maanantai 6. toukokuuta 2024

Jenna Kostet: Punainen noita

Kansikuva.

- Mikä siinä on vialla? Valpuri kysyi ja kyykistyi äitinsä viereen.

Haluatko lukea jotain oikein masentavaa? Räytyä toivottomuudessa ja ihmisten pahuudessa? Lukea tarinan, jossa tunnelin päässä näkyvä valo on rovio, jolla sinut poltetaan?

Jos vastaus on kyllä, suosittelen tätä Jenna Kostetin Punaista noitaa. Se olikin paljon masentavampi tarina kuin takakansitekstin perusteella kuvittelin.

Ei niin, että olisin olettanut tämän olevan onnellinen tarina, perustuuhan tämän tositapahtumiin. Valpuri Kinni (Kyni) eli 1600-luvulla ja häntä syytettiin noituudesta monta kertaa. Lopulta hänet todellakin poltettiin roviolla Hämeenlinnassa vuonna 1665.

Mutta siltikään en osannut odottaa tällaista kurjuudessa rypemistä. Kostet on kyllä kirjoittanut uskottavan kuvauksen siitä, miten ahdasmielinen, taikauskoinen ja vainoharhainen tuon ajanjakson ilmapiiri on epäilemättä ollut. Jokaisen ja etenkin jokaisen naisen piti olla hyvin varovainen ettei vain tullut sanoneeksi jotain, joka olisi jollain tavalla voitu tulkita kiroukseksi tai noituudeksi.

Kostet on myös luonut todella vastenmielisiä ja todentuntuisia hahmoja, etenkin miehiä, jotka oikein innolla osallistuivat noitien vainoamiseen. Toisten oikeuksien polkeminen pönkitti mukavasti heidän omaa valtaansa. Valpurin veli Tuomas on loistava esimerkki tästä.

Tarinassa toistellaan sitä, miten älykäs ja kaikin puolin veljeään parempi kaikessa Valpuri on. Hänen tekonsa eivät kuitenkaan aina oikein vastanneet sitä kuvaa, minkä kerronta hänestä halusi antaa. Oli vähän vaikea uskoa häntä vahvaksi ja itsenäiseksi, koska hän palasi aina takaisin Tuomaksen ja kyläpahasensa vainottavaksi.

Minusta oli harmillista, että loppujen lopuksi tarina tuntui tapahtumien suhteen aika tasapaksulta. Köyhyyttä ja kurjuutta niin kauas kuin silmä siintää, mikä oli varmasti totta, mutta tarinana se ei ollut kovinkaan kiinnostava. 

Minusta kirjassa oli myös rakenteellinen ongelma sikäli, että ensimmäiset 100 sivua viivytellään Tukholmassa, sitten kurjistellaan muutama vuosi Liitsolassa, ja viimeiset sata sivua kiidetään halki kolmen vuosikymmenen. Tuo viimeinen ajanjakso on juuri se, jonka aikana tapahtuneista Valpurin käräjöinneistä on olemassa kirjallista todistusaineistoa. Niissä tapauksissa olisi varmasti voinut vähän viivähtääkin.

Mutta, luin kirjan kuitenkin loppuun asti, koska ajankuva oli hyvin kirjoitettu ja teksti sujuvaa.


Kirjan tiedot:
Jenna Kostet: Punainen noita | Aula & Co. 2024 | 328 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Haasteet:
* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Kansanperinne
* Elämänkertabingo: Elämänkertaromaani
* Vahvat naiset 2024 : Noita

4 kommenttia:

  1. Hitto, aiheensa puolesta Punainen noita kiinnostaisi. En ehkä kuitenkaan jaksaisi lukea satoja sivuja kurjuudessa rypemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aihe on todella kiinnostava, mutta koko kirja on kyllä melkoista kurjistelua! Sinänsä suosittelen kirjaa, mutta ehkä sellaiseen ajankohtaan jolloin nimenomaan haluaa lukea kurjuudesta...

      Poista
  2. Pidin teoksen aihetta ja ajankuvaa kiinnostavana, mutta koin myös että tuo tarinankaari ei jotenkin toiminut. Tuo noitakäräjä tuli jotenkin hassuun kohtaan ja sen jälkeen tosiaan hypittiinkin aika haipakkaa, vaikka alku oli puolestaan hyvinkin hidas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, että en ollut ainoa! Vaikka sivumäärän olisikin pitänyt samana, tapahtumia olisi varmasti voinut sirotella tarinaan tasaisemmin eikä jumahtaa ensin Tukholmaan ja sitten Liitsolaan, ja kiitää sitten Valpurin loppuelämän läpi.

      Poista