perjantai 23. joulukuuta 2022

Haastekoonti: Helmet-lukuhaaste 2022

Haasteaika: 1.1. - 31.12.2022


Tämän vuoden Helmet-lukuhaaste on suoritettu ja vieläpä ihan täydellä 50/50 listalla!

Haasteen viimeisen kirjan luin vasta joulukuussa, mutta itse asiassa koko haaste kahta kirjaa lukuun ottamatta oli valmis suunnilleen elokuussa. Jäin kiinni siihen Satu Waltarin Kahvila Mabilloniin kirjaimellisesti kuukausiksi, ja sitten piti vielä löytää punakantinen kirja. Miten vaikeaa sekin voi olla? Mutta, tehtävä suoritettu!

Noiden kahden kohdan lisäksi hankalimmat olivat

12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana
Ihan sen vuoksi, että en lue runoutta oikeastaan ikinä. En vain saa niistä irti niin paljoa, että se maksaisi minulle lukemisen "vaivan".

35. Kirjassa on oikeudenkäynti
Mietin jo, että pitääkö minun tosiaan lukea jokin John Grishamin oikeusjännäri, mutta onneksi Päivi Alasalmen Riivatuissa puitiin poltergeistjuttua käräjillä. Taisin ensin miettiä kyseistä kirjaa johonkin toiseen kohtaan, mutta parempi näin.

39. Novellikokoelma
Koska enpä lue usein novellejakaan!

41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista
En halunnut tähän supersankarisarjakuvaa vaan kirjan, mutta sellaisen löytäminen olikin vaikeampaa kuin luulin. Ja halusin nimenomaan sellaisen perinteisen tyylisen supersankarin, en oman elämänsä supersankaria.

Koko kirjalistani löytyy täältä. Nyt vain uutta haastetta odottelemaan!

4 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon! Sinulla on mielenkiintoinen kirjalista, josta olen lukenut vain kummankin Waltarin teokset sekä Cleevesin Lokin huudon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kirjalista on omaankin silmääni tänä vuonna hieman erikoinen. :D

      Poista
  2. Onnittelut minultakin, löysin blogisi eilen ihan sattumalta jonkun muun listalta. :)

    VastaaPoista