Näytetään tekstit, joissa on tunniste Charlotte McConaghy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Charlotte McConaghy. Näytä kaikki tekstit

tiistai 6. tammikuuta 2026

Charlotte McConaghy: Kesyttämätön pimeä

Kansikuva.

Olen vihannut äitiä suurimman osan elämääni, mutta juuri hänen kasvonsa välähtävät silmissäni hukkumisen hetkellä.

Olen tykännyt Charlotte McConaghyn muistakin kirjoista, joten totta kai piti lukea tämä uusinkin. Hän luo pelottavan kauniita ja villejä ympäristöjä, ja tarinoissa on aina jokin ekodystopinen elementti.

Kesyttämättömässä pimeässä parasta olikin mielestäni miljöö. Ollaan karulla subantarktisella saarella lähellä Etelämerta. Saari on niin kaukana kaikesta (ja kaikki radiolaitteetkin ovat sopivasti rikki), että tunnelma on klaustrofobinen. Merivesi nousee koko ajan ja sää ovat aina vain raivokkaampi.

Tänne kun tulet niin pois et pääse, mikä selviää Rowanille hyvin äkkiä.

Hän huuhtoutuu Shearwaterin rantaa myrskyn saattelemana ja tapaa saaren ainoat vakituiset asukkaat. Dominicin tehtävä on huolehtia saarella sijaitsevasta tutkimusasemasta ja siemenpankista, ja hän on asunut majakassa kolmen lapsensa kanssa jo kahdeksan vuotta.

Pidinkin eniten lapsista, teini-ikäisistä Raffista ja Fenistä sekä 9-vuotiaasta Orlysta. Heistä on kasvanut eristyksissä hieman omalaatuisia, mutta hyvin vahvoja ihmisiä. Heidän on pakko kannatella myös isäänsä, joka ei millään halua päästää irti edesmenneestä vaimostaan.


Fen rakastaa isäänsä. Ja hän rakastaa Shearwateria, ehkä enemmän kuin kukaan muu hänen perheestään, mutta hän ymmärtää, että vähä vähältä saari surmaa heidät.
(s. 25)


Tässä kirjassa on niin paljon draamaa ja traumoja, että hyvä kun ne mahtuvat saarelle hylkeiden ja pingviinien joukkoon.

Kirjassa on trillerijuoni, joka liittyy Rowanin kadonneeseen aviomieheen. Miehen olisi pitänyt olla saarella muiden luonnontutkijoiden kanssa, mutta koko porukka onkin jo lähtenyt Rowanin saapuessa. Pidin trillerin lähtöasetelmasta, mutta mielestäni se meni lopussa ihan överiksi, samoin nuo koko ajan kasaantuvat dramaattiset tapahtumat. Ei riitä, että elämässä on ollut yksi järkyttävä tapahtuma, niitä pitää olla vähintään kaksi, mielellään vielä useampi.

Mutta, traumat ovat kyllä yksi kirjan teema. Shearwaterin saarellakin on synkkä menneisyys hylkeen- ja pingviinienpyytäjien jahtialueena. Lapset ovat kasvaneet verisellä maaperällä ja heille on kehittynyt vahva halu suojella luontoa. Raffin sydäntä ovat lähellä valaat, Fenin hylkeet ja Orly haluaisi pelastaa koko uppoavan siemenpankin.

McConaghy kertoo kirjan loppusanoissa, että vaikka Shearwater onkin kuvitteellinen paikka, se perustuu olemassa olevaan Macquariensaareen. Se on nyt luonnonsuojelualue, mutta Shearwaterin verinen historia peilaa tositapahtumia.


Kirjan tiedot:
Charlotte McConaghy: Kesyttämätön pimeä | WSOY 2025 | 395 sivua
Englanninkielinen alkuteos: Wild Dark Shore (2025) | Suomennos: Saara Pääkkönen

Haasteet:
* Helmet 2026 : 27. Kirjassa on puutarha
* Paha mieli, paras mieli : Unettomuus
* Luonto sivuilla : Melankolia

torstai 18. tammikuuta 2024

Charlotte McConaghy: Täällä oli susia

Kansikuva.


Kun olimme kahdeksan vanhat, isä viilsi minut auki kurkusta vatsanpohjaan.

Luin viime vuonna Charlotte McConaghyn ihanan Viimeisen muuttolinnun, joten tottahan se piti lukea myös tämä Täällä oli susia -kirja. Kumpikin käsittelee luontokatoa ja kuvitteellista lähitulevaisuutta eri tavoin.

Tämän tarinan päähenkilö on Inti Flynn, joka saapuu Skotlantiin susien kanssa. Intin tiimin on tarkoitus palauttaa metsiin susikanta, jonka myötä luonnon tasapaino ja rehevyys palaavat.

Skotlannin viimeinen susi tapettiin muuten aivan oikeasti satoja vuosia sitten. Tarinassa viitataan tähän monta kertaa ja samoin nostetaan esiin toinen tositapahtuma, susikannan palauttaminen Yellowstonen kansallispuistoon. Olen aivan varmasti katsonut luontodokkarin tästä jälkimmäisestä aiheesta. Olisiko ollut Avaraa luontoa?

No, joka tapauksessa Intillä ei ole edessään mikään helppo homma, koska paikalliset karjankasvattajat vastustavat hänen hankettaan henkeen ja susien vereen. Tarinassa törmää vastakkain kaksi aivan erilaista näkökulmaa, jotka eivät edes yritä neuvotella keskenään.

Tragediahan siitä seuraa.

Tarinassa nykyhetki ja menneisyys vuorottelevat, ja jälkimmäinen selittää nykyistä. Inti ja hänen kaksossiskonsa Aggie ovat kokeneet hirvittävää väkivaltaa, ja tarinassa pahimpia petoja ovatkin miehet, eivät sudet. Väkivaltatilanteita ei kuvata aivan yksityiskohtaisesti, mutta ahdistava ja pelottava tunnelma vei ne ihon alle.

Tykkäsin tästä kirjasta, joskaan en ihan yhtä paljon kuin Viimeisestä muuttolinnusta. Olisin viettänyt susien kanssa enemmänkin aikaa, ja Inti oli kiinnostava ja säälimätön nainen. Hänen synnynnäinen kykynsä tuntea toisten ihmisten tunteita oli kuitenkin minusta päälleliimattua ja tarina olisi toiminut aivan hyvin ilman sitäkin.


“Mutta monet pelkäävät muutosta. Ja kun avaa sydämensä maiseman villiinnyttämiselle, tulee avanneeksi sydämensä itsensä villiinnyttämiselle.”
(s. 264)


Kirjan tiedot:
Charlotte McConaghy: Täällä oli susia | WSOY 2022 | 358 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Once There Were Wolves (2021) | Suomennos: Saara Pääkkönen

Luettu myös:

Haasteet:
* Helmet 2024 : 35. Kirjassa vietetään aikaa luonnossa [7/50]
* Luonto sivuilla vol. 3 : Villi

sunnuntai 23. huhtikuuta 2023

Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu

Kansikuva.


Eläimet kuolevat.

Franny on päättänyt seurata maailman viimeisiä lapintiiroja niiden muuttovaelluksella Grönlannista Antarktikselle. Hän puhuu itsensä kalastusalukseen, jonka miehistöllä on omat taakkansa kannettavanaan.

Luin tätä yöllä kahteen asti. Ja siinäpä on syy, miksi yritän välttää lukemista noin iltayhdeksän jälkeen: hyvää kirjaa ei vain malta jättää kesken!

Tarina sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa ilmastonmuutos on muuttanut maailmaa peruuttamattomasti. Melkein kaikki luonnonvaraiset eläimet ovat kuolleet sukupuuttoon ja viimeisiin metsiin jonotetaan. Ihmiset haluavat nähdä puita, kun niitä vielä on.

Franny on erikoinen päähenkilö, joka on myös epäluotettava kertoja. Hänen kirjan alussa kertomansa asiat paljastuvatkin tarinan edetessä toisenlaisiksi. Minä pidin Frannysta, jota hänen puolisonsa vertaa muuttolintuun. Myös Frannyn veressä on pakonomainen tarve vaeltaa vapaana ja se onkin aiheuttanut hänelle paljon surua vuosikymmenten aikana.


Ja kiistaton totuus on, etten ole koskaan pelännyt merta. Olen rakastanut sitä jokaisena hetkenä, jona olen hengittänyt ja sydämeni on lyönyt.

Nyt meri kunnioittaa minua, kannattelee minua ja tekee raajoistani keveät ja vahvat. Se kuljettaa minua mukanaan ja syleilee minua aivan kuten minä syleilen sitä. En pysty taistelemaan sitä vastaan. En osaisi taistella sitä vastaan.

Niall kirjoitti minulle kerran:

Rakastat minua vain toiseksi eniten. Mutta millainen idiootti olisi mustasukkainen merelle?
(s. 257)


Melankolinen tarinan puhuu luonnon ja omana itsenään elämisen puolesta. Frannyn maailmassa on liian myöhäistä pelastaa sukupuuttoon kuolleita eläimiä, mutta me voimme vielä yrittää estää totaalisen joukkotuhon. Kalastusalus Saghanin miehistö on hyvin sekalaista sakkia, mutta kuten Frannya, meri vetää heitäkin vastustamattomasti puoleensa. Kalastus on heidän ammattinsa siitäkin huolimatta, että juuri se on kiihdyttänyt merien köyhtymistä.

Kirjassa on paitsi hienoa kuvausta linnuista ja merestä, myös kaunista ja koskettavaa kuvausta Frannysta. Tarinan etenee kahdella aikatasolla. Nykyhetken lomassa on takaumia Frannyn elämästä ja mitä pitemmälle tarina etenee, sitä enemmän ne selittävät häntä ja hänen tarvettaan päästä Antarktikselle.

Hieno kirja! McConaghyltä on suomennettu myös Täällä oli susia -kirja, joka täytyy ehdottomasti lukea.


Kirjan tiedot:
Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu | WSOY 2021 | 344 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Migrations (2020) | Suomennos: Sari Karhulahti

Luettu myös:

Haasteet:
* Helmet 2023 : 20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla [26/50]