tiistai 31. toukokuuta 2016

Toukokooste

Lukujumi on ohi, jee! Luin toukokuussa ihan mukavasti ja selvästi enemmän kuin huhtikuussa.

Madonluvut-blogi heitti muutama päivä sitten minua blogeissa kiertäneellä Tietokirjahaasteella. Valitettavasti en ole vielä joutanut miettimään sitä sen tarkemmin, mutta se on kyllä työn alla.

Ja sananen arvostelukappaleista. Sain elämäni ensimmäisen arvostelukappaleen tuossa pari päivää sitten (äkkiä merkintä historiankirjoihin!) ja aloin pohtimaan blogini arvostelukappalepolitiikkaa. Tulin siihen tulokseen, että otan niitä kyllä mielelläni vastaan, mutta vain tarjottaessa tai jos kustantaja haluaa lähettää kirjan sitä erikseen kysymättä. Jälkimmäisessä tapauksessa luen kirjan jos se kiinnostaa, jos taas ei niin jätän sen lukematta. En siis koskaan pyydä kirjoja kustantajilta tai kirjailijoilta. Se, että kirja on arvostelukappale, ei mitenkään vaikuta siihen mitä siitä kirjoitan. Hyvä tai huono, samalla tavalla höpisisin vaikka kirja olisi kirjastostakin. Jokaisen kirjan kohdalla on myös alusta asti ollut maininta siitä, mistä kirja on minulle päätynyt. Se on kansikuvan alapuolella olevan pikkutekstin viimeisellä rivillä. 

...En siis todellakaan odota mitään arvostelukappalevyöryä, mutta ajattelinpa selventää asiaa itsellenikin. Pohtimisen arvoinen asia tämäkin.


Luetut & blogatut

Minna Eväsoja: Melkein geisha - hurmaava ja hullu Japani
Tietoa japanilaisesta arjesta kirjoittajan omien kokemusten kautta. Hauska ja informatiivinen, kompastui välillä länsimaalaiseen putkinäköön.

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin
Peetu ja viimeinen kesä väärässä kehossa. Nopealukuinen kirja tärkeästä aiheesta, jäi mietityttämään lukemisen jälkeenkin.

K. K. Alongi: Kevätuhrit
Kaikki aikuiset kuolevat ja joukko nuoria löytää toisensa. Todella kliseinen, toivottavasti jatko-osissa pöytään tuodaan jotain uutta.

Marissa Meyer: Cinder
Kyborgi-Tuhkimo tulevaisuuden Beijingissä. Erinomainen nuorten scifitarina, tykkäsin etenkin päähenkilöstä.

Kristiina Vuori: Kaarnatuuli
Leskivaimon matka Turun mahtavimmaksi kauppiaaksi. Enemmän romanssi kuin odotin, aikakauden kuvaus oli erinomaista.

Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä
Introvertti lukutoukka ja kaksi sulhasehdokasta. Hömppäromantiikkaa, päälimmäisenä mieleen jäi päähenkilön lukuharrastus.

torstai 26. toukokuuta 2016

Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä

Veera Vaahtera:
Kevyesti kipsissä
243 s.
Tammi 2016
Kirjastosta

Koska maailma oli luotu seurallisia ihmisiä varten, välillä oli pakko rikkoa sääntöjä.

Tämä on toinen lukemani Veera Vaahteran kirja. Ensimmäinen oli Sattumalta sinun, jonka taisin lukea juuri ennen kuin pistin tämän blogin pystyyn. Kirjailijan nimi, tai oikeastaan Pauliina Vanhatalon alias, jäi mieleen ja varasin tämän kun jossain välissä näin sen kirjaston hankintalistalla.

Kirjassa siis introvertti kirjaston vahtimestari Lotta kipuilee kahden miehen välillä. Tarinan alussa hän sopivasti murtaa jalkansa ja pääsee pois työympäristöstä. Silti toinen mies, ekstrovertti Olle, löytyy vahingossa juuri työpaikalta ja on itseasiassa musiikkikirjastonhoitaja. Lotta vain ei muista koskaan tavanneensakaan häntä. Toinen mies, Jiri, on Lotan siskon järjestämää treffiseuraa ja samanlainen lukutoukka kuin Lottakin. 

Onneksi Lotta tosiaan jää sairastamaan heti kirjan alussa eikä hänen työtään kuvata sen tarkemmin. Minulla oli jo kestämistä siinä, että Lotta muka pystyi piilottelemaan tiskin alla ja lukemaan työaikanaan tunnin jos toisenkin. Ei, ei, ei, ei voisi tapahtua. Tai en minä ainakaan tiedä kirjastoa, jossa se olisi sekä sallittua että ylipäätään mahdollista. Olen ehkä liian herkkänahkainen kirjastojuttujen suhteen, koska ne ovat niin tuttuja ihan oikeassa elämässä... Herääkin epäilys siitä, että minun olisi parasta pysytellä erossa kirjastomaailmaan sijoittuvista kirjoista jos ne sitten eivät ole täyttä fantasiaa.

Kirjassa käsitellään paljon Lotan lukuharrastusta, mikä oli kuitenkin omasta mielestäni parasta antia. Se lainassa olevien lukemattomien pino! Tuttu tunne, joskin olen kehittynyt lukemattomien palauttamisessa viime vuosina. Se, että joku järjestelee kirjahyllysi oman makunsa mukaan! Kauhistuttaa ajatuskin. Miten sieltä enää mitään löytäisi? Ja kirjan kesken jättämisen vaikeus! Onneksi Lottakin oppii sen, että maailma on täynnä hyviä kirjoja ja koska aika ei kuitenkaan riitä kaikkien lukemiseen, ne vähemmän hyviksi todetut voi jättää kesken. Minusta myös Lotan ja Jirin erot lukijoina olivat kiinnostavia. Jiri pitää kirjablogia ja haluaa jakaa ajatuksensa, Lotta taas haluaa pitää ajatuksensa ja lukukokemuksensa ominaan. Kirjassa tuodaan hyvin esiin se, että molemmat ovat aivan yhtä hyviä tapoja harrastaa lukemista.

Lotan sulhaskandidaatit olivat sinänsä mielenkiintoisia, mutta jotenkin en vain päässyt mukaan romanttisiin kiemuroihin. Ehkä asiaan vaikutti se, että oli koko ajan selvää kumman kanssa Lotta päätyisi yhteen. En ihmettele yhtään, että se häviäjä suuttui Lotalle, sen verran törkeästi hän tätä kohteli. Yllättävän suuri osa kirjasta käytetään myös Lotan siskon ja tämän avovaimon ihmissuhdesotkujen selvittelyihin. Siskon pisteet menivät absoluuttisen nollapisteen puolelle siinä vaiheessa kun selvisi, mitä hän olikaan puuhaillut avovaimonsa selän takana. Minulta ei riitä sympatiaa sellaisille ihmisille ja se, että heidän suhteelleen povattiin lopussa auvoista lapsionnea, kuulosti pikemminkin katastrofin alulta kuin onnelliselta lopulta.

Kaiken kaikkiaan kirja oli kuitenkin kepeää ja nopeaa luettavaa. Pidin myös siitä, että kirjassa oli paljon kirjallisuushuumoria ja että siinä naureskeltiin välillä omalle tarinalleen.

Välillä tuntui että kirjailijat eivät ole kiinnostuneita mistään muusta kuin parinmuodostuksesta.
(s. 83-84)

Sanoo hömppäromantiikan päähenkilö. Nauroin oikeasti ääneen tuossa kohdassa.


Luettu myös mm.:
Kirjojen keskellä

Haasteet:
* Reading Challenge 2016 - 25. a book that takes place during summer [16/40]

maanantai 23. toukokuuta 2016

Kristiina Vuori: Kaarnatuuli

Kristiina Vuori:
Kaarnatuuli
516 s.
Tammi 2016
Kirjastosta

Henrik Innamaa ei ollut koskaan pitänyt itseään pelokkaana miehenä.

Historiallisissa romaaneissa tuntuu olevan aika selkeä jako niin sanottujen miesten kirjojen ja naisten kirjojen välillä. Jos valitset ns. miesten kirjan, luvassa on melko varmasti poliittista juonittelua ja sotimista. Jos valitset ns. naisten kirjan, luvassa on luultavasti kotielämää ja romantiikkaa. Kristiina Vuoren Kaarnatuulesta minulla oli etukäteen sellainen mielikuva, että tässä mennään nyt miesten historiaromaanien alueelle. En siis odottanut romanttista tarinaa vaan juonittelua ja kaupankäyntiä. Toki tähän vaikutti Neidonpaulan lukeminen viime vuonna, se kun ei ollut sellainen romanssi joksi sitä kuvittelin.

Kiinnostuin kirjasta oikein erityisesti siksi, että Valpuri Innamaa oli todellinen henkilö. Enpäs muuten tiennyt tätä ennen kuin näin mainoksen tästä kirjasta. Aina oppii uutta! Hän eli 1500-luvulla ja kauppiasmiehensä Henrikin kuoleman jälkeen kohosi Turun mahtavimmaksi porvarikauppiaaksi. Ei mikään pikkujuttu aikana, jolloin naisen paikka oli kotona miehen vallan alla. Henrik tosiaan menettää päänsä heti tarinan alussa, mutta ei Valpurin sänky tyhjänä pysy. Hänellä oli oikeastikin kolme aviomiestä Henrikin jälkeen, ja siitä huolimatta Innamaan ohjat pysyivät tiukasti hänen käsissään. Melkoinen nainen ja oli varmasti haastavaa kirjoittaa hänestä.

Niin, ennakkoarvioni kirjasta meni taas pieleen. Tämä oli itse asiassa paljon enemmän rakkaustarina kuin odotin. Tai sanotaan nyt, että ihmissuhdekirja, Valpurin suhteissa kun ei aina ollut kysymys romanttisesta rakkaudesta tai rakkaudesta ylipäätään. Olin jonkin verran pettynyt siihen, että tarinassa keskityttiin niin paljon Valpurin miessuhteisiin. Kaupankäynti ja Innamaan vaurastuminen tapahtui jossakin miesdraamojen taustalla, ja minä olin odottanut juuri päinvastaista. Myös Valpurin suhde tyttäriinsä jäi vähemmälle huomiolle ja muutaman kohtauksen varaan.

Noin kaiken kaikkiaan kirjaa olisi voinut joko tiivistää paikoitellen, lopettaa sen kolmannen miehen kuolemaan tai kirjoittaa siitä vähän pitemmän. Kun tultiin Valpurin viimeiseen aviomieheen tuntui siltä, että Vuori oli huomannut sivumäärän kasvaneen jo 450:n ja kiirehti siksi tarinan loppua. Miehelle jäi viitisenkymmentä sivua ja ne sivut olivat juonellisesti kovin hajanaiset. Siitä kyllä pidin, että Valpurin kaksi viimeisintä aviomiestä olivat tarinassa mukana ennen kuin Valpuri nai heidät. Etenkin viimeisin oli Valpurin hyvä ja luotettu ystävä paljon ennen kuin rakkaus astui kuvioihin. Pyörittelin silmiäni yhdessä Martta-piian kanssa sille, miten sokea Valpuri saattoikaan olla miehen tunteiden suhteen.

Ja nautin taas valtavasti siitä, miten Vuori kuvasi historiallista Suomea! Turkua koettelivat niin tulipalot, taudit kuin sodatkin, ja se näkyi myös Valpurin elämässä. Erityisen kauheana mieleeni jäi juuri rutto, joka yhdessä välissä levisi myös Valpurin talouteen tuhoisin seurauksin. Kaiken muun lisäksi Vuori on perehtynyt myös aikakauden lääkintätaitoihin. Iilimatoihin olen jo melkein tottunut, mutta olen edelleen ällistynyt siitä miten (nykyajan näkökulmasta) mielettömillä tavoilla sairauksia hoidettiin. Linnunkakkahaude haavaan ja rukous taivaaseen! Sillähän ne taudit lähtevät. Lääkäriparturit tuntuivat monesti olevan kaikista avuttomimpia ja taikauskoisimpia. Jos minun pitäisi luottaa henkeni sellaisen tai Valpurin avainpiian käsiin, valitsisin kyllä Kaarinan ja hänen yrttinsä. Yrttien voimassa on sentään jonkinlaista perää toisin kuin yksisarvisensarvijauheessa. 

Sekin on muuten taas Vuoren kunniaksi sanottava, että hän osaa käyttää aikakauden sanastoa taitavasti. Kirjan lopussa on jälleen pieni sanakirja, mutta kätetyt wanhat sanat ymmärtää ihan hyvin asiayhteyksistään. Tärkeä taito historiallisten kirjojen kirjoittajalle!


Luettu myös mm:

maanantai 16. toukokuuta 2016

Marissa Meyer: Cinder

Marissa Meyer:
Cinder
390 s.
Puffin Books 2012
Kirjastosta

The screw through Cinder's ankle had rusted, the engraved cross marks worn to a mangled circle.

Tämä kirja(sarja) on pyöriskellyt tietoisuuteni rajamailla jo pitemmän aikaa. Uudelleenkerrottuja satuja? Pitää ehdottomasti lukea jos tilaisuus tulee! Ja kas vain, tämä löytyi kuin löytyikin ihan omasta kirjastostani. Miten lie päässyt livahtamaan haukankatseeni ohi, mutta onneksi oli nyt hyllyssä kun sitä silmäilin. Cinder on siis The Lunar Chronicles-sarjan ensimmäinen osa. Kirjoja on yhteensä neljä ja jokaisessa seikkailee jokin saduista tuttu prinsessa futuristisemmassa maailmassa. Kuten nimestä voi arvata, tämä tarina on Tuhkimon.

Uudessa Beijingissä asuva Cinder on paitsi erittäin lahjakas mekaanikko myös osaksi kone. Kyborgit ovat kautta maailman yhteiskunnan pohjasakkaa, aina jonkun toisen omaisuutta. Cinder työskentelee päivät elättääkseen omaa vartijaansa ja tämän kahta tytärtä. Eräänä päivänä prinssi Kai etsii hänet käsiinsä ja Cinder saa tehtäväkseen korjata prinssille tärkeän androidin. Samaan aikaan toinen Cinderin "sisarpuolista", tietenkin se mukavampi, sairastuu tappavaan letumosis-tautiin. Raivostunut "äitipuoli" myy Cinderin koe-eläimeksi kuninkaalliseen tutkimuslaitokseen, jossa etsitään lääkettä tautiin. Samaan aikaan pelätty Kuun (aivan, Kuun) kuningatar Levana suunnittelee maailmanvalloitusta...

Olin ihan yllättynyt siitä, miten paljon pidin tästä! Kirja onnistuu välttämään ainakin ne suurimmat sudenkuopat, joihin tavallisesti kompastun nuortenkirjallisuutta lukiessani. Toki osa siitä johtuu siitä, että kirja noudattaa pääpirteittäin Tuhkimo-tarinan juonta. Esimerkiksi yhtä inhokkiani, typerää ja ennalta-arvattavaa kolmiodraamaa, olisi aika vaikea sovittaa siihen. Kaikkihan kuitenkin tietävät, että ennemmin tai myöhemmin Tuhkimo saa prinssinsä. Myös sarjan maailma oli jos nyt ei tukevalla pohjalla niin ainakin sellaisella, että pystyin ohittamaan outoudet tarinan vetämänä. Maa vs. Kuu politiikka oli hieman huvittava asetelma, mutta kerrankin kirjassa tehdään kohtuullisen järkeviä päätöksiä. Pidin siitä, että sekä Cinder että Kai olivat pohjimmiltaan järki-ihmisiä, jotka pystyivät nousemaan omien tunteidensa yläpuolelle kun tilanne sitä vaati.

Suosikkikohtani koko kirjassa oli se kuuluisa tanssiaiskohtaus, koska Meyer onnistui wanhoja juonikuvioita käyttämälläkin tekemään siitä uuden ja erilaisen. On kaunis mekko, on oranssit vaunut, on dramaattinen sisääntulo, hämmästynyt prinssi ja portaille jäävä kengäntapainen. Mikään ei kuitenkaan ole niin täydellistä kuin saduissa. Koko kohtaus kertoo Cinderistä ja siitä, millainen hän on. Rohkea, pystyvä, sellainen joka puree hammasta ja tekee oikein vaikka olisi helpompikin tie. Hän ei tarvitse haltiatarkummia pärjätäkseen eikä kenenkään hyväksyntää. Hän on riittävä juuri sellaisena kuin on. Minusta tämä on hieno viesti nuorille.

Toivottavasti jatko-osissa on yhtä kiinnostavia hahmoja! Seuraava kirja, Scarlet (Punahilkka, luulisin), odottaakin jo lukemista, mutta ensin pitää selvitä parista sellaisesta, joihin on kirjastossa varauksia.


Luettu myös mm.:

Haasteet:
* Reading Challenge 2016 - 1. a book based on a fairy tale [15/40]

K. K. Alongi: Kevätuhrit

K. K. Alongi:
Kevätuhrit
303 s.
Otava 2016
Kirjastosta

Mä olen kuollut.

Tiedättekö miten joskus tulee luettua kirja, josta on vaikea muodostaa mielipidettä? Se ei ole hyvä eikä huono, se vain on. Sellainen "tulipahan luettua, mutta mitä ja miksi se tulikaan luettua"-kirja. Tämä on vähän sellainen kirja ja alla oleva onkin aika satunnaista höpötystä. Olen noin yleensäkin kiinnostunut kotimaisesta nuorten kirjallisuudesta ja etenkin siitä, miten jo tutut dystopia- ja fantasiamaailmat saadaan sijoitettua tänne Suomeen. Sillä periaatteella lainasin tämänkin kun sen kerran hyllyssä näin.

15-vuotias teinipunkkari Jade herää metrossa maailmaan, jossa ei ole ketään muuta. Maailma mustui hetkeksi Jaden silmissä ja kun hän tästä tokeni, kaikki olivat kuolleet niille sijoilleen. Jonkin aikaa vaelleltuaan Jade törmää toiseen selviytyjään, Susetteen. Jade ei innostu ajatuksesta laittaa hynttyyt yhteen, mutta suostuu kuitenkin lopulta. Ennen pitkään joukkoon liittyy muitakin hämmentyneitä ja perin stereotyyppisiä nuoria.

Oikeasti, hahmot ovat kuin suoraan amerikkalaisesta teinidraamasta. Tuskin kerron suuriakaan juonipaljastuksia jos kuvailen hieman hahmoja. Jade on siis teinipunkkari ja ongelmanuori, joka vihaa kaikkea. Susette on rikas ja supertyttömäinen kiltti blondi (cheerleader jos olisi amerikkalaissarjassa). Tomi on rehti ja urheilullinen, oikeaa johtaja-ainesta (rugbyjoukkueen kapteeni siinä amerikkalaissarjassa). Sara on hieman nuorempi hevoshullu ja viherpiipertäjä, joka rakastaa eläimiä yli kaiken. Ali on rasismia kokenut somalipoika, joka jäi valitettavasti viime hetken lisäykseksi, ja Oliver se joukon nuorin ja eniten suojelua kaipaava. Harmillista, että kaikkien kohdalla nojattiin noihin voi niin tyypillisiin rooleihin. Olisi heissä voinut olla edes jotain erilaista

Kirjan perusasetelma muistuttaa suuresti Salla Simukan Jäljellä/Toisaalla-kirjaparia. Toivon nyt oikein hartaasti ettei tämä trilogia pääty kuten Simukan kirjat. Jäljellä oli oikein hyvä, Toisaalla pilasi sen kokonaan. Mutta oikeastaanhan molemmat muistuttavat nuoruusvuosieni suurta rakkautta, Klaani (The Tribe) -TV-sarjaa. Ihastukseni dystopioihin ja "aikuiset katosivat!!"-skenaarioihin on itse asiassa lähtöisin sieltä. Elän aina toivossa, että törmäisin jonkinlaiseen Klaanin reinkarnaatioon, ja tässä oli jo jotain sen tapaista. On joukko sattuman yhteen tuomia nuoria, joiden on keksittävä keinot selviytyä ilman aikuisia. On nuorisojengejä, joista yhdet ovat mukavampia kuin toiset. On jopa ostari tapahtumapaikkana! Oli kyllä silkkaa nostalgiaa lukea niitä ostarikohtia. Toivottavasti porukka ei kuitenkaan ala maalata kasvojaan tai tehdä yhtä mielenkiintoisia kampauksia kuin Klaanissa.


Aikuiset ovat kuolleet? Äkkiä äidin meikkipussille!

Eniten minua kirjassa ärsytti se, että heti kun Tomi tuli kuvioihin, hänestä tuli porukan johtaja. Eikö se johtaja voisi joskus olla tyttö, jonka kykyjä kukaan ei epäile? Eivät edes pojat. Lisäksi mukaan ängettiin sitä pakollista romantiikkaan kun Susette tietenkin ihastui Tomiin. Toivottavasti jatkossa ei ole luvassa kolmiodraamaa Tomin, Susetten ja Jaden välillä. Tytöt voisivat vaikka vaihteeksi päätyä yhteen. Heidän suhteensa oli kirjan kiinnostavin osuus vaikka aika tyypillinen olikin. Voi ahdistus, hemmoteltu superblondi ei ymmärrä minua koska en kerro hänelle mitään! Voi epäreiluutta, kovia kokenut nuori ei ymmärrä miten traagista rikkaan elämä onkaan! Mutta tykkäsin siitä, että kun sillä oli oikeasti väliä, tytöt pystyivät laittamaan kaiken tämän syrjään ja neuvottelemaan tasavertaisina siitä, miten olisi paras toimia. He olivat hyvä tiimi ja siksi Tomi olikin niin erityisen ärsyttävä.

Kirja on trilogian avausosa ja tästä plus-miinus-nolla fiiliksestä huolimatta luen todennäköisesti ainakin ensimmäisen jatko-osan. Jos vaikka kirjailija pystyisi syventämään hahmoja ja nostamaan pöydälle jotain oikeasti mielenkiintoista (ei virtuaalitodellisuuksia, kiitos).


Luettu myös mm.:
Luetaanko tämä (Klaani-yhteys havaittu myös täällä! :D), Dysphoria, Kirjan vuoksi ym.

Haasteet:
* Reading Challenge 2016 - 29. a dystopian novel [14/40]

tiistai 10. toukokuuta 2016

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin

Siri Kolu:
Kesän jälkeen kaikki on toisin:
elämänmuutosromaani

112 s.
Otava 2016
Kirjastosta

Ilmassa isä osasi puhua.

Taaspa on tunnustuksen aika: en ole koskaan lukenut Siri Kolun kirjoja, joista olen kyllä kuullut paljon hyvää. Siitä huolimatta voin kyllä sujuvasti suositella Me Rosvolat-sarjaa alakoululaisille, joihin se uppoaa erinomaisesti. Ja olenpa jopa ollut kuulemassa kirjailijaa kun hän kertoi Rosvoloista lapsille. Kolu on erinomainen esiintyjä ja Rosvolat katosivat kirjaston hyllyistä heti puheiden jälkeen. Jos joskus pääsen eroon lukupinostani, niitä on pakko kokeilla itsekin.

Mutta siis, tämä on minun ensimmäinen Siri Kolu-kirjani, johon tartuin sen erilaisen aiheen vuoksi. 

Tarinan kertoja on Peetu, joka ei ole koskaan ollut se Petra, jollaista äiti yritti hänestä tehdä. Kuluva kesä on viimeinen kesä, jolloin vääränlainen keho ahdistaa ja muistuttaa Peetua luonnon tekemästä virheestä. Kesän jälkeen Peetu täyttää 18-vuotta ja pääsee viimein sukupuolenkorjausleikkaukseen. Odotus on pitkä, mutta sitä helpottavat ne kymmenen purjelentoa, jotka Peetun isä hänelle lahjoittaa. Lennoilla ovat vain isä ja poika ja sininen taivas, ja kaikki siellä puhuttu jää vain heidän välisekseen.

Kirja on yllättävän ohut, mutta ne sivut ovatkin sitten täyttä asiaa. Aiheen puolesta tämä ei kosketa minua henkilökohtaisesti, Peetun vaikeudet eivät ole koskaan olleet minun vaikeuksiani. Monien muiden ne kuitenkin ovat. Tämän kirjan kirjoittaminen oli hieno teko Kolulta ja sen kustantaminen hieno teko Otavalta. Kuinka monta muuta suomalaista transnuorista kertovaa kirjaa voitte nimetä? Peetu ei ole yksin tunteidensa kanssa, vaan niitä jakavat ihan oikeat suomalaisnuoret, jotka toivottavasti löytävät tämän kirjan.

Peetun tarina on myös hänen perheensä tarina ja oikeastaan yllätyin siitä, miten suuri osa kirjasta käytettiin perhesuhteisiin ja perheongelmiin. En oikein tiedä miksi yllätyin, perhehän on tärkeä osa kasvavan nuoren elämää oli hänellä Peetun ongelmia tai ei. Peetun isä on hiljainen mutta hyväksyvä, aina poikansa tukena ja samalla omaa tietään etsimässä. Isoveli ei aina ymmärrä ja mokaa välillä pahastikin, mutta hyväksyy silti Peetun veljenään. Äiti väittää ymmärtävänsä, mutta totuus on aivan toinen. Hän ei pysty päästämään irti Petrasta, jota ei koskaan ollut olemassakaan.


Äiti, rakastan sua helvetisti. Mutta mä en käy tätä keskustelua koskaan enää. Mä en ole sun pikkutyttösi, jota ujottaa. Mä en ole sun tyttösi, ja jos mä en voi olla sun poikasi, mä en voi olla sun lapsesi enää.
(s. 99)

Peetun ja hänen äitinsä suhde oli mielestäni kirjan mielenkiintoisin kaikessa raastavuudessaan. Peetun ja hänen tyttöystävänsä suhde oli tärkeä Peetulle, mutta kiinnosti minua vähiten. Kuitenkin mieleeni jäi parhaiten kohta, jossa Aamu valitti, että Peetun leikkaus tekee heidän suhteestaan miehen ja naisen suhteen, ei kahden naisen. Patalesboksi itseään kutsuvalle Aamulle tämä on identiteettikriisin paikka. Tilanne päättyy halaukseen eikä Peetu ajattele sitä, mitä jäin itse pohtimaan: oliko Aamu siis kaikesta huolimatta pitänyt Peetua naisena koko ajan? Kaikkeen se minäkin jumitun...

No, tuosta yli päästyäni totesin itselleni, että kirja oli kokonaisuutena oikein hyvä. Nopealukuinen, mutta sellainen, jota jää miettimään vielä lukemisen jälkeenkin. Lisäksi jäin pohtimaan sitä, että jos en pelkäisi korkeita paikkoja, kokeilisin varmasti purjelentoa! Se kuulosti niin hauskalta ja terapeuttiselta.


Luettu myös mm.:

Haasteet:
* Reading Challenge 2016 - 09. a book that's under 150 pages [13/40]

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Minna Eväsoja: Melkein geisha - hurmaava ja hullu Japani

Minna Eväsoja:
Melkein geisha -
hurmaava ja hullu Japani

239 s.
Gummerus 2016
Kirjastosta

Kioton kaupungissa lämmintä on vain tee luki arvostetun vanhan teeliikkeen mainoksessa Hankyun junassa.

Minä ja aika monet muutkin suomalaiset olemme kiinnostuneita eksoottisista kaukomaista. Eksoottisella haen tässä nyt vierasta kulttuuria ja suomalaisittain vieraita tapoja. Jokin niissä vain kiinnostaa! Jotenkin minusta tuntuu, että viime vuosina on suomeksi ilmestynyt erityisesti Japania ja Pohjois-Koreaa käsittelevää kirjallisuutta. En ole tutkinut tai tilastoinut asiaa, mutta sellainen fiilis on jäänyt. Mikäpä siinä, kiehtovia maitahan ne.

Gummeruksen uutuus on Minna Eväsojan omiin kokemuksiin pohjautuva Japani-kirja. Eväsoja on siis (ja nyt luntin kirjan takalipareesta) japanilaisen estetiikan professori Helsingin yliopistossa sekä sairaan- ja terveydenhoitaja. Perin mielenkiintoinen yhdistelmä. Hän on myös opiskellut teetaidetta Kiotossa 1990-luvun alussa ja vieraillut maassa paljon sen jälkeenkin. Oletan, että hän tosiaan ymmärtää Japania sujuvasti, muuten tuo tuskin olisi onnistunut! Olen aina ollut kateellinen ihmisille, joilla on hyvä kielipää ja joilla on kärsivällisyyttä opetella esimerkiksi juuri Japanin täysin erilainen kirjaimisto. Kulttuurista ja opiskelusta saa varmasti irti paljon enemmän kun ei tarvitse mennä käännöksen kautta.

Kirja on siis omaelämäkerrallinen ja perustuu niin päiväkirjamerkintöihin kuin muisteluihinkin. Kirjassa on 45 lukua, joista osa on vain parin sivun mittaisia. Ne käsittelevät vaikka minkälaisia asioita, joiden yhdistävä tekijä on japanilainen arki. Miten tohvelit ja kalanruoto liittyvät japanilaisuuteen? No, joka huoneelle on omat tohvelinsa ja auta armias jos kävelet vessatohveleissa wc:n ulkopuolella! En ihmettele yhtään, että Eväsoja oli minimoinut tohvelimäärän omassa asunnossaan. Kalanruoto taas liittyy tietynlaiseen kauneuden ja siisteyden kulttuuriin, johon törmää melkein jokaisessa luvussa. Kaiken on oltava esteettisesti miellyttävää ruoantähteistä sumopainijoiden pyöreisiin muotoihin. 

Luvut ja tapahtumat on kirjoitettu rennosti ja hauskasti. Yleensä Eväsoja selittää miksi jokin tapahtuma oli japanilaisille tärkeä tai miksi hänen käytöksensä hämmensi heitä, ja se onkin erinomainen keino saada lukijakin näkemään syvemmälle vieraaseen kulttuuriin. Se minua jäi mietityttämään, että miksi kiotolainen pankkineiti ystävineen kutsui itsensä Eväsojan luo keskustelemaan varsin suorasukaisesti seksistä ja vertailemaan rintojaan? Oikeasti, miksi? Oliko kyseessä jonkin todella outo mutta yllättävän yleinen japanilainen tapa, vai vain pari todella erikoista naista? Olisin myös kaivannut kirjaan enemmän tietoa siitä, milloin asiat tapahtuivat. Osa sijoittui selvästi Eväsojan opiskeluaikoihin 1990-luvulla, mutta sitten oli niitäkin kappaleita joista ei tiennyt tapahtuivatko ne kaksi vai kaksikymmentä vuotta sitten.

Ja tämähän ei olisi minun kirjablogini jos en valittaisi jostakin. Paikoitellen minua ärsytti se, että Eväsoja teki koko joukon yleistyksiä koskien Japania ja sen kulttuuria. "Minä koin tämän asian, joten sellainen se on kaikkialla Japanissa." Aivan erityisesti tämä ärsytti minua erotiikkaa käsittelevissä luvuissa ja kappaleissa. Japanilaisilla on taipumusta fetisseihin (s.215), sanoo Eväsoja. Hänkö on tutkinut asiaa ja vertaillut japanilaisia muiden maiden asukkaisiin? Eväsojalla on paikoitellen selvästi sellainen mielikuva, että länsimaalaisuus on se ainoa oikea tapa tehdä asioita ja kaikki muu on jollain tavalla epänormaalia. On todella omistuista liittää niskaan ja nilkkoihin eroottista latausta, koska me kaikkihan toki tiedämme, että vain rintojen ja takapuolen tuijottelu on normaalia. Ei näin. En pitänyt tällaisesta asenteesta, mutta onneksi sitä ei loppujen lopuksi ollut kovin paljoa.

Kaiken kaikkiaan kirja oli hupaisaa ja informatiivista luettavaa. Tämä olisi varmasti hyödyllistä luettavaa jos aikoo matkustaa Japaniin.


Luettu myös mm.:
 
Haasteet:
* Reading Challenge 2016 - 23. a book that is publushed in 2016 [12/40]

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Huhtikooste

Pääsinpäs yli lukujumista! Alla olevien lisäksi luin huhtikuussa pari kirjaa, joista en ole vielä ehtinyt blogata, ja nytkin on yksi kirja kesken.

En ole ehtinyt selata syksyn kirjalistoja sen tarkemmin, mutta niissä tuntuu olevan taas paljon mielenkiintoisia uutuuksia. Pitää käydä jossain välissä läpi ja varata kirjastoon kaikki kiinnostava.


Luetut & blogatut

Kiera Cass: Valinta
Prinssille etsitään morsianta tosi-TV:ssä. Viihdyttävää hömppää, ei kannata ajatella kirjan maailmaa yhtään tarkemmin.

Gill Paul: Kuninkaallisia rakkaustarinoita
14 kuninkaallista rakkaustarinaa. Kevyttä iltaluettavaa, pientä erimielisyyttä kirjailijan kanssa siitä, kenestä olisi kannattanut kirjoittaa.

Anni Nykänen: Mummo 4
Uusi albumi mummoenergiaa. Yhtä ihanaa kuin aina!

Marko Raassina: Kullervo
Kullervon tragedia sarjakuvana. Piirrosjälki toimii paremmin huumorissa kuin vakavissa jutuissa.

Karoliina Korhonen: Suomalaisia painajaisia: vähäsanaista vertaistukea
Matti ja jäyhä suomalainen perusluonne. Kiva piirrosjälki ja osuvat jutut, joista löysi itsensä.