|
Anni Polva:
Tiinakin ratsastaa
163 s.
Karisto 1974
Omasta hyllystä |
Tiinan perheellä ei ole varaa kustantaa tytölle ratsastustunteja ja vaikka Tiina sen ymmärtääkin, harmitus on silti kova. Isän vanha ystävä tarjoaa kuitenkin mahdollisuutta viettää pari viikkoa maatilallaan, jossa on paitsi pari hevosta myös isäntäperheen lapset Hilkka ja Sami. Tiina saa luvan lähteä vierailulle, josta ei tietenkään kommelluksia puutu.
Nappasin tämän mukaani kirjaston kierrätyshyllystä siksi, että en muista tätä koskaan edes lukeneenikaan. Jonkin sortin ihme, koska luin aikoinani pinokaupalla Tiinoja. Niistä on jäänyt hyviä jos kohta epämääräisiä muistoja, ja olikin ihan mielenkiintoista palata tuttujen hahmojen pariin. Yle Areenassa oli tuossa taannoin katsottavissa muutama Tiina-sarjan jakso, joissa oli samaa nostalgian tuntua kuin tässä kirjassa. Harmi, ettei sarja ole enää katsottavissa.
Näin aikuisena lukijana kirjasta hyppäsi silmille paljon sellaista, mitä ei nuorempana ajatellutkaan. Esimerkiksi Tiinan perheen rahavaikeudet näyttävät kovin erilaisilta, samoin eri perheiden kasvatusmetodit. Mitä köyhempiä perheet kirjassa ovat, sitä ankarampi on kuri. Elvi ja Kalle ovat kumpikin yksinhuoltajaäitien kasvatteja ja kummankin kotona viuhuu remmi ja tukka pöllyää. Ratsastaminen on heille kaukainen unelma, jonka kumpikin tietää täysin mahdottomaksi. Tiinan kotona kuria pitää äiti, jonka ankaruus näyttää nyt vähemmän epäreilulta kuin silloin, kun luin kirjoja ensimmäistä kertaa. Kyllä siinä suoni sykkisi kenen tahansa ohimolla, jos lapsi repisi vaatteensa joka välissä ja tietäisit, että varaa uusiin ei ole.
Toisessa päässä skaalaa ovat Juha, Nina ja Leila, joita eivät rahahuolet paina. Vaikka Juha tietää ettei Tiinalla ole aina varaa kaikkeen, hän ei silti ymmärrä, mitä se oikeasti tarkoittaa arjessa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana Elsi kuitenkin tietää, miten Ninan perhe on rahansa hankkinut.
[Nina] kuvitteli että kun heillä oli talon ainoa väritelevisio ja hänen isänsä oli ostanut viimeistä mallia olevan Saabin, hän sai leveillä miten halusi.
Äiti oli sanonut, että ne osasivat järjestää raha-asiansa niin sotkuisiksi että niistä ei ottanut veroherratkaan selvää, ja se oli oli jo paljon. Niiden omaisuus levisi kuin ylihiivoitettu pullataikina, ja silloin kun tehtiin veroilmoituksia, veloille kävi sanoin.
(s. 50)
Eli niinpä sitä kieroiltiin omaisuudella näissäkin idyllisissä lastenkirjoissa. Tuo väritelevisio hyppäsi myöskin silmääni, Tiinan perheessä ei nimittäin taida olla telkkaria lainkaan. En muista ajatelleeni sitä nuorempana ollenkaan. Luultavasti oletin sen vain kuuluvan asiaan Tiinan aikana, mutta eihän se niin ollutkaan.
Tässä kirjassa mainitaan myös sota-aika. Isän vanha kaveri on nimittäin nimenomaan rintamatoveri, jota isä ei ole nähnyt vuosikymmeneen. Eipä käynyt nuorempana mielessäkään, että Tiinan isä olisi ollut rintamalla ja että Tiina itse taitaa kuulua suuriin ikäluokkiin. Tällaisen tajuaminen nyt on jotenkin kummasti ravisteleva kokemus. Melkein tekisi mieli lukea koko sarja uudestaan ihan vain siksi, että huomaisi mitä kaikkea muuta kirjojen maailmasta onkaan mennyt ohi.
Tarinahan ei sinänsä ole mitenkään ihmeellinen tässäkään kirjassa. Tiina haluaa ratsastaa, pääsee maaseudulle, tutustuu perheen 8-vuotiaaseen poikaan ja joutuu ilman omaa syytään osaksi kaikenlaisia kommelluksia. En itse asiassa pitänyt Samista ollenkaan. Kauhean kuriton riiviö, joka tahallaan järjesti Tiinan jatkuvasti hankaluuksiin tekemällä luvattomuuksia.
Jäin nyt pohtimaan huvikseni sitä, miten Tiinalle olisi voinut tapahtua sarjan loputtua. Saisiko hän ikinä ammattia tai työpaikkaa? En osaa kuvitella Tiinaa kotiäitinä tai kiltistä naputtelemassa kirjeitä Juhan sihteerikkönä, vaikka jälkimmäisestä puhuttiin ainakin joissakin kirjoissa. Sen sijaan voin kuvitella Tiinan helposti kiipeämässä barrikadeille niin eläinten oikeuksien kuin ihmisten välisen suvaitsevaisuudenkin puolesta.
Luettu myös:
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2019 - 13. kotimainen lasten- tai nuortenkirja [28/50]
* Kirjankansibingo - harrastus
* Kirjahyllyn aarteet [kirja 5]