maanantai 16. lokakuuta 2023

Satu Leisko: Ihmisenhaltija (Ihmisenhaltija #01)

Kansikuva.


Pimeys oli ja pysyi vielä siihen aikaan aamusta, kun lähdin kouluun.

17-vuotias Tuuli tuntee olonsa näkymättömäksi Kuustenkylässä. Uusi oppilas Maria haluaa kuitenkin ystävystyä juuri hänen kanssaan ja samaan aikaan komea Ossi kiinnostuu hänestä. Pian Tuulille selviää, ettei Kuustenkylässä kaikki olekaan ihan niin kuin hän kuvitteli.

Tartuin tähän ihan vain hienon kannen vuoksi. Tykkään sen talvisesta tunnelmasta ja siitä, miten se antaa viitteitä Kuustenkylän salaisuuksiin. Eivät ne susi ja täysikuu tuossa ihan sattumalta ole, jos kohta tarina ei oikeastaan käsittele ihmissusia.

Minulle tuli tästä mieleen Stephenie Meyerin Houkutus ja muut sen kaavaan tarttuneet romanttiset YA-fantasiat. On pieni paikkakunta, jossa ei tunnu tapahtuvan mitään mielenkiintoista. On ulkopuolisuutta tunteva tyttö, josta kiinnostuvat kahdenlaiset yliluonnolliset olennot.

Uudempana asiana tämä sarjan aloitusosa tarjoaa suomalaiseen mytologiaan kuuluvia olentoja, joskaan ne eivät juuri eroa niistä tutummista vampyyreistä ja ihmissusista. Tuulikaan ei tietenkään ole mikään aivan tavallinen tyttö, vaan hänestä löytyy kykyjä, joita hän ei itsekään tiedostanut.

Kokonaisuutena tämä oli synkempi kuin esimerkiksi juuri ne Houkutukset. Tuulin äiti on kuollut, isä on väkivaltainen alkoholisti ja koko kylän surema kyläjuoppo ei ollutkaan mikään mukava mies. Kirjassa on välillä hyvinkin ahdistava tunnelma.

Vaikka tämä ei sen suurempia yllätyksiä tarjonnutkaan, luen luultavasti seuraavankin osan. Hitaan alun jälkeen tapahtumat lähtivät rullaamaan ihan mukavasti ja Tuuli sinänsä oli kiinnostava hahmo.


Kirjan tiedot:
Satu Leisko: Ihmisenhaltija | Avain 2023 | 297 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Haasteet:
* YA-lukuhaaste 2023 : Valitse kirja kannen perusteella
* Luonto sivuilla vol. 3 : Tuuli

2 kommenttia: