Haastekoonti: Lukumatka menneisyyteen

Lukumatka menneisyyteen -lukuhaaste päättyy nyt kesäkuun lopussa. Meni vähän viime minuutille, mutta sainpahan taas koko bingoruudukon täyteen. Kiitos taas kivasta haasteesta, @paulan_lukunurkka! Tähän on aina niin kiva osallistua.

Kuten viime vuonna, tänäkin vuonna kauimmaksi historiaan pääsin Sue Harrisonin mukana. Jokien laulu sijoittui noin vuoteen 6440 eaa., joten aika kaukana menneisyydessä oltiin. Lähimpänä nykyhetkeä taisin olla jatkosodassa Anni Polvan Elettiin kotirintamalla -muistelmien mukana, tai vaihtoehtoisesti Juha Hurmeen Anni Polvasta kertovassa elämäkerrassa Suomen nuijituin nainen.

Silmäilin ruudukkoa tilastot mielessäni, ja lopputulema oli tämä:

Kotimaisia: 9/16

Suomennoksia: 6/16

Alkuperäiskielellä: 1/16

Tuo ainoa alkuperäiskielinen (englanti) oli myös joukon ainoa sarjakuva, vallan mainio The Library Mule of Córdoba. Suosittelen sitä lämpimästi!

Oman kirjamakuni ja lukutapani huomioon ottaen en yllättynyt siitä, että suurin osa lukemistani oli naiskirjailijoiden kirjoittamia. Mieskirjailijoita edustivat vain nuo mainitut Suomen nuijituin nainen ja The Library Mule of Córdoba. 

Eli tässä lukuhaasteessa dominoivat selvästi kotimainen historiallinen kirjallisuus sekä naiskirjailijat. Meillä kirjoitetaan hienoja historiallisia ja historiasta kertovia kirjoja, ja etenkin naiskirjailijat kirjoittavat aiheista, joita minua henkilökohtaisesti kiinnostaa lukea.

Ensi vuonna uudestaan? Ehdottomasti jos haaste järjestetään!

Kaikki haasteeseen lukemani kirjat:

1. Kirjassa on epämiellyttävä henkilö: Jane Austen: Arkaileva sydän

2. Aasialaisen kirjailijan historiallinen romaani: Yang Shuang-zi: Matkapäiväkirja Taiwanista

3. Kirja, jonka lukemista olet odottanut: Ulla Rask: Seitsemän tornin varjoissa

4. Haasteeseen sopiva kirja Kirjagramin top100 pitkältä listalta: Karin Collins: Sun luonas kaipuuni on

5. Tapahtumat sijoittuvat Lappiin: Virpi Vainio: Petsamon enkeli

6. Kirjassa on kevät: Laura Lähteenmäki: Marian kirja

7. Kirjan nimessä on sana, jolla viitataan historiaan tai aikaan: Jane Austen: Neito vanhassa linnassa

8. Kirjan kansikuvassa on ihminen: Celia Rees: Noitalapsi

9. Kirjan päähenkilö ei osaa lukea eikä kirjoittaa: Sue Harrison: Jokien laulu

10. Kirjassa joku varastaa jotain: Kaisa Viitala: Klaanin suojeluksessa

11. Kirja sijoittuu Eurooppaan rautakaudelle tai keskiajalle: Wilfrid Lupano & muut: The Library Mule of Córdoba

12. Kirjassa on kissa tai koira: Ann-Christin Antell: Kätketty tähti

13. Kirjassa on henkilö, joka on oikeasti ollut olemassa: Anni Polva: Elettiin kotirintamalla… : lehtiä päiväkirjastani

14. Kirjassa on tietäjä, shamaani tai noita: Celia Rees: Näkijä

15. Kirjassa on kirjailija: Juha Hurme: Suomen nuijituin nainen: Anni Polvan elämä ja teokset

16. Vuonna 2026 julkaistu kotimainen historiallinen romaani: Enni Mustonen: Pappilan piika

Yang Shuang-zi: Matkapäiväkirja Taiwanista

Saatesanat uuteen kiinankieliseen käännökseen.

Joskus niin sanottujen asiantuntijoiden munauksilla on mukaviakin seurauksia. Jolleivat Ylen aamun asiantuntijat olisi kämmänneet niin lahjakkaasti 21.5., olisin ehkä jättänyt tämän lukematta ja se olisi ollut harmillista.

Kyseisessä kirjallisuuskeskustelussa voivoteltiin muun muassa sitä, että tätä nimenomaista teosta, vuoden 2026 Booker-palkinnon voittajaa, ei varmaankaan ikinä suomenneta. Ehkäpä pitäisi tarkistaa faktat ennen kuin menee sanomaan tuollaista televisiossa?

Matkapäiväkirja Taiwanista ilmestyi jo kuukaisia aiemmin Rauno Sainion ansiokkaana suomennoksena Aulan kustantamana.

Tämä on siis matkakertomukseksi naamioitu romaani, joka sijoittuu vuosiin 1938-39. Kirjailija Aoyama Chizuko matkustaa Taiwaniin kirjoittamaan juttusarjaa matkoistaan, ja saa tulkikseen ja oppaakseen taiwanilaisen Chizurun. Ah niin ihanan Chizurun, joka valaisee Chizukon elämää kuin aurinko, kuu, tähdet, tulikärpäset ja mitä näitä nyt on.

Jokin kuitenkin hiertää naisten välejä, mutta menee melkein vuosi ennen kuin Chizuko ymmärtää missä ongelma on.

En ole perehtynyt Japanin ja Taiwanin väliseen siirtomaahistoriaan, joten surumielisen viihteen lisäksi tämä oli informatiivinen teos. Lukijana huomaa kyllä kolonisaation vaikutukset, vaikka etuoikeutetun naiivi ja itsekäs Chizuko ei niitä havaitsekaan. Hän porskuttaa milloin minkäkin keskustelun läpi huomaamatta ollenkaan, miksi taiwanilainen kuulija ehkäpä jopa loukkaantuu hänen sanoistaan. Onhan se nyt kuitenkin itsestäänselvyys, että japanilaisten mukanaan tuomat muutokset ovat parannuksia ja takapajuiselle saarelle loistava sivistyksen valo...

Chizuko oli raivostuttava ja kiinnostava hahmo. Hän kuvittelee lähestyvänsä etenkin paikallista ruokakulttuuria ennakkoluulottomasti, mutta ei millään malta olla olematta, no, oman kasvatuksensa ja kulttuurinsa tuote. Hän ei ollenkaan ymmärrä, millaista päänvaivaa hän oppaalleen tuottaa ja miksi Chizuru ei voi nähdä heitä tasavertaisina sydänystävinä.

Miten asetelma, jossa toisella on kaikki valtarakenteiden tuomat edut puolellaan, voisi olla tasa-arvoinen?

Juonellisesti tämä oli hyvin rauhallinen kirja, eikä suuria dramaattisia tapahtumia ollut. Kaikki draama oli pienissä asioissa ja naisten välejä kaihertavissa, usein sanoittamatta jäävissä tunteissa. Matka- ja ihmissuhdekuvausten lisäksi tässä on todella paljon ruokakuvauksia. Chizukolla on pohjaton ruokahalu ja taiwanilaisia ruokia syödään ja kuvaillaan oikein antaumuksella.

“Onko tuo ruovikko?”

“Ei”, Chi-chan vastasi pehmeästi. “Se on eräs sokeriruokolaji, jota kutsutaan taiwanin kielessä apinaruo’oksi tai villiruo’oksi. Laji sekoitetaan usein järviruokoon ja norsunheinään.”

“Hienoa, se on siis syötävää!”

(s. 145)

Kirjan tiedot:

Yang Shuang-zi: Matkapäiväkirja Taiwanista. Aula & Co 2026. 352 sivua.

Kiinankielinen alkuteos: 臺灣漫遊錄 (2020). Suomennos: Rauno Sainio.

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen : 2. Aasialaisen kirjailijan historiallinen romaani

Sue Harrison: Jokien laulu (Tarinankertoja #01)

Kipu oli ollut hirveä, mutta sitä K’os ei muistanut,

Luin melkein täsmälleen vuosi sitten Sue Harrisonin Ensimmäiset ihmiset -trilogian. Sen olin lukenut aiemminkin kauan sitten, mutta en ole koskaan tullut lukeneeksi tätä hänen toista sarjaansa. Veikkaan, että olen kyllä yrittänyt aloittaa tämän joskus, mutta heti kirjan alussa käy selväksi, miksi nuorempi minä on jättänyt lukemisen siihen paikkaan.

Jokien laulu alkaa nimittäin joukkoraiskauksen jälkimainingeissa. Nuori K’os on runneltu pahoin ja teko saa aikaan tapahtumaketjun, jota aletaan puida tosissaan parikymmentä vuotta myöhemmin. Kosto, ahneus ja väärinkäsitykset seuraavat toisiaan Alaskan niemimaalla vuonna 6460 eaa.

Raa’asta alusta huolimatta luin kirjaa eteen päin ja tälläkin kertaa esihistoriallinen maailma vei mukanaan. En osaa sanoa, miten paljon uutta tietoa historiantutkimus on paljastanut kirjan kirjoittamisen jälkeen. Ehkä monet kirjassa esitetyt asiat onkin todettu jo täysin vääriksi? Kirjan maailma kuitenkin tuntui uskottavalta ja rikkaalta, ja yhtä aikaa tutulta ja vieraalta.

Hänen kasvojaan peittää paksu rasvakerros. Hän sanoo vihaavansa hyttysiä, vaikka ei niitä niin paljon ole. Kädellä voi pyyhkäistä silmien edestä ja nähdä eteensä. Kuka sen enempää tarvitsee?

(s. 261)

Kosto ja vallanhimo eivät ole sukupuolisidonnaisia ominaisuuksia ja tässä niitä pääsevät harjoittamaan kaikki tasapuolisesti. Jotkin asiat eivät muutu oli aikakausi mikä hyvänsä.

Tykkäsinkin kirjassa Harrisonin rakentamista ihmissuhdedraamoista. Ennenkin on himoittu ja rakastettu siinä missä nytkin, mutta nämä hahmot pystyvät ja joutuvat erottamaan rakkauden ja käytännöllisyyden toisistaan. Kaikilla on teoriassa valinnanvapaus, mutta käytännössä valinta voi olla epämieluisan puolison ja sosiaalisen häpeän tai jopa nälkäkuoleman välillä. Tämä koskee niin naisia kuin miehiäkin.

Monesta kertojaäänestä huolimatta tarinalla on oikeastaan kaksi päähenkilöä. On Chakliux, kampurajalkaisena syntynyt poika, joka on joku kirottu tai siunattu riippuen siitä, keneltä kysytään. On myös Aqamdax, orpo nuori nainen, joka hänkin kasvaa tarinankertojaksi. Tarinankerronta ja suullisen perimätiedon tärkeys oovat osa molempien identiteettiä ja koko tarinaa. Kun kirjoitettua tekstiä ei ollut, avainasemassa olivat ne, jotka muistivat vanhat tarinat ja kulttuuriperinnön.

Tämä sarja sijoittuu aivan samaan maailmaan kuin Ensimmäiset ihmiset, mutta myöhempään aikakauteen. Sen päähenkilöt ovat nyt myyttisiä hahmoja, niitä, joista tarinat kertovat.

Tarinana tämä alkoi vähän hitaanpuoleisesti, mutta vauhtiin päästyään juoni kulki mukavasti eteen päin. Kirja jäi melkoiseen cliffhangeriin, joten täytyy lukea ne kaksi muutakin osaa!

Kirjan tiedot:

Sue Harrison: Jokien laulu. WSOY 1999. 472 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Song of the River (1997). Suomennos Anu Niroma.

Haasteet:
* Lukumatka menneisyyteen : 9. Kirjan päähenkilö ei osaa lukea tai kirjoittaa

Wilfrid Lupano & muut: The Library Mule of Córdoba

En tiedä muista, mutta minulle tulevat keskiajasta mieleen ennen kaikkea linnat, sotakarkelot, valtataistelut, kristinusko ja poliittinen juonittelu noin ylipäätään. Olen myös juuttunut hyvin länsimaiseen näkökulmaan ja vuoden 1000 tälle puolelle.

Siksipä tämä The Library Mule of Córdoba -sarjakuva olikin erityisen valaiseva ja kiehtova löytö. Tässä ollaan kyllä keskiajalla, mutta vuodessa 976. Paikka on teknisesti ottaen Espanja, mutta aikansa todellisuudessa Al-Andalusin kalifaatti. Córdoban kaupunki on länsimaisen sivistyksen keskus, jonka ovat rakentaneet muslimihallitsijat.

Sivistys romahtaa rytinällä, kun sitä rakentanut kalifi kuolee. Hänen perijänsä Hisham II on vain 10-vuotias ja Almanzor-nimelläkin tunnettu visiiri näkee tilaisuutensa tulleen. Valtaa saa alistamalla, tietoa pimittämällä ja sotimalla, ja niinpä kirjaroviot alkavat roihuta.

Ja tähän taitekohtaan sijoittuu sarjakuvan tarina. Kun Córdoban kirjasto alkaa näyttää kovin helposti syttyvältä, vastuussa oleva kirjastonhoitaja, eunukki Tarid, varastaa niin paljon kirjoja kuin aasi pystyy kantamaan. Hän suuntaa kristityille maille, joissa tietoa ehkä vielä arvostetaan (hah!).

Tarid ja Lubna hiippailemassa.

Tarinana tämä on seikkailullinen matkakertomus, jossa kirjojen, tiedon ja tutkimuksen tärkeys on olennaisessa osassa. Tarid on elänyt ja hengittänyt kulttuuriperintöä melkein koko ikänsä ja hänen sieluunsa sattuu ajatus siitä, että se hävitetään järjestelmällisesti. Tarinassa mainitaan nimeltä monia tekstejä ja tutkijoita, joiden oletan olleen oikeasti olemassa.

Taridilla on kaksi matkakumppania ja yllätyin siitä, että ainakin kirjastossa työskennellyt kirjuriorja Lubna perustuikin oikeaan henkilöön. Päädyin vähän googlaamaan asiaa ja kas vain, naiset olivat aivan oikeasti olleet Córdobassa tärkeässä asemassa kopioimassa ja kirjoittamassa ylös tieteellisiä tekstejä. Ilmeisesti kalifit luottivat naisten tarkkuuteen enemmän kuin miesten.

Tykkäsin hahmoista ja tarinasta, jossa huumori ja vakavat aiheet menivät iloisesti sekaisin. Ennen kaikkea tykkäsin tästä kuitenkin siksi, että tässä oli niin paljon uutta. Ei-länsimainen näkökulma Euroopan keskiaikaan ja arabikulttuuriin oli kiinnostavaa luettavaa. Kirja oli myös hyvä muistutus siitä, että niin sanotun länsimaisen sivistyksen ja ennen kaikkea tieteen juuret ovat idässä.

Suosittelen! Tämä löytyy helpohkosti netistäkin luettavaksi jos ei kaihda pientä piratismia.

Kirjan tiedot:

Wilfrid Lupano & muut: The Library Mule of Córdoba. ABLAZE 2024. 263 sivua.

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen : 11. Kirja sijoittuu Eurooppaan rautakaudelle tai keskiajalle

* Sarjakuvabingo: Kannessa on eläin

Laura Lähteenmäki: Marian kirja

Maria ei kuullut, mitä piirilääkäri puhui.

Jopas oli taas mielenkiintoinen kotimainen historiallinen kirja. Marian kirja on biofiktio Maria Lönnrotista, viiden lapsen äidistä ja Eliaksen vaimosta.

Lienee pakko tunnustaa, että en olisi osannut edes nimetä Elias Lönnrotin vaimoa ennen tätä. Maria, kuten muutkin suurmiesten vaimot, on jäänyt kovin vähälle huomiolle, ja käsittääkseni tässä kirjassa onkin jouduttu ottamaan paljon taiteellisia vapauksia hänen elämänsä suhteen. Minkäs teet, kun Mariaa koskevia tekstejä ja faktoja ei ole juuri jäänyt.

Tarina alkaa vuoden 1848 keväältä, jolloin Elias tulee hakemaan uimakopin avainta. Sitä vartioi miestä parikymmentä vuotta nuorempi Maria, joka on Kajaanissa töissä serkkunsa sahalla. Pian Maria rakastuu ja huomaa olevansa piirilääkärin vaimo.

Tarina kattaa koko Lönnrotien suhteen, vuodet 1848-1868, aina Marian aikaiseen kuolemaan saakka. Marian elämä on pitkälti porvarisarjen pyörittämistä, jossa hän joutuu ottamaan enemmän vastuuta kuin vaimon ehkä olisi pitänyt. Elias ei ole niin käytännön ihminen, että osaisi esimerkiksi ohjata talonrakentajia tai ymmärtäisi, miksi nälkään kuihtuvat köyhät eivät vain kipaise metsään keräämään jäkälää ruoakseen.

On siinä ollut Marialla kestämistä.

Kokonaisuutena kirja tuntui hyvin melankoliselta eikä vain siksi, että perheen esikoinen kuolee pienenä. Maria on matkustanut nuoruudessaan merillä lankonsa laivassa ja vaikka hän sopeutuukin elämäänsä Eliaksen vaimoa, haikeus puskee välillä läpi. Miehensä rinnalla hän tuntee olonsa usein mitättömäksi, eihän hän aina edes ymmärrä, mistä mies puhuu ja mitä hänen käyttämänsä sanat tarkoittavat.

Tarinan ydinkysymys ja Marian paljon pohtima asia onkin se, kuka hän pohjimmiltaan on. Mihin hänen rahkeensa riittävät ja onko hän ikinä kyllin hyvä kenellekään?

Joku sanoi, että ihminen eli niin pitkään kuin hänet muistettiin, ja sitten hänen muistonsa ylle putosi hiljaisuus. Ennen pitkää tulisi päivä, jolloin kukaan ei enää muistaisi, että hekin olivat eläneet näillä main, puhuneet lapsilleen, laskeneet suksillaan Haarikan jäälle, nostaneet kuusenoksaa kesäpäivänä, piirtäneet taloja, haudanneet, toisiaan.

(s. 336)

Hyvä kirja herättää tunteita ja tämä kyllä herätti. Minua aivan suututti Marian puolesta ja hänen kauttaan myös muiden meitä edeltäneiden naissukupolvien puolesta. Mariakin suree sitä, että hänen tyttärensä eivät pääse yliopistoon ja samaan aikaan nuoret miehet haaskaavat omat mahdollisuutensa opiskella. Elämän epäreiluus kaikilla akseleilla näkyy tarinassa, koska vaikka Marialla ei olekaan kaikkea, hänelläkin on kuitenkin paljon enemmän kuin suurimmalla osalla Suomen kansasta 1800-luvulla.

Kirjan tiedot:

Laura Lähteenmäki: Marian kirja. WSOY 2025. 358 sivua.

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen : 6. Kirjassa on kevät

Kiersten White [ja muut]: Hide

Olen joskus pyöritellyt käsissäni Kiersten Whiten kauhukirjaa Kaikki pois piilosta. En ole saanut aikaiseksi lainata sitä, mutta nyt sattui silmääni siitä tehty sarjakuvamukaelma Hide. Luin sen töissä tauoilla ja ihan hyvää viihdettä se olikin.

Tarina sijoittuu hylättyyn huvipuistoon, jonne joukko nuoria aikuisia saapuu Nälkäpeli-tyyppiseen tosi-tv-kilpailuun. Tai niin he ainakin kuvittelevat, mutta totuus onkin sitten aivan eri.

Olen oikeastaan tyytyväinen siihen, että luinkin tämän sarjakuvana. Näkökulmahenkilöitä on nimittäin melko monta, joskin he harventuvat epäluonnollisen poistuman kautta tarinan edetessä. Kirjamuodossa tämä olisi ehkä ollut sekavampi kuin sarjakuvana, jossa jokainen hahmo oli selvästi omanlaisensa.

Päähenkilö on kuitenkin selvästi Mackenzie, jolla on tietenkin sopivan traaginen menneisyys eikä nykyisyydessäkään ole juuri kehuttavaa. Huvipuistokisan palkinto, 50 000 dollaria, takaisi hänelle uuden alun. 

Tykkäsin Mackista päähenkilönä, joka yrittää voittaa yksinäisyytensä ja luottaa pitkästä aikaa toisiin (olisi ehkä kannattanut valita toinen ajankohta tälle yritykselle...). Hänen ja toisen kilpailijan, Avan, kautta tarinassa oli myös sateenkaarevuutta. 

Ava ja Mack.

Oikeastaan suosikkini tarinassa olikin juuri Ava, joka on päättäväinen ja luottamusta herättävä badass.

Tykkäsin myös värikuvituksesta, jossa hahmot oli tosiaan helppo erottaa toisistaan. Kovin uhkaavalta kuvitus ei kuitenkaan vaikuttanut sen enempää piirrosten kuin värityksensä osalta, joten ehkä kauhuaspekti jäi hieman puutteelliseksi vaikka verta ja suolenpätkiä tarinassa lensikin. Minulle kauhua oli kuitenkin sopivasti.

Kirjan tiedot:

Kiersten White [ja muut]: Hide. Ten Speed Graphic 2023. 240 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 24. Kirjassa on sirkus tai huvipuisto

* Kolme kummaa kirjaa : Kauhukirja

* Sarjakuvabingo: Kokonaan väritetty

Jane Austen: Uskollinen ystävänne: kootut kertomukset

Rakas Fannyni,

olet jäljittelemätön, vastustamaton.

Saimme Lauran kanssa suoritettua loppuun Jane Austen operaatiomme! Tämän myötä olemme lukeneet läpi hänen koko tuotantonsa.

No, ainakin melkein. Päätimme jättää lukematta kaksi hänen keskeneräistä teostaan (Tavat ja tunteet sekä Leikkiä ja totta), koska tuntui paremmalta lukea vain sellaiset tarinat, jotka julkaistiin sellaisina kuin hän halusi.

…Tosin kävi ilmi, että tässä Uskollisessa ystävässänne on myös viimeistelemättömiä kertomuksia, joten jouduimme taipumaan tuon suhteen.

Joka tapauksessa Uskolliseen ystäväänne on koottu neljä Austenin kertomusta. Kaikki muodostuvat kirjeenvaihdosta enimmäkseen naisten kesken. Teoksen aloittaakin suomentaja Inkeri Koskisen esipuhe, jossa hän selittää kirjeiden merkitystä sekä Austenille että hänen aikansa naisille noin ylipäätään. Se oli kiinnostavaa luettavaa ja taustoitti koko teosta.

Emme ihan vakuuttuneet Austenin taidoista kirjoittaa näin lyhyitä tarinoita, joskin on sanottava, että ne ovatkin hänen varhaistuotantoaan. Austen kehittyi selvästi paremmaksi kertojaksi hieman vanhempana ja pitempien romaanien myötä.

Kokoelman viimeisenä oli kuitenkin pienoisromaani, josta tuli ylivoimainen suosikkimme. Lady Susan oli aivan hillittömän hauska tarina naisesta, jota sellaiset pienet asiat kuin moraali ja kohtuus eivät turhia pidättele. Hän pyörittää miehiä kuin pesukone pyykkejä eikä epäröi huijata, valehdella, vääristellä ja tyrannisoida lähipiiriinsä eksyneitä ihmisiä.

Ylipäätään pidän omaa käytöstäni tässä asiassa suuressa arvossa ja katson, että harkitsevaisuus ja hellyys sekoittuvat siinä oivallisesti toisiinsa. Jotkut äidit olisivat vaatineet tytärtään hyväksymään niin edullisen tarjouksen heti, kun se esitettiin. En kuitenkaan kyennyt pakottamaan Fredericaa avioliittoon, jota vastaan hänen sydämensä kapinoi.

Joten sen sijaan, että olisin ryhtynyt niin häikäilemättömiin toimenpiteisiin, aion saada hänet myöntymään tekemällä hänen elämästään kauttaaltaan epämukavaa, kunnes hän hyväksyy miehen.

(s. 147-148)

Jäimme miettimään, mitä aikalaiset ovat tykänneet tästä tarinasta. Jäi vähän sellainen olo, että naiset ovat luultavasti pitäneet siitä enemmän kuin miehet.

Kirjan tiedot:

Jane Austen: Uskollinen ystävänne: kootut kertomukset. Helmi 2007. 230 sivua.

Suomennos: Inkeri Koskinen.

Enni Mustonen: Pappilan piika (Kytösavun tarinoita #1)

- Herääs ny, Hanna! Kohta pitää lähtiä kinkerisopan keittohon!

Luin tämän Kytösavun tarinoita -sarjan esiosan Pikkupappilan joulun viime marraskuussa. Se kirja oli pikkuinen lyhytromaani ja tämän kirjan kannalta ei ollut mitään väliä sillä, oliko sen lukenut vai ei. Sarjan voi aivan hyvin aloittaa tästä kirjasta.

Tässä ollaan siis Lapualla vuodessa 1877. Huutolaistyttö Hanna pääsee rippikouluun ja sitä myötä pois epämiellyttävästä pohjalaistaloudesta. Pappilan piikana elämä on kaikin puolin mukavampaa ja tarina seuraakin talouden vuodenkiertoa ilman kovin suuria draamoja.

Mutta yllättäen tässä oli pari kohtausta, joissa oli suoraa seksuaalisen väkivallan uhkaa. Mainitsen sen erikseen, koska en muista, että olisin tällaisia kohtauksia lukenut aiemmista Mustosistani. Ensin häjyt pyrkivät joukolla sisään naisten asuttamaan mökkiin pahat mielissään ja toisella kertaa Hannaa riepottaa isäntäperheen poika. Aivan varmasti tämä oli realistista kuvausta, mutta ei sellaista, jota tältä kirjalta odotin.

Muutoin tarinassa on arkielämän ylä- ja alamäkiä, ja kiinnostavinta olikin ajan taloudenhoito. Vaikka pappilassa kohdellaan palvelusväkeä asiallisesti ja joidenkin mielestä jopa liian hövelisti, raskasta heidän työnsä silti oli. Yhdestä askareesta siirrytään toiseen eivätkä naisväen työt ole yhtään vähäisempiä kuin miesten.

Tarina rullasi eteen päin mukavasti, mutta minulla kesti pienen ikuisuuden saada tämä luettua. Kaikki vuorosanat on nimittäin kirjoitettu murteella, joka on minulle aina jonkin verran haastavaa lukemista. Tällä kertaa 1800-luvun lopun pohjalaismurre oli niin vierasta, että kirjan lopussa olevaa monisivuista sanastoa piti vilkuilla monta kertaa.

- Aiva asialtaasti se emäntäpiika meitä kohteli, selitin tyynesti, kun Esteri kysyi, eikö Rannan Maija ole kauhean kiukkuinen ja kova komentamaan. - Ja ruoka oli hyvää ja paikat putsus. Pappilan kyökis ja ruokasalis laattia lakaastahan joka aterian jälkehen, jottei murenista tuu permantohon ihmisten jaloossa taturaa niinku täällä, huomautin kiusallanikin.

(s. 175)

Lopputulemana siis kotoista ajankuvaa, mutta murre teki lukemisesta hyvin haastavaa.

Kirjan tiedot:

Enni Mustonen: Pappilan piika. Otava 2026. 366 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 10. Kirjassa leikataan

* Lukumatka menneisyyteen : 16. Vuonna 2026 julkaistu kotimainen historiallinen romaani

Martha Wells: Platform Decay (The Murderbot Diaries #08)

Space was okay to look at but not super fun when you were out in it.

Oikein odotin uutta Murhabotti-kirjaa ja hieman yllättäen sainkin sen luettavakseni kansallisen E-kirjaston kautta. Yllättäen sikäli, että se tuli kokoelmaan todella nopeasti ja varausjonokin liikkui sukkelasti. 

Platform Decay on siis sarjan kahdeksas osa, omalla puhelimellani vain 151 sivuinen pienoisromaani. Tarina alkaa keskeltä tapahtumia: Murhabotti on pelastusretkellä planeettaa ympäröivällä valtavalla avaruusasemalla. Kestää hetken ennen kuin selviää, keitä tässä ollaan pelastamassa, ja sen jälkeen asiat alkavatkin mennä entistä monimutkaisemmiksi.

But (and it’s a big but) I had to assume they knew we existed. (Always assume somebody is after you. Then you won’t be depressed when it happens.)

(s. 93)

Tarinan alku, lähinnä ensimmäinen kappale, oli hieman hidas. Kerronnan jujuhan on siinä, että Murhabotti kommentoi tapahtumia sulkeiden sisään kirjoitetuilla sivuhuomioilla. Näitä oli tuossa ensimmäisessä kappaleessa turhan paljon ja kerronta junnasi paikoillaan.

Mutta, kun juoni vauhtiin pääsi, sitä vauhtia sitten riitti!

Tykkäsin siitä, miten tarinan tapahtumat tuntuivat osalta suurempaa kokonaisuutta. Murhabotti kavereineen tiputetaan keskelle avaruusasemaa, jonka asukkaat elävät aivan omaa elämäänsä omine (ja monine) ongelmineen. Jaahas, taas kaksi korporaatiota taistelee keskellä käytävää, missä se lähin väestönsuoja onkaan...

Siitä on jonkin aikaa kun luin edellisen osan ja siinä oli hyvä ja huono puoli. Oli todella kiva palata tähän maailmaan ja Murhabotti on edelleen yhtä ilahduttava kuin ennenkin. Toisaalta kun lukemisesta oli jo kulunut aikaa, oli vähän vaikea muistaa, keitä muut hahmot olivat. Minun oli pakko googlata kuka hiivatti Three olikaan (näköjään toinen karannut SecUnit).

Tästä voi ehkä vetää sen johtopäätöksen, että sarjan voisi lukea uudelleenkin, ehkä jopa kaikki kirjat peräkkäin. Täytyy harkita tuota vakavasti siinä vaiheessa kun seuraava osa on ilmestymässä.

Kirjan tiedot:

Martha Wells: Platform Decay. Tor Books 2026. 151 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 14. Kirjassa on robotti, drooni tai jokin vastaava laite