Laaksossa valmistaudutaan kevätjuhlaan ja useampikin nuori miettii, mitä elämältään haluaa. Pihlaja on tarkoitettu Pajulle, mutta kumpikaan ei toivo liittoa omista syistään. Toisaalla Aavassa on pulaa kaikesta ja päällikön kolme lasta tavoittelevat sekä kunniaa että tarujen sampoa.
Tämä kirja kiinnitti huomioni jo keväällä Tuuli Juuselan tekemän kauniin kannen vuoksi. Jostain syystä luulin tämän olevan aikuisten kirja, mutta tämä onkin nuorille. Luultavasti tämä on myös sarjan ensimmäinen osa, vaikka sitä ei missään sanotakaan.
Laakson ja Aavan maailma kaikuu muinaissuomalaisuutta. Aavassa luotetaan miekkaan ja pelätään kuolleita, Laaksossa puolestaan eletään harmoniassa luonnon ja henkien kanssa. Kun kahden eri kylän nuoret kohtaavat, kumpikin joutuu tarkistamaan omia oletuksiaan toisista. Onko menneisyyden virheitä pakko toistaa?
Pidin kirjan mukavan runollisesta kielestä ja hieman vanhahtavista lauseenparsista. Ne loivat juuri oikeanlaista tunnelmaa etenkin Laakson elämää kuvatessa.
Tuoni oli heittänyt jääpeittonsa kesäksi ja kulki nyt vapaudesta vaaralliseksi villiintyneenä. Vesi kurotteli lähemmäs, Paju antoi sen melkein koskettaa varpaitaan. Niin lähelle Tuonta ei tietenkään olisi saanut mennä. Vaikka vesi toi elämää, virta vei vääjäämättä kohti alista. Hiidet vetivät mielellään mukaansa mielettömiä, kutsuivat pinnan alle pimeään.
Paju kumartui alas ja antoi veden pyöriä sormiensa ympärillä. Lintuparvi lehahti vierestä lentoon ja sirkutti äänekkäästi. Pienet silmät tuijottivat pistävästi. Silti käsi upposi syvemmälle veteen. Jänöhenki tunsi veden viettelyksen. Vain pieni horjahdus, ja Paju uppoaisi Tuonen vietäväksi. Tummat pyörteet nuolivat jo sormia.
(s. 12)
Tämä tyyli tuntui kuitenkin vähenevän mitä pitemmälle kirjaa luin, enkä keksinyt sille mitään ilmeistä syytä. Harmillista joka tapauksessa.
Pidin myös siitä, että kirjan maailmassa sukupuoliroolit olivat erilaiset kuin meillä. Laaksossa valta on naisten käsissä ja Aavassa naiset voivat valita miekan ja miehet kodin. Epäselväksi jäi, voiko vain mies olla Aavan päällikkö. Siltä ainakin vaikutti.
Siitä en pitänyt, että kun kirjassa oli vain kaksi sateenkaarihahmoa, toinen heistä sai niin sanotusti kirveestä ja toinen jäi murehtimaan. Jos sateenkaarihahmoja olisi ollut useampi, ok, juonen vuoksi heitäkin olisi voinut harventaa siinä missä muitakin, mutta onnettomalta tuntuva loppu molemmille oli ihan liikaa.
Kirjan tiedot:
Katri Kauppinen: Laakson linnut, Aavan laulut | Otava 2022 | 435 sivua | Kirjastosta
Luettu myös:
Kirjapöllön huhuiluja, Kirjakaapin kummitus, Kirjailuja ynnä muut
Haasteet:
* Fantastinen kesä 2022 : Kotimainen fantasiakirja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti