Tim Probert: Rajamailla & Maggie Stiefvater ja Sas Milledge: The Dream Thieves

Lisää sarjakuvia, tällä kertaa sarjojen jatko-osia!

Tim Probert: Rajamailla. Suomennos Kati Valli. WSOY 2026.

Sarjoja on kiva lukea, mutta seuraavien osien odottaminen koettelee sekä kärsivällisyyttä että muistia. Rajamailla lähtee liikkeelle myrskystä ja haaksirikosta, ja yritän vieläkin muistella miten Bea ja Cad tarkkaan ottaen päätyivätkään siihen laivaan…

No, ilman sitäkin tietoa pärjäsi kyllä. Seikkailusarjan osaksi tämän tahti oli vähän rauhallisempi ja tunnelma yllättävän melankolinen. Bea ja Cad ovat joutuneet erilleen toisistaan, ja kumpikin tahollaan päätyy eri tavalla ja eri syystä kuoleman valtakuntaan.

Ylivoimaisesti paras osa tätä sarjaa on sen kuvitus. Juonikin on kiinnostava ja tykkään toki hahmoista, mutta kuvitus on vain niin upeaa. Se on värikäs ja todella mielikuvituksellinen, ja etenkin Probertin luomat hahmot ovat kauniita ja monipuolisia. Tässä ei ole vain ihmisiä ja yhden- tai kahdenlaisia muita olentoja, vaan valtava valikoima eri näköisiä hahmoja.

Pienenä puuhana tässä puhutaan Bealle vierasta kieltä, joka kuvataan erilaisella kirjainmerkistöllä. Ne on selitetty kirjan alussa, joten ahkera lukija (en minä) pystyy kääntämään kaikki puhekuplat, joita laiskempi (minä) ei ymmärrä.

* Älä aloita uutta sarjaa: Sarjan neljäs tai myöhempi osa

Maggie Stiefvater & Sas Milledge: The Dream Thieves. Penguin Books 2026.

The Dream Thieves on Sas Milledgen taiteilema YA-sarjakuvamukaelma Maggie Stiefvaterin The Raven Cycle -sarjan toisesta osasta. Tätä sarjaa ei ole koskaan käännetty suomeksi ja oikeastaan minua vähän haluttaisi lukea se nyt englanniksi. Haluaisin nimittäin tietää, miten tarina jatkuu.

Tämän osan päähenkilö on Ronan, joka on sellainen sopivasti traumatisoitunut ja kyseenalaisia valintoja tekevä synkkis. Hänellä on myös kyky napata asioita unistaan oikeaan maailmaan, ja sitä hän pääsee treenaamaan lievästi sanoen epäilyttävän tyypin kanssa.

Mukana matkassa ovat myös bestikset, keski-ikäinen palkkamurhaaja ja se jatkuva juoni jonkun legendaarisen kuninkaan löytämiseksi. Se ei ollut mitenkään tärkeän tuntuinen tässä osassa.

Olin tämänkin alussa vähän hakusessa juonen suhteen, mutta kyllä se sitten muistui mieleeni. Tämän sarjan valtti ovat sen hahmot, jotka kipuilevat sekä maagisten pulmien että realistisempi perheongelmien kanssa. Ronanin kanssa esiin tuodaan myös sateenkaariteema.

* Älä aloita uutta sarjaa: Luit sarjan edellisen osan yli 6 kk sitten

Ross Montgomery: Maailmanlopun murha (Stockingham & Pike #01)

Luin pitkästä aikaa dekkarin! Ja aloitin näköjään uuden sarjan, koska haluan kyllä lukea jatko-osankin. En tosiaan ole suurin dekkari-intoilija, mutta tässä oli hyvänä houkuttimena historiallinen miljöö ja pyrstötähti.

Ollaan siis vuodessa 1910 ja Halleyn komeetta lähestyy. Maailmanlopun kulttiin hurahtanut varakreivi lukitsee kartanonsa ovet ja ikkunat, jotta kaikki sisällä olijat jäisivät henkiin pyrstötähden vilahtaessa ohi. Kun aamu valkenee, varakreivi on oikaissut koipensa eikä aivan omin avuin.

Murhaa lähtevät selvittämään varakreivin iäkäs täti, Decima-neiti, sekä taloon juuri palkattu nuori Stephen. Decimaa ajaa uteliaisuus ja tilaisuus tehdä kerrankin jotain. Stephenillä puolestaan on hyvä syy kiinnostua oikean syyllisen henkilöllisyydestä, onhan hän itse pääepäilty.

Tykkäsin tästä ja naurahdin ääneen parissa kohdassa. Kipakka Decima ja naiivimpi Stephen muodostavat hyvän parivaljakon, joilla kestää aikansa löytää yhteinen sävel. Tai edes sama kappale, jota soitetaan yhdessä enemmän tai vähemmän epävireisesti. Kummallakin on menneisyyden painolastia, mutta siihen ei niin syvennytä niin kovin paljon tässä osassa.

“Niin! Meidän molempien täytyy pynttäytyä parhaimpiimme tänä iltana. Mehän olemme menossa sukupäivälliselle.”

Minä tuijotin häntä. “Olemmeko?”

“Tietenkin!” hän sanoi. “Päivälliset pastorin kanssa? Pöytä täynnä epäiltyjä salaisuuksien kartanossa? En jättäisi sitä väliin mistään hinnasta. On aika ravistella herhiläispesää oikein olan takaa.”

(s. 239)

Tarina eteni nopeasti ja se olikin jaettu melko lyhyisiin kappaleisiin, jotka oli otsikoitu päivämäärällä ja kellonajalla. Koko juttu kestää muutaman päivän ja tarinassa kuljetaan nimenomaan Stephenin matkassa. Decima oli minusta kuitenkin kiinnostavampi älykkäänä ja uteliaana naisena, jolle ei ollut annettu suuriakaan mahdollisuuksia toteuttaa itseään.

Tykkäsin myös kirjan yhteiskunnallisesta puolesta. Kartanomiljöö antaa paljon tilaisuuksia osoittaa, miten eri maailmoissa palvelijat ja isäntäväki elävät. Hienon talon vallasväki näkee palvelijat usein huonekaluina ja unohtaa, että näillä huonekaluilla on silmät, korvat ja pitkä muisti.

Ja tässä nimenomaisessa kirjassa tykkäsin myös suljetun huoneen mysteeristä ja siitä tunnelmasta, jonka komeetan lähestyminen tähän luo. Taivaan ilmiöt ovat kiinnostavia ja oli kiva lukea kirja, jossa sellainen oli olennainen osa koko tarinaa.

Kirjan tiedot:

Ross Montgomery: Maailmanlopun murha. WSOY 2026. 387 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Murder at the World’s End (2025). Suomennos Nina Mäki-Kihniä.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 23. Cozy crime -dekkari

Alan Moore & David Lloyd: V niin kuin verikosto

Taas yksi klassikko selätetty! Tämäkin on ollut lukulistallani ikuisuuden. Tällä kertaa kyseessä on sarjakuva, joka tällä hetkellä tuntui hyytävän ajankohtaiselta sekä ilmastokriisin että oikeistopopulismin nousun myötä. 

V niin kuin verikostossa kun eletään dystopiassa, jonka laukaisi ilmaston radikaali muutos. Vedenpinnan nousu on hukuttanut Euroopan ja Afrikan, ja tapahtumapaikka Englantikin on kärsinyt siitä. Tuho ja pula kaikesta johtaa lopulta fasistinen puolueen ylivaltaan, ja kaikki muut kuin heterot valkoiset cis henkilöt viedään keskitysleireihin. Ankara isoveli valvoo jäljelle jääneitä kansalaisia.

Ja tätä synkkyyttä hämmentää tarinassa V, terroristi tai vapaustaistelija riippuen siitä, mistä suunnasta häntä katsoo. Tarinan alussa V pelastaa nuoren Eveyn, joka on yksi tärkeimmistä näkökulmahahmoista. Melkein kaikki muut löytyvät fasistipuolueen leivistä, etenkin sen poliisivoimista.

Tämä oli melko raskas luettava loputtoman synkältä tuntuvan maailmansa vuoksi. Jos tunnelin päässä näkyi valoa, se oli taatusti vastaantuleva juna. Etenkin tarinan naisia kohdellaan kurjasti, onhan tämä dystopia miesten maailma.

Mikään hyvän mielen kirja tämä ei siis todellakaan ole ja tämän luettuani teki mieleni vältellä uutisia. Samaa asiaa sieltäkin löytyisi, ei vain (ainakaan vielä) yhtä äärimmilleen vietynä.

Mutta, oli tämä kyllä hyvä kuvaus painajaismaisesta maailmasta ja vallankäytöstä. Salaperäisen V:n taistelu koko maailmaa vastaan tuntuu pisaralta meressä, mutta pisaroistahan se meri juuri muodostuukin. Hänen anarkisminsa on myös niin väkivaltaista, että välillä sitä on vaikea hyväksyä.

Huomattavasti helpompi kuitenkin kuin näiden fasistien touhuja.

En ihan lämmennyt piirrostyylille, joka sekin tuntui turhan raskaalta omaan makuuni. Minun oli myös vaikea erottaa kaikkia mieshahmoja toisistaan, niin samannäköisiä trenssitakkeja he olivat.

Kirjan tiedot:

Alan Moore & David Lloyd: V niin kuin verikosto. Egmont 2014. 288 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: V for vendetta (2005). Suomennos Jouko Ruokosenmäki.

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan dystooppisessa maailmassa

* Sarjakuvabingo: Klassikko

Stephen Graham Jones: The Buffalo Hunter Hunter

Stephen Graham Jones oli minulle ennestään tuntematon kirjailija, mutta tämä The Buffalo Hunter Hunter on osunut silmiini useammassa paikassa viime aikoina. Koska minun piti muutenkin lukea tähän väliin kauhukirja, tämä tuntui melkein itsestään selvältä valinnalta.

Tämän lukeminen kesti kuitenkin yllättävän kauan, koska minulla oli etenkin alussa vaikeuksia kirjan kielen suhteen. Yksi (ja se tärkein) kertojista on pikuni-heimoon kuuluva Good Stab, joka etenkin kirjan alkupuolella käyttää asioista ja eläimistä sanoja, jotka hän kääntää äidinkielestään englanniksi. Olin ensin ihan hukassa esimerkiksi sen suhteen, mikä hiivatin eläin on long-ears tai mikä on round-ball gun.

Mutta, ymmärsin kyllä heti, että syy ei ollut omassa englanninkielen taidossani tai käsityskyvyssäni. Veikkaan, että kirja on ollut tältä osin haastava myös englantia äidinkielenään puhuville ja niin on ollut tarkoituskin. Good Stab antaa tahallaan itsestään tietynlaisen kuvan ennakkoluuloiselle kuuntelijalleen. Samalla kirjailija kommentoi sitä, miten kolonisaatio vaikuttaa alistettujen kansojen omaan kieleen ja jopa tuhoaa sen.

Jutun juju on siis se, että kirjassa on kolme kerrosta. Uloimpana on vuosi 2012, jolloin humanistitutkija Etsy Beaucarne saa käsiinsä moninkertaisen isoisänsä päiväkirjan. Keskimmäinen kerros on tämän Arthurin, luterilaisen papin, päiväkirja vuodelta 1912. Ja sisimpänä kerroksena on Good Stabin uskomaton ja hirvittävä elämäntarina, jota hän Arthurille kertoo.

My father used to tell me that I needed to pay attention to where I was instead of looking farther away than I could see, and I know he was right, but knowing and doing aren’t the same thing.

(s. 52)

Tämä on vampyyritarina, joka on melkoisen väkivaltainen ja sisältää todella paljon kehokauhua. Vampyyrius toimii tässä periaatteella olet mitä syöt. Mitä enemmän vampyyri juo jonkin verta, sitä enemmän hän muuttuu sen kaltaiseksi.

Good Stabin oma tarina alkaa ajasta, jolloin valloittajat teurastavat biisoneita ja ohessa myös intiaaneja. Koko kirja on hyytävä kuvaus kolonisaatiosta, rasismista ja silmittömästä väkivallasta, jota valloittajat kylvävät, ja johon Good Stab lopulta lisää oman osansa. Häntä on todella helppo ymmärtää, vaikka onkin vaikea olla niin raakojen tekojen puolella.

Aivan erityinen kolonisaatioon ja kostoon liittyvä kehokauhu astuu kuvaan, kun Good Stab alkaa juoda valkoisten metsästäjien verta. Miten kauheaa on huomata muuttuvansa siksi, mitä vihaa eniten maailmassa?

Kirjan loppu ei ollut mielestäni ihan yhtä vahva kuin muu kirja, mutta tämä lienee makuasia. Myönnän myös, että minun oli vaikea keskittyä lopussa ihmisten ja vampyyrien väliseen draamaan, koska olin koko ajan huolissani Etsyn kissasta.

Kirjan tiedot:

Stephen Graham Jones: The Buffalo Hunter Hunter. Titan Books 2025. 443 sivua.

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa on pimeyden olento

Catana Chetwynd: Still Smitten & Noji: The (Pet) Detective Agency

Kaksi sarjakuvaa yhdellä postauksella!

Catana Chetwynd: Still Smitten: Short-Form Comics about Long-time Love. Andrews McMeel Publishing 2026.

Herätelaina! Tämä pikkuinen ja somakantinen sarjakuva sattui silmiini kirjaston hyllyssä, ja lainasin sen puhtaasti söpöyden vuoksi. Joskus se on ihan hyvä perustelu.

Tämä paljastui omaelämäkerralliseksi strippisarjakuvaksi. Catana Chetwynd kuvaa stripeissä parisuhteensa arkea. Ote on humoristinen ja kuvaa nimenomaan arjen kevyempiä juttuja ja sitä, miten hyvin pariskunta tuntee toisensa.

Alaotsikko onkin “Short-Form Comics about Long-time Love” ja kokonaisuutena kirjan pointti onkin se, miten hyvin nämä pitkäaikaisessa parisuhteessa olevat henkilöt ovat hitsautuneet yhteen. Konflikteja ei kuvata, vaan esimerkiksi luonne-eroihin suhtaudutaan stripeissä pitkämielisesti ja ymmärtäen.

Mukava pieni kirjanen, joka viihdytti hetken vaikkei tässä kuvattu elämä olekaan omaa arkeani.

* Sarjakuvabingo: Tekijä nainen tai muunsukupuolinen

Noji: The (Pet) Detective Agency. Käännös Mike Wolfe. Denpa Books 2023.

Tämän taas lainasin siksi, että kyseessä on sateenkaareva manga, joka ei ole sarjaa ja jolla oli lupaava nimi. Lemmikkietsivätoimisto? Täytyy ainakin vilkaista.

Oikeastaan kyseessä on ihan vain etsivätoimisto, joka ihmisiä koskevien juttujen lisäksi etsii myös kadonneita lemmikkejä. Ihmisjutut hoitaa lähinnä entinen poliisi Fumika ja lemmikeistä huolehtii hänen nuori apulaisensa Rou, josta eläimet tykkäävät niiiiin paljon.

Kokonaisuutena tämäkin oli söpöinen juttukokoelma, jonka punaisena lankana on Roun ihastus Fumikaan ja sen odottaminen, milloin Fumika antaa viimein periksi. Jokainen luku on oma etsiväjuttunsa paria viimeistä lukuun ottamatta. Kevyeltä tuntuvissa jutuissa on kuitenkin pohjalla sellaisia aiheita kuin työelämän paineet, kodittomuus ja eläinten hylkääminen sen jälkeen, kun ne eivät enää olekaan someen sopivan suloisia.

Tässä ei sen suurempia yllätyksiä ollut, mutta olipahan nopea ja kiva luettava.

* Sarjakuvabingo: Alkuteoksen kotimaa ei ole Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska tai Belgia

Alix E. Harrow: The Everlasting

The begins where it ends; beneath the yew tree.

Hoksasin tämän kirjan muistaakseni Goodreadsista, jossa tämä oli ehdokkaana lukijoiden viime vuoden suosikiksi. Kuvaus jäi mieleeni kiinnostavana (ritarinainen! aikamatkustus!) ja kun kirja kerran löytyi kirjastosta, halusin lukea sen.

Minusta tämän suurin ongelma oli ehdottomasti se, että päähenkilön, historioitsija Owenin, olisi pitänyt olla nainen. Mies tuntui aivan turhalta tässä nimenomaisessa tarinassa ja suorastaan ärsyttävältä aina, kun hän oli sopivasti nokkelampi kuin naiset ja ritari Una antoi elämänsä hänen käsiinsä.

Tarinan idea on siis se, että tässä fantasiamaailmassa Owen asuu maassa, jolla on pitkä historia vaikuttavista naishallitsijoista. Owen on erityisen kiinnostunut ensimmäisen kuningattaren ritarista, Sir Una Everlastingistä. Ja kun sanon kiinnostunut, niin tarkoitan, että hänellä on pakkomielle tuhat vuotta sitten kuolleeseen naiseen.

Owen pakotetaan matkustamaan menneisyyteen, jossa hänen tehtävänsä on kirjoittaa Unan legenda. Owen kohtaa Unan jonkin aikaa ennen legendan veristä loppua ja ehtii tutustua naiseen sen takana. Ja sitten tarina alkaa kirjaimellisesti uudestaan, koska tapahtumien on juostava tarinan pahiksen tarvitsemalla tavalla eikä sooloilua sallita.

Kirja on kauniisti kirjoitettu ja sopii kyllä aikamatkustelujutuista tykkäävälle, mutta se on myös hyvin hidas. Vauhti kiihtyy vasta sivun 200 paikkeilla ja se on aika myöhään, kun kirjassa on 311 sivua.

Tässä on myös otettu yksi romanssin parityypeistä ja käännetty sukupuoliroolit päälaelleen. Una on se pitkä, karski ja rosoinen lihaskimppu, Owen hennompi tutkijatyyppi. Hyvä ja raikas ajastus, mutta sukupuoliroolien kääntäminen ei harmillisesti mene tämän pitemmälle. Missään tämän maailman versiossa ei käy niin, että päädyttäisiin sukupuolten väliseen tasa-arvoon tai siihen, että Una ja Owen eivät ole kummajaisia omassa maassaan.

En myöskään pitänyt Owenista kovin paljoa. Unasta kyllä ja se, että hän sai sen romanssin ja romantasian karaistuneen soturin roolin, tuntui kivalta. Hänen elämänsä on kerta toisensa jälkeen tragedia, jolle hän ei voi itse mitään.

Was that not how you loved someone? By hammering your body into whatever shape they liked best, and handing yourself to them like a hilt?

(s. 150-151)

Lopputulema totesin itselleni, että pidin kyllä kirjan ideasta, mutta en oikeastaan toteutuksesta.

Kirjan tiedot:

Alix E. Harrow: The Everlasting. Tor 2025. 311 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 41. Kirjan kansi tai nimi on mielestäsi kaunis

Karin Collins: Tuo aika mieleen palaa (Hanko-trilogia #03)

Pieni Hangon kaupunki Suomen eteläisimmällä niemellä joutuu kokemaan kovia, kun talvisota syttyy syksyllä 1939.

Viivyttelin tämän kirjan lukemista, koska olin aivan varma siitä, että se on hyvä. Sarjassamme outoja syitä olla lukematta kirjaa, mutta en halunnut kirjan ja sitä myötä koko Hanko-trilogian päättyvän. Nyt se on luettu ja haluaisin lukea lisää näistä hahmoista ja tunnelmasta, jotka Collins on tähän luonut.

Kirjan alussa on lyhyt kertaus edellisten osien tapahtumista. Sen jälkeen aloitetaan vuoden 1941 lopusta ja Hangon jälleenrakentamisen alusta. Venäläiset ovat poissa, mutta jälkeen on jäänyt tuhoa ja raunioita. Tutut hahmot Hjalmar, Disa ja Aino palaavat yksitellen kotiinsa katsomaan, voiko tuhkasta nousta mitään kaunista.

Koko trilogia on mennyt tunteisiin nimenomaan hahmojen vuoksi. Jokainen heistä kaipaa Hankoa ja kotia, ja tulevaisuutta, jossa on muutakin kuin sotaa. Hankoon palatessaan he joutuvat huomaamaan kukin tahollaan, että mikään ei voi koskaan olla kuten ennen.

Pidin kirjan tunnelmasta ja suorastaan päättäväisestä ilosta, joka päähenkilöistä hehkui. Arki on kovaa työtä ja puutetta, mutta samalla Hanko nousee raunioista ja kodit rakennetaan uudelleen. Myös ihmiset rakentuvat uudelleen ja yrittävät löytää uusia palasia korvaamaan kaiken menetetyn.

Pidin etenkin Ainon osuudesta ja siitä, miten epätyypillisesti hänen romanssinsa päättyi. Sodan jälkeen maailma on eri tavalla auki naisille, etenkin nuorille ja perheettömille, ja se näkyy tarinassa monen naisen kautta. Heillä on vaihtoehtoja ja tarinassa heillä on se onni, että heitä autetaan eteen päin, ei työnnetä alas päin.

Kokonaisuutena tarinan ja trilogian loppu oli valoisa ja toiveikas, mutta Collins kirjoitti siihen loppumetreillä yllättäen hyvin synkän pilvenkin. Se pilvi kuitenkin sopi tarinaan, aikakauteen ja elämään noin yleensäkin todella hyvin.

Tämä on hetki, jota ei saa olla olemassa.

Mutta hetki vain jatkuu jatkumistaan. Tulee ilta ja tulee yö ja kaiken aikaa he hengittävät, eikä hetki koskaan pääty.

(s. 414)

Mikään ei koskaan ole täydellistä ja valmista, ja tämän kirjan lopussa jäi tunne siitä, että näiden ihmisten tarina jatkuu vielä. 

Kirjan tiedot:

Karin Collins: Tuo aika mieleen palaa. S&S 2025. 426 sivua.

Ruotsinkielinen alkuteos: Där jag har min hjärtans kär (2025). Suomennos Sirkka-Liisa Sjöblom.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 33. Kirjan päähenkilö on yli 60-vuotias

Kamome Shirahama: Witch Hat Atelier #01 & Ichika Yuno: Lullaby of the Dawn #01

Lukaisin vielä kesäkuun lopuksi kahden mangasarjan ensimmäiset osat. Molemmat ovat fantasiaa, mutta hyvin erilaisia.

Kamome Shirahama: Witch Hat Atelier 01. Käännös Stephen Kohler. Kodansha 2019.

Tästä sarjasta tiesin etukäteen vain sen, että tästä on tehty vastikään ilmeisesti hyvinkin suosittu anime. Eipäs ihme, että tästä tykätään, koska tämä oli kiva ja todella kaunis katsella.

Nuori Coco on aina haaveillut olevansa noita, mutta kyky ei olekaan ihan jokaisen taviksen käsissä. Vai onko sittenkin? Traagisen onnettomuuden seurauksena Coco päätyy hottisvelho Qifreyn oppilaaksi, ja siitä se seikkailu sitten alkaa.

Tämä oli juonellisesti aika tyypillinen sarjan avausosa. Tavataan päähenkilöt, tutustutaan maailmaan ja sen taikuuteen, asetetaan pelilauta ja vihjataan taustalla olevista salaisuuksista. Toimi hyvin ja tästä nyt vain jäi kokonaisuutena hyvä mieli. Hahmot ovat söpöjä ja kauniita, Coco ihanan innokas ja kekseliäs, ja kirja jää tietenkin jännään paikkaan.

Jatko-osa varaukseen!

* Sarjakuvabingo: Kannessa turkoosia

Qifrey ja Coco.

Ichika Yuno: Lullaby of the Dawn 01. Käännös Riley Keenan. Tokyopop 2023.

Sateenkaarisarjikset ovat jo lähtökohtaisesti vilkaisun arvoisia ja kun työkaverini vielä erikseen kehui tätä ("siinä oli oikea juonikin poikarakkauden lisäksi"), lainasin tämän luettavakseni.

Elva on kannagi, jumaluuksien valitsema suojelija, joka taistelee öisin merestä nousevia hirviöitä vastaan ja jonka keho mustuu ajan kuluessa. Kyläläiset pelkäävät häntä kunnes nuori Alto päättää ystävystyä hänen kanssaan. Vuosien vieriessä Elvan kirous näyttää hälvenevän ja Alto haluaa selvittää, miten hänet voisi pelastaa kokonaan.

Tässäkin oli samoja ensimmäisten osien teemoja kuin Witch Hat Atelierissa. Hahmot, tapahtumapaikka, synkät menneisyydet ja niin edespäin. Tunnelmaltaan tämä on kuitenkin synkempi ja aivan, tästä löytyi jännältä vaikuttavaa juontakin. Rakastumisen lisäksi Alto alkaa kaivella esiin salaisuuksia, jotka koko joukko epäilyttäviä hahmoja pitäisi mieluummin piilossa.

Sarjana jatkoon myös, kiinnostaa tietää, mitä tapahtuu!

* Sarjakuvabingo: Fantasia, scifi tai kauhu

Elva ja Alto.

Sue Harrison: Jokien laulu (Tarinankertoja #01)

Kipu oli ollut hirveä, mutta sitä K’os ei muistanut,

Luin melkein täsmälleen vuosi sitten Sue Harrisonin Ensimmäiset ihmiset -trilogian. Sen olin lukenut aiemminkin kauan sitten, mutta en ole koskaan tullut lukeneeksi tätä hänen toista sarjaansa. Veikkaan, että olen kyllä yrittänyt aloittaa tämän joskus, mutta heti kirjan alussa käy selväksi, miksi nuorempi minä on jättänyt lukemisen siihen paikkaan.

Jokien laulu alkaa nimittäin joukkoraiskauksen jälkimainingeissa. Nuori K’os on runneltu pahoin ja teko saa aikaan tapahtumaketjun, jota aletaan puida tosissaan parikymmentä vuotta myöhemmin. Kosto, ahneus ja väärinkäsitykset seuraavat toisiaan Alaskan niemimaalla vuonna 6460 eaa.

Raa’asta alusta huolimatta luin kirjaa eteen päin ja tälläkin kertaa esihistoriallinen maailma vei mukanaan. En osaa sanoa, miten paljon uutta tietoa historiantutkimus on paljastanut kirjan kirjoittamisen jälkeen. Ehkä monet kirjassa esitetyt asiat onkin todettu jo täysin vääriksi? Kirjan maailma kuitenkin tuntui uskottavalta ja rikkaalta, ja yhtä aikaa tutulta ja vieraalta.

Hänen kasvojaan peittää paksu rasvakerros. Hän sanoo vihaavansa hyttysiä, vaikka ei niitä niin paljon ole. Kädellä voi pyyhkäistä silmien edestä ja nähdä eteensä. Kuka sen enempää tarvitsee?

(s. 261)

Kosto ja vallanhimo eivät ole sukupuolisidonnaisia ominaisuuksia ja tässä niitä pääsevät harjoittamaan kaikki tasapuolisesti. Jotkin asiat eivät muutu oli aikakausi mikä hyvänsä.

Tykkäsinkin kirjassa Harrisonin rakentamista ihmissuhdedraamoista. Ennenkin on himoittu ja rakastettu siinä missä nytkin, mutta nämä hahmot pystyvät ja joutuvat erottamaan rakkauden ja käytännöllisyyden toisistaan. Kaikilla on teoriassa valinnanvapaus, mutta käytännössä valinta voi olla epämieluisan puolison ja sosiaalisen häpeän tai jopa nälkäkuoleman välillä. Tämä koskee niin naisia kuin miehiäkin.

Monesta kertojaäänestä huolimatta tarinalla on oikeastaan kaksi päähenkilöä. On Chakliux, kampurajalkaisena syntynyt poika, joka on joku kirottu tai siunattu riippuen siitä, keneltä kysytään. On myös Aqamdax, orpo nuori nainen, joka hänkin kasvaa tarinankertojaksi. Tarinankerronta ja suullisen perimätiedon tärkeys oovat osa molempien identiteettiä ja koko tarinaa. Kun kirjoitettua tekstiä ei ollut, avainasemassa olivat ne, jotka muistivat vanhat tarinat ja kulttuuriperinnön.

Tämä sarja sijoittuu aivan samaan maailmaan kuin Ensimmäiset ihmiset, mutta myöhempään aikakauteen. Sen päähenkilöt ovat nyt myyttisiä hahmoja, niitä, joista tarinat kertovat.

Tarinana tämä alkoi vähän hitaanpuoleisesti, mutta vauhtiin päästyään juoni kulki mukavasti eteen päin. Kirja jäi melkoiseen cliffhangeriin, joten täytyy lukea ne kaksi muutakin osaa!

Kirjan tiedot:

Sue Harrison: Jokien laulu. WSOY 1999. 472 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Song of the River (1997). Suomennos Anu Niroma.

Haasteet:
* Lukumatka menneisyyteen : 9. Kirjan päähenkilö ei osaa lukea tai kirjoittaa

Wilfrid Lupano & muut: The Library Mule of Córdoba

En tiedä muista, mutta minulle tulevat keskiajasta mieleen ennen kaikkea linnat, sotakarkelot, valtataistelut, kristinusko ja poliittinen juonittelu noin ylipäätään. Olen myös juuttunut hyvin länsimaiseen näkökulmaan ja vuoden 1000 tälle puolelle.

Siksipä tämä The Library Mule of Córdoba -sarjakuva olikin erityisen valaiseva ja kiehtova löytö. Tässä ollaan kyllä keskiajalla, mutta vuodessa 976. Paikka on teknisesti ottaen Espanja, mutta aikansa todellisuudessa Al-Andalusin kalifaatti. Córdoban kaupunki on länsimaisen sivistyksen keskus, jonka ovat rakentaneet muslimihallitsijat.

Sivistys romahtaa rytinällä, kun sitä rakentanut kalifi kuolee. Hänen perijänsä Hisham II on vain 10-vuotias ja Almanzor-nimelläkin tunnettu visiiri näkee tilaisuutensa tulleen. Valtaa saa alistamalla, tietoa pimittämällä ja sotimalla, ja niinpä kirjaroviot alkavat roihuta.

Ja tähän taitekohtaan sijoittuu sarjakuvan tarina. Kun Córdoban kirjasto alkaa näyttää kovin helposti syttyvältä, vastuussa oleva kirjastonhoitaja, eunukki Tarid, varastaa niin paljon kirjoja kuin aasi pystyy kantamaan. Hän suuntaa kristityille maille, joissa tietoa ehkä vielä arvostetaan (hah!).

Tarid ja Lubna hiippailemassa.

Tarinana tämä on seikkailullinen matkakertomus, jossa kirjojen, tiedon ja tutkimuksen tärkeys on olennaisessa osassa. Tarid on elänyt ja hengittänyt kulttuuriperintöä melkein koko ikänsä ja hänen sieluunsa sattuu ajatus siitä, että se hävitetään järjestelmällisesti. Tarinassa mainitaan nimeltä monia tekstejä ja tutkijoita, joiden oletan olleen oikeasti olemassa.

Taridilla on kaksi matkakumppania ja yllätyin siitä, että ainakin kirjastossa työskennellyt kirjuriorja Lubna perustuikin oikeaan henkilöön. Päädyin vähän googlaamaan asiaa ja kas vain, naiset olivat aivan oikeasti olleet Córdobassa tärkeässä asemassa kopioimassa ja kirjoittamassa ylös tieteellisiä tekstejä. Ilmeisesti kalifit luottivat naisten tarkkuuteen enemmän kuin miesten.

Tykkäsin hahmoista ja tarinasta, jossa huumori ja vakavat aiheet menivät iloisesti sekaisin. Ennen kaikkea tykkäsin tästä kuitenkin siksi, että tässä oli niin paljon uutta. Ei-länsimainen näkökulma Euroopan keskiaikaan ja arabikulttuuriin oli kiinnostavaa luettavaa. Kirja oli myös hyvä muistutus siitä, että niin sanotun länsimaisen sivistyksen ja ennen kaikkea tieteen juuret ovat idässä.

Suosittelen! Tämä löytyy helpohkosti netistäkin luettavaksi jos ei kaihda pientä piratismia.

Kirjan tiedot:

Wilfrid Lupano & muut: The Library Mule of Córdoba. ABLAZE 2024. 263 sivua.

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen : 11. Kirja sijoittuu Eurooppaan rautakaudelle tai keskiajalle

* Sarjakuvabingo: Kannessa on eläin

Robin Hobb & muut: Assassin’s Apprentice vol. 1-3

Olen lukenut aikoja sitten Robin Hobbin Näkijän taru- ja Lordi Kultainen -trilogiat. Uudempaa Narri ja näkijä -trilogiaa olen vältellyt, koska tiedän miten se päättyy ja ainakaan toistaiseksi en ole halunnut lukea sitä. Vastikään suomennetut Elolaivat eivät myöskään ole vielä herättäneet sen suurempia lukuhaluja, mutta nyt pääsin palaamaan samaan maailmaan sarjakuvien myötä.

Koko saagan aloittavasta Salamurhaajan oppipojasta on nimittäin tehty sarjakuvat, jotka on kerätty kolmeen kovakantiseen albumiin. Vaikka varasinkin nämä heti, myönnän tehneeni sen vain uteliaisuudesta. Nämä kansikuvat kun ovat niin mitäänsanomattomia ja ankean näköisiä, että ne eivät itsessään herättäneet kiinnostusta.

En oikein ymmärrä, miksi ne on näille edes valittu. Kansikuvien tekijä on nimittäin eri henkilö kuin varsinaisen tarinan kuvittaja (Ryan Kelly), ja kuvituksesta tykkäsin kyllä. Otapa näistäkin kustantajan aivoituksista selvää.

Mutta, itse tarina on taivutettu mielestäni hyvin ja toimivasti sarjakuvaksi. Kruununperijän äpäräpojan pelkkä olemassaolo pyöräyttää Kuuden Herttuakunnan perimysjärjestyksen ja sisäpolitiikan uusiksi. Fitz kasvaa ensin tallissa ja sitten linnassa kuninkaallisen salamurhaajan opissa. Häneen iskostetaan ehdoton uskollisuus sukulinjaansa kohtaan ja välillä se on kovalla koetuksella.

Burrich ja Fitz.

Tarina oli tuttu, mutta en sentään muistanut siitä aivan kaikkea. Sen muistin kyllä, että koko saagaa värittävät ja oikeastaan kantavat Fitz-paran loputtomat kärsimykset. Tunnelin päässä oleva valo on aina vastaantuleva juna ja jokainen pieni onnen murunen on ripoteltu kurjuuskakun päälle.

Niin on heti sarjan alussakin. Yksin tässä osassa on esimerkiksi raakaa fyysistä väkivaltaa, koska taikuuden opettaja on armoton sadisti. Eikä Fitz suinkaan ole ainoa kärsijä, vaan tuskaa on jaettu esimerkiksi hänen isähahmolleen tallimestari Burrichille ja kuninkaan Narrille, jos kohta hän säästyy nimenomaan tässä tarinan osassa suurimmilta ongelmilta. Jatko-osissa niitä sitten riittääkin.

Kokonaisuutena Fitzin elämä on siis varsinainen synkistelyn kulkue, mutta tarinana se kuitenkin toimii oikein hyvin. Samoin tämä sarjakuvaversio on mielestäni hyvin tehty ja tiivistetty alkuperäisestä romaanista. Lukiessa ei tuntunut ollenkaan siltä, että jotain puuttuisi, vaikka aivan kaikkea ei varmasti ole saatu mahdutettua mukaan.

Eli näiden tapauksessa kannattaa tosiaan katsoa kirjan sisään eikä tehdä päätelmiä kuvituksesta kansien perusteella. Ehkäpä ne kertovat tunnelmaltaan vähän Fitzin elämän ankeudesta, mutta eivät näytä ollenkaan siltä, miltä itse sarjakuva näyttää.

Kirjan tiedot:

Robin Hobb & muut: Assassin’s Apprentice vol. 1-3. HarperVoyager 2024 & Dark Horse Books 2025. 144 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 30. Kirjan päähenkilön vanhemmat ovat kadonneet tai muuten poissa

Virpi Vainio: Petsamon enkeli (Petsamo #01)

Suomen Jäämeren ajasta jäi jäljelle hiljaisuus, jota yhä tekee mieli tapailla sanoiksi, sillä sen aikaisilla ihmisilläkin oli omat nimensä, kotinsa, jokapäiväiset murheensa ja unelmansa.

Tämä trilogian aloittava Petsamon enkeli kiinnosti jo siksi, että se on kotimainen historiallinen romaani. Pidän niitä aina silmällä vaikken kaikkia luekaan. Lisäksi se kertoo nimensä mukaisesti Petsamosta, eli sijoittuu Lappiin. Ja sitten vielä aiheena on vähemmän tuntemani tapahtumasarja historiassa.

Tarina alkaa vuodesta 1937, jolloin petsamolainen Valeria ymmärtää tulleensa huijatuksi. Kaiken kauniin luvannut miehenpuoli katoaa Helsinkiin kuin tuhka tuuleen ja Valeria jää yksin pyöristyvän vatsansa kanssa. Samaan aikaan valtiollinen poliisi rahaa hänen isänsä kuulusteltavaksi vakoilusta syytettynä.

Tämän jälkeen hypätään pari vuotta ajassa eteenpäin ja joukkoon liittyvät taidemaalari Maija ja Jäämerelle passitettu poliisi Antti. Jälkimmäinen saa tehtäväkseen selvittää murhan ja paikallisia rajarötöstelyjä.

Mielestäni kirja hukkasi harmillisesti punaisen lankansa. Nuo petsamolaisten turhat ja perusteettomat kuulustelut olivat tragedia, jossa olisi ollut tarpeeksi tarinaa yhteen teokseen. Nyt se jää taustalle ja tuntuu välillä unohtuvan kokonaan kun tarina poukkoilee eri kertojien välillä asiasta ja paikasta toiseen.

Lupaavan alun jälkeen minun oli jotenkin vaikea keskittyä lukemaan tätä. Ehkä tarina olisi tuntunut kokonaisemmalta, jos olisin pystynyt lukemaan sen kerralla tai parilla?

Mutta, jäi näiden ihmisten kohtalo kiinnostamaan! Tykkäsin Valeriasta, joka joutui tekemään vaikeita valintoja elämässään ja päättää selvitä. Samoin Maijasta, joka haluaa pärjätä valokuvaajana ja taidemaalarina maailmassa, jossa se ei ole naiselle helppoa.

Tämän Maija osasi; elämän viemisen eteenpäin. Vaikka pää oli aivan turta, kädet tiesivät, mitä tehdä.

(s. 312)

Tässä osassa tarina päättyy sodan syttymiseen. Oli kylmäävää lukea, miten petsamolaiset jäivät yksin hirvittävään tilanteeseen. Täytynee siis lukea jatkoakin jotta selviää, miten heidän kaikkien käy.

Kirjan tiedot:

Virpi Vainio: Petsamon enkeli. WSOY 2026. 342 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 46. Trilogian ensimmäinen osa

* Lukumatka menneisyyteen : 5. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Lappiin

J. G. Ballard: Uponnut maailma

Pian tulisi liian kuuma.

Etsin täsmäkirjaa lukuhaasteeseen ja törmäsin tähän vuonna 1962 ilmestyneeseen dystopiaan. Lähtökohta oli sen verran kiinnostava ja jopa ajankohtainen, että lukaisin tämän vaikka tuoreempiakin vaihtoehtoja olisi varmasti löytynyt.

Vähän iski kiinnostus kyllä omaan nilkkaan, koska ei tämä loppujen lopuksi mitenkään hyvä ollut. Kirja oli todellakin aikansa tuote ja heittäytyi välillä suorastaan puistattavan rasistiseksi.

Tarinassa ollaan tulevaisuuden maailmassa, jossa vesi ja lämpötila ovat nousseet hurjasti ja ilmaston puolesta ollaan lähestymässä mesotsooista maailmankautta.

(Tässä vaiheessa kirjaa googlasin mesotsooisen maailmankauden ja jouduin hetkeksi harhapoluille dinsosaurusten maailmaan. Aina yhtä kiehtovaa!)

Päähenkilö biologi Kerans kuuluu retkikuntaan, joka harhailee vielä Lontoon korkeudella. Tarkoitus on jatkaa matkaa napapiirin yläpuolelle, koska ihmiskunnan rippeet elävät arktisilla alueilla. Kerans ja osa retkikuntaa alkavat kuitenkin nähdä outoja unia, joiden johdosta hän ei haluakaan lähteä laguuniverkostoksi muuttuneesta kaupungista.

Ja tämä maailma oli oikeasti kiinnostava kaikessa vaarallisessa villiydessään. Se mainitsemani ajankohtaisuus liittyy tietenkin ilmastonmuutokseen, jonka seuraukset on tässä viety äärimmilleen.

Auringon kiekko ei ollut enää selväpiirteisen pyöreä, vaan leveä, kaiken aikaa kasvava soikio, joka levittäytyi itäisen taivaanrannan ylle kuin jättimäinen tulipallo ja heijastui laguunin kuolleesta, lyijynharmaasta pinnasta muuttaen sen kirkkaaksi kuparikilveksi. Keskipäivällä, johon oli aikaa vajaat neljä tuntia, vesi näyttäisi jo palavan.

(s. 7)

Scifimpää oli se, miten tarinassa käsitellään ihmisen suhdetta menneisyyteen ja luontoon. Tämä oli aika sekavaa settiä ja lopputulema oli se, että ihmisellä on tässä jonkinlainen solutason biologinen muisti, joka alkaa nyt soitella kelloja Keransin mielessä. Mesotsooisesta kaudesta sinä olet tullut ja sinne sinä olet palaava jne.

Tarina itsessään oli aika tylsä, koska se pyöri niin paljon tuollaisten pohdintojen ympärillä. Seikkailupuoli ei kiinnostanut siksikään, että se tosiaan sisälsi hyvin paljon rasistisia kuvauksia. Lisäksi tarinassa on vain yksi nainen, joka on tietenkin loppujen lopuksi neito pulassa.

En oikeastaan suosittelisi tätä, koska rasismi on tässä niin törkeää, mutta jotenkin tuo villi maailma kuitenkin jäi pyörimään mieleeni kiinnostavana mitä jossitteluna. 

Kirjan tiedot:

J. G. Ballard: Uponnut maailma. Jalava 2011. 176 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: The Drowned World (1962). Suomennos: Mika Renvall.

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen : Luonto ottaa vallan

Natori Sawako: Kirja, jota etsit (Kirjakauppa Perjantai #01)

Kerrotaan, että eräällä pohjoisen Kantōn alueella sijaitsevalla pienellä asemalla on kirjakauppa, josta voi löytää juuri sen kirjan, jonka haluaa lukea.

Minusta on näyttänyt vähän siltä, että Ennen kuin kahvi jäähtyy -sarja avasi sekä suomen- että englanninkieliset kirjamarkkinat vastaaville teoksille. Niiden jujuhan on siinä, että sinänsä irralliset tai ainakin irrallisilta vaikuttavat tarinat tapahtuvat samassa kotoisessa paikassa.

Natori Sawakon juuri suomennettu Kirja, jota etsit tapahtuu kirjakaupassa. Kehyshenkilöinä ovat kirjakaupan työntekijät, joista myymäläpäällikkö Makinolla on taito löytyy kaupan kokoelmasta juuri se kirja, joka sopii asiakkaan elämäntilanteeseen. Ensimmäisessä tarinassa esitellään opiskelija Fumiya, josta tulee kaupan uusi osa-aikainen työntekijä.

Tästä paistoi mielestäni aika paljon läpi se, että nämä neljä tarinaa ovat luultavasti alun perin ilmestyneet sarjana lehdessä. Näin tällaiset teokset on monesti käsittääkseni koottu. Ja eipä siinä mitään, onhan meilläkin jatkokertomuksia painettu kansiin kokonaiseksi kirjaksi, mutta tässä se tarkoitti turhaa toistoa. Joka tarinassa piti vähän kerrata, että mikä kirjakaupan juttu nyt olikaan.

Mutta kokonaisuutena tämä oli nopealukuinen hyvän mielen kirja, jossa ainakin länsimaisesta näkökulmasta hieman kummallisetkin ongelmat ratkeavat lempeästi puhumalla ja elämänviisauksia laukomalla. Jokainen tarina pyöri teemallisesti yhden tai kahden kirjan ympärillä, joten tästä voi poimia kirjavinkkejä omalle lukulistalleen.

Minusta kiinnostavinta tässä oli japanilaisen kulttuurin kuvaus. Oli kirjakauppa miten leppoisa hyvänsä, yötöitä tehdään mutisematta tarvittaessa. Se, että vanhemmat ulkoistavat lastenkasvatuksen käytännössä kokonaan ja valitsevat ahkeran työnteon, ei juuri kulmakarvoja kohota. Kirjakaupassa on mahdollisuus tilata ruokaa, jolla on tässä tapauksessa suora yhteys joko johonkin kirjaan tai ainakin tilanteeseen, jossa sitä tarjotaan.

Tarinoissa tulee toistuvasti esiin se, miten ihmisten pitäisi sopia tietynlaiseen heiltä odotettuun muottiin. Kukaan ei oleta koviksen näköisen tyypin lukevan ja tavallisemman näköinen nainen ei odota elämältään yhtä suuria kuin kauniimpi nainen voisi odottaa.

Eniten minua huvitti yksityiskohta, jonka ainakin itse tunsin kovin kliseiseksi. Fumiya nimittäin räpeltää silmälasejaan koko ajan. Olen mangani lukenut ja animeni katsonut, ja tällainen lasien kohentaminen on tyypillistä megane-hahmolle (joka Fumiya ei muulla lailla ole, hänestä on viileä harkitsevaisuus kaukana). En ollut ajatellutkaan, että se tulee näin vahvasti esiin myös aikuisten kirjallisuudessa! Tai no, ainakin tässä kirjassa.

Työnsin silmälaseja parempaan asentoon ja annoin katseen kiertää kirjanselkiä reunasta alkaen.

(s. 22)

Tämä aloittaa Kirjakauppa Perjantai -sarjan ja voi olla, että lukaisen jatkoakin kunhan se suomennetaan.

Kirjan tiedot:

Natori Sawako: Kirja, jota etsit. Otava 2026. 254 sivua.

Japaninkielinen alkuteos: Kinyōbi no honyasan (2016). Suomennos Raisa Porrasmaa.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 49. Kirja on julkaistu vuonna 2026

Mame Ohtako: Flip Flip Slowly

Lukaisin tuossa eri olympialajien lomassa tämän Mame Ohtakon sateenkaariromanssin. Kiinnostuin tästä siksi, että toinen päähenkilö on kirjastonhoitaja. Hagiwara on vähän reilu parikymppinen, jonka elämä on tasaista arkea. Tilanne muuttuu kun kirjasto saa uuden asiakkaan, kolmikymppisen Yabumin.

Takakansiteksti oli sikäli hieman kummallinen, että siinä oikein korostettiin sitä, miten kirjastossa ei saa puhua. Voi ei, miten miehet voivatkaan tutustua toisiinsa?

Ongelma ratkeaa hyvin nopeasti: he viettävät aikaa autossa. Hagiwara tykkää ajella ympäriinsä ja nappaa Yabumin mukaansa. Minä taas tykkäsin siitä, miten mukavan rauhallisen tunnelman tämä asetelma tarinaan toi. Näinkin tavallinen harrastus on hyvä tilaisuus olla yhdessä ja tutustua toisiinsa.

Henkilöautossa on tunnelmaa.

Yabumilla on hiukkasen painava menneisyys, etenkin edesmenneen isänsä vuoksi, hän kun ei erityisen suvaitsevainen ollut. Hagiwara on edelleen kaapissa kaikille ja tarinassa luodaan vähän jännitystä sillä, miten hänen kaapistatulonsa onnistuu.

Spoilaan nyt kyllä lopun parin sivun lisätarinan, mutta haluan silti sanoa, että tuo viimeinen kohtaus oli vallan herttainen ja sydäntä lämmittävä. Jo ihan senkin takia kannatti lukea koko tarina.

Mangan ikäraja on K-18 ja etukannessakin on varoitus aikuisille tarkoitetusta sisällöstä. Loppujen lopuksi sitä oli vain yhdessä kohtauksessa tarinan lopussa. Plussaa siitä, että sängyssä ei pyöritä hohtavien sensuurivalosapelien kanssa eikä toisaalta mennä todella yksityiskohtaisen realismin puolelle.

Kirjan tiedot:

Mame Ohtako: Flip Flip Slowly. Kodansha 2025. 167 sivua.

Japaninkielinen alkuteos: Furippu furippu surorii (2022). Englanninkielinen käännös: Adrienne Beck

Haasteet:

* Helmet 2026 : 22. Kirjan kannen pääväri on sininen tai kirjan nimessä on sana sininen

Rachel Reid: Heated Rivalry

Shane Hollander was as close to losing it as he ever allowed himself to get.

Sanoisin olevani kerrankin ajan hermolla jääkiekkoromantiikan suhteen, mutta Heated Rivalrya ei voi paeta oikein minnekään. Ylekin on tehnyt TV-sarjasta juttuja.

Ilmeisesti sarja on kirjalle jos ei aivan täysin niin ainakin melkein uskollinen? Ainakin jyystämisen määrä tuntuu olevan vakio kummassakin formaatissa? Joku Goodreadsin arvioissa oli laskenut, että kirjassa on 15 seksikohtausta.

En epäile, mutta en myöskään laskenut tai edes lukenut niitä kaikkia, koska ensimmäisen kolmen jälkeen ne alkoivat toistaa itseään. Sama dynamiikka, sama sanasto, samat aktit ja asennot, suurin variaatio lienee ollut vaihtuvissa hotellihuoneissa.

Kirja ei siis tehnyt minuun suurempaa vaikutusta kuumaan erotiikkansa osalta enkä oikein löytänyt itsestäni uskoa Shanen ja Ilyan rakastumiselle. Ensin pannaan vuosikausia ja yhtäkkiä, ilman mitään ilmeistä syytä, kumpikin huomaa rakastuneensa toiseen.

Rakastamisen saatoin uskoa, rakastumista en niinkään.

Tätä olisi voinut pohjustaa esimerkiksi keskusteluilla. Seksi korvaa harvoin tarinassa hahmon- ja suhteidenkehityksen kannalta keskusteluja, joiden kautta pariskunnat tutustuvat toisiinsa ja huomaavat, että hei, tuo toinen onkin aika kiva tyyppi.

Taidan olla hövelimpi jopa äkkirakastumisten suhteen! Rakkautta ensisilmäykselle, no joo okei, tällä mennään tällä kertaa. Vuosikausia jatkunut status quo FWB-salasuhde muuttuu tunteikkaaksi ilman syytä, öööö miksi?

Eli romantiikan ja erotiikan suhteen jäi toivomisen varaa, mutta pidin siitä, miten suhde ja juoni rakentui salailun ympärille. Kuten kirjassakin todetaan, aivan sama miten paljon NHL ehkä väittää olevansa suvaitsevainen, tosiasiassa sateenkaarevilla pelaajilla on syystäkin hyvin vähän halua tulla kaapista ulos.

The facts were these: they were two of the biggest hockey stars in the world, and for whatever reason, they both enjoyed fucking each other. The other thing they were in total agreement on is that no one could ever know that they enjoyed fucking each other. It would be best if no one knew that they liked to fuck men at all, but it definitely couldn’t get out that the superstar rivals were very familiar with each other’s dicks.

(s. 154)

Homofobia rehottaa joka puolella ja niinpä Shane ja Ilyakin ovat tuskallisen tietoisia siitä, että jos haluaa kentälle rakastamansa pelin pariin, on syytä pitää parisuhde tiukasti piilossa. Ilyan vaikeutena on vielä kansallisuuskin: jos hän kertoo pitävänsä myös miehistä, on turha odottaa turvallista kotiinpaluuta Venäjälle.

Pidin siitä, että tässä suhteessa kirja ei mennyt lopussakaan helpoimman tai romantiikalle genrenä tyypillisimmän ratkaisun mukaan. Tuo kaapista tulemisen vaikeus olikin sen verran kiinnostava puoli tätä, että aion kyllä lukea jatko-osankin.

Kirjan tiedot:

Rachel Reid: Heated Rivalry. Carina Press 2024. 368 sivua.

Haasteet:
* Helmet 2026 : 9. Kirjassa on jääkiekkoilija

Ingvild Bjerkeland: Paha

Varikset olivat kerääntynet aivan kuin mustaksi peitoksi raadon päälle.

Työkaverini suositteli tätä viime vuoden puolella kiinnostavana nuorten kauhukirjana. Niitä ei niin kovin paljon ilmesty ja tämä oli vielä näin lyhytkin (vain 102 sivua), joten lukaisin sen nyt kun se vastaan tuli.

Oikeastaan kirjan lyhyys on sen ainoa miinuspuoli, vaikka se on varmasti yksi niistä valttikorteista, joilla tätä voi nuorille vinkata. Olisin kaivannut vähän enemmän kuvailua ja pakoilua, mutta vähemmän lukeva nuori tarttuu tällaiseen ohuempaan opukseen helpommin.

Ja toivottavasti myös lukee sen loppuun. Tarinaa ei ainakaan voi syyttää tylsyydestä. vaan tapahtumat etenevät nopeasti ja sopivan uhkaavasti. Tämä on oikeastaan nuorille tarkoitettu Hiljainen paikka, Tie ja mitä näitä vastaavia maailmanlopun dystopioita onkaan.

Jostain on ilmestynyt ihmisiä surutta surmaavia petoja, joita 13-vuotias Abdi ja hänen pikkusiskonsa Alva pakenevat. He pyrkivät kohti rantaa, josta pitäisi löytyä pakolaiva meren yli. Matkan varrella ja jo ennen sitä on käynyt ilmi, että peto ei ole ainoa peto tai paha ihmiselle.

Alva tärisi minua vasten.

Sisälläni pelko hakkasi siipiään.

Emme hiiskahtaneetkaan.

(s. 11)

Tarina kulki tosiaan hyvin ja jännitys säilyi loppuun saakka. Loppu tuntui olevan hieman toisesta tarinasta, sen verran selvästi se peilasi nykyhetken tilannetta Välimerellä. Ne karmivat pedot melkein unohtuivat, kun vastaaan tulivat (taas) ihmisten ahneus ja itsekkyys.

Sanoisin, että sopii jopa niinkin isolle ikähaitarille kuin 5.-8. -luokkalaisille, mutta en ole paras arvioija tässä asiassa.

Kirjan tiedot:

Ingvild Bjerkeland: Paha | Otava 2025 | 102 sivua

Norjankielinen alkuteos: Udye (2023) | Suomennos: Jonna Joskitt-Pöyry

Haasteet:

* Helmet 2026 : 34. Kirjassa mennään piiloon

Karin Collins: Sun luonas kaipuuni on (Hanko-trilogia #02)

Stepan Ivanovitš istuu portailla tupakalla.

Uusi vuosi on aina hyvä aloittaa erinomaisella kirjalla. Karin Collinsin Hanko-trilogian toinen osa Sun luonas kaipuuni on oli ehdottomasti sellainen.

Vuotta ennen jatkosodan syttymistä seurataan tuttujen hahmojen kautta. Hankoniemi on luovutettu Neuvostoliitolle ja nyt selviää, minne Aino, Disa ja Hjalmar joutuivat. Yllättävän lähelle Hankoa ja heidän kauttaan nähdään myös, miltä tuo ajanjakso näytti Helsingissä, Tammisaaressa ja Bromarvissa.

Eniten tunteisiini meni Hjalmar, iäkäs kalastaja, joka ei viihdy Bromarvin maatilalla ollenkaan. Missä on meri, missä tuttu kalastajan elämä? Hjalmarissa tuntui vahvasti tuo kirjan nimessä mainittu kaipuu: hän kaipaa Hankoa, hän kaipaa Ruotsiin lähetettyä pojanpoikaansa ja hän kaipaa vaimoaan.

Saran asuu samassa saunakamarissa, mutta syyllisyyden, puhumattomuuden ja ikävän kuilu vain kasvaa. Hjalmarin epätoivon oli todella hyvin kirjoitettu.

Disa ei tässä herättänyt kovin suuria tunteita, joskin kohta, jossa hän näyttää eräälle epämiellyttävälle miehelle kaapin paikan, oli yksi suosikeista. Aino onnistui lähinnä ärsyttämään ensirakkaudessa räytymisellään, mutta epäilemättä se oli tarkoituskin. Hän on vasta 19-vuotias ja täytyy sanoa, että Berndt olisi voinut kohdella häntä paljon paremminkin.

Kirjassa kuvataan hyvin tuota lyhyttä ja kireää ajanjaksoa aktiivisten sotatoimien välissä. Kaiken keskuksena on Hanko, vaikka siellä vietetään hyvin vähän aikaa. Hankolaiset ovat tuuliajolla siinä missä evakkoon joutuneet karjalaisetkin. Hjalmar, Aino ja Disa haluavat palata sinne, ja Hangossa olevat neuvostoliittolaiset joukot ovat jatkuva ja hyvin konkreettinen uhka.

Täällä, matalassa järvivedessä, musiikki on toisenlaista. Hiljaisuus on sama, raskas ja painostava, mutta jää paukkuu kiväärinlaukausten tavoin. Yhä uudelleen, monta kertaa minuutissa se paukahtaa ja saa Hjalmarin polvet valahtamaan merkillisen veltoiksi. Viime viikolla venäläisistä ei kuulunut risahdustakaan, ja rajalle on matkaa, mutta silti. Koskaan ei voi tietää.

(s. 133-134)

Tykkäsin ajanjakson kuvauksesta noin yleensäkin. Kirjasta löytyy salakuljettajia, sodassa haavoittuneita nuoria miehiä, reippaita lottia, oikeasti ilmestyneitä sanomalehtiä oikeine uutisineen ja presidentti Risto Rytikin kuullaan radiossa puhetta pitämässä.

Kirjan tiedot:

Karin Collins: Sun luonas kaipuuni on | S&S 2024 | 432 sivua

Ruotsinkielinen alkuteos: Hos dig min längtnär förtöjd (2024) | Suomentaja: Sirkka-Liisa Sjöblom

Haasteet:

* Helmet 2026 : 47. Trilogian toinen osa

* Lukumatka menneisyyteen : 4. Haasteeseen sopiva kirja Kirjagramin top100 pitkältä listalta @akiespa :n profiilista

Marc-Uwe Kling: QualityLand

“Tule sinne, missä laatu asustaa! Tule QualityLandiin!”

Marc-Uwe Klingin QualityLand on vuonna 2017 ilmestynyt satiirinen dystopia kapitalismista, markkinoinnista ja tekoälystä. Luin sen tässä joulunaikaan ja täytyy sanoa, että kirja ei ole vanhentunut teemoiltaan ollenkaan.

Tässä siis ollaan tulevaisuuden Saksassa, nyt nimeltään QualityLand. Ihmiset on jaoteltu tasoihin ja algoritmit ohjaavat heidän elämäänsä ostoksista parisuhteisiin. Romuttamon omistava Peter saa droonin mukana tuotteen, jota ei halua, ja palautusprosessin myötä hän ymmärtää miten pieni ja avuton ihminen QualityLandissa onkaan.

Kirjan rakenne kuvaa sen sisältöä hyvin, tässä on nimittäin tummilla sivuilla merkattuja mainoskatkoja ja uutisia kommenttikenttineen. Uutisetkin ovat konsernien mainoksia ja klikkiotsikointi on itse asiassa aivan samanlaista kuin nykyään. Eihän sen sisältöä tarvitse vastata, kunhan joku vain klikkaa artikkelin auki, eikä totuudellakaan ole mitään väliä.

Tarinan edetessä Peter havahtuu huomaamaan, miten algoritmit tekevät oletuksia ja ohjaavat ihmisen elämää sen mukaan. Kun olet kerran tykännyt asiasta X, algoritmit tuovat sen varmasti eteesi jatkossakin ja pian kuvittelevat valitsevasi itse X:n.

Ihmiset eivät edes huomaa elävänsä vaikkapa nyt äärioikeistokuplassa, koska algoritmit ovat valinneet heille vain tätä maailmaankuvaa tukevia ystäviä ja uutisvirtaa. Tuli heti mieleen useita esimerkki tosielämästä.

Kirjan maailma oli kaikessa kammottavuudessaan kiehtova ja sitä kuvattiin monen kertojan kautta. Pidin Peteristä, joka on jo lähtökohtaisesti vähän erilainen kuin monet muut. Kapitalistisessa yhteiskunnassa asioiden korjaaminen on lailla kielletty, mutta Peter on salaa pelastanut monia tekoälyllä toimivia laitteita.

Kalliope saa tutustua vielä kolmeenkymmeneen kahteen koneeseen, joiden joukossa on muun muassa leikkausavustaja, joka ei kärsi nähdä verta, pakko-oireisesta hamstraamisesta kärsivä robotti-imuri, pomminpurkurobotti, jonka tarttumakädet alkavat vapista jännittävissä tilanteissa, sekä sähköinen asianajaja, joka ei enää kykene harjoittamaan ammattiaan, koska sille on alkanut kehittyä omatunto.

(s. 77)

Tarinan taustalla kulkee myös kysymys siitä, kuinka pitkälle tekoäly on jo kehittynyt ja olisiko se päättäjänä loppujen lopuksi yhtään sen huonompi vaihtoehto kuin ihmisten itsekäs typeryys.

Yllättävän hyvä ja hauska kirja, johon en välttämättä olisi tarttunut ilman Robotti-lukuhaastetta!

Kirjan tiedot:

Marc-Uwe Kling: QualityLand | Like 2021 | 349 sivua | Kirjastosta

Saksankielinen alkuteos: QualityLand (2017) | Suomennos: Sanna van Leeuwen

Haasteet:

* Robotti-lukuhaaste : Lähitulevaisuus

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa lennetään

* Paha mieli, paras mieli : Terrori-isku

Natalie Jenner: Jane Austenin talo

Hän lepäsi polvet koukussa matalalla kivimuurilla ja venytti selkärankaansa kiveä vasten.

Lukemisen puolesta joulukuu on käynnistynyt hyvin hitaasti (hyvin, hyvin hitaasti), mutta saimme kuitenkin Lauran kanssa luettua loppuun Natalie Jennerin Jane Austenin talon.

Jos yhtään fanitat Austenia, tämä kirja on kirjoitettu sinulle. Aina kun tarinassa oli vähänkään tilaisuutta Austenin ja hänen kirjojensa ylistämiselle, kirjailija tarttui siihen epäröimättä. Olen itsekin tykännyt Austenista, mutta välillä nämä suitsutukset menivät mielestäni hieman liian ylitsevuotaviksi.

Tarina itsessään sijoittuu enimmäkseen toisen maailmansodan jälkeiseen englantilaiseen Chawtonin kylään. Pieni sekalainen joukko Austen-faneja lyöttäytyy yksiin pelastaakseen kirjailijan kotitalon ja kotikirjaston. Upouudelle kerholle niillä on ennen kaikkea kulttuurihistoriallista arvoa, monille muille vain rahallista.

Tämä oli vallan luettava lukuromaani, jossa seurataan etupäässä Austen-kerholaisten omia pieniä draamoja. Löytyy muun muassa petollisen miehen kynsiin jäävä Hollywood-tähti, koulun johtokunnalle liian feministinen nuori naisopettaja, keski-ikäinen surumielinen leskilääkäri sekä hiljaa isänsä vallankäytölle alistunut Austenin suvun perillinen.

Juonellisesti tässä ei kovin suuria yllätyksiä ollut ja yksi niistä paljastui vasta aivan loppupuolella. Sen suhteen kävi sikäli huonosti, että se pyyhkäistiin maton alle eikä sillä ollut loppujen lopuksi yhtään mitään merkitystä juonen kannalta. Herää epäilys, että kirjailija huomasi tämän yhden hahmon selvinneen melkein koko kirjasta ilman Suurta Draamaa, ja jotain piti keksiä ilman koko kirjan uudelleenkirjoittamista.

Pidin ehkä eniten siitä, miten tärkeänä kirjallisuus ja kulttuuriperintö tässä esitetään. Jane Austen yhdistää tarinassa erilaisista lähtökohdista tulevia eri-ikäisiä henkilöitä. Jokainen heistä löytää jotain itselleen tärkeää Austenin kirjoista. Suvun jäljellä oleva maallinen omaisuus koetaan tärkeäksi nimenomaan osana kulttuuriperintöä.

Chawtonin kylä ja Austenin kotitalo ovat oikeasti olemassa. Loppusanoissa kirjailija sanookin paikkojen olevan todellisia, mutta tapahtumien ja hahmojen fiktiivisiä.

Kirjan tiedot:

Natalie Jenner: Jane Austenin talo | Minerva 2021 | 328 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: The Jane Austen Society (2020) | Suomennos: Jänis Louhivuori

Luettu myös:

Kasoittain kirjoja, Amman kirjablogi, Ankin kirjablogi ynnä muut