Helmikooste

Helmikuu meni ohi nopeasti vaikka tässä nyt yksi ylimääräinen päivä onkin.

Kuukauden parasta kirjaa oli vaikea valita, mutta mennään nyt tuolla viimeksi lukemallani eli Ai Tanakan King in Limbo vol. 1:llä. Vahva sarja aloitus, jäin odottamaan jatkoa.

Tällä hetkellä olen Frank Herbertin Dyynin messiaan loppusuoralla. En oikein jaksa tarinan väkinäiseltä tuntuvaa filosofointia, mutta salaliittojuoni ja Paulin messiasongelmat ovat kiinnostavia. Uskon kyllä lukevani Dyynin lapsetkin jossain välissä.

Luettu 

Ryousuke Nanasaki & Yoshi Tsukizuki: Until I Meet My Husband

Toiveikkaaseen sävyyn päättyvä kauniisti kuvitettu elämäkerrallinen manga japanilaisesta LGBTIA+ -aktivistista Ryousuke Nanakista.

Sarah Lark: Kiivilinnun kutsu

Tiiliskiven sivumäärää ja sen sisältämää seksuaalista väkivaltaa olisi voinut vähentää, mutta tarina veti kyllä mukaansa.

Nnedi Okorafor, John Jennings & David Brame: After the Rain

Nigeriaan sijoittuvan sarjakuvan kuvitus on komeaa, mutta tarinaan en oikein päässyt mukaan.

Silja-Elisa Laitonen: Valinta

Raa'an rehellinen kuvaus siitä, millaista lottien työ oli jatkosodassa.

Lilja Sigurðardóttir: Kalmankalpea maa

Islanti-dekkarisarja jatkuu ihmiskauppatapauksella, joka oli kiinnostava, vaikka Áróra olikin melkein sivuosassa.

Tillie Walden: Are You Listening?

Maaginen road-trip, jossa ystävystytään ja jaetaan taakkoja hienoissa maisemissa.

Mika Honkalinna: Suo siellä

Upeasti kuvitettu tietokirja Suomen soista.

Satu Tähtinen: Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia

Kevyt viktoriaaninen romanssi ei oikein ottanut tulta alleen, koska kaikki olivat niin epämuodollisia keskenään.

Xinran: Message from an Unknown Chinese Mother: Stories of Loss and Love

Kymmenen koskettavaa ja kauheaa tarinaa kiinalaisista äideistä, jotka ovat joutuneet luopumaan tyttäristään.

Mooses Mentula: Toiviokoski

Kiinnostava tarina jälleenrakentamisen ajan Suomesta ja luokkanoususta, jos kohta pari kliseetä ärsyttivät.

Ai Tanaka: King in Limbo vol. 01

Manga-sarjan avauksessa sukelletaan uniin ja kyllä, mieleen tuli Inception-leffa. 

Näiden lisäksi lukaisin englanninkielisen neljännen osan My Hero Academia -mangasarjan spin-offista. Yoko Akiyaman MHA: Team-Up Missions on edelleen ihan hupaisa sarja, jossa kokeillaan millaisia tiimikokoonpanoja MHA:n hahmoista saisi.

Ai Tanaka: King in Limbo vol. 01

Jos pidit Inception-leffasta, saatat hyvinkin pitää Ai Tanakan King in Limbo -sarjasta! Tai ainakin tästä sen ensimmäisestä osasta, jonka englanninkielinen käännös ilmestyi ihan äsken.

Tässäkin sukelletaan uniin, mutta tarkoitus on hieman toinen kuin Inceptionissa. Vuosi on 2086 ja ihmiskunta on vasta toipumassa oudosta unitaudista, joka vei hautaan miljoonia ihmisiä. Vastalääkkeen keksi limbon kuninkaana tunnettu Rune Winter, jolla on paitsi aivan mahtava nimi, myös hyvin ainutlaatuinen kyky.

Mikäpä epidemiatarina tämä olisi, jos unitauti ei tekisi paluuta. Kersantti Adam Garfield herää pommituksen jälkeen vailla toista jalkaansa ja uuden tehtävän edessä. Unimaailmaan ei koskaan sukelleta yksin ja kappas vain, Adam osoittautuu täydelliseksi pariksi Runelle. Ensin erakoitunut mies on kuitenkin houkuteltava takaisin ruotuun.

Sarjan ensimmäisenä osana tässä pitkälti pohjustetaan juonta ja tarinan maailmaa, jotka vaikuttivat hyvin kiinnostavilta. Tässä on myös koko joukko juoni- ja hahmotrooppeja, joista tykkään. Tulevaisuus! Uhkaava pandemia! Salaliittoja! Parivaljakko, joka vaikuttaa toistensa vastakohdilta! Pakko opetella työskentelemään yhdessä!

Pidin Tanakan piirrostyylistä: hahmot oli helppo erottaa toisistaan, he olivat oikeasti erinäköisiä sivuhenkilöitä myöten, ja tarinaa oli helppo seurata kuvapaneelista toiseen. Sivuilla myös näytetään, miten Adam opettelee liikkumaan jalkaproteesin kanssa eikä proteesia yritetä mitenkään piilotella tarinan kuvituksessa.

Eli tykkäsin tästä todella paljon ja luen ehdottomasti seuraavankin osan!

Kirjan tiedot:

Ai Tanaka: King in Limbo vol. 01 | Kodansha 2024 | 333 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Limbo the King vol. 01 (2017) | Englanninkielinen käännös: Alani Oloye

Haasteet:

* Helmet 2024 : 31. Kirjassa on vammainen henkilö [23/50]

Mooses Mentula: Toiviokoski

Vaunun tuuletusikkunat olivat auki, mutta hiostava ilma ei liikkunut.

Vaihteeksi taas näin päin: kirjaston asiakas suositteli tätä Mooses Mentulan Toiviokoskea minulle. Sotien jälkeisestä jälleenrakentamisesta kertova kirjallisuus on aika vieras laji minulle, joten ajattelin, että miksipä en kokeilisi tätä.

Nopeasti tämän lukikin. Nuoripari Vilho ja Elsa muuttaa Toiviokoskelle, jonka paperitehtaalta löytyy töitä työkykyisille miehille. Vilho on päättänyt pärjätä vaikka onkin menettänyt sodassa toisen kätensä.

Kirjan tarina kerrotaan Vilhon kautta ja kiinnostavinta siinä oli mielestäni luokkanousun kuvaus. Vilho on köyhän torpparin poika, joka ei saanut jatkaa opintojaan perheen rahatilanteen vuoksi. Toiviokoskella hänen unelmansa Miehisen Miehen työstä tuntuu romuttuvan, koska raskas fyysinen työ osoittautuu pitemmän päälle mahdottomaksi.

Vilho saa kuitenkin elämänsä tilaisuuden kun hän pääsee toimittajaksi tehtaan viralliseen lehteen. Siitähän ne ongelmat sitten lähtevätkin. Mentula kuvaa hyvin sitä, miten monimutkaiseksi luokkajako teki sosiaalisen elämän. Vilho pallottelee työläisiä kohtaan tuntemansa lojaaliuden ja uuteen asemaansa liittyvien odotusten kanssa. 

Samoin kirjassa kuvataan hyvin Vilhon toista ongelmaa. Hän, kuten niin monet muutkin miehet sotien jälkeen, kärsii paitsi painajaisista, myös huumeriippuvuudesta. Rintamalla heroiinia vedettiin kaksin käsin, mutta nyt kukaan ei auta pääsemään siitä irti. Addiktiota vastaan taisteleminen on vaikeaa eikä Vilho voi myöntää ongelmaansa edes vaimolleen.

Sinänsä pidin Vilhosta kaikkine heikkouksineen, mutta häneen ja kirjaan on kirjoitettu pari kliseetä, joista en pitänyt ja joita ilman olisi pärjätty vallan mainiosti.

JUONIPALJASTUKSIA

Miksi Vilho ei saanut sitä moneen kertaan mainittua kulliaan pysymään housuissaan? Eikö täysin fiktiivisen miehen voisi kirjoittaa käsittelemään parisuhdekriisiään jotenkin muuten kuin pettämällä? Ehdotan esimerkiksi töihin (huom. ei työkaveriin) uppoutumista, uuden harrastuksen aloittamista tai tässä tapauksessa puolison toipumisen odottelua.

Ja samoin ärsytti se, että kun naiselle (ei Elsa) piti jostain syystä keksiä traumaattinen taustatarina, niin mikäs se olikaan jos ei raiskausyritys. Kyllä nainen voi traumatisoitua ihan samoista asioista kuin mieskin, ei sen tarvitse aina olla sukupuolitettua seksuaalista väkivaltaa. Ehdotan esimerkiksi joutumista onnettomuuteen tai luonnonmullistukseen, läheisen kuolemaa tai tässä tapauksessa ihan perusmenoa lottana rintamalla.

/JUONIPALJASTUKSET

Tarina jää sen verran kesken, että toivottavasti tälle tulee jatkoa.

Kirjan tiedot:

Mooses Mentula: Toiviokoski | WSOY 2023 | 277 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Kirjavinkit ja Kirjaluotsi

Haasteet:

* Helmet 2024 : 27. Kirja kertoo jälleenrakentamisesta [22/50]

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Työ

Xinran: Message from an Unknown Chinese Mother: Stories of Loss and Love

It took a long time for me to summon the courage to relive the personal memories and experiences of my life as a reporter in China.

Tämä Xinranin Message from an Unknown Chinese Mother tarttui mukaani viime kesänä kirpparilta yhdellä eurolla. Ajattelin lukea tämän lomareissulla, mutta enpä sitten lukenutkaan.

Kirjaa ostaessani en tiennyt, että tämä on jo suomennettu nimellä Kiinan kadotetut tyttäret. Hoksasin tuon vasta lukemisen jälkeen ja ehdin jo miettiä, että näin hyvä kirja pitäisi kyllä suomentaa. 

Xinran on siis Englantiin muuttanut kiinalainen toimittaja, joka puhuu erityisesti naisten oikeuksien puolesta. Tässä kirjassa hän kertoo kymmenen tyttärestään luopumaan joutuneen naisen tarinan. Yhteistä kaikille tarinoille on se hirvittävä tuska ja tragedia, jonka naiset ovat tahoillaan ja eri tavoilla joutuneet kohtaamaan.

Yhden lapsen politiikkaakin enemmän tyttölasten murhia ja hylkäämisiä selittävät ikivanhat kiinalaiset traditiot. Vain miespuolinen jälkeläinen voi suorittaa suvun vainajia kunnioittavat rituaalit. Tämän vuoksi tyttölapsen arvo on aina vähäisempi kuin pojan, ja kirjan naiset ovat joutuneet kohtaamaan tämän faktan hyvin raa’oilla tavoilla.

Tämä kirja kyllä herättää tunteita, etupäässä raivoa, surua ja ihmetystä. Köyhällä maaseudulla ei-toivotut tyttövauvat tapetaan usein heti syntymän jälkeen. Joskus tekijä on kätilö, joskus joku naispuolinen sukulainen, joskus äiti itse. Tyttöjä hylätään anonyymisti orpokoteihin, mikä on tietenkin edellistä parempi vaihtoehto vaikka orpokotien laadussa ei aina olekaan kehumista.

Xinran pohtii kirjassaan monta kertaa sitä, miten Kiinan armoton koneisto ja kulttuuri on onnistunut viemään ihmisiltä heidän inhimillisyytensä. Miten kukaan voi tappaa vauvoja ja ajatella, että niin kuuluu tehdä? Samaan aikaan hän kuitenkin näkee omin silmin, miten tuollainen raatelee ja järisyttää mieltä.

Tämä kirja on kirjoitettu ja omistettu niille kiinalaistytöille, jotka on adoptoitu ulkomaille ja jotka miettivät, miksi biologinen äiti on hylännyt heidät. Xinran esittää kirjassa yhden vastauksen: siksi, että äiti toivoi tyttärelleen parempaa elämää kuin on itse ikinä saanut.

Kirjan tiedot:
Xinran: Message from an Unknown Chinese Mother: Stories of Loss and Love | Vintage Books 2011 | 295 sivua | Omasta hyllystä
Kiinankielinen alkuteos: ? | Englanninkielinen käännös: Nicky Harman

Haasteet:
* Helmet 2024 : 42. Kirjan nimessä on alaotsikko [21/50]
* Elämänkertabingo : Kertoo useasta henkilöstä
* Hus hyllynlämmittäjät 2024 : Haastekirjasi

Satu Tähtinen: Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia (Moraalisten naisten kirjakerho #01)

Lady Josephina Wakefield seisoi Berkeley Squarella sijaitsevan kaupunkitalon aulassa ja odotti veljeään Joshuaa, Suttonin herttuaa.

Harmillisesti en pitänytkään tästä Satu Tähtisen Lordi D:stä niin paljon kuin olisin halunnut. Jäin oikein pohtimaan mistä tämä johtui, koska kirjassa oli kuitenkin paljon asioita, joista tykkäsin.

Tarina sijoittuu vuoteen 1847 eli viktoriaanisen aikakauden alkuun. Lady Josephine on vanhapiika, joka pyörittää mieluummin hyväntekeväisyyttä tekevää kirjakerhoaan kuin tuhlaa aikaansa yläluokan miehiin. Pahin heistä on keikari tyhjäntoimittaja Lordi Devonay, Raymond North, joka kiukuspäissään loukkaa Josephinea julkisesti. Siitäpä se juoni sitten lähteekin.

Pidin Josephinesta, joka on omistanut elämänsä uusien kirjakerholaisten sekä lahjoittajien pyydystämiselle. Hän pääsee nopeasti jyvälle Lordi D:n toimista, jotka eivät oikein kestä päivänvaloa. Pidin myös siitä, että Josephine ja Raymond löysivät varsin nopeasti yhteisen päämäärän eivätkä he tuhlanneet aikaa turhiin väärinkäsityksiin tai draamailuun.

Mutta mutta, minua vaivasi koko ajan se, miten epämuodollisesti kaikki puhuivat toisilleen ja toisistaan, ja miten sama koski heidän käytöstään! Kun sinuttelut alkoivat heti kättelyssä, ajan tapakulttuuri ja ihmisten väliset suhteet tuntuivat aivan vääriltä. Vaikkei tässä varmasti täysin autenttista ajankuvaa haettukaan, niin tuo oli minulle lukijana merkittävä ja häiritsevä seikka.

Lisäksi yksinkertaisesti tykkään tosi paljon niistä kohtauksista, joissa puhuttelutapa sitten viimein muuttuu, koska hahmojen välit ovat lämmenneet. Koskee myös platonisia suhteita, ei vain romanttisia! Se on yhdenlainen kerronnallinen huipentuma, joka nyt jäi puuttumaan.

Ja noin yleisesti ottaen minulle jäi sellainen tunne, että kirjan olisi joko pitänyt olla pidempi tai siinä olisi pitänyt olla vähän vähemmän juonenlankoja. Josephinan kirjakerho, Rayn salaiset puuhat, heidän romanssinsa, Rayn ja hänen isänsä hankalat välit, poliittiset kädenväännöt, Josephinen veljen vokotteluyritykset, monet mainitut ystävät ja sukulaiset… Ne olivat kaikki kiinnostavia, mutta ne jäivät myös kesken tai ainakin keskeneräisen tuntuisiksi.

Jatko-osahan on toki tulossa, mutta olisi ollut kiva, jos tämä olisi seisonut vähän tukevammin omilla jaloillaan. Voi silti olla, että annan sarjalle vielä mahdollisuuden toisen kirjan verran.

Bridgertoneja minun ei selvästikään kannata lukea kun ne kerran ovat ilmeisesti tämän tapaisia!

Kirjan tiedot:

Satu Tähtinen: Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia | Otava 2024 | 301 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Kirjakko ruispellossa,

Haasteet:

* Helmet 2024 : 7. Kirjassa rakastutaan [20/50]

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Sääty-yhteiskunta

Mika Honkalinna: Suo siellä

Muistikuvat tuolta aamulta ovat utuisia ja vuosikymmenten haalistamia, mutta tunnelma on edelleen väkevänä mielessä.

Mika Honkalinnan Suo siellä -kirja kannattaa ottaa käteen ihan vain sen upean kuvituksen vuoksi. Harvoin on suo näyttänyt kuvissa niin komealta kuin tässä kirjassa. Kuvitus onkin selkeästi kirjan pääosassa ja teksti tukee sitä.

Tekstissä Honkalinna kertoo sekä elämän mittaisesta suhteestaan suomalaisiin soihin että soiden historiasta noin yleensä. Soiden ojitus pohdituttaa paljon syystäkin, onhan sillä tuhottu monia mahtavia suoalueita eikä niiden entisöinti ole mikään nopea pikkujuttu.

Honkalinna on ollut lapsesta asti soiden pauloissa ja tokihan ne kiehtovia ovat. Kuten kirjassakin todetaan, juuri soilta voidaan vielä löytää koskematonta luontoa. Sitä samaa maisemaa, jota menneet sukupolvetkin ovat katsoneet. Soita on vaikeampi hyödyntää kuin puita ja harvempi nauttii niillä tarpomisesta.

Kuulun itse siihen enemmistöön. Minulla ei ole mitään soita vastaan. Ne ovat varsin kauniita ja hillat ovat herkullisia. Minun suo-ongelmani ovat ötökät, koska vedän puoleeni sääskiä, mäkäräisiä ja polttiaisia kuin jokin hiivatin moskiittomagneetti. Ihailen siis soita turvallisen ja ötökättömän etäisyyden päästä.

Kirjan valokuvakuvitus vie soille ja on siis aivan ehdottomasti katsomisen arvoinen. Honkalinna oli miettinyt, miten lähestyisi aihetta kirjassa ja sitten droonit olivat antaneet hänelle kirjaimellisesti aivan uuden näkökulman. Lähikuvissa tarkkaillaan soiden kasveja ja asukkaita, ja droonikuvissa nähdään suot ylhäältä päin.

En ollut itsekään koskaan ajatellut, miltä ne näyttävät lintuperspektiivistä. Joidenkin kuvien kohdalla tuntui, että katseli jotain toista planeettaa ja sen vierasta luontoa.

Tuskin olisin tarttunut tähän ilman Luonto sivuilla -lukuhaastetta, joten olipa hyvä, että siitä löytyi tuo suo-haastekohta!

Kirjan tiedot:

Mika Honkalinna: Suo siellä | Docendo 2023 | 215 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Mummo matkalla

Haasteet:

* Helmet 2024 : 16. Kirjassa on valokuvia [19/50]

* Luonto sivuilla vol. 3 : Suo

Tillie Walden: Are You Listening?

Sateenkaarikirja, jossa ei ole romantiikkaa! Näitä ei tule kovin usein vastaan ainakaan minulle. Tämän Tillie Waldenin sarjakuvan molemmat päähenkilöt ovat lesboja, mutta romanssi loistaa poissaolollaan. Ihmissuhderintamalla kantava voima on ystävyys.

Are You Listening? on maaginen road-trip, jossa kotoaan karannut Bea liftaa Loun kyytiin. Bea on 18-vuotias, Lou vajaan kymmenisen vuotta vanhempi. Iällä on väliä, koska Lou kykenee olemaan Bealle turvallinen ja välittävä aikuinen vaikeassa tilanteessa.

Sisältövaroituksena juonipaljastus, joka mainitaan kyllä kannen sisäliepeessäkin: Bea on kokenut seksuaalista väkivaltaa. Tarinassa menee aikaa ja sivuja ennen kuin hän on valmis kertomaan asiasta Loulle. Lou puolestaan kipuilee äitinsä kuoleman kanssa, joten eipä heiltä taakkoja puutu.

Kokonaisuutena tarina oli kuitenkin yllättävän- no, ei kevyt, mutta toiveikas. Walden välittää hahmoistaan, ja kirjassa on myös huumoria ja seikkailua. Kaksikon mukaan tarttuu eksynyt kissa, jonka perässä on pelottavia tyyppejä. Kissa tuo mukanaan maagisen realismin elementtejä ja sen salaisuus sopii tarinan teemaan kuin nakutettu. Jokainen meistä voi valita oman polkunsa elämässä.

Pidin siitä, miten Walden kuvasi sekä ahdasta sisätilaa (matka taittuu Loun autolla ja pienessä asuntovaunussa) että avointa maisemaa. Hänen maisemakuvituksensa onkin huikeaa ja näistä paneeleista oikein tuntee maiseman autiuden ja ihmisten pienuuden. Kuvitus on pääasiassa sini-puna-mustaa ja se toimii hienosti.

(s. 155)

Kaiken kaikkiaan tykkäsin ja voisin lukea lisää Waldenia!

Kirjan tiedot:

Tillie Walden: Are You Listening? | First Second 2019 | 305 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2024 : 5. Kirjailijan nimikirjaimia ei esiinny omassa nimessäsi [18/50]

* Queer-lukuhaaste 2024 : Romanssi ei keskiössä

Lilja Sigurðardóttir: Kalmankalpea maa (Áróran tutkimuksia #03)

Kylmä, se painautuu aluksi uhkaavana naisen pintaan joka puolelta hakien lakkaamatta tilaisuutta päästä iholle, tunkeutua vaatteiden alle, pureutua lihaan.

Oho, tämä Lilja Sigurðardóttirin dekkarisarjan uusin osa ilmestyikin nopeammin kuin luulin! Jostain syystä odotin tätä joskus maalis-huhtikuulle, joten tämän saaminen kirjastosta jo nyt oli iloinen yllätys.

Vähän vähemmän iloinen yllätys oli se, että Áróra esiintyi tässä Kalmankalpeassa maassa kovin vähän. Pidän hänestä hahmona ja tässä hän tuntui enemmän sivuhenkilöltä kuin naiselta, jonka mukaan koko sarja on nimetty. Se harmitti, mutta onneksi kirjassa oli muitakin kiinnostavia hahmoja.

Suurin rikosjuoni kytkeytyy Reykjavikin läheltä löydettyyn konttiin, jonka sisällä on neljän nuoren naisen ruumiit. Viides nainen, nigerialainen Bisi, on vastoin kaikkia todennäköisyyksiä yhä elossa. Hän on yksi kirjan kertojista ja hänen kauttaan nähdään, miten ihmiskauppa toimii. Haavoittuvaisessa asemassa olevia naisia huijataan häikäilemättä. On todella surullista, että tämä on todellisuutta monelle oikeasti elävälle naiselle.

Tätä juonta tutkivat Daníel ja Helene, joista jälkimmäinen on osaltaan tuomassa kirjaan sateenkaaren värejä. Pidän siitä, että tähän sarjaan on tuotu varsin luontevasti mukaan erilaisten vähemmistöjen edustajia. Bisi, musta nainen, on myös harvinainen näky Islannissa.

Tykkäsin ihmiskauppajuonesta, joka kytkeytyy Áróran tutkimuksiin. Hänet palkataan tutkimaan Daníelin ex-vaimon uutta miesystävää, joka on vähintäänkin epäilyttävä tapaus. Tässäkin kirjassa jokaisen osan moninaiset juonet punoutuvat hienosti yhteen. 

Pidin siitä, että vaikka lukijana arvasin heti, mikä on homman nimi, se ei tehnyt kirjasta yhtään vähemmän mielenkiintoista. Ei se loppu vaan se matka, joka sitä ennen kuljetaan! Sanoo joku, joka lukee usein kirjan lopun ensimmäisenä...

Seuraavaa osaa odotellessa!

Kirjan tiedot:

Lilja Sigurðardóttir: Kalmankalpea maa | Blue Moon 2024 | 255 sivua | Kirjastosta

Islanninkielinen alkuteos: Náhvít jörð (2021) | Suomennos: Marjakaisa Matthíasson

Haasteet:

* Helmet 2024 : 24. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin [17/50]

* Luonto sivuilla vol. 3 : Maa

Silja-Elisa Laitonen: Valinta (Suviranta #01)

Ruusujen tuoksu oli huumaava, mutta väri oli väärä.

Sotakirjoja on vaikka muille jakaa, mutta harvemmat niistä kertovat lotista. Silja-Elisa Laitonen on selvästi tehnyt paljon taustatyötä tämän Suviranta-sarjan aloitusosan eteen. Mietin välillä lukiessani, että näistä tiedoista olisi itse asiassa saanut tosi kiinnostavan ja vetävän tietokirjan.

Valinta nimittäin kärsii mielestäni hienoisesta tietotulvasta. Tuore ylioppilas Raakel liittyy jatkosodan alussa lottiin päästäkseen pois kotoaan ja hänen kauttaan esitellään niitä moniaita töitä, joita lotat sodan aikana tekivät. Tuntui hieman uskomattomalta, että yksi ainoa nuori nainen koki kaiken viestintälotan tehtävistä rintamakeittiöön, pesulaan ja lopulta vielä kaatuneiden pesemiseen asti.

Eniten Raakel viettää aikaa Karjalassa Karhumäellä, jossa hän luonnollisestikin joutuu ikävän vanhemman lotan silmätikuksi. Jos jotain tähän kirjaan kaipasin niin enemmän solidaarisuutta kirjan monien naisten välille. Tarinan edetessä Raakelkaan ei voi kuin todeta, että kehenkään ei voi luottaa.

Kehun kyllä kirjaa erityisesti siitä, miten raa’an realistisesti se kuvaa lottien töitä ja sitä, mitä he joutuivat kokemaan. Raakel lähtee matkaan sankariteot silmissään kiiltäen. Mikäs sen parempi tapa näyttää äidille, että hänestä on johonkin, kuin lottasankaruus? Muutamaa vuotta myöhemmin Karjalasta palaa kyynistynyt ja traumatisoitunut nuori nainen, joka on nähnyt sellaisia hirveyksiä, ettei voinut edes kuvitella niitä.

Kirjassa onkin vahva mielenterveysteema. Kotona Raakelin äidin epävakaus on vaikuttanut negatiivisesti koko perheeseen ja etenkin äidin ja tyttären väleihin. Lottana Raakel näkee läheltä sekä kuolleet että haavoittuneet sotilaat ja lisäksi myös ne, joilla suurimmat vammat ovat henkisiä. Miten kukaan voi selvitä sellaisesta myllytyksestä järjissään?

Aion lukea jatko-osan Haavat jo ihan sen vuoksi, että haluan nähdä, miten Laitinen kuvaa sodan jälkeistä Suomea ja suomalaisia, joiden on pakko jatkaa eteen päin vaikka kuinka pahaa tekisi.

Valinnasta kuitenkin vielä sen verran, että ilahduin myös siitä, ettei se ollut mikään sota-ajan romantiikkaromaani vaikka vähän ihastumisia löytyykin. Raakel sanoo itsekin, että hänellä on töissä muutakin mietittävää kuin miehet. Kun sota on tehnyt tuhojaan, hän toteaa myös ettei voi ottaa harteilleen kenenkään muun onnea ja toiveita paremmasta huomisesta.

Kirjan tiedot:

Silja-Elisa Laitonen: Valinta | Tammi 2022 | 479 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Amman kirjablogi, Kirjailuja, Kirjakaapin kummitus ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2024 : 25. Kirjassa vietetään juhlapyhää [16/50]

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Karjala

Nnedi Okorafor, John Jennings & David Brame: After the Rain

Nnedi Okoraforin novelliin On the Road perustuva sarjakuva After the Rain tapahtuu Nigeriassa, joka on minulle kirjallisesti harvinainen maa. En ainakaan muista lukeneeni muuta sinne sijoittuvaa kuin Oyinkan Braihtwaiten Sisareni, sarjamurhaajan. 

Eli minulle uusi ja eksoottinen tapahtumapaikka kiinnosti, samoin se, että tarina nojaa vahvasti nigerialaiseen kansanperinteeseen.

Amerikkalainen Chioma, ammatiltaan poliisi, on vierailulla isoäitinsä luona. Kolmen päivän rankkasateen jälkeen oven takana seisoo niin vakavasti loukkaantunut poika, että hänen ei pitäisi olla elossa. Chioma koskee poikaan ja siitä se riemu sitten repeääkin. Hän alkaa vaistota ja nähdä outoja asioita, joista isoäiti ja -täti tietävät enemmän kuin hän itse.

Tarinassa yhdistyvät kansantarinat ja kauhu, jonka kuvitus tuo tehokkaasti esille. Tykkäsin kirjan vahvoista väreistä ja siitä, että sivut oli täytetty usein kokonaan. Ei kauhun tai synkkyyden tarvitse aina olla mustavalkoista.

Pelkoa ruudun ulkopuolelta.
(s. 60)

Tämän suhteen minun oma lukuongelmani oli kuitenkin se, että nigerialainen kulttuuri ja kansanperinne ovat minulle aivan vieraita. Yhtäältä en pidä siitä, että jokainen asia selitetään puhki, mutta toisaalta en oikein päässyt jyvälle siitä, mistä tässä nyt olikaan kyse. Kokonaisuutena ja etenkin loppuratkaisun huomioon ottaen tämä myös tuntui vain prologilta pitemmälle tarinalle.

Olisikin mielenkiintoista lukea On the Road -novelli vertailun vuoksi. Aukeaisiko se paremmin ja tuntuisiko se kokonaiselta tarinalta eikä sellaisen alulta?

Kirjan tiedot:
Nnedi Okorafor, John Jennings & David Brame: After the Rain | Abrams ComicArts 2021 | 126 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2024 : 38. Kirjan kannessa tai nimessä on käsi tai kädet [15/50]
* Luonto sivuilla vol. 3 : Vesisade
* Vuosi Afrikassa: Kirja 1

Sarah Lark: Kiivilinnun kutsu

“Ratsastetaan kilpaa! Jooko, Jack, kivisotureiden kehälle!”

Sarah Larkin Uuteen-Seelantiin sijoittuvan sukusaagan kolmas osa on melkein 900 sivun mittainen tiiliskivi, jota olisi voinut tiivistääkin. Mutta, kuten muutkin sarjan kirjat, myös Kiivilinnun kutsu on pituudestaan huolimatta nopeaa ja sujuvaa luettavaa. Se oli myös niin koukuttava, että luin tätä yhteen asti yölläkin.

Sarjan ensimmäisestä osasta on kulunut reilut 60 vuotta ja nyt juonta vetävät Helenin ja Gwynin lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset. Lilian ja Gloria lähetetään Englantiin sisäoppilaitokseen, jossa maoritaustainen Gloria jää täysin ulkopuoliseksi kaikesta. Ensimmäinen maailmansota katkaisee koulunkäynnin ja siinä missä Lilian porskuttaa elämässään onnellisesti eteen päin, Glorian kärsimykset vain kurjistuvat.

Jos jostain tätä sarjaa kritisoin niin siitä, että naisten kokema seksuaalinen väkivalta eskaloituu kirja kirjalta. Mulkeromiehiä riittää niin kauas kuin silmä siintää. Kahdessa ensimmäisessä osassa raiskaaja oli oma aviomies. Kiivilinnun kutsussa Gloria karkaa vanhemmiltaan ja haluaa päästä laivalla Yhdysvalloista Uuteen-Seelantiin. Hän joutuu merimiesten seksiorjaksi kahteen laivaan ja on sen jälkeen pakotettu raiskausten värittämään seksityöhön matkallaan Australian halki.

Tämän vastapainoksi Lark on kirjoittanut Jackille, Glorian isosedälle ja tulevalle siipalle (aivan, luit oikein!), väkivaltaisen sotajuonen Gallipolin taisteluun. Kumpikin heistä traumatisoituu kokemuksistaan, mutta minusta tarinat eivät kuitenkaan olleet niin verrannolliset kuin Lark on ehkä suunnitellut. Nuori ja alussa naiivi Gloria on ehdottomasti uhri, jolla oli hyvin vähän vaihtoehtoja. Jack sen sijaan lähtee sotaan aikuisena miehenä omasta halustaan.

Onneksi Glorian hirveillä kokemuksilla ei kuitenkaan mässäillä sivutolkulla. Enimmäkseen kirja onkin historiallista ihmissuhdedraamaa, jossa etsitään Sitä Oikeaa ja kipuillaan menetysten tai onnettomien avioliittojen kanssa. Sujuva teksti ja hyvä suomennos veivät hyvin mukanaan ja minua jaksoi oikeasti kiinnostaa, miten kaikille kirjan hahmoille käy.

Tässä osassa korostuu myös nopeasti muuttuva maailma. Hevoskärryt vaihtuvat autoihin, taloihin hankitaan telefooneja ja kirjoituskone helpottaa monen työtä. Maorit, joiden tapoihin tutustutaan tässä Glorian kautta, kamppailevat oman kulttuurin säilyttämisen ja länsimaalaistumisen kanssa. Petyin kyllä siihen, ettei Glorian mies sitten ollutkaan maori. Sarjassa kun on toistuvasti tolkutettu sitä, miten maorien oikeus omaan maahansa toteutuu Gwynin jälkeläisten kautta. 

Aion lukea sarjan neljännenkin osan, mutta mietin tässä jo, että miten sen päähenkilönaista aiotaan riepottaa. Tässä oli jo laivalastillisia raiskaajamerimiehiä, mitä seuraavaksi? Kokonainen armeija?

Kirjan tiedot:

Sarah Lark: Kiivilinnun kutsu | Bazar 2021 | 894 sivua | Kirjastosta

Saksankielinen alkuteos: Der Ruf des Kiwis (2009) | Suomennos: Sanna van Leeuwen & Veera Kaski

Luettu myös:

Luetut kirjat, Kirjarouvan elämää, Kirjojen kuisketta ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2024 : 19. Suomi mainittu [14/50]

Sivulla 127.

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Kirjasarjan osa

* Tiiliskiven neljä vuodenaikaa: Talvi

Ryousuke Nanasaki & Yoshi Tsukizuki: Until I Meet My Husband

Ryousuke Nanasaki on LGBTIA+ -aktivisti, jonka esseet ovat olleet hyvin merkityksellisiä Japanissa. Hän on puolisonsa kanssa ensimmäinen samaa sukupuolta oleva aviopari, jonka häät on tunnustettu uskonnollisesti kotimaassaan.

Nanasaki on kirjoittanut omaelämäkerran Until I Meet My Husband, jonka mangaversion luin. Sen on kuvittanut Yoshi Tsukizuki, jonka kauniiseen piirrosjälkeen vallan ihastuin.

Nanasakin tarina alkaa lapsuudesta ja päättyy yhteiselämään puolison, toisen Ryousuken, kanssa. Nanasakin lapsuus ja nuoruus ovat varinonnetonta aikaa. Luokkatoverit ja yhteiskunta eivät katso hyvällä poikaa, joka ei mahdu ahtaaseen miehen malliin. Nanasaki tekeekin parhaansa sulautuakseen joukkoon ja salatakseen ihastuksensa ystäviinsä.

Välillä hänellä on myös vaikeuksia myöntää homouttaan edes itselleen. Hänen elämänsä käännekohta onkin selvästi se, kun hän kykenee tähän ja tulee sitten vähän vahingossa kaapista ystäviensä edessä. Nanasaki on yllättynyt kun käy ilmi, että ystävät ovatkin hänen puolellaan ja tuntevat inhon sijaan empatiaa ja rakkautta häntä kohtaan.

Minusta kirja kertoo hienosti yhden miehen tarinan ja sen kautta myös Japanissa viime vuosikymmeninä tapahtuneista muutoksesta. Lapsena Nanasaki saattoi vain haaveilla avioliitosta miehen kanssa, mutta nyt maassa keskustellaan vakavasti siitä, miten samaa sukupuolta olevien avioliiton kieltäminen onkin itse asiassa perustuslain vastaista.

Asiat ja ihmisoikeudet etenevät usein valitettavan hitaasti, mutta etenevät kuitenkin. Kirja päättyykin mukavan positiiviseen sävyyn. Nanasaki omistaa tätä nykyä hääbisneksen, joka erikoistuu nimenomaan sateenkaarevien häiden järjestämiseen. Hän siis elää omaa unelmaansa ja mahdollistaa sen toteutumisen myös muille!

Kirjan tiedot:

Ryousuke Nanasaki & Yoshi Tsukizuki: Until I Meet My Husband | Seven Seas Entertainment 2022 | 201 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Boku ga otto ni deau made (2020) | Englanninkielinen käännös: Amber Tamosaitis

Haasteet:

* Helmet 2024 : 8. Kirjan nimessä on perheenjäsen [13/50]

* Elämänkertabingo : Sarjakuva/Kuvaelämänkerta

* Queer-lukuhaaste 2024 : Ei-länsimaalainen kirjailija