tiistai 17. heinäkuuta 2018

Philip Pullman: Vedenpaisumus (Lyran kirjat #1)

Philip Pullman:
Vedenpaisumus
(The Book of Dust 1: La Belle Sauvage, 2017)
686 s.
Otava 2018
Kirjastosta

Thamesjoen varrella, noin kolmen kilometrin päässä Oxfordin keskustasta, lähellä paikkaa jossa maineikkaat colleget, Jordan, Gabriel, Balliol ja parikymmentä muuta kilpailivat soutumestaruudesta, siellä missä keskusta näkyi vain torniryppäänä kaukana sumuisen Port Meadow'n yläpuolella, siellä sijaitsi Godstow'n luostari, jossa lempeät nunnat toimittivat pyhiä askareitaan, ja vastarannalla oli majatalo nimeltä Trout, Taimen.

Ja majatalossa asuu 11-vuotias Malcolm, joka tempautuu mukaan salaliittoihin, kirkon vastaiseen kapinaan ja pakomatkaan halki tulvavesien lähinnä siksi, että nunnien hoitama Lyra-vauva on niiiiiiin suloinen. Luostarin apupoikana juoksenteleva Malcolm on myyty heti Lyran nähtyään. Hän tekisi mitä tahansa suojellakseen puolivuotiasta vauvaa ja tarinan aikana listalle päätyvät niin vakoilu kuin väkivaltakin. Vakoilu luostarin liepeillä, väkivalta hurjalla pakomatkalla Lyran ja Alice-nimisen palvelustytön kanssa.

Olenpa nyt onnellinen kun tykkäsin kirjasta! Pelkäsin nimittäin sitä, että kirja pilaisi näin jälkikäteen muistot Pullmanin Universumien tomu -trilogiasta. Trilogian lukemisesta on kulunut jo aikaa, mutta daimonien, noitien ja panssarikarhujen asuttamat maailmat kiehtovat yhä edelleen. Maltoin kerrankin mieleni ja välttelin juonipaljastuksia, joten tämä koko kirja oli täynnä yllätyksiä toisensa perään.

Suurin yllätys oli ehkä se, miten synkkä kirja on. En tiedä miksen odottanut sitä Universumien tomun jälkeen, mutta olisi pitänyt. Yleensä kirja, jossa on 11-vuotias päähenkilö menisi lasten tai nuorten kirjana, mutta ainakin minä laittaisin tämän ehdottomasti nuorten aikuisten kirjaksi. Tarinassa käsitellään muun muassa seksuaalista väkivaltaa, politiikkaa ja etenkin sitä, miten suuri ja mahtava kirkko pitää kaikkea tiukassa rautanyrkissään. Malcolmin koulussa käy kirkon värväri, jonka jäljiltä oppilaat kuuluvat joko kirkon kaartiin tai sitten niihin, joita kaarti pitää silmällä. Tässä juonessa tiivistyi se, miten valta nousee päähän ja turmelee, ja miten helppo lapsia on manipuloida ja pelolla hallita. Pullmania on arvosteltu siitä, miten kriittisesti hän suhtautuu uskontoon ja kirkkoon kirjoissaan. Minusta se on virkistävä ja rohkea lähestymistapa nuortenkirjoissa, eikä hän tässä kyllä uskoa sinänsä kritisoi. Ongelmat liittyvät kirkon valtarakenteisiin ja niiden korruptoituneisiin ylläpitäjiin, ei uskoon sinänsä.

Pullman on erinomaisen taitava luomaan sekä hahmoja että maailman heidän ympärilleen. Kun tarinassa saadaan pakovaihde päälle, Malcolmin ja Alicen pelon ja väsymyksen voi  tuntea itsekin. Suurimman vaikutuksen minuun hahmoina tekivätkin Malcolm ja lapsia jahtaava hirvittävä Bonneville. Yli puolet kirjasta käytetään Malcolmin ja hänen daimoninsa Astan esittelyyn kotioloissa ja vähän sivumennen vakoojapuuhissa. Kun kanootti lähtee viimein viilettämään jokea pitkin, lukija tietää tasan tarkkaan miten ja miksi Malcolm osaa mitä osaa ja mikä häntä motivoi. Bonnevillessa puolestaan Pullman näyttää mikä daimoneissa onkaan ideana. Kun sielusi on kaikkien näkyvillä, sisäistä rumuutta voi olla hyvin vaikea peitellä. Bonneville miehenä osaa teeskennellä ystävällistä. Hän ei kuitenkaan voi peitellä pelottavaa hyeenaansa ja se, miten hyeena käyttäytyy ja Bonneville suhtautuu siihen, oli todella vastanmielistä luettavaa. Oikeasti, suorastaan etovaa.

Kokonaisuutena tarina toimi minusta oikein hyvin ja täytyy myös sanoa, että takakansiteksti on taas tehty vasemmalla kädellä vähän sinne päin. Siitä saa ihan vääränlaisen kuvan kirjan sisällöstä. Tammenterhon salaisuus ratkeaa noin viidessä minuutissa koska pointtina on se, mitä sen jälkeen tapahtuu. Salainen järjestö ei ole kiinnostunut Malcolmin liikkeistä vaan niiden aikuisten, jotka havittelevat Lyraa itselleen. Malcolm, Alicea ja Lyra eivät pakene tätä salaista järjestöä vaan pyrkivät sen luo. Pakomatka on kyllä hurja ja nokkelaa ronbinsoncrusoilua tulvaveden keskellä, eli jotain meni sentään oikeinkin.

En osaa sanoa millainen luettava tämä olisi sellaiselle, joka ei ole lukenut Universumien tomua. Tarinaa kerrotaan selvästi sillä oletuksella, että lukija tietää miksi Lyra on niin tärkeä ja mistä kaikessa on kyse. Malcolm ei tiedä eikä asioita siksi selitetä sen enempää.

Mutta, minä olen taas ihan täpinöissäni tästä maailmasta! Edes kirjan pituus ei haitannut minua. Olisihan tarinaa voinut tiivistää, mutta vietin mielelläni aikaa näiden hahmojen kanssa tässä maailmassa. Täytynee hankkia käsiini Lyran Oxford -kirjanen, koska jostain syystä se on jäänyt lukematta. Sitten odottelenkin jatkoa tälle kirjalle.


Luettu myös mm.:

Haasteet:
* YA-lukuhaaste 2018 - kirjassa on +400 sivua
* Kirjankansibingo - veden olomuoto
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 16. kirjassa luetaan kirjaa [32/50]
Aletiometriä tutkiva Hannah Relf lainaa Malcolmille omia kirjojaan, joita poika ahmii hurjaa vauhtia. Kiva kun lukeminen esitetään näin myönteisenä asiana ja oli myös hauska bongata tuttuja kirjojen nimiä Relfin hyllystä.

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Ville Hänninen: Kirjan kasvot: sata vuotta suomalaisia kirjankansia

Ville Hänninen:
Kirjan kasvot:
sata vuotta suomalaisia kirjankansia

335 s.
SKS 2017
Kirjastosta

Kirjan henki tiivistyy usein kanteen.

Ja siksipä en voikaan aina ymmärtää miksi kustantajat paiskaavat toisinaan kirjaa (minun mielestäni) kammottavalla kannella. On yksinkertaisesti rumia kansia, tylsiä kansia, kansia jotka eivät kerro mitään kirjasta ja kansia, jotka suorastaan valehtelevat kirjan sisällöstä. Ville Hänninen on koonnut tähän kirjaan valikoiman kansikuvia, jotka hänen mielestään kuvastavat tavalla tai toisella kirjan ilmestymisvuotta tai ainakin kansitaiteilijaa itseään.

Totta puhuakseni odotin kirjalta enemmän kansikuva-analyysia. Se, kuinka paljon itse kannesta kerrotaan vaihtelee suuresti. Kirjassa on sata kantta ja joidenkin kohdalla keskitytään enemmän kirjailijaan tai kansikuvataiteilijan elämään ja uraan. Olisin esimerkiksi halunnut tietää enemmän tätäkin kirjaa koristavasta Björn Landströmin Sinuhe egyptiläiseen laatimasta kannesta. Miksi juuri tällainen kuva? Mistä Landström sai idean, mallin, vaikutteet tehdä juuri tällainen kansi? Ymmärrän toki ettei kaikkien kansien kohdalla ollut mahdollisuutta vastata näihin kysymyksiin, mutta varmasti useamman kohdalla olisi ollut. 

Pidin siis eniten niistä vuosista, joissa nimenomaan kyseinen kansi sai enemmän huomiota. Monet kansista olivat tuttuja ulkonäöltään ja oli mielenkiintoista lukea mitä ne kertoivat omasta ajastaan. 

Oli kyllä hauska huomata miten kauneus on loppujen lopuksi katsojan silmässä. Monet Hännisen valitsemista ja suorastaan ylistämistä kansista olivat mielestäni varsin epämiellyttävän näköisiä. Sellaisia, että en varmasti olisi kirjaa edes avannut niiden perusteella. Aikanaan ne ovat kuitenkin ehkä olleet hyvinkin vetäviä ja onkin mielenkiintoista ajatella, miten muoti on muuttunut tässäkin asiassa. Se, mitä pidämme esteettisesti miellyttävänä, muuttuu aikojen saatossa ja se näkyy kirjoissakin. Olisi kiinnostavaa tietää mitä tämänkin kannesta sanotaan vaikka 50 vuoden kuluttua. 


Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 45. palkittu tietokirja [31/50]

torstai 5. heinäkuuta 2018

Nora Roberts: Noidan lumoissa (Noitakronikat #01)

Nora Roberts:
Noidan lumoissa
(Captivated, 1992)
314 s.
Harlequin 2015
Kirjastosta

Hän syntyi samana yönä, jona Noitapuu kaatui.

"Hän" on tässä tapauksessa uskomattoman kaunis ja seksikäs Morgana Donovan, joka  myös ihan oikea noita. Mikä yllätys kun kirjan nimi on Noidan lumoissa! Häikäisevän upea Morgana asuu lapsuudenkodissaan Montereyn rannikkokaupungissa ja pyörittää Wicca-nimistä huuhaatavaroiden kauppaa. Koska tämä on Nora Robertsin romantiikkaa, samaan kaupunkiin muuttaa salskean komea Nash Kirkland, käsikirjoittaja joka on niittänyt mainetta ja kunniaa genre-elokuvillaan. Tällä kertaa hän haluaa tehdä elokuvan noidista ja etsii apua taustatutkimukseen. Mitenkähän tässä käy???

Viimeksi kun yritin entisen työkaverin yllytyksestä lukea Nora Robertsia, kyseessä oli uudempi fantasiasarja. Valkoinen hevonen kannessa, taisi olla trilogia? No, joka tapauksessa pääsin noin sivulle 20 ennen kuin en vain enää pystynyt jatkamaan. Niiden sivujen perusteella pystyi ennustamaan koko trilogian tapahtumat. Siksipä tämä kirja valikoitui Helmet-lukuhaasteen kohtaan 21. kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi. Se oli joko Roberts tai jokin sota- tai eräkirja eikä oloni ole tarpeeksi kirjallismasokistinen jälkimmäisiin.

Olenpa siis peräti yllättynyt siitä, että ensinnäkin luin tämän loppuun ja toiseksi jopa ehkä melkein kenties pidin tästä. Jos kirjoitustyyli ei olisi niin järkyttävän kömpelöä, tämä voisi olla hyväkin kirja. Täynnä kliseitä, yliampuvuutta ja ennalta-arvattava kuin juhannuksen sää, mutta jokin tässä puhuttelee mieleni alkukantaisia syövereitä. Miksipä en lukisi jumalaisen sulokkaasta noidasta ja Oscarin kauhurainalla voittaneesta komistuksesta? Tämä on niitä popcornia aivoille kirjoja ja vieläpä kohtuullisen vetävä sellaiseksi.

Tuo Oscar-palkinto oli muuten epäuskottavin osa koko kirjaa.

En pitänyt suuremmin Nashista, jolla oli ah niin angstinen lapsuus ja joka käyttäytyi välillä kuin täysi ääliö. Nash sanoo kirjassa ettei ole seksistinen, mutta teot ja ajatukset kyllä puhuvat välillä toista. Se oli ärsyttävää. Sulokas, suurenmoinen Morgana sen sijaan iski suoraan sinne liskoaivojen ytimeen. Miksipä en pitäisi voimakkaasta noidasta, joka on kaunis kuin enkeliparvi, omaa veitsen terävän liikeälyn ja on vieläpä huumorintajuinenkin? 


Nash otti käteensä kuvioidun hopeamaljan ja nuuhkaisi. - Tuoksuu aivan...

- Helvetin tulelta? Morgana ehdotti
(s. 49)


Ennen kuin aloitin lukemisen huomasin, että kirja on alun perin julkaistu vuonna 1992*. Ennakkoluulojani esitelläkseni tunnustan, että mietin heti miten konservatiivinen kirja mahtaisikaan olla. No, olihan siinä se perus hetero-ydinperhe happily ever after (en muuta odottanutkaan, tiedin mihin ryhdyin tämän kanssa) sekä Nashin satunnaiset mielipiteet ja -kuvat, mutta Morgana hahmona oli kuitenkin ihan muuta. Hän oli itsevarma ja itsenäinen eikä tullut tähän suhteeseen viattomana, kokemattomana neitsykäisenä joka ei tiennyt mitä seksi tai himo on.

(*Mikä muuten herättää kysymyksen siitä miksi tämä on käännetty suomeksi ensimmäisen kerran vasta vuonna 2012? Pohjamutiako siinä on jo kaiveltu?)

Mistä tulikin mieleeni, että jäin miettimään sitäkin miksi kirjan seksikohtaukset oli kirjoitettu Nashin näkökulmasta? Kertoja siis vaihtui aina välillä ja Nash oli aina äänessä kun päästiin itse asiaan. Mututuntumalla arvelisin, että Robertsin lukijoista suurin osa on miehistä tykkääviä naisia, joten minulle tuo on pienoinen mysteeri. Olisin kuvitellut, että lukijoita kiinnostaisi enemmän lukea kuvauksia Nashin värähtelevistä lihaksista ja epäilemättä isosta peniksestä sen sijaan, että kirjassa olisi sivutolkulla Morganan pehmeitä kurveja ja naisellisia voihkaisuja. Luen tällaista hömppäromantiikkaa niin vähän etten osaa sanoa kuinka usein näkökulmahahmo on sänkykamarijutuissa mies ja kuinka usein nainen.

Tuo ei siis haitannut omaa lukemistani, lähinnä koska suoraan sanoen hypin seksikohtaukset yli sen ensimmäisen jälkeen. Uskoin lukemattakin orgasmien olevan edelleen tajunnan räjäyttäviä ja Nashin erektion kestävän tuntikausien maratonpanot.

Minua ja lukukokemustani häiritsi eniten kirjan kieli, koko proosan laatu. Hyppivän kertojanäkökulman kestin siihen takertumatta, mutta kieli olikin sitten eri asia. Luin kirjan suomeksi joten en tiedä onko vika Robertsissa vai ainoastaan kääntäjässä. Tätä käännöstä ei nimittäin voi kehua mitenkään sujuvaksi. Välillä törmäsi todella kömpelöihin lauserankenteisiin ja omituisiin sanavalintoihin. Toisinaan näki selvästi, millainen englanninkielinen lause taustalla on ollut ja mietin, että miksi ihmeessä tämä on käännetty näin. Vaikka tässä onkin kyseessä Harlequin-pokkari, toivoisin silti ettei käännöstyö olisi näin huolimatonta.

Summa summarum, ei huono! Harkitsen jopa vakavasti jatko-osien lukemista jossain välissä mitä en olisi ikimaailmassa kuvitellut tekeväni. Näitä Donovaneja on kolmen serkuksen verran, joten jos jostain ei löydy yllätyssukulaisia, on tämä trilogia.


Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 21. kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi [30/50]
* Kirjankansibingo - hieno fontti