Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tillie Walden. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tillie Walden. Näytä kaikki tekstit

torstai 25. huhtikuuta 2024

Tillie Walden: Spinning

Kansikuva.

Tykkäsin aiemmin lukemastani Are You Listening? -sarjakuvasta ja varasin sitten saman tien toisen Tillie Waldenin eli tämän Spinningin. Pitäisi ehkä uusia silmälasit, koska pienen kuvan perusteella luulin, että kannessa on balettitanssijoita. Taitoluistelijoita nuo kyllä ovat…

Tämä paljastui paitsi taitoluistelusarjikseksi, myös Waldenin omaelämäkerraksi. Spinning on julkaistu Waldenin ollessa vasta 21-vuotias ja laatu on kyllä niin loistavaa että huhhuh. Tykkäsin todella paljon selkeästä piirrostyylistä ja siitä, miten Walden kertoi tarinansa.

Tässä on ahdistaviakin kohtia ja paljon synkkyyttä, jota Walden on kantanut pitkään mukanaan. Siitä huolimatta kyseessä on toiveikas tarina oman voimansa löytämisestä.

Tarina alkaa Waldenin ollessa noin 12-vuotias. Perhe muuttaa Teksasiin ja Waldenin on löydettävä paikkansa paikallisissa taitoluistelupiireissä. Hän kilpailee sekä muodostelma- että yksinluistelussa, mutta iän karttuessa armoton aikataulu ja tiukat treenit alkavat painaa liikaa. Harrastuksesta tulee taakka, josta ei olekaan kovin helppo päästä eroon.

Minusta kirja oli kokonaisuutena hieno kuvaus taitoluistelusta harrastuksena. Laji näyttää kovin kauniilta, mutta kauneuden takana on verta, hikeä ja kyyneliä. Harrastus muokkaa Waldenin tapaa nähdä sekä itsensä että muut, eikä se ole aina kaunista luettavaa.

Taitoluistelun ohella Waldenin mieltä painaa muun muassa julma koulukiusaaja ja kaapissa oleminen. Hän tiesi jo lapsena olevansa lesbo, mutta perheen reaktiot pelottavat, muista nyt puhumattakaan. Tarinassa tavataan kuitenkin ensirakkaus ja toki monia muita tyttöjä ja naisia, jotka ovat nuoren Waldenin mielestä niiiiin ihania.

Tästä ei oikeastaan jäänyt hyvä mieli, mutta pidin kirjan melankoliasta ja siitä, miten todentuntuinen se oli.


Kirjan tiedot:
Tillie Walden: Spinning | First Second 2017 | 395 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Elämänkertabingo : Urheilu
* Vahvat naiset 2024 : Trauma

torstai 15. helmikuuta 2024

Tillie Walden: Are You Listening?

Kansikuva.

Sateenkaarikirja, jossa ei ole romantiikkaa! Näitä ei tule kovin usein vastaan ainakaan minulle. Tämän Tillie Waldenin sarjakuvan molemmat päähenkilöt ovat lesboja, mutta romanssi loistaa poissaolollaan. Ihmissuhderintamalla kantava voima on ystävyys.

Are You Listening? on maaginen road-trip, jossa kotoaan karannut Bea liftaa Loun kyytiin. Bea on 18-vuotias, Lou vajaan kymmenisen vuotta vanhempi. Iällä on väliä, koska Lou kykenee olemaan Bealle turvallinen ja välittävä aikuinen vaikeassa tilanteessa.

Sisältövaroituksena juonipaljastus, joka mainitaan kyllä kannen sisäliepeessäkin: Bea on kokenut seksuaalista väkivaltaa. Tarinassa menee aikaa ja sivuja ennen kuin hän on valmis kertomaan asiasta Loulle. Lou puolestaan kipuilee äitinsä kuoleman kanssa, joten eipä heiltä taakkoja puutu.

Kokonaisuutena tarina oli kuitenkin yllättävän- no, ei kevyt, mutta toiveikas. Walden välittää hahmoistaan, ja kirjassa on myös huumoria ja seikkailua. Kaksikon mukaan tarttuu eksynyt kissa, jonka perässä on pelottavia tyyppejä. Kissa tuo mukanaan maagisen realismin elementtejä ja sen salaisuus sopii tarinan teemaan kuin nakutettu. Jokainen meistä voi valita oman polkunsa elämässä.

Pidin siitä, miten Walden kuvasi sekä ahdasta sisätilaa (matka taittuu Loun autolla ja pienessä asuntovaunussa) että avointa maisemaa. Hänen maisemakuvituksensa onkin huikeaa ja näistä paneeleista oikein tuntee maiseman autiuden ja ihmisten pienuuden. Kuvitus on pääasiassa sini-puna-mustaa ja se toimii hienosti.

Kuvapaneelissa pikkuruinen auto ajaa suuren luonnon muovaaman kivikaaren alta.
(s. 155)

Kaiken kaikkiaan tykkäsin ja voisin lukea lisää Waldenia!


Kirjan tiedot:
Tillie Walden: Are You Listening? | First Second 2019 | 305 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2024 : 5. Kirjailijan nimikirjaimia ei esiinny omassa nimessäsi [18/50]
* Queer-lukuhaaste 2024 : Romanssi ei keskiössä