Kristiina Vuori: Kaarnatuuli

Kristiina Vuori:
Kaarnatuuli
516 s.
Tammi 2016
Kirjastosta

Henrik Innamaa ei ollut koskaan pitänyt itseään pelokkaana miehenä.

Historiallisissa romaaneissa tuntuu olevan aika selkeä jako niin sanottujen miesten kirjojen ja naisten kirjojen välillä. Jos valitset ns. miesten kirjan, luvassa on melko varmasti poliittista juonittelua ja sotimista. Jos valitset ns. naisten kirjan, luvassa on luultavasti kotielämää ja romantiikkaa. Kristiina Vuoren Kaarnatuulesta minulla oli etukäteen sellainen mielikuva, että tässä mennään nyt miesten historiaromaanien alueelle. En siis odottanut romanttista tarinaa vaan juonittelua ja kaupankäyntiä. Toki tähän vaikutti Neidonpaulan lukeminen viime vuonna, se kun ei ollut sellainen romanssi joksi sitä kuvittelin.

Kiinnostuin kirjasta oikein erityisesti siksi, että Valpuri Innamaa oli todellinen henkilö. Enpäs muuten tiennyt tätä ennen kuin näin mainoksen tästä kirjasta. Aina oppii uutta! Hän eli 1500-luvulla ja kauppiasmiehensä Henrikin kuoleman jälkeen kohosi Turun mahtavimmaksi porvarikauppiaaksi. Ei mikään pikkujuttu aikana, jolloin naisen paikka oli kotona miehen vallan alla. Henrik tosiaan menettää päänsä heti tarinan alussa, mutta ei Valpurin sänky tyhjänä pysy. Hänellä oli oikeastikin kolme aviomiestä Henrikin jälkeen, ja siitä huolimatta Innamaan ohjat pysyivät tiukasti hänen käsissään. Melkoinen nainen ja oli varmasti haastavaa kirjoittaa hänestä.

Niin, ennakkoarvioni kirjasta meni taas pieleen. Tämä oli itse asiassa paljon enemmän rakkaustarina kuin odotin. Tai sanotaan nyt, että ihmissuhdekirja, Valpurin suhteissa kun ei aina ollut kysymys romanttisesta rakkaudesta tai rakkaudesta ylipäätään. Olin jonkin verran pettynyt siihen, että tarinassa keskityttiin niin paljon Valpurin miessuhteisiin. Kaupankäynti ja Innamaan vaurastuminen tapahtui jossakin miesdraamojen taustalla, ja minä olin odottanut juuri päinvastaista. Myös Valpurin suhde tyttäriinsä jäi vähemmälle huomiolle ja muutaman kohtauksen varaan.

Noin kaiken kaikkiaan kirjaa olisi voinut joko tiivistää paikoitellen, lopettaa sen kolmannen miehen kuolemaan tai kirjoittaa siitä vähän pitemmän. Kun tultiin Valpurin viimeiseen aviomieheen tuntui siltä, että Vuori oli huomannut sivumäärän kasvaneen jo 450:n ja kiirehti siksi tarinan loppua. Miehelle jäi viitisenkymmentä sivua ja ne sivut olivat juonellisesti kovin hajanaiset. Siitä kyllä pidin, että Valpurin kaksi viimeisintä aviomiestä olivat tarinassa mukana ennen kuin Valpuri nai heidät. Etenkin viimeisin oli Valpurin hyvä ja luotettu ystävä paljon ennen kuin rakkaus astui kuvioihin. Pyörittelin silmiäni yhdessä Martta-piian kanssa sille, miten sokea Valpuri saattoikaan olla miehen tunteiden suhteen.

Ja nautin taas valtavasti siitä, miten Vuori kuvasi historiallista Suomea! Turkua koettelivat niin tulipalot, taudit kuin sodatkin, ja se näkyi myös Valpurin elämässä. Erityisen kauheana mieleeni jäi juuri rutto, joka yhdessä välissä levisi myös Valpurin talouteen tuhoisin seurauksin. Kaiken muun lisäksi Vuori on perehtynyt myös aikakauden lääkintätaitoihin. Iilimatoihin olen jo melkein tottunut, mutta olen edelleen ällistynyt siitä miten (nykyajan näkökulmasta) mielettömillä tavoilla sairauksia hoidettiin. Linnunkakkahaude haavaan ja rukous taivaaseen! Sillähän ne taudit lähtevät. Lääkäriparturit tuntuivat monesti olevan kaikista avuttomimpia ja taikauskoisimpia. Jos minun pitäisi luottaa henkeni sellaisen tai Valpurin avainpiian käsiin, valitsisin kyllä Kaarinan ja hänen yrttinsä. Yrttien voimassa on sentään jonkinlaista perää toisin kuin yksisarvisensarvijauheessa. 

Sekin on muuten taas Vuoren kunniaksi sanottava, että hän osaa käyttää aikakauden sanastoa taitavasti. Kirjan lopussa on jälleen pieni sanakirja, mutta kätetyt wanhat sanat ymmärtää ihan hyvin asiayhteyksistään. Tärkeä taito historiallisten kirjojen kirjoittajalle!

Luettu myös mm:

Kirjakko ruispellossa