sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Tammikooste

Olenpas tehnyt hyviä lukusuunnitelmia tälle vuodelle, katsotaan miten niiden suhteen käy...

Sirri haastoi minut kertomaan viidestä kirjasta.

Itselleni poikkeuksellisesti eksyin Suomalaisen Kirjakaupan alennusmyyntiin sen viimeisenä päivänä ja viimeisenä tuntina tarkoituksenani löytää jotain itselleni. En yleensä osta kirjoja, koska ne ovat niin hiivatin painavia raahattavia muuttaessa. Ne, jotka hyllystäni löytyvät, ovat pääasiassa vanhempia ostoksia ja minulle jollain tavalla tärkeitä. Ja niin, on niitä lukemattomiakin toki silti kertynyt kun itsehillintä on pettänyt... Viime muutossa laatikoita oli muistaakseni seitsemän, ja vain koska olin perannut pakatessa pari laatikollista pois. Päätin silloin, että harkitsen tarkkaan kirjaostokseni ennen kuin muutan pysyvämmin jonnekin. Sitten kun on pysyvä työpaikka ja pysyvä asunto, hylly saa täyttyä uudelleen! Mutta nyt siis hairahduin kuitenkin ostamaan kolme kirjaa: Madeline Millerin Akhilleen laulun, Liz Williamsin Aavekauppiaan tyttären sekä Milja Kauniston Kalmantanssin. Olen lukenut kaikki, mutta halusin ne nyt omaan hyllyyni. Kaksi ensimmäistä aion lukea jossain välissä uudelleen ja päättää, jäävätkö ne pysyvästi tänne asumaan vai lahjoitanko ne sittenkin eteenpäin. Kalmantanssi on pysyvä lisä omaan pieneen kirjastooni.


Luettu & blogattu

Ongelmanuori kesälomalla. Voitti syystäkin vuoden 2015 Finlandia Juniorin, tätä oli niin mukava lukea vaikka mukana oli paljon murhetta.

Mirja Karna: Neljä valkoista koiraa Santiagon tiellä
Julia päättää kävelä pyhiinvaellusreitin Santiago de Compostelaan. Vaellusosuus oli kiinnostavaa, mystiset henkiset keskustelut puuduttavia.

Yksin Marsissa [elokuva]
"Ohops, yksi avaruusaluksen miehistön jäsen jäi Marsiin. Pärjäile!" Ihan hyvä ja viihdyttävä leffa, mutta kirja oli kuitenkin mielestäni parempi.

Alberto Angela: Rakkautta ja intohimoa antiikin Roomassa
Lempi leiskui ja lakanoissa piehtaroitiin jo tuhatkunta vuotta sitten. Viihdyttävä tietokirja, omituiset fiktio-osuudet hyppäsin suosiolla yli.

Nemo Rossi: Rooman sudet
Suomalainen teinikolmikko selvittää antiikin Roomaan liittyvää mysteeriä. Taisin olla turhan vanha tälle, nuoriin uponnee paremmin.

Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon
Yönmusta Bride etsii miesystäväänsä ja itseään. Jossakin olisi voitu varoittaa siitä, että kirjassa on iljettävän yksityiskohtauksia kuvauksia lasten hyväksikäytöstä.


Luettu & bloggamatta

No onneksi tähän ei tule kuin yksi kirja. Alan Dean Fosterin romaaniversio uudesta Star Wars-leffasta on luettu, mutta en ole vielä ehtinyt kirjoittaa siitä mitään. Oli yllättävän kiireinen viikonloppu muutenkin kuin laiskottelusaralla. :) 

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Viiden kirjan haaste

Sirri Sivutiellä-blogista haastoi minut kertomaan viidestä kirjasta, joten tässäpä niitä vastauksia!


Kirja, jota luen parhaillaan: Juuri nyt minulla on kesken kaksi kirjaa. Yleensä luen vain yhtä, mutta jos lukeminen tökkää, tartun toiseen ja toivon sen vetävän paremmin. Hugh Howeyn Siilo on maannut tuossa pöydällä jo reilun viikon. Tykkäsin kirjan alusta paljon enkä oikein osaa sanoa mihin lukeminen tökkäsi. Olen jumissa sivun 140 paikkeilla, kolmannen osan alussa. Siinä, missä tarina taitaa oikeasti alkaa koska [juonipaljastus]. Voi olla, että palautan kirjan kirjastoon ja yritän joskus myöhemmin uudelleen. Toinen kirja, joka onkin kohta luettu, on Alan Dean Fosterin kirjoittama romaaniversio uudesta Star Wars-leffasta. Siitä lisää kunhan se on luettuna.


Kirja, josta pidin lapsena: Lasten- ja nuortenkirjat tapaavat olla ohuemman puoleisia ja olin nuorempana vielä nopeampi lukija kuin nyt, joten saatoin lukea monta kirjaa päivässä. Eihän niitä kaikkia mitenkään voi muistaa. Luin ison kasan kaikenlaisia hevoskirjoja, joista suosikkejani olivat Merja Jalon Nummelan ponitalli-kirjat. Neiti Etsiviä tuli luettua vähintään yhtä iso pino. Pitkistä sarjoista suosikkini oli kuitenkin Anni Polvan Tiina. Ihailin Tiinan sisua ja kirjat olivat leppoisaa luettavaa. Eihän niissä niin suuria tapahtunut, mutta juuri se kotoisuus niissä viehättikin. Ostin joku vuosi sitten kirpparilta kokoelmateoksen Tiina ja Juha, ja kyllä se sarjan viimeinen osa eli Taitaa olla rakkautta, Tiina hymyilyttää edelleen. Olen joskus pohtinut millainen tyttö nykyajan Tiina olisi.


Kirja, joka jäi kesken: Siiloa en laske ihan vielä tähän... Taisi olla Sally Greenin Puoliksi paha. Olen itse asiassa yrittänyt lukea sen jo kaksi kertaa. Toisella kerralla etenin jopa pitemmälle kuin ensimmäisellä. Lähtökohtaisesti sarja kuulostaa kiinnostavalta (musta noitapoika maailmassa, jossa valkoiset noidat vihaavat ja pelkäävät heitä), mutta se päättymätön surkeus, syrjintä ja väkivalta ei vain iskenyt. Sama tuntui jatkuvan toisessa osassa kun selailin sitä kirjastossa. Sarjan viimeinen osa ilmestyy nyt keväällä ja ajattelin vielä silmäillä sen läpi. Jos tunnelin päässä näkyvä valo ei olekaan liekinheitin, voin ehkä harkita kolmatta lukuyritystä. Nuorille ja nuorille aikuisille ilmestyy harvakseltaan kirjoja, joiden pääosassa on poika, joten olisin halunnut tykätä tästä ihan sen vuoksi.


Kirja, joka teki vaikutuksen: Ensimmäisenä tuli mieleeni muutama kuukausi sitten lukemani M. R. Careyn The Girl With All the Gifts, josta bloggasinkin täällä. Hyvä maailmanlopun zombitarina, jonka loppuratkaisu on kerrassaan hieno. Mutta jos nyt pohtisin syntyjä syviä, sanoisin että Margaret Weisin & Tracy Hickmanin Kaksosten aika (Legendat #1). Sillä on oma erityinen paikka sydämessäni, vaikka se ei mitään loistavaa kirjallisuutta olekaan. Se nimittäin oli ensimmäinen lukemani varsinainen fantasiakirja ja avasi minulle ihan uusia maailmoja. Siihen asti olin lukenut lähinnä reaalimaailmaan sijoittuvia lasten- ja nuortenkirjoja, mutta tuon kirjan myötä mielikuvitukseni pääsi valloilleen. Olenkin ollut suuri fantasiakirjallisuuden ystävä siitä saakka. Näin jälkikäteen ajatellen olisin kyllä voinut aloittaa lukemisen Kronikat-sarjasta, jonka tapahtumat sijoittuvat ajallisesti ennen tuota, mutta eipä tuo ilmeisesti lukemista haitannut.


Kirja, johon palaan uudelleen: Näitä on kaksi: Astrid Lindgrenin Ronja, ryövärintytär sekä Neil Gaimanin & Terry Pratchettin Good Omens (tehty yksi suomenkielinen painos Hyviä enteitä-nimellä, suomennos ei ole erityisen laadukas). Luen molemmat uudelleen aina silloin tällöin uudelleen, ja siinä välissä saatan palata suosikkikohtauksiini. Ronjassa rakastan niin kirjan hahmoja kuin sen rehevää maailmaakin. Ajattarat, kakkiaiset, Matiaksen linna, Helvetinkuilu, Loviisan Susilaulu... Ne ovat kaikki juurtuneet niin syvälle mieleeni, että ne ovat suorastaan perustavanlaatuinen kokemus. Kirjasta on tehty mainio elokuvakin! Good Omens puolestaan on hilpeä lopun aikojen tarina, jossa on sopivasti minun mieleeni olevaa filosofis-uskonnollista pohdintaa ja uskonasioiden kyseenalaistamista. Se on ainoa Neil Gaimanin kirjoittama kirja, josta olen ikinä pitänyt, ja epäilen sen olevan puhtaasti Pratchettin ansiota. Minulla on siis kirjasta englanninkielinen pokkaripainos, jonka lisäksi olen joskus ostanut kirjaston poistomyynnistä hieman rähjääntyneen suomennoksen. Hyvä kun ostin, sitä ei saa enää mistään! 


Että silleen. Tämä haaste on ilmeisesti kierrellyt blogeissa ja facessa jo jonkin aikaa, minulta se vain on mennyt iloisesti ohi. En nyt suoranaisest haasta ketään, mutta jos sinua ei ole jo haastettu, voisit vaikka tarttua tähän nyt!

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon

Toni Morrison:
Luoja lasta auttakoon
(God Help the Child, 2015)
180 s.
Tammi 2016
Kirjastosta

Ei se mun vika ole.

Tunnustanpa taas kirjallisen synnin: en ole koskaan lukenut Toni Morrisonin kirjoja. Tiedän kyllä kirjailijan, mutta enpä ole saanut tartuttua yhteenkään kirjaan.Tämä sattui silmääni kustantajan listalta ja jäi mieleeni kauniin nimensä vuoksi. Kirja paljastui suhteellisen ohueksi läpyskäksi ja ajattelin viimeinkin sivistää itseäni lukemalla Morrisonia. Ohuudestaan huolimatta kirja oli raskasta luettavaa ja vietin sen parissa pari iltaa.

Kirjan varsinainen päähenkilö on Bride, kaunis nuori nainen, jonka iho on pikimusta. Yönmusta, sudaninmusta, kauhistelee paljon vaaleampi äiti, joka ei voi mitenkään hyväksyä lastaan. Bride tekee lapsena hirvittävän teon saadakseen äidiltään kaipaamaansa huomiota. Aikuisena kauneusalalla työskentelevä ja menestyvä Bride ei häpeä väriään, vaan pukeutuu aina valkoiseen korostaakseen mustuuttaan. Menneisyys palaa kummittelemaan Bridelle, jonka miesystävä ei kestä salailua vaan häipyy yhtäkkiä, kaiken väärin ymmärtäneenä.

Taas kirja, joka ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan sellainen kuin kuvittelin sen olevan. Takakannessa sanotaan, että kirja on niukka, terävä ja paljastava romaani äidin ja tyttären suhteesta, polttavasta rakkaudesta, lapsuuden kokemusten merkityksestä ja syyllisyyden taakasta. No, on se kaikkea tuota jossakin määrin, mutta lopputulos oli mielestäni melkoista emotionaalista ja juonellista sillisalaattia. Odotin tarinan keskittyvän Briden ja hänen äitinsä suhteeseen, mutta eipä sittenkään. Vaikea äiti-tytär-suhde on kaikkien tapahtumien taustalla, mutta sen kanssa ei tulla mihinkään lopputulokseen. Tilanne heidän suhteensa on kirjan lopussa aivan sama kuin kirjan alussa.

Kirjan tapahtumapuoli pyörii Briden ja hänen ns. miesystävänsä Bookerin ympärillä. Mies jättää Briden noin vain. Ensin Bride teeskentelee ettei välitä, sitten etsii miestä raivoissaan. Kenelläkään ei ole lupa jättää häntä kuin nallia kalliolle. Bookerin etsintää motivoi enemmän Briden itsekkyys kuin tulinen rakkaus, pariskunta nimittäin hädin tuskin tunsi toisiaan sängyn ulkopuolella. Kirjan loppu on hahmojen mielestä onnellinen, minusta taas valo tunnelin päässä on vastaantuleva juna. Luoja lasta auttakoon, tosiaan. 

Se, minkä takia tämä kirja oli mielestäni niin raskas lukea on kuitenkin se, että se käsittelee lasten hyväksikäyttöä. Ihan iljetti lukea kohtausta, jossa nuori Bride näkee jotain, mitä kenenkään ei pitäisi nähdä ja vielä vähemmän kokea. Eikä se todellakaan ollut ainoa tapaus, yritän parhaani mukaan unohtaa mitä pieni Rain oli kokenut. Olisin toivonut, että takakannessa tai jossain kirjan lipareessa olisi mainittu, että aihetta käsitellään tässä näinkin yksityiskohtaisesti. - - painava puheenvuoro hyvä lapsuuden puolesta. Kaikilla lapsilla syntyperään katsomatta tulisi olla oikeus kasvaa turvassa ja tulla juuri sellaisiksi kuin ovat. Luulin tuon tarkoittavan Bridenkin kohtaamaa rasismia ja äitinsä vihaa ja häpeää, en sivujen välissä vaanivia pedofiilejä. Joitain asioita en vain halua leppoisiin lukuhetkiini ja lasten hyväksikäyttö on yksi niistä. Siitä saa ja pitääkin kirjoittaa myös kaunokirjallisuutta, mutta minä en henkilökohtaisesti halua sitä lukea. Etenkään noin vastenmielisen yksityiskohtaisesti kerrottuna.

Tämä ei siis todellakaan ollut minun kirjani, mutta Morrisonin muita kirjoja voisin kokeilla. Teksti sinänsä oli sujuvaa ja paikoin miellyttävääkin. Aion kyllä ensin googlata kaikki mahdolliset juonipaljastukset hänen tuotannostaan.


Luettu myös mm.:

Haasteet:
*Reading Challenge 2016 - 34. a book from the library [5/40]

perjantai 22. tammikuuta 2016

[fakta & fiktio] antiikin Rooma

Hairahduin tosiaan haastamaan itseni fakta ja fiktio-kirjaparien suorittamiseen. Ideana on siis lukea sekä tietokirja että kaunokirja, joita yhdistää jokin teema (esim. valtio, aikausi, genre, henkilö...). Tähän ensimmäiseen pariin bongasin tietokirjan ensin ihan sattumalta, ja sen perusteella mietin sitten mitä lukisin romaanipuolelta. Yhdistävänä tekijänä on tällä kertaa antiikin Rooma, joka onkin erittäin kiinnostava aihe. Samaan tietokirjaan olisi kyllä voinut halutessaan yhdistää esimerkiksi rakkausromaanin!


FAKTA

Alberto Angela:
Rakkautta ja intohimoa antiikin Roomassa
(Amore e sesso nell'antica Roma, 2012)
344 s.
Art House 2014
Kirjastosta

Miten antiikin Roomassa rakastettiin?

Sitäpä selvitetään reilun 300 sivun verran. Takakannen mukaan Alberto Angela on paleontologi, toimittaja ja kirjailija. Historia tuntuu olevan niin hyvin hanskassa, että enpä taida tuota alkaa epäilemään. Kirja on kirjoitettu varsin helppotajuiseksi historialliseksi katsaukseksi. Ei siis tarvitse olla mikään antiikin asiantuntija, että siitä saisi jotain irti. Pidin erityisesti siitä, miten historialliset henkilöt tuotiin lukijan lähelle. Kirjassa vilisee oikeasti eläneitä ihmisiä, jotka suhtautuivat kukin rakkauteen ja seksiin omalla tavallaan.

Oikein erityisesti pidin siitä, että tässä ei kuvattu pelkästään roomalaisia miehiä. Mukana oli koko joukko naisia, jotka tiukoista antiikin Rooman tavoista huolimatta ottivat rakastajia. Kieltämättä minua jäi mietityttämään se, miten se käytännössä onnistui. Kirjassa korostettiin jatkuvasti sitä, miten etenkin parempisyntyiset roomalaisnaiset pidettiin lukkojen takana isien ja aviomiehien kodeissa. Miten nämä naiset sitten onnistuivat pitämään sekä satunnaisia rakastajia että pitkiä rakkaussuhteita? Varmasti joukossa oli niitä, joiden aviomiehiä se ei haitannut, mutta tuskin kaikki miehet niin sallivia olivat. Toisaalta, kirjassa mainitaan eräskin rouva, joka ratkaisi ongelman ottamalla rakastajia vain kun oli jo raskaana aviomiehelleen. "Merimiehet pääsevät sisään vasta kun laiva on lastattu" tai jotain sinne päin. Kukaan ei siis voinut kiistää hänen lastensa isyyttä, mikä oli Roomassa(kin) se ratkaiseva tekijä.

Mutta, ei kirjaa ilman natinaa! Jostain käsittämättömästä syystä kirjailija oli katsonut järkeväksi kirjoittaa mukaan fiktiivisiä pätkiä. Seurattiin siis satunnaisia fiktiivisiä roomalaisia, jotka lähinnä naivat prostituoituja ja pitivät tyttöystäviään kädestä. Luin yhden tai kaksi sellaista pätkää ja sitten hyppäsin ne suosiolla yli. Ne häiritsivät muuten leppoisaa ja viihdyttävää lukukokemusta.


Luettu myös mm.:

Haasteet:
*From fiction to reality
*Reading Challenge 2016 - 06. a book translated to Finnish [3/40]


FIKTIO

Nemo Rossi:
Rooman sudet
220 s.
WSOY 2012
Kirjastosta

Antikvariaatin pitäjä Bartolomeo Gonzáles hikoili ilmaistoimattomassa puodissaan ja tarkkaili poninhäntäpäistä ulkomaalaista.
Rakkauden ja intohimon vastapainoksi valitsin nuorten seikkailukirjan, jota olen satunnaisesti hipelöinyt kirjastossa. Se ei ole koskaan tarttunut mukaani kun kotona on ollut muutakin luettavaa. No, olisi ollut nytkin, mutta tällä kertaa tämä meni edelle. Rooman sudet aloittaa Arkeomysteeri-nimisen sarjan, jota on muistaakseni ilmestynyt kolme osaa. Nemo Rossia epäilinkin aina taiteilijanimeksi, mutta vasta tämän luettuani ja nimen googlattuani selvisi, että kyseessä on kaksi miestä. Mika Rissanen on historiantutkija ja Juha Tahvanainen puolestaan latinanopettaja.
 
Kyseessä on siis nuorten seikkailukirja, jonka tapahtumat sijoittuvat nykypäivän Roomaan ja jonka arvoitus pyörii antiikin Rooman ympärillä. Noin 14-vuotiaat Leo ja Kaius ovat asuneet Roomassa jo vuosia, ja ovat kirjan alussa kokeilemassa miten painovoima toimii. Autotiellä sattuu kolari ja pojat näkevät pakettiautossa olevat salaperäisellä IRPI-tekstillä koristellut laatikot. Uteliaita kun ovat, he värväävät Kaiuksen hakkerikaksoissiskon Silvan selvittämään mistä on kyse. Totta kai tarvitaan koko poppoon neuvokkuus ennen kuin mysteeri ratkeaa.

En nyt tartu kirjan henkilökliseisiin, koska lanu-kirjoissa niillä on oma funktionsa. Tai no, sen verran voisin sanoa, että olisi kiva löytää kirja, jossa se atleetti onkin joukon tyttö ja nörtit poikia. Tai että porukassa olisi kaksi tyttöä ja yksi poika ilman, että siitä seuraisi kolmiodraamoja. Mutta ei tätä nyt voi keskivertoa enempää syyttää kaavamaisuudesta, ja kun pojille kirjoitetaan niin poikien on oltava pääosassa (valitettavasti). Ajattelin kuitenkin nurista siitä, että kirjan tietopuoli on aika kuivasti esitetty. Jopa kuivemmin kuin ylläolevassa tietokirjassa. Toiminta keskeytyi tuon tuostakin puisevaan luennointiin. Jos ei tykkää historiasta niin tämä tuskin innostaa tutustumaan siihen. Toisaalta, jos tykkää historiasta niin tämä voisi hyvinkin olla napakymppi! Aikuista tämä ei jaksanut oikein innostaa juonensa puolesta, mutta nuorempi lukija tykkää varmasti enemmän. Jos harrastaisin enemmänkin kirjavinkkailua niin kyllä tämä pakettiin menisi sanotaan siinä 11-13-vuotiaille vinkattaville.


Luettu myös mm.:

Haasteet:
*From fiction to reality
*Reading Challenge 2016 - 14. a book you can finish in a day [4/40]

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Elokuva: Yksin Marsissa

Yksin Marsissa
2015

Luin viime vuoden lokakuussa Andy Weirin kirjan, johon tämä elokuva perustuu. Välillä puuduttavasta teknohöpinästä huolimatta tykkäsin kirjasta ja päätin katsoa elokuvankin. Yritin takoa päähäni, että elokuva pitäisi ensisijaisesti katsoa omana itsenään eikä heti verrata sitä kirjaan. Tietenkään ne eivät voisi olla täsmälleen samanlaisia: mikä toimii kirjassa ei välttämättä toimi elokuvassa ja päinvastoin. Vertailun voisi jättää elokuvan jälkipuintiin, vakuutin itselleni. No ihan kuin olisinkin onnistunut siinä...

Voi kai sen heti sanoakin: kirja oli mielestäni parempi kuin elokuva. Kirjassa ollaan ongelman ytimessä heti ensimmäiseltä sivulta alkaen. Mark Watney on yksin Marsissa ja yrittää pärjätä parhaansa mukaan. Elokuva on kronologisempi ja ensiksi näytetään miten moinen onnettomuus pääsi tapahtumaan. Se ei ollut yhtä vaikuttava aloitus ja nyt kun asiaa ajattelen, niin oikeastaan antoi heti kuvan siitä, millainen leffa olisi. Kirja oli enimmäkseen Markin tarina. NASAn tyypit ja Markin työtoverit saivat omat puheenvuoronsa, mutta suurimman osan ajasta oltiin Markin matkassa. Leffassa valokeila on tasaisemmin Markissa ja muualla, mikä oli miinusta tarinalle. Enemmän minua kiinnosti Markin päivittäinen kamppailu ja selviytymiskeinot kuin se, mitä maapallolla tapahtui. Lisäksi, kun muut olivat äänessä niin paljon useammin, leffa ei saanut kunnon otetta siitä, miten yksin Mark oli. Heti kun häntä kuvattiin yksin Marsin tasangolla, siirryttiin NASAn päämajan hälinään. Hän ei koskaan vaikuttanut olevan niin täysin yksin kuin kirjassa.

Mutta oli leffassa hyvääkin! Se oli hyvin kuvattu ja suorastaan rakastuin Marsin jylhiin maisemiin. Niiden punainen tomuisuus oli hieno vastakohta Markin "talolle", joka oli niin metallisen kliininen kuin kuvitella voi. Kirjan teknohöpinää oli leikattu sumeilematta, mikä sinänsä oli hyvä. Ei avaruusleffaa katsomaan tullut yleisö olisi jaksanut kuunnella niitä. Oli mukava nähdä Mark tekemässä niitä asioita, joista hän kirjassa kertoi. Tätä olisi voinut olla rutkasti enemmänkin. 

Ehdin jo leffan loppupuolella pudistella päätäni sille, miten hyvässä kunnossa ja siisti Mark oli ankarasta dieetistä huolimatta. Sitten tulikin sellainen seitsemän kuukauden aikahyppy, jonka jälkeen Mark oli laiha ja keripukin vaivaama metsäläinen. Markin nakuilu oli hyvin ajoitettu ja kuvattu, ihan kauhistuin niin suurta (ja loogista) muutosta. Muut hahmot toki olivat kiiltokuvamaisen kauniita, mutta ei kai Hollywoodilta voi liikoja vaatia... Viimeisen, kirjasta puuttuneen kohtauksen poistamista olisi kyllä pitänyt vaatia. Se oli niin siirappinen ja periamerikkalainen kuin olla voi.

En ole mikään maailman suurin Matt Damon fani, mutta tykkäsin hänestä Markina. Hän osasi olla uskottava ja huumorintajuinen botanistinörtti, jota aika Marsissa kulutti. Pidin paljon myös Chiwetel Ejioforin Vincent Kapoorista ja Sean Beanin Hendersonista (leffa, jossa Sean Beanin hahmo ei kuollut!). Sen sijaan kulmani nousivat kattoa kohti kun kävi ilmi, että kirjan Mindy Parkia näytteli Mackenzie Davis. Kirjaa lukiessani kuvittelin Mindyn olevan amerikan-korealainen, mutta tottahan leffaan piti nuori ja nätti valkoinen nainen saada mahdollisimman moneen kuvaan.

Kaiken kaikkiaan ihan hyvä leffa, mutta pidin kuitenkin kirjasta enemmän!


Katsottu myös mm.:

Haasteet:
*Seitsemännen taiteen tarinat

torstai 14. tammikuuta 2016

Mirja Karna: Neljä valkoista koiraa Santiagon tiellä

Mirja Karna:
Neljä valkoista koiraa Santiagon tiellä
282 s.
Basam Books 2015
Kirjastosta

"Julia, et sinä voi loppuelämääsi elää muiden kautta."

Pinnallisuus iski ja otin tämän hyllystä ihan vain kannen vuoksi. Se on kivan värikäs ja erottui helposti joukosta. Takalipareen luettuani aloin epäilemään pitäisinkö kuitenkaan kirjasta. Kirjoittaja Mirja Karna "pyörittää omistamaansa Happy-Human.fi-yritystä, jossa hän ohjaa kävelyretriittejä, luo intuitiivista taidetta ja luennoi kävelemisestä sekä onnellisuudesta". Eihän tuossa sinänsä mitään vikaa ole ja jokainen saa toki tehdä mitä haluaa, mutta nuo eivät ole ollenkaan minun juttujani. Ajattelin, että jos nämä teemat puskevat kirjasta kovin vahvasti läpi, en nauti siitä ollenkaan.

No, olin sekä oikeassa että väärässä. Kirja kertoo siis miehestään eronneesta Juliasta, joka on vasta valmistunut työttömäksi lastentarhanopettajaksi. Hän on visiitillä Valamon luostarissa ja päättää lähteä seuraamaan Pyhän Jaakobin pyhiinvaellusreittiä Santiago de Compostelaan. Jospa siinä matkalla löytäisi itsensäkin. Kuten vaeltajien yleensä, Juliankin matkaseura vaihtuu tiheään. Pysyvin kumppani on luostarissa tavattu, Athos-vuorelta kotoisin oleva komea munkki.

Vaellustarinana pidin tästä. Luin viime vuonna Cheryl Strayedin Villin vaelluksen, joka oli kerrassaan hieno lukukokemus. Lähtökohtaisesti tässä oli paljon samaa: hieman hukassa oleva nainen päättää vaeltaa pitkän matkan yksin jonkinlaisen valaistuksen toivossa. Matkaan mahtuu niin naurua kuin kyyneliäkin. Julian matka on paljon helpompi kuin Cherylin, koska vaellusreitti kulkee asuttujen alueiden läpi. Aina löytyy pieniä kyliä, joissa yöpyä ja joista ostaa syötävää. Julian erilaiset yöpaikat olivat ehkä parasta kirjassa, koska joukkoon mahtui vaikka minkälaista majapaikkaa. Kylistä huolimatta vaellus on kuitenkin rankka, puhutaanhan nyt satojen kilometrien kävelystä. Väsymys voi iskeä ja asutus tarkoittaa myös sitä, että houkutuksia (kuten takseja) vastaan on taisteltava, jotta jaksaisi jatkaa matkaa.

Se, mistä en pitänyt tässä, oli juuri se mitä ounastelinkin. Henkinen kasvu ja pieni filosofointi kuuluu toki asiaan kun vaelluksista puhutaan, mutta tässä sitä oli minun makuuni aivan liikaa ja se oli erittäin silmille hyppäävää. Kirjassa on pitkiä kuvauksia Julian unista, joissa hän on jonkin sortin papitar ja keskustelee syvällisiä muiden unityyppien kanssa. Samanlaisia keskusteluja Julia käy niin munkin kuin joidenkin majapaikkojen emäntien & isäntien kanssa. Minä en saanut niistä mitään irti eivätkä ne olleet ollenkaan kiinnostavia, etenkin kun ne esitettiin kovin saarnaavalla nuotilla. Luulenpa, että kohdeyleisö tälle kirjalle on se lukijakunta, joka kirjastossa kipittää luokan 17.3 tienoille.


Luettu myös mm.:

Haasteet:
* Reading Challenge 2016 - 08. a book set in Europe [2/40]

torstai 7. tammikuuta 2016

Lukusuunnitelmia 2016

Muutaman tällaisen koosteen nähtyäni innoistuin kirjoittamaan omani. Tykkään kaikenlaisista listoista ja suunnitelmista! Täytyy kyllä heti alkuun sanoa, että on erittäin todennäköistä etten saa kaikkia näitä haasteita suoritettua, mutta yritys hyvä kymmenen ja niin edelleen. 

Olen siis hairahtunut mukaan näihin haasteisiin:

Talven lukuhaaste - Tavoitteena on lukea kirjoja, joiden nimessä on syksy, joulu ja talvi. Tällä hetkellä on luettuna yksi syyskirja, mutta onneksi aikaa on vielä helmikuun loppuun saakka eikä kirjoja tarvitse olla kuin yksi per kategoria. 

Kansojen juurilla - Tavoitteena on lukea vähintään kolme kirjaa, jotka liittyvät alkuperäiskansoihin. Yhden kirjoista tulee liittyä saamelaisuuteen ja aikaa on elokuun alkuun asti. Tällä hetkellä luettuna kaksi kirjaa, joissa molemmissa käsitellään saamelaisia. Ajattelin, että se olisi vaikeinta. Joskus suorastaan yllätän itseni.

Seitsemännen taiteen tarinat - Tavoitteena on lukea elokuviin liittyvää kirjallisuutta ja/tai katsoa kirjoihin perustuvia elokuvia. Haasteessa on seitsemän tasoa ja aikaa on lokakuun alkuun. Tähän mennessä katsottuna yksi leffa ja luettuna yksi kirja, hyvä minä!

Hämärän jälkeen - Tavoitteena on lukea kauhukirjallisuutta, tasoja on kuusi ja aikaa on marraskuun alkuun. Tällä hetkellä saldona yksi kirja. Nyt pitäisi vähän tsempata tämän suhteen, en näköjään tartu kauhuun oma-aloitteisesti.

From fiction to reality - Tavoitteena on lukea fakta + fiktio kirjapareja, jotka liittyvät jollain lailla toisiinsa. Aikaa on koko vuosi. Haasteessa ei ole tasoja tai minkäänlaisia vaatimuksia määrän suhteen, mutta yritän saada luettua ainakin kaksi paria. Toisesta parista onkin jo luettuna se tietopuoli. En ole vielä päättänyt bloggaanko sitten molemmat samassa postauksessa, vai eri postauksissa mutta kuitenkin samana päivänä.

Reading Challenge 2016 - Listassa on 40 kohtaa, joista jokaiseen pitäisi vuoden aikana lukea yksi kirja. Toimii siis samalla periaatteella kuin esimerkiksi HelMetin lukuhaaste. Jotenkin kuitenkin miellyin tähän nyt enemmän.


Nyt sitten yritän hillitä itseni enkä ilmoittaudu mihinkään ennen kuin ainakin tuo Talven lukuhaaste on suoritettu! Paljon on kiinnostavan näköisiä haasteita, mutta kaikkeen ei ehdi.

Kirjakaapin kummituksen lukusuunnitelmat saivat minut kuitenkin pohtimaan oman kirjahyllyni tilaa. Niitä lukemattomia on liikaa. Ajaudun aina lainaamaan kaikkea kivaa kirjastosta, ja melkein unohdan oman hyllyni. Joten, ajattelin haastaa itseni lukemaan niitäkin kirjoja, jotka omistan. Sanotaan vaikka 12 kirjaa eli yhtä monta kuin vuodessa on kuukausia. Operaatio oman hyllyn selätys on alkanut!

Havahduin tuossa bloggaamisen aikana myös siihen, että luen lähinnä uutuuksia eli kuluvana vuonna ilmestyneitä kirjoja. Kiinnostavan näköisiä tunkee kirjastoon ajoittain ovista ja ikkunoista, ja siinä työn ohessa on niin helppo varata niitä tai napata mukaan. Jospa tuo oman hyllyn lukeminen auttaisi myös tähän. 

maanantai 4. tammikuuta 2016

Nadja Sumanen: Rambo

Nadja Sumanen:
Rambo
238 s.
Otava 2015
Kirjastosta

Tajusin kasiluokan viimeisen päivän viimeisillä minuuteilla syyn siihen, miksi koulussa niin hartaasti piirrettiin ja askarreltiin.

Kukapa ei olisi jo kuullut Rambosta? Mutta jos joku ei sittenkään ole kuullut niin kyseessähän on kirja, joka voitti viime vuoden Finlandia Junior-palkinnon. Totesin luettuani, että voitti ihan syystäkin! Suhtaudun lähtökohtaisesti epäluuloisesti kirjallisuuspalkintojen voittajiin, tai nyt kun asiaa ajattelen niin kaikenlaisten elokuva/TV/kirjapalkintojen voittajiin. Jonkinlainen luonnevika, luulisin. Rambon kuitenkin halusin lukea itseni ylittääkseni, mutta niinpä halusivat monet muutkin ja sen saaminen kesti. Eipä se haittaa, tämä oli erinomainen alku lukuvuodelle 2016.

Rambohan on siis kirjan päähenkilön, juuri kasilta päässyt poika. Hänellä on ongelmia vaikka muille jakaa. Kirjainyhdistelmistä löytyy ainakin ADHD ja lievä OCD, ja kotona on masennusta sairastava äiti ja tämän epämääräinen miesystävä Risto. Rambo ei ole tutustunut Ristoon vaikka tämä onkin pyörinyt nurkissa jo vuoden verran, ja siksi kesäloma miehen vanhempien mökillä on todellinen yllätys. Tietenkään asiat eivät mene niin kuin Strömsössä. Lyhyestä vierailusta tulee pitkä kesäloma, jonka aikana Rambo löytää ihania ihmisiä.

Kirja herätti monenlaisia ajatuksia, koska siinä oli paljon asiaa noinkin pienelle sivumäärälle. Se ei kuitenkaan missään vaiheessa tuntunut liian täyteen tungetulta tai infopiikitykseltä. Tapahtumat seurasivat luonnollisesti toisiaan ja olivat hyvin leppoisia ja kesäisiä. Tässähän käsitellään erittäin vakavia asioita, mutta ne tehdään tavalla, joka jos ei nyt suorastaan vetoa nuoriin niin ainakin saa heidät lukemaan kirjaa eteenpäin. Niillä ei mässäillä, vaan ne ovat osa Rambon arkea. Kotona on masentunut äiti, joka on haiseva ja veltto ja jota Rambo rakastaa niin että pakahtuu. Koulussa kaikki hänen saavutuksensa unohtuvat ongelmanuorileiman alle, eikä Rambo aina jaksa taistella ennakkoluuloja vastaan. On helpompaa tehdä niin kuin hänen oletetaan tekevän.

Rambo onkin oikea Selviytyjä isolla ässällä. Hän tietää oman tilanteensa liiankin hyvin ja sen vakavuus välittyy myös lukijalle. Ihan sydäntä särki kohta, jossa Risto lähtee viemään Rambon äitiä sairaalaan:


Juuri kun Opel lähti liikkeelle, muistin. Juoksin auton vierelle ja hakkasin nyrkillä ikkunaan. Risto vingutti lasin alas kypsyneen oloisena.

- Ne kysyy siellä musta ja tekee lastensuojeluilmoituksen. Ne tekee sen aina. Sano niille, että musta pidetään hyvää huolta. 
(s.75-76)

 
Parista lauseesta välittyy se, että näin on käynyt ennenkin, että Rambo on selvinnyt kaikesta ilman tukea. Ja silti, kaikesta huolimatta Rambo on myös ihan tavallinen nuori. Hän tykkää lukea Aku Ankan taskukirjoja, uida ja oppii perkaamaan kalaa. Kaikki nämä positiiviset asiat tulevat esiin Riston ja hänen vanhempiensa myötä. Annikki ja Erkki hyväksyvät Rambon sellaisena kuin hän on, ja ensimmäistä kertaa Rambon ei tarvitse olla vastuussa kenestäkään. Ensimmäistä kertaa äidillä on miesystävä, joka ei jätä häntä ja Ramboa pahan paikan tullen. Kaverikin löytyy Liinasta, jonka kanssa Rambo voi kerrankin olla rehellinen.

Tykkäsin Rambosta hahmona niin paljon, ja haluaisin ensin halata häntä ja sitten syöttää täytekakun tai pari. Tykkäsin oikeastaan kaikista kirjan hahmoista. Annikki ja Erkki ovat turvallisia, mutta eivät pyhimyksiä. Rambo oppii heidän tekemistään virheistä tarinan edetessä. Risto vaikuttaa ensin narkkarivarkaalta, mutta paljastuukin toisenlaiseksi. Riston suhde vanhempiinsa ja sisareensa on myös hyvin kiinnostava ja kipeä. Kirjan loppu oli kerrassaan ihana. Kaikkia ongelmia ei ole vielä selvitetty ja ilmassa on yhä epävarmuutta, mutta on myös toivoa. Viimeinkin Rambon tulevaisuudessa on valoa, joka ei ole vastaantuleva juna.

Suosittelen!


Luettu myös mm.:

Haasteet:
*Reading Challenge 2016 - 02. a Finlandia Prize [päätän, että tähän lasketaan myös Tieto ja Finlandia Junior, tärkeitähän nekin ovat]

perjantai 1. tammikuuta 2016

Joulukooste

Tarkoitukseni oli julkaista tämä eilen, mutta unohdin juhlahumussa. :) Hauskaa uutta vuotta vain kaikille!


Madonluvut-blogin Serentis haastoi minut listaamaan älyttömiä joululahjatoiveita. Nyt listaa katsoessani kaksi ensimmäistä ovat kohtuullisen vakavia ja vain kolmas meni ihan älyttömyyksiin, mutta ne nyt tulivat ensimmäisinä mieleeni. Tarttukaa ihmeessä haasteeseen jos ette ole jo sitä tehneet!


Etsiskelin pitkää, koko vuoden 2016 kestävää lukuhaastetta, ja bongasinkin tämän. Kohtia on 40 eivätkä ne vaikuta mahdottomilta löytää, joten päätin haastaa sillä itseni. Haasteiden myötä saadut uudet lukukokemukset ovat aina kiinnostavia, mutta tykkään lisäksi ihan vain lisätä kirjoja haastelistoille. Tulee aina sellainen olo, että sainpas tehtyä jotain! En aio tähdätä siihen, että saisin kaikki 40 kohtaa täyteen. Luen mitä luen ja jos kirja sopii listaan niin hyvä niin.

Tuossa haasteessa oli pari niin periamerikkalaista kohtaa, että haluaisin suomalaistaa niitä vähän. Nämä ovat helppoja:

02. A National Book Award = A Finlandia Prize
06. A book translated to English = A book translated to Finnish

Mutta mikä sopisi näiden suomalaiseksi vastineeksi:

10. A New York Times bestseller
19. A book from Oprah's Book Club

Ehdotuksia otetaan vastaan!


Samalla bongausreissulla törmäsin From fiction to reality-haasteeseen, ja ajattelin tarttua siihenkin omaksi huvikseni. Haasteen tavoitteena on lukea kirjapareja. Yksi kirja on fiktiota, toinen faktaa. Kirjojen tulee liittyä jollain lailla toisiinsa esimerkiksi teeman, ajan tai paikan kautta. Vaikutti hauskalta, voisin haastaa itseni yrittämään kahta paria.

Toivottavasti en enää löydä kivoja haasteita, en muuten saa mitään suoritettua loppuun asti. Tänä vuonna kirjabingo taisi olla ainoa haaste, jonka sain suoritettua loppuun asti. No, eipä se mitään, ensi vuonna parempi onni ja etenkin enemmän suunnitelmallisuutta.



Luettu & blogattu

Elämäkerrallinen sarjakuvaromaani italialaisesta maalarimestarista 1500-1600-lukujen taitteessa. Naishahmot ärsyttivät, muuten taidokas kuvitus.

Goottihenkisen kauhuleffan elokuvaversio. Teksti oli huonoa eikä pelottanut yhtään, mutta elokuvan katson joskus.

Kaksi miestä lähtee purjehdusretkelle ja vain toinen heistä tulee takaisin. Tunnelmallinen tarina, jonka loppu jää arvoitukseksi.

Ylläksen hiihtohississä murhataan nuori poika. Ihan kiva dekkari, jonka lukaisi nopeasti ja jonka lappilaisuudesta tykkäsin.

Kirjassa esitellään 10 tyttökirjailijaa, joiden lukijat kertovat omin sanoin lukukokemuksistaan. Nuo lukukokemukset olivat kiinnostavia, melkein harmittaa etten ole lukenut enempää tyttökirjoja.

Ylläksen kupeesta löytyy taas ruumiita. En lämmennyt tälle niin paljon kuin sarjan ensimmäiselle osalle, mutta äkkiä tämänkin luki.

Miina Supinen: Mantelimaa
Joulumaassa murhataan ja stripataan. Tykkäsin paljon kirjasta ja sen huumorista, loppu oli tosin turhan töksähtävä.

Milla Ollikainen: Pirunkuru
Kolariin suunnitellaan suurta kaivoshanketta ja tunturista löytyy ruumis. En pitänyt kirjan lopusta niin paljon kuin monet muut lukijat, mutta olihan tämä toki kevyttä ja nopeaa luettavaa.

Kerascoët & Hubert: Beauty
Kun haltia täyttää hartaimman toiveesi, asiat voivat mennä vain alamäkeen. Kauniisti kuvitettu sarjakuva, jossa perinteiset sadut saavat särmää.

Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu
Kolme tarinaa saamelaisuudesta kolmella aikakaudella. Enemmänkin novellikokoelma kuin yhtäläinen romaani, mutta kuitenkin hyvin kiinnostava.