Cy: Radium Girls

Ranskalainen sarjakuvataiteilija Cy tarttui tässä kirjassa historialliseen tapaukseen, josta en ollut ennen kuullutkaan. Mikään hyvän mielen tarina tämä ei todellakaan ole, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Radium Girls kertoo, no, radiumtytöistä, jotka tunnettiin myös kummitustyttöinä varsin erikoisesta ja kammottavasta syystä. Tarina alkaa vuoden 1918 New Jerseysta, jossa joukko naisia työskentelee kellotehtaassa. Kellojen viisarit ja numerot hohtavat pimeässä, ja on näiden naisten työ maalata ne. Heitä on ohjeistettu terävöittämään pensselin kärki käyttämällä sitä huulillaan, koska kosteaan liinaan pyyhkimiseen kuluu liikaa aikaa.

Maalissa on niin paljon radioaktiivista radiumia, että naiset kirjaimellisesti hohtavat pimeässä. Hauskuu loppuu, kun hampaat ja leukaluut alkavat pudota.

Tositapahtumiin perustuva tarina oli kyllä hirveä kertomus työnantajien täydellisestä piittaamattomuudesta. Eräällä mieleeni jääneenä sivulla kuvataan tehtaan kahta kerrosta. Ylemmässä miehet tutkivat radiummaalia suojavarusteissa. Alemmassa naiset maalaavat kelloja tavallisissa vaatteissa.

Tarinan alkupuoli on kepeä ja iloitteleva kuvatessaan tehtaan naisten elämää. Käydään tansseissa ja rannalla, tutustutaan ja juoruillaan, kunhan ollaan vaan. Kaikki on tavallista ja mukavaa kunnes ei enää olekaan.

Ja kaikilla oli niin mukavaa, kunnes ei enää ollutkaan.
(s.34)

Kirjan jälkisanoissa haastatellaan tekijää, joka kertoo tapauksesta ja sen seurauksista. Luin vielä lisää Wikipediasta ja olen taas vähän aiempaa viisaampi. Radiumtyttöjen kauhea kohtalo johti hyväänkin: työläisten ja naisten aseman paranemiseen sekä työturvallisuuden ja sen valvonnan lisäämiseen. Hinta oli kuitenkin kova.

Kirjassa on muuten sellainen teemaan sopiva erikoisuus, että noiden kansikuvassa olevien naisten kasvot hohtavat pimeässä.

Kirjan tiedot:

Cy: Radium Girls. Iron Circus Comics 2022. 134 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 39. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin

Mariko Tamaki & Rosemary Valero-O’Connell: Laura Dean Keeps Breaking Up with Me

Olen aivan varmasti lainannut tämän nuorten sarjakuvan joskus ennenkin, mutta eipä vain tullut silloin luettua. Sikäli hyvä, että nyt sain sillä kuitattua lukuhaasteen “kielletty kirja” -kohdan.

Koska tottahan toki tämäkin on kielletty amerikkalaisissa kouluissa sateenkaariteemansa vuoksi. Toivottavasti mahdollisimman moni nuori etsii tämän jossain vaiheessa käsiinsä,  jos ei muuten niin  ihan vain periaatteellisen kapinan vuoksi.

Mutta kannattaa lukea tämä tarinankin vuoksi! Se on melko melankolinen kuvaus lukioikäisten nuorten parisuhdehapuiluista ja -sotkuista. Kirjassa on kohtaus, jossa päähenkilö Freddy miettii hieman osoittelevasti mutta osuvasti, että sateenkaariliikkeen ja -aktivismin vuoksi hänelläkin voi olla julkisesti aivan samanlaisia ongelmia kuin heteroilla.

Freddyllä on siis hurmaava tyttöystävä Laura, ainakin silloin kun Laura ei vehtaa muiden kanssa. Jostain syystä Freddy ei osaa päästää irti ja kehyskertomuksena ovatkin Freddyn kirjoittamat viestit kolumnistille, joka neuvoo muita ihmissuhteissa.

Minusta tämä oli vallan hieno tarina nuoruudesta ja omien rajojensa etsimisestä. Freddyn on niin vaikea sanoa Lauralle ei silloinkin, kun Lauran tekemät asiat tuntuvat pahalta. Laura vetää häntä kuin pässiä narussa ja se vaikuttaa myös Freddyn ystävyyssuhteisiin.

Freddyn ja Lauran ensitapaaminen.

Tykkäsin siitä, että Freddyn tarinan taustalla tapahtuu muitakin asioita, ihmissuhdedraamoja, jotka eivät ole hänestä riippuvaisia. Ei hän ole ainoa, joka sössii elämänsä ja tekee huonoja valintoja. Kaikkiin ongelmiin ei myöskään ole olemassa helppoa, kivutonta ratkaisua.

Tarinan lopussa tuntui siltä, että näiden nuorten elämä on vasta alussa, mutta että heillä on nyt enemmän työkaluja tulevien haasteiden selvittämiseen.

Lisäksi pidin kirjan kuvituksesta. En oikein osaa analysoida taidetta, mutta kuvituksesta välittyi hienosti sekä tarinan tunnelma että se ympäristö, jossa Freddy liikkuu. Ruuduissa on muitakin ihmisiä, jotka tekevät omia asioitaan, ja etenkin sisätiloja kuvatessa kiinnitin huomiota tilankäyttöön. Korkea huone vaikuttaa oikeasti korkealta ja niin edelleen.

Kirjan tiedot:

Mariko Tamaki & Rosemary Valero-O’Connell: Laura Dean Keeps Breaking Up with Me. First Second 2019. 289 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 45. Kirjassa on kiusaamista

* Paha mieli, paras mieli : Kielletty kirja

Celia Rees: Noitalapsi & Näkijä

Tämä kirja perustuu mittavaan käsikirjoituskokoelmaan, josta käytetään nimitystä Maryn paperit.

Noitavainoista kertovaa kirjaa etsiessäni törmäsin tähän nuortenkirjakaksikkoon, joista tarkoitus oli lukea ensin vain ensimmäinen osa. Se oli kuitenkin sen verran kiinnostava, että lukaisin sitten toisenkin.

Noitalapsi kertoo nuoresta Marysta 1660-luvulla. Hänen isoäitinsä teloitetaan noitana ja Mary tuupataan kiireen vilkkaan Englannista Yhdysvaltoihin lähtevään laivaan. Puritaanit hyväksyvät Maryn joukkoonsa ja piskuiseen siirtokuntaansa, ainakin joksikin aikaa.

Tykkäsin tarinasta, joka on kirjoitettu päiväkirjamuotoon. Tarina eteni nopeasti ja oli kirjoitettu kivasti. En tartu ensimmäisenä päiväkirjaromaaniin, mutta tässä kerrontakeino oli hyvin valittu ja minäkertojan kautta oli helppo tutustua aikakauden arkeen.

Mary kertoo merimatkastaan ja uudesta maailmasta, jossa kaikki onkin - yllätys yllätys - melkein niin kuin ennen. Puritaanien linjasta ei poiketa tai niskaan rapsahtaa helposti noituussyytteitä myös rapakon takana.

Kirja päättyy aika jännään kohtaan ja siksi halusin lukea Näkijänkin. Se ei kuitenkaan toiminut mielestäni läheskään yhtä hyvin ja jälkikäteen ajatellen olisin melkein voinut jättää sen lukemattakin. No, ei näihin onneksi kovin paljoa aikaa mennyt, niin sujuvaa teksti kuitenkin oli.

Ongelmani Näkijässä oli se, että enää ei ollakaan Maryn päiväkirjoissa. Tarina jatkuu osittain nykypäivässä, jossa mohawk-heimoon kuuluva Agnes alkaa nähdä näkyjä esiäidistään. Nämä näyt ottaa ylös sekä hänen aktivistitätinsä että tutkija, joka kerää tietoja Marysta tutkimuksiaan varten.

Minusta tämä tuntui kovin kömpelöltä tavalta kertoa Maryn tarina loppuun. Ennemmin olisin lukenut lisää ihmeenomaisesti säilyneitä päiväkirjoja kuin näkyjen kautta kikkailua.

Kiinnostava puoli kirjassa oli kuitenkin se, miten se kertoi intiaanien tuhon alusta 1600-luvulla sekä tilanteesta nykypäivänä. Pidin etenkin Agnesin tädistä, jolla oli hyvin jyrkkiä ja mielestäni täysin oikeutettuja mielipiteitä siitä, miten kurjasti valkoiset ovat kohdelleet arvokasta kulttuuriperintöä.

Hänen mielestään suurin osa museoissa esitellyistä intiaanien kätten töistä oli määritelty rihkamaksi, intiaanikulttuuriin liittyviksi kuriositeeteiksi, ja määritelmiä olivat olleet laatimassa keräilijät, jotka eivät lainkaan ymmärtäneet, miten arvokkaista esineet olivat sille kansalle jolta ne oli riistetty. Hänen mielestään ne olivat varastettua omaisuutta.

(s. 20-21)

Lopputulema sanoisin, että Noitalapsi on ehdottomasti lukemisen arvoinen jos noitavainot ja historialliset nuortenkirjat kiinnostavat. Näkijä on vähän niin ja näin, yhtä hyvä se ei mielestäni ollut.

Kirjojen tiedot:

Celia Rees: Noitalapsi & Näkijä. Tammi 2004 & 2005. 249 & 329 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Witch Child (2000) & Sorceress (2002). Suomennos Paula Herranen.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 38. Kirjassa keräillään jotain & 42. Kirjassa on sanoja tai lauseita toisella kielellä

* Paha mieli, paras mieli : Noitavaino

* Luonto sivuilla : Parantava voima

* Lukumatka menneisyyteen : 8. Kirjan kansikuvassa on ihminen & 14. Kirjassa on tietäjä, shamaani tai noita

Trung Le Nguyen: Angelica and the Bear Prince

Luin jokunen vuosi sitten Trung Le Nguyenin The Magic Fish -sarjakuvan ja muistelin pitäneeni siitä. Se tuli puheeksi työkaverin kanssa, joka sanoi pitäneensä myös tästä Angelica and the Bear Princestä, joten pitihän tämäkin sitten lukea.

Ja tykkäsinkin tästä! Miten kiva ja kaunis nuorten sarjakuva, joka käsitteli montaa asiaa. Enimmäkseen surun eri muotoja ja kommunikoinnin vaikeutta sellaistenkin ihmisten välillä, jotka pitävät toisistaan kovasti.

Lukiolaistyttö Angelica (Jelly) on toipumassa vakavasta loppuunpalamisesta. Hän on saanut harjoittelupaikan pienestä paikallisesta teatterista ja opettelee keskittymään yhteen asiaan kerrallaan.

Jelly oli ihanan epätäydellinen ja uskottava hahmo. Hänellä on pakonomainen tarve toimia heti ja koko ajan, piirre, jonka hän on selvästi perinyt äidiltään. Äidiltä tulee myös hieman sulkeutunut luonne, sellainen, joka mielellään ohittaa tunteet ja keskittyy tekemiseen. Tämä aiheuttaa ristiriitoja sekä äidin ja tyttären että Jellyn ja hänen parhaan ystävänsä välillä.

Koko perheen mökötyshetki.

Jellyn lisäksi kirjassa kerrotaankin myös sivuhahmojen tarinoita. Muillakin on ongelmia, joista osa risteää Jellyn kanssa ja osalla ei ole mitään tekemistä hänen kanssaan. Tykkäsin tästä ratkaisusta ja etenkin Jellyn bestiksestä Christinestä, joka suivaantuu useampaan otteeseen siihen, ettei Jelly meinaa antaa hänen käsitellä omia ongelmiaan omalla tavallaan.

Tarinassa on myös vähän romantiikkaa. Jelly keskustelee netissä teatterin maskotin ja näytelmän päähenkilön, karhuprinssin kanssa. Sitä, kuka karhupuvun sisällä on, ei salata lukijalta liian pitkään, vaikka Jellyllä kestääkin pitempään saada totuus selville. Romanssi oli varsin herttainen ja sateenkaareva, karhuprinssi kun on ei-binäärinen henkilö.

Muutenkin tämä oli lämminhenkinen ja mukavan pehmoinen. Vakaviakin asioita käsitellään, mutta tarinassa korostuu toisten tukemisen tärkeys. Tässä tarinassa kukaan ei ole yksin.

Jellyn tarinaa keskeyttää välillä karhuprinssi-näytelmän juoni, joka on uudelleenkerronta norjalaisesta East of the Sun and West of the Moon -sadusta. Ei niin tuttu satu minulle, vaikka se kirjaa lukiessani palasikin mieleen.

Kirjan tiedot:

Trung Le Nguyen: Angelica and the Bear Prince. RH Graphic 2025. 209 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

Lily Braun-Arnold: The Last Bookstore on Earth

I’ve given this whole thing enough thought that I can confidently say over time sucks.

Tässä YA-kirjassa oli ainekset hyvään tarinaan. Maailmanlopun jälkeinen maailma! Päähenkilö asuu kirjakaupassa! Sateenkaareva rakkaustarina! Uusi supermyrsky uhkaa! Kaikki ihmiset eivät olekaan mukavia!

Mutta tarinana tämä ei edennyt oikein minnekään enkä pitänyt päähenkilöstä ollenkaan.

Liz on 17-vuotias ja piileskellyt kirjakaupassa vuoden verran. Hän saa elintarvikkeita vastineeksi kirjoista ja lupauksesta toimittaa viestejä eteen päin. Kirjakauppa on siis eräänlainen postitoimisto ja tämä oli minusta hyvä ajatus.

Eräänä päivänä kauppaan murtautuu Maeve, jolla ei ole muuta paikkaa mihin mennä. Liz antaa vastentahtoisesti Maeven jäädä ja loppujen lopuksi tytöt ihastuvat toisiinsa. Mikä oli sikäli ongelma, että Maeve oli näistä kahdesta ehdottomasti kiinnostavampi hahmo. Toivoin koko ajan, että hän dumppaisi tylsän, passiivisen ja kaikesta valittavan Lizin ja jatkaisi matkaansa kohti kiinnostavampia tapahtumia.

Tarina olisi muuttunut heti kiinnostavammaksi jos se olisi myöntänyt, että Lizin pakkomielteinen suhtautuminen kirjakauppaan on ongelma ja että hän taisi olla masentunut jo ennen maailmanloppua. Mutta ei, Liz on aina oikeassa eikä joudu ikinä tekemään vaikeita valintoja.

But maybe my worst mistake was fighting so hard to survive. Outlasting everyone I knew or loved or cared about. Because maybe if I’d never tried, it wouldn’t hurt so hard to fail. Because when you survive this long, you start to wonder if it will ever be worth it. I’m starting to think it may never be.

(s. 244)

Samanlaista valitusta koko kirja!

Tämä on käsittääkseni kirjailijan esikoisteos ja sanoisin, että se näkyy. Maailmanrakennus on onttoa (oletan maailmanlopun katastrofaalisten luonnonilmiöiden johtuneen ilmastonmuutoksesta, mutta se ei kyllä selitä happosateita) eikä kaikkea ole ajateltu loppuun saakka.

Tarinassa esimerkiksi tapahtuu karmea onnettomuus, ja noissa olosuhteissa ja tuolla hoidolla siitä ei olisi mitenkään selvinnyt hengissä. Eikä kukaan missään olosuhteissa toipuisi siitä noin hyvin parin päivän aikana. En odota dystopioilta ja spefiltä noin ylipäätään täyttä realismia, mutta rajansa kaikella… Tarinan kannalta vähemmän dramaattinen loukkaantuminen olisi toiminut ihan yhtä hyvin.

Mutta, tämä oli nopea lukea ja tykkäsin sekä Maevesta että kirjakauppamiljööstä, joten menihän tämä samalla kun katsoin olympialaisia.

Kirjan tiedot:

Lily Braun-Arnold: The Last Bookstore on Earth. Penguin Books 2025. 312 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 13. Kirjassa on syntymäpäivät

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa taistellaan

* Paha mieli, paras mieli : Luonnonkatastrofi

* Luonto sivuilla : Luonnon mahti

Laurie Gilmore: The Strawberry Patch Pancake House (Dream Harbor #04)

Archer Baer had just become a father in the most unimaginable way possible.

Olihan tässä sanoja peräkkäin.

Eli en tykännyt.

Edellinenkään Dream Harbor -sarjan osa ei tehnyt suurta vaikutusta, mutta sen lukeminen ei sentään harmittanut. Tämä tuntui ajanhukalta. Luin tämän loppuun vain siksi, että en osannut päättää, minkä kirjan lukisin tämän sijaan. Liikaa parempia vaihtoehtoja!

Tässä kirjassa asetelma on yksinhuoltaja isä Archer ja hänen lapsensa uusi hoitaja Iris. Molemmat tietenkin ovat todella kuumia tapauksia toistensa mielestä, ja noin 90% kirjasta tuntuukin kuluvan seksinnälässä riutumiseen tai sen tyydyttämiseen. Tarinassa ei oikeastaan tapahdu mitään ja lopussa ajattelin vain, että dreamharboristien kultti on onnistunut pyydystämään uuden jäsenen.

Tämä on siis Archer, joka joutuu tulemaan Dream Harboriin yllätyslapsen vuoksi. Viisivuotiaan Oliven äiti ei koskaan vaivautunut kertomaan miehelle lapsesta ja äidin kuoltua Archerin oletetaan ottavan vastuu tenavasta. Ranskassa uraa luonut huippukokki joutuu työskentelemään pikkukaupungin ilmeisesti ainoassa edes ravintolaa muistuttavassa paikassa, pannukakkutalossa.

Joka paikkaan nokkansa työntävät kaupunkilaiset vaivaavat häntä koko ajan wanhan hywän pannarireseptin tiimoilta. Uudet asiat eivät tässä pitäjässä kelpaa, mitä lie hienostohapatuksia.

“Give it to me straight. Is this whole town just fucking with me? Like is there even an original recipe for these pancakes, or is this all some kind of a joke to chase me out of town?”

(s. 218, Archer Irikselle)

Olisit juossut kun sinulla oli tilaisuus!

Archer-parka ei ilmeisesti koskaan pääse toteuttamaan alkuperäistä unelmaansa Michelin-tähdestä. Se oli ärsyttävää. Samoin ja erityisesti se, että kumpikaan päähenkilöistä ei ollut koskaan toivonut perheen perustamista. Iris jopa sanoo ettei halua lapsia, ja kuinkas sitten käykään. Autuus löytyy ydinperheestä.

Sarjaa on vielä yksi osa jäljellä ja toivon, että se olisi tätä parempi. Ei se ainakaan paljon huonompi voi olla? Aion ainakin yrittää lukea sen, siinä nimittäin juhlitaan minua kiinnostavia häitä ja paritetaan viimein Dream Harborin mahdollisesti ainoat jäljellä olevat sinkut, Annie ja Mac, joiden kinastelua on nyt seurattu sivusta neljä kirjaa.

Kirjan tiedot:

Laurie Gilmore: The Strawberry Patch Pancake House. HarperCollinsPublishers 2025. 361 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 5. Kirjassa on epilogi eli jälkisanat

Laurie Gilmore: The Christmas Tree Farm (Dream Harbor #03)

Kira North hated Christmas.

Tämän Dream Harbor -sarjan osat ovat periaatteessa itsenäisiä, mutta koska jokaisessa uudessa kirjassa ovat mukana ne edellisissä muodostuneet pariskunnat, minusta on järkevää lukea nämä järjestyksessä. Vähän siis harmittaa etten saanut luettua tätä ennen joulua, sesonkikirja kun on.

Enemmän kuitenkin harmittaa se, että en tykännyt tästä The Christmas Tree Farmista läheskään yhtä paljon kuin kahdesta edellisestä osasta. En vain saanut otetta tästä pariskunnasta tai siitä, miksi he haluavat olla yhdessä.

Somesisällöstä inspiroitunut Kira on ostanut tässä maatilan, joka sitten jälkikäteen paljastuikin joulukuusitilaksi. Oho. Talo on hatara jääkaappi ja rikkaan suvun vesalla ei ole käytännön kokemusta sen enempää liikeyrityksestä kuin remontoinnistakaan.

Tarinassa on hyvä pointti siitä, miten somevaikuttajan kotoinen hillojen keittely ei itse asiassa onnistukaan ihan noin vain. Kivaa oli myös se, että tarinan edetessä Kira hoksaa googlata käytännön ohjeita takkatulen sytyttämiseen ja muuhun pikkuremppaan. Kaikkeen ei tarvita miehen apua, vau!

Mikä vähentää vähän tuulta Bennettin, Dream Harborissa etätyölomaa pitävä clarkkentimäisen komistuksen purjeista. Hänellä pysyy vasara kädessä ja kaiken lisäksi hänellä on pakonomainen tarve auttaa neitoja pulassa.

Christ, he really did get off on helping people. He had some kind of damsel-in-distress kink. What the hell was wrong with him?

(s. 136)

Tämäkin oli itse asiassa kiinnostavaa, koska tätä ei tosiaan esitetä pelkästään herrasmiehen auttavaisuutena. Bennettin elämä on kärsinyt siitä, että hän ei vain voi olla rientämättä apuun. Helppohan sellaista on hyväksikäyttää tekemään kaikki hommat.

Mutta jotenkin nämä osaset eivät nyt vain muodostaneet sellaista kokonaisuutta, josta olisin innostunut. Sen verran kuitenkin pidin, että ei harmittanut lukea tätä loppuun (ja nopeasti sen lukikin), mutta asetelmasta olisi varmasti saanut irti jotain vähän kiinnostavampaakin.

Kirjan tiedot:

Laurie Gilmore: The Christmas Tree Farm | One More Chapter 2024 | 439 sivua

Haasteet:

* Helmet 2026 : 31. Kirjassa on soittolista tai kirjassa mainitaan jokin biisi

Laurie Gilmore: The Cinnamon Bun Book Store (Dream Harbor #02)

Hazel Kelly loved a good story.

Luin tuossa parisen kuukautta sitten Laurie Gilmoren Dream Harbor -sarjan ensimmäisen osan, joka oli vallan viihdyttävää kevyttä viihdettä. Kaipasin sitä taas, joten vuoron sai jatko-osa The Cinnamon Bun Book Store.

En oikein osaa sanoa kumpi näistä oli hattaraisempi, mutta kepeitä ja viihdyttäviä olivat molemmat. Tälle toki lisäpisteitä siitä, että päähenkilö Hazel on töissä kirjakaupassa.

(Se, miten kirjakauppa pysyisi pystyssä pienessä rantakaupungissa, on asia, jota ei kannata pohtia sen enempää.)

Dream Harborissa ikänsä asunutta Hazelia uhkaa lähestyvät kolmikymppiset ja tunne siitä, että hän ei ole koskaan rellestänyt kunnolla. Kun myytäviin kirjoihin alkaa ilmestyä huomiokynällä tehtyjä yliviivauksia (Hazelkin paheksuu!), Hazel päättää seurata niiden antamia ohjeita. Pienimuotoiseen seikkailuun lyöttäytyy mukaan kalastajakomistus Noah.

Olihan se hieman tuskastuttavaa lukea kahdesta henkilöstä, jotka eivät sitten millään meinanneet huomata rakkauden olevan molemminpuolista. Pidin kyllä molemmista, mutta jestas sentään mitä toopeja.

Tässäkin osassa juoni ja troopit olivat hyvin kotoisia, eivätkä ne seikkailutkaan olleet mitenkään eksoottisia. Toisaalta ne sopivat hyvin Hazelille, joka viihtyy ennemmin sohvalla kirjan kanssa kuin vuorikiipeilemässä Alpeilla. Arkikin voi olla kivaa ja rantapäivä mukavan erilainen.

Tykkäsinkin kirjan sanomasta, siitä, ettei jokaisen tarvitse olla se vuorikiipeilijä tai villi bilettäjä. Hazel viihtyy omassa elämässään ja kaipaa pientä vaihtelua, ei radikaaleja muutoksia. Huomattavasti menevämpää elämää viettänyt Noahkaan ei muuttaisi hänessä mitään.

Plussaa muuten kirjalle siitä, että Noah on itse asiassa Hazelia nuorempi. Vain viisi vuotta, mutta kun mies on käytännössä aina se vanhempi osapuoli, tuo oli yllättävää ja mukavaa vaihtelua.

Lisätietoiskuna se, että tässä oli huomattavasti enemmän seksiä kuin Pumpkin Spice Caféssa.

Kirjan tiedot:

Laurie Gilmore: The Cinnamon Bun Book Store | One More Chapter 2024 | 371 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Älä aloita uutta sarjaa : Kirjastosta lainattu sarjan osa

Laurie Gilmore: The Pumpkin Spice Café (Dream Harbor #01)

Jeanie Ellies had never killed a man before, but tonight might be the night.

Halusin lukea jotain kivaa ja kevyttä takuuvarmalla onnellisella lopulla, ja mikäs sen sopivampaa kuin pikkukaupunki ja kotoisa kahvila. Laurie Gilmoren The Pumpkin Spice Cafésta on ilmestynyt jo suomennoskin. Päädyin lukemaan alkukielisen kirjan ihan vain siksi, että varausjono tuohon suomennokseen oli huomattavasti pitempi.

Tähän on pinottu kotoilutrooppeja oikein torniksi asti, mutta ei se haitannut ollenkaan. Sattuivat nimittäin olemaan trooppeja, joista pidin.

Bostoniin ja kuluttavaan toimistotyöhön kyllästynyt Jeanie saa hoitaakseen tätinsä kahvilan Dream Harborin pikkukaupungissa. Ah miten ihanaa onkaan löytää ystäviä ja uusia harrastuksia, parrakkaasta könsikäsjörrikästä puhumattakaan. Logan on paikallinen maajussi, koko kaupungin rakastama orpopoika, joka vallan häikäistyy Jeanien positiivisuudesta.

No siinä se juoni olikin. Pientä leppoisaa sabotaasia ja äkkiä selvitettyä väärinymmärrystä lukuun ottamatta kirja oli niin makean söpöinen, että hattaralla päällystetty vaahtokarkkikin jää toiseksi. Eli juuri sitä, mitä tältä halusinkin.

Omassa elämässäni en kestäisi näitä uteliaita ja toisten asioihin sekaantuvia naapurin ullataalasmaita ollenkaan. Realistisesti Jeanien pitäisi tehdä töitäkin, jotta kahvila pysyisi pystyssä. Loganin maatilakin hoitaa itse itsensä jossain taustalla nimettömien työntekijöiden avustuksella.

Mutta kun unohdetaan tosielämä, niin saadaan kiva syksyinen viihdekirja, jossa on mausteena vähän seksiäkin. Tämän luki todella nopeasti ja kirja jätti niin hyvän mielen, että laitoin jo varaukseen seuraavankin osan.

No okei, kaksi seuraavaa osaa.

Ja nimensä Wolverine-mielleyhtymästä johtuen Logan oli mielikuvissani Hugh Jackmanin näköinen. Ai että.

Kirjan tiedot:

Laurie Gilmore: The Pumpkin Spice Café | One More Chapter 2023 | 361 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Kirjakaapin avain ja Kotona kirjassa

Haasteet:

* Luonto sivuilla : Lempi vuodenaikasi

Maggie Stiefvater, Stephanie Williams & Sas Milledge: The Raven Boys

Maggie Stiefvaterin The Raven Boys on yksi niitä YA-kirjoja, joiden olen tiennyt olevan olemassa, mutta eipä ole tullut luettua. Nyt siitä on ilmestynyt Stephanie Williamsin mukauttama ja Sas Milledgen kuvittama sarjakuva, ja siihen sain aikaiseksi tarttua.

Tätä oli kiva lukea jo ihan siksikin, että tykkäsin piirrostyylistä. Se on selkeä ja värikäs, ja hahmot ovat ilmeikkäitä. Heidät on helppo erottaa toisistaan ja heidän erilaiset taustansa näkyvät muun muassa vapaa-ajan vaatetuksessa.

Ainoa minua vähän kiusannut asia oli se, että päähenkilö Blue näyttää vuosia nuoremmalta kuin poikanelikko, johon hän tutustuu. Oletin heidän olevan jokseenkin saman ikäisiä.

Blue siis asuu äitinsä ja tämän parin ystävän kanssa, jotka kaikki ovat meediota. Bluella ei tätä kykyä ole, sen sijaan hän vahvistaa muiden kykyjä pelkällä läsnäolollaan. Lisäksi joka ainoa hänen tapaamansa meedio on sanonut, että jos Blue suutelee rakastamaansa poikaa, tämä kuolee. Että sellainen tulevaisuus.

(s. 19)

Samaan aikaan rikkaiden yksityistä poikakoulua käyvä nelikko etsii tarujen kuningas Glendoweria, joka on legendan mukaan haudattu lähistölle. Sikarikkaan Ganseyn johtama porukka ja Blue kohtaavat sattumalta, ja pian Blue liittyy etsintään.

Eli tämä on urbaani fantasiatarina etsintäretkineen, mutta samalla se myös kuvaa ystävyyttä ja luokkaeroja. Gansey on niin rikas, että hänen vitsaillaan omistavan ystävänsä. Ronan asuu hänen kanssaan, koska ei voi sietää perhettään. Adam taas asuu asuntovaunussa äitinsä ja väkivaltaisen isäpuolensa kanssa. Ja Noah on sitten aivan oma yllättävä tarinansa.

Välillä tarina tuntui eksyvän vähän sivuraitelle eikä tässä loppujen lopuksi tultu kovinkaan kummoiseen lopputulokseen. Mutta, sarjan ensimmäinen osa tämä olikin ja jätti auki monia juonenpäitä, jotka saanevat loppunsa myöhemmissä osissa.

Toivottavasti niistäkin tehdään sarjakuvat jatkoksi tälle! Jos ei, voi olla että joudun lukemaan ne kirjoina.

Kirjan tiedot:

Maggie Stiefvater, Stephanie Williams & Sas Milledge: The Raven Boys | Penguin Books 2025 | 247 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Nuortenkirja

* Paha mieli, paras mieli : Hautajaiset

Stephen King: Carrie

Uutinen Westoverin (ME) Enterprise-viikkolehdessä 19. elokuuta 1966.

Sivistin itseäni kauhuklassikolla! Olen joskus nähnyt jonkin Carrie-elokuvan, mutta kirja oli vielä lukematta. Tämä olikin vetävämpi kuin oletin.

Juoni lienee useimmille tuttu. Väkivaltaisen fundamentalisti-äitinsä kasvattama Carrie on koulukiusattu. Tilanne muuttuu entistä kurjemmaksi kun Carrien ensimmäiset kuukautiset alkavat koulun suihkussa. Tämä yksittäinen julma kiusaamistilanne saa lumipallon vierimään rinnettä alas ja pian koko kaupunki on liekeissä.

Kirjaimellisesti.

Oletin tarinan kulkevan suoraviivaisesti Carrien kertomana, joten kirjan rakenne yllätti. Tarinalla on monta kertojaa Carriesta kiusaajiin, ja nykyhetki keskeytyy usein uutistiedotuksiin ja otteisiin tulevista silminnäkijälausunnoista. Carrien telekineettiset voimat ovatkin tässä maailmassa perinnöllisiä ja tieteellisen tutkimuksen alla.

Osa näistä tutkimusteksteistä ja tietokirjaotteista nosti karvat pystyyn, niin naisvihamielisiä ne tuntuivat olevat. Telekinesia kun aktivoituu vain naisissa ja voi kauhistus sentää, ei naisilla pitäisi sellaista valtaa olla, lukkojen taakse kaikki syntymästä saakka. Onneksi narratiivi itsessään ei taivu samalle kannalle; ainakin minusta tuntui, että lukijan olikin tarkoitus pöyristyä näistä.

Ilmeisesti lukijan ei ollut tarkoitus pöyristyä Stephen Kingin loppumattomasta kiinnostuksesta tisseihin. Tulipahan ainakin selväksi mistä hän tykkää.

Kuitenkin, tykkäsin kirjasta ja säälin Carrieta aivan loputtomasti. Tarina kuvaa hyvin julmuutta, jota tapahtuu kodeissa suljettujen ovien takana. Carrien äiti on uskonkiihkossaan ja synninpelossaan suorastaan järjiltään.

Samoin tässä kuvataan hyvin sitä julmuutta, jota koulukiusatut voivat kohdata. Oikeastaan pidin siitä, miten sukupuolittunutta Carrien kiusaaminen tässä oli. Pahimmat kiusaajat olivat nimenomaan tyttöjä, jotka iskivät heti toisen heikoimpiin kohtiin.

Kiusaamisessa näkyivät myös yhteiskuntaluokat: pääpahis Chris uskoo selviävänsä mistä vain, koska isi on rikas lakimies. Mitäpä sitä turhaan tuntee syyllisyyttä tai katumusta heikompiensa polkemisesta, sehän on suorastaan luonnonlaki. Uskottavan vastenmielinen hahmo.

Ei kai pitäisi olla massamurhaajan puolella, mutta ymmärsin kyllä hyvin, mistä Carrien raivo kumpuaa ja miksi se viimeinen olki katkaisi kamelin selän. Juuri kun hän on löytänyt oman voimansa ja pienen uskon tulevaisuuteen, se revitään häneltä raa’asti pois.

Carrie ei kuvitellut kenenkään tajuavan, miten hirveästi rohkeutta oli tarvittu siihen että hän ryhtyi tähän, että hän jättäytyi kaiken sen armoille mitä ilta hirveimmillään saattaisi tuoda mukanaan.

(s. 112)

Rajansa kaikella, myös sillä, miten paljon paskaa niskaan ihminen voi ottaa.

Kirjan tiedot:

Stephen King: Carrie | Tammi 2004 (1. p. 1987) | 211 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Carrie (1974) | Suomennos: Tuula Saarikoski

Luettu myös:

Kirjahullun päiväkirja, Jokken kirjanurkka, Tarinoiden syvyydet ynnä muut

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Kirja on kirjoitettu ennen kuin synnyit

* Paha mieli, paras mieli : Perheväkivalta

B. B. Alston: Amari ja kurjat ihmeet

Kun Quinton kertoi, että piiloutuisimme huippusalaiseen paikkaan, kuvittelin mielessäni maanalaisen bunkkerin jossain syrjäseudulla.

Olen lukenut B. B. Alstonin Amari-sarjan kaksi edellistä osaa, joten päätin sitten lukea tämän Amari ja kurjat ihmeet -kirjankin kun se kohdalle sattui. Ilmeisesti tämän oli alun perin tarkoitus olla sarjan viimeinen osa, mutta kyllähän tämän lopussa jatkoa kovasti pedataan.

Luulenpa kuitenkin, että minun lukemiseni jää tähän. Tykkäsin ensimmäisestä osasta paljon, mutta toinen ei ollut niin mieleeni. Tämä kolmas ei harmillisesti innostanut senkään vertaa.

Tarina jatkuu suoraan siitä, mihin edellinen osa jäi. Pahikseksi paljastunut Dylan on varastanut Amarin taikuuden ja noussut taikurien johtajaksi. Amari ystävineen yrittää estää taikureita tuhoamasta koko yliluonnollista maailmaa.

Jos tykkää tapahtumatulituksesta niin tämä on oikein sopiva kirja. Itse en siitä niin innostunut, kaipaan näköjään hengähdystaukoja toimintakohtausten välissä. Uudet paikat, hahmot ja juonenkäänteet vyöryivät päälle jatkuvalla syötöllä ja siksi kokonaiskuva koko juonesta jäi minusta aika sekavaksi.

Amari oli kivasti aktiivinen toimija omassa tarinassaan eikä taikuuden puute häntä hidastanut. Kovin sopivasti tarjolla olikin taikaesineitä ja ystäviä, joiden kyvyt vastasivat aina siihen, millaista apua Amari tarvitsi.

Mutta, vaikka en sitten loppujen lopuksi oikein suosittelisikaan tarinaa juonen puolesta, minusta on kuitenkin hienoa, että se on suomennettu. Suomessa julkaistuun fantasiakirjallisuuteen sarja tuo toivottua vaihtelua siksi, että Amari perheineen on musta. Hänen kohtaamansa rasismi ja luokkajako ovat olennainen osa hänen hahmoaan.

Sitä paitsi nuorille fantasian ahmijoillehan sarja on tarkoitettu, ei tällaisille kriittisille aikuislukijoille!

Kirjan tiedot:

B. B. Alston: Amari ja kurjat ihmeet | Otava 2025 | 348 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Amari and the Despicable Wonders (2024) | Suomennos: Ilkka Rekiaro

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Osa kirjasarjaa

Kieran Gillen, Stephanie Hans & Clayton Cowles: We Called Them Giants

Tässäpä dystooppinen sarjakuva, joka ei ole aivan täynnä surkeutta ja toivottomuutta. Sitäkin löytyy, mutta tarinan pääpaino on sitkeydessä, ystävyydessä ja yksilöiden välisessä kommunikaatiossa.

We Called Them Giants alkaa, kun teini-ikäinen Lori herää tyhjään maailmaan. Suurin osa ihmisistä on mystisesti kadonnut ja harvojen jäljelle jääneiden on vain yritettävä pärjätä. Lori löytää pian ikäisensä Annetten, jonka kanssa hän välttelee nopeasti muotoutunutta, väkivaltaista jengiä.

Ja sitten saapuvat jättiläiset.

Pidin paljon sijaiskotitaustaisesta Lorista, josta elämä on tehnyt kovapintaisen jo kovin nuorella iällä. Hän on rohkea yhdellä tavalla, toiveikkaampi Annette toisella. Yhdessä he ovat vahvempia ja kummankin ominaisuuksia tarvitaan selviytymiseen.

Apokalyptisen skenaarion lisäksi tässä oli myös avaruusolento-juoni. Hyvin olennaisena myös! Taivaalta tipahtaa maahan kaksi jättimäistä olentoa, joista Punainen jää hengailemaan tyttöjen lähistölle. Olento on pelottava eikä yhteistä kieltä vain tunnu löytyvän. Mitä se haluaa ihmisistä?

Tykkäsin hahmoista, heidän välisistään jännitteistä, seikkailuhenkisestä juonesta ja kirjan teemoista. Vaikka tarina on aika synkkä, sen loppu on toiveikkaasti avoin. Se, millä on todella väliä, on aika joka meillä on toistemme kanssa.

Kirjan tiedot:

Kieran Gillen, Stephanie Hans & Clayton Cowles: We Called Them Giants | Image Comics, Inc 2024 | 104 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Kohti ääretöntä : Seikkailu

Emily Carroll: A Guest in the House

Luin vuosia sitten Emily Carrollin Through the Woods -sarjakuvakokoelman ja se teki näköjään sen verran vaikutuksen, että muistin edelleen hänen nimensä. Varasin tämän A Guest in the Housen heti kun huomasin, että se oli tilattu kirjastoon.

Tämäkin on kauhusarjakuvaa eli ei ihan ominta lajiani. Tarinan päähenkilö on vastikään avioitunut Abby, joka totuttelee elämään vaimona ja äitipuolena. Elämä rantatalossa vaikuttaa ensin ihan tavalliselta, mutta sitten käykin ilmi, että talossa kummittelee.

Vai kummitteleeko sittenkään?

Tämä oli mielenkiintoinen tarina, jonka hurjaksi yltyvä loppu oli mielestäni hieman tulkinnanvarainen. Se sopi kyllä kirjan teemaan hyvin ja tarina tukeekin kahdenlaista tulkintaa: joko jonkinlainen kummittelu oli totta, tai sitten kaikki oli Abbyn kuvitelmaa. Joka tapauksessa se johtaa tragediaan.

Tarinan keskeinen kysymys on, mitä Abbyn aviomiehen edelliselle vaimolle tapahtui. Abby kuulee ristiriitaisia tarinoita eikä tiedä, mihin uskoa. Onko David hyvä aviomies vai murhaaja? Pidin tästä epävarmuudesta ja Abbyn kasvavasta vainoharhaisesta hädästä.

Onnellinen (?) perhe.

Seepiansävyisten arkikuvausten lisäksi tarinassa on siis kummittelua, joka kuvataan väreillä. Abby hahmottaa yliluonnollisia tapahtumia lapsuuden kuvitelmiensa kautta. Niinpä hän itse saa ritarin hahmon ja kummitus on Lady Grey, pelastettava linnanneito.

Kuvitus oli muutenkin hienoa, mutta nuo fantasiaosuudet olivat kerrassaan upeita. Luulisi värien vievän pois kauhutunnelmasta, mutta ne vain lisäsivät sitä.

Uljas (?) ritari.

Kirjan tiedot:

Emily Carroll: A Guest in the House | Faber 2023 | 240 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2025 : 28. Kirjassa ollaan järvellä

Malinda Lo: A Scatter of Light

I started calling my grandmother by her first name when I was thirteen.

Tammikuussa luettu Malinda Lon Last Night at the Telegraph Club oli niin kiva, että päätimme Lauran kanssa lukea sen sisarteoksenkin.

A Scatter of Light sijoittuu myös San Fanciscoon, suurimmaksi osaksi vuoteen 2013. Juuri lukiosta päässeen Arian kesäsuunnitelmat menevät uusiksi, kun muuan mulkero levittää hänestä yksityisiä kuvia nettiin. Aria viettää siksi kesän isoäitinsä luona ja huomaa samalla olevansa pienen identiteettikriisin pyörteissä.

Vaikka tämä kirja ja Telegraph Club ovatkin itsenäisiä teoksia, pistin kuitenkin koko ajan merkille niiden kytkökset ja toistuvat teemat. Lilyn vuoden 1954 San Franscisco oli niin erilainen kuin Arian ja vaikka Arialla vaikeutensa onkin, niitä ei oikein voinut edes verrata Lilyyn.

Mikä ei tarkoita, että se olisi ollut huono asia tai tämä huono kirja! Oli tosi kiinnostavaa pohtia sitä, miten paljon maailma muuttui 60 vuodessa. Siinä missä Lilyllä ei ollut edes sanoja kuvata omaa seksuaalisuuttaan, Arialle on huomattavasti pienempi ongelma huomata, että hän ei olekaan niin hetero kuin oletti. Samoin kaupungin queer-kulttuuri muuttui valtavasti vuosikymmenten aikana. Salaisesta lesbobaarista päästiin avoimen iloisiin pride-kulkueisiin.

Lauran kanssa tosin totesimme, että tällä hetkellä kehitys näyttää valitettavasti menevän taaksepäin.

Sateenkaarevuuden lisäksi tässä oli yllättäen vahva taiteen teema. Arian isoäiti (isän puolelta) on monipuolinen taiteilija ja hänen äitinsä puolestaan oopperalaulaja. Aria itse haluaa astronomiksi, mutta löytää kesän aikana itsestään taiteellisen puolen. Puutarhuri-Stephin kautta hän pääsee kurkistamaan myös musiikkiin ja runouteen sekä vanhoihin elokuviin ja niiden queer-tulkintoihin.

Nuo pienen piirin elokuvaillat jäivät mieleeni siksi, että niissä katsottiin 1950-luvun elokuvia. Arian aikalaisille ne olivat jo vanhoja, mutta Lilylle ne olisivat olleet aivan uunituoreita.

Tarinana tässä ei sinänsä tapahtunut kovin suuria asioita, mutta kuitenkin koko ajan tapahtui jotain kiinnostavaa. Lo on selvästi erinomainen arjen kuvaajana ja kirjoittaa oikein sujuvasti.

Näistä kahdesta kirjasta tykkäsin Telegraph Clubista enemmän, mutta molempia kirjoja voi kyllä suositella lämpimästi.

Kirjan tiedot:

Malinda Lo: A Scatter of Light | Dutton Books 2022 | 324 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2025 : 21. Kirjassa on muusikko

Crystal Frasier & Val Wise: Cheer Up: Love and Pompoms

Crystal Frasierin ja Val Wisen YA-sateenkaarisarjakuva Love and Pompoms on roikkunut OverDriven lukulistallani vaikka kuinka pitkään. Cheerleading ei noin lähtökohtaisesti kiinnosta minua yhtään, mutta kansi näytti kivalta ja queer-teema kiinnosti.

Tässä ollaan siis high schoolissa, jossa Anniella on ongelmia ärhäkän luonteensa vuoksi. Hänen täytyy osoittaa pystyvänsä tiimityöhön ja rempseä äiti usuttaa hänet cheerleading-harjoituksiin. Joukkueen johtajaksi on juuri valittu hieman epävarma Bebe, Annien vanha ystävä ja koulun ainoa kaapista tullut transnuori.

Annie, äiti ja äidin synkkä menneisyys.

Tarinana tämä oli söpöinen ensirakkaus romanssi ja matka itsehillinnän ja rohkeuden löytämiseen. Tämä erosi kuitenkin monista muista YA-sateenkaarikirjoista siinä, että kyseessä ei ole kaapista tulo -tarina vaan transnuoren arjen kuvaus.

Beben kohtaamat haasteet ovat sekä avointa että ehkä vähän vaikeammin tunnistettavaa transfobiaa. Vaikeammin tunnistettavaa cishenkilön näkökulmasta siis! Esimerkiksi cheer-kaverit eivät ajattele olevansa transfobisia ja ovatkin aina Beben puolella. Samaan aikaan he käyttäytyvät välillä kuin Bebe olisi tiimin maskotti, todiste siitä, miten suvaitsevaisia he tosiaan ovat.

Beben arkuus taas on osin tietoista ja lähtöisin hänen transtaustastaan. Onhan ihmisten helpompi hyväksyä transtyttö, joka on kiltti, mukautuva ja hiljainen. Paksu meikkikerros tuo feminiinisemmän ulkonäön, jota cistytöiltä ei vaadita, jotta heidät kohdattaisiin tyttöinä.

Annie rohkaisee Bebeä olemaan oma itsensä sen sijaan, että hän pienentäisi itseään muiden vuoksi. Bebe puolestaan saa Annien ymmärtämään, että ystävillä ja sosiaalisilla suhteilla on arvoa.

Tykkäsin tästä ja näkökulmasta, joka tarinalla oli transidentiteettiin! Kuvitus oli selkeää ja raikasta, ja pidin aivan erityisesti siitä, miten moninaisia kehoja tarinaan oli piirretty. Cheer-joukkueeseen mahtuu kaiken kokoisia nuoria ja aivan erityisesti pidin Annien äidistä, joka on iso ja itsevarma.

Kirjan tiedot:

Crystal Frasier & Val Wise: Cheer Up: Love and Pompoms | Oni Press 2021 | 128 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2025 : 10. Kirjassa käydään elokuvissa

* Paha mieli, paras mieli : Transfobia

Malinda Lo: Last Night at the Telegraph Club

The Miss Chinatown contestants were clustered together behind a canvas screen near the stage.

Harhauduimme Lauran kanssa Austeneista vähän toisenlaiseen historialliseen romaaniin. Malinda Lon Last Night at the Telegraph Club olikin niin hyvä, että seuraavaksi luemme sen itsenäisen jatko-osan.

17-vuotias Lily Hu saa käsiinsä lesbobaarin mainoksen ja siitäpä avautuukin ovi ihan uuteen maailmaan, johon hän tutustuu kurssikaverinsa Kathin kanssa. Vuosi 1954 Yhdysvalloissa ei kuitenkaan ole hyvä aika olla sen enempää sateenkaareva kuin kiinalaistaustainen, eikä naisenakaan ole helppoa.

Tämä osoittautui tosi vetävästi kirjoitetuksi ja loppua kohti mentäessä myös jännittäväksi YA-kirjaksi. Koska se sanotaan suoraan kirjan takakansitekstissä, ei ole juonipaljastus kertoa, että tämä on myös tarina Lilyn ja Kathin rakastumisesta. Lukiessa odotti sekä sitä että pelkäsi tyttöjen löytämän queer-kuplan puhkeamista.

Tykkäsin tosi paljon kirjan ajankuvasta! Amerikassa pelätään kommunismia ja kiinalaistaustaisia henkilöitä epäillään vakoojiksi. Lilyn perhekin joutuu pelkäämään sitä, että heidät tai ainakin isä karkotetaan Kiinaan, niin Yhdysvaltojen kansalaisia kuin he ovatkin. 

Siksi Telegraph Clubille meneminen vaatii Lilyltä aivan erityistä uhkarohkeutta: hän ei voi jäädä kiinni millään lailla epäilyttävistä olosuhteista, koska se vaikuttaa koko perheeseen

Lilyn kasvutarina ja itsensä löytäminen heijasti myös hienosti ja kipeästi aikaansa. Hänellä ei ensin ole edes sanoja, joilla kuvata tunteitaan ja itseään. Ensiaskel oman identiteetin löytämiselle on mainoskuva drag king Tommy Andrews’ta, joka tuntuu hengästyttävän, jännittävän kielletyltä ja kiehtovalta. 

Lilyn rohkeuden kasvamista ja identiteetin rakentumista kuvattiin todella hyvin, samoin sitä, millainen sateenkaariyhteisö tuohon aikaan oli.

Ja tykkäsin siitä, että sekä Lilyllä että Kathilla oli aikansa tytöille epätavallisia mielenkiinnon kohteita. Kath haluaa lentäjäksi ja Lily katsoo vielä kauemmas, avaruuteen asti. Hänen esikuvansa on täti, joka työskentelee yhtenä NACAn (NASA) ihmistietokoneista eli naistyöntekijänä, joiden laskelmien ansiosta astronautit ylipäätään pääsivät avaruuteen asti. 

Lilyn haaveet Kuun saavuttamisesta tuntuivat sikäli hauskoilta, että hänelle utopiaa oleva asia on meille jo historiallinen tapahtuma.

Eli lopputulema tosi kiva kirja ja lukukokemus, suosittelemme lämpimästi!

Kirjan tiedot:

Malinda Lo: Last Night at the Telegraph Club | Dutton Books 2021 | 409 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2025 : 6. Kirjassa on prologi eli esipuhe

* Herkulliset kirjat : Kirja kertoo baarista

* Kohti ääretöntä : LaNu-kirja

* Lukumatka menneisyyteen : 15. Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja

Eeva Meltio: Hiekka

Eeva Meltion Hiekka on aiheeltaan erikoinen sarjakuva. Entinen työkaverini vinkkasi tätä ja sanoi itse bonganneensa kirjan Hesarin arvostelusta, joka oli mennyt minulta ohi.

Hiekka on historiallinen sarjakuvaromaani, joka sijoittuu niin sanotun Dust Bowlin aikaan. Keskilännen preeria vaivasi koko 1930-luvun ajan kuivuus, joka ajoi ihmiset ahdinkoon ja lopulta muuttamaan enimmäkseen Kaliforniaan. Hiekassa seurataan yhden pienen perheen elämää katastrofin aikaan.

Tarina alkaa tragedialla ja päättyy jos ei onnellisesti niin ainakin toiveikkaasti. Tarinaa seurataan sekä perheen äidin että tyttären näkökulmasta. Kumpikin löytää tarinan aikana itsensä yllättävilläkin tavoilla ja sitkeys toivottomuuden edessä onkin yksi kantavista teemoista.

Hahmot sinällään eivät olleet kovinkaan yllättäviä tai uusia, mutta tapahtumapaikka ja -aika olivat kiinnostavia. Luonnonkatastrofin taustalla olivat paitsi ilmasto-olosuhteet eli jatkuva kuivuus, myös ihmisen toiminta. Maanviljely riisti maaperältä sen luonnollisen pintakerroksen ja hupsista vain, tuuli vei kuivan aineksen mukanaan aiheuttaen valtavia ja pitkäkestoisia pölymyrskyjä.

Sarjakuvan ruskeanharmaa värimaailma sopi hienosti kuvaamaan kuivaa preeriaa. Sininen taivaskaan ei aina täytä ihmisinä ilolla, koska sieltähän se aurinko porottaa entistä enemmän. Sivuilta ja hahmoista huokuvat lika ja väsymys, jatkuva pölyn ja puutteen kanssa taistelu.

Albumin suuri koko tuo kuvituksen hyvin esiin, mutta samalla kirja oli fyysisesti raskas käsiteltävä. Eli kirja pöydälle tai vaikka polviin nojaamaan jos tämän aiotte lukea! Mikä siis kannattaa tehdä.

Kirjan tiedot:

Eeva Meltio: Hiekka | Kraft Ink 2024 | 221 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Nälänhätä

* Luonto sivuilla : Luonnonkatastrofi

Dustin Thao: Älä mene, Sam

Heti, kun suljen silmäni, muistikuvat alkavat pyöriä mielessäni, ja huomaan olevani taas kaiken alussa.

Dustin Thaon YA-kirja Älä mene, Sam oli harmillisen laimea lukukokemus kauniista kannesta ja mielenkiintoisesta asetelmasta huolimatta.

Idea on siis se, että high schoolin viimeistä luokkaa käyvän Julien poikaystävä Sam kuolee yllättäen. Tarina alkaa viikko tragedian jälkeen, jolloin sureva Julie soittaa Samin puhelimeen. Järkytys on suuri, kun Sam vastaakin jostain rajan takaa.

Kirja ei mielestäni ollut ihan tasapainoinen. Keskiosa on hidas ja sama kaava toistuu koko ajan. Sam kannustaa Julien tekemään jotain, jota Sam olisi halunnut heidän tekevän yhdessä. Välillä ollaan nykyhetkessä, jossa näytetään myös Samin surevaa lähipiiriä. Sitten hypätään ajassa taaksepäin söpöilemään Julien ja Samin ah niin söpössä suhteessa.

Lopussa sitten pistetään ykkönen silmään ja kaahataan Julien varsinaisen toipumisen läpi.

En missään välissä kiintynyt sen enempää Julieen tai Samiin kuin heidän suhteeseenkaan. Olisin ehkä toivonut jotenkin intensiivisempää kerrontaa tuon söpöilyn sijaan? Okei, ihan kivoja he kai ovat, mutta suuret tunteet puuttuivat, ja tällaisessa tarinassa juuri niitä kaipaa.

En silti harmittele, että luin kirjan, koska tuo lähtökohta on niin kiinnostava. Kirjassa käsitellään surusta toipumista ja erityisesti pidin siitä, miten suru näyttää eri ihmisillä erilaiselta. Ei ole vain yhtä ainoaa tapaa kaivata ja surra, eikä kenenkään tapaa saa väheksyä.

Kirjan tiedot:

Dustin Thao: Älä mene, Sam | Otava 2023 | 346 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: You’ve Reached Sam (2021) | Suomennos: Sini Linteri

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Haasteenjärjestäjän suosittelema YA

Erik J. Brown: All That’s Left in the World

I hope the afterlife has a little movie theatre where you can sit in silence and watch the sequence of events that led to the watershed moments of your life.

Maailman autioittanut dystopia, joo, me kaksi maailmaa vastaan, joo, pitkä matka taitetaan enimmäkseen jalan, joo, ihastutaan ja rakastutaan ja suojellaan toisiamme, joo, kyllä kiitos. Tykkäsin oikeastaan kaikista Erik J. Brownin YA sateenkaaridystopia All That’s Left in the Worldin elementeistä ja troopeista.

Tässä siis liikutaan lähitulevaisuudessa, koronan ja toisen, vielä pahemman pandemian jälkeisessä Amerikassa. Andrew astuu vahingossa karhunrautoihin ja hänet hoivaa kuntoon yksinään mökkeilevä Jamie. Maailmanlopun jälkeinen cottage core muuttuu pian vaellustarinaksi, jonka aikana tietenkin ihastutaan ja kohdataan muita selviytyjiä.

Tarina ja kerronta rullasivatkin mukavasti eteen päin ja kirjan luki nopeasti. Olisin ehkä kaivannut vähän lisää syvyyttä siihen, miten Andrew ja Jamie ovat henkisesti pärjänneet menettäessään kaikki rakkaansa. He olivat kovin tasapainoisia kahdeksi teiniksi, jotka ovat nähneet yhteiskunnan tuhoutuvan ja ruumispinojen kasvavan.

Mutta eipä tämä sellainen kirja ollutkaan, jossa oli tarkoituskaan mennä kovin syvään päähän tuon suhteen. Enemmän tämä on sitä toisiinsa tutustumista ja taivallusta halki tyhjentyneen maailman. Eläimiä on, ihmisiä vähemmän ja linnut ovat kadonneet kokonaan. Tokihan pojat kohtaavat matkan päällä muitakin ihmisiä, osa kivoja ja osa vähemmän kivoja.

Verrattain leppoisasta tunnelmasta johtunee, että tälle genrelle epätyypillisesti tässä ei syöty sen enempää vauvoja kuin muitakaan ihmisiä. Olenkin kyllästynyt siihen, että tällaisten aution maan dystopioiden pahikset ovat aina grilli kuumana vaanimassa viattomia ohikulkijoita.

Eli hyvin luettava YA-kirja, jossa ikävätkään tapahtumat eivät ole loppupeleissä liian ikäviä! Tämän kanssa saattoi luottaa siihen, että Andrew ja Jamie selviävät kaikesta.

Kirjan tiedot:

Erik J. Brown: All That’s Left in the World | Hodder Children’s Books 2022 | 353 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Tapahtumat eivät sijoitu nykyaikaan

* Paha mieli, paras mieli : Dystopia