perjantai 2. joulukuuta 2022

Haastekoonti: Syyslukuhaaste



Instagramin syksyinen Syyslukuhaastekin päättyi marraskuun loppuun, mutta en ehtinyt kirjoittaa tätä ennen kuin nyt. Kiitos taas kivasta haasteesta, @yhdennaisenlukupiiri!

Tällä kertaa tämä jäi minulla vain kuuteen kirjaan ja harmillisesti yhtä vaille bingoon. Jos vaikka vaivihkaa siirrän tuon Jenni Räinän Suo muistaa -kirjan yhdellä pykälällä alas päin…

No, kaikkea ei voi saada! Joka tapauksessa tämäkin oli hauska haaste ja olin jo miettinyt kirjan tuohon dark academia -kohtaankin. Ensi vuonna uudelleen?


Luin haasteeseen nämä kirjat:

Kuuma juoma: Marjane Satrapi: Pistoja
Kirja, jossa käydään koulua: Nura Farah: Lumimaa
Lue kirja, joka muistuttaa sinua syksystä: Jenni Räinä: Suo muistaa
Lue spefiä: Piia Leino: Aarteidesi aikakirjat
Seikkailu: Natalia Batista: Sword Princess Amaltea vol. 1 & 2
Lue goottilainen kirja: Horace Wallace: Otranton linna

keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Haastekoonti: Herkulliset kirjat

Haastekoonti kuvana.


Instagramissa muutaman kuukauden kestänyt Herkulliset kirjat -lukuhaaste päättyi tänään Kiitos hauskasta haasteesta, @matkalla_helmetin_haasteissa!

Haasteessa luettiin herkkuihin liittyviä kirjoja erilaisiin bingoruudukon kohtiin. Tähtäsin alun perinkin koko ruudukon lukemiseen, mutta kylläpä meni tiukille!

Joihinkin kohtiin oli yllättävän vaikea löytää luettavaa. Esimerkiksi teetä kyllä lipitettiin monessakin kirjassa, mutta monenko kansikuvassa oli teekuppi? Eipä kovin monen. Mansikkakohtakin oli haastava, mutta toisaalta siihen ja teekuppi-kohtaan löytyikin sitten pari todella hienoa kirjaa.

Kaiken kaikkiaan haaste oli siis sopivasti haastava ja aihepiiriltään vallan ihana.


Luin haasteeseen nämä kirjat:

Kirjassa juodaan teetä: Marjane Satrapi: Pistoja
Kirjassa on reseptejä: Jarrett Melendez [ja muita]: Chef's Kiss
Kirjassa leivotaan leipää: Karin Erlandsson: Koti
Kirja kertoo kahvilasta: Satu Waltari: Kahvila Mabillon
Kirjassa syödään suklaata: Laura Florand: The Chocolate Thief
Kirjassa syödään mansikoita: Marina Lewycka: Muu maa mansikka?
Kirja kertoo leipomosta: Jenn McKinlay: Sprinkle with Murder
Kirjan kannessa on teekuppi: Noriko Morishita: Tyttö ja teeseremonia: 15 oivallusta elämästä
Kirjan kannessa on herkkuja: Junpei Inuzuka, Takaaki Kugatsu & Katsumi Enami: Ravintola maailmojen välillä vol. 1 & 2

Junpei Inuzuka, Takaaki Kugatsu & Katsumi Enami: Ravintola maailmojen välillä vol. 1 & 2

Kansikuva.

Kerran viikossa ravintola Nekoyan ovi vie aivan toisaalle. Sen houkuttelevat ruoat ja ystävällinen henkilökunta houkuttelevat pöydän ääreen jos jonkinlaisia asiakkaita.

Saan silloin tällöin innostuksen kokeilla uusia sarjakuvia ja sarjakuvasarjoja. Nyt etsin ruokaisaa kirjaa aivan tarkoituksella ja sopiva löytyikin mangasarjojen puolelta. Oman kokemukseni mukaan parin osan lukeminen antaa yleensä hyvän kuvan siitä, jaksaako sarjan kanssa jatkaa vai ei.

Tämä Ravintola maailmojen välillä -sarja tuntui ihan kivalta, mutta ei kuitenkaan päässyt jatkoon. Vaikka pidän sekä MasterChef Australiasta että fantasiasta, joiden fanit tuntuvat tämän kohdeyleisöltä, tarina oli liian söpöilevä omaan makuuni. Ravintolan erilaisten asiakkaiden tarinat risteävät ruokapöydän ääressä ja supermukava kokki auttaa kaikkia.

Kuvituskuva.
Ruokaa ja söpöilyä.
(vol. 2)


Pohdin myös, voisinko vinkata tätä nuorille ja ihan noin periaatteesta kieltäydyn vinkkaamasta sarjaa, jossa huumoria väännetään myös kauniista alastomista naisista. Hah hah, muodonmuuttajat eivät tienneet, että ihmisillä on tapana pitää vaatteita! Hah hah, tissit!

Joskus sitä miettii, että millä perusteilla jokin kirja päätetään suomentaa, ja tämä on kyllä yksi niistä tapauksista. Pohjimmiltaan ruoasta kertovan mangasarjan lukijakunta ei voi olla kovin suuri.


Kirjan tiedot:
Junpei Inuzuka, Takaaki Kugatsu & Katsumi Enami: Ravintola maailmojen välillä vol. 1 & 2 | Punainen jättiläinen 2021 | 150 & 153 sivua | Kirjastosta
Japaninkielinen alkuteos: Isekai shokudo (2017) | Suomennos: Antti Valkama

Haasteet:
* Herkulliset kirjat: Kirjan kannessa on herkkuja

tiistai 29. marraskuuta 2022

Horace Wallace: Otranton linna

Kansikuva.

Valtava kypärä ilmaantuu tyhjästä tuhoisin seurauksin; jättiläismiekka kannetaan paikalle Pyhältä maalta; absurdin kokoisesta jalasta ja kädestä saadaan epäluotettavia todistajanlausuntoja.

Otranton ruhtinaan poika on astumassa alttarille kun taivaalta tipahtanut jättimäinen kypärä murskaa hänet. Lievästi sanoen epävakaa isä huomaa tilaisuutensa tulleen ja päättää naida poikansa morsiamen.

Luin tämän ihan vain Syyslukuhaastetta silmällä pitäen ja vaikka haaste jääkin bingoa vaille, oli tämä kiinnostava lukukokemus. Ja kiinnostavalla tarkoitan todella omituista, absurdia ja huvittavaa.

Tämä Horace Wallace Otranton linna on ensimmäinen goottilaiseksi kauhukirjallisuudeksi laskettu teos. Kaikki kliseet tästä löytyvätkin, jos kohta täytyy sanoa, että satunnaiset jättiläiskypärät ja ruumiinosat tulivat minullekin yllätyksenä.

Kaunis neito pakenee linnasta salakäytävää pitkin luostariin perässään himokas ruhtinas, joka uskoo pahaenteiseen ennustukseen. Melankolinen nuori mies paljastuu mahtisuvun perijäksi, väärä neito saa tikarista, aaveet lepattavat pitkin käytäviä ja kaikki on niin synkkää ja kohtalokasta että.

Tämä oli oikeasti niin melodramaattinen tarina, että minua ihan nauratti. Mutta enpä olekaa Wallacen aikalainen, joka näki tämän varmasti erilaisin ja etenkin tuorein silmin. Klisee on klisee vasta, kun sitä toistetaan tarpeeksi kauan.

Kaiken kaikkiaan tämä oli kivaa luettavaa pimeinä iltoina ja luulenpa, että jos joskus joudun vinkkaamaan klassikoita niin tämä on varmasti mukana listalla.


Kirjan tiedot:
Horace Wallace: Otranton linna | Faros-kustannus 2014 | 208 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: The Castle of Otranto (1764) | Suomennos: Päivi Mehtonen ja Jyrki Siukonen, jälkisanat Janne Tunturi

Luettu myös:
Ainakin Ruusun nimi ja Unelmien aika

Haasteet:
* Syyslukuhaaste: Lue goottilainen kirja
* Aakkoshaaste : O

lauantai 26. marraskuuta 2022

Noriko Morishita: Tyttö ja teeseremonia: 15 oivallusta elämästä

Kansikuva.


Joka lauantai-iltapäivä kävelen noin kymmenen minuutin matkan eräälle omakotitalolle.

Parikymppinen Noriko ei oikein tiedä, mitä elämältään haluaa. Äiti ehdottaa teen opiskelua tutun Takeda-rouvan opissa ja siitä alkaa elämän mittainen koulu.

Tämä oli niin rauhallinen hyvän mielen tietokirja, että vieläkin hyrisyttää. Tuskin olisin tarttunut tähän ilman Herkulliset kirjat -haastetta ja se olisi ollut sääli. Kirja on oikein parhaimmillaan nyt kun illat ovat pimeitä ja tee sopivan lämmintä.

Noriko Morishita kertoo kirjassa matkastaan japanilaisen teeseremonian maailmaan niiden oivallusten kautta, joita hän on opiskellessaan kokenut. Morishita on käynyt teeopissa viikoittain yli 25 vuoden ajan rouva Takedan luona.

Kirja on henkilökohtainen kokemus siitä, mitä teeseremoniaan kuuluu ja mitä se voi merkitä ihmiselle. Yksi Morishita tärkeistä havainnoista on se, että jokaisen teepolku on erilainen. Ei kaikkien tarvitse tulla teemestareiksi ja joillakin tee on suorastaan veressä. Morishitan polku on hitaampi ja kivisempi, mutta hän saapuu kuitenkin aina itselleen tärkeisiin pisteisiin.

Tykkäsin paljon kirjoitustyylistä ja osa kunniasta kuuluu tietenkin suomentajalle eli Markus Mäkiselle. Morishita on välillä pohtiva, välillä hauska, joskus kumpaakin. Tekstistä tuntee selvästi sen, miten hän oppii kunnioittamaan teetä ja perinteistä teeseremoniaa. Takedan opastuksella hän ymmärtää, mikä teeseremoniassa on tärkeintä: elää juuri tässä hetkessä.


Heitin taakan selästäni. Hartiani rentoutuivat ja oloni kävi äkkiä kevyeksi. Istuin siinä, vain minä itse.

Äh, vai niinkö se oli! Tämäkö siis riittää.
(s. 152)



Kirjan tiedot:
Noriko Morishita: Tyttö ja teeseremonia: 15 oivallusta elämästä | Otava 2019 | 198 sivua | Kirjastosta
Japaninkielinen alkuteos: Nichinichi kore kojitsu (2002) | Suomennos: Markus Mäkinen

Luettu myös:
Oksan hyllyltä, Kirjan pauloista, Niittykukkia ynnä muut

Haasteet:
* Herkulliset kirjat: Kirjan kannessa on teekuppi
* Luonto sivuilla: Rauhoittava kirja

keskiviikko 23. marraskuuta 2022

Jenn McKinlay: Sprinkle with Murder (A Cupcake Bakery Mystery #01)

Kansikuva.

"Does she really think we don't see her?" Angie DeLaura asked her best friend and business partner Melanie Cooper.

Bestisten Melin ja Angien kuppikakkukahvilalla menee ihan mukavasti. Ainakin siihen asti, kun Melia aletaan epäillä heidän ystävänsä morsiamen murhasta.

Tämä kirja oli kyllä aika kamalaa ajan tuhlausta. Oletin aloittavani kivan cozy crime -kirjan, josta eivät kuppikakut loput. No, niitä kyllä oli, mutta siinä se sitten olikin.

Juoni oli todella heppoinen ja arvasin murhaajan heti, kun hän astui juoneen. Puuttui vain iso pään päällä leijunut "syyllinen!!!" -kyltti. Tarinan kertoja on Mel, joka tumpeloi tiensä vihjeestä toiseen osaamatta laskea yhteen 1+1=2.

Juonen puutetta ja kömpelöä kieltä pahempaa oli kuitenkin sivuilta pursuava naisviha ja kehonegatiivisuus. Meliä, Angieta ja Melin äitiä lukuun ottamatta jokainen nainen on Melin mielestä kauhea riivinrauta, jolle Mel on kateellinen syystä tai toisesta. Eipä näillä muilla naishahmoilla kyllä mitään positiivisia piirteitä olekaan.

Katkeraa Meliä kismittävät selvästi etenkin menestyneet, hoikat ja kauniit naiset. Mel oli lapsena pyöreämpi ja hän pitää yhtenä elämänsä suurimpina onnistumisina sitä, että onnistui nälkiinnyttämään itsensä hoikaksi. Ja nyt ei siis puhuta terveellisestä ja terveyden vuoksi tehdystä painonpudotuksesta.

Ja kaiken lisäksi Angiella on seitsemän vanhempaa veljeä, jotka stalkkaavat häntä koko ajan. Jäljitin puhelimessa, kyylätään pitkin päivää puhuuko tämä kolmikymppinen nainen, voi kauhistus sentään, miehille… Yäk.

En todellakaan lue toista osaa.


Kirjan tiedot:
Jenn McKinlay: Sprinkle with Murder | Berkley Prime Crime Books (2010) | 310 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Herkulliset kirjat: Kirja kertoo leipomosta

maanantai 21. marraskuuta 2022

Marina Lewycka: Muu maa mansikka?

Kansikuva.

Pelto – laaja etelään viettävä pelto pitkän, piiloisaan, lehtevään laaksoon kaartuvan kukkulanharjanteen kahta puolta.

Mansikkapeltojen poimijat ovat saapuneet Kentiin eri puolilta maailmaa paremman elämän toivossa. Totuus on kuitenkin unelmia karumpi ja pian sekalainen joukko joutuu pakenemaan pitkin Englantia…

Luettavakseni sattuu harvoin kirja, joka saa todella miettimään ajan kulumista. Tämä Marina Lewyckan romaani ilmestyi vuonna 2007 ja sen pääosaan nousevat ukrainalaiset Irina ja Andri.

Näette varmasti, mihin tämä on menossa.

Tarinassa kuvataan siirtotyöläisten ja maahanmuuttajien elämää huumorin kautta. Kirjassa tapahtuu kauheitakin asioita ja hyväuskoiset ihmiset joutuvat ihmiskaupan uhreiksi. Köyhyys, nöyryytys, huijaukset ja hyväksikäyttö ovat arkipäivää. Nämä mansikanpoimijat ovat kuitenkin sitkeitä ja he ovat päättäneet pärjätä tavalla tai toisella.

Toisinaan se tapa on muuttua yhtä julmaksi kuin heitä ympäröivä maailman.

Tämä olisi ollut todella masentava kirja lukea ilman Lewyckan taitavaa tarinanpunontaa ja huumorintajua. Juonessa on niin paljon hauskoja ja absurdeja tilanteita, että ne taittavat terää myös kauheuksilta.


Vedin syvään henkeä. Tämä ilma – niin raitista, niin englantilaista. Tämä oli ilmaa, jonka hengittämisestä olin haaveillut; historian täyttämää ja kuitenkin yhtä kevyttä kuin… no, yhtä kevyttä kuin jokin hyvin kevyt.
(s. 36)


Kirjassa on myös mukana todella raaka kuvaus tehokanalasta ja sen tuotantoketjusta. Ei todellakaan herkemmille lukijoille.

Se mainittu ajan kuluminen liittyy Irinaan ja Andriin, heillä kun on varsin erilaiset poliittiset näkemykset. Irina uskoo Ukrainan tulevaisuuden löytyvän yhteistyöstä lännen kanssa, Andri taas Venäjän hellästä huomasta. Näin vuonna 2022 tätä ei voinut lukea miettimättä, miten monet Andrin kaltaiset ukrainalaiset ovat joutuneet pettymään karvaasti niihin ruusuisiin kuviin, joita heillä Ukrainan ja Venäjän tulevaisuudesta on ollut.

Kokonaisuutena kirja oli erinomainen ja herätti paljon ajatuksia sekä sodasta että siirtotyöläisten kohtelusta.


Kirjan tiedot:
Marina Lewycka: Muu maa mansikka? | Sammakko 2008 | 416 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Two Caravans (2007) | Suomennos: Vesa Suominen

Luettu myös:
Ainakin Mari A:n kirjablogi

Haasteet:
* Herkulliset kirjat: Kirjassa syödään mansikoita

lauantai 19. marraskuuta 2022

Laura Florand: The Chocolate Thief

Kansikuva.

Sylvain Marquis knew what women desired: chocolate.

Amerikkalaisen suklaaimperiumin perijä Cade Corey haluaa Sylvain Marquis'n. Tai siis, komean suklaamestarin taidot tietenkin. Mies ei kuitenkaan suostu miljoonasopimukseen ja niinpä Cade ryhtyy hämärähommiin.

Ja sitten tietenkin heittäydytään intohimoiseen suhteeseen, rakastutaan ja todetaan, että mitäs niillä biljoonilla kun tarjolla on miehen lämmin ja suklaantuoksuinen kainalo. Oikein odotin, millainen loppuratkaisu tässä kehitetään, ja olisin kyllä toivonut erilaista.

No, joka tapauksessa tämä oli ihan kohtuullisen viihdyttävä romanttinen tarina. Pidin tästä enemmän tarinan alussa ennen kuin Cade menetti teränsä Sylvainin mestarillisen miehekkäiden käsien käsittelyssä. Siihen asti Cade oli viihdyttävällä tavalla päättäväinen ja sisimmässään epäitsekäs. Hän on sukunsa suklaaimperiumin palkkalistalla ja käyttää runsaasti aikaa ja varoja hyväntekeväisyyteen ja suklaantuotannon eettisyyden parantamiseen. Hän haluaa Sylvainin suklaareseptin, jotta tavallisellakin ihmiselle olisi mahdollisuus nauttia luksussuklaasta.

Sylvain puolestaan oli itsekäs persläpi, jonka artisaanisuklaata ei ole tarkoitettu tavalliselle kuolevaiselle. Vain kauniit ja rikkaat ovat hänen majesteettinsa konvehtien arvoisia. Amerikkalaiset ja heidän halpa tehdassuklaansa kelpaa vain typerille massoille.

(Jätä se mies, Cade!)

Eroottisinta tässä tarinassa oli ehdottomasti suklaan kuvailu. Ne oikeat seksikohtaukset olivat mitäänsanomattomia sen jälkeen, kun Florand oli heittäytynyt innolla kuvailemaan suklaan valmistusta, makua, tuoksua ja suutuntumaa.


Long, phallic éclairs in shades of coffee, chocolate, and pistachio stretched in rows like some nymphomaniac's dream.

She frowned sideways at Sylvain Marquis suspiciously. Since when had she started seeing phallic symbols in good eclairs?
(s. 32)


Tämä kirja näyttäisi aloittavan itsenäisistä osista muodostuvan sarjan, mutta ei minulle jäänyt mitään suurempaa kiinnostusta jatkaa tämän parissa. Suklaata sen sijaan tekee mieli.


Kirjan tiedot:
Laura Florand: The Chocolate Thief | Kensington Publishing Corp. 2012 | 441 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Herkulliset kirjat: Kirjassa syödään suklaata
* Ihana susi: Kirja tuoksuu tai siinä puhutaan tuoksuista

torstai 17. marraskuuta 2022

Satu Waltari: Kahvila Mabillon

Kansikuva.


Päätin kirjoittaa muistelmani kaksikymmenvuotiaana.

Satu Waltarin omaeläkerrallinen romaani kertoo nuoren naisen elämästä 1950-luvun Pariisissa. Suomalainen alle parikymppinen Satu opiskeli jonkin aikaa ranskaa paikan päällä ja tutustui samalla ikätovereihinsa.

No tässäpä kirja, jota 1) en olisi edes aloittanut ilman Helmet-lukuhaastetta ja 2) en olisi ikimaailmassa lukenut loppuun asti ilman kyseistä haastetta.

70 vuoden takainen pariisilainen boheemielämä ei todellakaan olisi ollut minua varten. Olisin luultavasti uinut Seinen yli päästäkseni pakoon niitä tekotaiteellisia ja mukasyvällisiä tyhjäntoimittajia, joiden kanssa Satu vietti aikaansa. Eikä kyse ole vain minun lähestyvästä keski-iästäni ja näiden tyyppien nuoruudesta, vaan perustavanlaatuisesta luonne-erosta. 

En siis voinut sietää yhtäkään kirjan hahmoista ja kirjan lukeminen oli tuskallinen, kuukausia kestänyt operaatio.

Kirjassa kuvataan näiden ihmisten elämää Pariisissa hieman päiväkirjamaisesti. Juonta ei ole, onpahan vain kuvailuja siitä, miten turisteille yritetään myydä huonoa runoutta kahvilassa ja miten hahahaahauskaa nuorilla pölvästeillä on.


Istuuduin hetkeksi koiraa vastapäätä olevaan pöytään, sillä halusin katsella jotakuta röyhkeän halveksivasti eikä muita tuttuja ollut sisällä. Vieraita ei voi katsella halveksivasti.
(s. 141)


Mutta jos nyt etsin tästä jotain positiivistakin, niin onhan tämä varmasti hyvä ja todenmukainen kuvaus siitä, mitä parikymppisten boheemiopiskelijoiden elämä on ollut 1950-luvun Pariisissa.

Kaikelle kiitos, että olen näin kaukana siitä.


Kirjan tiedot:
Satu Waltari: Kahvila Mabillon | WSOY 1995 (1. p. 1952) | 187 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjojen keskellä, Eniten minua kiinnostaa tie, No, but I read the book ynnä muut 

Haasteet:
* Helmet 2022 : 48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun [49/50]
Satu Waltari oli aiemmin lukemani Sinuhe, egyptiläisen kirjoittaneen Mika Waltarin tytär.
* Herkulliset kirjat: Kirja kertoo kahvilasta
* Ihana susi: Kirjan kannessa on harmaata, oranssia tai ruskeaa
* Kirjamatka maailman ympäri: Ranska

keskiviikko 9. marraskuuta 2022

Emily St. John Mandel: Asema 11

Kansikuva.

Kuningas kylpi sinisessä valossa poissa tolaltaan.

Tappava virus pyyhkäisee ihmiskunnan olemattomiin parissa viikossa. Selviytyjät joutuvat miettimään, mikä heille on tärkeää ja millainen uudesta maailmasta rakennetaan.

Katsoin tuossa päivänä muutamana Station Eleven -sarjan, joka perustuu tähän kirjaa. Yleensä luen kirjan ensin, mutta nytpä tuli tehtyä toisin päin ja en osaa sanoa, miten paljon se vaikutti lukukokemukseeni. Lopputulemana nimittäin sanoisin, että pidin TV-sarjasta enemmän.

Sekä kirjassa että TV-sarjassa seurataan eri ihmisiä kahdessa eri aikatasossa. Kummassakin suurimman tarinasiivun saa Kirsten, joka on katastrofin tapahtuessa vasta lapsi. 20 vuotta myöhemmin hän on Kiertävän sinfoniaorkesterin jäsen ja törmää matkoillaan uhkaavaan Profeettaan.

Kirstenin lisäksi seurataan muun muassa Jeevania, joka pelastautuu veljensä kotiin, sekä Mirandaa, joka on työmatkalla Malesiassa. Kaikki kolme ovat tavanneet tavalla tai toisella näyttelijä Arthur Leanderin, joka kuoli kesken Kuningas Learin ensi-illan.

Näiden hahmojen kautta kirja kysyy oikeastaan hyvinkin syvällisen kysymyksen. Mikä tekee ihmiselämästä ja jopa ihmiskunnasta selviämisen arvoisen? Riittääkö pelkkä elossa pysyminen? Kiertävän sinfoniaorkesterin mielestä kulttuuri tekee ihmisistä ihmisiä ja siksi se haluaa edelleen esittää musiikkia ja näytellä Shakespearea.

Pidin paljon tästä ajatuksesta, jota ei kerrottu ollenkaan saarnaavasti vaan se tuli esiin rivien välistä. Kirja oli todella sujuvaa luettavaa ja tarinan läpi suorastaan lensi. Tykkäsin myös Kirstenistä, Jeevanista ja Mirandasta.


Pystymme siihen siksi, että olimme sinua nuorempia kun kaikki päättyi, Kirsten ajatteli, mutta emme niin nuoria ettemme muistaisi mitään. Siksi että kohta on myöhäistä, katot romanhtavat ja kaikki vanhat rakennukset muuttuvat vaarallisiksi. Siksi että etsimme entistä maailmaa niin kauan kuin siitä löytyy jälkiä.
(s. 156)


Ja kuitenkin pidin TV-sarjasta enemmän, koska 1) siinä ei ollut sukupuolistunutta väkivaltaa (naisten raiskauksia ja pahoinpitelyjä), 2) Jeevanin ja Kirstenin välinen yhteys oli paljon pitempi ja mielenkiintoisempi ja 4) Profeetta ja hänen seuraajansa olivat kiinnostavampia noin yleensä. Näyttelijäsuorituksetkin olivat hienoja.

Lukemisen arvoinen kirja, katsomisen arvoinen TV-sarja, en osaa sanoa kumpi kannattaa tehdä ensin!


Kirjan tiedot:
Emily St. John Mandel: Asema 11 | Tammi 2022 | 394 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Station Eleven (2014) | Suomennos: Aleksi Milonoff

Luettu myös:
Reader, why did marry him?

Haasteet:
* Luonto sivuilla: Kirjassa matkustetaan
* Ihana susi: Kirjassa tai sen kannessa on hirvieläin

maanantai 7. marraskuuta 2022

Salla Simukka: Tästä kaikki alkaa

Kansikuva.

Novalla on lapsuudesta saakka toistuva painajainen.


Nova ja Isla muuttavat unelmataloonsa puiden keskelle. Talo ei kuitenkaan paikkaa rakoilevaa suhdetta ja pian edessä onkin ero. Isla ei kuitenkaan tunnu hyväksyvän tapahtunutta...

Sanonpa heti alkuun, että taisin olla aivan väärä yleisö tälle kirjalle.

Tämä on Salla Simukan ensimmäinen aikuisille kirjoitettu kirja, mutta minun mielestäni tämä tuntui hyvin paljon YA-kirjalta. Jo pelkästään Islan ja Novan nimet kaikuivat tämän hetken YA-kirjallisuutta, samoin hieman luennoivasti kriiseilty ilmastonmuutos.

Tunne ei väistynyt, vaikka molemmat naiset ovat aikuisia, neljänkymmenen molemmin puolin. On töitä, on oma talo, on parisuhde, on ollut puhetta siitä, millainen elämä yhdessä rakennetaan. Tarina alkaa saada tummempia sävyjä kun suhde murenee. Isla ei tunnu käsittävän, että ero ylipäätään on tapahtunut.

Ja silti minun oli vaikea uskoa, että he tosiaan olivat keski-ikää lähestyviä naisia parikymppisten, ensimmäistä vakavaa suhdettaan kokeilevien nuorten aikuisten sijaan.

Luulen, että kirjassa käytetty kieli ja kerronnan keinot saivat aikaan tämän vaikutelman. En näin äkkiseltään osaa sanoa tarkkaan, mikä teki niistä niin YA-maiset, mutta siltä se vain tuntui. Tarina halusi myös yllättää etenkin lopullaan, mutta enpä yllättynyt.

Ei siis minun kirjani, mutta joku toinen saanee tästä sopivan synkän lukuhetken pimeään iltaansa.


Kirjan tiedot:
Salla Simukka: Tästä kaikki alkaa | Tammi 2022 | 167 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjojen keskellä, Kirjakaapin kummitus, Kirsin kirjanurkka ynnä muut

Haasteet:
* Ihana susi: Kirjassa on syksy

tiistai 1. marraskuuta 2022

Syys-lokakooste

Yöpöydän kirjat -blogissa alkoi kiva Ihana susi -lukuhaaste ja koska olen kykenemätön vastustamaan lukubingoja, hyppäsin mukaan siihenkin.

Sairastuin lokakuun alussa ja sen kärsittyäni olikin päällä lukujumi. Toivottavasti on mennyt ohi! Tämän takia pari bingoruudukkoa jää varmasti kesken, mutta ei voi mitään.


Luettu & blogattu

Marjane Satrapi: Pistoja
Juoruja Teheranissa. Kiva omaelämäkerrallinen sarjakuva iranilaisten naisten juoruilusta.

Nura Farah: Lumimaa
Maahanmuuttajana Suomessa. Novelleissa tulee hyvin esiin toiseus ja kiitollisuuden taakka.

Jenni Räinä: Suo muistaa
Soita pelastamassa. Kaunista luonnonkuvausta ja tärkeä aihe, ei kuitenkaan ihan omaan lukumakuuni.

Maggie O'Farrell: Hamnet
Kuolema 1500-luvulla. Tämä kirja itketti.

Jarrett Melendez [ja muita]: Chef's Kiss
Työnhakua ja ruokaa. Ihan ok sarjakuva ruoanlaitosta ja oman tiensä löytämisestä, mutta ei herättänyt sen suurempia tunteita.

Piia Leino: Aarteidesi aikakirjat
Kyseenalainen utopia. Spefikirja, jossa on todella kiehtova maailma.

Natalia Batista: Sword Princess Amaltea vol. 1 & 2
Soturiprinsessa ja kaunis prinssi. Kiva ja raikas sarjakuva, jossa sukupuoliroolit on käännetty päälaelleen.

Karin Erlandsson: Koti
Ahvenanmaalla. Kauniisti kirjoitettuja historiallisia tarinoita Ahvenanmaalta.

Kansikuvakollaasi.

maanantai 31. lokakuuta 2022

Karin Erlandsson: Koti

Kansikuva.


Oljet lepäsivät suorina riveinä korsi korren vieressä.

Ahvenanmaa kantaa vuosituhansien ajan. Kirjan kymmenen tarinaa ovat pieniä ajankuvia, joissa eri aikoina asuvat naiset ja lapset yrittävät selvitä ankarissakin oloissa. Milloin on mies merillä kuukausien ajan, milloin saarelle rynnistävät vieraan tai jopa oman vallan joukot.

Karin Erlandsson on minulle tuttu lähinnä lastenkirjoistaan. Hieno Taru Silmäterästä -sarja innoittikin minut tarttumaan tähän uuteen aikuisten kirjaan ja katkaisi samalla (toivottavasti pitkäksi aikaa) minua vaivanneen lukujumin.

Hieno tarinankerronta jatkuu myös tässä kirjassa. Kirjassa on kymmenen tarinaa ja kymmenen päähenkilöä, joita yhdistää Ahvenanmaa ja pieni erikoinen kivi, jonka jokainen lopulta löytää. Ahvenanmaalaisten tarina alkaa kivikaudelle sijoittuvalla tarinalla, mutta hieman tarkemmin sitä seurataan 800-luvulta alkaen.

Tämä oli niitä kirjoja, jotka saivat minut taas googlaamaan historiaa. Kirjan tarinoissa nimittäin rakennetaan Jomalan kirkkoa, paetaan venäläisiä isonvihan aikaan ja piilotellaan metsässä Suomen sodan aikaan. Noin esimerkiksi, näihin tarinoihin kun mahtuu koko maakunnan historia pala palalta.

Kertojina ovat naiset ja lapset eli ne, jotka jäävät kotiin. Miehet ja pojat lähtevät merille ja naisen osa on pitää kotia pystyssä tuli mikä tuli. Toki pari poikkeustakin löytyy: joskus kaikkien on paettava ja risteilyaluksella voi työskennellä kuka vain. Tarinoissa arki ja kaipaus poissaolevaan tulevat lähelle ja kotiseuturakkaus saa matkailijankin palaamaan Ahvenanmaan rannoille.

Vaikka Ahvenanmaa onkin kaukana minusta enkä ole siellä edes koskaan käynyt, pidin kirjasta. Koti on jokaiselle tärkeä paikka ja tässä se on kaiken keskiössä.


He menivät puuvajaan ja kukin kantoi sen verran puita kuin jaksoi. He palasivat jonossa: yksi, kaksi, kolme, neljä.

Hän sytyttäisi kunnon tulen ja kuuraisi, kunnes metsä olisi pesty pois joka ikisen iholta.
(s. 121)


Kirjan tiedot:
Karin Erlandsson: Koti | S&S 2022 | 287 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Hem (2021) | Suomennos: Katariina Kallio

Luettu myös:
Kirjakaapin kummitus, Kirjaluotsi ynnä muut

Haasteet:
* Herkulliset kirjat: Kirjassa leivotaan leipää
* Luonto sivuilla: Kirjassa ollaan saarella

torstai 29. syyskuuta 2022

Natalia Batista: Sword Princess Amaltea vol. 1 & 2

Kansikuva.

Amaltea on kuningataräitinsä nuorempi tytär. Koska isosisko perii valtakunnan, on Amaltean seurattava perinteitä. Hän haluaisi mieluummin seikkailla kuin pelastaa pulassa olevan prinssin, mutta minkäs teet.

No olipahan hauskaa ja nokkelaa pohjoismaista pseudomangaa! Lainasin ja luin kerralla kaksi ensimmäistä osaa, ja kolmaskin on jo varauksessa.

Tässä tarinassa sukupuoliroolit on käännetty päälaelleen. Valta ja voima ovat naisten käsissä ja niinpä prinsessa Amalteankin tehtävänä on pelastaa viehkeä prinssi ja periä osa tämän äidin valtakunnasta. Amaltea löytääkin tornissa nukkuvan Ossianin, joka hänkin toivoo elämältä enemmän kuin urhean prinsessan soman puolison roolin.

Tykkäsin kirjan maailmasta, huumorista ja henkilöhahmoista. Tarina sinänsä seurailee perinteisten satujen kaavaa: on seikkailua, ritareita, rosvojoukko, valtakuntia kuninkaallisineen ja niin edelleen. Koko juttu tuntuu kuitenkin raikkaalta, koska maailma on matriarkaalinen ja ritarit, rosvot ja hallitsijat ovat naisia.

Kuva Amalteasta ja Ossianista.
Miehet hiljaa kun naiset puhuvat.
(vol.1, s. 89)


Ensimmäisen osan lopusta löytyvät jälkisanat, joissa Natalia Batista kertoo halunneensa luoda maailman, jossa tytöt voivat olla vahvoja ja kyvykkäitä ja ottaa omakseen perinteisen miehen roolin. Miksipä tosiaan prinsessa ei voisi tarttua miekkaan ja surmata lohikäärmettä, tai periä äitinsä valtakuntaa?


Kirjan tiedot:
Natalia Batista: Sword Princess Amaltea vol. 1 & 2 | Nordic Manga 2022 | 176 ja 176 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Sword Princess Amaltea vol. 1 & 2 (2019) | Suomennos: Petri Järvinen

Haasteet:

* Syyslukuhaaste: Seikkailu
* Luonto sivuilla: Kuvitteellinen maailma
* Ihana susi: Kirjassa on mytologiaa tai satuja

lauantai 17. syyskuuta 2022

Piia Leino: Aarteidesi aikakirjat

Kansikuva.


Ensimmäinen kokemukseni Raphael Elosta oli niin häikäisevä, etten ole tainnut toipua siitä koskaan.

Vuonna 2122 louhitaan sata vuotta aiemmin syväjäädytettyjen ihmisten muistoja. Louhinta on viihdettä tai, kuten Oulan tapauksessa, yritys rikastua. Raphael Elon muistoissa piilee nimittäin tieto siitä, minne hänen aarteensa on piilotettu.

Piia Leino se kyllä keksii mielenkiintoisia lähtökohtia spefiromaaneilleen. Tykkäsin hänen edellisesti trilogiastaan ja tämäkin osoittautui kiehtovaksi sarjan avausosaksi. Tällä kertaa tulevaisuutemme on ihana utopia. Vai onko sittenkään?

Oulan nykyhetkessä nojataan pehmeisiin arvoihin ja kauhistellaan sadan vuoden takaista raakalaisaikaa. Ympäristökriisi on ratkaistu, toimeentulo on taattu kaikille, teknologia auttaa ihmistä, kaikki kierrätetään ja elämä on niin seesteistä, että melkein kuulee enkelikuoron hymisevän taustalla.

Kun Oula sukeltaa Raphael Elon muistoihin, hänen kuvansa omasta itsestään ja maailmastaan alkaa rakoilla. Siinä missä Oula haaveilee elämästä ylellisen syväyhteisön yhteisössä ja odottaa sen toteutumista, Raphael elää joka hetkeä.


Olisin voinut viljellä tomaatteja takapihallani ja tutustua nykyisiin naapureihini, mutta minusta oli aina tuntunut, ettei elämäni ollut ihan vielä alkanut. Oli turha aloittaa puolinaista elämää, jos koha voisi aloittaa täyden.
(s. 91)


Mitä syvemmälle Oula tunkeutuu Raphaelin muistoihin, sitä enemmän hän jää koukkuun. Väkevät muistot ovat addiktoivia ihmiselle, jonka elämä on tasaista beigeä. Oula on kuitenkin myös niitä harvoja, jotka kyseenalaistavat louhinnan etiikan. Onko oikein tunkea sormensa muiden muistoihin, edes kuolleiden? Onko ihminen kuollut, jos hänen muistonsa elävät edelleen koneessa?

Jopa Raphaelin salaisuutta kiinnostavampaa oli mielestäni tutustua Oulan maailmaan. Se oli erilainen sekä täysin loogisilla että yllättävillä tavoilla. Henkilökohtaista omaisuutta ei juuri ole ja vaatekaappikin on konmaritettu pariin väriä vaihtavaan asuun. Kauppakadulla voit astua teepuotiin tai tyhjentää mielesi shibarisidonnan merkeissä. Oula on paitsi tutkija ja kirjoittaja, myös kehonlämpöterapeutti. Hän siis myy halaustunteja läheisyyttä kaipaaville.

Toivottavasti sarjan seuraava osa ilmestyy pian, tämä jäi kiinnostavalla tavalla kesken!


Kirjan tiedot:
Piia Leino: Aarteidesi aikakirjat | S&S 2022 | 271 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Haasteet:
* Syyslukuhaaste: Lue spefiä
* Luonto sivuilla: Valonsäteet
* Ihana susi: Kirjan henkilö on yksinäinen

torstai 15. syyskuuta 2022

Jarrett Melendez [ja muita]: Chef's Kiss

Kansikuva.

Ben Cook valmistuu opiskeltuaan englantia, mutta työllistyminen omalle alalle tuntuu mahdottomalta. Epätoivoissaan hän päättää kokeilla töitä ravintolassa, sinne kun ei tarvitse olla työkokemusta. Kuuma kokki Liam on iso plussa ja pian Ben hääriikin keittiössä kuin kotonaan.

Olen suuri MasterChef Australian fani, joten kun silmiini osui ruoanlaitosta kertova sarjakuva, piti se tietenkin lainata. Harmi vain ettei tämä oikeastaan herättänyt sen kummemmin tunteita puoleen tai toiseen.

Ben on kyllä realistinen hahmo, eipä sillä. Vanhemmat ovat sysänneet hänet urapolulle, joka ei ehkä sittenkään olisi ollut hänen oma valintansa. Työnhaku on yhtä vaikeaa kuin monilla nuorilla oikeassa elämässä ja aivan samasta syystä. Joka paikkaan vaaditaan työkokemusta, jota vastavalmistuneella ei voi mitenkään olla.

Myös Benin ystävä Liz oli kiva hahmo. Hänen kauttaan kuvataan sitä, miten tärkeää on olla läsnä ja kiinnostunut ystävästään jos haluaa säilyttää kyseisen ystävyyden. Uuden työn ja ihastuksen huumassa Ben meinaa unohtaa tämän.

Kaikki muut tarinan hahmot olivatkin sitten enemmän tai vähemmän turhakkeita. Liamista emme tiedä muuta kuin sen, että hän on kuuma ja kokki. Ravintolan omistaja on outo tapaus, samoin koemaistajana toimiva lemmikkipossu. Liziä lukuun ottamatta Benin muilla kämppiskavereilla ei ole mitään virkaa tarinassa, ovatpahan vain sivujen täytteenä.

Pidin kyllä sarjakuvan selkeästä piirrosjäljestä ja värityksestä, ja olihan tämä nopea lukea.

Kuvassa Benin ja Liamin ensitapaaminen.
Ben & Liam, ensitapaaminen.


Kirjan tiedot:
Jarrett Melendez [ja muita]: Chef's Kiss | Oni Press 2022 | 160 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Herkulliset kirjat: Kirjassa on reseptejä
* Aakkoshaaste : C

perjantai 9. syyskuuta 2022

Maggie O'Farrell: Hamnet

Kansikuva.


Poika astelee rappuja alas.

Stratford, 1596. 11-vuotias Judith sairastuu kesken leikkien ja hänen kaksosveljensä Hamnet etsii epätoivoissaan apua. Noin 15 vuotta aiemmin eräs nuorukainen rakastuu pitäjän oudoimpaan nuoreen naiseen.

En voi sanoa olevani maailman tunteellisin lukija, mutta tätä lukiessani aloin itkemään. Ja tarinaa oli vielä sata sivua jäljellä.

Maggie O'Farrellin Hamnet perustuu tositapahtumiin. Tämä seuraava spoilaa asian, jonka ympärillä kirja pyörii, mutta toisaalta se kerrotaan heti kirjan ensimmäisellä sivulla ja on historiallinen fakta.

Hamnet, William Shakespearen ainoa poika, kuolee vain 11-vuotiaana.

Tarinan molemmat aikatasot liikkuvat koko ajan tätä tragediaa kohti. Tunnelma kiristyy kiristymistään ja kun se lopulta laukeaa, sata sivua ennen loppua, ainakin minun oloni oli aivan tyhjä. Vähän kuin olisin selvinnyt suuresta urheilusuorituksesta ja sen jälkeen tulee vastaan "entäs nyt?" -tunne, paitsi kirjallisessa mielessä.

Saman kokevat myös Hamnetin perheenjäsenet, etenkin hänen äitinsä Agnes. Eihän näin pitänyt käydä. Miten tästä voi ikinä päästä eteen päin? Kirjan viimeinen kolmannes kuvaakin sitä, miten elämä jatkuu tuskasta huolimatta.

Pidin valtavasti O'Farrellin tavasta kirjoittaa. Hän kuvaa hahmojensa tunteita ja ajatuksia todella taitavasti ja luo hyvin niin ihastuksen kuin ahdistuksenkin tunteet. Osansa on tietenkin Arja Kanteleen taitavalla suomennoksella.


Mary tunnistaa huutavan hädän ja sydämen vaatimuksen – sekin on tuttua, hän on elänyt tämän, hän on yhtä tämän kanssa nyt ja ainiaan. Hän on ollut makuulavan ääressä öitään valvova äiti, raastavan monta kertaa hän on ollut nainen, joka hellittämättä kamppailee ja pitelee epätoivoisesti kiinni pienokaisestaan. Turhaan. Sen mikä on annettu voi milloin tahansa menettää.
(s. 204, Mary on Williamin äiti)



Kirjan tiedot:
Maggie O'Farrell: Hamnet | S&S 2022 | 382 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Hamnet (2020) | Suomennos: Arja Kantele

Luettu myös:

Haasteet:
* Luonto sivuilla: Kirjassa poimitaan kasveja

keskiviikko 7. syyskuuta 2022

Jenni Räinä: Suo muistaa

Kansikuva.


Sade alkaa yllättäen.

Juho perustaa ekoyhteisön ja haluaa ennallistaa lähisuot. Samassa pohjoisen pitäjässä Hellä käy läpi vaarinsa jäämistöä. Vuodenaikojen vaihtuessa kummankin on luovuttava jostakin.

Jenni Räinän ensimmäinen romaani pureutuu samoihin aiheisiin kuin hänen tietokirjansakin. Kirjassa kuvataan sekä tyhjenevää kylää että luontoa ja sitä rauhaa, jonka sieltä voi löytää. Minusta kirja lähti liikkeelle aika hitaasti ja melkein jo jätin sen kesken. Onneksi en.

Eihän tätä toki vauhdikkaaksi kirjaksi ole kirjoitettukaan. Juoni on kahden erilaisen päähenkilön arjen kuvausta ja etenkin Juho löytää edestään jos jonkinlaisia vastoinkäymisiä. Siinä missä Hellä opettelee luopumaan vaaristaan, Juho joutuu luopumaan suurista suunnitelmistaan ja tiukasta kontrollistaan. Hän haluaa pelastaa luonnon, mutta luonto ei haluakaan taipua hänen tahtoonsa.

Kirjassa kuvataan kauniisti luontoa ja todenmukaisesti sitä, mitä ihminen on sille tehnyt. Pitäjän soita on ojitettu ja tuhansien vuosien aikana kasvanut maasto myllätty. Erityisen puhutteleva oli kohta, jossa Hellän rakkaan lenkkipolun maisemaan onkin yhtäkkiä ilmaantunut työkoneita ja hakkuualue.

Hellän kautta kuvataan hyvin myös kylien autioitumista. Tyhjiksi jääneiden talojen ikkunat on naulattu umpeen ja nuorempi sukupolvi ei ymmärrä, miten erilaista ennen on ollut. Kotiseutuun ladatut toiveet on murskattu ja vanhempi sukupolvi ei voi muuta kuin katsoa vierestä.

En oikeastaan pitänyt kummastakaan päähenkilöstä kovin paljoa. Tunsin suorastaan vahingoniloa kun Juhon visiot menivät pieleen yksi toisensa jälkeen, se verran ärsyttävä ja ylimielinen hän oli. Hellä taas tuntui jollain tavalla päämäärättömältä ressukalta, mikä toisaalta oli se pointtikin: hän tarvitsi suunnan elämälleen.

Kirja on kuitenkin hieno ylistys Suomen luonnolle ja soille, joiden pelastaminen ei ole vielä liian myöhäistä.


Suon laitoja ovat kulkeneet kivikauden metsästäjät, ja sinne ovat laskeutuneet muuttomatkoilta palaavat metsähanhet sukupolvi toisensa jälkeen. Sen painaumissa karhut ovat levänneet ja ahmineet marjoja ennen pitkää talvea. Hevoset ovat kiskoneet jäisen kannen yli rekiä, ja lehmät samoilleet aapaa reunustavissa metsissä.
(s. 5)


Kirjan tiedot:

Jenni Räinä: Suo muistaa | Gummerus 2022 | 261 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Syyslukuhaaste: Lue kirja, joka muistuttaa sinua syksystä
* Luonto sivuilla: Vuodenajan vaihtuminen

sunnuntai 4. syyskuuta 2022

Nura Farah: Lumimaa

Kansikuva.


"Tuletko mulle pariksi?" Mikko kysyi ja haroi kullanvärisiä hiuksiaan taakse.

Nura Farahin novellikokoelma käsittelee somalitaustaisten maahanmuuttajien arkea Suomessa. Millaista on, kun aina erottuu joukosta? Entä kun oman kulttuurin arki törmää suomalaiseen arkeen? Entä kun omat halut törmäävät vanhempien kulttuuriin?

Novelleilla on monta kertojaa monenlaisissa elämäntilanteissa. On vanhempia, jotka haluavat perheensä luokseen. On nuoria, jotka haluavat aloittaa oman elämänsä. On aikuisia, jotka ovat löytäneet oman paikkansa, mutta joiden elämää arkipäivän rasismi varjostaa.

Itselleni jäi erityisesti mieleen novelli Muukalainen omassa kodissa. Rahmalla on työ ja rahaa ostaa oma asunto, mutta rahat eivät tunnu kelpaavan kenellekään. Välittäjät ja myyjät eivät halua asunnon oveen nimeä Mohammed, koska tämä asuinalue on tarkoitettu vain Virtasille ja Korhosille. Tuttuja, luotettavia suomalaisia nimiä niiden olla pitää. Maahanmuuttajataustaiset pysyköön omissa kaupunginosissaan.

Novelleissa korostuu juuri tällainen arkinen rasismi. Joidenkin silmissä maahanmuuttajataustainen nuori ei ole koskaan "oikea suomalainen". Vaikka olisit kuinka syntynyt kasvanut täällä ja kotoisin vaikka nyt Helsingistä, suomalaisuutesi on aina kyseenalainen. Mistä olet oikeasti kotoisin? (novelli Teikäläiset)

Novelleissa tulee toistuvasti esiin myös kiitollisuuden taakka. Koska olet nyt turvassa täällä Suomessa, sinun on oltava kiitollinen kaikesta. Mitä siitä, jos opettaja käyttää rasistisia ilmaisuja? Ethän sentään ole sodan jaloissa. (Tämä ei ole Mogadishu)

Teemallisesti pidin eniten niistä novelleista, joissa kerrottiin nuorista naisista. Toisen polven maahanmuuttajanuorten elämässä törmäävät selkeästi heidän kotikulttuurinsa ja se maailma, jossa he sen ulkopuolella kasvavat.

Etenkin somalityttöjen on vaikea saada omaa tilaa ja tehdä omia valintoja. Aina pitäisi olla hyvä ja kunniallinen nainen, joka ei tuota häpeää perheelleen. Samaan aikaan veljet ja muut pojat rellestävät minkä ehtivät, koska pojat ovat poikia. Kyllä raivostutti lukea tästä.

Kirjassa on myös omaelämäkerralliselta tuntuva novelli Kirjailija, jossa Iman joutuu kahden yleisön haastattelemaksi. Toimittajat kyseenalaistavat hänen suomalaisuutensa, oma yhteisö puolestaan hänen kuvaamansa Somalian. Kukaan ei halua tunnustaa, että vanhassa kotimaassa oli ja on edelleen todellisia ongelmia, joihin taas kantasuomalaiset tarttuvat skandaalinkiilto silmissään.

Kaiken kaikkiaan tykkäsin kyllä. Novellit ovat sujuvasti kirjoitettuja ja nopea lukea, ja niitä jää pohtimaan pitkäksi aikaa.


Kirjan tiedot:
Nura Farah: Lumimaa | Otava 2022 | 207 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Haasteet:
* Syyslukuhaaste: Lue kirja, jossa käydään koulua
* Luonto sivuilla: Kirjassa uidaan

perjantai 2. syyskuuta 2022

Marjane Satrapi: Pistoja

Kansikuva.

Marjane Satrapin omaelämäkerrallinen sarjakuva Pistoja kertoo teheranilaisten naisten elämästä. Naapurit ja ystävät kokoontuvat Satrapin isovanhempien luo ja kun miehet on hätistetty muualle, keitetään teetä ja istutaan juoruamaan.

Nämä naiset eivät turhia ujostele. Teekupin ääressä puidaan omat ja muiden seksielämät sekä parisuhteiden tilanne. Tarinat ovat hauskoja ja mieleenpainuvia, mutta osa on myös aika surullisia ja tavallaan masentaviakin.

Esimerkiksi eräs rouvashenkilö kertoo, ettei ole koskaan nähnyt penistä. Mies hoitaa homman pikaisesti pimeässä huoneessa ja pariskunnan lapsetkin ovat tyttöjä. Ongelmatilanteita ja kriisejä syntyy, kun morsian onkin harrastanut esiaviollista seksiä. Leskeksi jääneet naiset ovat jo tyytyväisiä tilanteeseensa: kukaan ei enää valvo niin tarkasti sitä, mitä ja kenen kanssa he makuuhuoneessa puuhaavat.

Kuvituskuva sarjakuvasta.

Kaiken kaikkiaan sarjakuva tarjoaa kiehtovan kurkistuksen iranilaiseen kulttuuriin ja teheranilaisten naisten elämään. Heillä on keinoja selvitä vaikeistakin tilanteista ja he osaavat nauraa niin itselleen kuin toisillekin. 

Tykkäsin sarjakuvan piirrostyylistä, mutta kaunokirjoituksella kirjoitettua tekstiä oli ajoittain vaikea lukea.


Kirjan tiedot:
Marjane Satrapi: Pistoja | Like 2010 | 134 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Broderies (2007) | Suomennos: Taina Helkamo

Luettu myös:
Kirjanurkkaus, Kirjojen keskellä, Notko, se lukeva peikko ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2022 : 24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija [48/50]
* Herkulliset kirjat: Kirjassa juodaan teetä
* Syyslukuhaaste: Kuuma juoma

torstai 1. syyskuuta 2022

Elokooste

Kärsin tässä kuussa pienoisesta lukujumista, mutta siitä huolimatta sain valmiiksi Fantastinen kesä 2022 -lukuhaasteen. Haastekoonti on täällä.

Ilmoittauduin instagramissa mukaan kolmeen uuteen kivaan lukubingoon. Luonto sivuilla 2022 -on jatkoa edelliselle luontohaasteelle, Herkulliset kirjat -bingossa luetaan herkkuja sisältäviä kirjoja ja Syyslukuhaasteessa bingoruudukon kohdat ovat syksyisiä.


Luettu & blogattu

Sanni Purhonen: Jos vain muuttuisin toiseksi
Runokirja toiseudesta. Ihan mielenkiintoinen jopa näin ei-runolukijan mielestä.

Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito
Juoruja, juoruja. Hauskoja novelleja, jotka perustuvat (ainakin osittain) tosielämään.

V. E. Schwab: Shades of Magic -trilogia
Lontoosta toiseen. Kiinnostava idea, mutta tarinan olisi mahtunut kahteen kirjaan ja yksi päähenkilöistä oli todella raivostuttava.

The Girl Who Married A Skull and Other African Stories
Sarjakuvasatuja Afrikasta. Viihdyttävä ja hieno kokoelma perinteisiä afrikkalaisia kertomuksia sarjakuviksi muutettuina.

Patricia A. McKillip: Unohdettu Ombria
Valtaa ja rakkautta Ombriassa. Sinänsä kiinnostava juoni ja kaunista kieltä, mutta ensimmäinen kärsi kyllä jonkin verran tuosta toisesta.

Katri Kauppinen: Laakson linnut, Aavan laulut
Muinaissuomalainen maailma. Ihan kiva nuorten fantasia, mutta bury your gays -troopin voisi oikeasti jättää jo kirjoittamatta.

Marie Brennan: A Natural History of Dragons: a Memoir by Lady Trent
Luonnontieteitä ja lohikäärmeitä. Hieno luonnontieteellinen seikkailu, jonka päähenkilöstä tykkäsin.

Margaret Rogerson: An Enchantment of Ravens
Keijuja ja taidetta. Vauhdikas ja jännä YA-fantasia, jossa keijut olivat oikeasti pelottavia.

Kansikuvakollaasi.

tiistai 30. elokuuta 2022

Haastekoonti: Fantastinen kesä 2022

Bingoruudukko.

Instagramissa kesän ajan pyörinyt Fantastinen kesä -lukuhaaste on nyt paketissa. Kiitos kivasta haasteesta, @sivukerrallaan!

Haasteessa siis luettiin fantasiakirjallisuutta erilaisiin bingoruudukon kohtiin. Tällä kertaa tähtäsin koko ruudukon lukemiseen, mutta usko oli jo mennä kun lukujumi iski päälle. Ironista kyllä sen aiheutti haasteeseen lukemani V. E. Schwabin Shades of Magic -trilogia.

Mutta, kun pääsin viimein siitä yli, luinkin haasteen parhaat kirjat (top 3 alla)! Noin ylipäätään en ole pitkään aikaan lukenut näin paljoa fantasiaa ja melkein jo unohdin, miten ihanaa on lukea hyvää spefiä. Mielikuvitus pääsee lentämään ja on kiva huomata, miten hyvin se lentääkään kirjailijoilla. Lukemissani kirjoissa oli hyvin erilaisia maailmoja ja juonia, jotka sijoittuivat sekä meidän maailmaamme että aivan muualle.


Top 3:



Kaikki luetut kirjat:

Kirja, joka sinun on pitänyt lukea jo pitkään: Anne Leinonen: Kirjanoita
Lasten tai nuorten fantasiakirja: Anne Leinonen: Noitakirja
Päähenkilö omaa harvinaisen kyvyn: Julie Murphy: Faith: Taking Flight
Mielenkiintoinen sivuhenkilö: Rodolfo Santullo, JOK & Cixin Liu: Sea of Dreams
Myytti tai mytologia: Helena Waris: Vuori
Haluaisit vierailla kirjan maailmassa: V. E. Schwab: Magian syvempi sävy
Kirjassa käytetään taikuutta: V. E. Schwab: Tummenevat varjot
Olet nähnyt kirjan kirjagramissa: V. E. Schwab: Loihdittu valkeus
Kirja on julkaistu 2010 tai aiemmin: Patricia A. McKillip: Unohdettu Ombria

Margaret Rogerson: An Enchantment of Ravens

Kansikuva.


My parlor smelled of linseed oil and spike lavender, and a dab of lead tin yellow glistened on my canvas.

17-vuotias Isobel maalaa muotokuvia keijuväelle*. Hän on oppinut olemaan tarkkana pelottavien asiakkaidensa kanssa, mutta syysprinssi Rook yllättää jopa Isobelin. Tai oikeastaan Isobelin yllättävät hänen tunteensa Rookia kohtaan. Pian sitä juostaankin pitkin keijumaita kielletyn rakkauden vuoksi.

Tykkäsin Margaret Rogersonin Kirjojen tyttärestä ja sen luettuani päätin lukea hänen muitakin kirjojaan. Tämäkin on itsenäinen tarina eli mukava poikkeus YA-sarjojen joukossa. Ei kaikkea tarvitse venyttää vähintään trilogiaksi.

Jos unohdetaan genrelle tyypillinen ja tässä kirjassa vielä harvinaisen pikainen supernopea rakastuminen, pidin tästäkin todella paljon! Kirjassa on vauhtia ja jännitystä, ja tykkäsin Isobelista, joka oli hyvin käytännöllinen ja järkevä sankaritar.

Se, että koko juttu pyöri taiteiden ympärillä, oli mielenkiintoinen ja erilainen valinta YA-kirjan juoneksi. Keijut ovat kykenemättömiä luomaan mitään uutta ja siksi ihmisten käsityötaidot kiehtovat heitä suunnattomasti. Isobelin kylä tekee bisnestä nimenomaan keijujen kanssa ja jokainen kyläläinen on hyvin tietoinen heitä ympäröivästä vaarasta.


And like all of his species he couldn't resist seeking my true name. I paused, evaluating my mind and senses, and came to the relieved conclusion that he hadn't put me under a malicious charm, one that might make me speak more freely or reveal secrets I ought not.

Because no one used their birth name in Whimsy. To do so would be to expose oneself to ensorcellment, by which a fair one could control a mortal in body and soul, forever, without their ever knowing – merely through the power of that single, secret word.
(s. 26-27)


Isobelin lisäksi pidinkin aivan erityisesti siitä, millaisiksi Rogerson kirjoitti keijuväen. He olivat oikeasti todella epäinhimillisiä ja sen vuoksi todella pelottavia. Kun Isobel ja Rook päätyvät keväthoviin, keijujen ihmismäinen pintasilaus karisee nopeasti. Kaunis kuori on pelkkää lumousta ja kätkee alleen armottomia petoja.

Jännäsin oikeasti, miten Isobel selviää tukalasta tilanteesta ja millaisen loppuratkaisun Rogerson rakentaa. Täytyy ehdottomasti lukea häneltä vielä lisääkin.

*Kirjassa "fae". Onkos keiju tälle järkevä ja yleisesti hyväksytty suomennos? Haltia on joka tapauksessa väärä laji.


Kirjan tiedot:
Margaret Rogerson: An Enchantment of Ravens | Titan Books 2017 | 207 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Fantastinen kesä 2022 : Näyttävä kansi

sunnuntai 28. elokuuta 2022

Marie Brennan: A Natural History of Dragons (The Memoirs of Lady Trent #01)

Kansikuva.

Not a day goes by that the post does not bring me at least one letter from a young person (or sometimes one not so young) who wishes to follow my footsteps and become a dragon naturalist.

Lady Trent on maailmankuulu lohikäärmetutkija, jonka intohimo lohikäärmeisiin syttyi jo nuorena. Tämä kirja aloittaa sarjan, jossa hän muistelee kasvuaan uteliaasta aatelistytöstä alansa huipuksi. Ensimmäinen tutkimusmatka suuntautuu Vystranaan, jossa on tekeillä jotain hämärää.


Nautin tämän kirjan lukemisesti todella, todella paljon. Isabella on ihana päähenkilö ja kertoja, joka katselee nuoren itsensä elämää vuosikymmenten päästä. Hänen usein huvittunut kertojaäänensä vihjaa tulevista seikkailuista ja siitä, miten hänen maailmansa tulee muuttumaan.

Mutta, tässä kirjassa nuori Isabella elää maailmassaan, joka asenteiltaan ja muutenkin muistuttaa kovasti 1800-lukua. Naisen paikka ei siis ole tutkijana, saati sitten tutkimusmatkalla. Isabella pelkää riutuvansa kultaisessa häkissään, mutta onneksi sattuma tuo hänen elämäänsä Jacobin, joka rakastaa häntä sellaisena kuin hän on.


If you do not understand what my husband has called my deranged practicality, very little of my life will make the slightest bit of sense.
(s. 25)


Jännittävän tarinan pääjuttu ei suinkaan ole romanssi; Isabella ja Jacob löytävät toisensa jo kirjan alkupuolella. Isabella junailee Jacobin Lordi Hilfordin järjestämälle tutkimusmatkalle ja pääsee sitten itsekin mukaan. Perillä Vystranassa retkikuntaa odottaa pieni vuoristokylä ja lohikäärmeet, jotka jostain syystä ovat alkaneet hyökkäillä ihmisten kimppuun.

Tarinan sydämessä ovat luonnontieteet ja luonnontieteellinen mysteeri. Lohikäärmeitä ja niiden elintapoja ei tunneta juuri lainkaan, ja Isabella tietääkin olevansa tekemässä historiaa. Pieninkin tiedonmurunen on tärkeä tutkijoille.

Tällä retkellä Isabellan ensisijainen tehtävä on piirtää lohikäärmeitä ja niiden anatomiaa, mutta hän on itsekin tutkija haluavat useimmat miehet tunnustaa sitä tai eivät. Totta kai hän haluaa selvittää, miksi lohikäärmeet käyttäytyvät niin poikkeuksellisella tavalla. Pidin valtavasti siitä, että Isabellaa ajavat eteen päin hänen uteliaisuutensa ja halunsa selvittää, miten maailma ja lohikäärmeet toimivat.

Kirjassa on pari Rhys Daviesin piirtämää karttaa ja Todd Lockwoodin upeita kuvituksia.

Tämä on lämmittänyt hyllyä jo vuosikausia ja nyt kyllä kaduttaa, etten lukenut tätä aiemmin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan? Hyvää kannatti odottaa?


Kirjan tiedot:
Marie Brennan: A Natural History of Dragons: a Memoir by Lady Trent | Titan Books 2014 | 351 sivua | Omasta hyllystä

Luettu myös:
Taikakirjaimet ynnä ehkä muutkin

Haasteet:
* Fantastinen kesä 2022 : Kirjassa on kartta