Sini Helminen: Sysi (Lujaverinen #02)

Lumihiutale leijailee alas pimeydessä.

Ajattelin lukaista Sini Helmisen koko Lujaverinen-trilogian nyt touko-kesäkuun aikana etten ainakaan unohda, mitä edellisessä osassa on tapahtunut. Hurme on tuoreessa muistissa ja hyvä niin, koska tässä viitataan jatkuvasti sen tapahtumiin selittämättä niitä kuitenkaan kokonaan.

Sysi alkaa muutamia kuukausia Hurmeen jälkeen. Seela on opiskelijabileissä, jotka keskeytyvät yhden opiskelijan yllättävään kuolemaan. Pian ruumiita alkaa kasaantua ja yhden vainajan haamu alkaa vainota Seelaa. Hänen ja Hallan on selvitettävä, kuka lähettää nuoria manan majoille ennen aikojaan.

Tällä kertaa tarinaa kertoo Seelan lisäksi Halla, josta en pitänyt niin paljon kuin toivoin. En oikein osaa sanoa mikä siinä tökkäsi, mutta jostain syystä hänen kertojaäänensä ei vain toiminut minulle. Hahmona hän on kyllä kiinnostava.

Toisaalta jos tuosta jotain positiivista etsii, niin Hallan ja Seelan kertojaäänet tosiaan eroavat selvästi toisistaan. Vaikkei sitä otsikoissa lukisikaan, luvuista tietää heti, kumpi ne kertoo.

Murhamysteeri jää välillä vähän sivuosaan, koska sitä selvittäessä esitellään Hallan kautta kalmahisten maailmaa ja lisäksi larppausta harrastuksena. En ole ikinä larpannut, mutta se näyttää kyllä hauskalta puuhalta ja vaatii varmasti paljon osallistujilta. Seela osallistuu peräti kahteen historialliseen larppiin jahdatessaan murhaajaa.

Tässäkin osassa minua vähän säälitti Stepa, Seelan yliopistokaveri. Tai “kaveri”, koska minusta tuntui koko ajan, että ystävyys oli hyvin yksipuolista. Ripustaudu johonkin toiseen henkilöön, Stepa!

Luultavasti lukaisen pari muuta kirjaa tässä välissä, mutta sarjan kolmas osakin pitää ehdottomasti lukea. Sysi jää melkoiseen cliffhangeriin.

Kirjan tiedot:

Sini Helminen: Sysi | Myllylahti 2022 | 320 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Oksan hyllyltä ja Kirjapöllön huhuiluja

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Jatko-osa

Bushra Rehman: Roses, in the Mouth of a Lion

Corona, I’m talking about a little village perched under the number 7 train in Queens between Junction Boulevard and 111th Street.

Tartuin tähän Bushra Rehmanin Roses, in the Mouth of a Lion -kirjaan sekä erikoisen nimen että hienon kannen vuoksi. Kyllä olen joskus niin pinnallinen kirjojen suhteen. Mutta tämä osoittautuikin vetäväksi ja mielenkiintoiseksi kirjaksi.

Tarina sijoittuu 1980-luvun Coronaan, Queensiin piirikuntaan, ja kattaa vuodet 1985-1989. Tänä aikana Razia kasvaa nuoresta tytöstä teini-ikäiseksi ja ulos siitä roolista, johon häntä on kasvatettu. Razia on toisen polven maahanmuuttaja, jonka vanhemmat ovat kotoisin Pakistanista.

Kirja on kiinnostava kuvaus toisesta kulttuurista ja siitä, millaista on kasvaa kahden kulttuurin välissä. Razia huomioi varsin kirpeästi, että vaikka Coronan pakistanilaiset ovat lähteneet Yhdysvaltoihin paremman elämän toivossa, he eivät itse asiassa halua muuttaa montaakaan asiaa elämässään Raziakin arvostaa perheensä kulttuuria ja uskontoa, mutta huomaa myös miten ahdas etenkin tytön lokero on.

Hyytävin kuvaus koskeekin nuoria tyttöjä ja sitä, mitä varten heitä kasvatetaan. Vähänkään kipakammat tytöt kiikutetaan kiireesti Pakistaniin naimaan paikallinen mies. Kiltit tytöt puolestaan naitetaan miehille, jotka haluavat matkalipun ja oleskeluluvan Yhdysvaltoihin.

I knew the Aunty’s nephew was like the young uncles from my childhood. For them, us first-gen Pakistani girls were a forest of green cards. We were groomed like Christmas trees, thinking we were growing, but we were just being readied to be cut down. They were coming for us.

(s. 137)

Razian kasvutarina on myös matka ymmärtämään omaa seksuaalisuuttaan. Hämmentävät tunteet kirkastuvat ennen pitkää ymmärrykseksi siitä, että hän pitääkin tytöistä.

Tykkäsin kirjasta ja Raziasta ja siitä, miten Coronan pakistanilaisia ja heidän identiteettiään kuvataan. Razian maailma avautuu iän karttuessa hyvin luontevasti. Tarina tuntui hyvin elävältä ja vaikka vuodenajat vaihtuvat, minulle jäi päällimmäisenä mieleen kuva kuumasta kesästä.

Tarina päättyy Razian vaikeaan valintaan ja sellaiseen “tästä se alkaa” -cliffhangeriin. Harmi, että tälle ei ole jatkoa!

Kirjan tiedot:

Bushra Rehman: Roses, in the Mouth of a Lion | Flatiron Books 2022 | 276 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Queer-lukuhaaste 2024 : Queerius ja uskonto

* Vahvat naiset 2024 : Itsenäisyys

Anneli Kanto: Punaorvot

Johanssonit vaelsivat vakavin ilmein Toista linjaa alaspäin kohti Hakaniemen toria.

En voi väittää, että vuoden 1918 sisällissota olisi koskettanut omaa lappilaista sukuani kovinkaan syvältä. Ei siitä ainakaan ole koskaan puhuttu eikä mitään ylisukupolvisia traumoja ole.

Mutta muualla asia onkin toinen. Anneli Kannon romaani Punaorvot sijoittuu pääasiassa Helsinkiin, jossa myös sodan jälkipyykki on rumaa.

Tarina kulkee vuodesta 1918 vuoteen 1920. Johanssonin työläisperhe menettää isän vankileirillä, josta 14-vuotias Aarre palaa kurjassa kunnossa. Koska äidin mielenterveys on järkkynyt ja perhe on köyhä, pienet tyttäret Lahja ja Ilona viedään kasvattiperheisiin Pohjanmaalle.

Tarinalla on monta kertojaa, oikeastaan vähän liiankin monta. Esimerkiksi sen kauhean isännän, jonka hoiteisiin Lahja-parka joutuu, olisi voinut jättää surutta pois. Ilonaakin vähän vierastin, mutta toisaalta hänen leikkiensä kautta näkyy hyvin selvästi, millainen (väärin)käsitys pikkulapsilla oli sodasta ja siitä, mitä aikuiset heidän ympärillään puhuivat.

Minua suretti eniten Aarre ja se, millaisen vastakohtaisen parin hän ja Ester Hällström muodostivat. Ester on tuleva rouva presidentti Ståhlberg, joka pyrkii tekemään hyvää riistämällä punaorvot äideiltään. Onhan lapsen toki parempi olla ainakin näennäisesti paremmassa kodissa kuin köyhän äidin luona tai lastenkodissa, eikö? Hänet oli kirjoitettu tarinaan hyvin hyvää tarkoittavana henkilönä, joka ymmärtää vasta jälkikäteen mitä hän on tehnyt.

Aarre puolestaan vajoaa yhä syvemmälle epätoivoon ja vääriin valintoihin. Vankileirillä nälkiinnytetty ja sen jälkeen piesty poika yrittää elättää sängyssä itkevän äitinsä. Halveksittu punikkipentu ajautuu epätoivoissaan rikoksiin ja väkivaltaan, ja kaikki hänen yrityksensä nousta elämässä eteen päin epäonnistuvat.

Tämä ei todellakaan ole mikään hyvän mielen kirja, mutta sen tiesin jo ennen kuin edes aloitin kirjan. Aihe on tärkeä ja loppusanoiksi Anneli Kanto onkin kirjoittanut historiallisia faktoja punaorpojen kohtalosta. Tämä on ollut alun perin näytelmä, joka olisi varmasti ollut mielenkiintoinen ja itkettävä katsottava.

Kirjan tiedot:

Anneli Kanto: Punaorvot | Lind & Co. 2023 | 276 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirjarouvan elämää, Kirjakko ruispellossa, Morren kirjablogi ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2024 : 4. Kirjassa on presidentti [40/50]

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Lapsuus

* Vahvat naiset 2024 : Sorto

Itaru Kinoshita: Dinosaur Sanctuary Vol. 01

Jurassic Park -fanit, tässä sarjakuva teille! Ja kun puhun teistä, tarkoitan tietenkin meitä. Jurassic Park on edelleen suosikkielokuviani.

Itaru Kinoshitan Dinosaur Sanctuary -manga jäi mieleeni jonkun kirjagrammaajan postauksesta ja harmi kyllä en muista kenen. Kiitos vain sinulle, olit kuka hyvänsä!

Tässä aloitusosassa esitellään sarjan maailmaa ja hahmoja. Historia on mennyt vähän toisella tavalla ja vuonna 1946 löydettiin piilossa eläneitä dinosauruksia. Mitä ihmiset heti tekivätkään? Laittoivat ne tietenkin eläintarhoihin ja keksivät keinon tuoda jo kadonneita lajeja takaisin.

Tarinassa ollaan suunnilleen nykypäivässä ja dinofani Suzume pääsee töihin yhteen Japanin dinosauruspuistoista. Päähenkilönä Suzume oli ihan toimiva hahmo ja uskottavasti uusi työssään: hän ei osaa kaikkea heti kättelyssä, mutta on valmis oppimaan.

Yllättäen dinosaurukset on piirretty realistisemman näköisiksi kuin tarinan ihmishahmot. Sarjan toisena tekijänä ja asiantuntijana on tohtori Shin-ichi Fujiwara, joka tutkii ja opettaa paleontologiaa yliopistossa. Eipä siis ihme, että kuvituksessa ja eläinten käyttäytymisen kuvauksessa on pyritty realismiin.

Troodon pesässään.

Lukujen välissä on Fujiwaran kiinnostavia infosivuja, joissa hän kertoo työstään ja kirjassa esitellyistä dinosauruslajeista. Osa niistä on tuttuja, osa oudompia. Tarinan keskiössä on myös eläinten hyvinvointi sikäli, että hoitajat haluavat niiden olevan mahdollisimman terveitä ja onnellisia.

Tätä oli kuitenkin vähän vaikea niellä, koska nämä dinot eivät elä Jurassic Parkin puistoissa vaan todellakin eläintarhassa. Aitaukset ovat pieniä eikä useimmilla ole omanlajista seuraa. Sääliksi kävi.

Aion kuitenkin jatkaa sarjan parissa, koska dinosauruksia. Olen sen suhteen helppo tapaus.

Kirjan tiedot:

Itaru Kinoshita: Dinosaur Sanctuary Vol. 01 | Seven Seas Entertainment 2022 | 198 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Dinosan (2021) | Englanninkielinen käännös: John Neal

Haasteet:

* Helmet 2024 : 13. Kirjan tapahtumapaikka on suljettu tai rajattu [39/50]

Sini Helminen: Hurme (Lujaverinen #01)

Vilkuilen puhelinta ja annan katseeni harhailla ympäri ravintolaa.

Aion lukea tämän Sini Helmisen Lujaveriset -YA-trilogian jo viime vuonna, mutta enpä saanut aikaiseksi. No, vuosi se on tämäkin ja sarjan ensimmäinen osa Hurme on nyt luettu.

Hurme kiinnitti jo ilmestyessään huomionsa upealla Karin Niemen suunnittelemalla kannellaan. Sama tyyli jatkuu muissa osissa ja kertoo heti, että nyt liikutaan vähän synkemmissä maisemissa.

Päähenkilö Seela asuukin sukunsa hautaustoimiston yläkerrassa ja joutuu kalmahommiin enoaan auttaessaan. Karmeat Tinder-treffit päättyvät kuolemaan ja Seelalle jää käteen pussillinen huumeita sekä kummitteleva deittinsä. Aave on Seelalle yllätys ja kirjan arvoitus onkin se, miksi vainajat jäävät yhä etenevässä määrin pyörimään elävien maailmaan.

Vaikka koko kirja pyöriikin kuoleman ympärillä, ei se minusta ollut liian synkkä. Kerronta on sujuvaa ja sen verran kevyttä, että aihe ei tunnu ahdistavalta edes silloin kun on kyse Seelan kipeästä menneisyydestä.

Seelan nykyisyydessä liikutaan myös Helsingin yliopistossa. Opinnot jäävät juonessa toissijaiseksi ja oikeastaan minun kävi sääliksi Seelan opiskelukaveria Stepaa. Hän oli aika turha hahmo ja teki mieli sanoa hänelle, että arvosta hyvä ihminen itseäsi enemmän ja etsi muuta seuraa. Seela ei piitannut hänestä tuon taivaallista.

Seelan fokus on kiehtovassa Hallassa, jolla on totta kai oma salaisuutensa. Kirja on luontevasti hyvin sateenkaareva ja eniten se tulee esiin juuri muunsukupuolisessa Hallassa, jonka ulkonäköä vähemmän kohteliaat kurssikaverit päivittelevät ääneen. Lukijallekaan ei selviä, mitä Hallan hameiden alla on, ja minusta se oli hyvä ratkaisu. Mitäpä väliä sillä on?

Plussaa kirjalle mainiosti nimetystä Darth Mausta! Kiva, että tässä kirjassa rakas lemmikki on kissa ja että se on Seelalle todella tärkeä koko kirjan ajan. 

Kirjan tiedot:

Sini Helminen: Hurme | Myllylahti 2021 | 324 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirjapöllön huhuiluja, Kirjojen pyörteissä, Oksan hyllyltä ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2024 : 39. Kirjassa on bi- tai panseksuaalinen henkilö [38/50]

* Queer-lukuhaaste 2024 : Muunsukupuolisuus

* Vahvat naiset 2024 : Seksuaalisuus

* Fantastinen kesä: Urbaani fantasia

Jenna Kostet: Punainen noita

- Mikä siinä on vialla? Valpuri kysyi ja kyykistyi äitinsä viereen.

Haluatko lukea jotain oikein masentavaa? Räytyä toivottomuudessa ja ihmisten pahuudessa? Lukea tarinan, jossa tunnelin päässä näkyvä valo on rovio, jolla sinut poltetaan?

Jos vastaus on kyllä, suosittelen tätä Jenna Kostetin Punaista noitaa. Se olikin paljon masentavampi tarina kuin takakansitekstin perusteella kuvittelin.

Ei niin, että olisin olettanut tämän olevan onnellinen tarina, perustuuhan tämän tositapahtumiin. Valpuri Kinni (Kyni) eli 1600-luvulla ja häntä syytettiin noituudesta monta kertaa. Lopulta hänet todellakin poltettiin roviolla Hämeenlinnassa vuonna 1665.

Mutta siltikään en osannut odottaa tällaista kurjuudessa rypemistä. Kostet on kyllä kirjoittanut uskottavan kuvauksen siitä, miten ahdasmielinen, taikauskoinen ja vainoharhainen tuon ajanjakson ilmapiiri on epäilemättä ollut. Jokaisen ja etenkin jokaisen naisen piti olla hyvin varovainen ettei vain tullut sanoneeksi jotain, joka olisi jollain tavalla voitu tulkita kiroukseksi tai noituudeksi.

Kostet on myös luonut todella vastenmielisiä ja todentuntuisia hahmoja, etenkin miehiä, jotka oikein innolla osallistuivat noitien vainoamiseen. Toisten oikeuksien polkeminen pönkitti mukavasti heidän omaa valtaansa. Valpurin veli Tuomas on loistava esimerkki tästä.

Tarinassa toistellaan sitä, miten älykäs ja kaikin puolin veljeään parempi kaikessa Valpuri on. Hänen tekonsa eivät kuitenkaan aina oikein vastanneet sitä kuvaa, minkä kerronta hänestä halusi antaa. Oli vähän vaikea uskoa häntä vahvaksi ja itsenäiseksi, koska hän palasi aina takaisin Tuomaksen ja kyläpahasensa vainottavaksi.

Minusta oli harmillista, että loppujen lopuksi tarina tuntui tapahtumien suhteen aika tasapaksulta. Köyhyyttä ja kurjuutta niin kauas kuin silmä siintää, mikä oli varmasti totta, mutta tarinana se ei ollut kovinkaan kiinnostava. 

Minusta kirjassa oli myös rakenteellinen ongelma sikäli, että ensimmäiset 100 sivua viivytellään Tukholmassa, sitten kurjistellaan muutama vuosi Liitsolassa, ja viimeiset sata sivua kiidetään halki kolmen vuosikymmenen. Tuo viimeinen ajanjakso on juuri se, jonka aikana tapahtuneista Valpurin käräjöinneistä on olemassa kirjallista todistusaineistoa. Niissä tapauksissa olisi varmasti voinut vähän viivähtääkin.

Mutta, luin kirjan kuitenkin loppuun asti, koska ajankuva oli hyvin kirjoitettu ja teksti sujuvaa.

Kirjan tiedot:

Jenna Kostet: Punainen noita | Aula & Co. 2024 | 328 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Amman lukuhetki, Kirjojen kuisketta, Tuijata ynnä ehkä muutkin

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Kansanperinne

* Elämänkertabingo: Elämänkertaromaani

* Vahvat naiset 2024 : Noita

Carolyn Keene: Neiti Etsivä maksaa velkansa & Neiti Etsivä ja vanhan pitsin arvoitus

Poimin nämä kaksi Neiti Etsivää mukaani ostarin kirjanvaihtohyllystä. Suunnitelmani oli lukaista ne nopeasti ja lahjoittaa ne sitten kirjastoon. Sarjaa luetaan joskus edelleen ja meidän kappaleet alkavat olla finaalissa.

Kyllä nämä äkkiä lukaisikin. Se vain, että sen lukemisen aloittamiseen meni toista vuotta...

Hoksasin vasta luettuan, että itse asiassa nämä kirjat ovat ilmestyneet todella isolla aikavälillä. Minulla on vuosien 1996 ja 1997 suomenkieliset painokset, mutta Neiti Etsivä ja vanhan pitsin arvoitus ilmestyi alunperin vuonna 1980. Neiti Etsivä maksaa velkansa ilmestyi jo 1930 ja on järjestyksessä kolmas ikinä ilmestynyt sarjan kirja.

Luonnollisestikin kirjoilla on eri haamukirjoittajat

Olen luultavasti lukenut nämä joskus, mutta minkäänlaista muistikuvaa näistä ei ole jäänyt.

Neiti Etsivä maksaa velkansa

Tässä tarinassa Paula on kesäleirillä ja joutuu ystävänsä kanssa keskelle myrskyävää järveä. Heidät pelastaa orpotyttö Laura, jonka uusi holhooja vaikuttaa heti kättelyssä epäilyttävältä. Pian Paula onkin pelastamassa Lauraa huijarin kynsistä.

Tästä jäi parhaiten mieleen ajankuva ja se, että Paulan hiukset ovat vaaleat. Mikä järkytys! Tämä on niitä alkupään Neiti Etsiviä, joissa Paula tosiaan on blondi. Punainen tukka tuli kuvaan vasta paljon myöhemmin.

Kirja tapahtuu selvästi viime vuosisadan alkupuolella ja sen huomaa sekä itse tarinasta että kielestä. Oli melkoisen ihanaa lukea, miten Paula joutui kiinnittämään auton renkaisiin ketjut huonolla säällä, ja miten keskusneiti yhdisti puhelut. Teini-ikäiset puhuivat tyyliin “Ei, sitä en milloinkaan voisi tehdä!” ja “toivoisin sinun poikkeavan tervehtimään minua”.

Ajankuvan näkee myös pulmasta, jonka ympärillä juoni pyörii. Laura on holhoojansa käskyvallan alla oli tämä millainen hyvänsä. Holhoojalla on myös vapaa pääsy Lauran omaisuuteen. Kukaan ei myöskään kyseenalaista sitä, että äitivainaa määräsi holhoojaksi Lauralle täysin tuntemattoman miehen, jonka kanssa tämän pitäisi asua kahdestaan.

Neiti Etsivä ja vanhan pitsin arvoitus

Tässä tarinassa menevät sekaisin fiktiivinen fakta ja fiktio. Paula osallistuu kirjoituskilpailuun, jossa sepitetään loppu sadan vuoden takaisille tapahtumille. Ne saavat jatkoa nykyajassa kun Bessin perhetuttu kutsuu tytöt Belgiaan ratkaisemaan kadonneiden jalokivien ja pitsien tapausta.

Tästä jäi parhaiten mieleeni se, että George onkin melkoinen sarjadeittailija! Kirjaa lainatakseni “niistä pojista, joiden kanssa hän kävi ulkona Burt Eddleton oli hänen suosikkinsa”. Ha, en muistanut ollenkaan tuollaista! Muistin kyllä, että jokaisella tytöllä on se pakollinen poikaystävä, mutta George olikin vähän menevämpi tapaus. Anna palaa vain!

Noin ylipäätään George oli tarinan hauskin hahmo.

Paula jättäytyi jälkeen ja sanoi hiljaa Georgelle:

-Älä käänny ympäri. Tässä huoneessa on henkilö joka on seurannut meitä. En halua kadottaa häntä.

-Tuskin kadotat, jos hän kerran seuraa meitä, George tokaisi kuivasti.

(s. 74)

Kokonaisuutena juoni oli melkoista toimintatykitystä. Tytöt viilettävät paikasta ja ongelmasta toiseen tukka putkella, ja tähän on saatu mukaan kadonnut perijä, mustasukkaisuusdraamaa, nuorisorikollisten jengi ja vaikka mitä muuta.

Yhteenveto

Näin aikuisena lukijana pidin enemmän tuosta Neiti Etsivä maksaa velkansa -kirjasta. Sen juoni on yksinkertaisempi ja silti jännittävä, ja Paulan hahmossa on enemmän syvyyttä.

Tekstin ja tarinan wanhanaikaisuus oli hurmaavaa, jos kohta tästä huomaa kyllä selvästi esimerkiksi luokkaerot ja sen, mitä eri sukupuolille pidetään sopivana käytöksenä. Hanna on tässä selvästi Drew’n perheen palvelija ja Paulan isä osallistuu roistojahtiin revolveria heilutellen.

Mutta olen myös melko varma siitä, että lapsena olisin pitänyt enemmän Vanhan pitsin arvoituksesta. Se tuntui selvästi modernimmalta kirjalta ja siinä olivat mukana Paulan tutut ystävät Bess ja George. Muistan pitäneeni aina enemmän niistä kirjoista, joissa he olivat mukana.

Miinusta tämä saa kyllä siitä, miten sekä George että kerronta itsessään huomauttelivat koko ajan Bessin painosta. 

Että puolensa ja puolensa! Omiin Neiti Etsivä -suosikkeihini en edelleenkään aio koskea. Aika on varmasti kullannut muistot ja hyvä niin.

Kirjojen tiedot:

Carolyn Keene: Neiti Etsivä maksaa velkansa | Tammi 1997 (1. p. 1956) | 116 sivua

Englanninkielinen alkuteos: The Bungalow Mystery (1930) | Suomennos: Leena Uoti

Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja vanhan pitsin arvoitus | Tammi 1996 (1. p. 1986) | 122 sivua

Englanninkielinen alkuteos: The Secret of the Old Lace (1980) | Suomennos: Leena Tuura

Haasteet:

* Hus hyllynlämmittäjät 2024 : Et ymmärrä miksi et ole lukenut & Sarjan osa

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Empatia

* Vahvat naiset 2024 : Nainen kannessa

* Kesäkirjabingo : Kesäreissu & Kesämysteeri