David Eddings: Tamulin taru

Keisarilliselle neuvostolle oli käynyt tässä vaiheessa ilmeisen selväksi, että valtakuntaa uhkasi mitä vakavin vaara - vaara, jonka vaatimuksiin hänen keisarillisen majesteettinsa hallitus kykenisi vain perin puutteellisessa määrin vastaamaan.

En sitten malttanut mieltäni vaan päätin lukea Tamulin tarun heti Eleniumin jälkeen. Samat tutut hahmot, samalla kaavalla toimiva juoni, sama tuttu Eddingsin huumori ja ihan samalla tavalla luin nämäkin tiiliskivet todella nopeasti.

Trilogia alkaa Tulikupoleista, jossa naapurimantereen keisari pyytää Sparhawkia visiitille vilkaisemaan yliluonnolliselta vaikuttavaa ongelmaa. Keisarin tunteita säästääkseen Sparhawk ei lähde matkaan yksin, vaan reissu naamioidaan koko perheen valtiovierailuksi.

Melkein koko kirja kuluu siihen, että retkikunta taivaltaa Eosian mantereelta Tamulin pääkaupunkiin. Eipä haitannut, siihen mahtui jos jonkinlaista sivujuonta ja kummallisia kohtaamisia.

Hohtavaisissa lähetään noutamaan Bhelliomia ja piipahdetaan niiden hohtavaisten luona. Tässä kirjassa on koko kuuden kirjan sarjan ylivoimaisesti puuduttavin kohtaus, jossa selostetaan pitkään ja hartaasti sitä, millainen takapiru Sparhawkin selän takana on vuosikymmeniä häärinyt. 

Ja sitten Salattu kaupunki päättää reissaamisen astetta eksoottisempaan matkakohteeseen, jonne pyrkivät suunnilleen kaikki kahden mantereen silmäätekevät. Minusta tarina hajosi tässä aika pahasti, koska Sparhawk ei enää riittänyt kertojaksi. Näkökulma hyppeli koko ajan eri hahmojen välillä, koska tähän salattuun kaupunkiin tosiaan pyrkivät kaikki kynnelle kykenevät.

Eipä silti, kirjassa oli kyllä ihan suosikkitiimiytymisiäni. Ulathin, Tynianin ja heidän peikkoystävänsä keskustelut viihdyttivät aina, ja tykkäsin myös Beritin ja Khaladin harharetkistä. Pidin myös siitä, että Ehlanasta tuli yksi kertojista ja että naiset saivat muutenkin merkittävämpiä rooleja. Aphraelista en siltikään pitänyt, siinä sitten on rasittava jumaluus.

Ja ihan erityisesti pitää mainita pitkät naiset! Kirjasomessa on keskusteltu romanttisten tarinoiden piiiitkistä mieshahmoista ja tässäpä on sitten sille vähän vastakohtaa. Kaikki ataanien soturikansaan kuuluvat ovat sukupuoleen katsomatta noin parimetrisiä. Sparhawkin joukkoon kuuluva Mirtai on siis sellaiset 20-30 senttiä korviaan myöten rakastunutta, toiseen kansaan kuuluvaa sulhoaan pitempi.

Lopputulemana tykkäsin tästäkin sarjasta ja viihdyin sen parissa vallan mainiosti. Oli erityisen mukavaa lukea sankareista, jotka ovat jo keski-iän paremmalla puolella. Milloin kolottaa selkä, milloin rasittavat varhaiset aamut, milloin sitä vain olisi mieluummin kotona perheensä kanssa kuin juoksentelisi ympäri mannerta pelastamassa maailmaa.

Kirjojen tiedot:

David Eddings: Tulikupolit, Hohtavaiset & Salattu kaupunki | Karisto 1997 | 619, 640 & 639 sivua | Omasta hyllystä

Englanninkieliset alkuteokset: The Domes of Fire (1992), The Shining Ones (1993) & The Hidden City (1994) | Suomennokset: Pasi Punnonen

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Monta päähenkilöä & Ennustus

Marie Brennan: Voyage of the Basilisk (The Memoirs of Lady Trent #03)

Depending upon your temperament, you may be either pleased or puzzled to see that I have chosen to include my time upon the Basilisk in my memoirs.

Tiedättekö kenen pitäisi tavata jossain kirjojen välisessä maailmassa? Emily Wilden ja Isabella Camhurstin. Aivan ihastuttavan samanlaiset naiset, joiden intohimona on tieteen tekeminen. Toisella keijut, toisella lohikäärmeet, mutta yhteistä puhuttavaa olisi varmasti.

Tämä Voyage of the Basilisk jatkaa siis Marie Brennanin The Memoirs of Lady Trent -sarjaa. Edellisestä osasta on kulunut kuutisen vuotta ja tämän kirjan tarina kattaa pari vuotta. Muistelma kun on, vanhempi kertoja-Isabella kertoo heti alussa keskittyvänsä niihin tapahtumiin, joista ei ole julkisuudessa ennen paljon puhuttu.

Jostain syystä kuvittelin Basiliskin olevan lohikäärme, mutta sepäs onkin laiva. Isabella lähtee pitkälle tutkimusretkelle nuoren poikansa Jaken, tutkijakumppaninsa Tomin ja kotiopettaja Abbyn kanssa. Tarinassa seikkaillaan merellä ja saaristossa, ja mukaan mahtuu lohikäärmeiden lisäksi muun muassa haaksirikko ja prinsessan pelastus.

You might think my two recent brushes with death - three, if you count the dengue fever - would be enough to dissuade me from foolish actions for a time. Then again, if you have been reading this series from the first volume, you might not.

(s. 257)

Tykkäsin tästä kirjasta aivan yhtä paljon kuin edellisistäkin. 1800-lukua muistuttava maailma on kiinnostava ja osa tarinaa on aina Isabellan kokemus muottiin sopimattomana naisena. Eihän hieno nainen käytä housuja ja kaveruus miesten kanssa on täysin sopimatonta! Tässä oli myös sateenkaarirepresentaatiota, joka sai Isabellan pohtimaan sukupuolta ja sukupuolirooleja enemmänkin.

Mietin kirjaa lukiessani, että miksihän nämä on kirjoitettu sijoittumaan uuteen fantasiamaailmaan? Ihan hyvin nämä olisivat voineet olla vaihtoehtohistoriaa. Maiden nimet ja kartta ovat erit kuin meillä, mutta on todella selvää mitä tosielämän kansoja tässä sarjassa kuvataan. Esimerkiksi Basiliskissa käväistään Kiinassa, tutustutaan uuteen arabitaustaiseen ystävään ja seilataan Polynesian suunnalla.

No, samapa se, ilo tämä kuitenkin oli lukea! 

Kirjan tiedot:

Marie Brennan: Voyage of the Basilisk | Tor Books 2016 | 368 sivua | Omasta hyllystä

Haasteet:

* Helmet 2025 : 15. Kirjassa ajaudutaan haaksirikkoon

* Fantastinen kesä : Haluaisit vierailla kirjan maailmassa

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjan on kirjoittanut nainen

Katri Kauppinen: Laulunpunojat

Ennen kuin päivä sarasti, Mai nousi.

Luin jokunen vuosi sitten Katri Kauppisen Laakson linnut, Aavan laulut, ja veikkasin sitä sarjan ensimmäiseksi osaksi. Niinhän se olikin ja jatko-osa Laulunpunojat ilmestyi tänä vuonna.

Vaikka tätä kutsutaankin takakannessa itsenäiseksi jatko-osaksi, tässä oli silti selvää jatko-osan tuntua. Harmittelinkin lukiessani, että muistin ensimmäisestä osasta niin vähän. Tässä ainakin sampon funktio jäi aika epäselväksi ja esimerkiksi Main perhesuhteet olisivat varmasti olleet ymmärrettävämpiä, jos lukijalla olisi tietoa edellisestä osasta.

No, kuitenkin, tässä siis on pääosassa Mai, yksi Aavan kylän miekoista eli taistelijoista. Aavan pitkä perinne väkivaltaisena valloittajana ei kuitenkaan tunnu omalta, ja Mai käyttäisi aikansa mieluummin etsimällä niin lauluja kuin sampoakin.

Matkallehan siinä lähdetään ja ennen pitkää Mai päätyy ah niin utopistiseen Lintukotoon. Main (ja vähän minunkin) silmissä se oli oikeasti niin leppoisa, että sitä oli vaikea uskoa todeksi. Lintukotokaan ei silti ole vailla ongelmia ja uhka tuleekin yllättävästä suunnasta.

Pidin kirjan maailmasta, joka nostaa tunnelmaa muinaissuomalaisesta mytologiasta. Runonlaulantaperinne on vahva ja sisämaan Maille vesi on pelottava elementti. Yksi kirjan teemoista onkin omien pelkojen kohtaaminen ovat ne sitten vellovaa merta tai epävarmuutta suurien päätösten edessä.

Kirjassa oli myös kivasti sateenkaarevuutta. Mailla on eri kohdissa tarinaa sekä tyttö- että poikaheilat, eikä tämä näytä olevan kenellekään ongelma. Tarinassa on pari sänkykamarikohtausta, joita ei ole kerrottu mitenkään yksityiskohtaisesti ja jotka tuntuivat lempeän turvallisilta.

Kirjan tiedot:

Katri Kauppinen: Laulunpunojat | Otava 2025 | 254 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Kotimainen fantasiakirja

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa on legendaarinen aarre tai taikaesine

David Eddings: Eleniumin taru

Aikojen aamunkoitteessa, kauan ennen kuin Styricumin heimon kantaisät rahjustivat kyyryssä selin, turkiksiin kietoutuneina ja nuijia puristaen alas Zemochin vuorilta ja metsistä aina keskisen Eosian tasangoille, asusti luolassa syvällä pohjoisen Thalesian ikilumien alla kääpiökasvuinen ja muotopuoli peikko nimeltä Ghwerig.

Sanoinkin tuossa jo aiemmin, että @olipakerrankirja innosti tarttumaan uudelleen David Eddingsiin. Aina voi syyttää toisia lukujonon kasvamisesta!

Eddingsin kirjat olivat teiniminälleni portti fantasiakirjallisuuteen heti Dragonlance-kirjojen jälkeen. Dragonlanceista ei koskaan tullut suosikkejani, mutta Eddingsin Garion- ja Sparhawk -sarjoista tuli. Ne löytyvät omasta hyllystäni ja olen aina silloin tällöin lukenut niistä valittuja paloja. Koko sarjojen uusintaluvusta on kuitenkin piiiitkä aika, joten muistikuvat eivät olleet enää kovin tarkkoja.

Toisin kuin noissa Garion-kirjoissa, Sparhawkeissa päähenkilöt ovat aikuisia, useimmat vähintäänkin keski-ikäisiä. Nämä eivät ole sellaisia nuoren pojan kasvutarinoita kuin Belgarionin taru on, vaan enemmänkin Mallorean-tyyppisiä kaveriporukan miekka ja magia vaelluksia.

Eleniumin taru -sarja alkaa, kun Sir Sparhawk palaa maanpaosta huomatakseen, että hänen nuori kuningattarensa on kuolemaisillaan. Timanttivaltaistuimessa säntäillään pitkin ja poikin mannerta selvittämässä, millä Ehlanan voisi pelastaa. Rubiiniritarissa säntäily jatkuu ja Sparhawkin sekalaisen seurakunnan tähtäimessä on legendaarinen Bhelliom, jonka edessä vapisevat niin kuolevaiset kuin jumalatkin. Trilogian päättää Safiiriruusu, jossa syvennytään kirkon politiikkaan ja lähdetään jumaljahtiin.

Näissä kirjoissa vietetään rutkasti aikaa hevosten selässä Sparhawkin ja kumppaneiden kiitäessä valtakunnasta toiseen. Eri asioiden etsiminen onkin näppärä keino esitellä Eosian mannerta ja valtakuntia, joiden kansat toistavat meidän maailmastamme nostettuja kliseitä ja stereotypioita. Pohjoisen thalesialaiset ovat viikinkejä, peloi-kansa mongoleja jne. Näiden kansojen parissa ei myöskään paljon individualisteja ole, vaan kaikki ovat tyypillisiä eleenejä ja tyypillisiä styrikkejä ja tyypillisiä muita heimoja.

Kansojen kuvauksissa ja etenkin naishahmoissa olisi ollut paljonkin toivomisen varaa, mutta täytyy kyllä sanoa, että minulle nämä olivat edelleen aivan erinomaisen luettavia kirjoja. Tiiliskivimäisyydestään huolimatta luin nämä nopeasti ja suorastaan ahmimalla. Tarina rullasi eteen päin kuin juna ja käytännössä kaikkien harrastama nokkela sanailu nauratti kerran jos toisenkin.

Safiiriruususta oli jo ennestään jäänyt mieleeni fantasiapaavin valinta. Tällaista uskonnollista politikointia, selkään puukottamista ja kieroilua näkee harvemmin etenkään fantasiakirjallisuudessa. Kirkonmiesten ahneutta ja pikkumaisuutta kuvataan piikikkäästi, ja ääntenlaskennasta saatiin aikaan jännitysnäytelmiä.

Muistin myös sen, että en ole koskaan suuremmin pitänyt jumalatar Aphraelista ja se piti paikkansa tälläkin kertaa. Rasittava tenava, ja se mitä hän teki lopussa Sparhawkille ja Ehlanalle olisi jo sopinut kauhukirjaankin.

En myöskään innostunut tuosta Sparhawkin ja Ehlanan romanssista. Muistaakseni se kuitenkin toimi jatko-osissa eli Tamulin taru -trilogiassa. Kieltämättä nyt houkuttaisi lukea myös se!

Kirjan tiedot:

David Eddings: Timanttivaltaistuin, Rubiiniritari & Safiiriruusu | Karisto 1996 | 503, 456 & 67 sivua | Omasta hyllystä

Englanninkieliset alkuteokset: The Diamond Throne (1989), The Ruby Knight (1990) & The Sapphire Rose (1991) | Suomennokset: Pasi Punnonen

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Kirja, jonka luet uudelleen, Joku säilyttää salaisuutta & Monarkia

Nnedi Okorafor: The Desert Magician’s Duology

You again.

Tarkoitukseni on ollut lukea tämä Nnedi Okoraforin The Desert Magician’s Duology jo pitemmän aikaan ihan vain komeiden kansien vuoksi. 

Tarina sijoittuu pääasiassa Nigeriin. Ollaan muutaman vuosikymmenen päässä tulevaisuudessa, ydinsodan jälkeisessä maailmassa, jossa etenkin sodan jälkeen syntyneissä nuorissa ilmenee erikoisia kykyjä. Vähän siis dystopiaa, mutta käytännössä nämä ovat kuitenkin fantasiaa, jossa käväistään toisissa maailmoissakin.

Ensimmäisen osan eli Shadow Speakerin kertoja on Ejii, jolla on kultaiset silmät ja kyky keskustella varjojen kanssa. Kyky on itse asiassa monimutkaisempi ja Ejii oppiikin itsestään uutta matkan varrella. Tässä osassa pelastetaan maailmaa yrittämällä estää murha rauhanneuvotteluissa.

Like Thunder jatkaa tarinaa Ejiin matkakumppanin Dikéogun kertomana. Tällä kertaa hän oppii lisää voimistaan ja tarinan pääjuoni on palauttaa tasapaino maailmaan tavalla tai toisella. Like Thunder on tunnelmaltaan vieläkin synkempi kuin Shadow Speaker.

Luin kirjaparin vähän väkisin sinnillä ja koska maailma sinänsä oli kiehtova. Se on täynnä aivan satunnaisia ihmeellisyyksiä ja magiaa, eikä koskaan voinut arvata mihin tarinassa seuraavaksi törmäisi.

Oli myös virkistävää lukea aivan toiseen kulttuuripiiriin sijoittuvaa fantasiaa, ja nimenomaan Afrikkaan. Aasiakin on minulle tutumpi fantasiamaailmojen tausta! Tarinassa nigerilainen kulttuuri on normi, jota vastaan päähenkilöt heijastavat tapaamiaan ihmisiä.

Patriarkaalinen yhteiskunta ja islamin vaikutus tulevat esille etenkin naisten asemassa, mutta ei sekään suoraviivaista ole. Joillain alueilla ollaan tasa-arvoisempia kuin toisilla ja hieno esimerkki toiminnan naisesta on legendaarinen Sarauniya Jaa, sankari ja johtaja, joka esimerkiksi hujautti Ejiin diktaattori-isän vallan päättömäksi. 

Jaalla on myös kaksi aviomiestä ja kylläpä minua harmittaa se, että tarina ei mennyt siihen suuntaan nuoremman sukupolven kanssa. Oikeasti, Jaan manttelinperijänä Ejii olisi aivan hyvin voinut ottaa molemmat hänestä kiinnostuneet nuoret miehet. Satunnaiset ohikulkijatkin olettivat heidän olevan kolmistaan.

Kaikesta kiinnostavuudestaan huolimatta kirjapari oli minusta työläs lukea. Juoni harhaili sinne tänne eikä oikein tiennyt, mihin keskittyä. Asioita tapahtui pikavauhtia eikä niissä viivytty silloinkaan, kun olisin sitä kaivannut. En myöskään oikein lämmennyt Okoraforin kirjoitustyylille, joka oli turhan töksähtelevä omaan makuuni.

Mutta tulipahan luettua!

Kirjan tiedot:

Nnedi Okorafor: Shadow Speaker & Like Thunder | DAW Books 2023 | 325 & 327 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Mielenkiintoinen sivuhenkilö & Naiskirjailija

Fred Fordham & Ursula K. Le Guin: A Wizard of Earthsea

Kirjatunnustus: minä ja Ursula K. Le Guin emme vain sovi yhteen. Olen yrittänyt lukea häneltä yhtä sun toista, mutta kun ei nappaa niin ei vain nappaa.

Siksipä odotin tämän sarjakuvan lukemista. Viimeinkin voisin sivistää itseäni fantasiaklassikolla! Odotukset olivat siis korkealla Fred Fordhamin A Wizard of Earthsea -mukautuksen suhteen vaikka en voikaan verrata sitä alkuperäisteokseen.

Esipuheen mukaan teksti on nostettu käytännössä kokonaan kirjasta sellaisenaan ja se toimi mielestäni hyvin sarjakuvassa. Jotain on jätetty pois, mutta sitä ei tätä lukiessa huomannut. Sitäkään ei huomannut, että osa repliikeistä on alun perin ollut niin sanottua leipätekstiä. Hyvä adaptaatio siis sen suhteen.

Tarinan nuorelle Gedille kerrotaan vuosien ajan, että hänestä tulee mahtava velho, jolla on verrattomat voimat. Ylpistyy siinä vähemmästäkin. Ged kuvittelee olevansa parempi kuin onkaan ja hupsista vain, niin sitä tuli kokeiltua vähän henkien manaamista ja laskettua vapaaksi uhkaava varjo-olento.

Sen jälkeen Ged oppii aimo annoksen nöyryyttä ja alkaa oikeasti kasvaa siksi velhoksi, joka hänestä povattiin tulevan.

Tarinassa yhdistyvät seikkailu ja Gedin kasvutarina. Sitä höystää varsin kiinnostava magiasysteemi, jossa kaikilla ja kaikella on tosinimi. Sen tietämällä asiaa voi hallita, ja velho-oppilaiden aika kuluukin rattoisasti sanastoa opetellessa.

Tarina toimii siis sarjakuvanakin, mutta!

Ja se onkin iso mutta.

Minusta on nimittäin kiva nähdä, mitä sarjakuvassa tapahtuu. Tässä en aina nähnyt. Näköjään tarvitsen kuvitukseen enemmän tumman ja vaalean kontrastia kuin tässä oli.

Suurin osa tarinasta on piirretty niin tummaksi, että en saanut siitä mitään selvää, mikä oli harmillista. Hämärät sisätilat, yöt ja myrskyt on aivan mahdollista piirtää niin, että ruutujen tapahtumat voi oikeasti nähdä hukkaamatta silti tunnelmaa!

Sai tästä sen verran selvää, että luin loppuun saakka, mutta lopputulema menee kyllä miinuksen puolelle.

Kirjan tiedot:

Fred Fordham & Ursula K. Le Guin: A Wizard of Earthsea | HarperCollins Publishers 2025 | 270 sivua

Haasteet:

* Helmet 2025 : 36. Kirjassa opiskellaan sisäoppilaitoksessa

* Fantastinen kesä : Taistelukohtaus

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan saarella tai veden alla

Heather Fawcett: Emily Wilde’s Encyclopaedia of Faeries (Emily Wilde #01)

Shadow is not at all happy with me.

Voi että olikin ihana kirja! Tykkäsin oikeastaan kaikesta tässä Heather Fawcettin Emily Wilde’s Encyclopaedia of Faeries -kirjassa, ja aivan erityisesti Emilystä. Hänestä tuli mieleen Marie Brennanin The Memoirs of Lady Trent -sarjan Isabella, eli jos tykkää tästä niin suositus Brennanin kirjoille ja päinvastoin!

Isabellan tapauksessa kiinnostavaa ovat lohikäärmeet, Emilyn puolestaan haltiaväki. Hän saapuu pohjoiselle Ljoslandin saarelle kartoittamaan sen haltialajeja ja niihin liittyviä kansantapoja ensyklopediaansa varten. Kaikki ei tietenkään mene suunnitelmien mukaan ja pian kilpaileva tutkija Wendell Bambleby on pienin Emilyn huolista.

Tarina sijoittuu nimellisesti vuoteen 1909, mutta sinänsä tällä ei ole mitään tekemistä meidän vuoden 1909 kanssa. Kirjan maailma on vaihtoehtoinen: maat ovat suurin piirten samat, mutta haltiaväki on Emilyn maailmassa aivan totta ja dokumentoitua. Maailma tuntui myös naisjohtoiselta ja suvaitsevaiselta ainakin sateenkaaripariskuntien osalta. Seuraavassa osassa selvinnee oliko kyseessä vain Ljosland vai onko koko Emilyn maailma tällainen.

Emilyn tutkimat haltiatkin olivat jännää porukkaa. Niitä on tosiaan eri lajeja, joista osa on ihmismäisempiä ja osa mielletään eläimiksi. Yhteistä niille ovat aina jonkinasteinen magia ja pahantahtoisuus. Ihmisnahasta saa käteviä viittoja ja mikäs haltiahovia huvittaisi enemmän kuin julma kosto. Jopa hyviskategoriaan asettuvat haltiat ovat kammottavia kostossaan ja ajattelemattomuudessaan.

Toisaalta haltiat eivät voi vastustaa tarinoita ja trooppeja, ja oli niin mainiota lukea siitä, miten Emily hyödynsi tutkimuksiaan heitä kohdatessaan. Kukaan ei tunne haltiamytologiaa Emilyä paremmin, eivät edes haltiat itse.

Emilystä pidin todella paljon! Oli kiva lukea fantasiamaailman naishahmosta, joka oli niin ammattivetoinen eikä pyydellyt sitä anteeksi. Tarinasta todellakin sai sellaisen tunnun, että Emily tekee juuri sitä, mitä rakastaa. Ongelmia toki koituu siitä, että haltiatiedon omaksuminen on mennyt ihmistiedon omaksumisen edelle. Emily on sosiaalisesti melko kömpelö ja tietää sen itsekin, ja sankaritekojen motivaatiokin on enemmän tiedon lisääntyminen kuin ihmisten pelastaminen.

Edes kirjan romanssi ei ärsyttänyt minua ollenkaan, jee! Oikeastaan pidin Wendellistä ja ennen kaikkea pidin siitä, että uskoin hänen ja Emilyn pitävän toisistaan. He ovat olleet pitkään ystävä-kilpailijoita, ja tämä onkin enemmän sellainen friends to lovers kuin enemies to lovers -romanssi. Ilahduin joka kerta kun Wendell aidosti ihaili Emilyä!

Eli siis, ihastuttava kirja, sarja menee ehdottomasti jatkoon ja Emily yhdeksi suosikkipäähenkilöistäni.

Kirjan tiedot:

Heather Fawcett: Emily Wilde’s Encyclopaedia of Faeries | Orbit 2023 | 315 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Kirjassa on kirja

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan toisella aikakaudella

Axie Oh: The Girl Who Fell Beneath the Sea

The myths of my people say only true bride of the Sea God can bring an end to his insatiable wrath.

Enpä ole ennen lukenut korealaiseen kansantarinaan perustuvaa kirjaa, mutta nyt tein senkin. Axie Oh’n YA-fantasia The Girl Who Fell Beneath the Sea perustuu The Tale of Shim Cheong -tarinaan.

Shim Cheong, valtakunnan kaunein neito, on tässä kuitenkin
sivuhenkilö. Häntä ollaan uhraamassa meren jumalalle, kun 16-vuotias Mina melko kirjaimellisesti tyrkkää hänet sivuun ja ottaa hänen paikkansa. Minan veli kun on rakastunut Shim Cheongiin ja Mina tekisi mitä tahansa perheensä eteen.

Meren armoille heittäytyminen ei kuitenkaan ole Minan loppu. Hänet kiskaistaan henkimaailmaan meren jumalan kaupunkiin, jossa hän päättää selvittää miksi jumala lähettää jatkuvasti raivoisia myrskyjä maan päälle.

Tämä oli oikein viihdyttävä tarina ja minuun vetosi etenkin tuo korealainen mytologia. Se on minulle aika vierasta, mutta tämän myötä nyt ehkä vähän tutumpaa. Kirjassa maalaillaan kauniita ja kiehtovia kuvia merellisestä henkimaailmasta, joka on eräänlainen välietappi ennen lopullisen kuoleman paikkaa (missä se ikinä onkaan, tarina ei pureudu siihen).

Lying on my back, I gaze up into the sky. It’s a clear day, with only a few fish, and what looks like a humpback whale in the distance.

(s. 173)

Olisi aika metkaa jos meidänkin sääennustukset olisivat mallia “odotettavissa vähän valaita, kalaparvi saattaa paikoin peittää auringon”.

Tykkäsin myös Minasta, joka on vakaasti päättänyt olla oman onnensa seppä. Kohtalo ja sielunkumppanit yhdistävä punainen lanka voivat sanoa mitä hyvänsä, Mina tekee omat päätöksensä.

I may be rash. Common, perhaps. But I am not weak.

“I chose myself.”

(s. 35)

Kirjan heikoin lenkki oli sen romanssi, mutta se ei suoranaisesti ole sen vika. Oman genrensä edustajana se toimi ihan ok, minun vain on hiukkasen vaikea uskoa näihin parin viikon pikarakastumiseen. Kiva romanssi, mutta toimiiko se tosiaan loppuelämänne? Tuskin.

Kuitenkin, kiva ja nopeatempoinen seikkailu vähän vieraammissa kulttuurimaisemissa! Jos kaipaa kepeää kesäfantasiaa niin tämä ei olisi hassumpi valinta.

Kirjan tiedot:

Axie Oh: The Girl Who Fell Beneath the Sea | Feiwel & Friends 2022 | 330 sivua | E-kirja kirjastosta

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Näyttävä kansi

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa matkataan jonkinlaisella aluksella

Aamna Qureshi: A Witch’s Guide to Love and Poison

It was Bisma’s eighteenth birthday, which meant it was time for goodbye.

Bongasin tämän Aamna Qureshin A Witch’s Guide to Love and Poison -YA:n toisen kirjaston uutuushankinnoista. Kiva kansi kiinnitti huomion ja kun tiivistelmäkään ei kuulostanut hassummalta, päätin varata ja lukaista tämän.

Periaatteessa tarina kertoo siitä, mistä pitikin, mutta en kuitenkaan ihan lämmennyt tälle.

Puutarhanoita Bisha ja muutama muu eri-ikäinen Ei-Toivottu Tyttö asuu keskellä taikametsää suuressa puussa. Tytöt on hylätty eri syistä ja he kasvattavat toisiaan suuressa sisarparvessa. Bishan vuoro bajina eli joukon johtajana alkaa hänen 18-vuotissyntymäpäivänään. 

Hänen kautensa saa ikävän alun kun joku alkaa myrkyttää hänen siskojaan. Apua on haettava ah niin komealta apteekkarin pojalta Xanderilta.

Sisaruuden ja sisarusrakkauden kuvauksena tämä toimi. Sisarusparven ikäerot mahdollistavat sen, että Bisha joutuu ottamaan vastuuta niin taaperosta kuin nuoremmasta teinistäkin. Sisaret ovat toisilleen tärkeintä maailmassa, semminkin kun metsän laidalla olevassa kylässä heitä enimmäkseen halveksitaan.

Eniten minulla tökkäsikin se, miten hömppä ja vakavat aiheet tässä kohtasivat. Söpöisen romantiikan lomassa kerrotaan, miten Bisha valmistaa myrkkyjä, joilla kylän kaltoinkohdellut naiset tappavat aviomiehiään, ja että lainrikkojia hirtetään. Tytöt ovat kaiketi peräisin tuosta samasta kylästä ja ilmeisesti kyläläisten mielestä on ihan okei, että heidät on hylätty eri syistä.

Kepeä kansi, sanaileva romanssi, kotoilu, Ei-Toivottujen tyttöjen häpäisy ja pahoinpidellyt vaimot eivät siis kohtaa toisiaan tässä kovin luontevasti.

Kirjan maaginen maailma oli kuitenkin kiinnostava ja tykkäsin siitä, että Bisman ei tarvinnut olla kokematon punasteleva neitsyt sankarinsa saadakseen. Hänellä on ollut sutinaa ennenkin ja hän on aktiivinen toimija omassa elämässään.

Kirjan tiedot:

Aamna Qureshi: A Witch’s Guide to Love and Poison | Hodder 2025 | 328 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Taianomainen luonto

B. B. Alston: Amari ja kurjat ihmeet

Kun Quinton kertoi, että piiloutuisimme huippusalaiseen paikkaan, kuvittelin mielessäni maanalaisen bunkkerin jossain syrjäseudulla.

Olen lukenut B. B. Alstonin Amari-sarjan kaksi edellistä osaa, joten päätin sitten lukea tämän Amari ja kurjat ihmeet -kirjankin kun se kohdalle sattui. Ilmeisesti tämän oli alun perin tarkoitus olla sarjan viimeinen osa, mutta kyllähän tämän lopussa jatkoa kovasti pedataan.

Luulenpa kuitenkin, että minun lukemiseni jää tähän. Tykkäsin ensimmäisestä osasta paljon, mutta toinen ei ollut niin mieleeni. Tämä kolmas ei harmillisesti innostanut senkään vertaa.

Tarina jatkuu suoraan siitä, mihin edellinen osa jäi. Pahikseksi paljastunut Dylan on varastanut Amarin taikuuden ja noussut taikurien johtajaksi. Amari ystävineen yrittää estää taikureita tuhoamasta koko yliluonnollista maailmaa.

Jos tykkää tapahtumatulituksesta niin tämä on oikein sopiva kirja. Itse en siitä niin innostunut, kaipaan näköjään hengähdystaukoja toimintakohtausten välissä. Uudet paikat, hahmot ja juonenkäänteet vyöryivät päälle jatkuvalla syötöllä ja siksi kokonaiskuva koko juonesta jäi minusta aika sekavaksi.

Amari oli kivasti aktiivinen toimija omassa tarinassaan eikä taikuuden puute häntä hidastanut. Kovin sopivasti tarjolla olikin taikaesineitä ja ystäviä, joiden kyvyt vastasivat aina siihen, millaista apua Amari tarvitsi.

Mutta, vaikka en sitten loppujen lopuksi oikein suosittelisikaan tarinaa juonen puolesta, minusta on kuitenkin hienoa, että se on suomennettu. Suomessa julkaistuun fantasiakirjallisuuteen sarja tuo toivottua vaihtelua siksi, että Amari perheineen on musta. Hänen kohtaamansa rasismi ja luokkajako ovat olennainen osa hänen hahmoaan.

Sitä paitsi nuorille fantasian ahmijoillehan sarja on tarkoitettu, ei tällaisille kriittisille aikuislukijoille!

Kirjan tiedot:

B. B. Alston: Amari ja kurjat ihmeet | Otava 2025 | 348 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Amari and the Despicable Wonders (2024) | Suomennos: Ilkka Rekiaro

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Osa kirjasarjaa

Siiri Enoranta: Keuhkopuiden uni

Katica sen keksi.

Arpaonni osui minuun viime vuoden Queer-lukuhaasteessa ja voitin muun muassa tämän Siiri Enorannan Keuhkopuiden unen. Kuukausi ja toinenkin vierähti ennen kuin sain luettua tämän, mutta nyt aika tuntui sopivalta tälle kirjalle. Ehkäpä johtuu alkukesästä ja kirjan luontoteemasta?

Kirjassa on todella mielenkiintoinen ja vieras fantasiamaailma. Ihmismäinen, siivekäs Homo arboris -laji joutuu palaamaan joka yö oman puunsa luo pysyäkseen hengissä. Keuhkopuun ja Homo arboriksen symbioottinen suhde on tiivis. Rokokoo-henkiset kartanokeikistelijät ovat vain parin sukupolven päässä siitä, kun heidän esivanhempansa lensivät alastomina levittämässä puun siitepölyä.

Kirjan vahvana teemana onkin luonnosta vieraantuminen. Homo arborikset ovat menettäneet lentokykynsä ja uusi siirappi tarjoaa mahdollisuuden juhlia yön yli kaukana omasta keuhkopuustaan. Mahtava emopuu on eristetty muusta maailmasta ettei sen voimakasta siitepölyä vain kulkeutuisi muualle.

Tarinan Homo arborikset hienostelevat epätoivon vimmalla itsensä mahdollisimman kauaksi lajinsa voimallisimmasta vietistä. Kreivittäreksi itseään tituleeraava Katica puuteroi peruukkiaan siinä missä muutkin eikä kukaan puhu julkisesti siitä, miten useimmat arvonimillä itsensä varustaneet aateliset joutuvat kuokkimaan omat viljelyksensä.

Katica joutuu lopulta hirvittävän väkivallan teon uhriksi ja hänen kostonsa on julmaakin julmempi. Tässä kirjassa ei ole erityisen miellyttäviä hahmoja, mutta kiehtovia kyllä. Katican motivaatiota on helppo ymmärtää, mutta jestas sentään millainen ylilyönti hänen vastaiskunsa sitten onkaan.

Maailmana tämä oli ihan mahtava ja olisi kiva palata sinne, ehkä jonkin toisen hahmon kautta? Homo arboristen maailma on pakostakin hyvin pieni ja ne kaukaiset merentakaiset maat huhupuheen tasolla.

Kirjan tiedot:

Siiri Enoranta: Keuhkopuiden uni | Gummerus 2024 | 288 sivua | Oma kirja

Luettu myös:

Kirjahavahduksia, Kirjapöllön huhuiluja, Oksan hyllyltä ynnä muut

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Moraalisesti harmaa henkilö

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa on queer-hahmo

Ali Hazelwood: Bride

This war of ours, the one between the Vampyres and the Weres, began several centuries ago with brutal escalations of violence, culminated amid flowing torrents of varicolored blood, and ended in a whimper of buttercream cake on the day I met my husband for the first time.

En ole mikään romantasia-asiantuntija, joten en osaa sanoa mihin tämä Ali Hazelwoodin Bride sijoittuu sen skaalalla. Hyvä, huono vai ihan okei? Minä viihdyin tämän seurassa ihan okei vaikka koin jotkut kliseet tuskastuttavina.

Lisäksi on kyllä pakko sanoa, että kukaan ei enää koskaan saisi verrata yhtään ainoaa kirjaa Romeoon ja Juliaan jos ei ole 1) lukenut kyseistä näytelmää ja 2) lukenut kirjaa, jota vertaa siihen. Katson sinua, tyyppi jota kannessa lainataan sanomassa “...paranormal Romeo and Juliet”.

Eikä ole. Tässä on kyllä kaksi vihollislajia, vampyyrit ja ihmissudet, mutta niiden välistä avioliittoa tässä nimenomaan järjestetään. Lisäksi spoileri: kumpikaan avioliiton osapuoli ei kuole.

Tarinan kertoo vampyyrimorsian Misery, joka suostuu ihmissusi Lowen vaimoksi poliittisista syistä. No, oikeastaan hän haluaa löytää kadonneen ystävänsä ja ujuttautuu Lowen kotiin vakoiluhommiin. Romantasiassa kun ollaan, niin totta kai rakastutaan ja salataan tunteita ja sitten vähän peitotkin heiluvat.

Kirja oli nopea lukea ja tykkäsin kyllä Miserysta. Hänellä olisi paljonkin syytä surkutella itseään, mutta hän on enemmänkin toiminnan naisia. Tai olisi jos saisi siihen tilaisuuksia, mistä päästäänkin siihen, että en vain kestä näitä ihmissusikliseitä. Oi mahtava alfauros, me kaikki kumarramme sinua ja suurenmoisuuttasi jne jne., en oikein jaksa.

Lisäksi tässä on sinänsä selitetty hyvällä taustatarinalla se, miksi Misery tietää niin vähän vampyyrinä olemisesta. Mutta lukijana en pitänyt siitä, että hän oli koko ajan ihan pihalla omasta itsestään ja vampyyrien kulttuurista. Ja tietenkään hän ei huomaa ollenkaan, että Lowe haluaa päästä välittömästi hänen housuihinsa.

Olisikin muuten ollut ihan hauskaa viivähtää enemmän tässä asiassa niissä seksikohtauksissa. Lowe kun käy kuumana Miseryn vampyyriominaisuuksiin, joita muut sudet pitävät vieraina ja vastenmielisinä. Minusta tämä oli hauska paljastus, jolla olisi voinut hekumoida vähän enemmänkin.

Oli muuten todella selvää, kumpi laji on Hazelwoodin lemppari. Vampyyrit ovat kaikin puolin kalseita, ihmissudet taas niin mahtavia että oksat pois.

Mutta kokonaisuutena siis oikein viihdyttävä kirja, jolle on tulossa jatko-osakin.

Kirjan tiedot:

Ali Hazelwood: Bride | Sphere 2024 | 399 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Romantasia

Aura Koivisto: Harhamat

Valtakunnan rajalla on unohtunut kolkka, missä vuorten rinteitä peittävät sakeat metsät ja jokilaakson tulvaniityillä kasvaa väkevä ruohosto.

Tämä Aura Koiviston Harhamat jäi jo ilmestyessään mieleeni kauniin kannen vuoksi. Sen on suunnitellut Elina Warsta ja jotenkin melkein arvasin sen ihan vain tyylin perusteella.

Itse tarina on hieman saarnaavaa ekofantasiaa, jossa on todella mielenkiintoinen maailma. Nimettömäksi jäävä päähenkilönainen muuttaa Aberraniaan, valtakunnan syrjäseudulle. Hän haluaa paeta urbaania kaupunkielämää ja etsiä elämälleen merkitystä luonnosta.

Näitä tavoitellessaan hän tutustuu naapureihinsa, jotka ovatkin varsin erikoista porukkaa.

Tykkäsin tästä juonesta ja kirjavasta hahmogalleriasta. Juonellisesti kirja on aika hidas ja ote on pohdiskeleva. Se sopii hyvin miljööseen, koska kauniille luonnonkuvauksellekin annetaan paljon aikaan. Tarinassa korostuvat yhteisöllisyys, muunlajisten arvostus sekä ihmisen aiheuttamat luonnontuhot. Missä kulkee ihmisen ja muunlajisen välinen raja?

Mutta ei ollut minun asiani määritellä Ibundan identiteettiä. Hän näytti tietävän, kuka hän oli ja mikä oli hänen elämäntehtävänsä.

(s. 51)

Pidin kirjan tarinasta ja siksi tuo mainittu saarnaava ote oli hieman harmillinen. Tarina keskeytyy tuon tuostakin pitkiin pätkiin, jossa suomitaan ihmiskunnan ahneutta, julmuutta ja välinpitämättömyyttä. Kaikki tuo oli tärkeä teema kirjassa ja tuli kyllä vahvasti ilmi ihan muutenkin. Kaiken lisäksi nuo osuudet tuntuivat heittävän minut lukijana ulos päähenkilön näkökulmasta.

Mikä oli harmi, koska pidin hänestä! Hän oli aika erikoinen hahmo, jonka ulkopuolisuuden tunne välittyi todella hyvin. Hän ei ole kotonaan kaupungissa, mutta ei tunnu kuuluvan aberranialaistenkaan joukkoon. Kirjassa on myös romanssi, joka oli aivan omanlaisensa ja tuntui virkistävän erilaiselta.

Kirjan tiedot:

Aura Koivisto: Harhamat | Into 2023 | 255 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Kirjakaapin kummitus ja Sivumerkkejä

Haasteet:

* Luonto sivuilla : Ekoromaani

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa tapahtuu muodonmuutos

Sarah Brooks: Harkitsevaisen kulkijan matkaopas takamaille

Juna - aikakauden ihme, kunnianosoitus ihmisen nerokkuudelle ja hänen loppumattomalle pyrkimykselleen hallita maapalloa.

Aioin ensin lukea tämän Sarah Brooksin Harkitsevaisen kulkijan matkaoppaan Takamaille englanninkielisenä, mutta suomennos ehtikin ilmestyä ennen kuin sain aikaiseksi. Ei harmita yhtään, koska suomennos on sujuva ja juuri sen verran kekseliäs kuin tähän tarvitsi ollakin.

Kyseessä on siis vaihtoehtohistoria, jossa Trans-Siperian rata kulkee vähän erilaisten ja karmivimpien takamaiden halki. Vuonna 1899 juna lähtee Pekingistä kohti Moskovaa pitkän tauon jälkeen. Mukaan nousee muun muassa Marija, joka ei ole ollenkaan se, joka hän teeskentelee muille olevansa. Weiwei puolestaan on jo junassa, joka on ainoa koti, jonka hän on ikinä tuntenutkaan.

Tämä menee minulla kategoriaan fantasiakirja, jota suositella ihmisille, jotka eivät ole lukeneet fantasiaa, mutta joita genre kiinnostaisi. Historiallinen aikakausi on vahvasti läsnä, mutta Takamaiden outoudet tuovat tarinaan sopivasti kummallisuutta. 

Itse asiassa tästä tuli mieleen vuoden 2018 Hävitys-elokuva, jossa luonto on myös muuttunut vallan merkilliseksi. Tähän junaan nousevat eivät poistu kesken matkaa eikä ole suotavaa katsoa liian kauaa ulos ikkunoistakaan. Ties mikä sieltä tuijottaa takaisin.

Minua kiehtoi myös se, että koko tarina tapahtuu junassa. Suljettu tila tiivistää tunnelmaa, joka on jo alusta alkaen sopivan ahdistava. Pekingissä ihmiset suhtautuvat junaan kuin hirviöön ja ovat suunnilleen järjestämässä hautajaisia sen matkustajille. Takamaihin, junaan ja sen matkustajiin liittyy mysteeri, jota tarinassa ratkotaan ihan loppuun saakka. Alku tuntui hieman hitaalta, mutta tykkäsin kirjasta todella paljon kunhan lukeminen pääsi vauhtiin.

Pidin myös etenkin Marijasta ja Weiweistä, jotka olivat hyvin erilaisia vahvoja hahmoja. Kummallakin on omat salaisuutensa ja molemmat ovat nokkelia nuoria naisia. Haluaisin myös lukea esiosan, jossa kerrotaan junan Kapteenista!

Jos jostain tätä kritisoisin niin siitä, että käytännössä kaikki vähänkään isomman roolin saavat hahmot ovat ensimmäisestä luokasta. Kolmatta luokkaa ja sen matkustajia käytetään lähinnä kurjempien matkustusolojen kuvaamiseen. 

Kirjan tiedot:

Sarah Brooks: Harkitsevaisen kulkijan matkaopas takamaille | Gummerus 2025 | 432 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: The Cautious Traveller's Guide to the Wastelands (2024) | Suomennos: Terhi Leskinen

Haasteet:

* Helmet 2025 : 2. Fantasiakirja

* Luonto sivuilla : Erämaa

* Lukumatka menneisyyteen : 25. Kirjassa on yliluonnollisia elementtejä

Maria Turtschaninoff: Anaché

Akkadien maassa, länteen ja luoteeseen Lavorasta ja pohjoiseen Urundiasta, asuu paimentolaiskansa.

Käsittääkseni Maria Turtschaninoffin Arra sijoittuu samaan maailmaan kuin tämä juuri lukemani YA-kirja Anaché. Hyvä, koska tässä on maailma, josta haluan lukea lisää! 

Toivon harvemmin, että jokin yksittäinen kirja olisi sarjan ensimmäinen osa, mutta nyt löytyi poikkeus. Tämähän oli vasta seikkailun ja mielenkiintoisen elämän alku.

Anaché on siis fantasiaa ja kertoo akkadien paimentolaiskansaan kuuluvasta nimihenkilöstään. Patriarkaalisessa maailmassa naisten ja miesten paikat ovat selvät ja rajatut, mutta Anachélle povataan poikkeuksellista tulevaisuutta. Jo ihan alkulehdellä kerrotaan, että hän muuttaa akkadien kuvan itsestään.

Anachén henkilökohtaisen matkan lisäksi kirjassa luodaan kokonainen maailma ja kulttuuri, jotka tuntuivat syviltä ja uskottavilta. Akkadeilla on oma tarustonsa ja sen myyttiset hahmot ovat oikeasti läsnä ihmisten elämässä, jos kohta yleensä henkien maailmassa. Kansan elämä rakentuu heitä ympäröivälle arolle sekä lampaille ja hevosille, joista riippuu sekä yksittäisen perheen että koko heimon toimeentulo.

Taustaa olisi ehkä voinut vähän keventää, koska alku oli pitkälti Anachén arjen kuvausta ja hieman toisteista. Se ei varmaan ihan kaikkiin lukijoihin iske, vaikka tarinan edetessä tuleekin selväksi, miksi lukijalla on hyvä olla kaikki se tieto, jonka hän akkadien kulttuurista on saanut.

Pidin todella paljon Anachésta hahmona ja tosiaan koko kirjasta. Suuria teemoja ovat muun muassa sukupuoliroolit, myytit ja niiden voima, sekä naisten voima ja yhteisöllisyys. Tämä oli myös mukavana yllätyksenä sateenkaareva kirja.

…Tätä on vähän vaikea kuvailla enempää kertomatta puolen välin tienoilla tulevaa suurta juonenkäännettä. Sanotaan nyt vaikka, että jos Shelley Parker-Chanin The Radiant Emperor -duologia on tuttu, niin tiedät mihin suuntaan tässä mennään. Muille olkoon yllätys!

Sisältövaroituksena sen verran, että kirjassa on perheväkivaltaa ja myös lapsenraiskaus (ei Anachén). Toivoisin, että jos kirja kirjoitettaisiin nyt uudelleen, tuo jälkimmäinen olisi enemmän viitteellinen eikä melkein sivun mittainen väkivallan kuvaus. Vaihtaisin sen milloin vain pitempään kuvaukseen Anachén ekasta kerrasta.

Mutta kokonaisuutena tämä oli liikuttava ja vaikuttava YA-kirja aikuisellekin lukijalle. Ehkä vähän vaikea myydä nuorelle lukijalle, mutta ehdottomasti yrityksen arvoinen.

Kirjan tiedot:

Maria Turtschaninoff: Anaché | Tammi 2013 | 523 sivua | Kirjastosta

Ruotsinkielinen alkuteos: Anaché (2012) | Suomennos: Marja Kyrö

Luettu myös:

Taikakirjaimet, Kirsin kirjanurkka, Vinttikamarissa ynnä muut

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Kirja on julkaistu 2014 tai aiemmin

* Paha mieli, paras mieli : Misogynia

* Luonto sivuilla : Rakkaus luontoon

Heather Walter: Malice

The golden bell above my doorframe bobs twice.

Heather Walterin Malice on kirjastolaina, joka on lämmittänyt hyllyäni aivan liian pitkään. Nyt se pääsee vapauteen seuraavalla lukijalle, ja minulla on jo varauksessa sen jatko-osa.

Malice on siis uudelleenkerronta wanhasta tutusta Prinsessa Ruususesta. Pääosassa on tarinan tuleva pahis, tällä kertaa vasta parikymppinen Alyce. Briarin valtakunta on tehnyt diilin keijuväen kanssa ja siksi sinne syntyy satunnaisesti tyttöjä, joiden veressä virtaa erityinen siunaus (Grace, ei kristillisessä mielessä). Alyce on kuitenkin aivan toista lajia, pahimmista pahimpiin kuuluva vila, ja siunausten sijaan hän jakelee kirouksia.

Ensimmäiset noin 50 sivua olivat melkoista saman asian jankkausta ja itsesäälissä rypemistä. Ei sillä, ettei kaikkien halveksumalla Alycella olisi ollut syytä siihen, mutta aika puuduttavaa se oli lukea. Tarina alkaa ottaa isompia kierroksia, kun Alyce tutustuu sukukirousta kantavaan prinsessa Auroraan. Lopussa mennäänkin sitten melkoista vauhtia ja päitä pudotellen.

Kirjan ilmeisimpiä teemoja ovat syrjintä ja erilaisuuden pelko, vapaa valinta ja sen puute, väärälle tielle astuminen ja alamäkeen syöksyminen, feminismi, vallanhimo sekä totta kai rakkaus.

Alycen isoin kipupiste on se, että kaikki olettavat hänen olevan paha ihan vain lajin perusteella. Vilat on tapettu melkein sukupuuttoon ja Alyce onkin tarinassa ainoa lajinsa edustaja. On tosin aivan selvää, että vilojen maine on syntynyt aivan syystäkin.

Oikeastaan pidin kirjan maailmasta enemmän kuin hahmoista. Koko tuo siunausten jakelu on täysin valtion valvonnassa ja kaupallistettu. Grace-tytöillä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin myydä kykyjään kunnes heidät on tiristetty kuiviin. Ylipäätään Briarin naisten asemaa on nakerrettu vuosisatojen kuluessa ja Auroran suunnitelmat palauttaa valta sinne, minne se kuuluu eli kuningattarelle, ei todellakaan miellytä kaikkia.

Kirja päättyy tietenkin cliffhangeriin ja se jatko-osa täytyy kyllä lukea.

Kirjan tiedot:

Heather Walter: Malice | Del Rey 2021 | 470 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Hyllynlämmittäjä

* Paha mieli, paras mieli : Kansanmurha/vaino

* Halloween : Musta kansi

Travis Baldree: Legendoja ja latteja

Vivin pitkämiekka upposi salvertin kalloon mojovasti rusahtaen.

Kirja ja lukija eivät nyt ihan kohdanneet tämän Travis Baldreen cozy fantasyn Legendoja ja latteja suhteen. Siksi tämä oli minulle lukukokemuksena harmillisesti aika hailakka.

Tämän idea on siis se, että örkki Viv haluaa ripustaa miekkansa naulaan ja perustaa oman maailmansa ensimmäisen kahvilan. Sen homman parissa puuhataankin koko tarinan ajan, ja lopussa siirappi valuu kirjan sivuilta onnellisen lopun ja löydetyn perheen päälle.

En pidä tuota kummoisena juonipaljastuksena, koska cozy mikä hyvänsä on jo lähtökohtaisesti onnellisten loppujen genre. Tuskin tähän kukaan tarttuu väkivallan ja tragedian toivossa, ainakin toivon niin. En tarttunut minäkään, mutta olisin silti kaivannut tarinaan edes vähän terävää reunaa ja pientä epätietoisuutta siitä, miten sen (pienet) ongelmat ratkaistaan.

Ymmärrän kyllä, miksi tämä vetoaa niin moniin, ja jos joku haluaa tutustua fantasiakirjallisuuteen, tämä on ihan hyvä sisäänheittotuote. Kovin suuria fantasiaelementtejä ei ole, mikä oli minulle ongelma, mutta madaltaa varmasti kynnystä jollekin toiselle.

Ylitsepursuavan positiivisuuden lisäksi suurin ongelmani oli siis se, että tässä oli niin vähän fantasiaa. Raaputa vähän pintaa ja tämän voisi sijoittaa ihan mihin vain amerikkalaiseen kaupunkiin, jonne uranainen muuttaa perustaakseen kotoisan yrityksen ja löytääkseen rakkauden.

Olisi ollut kiva, jos tässä olisi perustettu oikeasti fantasiamaailman fantasialajeille tarkoitettu kahvila. Mitä tarjotaan minotaureille ja miten eri lajien edustajat saadaan mahtumaan sopuisasti saman pöydän ääreen, tai ylipäätään mahtumaan fyysisesti saman pöydän ääreen? Nythän tässä perustettiin tavallinen Starbucks.

Mutta, se olisikin sitten ollut aivan toinen kirja, ei suinkaan tämä. Legendoja ja latteja ei ollut omaan makuuni, mutta eipä se kirjan vika ole. Ihan okei luettava ja voinpa nyt ainakin tarvittaessa keskustella kirjasta.

Kirjan tiedot:

Travis Baldree: Legendoja ja latteja | Karisto 2024 | 239 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Legends & Lattes (2022) | Suomennos: Jade Haapasalo

Haasteet:

* Halloween : Fantasiaa tai scifiä

Satu Leisko: Varjotarha (Ihmisenhaltija #02)

Sä olet juuri lähtenyt tapaamaan Rafaelia ja ihmiseläimiä, kun kirjoitan tätä.

Luin Satu Leiskon YA-sarjan edellisen osan Ihmisenhaltijan noin vuosi sitten. Suhtauduin siihen ihan positiivisesti vähän synkempänä ja kotimaisilla olennoilla maustettuna Houkutuksena.

No, tämä Varjotarha ei sitten ollutkaan mieleeni ja luin tämän loppuun vain siinä toivossa, että Tuuli ymmärtäisi olevansa aivan totaalisten mulkeroiden ympäröimä. Että tämä olisikin sellainen tarina, jossa nuori nainen ymmärtää ansaitsevansa parempaa kuin häntä huonosti kohtelevan tyypin. Mutta kun ei niin ei.

Tuuli siis on muuttanut Helsinkiin ja löytänyt kesätöitä Linnanmäeltä. Hän on karussa sekä ihmiseläimiltä että nälkäisiltä, ja opettelee tulemaan toimeen oman petomaisen puolensa kanssa. Lintsillä häntä alkaa piirittää narsistinen gaslighter Anton ja kaduilla häntä stalkkaa exä-nyxä Ossi.

Tuulin kipeään taustaan kuuluu väkivaltainen alkoholisti isä, ja lukiessani halusin tulkita tarinaa tämän valossa. Että Tuulin mielestä hänen tosiaankin tuli sietää kaikkea, koska niin isän kanssa toimittiin. Että Tyylin täytyi todellakin nyökytellä myöntyvästi ja olla hiljaa ettei miesvain ärsyynny enempää.

Olisi ollut kiva, jos tarinan pointti olisikin ollut se, että Tuuli huomaa lopulta, että hei, hänen ei tarvitse sietää kaikkea keneltäkään, ei edes Ossilta.

Mutta ei. Ossi on se ihana sankari, jonka stalkkaus, valheet ja vihamielinen käytös ovatkin ihan okei. Ei se haittaa, että tyyppi kohtelee sinua kurjasti kunhan se vain sanoo rakastavansa.

Harmillista, koska kirjan tapahtumat ja tunneympäristö olisivat pohjustaneet toisenlaista ratkaisua itse asiassa tosi hyvin. Tykkäsin melankolisesta tunnelmasta ja siitä, miten Tuuli yritti rakentaa omaa elämää.

Myös se oli minusta kivaa, että Tuulilla oli ystävätyttöjä eikä jokainen nainen ollut miehen huomiosta kilpaileva ilkeä harpyija. Nadasta voisin lukea ihan oman kirjankin.

Kirjan tiedot:

Satu Leisko: Varjotarha | Avain 2024 | 318 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Kirjapöllön huhuiluja

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Kirja julkaistu 2024

* Halloween : Myyttinen olento

Shawnelle & Shawneé Gibbs ja Emily Cannon: Ghost Roast

Joskus on vaikea ymmärtää, miksi kustantaja tai kirjailija on valinnut kirjalle juuri sen kannen, joka sillä on. Shawnelle ja Shawneé Gibbsin sekä Emily Cannonin YA-sarjakuva Ghost Roast on yksi niistä.

Miksi ihmeessä kirjalla on tuollainen aneeminen ja staattinen kansi, kun sen sisältö on niin värikästä ja vauhdikasta? Lisäksi näyttää siltä, että Chelsealla on käsissään imuri eikä suinkaan kummitusten nappaamiseen tarkoitettu kapine. Aaveita tässä jahdataan eikä pölypalloja.

Onneksi kuitenkin olin joskus varannut tämän, koska tykkäsin kirjasta. Chelsea on siis lukiolainen, jonka isä on yhden hengen haamujengi. Lapsena se oli Chelseasta jännää, mutta teininä isä on lähinnä nolo. Mokailtuaan kavereidensa kanssa Chelsea joutuu kesätöihin isän firmaan ja huomaa pian näkevänsä oikeasti kummituksia.

Tarinassa kuvataan hyvin teini-ikää, jolloin mikä tahansa voi olla noloa ja vanhemmat ovat sitä taatusti. Chelsean vanhemmat ovat eronneet, koska edes hänen äitinsä ei enää kestänyt isän haamuvouhotusta. Heillä on kuitenkin hyvät välit keskenään ja yhteinen tavoite kasvattaa Chelseasta järkevä ja vahva nuori nainen.

Kiinnostavana yllätyksenä Chelsea on onnistunut pääsemään koulunsa kauniiden ja rikkaiden jengiin. Tavallisestihan tämä kiero ja ilkeä oppilasstereotyyppi kiusaa ja nolaa YA-tarinan vaatimatonta sankaritarta, mutta nyt he todella ovat Chelsean ystäviä läpi tarinan.

Chelsea ja BFF.

Kummitusjahti sinänsä ei ole pelottava, mutta sen kautta tarina kaivautuu Yhdysvaltojen ja New Orleansin synkkään historiaan. Chelsea, hänen isänsä ja isän oppipoika Russell saavat keikan kartanosta, joka oli ennen orjaplantaasi. Tarinan mustille päähenkilöille kartano merkitsee jotain muuta kuin sen edelleen omistavalle valkoiselle suvulle.

Vaikka kirja ei niin hirveän syvälle ja yksityiskohtaisesti niihin kauheuksiin menekään, sen ei oikeastaan tarvitse. Se ei koskaan anna lukijan unohtaa sitä, millainen mustien historia alueella on ollut. Se on olennainen osa tarinaa ja yllätyin siitä, miten hyvin tässä yhdistettiin hauska haamujengeily ja orjuuden jättämät ylisukupolviset arvet.

Kirjan tiedot:

Shawnelle & Shawneé Gibbs ja Emily Cannon: Ghost Roast | Versify 2024 | 219 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Yllättävän hyvä

* Paha mieli, paras mieli : Vapaa valinta (orjuus, rasismi)

* Halloween : Kummitus

Ashley Robin Franklin: The Hills of Estrella Roja

Jos joku etsii pimeneviin iltoihin jännitystä, yliluonnollisia juttuja ja queer-hahmoja, niin tässäpä niitä olisi. Ashley Robin Franklinin YA-sarjakuva The Hills of Estrella Roja oli yllättävän kiva, ja onneksi annoin sille mahdollisuuden vaikka tuo kansikuva ei niin houkutellutkaan.

College-opiskelija Katilla ja hänen bestiksellään on yliluonnollisiin ilmiöihin keskittyvä podcast. Anonyymi vinkki vetää Katin Estrelle Rojan kylään, jonka lähistöllä on nähty outoja valoja. Samaan kylään palaa myös Mari, jonka isoäiti on yllättäen kuollut. Estelle Rojan salaisuuksia selvitellessään tytöt ei niin yllättäen ihastuvat toisiinsa.

En pitänyt piirrostyylistä kovin paljoa, mutta toisaalta pakko myöntää, että jokin siinä toimi yhdessä hyvin rakennetun juonen kanssa. Sisäänpäin kääntynyt kylä ja ynseät asukkaat tuntuivat ahdistavilta, ja jännitys tiivistyi tarinan edetessä. Oli myös kiva, että se yliluonnollinen juttu tässä oli minulle aivan uusi ja nostettu meksikolaisesta kulttuurista.

Pidin myös siitä, miten olennaisia Marin sukulaiset olivat tarinassa. Tai oikeastaan sukulaisnaiset. Tämä oli hyvin naiskeskeinen tarina, jossa ei montaa vuorosanaa miehille annettu. Mari, hänen äitinsä ja pikkusiskonsa ovat sukunsa keskellä ulkopuolisia, koska äiti muutti aikoja sitten pois Estrelle Rojasta. Vierauden ja vähän myös katkeruuden tunne tuli hyvin esiin molemmin puolin.

Kyräilevät kyläläiset.
(s. 60)

Ulkopuolisuus teemana kärjistyi aina, kun Kat yritti puhua kyläläisten kanssa. Estrelle Rojassa ei paljon vieraita nähdä ja kaikki uudet ihmiset ovat ennen kaikkea epäilyttäviä. Queerius ei kuitenkaan ollut kirjassa kenellekään ongelma.

Kirjan tiedot:

Ashley Robin Franklin: The Hills of Estrella Roja | Glarion Books 2023 | 404 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Nopeasti luettu