sunnuntai 5. helmikuuta 2023

Lauren Groff: Mestarinna

Kansikuva.

Hän ratsastaa yksin ulos metsästä.

Vuonna 1158 orvoksi jäänyt 17-vuotias Marie lähetetään köyhtyneeseen nunnaluostariin. Alkujärkytyksestä toivuttuaan Marie päättää ryhtyä toimeen. Vuosikymmenten aikana hän nostaa luostarin rappiosta uuteen loistoon.

Silmäilin tätä jo viime vuonna, mutta en kuitenkaan tullut lukeneeksi. En silloin hoksannut, että tämä perustuu hieman tositapahtumiin. Kirjan Marie on 1100-luvulla elänyt runoilija ja mystikko Marie de France, jonka todellisesta henkilöllisyydestä ei ole varmuutta. Tässä tarinassa hän on myös Shaftersburyn luostarin abbedissa ja kuningas Geoffrey Plantagenetin äpärätytär.

Kirjan tarina kattaa viitisen vuosikymmentä. Alussa on nuori Marie, luku- ja kirjoitustaitoinen kuninkaallinen äpärä, joka onnettomuudekseen on paitsi ruma ja valtavan pitkä, myös hyvin taipumaton luonne. Ei hänestä vaimoksi ole, joten kuningatar Eleonoora Akvitanialainen passittaa hänet luostariin.

Marien elämää määrittää luostarin lisäksi myös hänen palava rakkautensa Eleonooraan. Marien elämään mahtuu muitakin naisia, palvelijatar ja nunnasisaria, mutta hän palaa aina ajattelemaan kaunista kuningatartaan. Kirjassa kuvattiinkin hyvin naisten monimutkaisia suhteita. Marie rakastaa ja yrittää olla vihaamatta, ja nunnaluostarissakin käydään ajoittain armotonta valtataistelua.


Marie ei lainkaan ihmettele, minkä tähden niin harvalla hänen nunnistaan on kyy ajatella itse; hän näki heti saapuessaan, että juuri se on iskostettu syvälle luostarielämän rakenteeseen. Hän ymmärtää abbedissana, kuinka vaarallinen itsenäisesti ajatteleva nunna voikaan olla. Jos hänen laumassaan olisi toinen Marie, se olisi kohtalokasta. Hän tuntee ajoittain ankaraa syyllisyyttä, mutta pitää silti nunnat pyhässä pimeydessä työn ja rukoilun parissa. Hän oikeuttaa sen selittämällä itselleen, että siten hän pitää tyttärensä viattomina. Hän on luonut toisen Eedenin.
(s. 144-145)


Pidin etenkin kirjan ensimmäisestä puolesta, jossa Marie keksii keinoja pelastaa luostarin. Loppupuolella homma tuntui kuitenkin lähtevän lapasesta vähän liikaa. Kirjassa on hyvää ja raakaakin kuvausta siitä, miten vähän naisella oli keskiajalla vaihtoehtoja. Luostariinkin lähetetään nimenomaan ongelmatapauksia, joille heidän suvuillaan ei ole mitään käyttöä.

Marie haluaa tehdä luostaristaan naisten valtakunnan, feministisen utopian, ja mikäs siinä, mutta jotenkin tarina meni sen kanssa ihan liiallisuuksia. Siinä vaiheessa kun Marie alkaa pitää itseään paavina, uskottavuuden raja oli jäänyt kauas taakse. Eihän se sinänsä kirjan vika ole, Groff kertoo sen tarinan, jonka haluaa. Se vain ei ollut ihan se, jonka minä halusin lukea.

Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin positiivinen lukukokemus ja mielenkiintoinen ajan- ja naisenkuva. Pidin Mariesta kertojana ja kirjan kieli on kaunista. Kiitos toki suomentajalle eli Tero Valkoselle siitä!


Kirjan tiedot:
Lauren Groff: Mestarinna | S&S 2022 | 286 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Matrix (2021) | Suomennos: Tero Valkonen

Luettu myös:
Ainakin Tuijata ja Kirjat kertovat

Haasteet:

* Helmet 2023 : 4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna [12/50]
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 1. Nainen, joka jättää jäljen historiaan
* Queer-lukuhaaste 2023 : Mennyt aika

lauantai 4. helmikuuta 2023

Alessandro Barbucci & Giovanni Di Gregorio: Sarahin uni & Cassiopéen ihastus (Sisarukset Grémillet #01 & #02)

Kansikuvat.

Grémillen sisarukset Sarah, Cassiopée ja Lucille asuvat nelistään äitinsä kanssa. Sarjakuvasarjan ensimmäisessä osassa tytöt selvittävät äitinsä salaisuutta ja toisessa he yrittävät napata kummituksen.

Seurasin tuossa viime viikolla etänä Oulun kaupunginkirjaston järjestämää Kirjasaari-tapahtumaa. Vuotuisessa tapahtumassa Oulun kirjastolaiset esittelevät edellisen vuoden helmiä. Lasten ja nuorten sarjakuvia esitellyt Katja Pietilä kertoi tämän sarjan ja etenkin sen toisen osan olleen omia suosikkejaan viime vuoden tarjonnasta.

Luentaan, siis!

Sisarukset Grémillet on ranskalainen sarja ja sen kuvittaja on kuvittanut aiemmin muun muassa W.I.T.C.H.-sarjaa. Tyylillisesti tämä sarja näyttää samalta, mutta mielestäni tässä jälki on hienostuneempaa. Väritys on herkkä ja kaunis, ja voi että kun tässä on niin kauniita ympäristöjä oli sitten kyseessä Sarahin huone, maaseutu tai ränsistynyt kasvihuone. Tätä katseli ilokseen.


Kuva sarjakuvasta, kuvassa tyttö nukkuu puun alla kissojen ympäröimänä.
Etenkin Sarahin unessa näkyi paljon kissoja!


Tarinat olivat päälle päin kepeitä, mutta niiden alla piilikin vakavampi juonne. Sarahin unessa tytöistä vanhin eli Sarah näkee toistuvasti merkillistä unta, ja samaan aikaan tytöt alkavat tutkia äitinsä menneisyyttä. He löytävät valokuva, jossa äiti on raskaana, mutta vihjeistä päätellen kuva on otettu ennen Sarahin syntymää.

Toisessa osassa tytöt vierailevat maalla mumminsa luona. Muistisairautta poteva mummi kertoo, että joku soittelee yöllä läheisen kirkon kelloja ja tytöt päättävät selvittää, kuka metelöinnin takana on. Tarina keskittyy keskimmäiseen sisaren eli Cassiopéen orastaviin ihastuksen tunteisiin kotipuoleen jäänyttä poikaa kohtaan.

Minä tykkäsin enemmän sarjan ensimmäisestä osasta, koska toinen osa keskittyi omaan makuuni liikaa ihastusjuttuihin. Näitä kun oli tarinassa peräti kolme erillistä tapausta. Toisaalta niitä kyllä käsitellään kypsällä tavalla ja oli kirjassa muutakin juonta.

Nuorimmasta sisaresta Lucillesta kertova kirja ilmestyy näköjään nyt keväällä ja aion kyllä lukea senkin.

Kirjan tiedot:
Alessandro Barbucci & Giovanni Di Gregorio: Sarahin uni & Cassiopéen ihastus | Story House Egmont 2021 & 2022 | 71 & 72 sivua | Kirjastosta
Ranskankieliset alkuteokset: La Rêve de Sarah (2020) & Amours de Cassiopée (2021) | Suomennos: Jouko Ruokosenmäki

Haasteet:
* Helmet 2023 : 50. kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä [11/50]

torstai 2. helmikuuta 2023

Anne B. Ragde: Erakkoravut

Kansikuva.

Torunn ei yleensä koskaan herännyt näin aikaisin.

Neshovin veljekset ja Torunn toipuvat vielä sukusalaisuuden aiheuttamasta järkytyksestä. Kukin yrittää tahollaan päästä kiinni normaaliin elämänrytmiin, mutta eipä se niin helposti käykään.

Tämä kirja jatkuu melkein suoraan siitä, mihin sarjan aloitusosa Berliininpoppelit jäi. Yritän kuitenkin välttää suurempia juonipaljastuksia.

Jostain syystä takakannessa sanotaan, että tässä osassa keskiöön nousee Torunn, Tor Neshovin tytär. Minusta taas Torunnin tarina oli kaikkein mitäänsanomattomin, etenkin kirjan alkupuolella. Margidon uskonkriisi ja saunaremonttikin olivat kiinnostavampia kuin Torunnin rakkausdraama.

Eniten pidin Torin ja Erlendin tarinoista. Erlend asuu Kööpenhaminassa ökyasunnossa rakkaan Krummensa kanssa. Rakkaus tuntuu saavan ryppyjä, kun Krumme kertoo haaveilevansa lapsesta. Tässä tarinassa pureuduttiin Erlendin omiin epävarmuuksiin: eikö hän enää riitä Krummelle ja mitä hänellä muka olisi tarjota lapselle?

Erlendin ja Krummen suhdetta kuvataan lämmöllä. He ovat olleet pitkään yhdessä ja Krummen lapsihaave kertoo hänen toiveistaan suhteen jatkuvuudelle. Kummallakin löytyy mielipiteitä sen suhteen, miten he miesparina lapsihaaveen toteuttaisivat, jos toteuttaisivat.

Tor puolestaan asuu edelleen sukutilalla eikä osaa käsitellä sen mainitun salaisuuden paljastumista millään tavalla. Äkillinen loukkaantuminen saa kaikki kriisit ja tunteet hyökymään viimein päälle sellaisella voimalla, että Tor masentuu.

Minusta Torin kautta kuvattiin hyvin tilannetta, jossa sukutilalla ei tunnukaan olevan tulevaisuutta. Jos Neshovin tila kaatuu, mitä varten Tor on raatanut koko elämänsä ajan? Tunne on ollut varmasti tuttu monelle suomalaisellekin viime vuosikymmeninä.

Olen nyt jotenkin aivan ihastunut tähän sarjaan ja pitää katsoa, maltanko lukea jotain muuta tässä välissä vai siirrynkö suoraan seuraavaan osaan. Tämä jäi melkoiseen cliffhangeriin.


Kirjan tiedot:
Anne B. Ragde: Erakkoravut | Tammi 2008 | 300 sivua | Kirjastosta
Norjankielinen alkuteos: Eremittkrepsene (2005) | Suomennos: Tarja Teva

Luettu myös:
Kirjan pauloissa, Luetut, lukemattomat, Leena Lumi ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 28. kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä [10/50]
* Queer-lukuhaaste 2023 : Kasuaali queeriys

tiistai 31. tammikuuta 2023

Tammikooste

Tammikuu oli hienojen kirjojen kuukausi! Toivottavasti vuosi jatkuu samanlaisena. Kuukauden parhaaksi sanoisin tuon viimeksi lukemani eli Maria Turtschaninoffin Suomaan, joskin kilpailu oli kova etenkin Andy Weirin Operaatio Ave Marian kanssa.

Helmikuussa alkaa heinäkuun loppuun saakka kestävä, Instagramissa pyörivä Queer-lukuhaaste 2023. Pitääpä katsoa, mitä siihen saisi tänä vuonna luettua.

Juuri nyt minulla on kesken Anne B. Ragden Erakkoravut, joka jatkaa Neshovin suvun tarinaa.

Luettu & blogattu

Andy Weir: Operaatio Ave Maria
Kaksin Tau Cetissä. Hieno aloitus lukuvuodelle, tykkäsin kirjan hahmoista ja jännitys pysyi yllä koko ajan.

Anne B. Ragde: Berliininpoppelit
Sukukokous Norjassa. Vetävä perheromaani, jatkan kyllä sarjan parissa.

Arthur Brand: Hitlerin hevoset: tositarina taidekaupan pimeältä puolelta
Hitlerin hevosten jäljillä. Kiinnostava aihe ja luki kuin toimintadekkaria, millä oli huonotkin puolensa.

Anna Englund: Lautapalttoo
Rakkautta Pohjanmaalla. Kauniisti kirjoitettu historiallinen kahden naisen rakkaustarina, joskin aika siirappinen loppu.

Gengoroh Tagame: My Brother's Husband. Volume 1 & 2
Ennakkoluuloja kohtaamassa. Pohtiva ja arkinen tarina homofobiasta, perheestä ja rakkaudesta.

Hannu Salmi: Tunteiden palo: Turku liekeissä 1827
Turku tulessa. Kiinnostava ja sujuvalukuinen tietokirja yhdestä Suomen historian käännekohdista.

Kerstin Ekman: Suden jälki
Vanhus ja susi. Hieno kirja, mutta luin sen väärässä lukufiiliksessä.

Antti Heikkinen: Latu
Hiihtäjän mieli. Koskettava kirja kuolinvuoteellaan makaava Pauli Pitkäsen elämästä.

Maria Turtschaninoff: Suomaa
Pohjalainen sukuromaani. Hieno sukutarina, jossa ihastelin monia kerronnan keinoja.

Kansikuvakollaasi.

sunnuntai 29. tammikuuta 2023

Maria Turtschaninoff: Suomaa

Kansikuva.

Puramme tavarat autosta ja panen uurnan kuistin pöydälle

Sotamies Matts Matsinpoika saa kruunulta palkakseen oman torpan. Tapaaminen metsänneidon kanssa johtaa haltijaverisen Nevabackan suvun syntyyn ja vuosisatoja kestävään suhteeseen lähiluonnon kanssa.

Tammikuu on ollut minulle hyvien kirjojen kuukausi. Tämän Maria Turtschaninoffin Suomaan huomasin muistaakseni jossain Facebookin kirjallisuusryhmästä. Kirja oli odottamaanikin parempi lukukokemus ja oli suorastaan sääli, kun se loppui.

Episodimainen sukuromaani kertoo pohjalaisen Nevabackan suvun tarinan Suomen historian myrskyissä. Matts kääntää maata 1600-luvulla ja satoja vuosia myöhemmin hänen jälkeläisensä löytävät taas tiensä suon laitamille. Kirjalla on useita eri kertojia ja piirsin lukiessani omaksi ilokseni sukupuuta, johon kaikki hahmot mukavasti asettuivatkin.

Kivana ja yllättävänä ratkaisuna kirjassa käytetään erilaisia kerronnan keinoja. Löytyy säeromaania, minäkertojaa, ulkopuolista näkökulmaa, päiväkirjamerkintää ja kirjeitäkin. Ihastuin etenkin noihin kirjeisiin, joita kirjoittaa 1800-luvulla nuori Alina. Ne tuntuivat aivan aidoilta ja tyylillisesti oikeilta, ja oli helppo kuvitella nuoren naisen kirjoittaneen niitä.

Nevabackan suvun historiaan mahtuu niin tragedioita kuin onnellisempiakin loppuja. Milloin kurittavat sota ja nälänhätä, milloin taas sato on runsas ja perhe ainakin suhteellisen onnellinen. Tarinassa näkyy hyvin ajankuva ja muuttuva maailma. Mitä lähemmäs nykyhetkeä tullaan, sitä kauemmas tilalta lähdetään ja sitä enemmän etenkin naisilla on mahdollisuuksia.

Samoin kirjassa näkyy hienosti ihmisen suhde luontoon. Mattsille metsän väki on aivan totta ja tarinassakin he ovat oikeasti olemassa. Luonnon kanssa eletään rinnakkain ja sitä kunnioitetaan. Mutta sitten ottaa vallan kristillinen ajattelutapa: metsän väkeä ei ole ja maan on taivuttava ihmisen voiman edessä. Mitä kauemmas Mattsista mennään, sitä kaukaisempi villi luonto on nevabackalaisille. Luonto ei ole enää arvokas sellaisena kuin se on, vaan siitä on otettava irti kaikki mahdollinen hyöty.

Tykkäsin itse paljon myös siitä, miten hyvin sukuhistoria pysyy tarinan mukana. Esivanhempia ei välttämättä muisteta enää nimeltä, mutta heistä jää kuitenkin jäljelle jotain. Johanneksen kohtalo ja myöhemmin johanneksenpuuhun liittynyt uskomus huvittivat minua suuresti. Perhetarinat, myytit ja uskomukset säilyvät pitkään sen jälkeenkin kun asiaan liittynyt henkilö on jo kuollut.


Askeleeni tömähtelevät maata vasten
ja se kuuntelee
ja se kuiskaa
minä tunnen askeleesi
tiedän kenen likkoja sinä olet

(s. 14)


Kirjan tiedot:
Maria Turtschaninoff: Suomaa | Tammi 2022 | 371 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Arvejord (2022) | Suomennos: Sirkka-Liisa Sjöblom

Luettu myös:
Kirsin kirjanurkka, Siniset helmet, Tuijata ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 10. kirjassa on ohjeita ja neuvoja [9/50]
* Luonto sivuilla: Myytti/mytologia
* Ihana susi: Kirjassa on luonnonsuojeluteema
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 17. kirjassa käsitellään uskontoa tai mytologiaa

tiistai 24. tammikuuta 2023

Antti Heikkinen: Latu

Kansikuva.

Minä en tarvitse välimiehiä, kun alan Jumalan kanssa haastella.

Mestarihiihtäjä Pauli Pitkänen makaa kuolinvuoteellaan. Siinä on aikaa miettiä elämäänsä ja sitä, mitä tulikaan tehtyä. Hiihdetty ainakin on.

Näin sitä oppii uutta kaunokirjallisuuden myötä. Rehellisesti sanoen en ollut koskaan kuullutkaan Pauli Pitkäsestä ennen tämän kirjan lukemista. Antti Heikkinen on luonut tässä koskettavan tarinan miehestä, joka halusi hiihtää ja joka kuoli hirvittävän onnettomuuden seurauksena.

Sodassa jo aiemmin loukkaantunut Pauli oli kotirintaman tehtävissä jatkosodan kesänä 1941. Kaatuneen sotilaan varusteista löytyi käsikranaatti ja sitten oltiinkin elämän suurien valintojen äärellä.


Seisoin toisessa kädessään kävelykeppiä, toisessa kranaattia puristavan itseni vieressä ja kurotuin kuiskaamaan korvaani, jotta paljon olet viallisempi ja vääryyksiä tehneempi kuin nämä mukelot. Niillä on elämä edessään. Joutavampi sinä olet kuolemaan, Paul Einar. Heitä nurkkaan se tappokone.
(s. 22)


Pauli ei heitä kranaattia pihalle leikkivien lasten keskelle vaan opettajan pöydän alle. Hän ei ehdi pakoon räjähdystä ja loukkaantuu vakavasti.

Tarina hyppii vuoden 1941 ja Paulin elämäntarinan välillä. Hiihtoinnostus alkaa jo pienenä ja Pauli kehittää itse omalaatuisen etukenoisen hiihtotapansa. Tykkäsin siitä, miten kirjassa kuvataan hiihtäjän mieltä. Ulkomaille lähdetään hiihtämään, ei katsomaan maisemia. Puhdas hanki on houkutus luoda oma ura, kirjaimellisesti. Mikä on kauniimpaa kuin latu, joka vie juuri sinne, minne hiihtäjä haluaa mennä?

Koskettava ja nopealukuinen kirja, suosittelen ehdottomasti hiihdosta kiinnostuneille! Itse en koske suksiin kuin vahingossa, mutta hiihtokisoja seuraan kyllä ja tämä on hieno kirja luettavaksi kisojen välissä.


Kirjan tiedot:
Antti Heikkinen: Latu | WSOY 2021 | 172 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Annelin kirjoissa, Amman lukuhetki, Tarukirja ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 24. kirja kertoo urheilijasta [8/50]
* Ihana susi: Kirjan kannessa on puita
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 7. kirjassa opitaan uutta

maanantai 16. tammikuuta 2023

Kerstin Ekman: Suden jälki

Kansikuva.

Oli kylmä.

Ulf näkee suden 70-vuotispäivänään. Suuren urossuden kohtaaminen nitkauttaa jotain metsästyksenjohtajan sisällä eikä mikään ole enää entisellään.

Tartuin tähän kirjaan työkaverin suosittelemana. Lyhyt kirja oli helppo lukea yhtenä päivänä ja kirja on erittäin taitavasti kirjoitettu. En ole lukenut ennen mitään Ekmanin kirjoittamaa, mutta jos hän on vielä ysikymppisenäkin näin hyvässä terässä, muidenkin kirjojen täytyy olla todella hyviä.

Mutta, tätä lukiessani mietin, että jätänkö kesken vai ei. En sitten jättänyt ja nyt kaduttaa vähän. En ollut tai ole sillä tuulella, että näin melankolinen kirja oli hyvä valinta juuri tähän hetkeen.

Kirjassa Ulf käy läpi elämäänsä metsästyksen, avioliiton ja työnsä kautta. Ulf luuli tekevänsä oikeita valintoja työskennellessään valtion leivissä metsänhoitajana, mutta millaista jälkeä metsiin onkaan jätetty? Kotona on vino pino jahtipäiväkirjoja vuosikymmenten ajalta, mutta nyt niiden sisältö saa Ulfin voimaan pahoin. Ainoa vakaa asia elämän perustusten horjuessa on Inga ja melkein elämän mittainen kumppanuus.

Tarinassa kuvataan vanhenevaa miestä, pitkää avioliittoa ja sitä, kun melkein kaikki tehty alkaakin tuntua väärältä. Kirja on täynnä isoja ja pieniä arkisia vastoinkäymisiä eikä Ulf-parka tunnu saavan hetken rauhaa. Ajallisesti kirjassa kuluu noin puolitoista vuotta, jonka aikana Ulf yrittää selvitä sisä- ja ulkopuolellaan tapahtuvista mullistuksista.

Kirja on tosiaan hieno kuvaus ihmisen mielestä, elämän ehtoopuolesta ja suurista muutoksista. Minulle se ei kuitenkaan ollut erityisen miellyttävä lukukokemus. Liian surullinen, vaikka toivoa välillä pilkahtikin ja uusiakin alkuja löytyi.


Kirjan tiedot:
Kerstin Ekman: Suden jälki | Tammi 2022 | 176 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Löpa varg (2021) | Suomennos: Pirkko Talvio-Jaatinen

Luettu myös:

Mummo matkalla, Kirjojen keskellä, Lumiomena ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 30. kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi [7/50]
Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto 2022.
* Ihana susi: Kirjan nimessä on susi

lauantai 14. tammikuuta 2023

Hannu Salmi: Tunteiden palo: Turku liekeissä 1827

Kansikuva.

Näin lapsena unta, että kotikaupunkini Turku oli tulessa.

Millainen kokemus oli Turun palon todistaminen? Mistä ja miksi liekit leimahtivat? Entä miten Suomi toipui tästä valtavasta järkytyksestä?

Turun yliopiston kulttuurihistorian professori Hannu Salmi pohtii näitä kysymyksiä kirjassaan, josta on puhuttu jo vaikka kuinka paljon. Kirjahan oli yksi viime vuoden Tieto Finlandia -ehdokkaista ja siltä listalta minäkin tämän bongasin. Minulla ei ole mitään henkilökohtaista yhteyttä Turkuun, mutta historia ja sen käännekohdat kiinnostavat aina.

Tykkäsin kirjasta ja sen kertovasta tyylistä. Salmi maalaa hienoja kuvia palavasta kaupungista ja epätoivoisista ihmisistä, jotka yrittävät pelastaa mitä pelastettavissa on. Ihan syke nousi joissakin kohdissa, kun jännitys tiivistyi ja ihmisten hätä vain kasvoi.


Tuli nieli Ruohonpään pelloilta työläästi kerätyt korret. Ritinä voimistui, kun liekit tarttuivat heinistä kattorakenteisiin. Tulen humina vaihtui äänien sekasorroksi. Hirsien ja parrujen paukkeeseen sekoittuivat sammuttajien hätähuudot. Taivaalle kurkottavat liekit ja kattojen ylle kohoava tulenkarvainen pilvi kertoivat kauhistuttavaa viestiä.
(s. 29)


Salmi nojaa kirjassaan aikalaiskertomuksiin ja ne luovatkin kirjalle ihan oman tunnelmansa. Totta kai mukana on myös jonkin verran spekulointia, mutta nämä ihmiset olivat oikeasti olemassa. He elivät Turussa ja yhtäkkiä kaupunkia ei enää ollutkaan. Kahden päivän raivokas tulipalo tuhosi suurimman osan kaupunkia, mukaan lukien vaivalla kerätyn Turun akatemian kirjaston.

Salmi kumoaa kirjassaan lopullisesti sen parisataa vuotta kiertäneen väitteen, jonka mukaan tuli syttyi piikatytön huolimattomuudesta. Oli kyllä mielenkiintoista lukea siitä, miten tällainen väite ja huhu sai alkunsa, vaikka totuus selvitettiin oikeudessa heti palon jälkeen. Näinpä se jännittävä huhu on vahvempi kuin tylsä totuus.

Samoin oli kiinnostavaa lukea, miten uutinen palosta levisi ympäri maailmaa ja miten Turkua alettiin jälleenrakentaa. Sehän on ollut aivan valtava projekti, jota on vaikea käsittää. Kaiken lisäksi turkulaiset saivat vielä uutisen yliopisto siirtymisestä Helsinkiin.

Kaiken kaikkiaan todella mielenkiintoinen ja sujuvalukuinen tietokirja! Tuntui vähän kuin olisi jotain katastrofiromaania lukenut.


Kirjan tiedot:
Hannu Salmi: Tunteiden palo: Turku liekeissä 1827 | Otava 2022 | 240 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Ainakin Kirsin kirjanurkka ja Kirjat kertovat

Haasteet:
* Helmet 2023 : 1. kirjassa on kartta [6/50]
* Luonto sivuilla: Tuli
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 9. kirja, joka herättää tunteita

tiistai 10. tammikuuta 2023

Gengoroh Tagame: My Brother's Husband. Volume 1 & 2

Kansikuva.

Yaichi odottaa vähemmän innokkaasti erikoista vierasta. Mike on paitsi kanadalainen, myös Yaichin hiljattain edesmenneen kaksosveljen aviomies. Tarinassa pohditaan homofobian monia muotoja, perhettä ja kulttuurieroja.

No kyllä minä tiesin, kuka Gengoroh Tagame on ennen kuin luin nämä kaksi sarjakuvaromaania. Hänen aiemmat mangansa eivät oikein kohtaa omia intressejäni, joten en ole perehtynyt niihin sen syvällisimmin. Mutta nimenä tuttu ja mielenkiinnolla odotin, millaisen arkisen tarinan tavallisesti rajua sadomasokistista raiskaushomopornoa kirjoittava tekijä on luonut.

Vastaus on, että kauniisti ja pohtivasti kerrotun tarinan siitä, miten keskiverto japanilaismies kohtaa omat ennakkoluulonsa. Yaichi on pienen tyttärensä Kanan yksinhuoltaja, jonka yhteys nuorempaan veljeen Ryojiin katkesi tämän muutettua Kanadaan vuosia aiemmin.

Vai oliko syynä sittenkään Kanada? Yaichi ei ole raivopäinen homofoobikko, mutta Miken tavattuaan hän ymmärtää alkaneensa erkaantua Ryojista sen jälkeen, kun pikkuveli tuli teininä ulos kaapista. Samalla Yaichi alkaa pohtia sitä, miten yksittäiset henkilöt ja koko yhteiskunta voivat olla ennakkoluuloisia ja syrjiviä ilman, että kukaan suoranaisesti haukkuu tai hakkaa ketään.

Mikeen tutustuessaan ja asioita pohtiessaan Yaichi päättää tietoisesti muuttua. Hän ei enää halua olla hiljaa vaan tarttuu itsekin epäkohtiin. Kukaan ei ansaitse tulla syrjityksia ja voihan olla, että Kana tuokin joskus kotiin pojan sijasta tyttöystävän. Yaichi haluaa luoda kodin, joka on turvallinen paikka ja jossa hän on aina luotettava vanhempi.


Ote kirjasta.
Yaichi.
(Volume 2, s. 15)

Tarinassa tuleekin vahvasti esiin rakkaus eri muodoissa. Yaichi rakastaa Kanaa yli kaiken ja virkistävänä vaihteluna hänellä on erinomaisen ystävälliset välit ex-vaimoonsa eli Kanan äitiin. Mike puolestaan kaipaa valtavasti Ryojia ja matkan Japaniin on tarkoitus täyttää tämän toive siitä, että Mike tutustuu hänen perheeseensä. Alkukankeuden jälkeen Yaichi alkaa nähdä Miken ihmisenä, ei vain homona ja veljensä outona ulkomaalaisena puolisona. Kana ja Mike puolestaan tykästyvät toisiinsa välittömästi.

Koko palkittu tarina löytyy ainakin Piki-kirjastojen OverDrivestä ja lukaisin molemmat osat yhdessä illassa. Kirjoista jäi hyvä mieli ja toiveikkuus siitä, että tulevaisuus on parempi. Yhdenkin ihmisen teoilla on merkitystä.


Kirjojen tiedot:
Gengoroh Tagame: My Brother's Husband. Volume 1 & 2 | Pantheon Books 2017 & 2018 | 254 & 254 sivua | Kirjastosta
Japaninkielinen alkuteos: Otouto no Otto (2014-2017) | Englanninkielinen käännös: Anne Ishii

Haasteet:
* Helmet 2023 : 9. kirjan kirjailija kuuluu vähemmistöön, ja kirja kertoo tästä vähemmistöstä [5/50]
* Luonto sivuilla: Tarina sijoittuu Aasiaan

Kuvassa koko perhe.
Koko perhe.
(Volume 2, s. 3)

sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Anna Englund: Lautapalttoo

Kansikuva.

Elena veti lakanan isännän alta ja suoristi jalat, laittoi kädet vatsan päälle, silitteli paitaa ja kampasi hiukset.

Ilmari rakentaa arkut ja anoppinsa opettama Elena ompelee niihin peitteet ja pehmukset. Kun pihaan astelee Lydia, helsinkiläinen valokuvaaja, Elenan elämä muuttuu kertaheitolla.

Olipahan hieno pieni romaani! Ja hauskana sattumana jo toinen tämän vuoden kirja, jossa päähenkilö työskentelee kuoleman parissa. Se ensimmäinen oli Berliininpoppelit, jossa yksi veli pyörittää hautaustoimistoa.

Elena on vielä nuori nainen, joka kyllä pitää työstään, mutta on epämääräisen tyytymätön elämäänsä. Lasta ei ole toiveista huolimatta pariskunnalle suotu ja anopin kanssa ollaan vuoroin sotajalalla ja vuoroin yhdessä maailmaa vastaan.

Manta olikin varsin lystikäs hahmo ja suosikkini koko kirjassa. Hänen elämäänsä on mahtunut myös henkilökohtaisia menetyksiä eikä hän etsi apua kirkosta vaan luonnosta. Mantan minä-kertoja kappaleet on kirjoitettu hersyvällä murteella ja asenteella, ja hänen elämänsä käydään läpi pikkuhiljaa.


Minä kohtaan nämä asiat just niin ku mua ihtiä huvittaa, siihen ei ole kellään mitään sanomista. Muut ei ole minun saaphaissani eläny, ja jos olisivat, niin niillä olis puhti loppunu aikoja sitten. Sitä voi rakastaa ja vihata ja ihan justiinsa samanaikaisesti, sellasta tää elämä on ollu isännän kanssa alusta asti.
(s. 15)



Tarinan keskiössä on kuitenkin Elena ja hänen suhteensa Lydiaan, niin erilaiseen ja kiehtovaan naiseen. Vähäsen tuhahtelin pikarakastumiselle, mutta sillä mennään ja naisten kiihkeyttä ja läheisyyttä kuvataan kyllä kauniisti.

Samoin tarinassa kuvataan hyvin sitä, millä tavoin samaa sukupuolta olevien henkilöiden suhteisiin eri ihmiset suhtautuivat. Helsingissä on paikkoja ja tilaisuuksia, joissa jokainen saa olla sellainen kuin on, sanoi laki mitä hyvänsä. Pohjanmaallakaan kaikki eivät suinkaan olisi heittämässä Elenaa selliin, vaan ymmärrystä löytyy yllättävän paljon.

Tarinassa tulee hyvin esiin se, miten erilaista elämää kaupunkilaiset elävät verrattuna pienen paikkakunnan asukkaisiin. Elenalle Helsinki on melkoinen kulttuurishokki, mutta tarjoaa myös paljon mahdollisuuksia.

Kirjan loppu oli melkoisen siirappinen, mutta kokonaisuutena tykkäsin tästä. Teksti on kaunista, rakkaus arkista ja järisyttävää, ja Elenan ylpeys omasta ammattitaidostaan on läsnä koko ajan.


Kirjan tiedot:
Anna Englund: Lautapalttoo | Siltala 2022 | 227 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Amman lukuhetki, Kirja hyllyssä, Lukutuulia ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 40. kirjassa hylätään jotain [4/50]
Entinen elämä!
* Luonto sivuilla: Kirjan kannessa on kukka
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 2. kirjassa kirjoitetaan tai luetaan kirje

perjantai 6. tammikuuta 2023

Arthur Brand: Hitlerin hevoset: tositarina taidekaupan pimeältä puolelta


Kansikuva.

Adolf Hitler ei ole nähnyt päivänvaloa kuukauteen.

Josef Thorakin veistämät valtavat hevospatsaat seisoivat Hitlerin kanslian edustalla. Niiden oletettiin tuhoutuneen toisessa maailmansodassa, mutta vuonna 2014 pimeissä taidepiireissä alkoi kiertää niistä uusia huhuja.

Työkaverini suositteli tätä viime vuonna "tietokirjana, joka oli kuin dekkari". En saanut aikaiseksi lukea tätä ennen kuin nyt ja täytyy todeta, että oikeassa hän oli. Kirjan kirjoittanut Adam Brand on taiteeseen erikoistunut yksityisetsivä, joka kertoo tässä, miten Josef Thorakin hevospatsaat lopulta löydettiin.

Tämä on nopealukuinen ja kirjoitettu niin kuin toimintadekkari: nopeaa toimintaa, tarkat hoksottimet ja nokkelaa sanailua. Viimeinen oli jopa hieman lukukokemusta häiritsevää. Brand ei taatusti keksinyt joka kerta jotain nasevaa sanottavaa, turha edes yrittää väittää sellaista!

Mutta, aihe oli kyllä mielenkiintoinen ja veihän se nokkelointi tarinaa jouhevasti eteen päin. Patsaita jäljittäessään Brand kertoo myös niiden historiasta ja natsi-Saksan taiteesta ja taiteilijoista noin ylipäätään. Tästä oppi paljon uutta ja googlasin lukiessani tarkempaa tietoa joistain nimistä ja tapahtumista.

Kevyempi ote aiheeseen aiheutti tosin myös sen, että tästä jäi jotenkin sellainen "voi noita (uus)natseja, mitä veijareita" -olo. Brand ei sympatiseeraa natseja ja tuo esille sen, miten paljon valtaa heillä ja heidän perillisillään on Saksassa edelleen. Se oli pysäyttävä ajatus.

Mutta silti, monet Brandin kohtaamista natseista tuntuivat pikemminkin eksentrisiltä miljonääreiltä kuin vaarallisilta ääriaatteita kannattavilta rikollisilta.

Suosittelisin pienellä varauksella jos aihe itsessään kiinnostaa.


Kirjan tiedot:
Arthur Brand: Hitlerin hevoset: tositarina taidekaupan pimeältä puolelta | Gummerus 2022 | 240 sivua | Kirjastosta
Hollanninkielinen alkuteos: De paarden van Hitler (2021) | Suomennos, ilmeisesti englanninkielisestä käännöksestä: Raimo Salminen

Haasteet:

* Helmet 2023 : 29. kirjassa on minä-kertoja [3/50]
* Lukumatka menneisyyteen 2023 : 21. kirjassa on edustettuna jokin taiteenala

tiistai 3. tammikuuta 2023

Anne B. Ragde: Berliininpoppelit

Kansikuva.

- Tule, hän kuiskasi.

Kun Neshovin perheen äiti vaipuu yllättäen koomaan, on tullut aika kaivaa esiin perheen kipupisteet. Veljekset Tor, Margido ja Erlend ovat kasvaneet erilleen ja joutuvat nyt kohtamaan toisensa ränsistyneellä kotitilalla.

Työkaverini suositteli tätä jo viime vuonna ja totta puhuen olen jemmannut lainaa hyllyssäni jo monta kuukautta. Olisin palauttanut, jos joku olisi varannut! Nyt kun halusin aloittaa uuden vuoden uudella lainapinolla, sain viimein aikaiseksi lukea tämän.

Ja olikin hyvä kirja! Suhtauduin hivenen epäillen norjalaiseen perhedraamaan, mutta luin sitten koko kirjan yhtenä päivänä. En ole aiemmin lukenut yhtään Anne B. Ragden kirjaa ja täytyy sanoa, että hän kirjoittaa hyvin vetävästi. Tarinalla on monta kertojaa ja jokaisella on oma äänensä.


Sen lisäksi sioilla täytyi olla hyvät oltavat, paremmat kuin hyvät, sillä hän [Tor] luki lehdistä syvää kuvotusta tuntien niistä, jotka eivät pitäneet kunnolla huolta eläimistään.

Hän vähät välitti, syyttivätkö sellaiset ihmiset ongelmia hermojen kanssa tai muuta hölynpölyä, ja hän inhosi sanontaa henkilökohtainen tragedia, sillä hän oli vakaasti sitä mieltä että kaikkien piti ensiksi mennä sikalaan tai navettaan elikoidensa luo ja saada sitten kaikessa rauhassa hermoromahduksensa keskiyön ja aamuseitsemän välillä.
(s. 88)


Ragde on myös luonut omituisen, mutta kuitenkin järkeenkäyvän ja aidon oloisen veljessarjan. Tor on äidin essun nauhoissa roikkunut sikatilallinen, Margido yksinäinen hautaustoimiston omistaja ja Erlend puolestaan asuu Kööpenhaminassa miesystävänsä kanssa. Hyvin erilaisia miehiä ja aluksi mietin, että miten ihmeessä he edes voivat olla samojen vanhempien kasvattamia.

Olivatpa kuitenkin ja mitä pitemmälle heidän henkilökohtaisiin tarinoihinsa kirjassa pureuduttiin, sitä enemmän tuli sellaisia "ahaa, totta kai!" -elämyksiä. Hienosti rakennettu tarina! Siihen kuuluu myös Torunn, Torin aikuinen tytär, jolle Neshovin tilan ja veljesten näkeminen on melkoinen järkytys. Ymmärrettävästi.

Sarja menee kyllä jatkoon ja luen toisen osan jahka ehdin. Ilmeisesti tämä on trilogia, joka onkin kasvanut viisiosaiseksi.


Kirjan tiedot:
Anne B. Ragde: Berliininpoppelit | Tammi 2007 | 294 sivua | Kirjastosta
Norjankielinen alkuteos: Berlinerpoplene (2004) | Suomennos: Tarja Teva

Luettu myös:

P. S. Rakastan kirjoja, Tarinoiden taikaa, Lumiomena, ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 3. kirjan nimessä on kasvi [2/50]
* Kirjamatka maailman ympäri: Norja

sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Andy Weir: Operaatio Ave Maria

Kansikuva.


"Mitä on kaksi plus kaksi?"

Ryland Grace herää yksin avaruusaluksessa muistinsa menettäneenä. Pikkuhiljaa hän ymmärtää olevansa reissulla, jossa pelissä on koko maapallon kohtalo.

Tämä oli minulle sekä vuoden 2022 viimeinen että vuoden 2023 ensimmäinen kirja. En saanut tätä luettua loppuu eilisen puolella enkä myöskään malttanut jättää tätä kesken, joten vuosi vaihtui lukiessa. Ehkäpä se on hyvän lukuvuoden merkki?

Olen lukenut Andy Weiriltä aiemmin Yksin Marsissa -kirjan, josta tykkäsin samoin kuin siitä tehdystä elokuvasta. Tässä on sikäli sama idea, että yksi tiedemies jää traagisten olosuhteiden pakosta yksin avaruuteen. Gracen ei tarvitse keksiä, miten selvitä Marsissa. Sen sijaan hänen pitää keksiä, miten pelastaa maapallo ilmaston hämärtymiseltä ja pikaisesti lähestyvältä jääkaudelta.

Tarina etenee kahdella tasolla, jotka molemmat olivat jännittävää luettavaa. Yhtäällä ollaan nykyhetkessä Tau Ceti -tähden kiertoradalla, 12 valovuoden päässä Maasta. Grace ei olekaan ainoa älyllinen olento lähiavaruudessa ja niinpä hänen on lyötävä hynttyyt yhteen aivan toisen lajin edustajan kanssa, molemmilla kun on sama tavoite.

Toisaalla palataan ajassa taaksepäin katsomaan, miksi Grace edes on Tau Cetissä. Aurinkomme uhkaa hämärtyä pienten avaruusöttiäisten vuoksi ja pikajääkausi tietäisi ihmiskunnan tuhoa. Asiaa lähdetään ratkaisemaan kansainvälisellä yhteistyöllä, jota johtaa diktaattorin ottein Eva Stratt. Pidin paljon myös Strattista, joka on olosuhteiden pakosta armoton käskyttäjä ja jolla on valta tehdä mitä vain operaatio Ave Marian nimissä.

Lopulta aikajanat kohtaavat ja selviää, miksi ihmeessä juuri Grace on lähetetty Tau Cetiin.

Pidin kirjasto todella paljon! En ymmärtänyt kaikkia tieteellisiä selityksiä, mutta sepä ei haitannut lukukokemusta ollenkaan. Ei niillä yksityiskohdilla ollut niin niin väliä kunhan vain tajusi, mihin niillä pyrittiin. Pidin Gracesta ja avaruusolento Kivisestä, jotka löytävät yllättävän nopeasti tavan kommunikoida keskenään. Kirja ei vellonut synkistelyssä ja sinänsä vakavaa aihetta kevensi huumorintajuinen kerronta.


Nälkä on kuulemma paras mauste. Kun ihmisellä on sudennälkä ja hän viimein tyydyttää sen syömällä, aivot palkitsevat komeasti urotyön. Hyvin tehty, ne sanovat, jäämme sittenkin henkiin!
(s. 19)


Yllätyin myös oikeasti kirjan lopusta, jota tavoistani poiketen en lukenut ensimmäisenä. Meillä kaikilla on pienet kirjalliset paheemme... 

Tästä on kuulemma tekeillä elokuva, joka pitää sitten ehdottomasti katsoa.


Kirjan tiedot:
Andy Weir: Operaatio Ave Maria | Into 2022 | 441 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Project Hail Mary (2021) | Suomennos: Annukka Kolehmainen

Haasteet:
* Helmet 2023 : 27. kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin [1/50]
* Luonto sivuilla: Avaruus