Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan olympiamatka

Tuomas Kyrö:
Mielensäpahoittajan olympiamatka
128 s.
WSOY 2017
Kirjastosta

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun lapset saavat valtaa.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun viimeinkin olin oikeassa. Olin iloisesti yllättynyt Mielensäpahoittajan Suomesta. Ajattelin ennen lukemista, että se olisi vasemmalla kädellä kirjoitettu rahastusmielessä. Ei ollut, mutta tämä on.

Tässä kirjassa Mielensäpahoittaja lähtee Etelä-Koreaan naulaamaan seinälautoja pojantyttärensä vaihto-opiskelijakämppään. Lentokonessa hän tapaa herra Leen ja neiti Nuumin, jotka ihastuvat hänen mielensäpahoittajuuteensa. Perillä herra Lee ja neiti Nuum kierrättävät Mielensäpahoittajaa tulevien olympiakisojen kisapaikoilla, ja lopulta omassa kodissaankin.

Ensinnäkin minulla oli vaikeuksia päästä yli siitä, että Mielensäpahoittaja lähtee vapaaehtoisesti kaukomaille. Kyllä ei ole sama mies kuin edellisissä kirjoissa. Mielensäpahoittaja toimii selvästi parhaiten Sysi-Suomessa, josta hänen tietotaitonsa ja elämänfilosofiansa kumpuavat.

Sitten päästään villakoiran ytimeen eli siihen, että kirja on aivan täyttä politiikkaa. Olisin ehkä vielä jotenkin tykännytkin tästä, jos tämä kertonut Mielensäpahoittajan seikkailuista Etelä-Koreassa. Painotus kulttuurisissa väärinymmärryksissä, Mielensäpahoittajan itsepäisyydessä ja urheilussa, olympiapaikkojen ja -lajien esittelyssä jne.. Mutta politiikassa? Ei toiminut ollenkaan, ei sillä tavalla kuin se oli tässä kirjoitettu. Kirjan poliittinen puoli (jota oli paljon) oli ärsyttävän lapsellisen lässyttävää. Lihava pikkupoika Pohjois-Koreassa ja isopyllyinen presidentti Ameriikassa. Montako kertaa jsaksat lukea nuo kuvaukset? Montako vitsiä niistä saa? Liian monta eikä yhtään toimivaa.

Kenelle tämä on kirjoitettu? Niille, jotka tarttuvat kaikkeen, johon on painettu "mielensäpahoittaja". Esimerkiksi minulle, mutta en sentään ostanut tätä kirjaa. Enkä voi väittää etten lukisi seuraavaakin osaa, sillä eihän tämä varmasti tähän lopu. 

Tuomas Kyrö osaa kirjoittaa tästä hahmosta loistavasti, mutta nyt ei kyllä homma toiminut ollenkaan ainakaan minun kohdallani. Ehkä ensi kerralla.

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2017 - 12. politiikasta tai poliitikosta kertova kirja (kategoria, johon en olisi ikinä uskonut Mielensäpahoittajaa sijoittavani) [37/50]

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan Suomi

Tuomas Kyrö:
Mielensäpahoittajan Suomi
277 s.
WSOY 2017
Kirjastosta

Taas saamme avata uuden säästötilin.

Ei juhlavuotta ilman Mielensäpahoittajaa, tietenkään. Lähdin lukemaan kirjaa taas hyvin skeptisenä. Mielensäpahoittaja ei ole enää kirja, se on tavaramerkki, jolla lypsetään rahaa kunnes venyneet utareet osuvat maahan. Tästä mainitsin viime vuonnakin kun luin Miehen työt ja tässä sitä taas ollaan kirja kädessä. No, hyvähän sitä toki on lypsää toimivaa ja tuottavaa lehmää. Hyvää ja kylmää maitoa tämä on.

Mielensäpahoittajan Suomessa palataan kaunokirjallisuuden äärelle ja Suomen juurille. Kirjassa on sata Mielensäpahoittajan kertomaa tarinaa, yksi jokaiselle vuodelle ja vuoden tapahtumia koskemaan. Toisinaan tarinat liittyvät suoraan Mielensäpahoittajan omaan elämään, toisinaan ne taas ovat vuodatuksia hänelle (ja meille) tärkeistä aiheista. Kehyskertomuksena Mielensäpahoittaja kertoo tarinoita pojantyttärelleen, joka on kirjoittamassa ylioppilaaksi.

Suomen historian ohella tätä lukiessa tutustuu mieheen itseensä. Tämä on Mielensäpahoittajan elämäkerta ja tykkäsin hänen tarinansa lukemisesta. Pitkään elämään mahtuu pieniä iloja ja syviä suruja, joista kaikista ei vain pääse yli. Pidin siitä, että Mielensäpahoittajan elämä oli ihan tavallinen ja kun jotain epätavallisempaa tapahtui, se nyt vain tapahtui. Ei se Kekkosen vierailu verstaalla niin merkittävä tapahtuma ollut, että siitä olisi kannattanut kenellekään kertoa.

Kyrö kirjoittaa tutulla kuivalla huumorilla, joka uppoaa minuun kuin veitsi voihin. Sillä voi kertoa ne vaikeatkin asiat tekemättä niistä aivan sysimustia. Oma suosikkini koko kirjassa oli Mielensäpahoittajan ja Likan lämmin suhde. Sukupolvien kuilusta huolimatta heillä on paljon yhteistä ja kummallakin on annettavaa toiselle. Järki-ihmisiä molemmat.

Likan mielestä suunnitelmani kuulosti huimausaineiden vaikutuksenalaisina tehdyltä. Kyllä on maalaisen järjen vaikutuksen alaisena tehty.

(s. 54)

Kirjan viimeinen kappale oli tarkasti suunniteltu tiristämään tunteiden viimeisetkin pisarat ulos ihmisestä. Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun se siinä onnistui.

Luettu myös mm.:

Kirjakaapin avain, Kirjan vuoksi

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2017 - 8. Suomen historiasta kertova kirja [25/50]

Tuomas Kyro: Mielensäpahoittaja: miehen työt

Tuomas Kyrö:
Mielensäpahoittaja: miehen työt
143 s.
WSOY 2016
Kirjastosta

Monta peltoa minä olen kääntänyt, katiskoja nostanut, olympiakisoja nähnyt, perustuksia valanut, tuuppinut lapsiani elämässään eteenpäin, kaatanut metsää, kasvattanut viljaa, korjannut, paikannut ja vetänyt vasikoita ja kantanut suvun ja kylän miehiä hautaan.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun huomasin, että tänä vuonna on tulossa peräti kolme Mielensäpahoittaja-kirjaa. On tämä Miehen työt tässä kädessäni ja vielä on tulossa hiihtokoulu ja keittokirja. Hyödyllisiä aiheita kaikki, mutta kyllä tässä on jo rahastuksen makua. Se tiedetään mikä myy, ja se mikä myy on vanha mies jakamassa maalaisjärkeä niille, joilta se ehkä puuttuu.

Tästä rahastuksen pienestä jälkimausta huolimatta tarkkasilmäiset huomaavat, että minäkin kuitenkin hairahdin lukemaan tämän. Ja vieläpä pidinkin kirjasta, koska Kyrö kirjoittaa edelleen niin hauskasti. Pidin eniten pätkistä, jotka eivät olleet suoranaisia neuvoja vaan mielensäpahoittajan kuvauksia siitä, miten ja missä neuvoista voi olla hyötyä. Niissä hilpeät sanankäänteet ja sympaattinen marina pääsevät parhaiten oikeuksiinsa, ja kieltämättä esimerkiksi alla oleva on täyttä totta:

Marjanpoimiminen on perkeleellistä touhua. - - Metsässä pitää olla itikoita sillä tavalla, että koko ajan tekee mieli juosta karkuun ja kirota. Auringon pitää porottaa tuulipuku kuumaksi ja vesipullon pitää unohtua auton peräkonttiin. Oikein hyvällä marjareissulla hermot kiristyvät ihan sinne hilkulle, että seuraavaksi tulee avioero.

(s. 24)

Kirja on jaettu eri otsikoilla asioihin, jotka kaipaavat huoltoa. Metsä, talo, piha, auto, emäntä, lapsi ja mies. Käytännössä kirjassa opastetaan lyhyesti esimerkiksi polttopuilla lämmittämisen ja äitienpäiväkakun saloihin. Oikeastaan kirjan kohderyhmä ovat rivi- ja omakotitaloissa asuvat sekä mökkeilijät, joilla arjen rutiinit eivät ehkä ole vielä hallussa. Harvemmanhan tarvitsee kerrostalossa rännejä puhdistaa ellei sitten satu olemaan ammattilainen, jolle tästä ilosta maksetaan. 

Minua kyllä hivenen kaivertaa tuo kirjan nimi. Ikään kuin nainen ei voisi huoltaa autoa tai tehdä linnunpönttöä tai mitään muutakaan mitä kirjassa opetetaan. Ei tässä enää millään 1950-luvulla eletä. Iäkkäälle mielensäpahoittajalle työnjako on edelleen se perinteinen, mutta en oikein tykännyt siitä, että se esitettiin tietokirjassakin oikeana tapana elää. Se, mikä toimi kaunokirjallisuudessa, ei ihan kolahtanut minuun tässä.

Luettu myös:

Kirjasta kirjaan, Kirjan vuoksi, Korpinkiven tupa...

Haasteet:

* Reading Challenge 2016 - 13. a self-improvement book [23/40]