sunnuntai 31. joulukuuta 2023

Joulukooste

Helmet-lukuhaaste 2023 suoritettu ja vieläpä koko listalla. Haastekoonti on täällä.

Uusia haasteita tuntuu tulevan ovista ja ikkunoista eikä minulla ole mitään itsehillintää... Vuoden alusta käynnistyvät

* Lukumatka menneisyyteen 2024 (instassa, luetaan historiallisia kirjoja)
* Luonto sivuilla vol. 3 (instassa, jatkuu vuodelta 2023)
* Tiiliskiven neljä vuodenaikaa (instassa, vuoden aikaan luetaan neljä tiiliskiveä)
* Elämänkertabingo 2024 (instassa, luetaan elämäkertoja**)

Nyt yritän hillitä itseni ja olla aloittamatta mitään ennen kuin joku näistä on selätetty (lol). No, onneksi suurin osa etenee omalla painollaan ja aiheen puolesta kannustavat tarttumaan lukulistalla roikkuneisiin kirjoihin.

** Se on elämäkerta, ei elämänkerta! Tämä nyt häiritsee, mutta enpä ole haastetta nimennyt...


Luetut & blogatut

Elämää Pohjois-Koreassa. Kauhea maa tai oikeastaan sen johto, noin tiivistettynä.

Matkalla Japanissa. Kivan historiallisen matkakertomusmangasarjan avaus.

Eläinveriset Mikkelissä. Sinänsä hyvä idea, mutta toteutus ontui.

Sodan keskellä. Kuvakirja Ukrainan sodasta, sen verran synkkä, että paras lukea aikuisen kanssa.

Sukupuuton äärellä. Kauniisti kirjoitettu kirja surullisesta aiheesta.

Mafioson kotityöt. Ihan hauska, mutta kolme osaa näitä vitsejä oli ihan tarpeeksi.

Evakkoon Karjalasta. Hieno kuvakirja Suomen historiasta.

Raamatun syntyhistoria. Hyvä yleisteos aiheesta.

Hyvä vs. paha. Surumielinen klassikko, ei kuitenkaan Lindgren-suosikkejani.

Synkkä salaisuus. Sarjakuvaromaani syömishäiriöstä oli sekä toiveikas että ahdistava.

Kuolema Islannissa. En vieläkään ymmärrä sarjan hypetystä, tässä häiritsi etenkin viimeistelemätön kieli.


Kuvassa ilotulitteita.

Ja näillä puheilla, hyvää uutta vuotta 2024 kaikille!

Satu Rämö: Jakob

Kansikuva.


- En mie halua, pojista nuorin sanoi ja huitoi muutamaa sääskeä ympäriltään.

Joku tappaa ja pahoinpitelee ihmisiä Islannissa. Homman selvittäminen jää Hildurin harteille kun Jakob palaa Suomeen, mutta sitten Hildurin onkin lähdettävä Jakobia pelastamaan.

Vuoden viimeiseksi kirjaksi jää Satu Rämön dekkaritrilogian päätösosa Jakob. Juonipaljastus: ei sarja tähän pääty, vaikka tämän pitikin olla trilogia. 

En ole ollut mitenkään erityisen vaikuttunut Rämön edellisistä dekkareista, mutta kun nyt kerran tulin tämän varanneeksi niin luinpa sitten uteliaisuuttani. Minulle ei edelleenkään oikein aukea, miksi juuri näitä hypetetään näin paljon. Onnittelut kustantajalle keskinkertaisen dekkarisarjan loistavasti onnistuneesta markkinoinnista?

Tämän kirjan juoni on varsin hidas ja kaikki tapahtuu oikeastaan kirjan viimeisen kolmanneksen aikana. Sinänsä tuo Islanti-juoni oli kiinnostava, koska en ole ikinä ajatellutkaan, että tuollaistakin rikollisuutta on olemassa.

Jakobin Suomi-juoni oli aivan turha ja voi että minua ärsytti se, millainen kuva hänestä ja hänen naisistaan tässä luotiin. Jakob-parka on tietenkin oikeastaan syytön kaikkeen, myös omiin perseilyihinsä. Kavalat, narsistiset, epävakaat naiset ovat aina kaiken takana, eikä miehen tarvitse ottaa mitään vastuuta omasta käytöksestään. Ei kuule sympatioita heru.

Kirjaa lukiessani minua häiritsi todella paljon sen huolimaton kieli. Tekstissä on runsain mitoin kömpelöitä lauserakenteita ja selvästi suoraan englanninkielestä nostettuja idiomeja ja sanavalintoja. Silmäkonvehti? Joku hymyilee vaatimattomasti kun Hildur poistuu huoneesta (tässä ei ollut mitään järkeä kohtauksen kontekstissa)? Hildur upottaa ylähuulensa olutlasiin? Oletan, että kustantajalla on ollut niin kiire saada tämä joulumarkkinoille, että kustannustoimitus on unohdettu kokonaan tai ainakin jätetty puolitiehen.

Kokonaisuutena kirjaa olisi mielestäni voinut ihan hyvin tiivistää noin kolmanneksella. Tässä on paljon tyhjäkäyntiä ja samoja asioita toistetaan koko ajan. Uskotaan, uskotaan, Hildur haluaa surffata ja Jakob neuloo puikot kilisten. Saavat surfata ja neuloa ihan rauhassa tämän jälkeen. Jos ei ihmettä tapahdu, jätän sarjan lukemisen tähän.


Kirjan tiedot:
Satu Rämö: Jakob | WSOY 2023 | 400 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

keskiviikko 27. joulukuuta 2023

Victoria Ying: Hungry Ghost

Kansikuva.

Valerie pyrkii olemaan täydellinen tytär: tunnollinen, hyvä koulussa ja ennen kaikkea laiha. Kukaan ei tiedä Valin syömishäiriöstä ennen kuin häntä kohtaa suuri menetys ja kulissit alkavat murtua.

Rankka aihe, rankka tarina. Sarjakuvaromaania on inspiroinut Victoria Yingin oma elämä ja kamppailu syömishäiriön kanssa. Päähenkilö Val tarkkailee pakkomielteisesti syömisiään ja sen vähän mitä hän syö, hän pyrkii oksentamaan pois.

Kirjassa kuvataan hyvin syitä sille, miksi Val on päätynyt surulliseen tilanteeseensa. Tai syytä, yksikössä. Hänen äitinsä vaatii tottelevaisuutta ja laihuutta, koska eihän lihava henkilö voi mitenkään olla onnellinen. Minusta kirjan ahdistavimmat ruudut olivatkin niitä, joissa Val tuntee äitinsä katseen selässään vaikkei äiti välttämättä ole edes paikalla.


Sarjakuvien paneeleissa äiti tarkkailee tyttärensä ruokailua.
Ruokapoliisi tarkkailee jokaista suupalaa.
(s. 41)


Valin äiti yrittää vaikuttaa myös tyttärensä ystävyyssuhteisiin, Valin paras ystävä kun on lihava. Eihän Val vain halua päätyä sellaiseksi? Paras pysyä kaukana moisesta. Ja kuitenkin Jordan on kirjan onnellisin hahmo, joka on sinut itsensä kanssa ja itsevarma omassa kehossaan. Yksi Valin elämän suuntaa muuttavista asioista onkin riita Jordanin kanssa.

Pidin kirjan alkupuolesta enemmän, koska loppu tuntui menevän vähän pikakelauksella. Lopussa tapahtuvien asioiden hieman hitaampi kuvaaminen olisi mielestäni tehnyt tarinasta tasapainoisemman. Siitä kyllä pidin, että Valin tarina ja toipuminen jäävät kesken. Eihän syömishäiriöstä toivuta hetkessä ja monille se on elämänmittainen prosessi, joka ei ole koskaan valmis.

Tykkäsin myös kirjan kuvituksesta. Hahmot on helppo erottaa toisistaan ja Valin amerikkalainen arki saa erityisiä piirteitä hänen taiwanilaisen taustansa vuoksi. Kotikulttuuri näkyy ruoassa, juhlissa ja siinäkin, miten surevaa perhettä lähestytään.


Kirjan tiedot:
Victoria Ying: Hungry Ghost | First Second 2023 | 198 sivua | Kirjastosta

lauantai 23. joulukuuta 2023

Haastekoonti: Helmet-lukuhaaste 2023


No niin, tämän vuoden Helmet-lukuhaaste on valmistunut!

Viimeinen haastekirja oli tuo Astrid Lindgrenin Mio, poikani Mio. Tällä kertaa sain siis koko haasteen valmiiksi ja vieläpä ennen vuoden viimeistä päivää. Hyvä niin, koska uusi haaste julkaistaan ensi viikon torstaina.

Kaikki haasteeseen luetut kirjat löytyvät täältä. Tänä vuonna haaste ei ollut onneksi kovin hankala ja täsmäkirjoja piti lukea hyvin vähän.

Hankalimmat kohdat olivat

11. Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi
Miten voi olla niin vaikeaa löytyää kirjailija, jonka nimessä on 13 kirjainta? Laskin jokaisen kirjailijan kirjaimet ja onneksi vastaan tuli sitten Hayao Miyazaki ja hänen sarjakuvansa Shuna’s Journey.

17. Kirja on kokoelma esseitä, pakinoita tai kolumneja
Joita en juuri lue, joten tähän piti oikeasti etsiä sopivaa kirjaa. Päädyin sitten helppoon luettavaan eli Tom of Finland: Rohkea matka = Bold Journey -teokseen. Nimen kaksikielisyys johtuu siitä, että kirjakin oli kaksikielinen.

34. Kirja kertoo Ukrainasta
Tämä kohta edusti haastekategoriaa, josta en vain pidä eli aihetta, josta ei loppujen lopuksi ole kovinkaan montaa kirjaa ainakaan suomeksi. En halunnut synkkää sodasta kertovaa aikuisten kirjaa, joten valitsin synkän sodasta kertovan kuvakirjan, Larysa Denysenkon ja Olena Londonin Ilmahälytysten lapset.

41. Kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla
Minulla ei ole tapana selvitellä kirjailijoiden ikiä, joten tämä vaati lukemisen jälkeistä googlausta ja tuuriakin. En nyt muista löysinkö edes Zoulfa Katouhin täsmällistä syntymävuotta, mutta 1990-luvulla se kuitenkin on, joten Sitruunapuiden aika kävi tähän.


Saapa nähdä millainen haaste ensi vuodelle on tulossa!

Ja näihin tunnelmiin, hyvää joulua!

keskiviikko 20. joulukuuta 2023

Astrid Lindgren: Mio, poikani Mio

Kansikuva.


Kuunteliko kukaan radiota viidentenätoista lokakuuta viime vuonna?

Kasvattivanhempiensa hyljeksimä Jussi paljastuukin Kaukaisuuden maan prinssi Mioksi. Idylliseltä vaikuttavaa valtakuntaa uhkaa pelottava ritari Kaamo, joka Mion on kohdattava.

Helmet-lukuhaasteeni viimeinen puuttuva kohta oli "Kirja on klassikkoteos Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta". Minulla oli siihen mielessä ihan toinen kirja, mutta kun sen lukeminen ei edistynyt mihinkään, vaihdoin lennossa Astrid Lindgreniin.

Tämä oli surumieliseltä tunnelmaltaan samanlainen kirja kuin Veljeni Leijonamieli. Kaukaisuuden maa on Mion unelmien täyttymys, mutta sitäkin varjostaa synkkä pilvi. Ritari Kaamo on siepannut lapsia ja eipä kirjassa vältytä traagiselta kuolemaltakaan. Koko kerronta tuntuu huokuvan uhkaa ja sitä, että kohtaloaan ei voi välttää.

Olen lukenut jostain teorian siitä, että itse asiassa Jussi kuolikin kirjan alussa ja tarina on hänen viime hetken houreitaan. En päässyt ajatuksesta eroon lukemisen aikana, koska kaikki Kaukaisuuden maassa muistuttaa Mioa hänen entisestä elämästään, parempana versiona vain.

Mutta jos unohdetaan tuo masentava tulkinta, kirja oli pohjimmiltaan sellainen vanhanajan hyvän ja pahan välinen taistelu. Mio edustaa inhimillistä hyvää, joka rohkeudestaan huolimatta tarvitsee ystävänsä Jum-Jumin tukea. Ritari Kaamo edustaa pahaa, mutta kuitenkin sellaista pahaa, joka ei halua olla paha. Kivisydän vaivaa häntä itseäänkin.

Kirjana tämä oli mielestäni ihan ok, mutta ei yllä Veljeni Leijonamielen tai Ronja ryövärintyttären vertaiseksi. Ronja tosin on ikisuosikkini, joten on epäreilua verrata mitään kirjaa siihen!

Tässä lukemassani painoksessa on Johan Egerkransin kuvitus. Olen tykännyt hänen kuvitustyylistään hirviö- ja dinosauruskirjoissa, mutta tässä en ihan lämmennyt sille. Se tuntui jollain tavalla liian modernilta tarinaan.


Kirjan tiedot:
Astrid Lindgren: Mio, poikani Mio | WSOY 2021 (1. p. 1955) | 145 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Mio, min Mio (1954) | Suomennos: Kristiina Kivivuori

Luettu myös:

Haasteet:
* Helmet 2023 : 7. Kirja on klassikkoteos Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta [50/50]

maanantai 18. joulukuuta 2023

Ville Mäkipelto & Paavo Huotari: Sensuroitu: Raamatun muutosten vaiettu historia

Kansikuva.


Raamattu on edelleen 2020-luvulla maailman myydyin, siteeratuin, käytetyin ja myös väärinkäytetyin kirja.

Ville Mäkipelto ja Paavo Huotari pureutuvat kirjassaan Raamatun värikkääseen historiaan. Yhtenäisen Jumalan sanaan sijaan kansien välissä on itse asiassa varsin sekalainen kokoelma tekstejä, joita on valittu myös poliittisten tarkoitusperien mukaan.

Minun kiinnostukseni tähän kirjaan kumpusi kiinnostuksestani historiaan. Uskonto on aina läsnä tavalla tai toisella oli aika ja kulttuuri mikä tahansa. Tässä kirjassa Raamatun tekstien synty asetetaan historialliseen kontekstiinsa, jossa muun muassa patriarkaatin pönkittäminen koettiin erittäin tärkeäksi ja siksi naiskeskeisiä tekstejä jätettiin tylysti pois.

Harmillisesti odotin tältä kirjalta enemmän kuin se sitten loppujen lopuksi antoi. Kirja on kiinnostava ja jos aihe ei ole tuttu, siinä on varmasti paljon uutta asiaa. Se on myös selvästi kirjoitettu henkilöille, joille aihe on vieras. Jos yhtään kiinnostaa niin tässäpä hyvä teos tutustuttamaan Raamatun maalliseen syntyhistoriaan.

Minulle asia oli jo melkoisen tuttu, olen nimittäin opiskellut en teologiaa vaan historiaa, jossa tätä on tietenkin sivuttu. Yleisesti kiinnostuksesta olen lisäksi lukenut tästä aiheesta jotain omin päinkin. Kuten heti kirjan alussa todetaan, Raamattu on länsimaisen kulttuurin kulmakiviä, joten se on siitä näkökulmasta mielenkiintoinen kirja ihan ilman mitään uskonnollista vakaumustakaan.

Eli kokonaisuutena pätevä portti Raamatun historiaan ja Raamattuun ihmisten kokoamana antologiana. Ei nyt vain sattunut sisältämään mitään minulle järisyttävää tietoa. Tykkäsin kyllä siitä, että etu- ja takakansiaukeamilla oli kuvia vanhoista käsikirjoituksista.


Kirjan tiedot:
Ville Mäkipelto & Paavo Huotari: Sensuroitu: Raamatun muutosten vaiettu historia | Otava 2023 | 225 sivua | Kirjastosta

keskiviikko 13. joulukuuta 2023

Lotta-Sofia Saahko & Christel Rönns: Omenarannasta uuteen kotiin

Kansikuva.

Lotta tulee kylään papan luo ja kuulee häneltä laulun Karjalasta. Missä se on ja miksi papan on sinne ikävä?

No kyllähän minäkin laulavan papan ja hänen Lottansa tiesin, mutta tätä ennen en ollut koskaan lukenut heistä mitään lehtijuttua kummempaa. Etsin täsmäkirjaa Helmet-lukuhaasteeseen ja kun hakusanoilla löytyi kivan näköinen kuvakirja, päätin lukea sen.

Olen aina tykännyt Christel Rönnsin kuvituksista ja ne sopivat hienosti tähän tarinaan. Viivoitus ja väritys olivat jotenkin sopivan rustiikkisen tuntuisia sotavuosien miljööseen.

Pappa siis kertoo tässä Lotalle siitä, miten hänen perheensä joutui lähtemään Karjalasta evakkoon vuonna 1939. Tragediasta kerrotaan lapsiystävällisesti ja tarinaan mahtuvat niin evakkomatka junassa kuin sopeutuminen uuteen ympäristöön Suomessa. On hienoa, että Suomen historiasta tehdään kirjoja myös perheen pienimmille.


Kuvassa mies nostaa lasta naisen syliin junan kyytiin.
Isä jää rintamalle muun perheen lähtiessä evakkoon.


Itselläni ei ole sukusiteitä Karjalaan, mutta entisen työkaverini kautta olen kuullut, miten karjalaista kulttuuria pyritään pitämään elossa. Tässä kirjassa se näkyy muun muassa karjalanpiirakoissa ja papan lauluissa.

Söpönä yksityiskohtana pikku-papalla on Mirri-kissa ja seniori-papalla on seinällään kissakalenteri. Kissarakkaus kunniaan!


Kirjan tiedot:
Lotta-Sofia Saahko & Christel Rönns: Omenarannasta uuteen kotiin | Tammi 2022 | 25 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2023 : 2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta [49/50]

tiistai 12. joulukuuta 2023

Kousuke Oono: The Way of the Househusband. Volume 1-3

Kansikuvat.

Pahamainen yakuza-pomo, Kuolematon Lohikäärme, katoaa eräänä päivänä kartalta. Vanhat kaverit ja viholliset yllättyvät perin juurin kun käy ilmi, että väkivaltainen mafioso on vaihtanut alaa kodinhengettäreksi.

Tämä manga ja siitä tehty anime ovat hengailleet jossain tietoisuuteni liepeillä jo pitkään. Huomasin tuossa vasta, että nämä kolme ensimmäistä osaa ovat saatavilla kirjastokimpassamme ja päätin sitten lukea ne.

Huumorimanga idea on siis se, että yakuza-pomo Tatsu on tehnyt elämällään täyskäännöksen. Tatsu hoitaa kotia kun hänen vaimonsa Miku keskittyy uraansa. Tatsulla on homma hanskassa, mutta hanska on joskus hukassa ja ylilyöntejä sattuu niin aletuotteiden metsästyksessä kuin naapurin rouvien joogatunnillakin.

Sanoisin, että minulle kolme osaa tätä sarjaa oli ihan tarpeeksi. Ei siksi, että sarja olisi huono, mutta sain jo ihan tarpeeksi ison annoksen sen huumoria. Vitsit kun syntyvät enimmäkseen siitä, että Tatsun maneerit ovat edelleen yakuza-tyylisiä, hän ottaa kaiken kovin tosissaan ja säikäyttää milloin kenetkin. Huumori nojaakin lujasti visuaalisuuteen ja siihen, että lukija tietää yakuzoihin liittyvät stereotypiat ja yakuza-tarinoiden troopit.

Tykkäsin eniten siitä, miten mutkattomasti ne naapurin kotirouvat ovat ottaneet Tatsun ja hänen draamansa vastaan. Samoin tykkäsin Mikusta, jolla on salainen fanipuolensa ja jonka maneerit puolestaan toistavat jonkin verran mangasarjojen työssäkäyvien aviomiesten eleitä.


Kirjan tiedot:

Kousuke Oono: The Way of the Househusband. Volume 1-3 | Viz 2019-2020 | 158-156 sivua | Kirjastosta
Japaninkieliset alkuteokset: Gokushufudo volume 1-3 (2018-2019) | Englanninkieliset käännökset: Sheldon Drzka (vol. -2), Amanda Haley (vol. 3)

sunnuntai 10. joulukuuta 2023

Iida Turpeinen: Elolliset

Kansikuva.

Ensin pitää kulkea afrikannorsun ohi ja astua sisään ovesta.

Stellerinmerilehmä metsästettiin sukupuuttoon kolmessakymmenessä vuodessa. Eräs yksilö yhdistää ihmisiä läpi vuosisatojen, joiden aikana aletaan ymmärtää, mitä sukupuutto oikeastaan edes tarkoittaa.

Iida Turpeisen Elolliset ei varmaan kaipaa enää lisää kehuja, mutta kehunpa silti. Todella kauniisti kirjoitettu kirja todella surullisesta aiheesta! Luin tämän päivässä ja olisin lukenut mielelläni vielä toisenkin päivän jos tarina vain olisi jatkunut.

Stellerinmerilehmän tarina ei jatku kuin teoriassa ja kirjojen sivuilla, mutta sukupuuton tarina on ikävä kyllä loputon. Minusta kirjassa oli erityisen mielenkiintoista se, miten ihmisten ymmärrystä sukupuutosta kuvataan eri vuosisatoina.

Georg Wilhem Steller löytää merilehmän vuonna 1741 eikä ajatus siitä, että ihminen voisi metsästää lajin loppuun, käy hänen mielessäänkään. 1800-luvulla mielet järkkyvät kun ymmärretään, että ihminen voi tuhota jotain lopullisesti Luojan luomasta maailmasta. Ja kun John Grönvall konservoi merilehmän luurankoa 1950-luvulla, sukupuutto on jo tuttu käsite, mutta ei se kaikkia kiinnosta.

Ei kiinnosta edelleenkään. En yleensä juuri välitä kirjojen kiitoksista, mutta tässä ne olivat kyllä poikkeuksellisen puhuttelevat. Turpeinen kiittää niitä noin 400 lajia, jotka luokiteltiin kadonneiksi hänen kirjoittaessaan tätä kirjaa. Niin monta ainutlaatuista lajia, joita ei voi saada enää koskaan takaisin.

Turpeinen kuvaa surullisia asioita kauniisti ja pidin paljon kirjan soljuvasta kielestä. Erityisesti pidin evoluutiota ja maailman muutoksia kuvaavasta osasta (s. 51-57), jossa luonnon ihmeellisyys oikein huokuu kirjan sivuilta.


Siperiassa maa vaipasta kohoaa laavapylväs. Se puskee tiensä läpi maan kuoren, ja pohjoisessa alkaa tulivuorenpurkausten sarja. Maa sylkee sisuksistaan hiiltä ja metaania kahden miljoonan vuoden ajan, ja ilmaan nousee rikkihuuruja, meret kuumenevat ja eläimet haukkovat henkeään. Suuri kuolema tyhjentää maat ja meret, mutta matelijat sinnittelevät.
(s. 53)


Minulla meni muuten hetki huomata, että kirjassa ei ole lainkaan tekstistä eroteltuja repliikkejä! En jäänyt sitä kaipaamaankaan, niin hyvin tarina kulki eteen päin.


Kirjan tiedot:
Iida Turpeinen: Elolliset | S&S 2023 | 297 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

perjantai 8. joulukuuta 2023

Larysa Denysenko & Olena London: Ilmahälytysten lapset

Kansikuva.


Millaista on elää sotaa käyvässä maassa? Pommisuojissa kasvaa lapsia, jotka yrittävät löytää iloa ja jonkinlaisen normaalin kaiken kauheuden keskellä.

Jos joku erehtyy sanomaan, että kuvakirjoissa ei voi käsitellä vakavia ja ajankohtaisia aiheita, hänelle voi antaa tämän ja käskeä lukemaan. Ilmahälytysten lapset on kirjoitettu ja kuvitettu vuonna 2022 Venäjän hyökkäysten moukaroidessa Ukrainaa.

Kirjassa kuvataan monia erilaisia ukranalaisia lapsia, jotka ovat paenneet perheineen pommisuojiin. Osa heistä on jo menettänyt läheisiään, toiset pelkäävät perheensä puolesta. Tarinassa korostuu kuitenkin selviytyminen karuissa oloissa ja ihmisten välinen lämpö ja tuki.

En ole tällaisen kuvitustyylin suurin fani, mutta tähän kirjaan se kyllä sopi. Kaupunkeja tuhoavat pommit ja aseet ovat pelottavia petoja, jotka vain pommisuojan ohut kuori pitää ulkona. Kuvitus ja itse tarinat ovat sen verran pelottavia ja pohdituttavia, että tämä kirja on varmasti parempi lukea yhdessä vanhemman kanssa.


Kuvassa pelokas perhe autossa, jonka päälle sataa pommeja.
Auto on kovin heppoinen turvapaikka.


Kirja päättyy toiveikkaaseen nuottiin, mutta toki sen julkaisun jälkeen on tapahtunut paljon. Maailman tilanne on entistä epävakaampi ja Ukraina on edelleen sodassa. Kuvakirjan tapahtumat ovat todellisia liian monille lapsille tänäkin päivänä.


Kirjan tiedot:
Larysa Denysenko & Olena London: Ilmahälytysten lapset | Tammi 2023 | 49 sivua | Kirjastosta
Ukrainankielinen alkuteos: Dity povitrjanyh' tryvoh (2022) | Suomennos: Eero Balk

Luettu myös:
Ainakin Kirjaimia

Haasteet:
* Helmet 2023 : 34. Kirja kertoo Ukrainasta [48/50]

tiistai 5. joulukuuta 2023

Helena Waris: Kimeerit

Kansikuva.


Murretun seinän takaa paljastui vielä yksi sinetöity kammio.

Noran isoveli tekee jotain typerää ja niinpä Nora joutuu muuttamaan Bristolista Mikkeliin. Perhesalaisuus paljastuukin pian: Nora on kimeeri, jonka suonissa virtaa muutakin kuin ihmisten verta.

Hyvät puolet:

Kiinnostava (joskaan ei maailman omaperäisin) lähtöasetelma: entä jos joillain meistä olisi eläinten ominaisuuksia? Noralla on ja hän tutustuu tarinassa muihin kaltaisiinsa.

Vain parisataa sivua, joten voisin kuvitella tämän menevän vinkatessa aika helposti.

Sinänsä sujuvaa ja helppoa tekstiä, myöskin hyvä ominaisuus vinkkauskirjalle.

Kyseenalaistaa sen, miten järkevää onkaan raapaista omaa poskeaan ja lähettää näyte omista geeneistään mille tahansa firmalle.


Huonot puolet:

Ihan tarpeeton “mitä serkumpi, sen herkumpi” -kuvio, jonka lopputuleman arvasi. Ei näissä YA-fantasioissa ikinä minkäänlaista biologiseen sukulaisuuteen perustuvaa insestiä ole, vaikka sillä välillä sankariparia vähän uhkaillaankin. Noran "serkusta" tuli myös sellainen tunne, että pitäisi varoittaa kaikkia häneen edes vilkaisevia naisia juoksemaan toiseen suuntaan.

Kimeeriydestä olisi saanut irti niin paljon muutakin kuin esimerkiksi koirataustaisten satunnaisen hyvän hajuaistin ja omituisen laumavietin, joista jälkimmäinen koski enimmäkseen nuoria miehiä.

Nojaa typerään ja problemaattiseen teoriaan, jonka mukaan muinaiset egyptiläiset eivät mitenkään voineet olla niin taitavia, että olisivat rakentaneet pyramidit itse. Kyllä taustalta täytyy löytyä alieneita. Oikeasti? Wanha kunnon magia olisi selittänyt kimeerit yhtä uskottavasti ja vähemmän rasistisesti kuin muukalaisten teknologia.

Viimeinen on juonipaljastus:



Inhokkiloppuni: kyllä tavallisuus on ihan parasta, hankkiudutaan heti ja mielihyvin eroon näistä meidän erikoiskyvyistä/supervoimista/ovesta Narniaan. Eikä!


Lopputulema:

Hyvä idea, keskeneräiseksi jäänyt toteutus.


Kirjan tiedot:
Helena Waris: Kimeerit | Otava 2023 | 223 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Haasteet:
* Luonto sivuilla vol. 3 : Mytologia

maanantai 4. joulukuuta 2023

Taiga Sassa: Bird ihmemaassa 1

Kansikuva.

Vuonna 1878 englantilainen Isabella Bird saapuu Japaniin. Hän haluaa matkata maan halki päämääränään Ezon saari eli nykyinen Hokkaido. Matkan tarkoitus on tutustua japanilaiseen kulttuuriin ja dokumentoida sitä ennen kuin se häviää länsimaistumisen myötä.

Olipas mielenkiintoinen uuden mangasarjan avaus! Isabella Bird on siis todellinen historiallinen henkilö, jonka aivan todellisesta matkasta tämä sarja kertoo. Manga perustuu Birdin Unbeaten Tracks in Japan -kirjaan (1879), joka koostuu hänen sisarelleen lähettämistä kirjeistä. Kirja on muuten luettavissa Project Gutenbergissä, fakta jonka aion pitää mielessä.

Sarjan alussa Bird saapuu Japaniin ja hankkii ensimmäisenä itselleen sekä matkaluvan että kielitaitoisen oppaan. Itolla on kaikesta päätellen erikoinen menneisyys ja Birdiä varoitetaan lähtemästä vieraan miehen mukaan syrjäkylille, mutta Bird ei juuri piittaa varoituksista.

Astetta hienommalle englantilaiselle neidille on luvassa muutamia epämukavia yllätyksiä, mutta eivät ne hänen päätään käännä. Bird on selvästikin ollut rohkea ja päättäväinen nainen, joka vaikuttaa olleen aidosti kiinnostunut Japanista ja japanilaisesta kulttuurista. Ei hän kaikkia tapoja haluaisi itse noudattaa, mutta toisaalta hän kykenee myös kunnioittamaan niitä.

Ainoa miinus kirjalle siitä, että Bird punastelee niin paljon koko ajan ja että hänet on kuvattu selvästi nuorempana kuin hän oikeasti matkalla olikaan. Oikea Bird oli tätä reissua tehdessään 46-vuotias, manga-Bird näyttää parikymppiseltä.

Mutta, näillä näkymin aion lukea kaikki sarjan kymmenen osaa. Tämä vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta historialliselta matkakertomukselta.


Kirjan tiedot:
Taiga Sassa: Bird ihmemaassa 1 | Sangatsu Manga 2023 | 229 sivua | Kirjastosta
Japaninkielinen alkuteos: Fushigi no kuni no Bird. Vol 1 (2015) | Suomennos: Antti Valkama

Haasteet:

* Luonto sivuilla vol. 3 : Vaellus

sunnuntai 3. joulukuuta 2023

Jouni Hokkanen: Pienen rakettimiehen maa: Pohjois-Korea Kim Jong Unin valtakaudella

Kansikuva.

Kolmisenkymmentä reissua Korea niemimaalle reilun parinkymmenen vuoden aikana.

Joulukuu onkin hyvä aloittaa tällaisella masentavalla kirjalla. Tänä vuonna ilmestyi ainakin pari Pohjois-Koreaa tavalla tai toisella käsittelevää kirjaa. Kiinnostukseni tähän outoon ja pelottavaan maahan nosti taas päätään, joten luinpa sitten tämän. 

Tämän Pienen rakettimiehen maan näkökulma on hieman erilainen kuin monissa muissa Pohjois-Korea -kirjoissa. Se, että valtaosa tiedosta on loikkarien kertomaa, häviää taustalle eikä kirjassa keskitytä ainoastaan kurjisteluun. Itse asiassa tässä kuvataan paljon maan varakkaimpien elämää Pjongjangissa, jossa asuminen on jo itsessään statuskysymys.

Eipä näidenkään ihmisten elämästä kovin ruusuinen kuva synny. Vaikka eläisitkin hulppeassa kerrostalossa, vettä ja sähköä on saatavilla silloin kuin sitä sattuu olemaan eikä palkka riitä elämiseen. Kirjassa todetaan puhuttelevasti, että Pohjois-Koreassa ei tunneta käsitettä roskaruoka. Kaikki ruoka on ruokaa ja hyvää, koska sillä pysyy hengissä.

Minulle jäi kirjasta päällimmäisenä mieleen kaksi teemaa. Ensinnäkin, Pohjois-Korean propagandakoneisto on uskomaton ja meikäläisen näkökulmasta hirvittävän kömpelö. Tekstit, julistukset ja Kimin puheet ovat paksua kiminmaallisen paatoksellista puppua, ikään kuin noin 5-vuotiaille kirjoitettuja palopuheita.


Etiketin mukaan viski sisältää aminohappoja, jotka suojaavat maksaa vaurioitumiselta ja alkoholin väärinkäytön aiheuttamilta negatiivisilta sivuvaikutuksilta. Kyseessä on siis maailman ensimmäinen terveysvaikutteinen alkoholi. Tuote ei ole kuitenkaan ilmestynyt markkinoille, vaikka kysyntää varmasti olisi.
(s.61)


Kaikki hyvä on Pohjois-Koreassa ja kaikki ulkoa tuleva on ideologista saastetta. Tätä soopaa syydetään jatkuvalla syötöllä vauvasta vaariin välittämättä siitä, turruttaako tällainen ihmisen kyvyn vastaanottaa viestiä vai ei. Eihän niillä ihmisillä ole oikeasti väliä eikä heille anneta mahdollisuutta olla eri mieltä.

Toinen asia on se, että kaikesta tuosta huolimatta maan politiikka on todella kaksinaamaista. Ja siitäkin huolimatta Kim haluaa ne ulkomaiden hyvät asiat, hiihtohissit Itävallasta ja viinin Ranskasta. Oman maa tuotanto ei kelpaa sen enempää hänelle kuin muullekaan eliitille, joka kipittää kaduilla Prada-kopiot käsivarrellaan ja melkein aidot Rolexit ranteessaan.

Kirja koostuu lyhyistä luvuista, jotka käsittelevät elämän eri puolia ruoasta asumiseen, Kim-klaaniin ja huumeisiin sekä pornoon (ei sallittua, kuten ei minkäänlainen seksuaalikasvatuskaan). Saipa taas kauhistella sitä, millaista Pohjois-Koreassa on elää.


Kirjan tiedot:
Jouni Hokkanen: Pienen rakettimiehen maa: Pohjois-Korea Kim Jong Unin valtakaudella | Johnny Kniga 2023 | 256 sivua | Kirjastosta

perjantai 1. joulukuuta 2023

Marraskooste

Jostain ihmeen syystä tämä olikin julkaissut itsensä jo pari viikkoa sitten! En osaa selittää, koska en varmasti ollut ajastanut julkaisua enkä räpelöinyt sitä muutenkaan kyseisenä päivänä, mutta piilotinpa tämän  sitten odottamaan marraskuun loppua. Ja sitten loppujen lopuksi tein kokonaan uuden postauksen, koska tuo kuva ei suostunut asettumaan alkuperäiseen. No, ei voi mitään.

Eli uusi yritys!

Marraskuussa päättyi useampikin lukuhaaste. Muumikirjat on luettu, Herkulliset kirjat 2023 suoritettu, samoin YA-lukuhaaste 2023 ja Scifiä! -lukuhaaste. Pidin kaikista haasteista, mutta tulin myös siihen tulokseen, että näin monta haastetta samalla deadlinella on liian monta itselleni. En tykkää suorittavasta lukemisesta ja tässä oli lopussa vähän sen makua vaikka kirjat hyviä olivatkin.

Marraskuun ajan instagramissa haastettiin myös lukemaan vähintään 30 sivua päivässä. Tämä oli kivaa enkä ole tainnut koskaan aiemmin pitää ihan noin tarkkaa lukua siitä, paljonko luen päivittäin. Parina päivänä luin yli 500 sivua! Nuo kirjat olivat Zoulfa Katouhin Sitruunapuiden alla sekä Cecelia Ahernin Viallinen ja Täydellinen -kaksikko. Viikonloppuina luin yleensä enemmän kuin viikolla, mikä ei yllätä. 


Sivumäärät taulukossa.


Nyt onkin sitten hyvä aloittaa joulukuu sairastamalla koronaa. Jee.


Luetut & blogatut

Rakkautta ja ruokaa Meksikossa. Tätä lukiessa ei todellakaan tiennyt, mitä tapahtuisi seuraavaksi.

Juonittelua aavikkoplaneetalla. Scifiklassikon ensimmäinen osa, tuntuikin ihan prologilta.

Sota Syyriassa. Hieno nuorten aikuisten kirja ja kuvaus sodan vaikutuksista ihmisten elämään.

Sivistyksen valo. Harmillisen tylsä scifi-sarjakuvaksi.

Huippukokin jäljillä. Hauska ja vähän ilkeäkin hyvän mielen kirja.

Kauhua Kuussa. Nuorten aikuisen scifikauhukirja, joka pelotti oikeasti.

Ravintolahistoriaa. Kiinnostava, mutta melko sekava tietokirja.

Muumiton muumikirja. Viimeinen muumikirja, oli vähän outoa lukea muumittomasta Muumilaaksosta.

Hiihtäen huipulle. Kiinnostava kirja matkasta latujen kuningattareksi.

Persialaista perinneruokaa. Lämminhenkinen hyvän mielen kirja, vaikka rasistista kieltä kuuleekin pahishahmojen suusta.

Murhabotti planeetalla. Hidas ja turhan paljon kirjoitustyylillä kikkaileva alku, mutta kirjan toinen puoli vei kyllä mennessään.

Täydellinen tulevaisuus. Toimivaa YA-dystopiaa, jossa pohdittiin täydellisyyden turhuutta.

Sleepy Hollow'ssa. Vetävä YA-sarjakuva, harmi ettei tätäkään ole suomennettu.

Aikamatkoilla. Vetävä, monessa aikatasossa liikkuva scifi-kirja.

Haastekoonti: Scifiä!

Bingoruudukko.

Ja vielä yksi haastekoonti, tällä kertaa Scifiä! -haasteelle, joka päättyi eilen. Kiitos mukavasta haasteesta, @astareads!

Tähän haasteeseen luettiin siis scifi-kirjallisuutta, josta kyllä pidän, mutta joka tahtoo usein jäädä muiden kirjojen jalkoihin. Haaste inspiroi tarttumaan moniin “luen nämä joskus” -kirjoihin ja sen myötä löytyi ihan uusiakin tuttavuuksia.

Omista lukemisistani minua huvitti eniten se, että luin vahingossa kaksi aivan erilaista kirjaa, joissa peruspohdinta koski samaa asiaa. Sekä Hervé le Tellierin Poikkeama että Emily St. John Mandelin Sea of Tranquility nostivat esiin kysymyksen siitä, onko todellisuus todellista ollenkaan vai olemmeko jonkun (kenen?) luomaa simulaatiota vain. Onneksi en saanut tästä mitään eksistentiaalista kriisiä itselleni!

Haasteeseen kuului myös “inhosit tai jätit kesken” -ruutu. No, minulle se oli yllättäen Amal-Mohtarin ja Max Gladstonen This Is How You Lose the Time War, jonka suhteen annoin periksi jossain sivun 40 paikkeilla. Idea on kiinnostava (kilpailevat aikamatkustaja-agentit rakastuvat kirjeiden välityksellä), mutta toteutus oli niin työläs lukea, että ei tullut kesää. Minkä voisi sanoa kuudella sanalla, sanottiin kuudellakymmenellä.

Minusta proosa oli teennäisen korukielistä ja jatkuvat metaforat todella raskaita ja hämmentäviä lukea. Kahden kertojan piti ainakin teoriassa olla aivan erilaisia ja erilaisista maailmoista, mutta he kuulostivat täysin identtisiltä (ja rasittavilta). Minulla oli kirjastoon varaus pian ilmestyvästä suomennoksesta, mutta peruin sen. Hatunnosto suomentajalle, joka on joutunut rämpimään tämän tekstin läpi.

Kaikki haasteeseen lukemani kirjat:

Onko tämä edes scifiä: Tuomas Kilpi: Inka
Sijoittuu aurinkokunnan ulkopuolelle: Lauren James: The Loneliest Girl in the Universe
Hugo-palkittu: Becky Chambers: A Psalm for the Wild-Built
Dystopia: Van Jensen & Jesse Lonergan: Arca
Kirjasta on tehty elokuva tai sarja: George R. R. Martin: Nightflyers
Roikkunut lukulistalla: Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko
Sijoittuu maahan: Hervé le Tellier: Poikkeama
Tulevaisuus: Risto Isomäki: Vedenpaisumuksen lapset
Ei-ihmismäisiä olentoja: Frank Herbert: Dyyni: ensimmäinen osa
Kannessa tai nimessä on avaruus: Zhang Xiaoyu & Cixin Liu: The Village Teacher
Genrejen sekoitus: Johan Harstad: Darlah: 172 tuntia Kuussa
LGBTIA+: Martha Wells: System Collapse
Jonkun lemppari: Cecelia Ahern: Viallinen
Naiskirjailija: Cecelia Ahern: Täydellinen

torstai 30. marraskuuta 2023

Emily St. John Mandel: Sea of Tranquility

Kansikuva.

Edwin St. John St. Andrew, eighteen years old, hauling the weight of his double-sainted name across the Atlantic by steamship, eyes narrowed against the wind on the upper deck: he holds the railing with gloved hands, impatient for a glimpse of the unknown, trying to discern something - anything! - beyond sea and sky, but all he sees are shades of endless grey.

Ajassa on jotain vikaa. Sama viulunsoitto kaikuu saman puun alla eri vuosisatoina eikä ilmiölle ole löytynyt selitystä. Vuonna 2401 Gaspery-Jacques Roberts värvätään ratkaisemaan tapausta aikamatkustuksen keinoin.

Olen lukenut Emily St. John Mandelilta Asema 11 -kirjan, josta pidin, joskaan en niin paljon kuin TV-sarjasta. Kirja oli kuitenkin niin hyvä, että halusin lukea häneltä muutakin. Tämä on roikkunut hyllyssäni pitkän aikaa ja viime hetken scifi-lukuhaastepaniikilla sain viimein tartuttua tähän.

Olikin hyvä kirja! Tykkäsin itse asiassa enemmän kuin Asema 11:sta. Tämä oli nopealukuinen eikä tämä ollut sellaista scifiä, jossa täytyy ymmärtää paljon teknistä sanastoa. Ote oli filosofinen ja kysyi kiinnostavia kysymyksiä. Tekisitkö oikein, vaikka saisit siitä rangaistuksen? Onko maailmamme todellinen ollenkaan?

Kirjan tarinaa kerrotaan useassa aikatasossa, joissa Gaspery piipahtaa setvimässä tilannetta. Pidin eniten vuodesta 1912, jossa nuori aatelinen Edwin on karkotettu Englannista Amerikkaan poliittisten mielipiteidensä vuoksi. 

Edwinille outo viulumusiikki on merkki hulluudesta, mutta vuonna 2203 kirjailija Olive kuulee äänessä jotain muutakin. Tykkäsin myös Oliven osuudesta. Hän asuu Kuussa, mutta on Maassa kirjailijakiertueella, jota koskeville luvuille on annettu pahaenteinen nimi Last Book Tour on Earth.

Kaiken sitoo yhteen Gaspery, joka loikkii vuodesta toiseen on se sallittua tai ei. Totuus viulumusiikin takana ei sinänsä ollut mikään yllätys, mutta Gasperyn oma tarina onnistui välillä yllättämään. Kaikki hahmot olivat hyvinkin pidettäviä ja oikeastaan lukisin mielelläni kirjan myös Gasperyn sisaresta Zoeysta.

Kirjassa ovat myös vahvasti läsnä erilaiset pandemiat, jotka pyyhkivät Maan ja Kuunkin läpi.


Kirjan tiedot:
Emily St. John Mandel: Sea of Tranquility | Picador 2022 | 255 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Scifiä! : Filosofiaa

Haastekoonti: YA-lukuhaaste 2023

Bingoruudukko.

Tämän vuoden YA-lukuhaaste päättyy tänään enkä saa luettua siihen enää enempää, joten haastekoonti on nyt tässä. Kiitos hauskasta haasteesta kaikille sen järjestäjille!

Lopputulemana luin 16 kirjaa. En koko bingoruudukkoa, mutta suurimman osan ja sain tuohon ruudukkoon vahingossa hauskan kuvionkin. Vaikeimmalta tuntui tuo Sijoittuu vuodenaikaa jolloin luet kirjan -kohta, jota onnistuinkin välttelemään.

Kokonaisuutena olen tyytyväinen siihen, että luin haasteeseen monenlaisia hyviä YA-kirjoja. Löytyy sarjakuvia, romaaneja, kotimaisia, suomennettuja, englanninkielisiä, erilaisia romansseja ja paljon erilaisia teemoja. Kyllä maailmassa ilmestyy niin laadukasta nuorten (aikuisten) kirjallisuutta, että sitä soisi aikuistenkin lukevan enemmän!

Top 3:

Zoulfa Katouh: Sitruunapuiden aika
Margaret Rogerson: Vespertine
Lauren James: The Loneliest Girl in the Universe

Harmillista, että kahta näistä ei ole suomennettu!

Kaikki haasteeseen lukemani kirjat:

Minä-kertoja: Margaret Rogerson: Vespertine
Itsenäinen kirja: Lauren James: The Loneliest Girl in the Universe
Kirjassa harrastetaan: Leena Paasio: Harmaja luode seitsemän
LGBTQIA+: Leena Paasio: Bengtskär itä kahdeksan
Kirja julkaistu 2023: J.S. Meresmaa: Tytär hämärän, piika pimeän
BIPOC-kirjailija: Leah Johnson: Jos vain kruunun saisin
Kirjassa on kaveriporukka: F.T. Lukens: So This Is Ever After
Vihreä: Nicola Yoon: Rakkauden askelkuviot
Kirja on osa sarjaa: Margaret Rogerson: Mysteries of Thorn Manor
Valitse kirja kannen perusteella: Satu Leisko: Ihmisenhaltija
Romanttinen kirja: Ashley Elston: 10 x sokkotreffit
Päähenkilö on erilainen kuin sinä: Zoulfa Katouh: Sitruunapuiden aika
Kirja on julkaistu 2013 tai aiemmin: Johan Harstad: Darlah: 172 tuntia Kuussa
Sinulle tuttu kirjailija: Cecelia Ahern: Viallinen
Aikamatkusta kirjan avulla: Cecelia Ahern: TäydellinenKannessa tai kirjan nimessä on eläin: Shannon Watters, Branden Boyer-White & Berenice Nelle: Hollow

keskiviikko 29. marraskuuta 2023

Shannon Watters, Branden Boyer-White & Berenice Nelle: Hollow

Kansikuva.


Isabel Crane vanhempineen muuttaa pieneen kylään, jossa onkin astetta erikoisempia perinteitä. Kylä on nimittäin Sleepy Hollow, joka on kuuluisa päättömästä ratsumiehestään. Izzy ja hänen uudet ystävänsä huomaavat pian tarujen olevan täyttä totta.

Tarkoitukseni oli lukea tämä halloweenin aikaan, mutta pahus sentään kun joku muu oli lainannut tämän OverDrivesta! No, ei se mitään, onhan ulkona edelleen pimeä ja näin ollen otollinen kummitusaika.

Hollow on vauhdikas sateenkaareva YA-sarjakuva, jota ei harmi kyllä ole käännetty suomeksi. Tällaiselle sarjikselle olisi varmasti lukijoita vaikkei Sleepy Hollow’n legenda kaikkein tutuin olisikaan. Löytyy vetävä juoni, kivoja hahmoja, sateenkaariromanssi ja ainakin omaa silmääni miellyttävä selkeä piirrostyyli.

Tykkäsinkin todella paljon kaikista tarinan hahmoista. Vaikka kansikuva vähän siltä näyttääkin, edes kaunis, vaalea Vicky ei ollut pelokas neito pulassa. Hän on täysin kyllästynyt siihen, että koko Van Tassel -suku rypee menneisyyden mainingeissa ja ilmoittaa hänet joka tilaisuuteen edustamaan päättömän ratsumiehen legendaa. Izzyn reippaus saa hänet viimeinkin sanomaan, mitä hän todella ajattelee.

On aika vaikea valita suosikkihahmoani, mutta sanoisin, että ratsumiehen kurpitsapää taitaa kuitenkin olla se ykkönen. Kurpitsan ilmeet nyt vain olivat aivan loistavat, etenkin yhdistettynä ratsumiehen elehtimiseen.

Kuvassa puhuva kurpitsapää hevosen selässä.
Kiitti kun pysähdyit! Jostain syystä kaikki muut juoksivat paniikissa karkuun.


Myös kirjan huumori iski minuun ja olin Izzyn kanssa aivan yhtä ällistynyt Sleepy Hollow’n kylän kyvystä hyödyntää kauhulegendansa. Kaikki on päätöntä ratsumiestä pizzapaikan logosta alkaen.

Eli tosi kiva sarjakuva, suosittelen!


Kirjan tiedot:
Shannon Watters, Branden Boyer-White & Berenice Nelle: Hollow | Boom! Box 2022 | 182 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* YA-lukuhaaste 2023 : Kannessa tai kirjan nimessä on eläin

tiistai 28. marraskuuta 2023

Cecelia Ahern: Viallinen & Täydellinen

Kansikuvat.


Minä olen tyttö, joka rakastaa määritelmiä, logiikkaa ja mustavalkoisuutta.

Celestine Northin elämä on täydellistä ja paras on ollakin, viallisuus kun on rangaistavaa. Osoitettuaan myötätuntoa väärässä paikassa, Celestine joutuu tuomiolle, ja pian koko yhteiskunta on kaaoksessa.

Eräs entinen työkaverini luki tämän kirjakaksikon tuoreeltaan ja oli peräti vaikuttunut niistä. Kuulemma keskitasoa parempia YA-dystopioita. Olin vähän skeptinen, koska minulle tulee Cecelia Ahernista mieleen kevyt viihdekirjallisuus, mutta yrittänyttä ei laiteta.

Ja nyt sitten tunnustan olleeni turhaan ennakkoluuloinen. Nämä olivat oikein ahmittavia kirjoja ja lukaisin nämä parissa päivässä.

Vaihtelun vuoksi tämä dystopia tapahtuu Irlannissa, josta on tullut oikea moraalin vartijoiden mallimaa. Ankara Kilta rankaisee kaikkia viallisiksi katsomiaan ihmisiä polttomerkitsemällä heidät. Täydelliset eivät saa olla tekemisissä heidän kanssaan.

Eräänä päivänä 17-vuotias Celestine ei kestä katsoa iäkkään viallisen miehen kaltoinkohtelua ja huomaa pian, että kappas vain, hänellä onkin oma moraalinen kompassi, joka osoittaa eri suuntaan kuin Killan. Celestine saa poikkeuksellisen julman rangaistuksen, joka johtaa lopulta koko maata ravistelevaan muutokseen.

Jos unohdetaan jokseenkin epäuskottava lähtöasetelma, joka ei toki sinänsä poikkea muista tällaisista YA-dystopioista, tämä oli kiinnostava kirjapari maailmasta, jossa ihmisiä hallitaan pelolla. Isoveli ja naapurin ullataalasmaa valvovat sitä, millaisia päätöksiä teet. Jos et ole kerrassaan täydellinen, olet yhteiskunnan pohjasakkaa. Celestine joutuukin pohtimaan koko ajan keneen hän voi luottaa.

Pidin Celestinestä, joka alkaa tarinan aikaan kyseenalaistaa itsensä ja koko maailmansa. Kun viallisten metsästys tulee lähelle, se ei enää olekaan jotain, jonka hän voi hiljaa hyväksyä. Myös Celestinen äiti oli kiinnostava, päällisin puolin täydellinen nainen, jonka sisäinen palo pääsee esiin Celestinen myötä.

Vähemmän tykkäsin Celestinen pakollisista poikakaveriehdokkaista. Ensimmäinen vaihtoehto Art oli ihan kiinnostava omine ongelmineen, mutta Carrickin tehtävä oli lähinnä olla tarinan seksikäs lamppu. Eipä sillä, kiva kun on välillä niin päin, että tyttösankaria odottaa lopussa palkintopoika.

Mutta, oli kiva lukukokemus ja onneksi lainasin molemmat kirjat yhtä aikaa! Eipä jäänyt lukeminen cliffhangeriin.


Kirjojen tiedot:
Cecelia Ahern: Viallinen & Täydellinen | Gummerus 2018 | 428 & 421 sivua | Kirjastosta
Englanninkieliset alkuteokset: Flawed (2016) & Perfect (2017) | Suomennokset: Terhi Leskinen & Sirpa Parviainen

Luettu myös:

Haasteet:
* Scifiä! : Jonkun lemppari & Naiskirjailija
* YA-lukuhaaste 2023 : Sinulle tuttu kirjailija & Aikamatkusta kirjan avulla

maanantai 27. marraskuuta 2023

Martha Wells: System Collapse (The Murderbot Diaries #07)


Dr. Bharadwaj told me once that she thought I hated planets because of the whole thing with being considered expendable and the possibility of being abandoned.

Murhabotti ihmisineen lähtee etsimään kadonnutta siirtokuntaa. Kilpajuoksu pahamaineisen Barish-Estraze -yhtiön kanssa kiihtyy eikä asiaa auta Murhabotin ohjelmistohäiriö.

Uusinta Murhabottia on aina kiva odottaa! Tämän sivumäärä ei päätä huimaa, joten lukaisin tämän yhdessä illassa.

Tämä System Collapse on suoraa jatkoa Network Effectille ja koska sen lukemisesta on jo aikaa, piti muistella googlen avustuksella mitä siinä tapahtuikaan. Tässä ollaan siis edelleen samalla planeetalla ja Murhabotin porukka yrittää pelastaa eristäytyneen siirtokunnan orjuutetuiksi joutumiselta.

Ensimmäiset satasen sivua olivat mielestäni suhteellisen hidasta luettavaa. Paljon mitään ei tapahtunut ja Wells tuntui kompastuvan siihen kerrontatyyliin, jonka on sarjalle valinnut. Se on hyvin hauskaa ja viehättävää onnistuessaan, mutta nyt se ei ihan toiminut.

Kirja jälkimmäinen puolisko oli sitten enemmän toimintaseikkailua ja kaarisuluilla kikkailu jäi onneksi vähemmälle. System Collapse on hiukan harhaanjohtava nimi, koska Murhabotin ohjelmisto-ongelma ei loppujen lopuksi ollutkaan ihan niin vakava tai ylipäätään sellainen kuin oletin.

Tykkäsin tässä eniten Murhabotin suhteesta muihin botteihin, tekoälyihin ja androidihenkivartijoihin. Se pystyy peilaamaan itseään ja omaa kehitystään niihin, eikä ihan aina pidä näkemästään. Etenkin Murhabotin ja mahtialus Perihelionin eli ART:n (Asshole Research Transport) sanailua ja kehittyvää tunneälyä oli kiva seurata.


You’re stalling, ART-drone said.

I am not. I can stand here and be useless without any ulterior motives, thanks.
(s. 62)


Kirjan tiedot:
Martha Wells: System Collapse | Tordotcom 2023 | 245 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Scifiä! : LGBTQIA+

lauantai 25. marraskuuta 2023

Haastekoonti: Herkulliset kirjat 2023

Bingoruudukko.

Sain luettua koko bingoruudukon instagramissa pyörineeseen Herkulliset kirjat 2023 -haasteeseen. Kiitos hauskasta haasteesta, @matkalla_helmetin_haasteissa!

Haaste olikin yllättävän vaikea. Käsiini sattuu vahingossa näköjään hyvin vähän kirjallisuutta, jossa ruoka on missään osassa. Täsmäkirjoja piti lukea useampi, mutta toisaalta se saikin sitten tarttumaan kirjoihin, jotka olivat painuneet lukulistalla turhankin alas.


Hankalin kohta oli yllättäen “kirja kertoo ravintolasta”. Kahviloita ja niiden perustamisia kyllä piisaa, mutta ravintoloita on paljon vähemmän. Tai sitten en vain osannut etsiä niitä, sekin on kyllä hyvin mahdollista.


Joka tapauksessa haaste oli kiva ja tykkäsin kyllä tähän lukemistani kirjoista!


Kaikki haasteeseen lukemani kirjat:


Kirjassa syödään jäätelöä: Maija Kajanto: Korvapuustikesä

Kirjasta löytyy lempiruokasi: Maija Kajanto: Taatelitalvi

Kirjassa ollaan picnicillä: Maija Kajanto: Sahramisyksy

Kirjassa juodaan kaakaota: Ashley Elston: 10 x sokkotreffit

Kirjassa on reseptejä (ja testaat niitä): Laura Esquivel: Pöytään ja vuoteeseen

Kirjan kannessa on hedelmiä: Zoulfa Katouh: Sitruunapuiden aika

Kirjan kannessa on drinkki: J. Ryan Stradal: Keskilännen keittiöt

Kirja kertoo ravintolasta: Christoph Ribbat: Ravintolassa: ruoan maukas historia

Kirjan nimi on herkullinen: Marsha Mehran: Lumoavien mausteiden kahvila