Hildur Knútsdóttir: Yöjuoksu

“Voitko kuvailla oireitasi?”

Luen harvoin kauhua, mutta tähän tartuin Hesarissa olleen arvostelun vuoksi. Mikäli oikein muistan, siinä mainittiin nimenomaan uupumuksen ja oman kehon vierauden tunnun kuvailun tehneen vaikutuksen.

Eikäpä se arvostelu väärässä ollutkaan. Tykkäsin tässä erityisesti noista samoista asioista.

Mutta ensin sisältövaroitus: tässä on väkivaltaa kissoja kohtaan. Yksityiskohtaisempi kuvailu on ainoastaan yhdellä sivulla, tai ainakin oletan sitä olleen. Jätin kyseisen sivun lukematta, koska aihe on minulle niin vastenmielinen lukea. Kyseinen sivu oli onneksi helppo skipata ja sen lähestymisen suorastaan tunsi.

Tarinassa Iðunn on pitkistä yöunistaan huolimatta aamuisin hirvittävän väsynyt. Lisäksi hänen kehossaan on mustelmia, joita hän ei muista saaneensa. Lääkäriltä on vaikea saada apua, koska verikokeiden perusteella kaikki on kunnossa. Iðunn alkaa epäillä omaa mielenterveyttään ennen kuin hankkii askelmittarin, joka todistaa hänen kävelevän kymmeniä tuhansia askeleita yön aikana. Miksi?

Mikään ei ole pahempaa kuin elää selittämättömien oireiden kanssa. Tuntea, että jokin on todella pahasti pielessä. Tietää, että jokin on todella pahasti pielessä, mutta kokeissa ei näy mitään, ja sitä huomaa, että lääkärin mielestä olet keksinyt koko jutun.

(s. 17)

Iðunnin turruttavaa väsymystä kuvataan tosiaan hyvin, samoin hänen heräävään kauhuaan omaa itseään kohtaan. Mitä hänen mielensä ja kehonsa tekevät öisin? Lopulta hän tuntuu olevan vieras omassa kehossaan ja herääminen hirvittää, koska ikinä ei voi tietää, onko keho mudan vai veren tahrima.

Arjen kuvauksen lomassa ruuvi kiristyy, mutta harmillisesti se löysää ihan tarinan lopussa. En oikein pitänyt siitä, miten avoimeksi ja tulkinnanvaraiseksi loppu lopulta jäi. Se ei varsinaisesti yllättänyt eikä tuntunut kovin tyydyttävältäkään.

Tykkäsin kuitenkin kirjasta kokonaisuutena! Se oli myös nopea lukea, koska sivuja ei niin paljoa ole ja luvut ovat lyhyitä, joskus vain yksi rivi sivulla.

Kirjan tiedot:

Hildur Knútsdóttir: Yöjuoksu. Haamu 2026. 178 sivua.

Islanninkielinen alkuteos: Myrkrið milli stjarnanna (2021). Suomennos Eeva-Kaisa Suhonen.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 35. Kirjassa on lyhyet luvut

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjailija on kotoisin Pohjoismaista

Lilja Sigurðardóttir: Sysimusta kuilu (Áróran tutkimuksia #05)

“Ísafold, sinä tiedät tasan tarkkaan, miten tässä käy.”

Takakannessa sanotaan, että tämä Lilja Sigurðardóttirin Sysimusta kuilu on Áróran tutkimusten viimeinen osa. Olen hieman skeptinen tämän väittämän suhteen, koska loppu jätetään auki siihen malliin, että sarjaa on helppo jatkaa tästä.

Ei kyllä pitäisi, mutta aivan varmasti kirjoittaisin itsekin jos myyntiä riittäisi ja rahaa virtaisi.

Edellisen osan eli Kuolonmustan laavan kohdalla kritisoin sen epäuskottavia juonenkäänteitä. No, niitä ja turhaa täytettä löytyi tästäkin kirjasta. Ilmeisesti minun piti sittenkin uskoa, että Áróran kuollut sisko on tosiaan jälleensyntynyt pikkutytöksi, joka muistaa edellisen elämänsä? Selvä.

Ísafoldin kohtalo, jonka lukija on tiennyt jo ensimmäisestä kirjasta alkaen, selviää viimeinkin myös poliiseille ja Áróralle. Tämän sarjan perusteella en antaisi Islannin poliisin tehtäväksi edes parkkisakkojen kirjoittamista, sen verran tunareita he vaikuttavat olevan. Murhan selvittämiseen on mennyt vuosia, koska poliisit töpeksivät heti tutkinnan alussa.

Kirjan rakenteen puolesta Ísafoldin tapauksen olisi selvittänyt noin 50 sivussa. Loput 150 sivua ovat aivan turhaa toistoa ja täytettä. Ei minua kiinnostanut sen enempää huumepomon kätyrin harharetket kuin Ísafoldin väkivaltaisen parisuhteen seuraaminenkaan. Etenkin jälkimmäinen tuntui suorastaan parisuhdeväkivallalla mässäilyltä. Näissä kappaleissa ei tullut ilmi mitään sellaista, mitä lukija ei olisi jo tiennyt edellisistä osista.

Minua harmittaa se, että en pitänyt näistä kahdesta viimeisestä kirjasta. Luin sarjan ja etenkin tämän kirjan sinnillä loppuun ja hyvänä puolena on kai sanottava, että äkkiähän nämä kyllä luki. Sääli vain, että sarjan alku oli niin paljon vahvempi kuin sen loppu.

Kirjan tiedot:

Lilja Sigurðardóttir: Sysimusta kuilu | Blue Moon 2025 | 215 sivua | Kirjastosta

Islanninkielinen alkuteos: Dauðadjúp sprunga (2023) | Suomennos: Seija Holopainen

Luettu myös:

Ainakin Kuunnellut äänikirjat ja Kirjarouvan elämää

Haasteet:

* Helmet 2025 : 39. Kirjassa etsitään ratkaisua arvoitukseen

Lilja Sigurðardóttir: Kuolonmusta laava (Áróran tutkimuksia #04)

Viimeinen jalkakyykky sai Árorán silmissä pimenemään.

Árorán tutkimukset jatkuvat! Olen tykännyt tästä Lilja Sigurðardóttirin sarjasta, mutta Kuolonmustassa laavassa juoni sai sellaisia käänteitä, että en nyt oikein tiedä mitä ajatella.

Pidän edelleen Árorásta, joka etsii yhä murhatun sisarensa ruumista. Árorá on hyvinkin kulmikas ja epätäydellinen hahmo, joka tässä osassa alkaa jo vähän pelätä itseään. Syynä ovat treenaamista buustaavat laittomat steroidit, jotka tekevät hänestä ajoittain hyvin aggressiivisen. Kiinnostava  ongelma naishahmolla!

Samoin pidin Róbertista, joka tuli aiemmissa osissa tutuksi drag-artisti nimellään Lady Gúgúlú. Róbert lähtee livohkaan, koska hänen perässään on vähemmän miellyttäviä tyyppejä. Hänen maailmanlopun mökkinsä ja sen arjen pyörittämisen kuvailu oli kiinnostavaa. Tuli jotenkin sellainen Yksin Marsissa tunnelma, vaikka Islannissa edelleen oltiinkin.

Mutta se, miksi Róbertia jahdataan, oli lievästi sanoen yllättävää ja epäuskottavaa. Ei tosin yhtä epäuskottavaa kuin se, että pieni tyttö väittää olevansa Árorán sisaren reinkarnaatio ja hänen puheensa tukevat tätä.

Oletan, että tuolle jälkimmäiselle löytyy jokin ei-yliluonnollinen selitys, mutta juonenkäänteenä se ei sopinut kirjojen tunnelmaan ollenkaan. Jäi ihan sellainen olo, että kirjailija huomasi kirjoittaneensa itsensä nurkkaan ja tarttui epätoivon oljenkorteen paljastaakseen Ísafoldin ruumiin kätköpaikan. Kai sitä olisi muitakin vaihtoehtoja ollut kuin tuo?

Uskomattomista käänteistä huolimatta tämä oli vetävästi kirjoitettu ja yöuneni jäivät turhan lyhyiksi, koska tarina oli pakko lukea loppuun saakka. Luen kyllä seuraavankin osan, joka toivottavasti ottaa vähän vähemmän kummallisia kierroksia kuin tämä…

Kirjan tiedot:

Lilja Sigurðardóttir: Kuolonmusta laava | Blue Moon 2024 | 239 sivua | Kirjastosta

Islanninkielinen alkuteos: Drepsvart hraun (2022) | Suomennos: Marjakaisa Matthíasson

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Pelko

* Luonto sivuilla : Kuolema

* Halloween : Oranssia kannessa

Lilja Sigurðardóttir: Kalmankalpea maa (Áróran tutkimuksia #03)

Kylmä, se painautuu aluksi uhkaavana naisen pintaan joka puolelta hakien lakkaamatta tilaisuutta päästä iholle, tunkeutua vaatteiden alle, pureutua lihaan.

Oho, tämä Lilja Sigurðardóttirin dekkarisarjan uusin osa ilmestyikin nopeammin kuin luulin! Jostain syystä odotin tätä joskus maalis-huhtikuulle, joten tämän saaminen kirjastosta jo nyt oli iloinen yllätys.

Vähän vähemmän iloinen yllätys oli se, että Áróra esiintyi tässä Kalmankalpeassa maassa kovin vähän. Pidän hänestä hahmona ja tässä hän tuntui enemmän sivuhenkilöltä kuin naiselta, jonka mukaan koko sarja on nimetty. Se harmitti, mutta onneksi kirjassa oli muitakin kiinnostavia hahmoja.

Suurin rikosjuoni kytkeytyy Reykjavikin läheltä löydettyyn konttiin, jonka sisällä on neljän nuoren naisen ruumiit. Viides nainen, nigerialainen Bisi, on vastoin kaikkia todennäköisyyksiä yhä elossa. Hän on yksi kirjan kertojista ja hänen kauttaan nähdään, miten ihmiskauppa toimii. Haavoittuvaisessa asemassa olevia naisia huijataan häikäilemättä. On todella surullista, että tämä on todellisuutta monelle oikeasti elävälle naiselle.

Tätä juonta tutkivat Daníel ja Helene, joista jälkimmäinen on osaltaan tuomassa kirjaan sateenkaaren värejä. Pidän siitä, että tähän sarjaan on tuotu varsin luontevasti mukaan erilaisten vähemmistöjen edustajia. Bisi, musta nainen, on myös harvinainen näky Islannissa.

Tykkäsin ihmiskauppajuonesta, joka kytkeytyy Áróran tutkimuksiin. Hänet palkataan tutkimaan Daníelin ex-vaimon uutta miesystävää, joka on vähintäänkin epäilyttävä tapaus. Tässäkin kirjassa jokaisen osan moninaiset juonet punoutuvat hienosti yhteen. 

Pidin siitä, että vaikka lukijana arvasin heti, mikä on homman nimi, se ei tehnyt kirjasta yhtään vähemmän mielenkiintoista. Ei se loppu vaan se matka, joka sitä ennen kuljetaan! Sanoo joku, joka lukee usein kirjan lopun ensimmäisenä...

Seuraavaa osaa odotellessa!

Kirjan tiedot:

Lilja Sigurðardóttir: Kalmankalpea maa | Blue Moon 2024 | 255 sivua | Kirjastosta

Islanninkielinen alkuteos: Náhvít jörð (2021) | Suomennos: Marjakaisa Matthíasson

Haasteet:

* Helmet 2024 : 24. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin [17/50]

* Luonto sivuilla vol. 3 : Maa

Lilja Sigurðardóttir: Verenpunainen meri (Áróran tutkimuksia #02)

Meillä on hallussamme vaimosi Guðrún Aronsdóttir.

Jatketaanpa Islanti-aiheisilla dekkareilla. Tätä Lilja Sigurðardóttirin sarjaa on ilmiselvistä syistä vaikea olla vertaamatta Satu Rämön kirjoihin, joten en nyt sitten edes yritä. Tykkään tästä Áróran tutkimuksia -sarjasta enemmän kuin Hildureista.

Islanti ei ole tässä Verenpunaisessa meressäkään mikään eksoottinen ulkomaankohde, vaan selvästi sekä kirjailijan että kirjan hahmojen kotimaa. Päähenkilö Áróra on kasvanut Skotlannissa, mutta Islanti on hänelle tuttu maa. Ainoa oikein osoitteleva “tässä on nyt eri kulttuuria!!” -kohta liittyi tärkeällä tavalla kirjan murhajuoneen ja oli näin suomalaisesta näkökulmasta hyvinkin hilpeä havainto.

Toisekseen pidän enemmän tämän sarjan hahmoista. Áróra sotkeutuu sieppaustapaukseen lunnasvaatimusten vuoksi ja pian mukana pyörii myös Áróran perään haikaileva poliisi Daniel. Kumpikin on todella pätevä omalla alallaan ja pidän siitä, että heidän välejään ei vatvota loputtomiin.

Ja minusta tämä kirja oli juuri sopivan mittainen. Tyhjäkäyntiä ei ole, vaan jokainen kappale ja näkökulma vie tarinaa eteenpäin. Mitä pitemmälle Guðrúnin sieppauksen tutkiminen etenee, sitä monimutkaisemmaksi juoni kehittyy. Se pysyy kuitenkin napakkana ja kaikki asiat liittyvät lopulta toisiinsa hyvinkin loogisesti.

Jäin kyllä miettimään, miten Áróra ja Hildur tulisivat toimeen keskenään. Joko ihan bestiksiä tai verivihollisia, välimaastoa ei taitaisi löytyä.

Sarjan kolmas osa ilmestynee tänä keväänä ja aion ehdottomasti lukea sen. Tämän loppuun jäi roikkumaan muutama kiinnostava lanka, joista voi punoa uusia käänteitä Áróran elämään.

Kirjan tiedot:

Lilja Sigurðardóttir: Verenpunainen meri | Blue Moon 2023 | 249 sivua | Kirjastosta

Islanninkielinen alkuteos: Blóðrauður sjór (2020) | Suomennos: Marjakaisa Matthíasson

Luettu myös:

Tuijata, Kirjarouvan elämää, Kirjasähkökäyrä ynnä muut

 

Haasteet:

* Helmet 2024 : 32. Kirja on kirjoitettu alun perin kielellä, jolla on korkeintaan 10 miljoonaa puhujaa [4/50]

Satu Rämö: Jakob

- En mie halua, pojista nuorin sanoi ja huitoi muutamaa sääskeä ympäriltään.

Joku tappaa ja pahoinpitelee ihmisiä Islannissa. Homman selvittäminen jää Hildurin harteille kun Jakob palaa Suomeen, mutta sitten Hildurin onkin lähdettävä Jakobia pelastamaan.

Vuoden viimeiseksi kirjaksi jää Satu Rämön dekkaritrilogian päätösosa Jakob. Juonipaljastus: ei sarja tähän pääty, vaikka tämän pitikin olla trilogia. 

En ole ollut mitenkään erityisen vaikuttunut Rämön edellisistä dekkareista, mutta kun nyt kerran tulin tämän varanneeksi niin luinpa sitten uteliaisuuttani. Minulle ei edelleenkään oikein aukea, miksi juuri näitä hypetetään näin paljon. Onnittelut kustantajalle keskinkertaisen dekkarisarjan loistavasti onnistuneesta markkinoinnista?

Tämän kirjan juoni on varsin hidas ja kaikki tapahtuu oikeastaan kirjan viimeisen kolmanneksen aikana. Sinänsä tuo Islanti-juoni oli kiinnostava, koska en ole ikinä ajatellutkaan, että tuollaistakin rikollisuutta on olemassa.

Jakobin Suomi-juoni oli aivan turha ja voi että minua ärsytti se, millainen kuva hänestä ja hänen naisistaan tässä luotiin. Jakob-parka on tietenkin oikeastaan syytön kaikkeen, myös omiin perseilyihinsä. Kavalat, narsistiset, epävakaat naiset ovat aina kaiken takana, eikä miehen tarvitse ottaa mitään vastuuta omasta käytöksestään. Ei kuule sympatioita heru.

Kirjaa lukiessani minua häiritsi todella paljon sen huolimaton kieli. Tekstissä on runsain mitoin kömpelöitä lauserakenteita ja selvästi suoraan englanninkielestä nostettuja idiomeja ja sanavalintoja. Silmäkonvehti? Joku hymyilee vaatimattomasti kun Hildur poistuu huoneesta (tässä ei ollut mitään järkeä kohtauksen kontekstissa)? Hildur upottaa ylähuulensa olutlasiin? Oletan, että kustantajalla on ollut niin kiire saada tämä joulumarkkinoille, että kustannustoimitus on unohdettu kokonaan tai ainakin jätetty puolitiehen.

Kokonaisuutena kirjaa olisi mielestäni voinut ihan hyvin tiivistää noin kolmanneksella. Tässä on paljon tyhjäkäyntiä ja samoja asioita toistetaan koko ajan. Uskotaan, uskotaan, Hildur haluaa surffata ja Jakob neuloo puikot kilisten. Saavat surfata ja neuloa ihan rauhassa tämän jälkeen. Jos ei ihmettä tapahdu, jätän sarjan lukemisen tähän.

Kirjan tiedot:
Satu Rämö: Jakob | WSOY 2023 | 400 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kuunnellut äänikirjat, Kirjoja hyllystäni, Luetut.net ynnä muut

Lilja Sigurðardóttir: Jääkylmä aurinko (Áróran tutkimuksia #01)

Mies haki sopivaa jalansijaa terävässä laavakivikossa, saavutti tasapainon ja kurottautui tarttumaan matkalaukusta esiin työntyvään käteen.

Áróran isosisko Ísafold on kadonnut ja Áuróra joutuu palaamaan Islantiin. Siskonsa etsinnän lisäksi Áuróra huomaa pian tutkivansa talousrikosta.

Koska vertasin tätä ihan väistämättä Satu Rämön Islanti-dekkareihin, annanpa tuomioni saman tien: tykkäsin tästä enemmän. Tässä Islantia ei esitellä kuin turistikohdetta ja rikosjuoni ja murhaaja kulkevat tiiviisti mukana koko ajan.

Tykkäsin itsenäisestä Áurórasta, jos kohta hänen pituutensa jatkuva korostaminen kävi välillä hermoille. Hän on freelancerina toimiva rahanjäljittäjä, joka selvittää minne ihmisten tai yritysten rahat ovat kadonneet. Aina toisinaan hänkin astuu vähän lain toiselle puolelle rikollisten narauttamisen nimissä.

Áuróran ja Ísafoldin suhde on ollut vaikea. Áuróra on pienestä pitäen huolehtinut Ísafoldista, mutta muutama vuosi ennen tarinan alkua Áuróran mitta tuli täyteen. Ísafold ei halunnut lähteä väkivaltaisesta suhteesta vaikka hälyttikin tasaisin väliajoin Áuróran paikkaamaan itseään. Nyt kun sisko on kadonnut ja Áuróra epäilee miesystävän olevan syyllinen, häntä kaduttaa välien katkaiseminen.

Parisuhdeväkivalta on osa tarinaa, mutta sillä ei mässäillä eikä sitä näytetä suoraan. Sympatiat ovat Ísafoldin puolella; hän on jäänyt samanlaiseen emotionaaliseen loukkuun kuin monet muut samassa tilanteessa olevat naiset.

Tarinan etenee vauhdikkaasti ja eri näkökulmien kautta. Áuróran lisäksi juonta kuljettavat muun muassa rikospoliisi Daníel ja Ísafoldin naapurit, nuorta pakolaista piilotteleva Olga ja pakko-oireista kärsivä Grímur. Tykkäsin myös tästä värikkäästä hahmokaartista ja siitä, millaisena tavallinen ja huono-osaisempi Islanti heidän kauttaan näyttäytyy.

Ísafoldin kohtalo selviää kyllä, mutta tarina jää kuitenkin lopussa sopivasti levälleen. Jäin oikein odottamaan jatko-osaa, jossa Áróran hahmokin varmasti syvenee.

Kirjan tiedot:
Lilja Sigurðardóttir: Jääkylmä aurinko | Blue Moon 2023 | 253 sivua | Kirjastosta
Islanninkielinen alkuteos: Helköld sól (2019) | Suomennos: Marjakaisa Matthíasson

Luettu myös:
Kirjakaapin kummitus, Kirjarouvan elämää, Kirjasähkökäyrä ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 8. Kirja kertoo pienestä kaupungista [43/50]

Satu Rämö: Rósa & Björk

Suuret märät lumihiutaleet osuivat kiihtyvällä vauhdilla auton tuulilasiin kuin suuria kärpäsiä olisi liiskantunut autonikkunaan.

Rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttir ja hänen suomalainen työparinsa Jakob saavat uuden tehtävän, kun kunnallispoliitikko ammutaan ladunvarteen. Juttua selvitellessään Hildur päättää kohdata myös oman menneisyytensä.

En ollut mitenkään erityisen vaikuttunut tämän sarjan ensimmäisestä osasta Hildurista. Aioin jättää tämän lukematta, mutta työkaverini sanoi tämän olevan Hilduria parempi. Koska olimme Hildurista jokseenkin samaa mieltä, otin tämän sitten luettavakseni.

(Ja kun sanon "otin" niin tarkoitan, että lukaisin työkaverini kirjastokortille lainatun kirjan, laina-aikaa kun oli vielä jäljellä. Harrastamme joskus töissä tällaista pientä kirjadiilausta.)

Tämä olikin nopealukuinen ja piti mielenkiinnon yllä ihan mukavasti. Mielestäni murhaaja oli punottu juoneen paremmin kuin edellisessä osassa, mutta oli siltikin taas sellainen takavasemmalta tuleva hahmo. Kokonaisuutena kunnallispoliitikon murhan selvittely ei ollut minusta niin kiinnostavaa kuin kirjan takaumajaksot.

Niissä paneuduttiin Hildurin lapsuuteen hänen äitinsä Rakelin näkökulmasta.

Hildur joi veden ja oli palauttamassa lasia äidilleen mutta muuttikin viime hetkellä mielensä.

- Haluan kerätä tähän matoja.

- Kunhan et tuo niitä sisälle, Rakel huusi lapsensa perään.

Hildur vilkaisi äitiään tummien kulmakarvojensa alta ja pudisteli pikkuvanhasti päätään. Hän hengähti syvään osoittaakseen, että hänen kärsivällisyyttään koeteltiin suuresti.

- En tietenkään. Ne menee linnuille.

(s. 107)

Takaumien edetessä selviää, mitä Hildurin pikkusiskoille Rósalle ja Björkille tapahtui. Pidin siitä, että Hildurin menneisyys vaikuttaa hänen nykyisyyteensä vaikka hän ei sitä tiedostakaan.

Toivottavasti seuraavassa osassa kuitenkin selitetään hyvin perusteluin, miksi Hildurille ja Tinna-tädille ei kerrottu [juonipaljastusta] kolmen vuosikymmenen aikana. Se tuntui aika epäuskottavalta.

Eli siis juonen puolesta ihan ok, luen luultavasti seuraavan osankin jos se tipahtaa eteeni.

Toivottavasti sen kieleen kiinnitetään kuitenkin kustannustoimituksessa enemmän huomiota kuin tämän. Tuossa ylhäällä on kirjan ensimmäinen lause, ja kirjassa oli runsaasti tuollaisia suorastaan tuskallisia väkerryksiä. Pilkkuja puuttui, adjektiiveja oli mielestäni ihan liikaa (ketä oikeasti kiinnostaa se, että jotkut merkityksettömät randomhanskat olivat mustat ja vesitiiviit ja lämpimät?) ja varmasti näitä biljoonia islantifaktoja voisi upottaa tekstiin luontevamminkin.

Kirjan tiedot:

Satu Rämö: Rósa & Björk | WSOY 2023 | 360 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kuunnellut äänikirjat, Kirja hyllyssä, Kirjakimara ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2023 : 49. Kirja on julkaistu vuonna 2023 [23/50]

* Ihana susi: Kirjan henkilöllä on itse valittu perhe

Tämä ihan mainitaan kirjan sivuilla kun Hildur istuu syömässä muistaakseni Jakobin ja Betan kanssa.

Satu Rämö: Hildur

Sleipnir kiihdytti askeltaan niin että paksu ruskea harja heilui villisti puolelta toiselle.

Työ Islannin syrjäkolkilla sopii hyvin kolmekymppiselle Hildur Rúnasdóttirille. Hän surffaa hyytävän kylmässä meressä ja taistelee menneisyytensä haamuja vastaan. Hildur saa parikseen suomalaisen poliisiharjoittelijan Jakobin ja kuin tilauksesta tapahtuu murha ja muutamakin.

En ole tutustunut nordic noir -genreen sen syvemmin, joten en osaa sanoa mihin kohtaan tämä Satu Rämön esikoisromaani sijoittuu niiden vertailuasteikossa. Jos tämä on tyypillinen lajinsa edustaja, niin genre ei ehkä vain ole minua varten.

Pidin kyllä kirjan islantilaisesta miljööstä ja sen hahmoista, jotka tuntuivat aivan tavallisilta ihmisiltä. Kirjassa on hienoja kuvauksia jylhistä talvimaisemista, ja näin mielessäni sysimustat yöt ja syrjäkylät.

Vartin ajomatkan jälkeen matalat kerrostalot, rivitaloryppäät ja kaupunginosia yhdistävät tieväylät jäivät kauas taakse. Ikkunoista näkyi märillä peltoalueilla seisovia pitkäkarvaisia islanninhevosia, jota hakivat toisistaan turvaa ja lämpöä. Ne seisoivat kaikki samansuuntaisesti, pyöreät ja paksujen häntien peittämät takapuolet tuulen suuntaan.

(s. 299)

Hildur, Jakob ja heidän pomonsa Beta olivat järkeviä ihmisiä ja poliiseja, eivätkä suorastaan yliluonnollisen nerokkaita tai todella typeriä. Ihmisten ilot ja ongelmat tuntuivat realistisilta. Jakob on maahanmuuttaja ja hänen kauttaan hämmästellään välillä islantilaista menoa.

Itse murhajuoni tai oikeastaan sen ratkaisu ei sen sijaan vakuuttanut minua. Juoni tuntui keriytyvän auki loogisesti ja mukana oli muutama hahmo, jotka vaikuttivat sopivan epäilyttäviltä. Ja sitten syyllinen tuleekin jostain takavasemmalta. Minä pidän enemmän sellaisista murhamysteereistä, jossa syyllinen todellakin on niiden hahmojen joukossa, joihin tutustutaan juonen edetessä, ja jotka myöskin pysyvät mukana tarinassa.

Murhamysteerin motiivi oli ehkäpä hyvinkin islantilainen. Suuremmitta juonipaljastuksitta täytyy silti sanoa, että murhaaja ei kyllä tehnyt "työtään" ihan loppuun saakka. Se tuntui epäloogiselta motiivin huomioon ottaen.

Minua vaivasi myös tekstin toisto ja kielenhuolto muutenkin. Ehkäpä kustannustoimittaja olisi voinut lukea tämän läpi vielä kerran tai pari. Ymmärsin kyllä esimerkiksi Jakobin perheongelmat heti ensimmäisestä kerrasta, ei niitä tarvinnut toistella ja selitellä jatkuvasti uudestaan.

Kirjan tiedot:
Satu Rämö: Hildur | WSOY 2022 | 364 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirja hyllyssä, Kirsin kirjanurkka, Tuijata ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2022 : 30. kirjassa muutetaan uuteen maahan [45/50]

Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina: elämää hurmaavien harhojen maassa

 

Islantia ei suotta kutsuta tulen ja jään maaksi.

Työskennellään Kreetalla ravintolan sisäänheittäjänä Satu Rämö houkuttelee sisään joukon islantilaisnuoria. Heidän juttunsa ja kuvailunsa Islannista kiehtovat Rämöä niin paljon, että hän päättää matkustaa maahan heti tilaisuuden tullen. Ja sille tielle hän jäi.

Kuten monet muutkin Helmet-lukuhaasteilijat, minäkin valitsin tämän haastekohtaan "kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa". Ajattelin tähän ensin dekkaria, mutta tätä kehuttiin haasteen Facebook-ryhmässä niin paljon, että muutin suunnitelmiani. Hyvä kun muutin, tämä oli nimittäin oikein viihdyttävä lukukokemus ja hauska katsaus islantilaisuuteen suomalaisesta näkökulmasta. Islanti ja maan kulttuuri ovat minulle melko vieraita asioita, joten kirja oli mainio tietopaketti myös niistä.

Rämö kertoo kirjassa omista kokemuksistaan Islannissa ja samalla maan historiasta ja nykytilanteesta. Tai oikeastaan vuoden 2015 tilanteesta, kirja kun ilmestyi silloin. Islannin asuttivat villit viikingit tuhannen vuotta sitten. Villiys karisi pian viikinkien ja heidän komeiden kelttiläisvaimojensa siirtyessä maanviljelyn pariin. Kirjasta selviää sekin, että nykyislantilaiset pystyvät selvittämään sukujuurensa noihin muinaisiin esivanhempiinsa saakka, islannissa kun pidettiin tarkkaa kirjaa siitä, kuka oli sukua kenellekin ja mitä kautta. Ajatus siitä, että sukukirjoja on pidetty yllä tuhat vuotta, on oikeasti huikea. Nykyaikana perinne tavallaa jatkuu, kun kännykän sovelluksella varmistetaan, ettei potentiaalinen islantilainen kumppani ole sittenkin liian läheistä sukua itselle. Turvallisinta olisi tietenkin löytää ulkomaalainen puoliso.


Mieheni ystäväpiiri järjestää aina ulkomaalaisvahvistukselle geenibileet kiitoksena islantilaisen kansanterveyden vaalimisesta. Siksi minutkin oli kutsuttu poikamiesboksiin grillaamaan lampaankylkeä.

(s. 67)

Rämö kertoo hauskasti arjesta vieraan kulttuurin keskellä. Kielitaito on tietenkin suotavaa ja niinpä hän painiskelee pian oppitunneilla muinaisten saagojen kanssa. Islanninkieli alkaa lopulta sujua, mutta muodin kanssa Rämö ei pääse sinuiksi. Islantilainen kävelee kaupungilla kevyet ykköset päällä oli sää mikä hyvänsä. Kumppareissa ja sadetakissa tarpova suomalainen erottuu aina joukosta. Islantilainen itsevarmuus on kaikkialla, ovathan se sentään maailman parasta kansaa. Missään ei ole niin salskeita miehiä, kauniita naisia, erityisiä hevosia, mahtavia luonnonhenkiä tai upeita maisemia kuin Islannissa. Jokainen vastonkäyminen kääntyy ihmeellisesti voitoksi. Talouskriisikin ratkeaa sopivasti sattuneella tulivuorenpurkauksella.

Kirjan loppupuolella Rämö tuo esiin senkin, että nykyään Islanti ei ole niin täydellinen onnela kuin se tahtoisi olla. Talouskriisi jätti jälkensä ja vähävaraisia ja työttömiä on enemmän kuin ennen. Vuokrat ovat niin korkealla pilvissä, että keskituloinen kaupunkilaisperhe voi vain haaveilla omakotitalon ostamisesta.

Luettuani kirjan mietin, että niin mielenkiintoista kuin islantilaisista olikin lukea, en ehkä itse kestäisi asua Islannissa. Ylenpalttinen tyytyväisyys ja itsevarmuus saattaisivat alkaa ahdistamaan. Hyvä kun joku tekee tämänkin puolestani ja kertoo siitä sitten näin hauskasti.


Kirjan tiedot:

Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina: elämää hurmaavien harhojen maassa | WSOY 2015 | 281 sivua | Kirjastosta

Luettu myös mm.:
Lintusen kirjablogi, Mrs Karlsson lukee, Kasoittain kirjoja

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2020 - 10. kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa [46/50]
* Pohjoinen lukuhaaste 2020 - 20. pohjoista luontoa kuvaava kirja [14/25]