maanantai 29. marraskuuta 2021

Pauliina Rauhala: Synninkantajat

Kansikuva.

 
Hän hengittää vaivalloisesti ja kiehnää niin että lakanat kahisevat.

1970-luvun lopulla hoitokokoukset valtaavat tilaa vanhoillislestadiolaisissa yhteisöissä. Pohjois-Pohjanmaalla Joen varrella sijaitseva Kylä joutuu kurimuksen keskukseen, onhan seuran saarnamies Taisto arvostettu hoitokokouksissa puhuja. Kaikille tähän yhteiseen hyvään taipuminen ei kuitenkaan ole helppoa ja pieni Aaron jää eriävien mielipiteiden väliin.

Ihastuin Pauliina Rauhalan Taivaslauluun kun se ilmestyi, mutta en saanut aikaiseksi lukea tätä ennen kuin nyt. Lukemieni arvostelujen perusteella tämä Synninkantajat ei ollut yhtä hyvä ja harmi kyllä minun täytyy olla samaa mieltä asiasta. En ole koskaan lukenut tästä aiheesta eli hoitokokouksista romaania, joten sekin taisi nostaa odotuksia suhteettoman suuriksi.

Tarinalla on monta kertojaa samasta perhepiiristä. Aliisa muistaa ajan, jolloin hoitokokouksia ei ollut ja uskaltaa kyseenalaistaa ne. Hänen luja uskonsa kantaa, vaikka hänen valintojaan paheksutaan sekä selän takana että kasvotusten. Pidin siitä, miten vahva nainen Aliisa oli yhteisössä, jossa hänenlaistaan oman tien kulkijaa ei haluta suvaita. Samoin pidin Aliisan nuoremmasta tyttärestä Auroorasta, joka joutuu valitsemaan rakkauden ja kuuliaisuuden välillä. Auroorakin alkaa pohtia, onko pieni ja suljettu yhteisö tosiaan kaikki se, mitä elämällä on hänelle tarjota.


Minä katson häntä kauan, silmillä jotka ovat samaan aikaan entiset ja uudet, rikki menneet ja korjatut, kaiken nähneet ja juuri avautuneet. Minä tunnistan hänet vihdoin. Rakkaus vyöryy ylleni kuin vaahtopäisten aaltojen jono. Äiti.

Me kävelemme käsikkäin, minä ja äiti, emmekä puhu mitään.
(s. 154)


Pidin kirjan kauniista kielestä, mutta välillä se tuntui olevan enemmän itseisarvo kuin väline, jolla kertoa tarinaa. Etenkin Taiston osuudet etenivät hyvin hitaasti ja sivuja meni pitkiin luontokuvauksiin. Kauniita sinällään, mutta vähemmälläkin olisi pärjätty. Yllätyin siitä, miten vähän Taistosta ja hoitokokouksista loppujen lopuksi kerrottiinkaan. 

Ehkä eniten niitä joutuu kuitenkin pohtimaan Aaron, joka taisi olla kymmenvuotias. Aliisa on hänen äidinäitinsä ja Taisto isänisä, ja Aaron jää kahden hänelle rakkaan ihmisen väliin. Samalla Aaron yrittää ymmärtää Taiston saarnaamaa syntiä ja pelastusta. Kukaan ei tunnu selittävän lapselle mitään ja niinpä Aaronin maailma on vuoroin pelottava ja vuoroin varma pelastuksesta. Pidin Aaron-luvuista, koska hän tuntui aidolta lapselta, joka on monien ristiriitojen keskipisteessä ja jonka maailmankuva on sen vuoksi kovin sekava.

Kirjassa on myös matkakertomus-lukuja, jotka olivat ainakin minun mielestäni jokseenkin turhia. Niiden merkitys paljastuu vasta kirjan lopussa ja samalla selviää, miten hoitokokousten tapahtumat ovat monen sukupolven taakka. Minulle luvut jäivät kuitenkin irtonaisiksi eivätkä kiinteiksi osiksi tarinaa.

Kaiken kaikkiaan sanoisin, että tämä oli omaan makuuni liian hidaslukuinen ja kaunopuheinen. Arvostan kuitenkin Rauhalan kaunista kielenkäyttöä ja uskallusta kirjoittaa näin kipeistä aiheista.


Kirjan tiedot:
Pauliina Rauhala: Synninkantajat | Gummerus 2019 (1. p. 2018) | 368 sivua | Omasta hyllystä

Luettu myös mm.:
Kirjakirjokansi, Kirjakaapin kummitus, Kirjojen kuisketta ynnä muut

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 2. kirjan on kirjoittanut opettaja [42/50]
* Luonto sivuilla - Vuodenajan vaihtuminen

torstai 11. marraskuuta 2021

Laura Suomela: Minä vastaan marraskuu

Kansikuva.

Kännykän herätysääni tunkeutui tajuntaani raastaen minut syvästä unesta todellisuuteen, jotta en jaksaisi kohdata.

17-vuotias Emmi on muuttanut opiskelemaan uuteen kaupunkiin poikaystävän kannustamana. Mokoma nilkki jättää hänet heti ensimmäisenä syksynä ja kaiken lisäksi juuri marraskuun kynnyksellä. Emmille marraskuu on aina ollut vuoden pimein ja ilottomin kuukausi. Nyt hän päättää ottaa itseään niskasta kiinni ja selättää marrasangstin. Jonkun on tuotava valoa pimeyteen ja se joku voi aivan hyvin olla Emmi itse!

Olipa kerta kaikkiaan hilpeä ja positiivinen nuortenkirja! Emmi on aivan mahtava päähenkilö, sellainen, joka koheltaa juuri sopivasta menemättä epäuskottavuuden puolella. Hänen Minä vastaan marraskuu -projektinsa sai minutkin pohtimaan, miten talvikuukausina voisi ilahduttaa paitsi itseään, myös muita.


Miksi nuoren opiskelijan pitää vaan jaksaa painaa sata lasissa? On suuri vääryys, että karhukin saa nukkua, mutta minä en.
(s. 11)


Tykkäsin siitä, miten oikealta ihmiseltä Emmi tuntui ja miten helppoa häntä oli ymmärtää. Kun petturinilkki Miro häipyy, Emmi huomaa yhtäkkiä ettei tunne Tampereelta ketään. Hän aloitti lähihoitajaopintojensa harjoittelujakson niin pian, ettei ehtinyt tutustua edes luokkakavereihinsa. Oma pikkuriikkinen opiskelijayksiökin tuntuu yksinäiseltä eikä rappukäytävässä edes moikata toista. Emmi päättää piristää omaa elämäänsä ja rakentaa rappuunsa yhteisöllisyyden tuntua vaikka henki menisi.

Mukana Emmin suunnitelmissa ovat etenkin Jyväskylässä opiskeleva isosisko Sanni ja naapurin Kuronen, johon Emmi tutustuu pienen onnettomuuden kautta. Kirjassa kuvataan hienosti ystävyys- ja perhesuhteita. Sisarusten välit ovat lämpimät, mutta vanhemmat työstävät omaa ongelmaista suhdettaan tarinan taustalla ja se vaikuttaa myös tyttöihin. Yllättävä kriisi syntyy, kun vanhemmat ilmoittavat myyvänsä lapsuudenkodin. Kuronen puolestaan osoittautuu ihan mukavaksi kaveriksi, joka pelastaa Emmin monesta kummallisesta tilanteesta.


- Kiitos vielä, kun autoit. Mihin mä joutuisinkaan ilman noin hyvää naapuria?

- Perikatoon, Kuronen sanoo ja poistuu.
(s. 134)

Kirjan dialogi oli todella mukavasti kirjoitettu. Se tuntuu luontevalta, koska mukana on myös aivan tavallisia, arkisia keskusteluja. En voi syödä jäätelöä kun on laktoosi-intoleranssi, ai sulla on laktoositonta, no sitten kyllä kiitos. 

Tykkäsin aivan erityisesti siitä, että tarina ei pyöri seurustelun tai poikaystävän puutteen ympärillä. Pointti on selättää marraskuu, ei löytää korvaajaa exälle. Tärkeää on saada ystäviä ja iloa elämään, ei seurustelukumppaneita. Mielestäni kirjassa kuvataan hyvin sitä, miten Emmin ikäinen nuori ihminen ei ole vielä valmis ja miten mutkikasta oman tiensä löytäminen voi olla. Emmi on ilahduttavan positiivinen ja päättäväinen nuori nainen, joka ottaa elämänsä omiin käsiinsä ja tekee siitä näköisensä.

Emmin idoli on muuten Peppi Pitkätossu!


Kirjan tiedot:
Laura Suomela: Minä vastaan marraskuu | Karisto 2021 | 184 sivua | Kirjastosta

Luettu myös mm.:
Kirjakko ruispellossa, Lastenkirjahylly

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 15. kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi [41/50]
* Pohjoinen lukuhaaste 2021 - 2. kirja, joka liittyy kaamosaikaan [18/25]
Emmi kutsuu marraskuuta kaamosajaksi, joten kelpaa minulle!
* Luonto sivuilla - Inspiroiva kirja

tiistai 9. marraskuuta 2021

Rachel Wells: Alfie : kissa kynnyksellä

Kansikuva.


"Ei tämän talon tyhjentäminen kovin kauan kestä", Linda sanoi.

Alfie-kissan elämä muuttuu, kun sen iäkäs omistaja Margaret kuolee. Margaretin tytär miehineen suunnittelee vievänsä Alfien löytöeläintaloon, mutta kissa lähteekin tien päälle etsimään uutta, rakastavaa kotia. Kun Alfie saapuu Edgar Roadille, se löytää itselleen sopivan ihmisen ja kodin. Tällä kertaa se ei kuitenkaan halua panna kaikkea yhden kortin varaan, vaan se päättää alkaa monen perheen kissaksi. Edgar Roadillahan on selvästi useita perheitä, jotka kaipaavat kissan apua ja seuraa.

Epäröin tarttua tähän hyvin pinnallisesta syystä: en pidä kirjan kannesta. Se on niin imelän näköinen, että siirappi tuntuu valuvan sivujen välistä. Lisämiinusta se saa noista mainoslauseista, joista en koskaan pidä kansikuvissa. Onneksi muutin mieleni, tämä nimittäin on hyvin hurmaava kirja jokaiselle kissoista pitävälle!

Onhan tässä toki hieman sokerihuuruakin, mutta sitä tasapainottaa sekä Alfien kiva kertojaääni että kirjan tummemmat juonteet. Vaikka Alfie löytääkin uuden kodin, sen mieltä painaa koko ajan entisen elämän menetys. Margaretin lisäksi se on menettänyt hiljattain myös Agnesin, pienen perheensä iäkkään kissan ja rakkaan ystävänsä. Kaikki tämä motivoi sitä etsimään useita perheitä: yhden menetys ei mullistaisi sen koko maailmaa.

Alfien uusilla perheilläkin on oikeita ongelmia, jota Alfie yrittää ratkaista parhaansa mukaan. Puolalainen perhe on muuttanut vasta Lontooseen ja isän käydessä töissä äiti ja pojat yrittävät sopeutua uuteen kotimaahan. Seinän takana vastasyntynyt ei aiheutakaan äidissä välitöntä onnenhuumaa, vaan riittämättömyyden tunteen. Alfien ykköskodissa Claire toipuu erosta ja lankeaa väärään mieheen. Kakkoskodin Jonathan puolestaan ei tunnu löytävän mielekästä sisältöä elämäänsä.

Alfie tarkkailee ihmisiään ja yrittää auttaa heitä, mutta samalla se elää omaa kissan elämäänsä. Huomaa kyllä, että kissa on kirjailijalle tuttu eläin, niin hyvin esimerkiksi Alfien elekieltä on kuvattu. Sen logiikka on välillä niin ihanan kissamaista.


Pohdin, mitä voisin tehdä valloittaakseni hänet, ja tajusin, että sanoistaan huolimatta hän tarvitsi toisen lahjan. Ei kuitenkaan hiirtä tällä kertaa vaan jotain vähän kauniimpaa. Linnun! Siinäpä se, hankkisin hänelle linnun. Eihän ollut parempaa tapaa hieroa ystävyyttä kuin lahjoittaa kuollut lintu.
(s. 90)


Kirjassa käsitellään siis hyvin jokapäiväisiä asioita kissan näkökulmasta. Kun pääsin vauhtiin, luin koko kirjan yhdeltä istumalta. Alfie on hurmaava kissapäähenkilö, josta on hyvin helppo pitää. Vaikka kirjassa on pelkoa ja kurjiakin asioita, se on pohjimmiltaan hyvän mielen kirja. Lukija voi luottaa siihen, että kaikki kääntyy vielä parhain päin. Kirja aloittaa sarjan ja kyllähän minä luen seuraavankin osan.


Kirjan tiedot:
Rachel Wells: Alfie : kissa kynnyksellä | Otava 2021 | 366 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Alfie the Doorstep Cat (2014) | Suomennos: Elina Lustig

Luettu myös mm.:
Kauniimpaa kuin koskaan, Elämä on ihanaa, Tassulinna

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 32. kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa [40/50]
* Luonto sivuilla - Kirjassa liikutaan jalan

perjantai 5. marraskuuta 2021

JP Ahonen & KP Alare: Perkeros

Kansikuva.


Perkeros-bändi soittaa avantgardista metallia ja yrittää saada mainetta ja kunniaa. Bändiä luotsaa sen kitaristi Akseli, joka elää ja hengittää musiikkia niin syvään, että bändikavereitakin alkaa huolestuttaa. Akselilla on suuria haaveita, mutta bändin soundi on hukassa kunnes kuvaan astuu jumalaisen äänen omaava Aydin. Kun Perkeros valmistautuu Rocktoberfestiin, Akseli huomaa, että musiikin voimalla on nurjatkin puolensa.

Kertoja Akseli ei osaa kuvitella itselleen muuta elämää kuin musiikin ja tämä ajaa kiilaa hänen ja tyttöystävä Jutan väliin. Täytyy sanoa, että Jutalla on enemmän kärsivällisyyttä kuin minulla. Omat hermoni olisivat ratkenneet aikoja sitten Akselin haahuilun ja välinpitämättömyyden vuoksi. En oikeastaan pitänyt Akselista, mutta onko päähenkilöstä edes pakko pitää? Akseli on nimittäin oikein toimiva hahmo ja hänen pakkomielteensä uskottava.

Pidin kosketinsoittaja Liljasta, joka vastaa myös bändin viestinnästä ja managerin töistä, ja usein myös terveestä järjestä. Hän jaksaa kuunnella Akselin kiihkomielistä vaahtoamista ja ymmärtääkin häntä, mutta vain tiettyyn pisteeseen saakka. Pidin myös bändin uudesta solistista Aydinista, jonka Lilja bongaa kebabravintolasta. Istanbulista kotoisin olevalla Aydinilla on hyvä huumorintaju ja hän liittyy bändiin saadakseen uusia ystäviä Suomesta.

Heti tarinan alussa käy selväksi, että tämähän onkin maagista realismia. Puhuva Karhu oli aika ilmiselvä vihje. Oikeastaan pidin siitä, miten tämä toimi muusikin kuvaajana. Akseli tuntuu siirtyvän toiseen todellisuuteen upotessaan musiikin maailmaan eikä ole selvää, onko tämä vertauskuvallista vai tapahtuuko se aivan oikeasti. Tarinan hyppäys väkivaltaiseen kauhuun tuli silti takavasemmalta enkä ole vieläkään aivan varma siitä, mitä mieltä siitä olin. Mielestäni tarina olisi toiminut aivan hyvin ilman sitäkin, mutta ei se toisaalta ottanut mitään olennaista siltä poiskaan.

Joka tapauksessa sarjakuva on erittäin hyvin piirretty ja Perkeroksen tulevaisuus jäi kyllä kiinnostamaan. Tarina sijoittuu Tampereelle ja oli hauska bongata paikkoja, jotka tunnistin sekä nimeltä että kuvasta.


Tampereen keskustorilla.
s. 34


Kirjan tiedot:
JP Ahonen & KP Alare: Perkeros | WSOY 2013 | 185 sivua | Kirjastosta

Luettu myös mm.:
Kirjailijan kellarissa, Nenä kirjassa, Oksan hyllyltä ynnä muut

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 22. kirjassa ajetaan polkupyörällä [39/50]
* Pohjoinen lukuhaaste 2021 - 10. muusikon kirjoittama tai muusikosta kertova kirja [17/25]

maanantai 1. marraskuuta 2021

Syys-lokakooste

Isommat lukuhaasteet eli Helmet ja Pohjoinen lukuhaaste ovat olleet nyt jumissa. Kaikki jäljellä olevat haastekohdat eivät edes sinänsä ole aivan äärettömän vaikeita, mutta eipä nyt vain ole sattunut kohdalle niihin sopivia kirjoja. Voi olla, että annan periksi Pohjoisen suhteen, mutta Helmetin aion vielä yrittää selättää täsmäkirjoilla. Jos ei muu auta niin lastenosastohan on täynnä lyhyempiä ja nopeasti luettavia kirjoja...

Mutta, sain taputeltua loppuun pari muuta haastetta! Halloween-lukuhaasteen koontipostaus on täällä ja Syyslukuhaasteen täällä Instassa. Molemmissa on tietenkin samoja kirjoja, mutta hauska huomata miten eri perustein ne haasteisiin päätyivät. 


Luettu & blogattu

Anne Muhonen: Älä unohda minua : sarjakuvaromaani
TET-harjoittelussa kukkakaupassa. Yllättävän syvissä vesissä uiva sarjakuvaromaani kahden ihmisen välisen yhteyden löytämisestä.

M. T. Anderson & Jo Rioux: The Daughters of Ys
Sisarukset mustan magian pyörteissä. Kelttiläisiin myytteihin perustuva synkkä ja hieno sarjakuvaromaani.

Anniina Mikama: Myrrys
Maagista realismia Kainuun korvessa. Hienoa luontokuvausta ja hyvä tarina, miinusta yksiulotteisista naishahmoista.

Silja Vuorikuru: Titanic: maailman suurin laiva
Joka ei ollutkaan uppoamaton. Selkokielisessä lasten tietokirjassa laivaa ja onnettomuutta käsitellään monelta kantilta.

Kira Jane Buxton: Hollow Kingdom
Zombimaailmanloppu variksen silmin. Mahtava kertojaääni, surullinen ja toiveikas tarina.

Ville Tietäväinen & Iiro Küttner: Harvennus
Totuus Nooan arkista. Vähemmän danbrownimaisia salaliittoja ja enemmän uskonnollisuutta kuin odotin.

Piia Leino: Taivas
Lähitulevaisuuden Helsinki. Ankea ja erinomainen dystopia, toista päähenkilöä aloin inhota ja toisesta pidin koko ajan.

Jumalan murhaajaa etsimässä. Aikuisten synkähkö ja moneen genreen sopiva seikkailu, jossa on aivan mahtava maailma.

Parantaja ja leskimies. Sarjan tylsin osa, jossa on raivostuttava miespäähenkilö ja taikuus perustuu pitkälti kiiltäviin pikkukiviin.

Sarjakuvanovelleita perkeleistä. Hauskoja, väkivaltaisia, pelottavia ja kaikin puolin mainioita kauhutarinoita Pohjolasta.

Kartanon salaisuuden jäljillä. Sopivan jännä joulukalenterikirja, jonka päähenkilöstä tykkäsin todella paljon.