Tammikooste

Enpä olisi tammikuun alussa uskonut, että luen kuukaudessa näinkin monta kirjaa! Kieltämättä lukuhalua siivitti intoni suorittaa Helmet-lukuhaaste kerrankin loppuun saakka, mutta siinä toivossa tulikin luettua kaikenlaista kivaa. Erityisen iloinen olen siitä, että löysin Carrie Fisherin ja Kati Närhen kirjat, ja sain luettua yhden niistä sarjoista, joihin en ole vain saanut tartuttua. 

Toivottavasti lukuinto jatkuu!

...Siksikin, että tulin ilmoittautuneeksi YA-lukuhaasteeseen. Luin nuorten aikuisten kirjallisuutta yhteen väliin paljon enemmän kuin nyt ja vaikka olen vielä kohtuullisesta kartalla YA-maailman tapahtumista, kirjoihin itseensä syventyminen ei olisi haitaksi.

Luettu & blogattu

Carrie Fisher: Wishful Drinking
Elämä riippuvuuksien ja bipolaarisuuden kanssa. Kirpakkaa huumoria, vakavaa ja raa'an rehellistä asiaa.

Janet Evanovich: Tricky Twenty-Tow
Stephanie Plum vs. rutto. Hauskempi kuin edellinen osa, en malttanut jättää kesken.

Kerstin Gier: Rubiininpuna
Kun aikamatkustusgeeni aktivoituu. Hauska ja vetävä kirja, luen ehdottomasti seuraavankin osan.

Kerstin Gier: Safiirinsini
Gwendolyn jatkaa aikamatkailua. Kivaa ja kevyttä luettavaa, en kuitenkaan Gideonista senkään vertaa kuin edellisessa osassa.

Kerstin Gier: Smaragdinvihreä
Trilogian päätösosa. Gideon edelleen ärsyttävä, Gwendolyn ihastuttava, lukisin häestä enemmänkin.

Kati Närhi: Saniaslehdon salaisuudet
Agnes ja Planktonin salaisuudet. Löytö sarjishyllystä, juuri sopivalla tavalla vinksahtanut.

Kyung-sook Shin: Jään luoksesi
Opiskelijaelämää kuohuvassa Etelä-Koreassa. Harmi kyllä en lämmennyt tälle yhtään, olisi pitänyt tietää enemmän Korean historiasta.

Kati Närhi: Mustasuon mysteeri
Agnes ja sisäoppilaitoksen salaisuus. Juuri sopivaa viikonloppulukemista, Agneksen sokeat pisteet huvittavat edelleen.

John Steinbeck: Helmi
Ahneuden poluilla. Herätti lähinnä ärsytystä, mutta onpahan yksi klassikko lisää jonka voin sanoa lukeneeni.

Kati Närhi: Seitsemäs vieras
Agnes ja kartanon epälyttävät vieraat. Agneksen kasvun lapsesta nuoreksi naiseksi huomasi kivasti tässä osassa.

Carrie Fisher: Shockaholic
Kohteena sähköshokkihoidot ja Hollywoodin vaikeatkin ihmissuhteet. Fisherin elämä oli melko uskomaton monellakin tavalla.

Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi
Seniori-isä nai uhkean ukrainalaisen. Hauska ja koskettava kirja, huumori ja vakavat asiat hyvin tasapainossa.

Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi

Marina Lewycka:
Traktorien lyhyt historia ukrainaksi
(The short history of tractors in Ukranian, 2005)
367 s.
Sammakko 2006
Kirjastosta

Kaksi vuotta äitini kuoleman jälkeen isäni rakastui hohdokkaaseen eronneeseen ukrainalaisnaiseen.

Olen pyöritellyt tätä kirjaa satunnaisesti käsissäni jo monta vuotta, koska pidän sen kannesta. En kuitenkaan koskaan lainannut sitä lukukelvottoman takakansitekstin vuoksi. Pikkuruisia kellertäviä kirjaimia sinisellä pohjalla, kenen mielestä se oli millään tavalla hyvä idea? Minulla ei ole sellaista haukan katsetta, jota varten se lienee tehty, joten enpä edelleenkään tiedä mitä siinä sanotaan. Kirjan kannalta oli onni, että sen kansikuva on niin mieleenjäävä ja että mietin mitä lukisin Helmet-lukuhaasteen kirjan kannessa on ajoneuvo-kohtaan. Lainasin tämän siis jotakuinkin sokkona.

Kirjan kertoja on viittäkymppiä lähentelevä englantilainen Nadja, jonka äiti on kuollut pari vuotta ennen tarinan alkua. Nyt Nadjan jo ennestään erikoinen 84-vuotias isä Nikolai on hurahtanut lopullisesti: hän on palavasti rakastunut 36-vuotiaaseen uhkeaan ukrainalaiseen yksinhuoltajaan ja aikoo naida hänet. Nadja ei ole puhunut isosiskolleen Veralle äidin kuoleman jälkeen, mutta nyt yhteinen vihollinen saa heidät asettautumaan yhteen rintamaan. Valentinasta on päästävä eroon välittömästi.

Huonosti suunniteltu kansi on saanut jättämään väliin hyvän kirjan. Heti kun alkuasetelma selvisi ajattelin, että tämähän on lystin kuuloinen. Hauska tämä onkin, mutta myös yllättävän surullinen. Huumoria tuovat paitsi isän omituisuudet ja merkillinen tilanne myös Nadjan sanailu etenkin Veran kanssa. Heidän suuret ja pienet sisaruskaunansa ovat hersyvän hauskaa luettavaa. Hienostorouva ja liberaali akateemikko näyttävät tulevan kahdesta eri maailmasta ja pikkuhiljaa selviää, että näin oikeastaan onkin. 

Kirjan surullisin osuus liittyy Nadjan perheen historiaan, josta hän ei tiennyt oikeastaan mitään.  Nadja kun on elänyt elämänsä Englannissa, jonne hänen vanhempansa pakenivat paremman tulevaisuuden toivossa. Vera sen sijaan syntyi Luhanskissa vuonna 1937, kymmenen vuotta ennen Nadjaa. Vera on se, joka koki toisen maailmansodan ja muistaa Neuvostoliiton tahallaan aiheuttaman nälänhädän, keskitysleirin ja ne hirveät asiat, jotka on hänen mielestään parempi vain unohtaa. Hänen kauttaan Nadja kuulee asioista, joista hänen vanhempansa eivät ole halunneet puhua.

Pidin todella paljon siitä, että kaikkea ei kerrottu heti, ei edes sellaista minkä Nadja jo tiesi. Vasta kirjan loppupuolella selviää esimerkiksi se, miksi Nikolai yskii aina syödessään. Mielikuva kömpelöstä vanhuksesta keikahtaa vähän vinoon. Lewycka olettaa lukijoidensa osaavan yhdistää pisteen A pisteeseen B ja olikin mukava lukea kirjaa, jossa lukijaa ei aliarvioida. 

Nikolai itsessään on sekä surullinen että huvittava. Vanha mies, joka hölmöyttään nai naisen, joka haluaa ainoastaan pääsylipun Englantiin. Vanha mies, joka tykkää isoista tisseistä ja kauhistuttaa  käytöksellään tyttärensä. Ja sitten toisaalta vanha mies, jonka uusi vaimo on väkivaltainen huijari. Vanha mies, joka ei osaa puolustaa itseään ja jolle avun pyytäminen omilta tyttäriltä on valtavan vaikeaa. Kaikista kirjan hahmoista paljastuu aina vain uusia puolia.

"Mutta näethän, että se tekee hänelle hyvää, tämä uusi suhde. Se on puhaltanut häneen uutta elämää. Se vain osoittaa, että ihminen ei ole koskaan liian vanha rakastamaan."

"Tarkoitat seksiin."

"No ehkä sitäkin. Isukkisi toivoo vain toteuttavansa joka miehen unelman - levätä kauniin, nuoremman naisen sylissä."

"Joka miehen unelman?"

Sinä yönä Mike ja minä nukumme erillämme.

(s. 71)

Hauska ja koskettava kirja! Nyt voin kyllä kiittää Helmet-lukuhaastetta tästä lukukokemuksesta, muuten tämä olisi edelleen kirjaston hyllyssä.

Luettu myös mm.:

Lumiomena, Reader why did I marry him?, Kaikkea kirjasta ym.

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 38. kirjan kannessa on kulkuneuvo [12/50]

Carrie Fisher: Shockaholic

Carrie Fisher:
Shockaholic
120 s.
Simon & Schuster 2011
ekirja kirjastosta

What was it I wanted to tell you?

Vuoden ensimmäisenä kirjana luin Carrie Fisherin kirjan Wishful Drinking ja päätin lukea häneltä muitakin teoksia. En odottanut saavani seuraavaa opusta käsiini ihan näin nopeasti! Kuten Wishful Drinking, myös Shockaholic on omaelämäkerrallinen teos, joka perustuu Fisherin yhden naisen lavashow'hun. Myös tässä kirjassa Fisher on onnistunut käsittelemään erittäin henkilökohtaisia ja vaikeita asioita (mustan) huumorin avulla. Tällä kertaa Fisher avautuu sähköshokkihoidoista, lihomisestaan, kuuluisista ystävistään ja suhteesta isäänsä Eddie Fisheriin. 

Noista ETC-hoidoista kertominen antoi minulle ihan uuden ja erilaisen näkökulman niihin. Myös minua ovat vainonneet elokuvista tutut mielikuvat melkein lobotomiaan johtavista sähköshokeista, joiden vuoksi potilasraukka kiemurtelee hoitopöydällä luut katkeillen. Ei se niin enää mene, sanoo Fisher jolla oli ihan samanlaiset pelottavat kuvat mielessään. Hoito on suhteellisen turvallinen ja ainoa (jos kohta melkoisen merkittävä) haittapuoli siinä on se, että se vie pakostakin ihmisen muistoja mukanaan. Fisher ei esimerkiksi osaa enää sanoa tarkalleen miksi lopulta päätti mennä hoitoihin, ja näiden kirjojen yksi tarkoitus onkin toimia hänen omana muistinaan. 

But since I expect to have a bad memory now, I pay extra attention to things, as if there's going to be a pop quiz about my life at the end of each day. What do I recall about what I did? So I try to make a point of remembering things while they're happening.

(s. 17)

Niihin kuuluisiin ystäviin lukeutuvat muun muassa Elizabeth Taylor, Michael Jackson ja ilmeisesti myös Meg Ryan. Oli huvittavaa lukea kirjaa, jossa tällaisia kuuluisia nimiä tiputeltiin ihan normaaleihin tilanteisiin. "Ai niin, ja kävin lounaalla äidin, Elizabethin ja Meg Ryanin kanssa." Fisher tuokin Michael Jacksonia käsittelevässä luvussa esille sen, miten vaikea kuuluisien ihmisten on olla normaalissa kanssakäymisessä ns. tavisten kanssa. On helpompaa jutella toiselle staralle, joka ei tuijota sinua rahan-/hullun-/palvonnankiilto silmissä.

The other people who aren't rendered strange around famous people are generally... other famous people! In such instances, the issue of celebrity is neutralized, and they are feel to move on to whatever they like or don't like about one another in the usual human way. So that partly explains why Michael might have enjoyed hanging out with say, Elizabeth Taylor, for example, or even maybe me! (Yes, that's what all this finally boils down to - me, me, me, me, me!)

(s. 39)

Jäin kyllä ihan koukkuun näihin Fisherin kirjoihin. Hän eli hyvin mielenkiintoisen ja vaikean elämän, ja omalla tavallaan nämä kirjat ovatkin selviytymistarinoita. The Princess Diarist on nyt varauksessa eli sitä odotellessa!

Haasteet:

* Tietokirjahaaste [kirja 1]

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 6. kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa [11/50]

Luin e-kirjana, mutta löytyy myös painettuna.

Kati Närhi: Seitsemän vieras (Agnes #3)

Kati Närhi:
Seitsemäs vieras
149 s.
WSOY 2015
Kirjastosta

Olenpa nyt tyytyväinen siihen, että sain lukea nämä Agnekset peräjälkeen. En joutunut odottamaan albumien ilmestymispäivien välillä ja muistin vielä mitä edellisissä osissa tapahtui. Etenkin tuo jälkimmäinen oli hyvin tärkeää tätä lukiessa.

Tällä kertaa teini-ikään varttunut Agnes päätyy kettujen asuttamalla saarella sijaitsevaan kartanoon. Sylvia-tädin vanha tuttu majuri Orkolor on kutsunut hänet vierailulle ja Agnes saapuu kylään tädin siivellä. Orkolorin kartanossa on muitakin vieraita joista kukaan ei ole ihan sitä miltä näyttää tai huhut kertovat.

Seitsemännen vieraan huumori on erilaista kuin aiempien osien. Agnes ei ole enää naiivi lapsi, joten hän ymmärtää myös mistä vitseissä on kysymys ja mitä rivien välissä lukee. Minua muutos ei häirinnyt, se sopi tarinaan ja näkökulmaan mainiosti. Agnes on kasvanut ja hänen ymmärtämyksensä laajentunut. Pienin kasvamisen merkki ei suinkaan ole ensimmäisestä osasta tutun Rexin, Agneksen ensi-ihastuksen, paluu kartanon tilanhoitajana. Tällä kertaa kukaan ei heitä Rexiä saappaalla.

Tykkäsin paljon Kati Närhen piirroksista ja värimaailmasta. Hahmot ja taustat ovat selkeälinjaisia, värimaailma mustavalkoinen punaisella ja sinisellä höystettynä. Se toimii todella hyvin Agneksen vinksahtaneessa ja synkähkössä maailmassa. Eniten taisin tykätä piirrosten kaikista pienistä hauskoista yksityiskohdista, jotka loivat tarinaan tunnelmaa. Ennen Rexin tapaamista Agnes lukee Yön kauhuja ja Kartanomurhia, Rexin tapaamisen jälkeen lukulistalta löytyvät Humiseva harju ja Lemmen tähden.

Hautajaiset eli yksi suosikkisivuistani
s. 34

Tässä osassa paljastetaan tietenkin mitä Agneksen vanhemmille oikeasti tapahtui. Hovimestari ei tehnyt sitä. Olipa kiva, että salaisuus olikin ihan erilainen kuin näissä tarinoissa yleensä ja silti sellainen, jota oli pohjustettu jo ensimmäisestä osasta lähtien. Tuli sellainen "hah! tietenkin!" -olo.

Instassa kysäistiin minkä ikäisille nämä kirjat sopivat. Olen yleensä todella huono arvioimaan sitä, minkä ikäiselle mikäkin sisältö on sopivaa. Noin lonkalta heittäen sanoisin, että yläasteelaisille ja vanhemmille. Tarinoiden musta huumori ja sisältö eivät ihan pienille avaudu. Isommille suosittelen tätä lämpimästi!

Luettu myös mm.:

Oksan hyllyltä, Pieni kirjasto, Hurja hassu lukija jne.

Haasteet:

* Sarjakuvahaaste

* Helmet-lukuhaaste - 48. haluaisit olla kirjan päähenkilö  [10/50]

No en haluaisi olla taas teini-ikäinen, mutta Agneksen maailmaan olisi mielenkiintoista sukeltaa. Hän on fiksu ja utelias, ja tulee epäilemättä toteuttamaan jännittävät ammatilliset haaveensa. Kirja olisi käynyt moneenkin kohtaan, mutta hoidetaan tämä nyt ensin pois alta kun sopiva kirja sattui kohdalle.

John Steinbeck: Helmi

John Steinbeck:
Helmi
(The Pearl, 1947)
118 s.
Tammi 1967
Kirjaston vaihtopisteestä

Kaupungissa kerrotaan tarinaa suuresta helmestä - kuinka se löytyi ja kuinka se jälleen katosi.

Kirjastossamme on hylly, jonne asiakkaat voivat jättää itselleen tarpeettomia kirjoja muiden iloksi. Satunnaisesti sieltä löytyy iloa myös kirjaston kokoelmaan ja/tai kirjastolaisille. Tämän klassikon bongasi kollegani, joka on lukenut kirjan nuoruudessaan. Kun kävi ilmi, että toinenkin työkaverini on pakotettu aikoinaan lukemaan tämä ja minua ei, tilanne oli korjattava pikimmiten. He lykkäsivät kirjan mukaani ja jäivät odottamaan josko minäkin kokisin tämän ahdistavaksi tai ainakin surulliseksi.

Pienoisromaani kertoo köyhästä Meksikon intiaanista Kinosta, jonka pientä poikaa Coyotitoa pistää skorpioni. Kinolla ja hänen vaimollaan Juanalla ei ole varaa lääkäriin, mutta jo saman päivän aikana Kino sukeltaa merestä valtavan helmen. Huhu helmestä kiirii nopeammin kuin Kinon jalat kantavat, ja pian jokaisen silmissä vilisee kuvia äkkirikkaasta Kinosta ja mitä hän voisi kaikella helmestä saamallaan rahalla tehdä. Peson kuvat silmissään kiiluen Kino suuntaa kohti helmenostajia...

En kokenut kirjaa ahdistavaksi enkä edes erityisen surulliseksi. Tämä ei mielestäni johdu siitä, että olisin täysin sydämetön peto, jota ahneuden aiheuttama tragedia ei koskettaisi. Steinbeck lataa pieneen kirjaan niin paljon kurjuutta, katkeruutta ja vihaa, että se ei lopulta tunnu enää miltään. Lisäksi moraaliset opetukset annetaan yhtä hienovaraisesti kuin moukarin iskut. Enpä näin äkkiseltään muista lukeneeni 1940-luvun kirjallisuutta, joten ehkäpä kerrontatyyli on sille tavanomainen ja kosketti Steinbeckin aikalaisia niin kuin tarkoitus oli.

Eniten ajatuksia ja tunteita herätti Juana-parka, jonka toivoin pakenevan ja jättävän ahneeksi ja väkivaltaiseksi heittäytyneen miehensä. Näin 2010-luvulla elävänä feministinä teki mieli heittää kirja seinään osapuilleen tässä vaiheessa:

Juana ryömi vaivalloisesti vedenrajan sorasta. Hänen kasvojaan jomotti ja kyljessä tuntui kipua. - - Hän ei tuntenut Kinoa kohtaan pienintäkään vihaa. Kino oli sanonut: "Olen mies", ja noilla sanoilla oli Juanalle tietty merkitys. Ne merkitsivät, että Kino oli puoleksi mielenvikainen, puoleksi jumala. - - ja Juana tarvitsi miehen, ei voinut miehettä elää. Ja vaikka hänen mieltänsä joskus hämmensivätkin miehen ja naisen väliset eroavaisuudet, hän tunsi ne ja hyväksyi ne ja tarvitsi niitä. Hän oli seuraava Kinoa, mikään muu ei tullut kysymykseenkään.

(s. 79-80)

En tiedä, miten tätä kirjaa käsitellään koulussa, mutta toivottavasti keskustelussa nostetaan ahneus- eriarvoisuus- ja rasismiteemojen lisäksi myös tämä. Kirjoitustavasta päätelleen tässä on haettu sellaista "vaimo seisoo aina miehensä tukena, oli mikä oli"-ideaalia, joka edustaa selvästi sodanjälkeistä ajatusmaailmaa. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että vaimonhakkaajan tukena pitäisi olla terapeutti ja mahdollisesti kalterit vaimon ollessa turvassa jossain muualla.

Mutta herättihän tämä sittenkin minussa tunteita! Ei varmaan sellaisia kuin Steinbeck olisi toivonut, mutta kuitenkin. Onkohan tämä nykyään koululaisten pakkoluettavana? Toivottavasti ei. Nuorten lukuharrastusta pitäisi tukea ja innoittaa, ja tämä on ihan toisessa galaksissa kuin innoittavat kirjat. Valitettavan harvat nuoret lukevat vapaaehtoisesti ja jos ne pakollisetkin ovat tällaisia, tapetaan sillä kyllä viimeinenkn kiinnostuksen kipinä.

Vien kirjan huomenna takaisin töihin ja jos en saa suostuteltua työkavereita lukemaan sitä uudelleen, se päätyy takaisin vaihtohyllyymme.

Luettu myös mm:

Kirjan pauloissa, Eniten minua kiinnostaa tie, Oksan hyllyltä ym.

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 23. kirjassa on mukana meri [9/50]

Työkavereiden puheiden perusteella suunnittelin tätä ensin surulliseksi kirjaksi, mutta kun ei niin ei. Meri on tässä kuitenkin tärkeässä roolissa, sieltähän Kino elantonsa saa ja helmen löytää.

Kati Närhi: Mustasuon mysteeri (Agnes #2)

Kati Närhi:
Mustasuon mysteeri
133 s.
WSOY 2012
Kirjastosta

Agnes vs. sisäoppilaitos! Ihastuin tosiaan Kati Närhen Saniasmetsän salaisuuksiin niin, että varasin sarjan seuraavatkin osat. Sain tämän sopivasti viikonloppulukemiseksi ja nyt odotan kuumeisesti sitä viimeistä osaa.

Tässä osassa Agnes on lähetetty Mustasuon sisäoppilaitokseen, koska hänen mummonsa on telonut itsensä. Agnes suhtautuu alusta alkaen epäillen koko tyttökouluun, jonka oppilaat muodostavat tiukasti rajattuja porukoita ja josta ei tunnu löytyvän mitään mielenkiintoista. Sitten Agnes saa selville, että koulusta katoaa surullisia oppilaita ja päättää selvittää tapauksen.

Toisin kuin Saniaismetsän salaisuudet, tämä albumi on yksi jatkuva tarina. Oikeastaan kadonneiden tyttöjen etsintä ei ole sen pääasia. Tärkeintä ovat Agnes sekä se, miltä maailma näyttää hänen silmillään. Tykkään edelleen siitä, että Agnes ei huomaa kaikkea sitä minkä lukija ymmärtää lukea rivien välistä. Esimerkiksi salaperäisen Atlas-kerhon todellinen luonne jää Agnekselta huomaamatta, eikä hän myöskään ymmärrä mikä langanlaihoja surusinoiksi kutsuttuja tyttöjä vaivaa.

Pidän myös siitä miten vinksallaan Agneksen maailma on. Se johtaa sekä hauskoihin että hyvin surullisiin tilanteisiin. Jälkimmäisiin kuuluvat surusinoiden soitot Tero Kylmäselle, vielä heitäkin laihemmalle herrasmiehelle. Vähän jo ehdin pelätä ketä Tero käy tapaamassa ihan henkilökohtaisesti. Tarinan taustalla kulkevat myös Agneksen vanhemmat. Arkeologipariskunnan väitetään kuolleen, mutta Agnes suhtautuu selitykseen epäileväisesti. Toivottavasti heidän kohtalonsa, oli se mikä hyvänsä, paljastetaan seuraavassa osassa!

Surrealismikerhon antia
s. 52

Luettu myös mm:

Sallan lukupäiväkirja, Pieni kirjasto, Kirjojen keskellä ym.

Haasteet:

* Sarjakuvahaaste

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 32. kirjassa käydään koulua tai opiskellaan [8/50]

Kyung-sook Shin: Jään luoksesi

Kyung-sook Shin:
Jään luoksesi
(Eodiseonga na-reul chat-neun
jeonhwabel-i ulli-go, 2010)
302 s.
Into 2017
Kirjastosta

Hän soitti minulle ensimmäisen kerran kahdeksaan vuoteen.

Siitä on näköjään jo melkein kolme vuotta kun luin Kyung-sook Shinin kirjan Pidä huolta äidistä. Ihastuin kirjaan vallan kokonaan ja jäinkin elämään toivossa, että hänen muutakin tuotantoaan käännettäisiin. Viime vuonna tämä sitten tapahtui, mutta itse ehdin lukea kirjan vasta nyt. Odotukseni olivat korkealla, näin jälkikäteen ajatellen ehkä liiankin.

Kirja kertoo Jeong Yunista, joka 2010-luvulla saa puhelun nuoruudenrakastetultaan Lee Myeong-seolta. Heidän vanha kirjallisuuden opettajansa professori Yun on kuolemassa. Tarina loikkaa vuosikymmenten taakse aikaan, jolloin Jeong Yun aloitteli opintojaan. Hän tutustuu yliopistossa paitsi professoriin myös Myeong-seoon ja Yun Miru-nimiseen nuoreen naiseen, jonka kädet ovat hirvittävän arpiset. Opiskelija-arjen taustalla Etelä-Korean poliittinen tilanne kuohuu ja opiskelijamielenosoitukset valtaavat katuja.

Niin, odotin tätä kovasti ja nyt olenkin sitten aika pettynyt. Oman täysin subjektiivisen mielipiteeni mukaan tämä ei yllä lähellekään samanlaisiin lukusfääreihin kuin Pidä huolta äidistä. Luin tämän loppuun asti lähinnä siksi, että toivoin koko ajan sen sittenkin paranevan. Ehkä seuraavalla sivulla? Tai sitä seuraavalla? No höh, ei sitten. Kaiken kaikkiaan kirja oli mielestäni ennalta-arvattava ja paikoitellen erittäin epäuskottava. En minä ainakaan ole ikinä törmännyt ihmiseen, joka jaksaisi pitää samanlaisia mukaspontaaneja filosofisiapuheita kuin kirjassa pidetään toistuvasti. Saati sitten sellaiseen, joka jaksaisi niitä kuunnella (luentotilaisuuksia ei lasketa).

Ehkä tässä näkyy nyt kirjamaun lisäksi kulttuuriero? Minusta kirjan tarina oli monella tavalla päätön enkä missään vaiheessa päässyt perille siitä, mitä kirjailija nyt oikeasti haluaa tällä sanoa. Ilman kirjailijan ihan meille suomalaisille kirjoittamia jälkisanoja en olisi edes ymmärtänyt tarinan sijoittuvan nimenomaan sisäpoliittisesti kuohuviin 1980-1990-luvuille (jonnekin sinne, vuosilukuja ei mainita). Arvelen, että tämä oli itsestään selvää korealaiselle lukijalle, joka tietäisi täsmälleen millaisessa maailmassa Jeong Yun ystävineen elää ja miksi nuoriso nousee barrikadeille. He osaisivat laittaa Jeong Yunin ystävän Danin kokemukset oikeanlaiseen kontekstiin ja saisivat niistä enemmän irti. Minä olin pihalla kuin lumiukko, koska tietoni Etelä-Korean historiasta ovat varsin vähäiset.

Luulen myös, että kirjan tarina ystävyydestä ja rakkaudesta aukeaa paremmin sen kohdeyleisölle. Jotkin osat niiden kuvauksesta ovat toki universaaleja, mutta niissä oli paljon sellaisia elementtejä, jotka vain hämmensivät minua. Miksi kirjan hahmot käyttäytyvät näin? Mitä tämä merkitsee, miksi tämä on tärkeää, miksi tämä muuttaa hahmojen suhtautumista toisiinsa? Miksi tarina edes on kerrottu tällä tavoin? Suurin osa kirjasta on kohtuullisen tasaista tahtia kulkevaa, mutta lopussa tehdään toistuvia aikahyppyjä ja paljastetaan juonipaljastusasioita tavoilla, jotka itse koin kummallisen irtonaisiksi. Ehkäpä tässä näkyvät korealaiset kerrontatavat? Kirjailijan ei tarvitse selittää asioita, koska samassa kulttuurissa kasvaneet lukijat ymmärtävät mistä on kyse. Toisaalta Pidä huolta äidistä toimi loistavasti myös suomalaiselle lukijalle, joten ehkä vika on kirjassa? Tai minussa, mikä on ehkä se todennäköisin tai ainakin suurin selitys.

Olen edelleen sitä mieltä, että korealaisen kirjallisuuden kääntäminen suomeksi on hienoa. Vaikka tämä kirja ei minuun iskenytkään toivon silti, että kustantajat uskaltaisivat tarttua useammin harvinaisemman ei-länsimaalaisen kaunokirjallisuuden kääntämiseen. Maailma avartuu kummasti näitä lukiessa.

Oli tästä kirjasta muuten ainakin se hyöty, että Etelä-Korean historia alkoi kiinnostamaan! Mihin Jeong Yunin radikaalit opiskelijatoverit pyrkivät ja miksi? Täytynee tutkia löytyisikö kirjastostamme sovelias kirja tämän mysteerin ratkaisemiseksi.

Luettu myös mm.:

Lumiomena, Kirjasähkökäyrä, Koukussa kirjoihin jne.

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 28. sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä [7/50]

Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet (Agnes #1)

Kati Närhi:
Saniaislehdon salaisuudet
129 s.
WSOY 2010
Kirjastosta

Muuan kaverini mainitsi tämän sarjakuva-albumin kerran tai pari tai jopa kolme, ja nyt viimein otin vinkistä vaarin ja luin sen. En oikeastaan lue enää kovinkaan paljon sarjakuvia. Ennen muinoin luin paljon enemmän, mutta nykyään luen lähinnä uudet osat keskeneräisistä (useimmiten manga)sarjoista. Saisin kyllä skarpata sen osalta enemmän, joten osallistun tänä vuonna Sarjakuvahaasteeseen. Jospa se innoittaisi tarttumaan niihin hienoihin lukuelämyksiin, joita sarjishyllystä epäilemättä löytyy.

Kannen perusteella odotin tämän olevan dekkarisarjis ja valmistauduin ärsyyntymään päähenkilö Agnekseen. Minulle lapsietsivät ovat useammin huteja kuin osumia. Olen esimerkiksi ehkä maailman ainoa ihminen, joka ei tykkää Flavia de Lucesta. Olinkin siksi tuplasti iloisesti yllättynyt kun kävi ilmi, että tämä ei ole dekkari eikä Agneskaan ärsytä ollenkaan. Jee! 

Albumissa on monta pientä tarinaa, jotka kaikki pyörivät Agneksen ja etenkin salaisuuksien ympärillä. Agnes on siis orpotyttö, joka asuu yhdessä hilpeän isoäitinsä kanssa Plankton-nimisessä kaupungissa. Saniaislehdossa hiippaillaan heti ensimmäisessä luvussa, jossa Agneksen luokka saa tehtäväkseen kerätä kasveja kesäloman aikana. Agnes löytää lehdosta sekä saniaisia että hämärähommissa liikkuvia ihmisiä. Kyse ei ole rikollisista vaan kaidemman tien kulkijoista, joilla on omat salaisuutensa.

Tykkäsin Närhen piirroksista, tarinoista ja Agneksesta, eli kaiken kaikkiaan kirja oli napakymppi ja varasin jo kirjastosta sarjan seuraavat osat. Piirrokset ovat tummanpuhuvia ja sopivat hyvin sekä Planktonin että Agneksen hieman vinksahtaneeseen maailmaan. Agnes unelmoi tulevaisuudesta hulluna tiedenaisena, mutta ei ole raivostuttavan pikkuvanha. Tarina on kerrottu fiksun, sarkastisenkin lapsen näkökulmasta tekemättä hänestä silti liian näsäviisasta kaikkitietäjää. Agnes saa selville koko joukon salaisuuksia puolivahingossa eikä hänellä ole mitään kiirettä kertoa niistä kenellekään. Mitä se häntä liikuttaa, että työharjoittelupaikan täti piilottelee tätä asiaa? Täti oli ihan mukava, joten antaa hänen olla.

Tarinoiden huumori nouseekin Agneksen huomioista ja häntä ympäröivistä ihmisistä. Mummo on hassu ja kovia kokenut, paras kaveri tulee todella rikkaasta perheestä ja jostain syystä ylemmän luokan Rex täytyy hurmata keinolla millä hyvällä.

Asioita, joita Agnes katuu: ne, jotka johtivat tähän.
s. 78

Luettu myös mm.:

Mari A:n kirjablogi, Kirjanurkkaus, Neverendingly ym.

Haasteet:

* Sarjakuvahaaste [kirja 1]

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 47. kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta [6/50]

Mikä onkin hyvä juttu, koska Agneksen omalla tavallaan viaton näkökulma tekee tarinoista vielä parempia. Joissakin tarinoissa lukija ymmärtää mistä on kysymys, mutta Agnes ei.

Kerstin Gier: Smaragdinvihreä (Rakkaus ei katso aikaa #3)

Kerstin Gier:
Smaragdinvihreä
(Smaragdgrün, 2010)
485 s.
Gummerus 2014
Kirjastosta

"Tästä jää ruma arpi," sanoi lääkäri päätään nostamatta.

Luin siis koko trilogian yhteen menoon, joka näin jälkikäteen ajatellen olikin ehkä paras tapa lukea se. Yksityiskohdat eivät päässeet unohtumaan ja koska kaikki tapahtuu parin viikon aikana, aika tosiaan tuntuu niin lyhyeltä. Yritän taas pitää juonipaljastukset minimissä, mutta jotain edellisistä osista on kuitenkin melkein pakko kertoa.

Tarina jatkuu taas täsmälleen siitä mihin se Safiirinsinessä jäi. Gwendolyn velloo sydänsuruissa Gideonin paljastuttua valehtelijaksi, joka vain leikitteli hänen tunteillaan. Aikaa ei kuitenkaan ole hukattavaksi, sillä aikamatkustuskultin palvomalla kreivillä ei ole puhtaat jauhot pussissaan. Mitä kreivi haluaa, miksi aikamatkaajat Lucy ja Paul varastivat kronografin, ja mitä Gwendolynia koskevat ennustukset oikeasti tarkoittavatkaan?

Tokihan tuo romanttinen juoni päättyy juuri kuten arvata saattaa, joten ei siitä sinänsä sen enempää. Paitsi että! En tosiaankaan voinut sietää Gideonia, joten en aksanut tsempata nuorelle parille ollenkaan. Gier kirjoittaa kerrassaan mainioita naishahmoja, mutta päähenkilöiden poikakavereissa on parantamisen varaa. Luihuja tyyppejä kaikki.

Noin yleisesti ottaen pidin kuitenkin Gierin kirjoitustyylistä. Hänen kirjojensa hahmot vaikuttavat aidoilta teineiltä, jotka ovat toki nokkelia mutta joilla on vielä kosolti kasvamista edessään. Tämänkään trilogian juoni ei ollut kovinkaan syvällinen ja tiivistämällä sen olennaisimpaan tästä olisi tullut ehkä yksi kirja. Kuitenkin pidin eniten juuri niistä epäolennaisista kohdista. Gier kuvaa hauskasti tavallista arkielämää, jonka nämä aikamatkaseikkailut välillä katkaisevat. Gwendolyn ja Leslie puhuvat pojista, elokuvista ja koulusta, Gwendolynin perheen yhteiset ateriat ovat pakollisia ja huvittavia, ja kokonaisuuteen kuuluvat myös kotibileet ja äidinrakkaus. Lukisin Gierin kirjoittaman kirjan vaikka siinä ei fantasiaelementtejä olisikaan.

Pidän myös paljon hänen huumoristaan. Kaikki kirjan hahmot eivät heittele nokkelia lausahduksia ja mukaan mahtuu paljon tilannekomiikkaakin. Huumori on tavallaan hyvin arkista ja siksi hauskaa ja uskottavaa.

"Oh, Miss Gwendolyn, miksi te olette ottanut huivin silmiltänne? Se on määräysten vastaista."

"Luulin että se oli rotta," sanoin ja loin Gideoniin synkän katseen. "Enkä siinä tietysti varsinaisesti erehtynytkään."

(s. 116)

Keskitasoa parempia nuorten/nuorten aikuisten kirjoja, suosittelen! Tästäkin on tehty elokuva, traileri tässä:

Luettu myös mm.:

Kirjaneidon tornihuone, Kirjamaailma, Kasoittain kauniita sanoja ja varmasti monet muutkin

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 15. palkitun kääntäjän kääntämä kirja [5/18]

Ilona Nykyri voitti Mikael Agricola-palkinnon vuonna 2014. Ei tosin tästä kirjasta, mutta sitäpä ei tähän kohtaan vaadittukaan! Tämäkin kirja on ilmeisesti käännetty suoraan aluperäisestä saksankielisestä kirjasta. Arvostan. En pidä siitä, että suomennos on tehty mutkan kautta niin, että se on ensin käännetty jostain kielestä esimerkiksi englanniksi ja siitä suomeksi. Siinä vaiheessa voi jo alkaa kyselemään kuinka paljon kääntäessä on mennyt hukkaan alkuperäistä tarinaa.

Kerstin Gier: Safiirinsini (Rakkaus ei katso aikaa #2)

Kerstin Gier:
Safiirinsini
(Saphirblau, 2010)
360 s.
Gummerus 2013
Kirjastosta

Southwarkin kujilla oli pimeää, pimeää ja autiota.

Lainasin koko trilogian kerralla kirjastosta ja vaikka suunnitelmana oli lukea jotain muuta osien välissä, en taida malttaa! Tässä jutussa on sitten pakostakin vähän juonipaljastuksia edelliseen osaan, mutta yritän pitää ne niin vähänä kuin voin.

Tarina jatkuu suoraan siitä mihin se Rubiininpunassa jäi. Gwendolynin ja Gideonin suudelman keskeyttää pieni demoni, jonka vain Gwendolyn voi nähdä. Kolmikko palaa edelleen hyvin oudon veljeskunnan päämajaan, minkä jälkeen kirja tarjoaa taas sekä aikamatkaseikkailua että Gwendolynin kotielämää. Edellisessä osassa esiin nousseisiin kysymyksiin ei saada kovinkaan tarkkoja vastauksia. Gier on jättänyt kaikki paljastukset viimeiseen kirjaan.

Nyt joudun kyllä ottamaan sanojani takaisin ainakin vähän. Kirjan romanssi sai minut nyt pyörittelemään silmiäni ja harmi kyllä Gwendolyn on edellistä useammin sulaa vahaa Gideonin käsissä. Tosirakkautta viikon tuntemisen jälkeen! Joopa joo. No, tämähän on suunnattu nuoremmille lukijoille kuin kolmenkymmenen toisella puolella oleville kirjastotädeille. Sinänsä Gwendolyn on kyllä uskottava teinityttö ensimmäisen vakavamman ihastuksen pyörteissä. Se on melkein maailman tärkein asia ja olisikin jos ei pitäisi selvittää aikamatkailun ja pelottavan kreivin salaisuuksia.

Vilkaisin tuossa vähän mitä olin kirjoittanut Gierin toisesta sarjasta. Näyttää siltä, että siinä häiritsi sama asia kuin tässäkin. Gwendolynista pidän kuten pidin Unien kirjojen päähenkilöstä Livistäkin. Ongelma on siinä, että en pidä ollenkaan Gideonista ja Unien kirjojen Henrystä. On vaikea tsempata päähenkilöä rakkaushuolissa kun ihastuksen kohde on kirjan inhokkini. Gideonilla tuntuu olevan jonkinlaisia ongelmia korvien välissä, niin laidasta laitaan hänen käytöksensä heittelee.

Lievästä hampaiden kiristelystä huolimatta kirja oli kivaa ja kevyttä luettavaa. Olen kerrankin malttanut mieleni enkä ole etsinyt juonipaljastuksia, joten voin vain arvailla miten sarja päättyy. Kirjan ennustukset antavat vain epämääräisiä vihjeitä.

Tästäkin kirjasta on tehty elokuva, jonka traileri on täällä. Tämä osa näyttäisi ottavan melkoisia vapauksia kirjan tapahtumien suhteen.

Luettu myös mm.

Tarinoiden syvyydet, Oksan hyllyltä, Lukunurkka ynnä muut

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 46. kirjan nimessä on vain yksi sana [4/50]

Kerstin Gier: Rubiininpuna (Rakkaus ei katso aikaa #1)

Kerstin Gier:
Rubiininpuna
(Rubinrot, 2009)
344 s.
Gummerus 2012
Kirjastosta

Tyttö valahti polvilleen ja purskahti itkuun.

Tämä sarja on ensimmäinen niistä, jotka minulla on ollut tarkoitus lukea jo, ööh, vuosiluvusta päätellen noin kuusi vuotta. Hupsista, niin se aika vierii... Tykkäsin tämän kirjan ulkoasusta heti silloin kun käännös ilmestyi ja raapustin mieleeni pienen muistilapun siitä. No, trilogia on ollut käännettynä nyt jo useamman vuoden ja olen sittemmin lukenut Gierin toisen sarjan, Unien kirjat. Kokonaisuutena tykkäsin siitä ja nyt kun tähän tartuin niin toivottavasti tykkään tästäkin sarjasta. Ensimmäinen osa ainakin oli lupaava.

Rubiininpunan alussa 16-vuotiasta Gwendolynia huimaa. Tämä on sikäli huolestuttavaa, että hänen suvussaan teini-iän huimaus viittaa aikamatkustusgeenin  aktivoitumiseen ja Gwendolynilla ei pitäisi tätä geeniä olla, vaikka hän aaveita näkeekin. Se kyseenalainen kunnia kuuluu hänen täydelliselle serkulleen Charlottelle. Totta kai paljastuu, että geeni onkin Gwendolynilla, jonka on nyt otettava Charlottelle valmisteltu paikka mystisen veljeskunnan ohjailtavana. Ja tietenkin juttuun liittyy komea aikamatkustajapoikakin, kuinkas muutenkaan. 

Minä jopa pidin tuosta pienestä romanssikuviosta! Tai ehkä en niinkään siitä vaan pikemminkin Gwendolynin suhtautumisesta Gideoniin, joka siis on myös kotoisin nykyisyydestä. Poika on komea, kokenut aikamatkaaja ja saanut sitä varten koulutusta muun muassa ratsastuksessa ja miekkailussa. Hän on myös ylimielinen urpo ja olikin kiva todeta, että pelkällä komeudella ei Gwendolynia valloiteta vaikka Gideonista toki silmäniloa onkin.

"Gwendolyn?"¨

"Niin?"

"En halunnut loukata. En tarkoittanut tavallisella sivistymätöntä vaan keskivertoa. Ymmärsitkö?"

Ei kun vain parani.

(s. 251)

Sivumäärästä huolimatta kirjassa ei oikeastaan ehtinyt tapahtua kovinkaan paljon. Kuten muissakin Gierin kirjoissa, tässäkin kuvataan myös Gwendolynin parasta ystävää ja koulukavereitä sekä perhettä ja perhe-elämä. Pidin erityisesti Gwendolynin ja hänen bestiksensä Leslien ystävyydestä. Liian usein etenkin tyttöpäähenkilö on yksin tai jos muita tyttöjä kirjassa onkin, he ovat sielä kilpailemassa pojan huomiosta tylsässä kolmiodraamassa. Leslie tukee Gwendolynia niin aaveiden kuin aikamatkustuksenkin suhteen eikä vaikuta olevan kiinnostunut Gideonista.

Ajallisesti kirjassa menee vain päivä tai kaksi sekä muutama menneisyydessä vietetty tunti. Kirjassa ehditään kuitenkin esittää ne suuret kysymykset, joihin kaksi muuta osaa tuovat varmasti vastaukset. Miksi edelliset aikamatkustusgeenin kantajat, Lucy ja Paul, karkasivat aikamatkustusta kontrolloivan laitteen kanssa? Mihin laitteen 1700-luvulla kehittänyt kreivi pyrki? Mikä on omituisen (ja sovinistisen, Gwendolynkin toteaa tämän) veljeskunnan todellinen tehtävä? Kuka Gwendolyn, ennustusten rubiini, oikeastaan on?

Nopealukuinen ja vetävä kirja, suosittelen ja uppoan seuraavaksi sarjan toiseen osaan!

Kirjasta on näköjään myös tehty elokuvakin! Traileri on täällä, oma saksani ei ole niin hyvä, että osaisin arvioida dialogia millään tavalla. Hyvältä se ainakin näyttää. Pitääpä selvittää onko elokuva saatavilla jossain ja jos on, saako siihen vaikka englanninkielisen tekstityksen.

Luettu myös mm.:

Ullan luetut kirjat, Kirjamaailma, Tarinoiden syvyydet ym.

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 3. kirja aloittaa sarjan [3/50]

Lukusuunnitelmia 2018

Oikeastaan en aikonut tehdä varsinaisia lukusuunnitelmia, saati sitten ihan julkisesti ilmoitettuja. Mutta, kun kerran kaikki muutkin niin miksen sitten minäkin! Sitä paitsi haasteisiin ilmoittautuminen ja osallistuminen on sinällään lukusuunnitelman tekoa, joten eihän tästä haittaakaan ole (...kai, voin saada suorituspaineita!). On sitten täysin eri asia miten suunnitelmani toteutuvat, mutta yritys hyvä kymmenen.

• Osallistun taas Helmet-lukuhaasteeseen. Viime vuoden haaste jäi kirjaimellisesti viittä vaille, joten haluaisin kovasti lukea tänä vuonna koko haasteen. Vuoden 2018 haaste on ainakin minun mielestäni selvästi vaikeampi kuin 2017, johon en tainnut täsmälukea kuin pari kirjaa. Nyt lukemista täytyy suunnitella enemmän. En oikein tiedä pidänkö siitä vai en.

• Olen ilmoittautunut myös Tietokirjahaasteeseen. Ei luulisi kolmen tietokirjan lukemisen olevan liian vaikeaa edes pienillä kriteereillä. Aion lukea Carrie Fisheriltä ainakin yhden kirjan jos  vain saan sen kirjastosta, joten siinä on heti yksi.

• Lisäksi ilmoittauduin Sarjakuvahaasteeseen. Voi hyvinkin olla, että kaikista näistä ei tule erillistä blogipostausta (lähinnä ajattelen tässä jatkuvien mangasarjojen uusia osia ja vaikka Aku Ankka-pokkareita), mutta Instaan on onneksi helppo napata kuva.
  

• Epäilemättä hyppään riemuissani muihinkin haasteisiin pitkin vuotta. Viime vuonna kuitenkin totesin, että minun on parasta pysähtyä hetkeksi miettimään tuleeko kirjoja oikeasti luettua sen sijaan, että ilmoittaudun kaikkeen kivan näköiseen koska se on kivan näköistä.

• Yritän lukea kirjoja omasta hyllystäni, ne kun tahtovat jäädä aina kirjastolainojen jalkoihin. Tästä(kin) johtuen blogissa voi olla esillä viime vuotta enemmän englanninkielisiä kirjoja. En oikeastaan osta muita kirjoja kuin niitä, joita ei todennäköisesti käännetäkään suomeksi. Toinen syy englanninkielisiin on Helmetin OverDrive, tuo miltei loputon suo, josta löytyy vaikka mitä kiinnostavaa. Innostuin joululomalla e-kirjoista, saa nähdä miten kauan se tunne kestää.

• Lisäksi haastan itseni lukemaan kirjasarjoja alusta loppuun saakka. Tässä viime vuosina on ilmestynyt kokonaan monia sarjoja, jotka ovat aina syystä tai toisesta jääneet lukematta. Lähinnä nuortenkirjoja ja spefi-osaston sarjoja. Yritän nyt lukea näitä sarjoja pois itseäni häiritsemästä ja syyllistämästä. Ensimmäisenä vuorossa on Kerstin Gierin Rakkaus ei katso aikaa-sarja, jonka ensimmäistä osaa ahmin parhaillaan.

• Ja sitten on tietysti uutuuskirjoja joita alkaa taas ilmestyä keväällä. Olen tehnyt kirjastoon jo kymmenkunta varaustakin, lueskelen niitä sitten kun saan ne käsiini. Lisäksi uutuuksissa on aina niitä, jotka eivät kustantajien katalogeissa kuulostaneet niin hirveän vetäviltä, mutta jotka sitten saapuessaan on pakko lainata.
  
  Oikein erityisesti toivon, että Sei Shonagonin Tyynynaluskirja ilmestyisi tänä vuonna. Olen odottanut käännöstä jo kaksi vuotta, siitä asti kun se ensi kertaa oli kirjakatalogissa. Jospa nyt viimeinkin..?

Mutta siis, yritän olla maltillinen, mutta toisaalta lukea enemmän. Marraskuun 30 sivua päivässä-haaste saa minuun aina lukuvauhtia ja yritän nyt parhaani mukaan pitää siitä kiinni vuoden ympäri.

Janet Evanovich: Tricky Twenty-Two (Stephanie Plum #22)

Janet Evanovich:
Tricky Twenty-Two
199 s.
Bantam Books 2015
e-kirja kirjastosta

Ginny Scoot was standing on a third-floor ledge, threatening to jump, and it was more or less my fault.

En suunnitellut lukevani kolmatta Janet Evanovichin kirjaa näin pian, mutta toisin kävi. Olinkin varannut tämän ja kun sähköpostiin kilahti noutoilmoitus (tai pikemminkin "tämä on nyt lainattu sinulle"-ilmoitus), mietin luenko kirjan nyt vai jätänkö myöhempään. Enpä sitten malttanut olla lukematta, vaikka epäillen tähän lähdinkin.

Tällä kertaa Stephanie ja Lula jahtaavat pääasiassa Ken Globovichia, Risto Reippaan näköistä opiskelijapoikaa. Häntä syytettiin opettajansa murjomisesta pesäpallomailalla. Samaan aikaan Ranger värvää Stephanien yhdeksi rikkaan pariskunnan henkivartijoista, koska täytyyhän jonkun seurata rouvaa vessaankin. Nämä kaksi näennäisesti erillistä tapausta kietoutuvat lopulta yhteen murhavyyhdiksi, jota varjostaa biologisen aseen uhka.

Tarina oli loppujen lopuksi hyvinkin viihdyttävä. Suuria yllätyksiä ei tullut ja lupaavasta alusta huolimatta Stephanien ihmissuhdekuviot eivät muuttuneet. Siltikään en malttanut jättää kirjaa kesken.  Oli ihan pakko saada tietää mitä seuraavaksi tapahtui! Pidin siitä, että kirjan vakavimmat kohtaukset eivät olleet ihan tarinan lopussa. Jännitys säilyi paremmin näin kun jäi vielä ihmettelemään mitä loppusivuissa tapahtuisi.

Noin yleisesti ottaen pidän tässä sarjassa siitä, että siinä on monia erilaisia naishahmoja. Stephanie ja Lula ovat erilaisia kaikin tavoin, mutta löytävät yhteisen sävelen viimeistään donitsilaatikosta. Stephanien ikiaikainen mummi on päättänyt olla villi ja vapaa iästään huolimatta, ja tässä osassa myös Stephanien äiti saa tehdä muutakin kuin hermoilla kotona viskin ja silityslaudan äärellä. Stephanien uhkarohkeus on selvästi peritty äidin puolelta.

Naurahdin jopa pari kertaa ääneen tätä lukiessani, joten sen ollessa kriteerinä tämän kirjan huumori toimi paremmin kuin sarjan edellisen osan.

A black Rangeman  SUV stopped in front of us and Monica Linken got out. The short skirt on her skin-tight fuchsia dress rode up high on her thigh, and her boobs almost jiggled out of the low scoop neck. She tugged her skirt down and leaned toward Ranger and me.

"I'm not wearing any underwear," she said.

"You're in good company," I told her. "Neither is Ranger."

(s. 90)

Saa nyt nähdä milloin luen ne Helmetin OverDrivesta löytyvät kaksi viimeisintä osaa.

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 11. kirjassa käy hyvin [2/50]

Tämä oli sikäli haastava kohta, että tässähän täytyy paljastaa kirjan loppu. Ajattelin, että tämän kirjan ja sarjan kanssa tämä ei kuitenkaan ole kovin suuri juonipaljastus.

Carrie Fisher: Wishful Drinking

Carrie Fisher:
Wishful Drinking
105 s.
Simon & Schuster, 2008
e-kirja kirjastosta

So I am fifty-two years old.

Taisin olla töissä kun luin uutisista, että Carrie Fisher on kuollut. Vaikea uskoa, että siitä on jo reilu vuosi. En ole julkkis-stalkkeri, joten en tiennyt Fisherin elämästä oikeastaan paljon mitään. En edes sitä, että hän oli Debbie Reynoldsin tytär, joten asuin selvästi kiven alla kaivon uumenissa. Sen tiesin, että hän on taistellut erilaisten riippuuvuuksien ja bipolaarisen mielialahäiriön kanssa melkein koko ikänsä. Lisäksi tiesin, että hänellä on kirpeän sarkastinen huumorintaju, jota ei voi kuin ihailla. Fisher-tietämykseni oli siis hyvin pinnallista ja kun hänen nimensä mainittiin, ensimmäisenä mieleeni tuli tietenkin prinsessa Leia.

Wishful Drinking on Fisherin ensimmäinen omaelämäkerrallinen teos. Se perustuu hänen yhden naisen lavashow'nsa ja on raa'an rehellinen tarina julkkisperheistä, addiktioista ja vaikeasta sairaudesta. Pieneen sivumäärään on tiivistetty paljon asiaa ja minulla jäi päällimmäisenä mieleen se, että olisi ollut huikeaa nähdä Fisher ja show livenä. Kirja on hyvä, mutta show oli varmasti ollut parempi, koska ymmärtääkseni Fisher oli luonnossa hyvin eläväinen ja erinomainen kertoja. 

Huumorista huolimatta epäilen, että en olisi selvinnyt show'n läpi kuivin silmin. Tarinahan alkaa jo sillä, että Fisher kertoo halunneensa kirjata asioita muistiin sille varalle, että sähköshokkihoidot veisivät hänen muistinsa. ECT:llä hoidetaan vakavaa masennusta.

Fisher ruotii kirjassa läpi lapsuutensa ja muun muassa sen, miten vaikea hänen oli pienenä ymmärtää todellisuuden ja elokuvamaailman ero.

I grew up visiting sets, playing on backlots, and watching movies being made. As a consequence, I find that I don't have what could be considered a conventional sense on reality. - - my reality has been formed by Hollywood's version of reality. As a child, I thought that Father Knows Best was real and that my life was fake. When I think about it now, I may not have been far wrong.

(s. 18)

Ohimennen mainitaan sekin, että George Lucas kielsi Fisheriä käyttämästä rintaliivejä prinsessa Leian valkoisen mekon alla. Miksi? Koska Lucasin mukaan ihmiskeho laajenee avaruuden painottomuudessa ja koska rintsikat eivät, niihin voisi vaikka tukehtua! Myönnä vain, että halusit kuvitella Fisherin alastomana ohuen valkoisen kankaan alla. Muutenhan sama logiikka olisi pätenyt myös esimerkiksi Harrison Fordin housuihin. 

Enimmäkseen kirja on kuitenkin kertomus riippuvuuksista ja siitä, miten ne ja bipolaarisuus ruokkivat toisiaan Fisherin elämässä. Alkoholi, kokaiini, tupakka, seksi, Fisherin mukaan kaikki ideat vaikuttivat loistavilta sairauden maniavaiheessa. Masennusvaiheessa niiden hinta puolestaan tuntui aina liian kovalta.

But I think if you have the expectation that you're going to be happy throughout your life - more to the point, if you have a need to be comfortable all the time - well, among other things, you have the makings of a classic drug addict or alcoholic. Which is obviously what I became.

(s.74)

Kaikesta huolimatta kirjasta jäi oikeastaan aika hyvä mieli. Fisher oli kokenut kovia, mutta rivien välistä paistaa kuitenkin usko elämään ja selviytymiseen. On hieman epätodellista ajatella, että kirja on kirjoitettu noin 10 vuotta sitten ja hänen äänensä kuuluu haudan takaa. Luulenpa, että luen ne muutkin Helmetin OverDrivesta löytyvät Fisherin kirjat.

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 22. kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin [1/50] 

Viittauksia löytyy Tähtien sodasta musiikkiin, musikaaleihin ja muihin elokuviin asti, Hollywood-kuuluisuuksista puhumattakaan.