sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Kesäkooste

Ilmoittauduin mukaan tämän kesän kirjankansibingoon! Kirjabingot ovat kivoja ja juuri nyt tällainen yleinen bingo sopii lukemisiini paremmin kuin tarkemmalle teemalle tehty. Epämääräinen tavoite on yksi bingorivi, mutta jos tulee vain hajaosumia niin mennään sitten sillä.


Luettu & blogattu


3 kirjaa / 788 sivua


Terhi Rannela: Kiivaat: romaani rakkaudesta ja vastarinnasta
Kapinaa jatkosodan aikaan. Tykkäsin etenkin ajankuvasta ja Salmen nuoruuden innosta.

Liv Strömquist: Kielletty hedelmä
Vulvan tarina. Hauska tietopaketti vakavasta ja tärkeästä aiheesta.

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras
Taskuvaras taikurin opissa. Vetävästi kirjoitettu steampunkseikkailu vuoden 1890 Helsingissä.

Anni Polva: Tiinakin ratsastaa
Tiina ja kallis harrastus. Mielenkiintoista huomata, mitä kaikkea sitä ei huomannut nuorempana Tiinoja lukiessa.

1 sarjakuva / 139 sivua

Anni Polva: Tiinakin ratsastaa

Anni Polva:
Tiinakin ratsastaa
163 s.
Karisto 1974
Omasta hyllystä


Tiinan perheellä ei ole varaa kustantaa tytölle ratsastustunteja ja vaikka Tiina sen ymmärtääkin, harmitus on silti kova. Isän vanha ystävä tarjoaa kuitenkin mahdollisuutta viettää pari viikkoa maatilallaan, jossa on paitsi pari hevosta myös isäntäperheen lapset Hilkka ja Sami. Tiina saa luvan lähteä vierailulle, josta ei tietenkään kommelluksia puutu.

Nappasin tämän mukaani kirjaston kierrätyshyllystä siksi, että en muista tätä koskaan edes lukeneenikaan. Jonkin sortin ihme, koska luin aikoinani pinokaupalla Tiinoja. Niistä on jäänyt hyviä jos kohta epämääräisiä muistoja, ja olikin ihan mielenkiintoista palata tuttujen hahmojen pariin. Yle Areenassa oli tuossa taannoin katsottavissa muutama Tiina-sarjan jakso, joissa oli samaa nostalgian tuntua kuin tässä kirjassa. Harmi, ettei sarja ole enää katsottavissa.

Näin aikuisena lukijana kirjasta hyppäsi silmille paljon sellaista, mitä ei nuorempana ajatellutkaan. Esimerkiksi Tiinan perheen rahavaikeudet näyttävät kovin erilaisilta, samoin eri perheiden kasvatusmetodit. Mitä köyhempiä perheet kirjassa ovat, sitä ankarampi on kuri. Elvi ja Kalle ovat kumpikin yksinhuoltajaäitien kasvatteja ja kummankin kotona viuhuu remmi ja tukka pöllyää. Ratsastaminen on heille kaukainen unelma, jonka kumpikin tietää täysin mahdottomaksi. Tiinan kotona kuria pitää äiti, jonka ankaruus näyttää nyt vähemmän epäreilulta kuin silloin, kun luin kirjoja ensimmäistä kertaa. Kyllä siinä suoni sykkisi kenen tahansa ohimolla, jos lapsi repisi vaatteensa joka välissä ja tietäisit, että varaa uusiin ei ole.

Toisessa päässä skaalaa ovat Juha, Nina ja Leila, joita eivät rahahuolet paina. Vaikka Juha tietää ettei Tiinalla ole aina varaa kaikkeen, hän ei silti ymmärrä, mitä se oikeasti tarkoittaa arjessa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana Elsi kuitenkin tietää, miten Ninan perhe on rahansa hankkinut.


[Nina] kuvitteli että kun heillä oli talon ainoa väritelevisio ja hänen isänsä oli ostanut viimeistä mallia olevan Saabin, hän sai leveillä miten halusi.

Äiti oli sanonut, että ne osasivat järjestää raha-asiansa niin sotkuisiksi että niistä ei ottanut veroherratkaan selvää, ja se oli oli jo paljon. Niiden omaisuus levisi kuin ylihiivoitettu pullataikina, ja silloin kun tehtiin veroilmoituksia, veloille kävi sanoin.
(s. 50)


Eli niinpä sitä kieroiltiin omaisuudella näissäkin idyllisissä lastenkirjoissa. Tuo väritelevisio hyppäsi myöskin silmääni, Tiinan perheessä ei nimittäin taida olla telkkaria lainkaan. En muista ajatelleeni sitä nuorempana ollenkaan. Luultavasti oletin sen vain kuuluvan asiaan Tiinan aikana, mutta eihän se niin ollutkaan.

Tässä kirjassa mainitaan myös sota-aika. Isän vanha kaveri on nimittäin nimenomaan rintamatoveri, jota isä ei ole nähnyt vuosikymmeneen. Eipä käynyt nuorempana mielessäkään, että Tiinan isä olisi ollut rintamalla ja että Tiina itse taitaa kuulua suuriin ikäluokkiin. Tällaisen tajuaminen nyt on jotenkin kummasti ravisteleva kokemus. Melkein tekisi mieli lukea koko sarja uudestaan ihan vain siksi, että huomaisi mitä kaikkea muuta kirjojen maailmasta onkaan mennyt ohi.

Tarinahan ei sinänsä ole mitenkään ihmeellinen tässäkään kirjassa. Tiina haluaa ratsastaa, pääsee maaseudulle, tutustuu perheen 8-vuotiaaseen poikaan ja joutuu ilman omaa syytään osaksi kaikenlaisia kommelluksia. En itse asiassa pitänyt Samista ollenkaan. Kauhean kuriton riiviö, joka tahallaan järjesti Tiinan jatkuvasti hankaluuksiin tekemällä luvattomuuksia.

Jäin nyt pohtimaan huvikseni sitä, miten Tiinalle olisi voinut tapahtua sarjan loputtua. Saisiko hän ikinä ammattia tai työpaikkaa? En osaa kuvitella Tiinaa kotiäitinä tai kiltistä naputtelemassa kirjeitä Juhan sihteerikkönä, vaikka jälkimmäisestä puhuttiin ainakin joissakin kirjoissa. Sen sijaan voin kuvitella Tiinan helposti kiipeämässä barrikadeille niin eläinten oikeuksien kuin ihmisten välisen suvaitsevaisuudenkin puolesta.


Luettu myös:

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2019 - 13. kotimainen lasten- tai nuortenkirja  [28/50]
* Kirjankansibingo - harrastus
* Kirjahyllyn aarteet  [kirja 5]

torstai 13. kesäkuuta 2019

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Anniina Mikama:
Taikuri ja taskuvaras
415 s.
WSOY 2018
Omasta hyllystä


Mina oli nähnyt nuoren miehen Rautatientorin nurkalla ja lähtenyt seuraamaan.

16-vuotias Mina on nokkela orpotyttö, joka asuu ränsistyneessä halkoliiterissä ja elättää itsensä varastelemalla vuoden 1890 Helsingissä. Eräänä päivänä hän erehtyy varastamaan kummallisen pienen laitteen nuorelta mieheltä, joka saa hänet kiinni. Tom on keksijä ja taikuri, joka palkkaa Minan kärttyisen Professorin henkilökohtaiseksi avustajaksi. Pian Mina on osa myös Tomin lavashow'ta, ja kaikki sujuukin hyvin kunnes nuorten menneisyydet saavat heidät kiinni. Tomilla ja hänen rakentamallaan mekaanisella Sotamiehellä on taskussaan suurempi salaisuus kuin Mina olisi voinut kuvitellakaan.

Joo joo, kaikkihan tämän ovat jo lukeneet paitsi minä. Tämä(kin) on roikkunut lukulistallani ilmestymisestään saakka, mutta niin on moni muukin kirja ja vuoronsa kullakin. Nyt minulla ainakin on se etu, että jatko-osaa ei tarvitse odotella kovinkaan pitkään, se nimittäin löytyy jo hyllystäni. Tässä on vähän reilut 400 sivua ja luin tämän yhdessä illassa, joten olihan tämä varsin vetävää tekstiä. 

Pidin kirjasta ja sen juonesta eniten ennen Suurta Paljastusta (kaikki kirjan lukeneet tietävät varmasti, mitä tarkoitan tällä). Mikama on onnistunut historiallisen miljöön luomisessa vallan erinomaisesti. Oli mukavaa ja jotenkin kotoista lukea Minan arjesta, joka ei enimmäkseen ollut mitenkään jännittävää, mutta kuitenkin Minalle merkityksellistä. Kun olet pukeutunut rääsyihin ja elänyt liiterissä, pyykinpesussakin on hohtoa vaikka se käsipelillä raskasta onkin. Mina on alkujaan kohtuullisen varakkaasta perheestä, joten hän iloitsee esimerkiksi siitä, että pääsee taas kirjojen pariin ja keskustelemaan erilaisista asioista niistä kiinnostuneiden ihmisten kanssa. 

Tomin keksinnöt ja taikashow olivat nekin todella kiinnostavia. Harvemmin sitä pääsee kurkistamaan taikurin salaisuuksiin ja esityksen kulisseihin, mutta nytpä pääsi. Taikatemppujen hohto ei himmennyt, vaikka Tom selittikin Minalle miten ne toimivat. Kirja ei oikeastaan ole steampunkia,  koska Tom leikkii sähköllä eikä höyryllä, mutta tunnelma on hyvin samanlainen. Tom on rakennellut huvikseen ja hyödyksi erilaisia laitteita puhetta nauhoittavista pikkulinnuista itsensä näköiseen, oppivaan Sotamieheen. Sotamies oli tietenkin todella hieno, mutta minä pidin eniten illuusioilla ja mekaniikalla toimivasta "kasvihuoneesta", jonka haluaisin päästä näkemään itsekin.

Tarinassa väistellään kivasti joitain niistä tyypillisimmistä nuorten kirjojen kliseistä. Kaunis mekko ei tee  automaattisesti Minasta kaupungin kauneinta naista. Mina tietenkin ihastuu Tomiin ja totta kai se on molemminpuolista, mutta toisaalta Minaan ihastunut Joel on oikeasti mukava eikä heittäydy ylidramaattiseksi ja/tai totaaliseksi psykopaatiksi kun Mina ei vastaakaan hänen tunteisiinsa. Toivon, että hän pysyy Minan ystävänä koko sarjan ajan, koska olen lopen kyllästynyt draamakuninkaisiin ja torjunnan vuoksi takkinsa kääntäviin miehenalkuihin. 

Mutta, koska minulla aina on mutta mukanani, en sitten pitänytkään niin paljon tästä Suuresta Paljastuksesta, tai oikeastaan sen jälkimainingeista. Tämä juonipaljastus sinänsä ei yllättänyt, mutta sen jälkeen homma tuntui lähtevän ihan lapasesta kunnes oltiin tilanteessa Terminaattori Helsingissä. Se, miten Minan ja kirjan pahisten tiet ristesivät, oli kivasti rakennettu dekkarimainen juoni, josta pidin. Olisin pitänyt sen loppuratkaisusta paljon enemmän ilman yliampuvaa terminaattorityyliä. Joskus vähempi on parempi ja ilman ydinreaktoriakin pärjättäisiin. Kirjoitustekniseltä puolelta minua häiritsi se, miten kerronta loikkasi välillä ja täysin satunnaisesti ulos Minan näkökulmasta muutaman lauseen ajaksi.

Sarjan seuraava osa on siis jo hyllyssäni odottamassa lukuvuoroa ja näillä näkymin luen trilogian viimeisenkin osan. Haluan tietää, miten Minan, Tomin ja Sotamiehen käy!


Luettu myös:

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2019 - 9. alle 18-vuotiaan suosittelema kirja [27/50]
* Kirjankansibingo - piirroskuva
* Kirjahyllyn aarteet [kirja 4]

tiistai 11. kesäkuuta 2019

Liv Strömquist: Kielletty hedelmä

Liv Strömquist:
Kielletty hedelmä
(Kunskapens frukt, 2014)
139 s.
Sammakko 2016
Suomennos: Helena Kulmala
Kirjastosta

Taisin bongata tämän suosituksena jostain, ehkä jopa Helmet-lukuhaasteen FB-ryhmästä? Tai sitten jostain muualta. Joka tapauksessa aihe oli varsin kiinnostava ja kun sain tämän käsiini, se loikkasi lukujonossa muiden kirjojen ohi.

Verenpainekin nousi tätä lukiessa!
s. 7
Liv Strömquist käsittelee sarjakuva-albumissaan sitä hedelmistä kielletyintä eli vulvaa. Sehän on asia, josta ei edelleenkään paljoa puhuta ilman häpeää tai ainakaan häveliäisyyttä paitsi silloin, kun viljellään 'vittua' puheeseen kuin pistettä lauseen perään. Strömquist lähestyy tätä salaisinta paikkaa, naisen sukuelintä, häpyä, reikää, [kuvittele lisää kiertoilmauksia tähän] hyvin perusteellisesti. Kirjassa kartoitetaan niin vulvan kulttuurihistoria kuin sen ah niin supersalainen rakennekin, josta kaikki lääkäritkään eivät ole vielä perillä. ....Koska eivät viitsi opetella ja tutkia asiaa, ei siksi, että se olisi keskellä universumin monimutkaisinta labyrinttia, jota ympäröi läpipääsemätön muuri.

Aiheen historiallinen puoli on todella kiinnostava ja siihen on valikoitu sekä nippelitietoa että yleisiä linjoja. Miten uskonnollisiin rituaaleihin positiivisesti liittyneestä, vahvasta ja voimaa tuovasta kehonosasto tuli piiloteltava ja nolo juttu? Suomessakaan ei ole niin kauaa aikaa siitä kun lehmät ajettiin laitumelle hajareisin seisovan naisen alta, koska vitun mahtavan voiman uskottiin suojelevan karjaa pedoilta. Strömquist nostaa esiin kuusi miestä, joiden pakkomielle naisten ja etenkin vulvan suhteen osaltaan johti siihen, että nainen alettiin näkemään ruumiillisesti vajavaisena erilaisen sijaan. Miehen kehosta tuli oletus, naisen kehosta poikkeus.

Mikä rietas viettelijä!
s. 71

Vulva kautta aikojen kulkee käsi (hah!) kädessä sen rakenteen ja toiminnan kanssa. Strömquistin kuvituksessa ja tekstissä on mainioita kohtia, joissa niin sanottu normitilanne käännetään ympäri muuttamalla henkilöiden sukupuolta.


Iltapäivälehdistä tuttua retoriikkaa. Ainakin melkein.
s. 59

Strömquist myös huomauttaa, että muutama sata vuotta sitten naisen orgasmi oli olennainen osa yhdyntää. Siihen tähdättiin, sitä ei sivuutettu epäolennaisena tai jopa luonnottomana asiana. 

Strömquistin kirpeä ja mustakin huumori toimi ainakin minun kohdallani koko albumin ajan oli aihe sitten Augustus tai PMS-oireet. Teksti ja mustavalkoinen kuvitus tukivat hyvin toisiaan eikä asioita kaunisteltu sievistelyn vuoksi. Jäin miettimään sitä, että vaikka tämä näkyykin olevan kirjastoissa sarjakuvaosastolla, ei olisi yhtään huono idea laittaa yhtä tai kahta kappaletta myös sinne luokkaan 59.35 eli seksologia. Formaatistaan huolimatta tämä on myös tietokirja tärkeästä aiheesta.


Luettu myös:

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2019 - 15. kirjassa käsitellään jotain tabua [26/50]
* Kirjankansibingo - nainen

lauantai 8. kesäkuuta 2019

Terhi Rannela: Kiivaat : romaani rakkaudesta ja vastarinnasta

Terhi Rannela:
Kiivaat:
romaani rakkaudesta ja vastarinnasta

210 s.
Karisto 2019
Ennakkokappale kustantajalta


Hei! Minä en tiedä sinun nimeäsi.

Tarinan kehyskertomuksessa on vuosi 1955. Kohta kolmekymppinen Salme kirjoittaa kirjettä naiselle, jota ei ole koskaan edes nähnyt. Nuoruudenrakkauden Toivon vaimolle osoitettu kirje alkaa vihjeillä Toivosta ja tapahtumista, joista hänen vaimonsa ei luultavasti edes tiedä. Kirje muuttuu pian muisteluksi ja syntien tunnustukseksi. Ei niin, että Salme pitäisi jatkosodan aikaisia tekojaan synteinä. Hän, Toivo ja heidän ystävänsä kuuluivat Tampereella toimineeseen vastarintaryhmään, joka sotaa ja natsi-Saksan liittolaisuutta vastustaessaan turvautui myös dynamiittiin.

Tässäpä taas kirja, josta opin uutta, Kiivaat nimittäin pohjautuu tositapatumiin. En ole mikään Suomen sotien guru, joten tällaisen vastarintaliikkeen toiminta oli minulle melkein tuntematon juttu. Kirjaa lukiessani googlasin samalla siinä mainittuja tapahtumia ja hahmoja, ja esimerkiksi heti tarinan alussa mainittu Pauli Tuomirannan hautajaisjupakka tapahtui oikeasti. Kurjen esikuva puolestaan on Pellervo Takatalo ja se, mitä kirjan nuorisoryhmälle lopulta tapahtui, mukailee myös tositapahtumia. Kirjan lopussa on pitkä lähdekirjallisuuslista, joten taustatyöt on mitä ilmeisimmin tehty huolella.

Tarinan kertoja Salme on kuitenkin käsittääkseni fiktiivinen hahmo. Salme kasvaa aatteeltaan punaisessa perheessä, tai oikeastaan isoäitinsä ja pikkuveljensä kanssa. Isistä ei ole tietoa ja Salmen äiti Kaarina joko kiertää maata puhumassa aatteen palosta tai istuu vankilassa sen vuoksi. Kaarina on Salmen näkökulmasta ristiriitainen hahmo, toisaalta äiti, joka hylkäsi lapsensa, ja toisaalta nainen, joka elää periaatteidensa mukaan eikä anna periksi auktoriteettien edessä. Nuori Salme haluaisi olla enemmän Kaarinan tai rohkean ystävänsä Kertun kaltainen, ja se onkin yksi syy sille, miksi Salme päätyy vastarintaliikkeen aktiiviksi.

Kirja alkoi mielestäni turhan hitaasti ja alun ylimielisen tuntuista, Toivon vaimoa vähättelevää kirjeosuutta olisi voinut ihan hyvin lyhentää. Kun siirrytään 1940-luvun tapahtumiin ja nuorisojoukon kuvaukseen, tarina saa tuulta alleen ja luin sen yhdeltä istumalta. Pidin erityisesti ajankuvasta kertovista yksityiskohdista korvikkeen juomisesta niihin näyttelijöihin, joita Salme ja Kerttu pitivät kuumina tapauksina. On hauska ajatella, että nuoret tytöt huokailivat Clark Gablen, James Stewartin ja  Tyrone Powerin perään ihan samalla lailla kuin nykyteinit huokailevat nykynäyttelijöiden perään. 

Sotien Tampere oli hyvin punainen kaupunki ja se näkyy Salmen elämässä ja hänen saamassaan kasvatuksessa. Oli helppo nähdä ja uskoa, että hänenlaisensa 16-vuotias tyttö lähti nuoruuden innolla mukaan tekoihin, jotka luettiin maanpetokseksi.


”Mutta silloin oli sota”, sinä kuiskaat.

Niin oli. Sanomalehdet olivat ristejä täynnä. Nuorukaisemme olivat kuin puita, jotka yksi toisensa jälkeen kaatuivat kaukana idässä. Ehkä kuolemanpelko vahvistaa elossaolemisen tunnetta. Kun on kiire elää, ei ennätä miettiä syiden ja seurauksien monimutkaista ketjua.
(s. 25)


Salmen aika ja Tampere kuvataan pelottaviksi ja väkivaltaisiksi, ja sitähän ne olivat. Vuosikymmenten etäisyys tapahtumiin saa ne näyttämään ainakin minun silmissäni jollain tapaa aivan käsittämättömiltä. Valkoiset vs. punaiset. Epäinhimilliset vankileirit. Aikuiset miehet hakkaamassa 16-vuotiaita lapsia valtion hyväksynnällä vain, koska nuorten poliittinen näkemyksensä oli erilainen. Se, että tämä erilainen näkemys tarkoitti natsi-Saksan vastustamista. Että natsien vastustaminen oli virallisen kannan mukaan väärin. Toivottavasti emme ikinä päädy uudelleen tuollaiseen poliittiseen ilmapiiriin.

Kokonaisuutena pidin kirjasta paljon alkukangertelun jälkeen! Se toimi hyvin sekä ajankuvana että nuoruuden kuvauksena, ja kerrontatyyli sopi tarinaan hienosti.


Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2019 - 36. kirjassa ollaan yksin [25/50]