Katri Kauppinen: Laulunpunojat

Ennen kuin päivä sarasti, Mai nousi.

Luin jokunen vuosi sitten Katri Kauppisen Laakson linnut, Aavan laulut, ja veikkasin sitä sarjan ensimmäiseksi osaksi. Niinhän se olikin ja jatko-osa Laulunpunojat ilmestyi tänä vuonna.

Vaikka tätä kutsutaankin takakannessa itsenäiseksi jatko-osaksi, tässä oli silti selvää jatko-osan tuntua. Harmittelinkin lukiessani, että muistin ensimmäisestä osasta niin vähän. Tässä ainakin sampon funktio jäi aika epäselväksi ja esimerkiksi Main perhesuhteet olisivat varmasti olleet ymmärrettävämpiä, jos lukijalla olisi tietoa edellisestä osasta.

No, kuitenkin, tässä siis on pääosassa Mai, yksi Aavan kylän miekoista eli taistelijoista. Aavan pitkä perinne väkivaltaisena valloittajana ei kuitenkaan tunnu omalta, ja Mai käyttäisi aikansa mieluummin etsimällä niin lauluja kuin sampoakin.

Matkallehan siinä lähdetään ja ennen pitkää Mai päätyy ah niin utopistiseen Lintukotoon. Main (ja vähän minunkin) silmissä se oli oikeasti niin leppoisa, että sitä oli vaikea uskoa todeksi. Lintukotokaan ei silti ole vailla ongelmia ja uhka tuleekin yllättävästä suunnasta.

Pidin kirjan maailmasta, joka nostaa tunnelmaa muinaissuomalaisesta mytologiasta. Runonlaulantaperinne on vahva ja sisämaan Maille vesi on pelottava elementti. Yksi kirjan teemoista onkin omien pelkojen kohtaaminen ovat ne sitten vellovaa merta tai epävarmuutta suurien päätösten edessä.

Kirjassa oli myös kivasti sateenkaarevuutta. Mailla on eri kohdissa tarinaa sekä tyttö- että poikaheilat, eikä tämä näytä olevan kenellekään ongelma. Tarinassa on pari sänkykamarikohtausta, joita ei ole kerrottu mitenkään yksityiskohtaisesti ja jotka tuntuivat lempeän turvallisilta.

Kirjan tiedot:

Katri Kauppinen: Laulunpunojat | Otava 2025 | 254 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Kotimainen fantasiakirja

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa on legendaarinen aarre tai taikaesine

Katri Kauppinen: Laakson linnut, Aavan laulut

Susi oli taas siinä.

Laaksossa valmistaudutaan kevätjuhlaan ja useampikin nuori miettii, mitä elämältään haluaa. Pihlaja on tarkoitettu Pajulle, mutta kumpikaan ei toivo liittoa omista syistään. Toisaalla Aavassa on pulaa kaikesta ja päällikön kolme lasta tavoittelevat sekä kunniaa että tarujen sampoa.

Tämä kirja kiinnitti huomioni jo keväällä Tuuli Juuselan tekemän kauniin kannen vuoksi. Jostain syystä luulin tämän olevan aikuisten kirja, mutta tämä onkin nuorille. Luultavasti tämä on myös sarjan ensimmäinen osa, vaikka sitä ei missään sanotakaan.

Laakson ja Aavan maailma kaikuu muinaissuomalaisuutta. Aavassa luotetaan miekkaan ja pelätään kuolleita, Laaksossa puolestaan eletään harmoniassa luonnon ja henkien kanssa. Kun kahden eri kylän nuoret kohtaavat, kumpikin joutuu tarkistamaan omia oletuksiaan toisista. Onko menneisyyden virheitä pakko toistaa?

Pidin kirjan mukavan runollisesta kielestä ja hieman vanhahtavista lauseenparsista. Ne loivat juuri oikeanlaista tunnelmaa etenkin Laakson elämää kuvatessa. 

Tuoni oli heittänyt jääpeittonsa kesäksi ja kulki nyt vapaudesta vaaralliseksi villiintyneenä. Vesi kurotteli lähemmäs, Paju antoi sen melkein koskettaa varpaitaan. Niin lähelle Tuonta ei tietenkään olisi saanut mennä. Vaikka vesi toi elämää, virta vei vääjäämättä kohti alista. Hiidet vetivät mielellään mukaansa mielettömiä, kutsuivat pinnan alle pimeään.

Paju kumartui alas ja antoi veden pyöriä sormiensa ympärillä. Lintuparvi lehahti vierestä lentoon ja sirkutti äänekkäästi. Pienet silmät tuijottivat pistävästi. Silti käsi upposi syvemmälle veteen. Jänöhenki tunsi veden viettelyksen. Vain pieni horjahdus, ja Paju uppoaisi Tuonen vietäväksi. Tummat pyörteet nuolivat jo sormia.

(s. 12)

Tämä tyyli tuntui kuitenkin vähenevän mitä pitemmälle kirjaa luin, enkä keksinyt sille mitään ilmeistä syytä. Harmillista joka tapauksessa.

Pidin myös siitä, että kirjan maailmassa sukupuoliroolit olivat erilaiset kuin meillä. Laaksossa valta on naisten käsissä ja Aavassa naiset voivat valita miekan ja miehet kodin. Epäselväksi jäi, voiko vain mies olla Aavan päällikkö. Siltä ainakin vaikutti.

Siitä en pitänyt, että kun kirjassa oli vain kaksi sateenkaarihahmoa, toinen heistä sai niin sanotusti kirveestä ja toinen jäi murehtimaan. Jos sateenkaarihahmoja olisi ollut useampi, ok, juonen vuoksi heitäkin olisi voinut harventaa siinä missä muitakin, mutta onnettomalta tuntuva loppu molemmille oli ihan liikaa. 

Kirjan tiedot:
Katri Kauppinen: Laakson linnut, Aavan laulut | Otava 2022 | 435 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjapöllön huhuiluja, Kirjakaapin kummitus, Kirjailuja ynnä muut

Haasteet:
* Fantastinen kesä 2022 : Kotimainen fantasiakirja