Tammikooste

Minä: Ei enää lukuhaasteita keväälle!

Elämä: Tässä olisi tämmöinen instan Queer-lukuhaaste. Päättyy vasta heinäkuussa!

Minä: ...Pahus.

No joo, mutta hyvinhän tämä lukuvuosi on lähtenyt käyntiin ja saanpahan tuon haasteen myötä luettua sateenkaari-TBR-listaanikin lyhyemmäksi.

Tammikuun paras kirja oli Heli Mäenpään Arvon kissa. Oikeastaan minun on vaikea arvioida mitään kirjaa tätä vastaan, koska tämän aihe on itsessään minulle niin tärkeä. Eipä ole kissojen puolestapuhujan voittanutta!

Tällä hetkellä minulla on työn alla Sarah Larkin Kiivilinnun laulu. Tässä järkäleessä on melkein 900 sivua, joten luen aivan varmasti jotain muuta sen lomassa, vaikka en yleensä lue kuin yhtä kirjaa kerrallaan.

Luettu

Heli Mäenpää: Arvon kissa: suomalaisten rescue-kissojen tarinoita

Mikä on kissan arvo? Liikuttavia tositarinoita rescue-kissojen toisesta mahdollisuudesta.

Ulla Donner: Luonnollinen näytelmä

Koivunlehti ja sieni reissussa. Hienoa ja hauska sarjakuva, kritisoi mm. ihmisten luontosuhdetta.

Roy Jacobsen: Valkoinen meri

Pieni saari sodan keskellä. Ei niin hyvä kuin sarjan ensimmäinen osa, mutta sotakuvauksena kiinnostavan erilainen.

Taiga Sassa: Bird Ihmemaassa 2

Isabella Birdin tutkimusretki vuoden 1878 Japanissa jatkuu. Tässä osassa Bird kohtaa köyhyyttä, kurjuutta ja alastomia kylpijöitä. Erilaisen alastomuuskulttuurin lisäksi Bird joutuu pohtimaan sitä, miten ja miten vähän hän voikaan auttaa köyhiä ja sairaita kyläläisiä. Tykkään kyllä sarjasta, mutta punastelua saisi olla vähemmän. Ensimmäisestä osasta täällä.

Lilja Sigurðardóttir: Verenpunainen meri

Sieppaus Islannissa. Jännä ja napakka Islanti-dekkari, jonka jatkoa luen varmasti.

Waka Hirako: My Broken Mariko

Surullinen road trip. Hyvä sarjakuva ystävyydestä, kuolemasta ja läheisriippuvuudesta.

Sophie Irwin: Seurapiirineidon opas onnenongintaan

Juonittelia seurapiireissä. Hyvän mielen seurapiirikomedia, jonka päähenkilöstä tykkäsin.

Charlotte McConaghy: Täällä oli susia

Susien paluu Skotlantiin. Luontokato, sudet ja niitä puolustava nainen oli välillä ahdistavakin kirja väkivallasta.

Anu Lahtinen: Ebba, kuningattaren sisar

Ebba Stenbockin elämä. Ebba jäi kyllä aika viitteelliseksi, mutta kirjasta muodostui kiinnostava kuva 1500-luvun lopun mahtisuvuista.

Mokumokuren: The Summer Hikaru Died. Vol. 1 & 2

Hikaru vai "Hikaru". Häiritsevää kauhumangaa, pitää lukea sarja loppuun.

Sarah Perry: The Essex Serpent

Jättikäärmeen jäljillä vuonna 1893. Sinänsä kiinnostava tarina hajosi turhan monelle kertojalle.

Frank Herbert: Dyyni. Muad’Dib & Profeetta

Taistelu Arrakisin herruudesta. Paulista en niin välittänyt, mutta Dyynin maailma on kiinnostava.

Näiden lisäksi lukaisin Pertti Jarlan Fingerpori 17 ja Jarkko Vehniäisen & Marja Lappalaisen Kamala luonto - Täyttä elämää -sarjisalbumit. Fingerporiin ei sattunut kovin montaa minua huvittavaa strippiä ja lopputulemana pidin Kamalasta luonnosta enemmän. 

Frank Herbert: Dyyni. Muad’Dib & Profeetta

Kun isäni, padisah-keisari, kuuli herttua Leton kuolemasta ja kuolintavasta, hän sai raivokohtauksen, jollaista emme olleet koskaan ennen nähneet.

Luin Dyynin ensimmäisen osan näköjään marraskuussa. Uusi leffa on tulossa valkokankaalle kohta puolin ja vaikka en ole varma, menenkö katsomaan sitä (se on melkein kolme tuntia pitkä!), motivoi se kuitenkin lukemaan nämä jatko-osat.

Vai onko jatko-osa edes oikea sana näille? Yhtä kirjaahan nämä ovat, se vain on pilkottu kolmeen osaan.

Muad’Dib ottaa kiinni elokuvan ja kirjassa keskitytään enimmäkseen siihen, miten Jessica ja Paul luikertelevat sisään fremenien yhteisöön. He käyttävät häikäilemättä hyväkseen fremenien uskonnon raameja noustakseen valta-asemiin heidän parissaan. Uskonto ja politiikka kulkevat tarinassa koko ajan käsi kädessä ja juoni onkin kiinnostavan monimutkainen juuri sen vuoksi.

Profeetassa Paul porskuttaa eteenpäin fremenien messiaana ja pohtii, voiko mitenkään välttää koko universumin kattavan sodan syttymisen. Lähes jokainen Paulin näkemä tulevaisuus näyttää kylpevän jihadin veressä. Samaan aikaan Arrakisin ulkopuolella juonitaan Muad’Dibin nostattaman kansannousun päänmenoksi.

Näistä kahdesta tykkäsin enemmän Muad’Dibistä, lähinnä koska Jessica oli siinä paljon aktiivisempi tekijä ja ansaitsi fremenien kunnioituksen omilla ansioillaan. Pidin hänestä ja olikin sääli, että Profeetassa hän oli paljon passiivisemmassa roolissa.

Paul sen sijaan ei ollut mielestäni kovin kiinnostava päähenkilö, koska hän oli niin kertakaikkisen ylivertainen muihin verrattuna. Se tietenkin oli tarinan pointti ja hänen kauttaan kuvataan kyllä hyvin sitä, että suuri valta voi olla myös valtava taakka.

Kokonaisuutena tykkäsin Dyynistä ja sen maailmasta niin paljon, että luen varmasti jatko-osan tai pari! Minusta tarina on kestänyt hyvin aikaakin, jos kohta toivon, että leffassa nostetaan esiin vielä enemmän naishahmoja kuin kirjassa.

Kirjan tiedot:

Frank Herbert: Dyyni. Muad’Dib & Profeetta | WSOY 2010 & 2011 (1. p. 1984) | 251 & 262 sivua | Kirjastosta

Englanninkieliset alkuteokset: Dune. Muad’Dib & The Prophet (1965) | Suomennos: Anja Toivonen, tarkistanut Ari Koskinen

Haasteet:

* Helmet 2024 : 47.-48. Kaksi kirjaa, jotka on kääntänyt sama kääntäjä [12/50]

Sarah Perry: The Essex Serpent

Sarah Perryn The Essex Serpent lienee pisimpään hyllyäni lämmittänyt kirja. Sen välistä nimittäin löytyi Akateemisen Kirjakaupan passi, joka on päivätty 4/2018. Ainoa leima koko passissa enkä ole avannutkaan kirjaa sen ostamisen jälkeen.

Luulen ostaneeni kirjan sen näyttävän kannen ja kiinnostavan takakansitekstin vuoksi. Se on ehkä hieman harhaanjohtava, koska lopultakaan kirjalla ei ole vain yhtä päähenkilöä.

Kirja sijoittuu kokonaisuudessaan vuoteen 1893 ja pisimmän tarinan saa Cora, jonka väkivaltainen aviomies on juuri kuollut. Cora, hänen seuralaisensa Martha ja poikansa Francis lähtevät pieneen Aldwinterin kylään, koska huhujen mukaan rantaa vainoaa tarujen jättimäinen käärme. Cora on kiinnostunut paleontologiasta ja haluaa selvittää, onko kyseessä piilossa elänyt muinaiseläin.

Aldwinterissä Cora tutustuu paikalliseen pappiin Will Ransomeen ja tämän vaimoon Stellaan, joka yskii varsin pahaenteisesti. Arvatkaapa vain, miten siinä käy? Sinänsä harmi, koska pidin paljon Coran ja Willin ystävyydestä, jossa kohtaa kaksi hyvin erilaista tapaa katsoa maailmaa ja Essexin käärmettä.

They sharpen themselves on each other; each in turn is blade and whetstone; when talk falls to faith and reason they argue readily, startling themselves by growing swiftly bad-tempered (“You don’t understand!” “How can I understand when you do not even make attempts at speaking sense?”).

(s. 180)

Kirja kertookin oikeastaan rakkaudesta ja siitä, miten monenlaista ja monimutkaista se voi olla.

Pidin eniten Coran ja Francisin kipeästä suhteesta, vaikka se hieman sivujuoneksi jääkin. Coralla ei ole minkäänlaista viitekehystä tai tukiverkkoa ymmärtää poikaansa, joka saisi tänä päivänä varmasti autismikirjon diagnoosin. Cora yrittää parhaansa ja rakastaa Francisia, mutta tuntee samalla olevansa epäonnistunut ja riittämätön äitinä.

Kirjassa on muitakin kertojia, joiden kautta kuvataan 1800-luvun lopun muuttuvaa maailmaa. Sosialismi nousee ja lääketiede kehittyy. Näkökulmat ja aiheet olivat sinänsä kiinnostavia, mutta minusta tarina hajosi turhan moneen osaa niiden myötä. Joskus vähempikin riittää.

Tästä on tehty TV-sarja, jonka pääosissa ovat Claire Danes ja Tom Hiddleston. Enpä taida katsoa sarjaa, koska kumpikaan ei näytä siltä, miltä Cora ja Will kirjassa näyttävät, eikä juonikaan seuraa kirjaa kovin uskollisesti.

Kirjan tiedot:

Sarah Perry: The Essex Serpent | Serpent’s Tail 2017 (1. p. 2016) | 430 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2024 : 21. Kirjasta on tehty TV-sarja [10/50]

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Muutos

* Hus hyllynlämmittäjät 2024: Lämmittänyt yli 2 vuotta

Mokumokuren: The Summer Hikaru Died. Vol. 1 & 2

Ja taas jotain astetta synkempää, tällä kertaa sarjakuvana. Luin peräkkäin kaksi Mokumokurenin The Summer Hikaru Died -sarjan osaa ja jäin nyt kaipaamaan jatkoa, niin häiritsevä kuin tarina onkin.

Suurin osa siitä nähdään Yoshikin näkökulmasta. Hänen paras ystävänsä Hikaru kiipesi vuorille ja jotain muuta palasi takaisin. Kukaan muu ei tunnu huomaavan, ettei Hikaru ole enää Hikaru vaan jotain aivan muuta.

Heti alusta asti on selvää, että Hikarun hahmon on ottanut jonkinlainen lovecraftimainen toisen maailman peto. Tämä “Hikaru” esittää Hikarua varsin taitavasti, mutta on jossain asioissa naiivi eikä pysty huijaamaan Yoshikia. Tarinan edetessä nähdään takaumia ja alkaa käydä selväksi, että pojat olivat toisiltaan salaa ihastuneita toisiinsa.

"Hikaru".

Samalla nähdään kurjia ja kyseenalaisia kotioloja, teinipoikahuumoria ja syitä sille, miksi Yoshiki kaipaa Hikarua niin paljon. Käy myös varsin selväksi, että jotkut poikien kotikaupungin asukkaista tietävät, ettei naapurivuorilla ja lähimetsässä asu vain söpöisiä metsän eläimiä.

Minusta tarina oli koko ajan ahdistava ja häiriintynyt, ja niinhän sen pitikin olla. Yoshiki ei voi unohtaa Hikarua, mutta ei myöskään osaa täysin vihata “Hikarua”, onhan se melkein kaikin tavoin kuin Hikaru. Ainakin päällisin puolin.

Sarjassa on yhteensä neljä osaa ja luen varmasti nuo jälkimmäisetkin. Pakko saada tietää, miten tässä käy!

Kirjan tiedot:

Mokumokuren: The Summer Hikaru Died. Vol. 1 & 2 | Yen Press 2023 | 180 & 196 sivua | Kirjastosta

Japaninkieliset alkuteokset: Hikaru ga Shina Natsu (2022) | Englanninkielinen käännös: Ajani Oloye

Haasteet:

* Helmet 2024 : 10. Kymmenes kirja, jonka luet tänä vuonna [9/50]

* Luonto sivuilla vol. 3 : Varjo

Anu Lahtinen: Ebba, kuningattaren sisar

Nainen, jolla oli hallussaan Turun linnan avaimet.

Piti lukemani tämä jo viime vuonna, mutta sainko aikaiseksi? En saanut, mutta eipä se mitään. Historialliset naiset kiinnostavat tietenkin edelleen.

Anu Lahtisen Ebba, kuningattaren sisar kertoo heistä yhdestä, Ebba Stenbockista, käskynhaltija Klaus Flemingin puolisosta. Klaus muistetaan parhaiten nuijasodasta ja sen raakuuksista sekä taistelustaan tulevaa kuningasta Kaarle IX:tä vastaan 1500-luvun lopussa.

Ebban suhteen kirjassa on enemmän spekulaatiota kuin faktatietoa. Hänestä kun on jäänyt jäljelle varsin vähän tietoa. Jopa hänen henkilökohtainen kirjeenvaihtonsa on tuhoutunut. Ebban elämä piirtyykin kirjassa enimmäkseen muiden kautta. Hänet mainitaan muun muassa kuningatarsisaren kirjeissä, kuvauksissa Turun linnan taistelusta ja lisäksi hänen elämästään voidaan päätellä asioita vertaamalla sitä ajan vallasnaisten elämään. Tuskinpa häntä eri tavalla kasvatettiin kuin muita aikansa ruotsalaisia aatelisia.

Varsinainen Ebba-tietous olisi mahtunut vieläkin lyhyempään kirjaan, mutta tämä oli kuitenkin mielenkiintoinen kuvaus ajan poliittisesta tilanteesta ja vallassuvuista. Ebban elämässä vilahtelivat ja sitä määrittelivät kuninkaalliset, vallankaappaukset, kapinat ja monimutkaiset sosiaaliset verkostot. Suomi oli tuona aikana osa Ruotsia ja vaikka tämä olikin monella tavalla valtakunnan takapajula, kyllä täälläkin tapahtui merkittäviä asioita.

Klaus kuoli nuijasodan jälkimainingeissa ja se johti suoraan siihen, miksi Ebbaa pidetään niin esimerkillisenä ja ylväänä vallasnaisena. Hän johti Turun linnan puolustustaistelua Kaarle-herttuan kolkutellessa porteilla. Huonostihan siinä loppujen lopuksi kävi, mutta tästäpä näkee, että aatelisnaisen odotettiin tekevän muutakin kuin kirjailevan kukkasia tyynyliinaan.  

Kirjassa kuvataan hyvin sitä, miten rajoitettua vallasnaisen elämä oli, mutta miten rajojen puitteissakin pystyi käyttämään valtaa. Useimmiten holhoojien eli miesten kautta, mutta kuitenkin. 

Kokonaisuutena tämä oli oikein sujuvasti kirjoitettu ja kiinnostava kirja. Täytyy myös mainita, että kirjassa on todella huolellisesti tehty lähdeluettelo. Tässä on yhteensä 196 sivua ja lähteet alkavat sivulta 151.

Kirjan tiedot:

Anu Lahtinen: Ebba, kuningattaren sisar | Atena 2021 | 196 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Kirsin kirjanurkka ja Tuulevin lukublogi

Haasteet:

* Helmet 2024 : 44. Tietokirja, jonka on kirjoittanut nainen [8/50]

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Kirjan nimessä erisnimi

* Elämänkertabingo: Poliittinen henkilö

Charlotte McConaghy: Täällä oli susia

Kun olimme kahdeksan vanhat, isä viilsi minut auki kurkusta vatsanpohjaan.

Luin viime vuonna Charlotte McConaghyn ihanan Viimeisen muuttolinnun, joten tottahan se piti lukea myös tämä Täällä oli susia -kirja. Kumpikin käsittelee luontokatoa ja kuvitteellista lähitulevaisuutta eri tavoin.

Tämän tarinan päähenkilö on Inti Flynn, joka saapuu Skotlantiin susien kanssa. Intin tiimin on tarkoitus palauttaa metsiin susikanta, jonka myötä luonnon tasapaino ja rehevyys palaavat.

Skotlannin viimeinen susi tapettiin muuten aivan oikeasti satoja vuosia sitten. Tarinassa viitataan tähän monta kertaa ja samoin nostetaan esiin toinen tositapahtuma, susikannan palauttaminen Yellowstonen kansallispuistoon. Olen aivan varmasti katsonut luontodokkarin tästä jälkimmäisestä aiheesta. Olisiko ollut Avaraa luontoa?

No, joka tapauksessa Intillä ei ole edessään mikään helppo homma, koska paikalliset karjankasvattajat vastustavat hänen hankettaan henkeen ja susien vereen. Tarinassa törmää vastakkain kaksi aivan erilaista näkökulmaa, jotka eivät edes yritä neuvotella keskenään.

Tragediahan siitä seuraa.

Tarinassa nykyhetki ja menneisyys vuorottelevat, ja jälkimmäinen selittää nykyistä. Inti ja hänen kaksossiskonsa Aggie ovat kokeneet hirvittävää väkivaltaa, ja tarinassa pahimpia petoja ovatkin miehet, eivät sudet. Väkivaltatilanteita ei kuvata aivan yksityiskohtaisesti, mutta ahdistava ja pelottava tunnelma vei ne ihon alle.

Tykkäsin tästä kirjasta, joskaan en ihan yhtä paljon kuin Viimeisestä muuttolinnusta. Olisin viettänyt susien kanssa enemmänkin aikaa, ja Inti oli kiinnostava ja säälimätön nainen. Hänen synnynnäinen kykynsä tuntea toisten ihmisten tunteita oli kuitenkin minusta päälleliimattua ja tarina olisi toiminut aivan hyvin ilman sitäkin.

“Mutta monet pelkäävät muutosta. Ja kun avaa sydämensä maiseman villiinnyttämiselle, tulee avanneeksi sydämensä itsensä villiinnyttämiselle.”

(s. 264)

Kirjan tiedot:

Charlotte McConaghy: Täällä oli susia | WSOY 2022 | 358 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Once There Were Wolves (2021) | Suomennos: Saara Pääkkönen

Luettu myös:

Haasteet:

* Helmet 2024 : 35. Kirjassa vietetään aikaa luonnossa [7/50]

* Luonto sivuilla vol. 3 : Villi

Sophie Irwin: Seurapiirineidon opas onnenongintaan

“Sinäkö et mene minun kanssani naimisiin?” neiti Talbot toisti epäuskoisena.

Muutaman synkemmän kirjan jälkeen halusin lukea jotain kevyempää ja Sophie Irwinin Seurapiirineidon opas onnenongintaan olikin aivan täydellinen valinta. Regency-ajan Englantiin sijoittuva seurapiirikomedia hihitytti melkein koko ajan.

Pääosassa on neiti Kitty Talbot, jonka on pyydystettävä rikas aviomies. Kitty ei ole ahne vaan käytännöllinen: jonkun on maksettava vanhempien jälkeensä jättämät velat, jotta Kitty ja hänen neljä sisartaan eivät joudu taivasalle. Kitty ja nuorempi sisko Cecily suuntaavat Lontooseen, jossa Kitty soluttautuu seurapiireihin.

Kyseessä on romanttinen komedia, joten totta kai kuvaan astuu myös rikas ja komea lordi Radcliffe. Hän on syystäkin epäluuloinen ja haluaa pitää Kittyn kaukana vaikutuksille alttiista nuoremmasta veljestään. Tarinassa korostuukin koko ajan sisarusrakkaus. Radcliffe haluaa suojella veljeään pyrkyrineitoselta ja Kitty on valmis uhraamaan mitä vain ja etenkin itsensä turvatakseen sisartensa tulevaisuuden.

Tykkäsin tosi paljon Kittystä! Hän on nokkela ja häikäilemätön eikä lannistu vähästä. Mitä esteitä juoni hänen eteensä heittääkään, Kitty kiipeää niistä yli tavalla tai toisella. Lontoon yläluokka ei ole ollenkaan valmistautunut siihen, että joku voisi pelata heillä kuin shakkinappuloilla.

Pidin myös Kitty ja Radcliffen rakkaustarinasta, joka oli vähän erilainen kuin oletin. . Rakkautta ei ole ensisilmäyksellä ja romanssiin ei syöksytä suin päin. Heistä tulee juonittelutovereita ja ystäviä, niin vaikea kuin Radcliffen onkin sitä aluksi uskoa. Koska heillä on aikaa tutustua toisiinsa, minäkin sitten uskoin, että kyllä he oikeasti pitävät toisistaan.

Irwiniltä ilmestyy piakkoin toinenkin suomennettu kirja ja koska tästä jäi niin hyvä mieli, täytyy lukea sekin!

Kirjan tiedot:

Sophie Irwin: Seurapiirineidon opas onnenongintaan | Bazar 2023 | 320 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: A Lady’s Guide to Fortune-Hunting (2022) | Suomennos: Jänis Louhivuori

Haasteet:

* Helmet 2024 : 9. Kirjassa joku karkaa [6/50]

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Sisarukset

Waka Hirako: My Broken Mariko

Waka Hirakon yksiosainen manga My Broken Mariko alkaa kuolemasta ja kertoo ystävyydestä. Vajaa kolmikymppinen Shiino saa kuulla ystävänsä Marikon ottaneen hengen itseltään. Shiino tietää varsin hyvin miten vaikea elämä Marikolla on ollut, eikä aio jättää hänen tuhkiaan perheen haltuun. Shiino sieppaa tuhkat ja siitä alkaa surullinen road trip paikkaan, jonne Mariko halusi aina matkustaa.

Suurin osa tarinasta onkin synkistelyä. Mariko on kärsinyt lapsuudestaan saakka vanhempiensa laiminlyönneistä ja isänsä väkivallasta, ja ajautuu vanhempana huonosta miessuhteesta toiseen. Road tripin aikana Shiino miettii, olisiko hän voinut tehdä jotain toisin pelastaakseen Marikon.

Shiino ja uurna.
(s. 45)

Mariko olikin paitsi ystävä, myös taakka, joka esti Shiinoa elämästä omaa elämäänsä. Hänen piti olla aina valmiustilassa sille varalle, että Mariko tarvitsi häntä. Mariko myös käytti tätä häpeilemättä hyväkseen. Hän tiedosti olevansa rikki sisältä ja oikein iloitsi siitä, Shiino oli hänestä huolissaan.

Tarinassa on myös huumoria, mutta se on enimmäkseen sysimustaa ja syntyy matkalla sattuneista odottamattomista takaiskuista. Lopussa pilkahtaa pieni valo, koska Shiinon elämän täytyy jatkua ilman Marikoa ja he ovat nyt molemmat omilla tavoillaan vapaita.

Eli lopputulemana hyvä, mutta synkkä tarina väkivallasta, itsemurhasta ja läheisriippuvuudesta. Pidin todella paljon Hirakon piirrostyylistä, joka on enimmäkseen aika realistinen. Huumorikohdissa vedetään kuitenkin esiin mangatyypilliset liioittelevat eleet ja ilmeet.

Päätarinan jälkeen kirjassa on vielä pieni epilogi sekä erillinen tarina, joka sijoittuu 1990-luvun Amerikkaan Meksikon rajalla. Ei se huono ollut, mutta se ei liittynyt mitenkään Marikoon ja ihmettelen kyllä, miksi se edes on mukana kirjassa.

Tämän jälkeen on sitten pakko lukea jotain vähän hauskempaa tai ainakin kevyempää.

Kirjan tiedot:

Waka Hirako: My Broken Mariko | Yen Press 2020 | 183 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Mai burokun Mariko (2019) | Englanninkielinen käännös: Amanda Haley

Haasteet:

* Helmet 2024 : 1. Kirjan nimessä on erisnimi [5/50]

Lilja Sigurðardóttir: Verenpunainen meri (Áróran tutkimuksia #02)

Meillä on hallussamme vaimosi Guðrún Aronsdóttir.

Jatketaanpa Islanti-aiheisilla dekkareilla. Tätä Lilja Sigurðardóttirin sarjaa on ilmiselvistä syistä vaikea olla vertaamatta Satu Rämön kirjoihin, joten en nyt sitten edes yritä. Tykkään tästä Áróran tutkimuksia -sarjasta enemmän kuin Hildureista.

Islanti ei ole tässä Verenpunaisessa meressäkään mikään eksoottinen ulkomaankohde, vaan selvästi sekä kirjailijan että kirjan hahmojen kotimaa. Päähenkilö Áróra on kasvanut Skotlannissa, mutta Islanti on hänelle tuttu maa. Ainoa oikein osoitteleva “tässä on nyt eri kulttuuria!!” -kohta liittyi tärkeällä tavalla kirjan murhajuoneen ja oli näin suomalaisesta näkökulmasta hyvinkin hilpeä havainto.

Toisekseen pidän enemmän tämän sarjan hahmoista. Áróra sotkeutuu sieppaustapaukseen lunnasvaatimusten vuoksi ja pian mukana pyörii myös Áróran perään haikaileva poliisi Daniel. Kumpikin on todella pätevä omalla alallaan ja pidän siitä, että heidän välejään ei vatvota loputtomiin.

Ja minusta tämä kirja oli juuri sopivan mittainen. Tyhjäkäyntiä ei ole, vaan jokainen kappale ja näkökulma vie tarinaa eteenpäin. Mitä pitemmälle Guðrúnin sieppauksen tutkiminen etenee, sitä monimutkaisemmaksi juoni kehittyy. Se pysyy kuitenkin napakkana ja kaikki asiat liittyvät lopulta toisiinsa hyvinkin loogisesti.

Jäin kyllä miettimään, miten Áróra ja Hildur tulisivat toimeen keskenään. Joko ihan bestiksiä tai verivihollisia, välimaastoa ei taitaisi löytyä.

Sarjan kolmas osa ilmestynee tänä keväänä ja aion ehdottomasti lukea sen. Tämän loppuun jäi roikkumaan muutama kiinnostava lanka, joista voi punoa uusia käänteitä Áróran elämään.

Kirjan tiedot:

Lilja Sigurðardóttir: Verenpunainen meri | Blue Moon 2023 | 249 sivua | Kirjastosta

Islanninkielinen alkuteos: Blóðrauður sjór (2020) | Suomennos: Marjakaisa Matthíasson

Luettu myös:

Tuijata, Kirjarouvan elämää, Kirjasähkökäyrä ynnä muut

 

Haasteet:

* Helmet 2024 : 32. Kirja on kirjoitettu alun perin kielellä, jolla on korkeintaan 10 miljoonaa puhujaa [4/50]

Roy Jacobsen: Valkoinen meri (Barrøy #02)

Kalat tulevat aina ensimmäiseksi.

Kylläpä se aina harmittaa kun sarjan toinen osa ei miellytä niin paljon kuin ensimmäinen. Pidin viime vuoden syyskuussa Roy Jacobsenin Näkymättömistä, jossa kuvataan norjalaisen perheen elämää karulla saarella. Kieli oli kaunista ja sopi hienosti luonnon ja verkkaisen elämän kuvaamiseen.

Valkoisessa meressä hypätään parikymmentä vuotta ajassa eteenpäin. Ingrid on 36-vuotias ja muut tutut hahmot on siivottu Barrøyn saarelta pois, jotta kirjan juoni toimisi. Toinen maailmansota raivoaa ja kun saaren rannalle alkaa huuhtoutua ruumiita ja - tärkeimpänä - yksi elävä mies, sota tulee hyvin konkreettisesti Ingridin lähelle.

Koska minua kiinnosti nimenomaan elämä Barrøyssa, en tykännyt siitä, että Ingrid joutuu sieltä pois. Kaunis kielikään ei sopinut niin hyvin tarinaan, jossa on paljon dialogia, monia tapahtumapaikkoja ja runsaasti uusia hahmoja. Järkyttävätkin tapahtumat tuntuivat olevan kaukana enkä oikein saanut niistä kiinni.

Sinänsä tämä oli kyllä mielenkiintoinen ja erilainen sotakuvaus jos ei suorastaan sotakirja. Rannikolla asuvien norjalaisten ja saksalaissotilaiden välit aaltoilevat sotamenestyksen mukaan, ja Ingridin elämä kietoutuu evakkojen kurjuuteen. Kukaan ei ole erityisen urhea tai isänmaallinen, kaikki vain yrittävät selvitä vaikeassa ja joskus mahdottomassa tilanteessa. Likaa ja puutetta on kaikkialla eikä niistä selviämisestä mitaleita ja kehuja jaella.

Kirjana tämä oli siis mielestäni aika keskinkertainen verrattuna Näkymättömiin. Aion silti lukea myös kolmannen osa, Rigelin silmät, koska haluan tietää miten Ingridille ja Barrøylle käy. Jatkuuko saaren asuttaminen vai hylätäänkö se kokonaan?

Kirjan tiedot:

Roy Jacobsen: Valkoinen meri | Sitruuna 2023 | 235 sivua | Sitruuna 2023 | Kirjastosta

Norjankielinen alkuteos: Hvitt hav (2015) | Suomennos: Pirkko Talvio-Jaatinen

Haasteet:

* Helmet 2024 : 29. Kirjassa valehdellaan [3/50]

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Sota

Ulla Donner: Luonnollinen näytelmä

Kun kaksi työkaveria suosittelee kirjaa kahdessa eri tilanteessa, se on käytännössä pakko lukea.

Ihan totta puhuen Ulla Donner oli minulle aivan tuntematon suuruus, mutta nytpä on tutumpi ainakin yhden sarjakuva-albumin verran. Luonnollinen näytelmä on ottanut nimensä Danten Jumalaisesta näytelmästä ja luulen, että olisin saanut tarinasta vielä enemmän irti jos se olisi ollut tutumpi.

Tarinan alussa meditoiva koivunlehti ei pyörähdäkään taivaalle kanssalehtiensä mukana vaan tipahtaa takaisin maan pinnalle. Se haluaa löytää tuulisen paikan ja saa oppaakseen sekasieni Candyn, joka on juuri jätetty kantarellin vuoksi. Kaksikko poimii mukaansa etäiseksi jäävän taikaolento Gunin ja pienen siemenen, ja lähtee taipaleelle metsän läpi.

Tai ainakin johonkin päin metsää, Candyn suuntavaisto kun on aika huono.

Tykkäsin kyllä tarinan hahmoista ja huumorista, joka on välillä hyvinkin mustaa. Koivun ja sienen reissu vie läpi ankean hakkuualueen ja huolellisesti suoraan riviin istutetun metsän, jossa identtiset kuuset ovat niin onnellisia että alaoksat pois.

Tarina kommentoikin teräväsi ihmisen luonnossa tekemiä tuhoja. Istutetusta metsästä et luonnollista metsää saa ja tarinassa tavataan eliittisienten hifistelijäryhmä, jonne huolitaan vain parhaat yksilöt. Kilpailu on kova, koska ihmiset rauhoittavat vain harvat ja valitut sienilajit. 

Samalla nauretaan monille ihmisryhmille ja lempeästi myös elämäntilanteille. Lehtien bakkanaaleihin haluava Koivu on huoleton keskiluokkainen, joka joutuu nyt ensimmäistä kertaa tutustumaan maailman synkempää puoleen maan matosten joukossa. Candyllä on vaikeuksia kertoa sille, mitä koivunlehdille syksyllä tapahtuu.

Koivu on ihan zen hetkeä ennen mahalaskua.

Pidin myös tarinan piirrostyylistä, joka oli sekä söpö että oikeissa paikoissa karmiva. Esimerkiksi ihmisen pääkallosta pukkaavat sienet olivat varsin iloisia luikeroita, mutta kun se pääkallo.

Kaiken kaikkiaan hieno sarjakuva, kannatti lukea!

Kirjan tiedot:
Ulla Donner: Luonnollinen näytelmä | S&S 2023 | 121 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Den naturliga komedin (2023) | Suomennos: Sinna Virtanen

Haasteet:
* Helmet 2024 : 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä [2/50]
* Luonto sivuilla vol. 3 : Metsä

Heli Mäenpää: Arvon kissa: suomalaisten rescue-kissojen tarinoita

“Mutta sähän olet koiraihminen”, ystäväni tokaisi, kun kerroin kirjoittavani kirjaa kissoista.

Halusin aloittaa tämän lukuvuoden itselleni merkityksellisellä kirjalla. Minun elämääni on kuulunut kissoja lapsesta saakka. Tällä hetkellä elämäni jakaa rakas ja reipas seniorini, jonka elämä on ollut niin hyvää kuin olen siitä suinkin voinut tehdä.

Ostin tämän Heli Mäenpään kirjoittaman Arvon kissan itselleni joululahjaksi ja arvasin, että tätä lukiessa on syytä pitää nenäliinat lähellä. Eihän tätä voinut kuivin silmin lukea.

Tässä kirjassa kerrotaan 21 tositarinaa suomalaisista rescue-kissoista, jotka ovat saaneet uuden mahdollisuuden elämään. Tarinat ovat hienoja ja sydäntä lämmittäviä ja kyllä, itkettäviä, ja Heidi Strengellin ottamat muotokuvat upeita. Niitä voi ihailla myös Instagramissa @arvonkissa -tilillä, jossa niitä joulukuussa julkaistiin.

Toisaalta tarinoiden taustalla on aina surua ja murhetta.

Mikä kissan arvo on? Kirjassa kysytään tätä toistuvasti sekä suoraan että tarinoiden kautta. Sitä luulisi, että kissoilla on hyvä elää Suomessa, ja rakastetuilla lemmikeillä onkin. Näiden tarinoiden kissoillakin on nyt, kun heillä on oma koti ja omat ihmiset.

Mutta entä ne muut? Ne, jotka heitetään roskana syrjään ja joiden annetaan kärsiä vapaan ulkoilun nimissä? Ne, jotka lisääntyvät valtavissa populaatioissa, näkevät nälkää ja paleltuvat pakkasella? Entä he?

Arvon kissa piirtää viiltävän kuvan siitä, millainen kissan arvo Suomessa on. Yksille olematon, toisille mittaamaton.

Toivoisin, että mahdollisimman moni lukisi tämän. Vielä useamman toivoisin pysähtyvän ja puuttuvan tilanteeseen, jossa kissa kärsii tai kulkee yksin ulkona. Kissa ei kuulu Suomen luontoon. Kissan ei kuulu kärsiä. Kissa on aina arvokas omana itsenään. Jokainen kissa ansaitsee tulla pelastetuksi.

Kirjan tiedot:

Heli Mäenpää & Heidi Strengell (kuvat): Arvon kissa: suomalaisten rescue-kissojen tarinoita | Aula & Co. 2023 | 293 sivua | Omasta hyllystä

Luettu myös:

Ainakin Tassulinna ja Päärynäeläin

Haasteet:

* Helmet 2024 : 37. Kirja, joka herättää voimakkaita tunteita [1/50]

* Hus hyllynlämmittäjät 2024: Lahjakirja