään pilaa naisten ajotaidoista ja etenkin Iineksen pinnallisuudesta. Toki Iines on myös monissa stripeissä se järjen ääni, jota Akun olisi ollut syytä kuunnella.

Kaiken kaikkiaan albumi oli sekä viihdyttävää että kiinnostavaa luettavaa. Oli kyllä sen parin euron arvoinen, jotka tähän käytin.

Kirjan tiedot:

Bob Karp & Alfred Taliaferro: Aku Ankka päivästä päivään 1942. Sanomaprint 1992. 152 sivua.

Suomennos, mahdollisesti ruotsinkielestä: Heimo Lepikkö.

Haasteet:

* Sarjakuvabingo: Nimessä viisi osaa

Stephen Graham Jones: The Buffalo Hunter Hunter

Stephen Graham Jones oli minulle ennestään tuntematon kirjailija, mutta tämä The Buffalo Hunter Hunter on osunut silmiini useammassa paikassa viime aikoina. Koska minun piti muutenkin lukea tähän väliin kauhukirja, tämä tuntui melkein itsestään selvältä valinnalta.

Tämän lukeminen kesti kuitenkin yllättävän kauan, koska minulla oli etenkin alussa vaikeuksia kirjan kielen suhteen. Yksi (ja se tärkein) kertojista on pikuni-heimoon kuuluva Good Stab, joka etenkin kirjan alkupuolella käyttää asioista ja eläimistä sanoja, jotka hän kääntää äidinkielestään englanniksi. Olin ensin ihan hukassa esimerkiksi sen suhteen, mikä hiivatin eläin on long-ears tai mikä on round-ball gun.

Mutta, ymmärsin kyllä heti, että syy ei ollut omassa englanninkielen taidossani tai käsityskyvyssäni. Veikkaan, että kirja on ollut tältä osin haastava myös englantia äidinkielenään puhuville ja niin on ollut tarkoituskin. Good Stab antaa tahallaan itsestään tietynlaisen kuvan ennakkoluuloiselle kuuntelijalleen. Samalla kirjailija kommentoi sitä, miten kolonisaatio vaikuttaa alistettujen kansojen omaan kieleen ja jopa tuhoaa sen.

Jutun juju on siis se, että kirjassa on kolme kerrosta. Uloimpana on vuosi 2012, jolloin humanistitutkija Etsy Beaucarne saa käsiinsä moninkertaisen isoisänsä päiväkirjan. Keskimmäinen kerros on tämän Arthurin, luterilaisen papin, päiväkirja vuodelta 1912. Ja sisimpänä kerroksena on Good Stabin uskomaton ja hirvittävä elämäntarina, jota hän Arthurille kertoo.

My father used to tell me that I needed to pay attention to where I was instead of looking farther away than I could see, and I know he was right, but knowing and doing aren’t the same thing.

(s. 52)

Tämä on vampyyritarina, joka on melkoisen väkivaltainen ja sisältää todella paljon kehokauhua. Vampyyrius toimii tässä periaatteella olet mitä syöt. Mitä enemmän vampyyri juo jonkin verta, sitä enemmän hän muuttuu sen kaltaiseksi.

Good Stabin oma tarina alkaa ajasta, jolloin valloittajat teurastavat biisoneita ja ohessa myös intiaaneja. Koko kirja on hyytävä kuvaus kolonisaatiosta, rasismista ja silmittömästä väkivallasta, jota valloittajat kylvävät, ja johon Good Stab lopulta lisää oman osansa. Häntä on todella helppo ymmärtää, vaikka onkin vaikea olla niin raakojen tekojen puolella.

Aivan erityinen kolonisaatioon ja kostoon liittyvä kehokauhu astuu kuvaan, kun Good Stab alkaa juoda valkoisten metsästäjien verta. Miten kauheaa on huomata muuttuvansa siksi, mitä vihaa eniten maailmassa?

Kirjan loppu ei ollut mielestäni ihan yhtä vahva kuin muu kirja, mutta tämä lienee makuasia. Myönnän myös, että minun oli vaikea keskittyä lopussa ihmisten ja vampyyrien väliseen draamaan, koska olin koko ajan huolissani Etsyn kissasta.

Kirjan tiedot:

Stephen Graham Jones: The Buffalo Hunter Hunter. Titan Books 2025. 443 sivua.

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa on pimeyden olento

Sunna Kitti: Yön olennot & Mika Lietzén: Skotlannin matkakirja

Kaksi kotimaista sarjakuvaa!

Sunna Kitti: Yön olennot. Zum Teufel 2026.

Yön olennot on Kuriton planeetta -sarjan ensimmäinen osa. Lainasin sen siksi, että en ole juurikaan lukenut kotimaisia scifi-sarjiksia ja kannen perusteella arvelin, että tykkäisin piirrosjäljestä. Tykkäsinkin, se oli saanut selvästi vaikutteita etenkin toimintamangoista.

Tämä on siis selvästi eeppisen scifi-sarjan avausosa, jossa asetellaan pelinappulat laudalle. On joukko enemmän kuin vähemmän syrjäytyneitä ja vinksahtaneita lukiolaisia, ja heidän opettajansa. Yksi heistä, uusi sijainen Boris, ei olekaan sitä miltä näyttää, ja kohta kerrostalossa lymyilee väkivaltaisia kaniinisotureita ja lukiolaiset ovat pulassa.

Pidin tästä ja jäinkin odottamaan jatkoa! Sarjakuva on selvästi tehty huolella ja etenkin toimintakohtaukset olivat näyttäviä. Hahmot on helppo erottaa toisistaan ja homma menee välillä sopivasti överiksi. Ehkäpä seuraavassa osassa ollaan jo enemmän avaruudessa, ainakin tämä jäi lupaavaan cliffhangeriin.

* Sarjakuvabingo: Julkaistu 2026

Mika Lietzén: Skotlannin matkakirja. Asema Kustannus 2025.

Tämä onkin sitten aivan toisenlainen sarjakuva. Oikeastaan sanoisin tätä sarjakuvamuotoiseksi tietokirjaksi. Jos tämä ei olisi kirjaston sarjiksissa, laittaisin tämän matkakertomuksiin, koska sellainen tämä on.

Tässä siis kerrotaan sekä Lietzénin ja hänen puolisonsa matkoista Skotlantiin. Kaksi hyvin erilaista matkaa, joista Lietzénin on omatoiminen ja puolison on pakettimatka. Kirja on täynnä faktatietoa Skotlannista sekä tietenkin matkailijoiden omia kokemuksia.

Mieleeni jäi erityisesti se, miten paljon turismi näkyy ja miten helposti sekä he että paikalliset ohittavat kaduilla kerjäävät asunnottomat. Surullisen yleismaailmallista.

Nappasin tämän hyllystä kauniin kannen perusteella ja sisältö olikin aivan yhtä miellyttävää silmälle. Piirrosjälki on selkeää ja jos olisin ikinä käynyt noilla paikoilla Skotlannissa, tunnistaisin ne varmasti. Tästä jäi jotenkin haikea olo ja lukiessakin tämän ääreen rauhoittui kummasti.

* Sarjakuvabingo: Kotimainen

S. K. Rostedt: Kahden veren tytär (Moorna #01)

Romantasia, tuo hittigenre, joka on minulle melko tuntematon. Sattui siis melko sopivasti, että se kiinnosti myös paria kaveriani. Pistimme pystyyn romantasia-lukupiirin ja ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui tämä trilogian aloittava Kahden veren tytär. Tiesimme tästä etukäteen tasan sen, että se on kotimaista romantasiaa.

Niillä eväillä hypättiin Kuninkaankaupunkiin, jossa parikymppinen Moorna toimii maksettuna seuralaisena. Moornaa halveksitaan ja himoitaan hänen perimänsä vuoksi, onhan puolihaltia harvinaista ja eksoottista herkkua. Moornan haluaa myös kaupunkiin ilmestynyt komea, lihaksikas, upea, häikäisevä, seksikäs jne. Caidas, joka ostaa Moornan ja vie hänet mukanaan kohti seikkailuja.

Tätä lukiessamme kävi ilmi, että jakauduimme lukijoina kahteen kategoriaan: niihin, jotka jäävät jumiin fantasiamaailman verotukseen ja pohtivat, mikä hiivatin puulaji on niin vankka, että kestää oksistossaan hyppelehtivän bodarihaltian, sekä niihin, joita se ei kiinnosta pätkääkään.

No okei, ei sentään verotukseen vaan etenkin seuralaisten huutokauppaan, jossa ei ollut mitään järkeä. Yhtäkkiä nämä määräaikaisen sopimuksen välittäjänsä kanssa tehneet tyypit pistetään myyntiin uuden omistajansa ikuiseen orjuuteen. Anteeksi kuinka? Juonen kannalta olisi ollut aivan yhdentekevää valita se loogisempi vaihtoehto, eli se, että sopimuksen sisältö säilyy samana vaikka toinen osapuoli vaihtuikin.

Jäin nillittimään tätä koko kirjan ajaksi, joskaan en niin paljon kuin lempinimeä torttunen, joka meni ehdottomasti kategoriaan Ei.

Tarina sinänsä alkoi hyvin hitaasti ja suurin osa tapahtumista oli jätetty viimeiselle sadalle sivulle. Sitä ennen lähinnä jaariteltiin kaupungissa ja käveltiin metsässä. Plussaa tarinalle siitä, että Moorna ei ollut ollenkaan erähenkinen eikä hänen fyysinen kuntonsa ollut heti loistava. Kuten tarinassa todetaan, sänkykamarin atleettisuus ei automaattisesti tarkoita sitä, että hän jaksaa tarpoa päiväkausia pitkin maita ja mantuja.

Caidas kääntyi ja veti kätensä puuskaan. “Miten sinä olet noin kömpelö? Eikö Satakieli opettanut teitä tanssimaan Punaisessa hovissa?”

“Vain vaakavalssia”, Moorna ärähti ja varoi astumasta oikealle jalalleen.

(s. 233)

Hahmojen ja maailman käsittely ei ollut kovin syvällistä, mutta toisaalta tämähän on sarjan ensimmäinen osa. Lopun paljastukset huomioon ottaen oletan, että kaikkeen ihmisistä haltioihin ja demoneihin syvennytään paremmin seuraavassa osassa.

…Jonka päätimme lukea, koska eihän sarjaa voi kesken jättää etenkään cliffhanger-lopun jälkeen! Ehkä seuraavassa osassa on myös niitä spicy-kohtauksia, joita tässä ei ollut. En yleensä kaipaa kirjaan seksiä, mutta tällä kertaa oikein odotin niitä ihan vain kirjan genren vuoksi.

Kirjan tiedot:

S. K. Rostedt: Kahden veren tytär. Otava 2024. 506 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 18. Kirja, joka kuuluu useampaan eri genreen

Caro Claire Burke: Yesteryear

Tunnustus: en juurikaan pitänyt tästä kirjasta, niin hypetetty kuin se onkin.

Joiltain osin tämä johtuu varmasti siitä, että onnistuin aivan vahingossa spoilaamaan itseni kirjan suurimmille juonenkäänteille. Ehkä olisin lukenut tätä eri tavalla, jos en olisi ollut koko ajan niin tuskallisen tietoinen siitä, miksi jotkin asiat kuvattiin tietyllä lailla ja mihin tarina oli menossa.

Mutta tuskinpa tämä olisi tehnyt minuun kovin suurta vaikutusta ilman spoilereitakaan, aihetta nimittäin käsiteltiin harmillisen pinnallisesti. Mentiin mysteeri edellä sen sijaan, että oltaisiin pureskeltu tradwife-ilmiötä oikein kunnolla.

Jutun juju on siis se, että Natalie elää kiiltokuvatäydellistä, periamerikkalaista farmielämää siippansa ja lapsilaumansa kanssa. Hän on tehokas somettaja, jolla on miljoonia seuraajia. Ja sitten eräänä päivänä hän herääkin omassa talossaan, mutta vuosi vaikuttaa olevan 1855. Mitä on tapahtunut? Natalien tarinaa seurataan kahdella aikatasolla, joista toinen kertoo missä ollaan ja toinen miten sinne on päädytty.

Natalie on epäluotettava ja vastenmielinen kertoja, eikä minulla ole mitään sellaisia vastaan. Hän on ylpeä ja tekopyhä kontrollifriikki, joka tuomitsee lähimmäisensä kunnon äärioikeistolaisen kristityn tavoin. Hänestä ei ole tarkoituskaan pitää, mutta olisin silti halunnut ymmärtää häntä. Miksi hänestä tuli tuollainen? Oliko hän narsisti ja sosiopaatti jo syntyessään? Ilmeisesti.

Minulle suurin ongelma Natalien suhteen oli siinä, että hänen uskoaan ei taustoitettu kovin hyvin. Missään vaiheessa ei selviä, mitä uskonnollista suuntausta hän seuraa ja mihin hän tarkkaan ottaen uskoo paitsi epämääräiseen kuvitelmaan siitä, millainen konservatiivinen perinteinen kristillinen perhe on. Hänen suhteensa jumalaansa on oudon seksuaalinen, mutta miksi? Mitä hänen kirkossaan saarnattiin paitsi yleistä tulta ja tulikiveä nykyajan moraalittomuutta kohtaan?

Harvemmin nimenomaan haluan kirjan olevan uskonnollisempi, mutta tämän kirjan olisi tematiikkansa puolesta pitänyt olla.

Kirja on satiiri ja koko valitettavan tradwife-ilmiön käsittely jäi tässä tosiaan mielestäni kovin kevyeksi. Ketä tässä on loppujen lopuksi tarkoitus pilkata? Somevaikuttajia? Tekopyhiä? Tradwifeja? Rikkaita? Konservatiiveja? Äitejä? Miehiä? Naisia? Kaikkia? Koska Natalie halveksii kaikkea ja kaikkia, hänen ja kerronnan satiirilla ei ollut kovinkaan terävää kärkeä.

Olisin oikeasti halunnut pitää tästä enemmän ja melkein toivoisin, että joku muu kirjoittaisi kirjan samasta lähtökohdasta, mutta ilman niitä yllätyskäänteitä. Aikamatkustamaan pakotettu tradwife on nimittäin kiinnostava idea! Tai vaihtoehtoisesti ei-satiirinen kuvaus siitä, millainen ahdas loukko sellainen elämä loppujen lopuksi on.

This is the best we homemakers can hope for in this life: a man whose freakishness is not unspeakably violent or technically illegal, and therefore is something we are able to bear.

(s. 129)

Se täytyy kyllä myöntää, että luultavasti katson tästä tehdyn elokuvan jahka se valmistuu, koska Anne Hathaway.

Kirjan tiedot:

Caro Claire Burke: Yesteryear. 4th Estate 2026. 391 sivua.

Catana Chetwynd: Still Smitten & Noji: The (Pet) Detective Agency

Kaksi sarjakuvaa yhdellä postauksella!

Catana Chetwynd: Still Smitten: Short-Form Comics about Long-time Love. Andrews McMeel Publishing 2026.

Herätelaina! Tämä pikkuinen ja somakantinen sarjakuva sattui silmiini kirjaston hyllyssä, ja lainasin sen puhtaasti söpöyden vuoksi. Joskus se on ihan hyvä perustelu.

Tämä paljastui omaelämäkerralliseksi strippisarjakuvaksi. Catana Chetwynd kuvaa stripeissä parisuhteensa arkea. Ote on humoristinen ja kuvaa nimenomaan arjen kevyempiä juttuja ja sitä, miten hyvin pariskunta tuntee toisensa.

Alaotsikko onkin “Short-Form Comics about Long-time Love” ja kokonaisuutena kirjan pointti onkin se, miten hyvin nämä pitkäaikaisessa parisuhteessa olevat henkilöt ovat hitsautuneet yhteen. Konflikteja ei kuvata, vaan esimerkiksi luonne-eroihin suhtaudutaan stripeissä pitkämielisesti ja ymmärtäen.

Mukava pieni kirjanen, joka viihdytti hetken vaikkei tässä kuvattu elämä olekaan omaa arkeani.

* Sarjakuvabingo: Tekijä nainen tai muunsukupuolinen

Noji: The (Pet) Detective Agency. Käännös Mike Wolfe. Denpa Books 2023.

Tämän taas lainasin siksi, että kyseessä on sateenkaareva manga, joka ei ole sarjaa ja jolla oli lupaava nimi. Lemmikkietsivätoimisto? Täytyy ainakin vilkaista.

Oikeastaan kyseessä on ihan vain etsivätoimisto, joka ihmisiä koskevien juttujen lisäksi etsii myös kadonneita lemmikkejä. Ihmisjutut hoitaa lähinnä entinen poliisi Fumika ja lemmikeistä huolehtii hänen nuori apulaisensa Rou, josta eläimet tykkäävät niiiiin paljon.

Kokonaisuutena tämäkin oli söpöinen juttukokoelma, jonka punaisena lankana on Roun ihastus Fumikaan ja sen odottaminen, milloin Fumika antaa viimein periksi. Jokainen luku on oma etsiväjuttunsa paria viimeistä lukuun ottamatta. Kevyeltä tuntuvissa jutuissa on kuitenkin pohjalla sellaisia aiheita kuin työelämän paineet, kodittomuus ja eläinten hylkääminen sen jälkeen, kun ne eivät enää olekaan someen sopivan suloisia.

Tässä ei sen suurempia yllätyksiä ollut, mutta olipahan nopea ja kiva luettava.

* Sarjakuvabingo: Alkuteoksen kotimaa ei ole Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska tai Belgia

Alix E. Harrow: The Everlasting

The begins where it ends; beneath the yew tree.

Hoksasin tämän kirjan muistaakseni Goodreadsista, jossa tämä oli ehdokkaana lukijoiden viime vuoden suosikiksi. Kuvaus jäi mieleeni kiinnostavana (ritarinainen! aikamatkustus!) ja kun kirja kerran löytyi kirjastosta, halusin lukea sen.

Minusta tämän suurin ongelma oli ehdottomasti se, että päähenkilön, historioitsija Owenin, olisi pitänyt olla nainen. Mies tuntui aivan turhalta tässä nimenomaisessa tarinassa ja suorastaan ärsyttävältä aina, kun hän oli sopivasti nokkelampi kuin naiset ja ritari Una antoi elämänsä hänen käsiinsä.

Tarinan idea on siis se, että tässä fantasiamaailmassa Owen asuu maassa, jolla on pitkä historia vaikuttavista naishallitsijoista. Owen on erityisen kiinnostunut ensimmäisen kuningattaren ritarista, Sir Una Everlastingistä. Ja kun sanon kiinnostunut, niin tarkoitan, että hänellä on pakkomielle tuhat vuotta sitten kuolleeseen naiseen.

Owen pakotetaan matkustamaan menneisyyteen, jossa hänen tehtävänsä on kirjoittaa Unan legenda. Owen kohtaa Unan jonkin aikaa ennen legendan veristä loppua ja ehtii tutustua naiseen sen takana. Ja sitten tarina alkaa kirjaimellisesti uudestaan, koska tapahtumien on juostava tarinan pahiksen tarvitsemalla tavalla eikä sooloilua sallita.

Kirja on kauniisti kirjoitettu ja sopii kyllä aikamatkustelujutuista tykkäävälle, mutta se on myös hyvin hidas. Vauhti kiihtyy vasta sivun 200 paikkeilla ja se on aika myöhään, kun kirjassa on 311 sivua.

Tässä on myös otettu yksi romanssin parityypeistä ja käännetty sukupuoliroolit päälaelleen. Una on se pitkä, karski ja rosoinen lihaskimppu, Owen hennompi tutkijatyyppi. Hyvä ja raikas ajastus, mutta sukupuoliroolien kääntäminen ei harmillisesti mene tämän pitemmälle. Missään tämän maailman versiossa ei käy niin, että päädyttäisiin sukupuolten väliseen tasa-arvoon tai siihen, että Una ja Owen eivät ole kummajaisia omassa maassaan.

En myöskään pitänyt Owenista kovin paljoa. Unasta kyllä ja se, että hän sai sen romanssin ja romantasian karaistuneen soturin roolin, tuntui kivalta. Hänen elämänsä on kerta toisensa jälkeen tragedia, jolle hän ei voi itse mitään.

Was that not how you loved someone? By hammering your body into whatever shape they liked best, and handing yourself to them like a hilt?

(s. 150-151)

Lopputulema totesin itselleni, että pidin kyllä kirjan ideasta, mutta en oikeastaan toteutuksesta.

Kirjan tiedot:

Alix E. Harrow: The Everlasting. Tor 2025. 311 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 41. Kirjan kansi tai nimi on mielestäsi kaunis

Sagan Sagan: Old-fashoned Cupcake & Old-fashioned Cupcake with Cappuccino.

Heinäkuun lukemiset alkoivat sateenkaarevalla mangalla. Vau, kerrankin lukemani BL-mangan molemmat päähenkilöt olivat aikuisia. Teiniromansseja on tullut luettua enemmän.

Nozue on siis 39-vuotias toimistotyöläinen, jolla on keski-iän kriisi. Hänen elämänsä on jumissa kuin hamsteri juoksupyörässä eikä arjessa tapahdu mitään yllättävää. Kunnes hän eräänä päivänä menee haikailemaan teinityttöjen spontaaniudelle alaisensa, 10 vuotta nuoremman Togawan kuullen. Togawa raahaa Nozuen ulos sekä talosta että kuorestaan.

Ensimmäisessä osassa päädytään yhteen ja toisessa lähestytään pariskunnan puolivuotispäivää. Ikäkriisin sijaan Nozue löytää itsensä parisuhdekriisistä, jonka hän on itse aiheuttanut. On hänellä tosin syytäkin olla huolestunut, ei sillä.

Näistä tuo ensimmäinen osa oli tunnelmaltaan paljon kevyempi ja keskittyi leppoisampiin aiheisiin. Nozuen kriiseily oli hieman huvittavaa sikäli, että ei nelikymppinen sentään niin ikäloppu ole kuin hän kuvitteli. Se on yksi Togawan pointeista sen lisäksi, että kyllä niistä teinityttöjen jutuista saavat pitää muutkin. Vohveli kaikilla täytteillä on iästä riippumatta kivaa syötävää!

Ja siitä se sitten lähtee.

Toisessa osassa taas Nozue näytti noin 90 % ajasta huolestuneelta ja tuntui unohtaneen edellisen osan opit. En pitänyt tästä yhtä paljon, koska tunnelma ja ehkä vähän piirrostyylikin tuntui latistuneen. 

Joka tapauksessa ymmärrän, mitä tällä ajettiin takaa, ja pariskunnan aikuisiälle sopivat huolet olivat hyvinkin todellisia. Miten työpaikalla suhtauduttaisiin siihen, että pomo tapailee alaistaan? Saati sitten siihen, että molemmat ovat miehiä? Nozuen kipuilua käsiteltiin vakavasti ja väärinymmärryksetkin tuntuivat jokseenkin realistisilta.

Eli ei yhtään hassumpi kirjapari! Molempien osien kansissa on merkintä explicit content ja onhan näissä vähän seksiä. Enimmäkseen ekstrakappaleissa eikä kenenkään sensuroitu valosapeli vilahda kertaakaan.

Kirjan tiedot:

Sagan Sagan: Old-fashoned Cupcake & Old-fashioned Cupcake with Cappuccino. SuBLime Manga 2023. 250 & 218 sivua.

Japaninkieliset alkuteokset: Old fashion cupcake (2020) & Old fashion cupcake with cappuccino (2021). Englanninkieliset käännökset Adrienne Beck.

Haasteet:

* Sarjakuvabingo: Sateenkaareva & Manga

Kamome Shirahama: Witch Hat Atelier #01 & Ichika Yuno: Lullaby of the Dawn #01

Lukaisin vielä kesäkuun lopuksi kahden mangasarjan ensimmäiset osat. Molemmat ovat fantasiaa, mutta hyvin erilaisia.

Kamome Shirahama: Witch Hat Atelier 01. Käännös Stephen Kohler. Kodansha 2019.

Tästä sarjasta tiesin etukäteen vain sen, että tästä on tehty vastikään ilmeisesti hyvinkin suosittu anime. Eipäs ihme, että tästä tykätään, koska tämä oli kiva ja todella kaunis katsella.

Nuori Coco on aina haaveillut olevansa noita, mutta kyky ei olekaan ihan jokaisen taviksen käsissä. Vai onko sittenkin? Traagisen onnettomuuden seurauksena Coco päätyy hottisvelho Qifreyn oppilaaksi, ja siitä se seikkailu sitten alkaa.

Tämä oli juonellisesti aika tyypillinen sarjan avausosa. Tavataan päähenkilöt, tutustutaan maailmaan ja sen taikuuteen, asetetaan pelilauta ja vihjataan taustalla olevista salaisuuksista. Toimi hyvin ja tästä nyt vain jäi kokonaisuutena hyvä mieli. Hahmot ovat söpöjä ja kauniita, Coco ihanan innokas ja kekseliäs, ja kirja jää tietenkin jännään paikkaan.

Jatko-osa varaukseen!

* Sarjakuvabingo: Kannessa turkoosia

Qifrey ja Coco.

Ichika Yuno: Lullaby of the Dawn 01. Käännös Riley Keenan. Tokyopop 2023.

Sateenkaarisarjikset ovat jo lähtökohtaisesti vilkaisun arvoisia ja kun työkaverini vielä erikseen kehui tätä ("siinä oli oikea juonikin poikarakkauden lisäksi"), lainasin tämän luettavakseni.

Elva on kannagi, jumaluuksien valitsema suojelija, joka taistelee öisin merestä nousevia hirviöitä vastaan ja jonka keho mustuu ajan kuluessa. Kyläläiset pelkäävät häntä kunnes nuori Alto päättää ystävystyä hänen kanssaan. Vuosien vieriessä Elvan kirous näyttää hälvenevän ja Alto haluaa selvittää, miten hänet voisi pelastaa kokonaan.

Tässäkin oli samoja ensimmäisten osien teemoja kuin Witch Hat Atelierissa. Hahmot, tapahtumapaikka, synkät menneisyydet ja niin edespäin. Tunnelmaltaan tämä on kuitenkin synkempi ja aivan, tästä löytyi jännältä vaikuttavaa juontakin. Rakastumisen lisäksi Alto alkaa kaivella esiin salaisuuksia, jotka koko joukko epäilyttäviä hahmoja pitäisi mieluummin piilossa.

Sarjana jatkoon myös, kiinnostaa tietää, mitä tapahtuu!

* Sarjakuvabingo: Fantasia, scifi tai kauhu

Elva ja Alto.

Laura Lähteenmäki: Marian kirja

Maria ei kuullut, mitä piirilääkäri puhui.

Jopas oli taas mielenkiintoinen kotimainen historiallinen kirja. Marian kirja on biofiktio Maria Lönnrotista, viiden lapsen äidistä ja Eliaksen vaimosta.

Lienee pakko tunnustaa, että en olisi osannut edes nimetä Elias Lönnrotin vaimoa ennen tätä. Maria, kuten muutkin suurmiesten vaimot, on jäänyt kovin vähälle huomiolle, ja käsittääkseni tässä kirjassa onkin jouduttu ottamaan paljon taiteellisia vapauksia hänen elämänsä suhteen. Minkäs teet, kun Mariaa koskevia tekstejä ja faktoja ei ole juuri jäänyt.

Tarina alkaa vuoden 1848 keväältä, jolloin Elias tulee hakemaan uimakopin avainta. Sitä vartioi miestä parikymmentä vuotta nuorempi Maria, joka on Kajaanissa töissä serkkunsa sahalla. Pian Maria rakastuu ja huomaa olevansa piirilääkärin vaimo.

Tarina kattaa koko Lönnrotien suhteen, vuodet 1848-1868, aina Marian aikaiseen kuolemaan saakka. Marian elämä on pitkälti porvarisarjen pyörittämistä, jossa hän joutuu ottamaan enemmän vastuuta kuin vaimon ehkä olisi pitänyt. Elias ei ole niin käytännön ihminen, että osaisi esimerkiksi ohjata talonrakentajia tai ymmärtäisi, miksi nälkään kuihtuvat köyhät eivät vain kipaise metsään keräämään jäkälää ruoakseen.

On siinä ollut Marialla kestämistä.

Kokonaisuutena kirja tuntui hyvin melankoliselta eikä vain siksi, että perheen esikoinen kuolee pienenä. Maria on matkustanut nuoruudessaan merillä lankonsa laivassa ja vaikka hän sopeutuukin elämäänsä Eliaksen vaimoa, haikeus puskee välillä läpi. Miehensä rinnalla hän tuntee olonsa usein mitättömäksi, eihän hän aina edes ymmärrä, mistä mies puhuu ja mitä hänen käyttämänsä sanat tarkoittavat.

Tarinan ydinkysymys ja Marian paljon pohtima asia onkin se, kuka hän pohjimmiltaan on. Mihin hänen rahkeensa riittävät ja onko hän ikinä kyllin hyvä kenellekään?

Joku sanoi, että ihminen eli niin pitkään kuin hänet muistettiin, ja sitten hänen muistonsa ylle putosi hiljaisuus. Ennen pitkää tulisi päivä, jolloin kukaan ei enää muistaisi, että hekin olivat eläneet näillä main, puhuneet lapsilleen, laskeneet suksillaan Haarikan jäälle, nostaneet kuusenoksaa kesäpäivänä, piirtäneet taloja, haudanneet, toisiaan.

(s. 336)

Hyvä kirja herättää tunteita ja tämä kyllä herätti. Minua aivan suututti Marian puolesta ja hänen kauttaan myös muiden meitä edeltäneiden naissukupolvien puolesta. Mariakin suree sitä, että hänen tyttärensä eivät pääse yliopistoon ja samaan aikaan nuoret miehet haaskaavat omat mahdollisuutensa opiskella. Elämän epäreiluus kaikilla akseleilla näkyy tarinassa, koska vaikka Marialla ei olekaan kaikkea, hänelläkin on kuitenkin paljon enemmän kuin suurimmalla osalla Suomen kansasta 1800-luvulla.

Kirjan tiedot:

Laura Lähteenmäki: Marian kirja. WSOY 2025. 358 sivua.

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen : 6. Kirjassa on kevät

Kiersten White [ja muut]: Hide

Olen joskus pyöritellyt käsissäni Kiersten Whiten kauhukirjaa Kaikki pois piilosta. En ole saanut aikaiseksi lainata sitä, mutta nyt sattui silmääni siitä tehty sarjakuvamukaelma Hide. Luin sen töissä tauoilla ja ihan hyvää viihdettä se olikin.

Tarina sijoittuu hylättyyn huvipuistoon, jonne joukko nuoria aikuisia saapuu Nälkäpeli-tyyppiseen tosi-tv-kilpailuun. Tai niin he ainakin kuvittelevat, mutta totuus onkin sitten aivan eri.

Olen oikeastaan tyytyväinen siihen, että luinkin tämän sarjakuvana. Näkökulmahenkilöitä on nimittäin melko monta, joskin he harventuvat epäluonnollisen poistuman kautta tarinan edetessä. Kirjamuodossa tämä olisi ehkä ollut sekavampi kuin sarjakuvana, jossa jokainen hahmo oli selvästi omanlaisensa.

Päähenkilö on kuitenkin selvästi Mackenzie, jolla on tietenkin sopivan traaginen menneisyys eikä nykyisyydessäkään ole juuri kehuttavaa. Huvipuistokisan palkinto, 50 000 dollaria, takaisi hänelle uuden alun. 

Tykkäsin Mackista päähenkilönä, joka yrittää voittaa yksinäisyytensä ja luottaa pitkästä aikaa toisiin (olisi ehkä kannattanut valita toinen ajankohta tälle yritykselle...). Hänen ja toisen kilpailijan, Avan, kautta tarinassa oli myös sateenkaarevuutta. 

Ava ja Mack.

Oikeastaan suosikkini tarinassa olikin juuri Ava, joka on päättäväinen ja luottamusta herättävä badass.

Tykkäsin myös värikuvituksesta, jossa hahmot oli tosiaan helppo erottaa toisistaan. Kovin uhkaavalta kuvitus ei kuitenkaan vaikuttanut sen enempää piirrosten kuin värityksensä osalta, joten ehkä kauhuaspekti jäi hieman puutteelliseksi vaikka verta ja suolenpätkiä tarinassa lensikin. Minulle kauhua oli kuitenkin sopivasti.

Kirjan tiedot:

Kiersten White [ja muut]: Hide. Ten Speed Graphic 2023. 240 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 24. Kirjassa on sirkus tai huvipuisto

* Kolme kummaa kirjaa : Kauhukirja

* Sarjakuvabingo: Kokonaan väritetty

Martha Wells: Platform Decay (The Murderbot Diaries #08)

Space was okay to look at but not super fun when you were out in it.

Oikein odotin uutta Murhabotti-kirjaa ja hieman yllättäen sainkin sen luettavakseni kansallisen E-kirjaston kautta. Yllättäen sikäli, että se tuli kokoelmaan todella nopeasti ja varausjonokin liikkui sukkelasti. 

Platform Decay on siis sarjan kahdeksas osa, omalla puhelimellani vain 151 sivuinen pienoisromaani. Tarina alkaa keskeltä tapahtumia: Murhabotti on pelastusretkellä planeettaa ympäröivällä valtavalla avaruusasemalla. Kestää hetken ennen kuin selviää, keitä tässä ollaan pelastamassa, ja sen jälkeen asiat alkavatkin mennä entistä monimutkaisemmiksi.

But (and it’s a big but) I had to assume they knew we existed. (Always assume somebody is after you. Then you won’t be depressed when it happens.)

(s. 93)

Tarinan alku, lähinnä ensimmäinen kappale, oli hieman hidas. Kerronnan jujuhan on siinä, että Murhabotti kommentoi tapahtumia sulkeiden sisään kirjoitetuilla sivuhuomioilla. Näitä oli tuossa ensimmäisessä kappaleessa turhan paljon ja kerronta junnasi paikoillaan.

Mutta, kun juoni vauhtiin pääsi, sitä vauhtia sitten riitti!

Tykkäsin siitä, miten tarinan tapahtumat tuntuivat osalta suurempaa kokonaisuutta. Murhabotti kavereineen tiputetaan keskelle avaruusasemaa, jonka asukkaat elävät aivan omaa elämäänsä omine (ja monine) ongelmineen. Jaahas, taas kaksi korporaatiota taistelee keskellä käytävää, missä se lähin väestönsuoja onkaan...

Siitä on jonkin aikaa kun luin edellisen osan ja siinä oli hyvä ja huono puoli. Oli todella kiva palata tähän maailmaan ja Murhabotti on edelleen yhtä ilahduttava kuin ennenkin. Toisaalta kun lukemisesta oli jo kulunut aikaa, oli vähän vaikea muistaa, keitä muut hahmot olivat. Minun oli pakko googlata kuka hiivatti Three olikaan (näköjään toinen karannut SecUnit).

Tästä voi ehkä vetää sen johtopäätöksen, että sarjan voisi lukea uudelleenkin, ehkä jopa kaikki kirjat peräkkäin. Täytyy harkita tuota vakavasti siinä vaiheessa kun seuraava osa on ilmestymässä.

Kirjan tiedot:

Martha Wells: Platform Decay. Tor Books 2026. 151 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 14. Kirjassa on robotti, drooni tai jokin vastaava laite

Leonie Swann: Murha laitumella

“Eilen hän oli vielä terve,” Maude sanoi.

Kävin tuossa taannoin leffateatterissa katsomassa Lammasetsivät, joka murhaavasta aiheestaan huolimatta oli koko perheen elokuva. Leffaseurani sanoi, että kirja, johon elokuva perustuu, oli melko erilainen, joten pitihän se lukea.

Ja lammaspäähenkilöistä huolimatta tämä olikin aivan aikuisten kirja. Teemat ovat huomattavasti monimutkaisempia ja synkempiä vaikka ne huvittavien lammaskertojien kautta kerrotaankin. Kirjan huumori syntyykin siitä, miten eri tavalla lampaat näkevät maailman ja tulkitsevat ihmisten toimia.

Tarinan keskiössä on siis lammaspaimenen surma. George löytyy niityltä lapio rinnassaan ja lammaslauma päättää selvittää, kuka hänet kolkkasi. Läheinen kylä on täynnä epäilyttäviä ihmisiä, ja Georgen niityillä on tehty muitakin kyseenalaisia asioita kuin isketty paimenta lapiolla.

Minulla kesti monta päivää lukea tämä, koska herkullisesta asetelmastaan huolimatta tämä ei vain pitänyt mielenkiintoani yllä. Tarina tuntui välillä tahtomattaan sekavalta ja lampaiden merkilliset filosofiat eivät aina tuoneet tarinaan mitään lisää, selkeydestä puhumattakaan.

Toisaalta tämä onnistui hyvin nimenomaan eläinkertojien kuvaamisessa. Lampaiden logiikka ja tulkinnat ovat välillä todella hauskoja, ja omalla tavallaan niiden maailmankuva on aivan vedenpitävä. Tykkäsin etenkin siitä, miten kristinuskoon liittyvät asiat hämmensivät niitä ja millaisia väärinkäsityksiä siitä syntyi.

“Pötyä”, tuhahti Ramses hermostuneena. “Saatana ei ikinä tekisi sellaista.”

Jotkut lampaat määkivät hyväksyvästi. Kukaan ei uskonut Saatanasta sellaista. Saatana oli vanhanpuolenen aasi, joka märehti joskus naapuriniityllä ja päästeli aikaa ajoin selkäpiitä karmivia kiljahduksia. Sen ääni oli todella kamala, mutta muuten se oli aina vaikuttanut harmittomalta.

(s. 57)

Täytyy jutella tästä leffaseurani kanssa ja kysyä tarkemmin, mitä mieltä hän tästä oli. Kirja, joka herättää tunteita ja keskustelua, on aina jollain tavalla hyvä kirja (jos ei sitten ole tosi huono ja keskustelu liittyy siihen).

Kirjan tiedot:

Leonie Swann: Murha laitumella. WSOY 2007. 389 sivua.

Saksankielinen alkuteos: Glennkill (2005). Suomennos Helen Moster.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 36. Kirja, josta haluaisit keskustella muiden kanssa lukemisen jälkeen

Ann-Christin Antell: Kätketty tähti (Adelin tyttäret #02)

Mustat kuomuvaunut vyöryivät mutkaisella maantiellä, joka halkoi lounaissuomalaista viljelymaisemaa.

Joskus nyt vain käy niin, että viihdekirja jättää lopussa kurjan olon. Tämä Kätketty tähti oli harmillisesti minulle sellainen kirja. Ei vain siksi, miten Thyralle tässä käy, vaan siksi, miten hänen sisarelleen Lilylle on käynyt.

Sarjan ensimmäisessä osassa seurattiin taiteilijan urasta haaveilevaa Lilyä, joka löytää rinnalleen taiteilijapuolison. Tässä osassa ollaan vuotta myöhemmin vuodessa 1912 ja pääosassa on isosisko Thyra, jonka intohimona ovat matematiikka ja tähtitiede. Thyra ja pikkusisko Kitty viettävät kesän kärttyisen isoäidin kartanossa Kuusistossa, jossa jokainen tuntuu tietävän enemmän tyttöjen äidistä kuin he itse. Eiköhän naapurikartanosta löydykin komea paroni, ja tässä käy juuri niin kuin voi arvatakin.

Nyt seuraa sitten juonipaljastuksia.

Ei riitä, että Thyran suuri unelma tähtitieteen opinnoista musertuu. Käy myös ilmi, että Lilyn haaveet ovat jääneet taloudenhoidon ja siippansa kunnianhimon alle. En jaksanut olla rakkauden ja romanttisen onnellisen lopun puolella, kun kahden nuoren naisen tulevaisuuden toiveet murskattiin noin vain.

Käsittääkseni sarjassa on jäljellä vielä yksi kirja. Jos Kitty joutuu luopumaan kiinnostuksestaan luonnontieteeseen jonkun miehenpuolen vuoksi (Niclas, veikkaan tämän kirjan perusteella), revin ehkä pelihousuni.

Jos kuitenkin unohdetaan kirjan lopun aiheuttama valtava pettymys, tämä oli kokonaisuutena oikein hyvää ajankuvaa. 

Kirkon jälkeen maisema laajeni laajoille pelloille ja rantaniityille, joiden takana välkkyi sinivihreä merenlahti. Vilja oli vaaleanvihreällä oraalla ja notkossa erottui lampaita laiduntamassa valkoisina läikkinä vehreän ruohon seassa. Torpparien turvekattoisia hirsimökkejä näkyi siellä täällä. Läheisessä metsikössä lapset taittelivat oksia ja keräsivät kerppuja lampaille.

(s. 13)

Tykkäsin etenkin luonnon kuvauksesta ja siitä, miten näppärästi tarinaan saatiin ujutettua spiritismi-istunto. Ouija-laudat ja muut henkimaailman hommat olivat kovin muodikkaita tuohon aikaan, ja tarinassa siihen osallistuivat juuri sellaiset henkilöt, jotka olisivat aivan varmasti osallistuneet siihen myös oikeassa elämässä.

Tykkäsin myös Thyrasta ja ehkäpä siksi tuo tarinan loppu olikin niin kiukuttava. Hän tuntuu olevan autismin kirjolla oleva henkilö, jolle matematiikan kaunis logiikka tuo helpotusta joskus hämmentäviin ihmissuhteisiin. Hän oli uskottavasti kiinnostunut sekä tähtitieteestä että puutarhanhoidosta, joihin molempiin saattoi soveltaa matematiikkaa.

Kyllä nyt harmittaa ettei hän saanutkaan sitä, mitä halusi, vaan joutui tyytymään pahuksen paroniin. Romantiikaltakin olisi toivonut hieman enemmän kuin noin viisi pinnallista keskustelua, joiden aikana he eivät tutustuneet toisiinsa ollenkaan.

Kirjan tiedot:

Ann-Christin Antell: Kätketty tähti. Gummerus 2026. 344 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 2. Kirjan nimessä on sana tähti tai sen taivutusmuoto

* Lukumatka menneisyyteen : 12. Kirjassa on kissa tai koira

Hildur Knútsdóttir: Yöjuoksu

“Voitko kuvailla oireitasi?”

Luen harvoin kauhua, mutta tähän tartuin Hesarissa olleen arvostelun vuoksi. Mikäli oikein muistan, siinä mainittiin nimenomaan uupumuksen ja oman kehon vierauden tunnun kuvailun tehneen vaikutuksen.

Eikäpä se arvostelu väärässä ollutkaan. Tykkäsin tässä erityisesti noista samoista asioista.

Mutta ensin sisältövaroitus: tässä on väkivaltaa kissoja kohtaan. Yksityiskohtaisempi kuvailu on ainoastaan yhdellä sivulla, tai ainakin oletan sitä olleen. Jätin kyseisen sivun lukematta, koska aihe on minulle niin vastenmielinen lukea. Kyseinen sivu oli onneksi helppo skipata ja sen lähestymisen suorastaan tunsi.

Tarinassa Iðunn on pitkistä yöunistaan huolimatta aamuisin hirvittävän väsynyt. Lisäksi hänen kehossaan on mustelmia, joita hän ei muista saaneensa. Lääkäriltä on vaikea saada apua, koska verikokeiden perusteella kaikki on kunnossa. Iðunn alkaa epäillä omaa mielenterveyttään ennen kuin hankkii askelmittarin, joka todistaa hänen kävelevän kymmeniä tuhansia askeleita yön aikana. Miksi?

Mikään ei ole pahempaa kuin elää selittämättömien oireiden kanssa. Tuntea, että jokin on todella pahasti pielessä. Tietää, että jokin on todella pahasti pielessä, mutta kokeissa ei näy mitään, ja sitä huomaa, että lääkärin mielestä olet keksinyt koko jutun.

(s. 17)

Iðunnin turruttavaa väsymystä kuvataan tosiaan hyvin, samoin hänen heräävään kauhuaan omaa itseään kohtaan. Mitä hänen mielensä ja kehonsa tekevät öisin? Lopulta hän tuntuu olevan vieras omassa kehossaan ja herääminen hirvittää, koska ikinä ei voi tietää, onko keho mudan vai veren tahrima.

Arjen kuvauksen lomassa ruuvi kiristyy, mutta harmillisesti se löysää ihan tarinan lopussa. En oikein pitänyt siitä, miten avoimeksi ja tulkinnanvaraiseksi loppu lopulta jäi. Se ei varsinaisesti yllättänyt eikä tuntunut kovin tyydyttävältäkään.

Tykkäsin kuitenkin kirjasta kokonaisuutena! Se oli myös nopea lukea, koska sivuja ei niin paljoa ole ja luvut ovat lyhyitä, joskus vain yksi rivi sivulla.

Kirjan tiedot:

Hildur Knútsdóttir: Yöjuoksu. Haamu 2026. 178 sivua.

Islanninkielinen alkuteos: Myrkrið milli stjarnanna (2021). Suomennos Eeva-Kaisa Suhonen.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 35. Kirjassa on lyhyet luvut

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjailija on kotoisin Pohjoismaista

Robin Hobb & muut: Assassin’s Apprentice vol. 1-3

Olen lukenut aikoja sitten Robin Hobbin Näkijän taru- ja Lordi Kultainen -trilogiat. Uudempaa Narri ja näkijä -trilogiaa olen vältellyt, koska tiedän miten se päättyy ja ainakaan toistaiseksi en ole halunnut lukea sitä. Vastikään suomennetut Elolaivat eivät myöskään ole vielä herättäneet sen suurempia lukuhaluja, mutta nyt pääsin palaamaan samaan maailmaan sarjakuvien myötä.

Koko saagan aloittavasta Salamurhaajan oppipojasta on nimittäin tehty sarjakuvat, jotka on kerätty kolmeen kovakantiseen albumiin. Vaikka varasinkin nämä heti, myönnän tehneeni sen vain uteliaisuudesta. Nämä kansikuvat kun ovat niin mitäänsanomattomia ja ankean näköisiä, että ne eivät itsessään herättäneet kiinnostusta.

En oikein ymmärrä, miksi ne on näille edes valittu. Kansikuvien tekijä on nimittäin eri henkilö kuin varsinaisen tarinan kuvittaja (Ryan Kelly), ja kuvituksesta tykkäsin kyllä. Otapa näistäkin kustantajan aivoituksista selvää.

Mutta, itse tarina on taivutettu mielestäni hyvin ja toimivasti sarjakuvaksi. Kruununperijän äpäräpojan pelkkä olemassaolo pyöräyttää Kuuden Herttuakunnan perimysjärjestyksen ja sisäpolitiikan uusiksi. Fitz kasvaa ensin tallissa ja sitten linnassa kuninkaallisen salamurhaajan opissa. Häneen iskostetaan ehdoton uskollisuus sukulinjaansa kohtaan ja välillä se on kovalla koetuksella.

Burrich ja Fitz.

Tarina oli tuttu, mutta en sentään muistanut siitä aivan kaikkea. Sen muistin kyllä, että koko saagaa värittävät ja oikeastaan kantavat Fitz-paran loputtomat kärsimykset. Tunnelin päässä oleva valo on aina vastaantuleva juna ja jokainen pieni onnen murunen on ripoteltu kurjuuskakun päälle.

Niin on heti sarjan alussakin. Yksin tässä osassa on esimerkiksi raakaa fyysistä väkivaltaa, koska taikuuden opettaja on armoton sadisti. Eikä Fitz suinkaan ole ainoa kärsijä, vaan tuskaa on jaettu esimerkiksi hänen isähahmolleen tallimestari Burrichille ja kuninkaan Narrille, jos kohta hän säästyy nimenomaan tässä tarinan osassa suurimmilta ongelmilta. Jatko-osissa niitä sitten riittääkin.

Kokonaisuutena Fitzin elämä on siis varsinainen synkistelyn kulkue, mutta tarinana se kuitenkin toimii oikein hyvin. Samoin tämä sarjakuvaversio on mielestäni hyvin tehty ja tiivistetty alkuperäisestä romaanista. Lukiessa ei tuntunut ollenkaan siltä, että jotain puuttuisi, vaikka aivan kaikkea ei varmasti ole saatu mahdutettua mukaan.

Eli näiden tapauksessa kannattaa tosiaan katsoa kirjan sisään eikä tehdä päätelmiä kuvituksesta kansien perusteella. Ehkäpä ne kertovat tunnelmaltaan vähän Fitzin elämän ankeudesta, mutta eivät näytä ollenkaan siltä, miltä itse sarjakuva näyttää.

Kirjan tiedot:

Robin Hobb & muut: Assassin’s Apprentice vol. 1-3. HarperVoyager 2024 & Dark Horse Books 2025. 144 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 30. Kirjan päähenkilön vanhemmat ovat kadonneet tai muuten poissa

Ulla Rask. Seitsemän tornin varjoissa (Kylmä meri #02)

“Valitan, fru Krause.”

Luin viime vuonna Kylmä meri -sarjan ensimmäisen osan Blanka, Itämeren tytär, ja tykkäsin siitä paljon. Onneksi tämä jatko-osakin oli aivan yhtä hyvä!

Jäin taas odottamaan seuraavaa osaa, koska tämä jäi niin mielenkiintoiseen paikkaan. Ei cliffhangeriin, mutta haluaisin heti lukea, miten Blankan ja Margon tarina tästä jatkuu!

Tässä kirjassa ollaan vuodessa 1611. Blanka on hemmoteltu kauppiaan vaimo ja Margo edelleen hänen taloutensa piika. Naisten välit ovat viilenneet ja tuskin on kovin suuri juonipaljastus kertoa, että Margo saa lähtöpassit heti kirjan alkupuolella syistä että.

Sanoin Itämeren tyttären kohdalla, että välillä Blankasta oli vaikea pitää ja niin on tässäkin kirjassa. Huom. se on hyvä asia! Hän on edelleen hyvin ristiriitainen hahmo. Hänen haluaa kyllä selviävän vaikeuksista, mutta samalla ei voi kuin todeta, että itsepä olet niistä osan aiheuttanut.

Suurimman osan ajasta tarinassa ollaan Blankan matkassa. Lyypekkiin iskee rutto, joka muuttaa Krausen perheen elämän kokonaan. Kirjan alkusanoissa Rask kertoo ettei tautia oikeasti ollut kaupungissa tuohon nimenomaiseen aikaan, mutta samoihin aikoihin kuitenkin. Mitäpä sitä pienistä historian värityksistä kun fiktiossa ollaan.

Joka tapauksessa rutto on erinomainen syy rakentaa välillä klaustrofobiseltakin tuntuva tarina. Kuolema korjaa satoaan ja Lyypekistä on yhtä vaikea päästä pois kuin sinne on päästä sisään. Kukaan ei halua, että tauti leviää muuallekin, vaikka kukaan ei oikeastaan ymmärrä mistä rutto on tullut tai miten sitä voisi hoitaa. Synnin palkka, selvästikin.

Minusta tässäkin osassa kiinnostavinta oli historiallisen miljöön lisäksi naisten välisten suhteiden kuvaus. Niihin vaikuttaa paljon luokkayhteiskunta ja Blankan on kovin vaikea niellä sitä, että hän ei olekaan kaikkien elämän keskipiste. Tytärpuolella on aivan omat huolenaiheensa ja Margolla omat unelmansa, joihin ei kuulu Blankan oikkujen toteuttaminen hamaan hautaan saakka.

Siitä Margo oli kuitenkin varma, että jos hän ei pitäisi varaansa, hän kuuraisi polvillaan rouva Blankan ja tämän perheen lattioita, kunnes kuolisi vanhuuteen. Karkeasta laudasta tehty arkku, lyhyt siunaus ja vaatimaton ateria hautajaisten jälkeen. Menisi muutama kuukausi, eikä kukaan enää muistaisi hänen koskaan edes eläneen.

(s. 18-19)

Hieno ja mielenkiintoinen kirja siis! Luin tämän melkein yhdeltä istumalta, koska en vain malttanut jättää kesken. Jatkoa odotellessa.

Kirjan tiedot:

Ulla Rask: Seitsemän tornin varjoissa. WSOY 2026. 357 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 15. Kirjan kannessa tai nimessä on lintu

* Lukumatka menneisyyteen : 3. Kirja, jonka lukemista olet odottanut

Marie Brennan: Within the Sanctuary of Wings (The Memoirs of Lady Trent #05)

Writing the final volume of one’s memoirs is a very peculiar experience.

Voihan nyyhky, tämä on tosiaan ihanan Lady Trent -sarjan viimeinen osa. On olemassa yksittäinen jatko-osa, jossa käsittääkseni kertoja on Isabellan pojantytär. En nyt oikein tiedä haluanko lukea sen vai en. Tähän maailmaan olisi kiva palata, mutta toisaalta entä jos se kirja pilaakin tämän hienon lopun?

Vaikea päätös, jota en ole vielä tehnyt!

Tässä osassa Isabella jäljittää merkillistä lohikäärmettä, tai oikeastaan sen ruumista, jyrkässä vuoristossa. Jokaisessa osassa ollaan liikuttu eri ympäristössä ja nyt ollaan selkeästi Isabellan maailman Himalajan vastineella. Sarjan ensimmäisessä osassakin oltiin vuorilla, mutta ei näin vaarallisilla.

Mutta se vaarallisuus ei ole tarinan pointti. Isabella on tässä kohta nelikymppinen ja tämä on hänen tutkijan uransa huipennus, se syy, miksi näitä muistelmia kirjoittava vanhempi Isabella on niin legendaarinen nainen. Koko sarjan ajan Isabella kumppaneineen on löytänyt uutta tietoa tuhansia vuosia sitten kadonneesta draconean kansasta, ja se juonenlanka huipentuu tässä.

Ihan totta puhuen olin sentään sen verran osannut laskea yhteen yksi plus yksi, että sain tulokseksi kaksi ennen Isabellaa. Mutta ei se haitannut ollenkaan! Isabellan tiedonjano on koko ajan ollut hänen määrittelevä piirteensä ja hänen kasvuaan tutkijana on ollut mukava seurata.

Tässä osassa pidin taas paljon myös Isabellan ja hänen toisen aviomiehensä suhteesta. Suhailkin on tutkija, arkeologi ja kielitieteilijä, joten kaksikko ymmärtää ja arvostaa toisiaan myös ammatillisesti. Kiva, että on mieshahmo, joka tukee kumppaniaan tuulessa ja tuiskussa eikä yritä tehdä hänestä pienempää oman menestyksensä korostamiseksi.

Another man might have failed to understand the magnitude of my obsession with dragons, but not Suhail. He had come with me into the depths of the Jefi in summer; he knew that risking life and limb for knowledge was nothing new to me.

(s. 63)

Kokonaisuutena sarja on ehdottomasti yksi suosikeistani! Toivottavasti muutkin löytävät tämän. Jos olet pitänyt Heather Fawcettin Emily Wilde -sarjasta, luultavasti pidät tästäkin.

Kirjan tiedot:

Marie Brennan: Within the Sanctuary of Wings. Titan Books 2017. 365 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 8. Kirjassa ei rakastuta

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan vuorilla tai luolassa

* Luonto sivuilla : Luontosuhde

Mame Ohtako: Flip Flip Slowly

Lukaisin tuossa eri olympialajien lomassa tämän Mame Ohtakon sateenkaariromanssin. Kiinnostuin tästä siksi, että toinen päähenkilö on kirjastonhoitaja. Hagiwara on vähän reilu parikymppinen, jonka elämä on tasaista arkea. Tilanne muuttuu kun kirjasto saa uuden asiakkaan, kolmikymppisen Yabumin.

Takakansiteksti oli sikäli hieman kummallinen, että siinä oikein korostettiin sitä, miten kirjastossa ei saa puhua. Voi ei, miten miehet voivatkaan tutustua toisiinsa?

Ongelma ratkeaa hyvin nopeasti: he viettävät aikaa autossa. Hagiwara tykkää ajella ympäriinsä ja nappaa Yabumin mukaansa. Minä taas tykkäsin siitä, miten mukavan rauhallisen tunnelman tämä asetelma tarinaan toi. Näinkin tavallinen harrastus on hyvä tilaisuus olla yhdessä ja tutustua toisiinsa.

Henkilöautossa on tunnelmaa.

Yabumilla on hiukkasen painava menneisyys, etenkin edesmenneen isänsä vuoksi, hän kun ei erityisen suvaitsevainen ollut. Hagiwara on edelleen kaapissa kaikille ja tarinassa luodaan vähän jännitystä sillä, miten hänen kaapistatulonsa onnistuu.

Spoilaan nyt kyllä lopun parin sivun lisätarinan, mutta haluan silti sanoa, että tuo viimeinen kohtaus oli vallan herttainen ja sydäntä lämmittävä. Jo ihan senkin takia kannatti lukea koko tarina.

Mangan ikäraja on K-18 ja etukannessakin on varoitus aikuisille tarkoitetusta sisällöstä. Loppujen lopuksi sitä oli vain yhdessä kohtauksessa tarinan lopussa. Plussaa siitä, että sängyssä ei pyöritä hohtavien sensuurivalosapelien kanssa eikä toisaalta mennä todella yksityiskohtaisen realismin puolelle.

Kirjan tiedot:

Mame Ohtako: Flip Flip Slowly. Kodansha 2025. 167 sivua.

Japaninkielinen alkuteos: Furippu furippu surorii (2022). Englanninkielinen käännös: Adrienne Beck

Haasteet:

* Helmet 2026 : 22. Kirjan kannen pääväri on sininen tai kirjan nimessä on sana sininen

Marie Brennan: In the Labyrinth of Drakes (The Memoirs of Lady Trent #04)

I suspect a percentage of my readership will see the title of this volume and expect the entirety of what is contained herein to be devoted to a certain discovery that took place in the Labyrinth of Drakes.

Lady Trent on palannut! No itse asiassa kirjahan on ilmestynyt vuonna 2016, mutta luen tätä sarjaa hyvin hitaasti omasta hyllystäni. Pääasiassa siksi, että jokainen osa on ollut mielestäni aivan ihana, enkä millään haluaisi sarjan loppuvan.

Jokainen sarjan osa on sijoittunut erilaiseen ympäristöön ja tässä ollaan aavikolla. Armeija on värvännyt Isabellan ja hänen tutkijaystävänsä Tomin valvomaan lohikäärmeiden jalostusta Akhiassa. 

Oikeastaan Isabellan ja Tomin tarkoitus on saada vangitut lohikäärmeet ylipäätään lisääntymään, koska niiden kevyillä luilla olisi käyttöä upouusissa ilmavoimissa. Taustalla on siis myös tämän maailman teknologista kehitystä, joka onkin ollut mukana koko sarjassa.

Isabellan näkökulma ja kiinnostus on kuitenkin puhtaasti luonnontieteellistä, ja hän riemuitsee jokaisesta lohikäärmeisiin liittyvästä uudesta havainnosta. Hän on hieno ja moniulotteinen päähenkilö, josta pidän todella paljon. Isabellan itsevarmuus, nokkeluus ja kylmäpäisyys ovat koetuksella tässäkin kirjassa, jossa seikkailut ja toiset ihmiset tuppaavat häiritsemään hänen työtään.

Tarinassa ei kuvata Akhian selvästi arabivaikutteista kulttuuria mitenkään naisvihamielisenä, vaikka sukupuoliroolit ja pukeutumissäännöt ovatkin erit. Sama kun koskee Isabellan omaa brittivaikutteista, 1800-lukua muistuttavaa kulttuuria, jossa hän raahaa jatkuvasti kivirekeä ylämäkeen sukupuolensa vuoksi. Hän rikkoo tutkijan työllään lasikattoja, mutta etenkin miesten vastustus on kova.

“Ah, yes,” I said ironically. “I have made myself exceptional. It is a wonderful game, is it not? Because I am exceptional, anything I achieve does not reflect on my sex, for of course I am not like them. Strange, though, how that division seems to vanish when we’re speaking instead of my shortcomings. Then I am a woman, like any other.”

(s. 168)

Samantapaisia vastoinkäymisiä on myös vaatimattomasta taustasta tulevalla Tomilla, jolle aatelisten ja varakkaiden tutkijapiirit eivät niin vain aukeakaan.

Uutena asiana tässä tuotiin mukaan jonkin verran romantiikkaan, hyvin Isabellalle sopivalla tavalla. Hän jäi leskeksi jo sarjan ensimmäisessä osassa, mutta tutustui edellisessä kirjassa Voyage of the Basilisk arkeologi-kielitieteilijä Suhailiin, joka tekee paluun tässä osassa. Tykkäsin romanssista, joka todella tuntui kahden tasavertaisen, toisiaan ymmärtävän ihmisen kohtaamiselta.

Kirjan tiedot:

Marie Brennan: In the Labyrinth of Drakes. Tor 2016. 368 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 20. Haluaisit olla joku kirjan hahmoista

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan aavikolla tai todella kuumassa paikassa

* Luonto sivuilla : Horoskooppisi elementti (maa)