Pinja Meretoja: Tissilogia & Liv Strömquist: Peilisalissa

Kaksi feminististä sarjakuvaa!

Pinja Meretoja: Tissilogia. Tammi 2025.

Tässäpä hyvä esimerkki tietokirjasta, joka varmasti hukkuu sarjakuvien joukkoon melkein kaikissa kirjastoissa. Harvassa kun luetteloidaan ja hyllytetään tietosarjakuvat nimenomaan tietokirjoihin.

Tissilogiassa kerrotaan nimensäkin mukaisesti tisseistä. Enimmäkseen cisnaisten, mutta myös muita sukupuolia sivutaan tissikkäinä yksilöinä. Miehet edustavat kirjan sivuilla patriarkaattia, joka on koko historian ajan kontrolloinut tissejä. Milloin ne saavat tai eivät saa näkyä, mikä osa niistä saa tai ei saa näkyä, onko tissien omistaja horo ihan vain tissiensä vuoksi.

Kirjassa oli paljon tuttua tietoa, mutta myös muutamia uusia asioita. Se on hyvä historiallinen katsaus naisten kehon kontrolloinnista noin yleensä ja erityisesti tissien kautta. Kirjassa pohditaan myös tissien merkitystä naisen identiteetille ja siinä onkin oma osuutensa rintasyövästä.

Kokonaisuutena tykkäsin tästä! Piirrostyyli oli selkeää, samoin kirjan tekstitys kaikin puolin.

* Sarjakuvabingo: Tieto tai elämäkerta

Liv Strömquist: Peilisalissa. Suomennos Helena Kulmala. Sammakko @sammakkokustannus 2023.

Olen lukenut Liv Strömquistilta aiemmin Kielletyn hedelmän, ja siitäkin on jo ikuisuus aikaa. En siis oikeastaan muistanut, millaisia sarjakuvia hän tekee, paitsi teemaltaan feministisiä.

Peilisalissa käsittelee ihmisten suhdetta etenkin naisten kauneuteen muutaman filosofisen väittämän/pohdinnan kautta. Tietosarjakuvaksikin tämä on hyvin tekstipainotteinen ja leikittelee erilaisilla, ei kaikkein helppolukuisimmilla fonteilla.

Tykkäsin erityisesti historiallisesta näkökulmasta. Kauneutta tarkastellaan ei vain nykypäivänä, vaan myös historian eri ajanjaksoissa. Onko kauneus aina ollut naisen tärkein ominaisuus?

Pääpointtina on oikeastaan ihmiskuntaa vaivaava vertailu ja kateuskulttuuri, jota kapitalistinen yhteiskunta ruokkii entisestään. Kukaan ei ole koskaan tarpeeksi hyvä, eivät etenkään naiset ja heidän ulkonäkönsä, ja jatkuvaa epävarmuutta ylläpidetään tavaran myymiseksi.

Jotkin osat kirjasta tuntuivat olevan irrallaan toisista ja näkökulma oli hyvin länsimaalainen ja valkoinen, mutta kokonaisuutena tämä oli kiinnostavaa luettavaa.

* Sarjakuvabingo: Feministinen

Jessi Jokelainen: Femokratia

Melkein haluaisin googlata, millaista vihapostia Jessi Jokelainen on tällä tietosarjakuvallaan saanut, mutta enpä sittenkään. Kirjassa olleet esimerkit naispoliitikkojen saamista kommenteista olivat tarpeeksi kuvottavia, ja näitähän löytyy käytännössä jokaisesta heitä käsittelevästä uutisjutusta.

Tai oikeastaan melkein jokaisesta naisia noin ylipäätään käsittelevästä jutusta.

Femokratia tuo aivan väistämättä mieleen sekä Liv Strömquistin että Riina Tanskasen feministiset yhteiskunnalliset sarjakuvat. Tämä ei kuitenkaan toista niiden aiheita, vaan käsittelee nimenomaan suomalaista poliittista kenttää ja naispoliitikkojen nurjaa kohtelua.

Se tietenkin kietoutuu yleiseen asenteeseen naisia kohtaan, mikä tuodaan kirjassa koko ajan hyvin esille. Tykkäsin etenkin siitä, että näkökulma kattaa koko itsenäisen Suomen poliittisen historian. Sata vuotta sitten naisten oli vielä vaikeampaa saada äänensä kuuluviin, mutta jotkut ikävät asiat pysyvät näköjään aina masentavan samanlaisina. Nilkka/sääri/rintavako/käsivarsi vilahti, mikä horo tuokin on!

s. 42

Suurin osa Femokratiasta kertoo kuitenkin aivan lähihistoriasta, koska kuten kirjassa sanotaan, internet ja some ovat mahdollistaneet sellaisen loan heiton, jota ei ennen ole ollut. Kuka tahansa voi sanoa mitä tahansa, eikä mikään ole yksityistä.

Jokelainen on nostanut kirjaan monia viime vuosien poliittisia “skandaaleita” ja tuo tarkasti esiin niiden kaksijakoisuuden. Naispoliitikkojen yksityiselämää revitellään joka otsikossa, mutta samaa ei tehdä miehille, joilta kysellään työstä, jota he tekevät.

Mieleeni jäi erityisesti aukeama, jolla verrattiin Marinin ja Orpon kesäfestareilla käyntiä. Marin-otsikoissa keskityttiin hänen shortseihinsa, Orpo-otsikoissa hänen kesäsuunnitelmiinsa. Uutisilla luotiin aivan erilaiset kuvat sekä poliitikoista että siitä, mikä heissä pitäisi yleisöä kiinnostaa.

Sarjakuvaksi tämä on hyvin tekstipainotteinen, mikä ei haitannut omaa lukemistani ollenkaan. Valittu tekstaus on helppolukuista, ja tekstin ja kuvien asettelu teki lukemisesta sujuvaa. Kirjan lopussa on lähdeluettelo, mikä on aina kiva lisä tietokirjaan.

Tykkäsin tästä ja soisin jokaisen lukevan tämän. Etenkin miesten.

Kirjan tiedot:

Jessi Jokelainen: Femokratia. Suuri Kurpitsa 2024. 126 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 12. Kirjan nimestä ei voi päätellä, millä kielellä kirja on kirjoitettu

Tricia Levenseller: What Fury Brings

Given the extreme size of the king’s sword, Olerra felt certain the man was compensating for something.

Tämä oli niitä kirjoja, jotka eivät ole maailman taidokkaimmin tehtyjä, mutta joista tykkäsin siitä huolimatta tosi paljon. Sattui sopivasti sellaiseen kohtaan, jossa haaremihepeneisiin puetut miehet viihdyttivät minua ajatuksena kovastikin.

Fantasiamaailma on siis ottanut mallia Fumi Yoshinagan Ōoku: The Inner Chambers -mangasta, Natalia Batistan Sword Princess Amalteasta, Naomi Aldermanin Voimasta ja mitä muita vastaavia nyt onkaan. Lopputulos on hatara tilkkutäkki, jota ei kannata tutkailla yhtään tarkemmin tai huomaa kaikki maailmanrakennuksessa ammottavat reiät.

Amarran valtiossa valta on fyysisesti ylivoimaisilla naisilla, ei miehillä. Sotajoukkojen parikymppinen komentaja Olerra havittelee itselleen kruununprinsessan titteliä. Hyvää peeärrää saadakseen hän päättää käväistä naapurissa ryöstämässä itselleen prinssin. Muuten kaikki menee niin kuin pitikin, mutta Olerra nappaakin vahingossa kruununprinssi Sandoksen, ei yhtä hänen nuoremmista veljistään.

Miten tästä ei välittömästi seuraa poliittista selkkausta selitetään kyllä. Ei kovin uskottavasti, mutta silti.

Joka tapauksessa juoni pyörii prinssin kesyttämisen ja hänen kokemansa kulttuurishokin ympärillä. Sandoksen kotimaassa Brutuksessa ollaan nimen mukaisesti varsin brutaaleja naisia kohtaan. Hänelle on siis melkoinen järkytys tutustua oikeasti kulttuuriin, jossa sukupuoliroolit ovat päinvastoin ja miehet ovat se heikompi astia.

Minusta tätä oli kiva lukea ajatusleikkinä, jossa Amarra ei kuitenkaan ole täydellinen utopia. Olerra ei suinkaan halua miehille tasa-arvoista asemaa yhteiskunnassa, mutta eivät hekään sentään ansaitsi suoranaista julmuutta, jota hänen vallantavoittelija serkkunsa harrastaa.

Pidin sekä Olerrasta että Sandoksesta. He olivat varsin hauskoja eivätkä rakastuneet ensisilmäyksellä. Kupeita poltteli, mutta he tekivät kyllä eron himon ja rakkauden välille.

“These clothes are ridiculous,” he said from behind her.

“They match your protests, don’t you think?”

(s. 89)

Oikeastaan minua ärsytti se, että tarinan lähtökohdista huolimatta tähänkin on onnistuttu kirjoittamaan kokematon sankaritar ja ilotaloja kolunnut sankari. Vähän väsynyttä.

Toisaalta se neitseellisyys oli kuitenkin oikeastaan vain tekosyy monipuolistaa seksikohtausten sisältöä. Kun pääpaino ei ollutkaan penis-vaginaan-penetraatiolla, kokeiltiin muita juttuja. Pidin siitä, miten ne oli kirjoitettu, ja että Olerran teoreettinen tietämys osoittautui huomattavasti paremmaksi lähtökohdaksi molempia tyydyttävälle seksille kuin Sandoksen bordellikokemuksista kerätty karkea käytännön kokemus.

Tykkäsin siis, ja jos kirjailijan feministisestä raivosta noussut naisten maailma yhtään kiinnostaa niin kannattaa tutustua!

Kirjan tiedot:

Tricia Levenseller: What Fury Brings | One 2025 | 351 sivua

Haasteet:

* Helmet 2026 : 28. Kirjassa tanssitaan

* Paha mieli, paras mieli : Diktaattori

Nicola Griffith: Ammonite

Marghe’s suit was still open at neck and wrist, and the helmet rested in the crook of her left arm.

Jos joskus kaipaat scifiä, jossa ei ole ainoatakaan mieshahmoa, tässäpä kirja sinulle! Ainoa kirjan sivuilla näkyvä mies Nicola Griffithin Ammonitessa on päähenkilö Marghen isä, jonka kanssa käymäänsä keskustelua Marghe muistelee noin sivun verran.

Muuten ollaan täysin vapaita miehistä, koskapa he kuolevat virukseen jos erehtyvät naisten asuttamalle Jeep-planeetalle. Marghe on antropologi, joka saapuu planeetalle selvittämään muun muassa sitä, miten ihmeessä naiset hedelmöittävät itsensä ja/tai toisensa Jeepissä.

Melkein jätin tämän lainaamatta, koska kansi on ruma ja kirjan nimi melko mitäänsanomaton. Onneksi kuitenkin otin tämän, koska tämä olikin aivan loistava sateenkaareva seikkailu!

Jeepissä Marghe lähtee yksinään reissun päälle tutustumaan paikallisiin yhteisöihin ja löytää matkan varrelta niin itsensä kuin rakkaudenkin. Tykkäsin paljon siitä, miten lähellä luontoa tarinassa ollaan. Etenkin pohjoisen kylmyys on hyytävää ja jännäsin Marghen selviytymisen puolesta. Matkakertomuksena tämä olikin jännittävä ja kuvauksena erilaisista kulttuureista kiehtova.

Jeep ei ole mikään rauhaisa utopia, koska naisetkin ovat ihmisiä. He osaavat olla julmia ja sotaisia, ja toisaalta myös suvaitsevia ja rakastavia. Naispareja ei tietenkään ihmetellä Jeepin paikallisten keskuudessa (heillä ei edes ole käsitystä siitä, mikä mies on), mutta myös planeetalle saapuneet tutkijat ja sotilaat ovat sateenkaarevia.

Taustalla häärii kapitalistinen Yhtiö, jonka palkkaamana Marghekin Jeepiin saapuu. Yhtiö haluaa vain kääriä voittoa ja virus, joka surmaa kaikki miehet ja osan naisistakin on heidän kannaltaan ongelma. Marghella on mukanaan kokeellista lääkettä, mutta mitä pitempään hän Jeepissä on, sitä vähemmän hän haluaa Yhtiön saavan jalansijaa siellä.

Ammonite ilmestyi alun perin vuonna 1992. Ainakin minusta se on kestänyt hyvin aikaa ja sitä oli miellyttävä lukea. Tarina etenee koko ajan ja pidin sekä Marghesta että sotilaita johtavasta Dannerista.

Kirjan tiedot:

Nicola Griffith: Ammonite | Gollancz 2012 (1. p. 1992) | 400 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan toisella planeetalla

* Paha mieli, paras mieli : Juurettomuus

* Luonto sivuilla : Kosketuksissa luonnon kanssa

Riina Tanskanen: Tympeät tytöt: Luokkakipuja

Luin Riina Tanskasen ensimmäisen Tympeät tytöt -sarjakuva-albumin näköjään kolmisen vuotta sitten. Tämän Luokkakipuja-kirjan teema on pohjimmiltaan sama: sukupuoliroolit sekä tyttönä ja naisena olemisen vaikeus.

Tällä kertaa niitä tarkastellaan talouden ja etenkin kapitalismin kautta. Millaisen naiskuvan toistaminen ja suoranainen pakkosyöttö hyödyttää eniten kapitalismin pyörittämää yhteiskuntaa? Mitä ja millaisia mielikuvia naisille myydään?

Teemaa tarkastellaan kahdeksassa tarinassa eri näkökulmien kautta. Itse tykkäsin eniten Luokkakipuja- ja Syrjäseutujen tytöt -luvuista. Ensimmäisessä pureudutaan siihen, miten Suomi itse asiassa on luokkayhteiskunta ja miten vaikeaa luokkanousu on.

Näennäisesti kaikilla on samat mahdollisuudet esimerkiksi opiskella yliopistossa, mutta onhan se paljon vaikeampaa jos suvulla ei ole lainkaan akateemisia perinteitä. Tarinassa tulee hyvin esille nuoren työläistaustaisen opiskelijan ulkopuolisuuden ja riittämättömyyden tunne ja paine olla samanlainen kuin varakkaammat opiskelukaverinsa. Samoin myös se, miten akateeminen koulutus voikin ulkopuolistaa sinut perheestäsi ja vanhoista tutuistasi.

Syrjäseudun tytöissä puolestaan ollaan kuolevalla maaseudulla, pikkupitäjässä, josta tytöt häipyvät heti kun voivat. Paitsi ne, jotka jäävät. Tässäkin tarinassa nuori nainen tuntee ulkopuolisuutta monella tavalla. Kotiseudulla hän jää aivan eri maailmaan kuin se kaupunkiin opiskelemaan muuttanut kaverinsa. Samaan aikaan hän ei oikein kuulu myöskään miesvaltaiselle syrjäseudulle, jossa ennakkoluulot kukoistavat.

Tarinat toimivat hyvin toistensa peilikuvina ja kertovat siitä, miten vaikeita valintoja elämässä tulee eteen.

Kokonaisuutena pidin kirjasta ja mitä useampi sen lukee, sitä parempi. Etenkin miesten soisi kurkistavan edes tämän verran siihen, millaista naisten elämä voi olla. Koskaan ei ole kyllin hyvä äiti, työntekijä, opiskelija tai nainen.

Että semmosta.

Myös Työväenmuseo Werstaan näyttely on katsomisen arvoinen, semminkin koska isommista originaalipiirroksista teksti on helpompi lukea. Ymmärrän kaunofontin taiteellisen arvon, mutta kirja on varmasti todella haastava jos on lukivaikeus. Minunkin oli hankala hahmottaa niitä puhekuplia, joissa teksti jakautui kahtia esimerkiksi hahmojen päiden ympärille.

Kirjan tiedot:

Riina Tanskanen: Tympeät tytöt: Luokkakipuja | Into 2025 | 207 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Riittämättömyyden tunne

Emmi Itäranta: Lumenlaulaja

Öinen lehto lumen alla: tällaisiin paikkoihin tultiin vainajia kohtaamaan ennen kuin tämä maa rakennettiin kirkkoja täyteen, ja monesti sen jälkeenkin salaa.

Emmi Itärannan Lumenlaulaja oli minulle yksi niistä kirjoista, joita oikein odotin. Hänen aiemmat kirjansa ovat olleet hyviä ja kiinnostavia, ja todella erilaisia keskenään.

Lumenlaulaja vie Kalevalan maailmaan, tällä kertaa Louhen kertomana. Nuoren Lauhan koti Pohjolassa jää valloittajien alle ja menetysten jälkeen Lauha löytää kodin Metsänpeitosta, naisten turvapaikasta. Vuosien kuluessa Lauha kasvaa ja lopulta hän on Louhi, valmis ottamaan takaisin paikkansa Pohjolan valtaistuimella.

Onneksi olin jo lukenut tästä muutaman lukijan fiilikset, kirjan alku nimittäin tuntui hieman hitaalta. Mikä oli sinänsä ihme, koska tarinassa itse asiassa tapahtui aika paljon! Ehkä se johtui miljööstä, Tuonelan naapurusto ja Metsänpeitto kun ovat verrattain rauhallisia paikkoja.

Jossain sadannen sivun paikkeilla vauhti alkoi kiihtyä ja sitten oltiinkin täysillä mukana Kalevalan tapahtumissa.

Ne ovat minulle sen verran tuttuja, että Louhen tarinan loppu ei yllättänyt, mutta kyllähän se silti sydämeen kävi. Itäranta kirjoitti Louhen hienosti kolmiulotteiseksi hahmoksi, joka on paljon muuta kuin Kalevalan kuvaama harvahampainen, ilkeä noita. Louhi rakastaa ja haluaa ja suojelee kansaansa, ja sokeutuu lopulta sille, mikä on oikein ja kohtuullista.

Tarina asettaa vastakkain Pohjolan matriarkaatin ja Kalevanmaan patriarkaatin. Pohjolassa naista ei alisteta ja jokainen saa tehdä asioita, joissa on hyvä. Pohjola ja Metsänpeitto ovat myös suvaitsevaisia ja tarina onkin ilahduttavan sateenkaareva. Täydellinen paikka ei Pohjolakaan ole ja Louhi on uskottavan sokea sen kipupisteille kuten palkollisten kohtelulle.

Tykkäsin todella paljon Itärannan maalailevasta kielestä, joka sopi hyvin niin tunnetilojen kuin maisemienkin kuvailuun.

Halla lähestyi maan sisältä, se syöksyi rosoisen kallion ja louhikkoisen maan poikki, keräsi itseensä kivien terävää voimaa ja kasvoi, kunnes vyöryi suustani niin väkevänä, että oli kuin talvimyrsky olisi puhaltanut lävitseni ja repinyt minut kappaleiksi. Sade luisui lumeksi, jähmettyi jääksi, putosi kirkkaina terävinä sirpaleina, hyytyi puikoiksi puiden oksiin ja kivien reunoihin. Kuura peitti kuuset ja männyt, taukosi valkoisena aaveena koivujen ja pihlajien vihreisiin, suonikkaisiin lehtiin.

(s. 146)

Kirjan tiedot:

Emmi Itäranta: Lumenlaulaja | Teos 2025 | 409 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirjasähkökäyrä, Kulttuuri kukoistaa, Jorman lukunurkka ynnä muut

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Kärsimys

Xiran Jay Zhao: Iron Widow

The Hunduns were coming.

Olen muutaman vuoden myöhässä Xiran Jay Shaon Iron Widow -kirjan hypetyksestä, mutta eipä se haittaa. Ennakko-odotuksia se latoi sen verran, että tosiaan odotin tämän olevan hyvä ja ratkaisevan kerrankin sen pakollisen kolmiodraaman polyamorialla.

Oli hyvä ja ratkaisi!

Tarinassa ollaan siis tulevaisuudessa, jossa yhdistyvät alienit, valtavat mecha-robotit (ks. esim. Gundam-animet) ja keskiaikainen Kiina. Wu Zetian haluaa kostaa sisarensa kuoleman ja ryhtyy jalkavaimo-pilotiksi, joiden tehtävä on tukea Chrysalis-mechojen miespuolisia pilotteja. Toisin kuin miehenpuolet, jalkavaimot harvemmin selviävät taisteluista hengissä.

Tykkäsin Zetianista, joka on mahtavan kylmäverinen ja päättäväinen nuori nainen. Hänen ensimmäinen tavoitteensa on raaka murha ja kun se on suoritettu, hän päättää piru vieköön selvitä ja vapauttaa naiset kahleista, joihin patriarkaatti on heidät pakottanut.

Melko kirjaimellisestikin joissakin tapauksissa. Jalkavaimo-piloteilta ei kysellä, haluavatko he astua Chrysalikseen ja kuolla vai eivät. Perheet myyvät heidät kuin teuraskarjan ja naisen arvo voidaan määritellä rahassa.

Kirjan maailma olikin ahdistava ja naisia alistava. Esimerkiksi kuvottavasti runnellut lootusjalat ovat normi ja rajoittavat jo itsessään Zetianin elämää. Hän vaappuu hitaasti ja kivuliaasti, ei kävele saati sitten juokse. Taistelusta selvinneenä ja pilottinsa murhanneena tyttönä hän on pelottava uhka ja riski, jota yhtäältä halutaan hyödyntää ja toisaalta päästä eroon.

Pidin siitä, miten Zetianin itsevarmuus kasvaa ja hän pääsee eroon siitä häpeästä ja nöyryydestä, mikä häneen on istutettu. Tarinassa on hyvin kirjoitettuja hetkiä, jolloin hän huomaa toimivansa ja reagoivansa automaattisesti niin kuin naisen “kuuluukin”, ja jolloin hän pysähtyy kyseenalaistamaan tätä.

Juonen puolesta tarina oli vauhdikas, lopussa ehkä vähän liikaakin. Viimeisiin lukuihin oli ahdettu kaikkea mahdollista eeppisistä taisteluista draamaattisiin, maailmaa mullistaviin paljastuksiin.

Mutta, kokonaisuutena tykkäsin tästä tosi paljon! Ja aivan erityisesti plussaa siitä, että se kolmiodraama olikin sitten tosiaan ihan vain kolmio. Ei kahdesta hyvästä vaihtoehdosta ole aina pakko valita vain toista!

Kirjan tiedot:

Xiran Jay Zhao: Iron Widow | Penguin Teen 2021 | 394 sivua | Kirjastosta

Aamna Qureshi: A Witch’s Guide to Love and Poison

It was Bisma’s eighteenth birthday, which meant it was time for goodbye.

Bongasin tämän Aamna Qureshin A Witch’s Guide to Love and Poison -YA:n toisen kirjaston uutuushankinnoista. Kiva kansi kiinnitti huomion ja kun tiivistelmäkään ei kuulostanut hassummalta, päätin varata ja lukaista tämän.

Periaatteessa tarina kertoo siitä, mistä pitikin, mutta en kuitenkaan ihan lämmennyt tälle.

Puutarhanoita Bisha ja muutama muu eri-ikäinen Ei-Toivottu Tyttö asuu keskellä taikametsää suuressa puussa. Tytöt on hylätty eri syistä ja he kasvattavat toisiaan suuressa sisarparvessa. Bishan vuoro bajina eli joukon johtajana alkaa hänen 18-vuotissyntymäpäivänään. 

Hänen kautensa saa ikävän alun kun joku alkaa myrkyttää hänen siskojaan. Apua on haettava ah niin komealta apteekkarin pojalta Xanderilta.

Sisaruuden ja sisarusrakkauden kuvauksena tämä toimi. Sisarusparven ikäerot mahdollistavat sen, että Bisha joutuu ottamaan vastuuta niin taaperosta kuin nuoremmasta teinistäkin. Sisaret ovat toisilleen tärkeintä maailmassa, semminkin kun metsän laidalla olevassa kylässä heitä enimmäkseen halveksitaan.

Eniten minulla tökkäsikin se, miten hömppä ja vakavat aiheet tässä kohtasivat. Söpöisen romantiikan lomassa kerrotaan, miten Bisha valmistaa myrkkyjä, joilla kylän kaltoinkohdellut naiset tappavat aviomiehiään, ja että lainrikkojia hirtetään. Tytöt ovat kaiketi peräisin tuosta samasta kylästä ja ilmeisesti kyläläisten mielestä on ihan okei, että heidät on hylätty eri syistä.

Kepeä kansi, sanaileva romanssi, kotoilu, Ei-Toivottujen tyttöjen häpäisy ja pahoinpidellyt vaimot eivät siis kohtaa toisiaan tässä kovin luontevasti.

Kirjan maaginen maailma oli kuitenkin kiinnostava ja tykkäsin siitä, että Bisman ei tarvinnut olla kokematon punasteleva neitsyt sankarinsa saadakseen. Hänellä on ollut sutinaa ennenkin ja hän on aktiivinen toimija omassa elämässään.

Kirjan tiedot:

Aamna Qureshi: A Witch’s Guide to Love and Poison | Hodder 2025 | 328 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Taianomainen luonto

Jim Ottaviani & Maris Wicks: Astronauts: Women on the Final Frontier

Olen joskus merkannut itselleni OverDriveen luettavaksi tämän Jim Ottavianin ja Maris Wicksin tietosarjakuvan. Luultavasti niillä main kun luin Malinda Lon Last Night at the Telegraph Clubin, se kun herätti kiinnostukseni naisten rooliin avaruustutkimuksessa.

Astronauts: Women on the Final Frontier kertookin naisista avaruudessa. Kertojana on Mary L. Cleave, kirjan ilmestymisen jälkeen menehtynyt insinööri ja astronautti. Hän kertoo oman tarinansa lisäksi siitä, miten naiset taistelivat tiensä astronauteiksi ja minne hän itse sijoittuu tällä historiallisella jatkumolla.

Kirja oli välillä vähän raskas luettava, koska avaruusteknologiaan liittyvä englanninkielinen sanasto ei ole vahvin alueeni. Se oli myös oikeasti mielenkiintoinen ja näppärä tietopaketti aiheesta, jos ei loppujen lopuksi puhuta kovinkaan paljon ainakaan Suomessa. 

Ensimmäinen naisastronautti oli Neuvostoliiton Valentina Tereškova ja vaikka tämä kirja keskittyykin Yhdysvaltoihin, kurkistetaan siinä myös millaisessa pyörityksessä Tereškova aikanaan oli. Minusta oli tosi kiva lukea siitä, miten esimerkiksi Cleave selvästi ja aidosti arvosti ja ihaili muista astronautteja kansallisuuteen katsomatta.

Muita mieleen painuneita kohtia olivat muun muassa Nichelle Nicholsin eli Star Trekin Uhuran rooli Yhdysvaltojen avaruusohjelmassa. Juuri hän kannusti naisia ja rodullistettuja ihmisiä pyrkimään tähtiin. Samoin mieleen jäi kohta, jossa miestutkijat esittelivät yhdelle naisastronautille varatun tamponipaketin. Kai 100 tamponia riittää viikoksi..?

Muutenkin kirjassa tuotiin hyvin esiin se, miten astronautti- ja tutkijakaartin moninaistuminen toi pöytään uusia taitoja ja näkökulmia.

Eli mukava ja kivasti piirretty tietopaketti! On hyvä, että tietokirjallisuutta julkaistaan myös sarjakuvan muodossa.

Kirjan tiedot:

Jim Ottaviani & Maris Wicks: Astronauts: Women on the Final Frontier | First Second 2020 | 174 sivua | E-kirja kirjastosta

Haasteet:

* Kohti ääretöntä : Uutta tietoa

Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin

Ujuni Ahmedin ja Elina Hirvosen Tytöille jotka ajattelevat yksin on ollut harvoin kirjaston hyllyssä ilmestymisensä jälkeen. Kirjan aihe on synkkä, mutta tärkeä, ja ihmiset löytävät kirja edelleen ilahduttavan hyvin.

Minulla tähän tarttuminen kesti kirjan aiheen vuoksi. Näin rankat aiheet vaativat minulta yleensä jonkin verran ajatustyötä ennen kuin haluan syventyä niihin kirjan ajaksi. Mikä on minulta todella etuoikeutettua nynnyilyä, koska Ujuni Ahmed on elänyt kaiken tämän.

Kirja on omaelämäkerta, joten minusta on hieman hämmentävää, että se on luokiteltu romaaniksi. Ujuni Ahmed kertoo omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan, ja kamppailustaan omien halujensa ja somaliyhteisön vaatimusten kanssa.

Miksi niin monet säännöt koskevat juuri tyttöjä? Ei niitä löydy sen enempää Koraanista kuin somalialaisesta kulttuuristakaan. Miksi valkoiset kantasuomalaiset katsovat toiseen suuntaan kun somalityttöjä kohdellaan kaltoin? Eikö kukaan todella välitä?

Kirja oli tosiaan rankkaa luettavaa ja sai pohtimaan sitä, mitä Suomessakin tapahtuu joissakin maahanmuuttajayhteisöissä ja miksi siihen ollaan niin haluttomia puuttumaan. Ahmed nostaa useaankin otteeseen esiin sen, miten kauheaa on, kun rasistit tuntuvat olevan ainakin puheen tasolla huolestuneempia somalityttöjen hyvinvoinnista kuin muut valkoiset suomalaiset, feministit mukaan lukien. Ei sen niin pitäisi olla.

Ahmedin tarina on täynnä kipeitä asioita ja ei voi kuin ihailla sitä, miten hän on noussut etenkin somalityttöjen ja -naisten oikeuksien esipuhujaksi. Tämä siitäkin huolimatta, että hänen omassa yhteisössään on paljon niitä, joille hän on yhteisön häpeäpilkku. Hän ja Fenix Helsinki ovat tehneet valtavasti työtä, jotta Suomen lakiin kirjattiin erillinen tyttöjen silpomisen kriminalisointia koskeva kohta.

Kirjana tämä tosiaan oli koskettava ja erilainen nuoren naisen kasvukertomus. Työkaverini on nähnyt kirjasto tehdyn näytelmän ja sanoi, että harvinaista kyllä se oli hänestä jopa parempi kuin kirja. Täytyy siis käydä katsomassa se jos tilaisuus ikinä tulee kohdalla.

Kirjan tiedot:

Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin | WSOY 2022 | 226 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirjakaapin kummitus, Kirja hyllyssä, Reader why did I marry him ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2024 : 36. Kirjan on kirjoittanut maahanmuuttaja [50/50]

* Elämänkertabingo : Kirjoittaja

* Paha mieli, paras mieli : Itsetuhoisuus

Maggie Tokuda-Hall & Lisa Sterle: Squad

Feministinen fantasiakauhu YA-queersarjakuva, jonka piirrostyylistä pidän? No täytyy ainakin kokeilla!

Kyseessä on Maggie Tokuda-Hallin ja Lisa Sterlen Squad, joka tarinan edetessä upposikin yllättävän synkkiin vesiin. Ei niin, että mitään hilpeää hyvän mielen tarinaa odotin, mutta silti.

Becca ja hänen äitinsä muuttava parempaan kaupunginosaan, ja Becca pelkää jäävänsä taas koulussa ulkopuoliseksi. Tamponihätätilanne johtaa kuitenkin siihen, että hän pääsee mukaan suosittujen tyttöjen porukkaan. Lopulta Beccalle selviää, miksi juuri hän tuli valituksi sisäpiiriin.

Marley, Arianna ja Amanda ovat sekä kerrassaan täydellisiä nuoria naisia että armottomia ihmissusia, jotka metsästävät niljakkaita poikia. Becca on arvioitu tarpeeksi kauniiksi, älykkääksi ja nälkäiseksi päästäkseen laumaan.

Tule pimeälle puolelle, Becca.
(s. 84)

Jotenkin oletin, että ihmissyönti olisi Beccalle ongelma, mutta eipä sitten ollutkaan. Siinä ei montaa hetkeä mennyt, kun hän jo raateli menemään muiden mukana. Hänen ulkopuoliseksi jäämisen pelkonsa ajoi kaiken muun ohi. Moraaliset konfliktit alkavat syntyä vasta siinä vaiheessa, kun lauma lipeää omista säännöistään.

Sarjakuva oli tosiaan yllättävän synkkä ja raaka, vaikka väkivaltaa ei niin hirveän yksityiskohtaisesti kuvattukaan. Masentavan realistista oli se, miten uhreiksi valikoituneet pojat kuvittelivat tyttöjen olevan vapaata riistaa. Kappas vain kun saalis osoittautuikin saalistajaksi.

Tarinassa oli myös monenlaisia kiinnostavia ihmissuhteita tyttöjen välisistä jännitteistä alkaen. Entä jos susilauman alfa ei osaakaan johtaa? Beccalla ja hänen äidillään on koko ajan kommunikointiongelmia, ja lisäksi Becca yrittää salata ihastuksensa Marleyyn.

Tykkäsin kyllä ja suosittelen! Loppu lässähti vähän siirapin puolelle, mutta muuten tarina oli jännä ja mielenkiintoinen.


Kirjan tiedot:
Maggie Tokuda-Hall & Lisa Sterle: Squad | HarperCollins 2021 | 213 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Paha mieli, paras mieli : Ulkopuolisuus
* Halloween : Lanu-kauhua

Jani Toivola: Ainoa huoneessa: Sara Salmanin tarina

Huivi oli ensimmäisiä asioita, joista Saran kanssa puhuimme, kun aloimme työstää tätä kirjaa.

Kuuntelin viime vuoden puolella etänä Helsingin Kirjamessujen ohjelmistoa. Yksi kiinnostava ohjelmanumero oli Jani Toivolan ja Sara Salmanin haastattelu, joka koski sekä tätä Ainoa huoneessa -kirjaa että tietenkin Saraa itseään.

Siinä vaiheessa kirja oli ilmestynyt ainoastaan äänikirjana ja olikin kiva yllätys kuulla, että se ilmestyy myös painettuna. En osaa sanoa millainen kokemus tämä on kuunneltuna, mutta itse luettuna tämä oli oikein sujuvasti kirjoitettu kirja kiinnostavasta ja vähän erilaisesta suomalaisesta elämästä.

Ainoa huoneessa on siis Sara Salmanin elämäkerta, jossa painotus on Saran valinnassa käyttää huivia ja siinä, mitä se hänelle itselleen merkitsee. Kirjan nimi viittaa siihen, miten hän on usein huoneen ainoa henkilö, jolla on huivi tai joka on muslimi tai joka on rodullistettu tai vähintäänkin ainoa, jolla on sukujuuria Iranissa.

Pidin kirjasta, joka kertoo sekä Sarasta että suomalaisen yhteiskunnan epäkohdista. Ei sillä, että olisin yllättynyt Saran kohtaamista ennakkoluuloista tai rasismista, mutta on aina eri asia tietää noin yleisesti kuin kuulla jonkun omakohtainen kokemus niistä. 

Jokaisen, jonka mielestä joka ikinen huiviin pukeutuva musliminainen on alistettu ja pakotettu, olisi syytä lukea tämä kirja. Osa naisista on, ikävä kyllä, mutta osalle kyseessä on aidosti oma valinta, jota pitäisi kunnioittaa.

Kirja ei kuitenkaan ole silkkaa kurjistelua vaan kasvukertomus ja tarina oman itsensä löytämisestä. Sarasta piirtyy kuva vahvasta naisesta, joka on ylpeä sekä kahdesta kulttuuristaan että omasta uskostaan, jonka konkreettinen ilmentymä huivi on.

Kyky rakastaa itseään on arvokkainta, mitä meillä on.

(s. 184)

Kirjassa hän kertoo siitä, miten ei lapsena ja nuorena löytänyt esikuvia oikeastaan mistään. Sanoisinpa, että moni nuori muslimityttö saa nyt Sarasta hienon esikuvan ja esimerkin siitä, että huivi ei estä elämästä oman näköistä elämää edes Suomessa.

Kirjan tiedot:

Jani Toivola: Ainoa huoneessa: Sara Salmanin tarina | Storytel 2023 | 224 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Elämänkertabingo : TV/Elokuva/Näyttämötaide

* Vahvat naiset 2024 : Voima

Britney Spears: Nainen minussa

Pienenä tyttönä kävelin tuntikausia yksin hiljaisissa metsissä kotini takana Louisianassa ja lauloin.

Mietin kauppajonossa minkä lainakirjani lukisin seuraavaksi ja tajusin sitten, että kaiuttimista soi Baby One More Time. Merkki maailmankaikkeudelta jos mikä, joten tartuin sitten tähän Britney Spearsin omaelämäkertaan Nainen minussa.

Käsittääkseni tämän on oikeasti kirjoittanut haamukirjailija ja hänelle pitää antaa tunnustusta. Tämä tuntui siltä, että Spears voinut kirjoittaa tämän itse niin hyvässä kuin pahassakin. Kirja tuntui amatöörimäiseltä ja rakenteeltaan sekavalta. Vuosiluvut olisivat auttaneet pysymään mukana tapahtumissa.

Mutta, kerronnallisesta ontumisestaan huolimatta kirja oli minusta tärkeä. Britney Spears kuului ehdottomasti omaan nuoruuteeni vaikka en hänen elämäänsä ole aikuisiällä suuremmin seurannutkaan. On hyvä, että hän saa viimein oman äänensä kuuluviin kaikkien raskaiden kokemustensa jälkeen.

Tämä ei olekaan mikään hyvän mielen kirja ja Spears on selvästi edelleen vereslihalla kokemistaan asioista. Ei ihme. Minulle jäi kirjasta mieleen päällimmäisenä se, miten rohkeasti hän nostaa esiin musiikkibisneksen misogynian ja sen, miten jopa oma perhe käytti häntä taloudellisesti hyväkseen. Minäkin laittaisin välit poikki tuollaiseen sukuun.

Misogynia on määrittänyt Spearsin elämää ja uraa ihan nuoresta alkaen. Hän kertoo setämiesten limaisista katseista, joiden kohde oli alaikäinen nuori. Sivuja saa myös se, miten hänet brändättiin viattomaksi neitsyeksi vaikka se laiva oli seilannut ohi aikoja sitten. Tämän otsikoinnin muistan itsekin.

Spears jakaa avoimesti sen miltä tuntuu, kun mies-exä (Timberlake, Federline) saa paneskella ympäriinsä, mutta nainen on heti kauhea horo kun erehtyy deittailemaan ketään. Paparazzit olivat ja ovat vihollisia, joiden loputon jahti on vaikuttanut Spearsin mielenterveyteen ja jaksamiseen.

Omassa tarinassaan Britney Spears on uhri, jolta riistettiin sekä lapset että valta tehdä omia päätöksiään. Kuuluisuus ei todellakaan takaa onnellista elämää. Minusta kirjan loppukin tuntui surulliselta: Spears on onnellinen suhteessa Sam Asgharin kanssa, mutta heillekin tuli ero kirjan ilmestymisen jälkeen.

Laadullisesti kirja ei siis ole kovin hyvä, mutta sisältö oli kiinnostavaa ja tärkeä. Harva kuuluisakaan nainen uskaltaa nimetä tällä tavalla miehiä, jotka hyötyvät ja ylläpitävät misogyynistä ympäristöä.

Kirjan tiedot:

Britney Spears: Nainen minussa | Johnny Kniga 2023 | 265 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: The Woman in Me (2023) | Suomennos: Jorma-Veikko Sappinen

Haasteet:

* Helmet 2024 : 46. Kirjan kannen pääväri on musta tai kirjan nimessä on sana musta [32/50]

* Elämänkertabingo : Musiikki

* Vahvat naiset 2024 : Misogynia

Megan Rapinoe & Emma Brockes: Yksi elämä

Heti alkuun tahdon sanoa sanasen kirjani pyrkimyksistä.

Elämäkerrassaan Megan Rapinoe kertoo kasvustaan jalkapallotähteyteen. Pikkukaupungin tyttö löytää ensin jalkapallon, sitten itsensä ja viimein aatteita, joiden vuoksi taistella.

En oikeastaan seuraa jalkapalloa, mutta Yhdysvaltojen naisten maajoukkueen kapteeni Megan Rapinoe tuli tutuksi Black Lives Matter -liikkeen myötä. Rapinoe nimittäin aiheutti äläkän polvistumalla kentällä kansallislaulun aikana ja kieltäytymällä Trumpin kutsusta Valkoiseen taloon. Oikeastaan tämä kirja kysyykin, millainen polku vei Rapinoen tuohon pisteeseen?

Rapinoe kertoo kirjassa lapsuudestaan ja siitä, miten jalkapallo on ollut osa häntä jo aivan nuoresta lähtien. Minusta oli kiva lukea naisesta, joka ei turhaa piilottele kynttiläänsä vakan alla. Rapinoe on erinomainen pelaaja ja tietää sen, eikä pelkää sanoa sitä ääneen.

On hämmästyttävää nähdä, mistä kaikesta ihmiset pillastuvat, etenkin jos puhuja on nainen. Naispuolisen ammattiurheilijana minä en saa – tai minun ei pitäisi – kiroilla julkisesti, puhua turhan paljon politiikkaa, hullaantua voitosta, antaa ymmärtää, että saatan olla todella hyvä, tai myöntää, että olen kiinnostunut rahasta. Miehet urheilevat, koska he rakastavat sitä ja haluavat rikastua; naisten oletetaan lähtevän touhuun puhtaasti urheilun tähden.

(s. 13)

Muutenkin hän on häpeilemättä oma itsensä oli sitten kyse lesboudesta tai poliittisesti mielipiteistään. Jalkapallo jää suorastaan sivuun kun Rapinoe kertoo itselleen tärkeistä asioista ja siitä, miksi ja miten hän on päättänyt taistella niiden puolesta. Naisten ja miesten palkkaerot urheilumaailmassa, rasismi, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet…

Omasta elämästään Rapinoe nostaa esiin joitakin kipeitä kohtia. Veli on huumeriippuvainen ja isä kääntynyt Trumpin kannattajaksi. Näistä ei jäänyt mitenkään skandaalinomainen maku, koska Rapinoe asettaa nämäkin laajempaan kontekstiin. Millainen yhteiskunnallinen tilanne on johtanut siihen, että noin on käynyt?

Minusta tämä oli kiinnostava ja nopealukuinen elämäkerta, eikä jalkapallosta tarvitse pitää tämän lukeakseen. Riittää, jos vaikkapa vahvat naiset kiinnostavat.  

Kirjan tiedot:
Megan Rapinoe & Emma Brockes: Yksi elämä: Megan Rapinoen tarina | WSOY 2021 | 260 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: One Life (2020) | Suomennos: Tero Valkonen

Luettu myös:
Ainakin Kirjanurkkaus

Haasteet:
* Queer-lukuhaaste 2023 : Tietokirja

Lauren Groff: Mestarinna

Hän ratsastaa yksin ulos metsästä.

Vuonna 1158 orvoksi jäänyt 17-vuotias Marie lähetetään köyhtyneeseen nunnaluostariin. Alkujärkytyksestä toivuttuaan Marie päättää ryhtyä toimeen. Vuosikymmenten aikana hän nostaa luostarin rappiosta uuteen loistoon.

Silmäilin tätä jo viime vuonna, mutta en kuitenkaan tullut lukeneeksi. En silloin hoksannut, että tämä perustuu hieman tositapahtumiin. Kirjan Marie on 1100-luvulla elänyt runoilija ja mystikko Marie de France, jonka todellisesta henkilöllisyydestä ei ole varmuutta. Tässä tarinassa hän on myös Shaftersburyn luostarin abbedissa ja kuningas Geoffrey Plantagenetin äpärätytär.

Kirjan tarina kattaa viitisen vuosikymmentä. Alussa on nuori Marie, luku- ja kirjoitustaitoinen kuninkaallinen äpärä, joka onnettomuudekseen on paitsi ruma ja valtavan pitkä, myös hyvin taipumaton luonne. Ei hänestä vaimoksi ole, joten kuningatar Eleonoora Akvitanialainen passittaa hänet luostariin.

Marien elämää määrittää luostarin lisäksi myös hänen palava rakkautensa Eleonooraan. Marien elämään mahtuu muitakin naisia, palvelijatar ja nunnasisaria, mutta hän palaa aina ajattelemaan kaunista kuningatartaan. Kirjassa kuvattiinkin hyvin naisten monimutkaisia suhteita. Marie rakastaa ja yrittää olla vihaamatta, ja nunnaluostarissakin käydään ajoittain armotonta valtataistelua.

Marie ei lainkaan ihmettele, minkä tähden niin harvalla hänen nunnistaan on kyy ajatella itse; hän näki heti saapuessaan, että juuri se on iskostettu syvälle luostarielämän rakenteeseen. Hän ymmärtää abbedissana, kuinka vaarallinen itsenäisesti ajatteleva nunna voikaan olla. Jos hänen laumassaan olisi toinen Marie, se olisi kohtalokasta. Hän tuntee ajoittain ankaraa syyllisyyttä, mutta pitää silti nunnat pyhässä pimeydessä työn ja rukoilun parissa. Hän oikeuttaa sen selittämällä itselleen, että siten hän pitää tyttärensä viattomina. Hän on luonut toisen Eedenin.

(s. 144-145)

Pidin etenkin kirjan ensimmäisestä puolesta, jossa Marie keksii keinoja pelastaa luostarin. Loppupuolella homma tuntui kuitenkin lähtevän lapasesta vähän liikaa. Kirjassa on hyvää ja raakaakin kuvausta siitä, miten vähän naisella oli keskiajalla vaihtoehtoja. Luostariinkin lähetetään nimenomaan ongelmatapauksia, joille heidän suvuillaan ei ole mitään käyttöä.

Marie haluaa tehdä luostaristaan naisten valtakunnan, feministisen utopian, ja mikäs siinä, mutta jotenkin tarina meni sen kanssa ihan liiallisuuksia. Siinä vaiheessa kun Marie alkaa pitää itseään paavina, uskottavuuden raja oli jäänyt kauas taakse. Eihän se sinänsä kirjan vika ole, Groff kertoo sen tarinan, jonka haluaa. Se vain ei ollut ihan se, jonka minä halusin lukea.

Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin positiivinen lukukokemus ja mielenkiintoinen ajan- ja naisenkuva. Pidin Mariesta kertojana ja kirjan kieli on kaunista. Kiitos toki suomentajalle eli Tero Valkoselle siitä!

Kirjan tiedot:
Lauren Groff: Mestarinna | S&S 2022 | 286 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Matrix (2021) | Suomennos: Tero Valkonen

Luettu myös:
Ainakin Tuijata ja Kirjat kertovat

Haasteet:
* Helmet 2023 : 4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna [12/50]
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 1. Nainen, joka jättää jäljen historiaan
* Queer-lukuhaaste 2023 : Mennyt aika

Natalia Batista: Sword Princess Amaltea vol. 1 & 2

Amaltea on kuningataräitinsä nuorempi tytär. Koska isosisko perii valtakunnan, on Amaltean seurattava perinteitä. Hän haluaisi mieluummin seikkailla kuin pelastaa pulassa olevan prinssin, mutta minkäs teet.

No olipahan hauskaa ja nokkelaa pohjoismaista pseudomangaa! Lainasin ja luin kerralla kaksi ensimmäistä osaa, ja kolmaskin on jo varauksessa.

Tässä tarinassa sukupuoliroolit on käännetty päälaelleen. Valta ja voima ovat naisten käsissä ja niinpä prinsessa Amalteankin tehtävänä on pelastaa viehkeä prinssi ja periä osa tämän äidin valtakunnasta. Amaltea löytääkin tornissa nukkuvan Ossianin, joka hänkin toivoo elämältä enemmän kuin urhean prinsessan soman puolison roolin.

Tykkäsin kirjan maailmasta, huumorista ja henkilöhahmoista. Tarina sinänsä seurailee perinteisten satujen kaavaa: on seikkailua, ritareita, rosvojoukko, valtakuntia kuninkaallisineen ja niin edelleen. Koko juttu tuntuu kuitenkin raikkaalta, koska maailma on matriarkaalinen ja ritarit, rosvot ja hallitsijat ovat naisia.

Miehet hiljaa kun naiset puhuvat.
(vol.1, s. 89)

Ensimmäisen osan lopusta löytyvät jälkisanat, joissa Natalia Batista kertoo halunneensa luoda maailman, jossa tytöt voivat olla vahvoja ja kyvykkäitä ja ottaa omakseen perinteisen miehen roolin. Miksipä tosiaan prinsessa ei voisi tarttua miekkaan ja surmata lohikäärmettä, tai periä äitinsä valtakuntaa?

Kirjan tiedot:
Natalia Batista: Sword Princess Amaltea vol. 1 & 2 | Nordic Manga 2022 | 176 ja 176 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Sword Princess Amaltea vol. 1 & 2 (2019) | Suomennos: Petri Järvinen

Haasteet:
* Syyslukuhaaste: Seikkailu
* Luonto sivuilla: Kuvitteellinen maailma
* Ihana susi: Kirjassa on mytologiaa tai satuja

Marjane Satrapi: Pistoja

Marjane Satrapin omaelämäkerrallinen sarjakuva Pistoja kertoo teheranilaisten naisten elämästä. Naapurit ja ystävät kokoontuvat Satrapin isovanhempien luo ja kun miehet on hätistetty muualle, keitetään teetä ja istutaan juoruamaan.

Nämä naiset eivät turhia ujostele. Teekupin ääressä puidaan omat ja muiden seksielämät sekä parisuhteiden tilanne. Tarinat ovat hauskoja ja mieleenpainuvia, mutta osa on myös aika surullisia ja tavallaan masentaviakin.

Esimerkiksi eräs rouvashenkilö kertoo, ettei ole koskaan nähnyt penistä. Mies hoitaa homman pikaisesti pimeässä huoneessa ja pariskunnan lapsetkin ovat tyttöjä. Ongelmatilanteita ja kriisejä syntyy, kun morsian onkin harrastanut esiaviollista seksiä. Leskeksi jääneet naiset ovat jo tyytyväisiä tilanteeseensa: kukaan ei enää valvo niin tarkasti sitä, mitä ja kenen kanssa he makuuhuoneessa puuhaavat.

Kaiken kaikkiaan sarjakuva tarjoaa kiehtovan kurkistuksen iranilaiseen kulttuuriin ja teheranilaisten naisten elämään. Heillä on keinoja selvitä vaikeistakin tilanteista ja he osaavat nauraa niin itselleen kuin toisillekin. 

Tykkäsin sarjakuvan piirrostyylistä, mutta kaunokirjoituksella kirjoitettua tekstiä oli ajoittain vaikea lukea.

Kirjan tiedot:
Marjane Satrapi: Pistoja | Like 2010 | 134 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Broderies (2007) | Suomennos: Taina Helkamo

Luettu myös:
Kirjanurkkaus, Kirjojen keskellä, Notko, se lukeva peikko ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2022 : 24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija [48/50]
* Herkulliset kirjat: Kirjassa juodaan teetä
* Syyslukuhaaste: Kuuma juoma

Riina Tanskanen: Tympeät tytöt: Aikuistumisriittejä

Oikeastaan tämä Riitta Tanskasen sarjakuva kuuluisi mielestäni kirjastossa tietokirjallisuuteen eikä sarjakuviin. Tai vaikka molempiin, mutta ennen kaikkea tietokirjojen joukkoon, vaikkapa luokkaan 32.3, naisen ja miehen asema yhteiskunnassa.

Tämä ei nimittäin ole tarinallinen sarjakuva, vaan sarjakuvan muotoinen tietokirja tyttöydestä ja naiseudesta ja naisen asemasta. Heti tätä aloittaessani tuli mieleeni pari muuta samaa aihepiiriä käsittelevää sarjakuvaa, jotka olen lukenut ei niin kovin kauan sitten (Marta Breen & Jenny Jordahl: Naiset: 150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta sekä Liv Strömquist: Kielletty hedelmä). 

Hyvä, että kotimaisiakin tekijöitä julkaistaan!

Piirrostyylin puolesta en pitänyt tästä yhtä paljon kuin noista kahdesta muusta, ja kaunokirjotusfontti on aina se hieman huonompi valinta kirjalle. Fonttityyli karsii nopeasti lukijoista ne, joiden on vaikeampi lukea sitä esimerkiksi lukihäiriön vuoksi. Se on aina sääli, etenkin kun aihe on niin tärkeä kuin tässä.

Tympeät tytöt käsittelee siis tyttönä ja naisena olemisen vaikeutta. Kirjassa pureudutaan siihen, millaisia odotuksia ja oletuksia yhteiskunta asettaa naiselle. Tytöt eivät kasvaessaan välttämättä edes huomaa, miten muiden odotukset ohjaavat heitä. Kirjassa otetaan esiin myös se, miten odotukset ja oletukset kasvavat sitä mukaan kun tytöt kasvavat kohti aikuisuutta. 

Kirja alkaakin lapsen barbieleikillä, joka toistaa kammottavalla tavalla sitä, mitä tyttö näkee oman perheensä elämässä. Äiti toistaa sitä, mitä on itse oppinut, ja näin naisviha siirtyy sukupolvelta toiselle myös naisten kautta.

s. 6

Pidin siitä, miten monelta kantilta aihetta käsitellään ja miten lukija haastetaan pohtimaan sukupuolirooleja ja yhteiskuntaa. Miksi kiiltokuvien kerääminen on lapsellista, mutta jääkiekkokorttien ei? Niin sanotut tyttöjen jutut eivät koskaan ole yhtä tärkeitä ja vakavia kuin poikien.

Tätä voi aivan hyvin suositella niin aikuisille kuin vaikka jo yläkoulun viimeisille luokille.

Kirjan tiedot:
Riina Tanskanen: Tympeät tytöt: Aikuistumisriittejä | Into 2021 | 161 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Luettua elämää, Kirjasähkökäyrä, Kirjojen keskellä ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2022 : 31. kirjassa on jotain sinulle tärkeää [13/50]
* Aakkoshaaste : T

Cecelia Ahern: Nainen joka sai siivet selkäänsä ja muita kertomuksia

Ovelle koputetaan varovaisesti, ja sitten se avautuu.

Kirjan kolmessakymmenessä novellissa arkiset tilanteet muuttuvat ihmeellisiksi. Naiset tungetaan kirjaimellisesti yhteen laatikkoon, heistä tulee vanhemmiten näkymättömiä, nolona hetkenä lattia nielaisee heidät ja biologinen kello tikittää niin kovaa, että jokainen pystyy kuulemaan sen. 

Sanotaan nyt heti kärkeen, että en ollut näiden tarinoiden kohdeyleisöä. En tiedä, millaisia Ahernin muut kirjat ovat ja kenelle on kirjoitettu, mutta tätä nimenomaista teosta ei selvästikään ollut suunnattu juuri minulle. Paria poikkeusta lukuun ottamatta näiden tarinoiden päähenkilöt ovat äitejä, jotka lähestyvät tai ovat jo ohittaneet keski-iän ja kipuilevat ikään, lapsiperheeseen tai (hetero-) parisuhteeseen liittyvien ongelmien kanssa. Novellien tarkoitus on tarjota samaistumispisteitä naisille, joille kaikki tuo on ajankohtaista.

Mutta, jos unohdetaan se, että kirja oli nyt väärän lukijan käsissä, niin aivan kelpo kirja tämä sinänsä on. Ahern on löytänyt hauskoja tapoja kuvata ahdistusta, jota nuo mainitut kipupisteet voivat naisissa herättää. Tai oikeastaan hauskaa ei ole ahdistus vaan se, millaisessa tilanteessa se syntyy tai mihin se johtaa. Esimerkiksi nainen, jonka on vaikea hyväksyä sitä, miten hänen lapsensa ovat kasvaneet ja elämäntilanne muuttunut, päätyy syömään vanhoja valokuvia.

Ennen kuin hän ehti tajuta, mitä teki, hän oli livauttanut valokuvan albumista suuhunsa ja pureskeli sitä. Hänen silmänsä laajenivat ja hän lopetti huomatessaan, mitä oli tekemässä. Mutta sitten hänen ylitseen vyöryi tunteiden, tuoksujen ja muistojen aalto, joka kietoi hänet suloiseen ja lämpimään rakkauden ja nostalgian vaippaan. Hän sulki silmänsä ja nielaisi.

(s. 90)

Valokuvat saavat hänet elämään rakkaat muistot uudelleen, mutta onko menneessä eläminen kuitenkaan sitä, mitä hän oikeasti haluaa tai tarvitsee?

Useimmissa novelleissa hypätään tällaisen maagisen realismin maailmaan, jossa tavallinen on hieman erikoista. Novelleissa on selvän feministinen asenne ja niiden pääpointtina onkin naishahmojen ja -lukijan voimaantuminen. Yhtä lukuun ottamatta päähenkilöillä ei ole nimeä ja suurin osa voisi periaatteessa olla kuka tahansa. Poikkeuksina ovat muun muassa tarjoilija, joka häpeää puhehäiriötään ja transnainen, joka uskaltautuu ensimmäistä kertaa hyväntekeväisyystilaisuuteen omana itsenään.

Itse pidin eniten novellista Nainen jonka lattia nielaisi ja joka löysi sen uumenista monta muuta naista. Päähenkilö pitää työkavereilleen esitelmää kun paikalle ilmestyy uusi toimitusjohtaja, joka saa naisen paitsi sekoilemaan sanoissaan myös pieraisemaan hermostuksissaan. Yllättäen lattia avautuu häpeästä punaisen naisen jalkojen alla ja nielaisee hänet välitilaan, jossa on monia muitakin noloihin tilanteisiin joutuneita naisia. Muiden tarinat saavat naisen asettamaan kokemuksensa uuteen perspektiiviin (tilanne voisi olla vielä paljon pahempikin) ja nousemaan nolouden yläpuolelle. Hyvä opetus kenelle tahansa!

Mielestäni joissakin tarinoissa sen opetus oli turhan alleviivaava. Tarinan idea kärsi siitä, kun sen pointti ja opetus alleviivattiin, lihavoitiin ja kirjoitettiin vielä kursiivillakin. Mutta, noin yleisesti ottaen näissä oli hauskoja ideoita, jotka varmasti uppoavat vielä paremmin sellaisiin, joiden omassa elämässä on enemmän samaa novellien naisten kanssa.

Kirjan tiedot:
Cecelia Ahern: Nainen joka sai siivet selkäänsä ja muita kertomuksia | Gummerus 2021 | 299 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Roar (2018) | Suomennos: Heidi Tihveräinen ja Lauri Sallamo

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 43. kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä [10/50]
Kolmestakymmenestä novellista vain yhden päähenkilöllä on nimi, joten hyväksyn kirjan tähän kohtaan,
* Pohjoinen lukuhaaste 2021 - 1. kirja, jonka nimessä on yli kuusi sanaa [4/25]

Marta Breen & Jenny Jordahl: Naiset: 150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta

 

Vaikuttava sarjakuva on palkittu syystäkin Norjassa parhaana tietokirjana vuonna 2018. Se herätti jälleen kerran ajatuksia siitä, että Suomessakin voitaisiin tehdä enemmän tällaisia tietosarjakuvia kaikille ikäluokille, ja että niitä voisi myös laittaa ehdolle esimerkiksi Finlandia-palkintoon. Sarjakuva on aliarvostettu kirjallisuuden laji sekä palkintojen että tietokirjallisuuden saralla. Tässä on kuitenkin taas yksi loistava esimerkki siitä, miten hienosti se toimii tiedonvälittäjänä. 

Sarjakuvassa kerrotaan ytimekkäästi matkasta kohti tasa-arvoisempaa maailmaa 150 viime vuoden aikana. Kirjassa tutustutaan naisasialiikkeen alkuun ja sen kytköksiin Yhdysvaltojen sisällissotaan ja orjuuden lakkauttamiseen. Etenemistahti on nopea ja suurin piirtein kronologinen, välillä tosin hypätään maasta toiseen ja ajassa hieman taaksepäin. Hyppelystä huolimatta aikajanaa on helppo seurata, sillä kirja on jaettu karkeasti muutamaan teemaan kuten äänioikeuteen, työläisnaisten taisteluun ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin. 

Useimmiten asioista kerrotaan oikeasti eläneiden naisten kautta, mikä tuo kirjan lähemmäs lukijaa. On yksi asia tietää, että naiset ovat joutuneet taistelemaan esimerkiksi äänioikeuden puolesta. Kokonaan toinen asia on tietää, että Iso-Britanniassa 21-vuotiaat naiset saivat äänioikeuden vain muutamaa kuukautta ennen Emmeline Pankhurstin eli suffragettiliikeen perustajan kuolemaa. Siinä alkaa väkisinkin pohtia, miltä tuo hetki on Pankhurstista tuntunut.

Margaret Sanger (s. 70-71), miesten golfkausi koki hieman
vaikeuksia vuonna 1913 (s. 43) sekä Harriet Tubman (s. 10).

Kirjan kuvituksessa käytetään vahvoja linjoja ja vaikka naisten kärsimyksiä ei kuvata yksityiskohtaisesti, asia tulee kuitenkin erittäin selväksi kuvakulman ja symbolien valinnoilla. Päävärinä on musta, jonka lisäksi on käytetty yhtä väriä aiheesta riippuen. Esimerkiksi Malala Yusafzain väri on keltainen ja orjuutta käsittelevän osan on sininen. Se helpottaa hahmottamaan milloin siirrytään yhdestä kokonaisuudesta toiseen.

150 vuoteen mahtuu tietenkin paljon enemmän tärkeitä tapahtumia ja naisia kuin kirjan kansien väliin. Sarjakuvan loppu jää syystäkin avoimeksi. Tasa-arvon suhteen on päästy pitkälle, mutta ei perille asti. 


Edistymme hitaasti mutta varmasti.

Kunhan joku uskaltaa näyttää esimerkkiä.

(s. 118-119)

Tämän soisi päätyvän esimerkiksi yläkoululaisten luettavaksi ja oppitunneilla käsiteltäväksi. Tämän luettuaan ei voi väittää, että sukupuolten tasa-arvo on itsestään selvyys tai että naisten oikeuksien puolesta ei täydy taistella. Kuvittelisin, että kirjan pohjalta olisi helppo antaa oppilaille tehtäviä tyyliin "etsi lisää tietoa kirjassa mainitusta henkilöstä tai aiheesta".

Kirjan tiedot:
Marta Breen & Jenny Jordahl: Naiset: 150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta | Sitruuna 2020 | 119 sivua | Kirjastosta Norjankielinen alkuteos: Kvinner i kamp: 150 års kamp for frihet, likhet, søsterskap (2018) | Suomennos: Sanna Manninen

Luettu myös mm.:
Amman kirjablogi, Yöpöydän kirjat, Oksa hyllyltä 

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2020 - 32. kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa [40/50]