Marras-joulukooste

Marraskuussa päättyi kaksi haastetta. Herkulliset kirjat -haasteen koonti on täällä ja Syyslukuhaasteen täällä.

Joulukuussa sain viimein täyteen Helmet-lukuhaasteen, koonti täällä. Koko haaste jumitti kun en meinannut saada luettua sitä Satu Waltarin Kahvila Mabillonia... Heittäydyn tietenkin mukaan myös vuoden 2023 haasteeseen, joka omaa silmääni vaikuttaa vuotta 2022 haastavammalta. Luultavasti täytyy etsiä enemmän täsmäkirjoja.

Instagramissa alkaa vuoden alussa Lukumatka menneisyyteen -lukuhaaste, jossa luetaan historiallisia romaaneja ja tietokirjoja. Päätin olla mukana tässäkin, joskaan en usko saavani luettua tähän kaikkia 25 kirjaa puolessa vuodessa.

Noin ylipäätään luin tänä vuonna toistasataa kirjaa ja sarjakuvaa! Nämä siis huvikseen luettuja kirjoja, työn puolesta mm. vinkkauksiin luettuja kirjoja en ole edes laskenut. Vuoteen mahtui lukujumeja ja lukuahmintaa, joten mitenkään tasainen vuosi tämä ei ollut. Saapa nähdä ensi vuodesta.

Luettu & blogattu

Salla Simukka: Tästä kaikki alkaa
Kun parisuhde rakoilee. Tämä tuntui jotenkin YA-kirjalta, vaikka onkin kirjoitettu aikuisille.

Emily St. John Mandel: Asema 11
Kulttuuria dystopiassa. Hieno romaani, mutta pidin kuitenkin TV-sarjasta enemmän.

Satu Waltari: Kahvila Mabillon
Boheemielämää Pariisissa. En voinut sietää kirjan hahmoja, mutta kaipa tämä oli ihan hyvä kuvaus 1950-luvun Pariisista.

Laura Florand: The Chocolate Thief
Suklaareseptin jäljillä. Ihan ok romanssi, parasta oli suorastaan eroottinen suklaan kuvailu.

Marina Lewycka: Muu maa mansikka?
Siirtotyläisenä Englannissa. Karua ja hauskaa luettavaa, jäi mieleen lukemisen jälkeenkin.

Jenn McKinlay: Sprinkle with Murder
Murha ja kuppikakkuja. Kömpelö juoni, ärsyttävä päähenkilö, huonoa englantia, naisvihamielisyyttä, kehonegatiivisuutta...

Noriko Morishita: Tyttö ja teeseremonia: 15 oivallusta elämästä
25 vuotta teen opiskelua. Mukavan mietteliäs ja rauhallinen tietokirja teeseremoniasta.

Horace Wallace: Otranton linna
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita vanhassa linnassa. Goottiklassikko huvitti kaikessa dramatiikassaan.

Junpei Inuzuka, Takaaki Kugatsu & Katsumi Enami: Ravintola maailmojen välillä vol. 1 & 2
Ruokaa ja söpöilyä. Ei oikein napannut enkä oikein tiedä, mistä tälle löytyy lukijakunta.

Malin Falch: Pohjantuli: Peikkolaakso & Pohjantuli: Viikingit ja varis
Toiseen maailmaan. Kiva sarjakuva, joka sai vauhtia toisessa osassa.

Amanda Hellberg: Krinoliinijoulu
Kummituksia Ruotsissa vuonna 1870. Kummallinen ja kustannustoimitusta kaipaava jouluromanssi.

Alexander McCall Smith: Botswanan iloiset rouvat
Varjo menneisyydestä. Mukavaa luettavaa joulun alla, vaikka entinen väkivaltainen parisuhde kirjan teemana olikin tietenkin synkkä.

James Tynion IV & Michael Dialynas: Wynd: Book One. The Flight of the Prince & Wynd: Book Two. The Secret of the Wings
Vainoa pakoon fantasiamaailmassa. Vauhdikkaan sarjakuvasarjan aloitusosat, luen lisääkin.

James Tynion IV & Michael Dialynas: Wynd: Book One. The Flight of the Prince & Wynd. Book Two. The Secret of the Wings

Pipetownissa mikään ei ole vaarallisempaa kuin maaginen verenperintö. Wynd on elänyt koko ikänsä piilotellen varjoissa ja kellareissa, mutta kun kuninkaan ote alkaa taas kiristyä, Wynd ystävineen joutuu pakomatkalle.

Tässäpä oli vauhdikas ja jännittävä sarjan alku!

Esserielin maailma on mielenkiintoinen: siellä asuvat niin ihmiset kuin vampyyrit, metsänhenget ja hyönteisiä muistuttava keijukansakin. Kirjan alussa Pipetown, viimeinen puhdasveristen ihmisten kaupunki, vaikuttaa todella suurelta. Mitä pitemmälle kirjoja lukee, sitä selvemmäksi tulee, että se onkin pieni takapajuinen kaupunkipahanen.

Vähän erilainen keijukansa.
(Book One.)

Ei niin, että muu maailmakaan eläisi ihanassa utopiassa.

Pidin Wyndistä ja siitä sekalaisesta joukosta, joka hänen ympärilleen olosuhteiden pakosta kerääntyy. Wynd on haaveillut normaalista elämästä ja salskeasta puutarhurin pojasta, jolle hän ei ole koskaan puhunutkaan. Öisin hän kärsii kammottavista painajaisista, joissa hän muuttuu väkivaltaiseksi pedoksi. Sarjan toisen osan kansikuva spoilaakin välittömästi sen yllätyskäänteen, mihin ensimmäinen osa päättyy.

Tykkäsin sarjasta ja myönnän lukeneeni sitä eteen päin netissä merirosvolipun alla. Kuvitus on selkeää ja tarina etenee sujuvasti vaihtaen välillä näkökulmaa. Esseriel ja sen eri kansojen erilaisiksi myyteiksi muodostunut historia laajenevat koko ajan ja jäin nyt jännityksellä odottamaan, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Wynd.
(Book One.)

Kirjan tiedot:
James Tynion IV & Michael Dialynas: Wynd: Book One. The Flight of the Prince & Wynd: Book Two. The Secret of the Wings | Boom! Box 2021 & 2022 | Kirjastosta

Haasteet:
* Ihana susi: Kirjassa ollaan metsässä
* Aakkoshaaste : W

Haastekoonti: Helmet-lukuhaaste 2022

Haasteaika: 1.1. - 31.12.2022

Tämän vuoden Helmet-lukuhaaste on suoritettu ja vieläpä ihan täydellä 50/50 listalla!

Haasteen viimeisen kirjan luin vasta joulukuussa, mutta itse asiassa koko haaste kahta kirjaa lukuun ottamatta oli valmis suunnilleen elokuussa. Jäin kiinni siihen Satu Waltarin Kahvila Mabilloniin kirjaimellisesti kuukausiksi, ja sitten piti vielä löytää punakantinen kirja. Miten vaikeaa sekin voi olla? Mutta, tehtävä suoritettu!

Noiden kahden kohdan lisäksi hankalimmat olivat

12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana

Ihan sen vuoksi, että en lue runoutta oikeastaan ikinä. En vain saa niistä irti niin paljoa, että se maksaisi minulle lukemisen "vaivan".

35. Kirjassa on oikeudenkäynti

Mietin jo, että pitääkö minun tosiaan lukea jokin John Grishamin oikeusjännäri, mutta onneksi Päivi Alasalmen Riivatuissa puitiin poltergeistjuttua käräjillä. Taisin ensin miettiä kyseistä kirjaa johonkin toiseen kohtaan, mutta parempi näin.

39. Novellikokoelma

Koska enpä lue usein novellejakaan!

41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista

En halunnut tähän supersankarisarjakuvaa vaan kirjan, mutta sellaisen löytäminen olikin vaikeampaa kuin luulin. Ja halusin nimenomaan sellaisen perinteisen tyylisen supersankarin, en oman elämänsä supersankaria.

Koko kirjalistani löytyy täältä. Nyt vain uutta haastetta odottelemaan!

Alexander McCall Smith: Botswanan iloiset rouvat (Mma Ramotswe tutkii #06)

Mma Ramotswe istui yksin lempikahvilassaan ostoskeskuksen laidalla Tlokweng Roading Gaboronen-puoleisessa päässä.

Varjo menneisyydestä palaa yllättäen Mma Ramotswen elämään ja hankaloittaa myös etsiväntyötä. Mma Makutsi ottaa lisää vastuuta ja uskaltautuu lisäksi tanssikurssille.

Edellisen Mma Ramotswen lukemisesta on jo aikaa ja totta puhuen tämä onkin ollut minulla lainassa kesästä asti. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan? Nyt joulunaikaan halusin viimein lukea jotain niin leppoisaa kuin tiedän näiden kirjojen olevan.

Tämä tosin oli teemaltaan synkempi kuin odotin. Mma Ramotswen väkivaltainen ex-mies palaa kaupunkiin kiristääkseen häntä. Tarinassa tuodaan hyvin esiin se, miten julma mies on ollut ja miten syvälle hänen aiheuttamansa traumat ovat painuneet. Mma Ramotswe huomaa itsekin pienevänsä miehen läsnäollessa.

Hän oli vahva nainen, neuvokas nainen, nainen joka oli rakentanut itselleen oman liikeyrityksen alusta lähtien, nainen joka oli ammattiaan harjoittaessaan lukemattomat kerrat osoittanut, että uskalsi uhmata miehiä siinä kuin kuka tahansa.

Mutta ei tätä miestä. Tämä mies oli eri asia. Tämä mies sai hänet tuntemaan itsensä riittämättömäksi; niin oli ollut aina.

(s. 248)

Mutta onneksi tästäkin ongelmasta selvitään ja Mma Ramotswe toteaa löytäneensä aivan erilaisia miehiä elämäänsä.

Etsivätoimiston juttuja enemmän kirjassa saavat tilaa J.L.B. Matekonin ongelmat. Toinen autokorjaamon oppipojista lähtee ovet paukkuen ja J.L.B. Matekonin entisessä kodissa on tekeillä hämärähommia. Näiden ongelmien ratkaiseminen jää Mma Makutsille, jolla on kirjassa myös oma romanttinen juonensa.

Kaiken kaikkiaan mukavaa ja nopeaa luettavaa. Taidan lainata jo seuraavankin osan odottamaan sopivaa lukuhetkeä.

Kirjan tiedot:
Alexander McCall Smith: Botswanan iloiset rouvat | Otava 2007 | 344 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: In the Company of Cheerful Ladies (2004) | Suomennos: Jaakko Kankaanpää

Luettu myös:
Ainakin Luettua elämää ja Kirjahullun päiväkirja 

Amanda Hellberg: Krinoliinijoulu (Joulu Ulltunassa #01)

Ensilumi tuli perjantai-iltana marraskuun kolmantena päivänä.

Ruotsi, 1870. Karamellinkeittäjä Lovisa Lind haluaa paeta synkkää menneisyyttään Amerikkaan. Sitä ennen pitää kuitenkin järjestää makeiset niin ikään synkän menneisyyden omaavan paroni Valdemar von Dreverin joulujuhliin.

Nämä synkät menneisyydet mainitaan noin viiden sivun välein ja oletin jo, että Lovisa oli vähintäänkin syönyt omat vanhempansa nälkävuosien aikana. Juonipaljastus: ei ollut. Mikä pettymys.

Tämä oli mielestäni hieman kummallinen kirja. Tartuin siihen olettaen saavani sopivan hömppää ja kevyttä jouluromantiikkaa. Sen sijaan tässä kirjassa Kaunotar ja Hirviö asetelma kohtaa goottilaisen kirjallisuuden kliseet ja Kotiopettajattaren romaanin. Paronin kartanossa viilettää useampikin kummitus ja etenkin kirjan loppupuolella juonenkäänteet tulevat ihan puskan takaa.

Lopussa juoni myös hyppelee kummallisesti kohtauksesta toiseen. Kirjan alku oli lupaava, mutta loppupuoli olisi mielestäni kaivannut uudelleenkirjoittamista ja lisää täytettä kohtausten välille.

Romanssikin jäi turhan pintapuoliseksi ja rakkaus syttyy noin kahden kohtaamisen perusteella. Jäin miettimään, että miksi? Lovisa käyttäytyy jatkuvasti todella tökerösti ja paroni-parka ei tiedä, mitä teki milloinkin väärin.

Plussana kirjassa on sinänsä kiva seksikohtaus, jossa kokenut Lovisakin tietää, mitä haluaa. Ranskalainen kirjekuori mainittu ja käytetty! Miinuksena sanotussa seksikohtauksessa on kuitenkin todella epäseksikäs suomennos:

Valdemarin sormet hipsuttelivat ja pyörivät kaikkein herkimmän kohdan ympärillä kuitenkaan siihen suoraan koskematta.

(s. 229)

Hipsuttelivat. Miksi??? En tiedä, mitä ruotsinkielisessä alkuteoksessa sanotaan, mutta tässä olisi voinut ottaa pienen suomentajan vapauden...

Lukaisin kirjan yhdessä illassa, joten hyvänä puolen mainittakoon nopealukuisuus ja se, että halusin lukea sen loppuun asti. Tämä on Joulu Ulltunassa -sarjan aloitusosa, mutta tuskin luen muita osia.

Kirjan tiedot:
Amanda Hellberg: Krinoliinijoulu | Tammi 2022 | 298 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Jul i krinolin (2020) | Suomennos: Nina Mäki-Kihniä

Haasteet:
* Helmet 2022 : 46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen [50/50]
* Ihana susi: Kirjassa on talvi

Malin Falch: Pohjantuli: Peikkolaakso & Pohjantuli: Viikingit ja varis

14-vuotias Sonja ei tunne kiltin tytön muottia omakseen. Kun hänen kotiinsa ilmestyy yöllä outo poika, Sonja päättää tarttua tilaisuuteen. Espen vie hänet uuteen, jännittävään maailmaan, jossa eläimet puhuvat ja merikäärmeet ovat totta.

Yritän yleensä antaa sarjakuvasarjoille kahden osan verran aikaa vakuuttaa minut. Tässäkin tapauksessa ensimmäinen osa oli sellainen perus esittelyosa: tässä ovat hahmot, tässä on maailma. Eka osa antoi myös niin vahvat Peter Pan -fiilikset, että mietin onko sarjassa sittenkään mitään omintakeista.

Varsinai
nen juoni polkaistaankin käyntiin toisessa osassa, jossa vihamielinen viikinkipäällikkö pyrkii metsän olentojen kimppuun. Sonja on tietenkin Espenin ja siten peikkojen ja puhuvien eläinten puolella, ja saa uudenkin liittolaisen.

Halusin alun perin tutustua tähän vinkkauksia silmällä pitäen, mutta tämähän oli kivaa luettavaa ihan huvikseenkin. Pitää lainata joskus muitakin osia, koska mitenkähän tässä käy??

"Come with me if you want to live in Mikä-mikä-maa!"
(Peikkolaakso, s. 64)

Tykkäsin selkeästi piirrosjäljestä, jos kohta se muistuttaa siinä määrin Disney-tyyliä, että ei varmasti viehätä kaikkia. Sonja oli vähän vässykkä päähenkilö, joka toivottavasti reipastuu tarinan edetessä ja alkaa tehdä omiakin valintoja.

Vinkkauksessa mennee 4-6 luokille, mutta olen kyllä aika huono arvioimaan näitä sopivia ikähaitareita...

Kirjan tiedot:
Malin Falch: Pohjantuli: Peikkolaakso & Pohjantuli: Viikingit ja varis | Story House Egmont 2021 & 2022 | 168 & 148 sivua | Kirjastosta
Norjankieliset alkuteokset: Nordlys 1: Reisen til Jotundalen (2018) & Nordlys 2: Vikingene og orakelet (2019) | Suomennokset: Jonna Joskitt-Pöyry

Haasteet:
* Ihana susi: Kirjan kannessa on susi (Peikkolaakso) sekä Kirjassa on susia (Viikingit ja varis)

Haastekoonti: Syyslukuhaaste

Instagramin syksyinen Syyslukuhaastekin päättyi marraskuun loppuun, mutta en ehtinyt kirjoittaa tätä ennen kuin nyt. Kiitos taas kivasta haasteesta, @yhdennaisenlukupiiri!

Tällä kertaa tämä jäi minulla vain kuuteen kirjaan ja harmillisesti yhtä vaille bingoon. Jos vaikka vaivihkaa siirrän tuon Jenni Räinän Suo muistaa -kirjan yhdellä pykälällä alas päin…

No, kaikkea ei voi saada! Joka tapauksessa tämäkin oli hauska haaste ja olin jo miettinyt kirjan tuohon dark academia -kohtaankin. Ensi vuonna uudelleen?

Luin haasteeseen nämä kirjat:

Kuuma juoma: Marjane Satrapi: Pistoja
Kirja, jossa käydään koulua: Nura Farah: Lumimaa
Lue kirja, joka muistuttaa sinua syksystä: Jenni Räinä: Suo muistaa
Lue spefiä: Piia Leino: Aarteidesi aikakirjat
Seikkailu: Natalia Batista: Sword Princess Amaltea vol. 1 & 2
Lue goottilainen kirja: Horace Wallace: Otranton linna

Haastekoonti: Herkulliset kirjat

Instagramissa muutaman kuukauden kestänyt Herkulliset kirjat -lukuhaaste päättyi tänään Kiitos hauskasta haasteesta, @matkalla_helmetin_haasteissa!

Haasteessa luettiin herkkuihin liittyviä kirjoja erilaisiin bingoruudukon kohtiin. Tähtäsin alun perinkin koko ruudukon lukemiseen, mutta kylläpä meni tiukille!

Joihinkin kohtiin oli yllättävän vaikea löytää luettavaa. Esimerkiksi teetä kyllä lipitettiin monessakin kirjassa, mutta monenko kansikuvassa oli teekuppi? Eipä kovin monen. Mansikkakohtakin oli haastava, mutta toisaalta siihen ja teekuppi-kohtaan löytyikin sitten pari todella hienoa kirjaa.

Kaiken kaikkiaan haaste oli siis sopivasti haastava ja aihepiiriltään vallan ihana.

Luin haasteeseen nämä kirjat:

Kirjassa juodaan teetä: Marjane Satrapi: Pistoja
Kirjassa on reseptejä: Jarrett Melendez [ja muita]: Chef's Kiss
Kirjassa leivotaan leipää: Karin Erlandsson: Koti
Kirja kertoo kahvilasta: Satu Waltari: Kahvila Mabillon
Kirjassa syödään suklaata: Laura Florand: The Chocolate Thief
Kirjassa syödään mansikoita: Marina Lewycka: Muu maa mansikka?
Kirja kertoo leipomosta: Jenn McKinlay: Sprinkle with Murder
Kirjan kannessa on teekuppi: Noriko Morishita: Tyttö ja teeseremonia: 15 oivallusta elämästä
Kirjan kannessa on herkkuja: Junpei Inuzuka, Takaaki Kugatsu & Katsumi Enami: Ravintola maailmojen välillä vol. 1 & 2

Junpei Inuzuka, Takaaki Kugatsu & Katsumi Enami: Ravintola maailmojen välillä vol. 1 & 2

Kerran viikossa ravintola Nekoyan ovi vie aivan toisaalle. Sen houkuttelevat ruoat ja ystävällinen henkilökunta houkuttelevat pöydän ääreen jos jonkinlaisia asiakkaita.

Saan silloin tällöin innostuksen kokeilla uusia sarjakuvia ja sarjakuvasarjoja. Nyt etsin ruokaisaa kirjaa aivan tarkoituksella ja sopiva löytyikin mangasarjojen puolelta. Oman kokemukseni mukaan parin osan lukeminen antaa yleensä hyvän kuvan siitä, jaksaako sarjan kanssa jatkaa vai ei.

Tämä Ravintola maailmojen välillä -sarja tuntui ihan kivalta, mutta ei kuitenkaan päässyt jatkoon. Vaikka pidän sekä MasterChef Australiasta että fantasiasta, joiden fanit tuntuvat tämän kohdeyleisöltä, tarina oli liian söpöilevä omaan makuuni. Ravintolan erilaisten asiakkaiden tarinat risteävät ruokapöydän ääressä ja supermukava kokki auttaa kaikkia.

Ruokaa ja söpöilyä.
(vol. 2)

Pohdin myös, voisinko vinkata tätä nuorille ja ihan noin periaatteesta kieltäydyn vinkkaamasta sarjaa, jossa huumoria väännetään myös kauniista alastomista naisista. Hah hah, muodonmuuttajat eivät tienneet, että ihmisillä on tapana pitää vaatteita! Hah hah, tissit!

Joskus sitä miettii, että millä perusteilla jokin kirja päätetään suomentaa, ja tämä on kyllä yksi niistä tapauksista. Pohjimmiltaan ruoasta kertovan mangasarjan lukijakunta ei voi olla kovin suuri.

Kirjan tiedot:
Junpei Inuzuka, Takaaki Kugatsu & Katsumi Enami: Ravintola maailmojen välillä vol. 1 & 2 | Punainen jättiläinen 2021 | 150 & 153 sivua | Kirjastosta
Japaninkielinen alkuteos: Isekai shokudo (2017) | Suomennos: Antti Valkama

Haasteet:
* Herkulliset kirjat: Kirjan kannessa on herkkuja

Horace Wallace: Otranton linna

Valtava kypärä ilmaantuu tyhjästä tuhoisin seurauksin; jättiläismiekka kannetaan paikalle Pyhältä maalta; absurdin kokoisesta jalasta ja kädestä saadaan epäluotettavia todistajanlausuntoja.

Otranton ruhtinaan poika on astumassa alttarille kun taivaalta tipahtanut jättimäinen kypärä murskaa hänet. Lievästi sanoen epävakaa isä huomaa tilaisuutensa tulleen ja päättää naida poikansa morsiamen.

Luin tämän ihan vain Syyslukuhaastetta silmällä pitäen ja vaikka haaste jääkin bingoa vaille, oli tämä kiinnostava lukukokemus. Ja kiinnostavalla tarkoitan todella omituista, absurdia ja huvittavaa.

Tämä Horace Wallace Otranton linna on ensimmäinen goottilaiseksi kauhukirjallisuudeksi laskettu teos. Kaikki kliseet tästä löytyvätkin, jos kohta täytyy sanoa, että satunnaiset jättiläiskypärät ja ruumiinosat tulivat minullekin yllätyksenä.

Kaunis neito pakenee linnasta salakäytävää pitkin luostariin perässään himokas ruhtinas, joka uskoo pahaenteiseen ennustukseen. Melankolinen nuori mies paljastuu mahtisuvun perijäksi, väärä neito saa tikarista, aaveet lepattavat pitkin käytäviä ja kaikki on niin synkkää ja kohtalokasta että.

Tämä oli oikeasti niin melodramaattinen tarina, että minua ihan nauratti. Mutta enpä olekaa Wallacen aikalainen, joka näki tämän varmasti erilaisin ja etenkin tuorein silmin. Klisee on klisee vasta, kun sitä toistetaan tarpeeksi kauan.

Kaiken kaikkiaan tämä oli kivaa luettavaa pimeinä iltoina ja luulenpa, että jos joskus joudun vinkkaamaan klassikoita niin tämä on varmasti mukana listalla.

Kirjan tiedot:
Horace Wallace: Otranton linna | Faros-kustannus 2014 | 208 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: The Castle of Otranto (1764) | Suomennos: Päivi Mehtonen ja Jyrki Siukonen, jälkisanat Janne Tunturi

Luettu myös:
Ainakin Ruusun nimi ja Unelmien aika

Haasteet:
* Syyslukuhaaste: Lue goottilainen kirja
* Aakkoshaaste : O

Noriko Morishita: Tyttö ja teeseremonia: 15 oivallusta elämästä

Joka lauantai-iltapäivä kävelen noin kymmenen minuutin matkan eräälle omakotitalolle.

Parikymppinen Noriko ei oikein tiedä, mitä elämältään haluaa. Äiti ehdottaa teen opiskelua tutun Takeda-rouvan opissa ja siitä alkaa elämän mittainen koulu.

Tämä oli niin rauhallinen hyvän mielen tietokirja, että vieläkin hyrisyttää. Tuskin olisin tarttunut tähän ilman Herkulliset kirjat -haastetta ja se olisi ollut sääli. Kirja on oikein parhaimmillaan nyt kun illat ovat pimeitä ja tee sopivan lämmintä.

Noriko Morishita kertoo kirjassa matkastaan japanilaisen teeseremonian maailmaan niiden oivallusten kautta, joita hän on opiskellessaan kokenut. Morishita on käynyt teeopissa viikoittain yli 25 vuoden ajan rouva Takedan luona.

Kirja on henkilökohtainen kokemus siitä, mitä teeseremoniaan kuuluu ja mitä se voi merkitä ihmiselle. Yksi Morishita tärkeistä havainnoista on se, että jokaisen teepolku on erilainen. Ei kaikkien tarvitse tulla teemestareiksi ja joillakin tee on suorastaan veressä. Morishitan polku on hitaampi ja kivisempi, mutta hän saapuu kuitenkin aina itselleen tärkeisiin pisteisiin.

Tykkäsin paljon kirjoitustyylistä ja osa kunniasta kuuluu tietenkin suomentajalle eli Markus Mäkiselle. Morishita on välillä pohtiva, välillä hauska, joskus kumpaakin. Tekstistä tuntee selvästi sen, miten hän oppii kunnioittamaan teetä ja perinteistä teeseremoniaa. Takedan opastuksella hän ymmärtää, mikä teeseremoniassa on tärkeintä: elää juuri tässä hetkessä.

Heitin taakan selästäni. Hartiani rentoutuivat ja oloni kävi äkkiä kevyeksi. Istuin siinä, vain minä itse.

Äh, vai niinkö se oli! Tämäkö siis riittää.

(s. 152)

Kirjan tiedot:
Noriko Morishita: Tyttö ja teeseremonia: 15 oivallusta elämästä | Otava 2019 | 198 sivua | Kirjastosta
Japaninkielinen alkuteos: Nichinichi kore kojitsu (2002) | Suomennos: Markus Mäkinen

Luettu myös:
Oksan hyllyltä, Kirjan pauloista, Niittykukkia ynnä muut

Haasteet:
* Herkulliset kirjat: Kirjan kannessa on teekuppi
* Luonto sivuilla: Rauhoittava kirja

Jenn McKinlay: Sprinkle with Murder (A Cupcake Bakery Mystery #01)

"Does she really think we don't see her?" Angie DeLaura asked her best friend and business partner Melanie Cooper.

Bestisten Melin ja Angien kuppikakkukahvilalla menee ihan mukavasti. Ainakin siihen asti, kun Melia aletaan epäillä heidän ystävänsä morsiamen murhasta.

Tämä kirja oli kyllä aika kamalaa ajan tuhlausta. Oletin aloittavani kivan cozy crime -kirjan, josta eivät kuppikakut loput. No, niitä kyllä oli, mutta siinä se sitten olikin.

Juoni oli todella heppoinen ja arvasin murhaajan heti, kun hän astui juoneen. Puuttui vain iso pään päällä leijunut "syyllinen!!!" -kyltti. Tarinan kertoja on Mel, joka tumpeloi tiensä vihjeestä toiseen osaamatta laskea yhteen 1+1=2.

Juonen puutetta ja kömpelöä kieltä pahempaa oli kuitenkin sivuilta pursuava naisviha ja kehonegatiivisuus. Meliä, Angieta ja Melin äitiä lukuun ottamatta jokainen nainen on Melin mielestä kauhea riivinrauta, jolle Mel on kateellinen syystä tai toisesta. Eipä näillä muilla naishahmoilla kyllä mitään positiivisia piirteitä olekaan.

Katkeraa Meliä kismittävät selvästi etenkin menestyneet, hoikat ja kauniit naiset. Mel oli lapsena pyöreämpi ja hän pitää yhtenä elämänsä suurimpina onnistumisina sitä, että onnistui nälkiinnyttämään itsensä hoikaksi. Ja nyt ei siis puhuta terveellisestä ja terveyden vuoksi tehdystä painonpudotuksesta.

Ja kaiken lisäksi Angiella on seitsemän vanhempaa veljeä, jotka stalkkaavat häntä koko ajan. Jäljitin puhelimessa, kyylätään pitkin päivää puhuuko tämä kolmikymppinen nainen, voi kauhistus sentään, miehille… Yäk.

En todellakaan lue toista osaa.

Kirjan tiedot:

Jenn McKinlay: Sprinkle with Murder | Berkley Prime Crime Books (2010) | 310 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Herkulliset kirjat: Kirja kertoo leipomosta

Marina Lewycka: Muu maa mansikka?

Pelto – laaja etelään viettävä pelto pitkän, piiloisaan, lehtevään laaksoon kaartuvan kukkulanharjanteen kahta puolta.

Mansikkapeltojen poimijat ovat saapuneet Kentiin eri puolilta maailmaa paremman elämän toivossa. Totuus on kuitenkin unelmia karumpi ja pian sekalainen joukko joutuu pakenemaan pitkin Englantia…

Luettavakseni sattuu harvoin kirja, joka saa todella miettimään ajan kulumista. Tämä Marina Lewyckan romaani ilmestyi vuonna 2007 ja sen pääosaan nousevat ukrainalaiset Irina ja Andri.

Näette varmasti, mihin tämä on menossa.

Tarinassa kuvataan siirtotyöläisten ja maahanmuuttajien elämää huumorin kautta. Kirjassa tapahtuu kauheitakin asioita ja hyväuskoiset ihmiset joutuvat ihmiskaupan uhreiksi. Köyhyys, nöyryytys, huijaukset ja hyväksikäyttö ovat arkipäivää. Nämä mansikanpoimijat ovat kuitenkin sitkeitä ja he ovat päättäneet pärjätä tavalla tai toisella.

Toisinaan se tapa on muuttua yhtä julmaksi kuin heitä ympäröivä maailman.

Tämä olisi ollut todella masentava kirja lukea ilman Lewyckan taitavaa tarinanpunontaa ja huumorintajua. Juonessa on niin paljon hauskoja ja absurdeja tilanteita, että ne taittavat terää myös kauheuksilta.

Vedin syvään henkeä. Tämä ilma – niin raitista, niin englantilaista. Tämä oli ilmaa, jonka hengittämisestä olin haaveillut; historian täyttämää ja kuitenkin yhtä kevyttä kuin… no, yhtä kevyttä kuin jokin hyvin kevyt.

(s. 36)

Kirjassa on myös mukana todella raaka kuvaus tehokanalasta ja sen tuotantoketjusta. Ei todellakaan herkemmille lukijoille.

Se mainittu ajan kuluminen liittyy Irinaan ja Andriin, heillä kun on varsin erilaiset poliittiset näkemykset. Irina uskoo Ukrainan tulevaisuuden löytyvän yhteistyöstä lännen kanssa, Andri taas Venäjän hellästä huomasta. Näin vuonna 2022 tätä ei voinut lukea miettimättä, miten monet Andrin kaltaiset ukrainalaiset ovat joutuneet pettymään karvaasti niihin ruusuisiin kuviin, joita heillä Ukrainan ja Venäjän tulevaisuudesta on ollut.

Kokonaisuutena kirja oli erinomainen ja herätti paljon ajatuksia sekä sodasta että siirtotyöläisten kohtelusta.

Kirjan tiedot:
Marina Lewycka: Muu maa mansikka? | Sammakko 2008 | 416 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Two Caravans (2007) | Suomennos: Vesa Suominen

Luettu myös:
Ainakin Mari A:n kirjablogi

Haasteet:
* Herkulliset kirjat: Kirjassa syödään mansikoita

Laura Florand: The Chocolate Thief

Sylvain Marquis knew what women desired: chocolate.

Amerikkalaisen suklaaimperiumin perijä Cade Corey haluaa Sylvain Marquis'n. Tai siis, komean suklaamestarin taidot tietenkin. Mies ei kuitenkaan suostu miljoonasopimukseen ja niinpä Cade ryhtyy hämärähommiin.

Ja sitten tietenkin heittäydytään intohimoiseen suhteeseen, rakastutaan ja todetaan, että mitäs niillä biljoonilla kun tarjolla on miehen lämmin ja suklaantuoksuinen kainalo. Oikein odotin, millainen loppuratkaisu tässä kehitetään, ja olisin kyllä toivonut erilaista.

No, joka tapauksessa tämä oli ihan kohtuullisen viihdyttävä romanttinen tarina. Pidin tästä enemmän tarinan alussa ennen kuin Cade menetti teränsä Sylvainin mestarillisen miehekkäiden käsien käsittelyssä. Siihen asti Cade oli viihdyttävällä tavalla päättäväinen ja sisimmässään epäitsekäs. Hän on sukunsa suklaaimperiumin palkkalistalla ja käyttää runsaasti aikaa ja varoja hyväntekeväisyyteen ja suklaantuotannon eettisyyden parantamiseen. Hän haluaa Sylvainin suklaareseptin, jotta tavallisellakin ihmiselle olisi mahdollisuus nauttia luksussuklaasta.

Sylvain puolestaan oli itsekäs persläpi, jonka artisaanisuklaata ei ole tarkoitettu tavalliselle kuolevaiselle. Vain kauniit ja rikkaat ovat hänen majesteettinsa konvehtien arvoisia. Amerikkalaiset ja heidän halpa tehdassuklaansa kelpaa vain typerille massoille.

(Jätä se mies, Cade!)

Eroottisinta tässä tarinassa oli ehdottomasti suklaan kuvailu. Ne oikeat seksikohtaukset olivat mitäänsanomattomia sen jälkeen, kun Florand oli heittäytynyt innolla kuvailemaan suklaan valmistusta, makua, tuoksua ja suutuntumaa.

Long, phallic éclairs in shades of coffee, chocolate, and pistachio stretched in rows like some nymphomaniac's dream.

She frowned sideways at Sylvain Marquis suspiciously. Since when had she started seeing phallic symbols in good eclairs?

(s. 32)

Tämä kirja näyttäisi aloittavan itsenäisistä osista muodostuvan sarjan, mutta ei minulle jäänyt mitään suurempaa kiinnostusta jatkaa tämän parissa. Suklaata sen sijaan tekee mieli.

Kirjan tiedot:
Laura Florand: The Chocolate Thief | Kensington Publishing Corp. 2012 | 441 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Herkulliset kirjat: Kirjassa syödään suklaata
* Ihana susi: Kirja tuoksuu tai siinä puhutaan tuoksuista

Satu Waltari: Kahvila Mabillon

Päätin kirjoittaa muistelmani kaksikymmenvuotiaana.

Satu Waltarin omaeläkerrallinen romaani kertoo nuoren naisen elämästä 1950-luvun Pariisissa. Suomalainen alle parikymppinen Satu opiskeli jonkin aikaa ranskaa paikan päällä ja tutustui samalla ikätovereihinsa.

No tässäpä kirja, jota 1) en olisi edes aloittanut ilman Helmet-lukuhaastetta ja 2) en olisi ikimaailmassa lukenut loppuun asti ilman kyseistä haastetta.

70 vuoden takainen pariisilainen boheemielämä ei todellakaan olisi ollut minua varten. Olisin luultavasti uinut Seinen yli päästäkseni pakoon niitä tekotaiteellisia ja mukasyvällisiä tyhjäntoimittajia, joiden kanssa Satu vietti aikaansa. Eikä kyse ole vain minun lähestyvästä keski-iästäni ja näiden tyyppien nuoruudesta, vaan perustavanlaatuisesta luonne-erosta. 

En siis voinut sietää yhtäkään kirjan hahmoista ja kirjan lukeminen oli tuskallinen, kuukausia kestänyt operaatio.

Kirjassa kuvataan näiden ihmisten elämää Pariisissa hieman päiväkirjamaisesti. Juonta ei ole, onpahan vain kuvailuja siitä, miten turisteille yritetään myydä huonoa runoutta kahvilassa ja miten hahahaahauskaa nuorilla pölvästeillä on.

Istuuduin hetkeksi koiraa vastapäätä olevaan pöytään, sillä halusin katsella jotakuta röyhkeän halveksivasti eikä muita tuttuja ollut sisällä. Vieraita ei voi katsella halveksivasti.

(s. 141)

Mutta jos nyt etsin tästä jotain positiivistakin, niin onhan tämä varmasti hyvä ja todenmukainen kuvaus siitä, mitä parikymppisten boheemiopiskelijoiden elämä on ollut 1950-luvun Pariisissa.

Kaikelle kiitos, että olen näin kaukana siitä.

Kirjan tiedot:
Satu Waltari: Kahvila Mabillon | WSOY 1995 (1. p. 1952) | 187 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjojen keskellä, Eniten minua kiinnostaa tie, No, but I read the book ynnä muut 

Haasteet:
* Helmet 2022 : 48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun [49/50]
Satu Waltari oli aiemmin lukemani Sinuhe, egyptiläisen kirjoittaneen Mika Waltarin tytär.
* Herkulliset kirjat: Kirja kertoo kahvilasta
* Ihana susi: Kirjan kannessa on harmaata, oranssia tai ruskeaa
* Kirjamatka maailman ympäri: Ranska

Emily St. John Mandel: Asema 11

Kuningas kylpi sinisessä valossa poissa tolaltaan.

Tappava virus pyyhkäisee ihmiskunnan olemattomiin parissa viikossa. Selviytyjät joutuvat miettimään, mikä heille on tärkeää ja millainen uudesta maailmasta rakennetaan.

Katsoin tuossa päivänä muutamana Station Eleven -sarjan, joka perustuu tähän kirjaa. Yleensä luen kirjan ensin, mutta nytpä tuli tehtyä toisin päin ja en osaa sanoa, miten paljon se vaikutti lukukokemukseeni. Lopputulemana nimittäin sanoisin, että pidin TV-sarjasta enemmän.

Sekä kirjassa että TV-sarjassa seurataan eri ihmisiä kahdessa eri aikatasossa. Kummassakin suurimman tarinasiivun saa Kirsten, joka on katastrofin tapahtuessa vasta lapsi. 20 vuotta myöhemmin hän on Kiertävän sinfoniaorkesterin jäsen ja törmää matkoillaan uhkaavaan Profeettaan.

Kirstenin lisäksi seurataan muun muassa Jeevania, joka pelastautuu veljensä kotiin, sekä Mirandaa, joka on työmatkalla Malesiassa. Kaikki kolme ovat tavanneet tavalla tai toisella näyttelijä Arthur Leanderin, joka kuoli kesken Kuningas Learin ensi-illan.

Näiden hahmojen kautta kirja kysyy oikeastaan hyvinkin syvällisen kysymyksen. Mikä tekee ihmiselämästä ja jopa ihmiskunnasta selviämisen arvoisen? Riittääkö pelkkä elossa pysyminen? Kiertävän sinfoniaorkesterin mielestä kulttuuri tekee ihmisistä ihmisiä ja siksi se haluaa edelleen esittää musiikkia ja näytellä Shakespearea.

Pidin paljon tästä ajatuksesta, jota ei kerrottu ollenkaan saarnaavasti vaan se tuli esiin rivien välistä. Kirja oli todella sujuvaa luettavaa ja tarinan läpi suorastaan lensi. Tykkäsin myös Kirstenistä, Jeevanista ja Mirandasta.

Pystymme siihen siksi, että olimme sinua nuorempia kun kaikki päättyi, Kirsten ajatteli, mutta emme niin nuoria ettemme muistaisi mitään. Siksi että kohta on myöhäistä, katot romanhtavat ja kaikki vanhat rakennukset muuttuvat vaarallisiksi. Siksi että etsimme entistä maailmaa niin kauan kuin siitä löytyy jälkiä.

(s. 156)

Ja kuitenkin pidin TV-sarjasta enemmän, koska 1) siinä ei ollut sukupuolistunutta väkivaltaa (naisten raiskauksia ja pahoinpitelyjä), 2) Jeevanin ja Kirstenin välinen yhteys oli paljon pitempi ja mielenkiintoisempi ja 4) Profeetta ja hänen seuraajansa olivat kiinnostavampia noin yleensä. Näyttelijäsuorituksetkin olivat hienoja.

Lukemisen arvoinen kirja, katsomisen arvoinen TV-sarja, en osaa sanoa kumpi kannattaa tehdä ensin!

Kirjan tiedot:
Emily St. John Mandel: Asema 11 | Tammi 2022 | 394 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Station Eleven (2014) | Suomennos: Aleksi Milonoff

Luettu myös:
Reader, why did marry him?

Haasteet:
* Luonto sivuilla: Kirjassa matkustetaan
* Ihana susi: Kirjassa tai sen kannessa on hirvieläin

Salla Simukka: Tästä kaikki alkaa

Novalla on lapsuudesta saakka toistuva painajainen.

Nova ja Isla muuttavat unelmataloonsa puiden keskelle. Talo ei kuitenkaan paikkaa rakoilevaa suhdetta ja pian edessä onkin ero. Isla ei kuitenkaan tunnu hyväksyvän tapahtunutta...

Sanonpa heti alkuun, että taisin olla aivan väärä yleisö tälle kirjalle.

Tämä on Salla Simukan ensimmäinen aikuisille kirjoitettu kirja, mutta minun mielestäni tämä tuntui hyvin paljon YA-kirjalta. Jo pelkästään Islan ja Novan nimet kaikuivat tämän hetken YA-kirjallisuutta, samoin hieman luennoivasti kriiseilty ilmastonmuutos.

Tunne ei väistynyt, vaikka molemmat naiset ovat aikuisia, neljänkymmenen molemmin puolin. On töitä, on oma talo, on parisuhde, on ollut puhetta siitä, millainen elämä yhdessä rakennetaan. Tarina alkaa saada tummempia sävyjä kun suhde murenee. Isla ei tunnu käsittävän, että ero ylipäätään on tapahtunut.

Ja silti minun oli vaikea uskoa, että he tosiaan olivat keski-ikää lähestyviä naisia parikymppisten, ensimmäistä vakavaa suhdettaan kokeilevien nuorten aikuisten sijaan.

Luulen, että kirjassa käytetty kieli ja kerronnan keinot saivat aikaan tämän vaikutelman. En näin äkkiseltään osaa sanoa tarkkaan, mikä teki niistä niin YA-maiset, mutta siltä se vain tuntui. Tarina halusi myös yllättää etenkin lopullaan, mutta enpä yllättynyt.

Ei siis minun kirjani, mutta joku toinen saanee tästä sopivan synkän lukuhetken pimeään iltaansa.

Kirjan tiedot:
Salla Simukka: Tästä kaikki alkaa | Tammi 2022 | 167 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjojen keskellä, Kirjakaapin kummitus, Kirsin kirjanurkka ynnä muut

Haasteet:
* Ihana susi: Kirjassa on syksy

Syys-lokakooste

Yöpöydän kirjat -blogissa alkoi kiva Ihana susi -lukuhaaste ja koska olen kykenemätön vastustamaan lukubingoja, hyppäsin mukaan siihenkin.

Sairastuin lokakuun alussa ja sen kärsittyäni olikin päällä lukujumi. Toivottavasti on mennyt ohi! Tämän takia pari bingoruudukkoa jää varmasti kesken, mutta ei voi mitään.

Luettu & blogattu

Marjane Satrapi: Pistoja
Juoruja Teheranissa. Kiva omaelämäkerrallinen sarjakuva iranilaisten naisten juoruilusta.

Nura Farah: Lumimaa
Maahanmuuttajana Suomessa. Novelleissa tulee hyvin esiin toiseus ja kiitollisuuden taakka.

Jenni Räinä: Suo muistaa
Soita pelastamassa. Kaunista luonnonkuvausta ja tärkeä aihe, ei kuitenkaan ihan omaan lukumakuuni.

Maggie O'Farrell: Hamnet
Kuolema 1500-luvulla. Tämä kirja itketti.

Jarrett Melendez [ja muita]: Chef's Kiss
Työnhakua ja ruokaa. Ihan ok sarjakuva ruoanlaitosta ja oman tiensä löytämisestä, mutta ei herättänyt sen suurempia tunteita.

Piia Leino: Aarteidesi aikakirjat
Kyseenalainen utopia. Spefikirja, jossa on todella kiehtova maailma.

Natalia Batista: Sword Princess Amaltea vol. 1 & 2
Soturiprinsessa ja kaunis prinssi. Kiva ja raikas sarjakuva, jossa sukupuoliroolit on käännetty päälaelleen.

Karin Erlandsson: Koti
Ahvenanmaalla. Kauniisti kirjoitettuja historiallisia tarinoita Ahvenanmaalta.

Karin Erlandsson: Koti

Oljet lepäsivät suorina riveinä korsi korren vieressä.

Ahvenanmaa kantaa vuosituhansien ajan. Kirjan kymmenen tarinaa ovat pieniä ajankuvia, joissa eri aikoina asuvat naiset ja lapset yrittävät selvitä ankarissakin oloissa. Milloin on mies merillä kuukausien ajan, milloin saarelle rynnistävät vieraan tai jopa oman vallan joukot.

Karin Erlandsson on minulle tuttu lähinnä lastenkirjoistaan. Hieno Taru Silmäterästä -sarja innoittikin minut tarttumaan tähän uuteen aikuisten kirjaan ja katkaisi samalla (toivottavasti pitkäksi aikaa) minua vaivanneen lukujumin.

Hieno tarinankerronta jatkuu myös tässä kirjassa. Kirjassa on kymmenen tarinaa ja kymmenen päähenkilöä, joita yhdistää Ahvenanmaa ja pieni erikoinen kivi, jonka jokainen lopulta löytää. Ahvenanmaalaisten tarina alkaa kivikaudelle sijoittuvalla tarinalla, mutta hieman tarkemmin sitä seurataan 800-luvulta alkaen.

Tämä oli niitä kirjoja, jotka saivat minut taas googlaamaan historiaa. Kirjan tarinoissa nimittäin rakennetaan Jomalan kirkkoa, paetaan venäläisiä isonvihan aikaan ja piilotellaan metsässä Suomen sodan aikaan. Noin esimerkiksi, näihin tarinoihin kun mahtuu koko maakunnan historia pala palalta.

Kertojina ovat naiset ja lapset eli ne, jotka jäävät kotiin. Miehet ja pojat lähtevät merille ja naisen osa on pitää kotia pystyssä tuli mikä tuli. Toki pari poikkeustakin löytyy: joskus kaikkien on paettava ja risteilyaluksella voi työskennellä kuka vain. Tarinoissa arki ja kaipaus poissaolevaan tulevat lähelle ja kotiseuturakkaus saa matkailijankin palaamaan Ahvenanmaan rannoille.

Vaikka Ahvenanmaa onkin kaukana minusta enkä ole siellä edes koskaan käynyt, pidin kirjasta. Koti on jokaiselle tärkeä paikka ja tässä se on kaiken keskiössä.

He menivät puuvajaan ja kukin kantoi sen verran puita kuin jaksoi. He palasivat jonossa: yksi, kaksi, kolme, neljä.

Hän sytyttäisi kunnon tulen ja kuuraisi, kunnes metsä olisi pesty pois joka ikisen iholta.

(s. 121)

Kirjan tiedot:
Karin Erlandsson: Koti | S&S 2022 | 287 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Hem (2021) | Suomennos: Katariina Kallio

Luettu myös:
Kirjakaapin kummitus, Kirjaluotsi ynnä muut

Haasteet:
* Herkulliset kirjat: Kirjassa leivotaan leipää
* Luonto sivuilla: Kirjassa ollaan saarella

Natalia Batista: Sword Princess Amaltea vol. 1 & 2

Amaltea on kuningataräitinsä nuorempi tytär. Koska isosisko perii valtakunnan, on Amaltean seurattava perinteitä. Hän haluaisi mieluummin seikkailla kuin pelastaa pulassa olevan prinssin, mutta minkäs teet.

No olipahan hauskaa ja nokkelaa pohjoismaista pseudomangaa! Lainasin ja luin kerralla kaksi ensimmäistä osaa, ja kolmaskin on jo varauksessa.

Tässä tarinassa sukupuoliroolit on käännetty päälaelleen. Valta ja voima ovat naisten käsissä ja niinpä prinsessa Amalteankin tehtävänä on pelastaa viehkeä prinssi ja periä osa tämän äidin valtakunnasta. Amaltea löytääkin tornissa nukkuvan Ossianin, joka hänkin toivoo elämältä enemmän kuin urhean prinsessan soman puolison roolin.

Tykkäsin kirjan maailmasta, huumorista ja henkilöhahmoista. Tarina sinänsä seurailee perinteisten satujen kaavaa: on seikkailua, ritareita, rosvojoukko, valtakuntia kuninkaallisineen ja niin edelleen. Koko juttu tuntuu kuitenkin raikkaalta, koska maailma on matriarkaalinen ja ritarit, rosvot ja hallitsijat ovat naisia.

Miehet hiljaa kun naiset puhuvat.
(vol.1, s. 89)

Ensimmäisen osan lopusta löytyvät jälkisanat, joissa Natalia Batista kertoo halunneensa luoda maailman, jossa tytöt voivat olla vahvoja ja kyvykkäitä ja ottaa omakseen perinteisen miehen roolin. Miksipä tosiaan prinsessa ei voisi tarttua miekkaan ja surmata lohikäärmettä, tai periä äitinsä valtakuntaa?

Kirjan tiedot:
Natalia Batista: Sword Princess Amaltea vol. 1 & 2 | Nordic Manga 2022 | 176 ja 176 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Sword Princess Amaltea vol. 1 & 2 (2019) | Suomennos: Petri Järvinen

Haasteet:
* Syyslukuhaaste: Seikkailu
* Luonto sivuilla: Kuvitteellinen maailma
* Ihana susi: Kirjassa on mytologiaa tai satuja

Piia Leino: Aarteidesi aikakirjat

Ensimmäinen kokemukseni Raphael Elosta oli niin häikäisevä, etten ole tainnut toipua siitä koskaan.

Vuonna 2122 louhitaan sata vuotta aiemmin syväjäädytettyjen ihmisten muistoja. Louhinta on viihdettä tai, kuten Oulan tapauksessa, yritys rikastua. Raphael Elon muistoissa piilee nimittäin tieto siitä, minne hänen aarteensa on piilotettu.

Piia Leino se kyllä keksii mielenkiintoisia lähtökohtia spefiromaaneilleen. Tykkäsin hänen edellisesti trilogiastaan ja tämäkin osoittautui kiehtovaksi sarjan avausosaksi. Tällä kertaa tulevaisuutemme on ihana utopia. Vai onko sittenkään?

Oulan nykyhetkessä nojataan pehmeisiin arvoihin ja kauhistellaan sadan vuoden takaista raakalaisaikaa. Ympäristökriisi on ratkaistu, toimeentulo on taattu kaikille, teknologia auttaa ihmistä, kaikki kierrätetään ja elämä on niin seesteistä, että melkein kuulee enkelikuoron hymisevän taustalla.

Kun Oula sukeltaa Raphael Elon muistoihin, hänen kuvansa omasta itsestään ja maailmastaan alkaa rakoilla. Siinä missä Oula haaveilee elämästä ylellisen syväyhteisön yhteisössä ja odottaa sen toteutumista, Raphael elää joka hetkeä.

Olisin voinut viljellä tomaatteja takapihallani ja tutustua nykyisiin naapureihini, mutta minusta oli aina tuntunut, ettei elämäni ollut ihan vielä alkanut. Oli turha aloittaa puolinaista elämää, jos koha voisi aloittaa täyden.

(s. 91)

Mitä syvemmälle Oula tunkeutuu Raphaelin muistoihin, sitä enemmän hän jää koukkuun. Väkevät muistot ovat addiktoivia ihmiselle, jonka elämä on tasaista beigeä. Oula on kuitenkin myös niitä harvoja, jotka kyseenalaistavat louhinnan etiikan. Onko oikein tunkea sormensa muiden muistoihin, edes kuolleiden? Onko ihminen kuollut, jos hänen muistonsa elävät edelleen koneessa?

Jopa Raphaelin salaisuutta kiinnostavampaa oli mielestäni tutustua Oulan maailmaan. Se oli erilainen sekä täysin loogisilla että yllättävillä tavoilla. Henkilökohtaista omaisuutta ei juuri ole ja vaatekaappikin on konmaritettu pariin väriä vaihtavaan asuun. Kauppakadulla voit astua teepuotiin tai tyhjentää mielesi shibarisidonnan merkeissä. Oula on paitsi tutkija ja kirjoittaja, myös kehonlämpöterapeutti. Hän siis myy halaustunteja läheisyyttä kaipaaville.

Toivottavasti sarjan seuraava osa ilmestyy pian, tämä jäi kiinnostavalla tavalla kesken!

Kirjan tiedot:

Piia Leino: Aarteidesi aikakirjat | S&S 2022 | 271 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kulttuuri kukoistaa

Haasteet:

* Syyslukuhaaste: Lue spefiä

* Luonto sivuilla: Valonsäteet

* Ihana susi: Kirjan henkilö on yksinäinen

Jarrett Melendez [ja muita]: Chef's Kiss

Ben Cook valmistuu opiskeltuaan englantia, mutta työllistyminen omalle alalle tuntuu mahdottomalta. Epätoivoissaan hän päättää kokeilla töitä ravintolassa, sinne kun ei tarvitse olla työkokemusta. Kuuma kokki Liam on iso plussa ja pian Ben hääriikin keittiössä kuin kotonaan.

Olen suuri MasterChef Australian fani, joten kun silmiini osui ruoanlaitosta kertova sarjakuva, piti se tietenkin lainata. Harmi vain ettei tämä oikeastaan herättänyt sen kummemmin tunteita puoleen tai toiseen.

Ben on kyllä realistinen hahmo, eipä sillä. Vanhemmat ovat sysänneet hänet urapolulle, joka ei ehkä sittenkään olisi ollut hänen oma valintansa. Työnhaku on yhtä vaikeaa kuin monilla nuorilla oikeassa elämässä ja aivan samasta syystä. Joka paikkaan vaaditaan työkokemusta, jota vastavalmistuneella ei voi mitenkään olla.

Myös Benin ystävä Liz oli kiva hahmo. Hänen kauttaan kuvataan sitä, miten tärkeää on olla läsnä ja kiinnostunut ystävästään jos haluaa säilyttää kyseisen ystävyyden. Uuden työn ja ihastuksen huumassa Ben meinaa unohtaa tämän.

Kaikki muut tarinan hahmot olivatkin sitten enemmän tai vähemmän turhakkeita. Liamista emme tiedä muuta kuin sen, että hän on kuuma ja kokki. Ravintolan omistaja on outo tapaus, samoin koemaistajana toimiva lemmikkipossu. Liziä lukuun ottamatta Benin muilla kämppiskavereilla ei ole mitään virkaa tarinassa, ovatpahan vain sivujen täytteenä.

Pidin kyllä sarjakuvan selkeästä piirrosjäljestä ja värityksestä, ja olihan tämä nopea lukea.

Ben & Liam, ensitapaaminen.

Kirjan tiedot:
Jarrett Melendez [ja muita]: Chef's Kiss | Oni Press 2022 | 160 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Herkulliset kirjat: Kirjassa on reseptejä
* Aakkoshaaste : C

Maggie O'Farrell: Hamnet

Poika astelee rappuja alas.

Stratford, 1596. 11-vuotias Judith sairastuu kesken leikkien ja hänen kaksosveljensä Hamnet etsii epätoivoissaan apua. Noin 15 vuotta aiemmin eräs nuorukainen rakastuu pitäjän oudoimpaan nuoreen naiseen.

En voi sanoa olevani maailman tunteellisin lukija, mutta tätä lukiessani aloin itkemään. Ja tarinaa oli vielä sata sivua jäljellä.

Maggie O'Farrellin Hamnet perustuu tositapahtumiin. Tämä seuraava spoilaa asian, jonka ympärillä kirja pyörii, mutta toisaalta se kerrotaan heti kirjan ensimmäisellä sivulla ja on historiallinen fakta.

Hamnet, William Shakespearen ainoa poika, kuolee vain 11-vuotiaana.

Tarinan molemmat aikatasot liikkuvat koko ajan tätä tragediaa kohti. Tunnelma kiristyy kiristymistään ja kun se lopulta laukeaa, sata sivua ennen loppua, ainakin minun oloni oli aivan tyhjä. Vähän kuin olisin selvinnyt suuresta urheilusuorituksesta ja sen jälkeen tulee vastaan "entäs nyt?" -tunne, paitsi kirjallisessa mielessä.

Saman kokevat myös Hamnetin perheenjäsenet, etenkin hänen äitinsä Agnes. Eihän näin pitänyt käydä. Miten tästä voi ikinä päästä eteen päin? Kirjan viimeinen kolmannes kuvaakin sitä, miten elämä jatkuu tuskasta huolimatta.

Pidin valtavasti O'Farrellin tavasta kirjoittaa. Hän kuvaa hahmojensa tunteita ja ajatuksia todella taitavasti ja luo hyvin niin ihastuksen kuin ahdistuksenkin tunteet. Osansa on tietenkin Arja Kanteleen taitavalla suomennoksella.

Mary tunnistaa huutavan hädän ja sydämen vaatimuksen – sekin on tuttua, hän on elänyt tämän, hän on yhtä tämän kanssa nyt ja ainiaan. Hän on ollut makuulavan ääressä öitään valvova äiti, raastavan monta kertaa hän on ollut nainen, joka hellittämättä kamppailee ja pitelee epätoivoisesti kiinni pienokaisestaan. Turhaan. Sen mikä on annettu voi milloin tahansa menettää.

(s. 204, Mary on Williamin äiti)

Kirjan tiedot:

Maggie O'Farrell: Hamnet | S&S 2022 | 382 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Hamnet (2020) | Suomennos: Arja Kantele

Luettu myös:

Kirja vieköön, Kirjojen keskellä ynnä muut

Haasteet:

* Luonto sivuilla: Kirjassa poimitaan kasveja

Jenni Räinä: Suo muistaa

Sade alkaa yllättäen.

Juho perustaa ekoyhteisön ja haluaa ennallistaa lähisuot. Samassa pohjoisen pitäjässä Hellä käy läpi vaarinsa jäämistöä. Vuodenaikojen vaihtuessa kummankin on luovuttava jostakin.

Jenni Räinän ensimmäinen romaani pureutuu samoihin aiheisiin kuin hänen tietokirjansakin. Kirjassa kuvataan sekä tyhjenevää kylää että luontoa ja sitä rauhaa, jonka sieltä voi löytää. Minusta kirja lähti liikkeelle aika hitaasti ja melkein jo jätin sen kesken. Onneksi en.

Eihän tätä toki vauhdikkaaksi kirjaksi ole kirjoitettukaan. Juoni on kahden erilaisen päähenkilön arjen kuvausta ja etenkin Juho löytää edestään jos jonkinlaisia vastoinkäymisiä. Siinä missä Hellä opettelee luopumaan vaaristaan, Juho joutuu luopumaan suurista suunnitelmistaan ja tiukasta kontrollistaan. Hän haluaa pelastaa luonnon, mutta luonto ei haluakaan taipua hänen tahtoonsa.

Kirjassa kuvataan kauniisti luontoa ja todenmukaisesti sitä, mitä ihminen on sille tehnyt. Pitäjän soita on ojitettu ja tuhansien vuosien aikana kasvanut maasto myllätty. Erityisen puhutteleva oli kohta, jossa Hellän rakkaan lenkkipolun maisemaan onkin yhtäkkiä ilmaantunut työkoneita ja hakkuualue.

Hellän kautta kuvataan hyvin myös kylien autioitumista. Tyhjiksi jääneiden talojen ikkunat on naulattu umpeen ja nuorempi sukupolvi ei ymmärrä, miten erilaista ennen on ollut. Kotiseutuun ladatut toiveet on murskattu ja vanhempi sukupolvi ei voi muuta kuin katsoa vierestä.

En oikeastaan pitänyt kummastakaan päähenkilöstä kovin paljoa. Tunsin suorastaan vahingoniloa kun Juhon visiot menivät pieleen yksi toisensa jälkeen, se verran ärsyttävä ja ylimielinen hän oli. Hellä taas tuntui jollain tavalla päämäärättömältä ressukalta, mikä toisaalta oli se pointtikin: hän tarvitsi suunnan elämälleen.

Kirja on kuitenkin hieno ylistys Suomen luonnolle ja soille, joiden pelastaminen ei ole vielä liian myöhäistä.

Suon laitoja ovat kulkeneet kivikauden metsästäjät, ja sinne ovat laskeutuneet muuttomatkoilta palaavat metsähanhet sukupolvi toisensa jälkeen. Sen painaumissa karhut ovat levänneet ja ahmineet marjoja ennen pitkää talvea. Hevoset ovat kiskoneet jäisen kannen yli rekiä, ja lehmät samoilleet aapaa reunustavissa metsissä.

(s. 5)

Kirjan tiedot:
Jenni Räinä: Suo muistaa | Gummerus 2022 | 261 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Syyslukuhaaste: Lue kirja, joka muistuttaa sinua syksystä
* Luonto sivuilla: Vuodenajan vaihtuminen