torstai 30. marraskuuta 2017

Marraskooste

Edellisessä koosteessa mainitsemani kirjojen valintatekniikka onnistui aika hyvin! Eli pointtina oli valita ihan erilainen kirja kuin se, jonka olin juuri lukenut.

1920-luvun Amerikkaan sijoittuva fantasianäytelmä > joogaa Intian kulttuurilla höystettynä > maailmanpolitiikkaa ja mielensäpahoitusta Etelä-Koreassa > fiktiivisiä naiskohtaloita jatkosodassa > Suomen historiaa kuvakirjana > Suomen presidenttien puolisoiden elämäkerrat > erämaavallus Alaskassa vuonna 1885 > suomalaisen jääkiekkoilijan rankka tarina > pohdintaa ihmiskunnan tulevaisuudesta (vielä kesken)


Osallistuin Karo Hämäläisen 30 sivua päivässä haasteeseen. Viikkokoosteet löytyvät lukuhaaste-tagista. Tämä haaste oli kerrassaan loistava lukuinnon siivittäjä!


Ja nyt olen vallan järkyttynyt siitä, että huomenna on joulukuu! Mihin tämä vuosi on mennyt?


Luettu & blogattu

J. K. Rowling: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat: alkuperäinen elokuvakäsikirjoitus
Lisko Scamanderia viedään vuoden 1926 New Yorkissa. Kiva lukupala, se luuranko elokuvan sisällä.

Satu Rommi: Monsuunimantroja: kirjoituksia joogasta ja Intiasta
Joogaopiskelija-opettaja Intiassa. Intiaa ja joogan historiaa käsittelevät osuudet kiinnostavia, kirjailija kuitenkin turhan ylemmyydentuntoinen.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan olympiamatka
Mielensäpahoittaja Etelä-Koreassa. Liikaa politiikkaa, ei naurattanut tai edes huvittanut yhtään.

Toinen tuntematon
Kotirintama jatkosodan aikaan. Hieno novellikokoelma Tuntemattoman sotilaan naishahmoista.

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia
300 vuotta Suomen historiaa kuvakirjana. Tiukkaa asiaa ja hauskoja kuvia, mahtava lukupaketti.

Päivi Storgård: Olet valaissut minun tietäni: presidenttien puolisot
Yksitoista tiivistä elämäkertaa. Nopealukuinen paketti, opin paljon uutta.

Eowyn Ivey: Maailman kirkkaalle laidalle
Tutkimusretki Alaskan erämailla. Jännittävä ja mukaansatempaava, monimutkainen rakenne joka kantoi loppuun asti.

Tommi Kovanen & Jenny Rostain: Kuolemanlaakso
Huippukiekkoilijasta aivovammaiseksi. Rankka ja hieno tarina, ei mukään hyvänmielenkirja.

Marraskuun lukuhaaste 27.-30.11

Viimeiset marraskuun lukuhaasteen sivut!


27.11.

Kohti ikuisuutta sivulle 140.

28.11.

Sivulle 177...

29.11.

...ja sivulle 220 asti. Nyt kyllä jumittaa lukeminen, mutta eiköhän se jossain välissä taas pääse vauhtiin.

30.11.

Kirjastoon saapui uusin Nemi-albumi, Suuria salaisuuksia (47 s.), jonka lainasin heti. Täytyy sanoa, että en nyt kyllä oikein lämmennyt tälle. Minulta on kai jäänyt jossain välissä jokin albumi lukematta, koska tätä ennen lukemassani Nemi ja Grimm olivat eronneet (milloin?? miksi??l ja nyt taas yhdessä!?), Nemille oli ilmaantunut pikkuveli ja kaksi isää, ja Nemin kaveri tuli raskaaksi yhden yön jutulleen. Ja nyt vauva sitten syntyi. Nämä eivät ole sitä Nemiä, minkä vuoksi minä sarjakuvasta pidin. Ehkä on paras lopettaa lukeminen tähän etten pety enempää.


27.-30.11.
Yhteensä 156 s.

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Marraskuun lukuhaaste 20.-26.11.

30 sivua päivässä-lukuhaasteen neljäs viikkokooste!


20.11.

Aloitin Tommi Kovasen & Jenny Rostainin Kuolemanlaakson. Tosin jaksoin vain 31 sivua, koska joulutorttujen paistaminen vei sitten kaiken huomioni!

21.11.

41 sivua Kuolemanlaaksoa. En odottanutkaan tältä erityisen hilpeitä lukuhetkiä, mutta ihan kauhistuttaa Kovasen vammat ja jääkiekkoliigan hyvä veli-kerho.

22.11.

Kuolemanlaaksossa taivallettu 71 sivua.

23.11.

Kuolemanlaakso luettu loppuun (yhteensä 98 sivua), onneksi tunnelin päässä oli valoakin.

24.11.

Aloitin Esko Valtaojan Kohti ikuisuutta-kirjan. Luettu sivulle 38 asti ja todettu yhtä huvittavaksi tietopaketiksi kuin aiemmatkin lukemani.

25.11.

Kohti ikuisuutta ja sen toinen luku eli sivut 39-74.

26.11.

Edelleen matkalla kohti ikuisuutta sivulle 110 asti... Tällä viikolla ei kyllä mitään lukuennätyksiä rikota, mutta parempi vähän kuin ei yhtään.


20.-26.11.
Yhteensä 350 sivua

perjantai 24. marraskuuta 2017

Tommi Kovanen & Jenny Rostain: Kuolemanlaakso

Tommi Kovanen & Jenny Rostain:
Kuolemanlaakso
240 s.
Bazar 2017
Kirjastosta

Elämäni aivan alusta saakka olen ollut utelias, kiinnostunut ihmisistä, tapahtumista ja ympäristöistä.

Tästä kirjasta jäi paha mieli. Ei siksi, että se olisi huono, päinvastoin. Tarina on tosi ja tarina on rankka, ja täydellisen onnellista loppua ei ole luvassa. Ainakaan minä en voinut lukea tätä iloisella mielellä, joten en suosittele kevyeksi iltalukemiseksi. Muuten suosittelen kyllä. Tämä on niitä kirjoja, jotka saavat katsomaan maailmaa taas eri tavalla.

Kirja kertoo siis Tommi Kovasesta, entisestä Rauman Lukon puolustajasta. Hänen elämänsä mullistuu 26.1.2013. Luvassa piti olla ihan tavallinen peli Bluesia vastaan, mutta toisin kävi. Kovanen taklataan kovaa heti pelin ensi hetkillä. Hänen diagnoosinsa on aivotärähdys ja murtunut leuka, mutta vain koska lääkärit tunaroivat käsittämättömällä tavalla. Loppujen lopuksi paljastuu, että Kovanen sai iskusta pahan aivovamman, joka tuhoaa vähitellen hänen koko persoonallisuutensa.

Kyllä pisti vihaksi lukea tätä. On lääkäreitä, jotka eivät edes vaivaudu tutkimaan potilasta kunnolla. Jääkiekkoilija se on, niillähän on aivotärähdyksiä koko ajan. Särkylääkettä naamaan vain! Sitten on koko kiekkoliiga, joka heittää pelaajan junan alle omaa mainetta suojellakseen. Kyllä toki puutumme väkivaltaisuuksiin! Paitsi että emme oikeasti, saahan noita uusia pelaajia. Ai niin, ja emme me oikeasti mitään lahjoita hyväntekeväisyyteen vaikka niin väitämme. Tyhjä kuori tässä vaihtaa kättä kameroiden edessä.

Kovasen alamäkeä oli vaikea katsoa. Tarina on kerrottu kaunistelematta. Hän tietää itsekin miten alas vajosi kun aivovamma teki tuhojaan. Ennen kohteliaasta ja mukavasta miehestä tuli itsekäs ja tunteeton paskiainen kuin itsestään. Osaksi tähän vaikutti jääkiekkomaailman machokulttuuri. Mies ei ole heikko, mies ei voi myöntää, että nyt tarvitaan apua. Ja sitten ollaan yksin ja siinä pisteessä, että elämässä näyttää olevan vain yksi vaihtoehto, se viimeinen.


Vain harva ystäväni tiesi missä olin nyt. Tämä paikka ei kuulunut kiekkoilijan eläkesuunnitelmiin. Täältä ei lähetettäisi kotiin postikortteja, joisas lukee "hyvin menee". Tänne ei kuulunut yksikään ihminen, jos minulta kysytään - niin syrjässä inhimillisyydestä ja elämästä tämä paikka oli.
(s. 15-16)


Moision sairaalassa Kovanen kuitenkin viimein ymmärtää, että alamäen ei tarvitse päätyä hautaan. Että pohjalta voi kivuta ylöskin. Aivovamma on tullut ja pysyy, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Apua voi pyytää, anteeksi ei ole pakko antaa.

Kirjan loppu on toiveikas ja se sentään piristää mieltä. Muuten minun tekee edelleen mieli ottaa tiettyjä kirjassa mainittuja miehiä niskasta kiinni ja ravistaa niin, että tuntuu. En ole millään tavalla perehtynyt jääkiekon maailmaan, mutta noin epäreilua peliä en odottanut.

Tämä tarina erottuu niistä tavallisemmista urheilutähtien sankaritarinoista kuin salmiakki vaahtokarkkipussista. Hyvällä tavalla. Näin ei pitäisi käydä kenellekään, mutta se voi kuitenkin sattua kenelle vain.


Luettu myös mm.:
Kirjat kertovat, Merjan kirjasto

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 36. elämäkerta tai muistelmateos [41/50]

tiistai 21. marraskuuta 2017

Marraskuun lukuhaaste 13.-19.11.

30 sivua päivässä-lukuhaasteen kolmas viikkokooste. Jonka unohdin julkaista sunnuntaina, hupsista vaan...


13.11.

Olet valaissut minun tietäni on edelleen kesken. Tänään luettu s. 109-143 eli 35 sivua. Rimaa hipoen mennään tuon sivumäärän kanssa, mutta mennäänpä kuitenkin.

14.11. 

s. 144-199 eli 55 sivua eli Olet valaissut minun tietäni on viimeinkin luettu loppuun! Oikeastaan tämä oli ihan kiva lukea pätkittäin, eihän tämä mikään juonellinen teos ollut.

15.11.

Sain viimeinkin aloitettua Eowyn Iveyn kirjan Maailman kirkkaalle laidalle. Se on ollut lukulistallani siitä asti kun kuulin, että se käännetään suomeksi. Luettuna 52 sivua ja lukisin enemmänkin jos ei uni kutsuisi.

16.11.

Seikkailu Alaskan maisemissa jatkui sivulle 161 saakka. Tarina on kerrassaan koukuttava! Yhteensä 109 luettua sivua.

17.11.

s. 162-239 eli 77 sivua Maailman kirkkaalle laidalle-kirjaa. En nyt oikein tiedä mitä pidän näistä "intiaanien perinnetarinat ovat (ehkä) totta" osista. Muuten kirja on kyllä todella vetävää tekstiä.


18.11.

Edelleen Alaskassa, s. 240-370 eli 130 sivua.

19.11.

Eowyn Iveyn Maailman kirkkaalle laidalle selätetty (182 s.)! Oli kyllä hieno kirja, olisin voinut lukea vielä pitempäänkin.


13.-19.11.
Yhteensä 643 s.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Eowyn Ivey: Maailman kirkkaalle laidalle

Eowyn Ivey:
Maailman kirkkaalle laidalle
(To the Bright Edge of the World, 2016)
553 s.
Bazar 2017
Kirjastosta

Herra Sloan,
varoitin teitä: olen jääräpäinen vanha mies.

Luin Eowyn Iveyn Lumilapsen kun sen käännös ilmestyi vuonna 2013. Kirja teki vaikutuksen ja olenkin elänyt toivossa, että hän kirjoittaisi lisää ja kirjat saataisiin suomeksi. Lähinnä siksi, että kirjan pääsisivät lukemaan nekin, joilta ei englanti niin hyvin suju. Olinkin sitten erityisen iloinen kun näin tämän tulevien kirjojen listalla, enkä pettynyt luettuanikaan.

Kirjan sydäntarina tapahtuu vuonna 1885. Vasta aviomieheksi vihitty everstiluutnantti Allen Forrester saa määräyksen ja elämänsä tilaisuuden tutkia kartoittamatonta Alaskaa. Hänen ja pienen retkikunnan on tarkoitus vaeltaa kesyttämätöntä erämaata Wolverine-joen yläjuoksulle asti. Allenin vaimo Sophie joutuu jäämään Vancouverin kasarmille raskautensa vuoksi. Miehensä poissa ollessa Sophie löytää uuden intohimon, valokuvauksen, ja päättää vangita kamerallaan nopean ja aran kolibrin. Näkökulmia seurataan kummankin pitämän päiväkirjan kautta.

Tämän lisäksi kirjassa on sata vuotta myöhemmin tapahtuvaa kirjeenvaihtoa Forresterien kaukaisen sukulaisen ja Alaskan Alpinessa asuvan näyttelykuraattorin välillä. Walter Forrester on päättänyt lahjoittaa isosetänsä jäämistön museolle ja ajautuu vaihtamaan ajatuksia niitä tutkivan Josh Sloanin kanssa. Sivuille mahtuu myös kuvauksia jäämistöön kuuluvista esineistä ja otteita Allenin retkikuntaan kuuluvan miehen päiväkirjasta.

Kuulostaa monimutkaiselta!

Mielestäni tarina pysyi kuitenkin kasassa ja mielenkiintoisena alusta loppuun saakka. Värikkäintä ja vauhdikkainta luettavaa olivat ehdottomasti Allenin päiväkirjan merkinnät. Retkikunta kohtaa nälkää, harhoja, pelottavia luonnonvoimia ja Alaskan alkuperäisasukkaita. Teksti herättää karun ja kauniin luonnon eloon ja piti ainakin minut jännityksessä. Selviävätkö kaikki retkikunnan jäsenet hengissä, ja kuinka suuri osa Allenin todistamista merkillisistä tapahtumista on nälän ja uupumuksen tuomaa harhaa? Jälkimmäinen jää lukijan päätettäväksi.


Valitsin tänään huonon reitin, joten päädyimme keskelle suomaata. Meidät ympäröi tumma hyttyspilvi, joka karkasi paljaan ihon kimppuun & tunki silmiin, suuhun & korviin. Ja kaiken aikaa jokin viklo syöksähteli meitä kohti kirkuen tauotta. Raivostuttava, ikävä kohtaus, luulin sen tekevän Pruittin pähkähulluksi.
(s. 378)


Pidin myös Sophien päiväkirjasta. Hän on monella tapaa vanki, joka haluaa vapauteen. Koko Vancouverin kasarmi tuntuu pitävän häntä silmällä. Etenkin upseerien vaimot ovat huolissaan Sophien yksinolosta, raskaudesta ja oudosta harrastuksesta. Ihan kuin kokonainen joukkio kerrostalokyttääjiä eläisi hänen naapurissaan. Siksipä minusta olikin ihanaa lukea siitä, miten Sophie lumoutuu valokuvauksesta ja löytää oman elämänsä ja vapautensa sen kautta. Ei niin, että Sophie olisi ollut mikään seurapiiriperhonen muutenkaan. Hän on sekä jalat maassa-tyyppiä että valmis heittäytymään seikkailuun.

Kaiken kaikkiaan vaikuttava kirja! Toivon taas, että Ivey jatkaa kirjoittamista. Jatkotoiveena voisin esittää Alaskan maisemissa ja historiassa pysymisen, koska hänellä on taito esittää ne hyvin todellisina.


Luettu myös mm.:

Haasteet:
*Helmet-kukuhaaste 2017 - 28. kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan [40/50]

tiistai 14. marraskuuta 2017

Päivi Storgård: Olet valaissut minun tietäni: presidenttien puolisot

Päivi Storgård:
Olet valaissut minun tietäni:
presidenttien puolisot

200 s.
Kustantamo S&S
Kirjastosta

Että kitsas elämä suo minulle niin täyden onnen, tämä mies vie minut satumaisiin oloihin, kauniiseen kotiin, jossa saan emännöidä ja josta käsin saan palvella ainakin välillisesti koko maatani.

Nyt on vähän sellainen olo, että täytyy oikein hävetä sitä, miten vähän tiedänkään presidenttiemme puolisoista. Ei niin, että presidenttitrivianikaan olisi mitenkään loistavaa, mutta vielä vähemmän tiedän naisista ja miehestä heidän takanaan. Päivi Storgårdin kirja on vetävästi kirjoitettu tiivistelmä yhdestätoista ihmisestä, joilla on ollut tärkeä tehtävä maamme historiassa.

Pienet elämäkerrat etenevät kronologisesti Ester Ståhlbergista Jenni Haukioon. Pidin eniten kirjan alkupuolesta, jossa käsiteltiin enemmän rouvien henkilökohtaistakin elämää. Niissä kerrottiin mistä oloista kukin nainen oli lähtenyt ja millainen hän henkilönä oli. Enpäs tiennytkään, että Ellen Svinhufvud suhtautui maatilan töihin palavalla intohimolla tai että Gerda Ryti uskoi spiritualismin mukaisiin henkiolentoihin. Loput, vielä elossa olevat presidenttien puolisot käsiteltiin vähän niin kuin käsivarren mitan päästä. Oletettavasti siksi, että he tosiaan ovat edelleen maisemissa ja arvostavat yksityisyyttään. Annetaan heille se.

Kronologiasta oli sekin ilo, että presidenttien puolisoiden velvollisuuksien muuttumista oli helppo seurata. Aika muuttuu ja niin muuttuivat tehtävätkin. Maamme alkutaipaleella puolisot olivat maamme äitejä, enemmän tai vähemmän vakaita rouvia, joiden elämäntehtävä oli tukea aviomiestään. Alusta alkaen rouvien tehtävänä oli näyttää nätiltä ja viihdyttää vieraita kutsujen merkeissä. Kuulostaa ehkä pinnalliselta, mutta itse asiassa se oli varsin vakavaa puuhaa ja vaikutti poliittiseen ilmapiiriinkiin. Se, mitä en tiennyt ja mistä nyt tunnen jopa ylpeyttä oli se, että niin monet lapsiin ja lastensuojeluun liittyvät asiat ja yhdistykset ovat näiden henkilöiden alulle panemia ja tukemia. Eivät he hyödyttömiä koristeita ole koskaan olleet.

Nykyaikaa lähestyttäessä tilanne muuttuu sikäli, että puolisoilla on jo muutakin elämää kuin puolisona olo. On omia ammatteja ja kiinnostuksen kohteita, unelmia ja tavoitteita jotka eivät aina käy yksiin presidenttien mukanaan tuoman taakan kanssa. Jostain on aina pakko luopua, mutta nykyään kuitenkin vähemmän kuin ennen. Jenni Haukion elämä on Jenni Haukion, Ester Ståhlbergin elämä oli maan ja presidentin.

Nämä elämäkerrat olivat nopeaa ja mukavaa luettavaa. Tai ehkä mukava on väärä sana, koska ei näiden sisältö kevyttä ollut. Milloin oli sota, milloin vaikea aviomies, milloin uupumus ja masennus. Jokainen puoliso kuitenkin jatkoi sinnikkäästi vastoinkäymisistä huolimatta ja eikö se ole sitä perisuomalaista sisua jos mikä?


Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 1. kirjan nimi on mielestäsi kaunis [39/50]

maanantai 13. marraskuuta 2017

Marraskuun lukuhaaste 6.-12.11.

30 sivua päivässä-lukuhaasteen toinen viikkokooste!


6.11.

"Minä vain vähän lukaisen," ajattelin kun Toisen tuntemattoman avasin. Sitten 304 sivua myöhemmin olikin jo aika mennä nukkumaan.

7.11.

Luin Toisen tuntemattoman loppuun eli 72 sivua. Aika ihan lensi ohi kun tätä kirjaa luki.

8.11.

Lainasin Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historian eilen ja tänään se onkin jo Finlandia-palkintoehdokas! Pakkohan se oli lukea heti (81 s.).

9.11.

Vuorossa mangasarja Titaanien sodan osa 16 (208 s.). Nyt ollaankin jännän äärellä!

10.11.

Aloitin Päivi Storgårdin kirjan Olet valaissut minun tietäni. En tiedä presidenttien puolisoista oikeastaan mitään joten luvassa lienee mielenkiintoisiä lukuhetkiä. Enteilen kiireistä viikonloppua, joten tämän lukeminen venyy varmasti monelle päivälle. Tänään yhteensä 35 s.

11.11.

Pari presidentinrouvaa lisää, s. 36-73 eli yhteensä 37 s.

12.11

Presidenttien teiden valaisu jatkui 35 sivun verran... Tätä riittää ehkä tiistaille saakka.

6.-12.11.
Yhteensä 772 s.

torstai 9. marraskuuta 2017

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia

Mauri Kunnas:
Koiramäen Suomen historia
81 s.
Otava 2017
Kirjastosta

Eräänä päivänä Koiramäen lapset löysivät lipaston laatikosta vanhan kauniin kolikon.

Vannon ja vakuutan, että lainasin tämän kirjan ennen kuin Finlandia-ehdokkuudet julistettiin! Meillä oli puhetta tästä töissä ihan muista (hyvistä) syistä ja kun kirja oli hyllyssä, lainasin sen itselleni. Selasin kirjaa jo kun se tuli kirjastoomme, totesin mielenkiintoiseksi ja etten kuitenkaan juuri silloin jaksanut perehtyä siihen sen syvemmin.

Koiramäen Suomen historia on nimittäin tiukkaa asiaa ja lukemiseen täytyy syventyä ihan tosissaan. Kirja kattaa 300 vuotta Suomen historiaa, niitä vuosia joita ei tänä vuonna kuitenkaan juhlita. Tuona aikana Suomi oli osa Ruotsia ja myöhemmin Venäjää eli ei se itsenäinen valtio, jossa me nyt elämme. Suomi oli kuitenkin olemassa omana itsenään, tuona omituisena raja-alueena, jonka kansalla oli oma kielensä ja kulttuurinsa.

Kunnas on tiivistänyt tuon ajan alle sataan sivuun ja ties kuinka moneen kuvaan. Koko ajanjaksoa olisi mahdotonta mahduttaa tuohon sivumäärään, joten matkan varrelta on poimittu joitakin erityisen kiinnostavia henkilöitä ja tapahtumia. Mukaan mahtuu kavalkadi kuninkaita, sotia ja uusia keksintöjä. Kirjan sivuilla tapaamme niin suomen kirjakielen isän Mikael Agricolan kuin erään onnettoman postinjakajankin. Näemme Pehr Kalmin biisonia mittaamassa ja Vasa-laivan merenpohjaan uppoamassa. Herra Hakkarainen kävelee unissaan halki historian.


Voihan Vasa-laiva!
Suosikkikuvani koko kirjassa.
s. 32-33

Kunnaksen kuvat ovat komeaa katseltavaa ja pienet yksityiskohdat hauskoja ja kekseliäitä. Olin erityisen vaikuttunut siitä, miten uskollisesti esimerkiksi hahmojen käyttämät vaatteet seurasivat muuttuvaa muotia. Kirjaa varten on varmasti tehty valtava määrä taustatyötä.

Kirja sopii varmasti sekä aikuisille että lapsille! Mainio joululahja jos sellainen on vielä ostamatta.


Luettu myös mm.:

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Toinen tuntematon

Toinen tuntematon
376 s.
WSOY 2017
Kirjastosta

"Rakas on Maijani,
Kiitos sinulle Maija rakas, sekä kirjeestä että korteista, sain ne tänään kun tulin matkalta."

Luin Tuntemattoman sotilaan joskus muinoin lukiossa ja sittemmin olen katsonut Edvin Laineen elokuvan kerran jos toisenkin. Niitä itsenäisyyspäivän perinteitähän se elokuva on. Tätä lukiessani mietin, että pitäisi joskus ottaa operaatioksi lukea kirjakin uudelleen. En nimittäin muista siitä muuta kuin sen, että se oli mielestäni silloin yllättävän hyvä. Sotakirjallisuus ei ole lähellä sydäntäni, mutta Toiseen tuntemattomaan tartuin ihan uteliaisuuttani. Millaisia naishahmoja Tuntemattomassa sotilaassa olikaan?

Muutamalla lauseella mainittuja. Siksi onkin hienoa, että tämä kirja on kirjoitettu. Kirjassa on siis 22 novellia 22:n eri kirjailijan kirjoittamana. Jokainen kertoo naisesta, joka mainitaan Tuntemattomassa sotilaassa tai ainakin hänen voi päätellä olevan olemassa. Jokuhan ne villasukat on kutonut, kirjeet  rintamalle kirjoittanut ja yhteiskuntaa pyörittänyt.

Nin yleisesti ottaen kirja oli huikea lukukokemus. Novelleissa kuvataan niin monenlaisia naisia joita eivät yhdistä miehet vaan sota. Tarinoista löytyy äitejä, tyttäriä, sisaria, maalaistalon emäntiä, nuoria lottia, vanhoja rouvia, vaikka ketä. Kokonainen kirjava räsymatto naisten elämästä sodan runtelemassa maassa. Kirjan novellit ovat niin monipuolisia, että jokainen löytänee niistä ne omat suosikkinsa.

Minun suosikkinovellini olivat Tapio Koivukarin Hilma Lahti, souvarin muija (tarinan viimeinen lause on vain niin härkäpäisen päättäväinen. Hilma Lahti ei anna periksi niin kauan kuin hänessä henki pihisee), Sirpa Kähkösen Kesän 1939 poutapilvet (tarinassa käsitellään myös jatkosotaa edeltävää aikaa ja sisällissodan jälkimaininkeja), Taina Latvalan Enne (tarina on yksi suuri entä jos, entä jos olisimme saaneet tilaisuuden elää ja rakastaa) ja Laura Lähteenmäen Tummuva vihreys (tarinassa sota on oikeastaan vain tausta, jotka vasten ihmisten arkisempi julmuus näkyy). 

Hieno lukukokemus! Suosittelen myös sellaisille lukijoille, joita sotakirjallisuus sinänsä ei kiinnosta. Jos minä onnistuin uppoutumaan tähän näin täysillä niin onnistunevat kaikki muutkin.


Luettu myös mm.:

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 9. toisen taideteoksen inspiroima kirja [38/50]

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Marraskuun lukuhaaste 1.-5.11.

Kirjailija Karo Hämäläinen haastoi taas lukemaan 30 sivua päivässä koko marraskuun ajan. Nämä viikkoraportit toimivat omalla kohdallani viime vuonna, joten teen saman uudelleen. Lasken mukaan tieto- ja kaunokirjallisuuden sekä juonelliset sarjakuva-albumit.


1.11. 

Luin loppuun J. K. Rowlingin Ihmeotukset ja niiden olinpaikat-leffakäsikirjoituksen eli sivut 117-293. Toki tekstiä on käsikirjoituksessa vähemmän kuin romaanissa, mutta samapa se. Yhteensä  luin 177 sivua.

2.11. 

Aloitin Satu Rommin Monsuunimantroja: kirjoituksia joogasta ja Intiasta. Tykkäsin hänen Aina matkalle-kirjastaan ja kaipasin nojatuolimatkailua. Tämä nimenomainen opus valikoitui siksikin, että samalla saan sillä kuitattua Helmet-lukuhaasteen Intia-kohdan. Luettu 46 sivua.

3.11.

Luin Monsuunimantrat loppuun eli 126 sivua.

4.11.

56 sivua Tuomas Kyrön uutuutta, Mielensäpahoittajan olympiamatkaa. Kyllä en oikein lämpene sille, että Mielensäpahoittaja on lennätetty Etelä-Koreaan.

5.11.

Mielensäpahoittajan olympiamatka luettu loppuun (72 sivua). Seuraavaksi voisi ehkä valita jonkin paksumman kirjan.


1.-5.11.
Yhteensä 477 sivua.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan olympiamatka

Tuomas Kyrö:
Mielensäpahoittajan olympiamatka
128 s.
WSOY 2017
Kirjastosta

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun lapset saavat valtaa.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun viimeinkin olin oikeassa. Olin iloisesti yllättynyt Mielensäpahoittajan Suomesta. Ajattelin ennen lukemista, että se olisi vasemmalla kädellä kirjoitettu rahastusmielessä. Ei ollut, mutta tämä on.

Tässä kirjassa Mielensäpahoittaja lähtee Etelä-Koreaan naulaamaan seinälautoja pojantyttärensä vaihto-opiskelijakämppään. Lentokonessa hän tapaa herra Leen ja neiti Nuumin, jotka ihastuvat hänen mielensäpahoittajuuteensa. Perillä herra Lee ja neiti Nuum kierrättävät Mielensäpahoittajaa tulevien olympiakisojen kisapaikoilla, ja lopulta omassa kodissaankin.

Ensinnäkin minulla oli vaikeuksia päästä yli siitä, että Mielensäpahoittaja lähtee vapaaehtoisesti kaukomaille. Kyllä ei ole sama mies kuin edellisissä kirjoissa. Mielensäpahoittaja toimii selvästi parhaiten Sysi-Suomessa, josta hänen tietotaitonsa ja elämänfilosofiansa kumpuavat.

Sitten päästään villakoiran ytimeen eli siihen, että kirja on aivan täyttä politiikkaa. Olisin ehkä vielä jotenkin tykännytkin tästä, jos tämä kertonut Mielensäpahoittajan seikkailuista Etelä-Koreassa. Painotus kulttuurisissa väärinymmärryksissä, Mielensäpahoittajan itsepäisyydessä ja urheilussa, olympiapaikkojen ja -lajien esittelyssä jne.. Mutta politiikassa? Ei toiminut ollenkaan, ei sillä tavalla kuin se oli tässä kirjoitettu. Kirjan poliittinen puoli (jota oli paljon) oli ärsyttävän lapsellisen lässyttävää. Lihava pikkupoika Pohjois-Koreassa ja isopyllyinen presidentti Ameriikassa. Montako kertaa jsaksat lukea nuo kuvaukset? Montako vitsiä niistä saa? Liian monta eikä yhtään toimivaa.

Kenelle tämä on kirjoitettu? Niille, jotka tarttuvat kaikkeen, johon on painettu "mielensäpahoittaja". Esimerkiksi minulle, mutta en sentään ostanut tätä kirjaa. Enkä voi väittää etten lukisi seuraavaakin osaa, sillä eihän tämä varmasti tähän lopu. 

Tuomas Kyrö osaa kirjoittaa tästä hahmosta loistavasti, mutta nyt ei kyllä homma toiminut ollenkaan ainakaan minun kohdallani. Ehkä ensi kerralla.


Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 12. politiikasta tai poliitikosta kertova kirja (kategoria, johon en olisi ikinä uskonut Mielensäpahoittajaa sijoittavani) [37/50]

lauantai 4. marraskuuta 2017

Satu Rommi: Monsuunimantroja: kirjoituksia joogasta ja Intiasta

Satu Rommi:
Monsuunimantroja:
kirjoituksia joogasta ja Intiasta

172 s.
Basam Books 2015
Kirjastosta

Vilkasliikenteisellä tiellä verkkaisesti vaeltava lehmä nappaa kukkakauppiaan kojusta suuhunsa pitkän valkoisen jasmiiniköynnöksen.

Lukaisin toukokuussa Satu Rommin kirjan Aina matkalla ja totesin sen hyväksi nojatuolimatkailijan kirjaksi. Kesä tuli ja kesä meni, ja talvi on jo tekemässä lumienkeleitä eteiseen. Pieni matka kaukomaille kotisohvalta käsin ei kuulostanut hullummalta idealta, joten lainasin toisenkin Rommin kirjan.

Olisi ehkä pitänyt tutkia opusta hieman tarkemmin, tämä ei nimittäin ole matkakertomus. Tällä kertaa Rommi kertoo elämästään Intian Mysoressa joogaopiskelijana. Tykkäsin näistä osista paljon. Rommi kertoo Intian kulttuurista ja omista kokemuksistaan hauskasta ja kevyesti. Hän maalaa kuvan Intiasta paikkana, jossa olisi teoriassa kiva käydä. Käytännössä tulisin luultavasti hulluksi jos en valitsisi jotain erityisen hiljaista kolkkaa.


Pitkin päivää tämäkin keskiluokkainen naapurusto huutaa, huudattaa täysillä radiota ja tv:tä yhtä aikaa, karjuu ja kimittää. Vähän väliä joku peruuttaa liian isoa autoaan ulos liian pienestä pihaportista, ja autosta kajahtaa peruutusääni, mikä Intiassa tarkoittaa versiota jostain Intian tuoreimmasta listahitistä tai vaihtoehtoisesti tunnettua joululaulua. Ohi ajavat skootterit ja moottoripyörät tuuttaavat äänimerkkejä pelkästä ohi ajamisen ilosta. Sadat kännykät soivat täydellä volyymilla ja niihin karjutaan vähintään yhtä lujaa. Naapurin pikkupoika puhaltaa itkunsa lomassa uuteen leluunsa, joka kuulosta kaiuttimiin kytketyltä kukkopilliltä. Intiassa kaikesta tuntuu lähtevän paljon kovempi ääni kuin vastaavasta vekottimesta missään muualla maailmassa.
(s. 121-122)


Suurin osa kirjasto käsittelee joogaa. Rommi kertoo joogan historiasta ja siitä miten se siirtyy oikeaoppisesti mestarilta oppilaalle. Rommi antaa kitkerää kritiikkiä siitä, millaista jooga on länsimaissa. En ole tutustunut joogaan sen syvemmin, mutta mielessäni on silloin tällöin vilahtanut samoja ajatuksia kuin Rommi kirjassa esittää. Kehon notkeuteen ja hifistelytuotteisiin keskittynyt  länsimainen jooga on hyvin kaukana intialaisesta perinteestä, jossa henkinen kehitys on kaiken a ja o. Miten kauas alkuperäisestä voi mennä ennen kuin kyseessä on vain joogan nimellä myytävä uusi tuote?

Kuitenkin kirjasta tai pikemminkin kirjailijasta jäi myös hivenen tekopyhä olo. Rommi on kovin kärkäs arvostelemaan Intiaan matkustavia länsimaalaisia joogaoppilaita, mutta mikä hän itse sitten on? Hän arvostelee joogan kaupallistamista, mutta varmasti sai tälläkin joogasta kertovalla kirjalla ihan kivan summan rahaa. Eipä siinä mitään jos hän vain myöntäisi olevansa osa sitä, mitä pitää ongelmana. Sen sijaan kirjasta huokuu ärsyttävä ylemmyydentunne. Hän on niin kovin paljon parempi ja aidompi kuin ne joogaopiskelijat ja -opettajat, jotka eivät voi käyttää joka vuosi kuukausia Intiassa asumiseen. Tällainen asenne ei houkuttele tutustumaan edes siihen vääränlaiseen joogaan.


Luettu myös mm.:

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 33. kirja kertoo Intiasta [36/50]

torstai 2. marraskuuta 2017

J. K. Rowling: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat: alkuperäinen elokuvakäsikirjoitus

J. K. Rowling:
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat:
alkuperäinen elokuvakäsikirjoitus

(Fantastic Beasts and Where to Find Them.
The Original Screenplay, 2016)
294 s.
Tammi 2017
Kirjastosta

1, KOHTAUS
EXT. JOSSAIN PÄIN EUROOPPAA - 1926 - YÖ

Iso, syrjäinen ja hylätty linna kohoaa esiin pimeydestä.

Kävin katsomassa Ihmeotukset-leffan elokuvateatterissa ja ostin sen sittemmin itsellenikin. Kerran Potter-fani, aina Potter-fani! Ja tykkäsin kyllä elokuvasta ihan oikeastikin. Näyttelijävalinnat olivat suurimmaksi osaksi loistavia (ainoa poikkeus: Johnny Depp. Miksi, oi miksi?) ja elokuva muutenkin hienosti tehty. Pitipä sitten uteliaisuuttani lukea Rowlingin kirjoittama käsikirjoitus, jonka mukaan elokuva on tehty.

Homman nimihän on kummassakin se, että Lisko Scamander joutuu pulaan saapuessaan New Yorkiin vuonna 1926. Hän on hoitelemassa omia asioitaan, mutta tulee vahingossa vaihtaneeksi matkalaukkunsa Jacob Kowalskin, ei-taikin/jästin kanssa. Koska Liskon laukku on täynnä ihmeotuksia, se on saatava takaisin. Kun otukset ääsevät valloilleen, Lisko tulee sotkeutuneeksi Amerikan Yhdysvaltojen noita- ja velhoyhteiskunnan ongelmiin.

Mikäli elokuvaa oikein muistan, mukailee se käsikirjoitusta jokseenkin sanatarkasti. Mieleeni hiipi kyllä epäilys siitä, että käsikirjoitus on myöhemmin muokattu elokuvaa vastaavaksi, niin yhteneväiset ne ovat. Se alkuperäinen alkuperäinen voi sittenkin olla toisenlainen. Oikeastaan kirja herätti halun katsoa leffa uudelleen. Voi hyvinkin olla, että pistän sen pyörimään viikonloppuna.

Lukemistani vaikeutti hieman se, että tämä on Jaana Kapari-Jatan käännös. En missään nimessä puhu pahaa käännöksestä, minä vain olen tottunut lukemaan Potterit ja niiden tykötarpeet englanniksi. Välillä piti pysähtyä miettimään kuka tai mikä tämä nyt sitten onkaan kun mielessäni oli englanninkielinen nimi. Eniten häiritsivät ihmisten nimet. Esimerkiks Newt on mielessäni vain nimi, Lisko taas on lisko.

Lukiessani mietin sitäkin, miten suuri rooli näyttelijävalinnoilla ja ohjauksella on elokuvassa ollut. Käsikirjoitus antaa vain sanat, luurangon jonka päälle elokuva rakennetaan. Ilman niitä näytelmämuotoinen tarina on vain karkea runko. Minulla näyttelijät ja heidän ilmeensä ja eleensä kulkivat koko ajan mukana. Esimerkiksi Liskon sosiaalinen kömpelyys ja osaamattomuus välittyy Eddie Redmaynen näyttelemänä paljon paremmin kuin käsikirjoituksen sanojen. Ilmeillä ja eleillä on suuri merkitys valkokankaalla.

Vielä viimeiseksi pitää erikseen ihastella kirjan ulkoasua. Aivan tavattoman kaunis kirja! Kannet ovat upeat ja sisäsivuilla on ihmeotuksia kappaleita aloittamassa. Tätä katselee ihan ilokseen ja lukeminen oli nopeaa ja mukavaa.


Luettu myös mm.:

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 31. fantasiakirja [35/50]