Heinäkuun lukemiset alkoivat sateenkaarevalla mangalla. Vau, kerrankin lukemani BL-mangan molemmat päähenkilöt olivat aikuisia. Teiniromansseja on tullut luettua enemmän.
Nozue on siis 39-vuotias toimistotyöläinen, jolla on keski-iän kriisi. Hänen elämänsä on jumissa kuin hamsteri juoksupyörässä eikä arjessa tapahdu mitään yllättävää. Kunnes hän eräänä päivänä menee haikailemaan teinityttöjen spontaaniudelle alaisensa, 10 vuotta nuoremman Togawan kuullen. Togawa raahaa Nozuen ulos sekä talosta että kuorestaan.
Ensimmäisessä osassa päädytään yhteen ja toisessa lähestytään pariskunnan puolivuotispäivää. Ikäkriisin sijaan Nozue löytää itsensä parisuhdekriisistä, jonka hän on itse aiheuttanut. On hänellä tosin syytäkin olla huolestunut, ei sillä.
Näistä tuo ensimmäinen osa oli tunnelmaltaan paljon kevyempi ja keskittyi leppoisampiin aiheisiin. Nozuen kriiseily oli hieman huvittavaa sikäli, että ei nelikymppinen sentään niin ikäloppu ole kuin hän kuvitteli. Se on yksi Togawan pointeista sen lisäksi, että kyllä niistä teinityttöjen jutuista saavat pitää muutkin. Vohveli kaikilla täytteillä on iästä riippumatta kivaa syötävää!
![]() |
| Ja siitä se sitten lähtee. |
Toisessa osassa taas Nozue näytti noin 90 % ajasta huolestuneelta ja tuntui unohtaneen edellisen osan opit. En pitänyt tästä yhtä paljon, koska tunnelma ja ehkä vähän piirrostyylikin tuntui latistuneen.
Joka tapauksessa ymmärrän, mitä tällä ajettiin takaa, ja pariskunnan aikuisiälle sopivat huolet olivat hyvinkin todellisia. Miten työpaikalla suhtauduttaisiin siihen, että pomo tapailee alaistaan? Saati sitten siihen, että molemmat ovat miehiä? Nozuen kipuilua käsiteltiin vakavasti ja väärinymmärryksetkin tuntuivat jokseenkin realistisilta.
Eli ei yhtään hassumpi kirjapari! Molempien osien kansissa on merkintä explicit content ja onhan näissä vähän seksiä. Enimmäkseen ekstrakappaleissa eikä kenenkään sensuroitu valosapeli vilahda kertaakaan.
Kirjan tiedot:
Sagan Sagan: Old-fashoned Cupcake & Old-fashioned Cupcake with Cappuccino. SuBLime Manga 2023. 250 & 218 sivua.
Japaninkieliset alkuteokset: Old fashion cupcake (2020) & Old fashion cupcake with cappuccino (2021). Englanninkieliset käännökset Adrienne Beck.
Haasteet:
* Sarjakuvabingo: Sateenkaareva & Manga


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti