Ruotsi, 1870. Karamellinkeittäjä Lovisa Lind haluaa paeta synkkää menneisyyttään Amerikkaan. Sitä ennen pitää kuitenkin järjestää makeiset niin ikään synkän menneisyyden omaavan paroni Valdemar von Dreverin joulujuhliin.
Nämä synkät menneisyydet mainitaan noin viiden sivun välein ja oletin jo, että Lovisa oli vähintäänkin syönyt omat vanhempansa nälkävuosien aikana. Juonipaljastus: ei ollut. Mikä pettymys.
Tämä oli mielestäni hieman kummallinen kirja. Tartuin siihen olettaen saavani sopivan hömppää ja kevyttä jouluromantiikkaa. Sen sijaan tässä kirjassa Kaunotar ja Hirviö asetelma kohtaa goottilaisen kirjallisuuden kliseet ja Kotiopettajattaren romaanin. Paronin kartanossa viilettää useampikin kummitus ja etenkin kirjan loppupuolella juonenkäänteet tulevat ihan puskan takaa.
Lopussa juoni myös hyppelee kummallisesti kohtauksesta toiseen. Kirjan alku oli lupaava, mutta loppupuoli olisi mielestäni kaivannut uudelleenkirjoittamista ja lisää täytettä kohtausten välille.
Romanssikin jäi turhan pintapuoliseksi ja rakkaus syttyy noin kahden kohtaamisen perusteella. Jäin miettimään, että miksi? Lovisa käyttäytyy jatkuvasti todella tökerösti ja paroni-parka ei tiedä, mitä teki milloinkin väärin.
Plussana kirjassa on sinänsä kiva seksikohtaus, jossa kokenut Lovisakin tietää, mitä haluaa. Ranskalainen kirjekuori mainittu ja käytetty! Miinuksena sanotussa seksikohtauksessa on kuitenkin todella epäseksikäs suomennos:
Valdemarin sormet hipsuttelivat ja pyörivät kaikkein herkimmän kohdan ympärillä kuitenkaan siihen suoraan koskematta.
(s. 229)
Hipsuttelivat. Miksi??? En tiedä, mitä ruotsinkielisessä alkuteoksessa sanotaan, mutta tässä olisi voinut ottaa pienen suomentajan vapauden...
Lukaisin kirjan yhdessä illassa, joten hyvänä puolen mainittakoon nopealukuisuus ja se, että halusin lukea sen loppuun asti. Tämä on Joulu Ulltunassa -sarjan aloitusosa, mutta tuskin luen muita osia.
Kirjan tiedot:
Amanda Hellberg: Krinoliinijoulu | Tammi 2022 | 298 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Jul i krinolin (2020) | Suomennos: Nina Mäki-Kihniä
Haasteet:
* Helmet 2022 : 46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen [50/50]
* Ihana susi: Kirjassa on talvi